
Tämä
on se minun blogi sivuni, jota kirjoittelin aikoinaan
hyvinkin ahkeraan. Ja kuinka ollakaan täältä
löytyi
neljän vuoden takaiset
kirjoitelmani kuntavaalien alla.
Minä olen periaatteeltani rikkauden perään.
Sehän
on monen
mielestä porvarin perusedellytys.
Minulla tuo rikkaus liittyy kaikkeen ympärilläni olevaan. Ei siis vain rahaan kuten moni mielessään väärin asian ymmärtää. Toki järkevä talouden pito on kaikessa oltava, mutta kokonaisuutena hyvä elämä on se suurin rikkaus johon kuuluu ensimmäisenä terveys. Siihen liittyy hyvät ihmissuhteet. Tärkeä on myös paikka jossa asumme eli kaikki ympäröivä.
Olen
ehdolla Heinolassa. Täällä on
enimmäkseen
positiivisia
asioita, mutta joitakin asioita on osattu
kääntää
nurin niskoin. Asukkaat ovat
vähentyneet viime vuosina ja siihen on saatava stoppi.
Meidän
on luotava
positiivista kuvaa ihmisille Heinolasta, jotta tänne halutaan
muuttaa.
Sen vuoksi veroäyri on pidettävä ennallaan.
Kaavoitusta
on
tehostettava, sillä Vierumäeltä alkaen
meillä on
varmasti vetovoimaa. KUINKA
KÄVI ? Veroäyri
pidettiin ennallaan
tähän saakka, mutta nyt olemme
eläneet yli varojemme. Pääsyy on poistot,
sillä
menot ja tulot on pidetty
kurissa käyttötalouden puolella. Investoinneissa
olisi
pidättäydyttävä
välttämättömissä.
Kaavoitus on edennyt
vauhdilla menneellä vaalikaudella
verrattuna aiempaan pysähtyneeseen aikaan).
Ihmisen
elämän perusta on
terveys. Meidän on huolehdittava
kaupunkilaistemme terveydestä elinkaaren jokaisessa vaiheessa.
Eniten säästämme
satsaamalla ennaltaehkäisevään
terveydenhoitoon.
Liikuntaa ja harrastuksia
tarjottava monipuolisesti. Suoristuspaikat oltava kunnossa.
YKKÖSHANKKEENI on
liikuntapuiston saneerauksen aloittaminen pikaisesti. Kiltti olen,
mutta tämän
asian puolesta jaksan pitää meteliä
(tarvittaessa).
Liikunnan tuntiopettajana
olen päässyt tutustumaan koulumaailman arkeen.
Meillä on
loistavat
liikuntamahdollisuudet, mutta hoitamattomina ne uhkaavat muuttua
vaarallisiksi
ja rahaa syöviksi.
KUINKA
KÄVI ? Urheilupuiston
kenttä
on
kunnossa ja se on ollut aktiivisessa
käytössä. Minulle
sanottiin moneen
kertaan, että älä unta näe,
että kenttä
saadaan kuntoon. Kiitos kaikille
päättäjille.
Ymmärsitte taisteluni, ei yksin vaan kaikkien
terveydestä ja
liikunnasta
ymmärtävien kanssa yhteistyössä
teimme sen.
Nuorille
on saatava myös muita vaihtoehtoisia harrastusmuotoja,
koska toki tiedän etteivät kaikki liikuntaa harrasta
vaikka
se kaikille hyvää
tekisi. Jokaiselle tulee löytää paikkansa,
jotta
elämä olisi kaikille
mielekästä. Tekemisen kautta syntyy usein
myös
tärkeitä ihmissuhteita.
Kavereita ja toisaalta sellaisia turvallisia aikuisen malleja joita
tänä
päivänä usein puuttuu. KUINKA
KÄVI ? Työ
on vielä kesken. Heinolassa on
paljon erilaisia harrastusmahdollisuuksia, mutta myös
kehittämisen tarpeet on
tiedostettava. Esimerkiksi vireä bänditoiminta
tarvitsee
lisää harjoitustiloja,
käytöstä poistetun Sahan
treenikämpän tilalle.
Olihan
vaalikirjailua kerrakseen. Nyt vain
jännitetään josko
yli
sata ihmistä olisi tavoittanut minut tai jonkun upeista
vaaleissa
eteeni työtä
tekevistä. En ole enää nuori ehdokas, mutta
sillai
(kuten Heinolassa sanotaan)
sopivasti lapsenmielinen. KUINKA
KÄVI ? Sain 102
ääntä ja olen nyt siis
ensimmäisen vaalikauden lopussa. Olen hakemassa jatkoaikaa
työlleni, jonka koen
olevan vielä kesken. Olen saanut toimia
vapaa-aikalautakunnassa
puheenjohtajana
ja koen onnistuneeni tehtävässäni
kohtuullisen hyvin,
mutta miten hyvin. Sen
päättävät
äänestäjät.


