|
|
|
Etusivu Tietokoneet Elektroniikka Autot Webmasters Download Linkit Palaute Pelit Sekalaista |
Puolijohteiden tunnistamisen helpottamiseksi olen koonnut asiasta vähän tietoa tähän.Amerikkalainen merkintätapa:(EIA-Jedec)Esimerkiksi 1N4007Ensimmäinen numero (1) kertoo komponentin jalkojen lukumäärän -1 eli jos komponentissa on kaksi jalkaa, numero on 1 tai kolmijalkaisessa vastaavasti 2. Seuraava merkki (N) kertoo kyseessä olevan juuri amerikkalaisen merkintätavan ja loppuosa kertoo osan tyyppimerkinnän jonka perusteella ei voi päätellä juurikaan mitään ilman datakirjaa. Diodien tyyppimerkintä voidaan merkitä myös värikoodin avulla. Värit ovat samat kuin vastuksissa. Ensimmäisenä on muita leveämpi raita, joka samalla ilmoittaa katodin puoleisen pään. Esimerkiksi diodissa 1N4148 ovat värirenkaat keltainen-ruskea-keltainen-harmaa.
Japanilainen merkintätapa:(JIS)Esimerkiksi 2SB662Ensimmäinen numero (1) kertoo komponentin jalkojen lukumäärän -1 eli jos komponentissa on kaksi jalkaa, numero on 1 tai kolmijalkaisessa vastaavasti 2. Seuraava merkki (S) kertoo kyseessä olevan juuri japanilaisen merkintätavan ja loppuosa kertoo osan tyyppimerkinnän jonka perusteella ei voi päätellä juurikaan mitään ilman datakirjaa. Joskus kolmas merkki komponentin tyyppimerkinnässä saattaa olla kirjain. Se kertoo käyttötarkoituksen. (ks. taulukko) Joskus tyyppimerkinnän alusta saattaa puuttua merkintä 1S / 2S / ...
Eurooppalainen merkintätapa:(Pro Electron -järjestelmä)Esimerkiksi BA100 tai BYX30Ensimmäinen kirjain kertoo komponentin valmistusmateriaalin ja toinen kirjain käyttötarkoituksen. (ks. taulukko) Jos merkinnässä on kolmaskin kirjain, se osoittaa, että komponentti on tavallista parempilaatuinen eli tarkoitettu vaativiin käyttöolosuhteisiin. Loppuosa kertoo osan tyyppimerkinnän. Jos kirjaimia on kaksi, luku on kolminumeroinen ja jos kirjaimia on kolme, numeroita on vain kaksi. Numerosarjaa saattaa seurata vielä kirjain, joka yksilöi saman komponentin eri versiot.Lopussa saattaa vielä olla väliviiva ja numeroita, joilla ilmoitetaan esimerkiksi suurin sallittu estosuuntainen jännite. Normaalisti metallikoteloisten diodien katodi on kytketty koteloon, mutta jos anodi on kytketty koteloon on tyyppimerkinnän perässä kirjain R, esimerkiksi BYX30-200R.
Vanha eurooppalainen merkintätapa:Näihin ei juuri enää törmää, mutta listasinpa tietoni kuitenkin kaikelta varalta.
Muut epästandardit merkinnät:Jotkut komponenttivalmistajat antavat omat tyyppimerkintänsä joillekin komponenteilleen. Ne sisältävät tavallisesti valmistajan tunnuksen, johon liittyy usein komponentin käyttötarkoitus
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| © 2002-2012 Juha Levänen -=- Käyttöehdot |