Seurakunnan kirkot: Sauvo / Karuna
Sauvon
kirkko

Sauvon
nykyisen kirkon paikalle rakennettiin jo 1200-luvulla ensimmäinen
hirsinen seurakuntakirkko. Nykyisen harmaakivikirkon muuraamiseen
ryhdyttiin 1460-luvulla. Sauvon kirkon mestari suunnitteli ja
rakensi myös kolme muuta kirkkoa, nimittäin Kemiön,
Perniön ja Tenholan kirkot. Sauvon kirkko on pyhitetty
Pyhälle
Klemensille.
Sauvon kirkon
kalkkimaalaukset ovat 1400-luvulta. Kalkkimaalauksissa kirkon pohjois- ja eteläseinillä
näkyvät apostolit ja profeetat rinnakkain kokovartalokuvina. Profeettojen
asut antavat nykyihmiselle käsityksen keskiaikaisesta pukumuodista.
Sauvon
kirkossa on Suomen oloissa harvinaisen hyvin säilynyt keskiaikaisen kiinteän
sisustuksen osia (istuimet ja lehterit). Nykyisen alttarin molemmin puolin
olevat Piispanpenkki ja Papinpenkki antavat aavistuksen siitä, miltä
keskiaikainen kuoriaita on joskus näyttänyt. Kuoriaita ja pääasiassa pappismiesten
käytössä olleet kuorituolit on poistettu, mutta juuri niistä rakennettiin
mm.
Piispanpenkki ja Papinpenkki.
Alttari on
luultavasti keskiaikainen. Jykevä kasteallas on tehty 1200-luvulla
Gotlannin kalkkikivestä ja tuotu muualta Sauvoon. Saarnatuoli on vuodelta
1651 ja sen on luultavasti veistänyt sama tuntemattomaksi jäänyt puuseppä
kuin alttaritaulun kehyksenkin. Iso Triumfikrusifiksi on 1400-luvun
jälkipuoliskolta. Lautaristi on myöhempää tekoa, mahdollisesti vuodelta
1695.
Pohjoisseinällä
kastealtaan vieressä on pyhimyskaappiin
sijoitettuna Neitsyt Maria ja Jeesus-lapsi. Tämä valkea
veistos on tammea ja tehty 1200-luvulla. Pyhimyskaapin
vieressä on Sakramenttikaappi, joka on toinen Suomessa
säilyneistä
keskiaikaisista
sakramenttikaapeista.
Vaurautensa
huipulla ollut Suomen aatelisto teki kirkolle runsaasti lahjoituksia
1600-luvun loppupuolella. Esimerkiksi varat urkuparven ja tuolloin vielä
melko harvinaisten urkujen rakentamiseen lahjoitettiin kirkolle vuonna
1671. Nykyiset urut ovat vuodelta 1896. Niiden tarkempi esittely on Suomen historiallisten urkujen sivustossa.
Pääosin
1600-luvulta ovat myöskin kirkon hautausvaakunat, joita kirkossa on nykyään
35. Koko Euroopassa hautausvaakunoiden käyttö tunnettiin ainoastaan
Ruotsi-Suomessa. Tapa syntyi 1500-luvun lopulla ja hävisi taloudellisista
syistä 1700-luvun alussa. Aatelinen saatettiin 1600-luvulla hautaan
juhlakulkueessa ja hautausvaakunalla osoitettiin saattokulkueessa hänen
arvoasemansa. Kirkossa vaakuna toimi hautamuistomerkkinä.
Karunan kirkko
Karunan vanha kirkko 1600-luvun loppupuolelta on
tänä päivänä Helsingin Seurasaaressa.
Karunan
nykyinen kirkko valmistui 1910 ja vihittiin käyttöön lokakuun 9. päivänä
1910. Kirkon suunnitteli arkkitehti Josef Stenbäck. Alttarin
lasimaalaus: I. Launis.

Tänäänkin Sauvon ja Karunan kirkot kutsuvat seurakuntaa jumalanpalvelukseen:
Jumala, taivaallinen Isämme.
Kellot kutsuvat meitä yhteiseen
jumalanpalvelukseen.
Kiitämme evankeliumin
ilosanomasta,
jonka tuot keskellemme sanassa ja
sakramenteissa.
Siunaa seurakuntaasi,
joka iloineen ja huolineen saapuu
eteesi.
(Jumalanpalvelusten kirja,
Sakaristorukouksia)
|