Lapinporokoira - kotimainen paimenkoira Lapinporokoira on harvinaisuus, kallisarvoinen helmi täynnä Suomen kulttuurihistoriaa. Porokoira, kuten harrastajat sitä kutsuvat, on henkäys menneisyydestä. Koira, josta voi aistia lapin mytologiaa; shamanismia ja noitarumpuja, eksoottisia yrttejä ja tunturikoivun oksien lävitse kuultavaa, savun siivittämää valoa. Sitä on porokoira. Porokoira on myös raskasta työtä ja ankaria olosuhteita. Pyyteettömyyttä ja antautumusta työlleen ja uskotuilleen. KORVAAMATON KOIRA Carl von Linne ylisti lapinmatkoillaan saamelaisten koiria oppilailleen ja innosti heitä tutkimaan näitä koiria: "Lappalaiset tietävät parhaiten, mitä hyötyä on hyvästä koirasta. Jos koiraa ei olisi, ei poroja voitaisi muilla keinoilla pitää yhdessä laumassa niin helposti, vaan ne hajaantuisivat jokainen tahoilleen. Sellaiset koirat ovat lappalaisten sekä mieluisia että hyödyllisiä seuralaisia". Lappalaiset, porosaamelaiset ovat aina nähneet koiriensa arvon, heille hyvä porokoira on ollut perheenjäsenen asemassa, eikä syyttä. Hyvän porokoiran merkitystä ei ole poronhoitotyössä voitu liikaa korostaa. Sigfries Draken kirjassa "Västerbottenslapparna under förra hälften av 1800-talet" mainitaan, että saamelaisilla on ollut kahdenlaisia koiria: porokoiria ja metsästyskoiria. "Koira on saamelaisen paras omaisuus. Saamelainen, jolla on huonoja koiria, köyhtyy. Paimenkoiraa ei myydä, vaikka härkä tarjottaisiin; sellainen koira on parempi kuin mies, tietää parhaiten, miten poroja ajetaan." 
LAPINSOTA POROKOIRIEN KOETINKIVENÄLapin sodan hirvittävä hävitys oli koitua porokoiran kohtaloksi. Sodan aikana porokoirakanta hävisi lähes olemattomiin ihmisten paettua rajan taakse sotaa pakoon. Aila Korhonen kirjoitti Jouni Paadarin kertoman tarinan porokoira Tommista Koiramme-lehdessä 10/1971: "Tommi oli ylen hyvä koira. Se osasi kaiken, minkä porokoiran pitääkin ja kerran sitä sanottiin veljeäni viisaammaksi. Ihmisen puheenkin se ymmärsi. Kun erotuksen jälkeen porot olivat konttorissa (pienempi aitaus erotusaidan vieressä) ja niitä lähdettiin siitä viemään, ajettiin kellokkaan kanssa edellä ja tokka seurasi. Tommin kun jätti konttorin veräjälle ja sanoi sille: "Päästä!", se antoi koko tokan mennä ulos ja teki vielä tarkastuskierroksen tyhjässä konttorissa ja alkoi sitten ajaa tokkaa. Jos tokka alkoi venyä ja viimeiset porot jäädä, tarvitsi vain huutaa: "Aja kovemmin!", ja kohta olivat porot aivan perässä. Jos ne siitä yrittivät työntyä rinnalle ja ohi, riitti kun huusi "Älä niin kovasti aja!". Silloin Tommi jättäytyi ja antoi tokan kulkea hiljempaa. Tommi tiesi myös aina, milloin sudet tulisivat ja silloin se lähti kotoakin ja meni tokkaan ulvomaan. Siitä paimenessa tiedettiin olla varuillaan. Kerran oli muuan mies kaksi päivää etsinyt ajohärkiään, jotka olivat harhahtuneet etäälle. Veljeni oli silloin vartioimassa poroja eräällä majalla ja mies tuli sinne kysymään härkiään. Siinä oli juuri tokka ja kymmenien kilometrien laajuinen kikero (porojen syönnös), johon porot olivat hajaantuneet. Härkiä ei ollut näkynyt, mutta veljeni toi Tommin ulos ja käski sen hakea. Miehet menivät siitä ja tunnin kuluttua Tommi tuli tyhjin toimin takaisin. Veljeni kovisti sitä ja niskasta ravistaen lähetti sen uudelleen hakemaan vaikka härkien omistaja kielteli ja sanoi, ettei koira voisi niitä löytää. Veljeni sanoi vain, ettei koiran pidä luulla, että sitä hyvitellään, jos tulee tyhjin toimin takaisin ja niin Tommi lähti uudelleen hakemaan. Miehet kahvittelivat ja istuivat siiinä, jos lie ollut vähän viinaakin mukana ja alkoi jo hämärtää. Härkänsä hukannut arveli, että koira meni kotiin, mutta ei veljeni sitä uskonut Tommista. He menivät ulkosalle kuulostelemaan ja jostain kaukaa alkoi silloin kuulua haukkuminen. Ajan päästä sieltä Tommi tuli niiden ajohärkien kanssa ja mitä lie ollut muitakin harhautuneita poroja koko porttia mukana. Silloin se härkien omistaja sanoi: "Tuo sinun koirasi on viisaampi kuin sinä itse!" Tommi alkoi jo ikääntyä, kun Petsamon luovutus tuli. Pakenimme poroinemme Norjaan, mutta Tommi ei hyväksynyt muuttoa, vaan palasi aina takaisin kotiin. Se haettiin sieltä pois, mutta se karkasi kohta uudelleen. Viimeisenä perääntyvä partio tapasi sen kotinsa porraskivellä makaamassa. He ampuivat koiran siihen, sytyttivät rakennuksen palamaan ja kun se rouhusi kunnolla, heittivät ruumiin avoimisesta ovesta liekkeihin." 
POROKOIRA TÄNÄÄNLapinporokoiran jalostusta on aikojen saatossa siivittänyt paimennustaipumuksen säilyttäminen. Kun porosaamelainen on etsinyt porokoirapentueesta uutta paimentajaa työtoverikseen, on huomio kiinnittynyt alueellisesti vaihteleviin ulkonäöllisiin seikkoihin ja erityispiirteisiin. Hyvän paimenkoiran tunnusmerkkejä on joku etsinyt hännän asennosta, toinen värityksestä, kolmas ehkä mystisemmin kitalakikuvioinnista. Yhtä kaikki, kullakin etsijällä on ollut selvä käsitys siitä, millainen on hyvä työkoira: On tiedetty, mikä tyyppi tyydyttää ja pidetty siitä kiinni. On hyvä pitää mielessä ruotsalaisen poromiehen Per Bertil Simman sanat: "Haluan hyvän koiran, mutta haluan että se on myös kaunis." Kauniita monet nykyiset lapinporokoirat toki ovatkin. Parhaimmillaan ne ovat anatomisesti upeita ja terveesti liikkuvia koiria. Porokoirassa mikään ei ole liioiteltua, vaan kauniisti rakentuneessa koirassa kaikki ominaisuudet ovat tasapainossa keskenään. Porokoira on keskikokoinen, selvästi korkeuttaan pidempi paimenkoira, jolla on voimakkaasti kulmautuneet raajat, syvä ja tilava rinta ja lihaksikas olemus. Pitkähkörunkoisena ja selvästi kulmautuneena koirana se on ravaaja, jonka liike on maatavoittavaa, kevyttä ja uupumatonta. VÄRITYKSESTÄ Väritystä ei porokoirilla ole liiemmälti kahdehdittu, vaan sallittuja värejä on miltei kaikki valkovoittoisuutta lukuunottamatta. Yleisintä väritystä edustaa myös monilta roduilta tuttu black and tan -väritys, pääväriltään musta koira, jolla on ruskeat (tai harmaat) rinta-raaja- ja poskivaalennukset ja kaksoissilmät. Rinnassa ja tassuissa on usein valkoista. Toinen yleinen väri on parkinruskea, joka voi olla yksivärinen parkki tai erisävyinen ruskea, jossa on vaaleammat tan-merkit kuten edellä kuvatulla mustalla koiralla. Kokoharmaita ja karhunmustia koiria harmain sävymerkein tavataan myös, vaikkakin ne ovat harvinaisempia kuin edellämainitut väritykset. Joka tapauksessa kaikki värit ovat tasavertaisia ja asiansa osaava ulkomuototuomari osaakin erottaa koiran rakenteelliset ansiot myös hieman vieraamman värityksen takaa. 
LUONNETTA JA NÖYRYYTTÄRotumääritelmä kuvaa porokoiraa sanoin tottelevainen, rauhallinen, ystävällinen, tarmokas ja palveluhaluinen. Työssään porokoiran sanotaan olevan herkkähaukkuinen, sillä paimentaessaan se käyttää ääntä työvälineenä, ei katsetta niinkuin esim. bordercollie. Näitä kaikkia rotumääritelmän mainitsemia ominaisuuksia lapinporokoiralla parhaimmillaan onkin: se on helposti koulutettava ja oppivainen työkoira. Lapinporokoiran vilkas, älykäs ja itsenäinen luonne tekee siitä kiinnostavan harrastuskoiran. Puuhailu porokoiran kanssa on antoisa ja haastava
tehtävä. Kuten Poromies-lehdessä olleessa artikkelissa Lasse Tuominen
kertoo kokeneen porokoirakasvattajan sanoneen hänelle: "Muista, että
koirasi tekee kaikkensa miellyttääkseen sinua. Jos se tekee jotain väärin,
olet itse tehnyt virheen". 
TYÖSKENTELEVÄ POROKOIRA Opetettu porokoira tekee sitä, mitä isäntä käskee ja toimii isännän
osoitusten ja komentojen mukaan. Hyvä porokoira kykenee hoitelemaan
suurenkin, jopa tuhatpäisen porotokan, pitämään sen liikkeessä oikeaan suuntaan ja kasassa.
Porokoira pystyy tarvittaessa kokoamaan tokan yksinkin ja hakemaan
erilleen joutuneen poron takaisin kilometrienkin päästä.
Koira on korvaamaton apu, sillä se tekee työnsä tehokkaasti ja nopeasti. Mikäli harkitset itsellesi harrastuskoiraa: tutustu rotuun, se on
ehdottomasti vaivan arvoinen! Statussymboliksi lapinporokoira on huono
valinta, koska rotu on jopa kotimaassaan erittäin huonosti tunnettu.
Sitä paitsi lapinporokoira on vaatimattoman näköinen, keskikokoinen koira,
jolla ei ole näyttävää pitkää karvapeitettä. Ei suloista, söpöä ilmettä.
Ei hellyttäviä luppakorvia, typistettyä häntää eikä edes pelottavaa
olemusta. Suloisiksikin niitä voi sanoa lähinnä vain pentuina... Sillä
lapinporokoira on koiran näköinen koira, arkipäivän sankari! Yksi
roduista parhaita. Katsokaa, kun lapinporokoira liikkuu, kun se työskentelee.
Onko maailmassa kauniimpaa näkyä? Lonkkakuvauksissa käyneitä lapinporokoiria on Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa n. 200 kpl. Polvitarkastuksissa käyneitä lapinporokoiria on 105 kpl, kaikki tutkitut ovat terveitä eli 0-0. Lapinporokoiria on silmätarkastettu noin 300 lapinporokoiraa, joista löydökset
ovat olleet seuraavat; 2,41% HC ja 2,06% PRA, PHTVL, 1,03 %RD.
Kokonaissairausprosentti tutkituista on noin 5,5 %. 
Lisää luettavaa: Lapinporokoirien luonteesta
|
Porokoiralla on ollut ja on yhä edelleen tärkeä tehtävä työkoirana.
Se on rotuna kehittynyt ja muovautunut vastaamaan yhä ankarampiin
vaatimuksiin.
ROTUUNOTTO
Lapinporokoira on vahvasti alkuperäiseen
käyttötarkoitukseen muovautunut työkoira, jolla on käyttökoiran luonne.
Lapinporokoirilla on varmastikin sanansa sanottavanaan myös palveluskoirinakin.
Lapinporokoiran karvapeite on myös erinomaisen
säänkestävä, eikä sen turkki vaadi mitään erityistoimenpiteitä.
Ensimmäinen pk-koekäynti ja -tulos saavutettiin 9.9.1999.
Porokoira on koirien loogikko, oivaltava älykkö, jolle kerran sisäistetty
asia on opittu ja se myös osataan. Lapinporokoiran loogisuus ei ymmärrä
omistajan epäjohdonmukaisuutta eikä ailahtelevaa käytöstä. Jos haluat
porokoirasi menettävän luottamuksensa ihmisiin, onnistut siinä varmasti
edes tuskastumatta.
Yleisesti ottaen voisi lapinporokoiran sanoa olevan rotuna suhteellisen
terve. PEVISA edellyttää, että lapinporokoira
silmäpeilautetaan viimeistään sen toisen pentueen
jälkeen tai seuraavia pentueita ei rekisteröidä,
eikä silmäpeilaus saa olla tällöin vanhentunut (24kk). Tässä piilee tietysti porsaanreikä eli lapinporokoirilla on mahdollista teettää kaksi pentuetta ilman tutkimuksia.
Pentu kannattaa hankkia vastuuntuntoiselta kasvattajalta, jonka intresseihin kuuluvat myös jalostuskoiriensa terveystutkimukset.
Pääsivulle