Jarmo muisti tukijoitaan Rovaniemellä

 

Hymyä ja iloista jälleennäkemisen riemua koettiin Rovaniemellä 9.5., kun Jarmo kävi tapaamassa vanhoja tukijoitaan ja viemässä heille Kilimanjaron retkestä kertovan kirjan.

Lappi ja Rovaniemi ovat Jarmolle erityisiä siksi, että juuri pohjoisesta hän sai vahvimman uskonpalautuksen kolarin jälkeiseen elämään. 1990-luvulla tehdyt liikennepelit ja ensimmäiset vaellukset liittyivät olennaisesti Lappiin. Kukapa silloisista tukijoista olisi uskonut, että Jarmo tulee vielä takaisin kainalossaan kirja, jossa kerrotaan hänen kiipeilymatkastaan Afrikan korkeimmalle vuorelle, Kilimanjarolle.

Rovaniemellä Jarmo kävi Arktikumissa, jossa kirjan sai johtaja Päivi Heikkala. Erkki Tuovinen esitteli Metsähallituksen uuden toimitalon Pilkkeen aivan Arktikumin vieressä, kirja hänelle kuten tietysti myös Johanna Toloselle, nykyisin Villin Pohjolan toiminnasta vastaavalle aktiivinaiselle.

Päivän ohjelmaan kuului käynti myös Lapin rajavartiostoon, jossa komentaja Jarmo Vainikka sai kirjan ja kiitokset. Samalla meni kirja myös toiselle tukea antaneelle komentajalle, Mikko Kirjavaiselle.

Rovaniemen uusin komistus on juuri valmistumassa oleva kulttuuritalo Korundi, jossa Lapin kamariorkesteri harjoitteli avajaisohjelmaansa juuri kun Jarmo tutustui taloon. Kirja myös tänne, taidemuseon johtajalle Hilkka Liikkaselle.

Ja illaksikin oli ohjelmaa, kun jo seuraavaa matkaa suunniteltiin yhdessä Tuomi-Nikulan Heikin kanssa. Jälleen on edessä entistä suurempi haaste ja unohtumattomat elämykset. Tulevan matkan kohde on Peru ja sen inka-kulttuuri ja matkan ajankohta marraskuussa 2012.

Tästä vielä paljon lisää myöhemmin.