Toukokuu 2015
 
Ma Ti Ke To Pe La Su
1 2 3
4 5 6 7 8 9 10
11 12 13 14 15 16 17
18 19 20 21 22 23 24
25 26 27 28 29 30 31



 



Pääsiäisloman lähestyessä


26.03.2015.
PDF
 

Aurinko paistaa kauniisti ja linnut laulavat. Vaikka välillä on koettu takatalveakin, alkaa kevättä olla jo ilmassa. Samoin koulutyö on jo ylittänyt lukukauden puolivälin, ja pääsiäinen lähestyy.

Vielä ennen pääsiäislomaa on koululla monenlaista tavallisesta poikkeavaa ohjelmaa. Perjantaina 27.3. järjestää oppilaskunta jo perinteeksi muodostuneen TALENT RIHA -tapahtuman koko koululle. Ma 30.3.-ke 1.4. vietetään yläkoulun puolella SHG-pajapäiviä juhlistaen samalla Sibeliuksen, Halosen ja Gallen-Kallelan syntymän 150-vuotisjuhlaa.

Kiirastorstaina 2.4. on alakoulun 1.-6.luokilla Tuubakimalaiskonsertti klo 8.30 niin ikään Sibeliuksen hengessä. Samana päivänä osallistuu koulun oppilaat Tuusulan kirkon pääsiäishartauteen. Niille oppilaille, jotka eivät osallistu tilaisuuteen, järjestetään koululla muuta ohjelmaa samanaikaisesti. Koulupäivä loppuu kaikilla viimeistään klo 13.

Yläkoululaiset saavat ennen pääsiäislomaa kotiinsa väliarviointiraportit, joihin on kerätty oppilaan itsearvointia ja opettajien kommentteja opiskelusta. Nämä tulee palauttaa luokanvalvojalle heti pääsiäisen jälkeen huoltajan allekirjoituksella varustettuna.

Musiikki soi ja tuo iloa koulussamme. Tiistaina 7.4. järjestetään 3.-9. luokkalaisille Sibelius-konsertti. Musiikkiluokkien kevätkonsertti järjestetään tänä vuonna toukokuussa torstaina 7.5, ja torstaina 21.5. on puolestaan 9.A:n oma konsertti.

Huhtikuun loppupuolella on Comenius-projektin tiimoilta lähdössä koulumme 8.luokkalaisia oppilaita opintomatkalle Saksaan.

Ensi lukuvuotta suunnitellaan jo ahkerasti. Tulevia ekaluokkalaisia on reilu 60 oppilasta, ja näillä näkymin ollaan muodostamassa kolme rinnakkaisluokkaa. Tokaluokkalaisten tilanne on vielä tässä vaiheessa auki, kun tuntiresurssi ei ole vielä tiedossa. A2-kielen saksan ryhmä tullaan perustamaan meidän koululle, ranskan opetus järjestetään tällä tietoa Hyökkälässä. Uudet musiikkiluokkalaiset on valittu, ja tieto heille lähetetty. Urheiluvalmennuksen on aloittamassa kahdeksan oppilasta. Käsityövalintojen pohjalta aloittaa tulevana syksynä kolme tekstiilityön ja kolme teknisen työn ryhmää.

Tuusulan kunta lomauttaa henkilöstöään vuoden 2015 aikana. Esimerkiksi opettajille on luvassa kolme lomautuspäivää, jotka tulevat näkymään koulun arjessa jollakin tavalla ensi syksynä.

Ysiluokkalaisten korotustenttiin ilmoittautumiset on jätettävä perjantaihin 24.4. mennessä asianomaiselle aineenopettajalle erillisellä lomakkeella. Tentti on suoritettava tai mahdollinen korotustehtävä on jätettävä viikon 19 aikana.

Nykyisten 6.luokkien huoltajille ja oppilaille pidettävä Kohti yläkoulua-vanhempainilta on tiistaina 5.5.


 

Oikein hyvää pääsiäisen aikaa ja kevättä kaikille toivottaen,
Riihikallion koulun väki


 


Tämän lukuvuoden tiedotteet
11.08.2014LukuvuositiedotePDF
09.09.2014LukuvuositiedotePDF
21.11.2014LukuvuositiedotePDF
23.01.2015LukuvuositiedotePDF
26.03.2015LukuvuositiedotePDF
 
Edellisten lukuvuosien tiedotteet
10.08.2010LukuvuositiedotePDF
21.09.2010 KasvatuskeskustelukäytäntöPDF
28.09.2010LukuvuositiedotePDF
30.11.2010LukuvuositiedotePDF
11.01.2011LukuvuositiedotePDF
21.03.2011LukuvuositiedotePDF
02.05.2011LukuvuositiedotePDF
 
10.08.2011LukuvuositiedotePDF
19.09.2011LukuvuositiedotePDF
28.11.2011LukuvuositiedotePDF
13.01.2012LukuvuositiedotePDF
28.03.2012LukuvuositiedotePDF
 
14.08.2012LukuvuositiedotePDF
08.10.2012LukuvuositiedotePDF
28.11.2012LukuvuositiedotePDF
25.01.2013LukuvuositiedotePDF
08.04.2013LukuvuositiedotePDF
08.05.2013LukuvuositiedotePDF
 
13.08.2013LukuvuositiedotePDF
08.10.2013LukuvuositiedotePDF
26.11.2013LukuvuositiedotePDF
13.01.2014LukuvuositiedotePDF
26.02.2014LukuvuositiedotePDF
29.04.2014LukuvuositiedotePDF


 
© Riihikallion koulu  2015                                 kävijää                                sivut päivitetty 1.5.2015