"Weird Fantasy" on yksityinen galleriasivu, joka on tarkoitettu pääasiassa oman kuvataiteeni ja metalli / kivitöideni esittelyyn. Täällä oli aikaisemmin myös yleisiä gallerioita usean kuuluisan taiteilijan töistä, mutta poistin ne 2005 syksyllä ja nyt sivu keskittyy pelkästään omien tuotoksieni esille tuomiseen.   Sivulla oli aikaisemmin myös oma osio sarjakuvaharrastukselleni, mutta tein joitakin vuosia sitten kokonaan oman nettisivun keräilyharrastustani varten, joten käväisehän katsomassa sieltä puutelistani, ja ilmoittele, jos komerosi nurkasta vaikka löytyisikin jokin minulta puuttuvista lehdistä, kirjoista tai CD-levyistä jne.

Tiettyjä asioita sivultani löytyvästä materiaalista (Esim. kuvista)

Gallerioissa olevat kuvat ovat thumbnaileja, eli näet suuremman version klikkaamalla minikuvaa. Sivulla on useita kuvagallerioita, joista löytyy esimerkiksi Digitaalista taidetta ja myös perinteisiä Piirustuksia ja maalauksia eri aiheista. Jos scifi / fantasia-aihe ei juurikaan kiinnosta, voit varmaankin käväistä Korut & teräaseet -osiossa, josta löytyy valokuvia kaikenlaisista pienesineistä joita olen tehnyt joskus vuosien varrella. Sivullani on myös erittäin suuri valikoima Linkkejä muille samaa aihetta käsitteleville sivuille.
Kaikki huumorista ja visuaalista harhoista kiinnostuneet voivat klikata myös tuota XXX-kohtaa, ja löytää sieltä melko laajan arkiston stereogrammeja ja muuta mielenkiintoista.   Joten eipä tässä sitten enää muuta, kuin kiitos mielenkiinnostasi sivujani kohtaan ja toivottavasti viihdyt täällä. Tervetuloa käymään myös useamminkin!

Jos paikka tuntuu aluksi hieman sekavalta, niin löytyy täältä toki myös Sisällysluettelo, jossa on linkit varmasti jokaikiseen yksittäiseen sivuun koko galleriassani. Navi-framesta löytyvät kuitenkin vain ne tärkeimmät.
Olisi tietysti myös kivaa jos muistaisitte jättää Vieraskirjaani lopuksi jotain palautetta tästä freakshowsta. On aina ihan hauskaa lukea mielipiteitänne ja esim. parannusehdotuksia sivuistani. Jos haluat tietää lopuksi jotain myös ihmisestä kaiken tämän takana, niin seuraavassa linkissä hieman Tietoja itsestäni, eli henkilö- & yhteystiedot ja pitkät listat kaikista suosikkileffoistani, kirjoista ja musiikkimausta jne.   Muista sitten, että jos haluat ottaa täältä vaikka jotain kuvamateriaalia omaan käyttöösi, niin ilmoita siitä heti vieraskirjassa tai sähköpostilla. On aina ihan mielenkiintoista kuulla mihin kaikkeen kuviani käytetään.
En käy päivittäin netissä, joten en välttämättä pysty vastaamaan viesteihinne kovin nopeasti (Jos olen esim. kesälomalla). Jos se kiireellinen asiasi koskee esimerkiksi keräilyharrastustani; (Puutelistalla olevia kirjoja tms.) niin voit laittaa vaikka puhelinnumeron viestiisi ja soitan takaisin heti viestin löytymisen jälkeen.

-No frames------ -::[ -intro- ]::- ------Frames-