Linkkejä



Rosa Meriläisen kotisivut
Tony Halmeen ohella Suomen vihatuin poliitikko Rosa Meriläinen on kunnostautunut tekemällä todella mielenkiintoiset kotisivut, joista on kohistu jopa iltapäivälehdissä. Sivujen pääanti ei kuitenkaan ole "paljastukset", vaan informatiivinen kuvaus kansanedustajan arjesta. Skeptisesti politiikkaan suhtautuvien suomalaisten tulisi tutustua Rosan päiväkirjaan ja huomata, ettei se ihan pelkkää loikoilua ole - päinvastoin! Toisille kansanedustajan tehtävän myötä katoaa oikeus olla inhimillinen. Onneksi meillä on myös sellaisia poliitikkoja, jotka taistelevat tätä stereotypiaa vastaan ja uskaltavat olla omia itsejään, jopa kansanedustajina.
Erkki Tuomiojan kotisivut
Arvon ulkoministerimme rakkaudella toteutetut kotisivut. Tuomiojan persoonaa vieroksuvatkin saattaisivat löytää miehen laajasta kirja-arvostelukokoelmasta mielenkiintoista luettavaa. Demarit taasen löytävät uskolleen vahvitusta Tuomiojan kattavasta artikkeli- ja julkaisuarkistosta.
Suomen Eduskunta
Suomen eduskunnan kotisivuilta löytyy kaikkien kansanedustajien toimet monen vuoden ajalta. Sanoiko Halme jotain fiksua? Mistä Beni ja Sasi räksyttivät viime kerralla? Entäpä Esko-Juhani Tennilän parhaat? Kaikki löytyvät täältä.
Michael Moore
Moderni internetajan vallan vahtikoira, populismista taidetta tekevän Michael Mooren kotisivut. Mies on tehnyt Bushin vastustamisesta elämäntehtävänsä ja se näkyy myös näillä sivuilla - lähes jokainen aihe vähintään sivuaa Puskan hallintoa.
Democratic Underground
Jenkkidemokraattien liberaalisiiven vilkkaat nettisivut, joilta löytää bushinvastaisen propagandan lisäksi myös mielenkiintoisia keskusteluja poliittisista aiheista laidasta laitaan. Hyvä tapa tutustua amerikkalaiseen politiikkaan, kunhan muistaa pitää kritiikkisensorit ylhäällä.
Adam Carr's Election Archive
Adam Carr on tehnyt jättimäisen urakan kerätessään tuhansien vaalien tulokset kautta maailman yksille sivuille. Kattavimmat tiedot on luonnollisesti Yhdysvaltain vaaleista, mm. kaikkien presidentinvaalien osavaltiokohtaiset äänimäärät, mutta myös esim. Ugandasta ja Mongoliasta löytyy tietoa.
Electoral-vote.com
Näillä sivuilla suunnilleen asuttiin ennen Yhdysvaltain syksyn presidentinvaaleja. Jälkiviisaallekin mielenkiintoinen paikka, jossa mm. mielipidetiedustelujen tulokset osavaltioittain kuukausien ajalta ennen vaaleja. Seurasi myös kongressivaaleja.
Political Compass
Testaa poliittiset kantasi Political Compassin avulla! Testi kysyy muutama kymmentä mm. eettisiin ja ekonomisiin asioihin liittyvää kysymystä ja sijoittaa sinut nelikenttään, joissa akseleina toimii jaot vasemmistolainen-oikeistolainen ja libertaari-autoritaarinen. Vaikkei kenttä kuvaakin lähinnä jenkkien poliittisia pohjavirtoja, on se mielenkiintoinen myös suomalaisesta näkökulmasta.




Sivun alkuun