|
Sauvo-Karunan seurakunta
julistaa Sauvon ja Karunan hautausmaiden muistelukivien
suunnittelukilpailun.
MATERIAALIT JA SISÄLTÖ
Kummallekin hautausmaalle on
tarkoitus kyseisellä hautausmaalla seurakunnan hallinnassa olevista
vanhoista hautamuistomerkeistä tehty muistelukivi ja -paikka.
Muistelukiveen on mahdollista kiinnittää metallilaattoja, joissa on
kyseiseen hautausmaahan sirotellun vainajan nimi sekä syntymä- ja
kuolinaika.
Muistelukivet tulee toteuttaa seurakunnan omistamista
muistomerkeistä, jotka on merkitty ja joiden
kuvat ovat seurakunnan verkkosivuilla. Käytettävissä
ovat kyseisen
kirkkomaan merkityt muistomerkit sekä haudoilta poistetut kivet.
Merkittyjen kivien valokuvat ovat omilla sivuillaan, Sauvon hautausmaa tässä ja Karunan hautausmaat tässä.
Haudoilta poistettuja kiviä näyttävät
pyynnöstä seurakuntamestari Tarmo Toikkanen ja
kiinteistönhoitaja-suntio Susanna Vasström.
Muistelukiven lisäksi
suunnitelman tulee sisältää kiven välittömän ympäristön
maisemasuunnitelma, esim. mahdolliset istuimet ja istutukset.
MUISTELUKIVIEN PAIKAT
Sauvon hautausmaalle
suunnitelma laaditaan hautojen IX/487-493 ja 501-507 alueelle. Se
sijaitsee etelänpuoleisen rinnettä alas vievän hiekkakäytävän
alapäässä pysäköintipaikan puolella.
Karunassa suunnitelma laaditaan
kirkon edessä sijaitsevan nykyisen muistelukiven paikalle. Nykyistä
rakennelmaa voi hyödyntää. Karunan osalta pyydetään erityisesti
huomioimaan paikan tuulisuus.
SUUNNITELMIEN JÄTTÄMINEN
Kilpailuun osallistuvat
suunnitelmat tulee toimittaa Sauvo-Karunan seurakunnan
kirkkoherranvirastoon, Sauvontie 46, 21570 Sauvo, viimeistään
perjantaina 31.12.2010 klo 12.00.
Suunnitelman sisältävän
kuoren päällä tulee olla merkintä "Muistelukivi / Sauvo"
tai "Muistelukivi / Karuna".
Itse suunnitelmassa tulee olla
nimimerkki. Jättökuoressa tulee olla erilliseen kuoreen suljettuna
tiedot nimimerkin henkilöllisyydestä ja yhteystiedot.
TUOMARISTO
Kilpailun tuomaristoon kuuluu
paikallisia taiteilijoita sekä hiippakunnan hautausmaakulttuurin
asiantuntija.
Tuomaristo päättää
palkitsemisesta tammikuussa 2011. Se asettaa kolme suunnitelmaa
paremmuusjärjestykseen sekä mainitsee mahdolliset muut palkittavat
suunnitelmat.
PALKINNOT
Kilpailussa I palkintona on
Sauvon historian molemmat niteet, II ja III palkintona yksi nide.
Muut tuomariston palkitsemisen arvoisiksi arvioimat työt palkitaa
Karunan kirkossa äänitetyllä CD-levyllä.
Toteutettaviin töihin
kaiverretaan suunnittelijan nimi.
Palkitut suunnitelmat asetetaan
nähtäville seurakunnan tiloihin joksikin aikaa vuonna 2011.
SUUNNITELMIEN TOTEUTUS
Muistelukivien ja -paikkojen
toteutuksessa Sauvo-Karunan seurakunta ei ole sidottu tuomariston
näkemyksiin, vaan se voi toteuttaa jonkin kilpailuun osallistuneista
töistä tai olla toteuttamatta mitään niistä.
Sauvo-Karunan seurakunta
Kirkkoneuvosto 30.9.2010
|