Uskon Herraan Jeesukseen
Kristukseen, joka on sovittanut ristintyöllään minunkin
syntini.
Annoin elämäni Jeesukselle vuonna -88. Muutaman vuoden olin
palava uskossa, mutta
luisuin oman tahdon tielle vähitellen. Alkoholiakin aloin taas
silloin tällöin ottamaan.
Ef 5:18 Älkääkä juopuko
viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää
Hengellä.
Mutta kertaakaan en ole luopunut uskostani, vaikka syntiin olen
monta monituista kertaa
langennut. Onneksi Jeesus ei koskaan omaansa hylkää eikä
jätä, vaan Hän tahtoo aina auttaa.
Minuakin Hän on auttanut että olen saanut armon tehdä
parannusta ja uudistua uskossani.
Uskon päämäärähän on sielun pelastus. 1Pt 1:9 sillä te saavutatte uskon päämäärän,
sielujen pelastuksen.
Ilman uskoa Jeesukseen
ja uudestisyntymistä joutuu kadotukseen.
Sinne minä ainakaan en halua, vaan haluan päästä taivaaseen,
jonne sinäkin
varmasti haluat. Hyvillä teoilla sinne ei pääse. Jos elämäsi
aikana et tunnusta Jeesusta Herraksesi, niin et voi
päästä taivaaseen.
Rm 10:9 Sillä jos sinä tunnustat
suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala
on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut.
Jh 3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että
hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen
uskoo, hukkuisi,
vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Niin moni luulee, että
on matkalla taivaaseen, vaikka itseasiassa onkin matkalla
helvettiin.
(Helvetti on todellinen tulipätsi maan sisällä, jossa sinne
joutuneet ihmiset kokevat äärettömän suurta tuskaa
iankaikkisesti. Vaikka siellä on paljon ihmisiä, et voi olla
kenenkään kanssa tekemisissä. Olet siis tavallaan aivan
yksin.)
Suurin synti on elää erossa Jumalasta.
Pelastua voi todella yksinkertaisesti. Vain pieni rukous
Jeesuksen puoleen.
Teet sydämmessäsi päätöksen lähteä seuraamaan Jeesusta.
Eli annat koko elämäsi Jeesukselle ja tunnustat
Hänet ihmisten edessä Herraksesi.
Sitten luet raamattua ja rukoilet ja käyt seurakunnan
kokouksissa, missä vaan on todellisia uskovaisia.
älkäämme jättäkö omaa
seurakunnan kokoustamme, niinkuin muutamien on tapana,
vaan kehoittakaamme toisiamme,
sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.
Tulee vielä aika, jolloin Jeesus hakee omansa pois tästä
maailmasta. Oletko silloin valmiina?
Lue 1Ts 4:13 Kun Herra tulee.
Tai lähtö voi tulla milloin vaan kuoleman kautta. Kukaan ei
tiedä milloin lähtö tulee tästä ajasta ikuisuuteen.
Kaikille ihmiselle pelastus on valmiina, olitpa millainen ihminen
tahansa. Rikas tai köyhä, vahva tai heikko.
Se riippuu kiinni sinusta, tahdotko uskoa ja vastaanottaa
Jeesuksen omana henkilökohtaisena vapahtajana?
Tee ratkaisu jo tänään, älä siirrä sitä huomiseksi. Et
tule katumaan, jos lähdet taivas tielle.
Siunausta elämääsi!
Kello