Poni-Haan muistoja

Kiitos palautteesta! Olen saanut lukuisia mukavia kommentteja näistä sivuista. En ehdi ihan kaikille henkilökohtaisesti vastaamaan, mutta kiitos välittyy toivottavasti myös tätä kautta! :)

Kuka kuvassa
-hevosille on löytynyt nimet yhtä hevosta lukuunottamatta, kiitos yhteistyöstä! Katso myös toivelistaa.

 


Poni-Haan maneesissa 80-luvun lopulla

Kävin ensimmäisen kerran Poni-Haassa ponin selässä vuonna 1984 ollessani 4 vuotias. Tusina-tuntiratsastajan tielle jäin vuodesta 1987 alkaen aina 17 vuodeksi. Kesästä 2005 jäin parantamaan selkääni, joten Poni-Haan tuntiratsastuselämä on ainakin tällä hetkellä taakse jäänyttä aikaa. Siksipä on mukava muistella näitä menneitä aikoja: alkeistunnin villeistä poneista aina viime aikojen mukaviin valmennustunteihin asti.

 

Olen kerännyt aikojen saatossa mahdollisimman monen tuntihevosen sekä monen "vanhan"(ennen 1990 synt.) ponin tiedot. Yksityiset hevoset ja ponit sivuutan kokonaan (joitakin poikkeuksia lukuunottamatta), koska niistä minulla ei ole henk. koht. niin suuria muistoja, tuntiratsastajana kun olin. Täältä ei siis löydy kaikkien heposten tai ponien tietoja, eikä kaikkea kai voikaan kerätä. En myöskään vastaa tietojen oikeellisuudesta millään tapaa. :)

 

Jos muistat jokun listoista puuttuvan tuntihevosen (ajalta 1984-2004) tai ponin (ajalta 1984-1993), lähetä minulle sähköpostilla (tuitsu(ä t)mbnet.fi) mahdollisimman tarkat tiedot, niin lisään ne mielelläni näille sivuille. Otan myös tutuista hepoista kuvia vastaan, joten lähetä minulle, jos kuva puuttuu tai jos sinulla sattuu olemaan parempi otos tallessa. :) Voidaan myös sopia hyvälaatuisten paperikuvien lähetyksestä, skannauksesta ja takaisin lähetyksestä.

 

Mukavia muisteluhetkiä sinullekin!

 

PS. Jo vuonna 2005, vuoden poissaoloni aikana, Poni-Hakaan on tuli uusia hevosia, kuten Charron "Roi" ja Alba. Minulla ei ole mitään hajua näistä hepoista (ehkä olen kerran nähnyt), joten niistä en meinaa tänne kirjoitella. Vähän kyllä harmittaa kun ei pääse uusia koeajamaan... ;)

 

Tätä sivua on päivitetty viimeksi 14.03.2007 19:00