Kääpiöpinserit Kris ja Luka banneri
  Lukan ja Krisin etusivu     Lukan videokoulu     Vieraskirja     Email  
  Nettipostikortit     www.rutinoff.net  

Luka kuvaajana

KÄÄPIÖPINSERI LUKAN JA KRISIN VIDEOSIVU
Tällä sivulla on muutamia Lukasta ja Krisistä otettuja videopätkiä, joista pystyt seuraamaan kääpiöpinserin elämää ihan "tositoimissa". Videot ovat kuvattu joko tavallisella digipokkarilla tai digivideokameralla. Videon saat ladattua itselle aina kyseistä kuvaa klikkaamalla.
Koska kaapissa sattui olemaan vanha videokamera, halusi Luka näyttää muutamalla kuvalla mallia toisille karvakuonoille, miten koira voi toimia myös itse kuvaajana. Tutustu kääpiöpinseri Lukan videokouluun.

Lukan pentuvideo

Tämä on ensimmäinen video, mikä minusta on kuvattu. Sain uuden lelun, joka oli tuollainen punoksen päässä oleva vinkuva kurpitsa. Pääsin elämäni ensimmäistä kertaa räkyttämään mokomallekin vinkuvalle lelulle oikein tunteella. Video on kuvattu 25.10.2004, jolloin olin asustellut uudessa kodissani vasta kaksi päivää. Jo tuossa vaiheessa päätin, ettei yksikään vinkuva lelu hypi minun nenälle. Videon koko on 3,2 MB.


Luka koirapuistossa

Tämä pätkä on kuvattu 22.5.2005, mikä on oikeastaan toinen kerta, kun isäntä sai kuvattua meikäläistä. Otti se tosin yhden videon hihitellen minun pentuaikana, kun olin kakalla. Sitä nyt ei vaan julkaista, ja piste.
Tässä olen muistaakseni elämäni ensimmäistä kertaa koirapuistossa. Siellä ei ollut muita koiria, joten hetken touhottamisen jälkeen elämä aitojen sisäpuolella kävi vähän tylsäksi. Päätimme jatkossa pyytää mukaan jonkun tutun koiran. Videon koko on 3,8 MB.


Luka ja Jappe video 01

Tässä videossa minä riehun Jappe nuorukaisen kanssa meillä kotona 8.6.2005, jolloin tapasin Japen ensimmäistä kertaa. Vauhtia meillä riitti vaikka toisille jakaa. Videolta on poistettu äänet siihen taltioituneiden keskusteluiden takia. Kunpa ihmiset tajuaisivat pitää suunsa kiinni, kun meitä koiria kuvataan, höhhau!
Videossa painelemme ensin täyttä vauhtia sisällä ja sen jälkeen kirmaamme parvekkeelle nauttimaan vilvoittavat virvokkeet siellä olevasta pulkasta, hihhau! Emäntä yritti sitä kiellellä, mutta tietäähän sen mitä kaksi janoista koiraa tekee. Aivan, juuri päinvastoin kuin kielletään. Videon koko on 3,5 MB.



Luka ja Jappe koirapuistossa

Tämänkertaisella koirapuistossa käynnillä olikin vauhtia todella paljon. Olimme siellä 10.6.2005. Vaikka Jappe on nuori poika, niin sillä loppu yhdessä vaiheessa puhti ja kaveri alkoi vain makailla siellä olevassa hiekkakuopassa. Minä olisin jaksanut riehua vielä vaikka kuinka, sillä kerkeäähän sitä sitten kotona nukkua ja lepuuttaa, ellei ole muuta tekemistä.
Tosi kiva paikka tuo koirapuisto, kun sinne vain sattuu sopivia kavereita, jotka jaksavat painella ympäri sitä aidattua aluetta. Toki juoksemisen ja riehumisen välissä meidänkin piti käydä välillä vesikipolla, jonka Jappe kumosikin pari kertaa. Videossa ei ole ääntä. Videon koko on 2,2 MB.


Luka palloilee - osa 1

Olen alkanut harrastaa palloilulajeja, mikä tulee hyvin selväksi tässä videossa. Ellei joku tiedä vielä videon viidenkymmenen katselukerran jälkeen mikä palloilulaji tässä on kyseessä, niin paljastettakoon se heille. Tässä on menossa kuminauhahaupalloiluharjoitus.
Putosiko alaleuka vielä alemmaksi, hehhau? Siis kyseessä on sellainen pieni jalkapallo, jossa on kiinteästi kuminauha, josta saa hyvän otteen hampailla. Pallo tosin singahtaa välillä takaisin kuonoon vauhdilla, mutta mikä palloilulaji nyt täysin vaaraton on. Sitä minä en vaan ymmärrä, että kun meikähaukku treenaa tosissaan, niin muut perheenjäsenet ja mummolan väki nauraa hihittää suoritukselle, grrrhau! Videon koko on 1,4 MB ja se on kuvattu mummolassa 9.7.2005.


Luka palloilee - osa 2

Koska puhuin tuossa edellä palloilulajeista monikossa, saanen esitellä toisen intohimoni, eli ilmahaupalloilun. Tämä laji on siitä kiva, että harrastusvälineet eivät maksa maltaita, joskaan ne eivät myöskään kestä kovin pitkään. Näin kesällä sitä voi harrastaa ulkosalla, missä pelikenttä on sisätiloja huomattavasti isompi ja vauhti kovempi.
Kokeilkaa itsekin, sillä tämä laji on todella rentouttavaa ja hauskaa ajan tappamista. Ilmahaupalloilun voittaja on aina koira, sillä ihmiset eivät kokemukseni mukaan jaksa juosta läheskään niin pitkään, mitä minä olen suunnitellut peliaikoja. Olen muuten aika mestari tökkimään tuota palloa kuonolla, mutta en halua paljastaa kaikkia temppujani videolla. Tiedä vaikka tuosta tulisi joskus Olympialaji ja pääsisin edustamaan maata, hauhau! Tämä video on kuvattu 20.8.2005 ja sen koko on 2,8 MB.


Kääpiöpinseri Luka vahdissa

Tämän video on aika pelottava, ja pyydänkin herkimpiä ihmisiä laittamaan äänen pois sitä katsellessa. Voin vakuuttaa, että olen maailman ihanin pusukone, mutta silti myös maailman ärhäkin ja tarkkaavaisin vahtikoira.
Tässä on menossa suunnistusmerkin pystyttämisen haukkuminen. Joku kehtasi laittaa sellaisen minun reviirilleni, hyhhau! Mainitsin siitä jo aikaisemmin blogissani. Ai että se sieppasi pitemmän aikaan, kun piti jättää se yksinään vielä tuuleen heilumaan. Video on kuvattu 14.10.2005 ja sen koko on 3,1 MB. Pitkä se ei ole, joten miksikään kokoillan kauhuelokuvaksi sitä on turha tituleerata, vaikka pöksyt tutisis miten, hehhau.


Kääpiöpinseri Luka nukkuu

Hellurei vaan, tässä teitille vaihteeksi rauhallisempi video. Mikäli tuo vahtikoiravideoni sai jonkun pois tolaltaan, niin tämän videon parissa on hyvä rauhoittua ja miettiä elämän toiseksi tärkeintä asiaa. Mikä se on, selviää varmasti tästä videosta viimeistään viidennen katselukerran jälkeen, hihhau!
Tämän videon materiaali on kuvattu syksyllä 2005 useampana eri päivänä. Nyt joku tietysti ihmettelee, että miksi päivänä? No sen takia, että öisin myös kuvaaja nukkui. Pituutta ei ole liikaa, joten unisemmatkin jaksavat varmaan katsoa sen ilman välillä otettuja päikkäreitä. Kokoa tuolle pätkälle tuli 2,6 MB.


Kääpiöpinseri Luka ja autorata

Perheen juniorina olen erittäin kiinnostunut kaikenlaisista leluista, jopa tuollaisista kehää kiertävistä autoista. Olisin halunnut ajaa itse, mutta ei, ohjainta ei suostuttu antamaan minulle vaikka miten anelin. Toisaalta tuollaiset ääntä pitävät ja nopeat lelut ovat pelottavia. Ajatelkaa nyt, jos tuollainen paukasee suoraan radalla olevaan koiran nenään. Miettikääpä sitä oman nenänne takaa.
Vaikka olenkin poikakoira, olen leluissa enemmän pehmolelujen kannalla, niitä sentään saa ihan luvan kanssa retuutella pitkin huushollia. Tuollaisen autoradan auton kun ottaa hampaisiin, niin silloin juoksee koko muu perhe perässä, tosin ei leikit mielessä. Tämä autourheiluaiheinen video on kuvattu 6.11.2005 ja sille siunaantui kokoa 2,7 MB.


Savelan koirapuisto

Kävin tapaamassa muita kääpiöpinsereitä Savelan koirapuistossa 20.11.2005. Päiväksi sattui oikein mukava keli, kuiva ja lämpötila noin nollan kieppeillä. Ei tullut hiki turkkiin, mutta eipä kyllä meikä koiraa palellutkaan.
Tapaamiseen tuli minun lisäksi kuusi muuta kääpiöpinseriä, joten paikalla oli menoa ja meininkiä. Vierailevana tähtenä videolla on myös aivan toisen rotuinen koira. Onneksi sain isännän tajuamaan, että ottaa kameransa mukaan, jotta saan pureskella tapaamisestamme lyhyen videon. Päästään noin niin kuin fiilistelemään vielä jälkeenpäin tuota tapaamista. Nyt joku ihmettelee, että miten se koira voi tehdä videota? Ihan helposti – teen yleensä editointihommat vasemmalla takatassulla, hehhau!
Savelan tapaamisen jälkeen olo oli kyllä kohtalaisen ventti, ei tullut mieleen alkaa enää riehumaan kotona. Piti ottaa heti sellaiset neuvoa antavat päikkärit. Kivaa oli, sillä rotukavereiden kanssa juokseminen on jäänyt hieman vähemmälle. Kiitos mukavasta seurasta kaikille paikalla olleille! Videon saa ladattua itsella viereistä kuvaa klikkaamalla. Sen kesto on noin 1 minuutti ja 20 sekuntia. Kokoa sille siunaantui raivoisasta pureskelusta huolimatta järkyt 6,0 MB.
Tutustu myös Savelan kuvagalleriaan.


Luka luun kimpussa

Tällä kertaa videoni aihe käsittelee koirille niin tärkeätä aihetta - ruokailua. Tiedättekö mikä on luupäälle parasta herkkua? No hau, hau, luut tietysti. Olihan muuten makoisa luu tuo jota videolla jyrsin, sluuurpsista vaan, kun vieläkin nousee vesi kielelle. Nyt varmaan joku nero ajattelee, että mitä järkeä on tehdä luunsyöntivideo? On siinä paljonkin. Jos ruoka loppuu joku päivä, niin videolta voi todeta, että on sitä ruokaa sentään joskus ollut ja vielä hyvää. Itse asiassa pidän itseäni sen verran komiana kääkkänä, että voisin tehdä videon, jossa seison paikoillaan puolitoista tuntia.
Uskoko joku tuota? Ei, se ei valitettavasti onnistu. Onko kukaan nähnyt kääkkää, joka seisoisi aloillaan pariakymmentä sekuntia pidempään? Tästä videosta ei ole kovin paljon sanottavaa, sillä luu on luu ja minä Luka syön sitä, hihhau. Video on kuvattu 21.4.2006 ja sen koko on 4.3 MB.

Maistuis varmaan teillekin…


Luka ja Touko isukki

Nyt on videolle päässyt kaksi todella komeaa urosta, sillä kävin tapaamassa isukkiani Toukoa 23.4.2006 ja oma isäntä otti pätkän videolle. Tuossa kuvassa Touko on vasemmalla ja minä Luka oikealla puolen. Video on editoitu aika lyhyeksi, sillä sen tarkoitus on esitellä minut isukkini kanssa, ei ketään muuta paikalla ollutta. Videota katsellessa huomaa hyvin, mistä olen komean ulkomuotoni perinyt. Ehkä olen ollut hieman isukkia enemmän ruokakupilla, mutta pitäähän sitä massaa olla, ettei tuuli vie mennessään. Videon koko on 4.2 MB.


Luka ja maitopurkki

Edellisestä videostani on jo jonkin verran aikaa, joten raahasin videokaluston olkkariin ja purkitin 12.1.2007 pienen maitopurkkipätkän. Olen tässä kohtaa häijy, enkä kerro minkä takia minä tuota kovin harmittoman näköistä maitopurkkia kuritan hammaskalustollani ja tassuilla. Sen näkee kun katsoo ja ei näe, mikäli rohkeus ei anna myöten katsoa. Ei tämä ole ollenkaan paha, vaan ihan hyvä ja väkivallaton pätkä. Videon koko on 6.5 MB ja pituutta sillä on 01:28 minuuttia.


Luka mummolassa

Tämä pätkä on kuvattu 8. - 9.6.2007. Pituutta sillä on 59 sekuntia ja kokoa 4.4 MB. Kesällä pitää olla kaikenlaisia harrastuksia, ja niitähän meikähaukulla piisaa. Ensimmäisenä tällä videolla on vesisuihkun pureminen. Toisena tulee äärimmäisen haastava ruohonkeikkurin tappaminen. Kolmantena, mutta ei suinkaan vähäisimpänä on tikan nappaaminen ja heittäjän harhauttaminen. Nauttikaa kesästä ja sen tuomista harrastusmahdollisuuksista.


Luka näyttää miten nartun kanssa toimitaan

Tämä pienoiselokuva on kuvattu 18.6.2007. Pituutta sillä on 54 sekuntia ja kokoa 4.0 MB. Juhannus ja suomalainen heinälatoromantiikka innosti minut näyttämään toisille karvakuonoille mallia, miten tyttökoiran kanssa peuhataan täysin eläimellisesti. Tärkeintä on muistaa asento, sekä niskasta kiinni pitäminen, sillä olisi aika noloa pudota "kyydistä" kesken. Tytöt tykkäävät myös korvasta näykkimisestä, joten näytän sen myös videollani. Lopuksi, kun tullaan yllätetyksi, näette rivakan poistumisen. Harjoitelkaa - se on kivaa! (28.7.2007 korjattu latauslinkki)


Luka esittelee pesutaitojaan ja miten myllätään

Tämä video on filmattu 22.7.2007. Pituutta sillä on 1 minuutti ja 3 sekuntia ja kokoa 4.7 MB. Tässä kohtaa jouduin salakuvaajan uhriksi, sillä en uskonut niin yksinkertaisen elollisen, kuin ihmisen, kykenevän kuvaamaan samalla, kun suoritan pesua ja mylläystä. Näin vaan kävi ja nyt tämä on kaiken kansan ihmeteltävänä. Olen muuten mestari nuolemaan naamaa, siihen ei jää kyllä ainoatakaan nuolematonta paikkaa meikähaukun jäljiltä.


Luka antaa possulle sikaa

Tämänkertainen Lukavideo on filmattu kolmivuotissyntymäpäivänäni 27.8.2007. Pituutta sillä on 1 minuutti ja 6 sekuntia sekä kokoa 4.9 MB. Yksi suurimmista unelmistani toteutui syntymäpäivänäni, sillä pääsin antamaan possulle sikaa, joka on myös tämän videon nimi. Isäntä yllätti kerrankin vähän erilaisella lelulla. Tässä videolla vielä lämmittelen possun kanssa, eli kaikki pahimmat väkivaltakohtaukset ovat tallentamatta.


Luka noutaa helikopteria

Halusin alkaa harrastaa jotain muuta kuin luiden jyrsimistä, joten pistin isännän asialle ja hankitutin hänellä helikopterin. Maailma on täynnä kaikenlaisia kultaisianoutajia ja lintujen noutajia, joten päätin keksiä itselle oman lajin, ja se on helikopterin noutaminen. Voi haukkukamut, se se vasta on hommaa, kun vispilän perässä kirmaat häntä oikosenaan. 18.1.2008 kuvatulla hekoleffalla on pituutta 1 minuutti ja 8 sekuntia. Kokoa sille siunaantui 5.1 MB. Laittakaa modeemit laulamaan ja ladatkaa meikähaukun uusin harrastus kovalevyllenne.


Luka esiintyy mustavalkoelokuvassa

Siirryin kertaheitolla menneisyyteen, sillä tekaisin elämäni ensimmäisen mustavalkoisen mykkäelokuvan. Tuotos on pureskeltu valmiiksi 9.3.2008 ja kokoa sille siunaantui 1 minuutin ja 34 sekunnin pituuden vuoksi 5.9 MB. Elokuvassa ei ole ääntä eikä ääniraitaa, koska se on mykkäelokuva, you hau? Elokuva kertoo minusta, Lukasta. Olen siinä kotona oma itseni, laiska ja pirteä yhtä aikaa. No niin, sipsit kehiin ja katsomaan sitä leffaani!


Kris makoilee kopassaan

Kris täällä wuhhau, tässä tulee minun eka viteo vaimikäsenytolikaan? No, kuvassa on liikettä, eli elävää kuvaa tässä tarjoillaan. Olen siis Kris ja ikää tällä videolla minulla on pikkaisen päälle seitsemän viikkoa. Toinen koira videolla on mun isoveikka Luka. Viteo on pentuviteo, eli säntäilen ja pompin tällä lyhyellä pätkällä kuin koiranpentu, wuhhihihii. Viteo on kuvattu 23. - 24.6.2008 ja sen koko on 12.5 MB ja pituus 1:31. (Videon edellinen pienempi versio pätki toisilla tietokoneilla, joten se on korvattu vähän isompikokoisella, mutta toimivalla versiolla.)


Kääpiöpinseri Kris haukkuu kunnolla ensimmäistä kertaa

Kris tässä jälleen viuviuväh! Ei ole riemulla rajaa kun haukku alkoi kulkea meikähaukulla, viuväh! On kuulkaas komea ääni millä komentaa tuota isoveikkahaukkua Lukaa. Oikeastaan testasin tässä videolla, että lähteekö koira haukkumalla kopistaan, eli Luka tuosta kuljetusboxistaan. Ei se mihinkään siitä lähtenyt, onkohan se jo liian vanha, viuväh? Pätkä on kuvattu 28.6.2008. Kokoa sillä on 10.2 MB ja pituutta haukahduttavat 1:17. (Videon edellinen pienempi versio pätki toisilla tietokoneilla, joten se on korvattu vähän isompikokoisella, mutta toimivalla versiolla.)


Kääpiöpinseri Kris kesyttää pullon

Kris tässä viuviuväh! Meitsi sai taas aikaiseksi yhden viteon maailmanlaajuiseen levitykseen. Tällä kertaa kyseessä on pullo, joka pelkotti kovasti yhtenä iltana. Sitten jonkun ajan päästä päätin ottaa siltä luulot pois ja purra sen henkettömäksi. Kielenkäyttö on tässä videossa sen verran rankkaa, etten suosittele sitä itseäni nuoremmille pennuille. Aineisto on kuvattu 28.7. - 9.8.2008 välisenä aikana. Pituutta tälle tuli 52 sekuntia ja sitä myötä kokoa 6.2 MB.


Kääpiöpinseri Kris laulaa Joutsenlaulua korkealta ja kovaa

Kris tässä singsongvuh! Ajattelin tässä päivänä muutamana, että luon itselle uuden uran, alan laulaa loilottaa hyviä suomipopbiisejä. Olen nyt harjoitellut kovasti Joutsenlaulua, mikä ei kuulemma isännänkään mielestä ole huono valinta. Ai että siinä kuulkaas häntä vispaa ja keuhkot tuulettuu, kun meikäkoira vetäisee tunteella kuono kohti kattoa tuon em. biisin. Pituutta tälle isännän kuvaamalle videolle tuli 01:05 ja kokoa 10.2 MB. Video on kuvattu 28.3.2009 ja julkaisuun on saatu lupa Hakulisen Jussilta.


Kääpiöpinserit Luka ja Kris syksyisellä Keravajoen rannalla

Luka tässä vuh! Kesä meni, ja syksykin pääsi pitkälle, melkein huomaamatta. Pureskelimme ja tuotimme kaikelle kansalla syysvideon kahden kääpiöpinserin haisteluretkestä syksyiselle Keravajoen rannalle. Tällä kertaa videon tekstit on myös haukuttu toisia koiria varten, ettei tarvitse tyytyä ihmisten tulkkaamiseen, siinä kun tulee yleensä käännösvirheitä ja väärinymmärryksiä, hehhau! Videolla on pituutta 01:16 ja kokoa 17.6 MB. Video on kuvattu 10.10.2009.


Kääpiöpinseri Luka lammaspaimenena

UUSI VIDEO
Luka tässä räyh! Tällä tiukan toiminnan videolla pistän Laten kuriin, siis Late lampaan. Kyseessä ei ole television Late lammas, vaan ihan oma Amsterdamin tuliainen, joka kaipaa välillä pöllytystä (n. 16 kertaa päivässä). Tämä on hyvää kylmän talvipäivän sisäjumppaa, niin pehmolampaalle kuin meille kääpiöpinsereillekin. Älkää päästäkö omia lampaitanne herroiksi talossanne.Videon pituus on 01:14 ja koko 17.1 MB. Kuvauspäivämäärä 9.1.2010.