675-vuotias kantaa vastuuta ihmis- ja
luomakunnasta
Mukana ilmastotalkoissa / Reilumpi maailma
Talousarvio 2010
Toimintasuunnitelma-talousarviokirja (pdf, n. 2 Mt)
Varhaisin säilynyt
kirjallinen merkintä Sauvosta on vuodelta 1335. Siten 2010 vietetään
myös seurakunnan voimin Sauvon 675-vuotisjuhlia. Seurakunta
juhlistaa myös Karunan nykyistä kirkkoa, joka vihittiin käyttöön
lokakuussa 1910.
Seurakunnan osalta Sauvon
675-vuotisjuhlinta alkaa loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina Sauvon
kirkossa vietettävällä juhlamessulla. Juhlinta jatkuu sitten
pitkin vuotta mitä moninaisimmilla tapahtumilla. Karunan kirkon
100-vuotisjuhlaa vietetään lokakuun toisessa viikonvaihteessa.
Historiaan katsovista
juhlavuosista huolimatta seurakunnan on keskityttävä nykyisyyteen
ja tulevaisuuteen. Nykyisyyden hoitamiseen on luotu hyvät
edellytykset viime vuosina tehdyillä ratkaisuilla, jotka ovat
nostaneet seurakunnan vakinaisen työvoiman runsaassa viidessä
vuodessa 6,5 henkilötyövuodesta 9 henkilötyövuoteen. Tuorein
ratkaisu luopua nuorisotyön yhteistyöstä kunnan kanssa ja perustaa
oma nuoriso- ja perhetyöntekijän toimi merkitsi samalla strategisen
painopisteen siirtämistä: nyt seurakunnan toiminnan on tarkoitus
tavoittaa lapset ja nuoret perhekerhoiästä aina rippikouluun. Täten
toivotaan rippikoulun käyneiden nuorten osaavan itse nähdä
paikkansa kristittyinä ihmiskunnassa ja luomakunnassa sekä
mahdollisuutensa toimia Jumalan työtovereina toisten ihmisten
hyväksi.
Tulevaisuuteen
suuntautuvana erityisenä seurakunnan toiminnan painopisteenä
suunnitelmakaudella 2010-2012 on vastuu ihmiskunnasta ja
luomakunnasta.
Mukana ilmastotalkoissa
Luomakunta otetaan huomioon
erityisesti energian käytössä. Jo vuonna 2010 siirrytään Sauvon
seurakuntatalon ja Pappilan lämmityksessä maalämpöön.
Öljylämmitys jää varavoimaksi, mutta sitä jouduttaneen
käyttämään vain pitkinä kovan pakkasen kausina, joita viime
vuosina ei ole ollut. Näin seurakunnan lämmitysöljyn tarve vähenee
kuudesosaan. Jos myös Karunan kirkon lämmitys vaihdetaan esim.
maalämpöön, polttoöljyn käytöstä päästään kokonaan.
Maalämpöön siirtyminen
lisää oleellisesti sähkön tarvetta. Uudet sähkösopimukset
tehdään vihreälle sähkölle, mikä nostaa sähkön hintaa
korkeintaan 10 %. Kilpailuttamalla lienee mahdollista päästä
pienempään lisäkustannukseen. Suunnitelmakaudelle selvitetään
lisäksi, voisiko seurakunta itse tuottaa osan tarvitsemastaan
sähköstä jollakin ympäristöystävällisellä
pienvoimaratkaisulla.
Työkoneiden käyttöön ja
autolla tehtäviin matkoihin tarvitaan yhä polttoainetta, mutta
rakennuksien siirtäminen päästöttömiin energianlähteisiin
vähentää seurakunnan hiilidioksidijalanjälkeä huomattavasti. Jos
merkittävä oma sähköntuotanto tulee mahdolliseksi kesäaikaan,
voidaan työkoneita uusittaessa myös sähköllä toimivat.
Reilumpi maailma
Kristityn uskon todellisuus
koetellaan hänen suhtautumisessaan heikkoihin, vähäisiin,
sorrettuihin ja muihin avun tarpeessa oleviin.
Paikallistasolla
Sauvo-Karunan seurakunta vastaa haasteeseen nostamalla
diakonia-avustuksien määrärahan viisinkertaiseksi 5000 euroon.
Jo vuosien 2009-2011
toimintasuunnitelmassa on päätetty, että seurakunta nostaa
lähetystyön ja kansainvälisen diakonian määrärahat vastaamaan
kumpikin 2 %:a seurakunnan kirkollisverokertymästä vuoteen 2011
mennessä.
Seurakunnan nimikkolähetti
on nyt viimeisellä työkaudellaan Tansanian luterilaisen kirkon
palveluksessa ennen eläkkeelle siirtymistään, joten
suunnitelmakauden aikana on valmisteltava uutta
nimikkolähettisopimusta. Lähetystyössä tavoitetta täyttävässä
laskennassa on mukana myös seurakunnan henkilöstökuluja
(lähetyssihteeri).
Kansainväliseen diakoniaan
ei henkilöstökuluja kohdenneta, joten suurin osa varoista käytetään
avustuksiin. Erityisenä avustuskohteena on arkkihiippakunnan
ystävyyskirkko El Salvadorissa. Rovastikunnan muiden seurakuntien,
Saloa lukuun ottamatta, kanssa Sauvo-Karuna vastaa yhden papin
palkkauksesta vuoden 2011 loppuun asti. Kansainvälisen diakonian
varoista voidaan myös avustaa osallistumisesta Kirkon Ulkomaanavun
opintomatkoille tai Yhteisvastuun kohdemaamatkalle.
Kansainvälisen diakonian
avustukset toimitetaan perille pääosin Kirkon Ulkomaanavun kautta.
Reilumpaa maailmaa
seurakunta rakentaa myös hankkimalla järjestämiinsä tilaisuuksiin
ja tapahtumiin mahdollisuuksien mukaan Reilun kaupan tuotteita.
Talousarvio 2010
Kirkkoneuvosto
lähetti 2.12.2009 kirkkovaltuuston 15.12.2009
hyväksyttäväksi talousarvion, joka on 38 336 €
alijäämäinen. Alijäämä vastaa 5,4 %
talousarvion ulkoisten menojen loppusummasta. Se katetaan edellisten
vuosien ylijäämästä. Kirkollisverotuloiksi
arvioidaan 561 000 € ja yhteistövero-osuudeksi 40 000 €.
Toimintatulot
Maksut
ja taksat on hinnoiteltu suurin piirtein kustannuksia vastaaviksi.
Vuoden 2009 hinnoittelu vastaa suureksi osaksi vuoden 2008
hinnoittelua. Oleellinen nousu on vain hautauspalvelujen
hinnoittelussa.
Ulkoisia
toimintatuloja on arvioitu saatavan yhteensä 105 688 €.
Yleishallinto tulouttaa 1 250 €, seurakuntatyö 3 060 € maksuja
ja 7 250 € kolehti-, keräys- ja lahjoitustuottoja, hautaustoimi
15 960 € ja kiinteistötoimi 44 450 €.
Käyttötalouden menot
Palvelusten
ja tarvikkeiden hankinnat perustuvat pääsääntöisesti työmuotojen
esityksiin.
Ulkoiset
toimintakulut ovat yhteensä 715 851 €.
Seurakunnan
henkilöstökulujen osuus käyttömenoista on 450 103 € eli 62,9
%. (Tämä ilman Hautainhoitorahaston henkilöstökuluja 33 218 €.)
Muita
suurimpia menoeriä ovat palvelujen ostot 126 094 € (17,6 %)ja
tarvikkeiden ostot 98 745 € (13,8 %).
Henkilöstökulut
ja palvelujen ostot ovat yhteensä 80,5 % käyttömenoista.
Henkilöstömenot
vastaavat n. 80,2 % arvioiduista kirkollisverotuloista ja palvelujen
ostot n. 22,5 %, joten yhteensä niihin kuluu 102,7 %
kirkollisverotuloista.
Seurakunnan nettomenot jakaantuvat seuraavasti (suluissa toimintakatteet):
1. hallinto, kirkonkirjojen pito ja kirkkoherranvirasto 19 % 133 427 € (132 177 €)
2. seurakunnallinen toiminta
40 %
301 748 € (291 438 €)
4. hautaustoimi
19 % 140 569
€ (123 709 €)
5. kiinteistötoimi
17
% 126 009 € (105 966 €)
Investointisuunnitelmaehdotusta kirkkoneuvosto vielä tarkentaa 15.12.2009 pidettävässä kokouksessa.
Yksityiskohtainen toimintasuunnitelma-talousarviokirja pdf-tiedostona (n. 2 Mt)
Tehtäväaluekohtaiset talousarvion laskentasivuta tästä pdf-tiedostona (n. 1 Mt)
|