Lapinporokoirien tehollisen kannan koon kehitys
ajanjaksoina 1990-1993 ja 1994-1997
|
Eläinkannan tehollinen populaatiokoko kertoo, kuinka suurta osaa lajin yksilöistä on mitattavana olevana sukupolvena käytetty jalostukseen. Sukupolven väli on yleensä keskimäärin neljä vuotta. Sillä tarkoitetaan aikaväliä, joka jää koiran syntymän ja sen ensimmäisten pentujen välille. Joku narttu voi synnyttää jo kaksivuotiaana, toinen tekee esikoisensa vasta kuusivuotiaana. Neljä vuotta on luku, joka kohtuullisen hyvin vastaa todellisuutta. Laskentakaavoja tehollisen koon selvittämiseksi on useita. Toiset niistä perustuvat kannan sukusiitosasteen vuosittaiseen nousemiseen, jotkut tiettynä vuonna syntyneiden narttujen ja urosten jatkokäyttöön. Tässä artikkelissa käytetty kaava on Per-Erik Sundgrenin kirjasta "Lemmikkieläinten jalostus" (kustantaja Suomen Kennelliitto 1993, 1. painos, s. 67) 1/Ne = 1/4Nu+1/4Nn, jossa Ne = vaikuttava kannankoko Nu = urosten lukumäärä Nn = narttujen lukumäärä Laskentaan on otettu kaksi nykyhetkestä riittävän taakse jäänyttä nelivuotisjaksoa. Näin voidaan olettaa, että viimeisenkin laskentavuoden nartut ovat varttuneet sukukypsiksi ja niillä on jo mahdollisesti jälkikasvua. 1997 vuonna syntyneet koirat täyttävät tänä vuonna kuusi vuotta - useimmat siitoskäyttöön ajateltavat nartut ovat synnyttäneet ja ainakin osaa kyseessä olevan vuosikerran uroksista on käytetty jalostukseen. Aikajakson vanhemman periodin koirat täyttävät kuluvana vuonna 13 vuotta, mikäli ovat vielä elossa. Kannattaa huomioida, että koirat on todella valittu syntymävuoden mukaan, joka ei välttämättä ole sama kuin koirien rekisteröintivuosi. Jokainen ennen käyttämätön lapinporokoira, joka on syntynyt välillä 1990-1997 ja jota myöhemmin vielä tullaan käyttämään jalostukseen, kasvattaa rotumme tässä laskennassa esitettyä tehollista populaatiokokoa. Tehollista populaatiolukua käytetään osoittamaan rodun jalostusmateriaalitilanteen kehittymistä. Ohessa on diagrammiesitys myös lapinporokoirien vuosittaisesti käytettyjen koirien osuus verrattuna kaikkiin kyseessä olevana vuonna syntyneisiin lpk-yksilöihin. Nämä luvut kertovat, millainen määrä vuosittain syntyneiden koirien geenistöistä on saanut mahdollisuuden jatkoon. Pyytäisin silti huomioimaan että todellista tehollista kokoa on järkevintä käsitellä sukupolven mittaisissa periodeissa. Ihanteellinen tilanne olisi että nämä teholliseen populaatiokokoon mukaan laskettavat koirat: - eivät olisi toisilleen mitään sukua ainakaan kolmen sukupolven ajalta - jalostukseen käytettäisiin jokaista rotupopulaation narttua ja jokaista urosta, kutakin vain kerran. Käytännössä tämä ideaalinen tavoite, että jokaista narttua ja jokaista urosta käytettäisiin jalostukseen kerran ilman minkäänlaisia jalostuskriteereitä, johtaisi väistämättä myös siihen että mm. lonkkavikaiset, silmäsairaat, epäterveen rakenteen omaavat ja huonoluonteiset yksilöt olisi otettava mukaan jalostuskäyttöön. Tämähän ei tokikaan ole mikään tavoite, vaan pienessäkin rodussa suunnitelmallinen jalostustyö priorisoi terveet koirat jalostusyksilöiksi ja sairaat jätetään jalostuskäytön ulkopuolelle. Sama koskee luonnetta ja epätervettä koiran rakennetta. Kapeakantaisen rodun kasvattajat välttävät siirtämästä sairaiksi todettujen koirien perimää seuraaville sukupolville, siksi suunnitelmallisuutta ja jalostusvalintaa toki tarvitaan. Lapinporokoirakasvattajat varmasti tietävät, että pelikortteja on huomattavasti vähemmän kuin jonkun maailmanlaajuisesti levittäytyneen rodun kasvattajilla. Meidän omat nin sanotut korttimme ovat hyvin arvokkaita, suorastaan kallisarvoisia, eikä uutta pakkaa noin vain hankitakaan ulkomailta, jos pelaaminen täällä Suomessa päättyisi vertauskuvallisten korttien hävitykseen. Suomen Kennelliiton tänä vuonna järjestämällä jalostusneuvojien peruskurssilla tuotiin nähtäväksi eri rotujen tehollisia populaatiokokoja. Ne oli laskettu aivan toisella kaavalla, kuin lapinporokoirien vastaavat tässä artikkelissa. Vertailun vuoksi tuon kuitenkin nähtäville muutaman rodun lukemat, jotta voisimme havain-nollistaen ymmärtää, millainen tilanne lapinporokoirien osalla on. Muutoin irrallaan esitetyt numerot eivät ehkä saa vertailupohjaa ja niiden antama informaatio aukeaa vähemmän havainnolliseksi. Suomenajokoiralla on mihin tahansa muuhun rotupopulaatioon verrattuna erittäin hyvä arvo: 100. Tokihan luku suhteutuu aina myös koiramäärään. Suomenajokoiria rekisteröidään vuosittain kolmesta tuhannesta jopa neljään tuhanteen. Rodun luku kertoo, että suomenajokoirilla ei harrasteta kovinkaan voimakasta siitosmatadorijalostusta, vaan kannan koiria käytetään melko tasaisesti jalostukseen. Vastaava luku belgianpaimenkoira groenendaelilla on 17. Lukumääräisesti rotu on toki suomenajokoiraa huomattavasti vähäisempi rekisteröinneiltään, mutta todennäköisesti myös jalostusvalinnat suosivat tiettyjä, melko harvoja jalostuskoiria. Yllättävin luku tuli Ruotsista, jossa saksanpaimenkoiria tarkasteluajankohtana syntyi noin 20 000 kpl. Niiden tehollinen populaatiokoko oli 77. Kun vertaamme lukua 77 kahteenkymmeneentuhanteen koirayksilöön, jää nähtäväksi, että jalostusseulan läpi kasvattajat todennäköisesti valitsevat vain tiettyjä, ehkä hyvinkin paljon käytettyjä yksilöitä. Kun katsomme lapinporokoirien lukua, se on melkein sama kuin ruotsalaisilla saksanpaimenkoirilla. Aikaisemmassa ajan jaksossa luku on 78 ja jälkimmäisessä 70,7. Ohessa on taulukoituna uroksien ja narttujen lukumäärä ja kokonaismäärät. Vaikka meillä on pieni rotu, joka käynyt läpi useitakin jalostuksellisia pullonkauloja, näkisin, että kasvattajien tekemä työ on ollut perin ansiokasta. Tarkasteluajanjaksona koiria on valikoitunut jalostukseen varsin kiitettävä määrä, todennäköisesti jalostuskriteereinä on käytetty hyvää harkintaa. Toki rodussamme on omalla asteikollamme katsottuna useitakin siitosmatarodeja - niin uroksia kuin narttujakin, joiden jälkeen jättämiä pentueita voi olla 3-6 kappaletta, kun ihanne selkeästi olisi vain yksi pentue per koira ja käyttö tasaista läpi rodun. Joka tapauksessa jokainen syntyvä lapinporokoira on rodulle tärkeä ja arvokas omana itsenään, omine ainutlaatuisine perintötekijöineen. Tähän lisäisin vielä, että jokainen terveystarkastettu lapinporokoira on rodulle hyvin tärkeä ja arvokas. Ja vielä nämä kaksi äsken mainittua lausetta yhdistetään: jokainen terveystarkastettu ja jalostukseen käytetty terve, hyväluonteinen ja terveen rakenteen omaava lapinporokoira on ainutlaatuisen tärkeä lenkki yhteisessä ketjussamme. Tasaisen käytön ja yhden pentueen per koira -ihanteeseen voimme toki yhteisesti pyrkiä, kun tiedostamme pienen rotumme tilanteen ja vaikutusmahdollisuudet kannan tehollisen populaatiokoon kasvattamiseksi. Ja kun vielä samanaikaisesti muistamme, että jalostusvalinnoilla pyrimme aikaansaamaan terveitä, hyväluonteisia lapinporokoiria, joilla on terve rakenne - on päämäärä hyvin selvä ja helposti sisäistettävissä. Pienissä roduissa tehollinen populaatiokoko täytyy pitää riittävän suurena ja säilyttää siten geneettisen vaihtelun mahdollisuus. Mikään itseisarvo ja "ainoa kasvatuskriteeri" tehollisen populaatioluvun kasvattaminen ei kuitenkaan ole. Mainitsen tämän siksi, että kokonaisvaltaisen rodunjalostamisen etuihin ei kuulu, ettei jalostusvalintaa lainkaan suoritettaisi. Kuten jo mainittu, tällöin pentuja teetettäisiin myös sairailla, epäterveen rakenteen omaavilla ja /tai huonoluonteisilla yksilöillä, joita syntyy kaikissa rotupopulaatiossa aivan väistämättä kun ollaan tekemisissä luonnon kanssa. Jalostusvalinnan idea on, että valintaa suoritetaan ensisijaisena tavoitteena yksilöiden terveys, ja terveyden rinnalla kulkee luonnollisesti rodunomainen luonne ja terve rakenne. Kukaan ei tee mitään koiralla, joka on kirsusta hännänpäähän saakka terve ja moitteeton, jos sillä on huono luonne. Eikä kukaan tee myöskään mitään koiralla, jonka luonne on itsevarma, rodunomainen, tekemään pystyvä, jos se kärsii esimerkiksi vakavista lonkkaniveldysplasian aiheuttamista nivelrikoista ja sitä myöden oirehtii tuskasta toiseen. Terveys ja luonne kulkevat käsi kädessä jalostuksen suunnannäyttäjinä. Pienien ulkonäöllisten yksityiskohtien hiominen sen sijaan saattaa luoda vääränlaisia motiiveja, jotka monissa roduissa voivat johtaa pelkkään ulkonäön jalostukseen pohjautuvaan jalostuskarsintaan.  Diagrammi esittää, kuinka monta prosenttia vuosittain syntyneistä lapinporokoirista on tuottanut jälkeläisiä. Mukana on myös tarkasteluajanjaksoa seuraavat kaksi vuotta (-98 ja -99), vaikkakaan näinä vuosina syntyneiden jalostusura ei välttämättä ole vielä alkanut. Silti etenkin vuosi -98 on erinomainen jalostuslaajuudeltaan jo nyt.
On erittäin mielenkiintoista tarkistella muutaman vuoden päästä, millainen osuus 1998 - 2001 syntyneistä lapinporokoirista on siirtänyt geenistöään eteenpäin. Toivottavasti mahdollisimman moni, jotta nykyinen hyvä suhdanne jatkuisi. Toki numeraalista faktaa ei toivota sen kustannuksella, etteikö järkevää jalostusvalintaa myös samanaikaisesti suoritettaisi. Teksti ja grafiikka: Salme Mujunen  Pääsivulle |