rakuuna3.jpg (14280 bytes)

Helsingin Eskadroona





Pääsivu   HelEsk   Jäsenet   Historia   Tapahtumat   Yhteystiedot




TOIMINTATAVAT

Eskadroona toimii Rakuunakilta ry:n yhteisten päämäärien mukaisesti. Omalta osaltaan Eskadroona edistää rakuunaperinteiden säilymistä ja rakuunoiden historian tuntemista toiminta-alueellaan.

Eskadroona järjestää jäsenistölleen tutustumiskäyntejä ja -retkiä sekä esitelmätilaisuuksia ja harjoittaa yhteistyötä toiminta-alueensa muiden suomalaisen ratsuväen perinteiden vaalijoiden kanssa. Jäsenistöä aktivoidaan osallistumaan Rakuunakillan kevät- ja syyskokouksiin sekä muihin Rakuunakillan järjestämiin kokouksiin ja tapahtumiin (mm kiltamatkat, Breitenfeldin-päivän tilaisuudet ja Rakuunapäivät Lappeenrannassa).

Syyskuussa 2008 Eskadroonan jäseniä kokoontui kuuntelemaan Maanpuolustuskorkeakoulun Sotahistorian laitokselle laitoksen johtajan, everstiluutnantti Jarmo Niemisen mielenkiintoista esitelmää. Aiheena oli paljon julkisuudessakin olleet kesän 1944 tapahtumat. Tilaisuuden lopuksi katsoimme edesmenneen kiltaveljemme Veikko Laihasen Suomalainen ratsuväki -elokuvan.

Rakuunakillan jäsenet, kansanedustajat Reijo Paajanen (Lappeenranta) ja Juha Hakola (Helsinki) isännöivät Eskadroonan vieraillessa eduskunnassa 7.10.2008. Saimme kuulla mainion katsauksen eduskunnan puolustusvaliokunnan jäseniltä parhaillaan eduskunnan käsittelyssä olevista maanpuolustukseen liittyvistä asioista.

Rajavartiolaitoksen Esikuntaan suuntautunut vierailu toteutettiin 11.11.2008. Tilaisuudessa selvisi, että Rajavartiolaitoksen puolesta isäntänä toimineelta everstiluutnantti Sakari Kapulaiseltakin löytyy rakuunatausta; Hän on suorittanut varusmiespalveluksensa Uudenmaan Rakuunapataljoonassa.

Helsingin Eskadroonalla oli järjestelyvastuu perinteisessä ratsuväen yhteisessä joulusaunassa. Tällä kertaa kokoonnuimme 11.12.2008 Maanpuolustuskorkeakoululla historiallisen Kadettikoulun saunassa. Everstiluutnantti Kari Sainio kertoi tilaisuudessa upseerikoulutuksen järjestelyistä. Tilaisuuden muista järjestelyistä vastasi viestintäsihteeri Paula Helin. Saunan jälkeen illanviettoa jatkettiin Santahaminan Maanpuolustuskerholla.

Vuosikokous järjestettiin 26.2.2009 The Pullman Bar -ravintolan kabinetissa. Tilaisuutta ennen saimme kuulla everstiluutnantti evp Arto Erosen erinomaisen esitelmän Breitenfeldtin ja Pultavan taisteluista. Vuosikokouksen päätöksistä ja uuden hallituksen kokoonpanosta saat tietoa jäsentiedotteesta.

Vierailimme 31.3.2009 sisäasiainministeriössä, jossa saimme kuulla pelastus- ja palo-osastojen ajankohtaisista asioista.

Kiltaveli Ilkka Pulli toimi oppaanamme, kun 13.5.2009 tutustuimme Hietaniemen hautausmaahan. Kiertokäynnin pääpaino oli tutustua rakuunoiden ja muun ratsuväen hautamuistomerkkeihin. Ilkka Pullin erinomaista esitystä täydensi mukana olleiden henkilökohtaiset muistot edesmenneistä rakuunakomentajista.

Kesäkauden avasi perinneratsastus Esplanadin puistossa perjantaina 22.5.2009. Tapahtuma oli ajoitettu vartioparaatin ja soittokuntien konsertin väliin. Vartioparaatissa esiintyivät Rakuunasoittokunta ja Karjalan Sotilassoittokunta.

Perinneratsastajina olivat Timo Halonen ratsunaan Quirin ja Petri Johansson ratsunaan Lancelot. Tilaisuus kiinnosti paikalle osuneita helsinkiläisiä ja turisteja. Kiitoksia kaikille järjestelyihin osallistuneille onnistuneesta tilaisuudesta.

Katso kuvia Eskadroonan järjestämistä tapahtumista.


Otettu 12.6.2009 Vuosaaressa Helsinkipäivänä
kuva Aino Johansson

TOIMINTASUUNNITELMA SYKSYLLE 2009

Vierailu Timo Halosen Nummelan hevostilalla

Eskadroona vierailee lauantaina 24.10.2009 klo 11 - 14 Timo Halosen hevostilalla, jossa kaikki halukkaat saavat ratsastaa. Osoite on Suontaustantie 59 Loppi. Sateen sattuessa ratsastus tapahtuu maneesissa.

Timo esittelee paikalla myös varusteita, joita hän on kerännyt perinneratsastuksia varten. Luvassa on myös pientä syötävää ja juotavaa. Ratsastusta varten on syytä ottaa kapealahkeiset ja joustavat housut esim. verkkarit jalkaan ja muutenkin lämpimästi päälle. – Lisätietoja tapahtumasta saa Timo Haloselta, puh. 0500-403 606.

Ilmoittautumiset Eskadroonan sihteeri Heini Ahdolle viimeistään 20.10.2009. Heinin yhteystiedot: puh. 044-963 1519, sähköposti heini.ahto@welho.com.

Ajo-ohje: Hämeenlinnan moottoritieltä käännytään risteyksessä Riihimäki E, Kormu ja jatketaan länteen Kormuntietä n.1,9 km, josta käännytään vasemmalle Hirvijärventielle. Tätä ajetaan n. 12,5 km ja käännytään vasemmalle Suontaustantielle, jota ajetaan n. 0,5 km. http://www.stefanopallanza.net/yhteystiedot.php

Järjestämme kimppakyytejä niille, joilla ei ole autoa käytettävissä. Kerro kyydin tarve Heinille ilmoittautumisen yhteydessä

Kaikki mukaan! Nyt rakuunat voivat itse kokeilla ratsastamista. Tilaisuus sopii erinomaisesti koko perheen ulkoilutapahtumaksi.

Vierailu Etelä-Suomen Sotilasläänin esikuntaan

Vierailemme Etelä-Suomen Sotilasläänin Esikunnassa tiistaina 10.11.2009 klo 17.00. Vierailupaikkana Helsingin Päävartio.

Ratsuväen joulusauna

Ratsuväen joulusauna järjestetään 10.12.2009 klo 18.00 Suomenlinnan kerhoravintolan saunassa.