Kuten otsikkokin jo kertoo, tämän sivun tarkoitus on lähinnä toimia propagandakanavana. Toisin sanoen tällä sivulla esittelen omia mielipiteitäni erinäisistä asioista aina kun sellaisia vain saan kirjoitettua kirjalliseen muotoon. Ainakaan toistaiseksi en ala kirjoittamaan mitään vain tätä sivua varten, vaan keräilen tänne sekalaisia kommentteja ja mielipiteitä, joita olen kirjoittanut joillekin nettifoorumeille, sanomalehtiin tai oikeastaan mihin tahansa mediaan. ”Kaikki on poliittista”. Allekirjoitan tämän toteamuksen ja niinpä tällekin sivulle kertynee kirjoituksia kaikennäköisistä ja -kokoisista aiheista.

Kun tämä nyt kuitenkin on politiikka-osuuden alla, lienee syytä ensin tulla kaapista ulos noin politiikan kapeassa merkityksessä. Politiikka on kiinnostanut minua hyvin pitkään. Jo ala-asteikäisenä puolueiden kannatuslukemat olivat jostain perverssistä syystä hirmuisen kiinnostavia. Ennen lukiota olin jostain syystä Keskustan kannattaja – vain luoja tietää miksi! Oma veikkaus on, että pidin puolueen logosta ja sen vihreästä tunnusväristä. Oikeastaan ainoa vaali, jossa tämä ”kepulaisuuteni” pääsi todella kukkimaan oli vuoden 1994 presidentinvaalit, joissa hypetin Väyrysen Paavon puolesta ja sainkin mummo-vainaan antamaan Patelle äänensä (noh, tuskin mun painostuksella oli hirveästi merkitystä). Porvarius karisi minusta aika nopeasti, kun aloin hieman ajatella asioita, eli joskus ylä-asteen loppupuolella.

Lukiossa tapahtui sitten varsinainen poliittinen heräämiseni ja puoluerajat alkoivat näkyä niissä kiihkeissä väittelyissä, joita välitunneilla pienellä porukalla kävimme. Yleensä vastakkain oli minä ja oikeistolaisena Kokoomuksen puolesta liputtanut Ilkka Taipale. Kaverini Halliksen mukaan en ollut kovinkaan vakuuttava näissä väittelyissä ja Taipale korjasi yleensä potin kotiinsa. Joka tapauksessa löysin aika nopeasti punavihreän identiteetin, jossa vihreä oli se pääväri. Oikeisto-vasemmistoakselilla taisin olla tuolloin aika lailla keskustassa. Ainakin Sinnemäen Timon anarkistiset visiot saivat minulta aika tylyt tuomiot tuolloin – uskoin vielä tuolloin ihmisten olevan perimmiltään pahoja.

Jo tuolloin minulla oli kuitenkin mielipiteitä, jotka saivat vanhempani naureskelemaan mun idealismille. Nuorena ollaan kuulemma vasemmistolaisia kunnes ”järkiinnytään” ja siirrytään reilusti kohti oikeistoa. Näin sanoi isäni, joka on joskus nuoruudessaan ollut liberaalipuolueen toiminnassa mukana. En sitten tiedä, muutunko iän myötä entistäkin tyhmemmäksi vai mikä on vikana, kun tunnun lipuvan vaihtelevalla vauhdilla yhä enemmän vasemmalle.

Vielä päästessäni ylioppilaaksi 2001 tuo kehitys ei ollut alkanut. Yritin päästä opiskelemaan poliittista historiaa, mutta töppäsin pääsykokeen kahdella ensimmäisellä kerralla. Politiikka kuitenkin kiinnosti yhä ja syksyllä 2002 ”virallistin suhteeni” Vihreään liittoon liittymällä jäseneksi heti kun puolue erosi hallituksesta ydinvoimakysymyksen takia. Tämä oli sellainen rohkea veto, jota arvostin paljon vaikken mikään hard core ydinvoiman aatteellinen vastustaja ikinä ole ollutkaan. Kävinpä vihreiden ”uusien illassakin”, mutta sieltä jäi jonkilaiset traumat kun kaikki muut ”uudet” olivat jotain opiskelijoita tai erilailia ammattilaisia ja minä työtön luuseri. Minusta tulikin hyvin passiivinen jäsen.

Päästessäni yliopistoon sisään kesällä 2003 livuin jonkin verran oikealle ja kysyttäessä sanoin olevani ”oikeistovihreä”. Tämä vaihe kesti muutaman vuoden, oikeastaan syksyyn 2005 asti. Silloin lähdin vaihto-oppilaaksi Torontoon, jossa jouduin vahvan vasemmistopropagandan vaikutuksen alaiseksi. Kumma kyllä minun piti matkustaa Amerikkaan asti ennen kuin kohtasin elämäni ensimmäiset ihkaelävät kommunistit. Näistä pitää mainita erityisesti saksalainen Hannes Heine, jonka kanssa istuin Canadian Politics and Government –kurssin ja tein kahden viikon road tripin Yhdysvaltain, Kanadan ja Meksikon länsirannikolle ja sieltä Las Vegasiin.

Hannes oli vannoutunut kommunisti ja ay-aktiivi. Meillä oli kiihkeitä väittelyitä etenkin automatkamme aikana. Väänsimme mm. siitä, onko sairaanhoitajalla materiaalisesti parempi elintaso Yhdysvalloissa vai Suomessa. Mielestäni voitin nämä väittelyt ja sain samalla aika hyvän vastustuskyvyn kommunismia vastaan. Koin sen korostavan aivan liiaksi materiaalisia arvoja: mitä sitten jos sairaanhoitaja saa Yhdysvalloissa paljon enemmän rahaa – hinta on sosiaalisesti ja ekologisesti kestämätön! Hanneksen kanssa vietetty aika johti kuitenkin lipumiseeni kohti poliittisen kentän vasenta laitaa.

Vielä suurempi vaikutus oli emeritusprofessori Gad Horowitzilla, jonka pitämä Spirit of Democratic Citizenship –kurssi muutti elämänkatsomustani perustavanlaatuisella tavalla. Ennen kaikkea se sai minut ymmärtämään, miten kaikki maailmassa on toisiinsa yhteydessä ja erottamaton osa toinen toistaan ja miten ihminen on pohjimmiltaan – jossei ”hyvä” niin ainakin – hyväntahtoinen. Horowitz itse on NDP:n (New Democratic Party – Kanadan demarit, jotka ovat aatteellisesti jossain Suomen demareiden ja vihreiden välimaastossa) perustajajäsen, mutta maailmankatsomukseltaan hyvin radikaali. Hän mm. pitää köyhyyttä ja kaikkia sotia rikoksena ja haluaisi päästä eroon kaikista vankiloista. Minuun kurssi vaikutti niin, että ”oikeistovihreys” sai jäädä ja tilalle tuli jonkinlainen humaani vasemmistolainen vihreys. Mielestäni vihreät olivat lähimpänä sitä ideologiaa, jota Horowitz saarnasi ja johon aika voimakkaasti sosiaalistuin. Kurssi sai minut kuitenkin kyseenalaistamaan vallitsevan talousjärjestelmän – tai ennen kaikkea sen ihmisiin juurruttamat arvot – yhä vahvemmin.

Siinä siis allekirjoittaneen poliittinen kehitys noin pähkinänkuoressa. Aika lailla minunkin tapauksesta käy ilmi se, miten paljon ympäristö – ne ihmiset joiden kanssa on ollut tekemisissä – vaikuttaa poliittiseen sosiaalistumiseen. Itselläni vanhemmat antoivat liberaalin alkusysäyksen ja erilaiset vasemmistolaiset älyköt ja ”fanaatikot” (Hannes, Horowitz, Panu Perämäki, Iikka Saunamäki) ovat muokanneet tätä pohjaa viime vuosina. Kehitys kehittyy ja mielestäni yksi suurimmista vahvuuksistani ihmisenä ja ajattelijana on se, että pystyn muuttumaan radikaalistikin. On siis aivan mahdollista, että uuden tiedon – propagandan – seurauksena viisari värähtää taas toiseen suuntaan. Ehkä oma propagandani saa vastaavan reaktion aikaan jossakussa arvon lukijoista.

Helsingissä 18.10.2006


Mielipiteitäni
Helsingin Sanomat 7.2.2004: Asevelvollisuusjärjestelmä ajanmukaistettava, JPG
Helsingin Sanomat 14.10.2006: Uudenlainen suhtautuminen työhön tarpeen,In English, JPG
Helsingin Sanomat 7.4.2007: Ehdokkaat lähemmäksi äänestäjiä vaalipiirijaolla, JPG



Kävijätilastot