AOR 7030:N MODIFIOINNIT
30.7.2009
Edellisestä päivityksestä tälle sivulle on kulunut reilut 10 vuotta. Tässä välissä on montakin modausta tullut tehtyä mallin 7030
vastaanottimiin.

Tämä vastaanotin on mielestäni toteutukseltaan varsin kelvollinen laite tänä päivänäkin. Makuasia on sitten tuo valikkopohjainen käyttöergonomia
josta en itse kovasti pidä, mutta toisaalta käyttöni näille vastaanottimille on ollut pääasiassa tietokoneohjauksen kautta.
Samoin olisin tyylini mukaisesti pitänyt enemmän laatikkomaisesta ulkonäöstä - esim. räkkiasennuksessa joutuu tekemään
hankalasti työstettävän reiän, hi!!
Yleensäkin nykyaikainen muotoilu ei oikein sovi henkilöille joilla on paljon laitteita eli eri tavoin suoralinjaisista
poikkeavien laitteiden pinoaminen on hankalaa ellei mahdotonta...
Hankintahintakin on ollut käytetyille AOR 7030:lle edullinen eli olen maksanut toisesta 200 ja toisesta 250 euroa.
Vuonna 1999 kirjoitin tähän modifiointisivulle seuraavaa:
..." AOR 7030 on muodostunut edullisen hinta/laatusuhteensa takia suosituksi vastaanottimeksi
myös "vakavassa" DX-kuuntelussa.
Sen mainittuja heikkouksia on oikeastaan vain huono keskiaaltoherkkyys päiväkuuntelussa
tai vastaavissa oloissa.
Tähän apua voi kysellä tämän kotisivun kirjoittajalta irrallisten
vahvistinpalikoiden
suhteen. Toisaalla tällä kotisivulla on selvitelty kaavioiden yms. muodossa vahvistimen
rakennetta ja suoritusarvoja on esitetty spektrianalysaattorikuvana.
Spektrianalysaattorikuvassa valkoinen käyrä kuvaa vahvistamatonta suoraan antennista
tulevaa signaalia ja vihreä vahvistettua.
Taajusalueena kuvassa on 0 - 8 MHz. Tässä kuvassa antennina on 90 metrille tehty
V-antenni länteen suunnattuna (tosin kannatusköyden katkeamisen takia sen "kärki" on
tämän talven tilapaisesti vähän alhaalla n. 8 m korkeudella).
Miltä sitten hieman modifioitu AOR 7030 näyttää sisältä.
Vastaanotin on sisältä varsin selväpiirteinen kaikkien komponenttien sijoittuessa
yhdelle isommalle piirilevylle ja etulevyssä olevalle paketille.
Verrattuna vaikkapa Icom IC-R71:n suureen määrään johtonippuja (esim.etupaneelin
systeemien muutos ja korjaustyöt ovat Icomissa tosi hankalat) on tämä vastaanotin
todella selväpiirteinen.
Kuvasssa olevaan vastaanottimeen on asennettu varsin omatekoisen näköinen Kiwan lisäfiltteripaketti.
Pitkä kuparinvärinen asennuslevy on pingoitettu päätyprofiilien uriin, joissa sen
pysyvyys ei ole aivan taattu varsinkaan kuljetuksien aikana.
Erääksi pikkupuutteeksi ovat modifiointeja tehneet tai muuten vastaanotinta sisäpuolelta
katsoneet havainneet kansi - ja pohjalevyjen kiiinnitystavan.
Ruuvit nimittäin kiinnittyvät 90 asteen kulmassa päätyprofiileissa oleviin uriin, joissa
oleva kierteen osuus on todella olematon.
On aivan mahdollista ensimmäisellä kiinnityskerralla "korkata" tämä olematon kierre.
Enemmän vastaanotintaan muuttelevan voikin olla syytä tehdä profiileihin asialliset
kierrereiät tai asentaa niihin kierreniitit. Tämä edellyttää myös ruuvien vaihtamista
pidempiin.
Tässä kuvassa näkyy hyvin miten "olematon" kierre on.

- Uudemmissa malleissa tähän on tehty muutos. Vastaanottimessa jonka filtterimodauksista tässä
pääasiassa kerron on profiileihin tehty M4 - kierteiset läpireiät ja ruuvit vaihdettu pidempiin.
Koska jokaisella kuuntelijalla on erilaisia tarpeita ja mieltymyksiä välitaajuuskaistan
leveyksien suhteen, on AOR:ssä ilahduttavaa mahdollisuus helposti lisätä uusia suotimia.
Filtteripaikoille sopivat Rockwell-Collinsin pienet mekaaniset- kuin myös Muratan CFJ- ja
CFK-sarjojen suotimet.
Mauno Ritola kertoo vastaanottimeensa asennetun Muratan CFJ455K-4 filtterin olevan tosi
hyvän MW:llä ja tropiikkialueilla SSB-kuuntelussa ja käyvän myös hyvin kansainvälisillä
lyhytaaltoalueilla. Mauno sanoo vaikuttaneen tuloksiin myös
Pohjoismaiden DX-mestaruus kilpailussa.
Kiwa Electronics toimittaa erilaisia muutossarjoja
ja suotimia myös tähän vastaanottimeen.
Vikojakin on ehtinyt AOR 7030:een tulla. Eräs tyypillisimpiä lienee VFO-nupin perässä olevan
encoderin epämääräinen toiminta.
Sen korjaaminen ei onnistune kotikonstein vaan on vaihdettava uusi tilalle.
Tehtaan ilmoituksen mukaan uudempiin yksilöihin on tehtaalla asennettu parempilaatuinen
Alpsin valmistama encoderi."....
FILTTERIMUUTOKSIA 2009
Olin jo aiemmin muutellut kumpaankin AOR:ään Muratan suotimia sen verran kun paikoille sopi, mutta päätin asentaa käytettynä ostamani
Yaesun kapean YF455DE sekä Herzin HF-04S - filtterit 455 kHz välitaajuudelle toiseen vastaanottimistani.
Samalla juolahti mieleeni testata 45MHz roofing-filtterien vaihtoa parempaan kun varastossa oli ollut jo 10 vuotta El-Kamalta aikoinaan
ostamiani TeleQuarz TQF 45-02 - suotimia. Laadussa pitäisi olla eroa koska kyseinen - luultavasti jossain tukiasemassa käytetty malli -
on 8 - kiteinen verrattuna noihin alkuperäisiin kahteen kidettä muistuttavaan pikku suotimeen.
Resonaattoriluku näillä alkuperäisillä suotimilla on kyllä yhteenlaskettuna sama eli ainakin Keyexin tuotteista löytyy malli
45M15 jonka B - versio on nelikiteinen - jos sitten tämä AOR:ssä oleva malli B1 on sama.
Olen pitkään miettinyt käyttöä myös muille korkealaatuisille vanhoista radiopuhelintukiasemista puretuille suotimille.
Minulla on esimerkiksi kymmeniä KVG:n valmistamia suotimia 70 MHz välitaajuudelle yms.
Nämä ovat tarkoitetut alunperin Narrow Band FM - liikenteen suotimiksi ja lienevät siten hyvinkin käypiä semmoiseen
vastaanottimeen jolla on tarkoitus kuunnella myös esim. AM:ää leveällä kaistalla ja hyvällä äänenlaadulla.
Joka tapauksessa korkealaatuisella suotimella on muotosuhde ja päästökaistan ulkopuolisten taajuuksien vaimennus ihan eri
luokassa kuin jollain halpafiltterillä.
Hyvä valikoima uusia monoliittisia filttereitä eri taajuuksille ja niiden datalehtiä löytyy esimerkiksi
Telequarzin nykyisiltä (Vectron International)
ja KVG:n sivuilta joista viime mainitulla on vielä
diskreettikomponenteillakin tehtyjä malleja.
Tietysti lähellä ihannetta on se jos myös ensimmäinen suodin on kaistaleveydeltään sama kuin levein haluttu kuuntelukaista.
Samalla tuli asennettua välitaajuusulostulot sekä leveäkaistaisena heti 455 kHz välitaajuusasteiden alkupäästä että omalla liittimellä samasta
pisteestä josta aluperinkin on ulostulo DIN-liittimellä pinnissä 8.
Luonnollisesti meikäläisen tuntien oli antenniliitännän UHF-liitin vaihdettu BNC:ksi jo vastaanottimien hankintapäivänä.
Lisäksi tässä kuten monessa muussakin vastaanottimessa on harmittava lyhyt kaiutinjohto (jotta kansilevyn saa
pöydälle huoltotoimien aikana ja kaiutin samalla toimii) - samoin alkuperäinen liitäntä (seuraavassa kuvassa) piirilevylle on hankala.

Muutin tässä AOR:ä että vaihdoin alkuperäisten liitinten tilalle piirilevylle piikkiriman palan ja tein
sopivasta tietokoneen sisäjohdotuksen liitosjohdosta alkuperäistä pidemmän. Vaihdettu liitäntä näkyy seuraavassa kuvassa.

Rakensin vedonpoiston myös johdolle kaiutinpäässä. Joskus on nimittäin käynyt niin, että kireälle joutunut kaiutinjohto on
vetänyt pikkukaiuttimen koko juotoskorvan irti ja samalla karvan irti kartiosta tai ainakin katkennut juotoskohdasta.
Seuraavissa kuvissa muuteltu vastaanotin eri puolilta katsottuna.



Eroavaisuuksien vuoksi pari kuvaa vanhemmasta vastaanottimestani josta huomaa muutoksia tapahtuneen sisäisessäkin rakenteessa (yksi suojapurkki enemmän
kuin uudessa mallissa, parit lisäykset välitaajuuspuolelle irtokomponentein yms). Tässä mallissa on myös muuttamiani 455 kHz filttereitä,
välitaajuusulostulo BNC-liittimellä ja tietysti antenniliitin vaihdettu BNC:ksi.
Myös kotelon pintakäsittelyssä on eroa varsinkin etulevyssä mallien välillä kuten myös näytön värissä.



455 kHz FILTTERIEN MUUTOKSET
Välitaajuuskäyrät tässä jutussa kerrotuista vastaanottimista löytyvät täältä jokaisen kaistalevyden osalta
Kidesuotimien asennuksessa en jostain syystä ole pitänyt erilaisista lisäpiirilevyistä joita on ollut optioina saatavissa. Tähän asennukseen porasin
suurinpiirtein keraamisten suotimien kuoren juotospisteen paikoille 2,5 mm reiän ja asensin filtterin kuusikulmaisella 15 mm korkealla korotustapilla
piirilevyn yläpuolelle jotta osittain alle jäävät Muratat mahtuvat olemaan paikoillaan. Korotustapissa on toisessa päässä M2.5 sisäkierre (sopii filtterin
kiinnitystapin kierteeseen ja toisessa päässä ruuviosa M2.5 ulkokierteellä. Tietysti voi käyttää myös molemminpäin sisäkierteellistä tappia ja ruuvia
piirilevyn päässä.

Filtterit on johdotettu 1nF kondensaattorien kautta suoraviivaisesti liitospisteisiinsä ja lisäksi on yksi maadoitusjohdin kytketty vaikkakin filsut
maadoituvat hyvin myös asennusruuvin kautta.

45 MHz FILTTERIN MUUTOS
Ensimmäisen välitaajuuden suotimina on AOR 7030 - vastaanottimessa kaksi pientä kidettä muistuttavaa kolminapaista suodinta.
Mikäli tyyppi on sama kuin Keyexin 45M15 B niin suotimet ovat 4 - kiteisiä +-7.5 kHz suotimia.

Mittasin suotimet vastaanottimesta irroitettuna ja rakentamalla niiden kytkentä piirilevylle koska vertailu pelkästään 45 MHz osalta itse vastaanottimesta johdottaen olisi ollut oikeaoppisesti
aika hankalaa tai mahdotonta toteuttaa.
Näiden suotimien päästökaista on samanlaisilla sovituskomponenteilla kuin itse vastaanottimessa seuraavan vektoripiirianalysaattorilla
mittaamani kuvan mukainen. Pyrin asentamaan suotimet testauskytkennässä mahdollisimman hyvin huomioiden maatasot sekä
sisään ja ulostulopuolien erotuksen.

Näiden tilalle asentamani TeleQuarzin TQF 45-02 - suodin on puolestaan 8 - kiteinen huomattavasti isompi mokkula.
Valmistaja ilmoittaa sille - 3dB:n arvoksi +-7.5 kHz eli 15 kHz ja - 70 dB arvoksi +-17.5 kHz eli 35 kHz. Filtterin vaimennus on 6 dB.
Tämän suotimen piirianalysaattorimittaus tuotti seuraavanlaisen päästökaistan:

Filtterin asennuspaikkaa miettiessäni päädyin sijoittamaan sen paikallisoskillaattorin alumiinivaluiseen suojapurkkiin kiinnitettynä asennusruuveistaan
purkin sisäpuolelle mutterit ja hammasaluslevyt asentaen. Filtterissä on M2.0 ruuvit ja porasin siis purkkiin 2 mm reiät.
Seuraavissa kuvissa näkyy filtterin asennus purkkiin samoin kuin johdotus erittäin ohuella (hiukan yli 1mm ulkohalk.)teflonkoaksiaalilla.
Käytin näin ohutta johtoa sen taipuisuuden takia asennuksen helpottamiseksi.
Filttereistä on katkaistu GND - piikit pohjan tasalta koska sen asennus purkin kanteen ei muuten onnistu. Filtterin kuumat karvat on ensin
juotettu koaksiaalin keskikarvoihin, sitten päälle pujotettu suojasukka, ja sen jälkeen pujotettu päälle ja juotettu maadoitussukka koaksiaalin vaippaan
sekä filtterin runkoon. Lopuksi vielä päälle pujotin ja lämmitin kutistesukan.





Filtterin lähtöön on kytketty katkaistun folion yli 47 pF konkka joka näkyy aiemmassa foliopuolen kuvassa.
Mikseripiirin SL6440C datalehdessä on esimerkkikytkentä joka käyttää isompaa konkkaa, mutta taajuus huomioon ottaen tämä on ok.
Datalehden esimerkkikytkennässä on vielä 50 ohmin terminointivastukset.
Vastuksien vaikutus välitaajuuskäyrän huipun tasaisuuteen on selkeä. Kokeilin sekä 47 ohmin SMD-vastusta että kahta rinnankytkettyä 100 ohmin
tarkkuusvastusta ja näilläkin on selvä ero.
Seuraavassa kuvassa vastukset on asennettu paikoilleen ja näkyvissä on myös paikat joissa oli ensin kokeilussa filtterin tulopuolella vastukset (juotteenestopinnoite
poistettu maafoliosta.

Seuraavissa kuvissa vastaanottimeen on syötetty Wandel & Goltermannin PS-19 generaattorista taajuuspyyhkäisyllä 980 - 1020 kHz -70 dBm.
vastaanottimien antenniliitäntään. Välitaajuuskaistaksi AOR:ssä on valittu 9.5 kHz jotta leveämmän 45 MHz filtterin
ominaisuudet tulisivat paremmin näkyviin. Ulostulo R&S FSP7 spektrianalysaattorille
AOR:n "normaalista"välitaajuusulostulosta ja kuvat Rohde&Schwarzin
RS Commander-ohjelmasta "trace" - toiminnolla - joka on ehkä vähän visuaalisempi näin nettisivulla.
"Hard Copy" - toiminto tuottaa kuvan joka on hyvin likellä spektrin näytön kaltaista Kuten tässä.
Ensimmäisessä kuvassa filtterin asennus ilman vastuksia

Sitten filtterin kumpaankin päähän lisätty 47 ohmin vastukset maihin. Filtterin sisäätulopuolen vastus parantaa aavistuksen käyrää, mutta myös tiputtaa
signaalia niin, että filtterien kalibrointi ei toimi!.

Kolmannessa kuvassa on nuo kaksi rinnankytkettyä 100 ohmin tarkkuusvastusta filtterin ulostulosta maihin. Tässä eri aikaan tehdyssä mittauksessa on tasossa
pieni ero, mutta tarkoitus onkin osoittaa käyrän huipun muutos.

Ohuiden ja kohtaisen taipuisienkien koaksiaalinpäiden asettelussa ja juottamisessa piirilevyyn on oma hommansa koska tässä
tapauksessa väli on ahdas johtuen aiemmin asennetuista 455 kHz kidesuotimista.
Tässä vaiheessa on mittailtu jonkun verran 45 MHz:n filtteriltään muuttamattoman ja TeleQuarzin filtterillä varustetun välillä.
Ennen kuin muutan 45 MHz filtterin toiseen vastaanottimistani teen vielä lisää vertailuja näiden välillä.
Ensimmäiset kuvat välitaajuuskäyristä löytyvät tämän sivun loppuosasta.
Filtterimuutoksen todellista vaikutusta etsiessäni tein seuraavat mittaukset jossa antenniliitäntään syötetyt taajuudet ja tasot
ovat 1000 kHz -56 dBm ja 1010 kHz -6 dBm.
45 MHz filtteriltään alkuperäisen käyrässä on näkyvissä selkeästi tuon 1010 kHz signaalin vaikutus.

Muutetussa tuota ei isommassa määrin ole näkyvissä.

Miten sitten tuo käytännössä tuntuu voi olla toinen asia. Vastaanotin on kuitenkin muutoin jo sen verran hyvä ja tuon viereisen taajuuden signaalin taso
sen verran pieni (huolimatta siitä, että antenniin syötetty -6 dBm on aika paljon), että vaikutus voi olla aika minimaalinen.
Joskus kuitenkin pienikin parannus luettavuuteen mahdollistaa heikon aseman kuulemisen.
Seuraavana näkymä mittauspöydältä. VFO:n nuppi on kuvauksessa hieman siirtynyt tasataajuudelta....PC näytössä on näkyvissa RS Commander - ohjelman ikkuna

MUUT MUUTOKSET
Kuten aiemmin mainitsin olen tässä yksilössä tehnyt kaksi eri paikoista otettua välitaajuusulostuloa 455 kHz taajuudella.
Kummassakin olen käyttänyt romutetuista radiopuhelintukiasemista saatuja teflonkoaksiaalin pätkiä joissa on SMA runkoliitin
valmiina. Ensimmäinen "leveä" ulostulo on tässä vaiheessa vain mittaustarkoituksessa kytkettynä 1nF konkan ja 1 kohm
sarjavastuksen kautta (jotta ei kuormita liikaa) ja vaatii normaalikäytössä bufferiasteen rakentamisen.
Toisessa ulostulossa onkin asia jo alunperin huomioitu koska liitäntä on jo olemassa eri liittimessä.
Koska muutoinkaan en ole noiden DIN-liittimien ystävä niin en ainakaan RF - liitäntöjä halunnut niiden kautta tuoda.
Muutoinkin olen rajannut laitteiden ulkoiset liitännät suurtaajuuksilla SMA -, BNC -, TNC - ja N - liittimillä kytkettäviksi jotta
liitinvalikoima ei kasvaisi liian suureksi.
Aiemmin mainittu kaiutinjohdon muutos ja kiinnitys nippusiteellä ja sille tarkoitetulla kiinnittimellä kaiuttimen
kiinitysruuviin näkyy seuraavassa kuvassa.

TAKAISIN