Rotumääritelmien uudistuksia ja
jalostuksen tavoiteohjelmia:

Lapinporokoira muuttuu - vai muuttuko sittenkään?

Eturaajojen ihanne määriteltiin vuonna -66 "vahvoiksi ja voimakkaiden lihasten runkoon kiinnittämiksi". Lapojen tuli olla viistot ja ranteiden lujat, sillä ventous katsottiin virheeksi. Termiä "ventous" ei sen tarkemmin rotumääritelmä selvittänyt, mutta tuskimpa koirille kuitenkaan haettiin jäykkiä ja taipumattomia ranteita, vaan pikemminkin joustavia "iskunvaimentimia". Takaraajojen kulmaukset haluttiin yksisselitteisesti "voimakkaiksi". Tosin ajalle ei ollut luonteenomaistakaan nykyajalle tyypilliset liioittelemiset koirien ominaisuuksisssa (vrt. esim. nykyisien saksanpaimenkoirien "voimakkaat" takakulmaukset). Muutoin raajarakenne kuvattiin seuraavanlaisesti: "Reidet leveät ja lihaksikkaat. Käpälät tiiviit, tiheäkarvaiset. Takaraajojen kannuksia ei suosita".

SUORA VAI KAAREVA HÄNTÄ?
Niin paljon kuin "halkohännästä" on kirjoitettu ja sitä ihannoitu, ei ensimmäinen rotumääritelmä vuodelta 1966 eikä rotumääritelmä myöskään vuodelta 1982 edes tunnista täysin suoraa häntää, vaan kertoo hännän osalta seuraavaa: "Keskipitkä, tuuhea, ei kippura vaan tavallisesti löysällä kaarella, kaaren supistuessa häntä kääntyy kupeelle (ei selälle). Hännän liike on pyörivääkin".

POHJAVILLAA JA PEITINKARVAA
Karvapeiteestä mainittiin -66 seuraavasti: "Hieno ja tiheä pohjavilla, jota peittää keskimittainen suora, melko pysty ja karkeahko peitinkarva. Karva usein tuuheampaa ja pidempää lapojen edessä, rinnassa ja reisien takaosissa. Pehmeä- ja lainekarvaisuus virheitä." Turkin osalta tämä alkuperäinen määritelmä on hyvin pitkälle yhteneväinen voimassaolevan rotumääritelmän kanssa, paitsi että nykyisellään peitinkarva hyväksytään väljemmin joko keskipitkäksi tai pitkäksi. Useiden muiden rotujen tapaan lapinporokoiran rotumääritelmä ei kerro summittaistakaan vaihteluväliä karvan pituudelle (esim. 3-7cm?). Usein hyvin lyhytkin karvapeite tuntuu kelpaavan tuomareille, jos se muutoin on oikealaatuista ja pohjavillan hieman pystyynnostavaa. Tästä esimerkkinä on jo edesmennyt kansainvälinen muotovalio Velho, joka erittäin lyhyestä turkistaan huolimatta saavutti mittavia voittoja näyttelykehissä.
Yksi silmiinpistävimpiä eroja uusimpaan, voimassaolevaan rotumääritelmään verrattaessa turkin osalta on se, että aikaisemmin haettiin "karkeahkoa" karvapeitettä, nykyään "karkeaa". Eräänlaista ääripään hakemistako, herää kysymys? Tiheitä, suoria ja "karkeahkoja" karvapeitteitä nykyisiltä lapinporokoiriltamme tapaa - varsinaisesti "karkealta" karva tuntuu maallikon sormiin vain koirilla, jotka ovat jo menettämässä pohjavillaansa karvanlähdön aikaan.

HAUKKUHERKKYYS TARKENNUKSEEN
Aiempi luonteenkuvaus: "Tottelevainen, ystävällinen, tarmokas ja palvelushaluinen, herkkähaukkuinen" saattoi antaa jopa virheellisen olettamuksen koiran haukkuherkkyydestä. Uusitumpi määritelmä 29.11.1986 kuvaa koiran työssään herkkähaukkuiseksi. Tarkennus oli tosiaan paikallaan, sillä aiheetta räksyttävä porokoira ei totisestikaan ole tunnusomaista käyttäytymistä työkäyttöön kykenevälle paimenkoiralle!

LAPINPOROKOIRAN JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMA
Lapinporokoirajaosto teki 90-luvun alussa erittäin kunnioitettavan yrityksen luoda rodun jalostuksellisen tavoiteohjelman. Pystykorvalehden 1991 mukaan tässä jaostossa vaikuttivat Lasse & Marja Tuominen, Antero Kerkelä ja Vilho Nyyssönen. Missä määrin rotuyhdistyksemme linja on yhä samoilla uomilla kuin aikoinaan Pystykorvajärjestön lapinporokoirajaoston tavoiteohjelma, siitä olisi mukavaa lukea Lapinkoiralehden sivuilta!

LAPINPOROKOIRAN LUONNE
Koiran henkisen olemuksen tulisi jaoksen mukaan olla tasapainoinen, rauhallinen, ihmisille ystävällinen, rohkea mutta samalla nöyrä. Isännälleen ja elinpiirilleen ehdottoman uskollinen!
Lapinporokoiran hermorakenteelle asetettiin vaativat, mutta varsin realistiset rajat: porokoiran tulee olla vahvahermoinen, ei herkkä, eikä kovin altis sivuärsykkeille. Sen tulee hallita hermonsa hyvin erilaisissa tilanteissa, eikä olla kovin aggressiivinen.
Terävyydestä lapinporokoirajaosto toteaa seuraavaa: Porokoiran luontainen reagointikyky ei ole kovin nopea, se käyttää harkintaa isäntänsä käskyt ja toiveet huomioonottaen. Työskentelyssään lapinporokoira on sitkeä ja peräänantamaton, tarvittaessa kovaluontoinen. Luoksepäästävyyttä määritellessään jaosto ottaa esiin asian, johon ei juurikaan muussa kirjallisuudessa törmää. Monien muiden tahojen painottaessa sitä, ettei porokoira saa koskaan käyttäytyä aggressiivisesti ihmistä kohtaan, lapinporokoirajaosto määrittelee asian hieman toisin: "Lapinporokoira suhtautuu vieraisiin ihmisiin avoimesti isäntänsä läsnäollessa, muutoin välinpitämättömästi tai lievästi aggressiivisesti."
Kohdassa "koulutettavuus" ilmoitetaan, että lapinporokoiraa on kohtuullisen vaikea kouluttaa ja että se on luonteeltaan itsenäinen. "On vältettävä kovaa koulutusta, porokoira on saatava hyvällä oppimaan". Lisäksi mainitaan, että tarkoituksetonta toistoa tulee koulutuksessa välttää... Niin - ajat muuttuvat ja niiden mukana koirankoulutusmetoditkin yhä inhimillisimmiksi ja mitä tulee lapinporokoiran koulutettavuuteen, siitä on kirjoittaja jokseenkin eri mieltä!
Lapinporokoirajaosto määrittelee koiran rakennetyypin rotumääritelmän kanssa hyvin samantapaisesti, siihen nojaten, kuten asiallista onkin. "Lapinporokoiralla tulee olla ravaajan rakennetyyppi. Sen tulee olla keskikokoinen, rakenteeltaan voimakas, ei raskas ja korkeuttaan pidempi. Koiran luuston ja lihaksiston tulee olla hyvin kehittynyt, selän ja rinnan vahva, lanteen leveä ja lantion pitkähkö. Vahvat raajat kuuluvat lapinporokoiralle. Etu- ja takaraajoissa tulee olla selvät kulmaukset. Karvapeitteen pitää olla karkeaa ja mieluummin keskipitkää. Hännän pitäisi olla keskipitkä, levossa ala-asentoinen, liikkeessä ja koiran ollessa innostunut selän suuntainen taikka hieman korkeampi." Tässäpä asia, johon joidenkin ulkomuototuomareiden tulisi kiinnittää arvostelussa huomiota! Sillä toisinaan näkee kohtuuttoman suurta palkintosijan laskemista hyvinkin vähäisestä "korkeammasta" hännänkantotavasta johtuen.
Jaoston selonteko pitää sisällään myös alkuperäisen käyttötarkoituksen sanelemat vaatimukset: "Porokoiraa käytetään ympäri vuoden erittäin vaihtelevissa olosuhteissa, joissa on suuret maastolliset ja ilmastolliset vaihtelut. Tällainen tehtäväkenttä vaatii porokoiralta poikkeuksellista sopeutuvuutta, oppimiskykyä ja älykkyyttä. Sillä on oltava perinnöllisiä paimentamiseen liittyviä ominaisuuksia, kuten voimakas paimentamis-, haku-, kokoamis- ja kääntämistaipumus. Porokoiran on oltava yhteistyökykyinen ja yhteistyöhaluinen, työskentelyn aikana sen ohjattavuus ja hallittavuus on oltava moitteeton. Voimakas riistavietti ja kiinnikäymistaipumus ovat kielteisiä ominaisuuksia! Työssään porokoiran on oltava sitkeä ja pitkäjänteinen, tarvittaessa kova ja peräänantamaton". "Porokoirien jalostustavoite on kehittää henkisesti ja fyysisesti terve ja kestävä rotu, joka soveltuu ja sopeutuu hyvin nykypäivän poronhoitotyöhön ja joka säilyttäisi asemansa myös varsinaisen poronhoitoalueen ulkopuolella suosittuna kartano- ja vahtikoirana." Lapinporokoirajaoston toiveena oli säilyttää terve, luonnollinen rikkaus rodun sisällä: "Sallikaamme tietty vaihtelu lapinporokoiran kokonaiskuvassa kuitenkaan tinkimättä oikeasta rakennetyypistä, joka on tiiviissä käytössä vuosien aikana muotoutunut pohjoisten poronhoitoalueitten porokoirien tyypiksi".

PYSTYKORVATUOMAREIDEN TÄYDENNYSKOULUTUSTA VUONNA 1978
Pystykorvalehdessä 2/78 Heikki Sarparanta kirjoittaa pystykorvatuomarien täydennyskoulutuksessa seikoista, joihin tuomareiden tulisi kiinnittää suurempaa huomiota arvostellessaan lapinporokoiria. Kirjoittajan tuntematta tämän ajan suurimpia ongelmia rodun suhteen on seuraavassa kuitenkin listattuna Sarparannan huomioita lapinporokoirien osalta:
-Kokoa tulisi saada lisää, jonka takia tulee suosia suurempia yksilöitä
-Pään tulisi olla (tuon ajan) rotumääritelmässä mainittua kevyempi ja kuono-osaltaan kapeampi.
-Hyväksytään parkinruskea väri ja sellaiselle koiralle ruskea kirsu
-Selälle kiertyvä häntä on virheellinen ja alentaa palkintosijaa.
Oleellisimmat erot lapinkoiran ja lapinporokoiran välillä ovat hänen mukaansa:
-mittasuhteissa
-pään muodossa
-karvapeitteessä
-hännän asennossa
-luonteessa sikäli, että porokoira on eloisampi, vilkkaampi ja liikkuvampi, usein myös aggressiivisempi. Kuitenkin molemmille on ominaista luonteen nöyryys ja ihmisystävällisyys.