UUTISET

Jäähyväiset Nurmijärven Härälle
26.5.2009 in Ajankohtaista
Saigonin toinen veräjän vartija, Nurmijärven Härkä poistuu Sir Saigonin riveistä pelattuaan kahdella kaudella liki 60:ssä tilastoidussa pelissä. Näiden pelien lisäksi mukaan voi laskea kymmenkunta harjoitusottelua. Ennen virallista päätöstään tulla Saigonin riveihin Ari näytti sarvensa lukemattomissa Arenaliigan matseissa, mihin Are ei syystä tai toisesta päässyt. Ari rauhallisuus ja harkinta peli... lue lisää
Cup-taival takana
Alatyppö loukkaantui
6.9.2008 in Ajankohtaista
Saigon onnistui vääntämään kaksi pistettä lauantain kolmesta cup-sessiosta kun kolmosdivarin Hämäys ei vähälukuisella miehistöllä saanut Saigonin liikettä kuriin. Voiton takuumiehenä hääri etenkin Walttu, joka iski 4-3 voittonumeroihin päättyneessä pelissä pallon kolmesti Hämäyksen pömpeliin.
Päivän ensimmäisessä pelissä kakkosen SC Kaneettia vastaan oltiin odotetusti vailla mahdollisuuksia. ... lue lisää
Hurrikaanivaroitus!
2.9.2008 in Ajankohtaista
Lauantaina 6.9. klo 10:00 Saigon saa kaikkien aikojen aamuherätyksensä. Vastaan YleX-Cupin 1. kierroksella asettuu SC Kaneetti, viime vuonna 1. divarin karsintoihin yltänyt joukkue, joka männäkaudesta on vahvistunut mm. kolminkertaisella Suomenmestarilla Iiro Oksasella SSV:stä. Kaneetti on lohkon selvä voittajasuosikki.
Lisää kyytiä on luvassa seuraavassa ottelussa klo 13:00 kun viime kaudell... lue lisää
Kausi paketissa!
2.6.2008 in Ajankohtaista
Saigonin kuudes kausi pistettiin asiaankuulumattomin menoin historiaan. Niin sauna kuin pelaajatkin kävivät kuumina. Onneksi virvokkeita vaikutti myöskin olevan tarjolla jotta nestetankkaus saatiin hoidettua kunnialla.
Kausi pistettiin havainnollisesti pakettiin muistelemalla menneen kauden kohokohtia HÖHEI-huutojen rikkoessa Käpylän puuidyllin rauhaa muutaman minuutin välein. Retrospektiivi... lue lisää
Valtteri Klippi Saigoniin
10.5.2008 in Ajankohtaista
Pelaajaruletin rattaat pyörivät eteenpäin ja taaksepäin. Positiivisia uutisia rintamalta saatiin Valtteri Klipin asianajajan ottaessa yhteyttä joukkueen sikariportaaseen yhteistyöneuvotteluita hamuten. Sopimus syntyi suljettujen ovien takana. Kuka toimi kirstunvartijana, kuka soitti tuomarit paikalle, ja maksoiko artisti? Se ei selvinnyt.
Sen sijaan se selvisi, että Walttu tuntuu istuvan main... lue lisää
Saigon hakee pelaajia
24.4.2008 in Ajankohtaista
Neloseen ensi kaudelle nouseva Saigon kaipailee riveihinsä yhtä puolustuspään pelintekijää sekä hyökkäyspään taituria. Saigon on kokoelma ihan oikeasti mukavia hahmoja joten epäröinti pois ja kokeilemaan! Yhteyttä voi joukkueeseen ottaa joko keskutelupalsta huhumyllyn kautta tai sähköpostilla osoitteeseen sirsaigon(at)mbnet.fi. Seuraava tilaisuus yhteiseen pelisessioon on tiistaina 29.4. (kts. tul... lue lisää
SAIGON NOUSI NELOSEEN!
30.3.2008 in Ajankohtaista
\\\"Paras vitosen jengi ikinä\\\" - Saiggarit - nousi kaudelle 08-09 neloseen viimeisen turnauksen viimeisen pelin lopputuloksen saattelemana. Urho kaatui Wäännön jälkeen lukemin 10-9 ja tämä lukema riitti pisteen eroon sarjakakkoseen Merrikseen.
Kauden vihoviimeisen maalin ja samalla ratkaisevan osuman iski Late Niilola, joka draftattiin Saigoniin 28.7.2004. Tuolloin joukkueen sikariporras v... lue lisää
Karsintapaikka varmistui - Lohkovoitto ratkeaa viimeisessä turnauksessa
16.3.2008 in Ajankohtaista
Saigon ei onnistunut varmistamaan lohkovoittoa divarin toiseksi viimeisessä turnauksessa. Plakkariin saatiin ainoastaan kaksi pistettä GrIFK II:n onnistuessa jo toistamiseen kaatamaan Saigonin. Peli oli tuskastuttavaa vääntöä jossa Saigon piti aloitteen itsellään mutta Grani onnistui etenkin puolustuspelissään Saigonia paremmin.
Toisessa pelissä SBV pelasi loistavan ottelun vain viidellä kent... lue lisää
Saigon viiden pisteen karkumatkalla
27.2.2008 in Ajankohtaista
Kun neljä peliä sarjassa on jäljellä, on Merris menettänyt otteensa Saigonin kannoilla ja SC Mela noussut jopa vahvemmaksi play-off ehdokkaaksi. Viime turnauksessa Merris saalisti ainoastaan pisteen kun taas Mela kaatoi sekä nimenomaan Merriksen, että GrIFK II:n. Ennen tätä ottelua Grani oli Merriksen ohella toinen mahdollinen uhkaaja Saigonille, sillä joukkue on edelleen ainoa joka on onnistunut ... lue lisää
Paketti kasassa: neljä pistettä
24.2.2008 in Ajankohtaista
Kolmanneksi viimeinen divariturnee pelattiin Espoon uuden kuplakompleksin liukkaalla lattialla. Etukäteen odotetumpi kohtaaminen ISKTR:n kanssa alkoi vaivalloisesti kun vieras alusta tuntui pitävän pelin tason heikkona. ISKTR painui kahden maalin karkumatkalle Saigonin erikoisen jäähytalkoon ansiosta. Kun boksista pysyttiin poissa ja lattia alkoi tuntumaan tutulta, alkoi tulostakin tulla. Omissa e... lue lisää
Neljä pistettä vaisuilla esityksillä
2.2.2008 in Ajankohtaista
Divariturnamentit jatkuivat lauantaina aamupäivällä. Sarjan hännille juuttunut B2000 meinasi jättää Saigonin nuolemaan näppejään mutta pisteet kuitenkin kaatuivat plakkariin numeroin 5-4.
Jälkimmäisessä pelissä vastaan asettui East Stars II joka joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa oli jättänyt itsestään positiivisen kuvan vähälukuisella, mutta taitavalla ryhmällään. Tälläkin kertaa East S... lue lisää
Sataset paukkuvat
12.1.2008 in Uutissähkeet
Saigonin pehmeäkätisin (mitä se ikinä tarkoittaakaan..) syötönjakaja Janne \"Chuck, Hutu\" Huttunen iski viimeisimmässä pelissään pallon jälleen kerran Tanskasen lapaan. Kirjautettu syöttöpiste oli miehen Saigon-uran 100.
Saigonin puuma, Joni \"Puma\" Turunen puolestaan latasi divariturnauksessa pallon pari kertaa reppuun ylittäen sopivasti 200. tehopisteen maagisenakin pidetyn rajan.
Sa... lue lisää
Saigon yksin sarjakärkeen
5.1.2008 in Ajankohtaista
Vuodenvaihteen jälkeen divarikausi jatkui lauantaina mielenkiintoisilla kärkikamppailuilla. Saigon kohtasi ensin kolmantena majailleen SC Melan joka heikosta alusta huolimatta kuitattiin selvästi maalein 9-4. Illan pelissä vastaan asettuikin sitten tasapisteissä Saigonin kanssa ollut Merris. Jälleen Saigon päästi kaverin kolmen maalin karkumatkalle, mutta lopputulokseksi kirjattiin silti oikeutetu... lue lisää
Tanskaselle 300 maalia täyteen!
13.12.2007 in Ajankohtaista
Kolmetsadat paukkuivat jälleen, kun Tanskanen johdatti Saigonin 15-7 voittoon VaVia vastaan. Tanskasen 300. maali oli tosiasia miehen viimeisteltyä alivoimalla Toffon syötöstä. Tanskanen innostui maalistaan niin paljon, että päätti laittaa oman yhden ottelun piste-ennätyksensä samalla uusiksi. #8 merkautti itselleen kunnioitettavat yhdeksän tehopistettä (6+3).

Lisää hehkutusta saanemme... lue lisää
Marde juhlapelissään saigonin Man Of the Match!
4.12.2007 in Uutissähkeet
Kokemus puhui, kun joukkueen kultarahakirstun vartija M. Metsoila piiskasi 300. Saigon-pelinsä kunniaksi joukkueen avausmaalin viikonlopun turneen ensimmäisessä ottelussa. Puolustavan pakin tehot olivat vähämaalisessa ottelussa täten sitä luokkaa, että Saigonin parhaan pelaajan palkinto tärähti sopivasti oikeaan osoitteeseen. ... lue lisää
Kauden neljäs sarjaturnaus toi ensimmäisen tappion
2.12.2007 in Ajankohtaista
Saigonin kauden neljäs sarjaturnaus pelattiin eilen 1.12. Myllypurossa. Turnauksesta lähdettiin luonnollisesti hakemaan täyttä pistepottia, vaikkakin kauden päätavoite eli säilyminen oli jo turnaukseen lähdettäessä suhteellisen varma.

Tiedossa oli pelit GrIFK II:sta ja FB UrHo:a vastaan. Ensimmäinen ottelu GrIFK II vastaan oli vähämaalinen ja päättyi kirvelevään 2-3 tappioon, kun Saigo... lue lisää
Saigonin nettisivut uudistuneet!
26.11.2007 in Ajankohtaista
Se on totta, ei vain näköharhaa. Sir Saigonin nettisivut ovat uusiutuneet. Webbitiimi on vihdoin ja viimein saanut uudet nettisivut julkistamisen tilaan ja luet parhaillaan uuden sivuston ensimmäistä viestiä.

Sivuilla saattaa ilmetä turbulenssia aika ajoin ja sivuston virheiden ilmoitus on enemmän kuin suotavaa. Sen voi tehdä sähköpostitse osoitteeseen sirsaigon@mbnet.fi.

Kai... lue lisää
Ratkaisun pelit
28.2.2006 in Kolumnit
Divarikausi 05/06 takana. Saigonin sijoitukseksi jäi historian huonoin, 7. omassa lohkossaan. Palataan tähän myöhemmin, mutta katsastetaan ensin mitä viimeisessä turnauksessa tapahtui. Ennakko-odotuksethan olivat erittäin mielenkiintoiset ja niihin voi palata edellistä kolumnia vilkaisemalla.
Ennen Saigonin pelejä pelattiin lukuisia tärkeitä kamppailuja mutta sitä onnea Saigonille ei suotu et... lue lisää

TULEVAT OTTELUT

VIIMEISIMMÄT OTTELUT

Sir Saigon -Nollalinja 1-5
Porvoo SBH 20.2.2010 18:00
Chiefs Keijot -Sir Saigon 6-7
Porvoo SBH 20.2.2010 14:00
Sir Saigon -HSH 3-3
Sipoon MTH 30.1.2010 12:00
Box -Sir Saigon 7-2
Sipoon MTH 30.1.2010 10:00
HePa II -Sir Saigon 3-11
Sipoo Areena 17.1.2010 18:00