Uudessa testamentissa on lukuisia kohtia, joissa ilmenee kolmen jumalallisen subjektin yhteistyö, sisäkkäisyys ja limittäisyys.

Esimerkkinä mainitsen Johanneksen evankeliumin kohdan 14: 23, jossa Jeesuksen kerrotaan sanoneen seuraavaa:

”Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.”

Tässä Jeesuksen ymmärretään ilmeisen selvästi tarkoittaneen, että ”me” monikossa, eli Jeesus ja hänen Isänsä, tulevat yhdessä asumaan kyseisen henkilön, eli hänen sanansa pitäjän luo. Tämä Isän ja Pojan tuleminen ymmärretään toteutuneen siinä Pyhän Hengen vuodatuksessa, joka myöhemmin koittaneena helluntaipäivänä tapahtui.

Myöhemmin tapahtuneen kristillisen kolminaisuusopin muotoutuminen, tällaisten Uuden testamentin tekstien sisältämien, edellä esitetyn esimerkin mukaisten jakeiden pohjalta, jumaluuden olemusta kuvaavaksi hypoteesiksi, on täysin perusteltua. Tällaisissa jakeissa näet kolmen jumalallisen subjektin yhteistyö, sisäkkäisyys ja limittäisyys selvästi ilmenee.

Kuitenkin nimitän itse noita kolmea Uuden testamentin teksteissä esiintyvää jumalallista subjektia mieluummin yhteisellä nimellä ”yksi jumaluus”, en sen sijaan nimellä ”yksi Jumala”.

Jumaluus- sanaa kun voidaan mielestäni osuvasti käyttää useammasta kuin yhdestä jumalallisesta ”persoonasta”, kun taas yksikössä esiintyvällä ”Jumala” – sanalla tarkoitetaan Uuden testamentin teksteissä tavallisesti vain yhtä noista kolmesta persoonasta, eli Isää Jumalaa.

Edellä sanottu ei silti vielä ota kantaa eikä varsinkaan vastaa ongelmaan, jonka ydinkysymys on seuraava: Voidaanko niin sanotun Atanasiuksen uskontunnustuksen määritelmää kolminaisuudesta pitää onnistuneena vaiko ei? Tämä määritelmä kun näet väittää, ettei... :

"... kolminaisuudessa ole yksikään persoona ollut ennen eikä jälkeen toinen toistaan, eikä yksikään persoona ole toista persoonaa suurempi eikä vähempi, vaan kaikki persoonat ovat toistensa suhteen tasavertaisia iankaikkisuudessa ja suuruudessa."

Lisäksi kolminaisuusopin mukaan nuo kolminaisuuden kolme eri persoonaa sisältyvät kaikki tuohon yksikössä ilmaistuun sanaan ”Jumala”.

Raamatun tuntemukseni perusteella minun on todettava, etten pidä tuota kolminaisuusopin määritelmää Jumalasta onnistuneena. En siis usko tuon määritelmän pitävän paikkaansa siltä osin, kun se tasapäistää jumaluuden persoonat arvovallassaan keskenään samanarvoisiksi, yhtä iankaikkisiksi ja yhtä suuriksi.

Tiedän alkukristittyjen kirjoittamien tekstien sisältöön tutustumiseni perusteella myös sen, etteivät alkukristityt vielä omana aikanaan suinkaan uskoneet Jumalasta tuon myöhemmin syntyneen kolminaisuusopin määritelmän sisällön mukaisesti. Heillä ei näet vielä ollut tuollaista jumaluuden persoonat keskenään tasapäistävää oppia.

Jumala oli heille persoona, joka miellettiin Isäksi Jumalaksi. Jumalalla oli Poika joka miellettiin Jumalan Pojaksi. Jumalan läsnäolo miellettiin ja koettiin Jumalan Hengen välityksellä, ja Jumalan Henkeä Jeesus itse nimitti lihansa päivinä ”Jumalan sormeksi”.

Se, mitä ja miten alkukristityt Jumalasta uskoivat, käy ilmi jopa heidän eräästä uskontunnustuksestaan eli ”Symbolum Romanumista”, roomalaisesta uskontunnustuksesta. Kaikki myöhemmät läntiset kaste- ja uskontunnustukset pohjautuvat tuohon vanhaan roomalaiseen uskontunnustukseen, jonka sanamuoto näyttää kreikankielisenä vakiintuneen 200- luvun ensimmäisten vuosikymmenien aikana.

Tämä Symbolum romanum:in teksti on kreikankielisenä säilynyt Marcellus Ancyralaisen vuonna 340 kirjoitetussa kirjeessä Rooman piispalle. On siis todennäköistä, että tämä uskontunnustus on peräisin jo ensimmäisen kristillisen vuosisadan loppupuolelta tai toisen alkupuolelta. Sitä käytettiin katekumeenien eli kasteoppilaiden valmentamisessa kasteen vastaan ottamiseen.

Symbolum romanumin teksti (kreikaksi, ilman korko- ja henkäysmerkkejä kirjoitettuna) kuuluu: “Πιστευω εις Θεον πατερα παντοκρατορα. Και εις Χριστον Ιησουν υιον αυτου τον μονογενη, τον κυριον ημων, τον γεννηθεντα εκ πνευματος αγιου και Μαριας της παρθενου, τον επι Ποντιου Πιλατου σταυτωθεντα και ταφεντα, τηι τριτηι ημεραι ανασταντα εκ νεκρων, αναβαντα εις τους ουρανους, καθημενον εν δεξιαι του πατρος, οθεν ερχεται κριναι ζωντας και νεκρους. Και εις πνευμα αγιον, αγιαν εκκλησιαν, αφεσιν αμαρτιων, σαρκος αναστασιν, αμην. “

Ja sanatarkaksi tarkoitettu käännöshahmotelmani edellisestä kuuluu puolestaan: "Minä uskon Isään Jumalaan, Kaikkivaltiaaseen. Ja hänen ainutsyntyiseen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen, meidän Herraamme, Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta syntyneeseen, Pontius Pilatuksen aikana ristiin naulittuun ja haudattuun, kolmantena päivänä kuolleista nousseeseen, taivaisiin ylösnousseeseen, Isästä oikealle istuneeseen, josta hän tulee tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Ja Pyhään Henkeen, pyhään seurakuntaan, syntien anteeksi antamiseen, lihan ylösnousemukseen, aamen."

On syytä huomioida se seikka, että alkuperäisen välimerkeistä vapaan kreikankielisen tekstin nykymuotoon muokanneet oppineet ovat jo tuossa kreikankielisessä tekstissä sijoittaneet pisteen `Kaikkivaltias´- sanan perään. Näin teki myös professori Osmo Tiililä vuonna 1945 ilmestyneessä kirjassaan ”Kristilliset kirkot ja lahkot”.

Kirjansa sivulla 22 Tiililä esitti Symbolum Romanumin kreikankielisen tekstin juuri tällaisena. Hänen tekstissään παντοκρατορα sanan perässä on piste, ja jatkon teksti on aloitettu isolla kirjaimella: ”Πιστευω εις Θεον πατερα παντοκρατορα. Και εις Χριστον Ιησουν υιον αυτου...”

 Tämä uskontunnustuksien sisällöissä havaittava eron tekeminen Isän ja Pojan välillä, on todeksi havaittavissa myös edellä lainatun uskontunnustuksen myöhemmissä laajennuksissa, kuten tämän nyt seuraavan linkin takaa avautuvasta Nikealais-Konstantinopolilaisen uskontunnustuksen kreikankielisestä tekstistä: ” http://www.ellopos.net/elpenor/greek-texts/fathers/symbol-of-faith.asp ”

Symbolum Romanum:in kreikankielisessä tekstissä esiintyvä pisteen paikka tulee myös tekstin tarkassa suomennoksessa asianmukaisesti huomioida, vaikkei ehkä olekaan kieliopillisesti oikein alkaa suomenkielistä virkettä isolla kirjaimella aloitettavalla ”Ja” - sanalla.

Tämä uskontunnustus tunnustaa Isän Jumalan Kaikkivaltiaaksi (tai oikeammin: kaikkea hallitsevaksi) ja Jeesuksen Kristuksen tämän Isän Jumalan ainoaksi syntyneeksi Pojaksi. Tämä oli alkuaan vanhin, tai ainakin yksi vanhimmista kristittyjen uskontunnustuksista.

Jos joltakin löytyy kiinnostusta tutustua tekemiini huomioihin tästä aiheesta, koskien kristittyjen alkuperäisiä näkemyksiä Jumalasta ja jumaluudesta, sekä `kolminaisuushypoteesin´ kehittymisestä, on syytä lukea tältä kotisivultani seuraavan otsikon alla olevat kirjoitukset: "Ruohonjuuritason näkemyksiä Jumalasta ja Jeesuksesta" Tämän otsikon alta löytyy useita artikkeleita jotka käsittelevät tätä aihetta eri näkövinkkelistä. Siirry seuraavaan tekstiin: ” http://koti.mbnet.fi/rape1941/septua.htm ”

Raimo Poutiainen