MIETTEITÄ HÄNESTÄ JOKA TULI TAIVAASTA.
Lähdin tutkistelemaan tätä aihetta, lainaamalla Paavalin efesolaiskirjeen kohdasta 4: 7-10 kirkkoraamatun sanat:
"Kukin meistä on saanut oman armolahjansa, sen jonka Kristus on nähnyt hyväksi antaa."
Tämän vakuudeksi Paavali vetoaa kirjoituksiin, jatkaen:
"Kirjoituksissa sanotaankin: `Hän nousi korkeuteen vangit voittosaaliinaan, hän antoi lahjoja ihmisille."
Jatkossa Paavali esittää kysymyksen vastauksineen:
"Eikö se, että hän nousi korkeuteen, merkitse, että hän oli laskeutunut alas, aina maahan saakka? Hän joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs, täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan."
Nyt kysyn, mitä tällainen puhe merkitsee? Mitä Paavali tarkoitti, edellä lainattua kirjoittaessaan? Jo Johannes Kastaja selitti samaa, sanoessaan Joh.3.:31 mukaan:
"Hän joka tulee ylhäältä, on kaikkien yläpuolella. Joka on maasta on maan tomua ja puhuu tämän maailman asioista. Hän joka tulee taivaasta, todistaa siitä, mitä on nähnyt ja kuullut,..."
Tässä Johannes Kastaja vetää rajaa tavallisen kuolevaisen ja Herramme Jeesuksen Kristuksen välille. Tavalliset ihmiset ovat kaikki syntyisin maasta, mutta näin ei ole meidän Herramme Jeesuksen laita. Jeesus on näet ennen ihmiseksi syntymistään ollut olemassa "ylhäällä" ja "taivaassa."
Samassa Johanneksen evankeliumin luvussa (3:13) sanotaan:
"Kukaan ei ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka on taivaasta tänne tullut, Ihmisen Poika."
Samassa yhteydessä Jeesus paljasti lisää myös tulemisensa tarkoituksesta, jatkaen:
"Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava, jotta jokainen joka uskoo häneen, saisi ikuisen elämän."
Apostoli Paavali valottaa hiukan filippiläisille kirjoitetun kirjeensä kohdassa 2:5-8 Herramme Jeesuksen pre-eksistenssiä, eli ihmiseksi tuloa edeltänyttä ennalta olemassa oloa seuraavin sanoin:
"Olkoon teilläkin sellainen mieli joka Kristuksella Jeesuksella oli. Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen. Hän luopui kaikesta, otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa. Hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti."
Entä, mistä Paavali on saanut aiheen ja varmuuden edellä lainattua kirjoittamaan? Tietenkin "profeetallisesta sanasta" eli Vanhan testamentin pyhistä kirjoituksista. Vanhassa testamentissa on kohtia, jotka valaisevat asiaa.
Yksi sellainen on Miika 5:1, joka kuuluu:
"Sinä Betlehem, sinä Efrata, sinä olet pienin Juudan sukukuntien joukossa! Mutta sinun keskuudestasi nousee mies, joka on oleva hallitsija Israelissa. Hänen juurensa ovat muinaisuudessa, ikiaikojen takana."
Tässä kohtaa uuden kirkkoraamattumme käännös ei ole suinkaan sanatarkka, mutta kylläkin erittäin onnistunut. Vanhempi kirkkoraamattu sanoo jakeen lopussa: "...jonka alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista."
Septuaginta, Vanhan testamentin kreikannos sanoo:
"...Kai hai eksodoi autuu ap arkhees eks heemeroon aioonos", merkiten: "...ja hänen uloslähtönsä alusta, päivistä ikuisuuden."
Septuaginta käyttää kreikan eksodos - sanan monikkoa eksodoi, ja tämä merkitsee kreikankielisen kreikan sanakirjan mukaan siirtymistä tai astumista jostakin sisätilasta johonkin ulkotilaan, ja se vastaa usein heprean "jaasaa" - sanaa, jolla on sama merkitys.
Eksodos - sana on muodostunut sanoista "eks" = ulos, ja "hodos" = tie, merkiten siis. "tie ulos." Septuagintassa sanalla tarkoitetaan "lähtemistä / poismenoa" (myös poismenoa kuolemisen merkityksessä). Se on myös Egyptistä lähdölle annettu nimitys. Uudessa testamentissa sana tarkoittaa sekä Egyptistä lähtöä että kuolemaa (Hepr.11:22, Luuk.9:31, 2 Piet.1:15).
Miika 5:1:ssä heprean sana ei kuitenkaan ole "jaasaa", vaan "moosaa'", mikä merkitsee eri muodoissaan lähtökohtaa, ulostulokohtaa, alkuperää, ja jopa `käymälää`. Heprean sana esiintyy tässä monikollisessa status constructus muodossa, ja uuden kirkkoraamattumme monikko "...hänen juurensa ovat..." on mielestäni erittäin onnistunut.
Merkittävää on, että myös uuskreikankielinen tekstilaitos on käyttänyt tässä kohtaa "moosaa" - sanan käännöksenä kreikan "eksodoi" - monikkoa kuten Septuagintakin.
Nykykreikan viimeisin tekstilaitos tosin sanoo: "Hänen alkuperänsä on kovin vanha: se palautuu muinaisiin päiviin”
(Η καταγωγη του ειναι πολυ παλια, αναγεται στις αρχαιες μερες).
Mitä ilmeisintä on, että Miika 5:1:ssä tarkoitetaan Herramme Jeesuksen ihmiseksi syntymistä edeltänyttä olemassaolon alkuperää.
Toinen Vanhan testamentin tärkeä kohta on San.l. 8:22-31. Tämän kohdan seurakunta on alusta asti tulkinnut niin, että tekstissä puhuu pre-eksistenttinen, eli ennalta (ennen ihmiseksi syntymistään) olemassa ollut Herramme Jeesus Kristus.
Jakeessa 22 Septuaginta sanoo: "Herra loi minut hänen teittensä alkuna, töitään varten."
Uuskreikan hepreankielisestä masoreettisesta tekstistä tehdyn tekstilaitoksen käännös sanoo:
"Herra omisti minut hänen teittensä alussa, ennen hänen tekojaan, ikuisuudesta."
Ο κυριος με ειχεν εν τηι αρχηι των οδων αυτου, προ των εργων αυτου, απ αιωνος.
Tästä uuskreikan katharevusa- kielen tekstilaitoksesta on puolestaan käännetty nykykreikan dimotiki- kielinen tekstilaitos, jonka teksti kuuluu: ”Herra omisti minut hänen teittensä alussa, ennen hänen töitään, ikuisuudesta,
” Ο Κυριος με ειχε στην αρχη των δρομων του, πριν απο τα εργα του, απο τoν αιωνα.”
Viimeisin Kreikan dimotiki- kielinen hepreasta tehty käännös sanoo: "Herra loi minut ennen hänen kaikkia töitään, ensimmäisenä hänen töistään, kovin kauan sitten."
Ο Κυριος με δημιουργησε πριν απ τα εργα του ολα, το πρωτο απο τα εργα του απο πολυ παλια.
Sananlaskut 8:22 jakeessa esiintyvä heprean alkutekstin "qaanaa" verbin ”gaanah” muoto on edellä ollut kahdenlaisen kääntämisen kohteena. Tulisiko kääntää "omisti" vaiko "loi" ?
Huomion arvoisia ovat ne merkitykset, joita Jeesuksen puhuman aramean kielen sukulaismurteelle, eli Syyrian itä-aramealaiseen Peshitta - käännökseen on käännetty. George Lamsan englanninkielinen itä-aramealaisesta Peshitta - käännöksestä tehty englanninnos sanoo kyseisessä kohdassa:
"The LORD created me as the first of his creations, before all of his works." = "HERRA (= Jahve) loi minut luomisiensa ensimmäisen, ennen kaikkia hänen töitään."
Onkin huomattava, että niistä yli tusinasta eri englanninkielisestä käännöksestä, jotka kirjahyllystäni löytyvät, vain King James version, New American Standard Bible, sekä "Young's Literal Translation käyttävät käännöksessään "possessed" (omisti) - sanaa.
New Century Version sanoo:
"I, Wisdom, was with the LORD when he began his work, long before he made anything else."
"Minä, Viisaus, olin HERRAN (= Jahven) kanssa kun hän aloitti hänen työnsä, kauan ennen kuin hän teki mitään muuta."
Seuraavat käännökset (RSV, NRSV, GNB, The New Jerusalem Bible, REB, JA GNB) käyttävät "created" - sanaa.
Moffatin käännöksen teksti kuuluu:
"The Eternal formet me first of his creation, first of all his works in days of old:"
"Iankaikkinen muodosti minut luomisensa ensimmäiseksi, ensimmäiseksi kaikista hänen töistään, muinaisina päivinä."
NIV - käännös sanoo päätekstinään:
"The LORD brought me forth as the first of his works, before his deeds of old."
"HERRA (= Jahve) tuotti minut hänen töittensä ensimmäisenä, ennen hänen muinaisia tekojaan."
Bring forth merkitsee: synnyttää, tuottaa, aiheuttaa. NIV - käännöksen alaviitteessä annetaan päätekstille kaksi vaihtoehtoista
lukutapaa: "The LORD possessed me at the beginning of his work." Ja: "The LORD brought me forth at the beginning of his work."
Käännettyinä: "HERRA (= Jahve) omisti minut hänen työnsä alkuna." Ja:"HERRA (=Jahve) tuotti minut hänen työnsä alkuna." (tai: synnytti)
The Interlinear NIV Hebrew-English Old Testament tekstissä lukutapa "possessed" (omisti) on noussut alaviitteestä ylös päätekstiin ja brought forth lukutapa vastaavasti pudonnut päätekstistä alaviitteeksi.
Tämän tekstilaitoksen hepreankielisen tekstin sanojen rivien välissä esiintyvät seuraavat englanninkieliset sanasta sanaan vastineet:
"Yahweh he-possessed-me beginning-of way-of-him before deeds-of-him from-of-old."
Ymmärrettävä käännös lienee: "Jahve omisti minut hänen tiensä alkuna, ennen hänen tekojaan, muinaisuudesta."
The Amplified Biblen teksti kuuluu:
"The LORD formet and brought me (Wisdom) forth at the beginning of His way, before His acts of old.
"HERRA (= Jahve) muodosti ja tuotti minut (Viisauden) Hänen tiensä alkuna, ennen Hänen muinaisuuden tekojaan."
Strong's Exhaustive Concordance antaa hebrean "qaanah" verbille monia vastineita. Näiden joukossa on sekä "omistaa" että "luoda" merkitykset.
Sen sijaan suomenkielinen Iso Raamatun Sanahakemisto viittaa San.l. 8:22 kohdan "luoda" - sanasta vain heprea-suomi sanakirjan kohtaan 6781. Tässä kohtaa "qnh" - verbille annetaan vain kaksi merkitystä (raamatunkohtien esimerkkeineen):
1. Luoda. 2. Saada aikaan.
On huomattava, että sanakirja selittää samaa "gnh" - verbiä myös kohdassa 6780. Tässä kohtaa verbin merkityksiksi (raamatun-kohtien esimerkkeineen) annetaan: 1. ostaa, hankkia, 2. ostaa vapaaksi, maksaa lunastusmaksu, 3. (part) ostaja, omistaja, 4. hankkia itselleen.
Merkittävää on huomioida, että sanahakemisto viittaa San.l 8:22:n "luoda" verbistä vain sanakirjan kohdan 6781 merkityksiin "luoda", "saada aikaan", ei sen sijaan kohdan 6780 merkityksiin.
Edellä esitettyjen käännösvaihtoehtojen välillä ilmenevä ero sisältää niin suuren ristiriidan, että se oli osasyynä vakavaan opilliseen hajaannukseen kirkon apostolista aikaa seuranneiden vuosisatojen aikana.
Sananlaskujen 8 luvun jakeessa 30 esiintyy heprean kielessä "'aamon" - sana, joka merkitsee "rakennusmestaria" ja "arkkitehtia", ei sen sijaan "hoidokkia" joksi vanhempi kirkkoraamattu on sanan kääntänyt. Nykyinen kirkkoraamattu on jättänyt kokonaan tämän sanan käännöksen pois, nimittäen kuitenkin "vierellä olijaa" esikoiseksi.
Septuaginta on kääntänyt "'aamon" - sanan "yhteen sovittajaksi" / "rakentajaksi" ( αρμοζουσα, harmodzuusa), uuskreikan tekstilaitos taas "rakentajaksi" / "tekijäksi" (δημιουργουσα, deemiurguusa).
Merkittävää kylläkin on, että viimeisin virallinen nykykreikan kielelle hepreasta käännetty tekstilaitos edustaa tekstissään kyseisessä kohtaa käännöstä σαν μικρο παιδι = ”kuin pieni lapsi”. Sivun alaviitteessä tekstilaitos antaa vaihtoehtoisen käännöksen: Τοτε ημουνα κοντα σ αυτον, τον αρχιτεκτονα η σαν αρχιτεκτονας = ”Silloin minä olin hänen lähellään arkkitehtinä” tai ”kuin arkkitehti”.
Muun muassa tähän Raamatun kohtaan (monien muiden lisäksi) perustuu se Uuden testamentin näkemys Jeesuksesta, jonka mukaan hän on luomisen välittäjä (Joh.1:3, Kol.1:15-16, Hepr.1:2). Nämä kohdat kuuluvat kirkkoraamatun mukaan:
"Kaikki syntyi sanan luomana. Mikään mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä."
"Hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt. Hänen välityksellään luotiin kaikki..."
"Monet kerrat ja monin tavoin Jumala muinoin puhui isillemme profeettojen suulla, mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat."
Meidän Herramme Jeesus oli siis ennen ihmiseksi tuloaan aikojen hämärästä asti olemassa. Hän oli jo "alussa", jopa (joidenkin tekstien mukaan) ennen aikaa olemassa. Silloin hän oli "Jumalan muodossa" oleva jumalallinen persoona. Kun Jumala alkoi luomistyönsä, hänestä tuli luomisen välittäjä ja toteuttaja.
Myöhemmin, aivan maailmankaikkeuden ja kaiken olemassaolon viimeisinä päivinä, vain pari tuhatta vuotta sitten, tapahtui seuraava vaihe. Hän jätti taivaan ja Isän Jumalan kirkkauden olotilan, ja tuli ihmiseksi ihmisten joukkoon. Tällöin hän Paavalin filippiläiskirjeen mukaan (2:5-11) "tyhjensi itsensä", mikä tarkoittaa, että hän todella tyhjensi itsensä siitä kirkkaudesta ja Jumalan kaltaisuudesta, mikä hänellä oli Isän luona. Hän otti orjan eli ihmisen muodon, ja hänet havaittiin olennoltaan ihmiseksi. Sana siis todella "tuli lihaksi" (Joh.1:14), kuten Johannes evankeliumissaan tapahtumaa selittää.
Hän kuoli ihmisen kuoleman, mutta hänet herätettiin toisena Aadamina Isän Jumalan toimesta kuolleista eläväksi. Hänen elämänsä siirrettiin takaisin Jumalan kirkkauden olotilaan ja läheisyyteen. Hänelle annettiin Isän toimesta kaikki valta, ja nyt hän hallitsee ja toimii ylipappina Isän Jumalan edessä meidän hyväksemme. Hän odottaa sitä aikaa, jolloin kaikki alistetaan näkyvällä tavalla hänen jalkojensa alle. Hän on meidän pelastuksemme täydelliseksi tehty Päämies. Jumalan tarkoitus on viedä hänen kauttaan paljon lapsia kirkkauteen.
Raimo Poutiainen
Päivityslisäys:
Miten ja milloin kolminaisuusoppi oikein syntyi? Nikean kirkolliskokouksessa se ei vielä syntynyt.
Nikean kirkolliskokous.
Nikean kirkolliskokouksessa (v. 325) ei vielä näet puhuttu kolminaisuudesta yhtään mitään. Siellä päätettiin ainoastaan, että Kristus on yhtä substanssia, samaa olemusta kuin Isäkin, mutta Pyhästä Hengestä Jumalan kolmantena persoonana ei vielä puhuttu mitään.
Keisari Konstantinus kutsui hovisaarnaajansa Hosiuksen neuvosta kaikki katoliset piispat kokoukseen Nikeaan vuonna 325.
Suurin osa näistä yli 300 piispasta oli origenisteja.
Myöhemmin heitä alettiin nimittää myös semi-areiolaisiksi.
Kokouksessa keisari ja Hosius ajoivat yhdessä (ja pääasiassa kirkkopoliittisista syistä) läpi sellaisen sanamuodon uskontunnustukseksi, jonka takana oli vain kokouksen osanottajien vähemmistön vakaumus. Myöhemmin keisarin kanta vaihtui, koska hänen kirkkopoliittiseksi neuvonantajakseen vaihtui Eusebius nikomedialainen Hosiuksen tilalle.
Nyt Nikean päätöksen kannattajat puolestaan joutuivat epäsuosioon, ja areiolaiset, liittyneinä yhteen origenistien kanssa, pääsivät vuorostaan suosioon. Näin oli aina Konstantinuksen kuolemaan asti, vuoteen 337.
Tämän jälkeen keisarit ja heidän suosioonsa päässyt uskontopuolue vaihtui useaan kertaan. Näitä kulloisenkin keisarin suosiosta kilpailevia, kannatukseltaan merkittävän kokoisia kristillisiä uskonpuolueita oli tähän aikaan useita. Jopa pakanuus pääsi hetkeksi takaisin suosioon keisari Julianuksen aikana.
Basileios Kesarealainen.
"Basileios Kesarealaista on kutsuttu `Hengen teologiksi´ ja hän kirjoitti 370-luvulla yhden tärkeimmistä kirjoistaan Pyhästä Hengestä, jossa hän luo perustan Isän, Pojan ja Hengen välisen suhteen kuvaukselle. Hänen käsittelytapansa tuli olemaan perustana kristilliselle kolminaisuusopille.
Ilmapiirissä, jossa monet epäröivät asettaa Poikaa samanarvoiseksi Isän kanssa. oli ymmärrettävää, että vielä varauksellisempia oltiin kutsumaan Pyhää Henkeä Jumalaksi.
Pelättiin suuresti polyteismistä syyttämistä. Monet huomauttivat, ettei Uudessa testamentissa ollut yhtään kohtaa, missä Henkeä olisi kutsuttu `Jumalaksi`.
Mutta miten tulisi tulkita ilmaisua, jota käytettiin kasteen yhteydessä jo apostolien päivinä?
Ihmisten kastaminen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen oli yleinen kristillinen käytäntö. Kun kastettiin jonkun nimeen, eikö sen edellytyksenä ollut, että kyseessä oli Jumala?
Kun Basileios puolustaa Henkeä, hänkin pitää edellä mainittua kohtaa yhtenä pääargumenttinaan, kuten myös ylistyshymnissä esiintyvää `Kunnia olkoon Isän ja Pojan ja Pyhän hengen`.
Hän on tietoinen siitä, että Uusi testamentti ei ikinä käytä painotettua ilmaisua `Jumala. Pyhä Henki´ tai `Pyhä Henki on Jumala´. Mutta Hengen tekemisistä me tiedämme, kuka henki on. Miten Henki voi uudesti synnyttää kasteessa, jos hän ei ole Jumala? Miten häntä voidaan kutsua Pyhäksi Hengeksi, ja palvoa häntä, ellei hän ole Jumala? Jumala yksin on pyhä ja arvollinen palvottavaksi.
Basileios määrittelee kolminaisuuden sisäiset suhteet puhumalla Pojasta, joka on Isästä syntynyt, mutta Pyhästä Hengestä, joka lähtee Isästä.
Kaikki ovat osallisia samasta jumalallisesta luonnosta, mutta ilmaisujen `syntynyt` ja `lähtee´ välinen ero oli tärkeä ja se koottiin seuraavassa Konstantinopolin kirkolliskokouksessa uskontunnustuksen muotoiluun:
`Me uskomme Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään, joka lähtee Isästä, ja jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa palvotaan ja kunnioitetaan.´
Tähän uskontunnustuksen osaan tehtiin läntisessä kristikunnassa pieni `filioque` - sanan lisäys 600-luvulla, ja se tuli johtamaan vakaviin ristiriitoihin itäisen ja läntisen kirkon välillä. Filioque tarkoittaa ´ja Pojasta` ja tarkoitti siis sitä, että Henki lähti Isästä ja Pojasta - ei ainoastaan Isästä, kuten Basileios esitti. ...
Alkukirkon historiassa Konstantinopolin kirkolliskokous 381 on ensimmäinen kokous, jossa puhutaan Pyhästä Hengestä uudella rohkeudella. Basileios Suuri, joksi häntä tavataan myös kutsua, esitteli `Hengen teologian`, joka avasi 300- luvun loppupuolella kirkon portit selkosen selälleen Pyhälle Hengelle. ...
Miten ihmisen tulee menetellä pyhyydenkaipuunsa kanssa?
Loppujen lopuksi tästä kysymyksestä oli kyse, kun kolme suurta kappadokialaista teologia ryhtyivät määrittelemään kolminaisuutta sellaiseksi, että ei ainoastaan Pojalle vaan myös Hengelle oli annettava sama jumalallinen `status` kuin Isälle. ...
Basileios Kesarealainen kuoli vuonna 379, kaksi vuotta ennen Konstantinopolin kirkolliskokouksen avajaisia, vain viidenkymmenen ikäisenä. ...
Vaikka hän ei saanutkaan elää todeksi kristikunnan eheyteen tähtääviä suuria askeleita, jotka otettiin Konstantinopolissa 381, hänen henkensä oli läsnä konsiilissa.
Kaksi muuta kappadokialaista vahvisti siellä hänen sanomansa, jonka hän oli kirjoittanut kirjaansa Pyhästä Hengestä.
Gregorios Nazianzialainen oli Basileiostakin rohkeampi, kun ryhdyttiin lopullisesti määrittelemään Hengen jumaluutta, ja Basileioksen nuorempi veli, Gregorios Nyssalainen, antoi tärkeän panoksen niihin formulointeihin, jotka kirkko lopulta hyväksyi yksimielisesti."
Theodosius Suuri.
Vasta Theodosius suuren päästyä vuonna 379 valtaan idässä, pääsivät Nikean päätöksen kannattajat uudelleen ja jopa lopullisesti voitolle.
Syy voittoon oli se, että Theodosius julkaisi jo vuonna 380 kuuluisan määräyksensä, jonka mukaan kaikkien valtakunnassa tuli tunnustaa sellaista kristinuskon muotoa, jossa tunnustauduttiin "kolmeen persoonaan yhdessä jumaluudessa". Kaikki muut kristinuskon muodot julistettiin hengellisen ja maallisen rangaistuksen uhalla kielletyiksi.
Lopetettuaan sotimisen goottien kanssa Theodosius asettui Konstantinopoliin, missä hän vietti suurimman osan aikaansa vuosien 380-387 välillä.
Noilta vuosilta on peräisin suurin osa hänen lainsäädännöstään, joka asteittain vähensi muiden kuin Nikaian uskontunnustusta kannattavien kristittyjen oikeuksia uskonnon harjoitukseen.
Theodosius kutsui piispat yleiseen kirkolliskokoukseen vuona 381 vahvistamaan vuoden 325 päätökset oikeasta opinkappaleiden tulkinnasta.
Harhaoppiset karkotettiin Konstantinopolista ja lopulta myös muista kaupungeista.
Keisari Theodosius ryhtyi heti valtaan päästyään v. 379 toimiin, lopettaakseen kirkollisen hajaannuksen. Espanjalaisena hän arvioi kirkon tilanteen Rooman näkökulmasta.
Niinpä hän v. 380 määräsi antamassaan ediktissä, että kaikkien valtakunnan asukkaiden tuli pysyä siinä uskossa, jonka apostoli Pietari oli tuonut Roomaan ja jota nyt edustivat Rooman ja Aleksandrian piispat. Kaikkia muita käsityksiä tultaisiin pitämään kerettiläisenä.
Neljä vuotta kestäneen kolmen keisarin ajan sisälle (379-394) eli jo vuoteen 380 ajoittui muun muassa Theodosiuksen kymmenennes julistus.
Tämä julistus annettiin tiettäväksi välittömästi sen jälkeen, kun hän itse oli ottanut kristillisen kasteen.
Julistus kuului:
"Me kolme keisaria toivomme, että alamaisemme lujasti pysyvät siinä uskonnossa, jonka pyhä Pietari opetti roomalaisille, joka on uskollisesti säilytetty perinteen kautta, ja jonka nyt tunnustavat Pontifeks Damasus Roomasta ja Pietari, Aleksandrian piispa, mies, joka omistaa apostolista pyhyyttä, apostolien järjestyksen ja evankeliumin opetuksen mukaan.
Uskokaamme yhteen jumaluuteen, joka on Isä, Poika ja Pyhä henki, jossa pyhässä kolmiyhteisyydessä on sama majesteetti. Me annamme käskyn, että kaikki tämän uskon kannattajat nimitetään katolilaisiksi kristityiksi. Me leimaamme kaikki turhat toisten uskontojen kannattajat häpeällisiksi kerettiläisiksi, ja kiellämme heidän hartauskokouksensa ottamasta kirkon nimeä. Sitä paitsi he voivat ottaa huomioon, että saavat kärsiä siitä suuria rangaistuksia, joita viranomaisemme, jumalallisen oikeuden kautta ja oikeasta syystä, taivaallisen viisauden johtamina, katsovat hyväksi määrätä heille."
Näin siis tuo julistus edellä.
Hän sääti myös asteittain tiukkenevia lakeja vanhan monijumalaisen uskonnon harjoittamista vastaan.
Lopulta, 8 marraskuuta 392 Theodosius teki kristinuskosta ainoan sallitun uskonnon valtakunnassa.
Viisitoista rikoslakia, jotka tämä keisari julisti näiden vuosien (380-392) aikana, riisti evankelisilta uskovilta kaikki oikeudet harjoittaa uskoaan, erotti heidät maallisista viroista ja rankaisi heitä sakoilla, takavarikoimisella, maasta karkotuksella, ja monissa tapauksissa jopa kuolemalla.
Jälkipolvet antoivat Theodosiukselle lisänimen `Suuri´, ennen kaikkea siksi, että hän säätämällään lailla teki kristinuskon nikaialaisesta haarasta virallisen valtionuskonnon jo vuonna 380.
Lisäksi hän sääti lakeja muitakin harhaoppisia kuin vain areiolaisia vastaan, ja kielsi pakanauskonnoksi tuomitun, perinteisen monijumalaisen uskonnon harjoittamisen.
Konstantinopolin kirkolliskokous.
Konstantinopolin kirkolliskokouksen ratkaisuun vaikutti ennen kaikkea keisarin edellisenä vuonna antama tiukka määräys, mutta myös kirkkoisä Basileios suuren vaikutus. Hän oli näet vuonna 370 julkaissut kirjan Pyhästä Hengestä. Tämän kirjan sisältämä opetus Pyhästä Hengestä ja jumaluuden persoonien suhteesta toisiinsa tuli muodostamaan perustuksen vuonna 381 syntyneelle kolminaisuusopille.
Vasta Konstantinopolin kirkolliskokouksesta, vuodesta 381 alkaen, Pyhää Henkeä alettiin pitää itsenäisenä jumalallisena persoonana Isän ja Pojan rinnalla.
Athanasiuksen uskontunnustus.
Myöhemmin Athanasiuksen uskontunnustuksen nimellä kulkeva, kolminaisuusopin sisältävä tunnustus kiteytettiin uskonkaavan muotoon. Nimestään huolimatta tunnustus ei kuitenkaan suinkaan ole Athanasiuksen (kuoli v.373) laatima, vaan tuo tunnustus laadittiin todennäköisesti Ranskan eteläosassa vasta 400- luvulla.
Kuitenkin vasta Athanasiuksen uskontunnustuksessa kyseinen kolminaisuusoppi sai sen oleellisen sisältönsä, jollaisena se tänä päivänä tunnetaan, ja totuutta vastaavana pidetään.
*
Matti Väisänen on kirjoittanut vuonna 2007 väitöskirjan, nimeltään ”Vedestä vai Hengestä? Uuras Saarnivaaran kasteteologia.” Kirjan sivuilla 132 – 133 Väisänen lainaa Saarnivaaran näkemystä siitä, milloin nykyään voimassa oleva kirkon kolminaisuus- oppi tosiasiassa syntyi. Tekstikohta alkaa seuraavasti:
”Vaikka sanaa Kolminaisuus ei ole Raamatussa, silti itse käsitteellä on vahva raamatullinen perusta. Kolminaisuus ilmaisee, että Jumala on kolmiykseys.”
Sitten seuraa merkittävä maininta:
”Kolminaisuudesta tuli oppi sanan täydessä merkityksessä vasta Athanasiuksen uskontunnustuksessa 500 – 600 luvulla, jolloin se sai olennaisimman muotonsa. Athanasiuksen uskontunnustuksen mukaan on `yksi Jumala kolmessa persoonassa ja kolme persoonaa yhdessä Jumalassa, nimittäin Isä, Poika ja Pyhä Henki´.”
Edellä siis tunnustettiin, että ”olennaisin kolminaisuusopin muoto” syntyi vasta 500 – 600 luvulla, ajanlaskumme alun jälkeen. Kristillisyys oli siis tullut toimeen ilman kolminaisuusoppia vähintään 470 ensimmäistä olemassaolonsa vuotta. Silti Väisänen, Saarnivaaran tekstiin tukeutuen jatkontekstissään toistaa: ”Kristinusko lepää Jumalan kolmiykseyden varassa”. Vähintään 470 ensimmäistä olemassaolonsa vuotta kristinusko oli siis ollut ilman tuota kolminaisuusopin olennaisinta sisältöä, mutta silti kirjoittajan mukaan ”kristinusko lepää Jumalan kolmiykseyden varassa”?
Onpa todella perätön väite, kuten on perätön tuon tekstin jatkokin:
”Jos hylkäämme kolminaisuusopin, joko ajaudumme polyteismiin (kolme Jumalaa) tai kiellämme Jehovan todistajien tavoin Kristuksen jumaluuden ja teemme Pyhästä Hengestä persoonattoman voiman.”
Kolminaisuusopista irtisanoutumisen ainoa vaihtoehto ei näet suinkaan ole Jehovan todistajien näkemyksiin yhtyminen, vaan on muitakin vaihtoehtoja.
Athanasiuksen uskontunnustus kirkon nykyisen, uusimman käännöksen mukaan:
”Sen, joka tahtoo pelastua, on ennen kaikkea pysyttävä yhteisessä kristillisessä uskossa. Sitä on noudatettava kokonaisuudessaan ja väärentämättä. Joka ei niin tee, joutuu epäilemättä iankaikkiseen kadotukseen. Yhteinen kristillinen usko on tämä: Me palvomme yhtä Jumalaa, joka on kolminainen, ja kolminaisuutta, joka on yksi Jumala, persoonia toisiinsa sekoittamatta ja jumalallista olemusta hajottamatta. Isällä on oma persoonansa, Pojalla oma ja Pyhällä Hengellä oma, mutta Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen jumaluus on yksi, yhtäläinen on heidän kunniansa ja yhtä ikuinen heidän majesteettisuutensa. Sellainen kuin on Isä, sellainen on myös Poika ja Pyhä Henki: Isä on luomaton, Poika on luomaton ja Pyhä Henki on luomaton. Isä on ääretön, Poika on ääretön ja Pyhä Henki on ääretön. Isä on ikuinen, Poika on ikuinen ja Pyhä Henki on ikuinen, eikä kuitenkaan ole kolmea ikuista, vaan yksi ikuinen, niin kuin ei myöskään ole kolmea luomatonta eikä kolmea ääretöntä, vaan yksi luomaton ja yksi ääretön. Samoin on Isä Kaikkivaltias, Poika Kaikkivaltias ja Pyhä Henki Kaikkivaltias, eikä kuitenkaan ole kolmea kaikkivaltiasta, vaan yksi Kaikkivaltias. Samoin Isä on Jumala, Poika on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala, eikä kuitenkaan ole kolmea Jumalaa, vaan yksi Jumala. Samoin Isä on Herra, Poika on Herra ja Pyhä Henki on Herra, eikä kuitenkaan ole kolmea Herraa, vaan yksi Herra. Niin kuin kristillinen totuus vaatii meitä tunnustamaan kunkin persoonan erikseen Jumalaksi ja Herraksi, samoin yhteinen kristillinen usko kieltää meitä puhumasta kolmesta Jumalasta tai Herrasta. Isää ei kukaan ole tehnyt, luonut eikä synnyttänyt. Poika on yksin Isästä, häntä ei ole tehty eikä luotu, vaan hän on syntynyt. Pyhä Henki on lähtöisin Isästä ja Pojasta, häntä ei ole tehty eikä luotu eikä hän ole syntynyt, vaan hän lähtee. Isä on siis yksi, ei ole kolmea Isää, Poika on yksi, ei ole kolmea Poikaa, Pyhä Henki on yksi, ei ole kolmea Pyhää Henkeä. Tässä kolminaisuudessa ei ole mitään aikaisempaa eikä myöhempää, ei mitään suurempaa eikä pienempää, vaan kaikki kolme persoonaa ovat yhtä ikuisia ja keskenään samanarvoisia, näin on siis palvottava niin kuin on sanottu - kolminaisuutta joka on yksi, ja ykseyttä joka on kolminaisuus. Sen joka tahtoo pelastua, on siis ajateltava kolminaisuudesta näin. Saavuttaaksemme iankaikkisen pelastuksen meidän on kuitenkin myös vakaasti uskottava, että meidän Herramme Jeesus Kristus on tullut ihmiseksi. Oikea oppi on tämä: Me uskomme ja tunnustamme, että meidän Herramme Jeesus Kristus on Jumalan Poika, Yhtä lailla Jumala ja ihminen: Isän luonnosta ennen aikojen alkua syntyneenä hän on Jumala, äidin luonnosta ajassa syntyneenä hän on ihminen. Hän on täysi Jumala, ja täysi ihminen järjellisine sieluineen ja ihmisruumiineen. Jumaluudessaan hän on samanarvoinen kuin Isä, ihmisyydessään vähäarvoisempi kuin Isä. Vaikka hän on Jumala ja ihminen, ei kuitenkaan ole kahta Kristusta, vaan yksi. Tässä kolminaisuudessa ei ole mitään aikaisempaa eikä myöhempää, ei mitään suurempaa eikä pienempää, vaan kaikki kolme persoonaa ovat yhtä ikuisia ja keskenään samanarvoisia, näin on siis palvottava niin kuin on sanottu - kolminaisuutta joka on yksi, ja ykseyttä joka on kolminaisuus. Yhdeksi hän ei ole tullut siten, että jumaluus olisi muuttunut ihmisyydeksi, vaan siten, että Jumala on omaksunut ihmisyyden. Yksi hän ei ole sen vuoksi, että luonnot olisivat sekoittuneet toisiinsa, vaan siksi, että hän on yksi persoona. Sillä niin kuin järjellinen sielu ja ruumis yhdessä ovat yksi ihminen, niin Jumala ja ihminen ovat yksi Kristus. Hän on kärsinyt meidän pelastuksemme tähden, astunut alas helvettiin, noussut kuolleista, astunut ylös taivaisiin, istunut Isän oikealle puolelle, ja sieltä hän on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Hänen tullessaan kaikkien ihmisten on noustava kuolleista ruumiillisesti ja käytävä tilille siitä, mitä ovat tehneet. Hyvää tehneet pääsevät ikuiseen elämään, pahaa tehneet joutuvat ikuiseen tuleen. Tämä on yhteinen kristillinen oppi. Se joka ei usko sitä vakaasti ja vahvasti, ei voi pelastua.”
Seuraavat edellä lainatun uskontunnustuksen väitteet ovat mielestäni melko arveluttavia:
Sen, joka tahtoo pelastua, on ennen kaikkea pysyttävä yhteisessä kristillisessä uskossa. Sitä on noudatettava kokonaisuudessaan ja väärentämättä. Joka ei niin tee, joutuu epäilemättä iankaikkiseen kadotukseen.
Tässä kolminaisuudessa ei ole mitään aikaisempaa eikä myöhempää, ei mitään suurempaa eikä pienempää, vaan kaikki kolme persoonaa ovat yhtä ikuisia ja keskenään samanarvoisia, näin on siis palvottava niin kuin on sanottu - kolminaisuutta joka on yksi, ja ykseyttä joka on kolminaisuus.
Tämä on yhteinen kristillinen oppi. Se joka ei usko sitä vakaasti ja vahvasti, ei voi pelastua.
Tekstejä lainannut:
Raimo Poutiainen
Siirry seuraavaan tekstiin: ” http://koti.mbnet.fi/rape1941/yksijumc.htm”