|
Yleistietoa kirkollisista toimituksista saa esim. Suomen
evankelis-luterilaisen kirkon sivuilta: evl.fi => Uskoa ja tietoa => Kirkon toimitukset
Tälle sivustoon on koottu
joitakin kirkollisiin
toimituksiin Sauvo-Karunan seurakunnassa liittyviä tietoja
esim. toimitusten
mahdollisista ajoista ja paikallisista tavoista.
Sekä Sauvon että
Karunan kirkko ovat käytettävissä
kirkollisiin toimituksiin. Toimitusten osalta aikataulu on seuraava:
|
Perjantai
klo 14 tai 15
|
hautausaika muille kuin Sauvo-Karunan seurakuntalaisille
|
Lauantai
klo 10
klo 13
klo 15
klo 17
|
ensisijainen hautausaika oman seurakunnan jäsenelle
toissijainen hautausaika oman seurakunnan jäsenelle
varhaisin mahdollinen vihkiaika
myöhäisin mahdollinen vihkiaika
|
|
Sunnuntai
klo 10
klo 12 (11.30)
iltapäivä
|
messu; kaste mahdollinen messun yhteydessä
kaste kirkossa; toisinaan mahdollinen hautausaika
kaste kirkossa tai kotona
|
Aikataulu ei ole aivan orjallinen
eikä aina aivan
mahdollinen, koska kirkkoja on kaksi, mutta tarvittavaa
henkilökuntaa
vain yksi sarja.
Haluttu aika halutussa paikassa voi olla mahdoton, vaikka mukana olisi
ns.
oma pappi ja kanttori, koska suntion tulee kuitenkin olla Sauvo-Karunan
seurakunnasta.
Kirkkoherra,
kanttori ja suntio pitävät kuukausittaisen
viikonloppuvapaansa
yleensä kuukauden kolmannen sunnuntain yhteydessä.
Siinä
viikonvaihteessa
ei pääsääntöisesti
toimiteta kirkollisia
toimituksia. Varsinkin kesäkuukausina voidaan
erityisistä
syistä käyttää sijaisia.
Kirkkojen
ja seurakuntatalojen käyttökorvaukset 2011
Kirkon käyttö on maksutonta:
Sauvossa vakituisesti asuvien kirkollisissa toimituksissaja hautaan
siunaamisessa, jos Sauvo-Karunan seurakunta on Hautaustoimilain
nojalla velvollinen osoittamaan vainajalle hautasijan.
Kirkon käyttö on maksutonta myös seuraavissa tapauksissa:
1. Vihkiparin vanhemmista joku on Sauvo-Karunan seurakunnan jäsen tai on kristillisen seurakunnan jäsen ja asuu vakituisesti Sauvossa.
2. Siunattava vainaja
oli kuollessaan kristillisen seurakunnan jäsen ja hän tai hänen
aviopuolisonsa on ollut Sauvo-Karunan, Sauvon tai Karunan seurakunnan
jäsen. Tässä aviopuolisolla tarkoitetaan sitä, joka on jäänyt vainajan
leskeksi, tai sitä, josta vainaja on jäänyt leskeksi.
3. Kastettavan isovanhemmista joku on Sauvo-Karunan seurakunnan jäsen tai on kristillisen seurakunnan jäsen ja asuu vakituisesti Sauvossa.
Muutoin Sauvon kirkon ja Karunan kirkon käytöstä peritään 300 € käyttökorvaus.
Jos käyttökorvauksen maksavat tuovat oman papin ja/tai
kanttorin toimitusta hoitamaan, Sauvo-Karunan seurakunta voi tietyin
edellytyksin korvata matkakuluja ja jopa maksaa toimituspalkkioita.
Seurakuntatalojen vuokrat ovat:
SAUVON SEURAKUNTATALO
Iso sali + pieni sali + keittiö
200 € / 350 €
Iso sali + keittiö
150 € / 263 €
Pieni sali +
keittiö
70 € / 122 €
KARUNAN SEURAKUNTATALO
80 € / 140 €
- Kirkkoneuvosto 3.11.2010 § 124
Seurakuntatalojen käyttökorvaukset peritään kalliimpina, jos kyseessä on
1) muu kuin kirkolliseen toimitukseen liittyvä
tilaisuus
tai
2) muistotilaisuus, kun vainaja ei kuollessaan
kuulunut kristilliseen seurakuntaan.
Kirkkoherra selvittää tarvittaessa, milloin kyse on kristillisestä seurakunnasta.
Kirkkoneuvosto voi myöntää alennuksen maksuun tai
vapautuksen maksusta, jos tilaisuuden järjestäjä anoo
sitä riittävän hyvissä ajoin.
Kirkkojen
varausajat kesäkuukausien toimituksiin
Kesäkuukausina tapahtuvia kirkollisia toimituksia varten
paikkakuntalaiset
voivat varata seurakunnan kirkkoja 1.1. lähtien ja
ulkopaikkakuntalaiset
1.4. lähtien kirkkoherranviraston palveluaikoina (ti, ke, pe
klo 9-13).
Kirkkoneuvoston
päätös § 88 /
8.10.2003.
Kesällä
2011 lauantaihin 18. kesäkuuta Sauvon ja Karunan
kirkkoon
voidaan henkilökunnan työaikojen vuoksi ottaa
kirkollisista toimituksista vain sellaisia ulkopaikkakuntalaisten
vihkimisiä, joihin vihkipari järjestää sekä
papin että kanttorin. Vapaapäivien vuoksi heinäkuun
ja elokuun kolmannen sunnuntain viikonvaihteeseen ei oteta
toimistuvarauksia ennen kuin vuosilomasuunnitelma on vahvistettu.
Vanhan kristillisen perinteen mukaan hiljaisella viikolla ei
järjestetä ilojuhlia. Sitä noudattaen palmusunnuntain ja
pääsiäisen välisenä aikana seurakunnassamme ei
toimiteta kasteita eikä vihkimisiä.
|