JEESUKSEN TULEMUS

Jeesuksen toiseen tulemukseen vakavasti suhtautuvien kristittyjen näkemykset jakaantuvat pääasiassa kolmeen eri teoriaan. Kukin näistä teorioista eroaa vielä detaljeissa hypoteesin eri vaihtoehtoihin, mutta pääasiassa nämä kolme teoriaa voidaan määritellä seuraavasti:

Kahden vaiheen salaisen tempauksen oppi.

Tämän teorian mukaan Jeesuksen tulemus jakaantuu kahteen vaiheeseen, joista ensimmäinen koskee seurakunnan ylös ottoa ja on maailman ihmisiltä salattu tapahtuma. Vasta tulemuksen toinen vaihe on kaikille julkinen näkyvä tapahtuma, jolloin Jeesus tulee seurakunnan kanssa. Tämän teorian mukaan Jeesus voi tulla milloin vain, koska antikristuskin ilmestyy vasta seurakunnan ylös oton jälkeen. Seurakunnan ylösotto nähdään tapahtuvaksi joko ennen suurta ahdistusta tai sen puolivälissä. Tulemuksen kahden eri vaiheen välillä kuluva aika tulkitaan yleensä kolmesta ja puolesta vuodesta 7 vuotta kestäväksi.

Kahden vaiheen julkisen tempauksen oppi.

Tämänkin tulkinnan mukaan Jeesuksen tulemus jakaantuu kahteen eri vaiheeseen, joista ensimmäinen koskee seurakunnan ylös ottoa. Tämä ensimmäinenkin vaihe nähdään julkiseksi tapahtumaksi ja antikristuskin ilmestyy ennen seurakunnan ylösottoa. Tempaaminen tapahtuu joko suuren ahdistuksen puolivälissä tai sen lopussa, jolloin tulemuksen eri vaiheiden välillä nähdään kuluvaksi aikaa muutamista päivistä kolmeen ja puoleen vuoteen.

Yhden vaiheen julkisen tempauksen oppi.

Tämän näkemyksen mukaan Jeesuksen tulemuksessa ei ole kahta vaihetta. On vain yksivaiheinen Herran tulemus, jonka alkaessa seurakunta temmataan Herraa vastaan yläilmoihin. Antikristuskin ilmestyy ennen seurakunnan ylösottoa ja Herran tulemus tapahtuu vasta vaivanajan ahdistuksen jälkeen.

Paavali ja muutkin uuden testamentin kirjoittajat käyttävät Jeesuksen tulemuksesta pääasiassa kolmea sanaa, jotka ovat: "paruusia", "epifaneia", "apokalypsis".

Paruusia tulee partisiipista "paroon", "paruusa", "paron", verbistä "pareimi", merkiten: olla saapuvilla / olla läsnä.

Epifaneia muodostuu prepositiosta "epi", merkiten "päällä", päälle", ja verbistä "fainoo" = "loistaa", merkiten siis oikeastaan "päälle loistamista".

Apokalypsis muodostuu prepositiosta "apo" = "pois", ja verbistä "kalyptoo" = "peittää", merkiten siis oikeastaan peiton poistamista / näkyviin tulemista.

On erittäin tärkeä asia havaita ja tiedostaa missä ja millaisissa kohdissa näitä edellä mainittuja. sanoja käytetään, Jeesuksen tulemuksesta puhuttaessa.

Koska tulen jatkossa melko tyhjentävästi lainaamaan ne Uuden testamentin eri kohdat joissa sanat esiintyvät, en nyt tässä aio niitä luetella.

Jatkossa katsomme ensin, miten Paavali on näitä sanoja käyttänyt, ja mitä hän on niiden käytöllä tarkoittanut. Samalla vertaamme Paavalin opetusta Uuden testamentin muihin kohtiin joissa nämä sanat esiintyvät, Jeesuksen tulemusta koskevina.

Koska jatkossa on otettava kantaa myös määrättyihin mielipiteisiin, joita eri tulkintojen edustajat ovat aiheesta kirjoissaan esittäneet, lienee syytä esittää jo tässä muutama lainaus.

Kahden vaiheen salaisen tempauksen opin kannattajat näkevät monesti eron Jeesuksen tulemuksesta puhuvien eri sanojen ja ilmaisujen välillä. Tästä olkoon osoituksena jo vanhan kirjan teksti, eli Ensio Lehtosen kirjoittama kirja vuosien takaa, Kuvan ja Sanan kustantamana. Kirjan nimi on: "Kristuksen tuleminen, viimeinen aika".

Paruusia = tulemus eli läsnäolo. Voidaan puhua esimerkiksi kuninkaan paruusiasta, joka saapuu tervehtimään jotain maansa kaupunkia. Tämän nimen sävyssä on iloista odotusta. Se tarkoittaa tervehdyskäyntiä, jota on juhlallisesti valmisteltu. Tuomion ja hävityksen tuntua ei tähän sanaan sisälly.

Apokalypsis = ilmestys ja epifaneia = tulla näkyväksi, s.o. tulla näkyvällä tavalla ilmi.

Herran päivä, josta Vanhassa testamentissa on jo monta ennustusta, sekä samaa tarkoittavat Kristuksen päivä ja Jumalan päivä.

Lopun tapahtumien tulkinta erot ovat etupäässä ilmenneet siksi, että ne, jotka odottavat antikristusta ennen Herran tulemusta, ovat yhdistäneet nämä eri nimitykset tarkoittamaan samaa tapahtumaa. Toiset Raamatun tutkijat taas näkevät Jeesuksen tulemuksessa kaksi eri vaihetta, jolloin nämä erilaiset nimitykset pääsevät oikeuksiinsa.

Jeesuksen tulemus omillensa, paruusia. Se on riemun ja odotuksen yllättävä päivä, jolloin morsian näkee Ylkänsä, Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ja seurakunta muuttuu ja temmataan yhdessä ylösnousseiden pyhien kanssa Herraa vastaan yläilmoihin, viettämään Karitsan häitä.

Jeesuksen ilmestys maailmalle, apokalypsis eli epifaneia, jolloin Hän saapuu kunniassa ja suurella voimalla tuomitsemaan maailman kansat vanhurskaudella, tuhoamaan antikristuksen, ja perustamaan 1000-vuotisen valtakunnan maan päälle."

Toisessa kohtaa samaa kirjaa, samainen kirjoittaja vetoaa Scofieldin selitysraamattuun, saadakseen 2. Tess. 2:1-2:n tekstin sopusointuun näkemyksensä kanssa:

"Selventävä on vielä tässä kohden arvovaltainen englantilainen käännös, joka kuuluu seuraavasti:

"nyt kehotamme teitä, veljet Herran Jeesuksen Kristuksen tulemuksen kautta ja meidän kokoontumisemme kautta hänen tykönsä, ettette anna järkyttää itseänne pois mielenmaltista tai pelästyttää itseänne minkään hengen ilmoituksen tai sanan tai kirjeen kautta, jonka otaksutaan tulleen minulta, ikään kuin Herran päivä jo olisi edessä."

Samanlaista vannottamista kuin tässä käännöksessä on esitetty, Paavali käyttää kirjeessään Timoteukselle, sanoessaan: "Minä vannotan sinua - hänen ilmestymisensä kautta- " 2. Tim. 4:1. Toisessa tessalonikalaiskirjeessä on siis kysymys Jeesuksen ilmestymisestä maailmalle, ja sitä edeltävästä ahdistuksen ajasta eri Herran päivästä, joka alkaa antikristuksen ilmestyksellä, mutta jota ennen Jeesus on jo ilmestynyt omilleen, ja temmannut heidät yhdessä uskossa poisnukkuneitten kanssa Karitsan häihin."

Julkisen tempauksen kahden vaiheen opin kannattajan, Uuras Saarnivaaran kirjasta: harmagedon (Ev.Lut. Herätysseura ry.) lainaamme:

"Laittomuuden ihminen eri antikristus ilmestyy... sen jälkeen kun kaksi pidättävää tekijää on poistunut (2.Tess. 2: 6 - 7). Niistä ensimmäinen on persoonaton (kreik. to katekhon = se, mikä pidättää), toinen persoonallinen (ho katekhon = hän, joka pidättää.) ... jo keskiajalla monet profetiain tulkitsijat (huomaamatta että Paavali puhuu kahdesta pidättävästä tekijästä, persoonattomasta ja persoonallisesta) selvittivät pidättäväksi tekijäksi Rooman valtakunnan, jonka sortuminen avaa tien Paaville, antikristukselle.

Ns. Darbyn mukaisen tulkinnan mukaan pidättävä tekijä on Pyhä Henki, joka otetaan pois kirkosta ja maailmasta seurakunnan ylös tempaamisen aikana, ennen suurta ahdistusta, niin että tie täten avautuu antikristukselle. Morsiusseurakunta on "antikristuksen esiintymisen näkymätön este", ja hän voi ilmaantua vasta tämän esteen poistuttua seurakunnan ylös tempauksessa... (Tässä käsityksessä on kyllä jotakin oikeaa, mutta seurakunnan ja Pyhän Hengen pidättävä vaikutus poistuu suuren luopumuksen vaikutuksesta, ei seurakunnan ylös tempaamisen.)"

Edellä esittelemäni tulkinnat Herramme tulemuksesta eroavat siksi paljon toisistaan, etteivät ne ole yhteen sovitettavissa. On näin ollen pääteltävissä, etteivät ne kaikki voi saada todellista tukea Raamatun kirjoituksesta. Uskonkin olevan selvitettävissä, mille vaihtoehdolle kirjoitukset antavat todellisen tukensa, kunhan vain otamme todesta kaksi apostoli Paavalin ilmaisemaa periaatetta(1. Kor. 4:6, 2. Kor.1: 13): "... ei yli sen mitä kirjoitettu on,...", sekä:"... eihän siinä mitä teille kirjoitamme, ole muuta kuin mitä siinä on luettavana, ja minkä te myös ymmärrätte ,..." Pitämällä kiinni näistä Paavalin ilmaisuista, uskon meille selviävän Paavalin oma usko ja opetus, sekä niiden yhteydet muihin kirjoituksiin ja kirjoittajiin. Käykäämme siis tutkistelemaan tessalonikalaiskirjeitten niitä kohtia, joilla on meille sanottavaa Herramme tulemuksesta.

"... pelastaa... tulevasta vihasta."

Ensimmäisen kirjeen ensimmäisen luvun kahdessa viimeisessä jakeessa (9-10) Paavali tuo julki kristityn kutsumuksen (käytän tässä omaa käännöstäni):

"... ja kuinka te epäjumalista käännyitte Jumalaa kohti, ollaksenne alamaisia elävälle ja todelliselle Jumalalle ja odottaaaksenne taivaista hänen Poikaansa, jonka hän herätti kuolleista; Jeesusta, joka vapauttaa meidät tulevasta vihasta."

Viimeinen virke pitäisi oikeastaan kääntää: "... meidät tulevasta vihasta vapauttavaa Jeesusta." Sana "vapauttavaa" on käännetty Paavalin käyttämästä substantivoidusta partisiipista "ton rhuomenon", verbistä "rhuomai". Verbi merkitsee: "vetää luokseen", "vapahtaa", "pelastaa". Määräävällä artikkelilla varustettu partisiippi "ho rhuomenos" merkitsee "Vapahtaja", varsinkin silloin, kun se esiintyy mediumin yksikön nominatiivissa (Room.11:26). "... on tuleva Siionista Vapahtaja, joka on poistava jumalattomuuden Jaakobista..." Tämä roomalaiskirjeen kohta on lainaus Jesaja 59:20 :stä, ja on ( 1.Tess.1:10 kohdan lisäksi , jossa se esiintyy mediumin yksikön akkusatiivissa) ainoa kohta Uudessa testamentissa, jossa tämä verbi Vapahtajaa merkitsevänä substantivoituna partisiippina esiintyy. Näin ollen Paavali on ajatellut juuri Jesajan kirjan 59:20 sanomaa, kirjottaessaan 1.Tess.1: 10 jakeen sanoja.

Septuagintassa, Vanhan testamentin kreikankielisessä käännöksessä teksti ei kuitenkaan puhu Siionista (ek Sioon) tulevasta Vapahtajasta,vaan Siionin tähden ("heneken Sioon") tulevasta:

"... Ja on tuleva Siionin tähden vapahtaja, ja hän on tuleva poistamaan Jumalattomuuden Jaakobista."

Heprean masoreettisesta tekstistä käännetty nykykreikankielinen (Vanvan) tekstilaitos puhuu Siionille ("eis Sioon") tulevasta Lunastajasta:

"...Ja Lunastaja ( ho Lytrootees) on tuleva Siionille, ja kaikille Jaakobista, jotka rikkomuksesta kääntyvät, sanoo Herra."

Näin ollen Paavalin Vanhan testamentin tulkintaan on vaikuttanut pääasiassa kaksikin muuta Vanhan testamentin kohtaa Jes.59:20:n lisäksi. Nämä kohdat ovat Psalmit 14:7, ja 110:2, joissa Septuaginta puhuu "Siionista "(ek Sioon.)

"Kuka on tuleva antamaan Siionista pelastuksen (to sooteerion)"

"Voiman valtikan Herra on tuleva uloslähettämään (eksapostelei) sinulle Siionista; hallitse Herrana (katakyrieue) sinun vihollistesi keskellä."

Samassa Jesajan luvussa (59:17-18) puhutaan myöskin tästä "tulevasta vihasta":

"...hän puki koston vaatteet puvuksensa ja verhoutui kiivauteen niin kuin viittaan. Tekojen mukaan hän maksaa palkan: vihan vastustajillensa, koston vihollisillensa..."

Kun Herramme Jeesus siis tulee taivaasta, hän vapahtaa omansa tulevasta vihasta, joka tämän saman tulemuksen yhteydessä kohtaa hänen vastustajiaan ja vihollisiaan. Ei siis ole kysymys viimeisen tuomion suuresta päivästä (Ilm.20:11-15), muttei myöskään Antikristuksen aikaansaamasta ahdistuksen ajasta, johon tämä tuleva viha useasti sotketaan.

Room. 1:18 Paavali sanoo:

"Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta ihmisten kaikkea jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan..."

Room. 2:5-12 Paavali tarkentaa:

"Kovuutesi ja katumattoman sydämmesi tähden sinä kartutat itsellesi vihaa, vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi, Hänen 'joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan'; niille, jotka hyvässä työssä kestävinä etsivät kirkkautta, kunniaa ja katoamattomuutta, iankaikkisen elämän, mutta niille, jotka ovat itsekkäitä, eivätkä tottele totuutta, vaan tottelevat vääryyttä, viha ja kiivastus. Vaiva ja tuska jokaisen pahaa harjoittavan ihmisen sielulle, juutalaisen ensin, sitten myös kreikkalaisen, mutta kirkkaus, kunnia ja rauha jokaiselle hyvää tekevälle, juutalaiselle ensin, sitten kreikkalaiselle. Jumalassa ei näet ole henkilöön katsomista. Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet, myös ilman lakia hukkuvat, ja kaikki, jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, lailla tuomitaan."

Room. 9: 22-24 Paavali jakaa ihmiset vain kahteen ryhmään, "laupeuden astioihin", joilla hän tarkoittaa pelastuvia, se on, seurakuntaa, sekä "vihan astioihin", joilla hän tarkoittaa uskottomia. Tekstiyhteys osoittaa tässä käsiteltävän "vihan astioiden" nykyisen maan päällä, nykyisen maailmanaikamme lopussa kokemaa kohtaloa:

"Entä jos Jumala, tahtoessaan osoittaa vihaa ja tehdä voimansa tiettäväksi, on ylen pitkämielisesti kärsinyt vihan astioita, tuhoon valmistettuja, ja näin tekisi suuren kirkkautensa tiettäväksi laupeuden astioissa, jotka hän on ennalta valmistanut kirkkauteen. Meissä, jotka hän myös on kutsunut,..."

Paavali puhuu "vihan astioista", jotka ovat joko "häviöön" tai "tuhoon" valmistettuja (kreikaksi: "eis apooleian". "Hee apooleia" merkitsee = tuhoaminen, hävittäminen, haaskaus, tuho, häviö, kadotus). Tämä tuho kohtaa heitä, kun (jae 28) "Herra toteuttaa sanan maan päällä." Seurakunnan, "meidät", Jumala on edeltä valmistanut kirkkauteen. Mekin "...olimme (tosin) luonnon puolesta vihan lapsia niin kuin muutkin" (Ef. 2:3), mutta "kun nyt olemme vanhurskautetut Hänen veressään, pelastumme kauttansa vihasta" (Room. 5:9).

Ilmestyskirja kuvaa ihmisten käyttäytymistä, kertoen heidän kätkeytyvän luoliin ja vuorten rotkoihin, sanoen vuorille ja kallioille:

"Kaatukaa meidän päällemme ja kätkekää meidät valtaistuimella istuvan kasvoilta ja Karitsan vihalta! Sillä vihansa suuri päivä on tullut ja kuka voi kestää?"

Verratessamme tätä Ilmestyskirjan (6:15-17) kohtaa Vanhan testamentin kohtiin (Jes. 2: 9-21, Hoosea 10:8,), joihin sen kuvaus perustuu, kuva selkenee: Jeesuksen tulemuksen merkkien kauhut saavat ihmiset pyrkimään "Herran kauhua ja hänen valtansa kirkkautta pakoon". Myöhemmissä luvuissaan Ilmestyskirja puhuu aika lailla vihasta. 11:18 sanoo: "Pakanat ovat vihastuneet, mutta sinun vihasi on tullut, ja aika ... turmella maan turmelijat." 14:9-12 enkeli uhkaa pedon tai sen kuvan palvojia "Jumalan vihan viinillä", ja luku jatkuu kuvauksella kahdesta elonleikkuusta, joista toisen, eli "maan viinipuun hedelmät", heitettiin "Jumalan vihan suureen kuurnaan" joka "poljettiin kaupungin ulkopuolella"(14-20). Seuraava luku (15:5-16:21) kertoo seitsemänä vitsauksena seitsemästä kultaisesta maljasta, "täynnä Jumalan vihaa", joiden sisällön enkelit "valavat maan päälle." Ja 19:11-21 kertoo "Jumalan vihan viinikuurnan polkemisesta", jonka Kristus suorittaa.

Yhtäpitävästi edellä esitetyn Paavalin ja Ilmestyskirjan sanoman kanssa puhuu myös Vanha testamentti "Herran vihan päivästä"(Sef. 1:2-3,14-18), jolloin tulee kiivaus ja vihan hehku, tekemään autioksi maan ja hävittämään siitä sen syntiset..."(Jes.13:6-13). Tätä Herran päivää Vanha testamentti kuvaa myös Herran tulemuksena , jolloin: "... Herra tulee tulessa,..."(Jes.66: 15-16), antaen: "vihansa purkautua hehkussa ja nuhtelunsa tulenliekeissä. Herra käy tuomiolle kaiken lihan kanssa tulella ja miekallaan; ja Herran surmaamia on oleva paljon." Tätä päivää kuvataan päivänä, joka "palaa niinkuin pätsi"(Mal.4:1-3,5 3:1-2). Vanha testamentti kuvaa tätä päivää "viinikuurnan polkemisen päivänä" (Jes.34:1-6, 63:1-6, Jer.25:15-16, Jooel 3:11-14), jolloin kaikki jumalattomat tuhotaan (!), ja Herran surmaamia on oleva maan äärestä maan ääreen.

Kun siis Paavali 1.Tes.1:10:ssä sanoo Jeesuksen pelastavan meidät "tulevasta vihasta, hän ei tarkoita tällä vihalla viimeisen tuomion vihaa tai antikristuksen aikaa, vaan sitä totaalista tuhoa, joka on kohtaava kaikkia jumalattomia Herramme tulemuksen yhteydessä. Tästä vihasta pelastuminen on seurakunnan ylöskokoamisen tarkoitus, kuten tulemme jatkossa näkemään.

Raamattu tekee mitä selvimmän eron Antikristuksen aikaansaaman ahdistuksen ajan ja tulevan Herran vihan päivän välillä: Jooel osoittaa, että Herran päivän edellä "aurinko ja kuu käyvät mustiksi ja tähdet kadottavat valonsa" (Jooel 2:10-11, 3:14-16, vert. myös Jes.13:9-10, Jooel 2:31), kun taas Herramme Jeesus sanoi: "Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen, aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa"(Matt.24:29, Mark.13:24).

PARUUSIA PAAVALIN MUKAAN

"Sillä kuka(on) meidän toivomme tai ilomme tai kerskauksen seppeleemme - vai ettekö myös te - meidän Herramme Jeesuksen edessä hänen paruusiassaan?" (1.Tes. 2:19).

Edellä lainatun jakeen sanat:"en tee paruusiaa autuu", käännetään yleensä ilmaisuksi: "tulemuksessaan". Paavalilla sana "paruusia" esiintyy ensi kerran juuri tässä. Jeesuksen tulemuksesta hän käyttää tätä sanaa tessalonikalaiskirjeiden lisäksi (1.Tes.2:19, 3:13, 4:15, 5:23, 2.Tes.2:1,8) Jeesuksen tulemusta koskevana ainoastaan 1.Kor.15:23:ssa. 2.Tess.2:9:ssä hän käyttää tätä sanaa laittomuuden ihmisen tulemuksesta. Lisäksi sana on käytössä jokapäiväisen elämän tilanteissa (1.Kor.16:17, 2.Kor.7:6-7, 10:10, Fil.1:26, 2: 12) jonkun henkilön läsnäoloa tai tulemista tarkoittavana. Sana merkitseekin partisiippina (paroon, paruusa, paron) persoonallista läsnäoloa ja / tai tuloa, ollen johdettu verbistä "pareimi" = olla läsnä, olla täällä, olla paikalla. Sanaa käytettiin ei-kristillisessä kirjallisuudessa jumaluuden voiman osoituksista ja vallanpitäjien saapumisesta vierailulle johonkin maakuntaan tai kaupunkiin.

Ensimmäisen Tessalonikalaiskirjeen selityksessään (SUTS. Viisi Paavalin kirjettä) Rafael Gyllenberg kirjoittaa:

"Hellenistisessä kirjallisuudessa paruusia sanaa käytettiin etäällä tai salassa pysyvän Jumalan läsnäolosta jossakin tavallisuudesta poikkeavassa elämän ilmiössä, samoin näkymättömän jumalan ilmestymisestä uskonnollisen kokemuksen piiriin. LXX (= Septuaginta) ei tunne tätä merkitystä, mutta UT:n kirjoittajille se näyttää olevan ennestään tuttu. Toisen vuosisadan alusta lähtien paruusia nimitystä ruvettiin käyttämään myös Jeesuksen syntymisestä maailmaan. Sen vuoksi hänen ilmestymistään viimeisinä päivinä ruvettiin nimittämään hänen `toiseksi` tulemisekseen`."

Evankeliumeissa "paruusia"- sana esiintyy Jeesuksen tulemusta tarkoittavana ainoastaan Matteuksen evankeliumissa 24:3,27,37,39. Johanneksen kirjeessä (1.Joh. 2:28) se esiintyy kerran, Jaakobin kirjeessä (5:7,8) kahdesti perättäisissä jakeissa. Pietarin kirjeessä sana tavataan kolmasti, tarkoittaen ensimmäisessä kohdassa (1:16) Jeesuksen historiallista läsnäoloa maan päällä, toisessa (3:4) Jeesuksen päivän, ja kolmannessa (3:12) Jumalan päivän tulemusta. Vanhassa testamentissa "paruusia"-sana esiintyy ainoastaan Codex Alexandrinuksen Nehemia 2:6:ssa, jossa kohtaa muissa teksteissä käytetään sanaa "poreia" = matka, vaellus.

Entä,mitä Paavali on sisällyttänyt paruusiassa tapahtuvaksi? Edellä jo luimme, että Paavali kirjoitti Tessalonikan kristittyjen olevan hänen toivon, ilon ja kerskauksen seppeleensä, Herran Jeesuksen edessä, tämän paruusia- tapahtuman toteutuessa. Hän kirjoitti Korinttolaisille: "Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, mutta kukin vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen paruusiassaan. 1.Kor . 15: 23. Kuolleitten kristittyjen ylösnousemus tapahtuu siis paruusiassa. Seuraava "paruusia"- sanan käyttökohta on Tessalonikalaiskirjeessä, eli 1.Tes.3:12-13, josta luemme: "Mutta Herra enentäköön ja runsaasti kasvattakoon teitä rakkaudessa toisiinne ja kaikkiin, niin kuin me (olemme) teihin, vahvistaakseen teidän sydämenne meidän Jumalamme ja Isämme edessä pyhyydessä nuhteettomiksi, meidän Herramme Jeesuksen tulemukseen kaikkien pyhiensä kanssa."

Edellä lainattua kirjoittaessaan, Paavalilla on ollut ilmiselvästi mielessään Sakaria 14:5, jossa Septuagintan mukaan sanotaan: ... Ja Herra, minun Jumalani, on tuleva, ja kaikki pyhät hänen kanssaan." Nykykreikan (Vanvan) tekstilaitos sanoo: "... Ja Herra, minun Jumalani, on tuleva, (ja) kaikki pyhät sinun kanssasi." Kun tämän Sakariaan kirjan edellinen jae (14:4 Septuagintan mukaan) sanoo: "... Ja hänen jalkansa tulevat seisomaan tuona päivänä öljypuiden vuorella, joka on vastapäätä Jerusalemia, itään päin,...", on mahdollista, että juuri näitten Sakariaan kirjan jakeiden vaikutuksesta kreikankieliseen "paruusia"-sanaan on sisällytetty sen kristillinen merkitys: Jae 15 puhuu tulemisesta, jae 14 läsnäolosta, vaikkei kummassakaan esiinny "paruusia"- sanaa.

On myös ilmeisen selvää, että Paavali tarkoittaa "kaikilla pyhillä (1Tes.3:13) enkeleitä. Jo Vanha testamentti puhuu "pyhistä", joilla ei tarkoiteta ihmisiä: 5.Moos.33:1-3, Job.15:14-16. Juudaan kirjeessä (jakeet14-15) oleva Eenokin kirjan lainaus mainitsee Herran tulevan "tuhannen tuhansine pyhinensä", mikä maininta viittaa enkeleihin, joiden luku on Johanneksen Ilmestyskirjan mukaan (5:11) "kymmenentuhatta kertaa kymmenentuhatta ja tuhat kertaa tuhat." Jeesus kertoi itse tulevansa "Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa", sekä: "omassa ja lsänsä ja pyhien enkelien kirkkaudessa" ( Mark.8:38, Luuk.9:26) . Tulemme myös jatkossa tarkemmin tutkimaan sitäkin kohtaa (2.Tes.1:7-8), jossa Paavali kertoo seurakunnan saavan levon ahdistuksistaan, "kun Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa tulen liekissä." Kun Jeesus tulee, hän tosin "kirkastuu pyhissänsä" eli kristityissä, mutta silti ne pyhät joiden kanssa hän tulee, eivät ole niitä pyhiä joissa hän kirkastuu, vaan enkeleitä. Itse asiassa myös kristityt sisältyvät pyhiin jotka tulevat Herran kanssa, koska meidät temmataan Herraa vastaan yläilmoihin (1.Tes.4:17). Tekstiyhteydet kuitenkin osoittavat, että niillä "kaikilla pyhillä" jotka Sakaria 14:5:ssä on mainittu, on ajatuksellisesti tarkoitettu enkeleitä.

Seuraava "paruusia"- teksti löytyy 1.Tes. 4:15-17, ja kuuluu oman käännökseni mukaan::

"Sillä tämän me sanomme teille Herran sanan perustuksella, että me elävät, Herran paruusiaan jäljelle jäävät, emme tule ehtimään ennen nukkuneita. Sillä itse Herra on tuleva astumaan alas taivaasta, käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan aikana, ja Kristuksessa kuolleet tulevat nousemaan ylös ensin. Sitten me elävät, jäljelle jäävät, tulemme temmatuiksi heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan ilmaan; ja näin me aina tulemme olemaan Herran kanssa."

Näissä jakeissa Paavali selvittää, mitä hän sisällyttää paruusiassa tapahtuvaksi. Paruusian aikana Herra astuu alas taivaasta. Kirkkoraamatun sanaa: "kuuluessa" ei ole alkutekstissä, vaan "en"- prepositio datiivin kanssa: "...en keleusmati, en foonee arkhanggeluu, kai en salpinggi tuu Theuu..." "En"- prepositiolla on inessiivinen merkitys, mutta sitä käytetään myös instrumentaalisesti ilmaisemassa välinettä, jolla, tai jonka avulla jotakin tehdään.

Tässä yhteydessä on kolmanneksi vanhimman Kirkkoraamatun teksti mielenkiintoinen:

"Sillä itse Herra astuu alas taivaasta suurella huudolla ja ylimmäisen enkelin äänellä ja Jumalan pasunalla ...."

Kreikan kielessä "en"- preposition vaihtoehtoiset (raakakäännökselleni suuntaa-antavat) merkitykset ovat: -ssa, -ssä, -lla, mutta myöskin: kesken, aikana, avulla, joten tässä tapauksessa pidän "aikana" merkitystä ensisijaisena, kuten tekstin käännösversiostanikin ilmenee.

Ilmeistä on myös, että alkutekstin kertomana Herramme taivaasta alas astuminen on tarkoitettu ymmärrettäväksi kaikille näkyvänä ja julkisena tapahtumana, ja juuri tapahtuman julkisuutta ilmaisut "käskyhuuto, ylienkelin ääni ja Jumalan pasuna" kuvaavat. Verratkaamme vain Matt.24:26-31, jossa kerrotaan paruusian tapahtuvan siten kuin "salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen", jolloin kristityt "otetaan ylös" enkelien avulla, "suuren pasunan pauhatessa." Paruusiaan sisältyy Kristuksen omien kuolleista nouseminen (1. Kor.15:23), ja vielä elossa olevien kristittyjen muuttuminen (1.Kor.15:51-52), sekä kummankin ryhmän ylös kokoaminen yhdessä, yläilmoihin Jeesusta vastaan. Niin sanotuille "jumalattomille", uskosta osattomille, paruusia merkitsee (Matt.24:37-44) Nooan päiviin verrattavaa tuhoa.

Pietarin mukaan "hänen (se on: Jeesuksen) paruusiansa merkitsee samalla myöskin "Jumalan päivän paruusiaa", jota Pietarin tekstin mukaan kristityt odottavat ja jouduttavat, ja joka merkitsee varkaan lailla tulevaa Herran päivää (2.Piet.3:4,10-13). Johanneksen mukaan ( 1.Joh.2:28) Jeesuksen paruusiaa edeltää hänen "julki tulemisensa / näyttäytymisensä" (kreikaksi: hina ean faneroothee), jolloin paruusia on tämän näyttäytymisen välitön jatko.

Paavalin mukaan Jeesus on tuhoava myöskin "laittoman" tämän "paruusiansa loistolla / kirkkaudella" ( kreikaksi: tee epifaneiaa tees paruusiaas autuu, 2.Tes. 2:8).

Tässä yhteydessä on myös painotettava, ettei Paavali ole jakanut kirjeitään lukuihin eikä jakeisiin. Kun hän siis 1.Tes.4:15-17 jälkeen jatkaa 1.Tes. 5:1-4 tekstillä, hän ei suinkaan ole siirtynyt toiseen aiheeseen, vaan jatkaa samasta asiasta:

"Mutta ajanjaksoista ja määrähetkistä, veljet, te ette omaa tarvetta, että (niistä) teille kirjoitetaan. Sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä. Kun he sanovat: 'Rauha ja turvallisuus', silloin tuho äkkiarvaamatta yllättää heidät, kuten synnytyskipu vatsassa omaavan (naisen), ja he eivät tule pääsemään pakoon. Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, jotta tämä päivä saavuttaisi teidät kuin varas."

Kirjoittaessaan jaksoa 5:1-4, Paavali on ensinnäkin ajatellut Herran omia sanoja (Matt. 24: 42 - 44), joissa Jeesus itse vertaa tulemustaan "yövartiolla tulevaan varkaaseen." Toiseksi, kolmannella jakeella on selviä yhtymäkohtia Jesaja 13:6-13:sta, joka kuuluu Septuagintasta tekemäni (raaka)käännöksen mukaan:

"Ulvokaa, sillä Herran päivä (on) lähellä, ja tuho Jumalalta on tuleva. Sen vuoksi jokainen käsi on tuleva voimattomaksi, ja jokaisen ihmisen sielu on oleva pelästynyt. Ja vanhat tulevat levottomiksi, ja tuskat tulevat valtaamaan heidät, kuten (synnytystuskat) kantavan naisen. Ja he tulevat valittamaan toinen toiselleen, ja he tulevat olemaan hämmästyneitä, ja heidän kasvonsa tulevat muuttumaan kuin liekki. Sillä, katso! parantumaton (se on: sovittamaton: jota ei voi päästä pakoon) Herran päivä tulee, kiivauden ja vihan (päivä), tekemään asutun maan autioksi ja tuhoamaan pois siitä syntiset. Sillä taivaan tähdet ja Orion ja koko tähtitaivaan (sota)joukko eivät tule antamaan valoaan, aurinko on oleva pimentynyt noustessaan ja kuu ei tule antamaan valoaan. Ja minä olen käskevä onnettomuudet koko asuttuun maahan ja jumalattomille (rangaistukset) heidän synneistään: Ja minä olen hävittävä laittomien ylpeyden, ja ylimielisten ylpeyden olen tuleva nöyryyttämään. Ja jäljelle jääneet (ihmiset) tulevat olemaan enemmän arvokkaita kuin puhdistamaton kulta, ja ihminen on oleva enemmän arvokkaampi kuin kivi mikä (on) Suufirissa. Ja taivas on tuleva vihastumaan, ja maa on tuleva liikutetuksi perustuksiltaan, Herran Sebaotin vihan kiivauden tähden sinä päivänä, jona hänen kiivautensa on tuleva päälle."

Koko jakso 1.Tes. 4:15.- 5. 4. osoittaa siis ensinnäkin, että Paavali uskoi yhteen ainoaan Herramme julkiseen paruusiaan eli Herran päivään. Paruusia korostaa tapahtuman merkitystä uskoville, Herran päivän nimike taas sen merkitystä uskosta osattomille.

Paavalin sanat: "Mutta te veljet, ette ole pimeydessä, jotta tämä päivä saavuttaisi teidät kuin varas", ilmaisevat selvästi, että Paavali tarkoitti Herran päivällä Herran paruusian eli tulemuksen päivää. Veljiä päivä ei voi varkaan lailla saavuttaa, ei sen tähden, että heidät olisi jo muka temmattu pois ennen päivän alkua, vaan sen tähden, koska he eivät ole pimeydessä.

Kun lisäksi vertaamme Paavalin sanoja: "Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä", Jeesuksen omiin sanoihin, edellä todettu vain vahvistuu:

"Valvokaa siis, sillä ette tiedä, millä hetkellä Herranne tulee. Mutta se ymmärtäkää, että jos perheenisäntä olisi tiennyt, millä yövartiolla varas tulee, olisi valvonut eikä sallinut murtautua taloonsa. Sen tähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä jona ette luule, lhmisen Poika tulee."(Matt.24:42-44.)

Jo tässä vaiheessa lienee oikeutettua päätellä seuraavasti: Koska Paavali ei tarkoittanut paruusia-sanan käytöllä Jeesuksen tulemuksen maailmalta salattua seurakunnan ylössoton vaihetta, on kyseenalaista, uskoiko hän yleensäkään Herramme tulemuksen kaksivaiheisuuteen.

PARUUSIA PIETARIN MUKAAN

Pietarin toisessa kirjeessä "paruusia"-sana esiintyy kolme kertaa (1:16, 3:4,12) joista ensimmäinen koskee Herramme ensimmäistä tulemusta, eli historiallista tuloa ihmiseksi:

"Sillä me emme seuranneet ovelasti keksittyjä taruja, tehdessämme teille tiettäväksi Herramme Jeesuksen Kristuksen voimaa ja paruusiaa, vaan me olimme hänen valtasuuruutensa silminnäkijöitä."

Kolmannen luvun alussa kerrotaan viimeisten aikojen pilkkaajista, jotka kysyvät: "Missä on hänen paruusiansa lupaus?" Sama luku vastaa, kertoen:

"... Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla ja alkuaineet palavina hajoavat, ja maa ja kaikki siinä tehdyt työt palavat. Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa, odottaessanne ja jouduttaessanne Jumalan päivän paruusiaa, jonka vuoksi taivaat palaen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat! Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu." (3:12-13.)

On ilmeisen selvää, että 3 luvun 4 jakeen "hänen paruusiansa" eli Jeesuksen tulemus, on sama tapahtuma "Jumalan päivän paruusian" eli Herran päivän tulemisen kanssa, jakeissa 12-13. Pietarin mukaan kristityt odottavat ja jouduttavat juuri Jumalan päivän paruusiaa.

PARUUSIA MATTEUKSEN MUKAAN

Matteuksen evankeliumi on evankeliumeista ainoa, jossa "paruusia"-sanaa Jeesuksen tulemuksesta käytetään. Sana esiintyy 24 luvun neljässä eri jakeessa: 3, 27, 37, 39. Teksti kertoo oppilaiden kysyvän, johon kysymykseen Jeesus vastaa:

"Sano meille, milloin nämä tapahtuvat ja mikä on sinun paruusiasi ja maailmanajan täyttymyksen merkki? ...

...Jos siis sanoisivat teille: `Katso, hän on erämaassa`, älkää menkö ulos, `katso, hän on kammioissa`, älkää uskoko. Sillä niin kuin salama lähtee idästä ja valaisee hamaan länteen, niin on myös lhmisen Pojan paruusia oleva. ... ... Niin kuin Nooan päivät, niin on Ihmisen Pojan paruusia oleva. Sillä niin kuin olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta; söivät ja joivat, naivat ja naittivat, siihen päivään asti jona Nooa meni arkkiin, eivätkä tienneet, kunnes vedenpaisumus tuli ja vei kaikki. Näin on Ihmisen Pojan paruusia oleva."

Pietarin kirjeen tekstin mukaan paruusia tuo tullessaan taivaiden palavina hajoamisen, sekä maan aineiden ja töitten kuumuudessa sulamisen ja palamisen. Nykyiset taivaat ja maa onkin saman kirjeen mukaan (3:7)"...säästetyt jumalattomien ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään", mikä siis kirjeen mukaan toteutuu juuri paruusiassa. Samalla linjalla on myös Matteuksen teksti, jonka mukaan paruusia tuo tullessaan vedenpaisumukseen verrattavan tuhon. Kuten Nooa aikoinaan pelastui tuholta arkissa perheensä kanssa, samoin kristityt säästyvät paruusian tuomalta tuholta Jeesuksen kautta, joka korjaa heidät yläilmoihin itseään vastaan Matt.24:30-31.

PARUUSIA JAAKOBIN JA JOHANNEKSEN MUKAAN

Paruusia-sana löytyy vielä Jaakobin (5:7-8) sekä Johanneksen (1. Joh.2:28) kirjeistä, jotka tekstit kuuluvat:

"Olkaa siis kärsivällisiä, veljet, Herran paruusiaan asti. Katso, peltomies odottaa maan kallista hedelmää, kärsivällisesti sitä vartoen, kunnes saa varhaisen sateen ja myöhäisen. Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran paruusia lähenee."

"Ja nyt, lapsukaiset, pysykää hänessä, että meillä hänen ilmestyessään (hina ean faneroothee) olisi uskallus, eikä meitä häväistäisi hänen tyköään hänen paruusiassaan (en tee paruusiaa autuu )."

Jaakobin tekstissä ei ole mitään erikoista, mutta kylläkin sen sijaan Johanneksen tekstissä, jossa paruusialla näyttää olevan hiukan eri merkitys kuin ilmestymisellä. Kun Jeesuksen ilmestyessä tarvitaan "uskallusta", tämä näyttäisi viittaavan paruusian alkuvaiheeseen, jolloin Matteuksen mukaan (24:30) "Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla." Paruusia, jonka yhteydessä puhutaan mahdollisuudesta tulla karkotetuksi hänen tyköään, olisi näinollen ilmestymisen välitön jatko, jolloin Jeesus Paavalinkin mukaan "astuu alas" (katabeesetai) taivaasta. Palaan vielä paruusiaan Paavalin toisen Tessalonikalaiskirjeen toisen luvun yhteydessä.

APOKALYPSIS PAAVALIN MUKAAN

Toisen Tessalonikalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa kohtaamme "apokalypsis"- sanan Jeesuksen ilmestymistä tarkoittavana. Teksti (1:6-10) kuuluu oman käännökseni mukaan:

"Jos kerran Jumalan edessä (on) oikeamielistä antaa takaisin ahdistuksilla teitä ahdistaville. Ja teille ahdistetuille huojennus meidän kanssamme, Herran Jeesuksen, tulen liekissä, voimansa enkelien kanssa, taivaasta ilmestymisessä (en tee apokalypsei). Koston antavana Jumalaa tuntemattomille, ja niille, jotka eivät ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille. Jollaiset tulevat kärsimään Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta tulevan iankaikkisen tuhon rangaistuksen, kun hän tulee kirkastettavaksi pyhissään ja ihmeteltäväksi kaikille uskoon tulleille tuona päivänä, koska meidän teille (antamamme) todistus uskottiin (keskuudessanne)."

"Hee apokalypsis" muodostuu verbistä "apokalyptoo" = paljastaa, ilmaista, ilmoittaa. Verbi muodostuu kahdesta sanasta, prepositiosta "apo" = pois, ja verbistä "kalyptoo" = peittää, verhota. "Apokalyptoo" merkitsee siis oikeastaan verhon tai peiton poistamista, vastakohtanaan "epikalyptoo" = asettaa verho tai peitto päälle. Paavali on käyttänyt substantiivia "hee apokalypsis" monessa merkityksessä: salaisuuden ilmoituksesta (Room.16:25), ilmestyksistä seurakunnassa (1.Kor.14:6,26), omista ilmestyksistään (2.Kor.12:1,7, Gal. 1:12, 2:2, Ef. 3:3), viisauden ja ilmestyksen hengestä (Ef. 1:17), Jumalan vihan ja vanhurskaan tuomion ilmestymisen päivästä (Room.2:5), sekä Jumalan poikien ilmestymisestä, jota luomakunta odottaa (Room. 8:19).

Ainoa kohta 2.Tes.1.7:n lisäksi, jossa Paavali käyttää "apokalypsis"-sanaa Jeesuksen tulemuksesta, on 1.Kor.1:7.

Myös apostoli Pietari on käyttänyt "apokalypsis"-sanaa ensimmäisen kirjeensä kohdissa 1:7,13, 4:13, Jeesuksen il- mestymisestä kirjoittaessaan. Ensin kuitenkin hiukan Paavalin "apokalypsis" tekstistä tessalonikalaisille. Tämä Paavalin 2.Tes.1:6-10 teksti on selvässä yhteydessä seuraaviin Septuagintan kohtiin: Ps.79:6, Jes.2:10,18-19, 66:15-16, joista lainaan seuraavat otteet:

"... Vuodata sinun vihasi kansakuntia vastaan, jotka eivät sinua tunne, ja valtakuntia vastaan, jotka sinun nimeäsi eivät ole avuksi huutaneet."

"...Ja nyt, menkää sisälle kallioihin, ja kätkekää itsenne maahan, Herran kasvojen pelosta ja hänen väkevyytensä kirkkaudesta, kun hän on nouseva murskaamaan maata. ...Ja kaikki käsitehdyt (epäjumalat) he tulevat kätkemään, sisäänvietyinä luoliin, kallioiden halkeamiin ja maan kuoppiin, Herran kasvojen pelosta ja hänen väkevyytensä kirkkaudesta, kun hän on nouseva murskaamaan maata."

"Sillä katso! Herra on tuleva kuin tuli, ja hänen sotavaununsa kuin rajuilma, suorittamaan vihassa hänen rangaistuksensa ja hänen nuhtelunsa liekehtivässä tulessa. Sillä Herran tulella tullaan tuomitsemaan koko maa, ja hänen miekallaan kaikki liha; Herran toimesta haavoittuneita on tuleva olemaan monia." (Viimeinen lause kuuluu nykykreikankielisen Vanvan tekstilaitoksen mukaan: "...ja Herran toimesta surmattuja on tuleva olemaan monia.")

Paavali on sovittanut edellä lainatut Vanhan testamentin kohdat Jeesuksen ilmestymistä tarkoittaviksi. Herran kasvoista tuleva hänen voimansa kirkkaus on tuottava Paavalin mukaan iankaikkisen tuhon rangaistuksen jumalattomille.

Mutta merkittävää on, että Paavali sanoo seurakunnan saavan "huojennuksen" juuri tässä samassa Herran "ilmestyksessä". Paavali ei siis todellakaan tunne oppia tätä ilmestymistä edeltävästä Jeesuksen tulemuksen vaiheesta, jolloin hän (muka) tulisi vain seurakuntaa noutamaan.

Edellä sanotun vahvistaa 1. Kor. 1:7, joka kuuluu:

"...niin ettei teiltä mitään puutu missään armolahjassa, odottaessanne Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymistä (teen apokalypsin)."

Tässä Paavali sanoo armolahjoilla varustetun seurakunnan odottavan nimenomaan Jeesuksen apokalypsistä, joten juuri tässä apokalypsiksessä tapahtuu näin ollen seurakunnan ylösotto, kuten myös 2.Tes.1:7 selvästi opettaa.

APOKALYPSIS PIETARIN MUKAAN

Ensimmäisessä kirjeessään myöskin Pietari on käyttänyt (1:7,13, 4:13) "apokalypsis"-sanaa Jeesuksen tulemusta koskevana:

"...jotta uskonne kestävyys havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava, mutta tulessa koeteltava kulta, kiitokseksi ylistykseksi ja kirkkaudeksi Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä (en apokalypsei Jeesuu Khristuu)."

"Vyöttäkää sen tähden mielenne kupeet, ja olkaa raittiit, ja asettakaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille annetaan Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä (en apokalypsei Jeesuu Khristuu)".

"... vaan iloitkaa sitä mukaa, kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä, jotta myös kirkkautensa ilmestymisessä (en tee apokalypsei tees doksees autuu) riemuiten iloitsisitte."

Pietarin kirjeen maininnat todistavat mitä selvimmin, että kirjoittaja edellytti Jeesuksen kohtaavan seurakuntansa juuri "apokalypsis"- tapahtumassa. Apokalypsiksessä Herramme Jeesus ilmestyy taivaasta kirkkaudessaan. Kun yhdistämme Paavalin ja Pietarin Jeesuksen tulemuksesta käyttämät apokalypsis- kohdat, niiden yhteinen sanoma on mitä selvin: "Apokalypsis" merkitsee Jeesuksen ilmestymistä taivaasta tulen liekissä ja kirkkaudessaan, ja voimansa enkelien kanssa, ja juuri silloin (ei aikaisemmin) seurakunta saa "huojennuksen" ahdistuksistaan. Jumalattomat sen sijaan saavat saman "apokalypsiksen" toteutuessa osakseen tuhon, joka kohtaa heitä Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta.

Ei näin ollen ole olemassa todellisia perusteita sille tulkinnalle, joka rajaa apokalypsiksen paruusiasta erilliseksi tulemuksen toiseksi vaiheeksi. Tällainen tulkinta on siis selvääkin selvemmin ihmisten mielikuvituksen tuote, joka perustuu Raamatun tekstien merkityksien vääristelyyn.

EPIFANEIA PAAVALIN MUKAAN

"Paruusia"- ja "apokalypsis"- sanojen lisäksi Paavali käyttää Jeesuksen tulemuksesta opettavissa Tessalonikalaiskirjeissään kolmattakin sanaa Jeesuksen tulemuksesta kirjoittaessaan, tosin vain yhdessä kohtaa (2.Tes.2:8), ja silloinkin "paruusia"- sanan kanssa yhdessä:

"Ja silloin on tuleva ilmi tuo laiton, jonka Herra Jeesus on tuleva tappamaan suunsa hengellä, ja kukistamaan loistavalla tulemuksellaan (tee epifaneiaa tees paruusiaas autuu)".

Tässä jakeessa esiintyvä "epifaneia"-sana merkitsee yksin esiintyessään yleensä "ilmestymistä". Se muodostuu kahdesta sanasta, prepositiosta "epi" = päälle, päällä, ja verbistä "fainoo" = loistaa, merkiten siis oikeastaan: "loistaa päälle / päällä". Timoteus- ja Tiitus- kirjeissään (1.Tim.6:14, 2.Tim.1:10, 4:1,8, Tiit.2:13) Paavali on käyttänyt "epifaneia"- sanaa viidesti yksinään, ilmaisemaan Jeesuksen ilmestymistä, kerran (2.Tim.1:10) hänen lihaksi tulemisestaan, neljästi hänen toisesta tulemuksestaan:

"...käsken sinua pitämään käskyn tahrattomana ja moitteettomana Herramme Jeesuksen Kristuksen epifaneiaan saakka, jonka (epifaneian) aikanaan tuo näkyviin autuas ja ainoa Valtias,..."

"...mutta nyt ilmi tuotu Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen epifaneian kautta, kun hän kukisti kuoleman, ja toi valoon elämän ja turmeltumattomuuden evankeliumin kautta.... "

"Kehotan sinua vakavasti Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva elävät ja kuolleet, sekä epifaneiansa että valtakuntansa kautta."

"Tästä lähin on minulle talletettu vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, antaa minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen epifaneiaansa rakastavat."

"...odottaessanne autuaallista toivoa, ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden epifaneiaa."

Näistä lainauksista ilmenee, että Jeesuksen tulemuksesta käytettynä "epifaneia"- sanalla tarkoitetaan Jeesuksen ja seurakunnan kohtaamista, jolloin vanhurskauden seppeleet jaetaan. Jeesuksen epifaneia on nimenomaan "kirkkauden epifaneia."

The Authorized Version of King James on kääntänyt "epifaneia"- sanan sen muissa esiintymiskohdissa sanaksi: "appearing" = "näkyviin tuleminen" / "ilmestyminen", mutta 2.Tes.2:8:ssa sanaksi: "brightness" = "kirkkaudella".

Interlinear Greek English New testament (Nestle -Marshall) on samoin vaihtanut sanaa: Kun muissa kohdissa esiintyy,"appearance" = "ilmaantuminen"/ "näyttäytyminen", niin 2.Tes. 2:8:ssa esiintyy: "outshining" = "loistavalla".

Nykykreikankielinen Raamatun Sanakirja (Neon Engiklopedhikon leksikon tis Ajias Ghrafis. Gh.Z. Konstantinidhi.) korostaakin "epifaneia"-sanan ilmaisevan Jeesuksen "paruusian" näkyvää luonnetta.

Kun Paavali kehottaa Timoteusta (1.Tim. 6:14) "pitämään käskyn ... epifaneiaan saakka", hän tästä epifaneiasta sanoo, että Isä Jumala tuo Jeesuksen silloin "näkyviin" / "näköpiiriin". Epifaneialla tarkoitetaan näin ollen selvästi juuri sitä tapahtumaa, jolloin Jeesus kohtaa seurakuntansa, toisin sanoen: samaa tapahtumaa, mitä sekä "paruusia" että "apokalypsis" ilmentävät.

Esiintyessään 2.Tes.2:8 :ssa yhdessä "paruusia"- sanan kanssa, "epifaneia" tarkoittaa Jeesuksen paruusian julkisuutta ja näkyvyyttä, vahvistaen edellä sanotun.

"Epifaneia"- sana ei siis tuo mitään lisävaihetta Herramme Jeesuksen (kirjoitusten oikein tulkitun sanoman perustalta selvääkin selvemmin) yksivaiheiseen tulemukseen.

MITÄ TULEE PARUUSIAAN

Nyt onkin aika palata jälleen toisen Tessalonikalaiskirjeen 2:1-8 "paruusia"- tekstiin, jota emme ole vielä tutkistelleet. Teksti kuuluu omana, alkutekstille uskollisena (raaka)käännöksenäni:

"Mutta nyt pyydämme teitä, veljet, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen paruusian, ja meidän kokoontumisemme tähden hänen luokseen, jotta te ette heti horjahtaisi pois mielenmaltista, ettekä hämmästyisi, ette hengen välityksellä, ette sanan välityksellä, ettekä ikäänkuin meiltä lähetetyn kirjeen välityksellä, koska muka Herran päivä on jo käsissä, ettei joku pettäisi teitä millään tavalla. Sillä ellei ensin tule luopumus ja laittomuuden ihminen, tuhon poika, ole ilmestyvä, tuo vastustaja ja kaiken jumalaksi ja palveltavaksi sanotun `itsensä-ylikoroittaja´, niin että hän, itseään jumalaksi esittelevänä, asettuu istumaan Jumalan temppeliin. Ettekö te muista, että ollessani vielä teidän luonanne, minä kerroin nämä (asiat) teille toistuvasti? Ja nyt te tiedätte sen mikä pidättää, jotta hän on määrähetkenänsä ilmestyvä. Sillä jo (nyt) laittomuuden salaisuus vaikuttaa; ainoastaan kunnes tulee (pois) keskeltä hän, joka juuri nyt pidättää. Ja silloin on ilmestyvä tuo laiton, jonka Herra Jeesus on tuleva tappamaan suunsa hengellä, ja kukistamaan loistavalla paruusiallaan."

Tekstin mukaan ylös otettava seurakunta kokoontuu Herran luokse "paruusiassa", mutta saman tekstin mukaan Herra kukistaa laittoman tällä samalla "loistavalla paruusiallaan".

Eräät käännökset (Scofieldin selitysraamattu ja Textum Vaticanum) kääntävät ensimmäisen jakeen:

"Nyt kehotamme teitä, veljet, Herran Jeesuksen Kristuksen tulemuksen kautta ja meidän kokoontumisemme kautta hänen tykönsä."

Tämän käännöstulkinnan perusteella on yritetty saada "Herran paruusian" ja "Herran päivän" merkitykset erilleen toisistaan. On selitetty tekstin ensimmäisen jakeen merkitsevän vain vannottamista (!), ja vasta toisen jakeen esittelevän kyseessä olevan aiheen sisällön.

Tähän on sanottava, ettei tekstin merkitys riipu ollenkaan siitä, miten ensimmäinen jae tulkitaan.

Tulkinnasta riippumatta ensimmäinen jae puhuu joka tapauksessa "paruusiasta", jolloin kristityt kokoontuvat Herran luokse.

Kun kahdeksas jae puhuu samasta "paruusiasta", kertoen vain lisäksi, että Herramme kukistaa Laittoman tämän saman "paruusiansa" loistolla ja kirkkaudella, Herran päivää on mahdotonta tulkita merkitsemään eri asiaa kuin paruusia.

Tekstin mukaan Herran päivä ei tule, ellei laittomuuden ihminen ilmesty ensin, ja laittomuuden ihmisen Herramme tuhoaa tekstin mukaan samassa paruusiassa, jossa me kristityt kokoonnumme hänen luokseen.

Jo Paavalin ensimmäisen tessalonikalaiskirjeen yhteydessä totesin (4:15-5:4), että Paavali tarkoitti Herran päivällä juuri "paruusian" päivää, joka ei voi yllättää veljiä niinkuin varas, koska veljet eivät ole pimeydessä.

Kun Herran päivänä jopa "pelastutaan" (1.Kor.5:5), se tapahtuu juuri seurakunnan ylös oton kautta.

Itäisen kirkon tekstiperinteessä (Bysanttilainen 1. Koinee- tekstimuoto) on 2. Tes.2:2:ssa "Herran päivän" sijalla sanat: "Kristuksen päivä". Kristuksen päivä esiintyy muuallakin Uudessa testamentissa:1. Kor.1: 8, 2. Kor. 1: 14, Fil. 1: 6,10, 2: 16. Nämä kohdat kuuluvat:

"Hän on myös vahvistava teitä loppuun asti, niin että te olette nuhteettomat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen päivänä."

"... me olemme teidän kerskauksenne, samoin kuin tekin meidän, Herramme Jeesuksen päivänä."

"... varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä."

"... että te Kristuksen päivään saakka olisitte puhtaat, ettekä kenellekään loukkaukseksi,..."

"... ollen minulle kerskaukseksi Kristuksen päivänä siitä, etten ole turhaan juossut, enkä turhaan vaivaa nähnyt."

Ei lienee epäselvää, että Herramme Jeesuksen Kristuksen päivällä Paavali tarkoittaa Jeesuksen tulemuksen päivää ja seurakunnan ylös oton päivää silloinkin, kun hän puhuu siitä joko pelkkänä Herran- tai Kristuksen päivänä.

Mitä tulee "vannottamistulkintaan" 2. Tes. 2: 1:n ollessa kyseessä, sen tarkoitus on selvä. Kun Herran päivän merkitys on saatu irti paruusian merkityksestä, on paruusia voitu selittää Herran päivää edeltäväksi Jeesuksen salaisen tulemuksen vaiheeksi.

Vaikka olemme jo havainneet "Herran päivän" ja "paruusian" erottamisen toisistaan perättömäksi olettamukseksi, meidän on silti vielä tutkittava, voisiko 2. Tes.2: l:ssä edes kielellisin perustein olla kysymys vain vannottamisesta.

Paavali on käyttänyt jakeessa "hyper" prepositiota genetiivin kanssa. Mikä merkitys siis on "hyper"- prepositiolla ja genetiivillä?

Gyllenbergin Uuden Testamentin Sanakirja selittää:

"A. Hyper genetiivin kera.

1. puolesta, tähden hyväksi, parhaaksi, verbien ja sanontojen yhteydessä, jotka merkitsevät pyytämistä, rukoilemista, työskentelemistä, huolehtimista, uhraamista, kärsimistä, kuolemista, jne.

2. sijassa, edestä, puolesta.

3. Kun 'hyper tinos' ei tarkoita henkilöä vaan asiaa, on tavallisin merkitys: tähden.

4. -sta, stä. Tässä merkityksessä vaihtelevat käsikirjoituksissa usein 'hyper' ja 'peri`."

Hedbergin Uuden Testamentin Sanakirja antaa samat merkitykset, mutta sanoo sen lisäksi:

"3.) Siitä, josta on puhe tai kysymys, jhnkin nähden, mitä jhnkin tulee, tähden, -sta, -stä."

Vähän myöhemmin hän viittaa tutkimaamme tekstiin:

"erootaan hyper tees paruusiaas (=) mitä ilmestykseen tulee. 2.Tes.2:1."

Pyytää- verbin selityksessä hän sanoo;

"erootaoo + hyper + genetiivi = mitä tulee..."

Kansainvälisen Raamattuseuran Greek-English Dictionary antaa "hyper"- prepositiosta seuraavat merkitykset: "

For = hyväksi, mitä tulee..., puolesta,

in behalf of = jnkh hyväksi, jnkn vuoksi, about = -stä, -sta,

concerning = mitä tulee, johonkin katsoen."

Edellä lainatusta on nähtävissä seuraavaa:

Kun vanhempi kirkkoraamattumme ja "Raamattu Kansalle"- käännös on kääntänyt tämän "pyytää"- verbin yhteydessä esiintyvän "hyper"- preposition "mitä tulee ..."- ilmaisuksi, ne ovat kääntäneet aivan oikein.

Tekstissä ei todellakaan ole kysymys mistään vannottamisesta, vaan aiheen esittelystä, sen ilmaisemisesta, mistä on tarkoitus jatkossa puhua.

Tässä jakeessa mainittua paruusiaa ei näin ollen voida erottaa tarkoittamaan eri asiaa, kuin 2 jakeessa mainittu Herran päivä.

2. Tes. 2: 2:ssa esiintyvän vanhemman Kirkkoraamatun käännöksen (kuten myös Raamattu Kansalle käännöksen) "peljästyttää"- sanan johdosta on yritetty löytää tukea Herran päivän merkityksen erosta paruusian merkitykseen nähden. On kysytty: "Jos kerran Herran päivä alkaa Jeesuksen paruusialla ja kristittyjen kokoontumisella hänen luokseen, niin miksi kristityt pelkäisivät Herran päivää?" Eihän Jeesuksen paruusiassa ole kristitylle mitään pelättävää.

Vapaan Evankeliumisäätiön sanatarkassa suomennoksessa Aapeli Saarisalo ei käytä sanaa:"pelästyttää",vaan:

"...ettette heti horju mieleltänne, ettekä menetä malttianne..."

Jo tämä osoittaa passiivin infinitiivin "throeisthai" (verbistä: throeoo = meluta / huutaa) merkitsevän muutakin kuin pelästymistä. Hedberg sanoo verbin passiivin merkitsevän: pelästyä / hämmästyä, Gyllenberg: pelästyä / menettää malttinsa, ja Greek - English Dictionary: olla levoton / olla hämmästynyt.

Jakeessa on ilmeisestikin kysymys Paavalin opetuksen mukaisen vakaumuksen säilyttämisestä, sillä sanat, jotka Saarisalo on kääntänyt: "...ettette heti horju mieleltänne", Hedbergin mukaan merkitsevät: "...ettette olisi hämmennettävät pois järkenne älystä" (eis to mee saleutheenai apo tuu noos ...).

Mutta mihin teksteihin Paavali pohjaa kuvauksensa laittomuuden ihmisestä? Pohjana on ilmeisen selvästi Daniel 11:36,45 Septuagintan mukaan:

"Ja hän on tuleva tekemään tahtonsa mukaan, ja kuningas on tuleva korotetuksi, ja hän on tuleva suureksi jokaista jumalaa vastaan. Ja hän on puhuva pöyhkeitä, ja se on menestyvä siihen asti kun viha täytetään; sillä se on tuleva täyttymykseen."

"Ja hän on pystyttävä palatsitelttansa merien välille, kauneuden pyhälle vuorelle; Hän on tuleva osaansa, ja ei ole (oleva ketään) joka hänet vapahtaa."

Tämä jälkimmäinen jae näyttää olevan Paavalin sanojen "asettuu istumaan Jumalan temppeliin" eräänä lähtökohtana.

Kirkkoraamattumme puhuu pyhäkön ihanasta vuoresta", mutta mainitsee "hoviteltan pystyttämisestä meren ja pyhäkön ihanan vuoren välille "

Nykykreikan (Vanvan) tekstilaitos on kuitenkin tukemassa Septuagintaa, sanoessaan:

"Ja hän on pystyttävä hänen kuninkaalliset asuintelttansa merien välille, pyhyyden loistavalle vuorelle..."

Samoin Authorized King James: ""Ja hän on pystyttävä palatsitelttansa ihanalle pyhälle vuorelle, merien välille..."

SE JOKA PIDÄTTÄÄ...HÄN JOKA PIDÄTTÄÄ

Kohdassa 2 Tes. 2: 6 - 7:ssa puhutaan laittomuuden ihmisen ilmestymistä pidättävästä tekijästä. Jakeessa 6 "se mikä pidättää" (to katekhon) on neutri, eli persoonaton pidättäjä. Jakeessa 7 "hän joka pidättää" (ho katekhon) on maskuliini, ja täten todennäköisesti tarkoittaa persoonaa, mieshenkilöä.

Tätä on sovitettu Pyhään Henkeen. Henki on neutri (to pneuma), mutta Henki on myös maskuliininen puolustaja (ho Parakleetos). Pidättävä tekijä on täten tulkittu Pyhäksi Hengeksi, joka seurakunnassa ja maailmassa läsnä olevana olisi estämässä laittomuuden ihmisen ilmestymistä. Kun Pyhä Henki seurakunnan kanssa otettaisiin pois Jeesuksen salaisessa tulemuksen vaiheessa, silloin pidättävä tekijä olisi poistunut.

Tämä tulkinta ei ole kuitenkaan mahdollinen siitä syystä, että se kääntää päinvastaiseksi sen mitä Paavali tekstissään selvääkin selvemmin sanoo:

Paavali opettaa, että Jeesuksen paruusia ja seurakunnan ylös otto ei voi tapahtua ennen kuin laittomuuden ihminen on ensin ilmestynyt.

Monet kirkkoisät pitivät pidättävänä tekijänä Rooman maailmanvaltaa keisareineen. Valta on neutri (to kratos), ja keisari maskuliini (ho Kaisar.)

Lainaan tähän muutamia kohtia heidän kirjoituksistaan.

Tertullianus:

"Mitä muuta estettä on kuin Rooman valtakunta, jonka tieltä poistaminen sen kymmeneen valtakuntaan jakautuessa on tuova esiin antikristuksen." (On the resurrection of the Flesh, luku 24, AFH, III s.563.)

"Sen tähden sanomme, mitä kaikki hengelliset kirjailijat ovat kirjoituksissaan jättäneet jälkeensä: Maailman lopussa, kun Rooman valtakunnan täytyy tulla loppuunsa, on oleva kymmenen kuningasta, jotka jakavat Rooman maailmanvallan keskenään, ja yhdestoista, pieni kuningas, on nouseva, ..." (Commentaria in Danielen, 7:7-8, Migne, PL. XXV, s. 530, 531.)

Kyrillos:

"Mutta tämä edellä puhuttu antikristus on tuleva, kun Rooman imperiumin ajat ovat täyttyneet, ja maailman loppu lähestyy nyt. On nouseva yhtäaikaisesti 10 roomalaista kuningasta, jotka tulevat hallitsemaan ehkä eri osissa, mutta kaikki samaan aikaan, ja niiden jälkeen yhdestoista, antikristus." (The catechetical Lectures of S. Cyril, s.108.

Krysostomus:

"Sillä on vain jokin, joka nyt pidättää, jahka vain se tulee tieltä poistetuksi,(sitten hän on tuleva) se on, kun Rooman imperiumi on poistettu tieltä." (Homilies on Second Thessalonians. Homily 4, s. 389.

Mutta vielä merkittävämpää on, mitä nämä samat miehet sanoivat syyksi siihen, miksi Paavali kirjoitti pidättävästä tekijästä niin peitellysti:

Hieronymus:

"Ja nyt te tiedätte mikä häntä pidättää, että hän vasta ajallansa ilmestyy: se on, te tiedätte hyvin, mikä on syynä, että antikristus ei tule heti. Eikä hän (Paavali) halua sanoa avoimesti, että Rooman Imperiumi on hävitettävä, koska hallitsevat piirit ajattelevat sen olevan ikuisen...

... sillä jos hän olisi avoimesti ja rohkeasti sanonut: Antikristus ei tule, ellei Rooma ensin tule hävitetyksi, vainot olisivat siitä saaneet todellisen aiheen ensimmäistä seurakuntaa vastaan." Commentaria in Jeremiam, Migne, XXIV, 5 1020.)

Krysostomus:

"...sillä niin kauan,kuin tämä imperiumin pelko kestää, kukaan ei tieten tahtoen tahdo korottaa itseään, mutta kun se on hajotettu, hän on aikaansaava sekasorron, ja koettava saada käsiinsä sekä ihmisen että Jumalan vallan.

... Joku saattaa luonnollisesti kysyä, mikä on jokin,joka pidättää, ja sen jälkeen hän haluaa kysyä, miksi Paavali ilmaisee ajatuksensa niin epäselvästi (2.Tes.2:6-7). Mikä sitten on se, mikä pidättää eli estää häntä ilmaantumasta? Jotkut tosin sanovat: `'Hengen armo`, toiset taas: `Rooman imperiumi`, johon minä eniten taivun. Miksi? Sen tähden, että jos hän tarkoitti sanoa 'Henki', hän ei olisi puhunut hämärästi, vaan selvästi, että vielä nyt Hengen armo, Hengen lahjat, estävät. ... Mutta koska hän sanoi tämän Rooman valtakunnasta, hän luonnollisesti ajatteli sitä, ja puhui peitetysti ja hämärästi. Sillä hän ei halua saada päälleen tarpeetonta vihollisuutta ja hyödytöntä vaaraa. Sillä jos hän olisi sanonut, että hetken kuluttua Rooman imperiumi häviää, he olisivat heti vieläpä syyttäneet häntä rutoksi, ja kaikki uskolliset olisivat saaneet elää ja taistella tämän takia." (Homilies on Second Thessalonians, homily 4, s. 388.)

On ilmeisen selvää, että edellä lainatut "isät" ovat osuneet oikeaan tulkinnassaan.

Danielin kirja selvästi osoittaa, että Rooman valtakunnan tuli hajota kymmeneen osaan, jonka jälkeen vasta laittoman olisi mahdollista ilmestyä.

Koska Paavali tunsi Danielin kirjan opetukset, hän kirjoitti Rooman vallasta ja keisarista pidättävänä tekijänä.

Seurakunnan ylös otosta ja Pyhästä Hengestä pidättävänä tekijänä, hän ei todellakaan olisi kirjoittanut peitellysti.

Kun Paavali odotti Herran tulevan pian, ehkä jo elinaikanaan, hän on saattanut odottaa lopunajan tapahtumien toteutumista Danielin kirjan piirustusten mukaan jo aivan lähitulevaisuudessa, aavistamatta mitään ajasta, jonka me tiedämme kuluneen Rooman kukistumisesta.

Kuten Paavali, samoin edellä lainaamani kirkkoisätkin tulkitsivat Danielin kirjaa siten, että loppunäytökset toteutuvat välittömästi Rooman imperiumin ja keisarivallan kukistuttua.

Samoin tulkitsisimme mekin, jollemme tietäisi historiasta, että loppunäytökset eivät alkaneetkaan välittömästi Rooman kukistumisen jälkeen.

Antikristus ei tullutkaan välittömästi silloin, vaan me odotamme häntä yhä, samoin kuin uutta Roomaa uudessa muodossa.

PARUUSIA ... HERRAN PÄIVÄN ALKU

Esitän tässä käännökseni kreikankielisestä Pyhän Raamatun Ensyklopedisen Sanakirjan tekstistä, joka käsittelee Herran päivää paruusia- otsikon alla:

"PARUUSIA. merkitsee oikeastaan sitä, mikä tulee näkyviin / näyttäytyy jossakin, sitä, mikä on läsnä, mutta Uudessa testamentissa se tarkoittaa Kristuksen ilmaantumista, tulemista.

Herran päivä (tulo) on tekevä lopun antikristuksen lyhytaikaisesta hallitsijanvallasta (2. Tes. 2: 2).

Herran päivä on Uudessa testamentissa sisältörikas ilmaus, joka tarkoittaa kaikkia tapahtumia, jotka tulevat kohtaamaan maata tuona aikakautena.

Se esitetään erilaisilla ilmaisuilla, kuten: Herran päivä (Apt. 2: 20, 1. Tes. 5: 2, 2. Tes.2: 2, 2. Piet.3: 10), Herran Jeesuksen päivä (1.Kor. 5: 5, 2. Kor.1: 14), meidän Herramnie Jeesuksen Kristuksen päivä (1. Kor.1:18), Jeesuksen Kristuksen päivä (Fil. 1: 6), Kristuksen päivä (Fil.1: 10, 2:6), Jumalan päivä (2.Piet.3:12) ja: tuo päivä (Matt.7:22, 14:36, 16:29, Luuk. 10:12, 2. Tes.1: 10, 2. Tim.1: 18, jne.). Myös: viimeinen päivä (Joh. 6: 39, 40, 44, 54, 6: 24, 12: 48).

Kristuksen tulemus, jota sanotaan myös Kristuksen toiseksi tulemukseksi (Hebr. 9: 28), ilmaistaan erilaisilla sanoilla, kuten 'paruusia', joka merkitsee tulemista tai saapumista ( 1. Kor .16 :1 7, 2. Kor. 7 :7 ) , sana, jota kreikkalaiset käyttivät Kuninkaan tai Keisarin tulosta tai vierailusta. Jeesus Kristus, joka otettiin ylös taivaisiin, on tuleva samalla tavalla, eli hänen henkilökohtaisella paruusiallaan (Apt.1: 1 - 11.), maailmanaikojen täyttymyksen aikana (Matt. 24: 3), voimalla ja kirkkaudella (Matt. 24: 27), hävittämään hänen paruusiansa epifaneialla antikristuksen ja laittoman (2. Tes. 2: 8), tekemään eläviksi kuolleet, jotka ovat Kristuksen omat (1.Kor.15:23), ja kokoamaan hänen valittunsa (Matt. 24: 3, 31, 2. Tes. 2: 1).

Jeesus Kristus istuu tänä päivänä korkeuksissa, Majesteetin (Isän) oikealla puolella (Hebr. L: 3, 12: 2, 1. Kor. 15: 25), Isän valtaistuimella (Ilm. 3: 21).

Hänen kuninkuutensa on tänä päivänä näkymätön maailmalle, mutta se on tuleva näkyväksi Jeesuksen Kristuksen `apokalypsiksen´ kautta (1. Kor. 1: 7, 2. Tes.1: 7, 1 Piet. 1: 7, 13).

Herran paruusian kolmas sana on `epifaneia´ , joka merkitsee hänen tulemuksensa näkyvyyttä (2. Tes. 2: 8, 1. Tim. 4: 14, 2. Tim. 4: 1, 8, Tiit. 2: 13)."

MIHIN SIIS PÄÄDYMME?

Kun tämän tutkistelun alussa lainasin kahden vaiheen salaisen tempauksen opin ja kahden vaiheen julkisen tempauksen opin kannattajien kirjoituksia, lienee oikein vielä lainata kolmannenkin tulkinnan kannattajan kirjasta muutamia virkkeitä. Arvo Arasolan kirjasta Maailman kohtalontie (Kirjatoimi) lainaan:

Tri Murray, aikamme presbyteriaanien oppinut edustaja, sanoo Kristuksen tulemuksen kahdesta, salaisesta ja julkisesta, vaiheesta: "Raamatussa ei ole mitään tukea (Kristuksen tulemuksen) kahdelle vaiheelle, mutta on välttämätöntä tulkita kirjoituksia tällä tavoin tueksi järjestelmälle, joka on epämukavan horjuva.

... On yleismaailmallinen tosiasia, että yksi erehdys tarvitsee toisen erehdyksen tukea ja vielä kolmannenkin, kunnes tuloksena on hämmentävien ja ristiriitaisten ajatusten loppumaton ketju. Teologinen erehdys ei ole poikkeus tästä säännöstä. Tämän erityisen erehdyksen seuraus on Kristuksen tulojen ja ylösnousemusten hämmennyttävä moninaisuus, jota ei milloinkaan tunnettu apostolisen tai uskonpuhdistusajan seurakunnissa. Millenneal Studies, s. 132.

Raamatussa ei ole yhtään kohtaa, jossa sanottaisiin Kristuksen tulevan salaa. Olemme kysyneet saarnaajilta, jotka opettavat Kristuksen salaista tulemusta, onko Raamatussa yhtään kohtaa, jossa suoraan sanottaisiin Kristuksen tulevan salaa, ja aina on vastaus ollut kielteinen. Ei yksikään kristillinen kirjailija kirkkoisistä aina uskonpuhdistajiin asti tunne sellaista ajatusta. Hämmästyttävintä on, että Kristuksen salainen takaisin tulemus perustetaan 1.Tess. 4:15-17, joka selvästi puhuu Jeesuksen julkisesta takaisin tulosta.

Raamatun "äänekkäin teksti!" Tri Rowlad Bingham kertoo mielenkiintoisen kokemuksen kirjassaan Matthew the Publican and His Gospel:

Vaimoni asetti eräänä päivänä tutkimuskoneiston käyntiin, sanomalla:

`Rowland, mistä Raamatun kohdasta sinä olet saanut salaisen tulemuksen ja tempauksen ajatuksen? Minun tulee opettaa sunnuntaina luokkani nuorille naisille Kristuksen toista tulemista, ja olen metsästänyt muutamia todistuksia salaisesta tulemuksesta ja tempauksesta.´

Vastasin hyvin lipevästi:

`Ensimmäisen Tessalonikalaisten neijä.´

`Mutta`, sanoi vaimoni, `minä olen lukenut sitä, ja se on äänekkäin teksti Raamatussani:

`Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kaikuessa...´

Minä yritin seuraavaa iskua, viittaamalla Heenokiin, joka muutettiin salaa, kun sen sijaan Nooa meni tuomion läpi, mihin sain vastauksen, joka tyrmäsi minut ulos kehästä, vaimoni sanoessa:

`Sinähän tiedät, Rowland, että oppia ei voi rakentaa esikuvalle!´

Myöhemmin sanoin tyytymättömälle vaimolleni:

'Opettajani kaikki vakuuttavat, että kreikankieli hyvin selvästi erottaa seurakunnan ylös oton ja julkisen ilmestyksen maailmalle. Sana paruusia tarkoittaa aina salaista tulemusta, kun taas epifaneia tarkoittaa aina Kristuksen ilmestymistä seurakuntansa kanssa.´

Mutta avukseni luotu vaimoni halusi tehdä jotakin, mitä en ollut koskaan tehnyt: tarkistaa nämä kaksi kreikkalaista sanaa. Ja niin ei ollut mitään muuta tehtävissä kuin hakea Youngin konkordanssi ja katsoa jokaista tekstiä, jossa paruusia esiintyy.

Se löi pirstoiksi salaisen tulemuksen niin toivottomasti, että ihmettelin helppouskoisuuttani, jolla olin niellyt arvovaltaisten opettajieni opetukset.

... Luther, Kalvin Wesley, Spurgeon ja lukuisat muut protestanttiset oppineet eivät ole löytäneet Raamatusta viittaustakaan salaiseen tulemukseen. Missään tapauksessa sitä ei voida perustaa 1. Tess. 4.lukuun.

Tri T. Shieds, etevä raamatunselittäjä ,sanoo:

"Raamatussa ei ole mitään joka osoittaisi kuolleiden nousevan suuren hiljaisuuden vallitessa. ... Varmastikaan et sano pasuunan, kaikkea mielikuvitusta suurentamallakaan, voivan tarkoittaa jotakin salaista tapahtumaa. Sanonnat 'käskyhuuto','ylienkelin ääni' ja 'Jumalan pasuuna' julistavat näkyvää julkista tapahtumaa. Ja tämän Raamattu sanoo Kristuksen tulemuksesta. En voi löytää tästä erikoisesta raamatunkohdasta (1. Tes. 4: 13 - 18) mitään tukea pyhien salaiselle tempaukselle. Olen itse varma siitä, ettei Raamatussa ole missään hituistakaan tukea tälle teorialle. Olen varma siitä, että se on inhimillisen mielikuvituksen keksintö. The Gospel Witness, 26. 7.1935.

Näin siis edellä lainattu Arasolan kirja.

Mistä sitten salaisen tulemuksen oppi on saanut alkunsa? Voitaisiin selostaa asiaa pitkältikin, esimerkiksi kristillisen dispensationalismin historiaa kuvaavien kirjojen valossa, mutta en nyt tässä yhteydessä siihen ryhdy. Ehkä selostan asiaa myöhemmin, erillisenä artikkelina.

Vastaan kysymykseen nyt vain lyhyesti, tai, annan oikeastaan tohtori Uuras Saarnivaaran vastata kirjansa "Harmagedon" välityksellä:

"Tätä uutta, kristikunnan historiassa nyt ensi kerran esitettyä 'pretrib'- teoriaa julisti innolla 'Plymouthin veljiin' kuuluva pastori J. N. Darby, ja kirjallisesti sitä levitti erityisesti William Kelly. Se ei noussut esiin Raamatun profetiain tutkimisesta, vaan erään lontoolaisen pastori Edward Irvingin (k.1834) seurakuntaan kuuluvan naisen v. 1830 vaiheilla saamasta 'profetiasta.' Se otettiin Jumalan ilmoituksena, ja sen mukaisesti sitten ruvettiin tulkitsemaan Raamattua, sille lukuisissa tapauksissa väkivaltaa tehden."

Erittäin vakavasti varteen otettava ja salaisen seurakunnan tempaamisopin kumoava näkemys esitetään myös tämän seuraavan linkin takaisessa tekstissä. Epäselväksi vain jää, onko lihan mukaisen Israelin kansan oksastaminen omaan jaloon öljypuuhunsa ymmärretty oikein:

“ http://www.metzudah.com/pdf/file05.08.pdf “

Jeesuksen tulemuksen julkisuutta korostaa myös oma, Jehovan todistajien näkemyksiä oikova kirjoitukseni, joka löytyy seuraavan linkin takaa: ” http://kotisivu.dnainternet.net/raipou/rintal13.htm ”

Suosittelen myös seuraavan linkin takaisen tekstini lukemista ” http://kotisivu.dnainternet.net/raipou/tessalo3.htm ”, jonka otsikkona on:

”PAAVALIN TESSALONIKALAISKIRJEIDEN ESKATOLOGISEN SANOMAN YHTEENVETO JA SELITYS“

Eipä tällä kertaa enempää. Olen kirjoittanut tämän (omasta mielestäni melko tyhjentävän ja perusteellisenkin) artikkelin siinä toivossa, että edes jotkut Herramme tulemusta koskevien väärien ja perättömien oppien kannattajat tämän tekstin lukisivat, ja heräisivät sen jälkeen tarkistamaan ja oikomaan näkemyksiään.

Tätä aihetta käsittelevän alkuperäisen ja perusteellisemman tekstini pitäisi avautua seuraavan linkin takaa:

” http://kotisivu.dnainternet.net/raipou/profsanv.htm ”

Raimo Poutiainen

Päivityslisäys:

On kuitenkin selvää, että Uuden testamentin näkemys Herramme tulemuksesta pohjautuu vanhan ajan maailmankuvaan, jonka mukaan taivas on ylhäällä, ja sieltä Jeesus (Paavalinkin mukaan) tullessaan `astuu alas´. Samoin enkelit selittivät (Luukkaan mukaan) oppilaille, että Jeesus tulee samalla tavalla kuin he näkivät hänen menevänkin taivaaseen, eli hänet `otettiin ylös´ ja hänen mennessään pilvi vei hänet pois oppilaiden näkyvistä. Tänään me kuitenkin tiedämme, ettei pilvien yläpuolella ole mitään `taivaankantta´ jonka yläpuolella Jumalan taivas olisi ja josta voitaisiin astua alas maan päälle. Pilvien yläpuolella on mittaamaton avaruus tähtineen ja planeettoineen.

Koska Herramme omat ja apostolien antamat kuvaukset Herran takaisin tulosta pohjautuvat nekin vanhaan maailmankuvaan, jota maapallon pyöreys ei vastaa, niillä täytyy mielestäni toteutuessaan olla vain paikallinen merkitys, eli tulemusta on selostettu Israelin maa-alueen ja Öljymäen sijainnin kannalta.

Jokin todellinen vastaavuus ja ulottuvuus noilla selostuksilla kuitenkin on, vaikka kirjaimellinen kuvaus Herran pilvissä matkustamisesta vaikuttaakin epäuskottavalta.

Esimerkiksi `Mooseksen taivaaseenastuminen´ - nimisestä tekstistä lainaamaani seuraavaa otosta (Raamattu ja sen kulttuurihistoria, osa 7, sivut 73 - 74) on aihetta verrata Jeesuksen takaisin tuloa selostaviin Raamatun tekstikohtiin, ja havaita pitkälle menevä kuvausten vastaavuus:

”Silloin Jumalan valtakunta ilmestyy kaikelle luomakunnalle ja perkeleen päivät ovat luetut ja hänen mukanaan katoaa kaikki suru.

Silloin täyttyvät sen enkelin kädet, joka on asetettu johtoon, ja hän on pian kostava heidän vihollisilleen.

Sillä taivaan Herra nousee valtaistuimeltaan ja astuu ulos pyhästä majastaan vihoissaan ja harmissaan poikiensa synneistä.

Ja maa vapisee, järisee kaukaisimmilla äärilläänkin ja korkeat vuoret sortuvat maahan ja kukkulat järkkyvät ja kaatuvat.

Aurinko peittää valonsa ja kuun sarvet pimenevät ja taittuvat, ja se muuttuu kokonaan vereksi ja tähtien radat sekoittuvat.

Meri vaipuu takaisin syvyyksiin, vetten lähteet ehtyvät ja virrat kuivuvat.

Sillä hän nousee. Korkein Jumala, Ikuinen Ainoa, hän astuu esiin rankaisemaan pakanoita ja hävittää kaikki heidän epäjumalansa.

Silloin olet sinä autuas, Israel, kohoat korkealle kotkan selässä ja siivillä,

- - -

Ja Jumala kohottaa sinut ja nostaa sinut tähtien pariin taivaalle, missä ne asustavat.

Saat katsella sieltä ylhäältä ja nähdä vihollisesi maan päällä ja tuntea heidät ja iloita ja kiittää ja ylistää luojaasi.”

*

Tekstin kuvaus `ylhäältä katselemisesta´ ja `vihollisten näkemisestä maan päällä´ pohjautuvat vanhan ajan maailmankuvaan. Kuvaus on sisällöltään täysin epäuskottava, mutta kuitenkin vertauskelpoinen eräisiin Uuden testamentin tekstikohtien kuvauksiin Herran tulemuksesta.

Lienee syytä vielä jopa mainita siitäkin, että Raamatun tekstien esittämän Jeesuksen toisen tulemuksen toteutumista pitää kriittinen kristillinen näkemys mahdottomana tapahtumana toteutua, kuten tämän linkin takainen teksti (joka linkki ei enää ole luettavana, eli ei enää avaudu) ”http://www.kristinusko-raamattu.argumentti.fi/eskatologia_lopunajat.php?id=45” vielä vähän aikaa sitten toi tekstissään julki.

*

Vielä päivityslisäys tähän tämän aiheeni jatkoksi:

George Eldon Ladd kirjoitti kirjansa (jonka suomennos on nimeltään: ”Tulevaisuus on Jumalan, Raamatun opetus viimeisistä tapahtumista”, kirjan sivulla 11 seuraavaa, jonka lainaus alkaa:

”Aluksi seurakunta koostui suureksi osaksi juutalaisista, mutta Apostolien teot kertoo, kuinka seurakunta lähti pakanoiden keskuuteen ja otti monia pakanoita yhteyteensä, ja Paavali lopulta saarnasi suurelle pakanaseurakunnalle Roomassa. UT:n eskatologia käsittelee suurilta osin seurakunnan kohtaloa.

Tässä meillä on kaksi erilaista kertomusta: Israelin kansakuntaa koskeva ja seurakuntaa koskeva. Miten tämä ilmeinen pulma on ratkaistava?

Kaksi ratkaisevasti erilaista vastausta on esitetty, ja jokaisen profetioita tutkivan on valittava niistä jompi kumpi. Ensimmäinen on päätelmä, että Jumalalla on kaksi eri ohjelmaa: yksi Israelille ja toinen seurakunnalle. Israel on ollut ja tulee edelleen olemaan ja sen pitääkin olla teokratia, jonka määränä on periä Palestiinan luvattu maa ja jolle Jeesus on oleva sananmukainen daavidilainen kuningas VT:n profetioiden toteutuessa kirjaimellisesti.

Tätä suuntausta sanotaan dispensationalismiksi. Yleisesti ajatellaan, että yksi dispensationalismin pääopeista on sarja ajanjaksoja, joina Jumala tarttuu eri tavoin kansansa asioihin.Tämä on kuitenkin virheellinen dispensationalismin määritelmä. Näin ollen jokaisen raamatunlukijan olisi oltava dispensationalisti. Aabrahamin jälkeen oli lupauksen aika, Mooseksen aikana lain aika, Kristuksen aikana armon aika ja tulevaisuudessa Jumalan valtakunnan aika.

Dispensationalismin pääperiaate on pikemminkin se, että on olemassa kaksi Jumalan kansaa, joille Jumalalla on kaksi erilaista suunnitelmaa ja kohtaloa, teokraattinen ja maallinen Israelia, hengellinen ja taivaallinen seurakuntaa varten. (Ks. C. C. Ryrie, Dispensationalism Today, Moody, 1965, s. 97.)

Toinen tapa tulkita profetioita on tunnistaa etenevä ilmoitus ja tulkita VT:ia UT:lla. Dispensationalistit tavallisesti nimittivät tätä liittoteologiaksi, koska siinä painottuu vanhan ja uuden liiton välinen yhteys.

Olen liittoteologian kannattaja, mutta en siksi, että olisin siihen kasvanut - olin itse asiassa aikaisemmin dispensationalisti. Oman raamatuntutkimukseni tuloksena olen tullut vakuuttuneeksi, että VT:a on tulkittava (ja usein uudelleen tulkittava) sillä uudella ilmoituksella, joka on annettu Jeesuksen Kristuksen henkilössä ja tehtävässä.

Ennen kuin sovellamme tätä periaatetta eskatologiaan, yritämme perustella sen kelpoisuuden tutkimalla raamatullista kristologiaa - Raamatun opetusta Messiaasta.

VT:ssa on kolme messiaanista henkilökuvaa, jotka esiintyvät rinnakkain ilman vihjaustakaan siitä, miten ne liittyvät toisiinsa. Ensimmäinen on daavidilainen kuningas, jota UT:n aikoina kutsutaan nimellä Messias, Kristus, Voideltu. Tätä Daavidin valtaistuimen perillistä kuvataan elävästi Jesajan kirjan 11. luvussa. Jesaja näkee päivän, jolloin lisain, Daavidin isän, kuninkaallinen perhelinja on tuhoutunut. Näyttäisi siltä, että messiaaninen toivo Daavidin perillisistä olisi valunut tyhjiin. Mutta kaatuneen puun kannosta versoo uusi vesa, uusi oksa, uusi kuninkaallinen perillinen.

"Hänen päällänsä lepää Herran Henki", joka antaa hänelle viisauden, ymmärryksen ja tiedon. Tämä taas tekee hänet kykeneväksi hallitsemaan kansaansa oikeudenmukaisesti, vanhurskaasti ja tasapuolisesti. Hänen päätehtävänsä olisi olla oikeudenmukainen kuningas. Hän ei ainoastaan hallitsisi kansaansa vanhurskaasti - hän myös tuhoaisi Jumalan viholliset ja Jumalan kansan viholliset. "Suunsa sauvalla hän lyö maata, surmaa jumalattomat huultensa henkäyksellä."

Sivulta 47 alkaa kirjassa erittäin tärkeä luku 4, jonka rohkenen lainata tähän jatkoon kokonaisena:

Lainaus alkaa:

”4. Kristuksen toinen tuleminen.

Jotta ymmärrettäisiin UT:n puhe Kristuksen toisesta tulemisesta, tarvitaan yleisnäkemystä raamatullisen teologian perusluonteesta. Kaikkialla Raamattu edellyttää näkyvän, luonnollisen maailman olevan todellinen, mutta samaten se edellyttää näkymättömän, hengellisen maailman - Jumalan asuinsijan - olemassaolon.

”Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy” (Hebr 11:1).

Tämä maailma ei ole havaittavissa fyysisin aistein. Se voidaan käsittää vain uskolla. Raamattu ei missään yritä todistaa tämän näkymättömän maailman olemassaoloa; se otetaan kaikkialla itsestäänselvyytenä, kuten Jumalankin olemassaolo: ”Sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on, ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät” (Hebr 11:6).

Tämä dualismi, jossa Jumala ja maailma ovat vastakkain, saattaa näyttää hyvin samanlaiselta kuin edellisessä luvussa mainittu kreikkalainen dualismi, jossa vastakkain ovat henkinen ja aineellinen maailma. Mutta samankaltaisuus on todellisuudessa näennäinen. Kreikkalaisen dualismin mukaan, kuten on jo osoitettu, ihmisessä vallitsee samanlainen dualismi ruumiin ja sielun välillä. Ihminen ruumiissaan kuuluu aineelliseen maailmaan, mutta sielussaan, jossa sijaitsee hänen tosi ja todellisin elämänsä, hän kuuluu näkymättömään henkiseen maailmaan. Siksi viisas on se, joka jalostaa sieluaan ja valvoo tarkasti ruumistaan, ettei se pääsisi häiritsemään sielua. Kuollessaan viisas pääsee pakenemaan näkyvästä aineen maailmasta ja saavuttaa näkymättömän henkisen maailman. ”Pelastus” on vapautumista ruumiista, joka on sielun hauta.

Hebrealainen dualismi on hyvin erilaista. Samalla kun se toteaa, että jotain on luonnollisessa maailmassa mennyt vikaan, se vakuuttaa kuitenkin, että tämä maailma on olemukseltaan hyvä eikä koskaan paha. Ihmisen luonnollinen olinpaikka on maa. Ihminen ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa ruumiinsa haluja rajoittamalla ja sieluaan jalostamlla, vaan siten. että Jumala on tullut ihmisen luokse hänen maalliseen, historialliseen olemassaoloonsa.

Kreikkalaisessa ajattelussa ihminen pakenee maailmasta Jumalan luo - hebrealaisessa ajattelussa Jumala laskeutuu ihmisen luo. Lisäksi Jumala on tunnettavissa siksi, että hän on historiassa ilmoittanut itsensä ihmisille aikaisemminkin. Jumalan voimakkain ilmoitus itsestään VT:ssa oli Israelin vapauttaminen ja sen tekeminen Jumalan kansaksi. Israelilaisten lähtö Egyptistä ei ollut tavallinen historiallinen tapahtuma, jollaisia muille kansoille tapahtui. Se ei ollut israelilaisten saavutus. Se ei ollut Mooseksen nerouden ja taitavan johtajuuden ansiota. ”Te olette nähneet, mitä minä olen tehnyt egyptiläisille ja kuinka minä olen kantanut teitä kotkan siivillä ja tuonut teidät luokseni” (2 Moos 19:4). Tämä vapauttaminen ei myöskään ollut pelkkä Jumalan teko - se oli tapahtuma, josta Israelin oli opittava tuntemaan Jumala ja palvelemaan häntä. ”Minä olen Herra, ja minä vien teidät pois egyptiläisten sorron alta ja vapautan teidät orjuudesta - ja te tulette tietämään, että minä olen Herra” (2 Moos 6: 6-7).

Israelin myöhemmässä historiassa Egyptistä lähtöä kerrataan yhä uudelleen pelastustekona, jolla Jumala teki itsensä tunnetuksi kansalleen. Hoosea vetoaa Israelin historialliseen vapautukseen ja sitä seuraaviin tapahtumiin todistuksina Jumalan rakkaudesta. ”Kun Israel oli nuori, rakastin minä sitä, ja Egyptistä minä kutsuin poikani - minä vedin heitä rakkauden köysillä” (Hoos 11:1,4).

Historia paljastaa myös Jumalan vihan ja tuomion. Hoosea jatkaa saman tien sanoilla, että Israel on joutumaisillaan takaisin vankeuteen syntiensä tähden. Aamos tulkitsee Israelia uhkaavan historiallisen tuhon sanoilla: ”Sentähden minä teen sinulle, Israel, näin. Koska minä tämän sinulle teen, niin valmistaudu, Israel, kohtaamaan Jumalaasi.” (Aam 4:12.) Kun assyrialaiset voittavat Israelin, se osoittaa terävästi, että Jumala ilmoittaa itsensä kansansa tuomarina historiallisissa tapahtumissa. Siksi tuo historiallinen tappio on saanut nimityksekseen ”Herran päivä”.

Näitä Jumalan ihmeellisiä astumisia historiaan sanotaan joskus teofaniaksi, Jumalan näkyväksi ilmestykseksi. Jumalan näkyvän ilmestyksen, kirkkauden ja majesteettiuden edessä luomakunta vapisee. ”Vuoret näkevät sinut ja järkkyvät - Aurinko ja kuu astuvat majaansa - Kiivastuksessa sinä astut maata, puit kansoja vihassa. Sinä olet lähtenyt auttamaan kansaasi, auttamaan voideltuasi.” (Hab 3:10,11,12-13.)

Edellä olemme nähneet, että VT:ssa on kolme erilaista messiaanista henkilökuvaa – daavidilainen Messias, taivaallinen Ihmisen Poika ja kärsivä palvelija - jotka tulevat olemaan välineinä Jumalan kansan lopullisessa, eskatologisessa pelastuksessa.

Usein jätetään huomiotta, että VT usein odottaa Jumalan eskatologista asioihin puuttumista näkyvänä ilmestyksenä, Jumalan kirkkauden ja majesteettiuden ilmaantumisena, jonka edessä luomakunta vapisee ja järkkyy. Tämän ymmärtääkseen on luettava Jesajan luvut 24 - 25.

Lainaamme tässä muutamia jakeita (Jes 24:1,3,21 - 23):

"Katso, Herra tekee maan tyhjäksi ja autioksi, mullistaa sen muodon ja hajottaa sen asukkaat. Maa tyhjentämällä tyhjennetään ja ryöstämällä ryöstetään. Sillä Herra on tämän sanan puhunut. Sinä päivänä Herra kostaa korkeuden sotajoukolle korkeudessa ja maan kuninkaille maan päällä. Heidät kootaan sidottuina vankikuoppaan ja suljetaan vankeuteen; pitkän ajan kuluttua heitä etsiskellään. Ja kuu punastuu, ja aurinko häpeää, sillä Herra Sebaot on kuningas Siionin vuorella ja Jerusalemissa, ja hänen vanhintensa edessä loistaa kirkkaus."

Tärkeä lause on: "Herra Sebaot on kuningas Siionin vuorella." Profeettojen keskeinen toivo on Jumalan hallinnan, hänen valtakuntansa vahvistaminen. Se on merkitsevä kolmea asiaa: langenneen luomakunnan vavistusta ja tuomiota, jumalattomien rangaistusta ja Jumalan kansan pelastusta uudistetussa maassa. Jesaja jatkaa (25:6,8): "Ja Herra Sebaot laittaa kaikille kansoille tällä vuorella pidot rasvasta, pidot voimaviinistä, ydinrasvasta, puhtaasta voimaviinistä. Hän hävittää kuoleman ainiaaksi, ja Herra, Herra pyyhkii kyyneleet kaikkien kasvoilta ja ottaa pois kansansa häväistyksen kaikesta maasta. Sillä Herra on puhunut."

Tämä sama eskatologisen teofanian teologia, Jumalan näkyvä ilmestyminen tuomitsemaan maata ja ihmiskuntaa ja pelastamaan kansaansa, löytyy Jooelin kirjasta (3:14 - 21) ja Sefanjan kirjasta (luku 2), joita emme tässä lainaa. Näiden kappaleiden tärkeä sanoma on, että Jumala on vielä saapuva kohtaamaan ihmiskunnan historiassa, tässä maailmassa, tuomitakseen sen ja pelastaakseen sen. Missään pelastusta ei käsitetä paoksi historiasta, kuten kreikkalaisessa ajattelussa. Se on aina Jumalan tulemista ihmisen luo historiassa. Ihminen ei nouse Jumalan luo, vaan Jumala laskeutuu ihmisen luo. Historia ei ole näyttämö, jolla ihminen elää inhimillisen elämänsä ja sitten poistuu; historiassa tapahtuvat sekä tuomio että pelastus.

UT:ssa tämä Jumalan tulemisen teologia saa uuden, ennalta-arvaamattoman muodon - inkarnaation eli lihaksitulon. Jeesus Nasaretilainen oli ihminen, jolla oli yliluonnolliset voimat. Käytännöllisesti katsoen kaikki nykyaikainen raamatuntutkimus, sekä raamatullinen että liberaalinen, myöntää, että Jeesus näyttää suorittaneen parantamisihmeitä. Yksi Jeesuksen luonteenomaisimmista ihmeistä oli eksorkismi eli riivaajien ajaminen ulos. Monet nykyaikaiset ihmiset eivät oikein tiedä mitä ajatella evankeliumien kertomasta riivauksesta, mutta selvää on, että tämä on Jeesuksen palvelutyöhön kiinteästi kuuluva osa. Eräältä kannalta sitä voisi jopa pitää keskeisimpänä osana.

Kun Jeesus kastettiin, ääni taivaasta julisti hänet Jumalan Pojaksi, Valituksi. Valinta sisältyy sanoihin: "johon minä olen mielistynyt" (Matt 3:17). Kastetta seuraavat välittömästi kiusaukset, jotka on ymmärrettävä kasteen valossa. Kolminkertainen kiusaaminen edellyttää, että Jeesus on Jumalan Poika: "Jos sinä olet Jumalan Poika (kuten ajattelet olevasi) - "(Matt 4:3). Kiusausten ytimenä oli houkutella Jeesus hylkäämään Jumalan tahto Messiaan- tehtävänsä suorittamisessa: "Jos olet Jumalan Poika, osoita jumalallisuutesi hyppäämällä temppelin katolta satuttamatta itseäsi. Näin saat kansanjoukot palvomaan itseäsi." Kiusaukset ovat alkuna Jeesuksen ja saatanan voimien väliselle kamppailulle, joka jatkui kautta Jeesuksen elämän.

Eräässä tapauksessa Jeesuksen ajettua riivaajan ulos juutalaisten johtajat myönsivät, että Jeesuksella oli yliluonnolinen voima, mutta että tämä voima oli peräisin saatanasta, Beelsebulin voima. Jeesus vastasi, että sellainen olisi mahdotonta, koska se merkitsisi sisällissotaa saatanan valtakunnassa, joka niin ollen tuhoutuisi. Sitten Jeesus sanoi: "Mutta jos minä Jumalan Hengen voimalla ajan ulos riivaajia, niin on Jumalan valtakunta tullut teidän tykönne. Taikka kuinka voi kukaan tunkeutua väkevän taloon ja ryöstää hänen tavaroitansa, ellei hän ensin sido sitä väkevää? Vasta sitten hän ryöstää tyhjäksi hänen talonsa.

(Matt 12:28—29.) Jeesuksen maallinen tehtävä oli vapauttaa ihminen saatanan vallasta. Tämä merkitsi väkevän taloon - tähän maailmaan -"tunkeutumista", "ryöstämään tyhjäksi hänen talonsa", riistämään ihmiset saatanan vallasta. Tämän ilmeisin vertauskuva oli vapauttaminen riivaajahengistä. Jeesus oli kamppaillut saatanan kanssa ja "sitonut" hänet, voittanut hänet, niin että hänen oli vapautettava entiset orjansa.

Riivaajien ulos ajaminen oli vain kielteinen puoli Jumalan kuninkaallisen vallan vastaanottamisesta elämäänsä. Riivaajien ulos ajaminen ei ollut itsetarkoitus; elämän oli täytyttävä Jumalan voimasta. Muuten riivaaja saattaa palata, ja lopulta tilanne on pahempi kuin aluksi. Voittoa saatanasta kuvaa edelleen seitsemänkymmenen opetuslapsen saarnaamistehtävä. Kun he palasivat tehtäväänsä suorittamasta, he kertoivat, että jopa riivaajat olivat heille alamaiset Jeesuksen nimen tähden. Jeesus vastasi: "Minä näin saatanan lankeavan taivaasta niinkuin salaman" (Luuk 10:18). Tämä on selvästi vertauskuvallista kieltä eikä maantieteellinen tai tähtitieteellinen lausunto. Seitsemänkymmenen opetuslapsen tehtävässä Jeesus näki saatanan suistetuksi valta-asemastaan. Saatanan sitominen ja hänen putoamisensa taivaasta ovat molemmat vertauskuvallisia tapoja sanoa, että saatana on kärsinyt tappion kamppailussaan Jeesuksen kanssa.

Johanneksen evankeliumi lisää tähän jotakin, mitä ei selvästi sanota muissa evankeliumeissa. Se puhuu selvästi siitä, että Kristus on ollut ennalta olemassa ja on tullut lihaksi. "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. - Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme." (Joh 1:1,14.)

Paavali todistaa samaa: "Kristus Jeesus ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti" (Fil 2:6 - 8). Toisin sanoen Jeesus Nasaretilaisen tarina ei ole tarina uskonnollisesta nerosta, kaukonäköisestä profeetasta, epätavallisen lahjakkaasta miehestä. Se on kaikkea tätä, mutta vielä enemmänkin. Se on kertomus inkarnaatiosta, lihaksitulosta, taivaan Jumalan saapumisesta ihmisten luo.

"Tälle on annettava nimi Immanuel, mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme" (Matt 1:23). Nykyaikainen tutkimus on etsinyt "historiallista Jeesusta", Jeesusta, joka ei olisi suurempi kuin historia, jota voitaisiin ymmärtää täysin inhimillisistä lähtökohdista. Mutta ei ole löytynyt "historiallista Jeesusta", joka riittäisi evankeliumien muotokuvaan. Kun sanotaan Jeesus, tarkoitetaan Jumala. Tästä syystä Jeesus saattoi sanoa: "Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän" (Joh 14:9).

Kuitenkaan Jeesus ei ole peittämättömän jumaluuden inkarnaatio. "Sana tuli lihaksi." Jumaluus verhoutui lihaan. "Hän tyhjensi itsensä (kirkkaudestaan) ja otti orjan muodon." Jeesus teki joihinkuihin ihmisiin hyvin vähäisen vaikutuksen, koska he olivat tunteneet hänet jo poikaiästä asti. "Eikö tämä ole Jeesus, Joosefin poika, jonka isän ja äidin me tunnemme?" (Joh 6:42). Kuten edellä osoitettiin, Jeesuksen messiaanisena tehtävänä oli suorittaa kärsivän palvelijan osa, ennen kuin hänestä tulisi Ihmisen Poika kirkkaudessa. Nyt korostamme, että vastoin sitä, miltä asiat pinnalta katsoen näyttävät, Jeesus Nasaretilaisen elämässä ruumiillistuu Jumalan tunkeutuminen historiaan, vaikkakin peitettynä. Tässä peitetyssä muodossa Jumalan läsnäolon saattoi nähdä vain uskon silmin. Muutettuaan veden viiniksi Galilean Kaanassa Jeesus Johanneksen mukaan ilmoitti kirkkautensa (Joh 2:11). Tämä ei ollut ilmeistä kaikille, vaan ainoastaan uskoville opetuslapsille. Useimmat ihmiset huomasivat vain erinomaisen viinin.

Olemme osoittaneet, että osa Jeesuksen päätehtävää oli saatanan vallan kumoaminen, Paavali näkee tämän tapahtuneen myös Jeesuksen kuolemassa ja ylösnousemuksessa. "Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun" (Koi 2:15).

Yksi UT:n Jeesuksen ylösnousemusta ja taivaaseenastumista koskevista pääaiheista on hänen voittonsa pahan vallasta. Helluntaipäivänä Pietari puhui tästä. "Herra (= Jumala) sanoi minun Herralleni (= Messiaalle): 'Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi'" (Apt 2:34 - 35). Kristus on jo tuottanut saatanalle ratkaisevan tappion, mutta saatanaa ei ole vielä tuhottu. "Sillä hänen (= Kristuksen) pitää hallitseman (Kuninkaana ja Messiaana) 'siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle'. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema." (l Kor 15:25- 6.)

Tämä hipaisee jo Jumalan valtakunnan teologiaa. Lopulta Jeesus "antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman" (l Kor 15:24). Jumalan valtakunta on Jumalan hallintavalta, joka tulee ilmi Kristuksessa. Olemme nähneet, että Jeesuksen suorittama riivaajien ulosajaminen - ihmisten vapauttaminen saatanan vallasta - oli ulkonainen todiste, että Jumalan valtakunta on tullut ihmisten luo historiaan (Matt 12:28).

Kun Kristus nousi ylös ja hänet korotettiin, hän istuutui Jumalan oikealle puolelle (Apt 2:34 - 36). Nytkin hän parhaillaan hallitsee messiaanisena kuninkaana. Ihmisiä vapautuu edelleen pimeyden vallasta ja siirtyy Kristuksen valtakuntaan (Koi 1:13). Mutta maailma ei tiedä sitä. Maailma jatkaa elämäänsä aivan niin kuin Jeesus ei olisi koskaan tullutkaan, aivan niin kuin Jumalan valtakunta olisi pelkkä uni. Maailmassa on nykyään miljoonia uskovia kristittyjä, jotka pitävät häntä Herrana, jotka etsivät rauhaa ja vanhurskautta. Mutta heitä ei ole tarpeeksi, että kansakuntien elämän suunta muuttuisi. Jeesus on itse sanonut, että tulee olemaan levottomuuksia, sotia, pahuutta ja vainoa halki aikojen. Jumalan valtakunnan läsnäolo Jeesuksen historiallisessa tehtävässä oli pääasiallisesti hengellinen tapahtuma. Vaikka saatana on kukistettu, hän ja pahuuden vallat ovat yhä keskellämme. Maailma on yhä paha paikka. Maailman kansat eivät välitä Jumalasta ja hänen valtakunnastaan.

Tästä syystä Kristuksen toinen tuleminen on välttämätön. Sen on täydennettävä hänen työnsä, joka alkoi lihaksitulossa. Toisin sanoen Jumalan voittoon pahan valloista sisältyy kaksi suurta tapahtumaa, kaksi Jumalan murtautumista historiaan: lihaksitulo ja paluu. Muuan tutkija on havainnoittanut tätä analogiaesimerkillä toisesta maailmansodasta. Natsi-Saksa voitettiin kahdessa vaiheessa: maihinnousupäivänä ja voiton päivänä. Kun liittoutuneet olivat suorittaneet onnistuneen maihinnousun mantereelle ja varmistaneet jalansijan itselleen sekä aloittaneet marssin halki Ranskan, taistelun kulku muuttui. Liittoutuneet etenivät, Saksa perääntyi. Mutta yhä käytiin katkeria taisteluja, jotka kestivät vihollisen täydelliseen antautumiseen saakka, voiton päivään saakka. Silloin taistelut lakkasivat. Vallitsi rauha.

Niin Jeesuskin on tunkeutunut saatanan valtakuntaan ja tuottanut hänelle ratkaisevan tappion. Taistelun kulku on muuttunut Jeesuksen voiton, kuoleman ja korotuksen takia. Helluntain jälkeen evankeliumia Jumalan valtakunnasta on saarnattu melkein koko maailmassa, ja yhä kasvava joukko ihmisiä pelastuu saatanan vallasta ja pääsee Kristuksen alaisiksi. Yhä suureneva määrä ihmisiä kumartuu Kristuksen herruuden eteen. Mutta hänen on hallittava, kunnes "hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle" (l Kor 15:25). Koska nämä viholliset ovat hengellisiä, saatanallisia vihollisia, tätä voittoa eivät ihmiset eikä seurakunta voi saavuttaa. Sen voi tehdä vain Jumala välittömällä teollaan. Voima, joka lihaksitulleessa Jeesuksessa oli kätketyssä ja verhotussa muodossa, tulee ilmestymään voimassa ja kunniassa.

Tämä sama tosiasia voidaan nähdä toisinkin. Jeesus on nyt Herra. Hän istuu Jumalan oikealla puolella ja hallitsee valtakunnassaan. Mutta tämän herruuden ja kuninkaallisen vallan tuntevat vain uskovat. Se on tunnustettava uskolla. Jeesuksen toinen tuleminen ei merkitse vähempää kuin että hänen herruutensa, joka on hänen jo nyt, tulee näkyväksi koko maailmalle. Kun rukoilemme: "Tulkoon sinun valtakuntasi", rukoilemme, että Kristus hallitsisi täydellisesti ja yleismaailmallisesti koko maailmaa eikä vain uskovia. Kun hänen valtakuntansa tulee, "kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra" (Fil 2:10 - 11).

VT:n eskatologinen teofania, Jumalan näkyvä ilmestyminen kirkkaudessa, joka vahvistaa Jumalan yleismaailmallisen hallinnan, tulkitaan UT:ssa uudelleen Kristuksen toiseksi tulemiseksi. Hän on tuleva taivaallisena Ihmisen Poikana ja tuova valtakuntansa pyhilleen. Hän on hallitseva valtakunnassaan messiaanisena kuninkaana.”

Tähän loppui neljäs luku.

Sivulta 58 alkaa kirjassa erittäin tärkeä luku, jonka vielä rohkenen lainata tähän jatkoksi.

Lainaus alkaa:

”5. Kristuksen toista tulemista koskeva kielenkäyttö.

Nyt käsittelemme kysymystä, josta on monissa raamatullisissa kirkoissa ja seurakunnissa tullut traagisen ristiriidan aihe. Dispensationalismi, josta ensimmäisessä luvussa oli puhe, on opettanut, että tulee olemaan kaksi Kristuksen paluuta tai paremminkin, että Kristuksen toinen tuleminen tapahtuu kahdessa vaiheessa.

Olemme nähneet dispensationalismin opettavan, että on kaksi Jumalan kansaa, Israel ja kirkko, ja että Jumalalla on kaksi eri ohjelmaa, yksi Israelille ja toinen kirkolle. Israelille varattu suunnitelma on maallinen ja teokraattinen, kirkolle varattu hengellinen ja taivaallinen. Näitä vastaa kaksi vaihetta Kristuksen toisessa tulemisessa.

Raamattu opettaa, kuten tulemme seuraavassa luvussa näkemään, että taistelu Jumalan valtakunnan ja saatanan vallan välillä saavuttaa huippukohtansa lyhyessä mutta hirvittävässä kamppailussa saatanan ja seurakunnan välillä, kun sielunvihollinen yrittää kääntää kaikki ihmiset pois Kristuksesta. Tämä tulee olemaan kauhistuttavan marttyyriuden aika; sitä kutsutaan "suureksi ahdistukseksi" (Matt 24:21; Hm 7:14).

Dispensationalistit katsovat, että Kristus tulee ennen ahdistuksen alkua herättämään kuolleet pyhät ja tempaamaan elävät pyhät ylös kanssaan taivaaseen. Täten kirkko välttyy suurelta ahdistukselta; pyhiä vastaan suunnattu vaino kohdistuu Israeliin, eläviin juutalaisiin. Ahdistuksen lopulla Kristus palaa, tällä kertaa seurakunta mukanaan (l Tess 3:13) pelastamaan Israelin ja viemään sen tuhatvuotiseen valtakuntaansa.

Näitä kahta tulemista on kutsuttu ylöstempaamiseksi - kun hän tulee viemään seurakuntansa taivaaseen - ja ilmestykseksi. Ylöstempaaminen tulee olemaan salainen, ja siitä tietää vain seurakunta. Ilmestys tulee olemaan julkinen, näkyvä tapahtuma, kun hän tulee voimassa ja kunniassa perustamaan valtakuntansa.

Tästä ahdistusta edeltävästä Kristuksen tulemisesta herättämään kuolleet pyhät ja tempaamaan elävä seurakunta ylös on tullut dispensationalistien luonteenomaisin oppi. Meidän on tutkittava, millaista kieltä UT käyttää nähdäksemme, tukeeko se tätä ajatusta Kristuksen tulemisesta ennen suurta ahdistusta.

UT:ssa käytetään kolmea sanaa kuvaamaan toista tulemista. Ensimmäinen on paruusia, joka merkitsee tulemista, saapumista tai läsnäoloa. Tätä sanaa käytetään Herran paluusta useimmiten, ja sitä käytetään seurakunnan ylöstempaamisen yhteydessä. "Me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin, ja niin me saamme aina olla Herran kanssa." (l Tess 4:15 - 17.)

Näistä jakeista on hyvin vaikea löytää salaista Kristuksen tulemusta. Hänen tulemiseensa liittyy käskyhuuto, ylienkelin ääni ja Jumalan pasuna. Joku on sanonut, että tämä huuto ja pasuna ovat kyllin äänekkäät herättämään kuolleet!

Edelleen Kristuksen paruusiassa ei tule tapahtumaan vain seurakunnan ylöstempaamista ja vanhurskaiden kuolleiden herättämistä, vaan myös laittomuuden ihmisen, Antikristuksen, tuhoaminen. "Niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä" (2 Tess 2:8). On selvää, ettei tämä ole salainen tapahtuma, sillä Kristuksen paruusia tulee olemaan julkituleminen, ilmestys.

Sitä paitsi tämä jae sijoittaa paruusian ahdistuksen loppuun. Juuri lainaamiamme jakeita vertaamalla päätyisi luonnollisesti siihen, että elävien pyhien ylöstempaaminen, kuolleiden ylösnousemus ja Antikristuksen tuomitseminen tapahtuvat kaikki samaan aikaan, nimittäin Jeesuksen paruusiassa ahdistuksen lopussa.

Paruusiassaan Jeesus on oleva kaikkien pyhiensä seurassa. Paavali rukoilee, että Jumala vahvistaisi tessalonikalaisia pyhyydessä "meidän Herramme Jeesuksen tulemuksessa, kun hän tulee kaikkien pyhiensä kanssa" (l Tess 3:13). Herra tulee takaisin tuomaan pyhänsä mukanaan, herättämään vanhurskaat kuolleet, tempaamaan elävät uskovat ylös ja tuhoamaan Antikristuksen.

Paruusia tulee tapahtumaan kirkkaudessa. Kristus tuhoaa laittomuuden ihmisen suunsa henkäyksellä ja "tulemuksensa ilmestyksellä" (2 Tess 2:8).

Englantilainen raamatunkäännös King James Version kääntää tämän "tulemisensa kirkkaudella", eikä käännös ole väärä. Tämä ilmestys tapahtuu kirkkaudessa; Paavali puhuu "suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymisestä" (Tiit 2:13).

Jeesuksen sanoista löydämme saman opetuksen näkyvästä paruusiasta, joka tapahtuu kirkkaudessa. "Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus" (Matt 24:27). Se tulee olemaan niinkuin salama, kirkas, näkyvä, kaikille ilmeinen.

Ne, jotka jakavat Kristuksen toisen tulemisen kahteen osaan, vastaavat näihin seikkoihin tavallisesti sanomalla, että paruusia merkitsee "läsnäoloa" ja kattaa sen tähden koko ajanjakson, joka alkaa ylöstempaamisesta ja ahdistuksen alkamisesta. Täten paruusia voisi siis viitata joko Kristuksen tulemiseen ylöstempaamista varten tai hänen ilmestymiseensä ahdistuksen lopussa.

On totta, että paruusia joskus merkitsee läsnäoloa. Paavali vertaa läsnäoloaan (= paruusia) Filipissä poissaoloonsa (= apuusia) (Fil 2:12). Korinttolaiset syyttivät Paavalia epäjohdonmukaisuudesta, koska "hänen kirjeensä ovat, sanotaan, kyllä mahtavat ja pontevat, mutta ruumiillisesti läsnäollessaan hän on heikko." (2 Kor 10:10).

Sana ei kuitenkaan aina merkitse läsnäoloa vaan useammin saapumista. Kun Paavali Efesossa ollessaan otti vastaan lähettiläitä Korintosta, hän iloitsi heidän paruusiastaan eli heidän tulostaan tai saapumisestaan (l Kor 16:17). Kun Paavali oli huolissaan Korinton tilanteesta, häntä lohdutti Tiituksen tulo (= paruusia) (2 Kor 7:6). Häntä ei lohduttanut Tiituksen läsnäolo vaan Tiituksen saapuminen ja hänen tuomansa uutiset Korintosta. Jos käännetään paruusia läsnäoloksi, siltä viedään sen varsinainen merkitys.

Tätä valaisevat seuraavat esimerkit: "Niin olkaa kärsivällisiä, veljet, Herran tulemukseen asti. - Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulemus on lähellä." (Jaak 5:7 - 8.) "Missä on lupaus hänen tulemuksestaan?" (2 Piet 3:4). Näissä jakeissa puhutaan Herran tulemisesta, paluusta; läsnäolo ei sovi yhteyteen.

Juuri käsitellyissä jakeissa ei tarkoiteta niinkään Kristuksen läsnäoloa kuin hänen tulemistaan. Kristuksen tulemuksessa kuolleet herätetään ja elävät temmataan ylös - läsnäolo ei sovi yhteyteen. Tullessaan, ei läsnäollessaan, hän on pyhiensä seurassa. Hänen tulemisensa, hänen saapumisensa tulee olemaan kuin salaman leimaus. Kristuksen paruusia on hänen toinen tulemisensa, ja se tuo sekä pelastuksen että tuomion: pyhien pelastuksen ja maailman tuomion.

Toinen sana, jota Herramme paluusta käytetään, on apokalypsis, joka merkitsee ilmestystä. Ne, jotka väittävät Kristuksen tulevan ennen ahdistuksen alkua | (pretribulationistit), erottavat Kristuksen ilmestyksen, apokalypsiksen, seurakunnan ylöstempaamisesta ja sijoittavat sen ahdistuksen loppuun, kun Kristus tulee kirkkaudessa tuomitsemaan maailman. Jos tämä näkemys pitää paikkansa, silloin Kristuksen ilmestys, apokalypsis, ei pääasiallisesti ole kristityn autuaan toivon kohde. Kun ilmestys tapahtuu, pyhät on temmattu ylös, ja he ovat saaneet Kristuksen kädestä palkkansa ruumiissa tehdyistä teoista. He ovat jo päässeet täysin osallisiksi elämästä ja yhteydestä Kristuksen kanssa. Kristus ilmestyy tuomitsemaan jumalattomat, ei pelastamaan seurakuntaa. Tämän pretribulationistisen näkemyksen mukaan meidän autuas toivomme ja kaipaavan odotuksemme kohde on ylöstempaaminen Kristuksen salaisesti tullessa, ei ilmestys.

Tätä emme kuitenkaan voi Raamatusta löytää. Me "odotamme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestystä" (l Kor 1:7).

Pretribulationismin mukaan emme odota ilmestystä, vaan ylöstempaamista. Seurakunnan on kärsittävä ahdistusta Kristuksen ilmestymiseen saakka. Paavali sanoo: "Jumala katsoo oikeaksi kostaa ahdistuksella niille, jotka teitä ahdistavat, ja antaa teille, joita ahdistetaan, levon yhdessä meidän kanssamme, kun Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa" (2 Tess 1: 6 - 7). Pretribulationismin mukaan lepo ahdistuksesta on jo saatu ylöstempaamisessa - ei tarvitse odottaa Jeesuksen Kristuksen ilmestymistä. Mutta Jumalan sanan mukaan tuo lepo saadaan ilmestyksessä.

Vastikään on todisteltu, ettei kreikankielinen ilmaus merkitsisi: "kun Herra Jeesus on ilmestyvä", vaan: "Herran Jeesuksen ilmestyksessä", siis ei sillä hetkellä, jolla Kristus ilmestyy, vaan sinä aikana, jona hänen ilmestymisensä tapahtuu. Kun Kristus ilmestyy, ahdistetuilla on jo lepo.

Tämä on kuitenkin hyvin luonnoton tapa tulkita Paavalin kielenkäyttöä. Kiinnittäkäämme huomio koko ilmaukseen: Jumala katsoo oikeaksi kostaa ahdistuksella toisille ja antaa toisille levon. Sekä kosto että levon antaminen tapahtuvat, "kun Herra Jeesus ilmestyy". Jos ahdistus on tarkoitus antaa Kristuksen ilmestyessä, niin lepokin on annettava Kristuksen ilmestyessä. Jos sanotaan, että lepo on jo saatu, se ei sovi kappaleen sanoihin.

|Pietari käytti samaa ilmausta. Nyt olemme osallisia Kristuksen kärsimyksistä, "että te myös hänen kirkkautensa ilmestymisessä saisitte iloita ja riemuita" (l Piet 4:13). Tämä antaa ymmärtää, että tulinen koettelemus päättyy vasta Kristuksen ilmestyessä. Toisessa paikassa Pietari sanoo, että uskomme kestäväisyys "koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä" (l Piet 1:7). Pretribulationismin mukaan tämä kiitos ja ylistys on jo koettu aikaisemmin seurakunnan ylöstempaamisen hetkellä.

Tämä jae kuitenkin väittää, että yksi Kristuksen ilmestymisen tarkoituksista on tuoda hänen kansalleen kiitos ja kunnia heidän uskonsa kestävyyden takia. Lopulta Pietari vakuuttaa meille, että meidän toivomme täydellistymisestä armossa tuodaan meille Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä. Jos nämä kaksi tapahtumaa ovat yksi ja sama, nämä jakeet ovat hyvin merkityksekkäät. Jos kuitenkaan näitä siunauksia ei saada Jeesuksen ilmestyksessä vaan aikaisemmassa ylöstempaamisessa, nämä jakeet ovat aivan hämmentävät ja vaikeat. On vaikea nähdä, miten voidaan tehdä ero näiden kahden tapahtuman välillä.

Ilmestyksestä tehdään jatkuvasti toivomme kohde; ylöstempaamisen täytyy siksi tapahtua Kristuksen ilmestyessä. Raamattu ei missään sano, että olisi ylöstempaaminen, joka tapahtuisi ennen ilmestystä.

Kolmas sana, jota Kristuksen toisesta tulemisesta käytetään, on epifaneia, joka merkitsee ilmestymistä ja joka pretribulationistisen käsityksen mukaan ei voi viitata seurakunnan ylöstempaamiseen ja Kristuksen salaiseen tulemiseen ahdistuksen alussa vaan Kristuksen ilmestykseen pyhiensä kanssa ahdistuksen lopulla maailmaa tuomitsemaan.

Sitä käytetään todellakin tässä jälkimmäisessä merkityksessä, sillä Kristus on surmaava laittomuuden ihmisen "tulemuksensa ilmestyksellä" (2 Tess 2:8). On selvää, että tämä epifania tapahtuu ahdistuksen lopussa.

Tämä Kristuksen epifania on kuitenkin, kuten apokalypsiskin, uskovan toivon kohde, mitä se ei voisi olla, jos seurakunta olisi jo saavuttanut toivonsa kohteen aikaisemmin, ylöstempaamisessa.

Paavali kehottaa meitä pitämään käskyn tahrattomasti ja moitteettomasti "meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymiseen saakka" (l Tim 6:14). Elämänsä lopulla Paavali ilmaisi luottavansa siihen, että hän oli hyvän kilvoituksen kilvoitellut, ja odottaen päivää, jona hän saa palkan Kristuksen tuomioistuimen edessä, hän sanoo: "Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat" (2 Tim 4:8).

Tällaisesta kappaleesta voi päätellä vain, että "se päivä", jota Paavali odottaa palkinnon päivänä, on Kristuksen ilmestyminen. Se on siksi päivä, johon kristityt ovat kiinnittäneet rakkautensa, se on kristillisen toivon kohde. Se on päivä, jona uskovat saavat palkintonsa. Pretribulationismi sijoittaa palkintopäivän ylöstempaamisen ja ilmestymisen välille. Tässä se sijoitetaan ilmestykseen, ahdistuksen loppuun.

Tämä seikka osoitetaan ratkaisevasti kirjeessä Tiitukselle (2:13, 14): "- odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä, hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee." Seurakunnan autuaallinen toivo on Jumalamme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestyminen.

Jos seurakunnan ylöstempaaminen, jossa meidät temmataan Kristusta vastaan yläilmoihin, tapahtuu kauan ennen hänen ilmestymistään, niin tämä on todella outoa kieltä. Pretribulationismin mukaan Kristuksen tulemisella ahdistuksen lopussa ei ole mitään tekemistä hänen pyhiensä palkitsemisen tai vanhurskaiden pelastuksen kanssa. Kuolleet on jo herätetty, ja elävät ovat jo saaneet ylösnousemusruumiinsa. Tekojen mukaan tapahtuva tuomio on jo ohi, ja Kristuksen palkinnot uskollisille palvelijoille on jo annettu.

Kristuksen ilmestymisessä ahdistuksen jälkeen on kysymys tuomiosta eikä pelastuksesta. Jumalan sanan mukaan juuri tämä ilmestyminen on kuitenkin meidän autuas toivomme. Juuri silloin saamme palkintomme. Juuri silloin meidät lunastetaan kaikesta pahuudesta ja puhdistetaan Jumalan täydelliseksi omaisuudeksi. Juuri silloin toivomme pääsevämme täydelliseen yhteyteen Kristuksen kanssa. Eikö näytäkin siltä, että ylöstempaamisen on tapahduttava ilmestyksessä eikä seitsemän vuotta aikaisemmin?

Varmaa on, että jos kieli on ensinkään ymmärrettävissä, niin Herran paruusian, apokalypsiksen ja epifanian välillä ei voi tehdä mitään erotusta. Ne ovat yksi ja sama tapahtuma. Kuten olemme jo aikaisemmin osoittaneet, niin vaikka paruusian väitetään merkitsevän läsnäoloa ja sen tähden kattavan koko ylöstempaamisesta alkavan ajanjakson, on selvää sen perusteella, kuinka Raamattu käyttää sanoja apokalypsis ja epifania, että Kristuksen ilmestyminen ei ole ainoastaan tuomion tapahtuma. Se on myös päivä, johon uskova on kiinnittänyt toivonsa, päivä, jona hän on pääsevä osalliseksi pelastuksen täydellisistä siunauksista Kristuksen toisessa tulemuksessa.

Voimme päätyä vain siihen tulokseen, että ero seurakunnan ylöstempaamisen ja Kristuksen ilmestymisen välillä on päätelmä, jota Jumalan sana ei missään tue ja jota Kristuksen paluuta käsiteltäessä käytetty kieli ei edellytä. Päinvastoin, jos jotakin on pääteltävä, niin kielenkäytön perusteella Kristuksen ilmestyminen on, kuten ylöstempaaminenkin, uskovan ihmisen pelastuksen päivä, jolloin hän pääsee täydellisesti Herran yhteyteen ja saa palkintonsa Herran kädestä.Paruusia, apokalypsis ja epifania näyttävät olevan yksi ja sama tapahtuma. Kaikki Kristuksen tulemisen jakaminen kahteen osaan on todistamatonta päättelyä.

Edes pretribulationistit eivät täysin häkeltymättä jaa Kristuksen toista tulemista kahteen tapahtumaan , tai jopa kahteen erilliseen osaan. Eräs tämän koulukunnan edustaja aiheutti kiistan väittäessään hiljattain, että Kristuksen tuleminen noutamaan seurakuntaansa ei ole Kristuksen toinen tuleminen. Tämä näkemys tekee eron Kristuksen paluun ja hänen toisen tulemisensa välille. Tämä on täysin paikkansapitämätön erottelu. Sille ei ole etsitty mitään tukea Kristuksen paluuta käsiteltäessä käytetyistä sanoista. Sanat paluu ja toinen tuleminen eivät itse asiassa olekaan raamatullisia sikäli, että kummallakaan sanalla ei ole kreikankielistä vastinetta. Sanat paluu ja tuleminen eivät herätä erilaisia mielikuvia. Tämä on toisin sanoen keinotekoinen ja mahdoton erotus. Kristuksen paruusia on hänen paluunsa; hänen paluunsa on hänen tulemisensa; hänen tulemisensa on hänen toinen tulemisensa.

Sanat, joita Herran paluusta käytetään, eivät anna mitään tukea ajatukselle Kristuksen kahdesta tulemisesta tai hänen tulemisensa kahdesta vaiheesta. Päinvastoin se vahvistaa näkemyksen, jonka mukaan Kristuksen paluu on oleva yksi, jakamaton tapahtuma kirkkaudessa. Tähän päättyi kirjan viides luku.

Nyt on aihetta vielä kiinnittää huomio kirjan toisessa luvussa esiin tuotuun Kysymykseen Israelista, joka alkaa sivulta 23. Kirjoittaja viittaa Paavalin opetukseen siitä, että vasta "Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset" (Room 9:7). "Se on: eivät ne, jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi" (9:8). Jumala valitsi Iisakin mutta hylkäsi Ismaelin. Sen tähden Aabrahamin todellisia perillisiä, todellista Israelia, ei voi määritellä luonnollisen ruumiillisen jälkeläisyyden, vaan Jumalan valinnan ja lupauksen perusteella.

Johtopäätös on selvä. Eivät kaikki Paavalin ajan juutalaiset voi kutsua itseään "Israeliksi", Jumalan kansaksi, vaan vain ne, joilla on Aabrahamin usko ja jotka siten todistavat olevansa lupauksen lapsia.

Tämä periaate on Roomalaiskirjeessä tuotu esiin aikaisemminkin. Paavali kirjoittaa: "Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkoisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu; vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa" (Room 2:28—29).

Paavali ei ole itse keksinyt tätä hengellisen ja lihallisen ympärileikkauksen vastakkainasettelua. Hän toistaa VT:ia:

"Ympärileikatkaa itsenne Herralle ja poistakaa sydämenne esinahka, te Juudan miehet ja Jerusalemin asukkaat, ettei minun vihani syttyisi kuin tuli ja palaisi, eikä olisi sammuttajaa, teidän tekojenne pahuuden tähden" (Jer 4:4).

Ulkonainen Mooseksen lakien totteleminen ei tee ihmisestä Aabrahamin jälkeläistä eikä tuota Jumalan suosiota: sydämen ja elämän on oltava lain mukaisia. Muuten ihminen joutuu Jumalan vihan alaiseksi.

Tätä periaatetta sovelletaan kahdessa Johanneksen ilmestyksen jakeessa. Johannes puhuu niistä, jotka "sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan ovat saatanan synagooga" (2:9, ks. myös 3:9). Tässä on kyse ihmisistä, jotka aivan oikein väittävät olevansa juutalaisia. He ovat fyysisesti ja uskonnollisesti juutalaisia, mutta Johannes sanoo, etteivät he ole hengellisesti juutalaisia vaan ovat itse asiassa saatanan synagooga, koska he kieltävät Jeesuksen Messiaanaan ja vainosivat hänen opetuslapsiaan.

Seuraavaksi Paavali käsittelee vastaväitettä, että tämä merkitsee Jumalan mielivaltaista toimintaa. Paavali käyttää vahvaa kieltä. Jumala on Jumala, hän on ihmisen Luoja, ja sellaisena hänellä on oikeus tehdä luoduillaan mitä haluaa. "Niinpä niin, oi ihminen, mutta mikä sinä olet riitelemään Jumalaa vastaan? Ei kaiketi tehty sano tekijälleen: 'Miksi minusta tällaisen teit?' Vai eikö savenvalajalla ole valta tehdä samasta savensa seoksesta toinen astia jaloa, toinen halpaa käyttöä varten?" (Room 9:20 - 21.) Tätä kappaletta tulkitaan usein siten kuin se viittaisi siihen, miten Jumala valitsee ihmisyksilöitä pelastukseen. Mikä tämän merkitys yksilölle lieneekin, Paavali kuitenkin ajattelee pääasiassa pelastushistoriaa ja sitä, kuinka Jumala valitsi Jaakobin Aabrahamille annettujen lupausten perilliseksi. Jumala on sietänyt hyvin kärsivällisesti kirjaimellisen Israelin kapinaa ja luopumusta "ja on tehnyt sen saattaakseen kirkkautensa runsauden ilmi laupeuden astioissa, jotka hän on edeltävalmistanut kirkkauteen" (Room 9:23). Toisin sanoen Jumala on suhtautunut kärsivällisesti kirjaimellisen Israelin epäuskoon, jotta hän siten saattaisi osoittaa armoaan todelliselle Israelille.

Myöhemmin Paavali tarttuu ajatukseen uudestaan. "Minä siis sanon: eivät kaiketi he ole sitä varten kompastuneet, että lankeaisivat (lopullisesti ja korjaamattomasti)? Pois se! Vaan heidän lankeemuksensa kautta tuli pelastus pakanoille." (Room 11:11.) Jumalalla on tarkoitus Israelin kompastumiselle ja lankeemukselle. Ei ollut niin, että Jumala olisi tullut kärsimättömäksi ja Israel langennut itsensä tähden. Paremminkin Jumala käytti Israelin lankeemusta tuodakseen pelastuksen pakanoille.

Aikaisemmin (Room 9:24) Paavali toteaa, että "laupeuden astiat, jotka Jumala on edeltävalmistanut kirkkauteen", eivät koostu vain juutalaisista vaan myös pakanoista. "Laupeuden astiat", jotka Jumala oli valinnut ottamaan "vihan astioiden" paikan, niiden uskottomien juutalaisten paikan, jotka ovat Jumalan tuomion alaisia, ovat sekä juutalaisia että pakanoita. Sitten Paavali tekee jotakin hämmästyttävää. Hän lainaa Hoosean kirjasta kahta kohtaa, jotka VT:n yhteydessään viittaavat Israeliin, ja soveltaa niitä kristilliseen seurakuntaan, joka koostuu suureksi osaksi pakanoista. "Hän myös Hoosean kirjassa sanoo: 'Minä olen kutsuva kansakseni sen, joka ei ollut minun kansani, ja rakkaakseni sen, joka ei ollut minun rakkaani'" (Room 9:25).

Herra oli käskenyt Hoosean ottaa itselleen haureellisen vaimon vertauskuvaksi Israelin hengellisestä haureudesta. Hoosean toinen lapsi oli tyttö, ja Hoosea sai käskyn: "Pane hänelle nimeksi Ei armahdettu, sillä en minä enää tästedes armahda Israelin heimoa, niin että antaisin heille anteeksi" (Hoos 1:6).

Tämä Israelin hylkääminen ei kuitenkaan ole lopullinen ja korjaamaton. Itse asiassa Hoosea vakuuttaa Israelin tulevaa pelastusta Jumalan valtakunnassa. Hoosea näkee päivän, jona väkivalta poistuu eläinkunnasta. Jumala tekee liiton kedon eläinten kanssa, lintujen ja matelijoiden kanssa. Hän poistaa väkivallan ja sodan välineet, jousen ja miekan - niin, jopa sodan. Israel saa asua maassa turvallisesti ja nukkua rauhassa. "Ja minä kihlaan sinut itselleni ikiajoiksi, kihlaan sinut itselleni vanhurskaudella ja tuomiolla, armolla ja laupeudella" (Hoos 2:19). Sitten Hoosea sanoo: "Minä armahdan Ei armahdettua ja sanon Ei minun kansalleni: 'Sinä olet minun kansani'; ja hän vastaa: 'Minun Jumalani' " (Hoos 2:23).

Tässä meillä on eskatologian alalla sama ilmiö, jonka havaitsimme kristologiassa: VT:n käsitteet tulkitaan ratkaisevasti uudelleen ja niille annetaan ennalta arvaamaton sovellus. Mikä VT:ssa tarkoittaa kirjaimellista Israelia, tarkoittaa Roomalaiskirjeen 9. luvun 25. jakeessa seurakuntaa, joka ei koostu juutalaisista vaan myös pakanoista (9:24). Itse asiassa UT:n kirkko on vallitsevasti pakanakirkko.

Paavali lainaa taas Hooseaa: "Ja on tapahtuva, että siinä paikassa, jossa heille on sanottu: 'Te ette ole minun kansani', siinä heitä kutsutaan elävän Jumalan lapsiksi" (Room 9:26). Hoosea sai kolmannen lapsen, pojan, ja häntä käskettiin: "Pane hänelle nimeksi Ei minun kansani, sillä te ette ole minun kansani, enkä minä tahdo olla teidän omanne" (Hoos 1:9). Tässä tapauksessa Hoosea välittömästi jatkaa julistamalla Israelin tulevaa pelastusta. "Mutta israelilaisten luku on oleva niinkuin meren hiekka, jota ei voi mitata eikä lukea. Ja siinä paikassa, jossa heille on sanottu: 'Te ette ole minun kansani', heille sanotaan: 'Elävän Jumalan lapset!" (Hoos 1:10.)

Näin siis kahdessa eri paikassa profetioita, jotka VT:ssa viittaavat kirjaimelliseen Israeliin, sovelletaan UT:ssa pakanakirkkoon.Toisin sanoen Paavali näkee Hoosean jakeiden 1:10 ja 2:23 hengellisen täyttymyksen seurakunnassa. Tästä seuraa väistämättä, että pakanaseurakunnan pelastus on Israelille annettujen profetioiden täyttymys. Nämä tosiasiat pakottavat osan raamatunlukijoista, muun muassa tämän kirjoittajan, puhumaan seurakunnasta uutena, todellisena, hengellisenä Israelina.

Tätä päätelmää tukevat kappaleet, joissa Paavali puhuu uskovista kristityistä Aabrahamin (hengellisinä) lapsina. "Ja hän sai ympärileikkauksen merkin uskonvanhurskauden sinetiksi, joka hänellä oli ympärileikkaamatonna, että hänestä tulisi kaikkien isä, jotka ympärileikkaamattomina uskovat, niin että vanhurskaus heillekin luettaisiin; ja että hänestä tulisi myöskin ympärileikattujen isä, niiden, jotka eivät ainoastaan ole ympärileikattuja, vaan myös vaeltavat sen uskon jälkiä, mikä meidän isällämme Aabrahamilla oli jo ympärileikkaamatonna" (Room 4:11—12.)

Tässä Aabrahamin sanotaan olevan uskovien juutalaisten ja uskovien pakanoiden isä. Väistämättä seuraa johtopäätös: uskovat, olivatpa he juutalaisia tai kreikkalaisia, ovat Aabrahamin todellisia lapsia. Mieleemme muistuvat jälleen 2. luvun jakeet 28 - 29: todellisia juutalaisia ovat sydämeltään ympärileikatut.

Jälleen Paavali toistaa, että Aabraham on meidän kaikkien isä (4:16). Kirjoittaessaan galatalaisille Paavali oli jo todennut: "Tietäkää siis, että ne, jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia" (Gal 3:7).

Dispensationalisteille "hengellistävä" hermeneutiikka on vaarallisin tapa tulkita VT:ia. Professori John Walvoord on kirjoittanut, että tämä hermeneutiikka on luonteenomaista nykyaikaisille katolisille, liberaaleille ja ei-dispensationalistisille kirjoittajille (The Millennial Kingdom, 1959, s. 71).

Minun on mielestäni omaksuttava hengellistävä hermeneutiikka, koska UT soveltaa hengelliseen seurakuntaan lupaukset, jotka VT:ssa viittaavat kirjaimelliseen Israeliin. En tee tätä siksi, että olisin ennalta sitoutunut liittoteologiaan, vaan koska Jumalan sana sitoo minua.

Jos seurakunta siis on todellinen hengellinen Israel, niin "ei kaiketi Jumala ole hyljännyt kansaansa", kirjaimellista Israelia (Room 11:1)? Paavali vastaa tähän kysymykseen pitkähkösti. Hän vihjaa Israelin tulevaan pelastukseen: "Sillä jos heidän (= kirjaimellisen Israelin) hylkäämisensä on maailmalle sovitukseksi (= pakanoille pelastukseksi), mitä heidän armoihinottamisensa on muuta kuin elämä kuolleista?" (Room 11:15).

Paavali ottaa tässä esimerkiksi kuuluisan öljypuu- vertauksen. Öljypuu on Jumalan kansa kokonaisuudessaan. Luonnolliset oksat (= juutalaiset) on taitettu pois luonnollisesta puustaan, ja villit öljypuun oksat (= pakanat) on oksatettu jaloon öljypuuhun. Mutta kuka ikinä on kuullut villien oksien oksastamisesta jaloon puuhun? Paavali on tietoinen tästä ongelmasta, sillä hän sanoo tämän olevan "vasten luontoa" (Room 11:24). Paavali varoittaa pakanoita, jotka ovat päässeet Israelin paikalle, etteivät he kerskuisi, sillä Jumala kykenee leikkaamaan heidät uudelleen pois. Samoin "nuo toisetkin (= juutalaiset), jos eivät jää epäuskoonsa, tulevat oksastettaviksi, sillä Jumala on voimallinen oksastamaan ne jälleen. Sillä jos sinä olet leikattu luonnollisesta metsäöljypuusta ja vasten luontoa oksastettu jaloon öljypuuhun, kuinka paljoa enemmän nämä luonnolliset oksat tulevat oksastettaviksi omaan öljypuuhunsa!" (Room 11:23 - 24.)

Sitten Paavali esittää yhteenvedon koko tilanteesta suurenmoisella lausumalla: "Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman viisautenne varassa – pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus - hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut, ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: 'Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista. Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä." (Room 11:25—27.) ;,,

Tässä on pelastushistorian jumalallinen järjestys. Luonnolliset oksat ovat jaloöljypuussa, luonnolliset oksat katkaistaan epäuskon tähden, villit oksat oksastetaan puuhun vasten luontoa, luonnolliset oksat oksastetaan uudelleen öljypuuhun. Israel lankesi luokkauskiveen, Kristukseen, mutta ei langetakseen ikuisesti (Room 11:11). Kun Paavali sanoo: "Kaikki Israel on pelastuva", hän ei ilmeisesti voi tarkoittaa jokaista juutalaista, joka ikinä on elänyt. Mutta on tuleva päivä, jolloin "kaikki Israel", suuri enemmistö elävistä juutalaisista, pelastuu.

Voisimme toivoa, että Paavali olisi kirjoittanut enemmän siitä, miten Israel pelastuu. Sanat "Siionista on tuleva pelastaja" saattavat hyvinkin viitata Kristuksen toiseen tulemiseen. Yksi hänen paluunsa tarkoitusperistä tulee olemaan Israelin lunastaminen siinä kuin seurakunnan ottaminen luokseen.

Kaksi asiaa on kuitenkin selvää. Israelin on pelastuttava samalla tavoin kuin seurakunnan - kääntymällä uskossa Jeesuksen, Messiaansa, puoleen (Room . 11:23), ja siunaukset, joita Israel tulee saamaan, ovat Kristuksessa saatavia siunauksia - samoja siunauksia, jotka seurakunta on saanut.

Entä sitten VT:n yksityiskohtaiset lupaukset temppelin ennalleen rakentamisesta? Hebrealaiskirje vastaa tähän kysymykseen selvästi sanoessaan, että "laissa on vain tulevan hyvän varjo, ei itse asiain olemusta" (Hebr 10:1). Laki temppeleineen ja uhrijärjestelmineen oli vain varjoa siunauksista - itse asiain olemuksesta - jotka ovat kohdanneet meidät Kristuksessa. Varjo on tehtävänsä täyttänyt. Kristus on nyt käynyt sisään todelliseen kaikkeinpyhimpään taivaassa, jossa hän on meidän suurena ylimmäisenä pappinamme. Ei ole ajateltavissa, että Jumalan pelastussuunnitelma jälleen palaisi varjojen aikaan.

Hebrealaiskirje vakuuttaa juuri tätä. "Mutta tämä taas on saanut niin paljoa jalomman viran, kuin hän on myös paremman liiton välimies, liiton, joka on paremmille lupauksille perustettu. Sillä jos ensimmäinen liitto olisi ollut moitteeton, ei olisi etsitty sijaa toiselle." (Hebr. 8:6 - 7.) Hebrealaiskirje asettaa vastakkain Kristuksessa tehdyn uuden liiton ja Mooseksen liiton. Jos Mooseksen liitto olisi ollut moitteeton, ei olisi tarvittu toista liittoa.

Hebrealaiskirje todistaa tämän pitkällä lainauksella Jeremian kirjasta (31:31 - 34):

"Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton; en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra. Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani ... sillä minä annan anteeksi heidän rikkomuksensa enkä enää muista heidän syntejänsä."

Tässä näemme uudelleen jo tapaamamme ilmiön. On hyvin vaikea uskoa, että olisi kaksi uutta liittoa: se, jonka Kristus teki verensä kautta seurakunnan kanssa, ja Israelin kanssa tehtävä uusi liitto, joka dispensationalistien mukaan olisi suurelta osin Mooseksen liiton uudistaminen. Tosin olemme jo huomanneet Roomalaiskirjeestä (9 - 11), että Paavalin opetuksen mukaan kirjaimellinen Israelkin vielä pääsee uuden liiton piiriin, mutta tässä on kyseessä sama uusi liitto, joka on ristillä tehty seurakunnan kanssa. Se ei ole mikään erillinen liitto. Hebrealaiskirjeen 8. luku soveltaa Jeremian kautta annettua lupausta Kristuksen seurakuntansa kanssa tekemään liittoon.

Tämä tulee vielä selvemmäksi toisen kappaleen avulla. Hebrealaiskirjeen 10:11 - 17 puhuu Kristuksen uhrista ristillä syntien tähden ja hänen istuutumisestaan Jumalan oikealle puolelle ja toteaa, että hän "odottaa nyt vain, kunnes hänen vihollisensa pannaan hänen jalkojensa astinlaudaksi. Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään." Nämä sanat osoittavat kiistattomasti, että Hebrealaiskirje puhuu Kristuksen seurakuntansa kanssa tekemästä liitosta. Sitten Hebrealaiskirje jälleen lainaa Jeremian kirjan 31. lukua.

"Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan', sanoo Herra. 'Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä'; ja: 'heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista'. Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita." (Hebr 10:16 - 18.)

On vaikea nähdä, kuinka kukaan voi kieltää, että Jeremian 31. luvun uusi liitto on Kristuksen seurakuntansa kanssa tekemä uusi liitto.

Hebrealaiskirjeestä juuri lainaamamme kappale sanoo, että missä synnit ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita. Kristuksen aikaansaama anteeksiantamus tekee Mooseksen järjestelmän pätemättömäksi ja vanhentuneeksi. Hebrealaiskirje vakuuttaa samaa totuutta luvussa 8 (j. 13): "Sanoessaan 'uuden' hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi, mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään."

Viittaavatpa nämä sanat sitten roomalaisten toimittamaan Jerusalemin historialliseen hävitykseen v. 70 tai eivät, ne ainakin vahvistivat Mooseksen järjestyksen hajoamisen, koska lunastus oli tullut todelliseksi ja sen uusi järjestys oli astunut voimaan.

Tässä tapaamme taas perusteellisen VT:n profeettojen uudelleen tulkinnan, joka puhuu Mooseksen liiton väliaikaisuudesta temppeleineen ja uhrijärjestelmineen. Hebrealaiskirje väittää, että nämä ovat esikuvia ja varjoja, jotka viittaavat hengelliseen todellisuuteen, joka on tullut Kristuksessa. Kun esikuvat ja varjot ovat täyttäneet tehtävänsä, ne hylätään.

Miten tämä liittyy käsillä olevaan Israel- kysymykseen? Kolmella tavalla. Ensinnäkin, Jumala on säilyttänyt kansansa. Israel on yhä "pyhä" kansa (Room ; 11:6), joka on asetettu erilleen ja määrätty toteuttamaan Jumalan tarkoitus. Toiseksi, kaikki Israel on vielä pelastuva. Eräs nykyaikainen tutkija on esittänyt, että tuhatvuotisen valtakunnan aikana historia on ensimmäistä kertaa näkevä todella kristityn kansakunnan. Kolmanneksi, Israelin pelastuksen on tapahauttava sen uuden liiton puitteissa, jonka Kristus on jo seurakunnan kanssa perustanut, eikä suinkaan uudelleen rakennetun juutalaisten temppelin ja henkiin herätetyn Mooseksen uhrijärjestelmän kautta.

Hebrealaiskirje vakuuttaa, että koko Mooseksen järjestelmä on vanhentunut ja lähellä häviämistään. Sen takia suosittu dispensationalistinen käsitys, että Israel on "profetian kello", on harhaan johtava. Ehkäpä aikanamme tapahtunut Israelin paluu Palestiinaan on osa Jumalan tarkoituksista Israelia kohtaan, mutta UT ei valaise tätä kysymystä lainkaan. Kuitenkin Israelin säilyminen kansana vuosisatojen halki on merkki siitä, ettei Jumala ole hylännyt kansaansa Israelia.

Tähän George Eldon Ladd:in kyseisen kirjan lainaukseni päättyivät. Lopuksi suosittelen kaikille tämän kyseisen kirjan (Tulevaisuus on Jumalan George Eldon Ladd) lukemista alusta loppuun.

Suosittelen myös seuraavan, linkin takaisten tekstieni lukemista, joiden joukosta löytyy myös seuraava teksti: ”PAAVALIN TESSALONIKALAISKIRJEIDEN ESKATOLOGISEN SANOMAN YHTEENVETO JA SELITYS“, kreikankielisten tessalonikalaiskirjeiden käännös- hahmotelmieni jatkoksi: ” http://koti.mbnet.fi/rape1941/prosanva.htm.pdf.”

*

Siirry seuraavaan kotiasivun tekstiin: ”http://koti.mbnet.fi/rape1941/ilmesty1.htm ”