|
Sauvon pappila

Pappila lienee ollut Sauvossa
jo seurakunnan perustamisen ajoilta lähtien, vaikka ensimmäinen tieto
pappilan sijainnista on vasta vuodelta 1528. Se on sijainnut
nykyisellä paikallaan jo katolisena aikana. Vanhin osa nykyistä
pappilan päärakennusta on peräisin 1750-luvulta.
Pappilan piharakennus on
pääosin 1700-luvulta. Rakennus pitää allaan viimeistään 1600-luvun
puolivälissä muuratun tiilisen kellarin.
Pappila on yhä
kirkkoherran virka-asuntona. Se on arkkihiippakunnan vanhin ja
manner-Suomen toiseksi vanhin yhä pappilana palveleva pappila.
|