Johdannoksi:

Koska alkukristityt saivat Pyhän Hengen?

Tähän kysymykseen vastataan monella eri tavalla. Jotkut vastaajista ovat näkemässä opetuslasten uudestisyntyneen ja siis saaneen Pyhän Hengen osallisuuden jo silloin kun Jeesus `lihassa vaelluksensa aikana´ kutsui heidät seuraajikseen. Toiset taas näkevät uudestisyntymisen ja Pyhän Hengen osallisuuteen pääsemisen tapahtuneen silloin, kun Jeesus `puhalsi´ heidän päälleen ylösnousemisensa jälkeen. Kolmannet näkevät oppilaiden saaneen Pyhän Hengen vasta helluntaina. Kumpikaan noista kahdesta ensimmäisestä vaihtoehdosta ei mielestäni kuitenkaan kestä Raamatun teksteistä esiin tuotujen faktojen valossa.

Katsokaamme nyt siis tekstien sisällöistä, millainen on se yhteenveto, mikä teksteistä koostuu tämän kysymyksen oikeaksi vastaukseksi.

"Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: `Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoon minuun, `hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat`, niin kuin kirjoituksissa sanotaan.` Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu." (Joh.7:37-39).

"Mutta minä sanon teille totuuden: teille on hyödyksi, että minä menen pois. Ellen mene, ei Puolustaja voi tulla luoksenne. Mutta mentyäni pois minä lähetän hänet luoksenne,..." (Joh.16:7).

Elävän veden virroilla jotka lupauksen mukaan tulevat kumpuamaan kristittyjen sisimmistä, Jeesus tarkoitti ilmi selvästi sitä Pyhän Hengen osallisuutta jotka kristittyjen tuli saada osakseen. Johannes itse nimenomaan selittää, ettei Henkeä silloin vielä ollut tullut, siis silloin kun Jeesus tämän lupauksen lausui, koska Jeesus ei vielä ollut kirkastettu. Jeesus itse korosti, että vasta Hänen poismenonsa jälkeen `Puolustaja´ eli Pyhä Henki tulisi oppilaiden luo, ei ennen.

Poismenemisellään Jeesus tarkoitti Isän tykö taivaaseen pois menemistään. Pyhä Henki tulisi siis vasta Jeesuksen poismenon ja kirkastamisen jälkeen. Kysykäämme siis nyt, `koska´ ja `missä´ Jeesus kirkastettiin?

Vastauksen voimme lukea hänen omasta sanoistaan, sillä `lihansa päivinä´ hän itse sanoi (nykyisen kirkkoraamatun tekstin mukaan): "Isä, kirkasta sinä nyt minut, ota minut luoksesi ja anna minulle se kirkkaus, joka minulla oli jo ennen maailman syntyä" (Joh.17:5).

Jeesus siis kirkastettiin ylösnousemuksensa ja taivaaseen astumisensa jälkeen, noin 10 päivää ennen helluntaipäivää. Vasta hänen kirkastamisensa jälkeen oppilaiden oli siis mahdollista kokea elävän veden virtojen juoksu sisimmästään, eli päästä Pyhän Hengen osallisuuteen.

Kun Johannes kertoo, kuinka Jeesus ennen Isän luokse menoaan `puhalsi´ oppilaitten päälle (Joh.20.21-23:), ei Jeesus vielä silloin suinkaan ollut `kirkastettu´ vaikka hän olikin jo kuolleista ylösnoussut. Näin ollen hän ei myöskään välittänyt Pyhää Henkeä oppilailleen vielä tässä vaiheessa. Tekstin mukaan Jeesus, puhaltaessaan heidän päälleen, kehotti heitä nimenomaan: "Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Joilta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."

Kehotus ottaa Pyhä Henki, ei mielestäni merkitse, että Henki annettiin saman tien. Pikemminkin kehotus ottaa Pyhä Henki merkitsi kehotusta Pyhän Hengen odottamiseen, rinnakkaiskohtien Luuk.24:49 ja Apt.1.4-5 mukaisesti. Pyhän Hengen alkukristityt vastaanottivat Apostolien tekojen selvän todistuksen mukaan (1:4-5, 8, 2:1-4) vasta helluntaipäivänä, Jeesuksen taivaaseen poismenon ja siellä kirkastumisensa jälkeen.

Jeesuksen puhaltaessa oppilaittensa päälle, kävi hänestä varmaankin Hengen vaikutus oppilaisiin, mutta tämän tarkoitus oli yhdessä Hengen ottamisen kehotuksen kanssa korostaa, että syntien pidättämisen ja anteeksiantamisen valta perustuisi Pyhän Hengen palvelustoimeen (2 Kor. 3:5-9).

Pietarin kirjeitä lukevien olisi siis otettava täysin todesta Pietarin sanoma siitä, että kun hän käytti sanaa `meidät´, hän luki itsensäkin niiden joukkoon jotka Jumala on "...uudesti synnyttänyt meidät elävään toivoon, Jeesuksen Kristuksen kuolleista nousemisen kautta". Uudestisyntyminen oli siis mahdollista kokea vasta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen.

Samoin Paavalin kirjeitä lukevien olisi otettava täysin todesta Paavalin sana siitä, miten `pojaksi adoptoinnin asemaan pääsy` ja tähän asemaan pääsyn mukanaan tuoma `pojaksi adoptoinnin Henki´ oli mahdollista vastaanottaa vasta lunastuksen eli Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen toteuduttua.

"Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi, lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan. Ja koska tekin olette Jumalan lapsia, hän on lähettänyt meidän kaikkien sydämiin Poikansa Hengen, joka huutaa: `Abba! Isä!`"

Herramme ylösnousemuskaan ei vielä riittänyt Hengen vuodattamiseksi, vaan Jeesus tuli vielä korottaa taivaaseen Isän Jumalan oikealle puolelle, jonka jälkeen vasta Henki vuodatettiin, kuten Apt. 2:33 selvästi sanoo: ”Koska Hän siis on Jumalan oikealle kädelle korotettu ja on Isältä saanut Pyhän Hengen lupauksen, Hän on vuodattanut sen, minkä nyt näette ja kuulette.”

Vasta tässä vaiheessa eli Isän Jumalan oikealle puolelle istumaan korotettuna Jeesus vuodatti Pyhän Hengen, eli tällöin vasta toteutui Jeesuksen lihassa vaelluksensa päivinä antama lupaus: "...Mutta mentyäni pois minä lähetän Hänet luoksenne..." (Joh.16:7).

Uuden testamentin apostolinen oppi Pyhän Hengen saamisen ajasta kristityksi kääntyvän kohdalla olikin alkuaan seuraava:

Mielenmuutokseen suostuvalle evankeliumin sanoman kuulijalle, joka siis suostui kristityksi kääntymään, ja joka suostui kastattamaan itsensä (syntiensä anteeksi saamiseksi) Jeesuksen nimeen, luvattiin jo Pietarin helluntaisaarnassa Pyhän Hengen lahja Apt.2:38).

Tätä Pyhän Hengen lahjaa apostoli nimitti Efesolaiskirjeessä `Pyhän Hengen sinetiksi´ (Ef.1:13-15), jolla jokainen pelastuksensa hyvän uutisen eli totuuden sanan kuullut `uskovaksi tullut´ oli sinetöity, ja joka oli itse kullekin uskovalle `ennakkovakuutus´ lopullisesta hänen ruumiinsakin lunastuksesta Jumalan lapseuteen.

Totuuden sanan kuulemisen välityksellä tapahtuneen uskovaksi tulon, sekä sen jälkeisen itsensä kastattamisen, kuten myös näitä edellisiä seuranneen Pyhän Hengen vuodatuksen uskoon tulleisiin, niputti apostoli Paavali Tiituksen kirjeessä (3:4-7) yhteen, käyttäen tästä kokonaisuudesta ilmaisua "pelasti hän meidät".

Kun apostoli jatkoi, kertoen, että tällaisen `pelastuksen´ kokenut ihminen oli myös "vanhurskautettu hänen armonsa kautta" sekä myös "iankaikkisen elämän perillinen", hän todisti tälläkin ilmaisullaan, että pelastukseen sisältyvä Pyhän Hengen runsas vuodatus pelastettavaan, kuului nimenomaan uskoon tulleen vanhurskauttamisen yhteyteen.

Uudestisyntymisen peson / kylvyn eli kasteen uskossa vastaanottanut, ja sen jälkeisen Pyhän Hengen runsaan vuodatuksen sydämeensä kokenut henkilö oli nimenomaan ”vanhurskautettu Hänen armonsa kautta” ja tullut iankaikkisen elämän perilliseksi.

Kun apostoli tässä Tiituksen kirjeen kohdassa kerrottuun pelastukseen sisältyvästä Pyhän Hengen runsaan vuodatuksen välityksellä tapahtuneesta `uudistuksesta´ käytti Pyhän Hengen vuodatuksesta ilmaisua "jonka hän runsaasti vuodatti meihin", pitäisi kaikille tulla selväksi, että tässä oli puhe nimenomaan Pyhän Hengen kasteesta, joka näin ollen selvästi kuului kristittyjen pelastumisen kokemisen yhteyteen. Kun jotkut opettavat Paavalin tarkoittavan tässä kohtaa pelkää uudestisyntymistä, johon Pyhän Hengen kaste ei olisi vielä sisältynyt, pidän heidän opetustaan selvänä erehdyksenä.

Ei liene näet ole ajateltavissa apostolin edellyttäneen, että pelastuksensa yhteydessä Pyhän Hengen runsaan vuodatukseen itseensä ja sydämeensä kokeneen kristityn olisi pitänyt odottaa vielä jotakin toista `vielä edellistä vuodatusta runsaampaa Pyhän Hengen vuodatusta´, ja tämä jälkimmäinen sitten vasta olisi ollut se varsinainen Pyhän Hengen kaste.

Edellä esitettyjen tosiasioiden valossa tarkastelen tämän kirjoitukseni loppuosassa eräiden helluntailaisten esittämiä opillisia näkemyksiä Pyhän Hengen kasteesta. Tässä kohtaa jätän tuon tarkastelun väliin siitä syystä, että heidän näkemystensä selostaminen tämän oman selitykseni sisällä, tosiasiassa vain vaikeuttaa oman esitykseni ymmärrettävyyttä.

Siksi tässä välissä nyt vain viittaan heidän teoksiinsa, eli Jouko Ruohomäen "Jerusalemista Roomaan, Apostolien teot selityksin." - nimisen kirjan sivuilta 94 - 96 löytyvään tekstiin.

Samoin viittaan Juhani Kuosmasen "Raamatun opetuksia" – nimisen kirjan sivuilta 96 – 100 löytyviin opetuksiin.

Omaksumansa ja kyseisissä kirjoissa esittämiensä oppinäkemysten tähden kyseiset veljet eivät näet kykene myöntämään, että Pyhän Hengen kaste kuuluu Uuden testamentin todellisen opetuksen mukaan uskon syntymistä sydämessä seuraavan pelastuskokemuksen yhteyteen. Sen sijaan he pitävät erheellisesti Pyhän Hengen kastetta pelastuskokemuksesta ja uudestisyntymisestä erillisenä myöhempänä kokemuksena, jossa lisäksi jopa välttämättä ilmenee kielillä puhumista henkikasteen merkkinä.

Oman näkemykseni esittäminen tästä aiheesta on seuraava:

MITÄ MERKITSEE "PYHÄN HENGEN KASTE" ?

SISÄLLYSLUETTELO

Esikuvat puhuvat.

Pääsiäinen esikuvana.

Uutislyhde esikuvana.

Uusi ruokauhri esikuvana.

Milloin uudestisyntyminen oli mahdollista?

Koska alkukristityt saivat "lapseuden Hengen"?

Tarkoitetaanko "Jeesuksen Kristuksen Hengellä" Pyhää Henkeä ? "

Mitä merkitsee "Pyhän Hengen kaste"? "

Mitä tapahtui "puhalluksessa"?

Saako ihminen jo "pelastuessaan" Pyhän Hengen?

"Toisen Puolustajan" tulemisen aika. "

"Toisen Puolustajan" tulemisen ehto. "

Onko "kielillä puhuminen" Pyhän Hengen kasteen merkki?

ESIKUVAT PUHUVAT.

Ortodoksisen kirkon kanonikokoelmasta, nimeltään "Pyhien isien kanonit", löytyy myös Basileios Suuren kanoni, numero 91. Siitä puolestaan löytyy seuraava, aiheemme kannalta mielenkiintoinen teksti:

"... Ja myös koko viisikymmenpäiväinen helluntaiaika muistuttaa odottamastamme ylösnousemuksesta iankaikkisuuteen. Kun se yksi ja ensimmäinen päivä seitsenkertaistetaan seitsemästi, saadaan pyhän pääsiäisen seitsemän viikkoa. Viikon ensimmäisestä päivästä se alkaa ja päättyy samaan päivään, ja samanvertaisia päiviä on viisikymmentä. Näin se muuttumattomuudessaan kuvaa ikuisuutta alkaessaan ja päättyessään ikään kuin ympyrä samasta pisteestä. ..."

Tämä Basileios Suuren julkituoma havainto pääsiäisestä helluntaihin kestävästä ajanjaksosta on erittäin merkittävä, kuten jatkossa tulemme näkemään. Johanneksen evankeliumin (5:46) mukaan meidän Herramme lausui (uuden Kirkkoraamatun käännöksen mukaisesti):

"Jos te uskoisitte Moosesta, uskoisitte myös minua - juuri minusta hän on kirjoittanut."

Tällä "juuri minusta" kirjoittamisella Herramme ei tarkoittanut pelkästään suorasanaisia ennustuksia Messiaasta (esim. 5 Moos.18:15-19), vaan myös varjoja ja esikuvia "todellisuuden varsinaisesta ilmentymästä"(Hepr.10:1).

Myöskin sadonkorjuujuhlat ovat esikuvia ja varjoja tulevasta hyvästä. Israelissa oli kolme sadonkorjuuta: a) ohrankorjuu, b) vehnänkorjuu, ja c) hedelmäinkorjuu. Näistä sadoista kansan tuli tuoda uutiset Herralle. Ohrankorjuun uutinen tuotiin sapatin jälkeisenä päivänä, pääsiäisen aikaan, josta tuli laskea viisikymmentä päivää eteenpäin, jolloin tuotiin vehnänkorjuun uutiset. Hedelmäinkorjuun juhlaa vietettiin seitsemännen kuun 15 päivästä alkaen. Hedelmäpuuistutusten kolmen ensimmäisen vuoden satoon ei saanut kajota. Neljännen vuoden sato tuli pyhittää Herralle (3 Moos.19:23-25, 23:39-43).

PÄÄSIÄINEN ESIKUVANA.

Kun Israelin kansa huokaili aikoinaan Egyptin orjuudessa, lähetti Herra Mooseksen sinne vapauttamaan heidät. Apostoli Paavali viittaa Moosekseen, esittäen hänet Kristuksen varjoksi ja esikuvaksi (1 Kor.10:1-2). Pääsiäisellä karitsoineen oli israelilaisten Egyptistä pelastumisessa tärkeä merkitys. Meille on tuttua Vanhan testamentin kertomus veren sivelystä pihtipieliin ja oven päällisiin, sekä karitsan lihan syömisestä happamattoman leivän ja katkerain yrttien kera. Samoin Egyptin esikoisten surma ja se, kuinka karitsan veren sively suojeli israelilaisia "tuhoojalta"(2 Moos. 12 luku). Lopulta tämä sama vitsaus, jolta Israelin kansa karitsan veren kautta säästyi, pakotti faaraon päästämään kansan lähtemään.

Egyptistä vapautumisen muistoksi israelilaisten tuli aloittaa vuoden kuukaudet aahib-kuusta (2. Moos.13:3-44). Tämän vapautumisen perustana oli pääsiäislampaan teurastaminen, ja siksi sitä tuli ikuisena säädöksenä muistona toistaa sukupolvesta toiseen (2 Moos.12:21-27).

"Pääsiäistä Herran kunniaksi" tuli viettää ensimmäisen kuun 14 päivän iltahämärässä. Seuraavana päivänä alkoi "happamattoman leivän juhla" (3 Moos.23:4-8). Myöhemmin pääsiäinen ja happamattoman leivän juhla samaistuivat (Luuk.22.1).

Kun meidän Herramme "lihansa päivinä" vietti oppilaittensa kanssa tätä ikuista säädöstä (Luuk.22:14-20). hän sanoi (uuden käännöksen mukaan):

"Hartaasti olen halunnut syödä tämän pääsiäisaterian teidän kanssanne ennen kärsimystäni. Sillä minä sanon teille: enää en syö pääsiäisateriaa, ennen kuin se saa täyttymyksensä Jumalan valtakunnassa."

Vanhemman kirkkoraamatun mukaan oli nimenomaan kysymys "pääsiäislampaan" syömisestä (kreikan sana "to paskha " merkitsee: pääsiäinen / pääsiäisateria / pääsiäislammas).

Kun Herramme heti tämän hartaan halunsa ilmaistuaan asetti siunatun leivän ruumiiksensa ja siunatun viinin vereksensä, asetti hän näin itsensä todellisen pääsiäislampaan asemaan.

Apostoli Paavali kehottikin myöhemmin korinttolaisia viettämään juhlaa happamattoman leipätaikinan eli vilpittömyyden ja totuuden happamattomuudessa (1 Kor.5:7-8). Hän toteaa heidän olevan happamattomia, "sillä meidän pääsiäislampaamme, Kristus, on jo teurastettu."

Näemme siis pääsiäislampaan teurastamisen olleen esikuvan meidän Herramme Jeesuksen sovituskuolemasta (1 Piet. 1:18-19).

UUTISLYHDE ESIKUVANA

Ohrasadon uutinen tuotiin papille pääsiäisen aikaan. Papin tuli toimittaa sen heilutus Herran edessä (3 Moos.23:9-15), josta syystä sitä kutsuttiin myös heilutuslyhteeksi. Heiluttamisen tarkoitus oli, että sen kautta "...hänen (se on: Herran) mielisuosionsa tulisi teidän osaksenne", tai, kuten Septuaginta sanoo: " = otollisuudeksi teille."

Uutislyhde tuli heiluttaa "sapatin jälkeisenä päivänä." Uutislyhteen sijasta uusi käännös puhuu "ensimmäisistä tähkistä", ja heilutuslyhteen sijasta "satonne ensimmäisistä tähkistä".

" `Aparkhee´-sana on Septuagintan vastine myös heprean sanalle "reeshiit = ensimmäiset", jonka uusi käännös on kääntänyt "parhaiksi hedelmiksi"( 2 Moos.23:19). Tämä sana esiintyy myös Uudessa testamentissa, missä se on käännetty pääasiassa sanaksi "esikoinen."

Toiseksi vanhin kirkkoraamattu on kääntänyt tämän -sanan Uuteen testamenttiin järjestään sanaksi "uutinen", erotukseksi adjektiivista `proototokos´, mikä merkitsee: "esikoinen / ensin syntynyt."

Kreikankielisessä Uudessa testamentissa apostoli Paavali käyttää `proototokos´-adjektiivia, tarkoittaessaan Kristuksen olevan luomakunnan esikoisen (Kol.1:15,18), sekä myös kuolleiden joukosta nousseiden esikoisen. Mutta 1 Kor.15:23:ssa hän näyttää käyttävän tarkoituksella toista sanaa: "aparkhee " tarkoittaessaan Kristuksen olevan kuolleiden joukosta nousseiden uutisen:

"Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, uutisena (aparkhee) Kristus, sitten Kristuksen omat hänen paruusiassaan"(1 Kor.15:22-23).

Edellä lainattua kirjoittaessaan Paavalilla näyttää olleen mielessään juuri ohrasadon uutisen heilutus- ja uutislyhde, esikuvana Kristuksen ylösnousemuksesta. Uutislyhde on esikuva Herrastamme Jeesuksesta, joka sapatin jälkeisenä päivänä eli viikon ensimmäisenä päivänä nousi ylös kuolleista. Kuten Jumalan mielisuosio tuli tässä esikuvassa uutislyhteen heiluttamisen kautta heiluttajien osaksi, "otollisuudeksi heille", samoin Jeesus on "...kuolleista herätetty, meidän vanhurskauttamisemme tähden" (Room.4:25).

UUSI RUOKAUHRI ESIKUVANA

Esikuvat jatkuvat selvääkin selvempinä Vanhan testamentin tekstissä (3 Moos.23:15-17), jonka lainaan tähän uuden käännöksen mukaisena. Selitykseksi on jo edellä lisättävä, että tekstin käännöksellä "satonne ensimmäiset tähkät" tarkoitetaan "ohrasadon uutista" eli "heilutuslyhdettä." Tämä kuvasi, kuten jo edellä olemme nähneet, meidän Herramme Jeesuksen ylösnousemusta, "uutisena" kuolleista nousevien joukosta.

"Laskekaa seitsemän täyttä viikkoa sen sapatin jälkeisestä päivästä, jolloin toitte satonne ensimmäiset tähkät omistettaviksi Herralle, ja tuokaa seitsemännen sapatin jälkeisenä eli viidentenäkymmenentenä päivänä Herralle uusi ruokauhri uudesta sadosta. Tuokaa silloin kukin asuinpaikaltanne Herralle tarjousuhriksi kaksi hapanleipää, jotka on leivottu kahdesta eefamitan kymmenesosasta parhaita vehnäjauhoja. Ne ovat Herralle kuuluva lahja uutissadosta."

Koska vanhan liiton uhripalvelus oli varjoa ja esikuvaa Herramme Kristuksen sovituskuolemasta, teurasuhrien verta ei saanut uhrata happaman leivän ohella (2 Moos.23:18). Hapatus on synnin ja turmeluksen vertauskuva, ja Jeesushan "ei syntiä tehnyt"(1 Piet. 2:22). Tästä syystä myöskään ruokauhria ei saanut valmistaa Herralle happamasta, eikä Herralle saanut polttaa uhria mistään happamasta taikinasta, tai hunajasta (3 Moos.2:11). Hunaja on itseriittoisen hyvyyden ja omavanhurskauden vertauskuva.

Oli kuitenkin uhri, jossa sai olla hapanta, koska se tämän happaman osalta ei kuvannut Kristusta vaan jotakin muuta. Tämä uhri oli nimeltään "yhteysuhri", josta luemme uuden käännöksen mukaan (3 Moos.7:11-13):

"Nämä ovat Herralle tuotavia yhteysuhreja koskevat ohjeet: Kun joku haluaa tuoda uhrin kiitokseksi, hän tuokoon kiitosuhriteuraansa ohella öljyyn leivottuja happamattomia kakkuja, öljyllä voideltuja ohuita happamattomia leipiä sekä parhaista vehnäjauhoista öljyyn leivottuja kakkuja. Kakkujen lisäksi hän voi tuoda kiitosuhriksi tarkoitetun yhteysuhriteuraan mukana myös hapantaikinasta leivottuja leipiä."

Parhaat vehnäjauhot, öljyyn leivotut happamattomat kakut ja öljyllä voidellut ohuet happamattomat leivät, kuten myös kiitosuhriteuras, kuvasivat (ja kuvaavat) Kristuksen Pyhässä Hengessä pyhitettyä viattomuutta ja synnittömyyttä. Happamat kakut taas kuvaavat uhraajan viallisuutta ja turmelusta.

Esikuvan täyttymys on siinä, että kristityn kiitosuhri ja muutkin uhrit ovat "Kristuksen Jeesuksen kautta Jumalalle otollisia"(Hepr. 13:15, 1 Piet.2:5). Meidän kiitoksemme ja muutkin antimme kelpaavat Jumalalle vain Jeesuksen uhrin perustuksella.

Myös uutisuhrilahjana saatiin tuoda hapanta ja hunajaakin Herralle, mutta sitä ei saanut tuoda "alttarille suloiseksi tuoksuksi" eli "nostaa tuoksuvana uhrina poltettavaksi" (kuten uusi käännös sanoo 3 Moos.2:12).

Juuri tällaisesta uutisuhrilahjasta on kysymys, kun heilutuslyhteen tuontipäivästä tuli laskea seitsemän täyttä viikkoa, eli viisikymmentä päivää (3 Moos.23:15-17). Tämä uusi ruokauhri ei kuvaa Kristusta (koska kakuissa oli hapanta), vaan esikoisseurakuntaa, joka vanhurskautettiin Jeesuksen sovitustyön perustuksella (Room.3:21-26, 4:22-25).

Kaksi kakkua saattavat kuvata sekä juutalaista että pakanaa, jotka Jeesus teki ja loi itsessään yhdeksi uudeksi ihmiseksi (Ef.2:11-22).

Heprean kielen "bikkuuree"-sana merkitsee "uutista." Kirkkoraamattu on kääntänyt sen "uutislahjaksi", uusi käännös taas "tarjousuhriksi." (3 Moos.23:17). Septuaginta käyttää sanaa "prootogenneematoon" (uutiset, ensi hedelmä, ensi anti). Katso myös 2 Moos.23:16,19, 34:25, ym. Uudessa testamentissa ei `prootogenneema´-sanaa esiinny. Sen sijaan Uusi testamentti käyttää sanaa `aparkhee´(uutinen) sekä Kristuksesta kuolleista nousseiden uutisena (1 Kor.15:23), mutta myöskin seurakunnasta:

"...Jumala valitsi teidät uutisena pelastukseen..."

(2 Tes.2.13). Uusi käännös on kääntänyt: "Jumala on valinnut teidät ensimmäisinä pelastumaan,..."

"Uutinen"(aparkhee)-sana seurakuntaa tarkoittavana esiintyy kreikankielisessä Ut:ssa myös Jaakob 1:18 ja Ilm. 14:4. Myös yksityisiä kristittyjä nimitetään paikkakuntiensa ensinkääntyneinä samalla sanalla (Room.16:5, 1 Kor.16:15). Hengen esikoislahjakin on uutinen (Room.8:23), samoin uutisleipä (Room.11:16).

Palataksemme 3 Moos. 23:15-17 esitettyyn esikuvaan, sen täyttymyksen löydämme Apt. toisen luvun tapahtumasta. Ei siis ollut sattumaa se, että Hengen vuodatus tapahtui juuri "viidennenkymmenennen päivän täyttymyksessä ", kuten alkuteksti sanoo (Apt.2.1).

Helluntaina uutis-seurakunta syntyi Kristuksen sovitustyön ansion perusteella, Pyhässä Hengessä pyhitettynä ruokauhrina Jumalalle. Helluntaina seurakunta vastaanotti Hengen uutiset (Room.8:23), ja tämä sinetöi seurakunnan itsensäkin uutiseksi.

Myöhemmin Paavalikin suoritti papillisesti Jumalan evankeliumin palvelusta, tarkoituksessa, että "maailman kansoista tulisi Jumalalle mieluinen Pyhän Hengen pyhittämä uhri"(Room.15:16).

Vanhan testamentin aikana Pyhä Hengen voitelu annettiin ihmisille kolmen viran, papillisen, kuninkaallisen tai profeetallisen perusteella. Mooses tosin rukoillen lausui toivomuksen: "Kunpa koko Herran kansa olisi profeettoja ja saisi Herran Hengen!", mutta tämä toivomus toteutui vasta uuden liiton seurakunnassa, jossa Jeesuksen todistus, kaikille tosi kristityille annettu, on profetian Henki (Ilm.19:10).

Edellä tarkastelemamme helluntaipäivää koskeva esikuva osoittaa, että opetuslapset eivät voineet olla Jumalalle otollisia ennen vanhurskautustaan, eli ennen Herramme Jeesuksen sovitustyötä. He eivät näinollen olleet uudestisyntyneitä ennen Kristuksen ylösnousemusta, eikä heillä ollut myöskään Kristuksen Hengen osallisuutta samasta syystä.

Esikuvalle ei pidä rakentaa opinnäkemystä, vaan opillisten näkemysten on perustuttava selvään sanaan. Milloin kuitenkin selvä sana pitää yhtä esikuvan kanssa, silloin esikuvakin on opillisessa merkityksessä pätevä. Edellä tarkastelimme esikuvia, nyt jatkamme selvän sanan tarkastelua.

MILLOIN UUDESTISYNTYMINEN OLI MAHDOLLISTA?

Kreikankielinen Uuden testamentin teksti puhuu uudestisyntymisestä monilla eri sanoilla. Käytetään " gennaoo"(siittää / synnyttää)-verbin passiivimuotoja yhdessä adverbin "anoothen"(ylhäältä / uudestaan) kanssa (Joh.3:3-8). Jaakob (1:18) käyttää " apokyeoo"(synnyttää)-verbin aoristimuotoa. Matteus käyttää (19:28) substantiivia "hee palinggenesiaa" (uudestisyntyminen), kuten myöskin Paavali (Tiit. 3:5). Pietari käyttää "anagennaoo "(uudestisynnyttää)-verbin aoristin partisiippi-(1 Piet.1:3) ja perfektin passiivin partisiippimuotoa (1 Piet.1.23).

Seuraavassa tarkastelen pääasiassa Pietarin kirjeen kohtia, joista löytyy myös vastaus otsikon kysymykseen. Pietari toteaa (1 Piet.1:23) uuden käännöksen mukaan kristityistä:

"Olettehan te syntyneet uudesti, ette katoavasta siemenestä, vaan katoamattomasta, Jumalan elävästä ja pysyvästä sanasta."

Edellä, saman luvun 3:ssa jakeessa hän kiittää Jumalaa siitä, että Jumala on "...uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon, Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta" (näin alkukielen mukaan).

Uusi käännös sanoo: "...hän on synnyttänyt meidät uuteen elämään ja antanut meille elävän toivon herättämällä Jeesuksen Kristuksen kuolleista."

Pietari käyttää sanaa "heemaas "(meidät), lukien siis täten itsensäkin niiden joukkoon, jotka uudestisyntyivät Jeesuksen kuolleistanousemisen kautta. Täten uudestisyntyminen voitiin Pietarin opetuksen mukaan kokea vasta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen.

KOSKA ALKUKRISTITYT SAIVAT LAPSEUDEN HENGEN?

Kristikunnassa esiintyy käsitys, jonka mukaan apostolit olivat uudestisyntyneitä jo Jeesuksen lihassa vaelluksen päivänä, kuten myös näkemys, että heillä olisi ollut "lapseuden Henki" jo ennen Jeesuksen lunastustyötä. Paavali kumoaa tällaisen käsityksen selvin sanoin (Gal.4.4-6):

"Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan. Ja koska tekin olette Jumalan lapsia, hän on lähettänyt meidän kaikkien sydämiin Poikansa Hengen, joka huutaa: `Abba! Isä!`"

Herramme suorittamalla lunastuksella tarkoitetaan hänen kuolemaansa ja ylösnousemustaan (Room.3:21-26, Ef.1:7, 1 Tim.2:5-6, Hepr. 9:12, 1 Piet.1:18-19). Suoritetun lunastuksen perusteella kristityt pääsivät lapsen asemaan. Lapsen asemaan pääsy on puolestaan perusteena "lapseuden Hengen" saamiseen.

Ymmärrän tästä Paavalin opetuksesta, että opetuslapset eivät voineet omata Pyhää Henkeä lapseuden Henkenä, ennenkuin Jeesus oli kuolleista noussut.

Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen tapahduttua saimme lapsen aseman (Ef.1:3-7), ja tähän aseman päästyämme saimme lapseuden Hengen.

Kreikan kielessä lapseuden Henki merkitsee oikeastaan "pojaksi adoptoinnin Henkeä" = pneuma thyiothesiaas ( , Room.8:15), kuten "lapsen asema" merkitsee "pojaksi adoptoinnin" asemaa.

Sana "hee hyiothesia" merkitsee pojaksi adoptointia, muodostuen kreikan kielen sanoista: `titheemi tina hyion´ = asettaa joku pojaksi.

TARKOITETAANKO "JEESUKSEN KRISTUKSEN HENGELLÄ" PYHÄÄ HENKEÄ?

Pietarin kirje (1 Piet.1:11-12) näyttää tekevän selvän eron Kristuksen eli Messiaan Hengen ja Pyhän Hengen välillä. Profeetoissa oli "Kristuksen Henki", evankeliumia taas julistettiin "...taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä." Tällä perusteella on tulkittu näiden eri nimitysten merkitsevän Jumalan Hengen vaikutusten välistä tasoeroa. Kristuksen Henki merkitsisi (vain) Hengen sydämeen antamaa todistusta lapseudesta, Pyhä Henki taas jotakin enemmän, eli Hengen todellista asumista ihmisessä.

Johanneksen evankeliumissa ilmaistaan (7:37-39) Pyhän Hengen osallisuuden tulevan uskovien omaksi vasta Jeesuksen kirkastumisen jälkeen, aivan samoin kuin Paavalikin esittää lapseuden Hengen eli Kristuksen Hengen vastaanottamisen ehdoksi lunastustyön loppuun viemisen (Gal. 4 luku). Ei ole näinollen olemassa näiden nimitysten käyttöön perustuvaa todellista laadullista ja määrällistä merkityseroa. Jo ennen Jeesuksen kirkastumista profeetoissa kerrotaan olleen Kristuksen Hengen, joka oli tosiasiassa Pyhä Henki, sillä "...ihmiset ovat puhuneet Pyhän Hengen johtamina sen, minkä ovat Jumalalta saaneet"(2 Piet. 1:21). Nimitys "Kristuksen Henki" viittaakin tässä mainitussa kohtaa Pyhän Hengen Messiaasta ennustavaan tehtävään profeetoissa. Luukas kertoo profeetta Simeonista, joka sai Pyhältä Hengeltä ilmoituksia, ja tuli Hengen vaikutuksesta pyhäkköönkin (2:25-35). Simeonista mainitaan, että "Pyhä Henki oli hänen päällänsä", mikä ilmaisu merkitsee tosiasiassa, että Pyhä Henki oli hänessä. Pyhän Hengen tulemisesta Jeesukseen Luukas käyttää aivan samanlaista ilmaisua (3:22). Luukas ei tehnyt eroa Jeesuksen Hengen ja Pyhän Hengen välillä. Tämä käy ilmi Apt. 16:6-7 kertomuksesta:

"He jatkoivat sitten matkaa Frygian ja Galatian halki, sillä Pyhä Henki esti heitä julistamasta sanaa Aasian maakunnassa. Mysian puolelle tultuaan he yrittivät lähteä Bityniaan, mutta Jeesuksen Henki ei sallinut sitä,..."

Myöskään Paavali ei tehnyt eroa. Jos hän olisi tehnyt eron, hän ei olisi kirjoittanut Filippiläisille:

"Sillä tiedän, että teidän rukoustenne tähden ja Jeesuksen Kristuksen Hengen avulla tämä kaikki kääntyy parhaakseni..." (1:19).

Sen sijaan hän olisi kirjoittanut: "...Pyhän Hengen avulla..."

Paavalin opetuksen mukaan meillä on yksi Jumala, yksi Herra (Jeesus Kristus), sekä myös yksi Henki (Pyhä Henki, Ef.4:4-6). Myös korinttolaisille hän kirjoittaa yhdestä ja samasta Hengestä (1 Kor.12:4-11).

Pyhää Henkeä nimitetään Uudessa testamentissa (myös Vanhassa) monilla eri nimillä, jotka kaikki ilmentävät tämän yhden ja saman Hengen eri ominaisuuksia ja tehtäviä. Eri nimien käytöllä ei siis tarkoiteta eron tekemistä Jumalan Hengen laadussa tai määrässä.

MITÄ MERKITSEE "PYHÄN HENGEN KASTE" ?

Jo Johannes Kastaja julisti Jeesusta Pyhällä Hengellä kastajana (Matt.3:11, Mark.1:8, Luuk.3:15, Joh.1:33). Lupaus Pyhän Hengen kasteesta, jolla Jeesus kastaisi, esiintyy kaikissa evankeliumeissa. Siksi onkin yllättävää, että Pyhän Hengen saamisesta kasteena puhutaan muissa Uuden testamentin kirjoituksissa vähän. Luukas kertoo Jeesuksen itsensä maininneen (Apt.1:5) siitä, ja myöskin Pietarille muistui (Luukkaan kertoman mukaan) myöhemmin mieleen tämä Herran oma maininta (Apt.11:15) Hengen kasteesta. Muissa kohtaa Luukas itsekin käyttää tapahtumasta toisia ilmaisuja, kuten: "Pyhällä Hengellä täyttyminen"(2:4, 9:17), ja: "Pyhän Hengen lahjan saaminen"(2:38, 8:15-20).

Myöskin Paavalin kirjeistä löytyy vain yksi kohta, jossa hän mainitsee sekä Hengen että kasteen toistensa yhteydessä: 1 Kor. 12:12-13:

"...me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi (oikeammin: yhteen ruumiiseen = eis hen sooma),...ja kaikki olemme saanet juoda samaa Henkeä."

Paavali näyttää edellyttävän, että jokainen Kristuksen ruumiin eli seurakunnan jäsen olisi myös Hengellä kastettu. Toisaalla Paavali kirjoittaa:

"Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne" (Gal.3:27).

Kun Paavali mainitsee kasteen Moosekseen "pilvessä ja meressä" (1 Kor.10:1-6), hän edellyttää tämän olleen esikuvan Kristukseen kastamisesta. Näin ollen myöskään Kristukseen kastaminen ei tapahdu pelkästään vedellä, vaan ennen kaikkea Pyhän Hengen kasteessa.

Kristuksen opin alkeet sisältävätkin "opin kasteista" = baptismoon didakhees ( , Hepr.6:1-2)) monikossa.

Paavali kirjoitti henkikastetta tarkoittaen luvatun Pyhän Hengen sinetistä:

"Kristukseen tekin nyt uskotte, kuultuanne totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin. Häneen uskoessanne (pitäisi olla: uskottuanne) te myös olette saaneet luvatun Pyhän Hengen sinetiksenne. Se on meidän perintöosamme vakuutena, joka takaa meille lunastuksen, Jumalan kirkkauden ylistykseksi" (Ef.1:13-14).

MITÄ TAPAHTUI PUHALLUKSESSA?

Joh.20.21-23:ssa kerrotaan Jeesuksen puhaltaneen oppilaittensa päälle ja sanoneen:

"Ottakaa Pyhä Henki."

On tulkittu tämän puhalluksen merkinneen Kristuksen Hengen antamista tässä yhteydessä oppilaille, siis jo ennen helluntaipäivää. Helluntaipäivänä he sitä vastoin olisivat vastaanottaneet Hengen täyteyden varsinaisena henkikasteena.

Tämä teoria ei ilmeisesti kuitenkaan pidä paikkaansa. Tekstissä Jeesus, puhaltaessaan heidän päälleen, kehotti heitä nimenomaan:

"Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Joilta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."

Kehotus ottaa Pyhä Henki, ei merkitse, että Henki annettiin saman tien. Pikemminkin Kehotus ottaa Pyhä Henki merkitsee kehoitusta Pyhän Hengen odottamiseen Luuk.24:49, ja Apt.1.4-5 mukaisesti. Lisäksi Jeesus kehotti ottamaan Pyhän Hengen, hän ei puhunut Kristuksen tai lapseuden Hengestä tässä yhteydessä.

Pyhän Hengen alkukristityt vastaanottivat Apostolien tekojen selvän todistuksen mukaan (1:4-5, 8, 2:1-4) vasta helluntaipäivänä.

SAAKO IHMINEN JO PELASTUESSAAN PYHÄN HENGEN KASTEEN?

Tähän kysymykseen vastaaminen vaatii vain yhden Paavalin kirjoittaman tekstikohdan tarkastelua. Tässä kohtaa hän selvästi tuo ilmi opetuksensa siitä, milloin uskoon tullut ihminen saa Pyhän Hengen kasteen. Tämä kohta on Tiit.3:4-7, ja kuuluu uuden käännöksen mukaan:

"Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät, pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät. Tämän Hengen hän vuodatti runsaana meidän päällemme vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, jotta me hänen armonsa ansiosta tulisimme vanhurskaiksi ja saisimme osaksemme ikuisen elämän, niinkuin toivomme."

Kreikan alkukielessä Paavalin käyttämä aoristin indikatiivi "esoosen" (pelasti) verbistä "soodsoo" (pelastaa), viittaa kertakaikkiseen menneisyydessä tapahtuneeseen asiaan. Tähän kristityksi tulevan kokemaan pelastukseen (jossa hänet siis vanhurskautetaan armosta) sisältyy Paavalin mukaan Pyhän Hengen suorittama uudistus. Tämä uudistus tapahtuu Pyhän Hengen runsaana vuodatuksena häneen. Pyhän Hengen vuodatuksen aikaansaaman uudistuksen läpikäytyään ihminen on vanhurskautettu ja iankaikkisen elämän perillinen.

Tällä Pyhän Hengen vuodatuksella Paavali tarkoittaa nimenomaan Pyhän Hengen kastetta, joka siis kuuluu kristityn pelastetuksi tulemisen yhteyteen.

Pyhän Hengen kaste ei siis ole Paavalin opetuksen mukaan mikään uudestisyntymisen ja uskoon tulon jälkeinen "toinen siunaus."

Edellä sanottu koskee helluntaipäivän jälkeistä aikaa. Sitä ennen oppilaat eivät ilmeisestikään olleet uudestisyntyneitä, eivätkä myöskään Hengestä osallisia, vaikka heidän nimensä olivatkin jo ennakoivasti kirjoitetut taivaan elämän kirjaan (Luuk.10:19-20.)

TOISEN PUOLUSTAJAN TULEMISEN AIKA.

Johanneksen evankeliumi painottaa erikoisella tavalla toisen Puolustajan eli Pyhän Hengen tulemisen ajankohtaa. Luvut 14-16 ovat täynnä Jeesuksen lausumia tästä aiheesta. Esimerkiksi:

"Mutta minä sanon teille totuuden: teille on hyödyksi, että minä menen pois. Ellen mene, ei Puolustaja voi tulla luoksenne. Mutta mentyäni pois minä lähetän hänet luoksenne,..." (Joh.16:7).

Pyhä Henki tulisi siis vasta Jeesuksen poismenon ja kirkastamisen jälkeen. Entä koska ja missä Jeesus kirkastettiin? Lihansa päivinä hän itse sanoi:

"Isä, kirkasta sinä nyt minut, ota minut luoksesi ja anna minulle se kirkkaus, joka minulla oli jo ennen maailman syntyä"(Joh.17:5).

Samaa aikaa koski myös Jeesuksen ehdollinen lupaus Samarian naiselle (Joh.4:7-14). Kun Herramme tarkoitti Hengessä rukoilemisella Pyhässä Hengessä rukoilemista (Joh.4:23), hän tarkoitti sanoilla "Tulee aika" helluntaipäivästä alkanutta aikaa. Sanoilla "se on jo nyt" hän tarkoitti pääasiassa omaa rukoilemistaan.

TOISEN PUOLUSTAJAN TULEMISEN EHTO.

Johanneksen evankeliumin 14 luvussa kerrotaan Jeesuksen ensin puhuneen Pyhän Hengen tulosta "teille", eli uskovien yhteisölle (jakeet 15-17):

"Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni. Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä."

Ehtona Hengen lähettämiselle Jeesus esitti hänen rakastamiseensa perustuvan hänen käskyjensä (monikossa) pitämisen. Myöhemmin Jeesus siirtyi puhumaan yksilöistä (jakeet 21,23):

"Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni."

"Jeesus vastasi:`Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen`..."

Jeesuksen itsensä ilmoittaminen, hänen tulonsa yhdessä Isän kanssa häntä rakastavan ja hänen sanansa (yksikössä) pitävän tykö, sekä heidän jäämisensä asumaan hänen luokseen, toteutuvat kaikki uskovan Pyhästä Hengestä osalliseksi tulossa. Jeesus ilmoittaa itsensä uskovalle, antamalla hänelle Pyhän Hengen. Samoin Isä ja Poika asuvat uskovassa Hengen välityksellä.

Seurakunnassa Pyhä Henki on asunut helluntaipäivästä lähtien. Yksilön kohdalla Pyhästä Hengestä osalliseksi tuleminen on edelleen kiinni hänen kuuliaisuudestaan Jeesuksen käskyjä kohtaan.

Todellinen kristillisyys on edelleenkin Hengen osallisuuden kristillisyyttä. Toisen Puolustajan läsnäolo uskovassa on koettavaa todellisuutta siitä osallisten kohdalla. Muut leimaavat sen yleensä hurmahenkisyydeksi.

ONKO KIELILLÄ PUHUMINEN PYHÄN HENGEN KASTEEN MERKKI?

Pyhän Hengen kaste näyttää merkitsevän paitsi Hengen saamista myöskin Hengellä täyttymistä (Apt.1.5,8, 2.4). Täyttyminen on kuitenkin eri asia kuin Hengen kaste, sillä esimerkiksi Apt.4.31 kertoo jo aikaisemmin Hengellä kastettujen täyttyneen uudelleen Pyhällä Hengellä. Pyhän Hengen kaste on siis se kokemus, jolloin Jumalan henki valtaa ihmisen, liittäen hänet Kristuksen ruumiiseen (1 Kor.12.13), kun taas Hengellä täyttyminen on tarkoitettu uusiutuvaksi kokemukseksi.

Paavali kehottaakin jo kerran Pyhän Hengen kasteen saaneita kristittyjä täyttymään jatkuvasti Hengellä (Ef.5:18). Paavalin käyttämä verbimuoto "pleeruusthe " on preesensin imperatiivin passiivin pluraalin toinen persoona, merkiten siis kehoitusta jatkuvaan ja toistuvaan Hengellä täyttymiseen.

Apostolien tekoja lukiessamme näyttää ilmeisen selvältä, että Pyhän Hengen kasteen yhteydessä esiintyi säännöllisesti kielillä puhumista ja profetoimista (2:4, 10:45-46, 19.6). Samarian tapauksessa näitä ei mainita, mutta silti teksti antaa ymmärtää Pyhän Hengen kasteen ilmenneen sielläkin siten, että se voitiin nähdä (8:14-19).

Helluntaipäivän tapauksessa toteutui apostolien tulkinnan mukaan kaksi Vanhan testamentin profetiaa. Kun Paavali kirjoitti, että kielet eivät ole tunnusmerkiksi uskoville vaan uskottomille (1 Kor.14:22), hänellä näyttää olleen mielessään Jesaja 28:11 `kielilläpuhumisilmiön´ valossa. Luukkaan kertoman mukaan Pietari tulkitsi tapahtuman merkinneen Jooelin lupaaman Hengen vuodatuksen toteutumista (Jooel 2:28-29 = Apt.2.16-18). Jooelin ennustuksen mukaan Hengen vuodattamisen yhteyteen liittyisi ennustamista, näkyjen näkemistä ja unien uneksumista.

Hengen vuodatuksen yhteyteen liittyi profetoiminen jo Vanhan testamentin kertomuksissa. Kun Jumala antoi Henkeään Mooseksen apulaisille, kerrotaan:

"...ja kun Henki laskeutui heihin, he joutuivat profeetalliseen hurmokseen. Myöhemmin tätä ei heille enää tapahtunut"(4 Moos.11:25).

Samoin kerrotaan Saulin tapauksessa (1 Sam.10:9-11). Kun Saul kohtasi profeettain joukon, tuli Jumalan Henki hänenkin päälleen, ja hän profetoi heidän kanssaan.

Myös Uuden testamentin selonteossa Johannes Kastajan vanhemmista (Luuk. 1:41,-45, 67-69) sama toistui. Kummassakin tapauksessa Hengellä täyttymisen kokemus ilmeni profetoimisena.

On siis ilmeisen selvää, että profetoiminen kuuluu raamatullisen hengellätäyttymiskokemuksen yhteyteen. Kielillä puhuminen selityksineen on eräs profetoimisen uusitestamentillinen muoto ( 1 Kor.14:27-28).

Silti ei ole selvästi osoitettavissa, että nimenomaan kielillä puhumisen ilmeneminen olisi ehdoton Pyhän Hengen kasteen merkki.

Paavali kirjoitti Korinton kristityille, että heidät on kaikki kastettu yhdessä Hengessä yhteen ruumiiseen, eli Kristuksen ruumiin jäseniksi. Yhdessä Hengessä kastamisella Paavali tarkoittaa henkikastetta (12:13). Kuitenkin hän kirjoitti samoille henkikasteen saaneille kristityille samassa luvussa, että "Eiväthän kaikki puhu kielillä...?"(12:30). Ja edelleen: "Toivoisin teidän kaikkien puhuvan kielillä, mutta vielä mieluummin toivoisin teidän profetoivan"(14:5). Samoin: "Sen, joka puhuu kielillä, on siksi rukoiltava itselleen myös tulkitsemisen kykyä"(14:13).

On yritetty selittää, että Uusi testamentti tuntee kaksi kielilläpuhumisen lajia: a) Armolahjaksi saatu kielilläpuhumisen kyky, joka ilmenee kristityllä jatkuvassa käytössä. b) Pyhän Hengen kasteen yhteydessä ilmenevä kielillä puhuminen, joka ei jää asianosaisella jatkuvaan käyttöön. Tämän jaon perusteella on selitetty Paavalin edellä lainatuissa kohdissa käsittelevän kielilläpuhumista vain armolahjana, koska hän tuo ilmiselvästi esiin, etteivät kaikki Hengellä kastetut silti puhu kielillä.

Tämä selitys ei vakuuta. Paavali olisi sen mukaan tiennyt kaikkien Hengellä kastettujen puhuneen kielillä henkikasteensa yhteydessä, mutta hän olisi silti jättänyt täysin mainitsematta tämän merkkinä ilmenneen kielillä puhumisen.

Paremminkin näyttää selvältä, että kun korinttolaiset olivat (nykyajan helluntailaisten tapaan) omaksuneet näkemyksen kielillä puhumisen välttämättömyydestä oikean Hengen kasteen yhteydessä ilmenevänä merkkinä, Paavali kirjoitti heille, oikaistakseen heidät pois tästä väärästä käsityksestä.

Paavalin opetus onkin, että Hengen ilmaisemislahjat ovat moninaiset (1 Kor.12:1-13). Jae 7 on ilmaistu uuden käännöksen mukaan:

"Hän antaa Hengen ilmetä itse kussakin erityisellä tavalla, yhteiseksi hyödyksi."

Kreikan alkukielessä "Hengen ilmoitusta" vastaavat sanat ovat: "hee faneroosis tuu pneumatos".

Suomalaisen raamatunkäännöskomitean jo vuonna 1906 painettu tekstilaitos ilmaisee jakeen seuraavasti:

"Mutta ne lahjat, joissa Henki ilmaisekse, annetaan kullekin yhteiseksi hyödyksi."

Vuonna 1913 käyttöönotettu väliaikainen tekstilaitos sanoo:

" Mutta kullekin annetaan Hengen ilmaisemislahja yhteiseksi hyödyksi."

Tekstiyhteys osoittaa näiden käännösten oikeutuksen. Armolahjat ovat näet juuri niitä Hengen ilmoituksia eli lahjoja, joissa Henki ilmenee. Nämä ilmoitukset puolestaan ovat Paavalin selostuksen mukaan moninaiset. Tässä yhteydessä hän luettelee yhdeksän eri ilmaisemislahjaa, jotka siis kaikki ovat henkikasteen merkkejä, eli merkkejä siitä, että näitä lahjoja käyttävä kristitty on Hengellä kastettu Kristuksen ruumiin jäsen. Muualla Paavali luettelee armolahjoina muitakin tässä mainitsemattomia Hengen antamia kykyjä (Room.12:6-8).

Kristittyjen kokemuksiin kuuluu, että profetoimista ja kielillä puhumista ilmenee henkikasteen saamisen ja Hengellä täyttymisen kokemusten yhteydessä, siten, että nämä lahjat jäävät asianosaisten käyttöön.

Kristittyjen kokemuksiin kuuluu sekin, että kielet ovat ilmenneet vain henkikasteen tai Hengellä täyttymisen kokemuksen yhteydessä, ilman, että olisi annettu kyky puhua jatkuvasti kielillä. Tämähän on odotettavissa jo Vanhan testamentin opetuksen ja esimerkin pohjalta.

Mutta kristittyjen kokemuspiiriin kuuluvat myös henkikasteet ja valtavat Hengellä täyttymisen kokemukset, ilman, että kielillä puhumista tai profetoimista olisi ollenkaan ilmennyt.

Silti jokin muu lahja tai kyky on alkanut useasti ilmetä tällaisen kokemuksen yhteydessä tai sen jälkeen.

Toisaalta Uuden testamentin esimerkkien valossa karismaattisuuden ilmeneminen henkikasteen yhteydessä on toivottavaa aidon kokemuksen todisteena. Toisaalta Uuden testamentin opetuksellinen aines varoittaa tekemästä henkikaste- ja Hengellä täyttymiskokemusta tyhjäksi niiden kohdalla, joilla näkyvää karismaattisuutta ei kokemuksen yhteydessä ilmene.

Jos nimittäin pidämme aidon henkikastekokemuksen todisteena kielilläpuhumisen tai profetoimisen välttämätöntä ilmenemistä, emmekä siis hyväksy aidoksi kokemukseksi sellaista, josta puuttuu edellä mainitut, menemme "yli sen mitä kirjoitettu on"( 1 Kor.4:6).

Kukin kristitty tietää itse sisäisesti parhaiten, mitä on saanut ja kokenut. Missään Uudessa testamentissa ei sanota, että kielillä puhuminen tai profetoiminen olisivat välttämättömiä henkikasteen tai Hengellä täyttymisen merkkejä. Kuten olemme jo nähneet, Paavalikin sanoo juuri pikemminkin päin vastoin.

Jeesuksen todistus on profetian Henki (Ilm.19.10), jonka jokainen aito kristitty omaa sisäisesti ja tietoisesti, muttei aina ulkonaisesti ilmenevästi.

Silti on selvää, että profetoimisen ja kielilläpuhumisen ilmeneminen yleensä seurakunnassa, on merkki Hengen aidosta toiminnasta. Profetoimista ja kieliä ei vain saa velkoa keneltäkään yksityiseltä kristityltä hänen Henki-kokemustensa aitouden todisteeksi.

Lopuksi: Uuden testamentin opetuksen mukaan Pyhän Hengen kaste sisältyy jo ihmisen aitoon pelastuskokemukseen. Se merkitsee tosiasiassa Pyhästä Hengestä osalliseksi tulemista. Hengellä täyttymiskokemukset ovat sitten asia erikseen, ja niitä kristitty tarvitsee toistuvasti pitkin matkaa. Pyhästä Hengestä osallisuus yleensä on tärkeää, sillä sehän merkitsee osallisuutta Kristuksesta. Pyhästä Hengestä osattomuus taas merkitsee Kristuksestakin osattomuutta.

Raimo Poutiainen

Päivityslisäys:

Vielä on syytä kysyä ja myös vastata kysymykseen, mitä apostoli Paavali tarkoitti sillä ainoalla kirjeittensä kohdalla jossa hän mainitsee Pyhän Hengen kasteen?

Vanhemman kirkkoraamatun mukaan kohta kuuluu. (1 Kor.12:13) : ”Sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.”

Sekä raamatunkäännöskomitean ehdotuksen, kuten myös uudemman kirkkoraamatun mukaan kohta kuuluu: ”Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.”

Suuri kysymys kuuluu, tarkoittiko Paavali tässä kohdassa (meidän kaikkien kastamisesta yhdessä Hengessä yhdeksi ruumiiksi kirjoittaessaan) todellakin vain pelkkää Pyhän Hengen vuodatusta, vai kenties sittenkin Pyhällä Hengellä kastamista vedellä kastamisen välityksellä?

Avaa Uusi testamenttisi - selityssarjan Paavalin Korinttilaiskirjeet – osassa Aimo T. Nikolainen näet esitti tästä jakeesta sekä raamatunkäännöskomitean ehdotuksesta että myös uudemman kirkkoraamatun tekstistä poikkeavan käännöksen:

”Yksi ja sama Henki on kasteessa yhdistänyt meidät kaikki yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.”

On ilmi selvää, että käännöksen sanoilla ”on kasteessa yhdistänyt meidät” Nikolainen on tarkoittanut juuri vedellä kastamista, eikä suinkaan pelkkää Pyhän Hengen vuodatusta. Mutta onko tämä Nikolaisen esittämä käännös oikea? Onko apostoli Paavali todella saattanut edellyttää, että Kristuksen ruumiiseen Hengellä kastaminen eli Pyhän Hengen vuodatus voitaisiin varmentaa vuodatusta edeltävän vedellä kastamisen välityksellä?

Paavalin galatalaiskirjeen sanat antavat viitteet siihen, että Paavali olisi todella viitannut myös tässä korinttilaiskirjeen kohdassa vesikasteeseen: ”Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.” (Gal. 3:26-27).

Myös Luukkaan kertomus Apostolien teoissa (19: 1-7) antaa viitteen siitä, että Paavali piti uskoon tulleiden vedellä kastamista Pyhän Hengen vuodatuksen edellytyksenä, mutta vastaavasti myös Pyhän Hengen vuodatusta varmana vedellä kastamisen seurauksena.

Mikäli Luukkaan kertomus on historiallisesti paikkansa pitävä, silloin Efesossa tapahtui seuraavaa: Kun Paavali Efesossa tapasi muutamia opetuslapsia, hän huomasi heiltä puuttuvan jotain kristityille oleellisen tärkeää. Siksi Paavali kysyi heiltä: ”Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?” Saatuaan noilta oppilailta kieltävän vastauksen, Paavali oitis kysyi: ”Millä kasteella te sitten olette kastetut?” Paavalin kysymyksestä on siis pääteltävissä, että hän piti kyseisten opetuslasten Pyhästä Hengestä osattomuuden syynä heiltä puuttuvaa vesikastetta Herran nimeen.

Samasta Paavalin esittämästä kysymyksestä on myös pääteltävissä Paavalin pitäneen selviönä, että kaikki uskoon tulonsa yhteydessä Jeesuksen nimeen kastetut pääsivät myös Pyhän Hengen osallisuuteen.

Kuultuaan noilta oppilailta, että heidät oli kastettu (nyt jo tuossa tilanteessa menneeseen aikaan kuuluvalla) Johannes Kastajan suorittamalla parannuksen kasteella, Paavali selvitti heille, miten Johannes kääntyviä kastaessaan oli kehottanut kansaa uskomaan Häneen joka oli tuleva Johanneksen jälkeen. Nyt oli tuo väkevämpi jo tullut ja sovitustyönsä suorittanut, ylös kuolleista noussut, ja Isän tykö palannut. Pelastus oli siis nyt valmis ja vastaan otettavissa. Pelastuksen osallisuuteen päästään Pelastajan nimeen kaste ottamalla. Nämä asiat selvittäen Paavali sai nuo oppilaat kastattamaan itsensä Herran Jeesuksen nimeen.. Noiden opetuslasten kastamisen jälkeen Paavali myös huolehti siitä, ettei pelastus jäänyt heidän kohdallaan pelkäksi teoriaksi. Paavali näet pani kätensä heidän päälleen, ja Paavali varmaankin rukoili heidän puolestaan, jolloin he saivat Pyhän Hengen osallisuuden.

Merkittävää on myös sekin, että Tiitus- kirjeen kohdasta 3: 4-7 Nikolainen on esittänyt ”Avaa Uusi testamenttisi” kirjasarjansa ”Paavalin kirkolliset kirjeet” osiossa sekä raamatunkäännöskomitean ehdotuksesta kuten myös uudesta kirkkoraamatusta (-92) poikkeavan käännöksen.

Vuoden -38 käännös sanoo:

”Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.”

Sekä raamatunkäännöskomitean ehdotuksen kuten myös vuoden - 92 käännöksen mukaan kohta kuuluu:

”Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät. Tämän Hengen hän vuodatti runsaana meidän päällemme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, jotta me hänen armonsa ansiosta tulisimme vanhurskaiksi ja saisimme osaksemme iankaikkisen elämän , niin kuin toivomme.”

Kyseinen Nikolaisen käännös kuuluu:

”Mutta kun Jumalan, meidän Pelastajamme hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan oman armonsa vuoksi. Hän pelasti meidät siinä puhdistavassa vedessä, jossa me synnyimme uudelleen, ja antoi Pyhän Hengen uudistaa meidät. Tämän Hengen hän vuodatti runsaana meidän päällemme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, jotta me hänen armonsa ansiosta tulisimme vanhurskaiksi ja saisimme osaksemme iankaikkisen elämän , niin kuin toivomme.”

Vuoden -38 käännöksen sanat: ”uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta” viittaavat ymmärtääkseni itse uskoon tuloa eli uudestisyntymistä seuraavaan ”uudestisyntymisen pesuun” eli vesikasteeseen, ja sitä seuraavaan Hengen vuodatukseen. Eihän normaalissakaan syntymisessä lasta pestä ennen syntymää, eikä myöskään itse syntymän juuri tapahtuessa, vaan vasta syntymisen jälkeen.

Samoin ilmeinen Paavalin tarkoitus oli sanoa, että uudestisyntynyt eli uskoon tullut pestään kasteessa vasta uudestisyntymisensä jälkeen. Nimittäessään kastetta pesoksi / pesuksi, hän tuskin tarkoitti, että juuri pesun tapahtuessa myös uudestisyntyminen toteutuu.

Vuoden -92 käännös sanoo neutraalisti: ”Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät.” Käännös esittää tapahtumajärjestyksen päinvastaiseksi, esittäessään, että vasta pesemisen seurauksena synnytään uudesti. Jos sen sijaan ”pesemällä meidät puhtaiksi” sanoilla ei tarkoiteta vesikastetta vaan veren puhdistavaa voimaa, silloin käännös on hyväksyttävissä.

Nikolainen sen sijaan paikallistaa käännöksessään ainakin uudestisyntymisen ja ilmeisesti myös Pyhän Hengen uudistuksen tapahtuvaksi juuri kastettaessa. Nikolaisen jopa raamatunkohtien käännöksiinsä sisällyttämä tulkinta uudestisyntymisen tapahtumisesta juuri vesikasteen toteutuessa, on ilmeinen erehdys, vaikka sama tulkinta muodostuikin valtakirkon piirissä jo toisen kristillisen vuosisadan puoleen väliin ehdittäessä vallitsevaksi.

Uuden testamentin tekstien mukaan uudestisyntyminen merkitsee ”elävän toivon” syntymistä uskovan tietoisuuteen. Eläväksi tietoisuuteen tuon syntyneen toivon tekee runsas Pyhän Hengen vuodatus uskoon tulleeseen, ja tästä vuodatuksesta sen kokenut on täysin tietoinen.

Nyt on vuorossa edellä lupaamani helluntaiveljien näkemysten esittely:

Seuraava lainaus on Jouko Ruohomäen kirjasta nimeltään: "Jerusalemista Roomaan, Apostolien teot selityksin."

Sivulta 94 alkaen sivulle 96 löytyy seuraava teksti:

"JERUSALEMISTA ROOMAAN seurasi jumalallisen voiman merkit. Filippoksen julistuksella oli voimakkaat seuraukset:

1) samarialaiset uskoivat Filippoksen puhetta,

2) samarialaiset näkivät Filippoksen tekevän tunnustekoja,

3) saastaiset henget ajettiin ulos,

4) moni halvaantunut ja rampa parani,

5) syntyi suuri ilo,

6) ne, jotka uskoivat, kastettiin.

Samarialaiset vastaanottivat Pyhän Hengen

Kun Uusi testamentti puhuu Pyhän Hengen työstä, se käyttää rikasta sanastoa. Seuraavassa luettelo sanoista ja termeistä, joita Apostolien teot käyttää Pyhän Hengen suhteesta uskovaan.

• Isän lupaus (1:4),

• kaste Pyhässä Hengessä (1:5),

• he kaikki täyttyivät Pyhällä Hengellä (2:4),

• Henki vuodatetaan (2:17-18),

• Jeesus on Isältä saanut Pyhän Hengen lupauksen ja on nyt vuodattanut sen, minkä te näette ja kuulette (2:33),

• te saatte Pyhän Hengen lahjan (2:38),

• Pyhän Hengen lupaus on kaikille (2:39),

• Pietari, Pyhää Henkeä täynnä (4:8),

• kaikki, jotka rukoilivat, tulivat Pyhällä Hengellä täytetyiksi (4:31),

• seitsemän miestä, jotka ovat Pyhää Henkeä täynnä (6:3),

• Stefanos, joka oli täynnä uskoa ja Pyhää Henkeä (6:5),

• kuollessaan Stefanos oli Pyhää Henkeä täynnä (7:55),

• samarialaiset saivat Pyhän Hengen (8:15, 17).

Viittaukset 4:8 saakka kuvaavat Hengen kastetta helluntaina. Ap.t. 8:15,17 on rinnastettavissa jaksoon 2:4-2:39. Tapaukset alkaen kahdeksannen luvun neljännestä jakeesta seitsemännen luvun jakeeseen 55 viittaavat myöhempiin Pyhällä Hengellä uudelleen täyttymisiin. Huomaamme, että sanonta Pyhällä Hengellä täyttynyt voi viitata Pyhän Hengen kasteeseen ja jatkuviin Hengellä täyttymisiin. Asiayhteys auttaa ymmärtämään, mistä kulloinkin on kysymys.

Kun vertaamme jaksoja Ap.t. 8:12-16, Joh. 3: 5; 20:22 ja Room. 8:9-11 keskenään, huomaamme kaksi ratkaisevaa asiaa:

l) samarialaiset todella saivat Hengen pelastuksen yhteydessä kuten apostolit (Joh. 3:5 ja 20 - 22). Eihän kukaan voi pelastua ilman Hengen uudestisynnyttävää työtä.

2) Pietari ja Johannes eivät sekoittaneet uudestisyntymisen yhteydessä saatua Pyhää Henkeä ja (Joh. 20:22) helluntaina vastaanotettua Pyhää Henkeä (Ap.t. 2:4). He tunnistivat ja hyväksyivät samarialaisten kokeman pelastuksen, jonka takia he eivät sanoneet "vastaanottakaa Kristus" vaan "vastaanottakaa Pyhä Henki".

He saivat Pyhän Hengen.

Lukijan tulisi tarkoin tutkia, mitä sanat ja termit kulloinkin merkitsevät.

Sen tähden Herran sanalla "Ottakaa Pyhä Henki" on erilainen merkitys kuin Pietarin sanalla "Saatte Pyhän Hengen lahjan".

On selvää, että Johanneksen kontekstissa (Joh.20:22) Kristuksen sanat viittaavat pelastukseen eivätkä helluntaikokemukseen.

Sen sijaan Pietarin sanat eivät viittaa pelastukseen vaan helluntaihin.

Luukas ymmärsi tämän eron, koska hän käyttää sanontaa "sillä hän ei ollut tullut vielä yhteenkään heistä".

Kun sitten Pietari ja Johannes menivät Samariaan ja tapasivat Filippoksen toiminnan kautta uskoon tulleet samarialaiset, he ymmärsivät, että samarialaisilta puuttui vielä se kokemus, jonka he olivat saaneet helluntaina. Niinpä he rukoilivat heidän edestänsä, että he saisivat Pyhän Hengen.

Samarialaisten kokemus oli samanlainen kuin Paavalin (9:5-17) ja Efesoksen opetuslasten (19:1-6). He vastaanottivat Jeesuksen Kristuksen, kokivat uudestisyntymisen ja jälkeenpäin täyttyivät Hengellä. Näiden kokemusten välillä ei tarvitse olla pitkää aikaa, kuten Korneliuksen ja hänen talonväkensä tapaus osoittaa (10: 44-46).

Samarialaisten Pyhän Hengen saamisen yhteydessä ei mainita kielilläpuhumisen merkkiä, kuten mainitaan kolmessa muussa tapauksessa:

1) helluntaipäivänä (2:4).

"ja he täyttyivät kaikki Pyhällä Hengellä ja alkoivat puhua muilla kielillä sitä, mitä Henki antoi heille puhuttavaksi."

2) Korneliuksen talossa (10:45-46).

"Kaikki ne uskovat, jotka olivat ympärileikattuja ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin myös pakanoiden päälle, sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa."

3) Efesoksessa (19:6).

"Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, Pyhä Henki tuli heidän päälleen ja he puhuivat kielillä ja profetoivat."

Näin siis Jouko Ruohomäki edellä.

Seuraavat väitteet eivät edellä olevassa opetuksessa mielestäni kuitenkaan pidä paikkaansa, vaan näihin on luettu sisään oma oppi, jota itse teksti ei suinkaan sisällä:

”l) samarialaiset todella saivat Hengen pelastuksen yhteydessä kuten apostolit (Joh. 3:5 ja 20 - 22). Eihän kukaan voi pelastua ilman Hengen uudestisynnyttävää työtä;

Sen tähden Herran sanalla "Ottakaa Pyhä Henki" on erilainen merkitys kuin Pietarin sanalla "Saatte Pyhän Hengen lahjan".

On selvää, että Johanneksen kontekstissa (Joh. 20:22) Kristuksen sanat viittaavat pelastukseen eivätkä helluntaikokemukseen.

Sen sijaan Pietarin sanat eivät viittaa pelastukseen vaan helluntaihin.

Luukas ymmärsi tämän eron, koska hän käyttää sanontaa "sillä hän ei ollut tullut vielä yhteenkään heistä".

Juhani Kuosmasen kirjassa "Raamatun opetuksia" opetetaan aiheestamme seuraavasti.

Ensin sivulta 96 alkaen uudestisyntymisestä:

"UUDESTISYNTYMINEN

Vanhurskauttamiseen liittyy selvästi kokemuksellinen, subjektiivinen puoli: uudestisyntyminen (Tiit. 3:5-7). Raamattu korostaa ihmisen ulkopuolella tapahtuvan vanhurskauttamisen ohella ihmisen sisäistä muutosta. Näiden kahden muutoksen kautta ihminen pelastuu.

(Tiit. 3:5).

Mitä uudestisyntyminen on?

"Uusisyntyminen on Pyhän Hengen työ ihmisen sydämessä" (August Jauhiainen, Raamatuntutkiskeluopas, s.141).

"Uudesti syntyminen on näet uskon saamista" (Osmo Tiililä, Johdatus teologiaan, s. 200).

Nämä kaksi lausuntoa edustavat kauan vallinnutta vapaiden suuntien (Jauhiainen) ja ev.-lut. kirkon herätyskristillisten (Tiililä) raamatullista käsitystä uudestisyntymisestä.

Vanhurskauttaminen on muutos Jumalan edessä ja uudestisyntyminen samanaikainen muutos ihmisessä.

Näin uudestisyntyminen on uskonvanhurskauden sinetöimistä (Room. 4:11), mitä vanhan liiton ympärileikkaus kuvasi.

Uudestisyntymisessä tapahtuu sisäinen "sydämen ympärileikkaus" Hengessä (Room. 2:29, Koi.2:11, Apt. 7:51), minkä tuloksena on, että ihminen saa Pyhän Hengen sinetin (Ef. 1:13, 4:30).

Uudestisyntyminen on Jumalasta syntymistä (Joh.1:13, l Joh. 3:9, 5:1,4,18). Ihminen syntyy Jumalan lapseksi (Joh. 1:12, Gal. 3:26, l Joh. 3:1,2 ).

Hän saa sisimpäänsä uuden ihmisen (Room. 7:22, 2 Kor. 4:16, Ef. 3:16) ja pukeutuu uuteen, jonka Jumala luo (Ef. 2:10, 4:24, Koi. 3:10, Jaak. 1:18).

Tämä merkitsee Kristuksen syntymistä sydämeen (Gal. 4:6).

Näin ihminen saa sisimpäänsä Jumalan iankaikkisen elämän (Joh.10:10,28, l Joh. 5:11).

Uudestisyntymisessä ihminen muuttuu "tottelemattomuuden" ja "vihan lapsesta" (Ef. :2,3, 5:6) Jumalaa seuraavaksi rakkaaksi lapseksi (Ef.5:1, Room. 1:5, 8:14, l Pt. 1:14, l Joh. 2:29, 3:9,10).

Miten uudestisyntyminen tapahtuu?

Uudestisyntyminen tapahtuu Jumalan tahdosta (Joh.1:13, Jaak. 1:18) ja laupeudesta (Tiit. 3:5, l Pt. 1:3). Jumala haluaa uudestisynnyttää (l Tim. 2:4). Uudestisyntyminen tapahtuu ristin työn (Joh. 3:14-16) ja ylösnousemuksen (l Pt. 1:3) perusteella.

Uudestisyntyminen tapahtuu Sanan kautta (l Pt.1:23, Jaak. 1:18).

Uudestisyntyminen tapahtuu silloin, kun syntyy usko evankeliumiin (Apt. 16:14, Room. 10:17, l Kor. 4:15, Gal. 4:19, Filemon 10). Siksi uudestisyntyminen ei voi tapahtua tiedottomassa tilassa vaan ainoastaan silloin, kun ihminen ottaa omakohtaisesti vastaan evankeliumin (Joh. 6:45-47, Ef. 1:13,Hhebr. 8:10-12, Hes. 36:25-27, Koi. 1:5,6).

Toiseksi uudestisyntyminen tapahtuu Hengen kautta (Hes. 36:26,27, Joh. 3:5,6,8, 6:63, Gal. 4:29, Tiit. 3:5). Pyhä Henki kirkastaa evankeliumin (Joh. 16:14, l Tess. 1:5,6, l Pt. 1:12), synnyttää uskon (Joh. 16:14, 2 Kor. 4:13), tuo elämän ja uuden mielen (l Kor. 6:11, 2 Tess. 2:13,14, l Pt. 1:2). Pyhässä Hengessä Kristus tulee ihmisen sisimpään (Room. 8:9,10, Koi. 1:27).

Joh. 3:3-16 on uudestisyntymisopetuksen perusluku. Jeesus sanoo: "Joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa", 3:3. "Jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan", 3:5. Vedestä ja Hengestä syntyminen on ylhäältä syntymistä: molemmat välineet ovat ylhäältä. Hengen on yksimielisesti ymmärretty tarkoittavan Pyhää Henkeä, mutta veden merkityksestä on ollut paljon kiistaa.

Asian selvittämiseksi jo edellä viitattiin sanaan ylhäältä. Toiseksi myös Jeesuksen vastauksesta Nikodeemukselle käy ilmi, mitä Jeesus tarkoitti vedellä. Nikodeemus kysyi uudestisyntymisestä: "Kuinka tämä voi tapahtua?". Jeesus vastasi: "Ettekä te ota vastaan meidän todistustamme". Jeesuksen todistus eli Sana on vesi. Hänen todistuksensa vastaan otettuna puhdistaa veden tavoin sisimmän (Ef. 5:25), ja Pyhä Henki voi tulla puhdistettuun sydämeen.

On syytä katsoa tekstiyhteydestä tarkemmin, mitä Jeesus tarkoitti "todistuksellaan". Jeesus puhui "taivaallisista" (3:12).

Näillä hän tarkoitti omaa lihaksi tuloaan ja taivaaseen astumistaan (3:13). Näiden kahden vaiheen väliin jää sovittava ristin kuolema (3:14). Joka uskoo lihaksi tulleeseen, ristillä kuolleeseen ja ylösnousseeseen Jeesukseen Kristukseen, hän saa iankaikkisen elämän (3:15,16) eli uudestisyntyy.

Evankeliumi Jeesuksesta on siis Jeesuksen todistus, puhe taivaallisista ja uudestisynnyttävä vesi. Jeesus sanoikin myöhemmin opetuslapsille: "Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut", Joh. 15:3. Tämä viimeistään ratkaisee veden merkityksen.

Johanneksen evankeliumin esityksen pohjalta ymmärrämme myös Tiit. 3:5:n sanat: "Pelasti hän meidät...- uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta". Kysymyksessä on täysin sama välinepari kuin Joh. 3:ssa. Edelleen Pietari vahvistaa, kuinka uudestisyntyminen tapahtuu Sanan kautta (l Pt. 1:23). Raamattu ei missään esitä kastetta uudestisyntymisen välineenä, vaan esim. Kornelius oli uudestisyntynyt jo ennen kastetta Apt. 10:47). Korneliuksenkin tapauksessa Sana ja sen uskossa vastaanottaminen kävivät edellä Apt. 11:14, 15:9). Sen jälkeen Pyhä Henki uudesti synnytti ja täytti.

Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteen veden vaan Sanan "veden" kautta. Pyhä Henki ja hänessä Jeesus Kristus, "katoamaton siemen" (l Pt. 1:23, l Joh. 3:9), josta ihminen uudestisyntyy, ovat Sanassa ja toimivat Sanan kautta. Siksi Sana otetaan vastaan henkilökohtaisen uskon välityksellä. Sana ei ole mikään "tiskiaine", joka olisi liuotettu kasteveteen ja näin uudestisynnyttäisi asiaa ymmärtämättömän ihmisen. Sana ei voi myöskään vaikuttaa kastettavaan pelkästään luettuna, sillä silloin Sana olisi kuin loitsu, mikä ei ole Raamatun opetus Sanan vaikutuksesta.

Uudestisyntymisen seuraukset.

Vanhurskauttaminen tuo lapsioikeuden laillisesti syntyneelle lapselle, mutta uudestisyntymisessä syntyy itse lapsi. Siinä ihminen saa lapseuden (Room. 8:15, Gal. 4:6,7, l Joh. 3:1,2) eli elämän ja verisukulaisuuden Jumalaan. Jokainen Jumalasta syntynyt on Kristuksen veli (Hebr. 2:10-13) ja hänen kanssaperillisensä (Room. 8:17, Gal. 4:7).

Uudestisyntymisessä saadaan sisimpään Pyhä Henki lapseuden henkenä tai Pojan henkenä todistamaan lapsioikeudesta (Room. 8:9,15, Gal. 4:6). Tässä Hengessä jokainen uskova on kastettu Kristuksen ruumiiseen (l Kor. 12:13), sen eläväksi jäseneksi (Ef. 2:15-22, l Pt. 2:2,5). Uudestisyntymisessä ihmiseen tullut Pyhä Henki on myös sinetti (Ef. 1:13), joka todistaa, että ihminen on Jumalan oma (l Kor. 3:24, 4:13) ja Jumalan perillinen.

Uudestisyntymisessä tulee ihmisen sisimpään vihan tilalle (Kol. 1:21) rakkaus (l Joh. 4:7). Siksi uudestisyntynyt rakastaa Jumalaa (l Pt. 1:8, l Joh. 4:19, 5:2), toisia uudesti syntyneitä (l Joh. 5:1), Sanaa (l Pt. 2:2) ja kaikkia ihmisiä (l Tess. 3:12, 2 Pt. 1:7). Veljes- ja lähimmäisenrakkaus ovat Jumala» synnyttämän sisäisen rakkauden vaatimus (2 Kor. 5:14) ja uskovan velvoitus (l Joh. 3:18,23, 4:11,21). Kumpikaan ei kuitenkaan ole vastustamaton tai pakonomainen, vaan uskova voi valita, minkä voiman hän antaa muovata elämäänsä.

Uudestisyntymisen tärkeys.

Jeesus korostaa uudestisyntymisen välttämättömyyttä sanoissaan. "Joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa" (Joh. 3:3). Miksi ihminen ilman uudesti syntymistä ei voi nähdä tai päästä sisälle Jumalan valtakuntaan?

Uudestisyntymätön ihminen on "liha" eli hengellisesti kuollut (Joh. 3:6, Ef. 2:1-3, Koi. 2:13). Siinä tilassa hän ei voi periä Jumalan valtakuntaa (l Kor. 15:50). Uudesti syntymisessä eläväksi tulleelle annetaan elämän ylösnousemuksessa kirkastettu ylösnousemusruumis (l Kor. 15:37,38,49). Näin uudestisyntynyt perii lopullisesti iankaikkisen elämän (Tiit. 3:7) ja pääsee sisälle Jumalan kirkkauden valtakuntaan. Lasten kohtalo käsitellään myöhemmin luvussa Lasten autuus."

Näin siis Juhani Kuosmanen edellä sivulle 100 asti uudestisyntymisestä.

Edellisestä esityksestä ei ole muuta huomautettavaa kuin kyseenalaistaa se väite, jonka mukaan Jeesuksen maininta Nikodeemukselle `vedestä syntymisestä´ tarkoittaisi muka `sanan vettä´. Samoin eron tekeminen uudestisyntymisessä saatavan Pyhän Hengen, (jolloin ”Pyhä Henki lapseuden henkenä tai Pojan henkenä todistaa lapsioikeudesta”), ja Pyhän Hengen kasteessa saatavan Pyhän Hengen täyteyden välillä on keinotekoinen, ja johtuu selvästi oman opin lukemisesta sisään Raamatun teksteihin, jota oppia itse tekstit eivät tosiasiassa sisällä.

Mutta antakaamme Kuosmasen jatkaa:

Pyhän Hengen kasteesta hän kirjoitti sivulta 146 alkaen sivulle 153 asti:

"PYHÄN HENGEN KASTE.

Raamatussa ei ole sanaa Pyhän Hengen kaste tai henkikaste, vaan käsitteet on muodostettu verbistä kastaa Pyhällä Hengellä (Mark. 1:8, Joh. 1:33, Apt. 1:5). Alkuteksti sanoo tarkasti käännettynä: "kastaa Pyhässä Hengessä". Siksi oikeastaan pitäisi puhua kasteesta Pyhässä Hengessä, mutta koska se on huonoa suomea, on tyydytty ilmaisuun Pyhän Hengen kaste tai henkikaste.

Kastaja on aina Jeesus Kristus (Joh. 1:33, 7:37-39). Hän kastaa Pyhässä Hengessä. Toinen ilmaisu on: "Teidän päällenne puetaan voima korkeudesta" (Luuk. 24:49). Siksi Raamattu kuvatessaan Pyhän Hengen kastetta sanoo: "Pyhä Henki tuli heidän päällensä" (Apt. 10:44, 11:15,19:6). Pyhän Hengen kasteessa aina täytytään Pyhällä Hengellä (Apt. 1:5, 2:4), mutta kaikki myöhemmät täyttymiset eivät ole Pyhän Hengen kaste (Apt. 4:8,31).

Jo vanhan liiton aikana synnyttiin Hengen mukaan

(Gal. 4:9). Henki tuli ihmisiin (Tuom. 3:10, 14:6,19,l Sam. 16:13), asui ihmisissä (l Ms. 41:38,4 Ms. 11:25, Ps. 51:13), täytyttiin Herran Hengellä (Tuom. 6:34, 2 Aikak. 24:20), tehtiin voimatekoja (Tuom. 15:14, 5 Ms. 34:12), profetoitiin Herran Hengen kautta (l Sam. 10:6,11, 2 Sam. 23:2 sekä kaikki muut Vtn profeetat), joka oli Pyhä Henki (Mark. 12:36, Apt. 2:30,31, 4:25 jne.). Oltiin täynnä viisauden henkeä (5 Ms. 34:9) jne.

Kuitenkaan nämä täyttymiset eivät olleet ihan sama kuin Pyhän Hengen kaste, sillä jo itse Vt ennusti jotakin uutta (Jes. 32:15, 44:3, Jooel 2:28,29, Gal. 3:8,14). Vaikka Johannes Kastajan äiti ja isä olivat täytetyt Pyhällä Hengellä (Luuk. 1:41,67) ja hän itse äitinsä kohdusta lähtien (Luuk. 1:15), hän ennusti: "Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella" (Matt. 3:11, Luuk. 3:16). Mitkään Vf.n tai Johanneksen ajan täyttymiset eivät olleet "se" (tai "sitä", Apt. 2:16).

Edelleen Jeesus itse puhui antamastaan lupauksesta (Apt. 1:5, 11:16). Pyhän Hengen kaste oli uusi asia. Se oli uuteen liittoon kuuluva Isän lupaus (Luuk. 24:49, Apt. 1:4), joka annettiin jo Vt:ssa sekä toistettiin Johannes Kastajan ja Jeesuksen kautta.

Pyhän Hengen kaste ei voinut toteutua ennen Jeesuksen taivaaseen astumista (Luuk. 24:49, Joh. 7:39, 16:7, Apt. 2:33). Kun ensimmäinen Puolustaja (l Joh. 2:1) oli mennyt Isän tykö, toinen Puolustaja tuli ihmisten luo (Joh. 14:16).

Jeesuksen lupaus toteutui helluntaina, kahdeksan päivää taivaaseen astumisen jälkeen, kun opetuslapset täyttyivät Pyhällä Hengellä (Apt. 2:4). Tuolloin he kokivat luvatun Pyhän Hengen kasteen. Vaikka Pyhän Hengen tulo maan päälle oli ainutkertainen, Pyhän Hengen kastekokemus ei ollut, vaan se on jatkuva. Pietarin mukaan lupaus kuuluu kaikille Jumalan kutsun vastaanottaneille eli koko seurakunnalle (Apt. 2:39). Raamatun kertoma käytäntö todisti jatkuvuuden. Pyhän Hengen kaste toteutui helluntailupauksen mukaisesti myös Korneliuksen kodissa (Apt. 11:15-17). Sanat "niin kuin alussa meidänkin päällemme" ja "Jumala antoi yhtäläisen lahjan" osoittavat, että kysymyksessä oli sama luvattu Pyhän Hengen kaste, joka nyt toistui. Pyhän Hengen kaste on tarkoitettu jokaiselle uskoon tulleelle (Apt. 19:2,6).

Pyhän Hengen kasteen merkki.

Puhuessaan Pyhän Hengen kasteesta Raamattu käyttää sanontoja "saada Pyhä Henki" (Apt. 8:15,16, 10:47, 15:8, 19:2,6) ja Pyhän Hengen lahja (Apt. 2:38, 10:45, 11:17). Uudestisyntymisessä jo ihminen saa Pyhän Hengen. Tästä Pyhän Hengen työstä puhutaan myöhemmin. Pyhän Hengen kaste sisälsi persoonan lahjoineen. Koko kokemusta sanottiin lahjaksi, koska se ulkonaisesti ilmeni kielilläpuhumisen lahjana. Pyhän Hengen kasteen ulkonainen merkki oli kielillä puhuminen (Apt. 2:4).

Lahja-nimen lisäksi kielillä puhumista Pyhän Hengen kasteen merkkinä tukevat lisäksi seuraavat asiat:

- Vanhan liiton aikana ilmenivät kaikki muut yhdeksästä armolahjasta (l Kor. 12:7-11), paitsi kielillä puhuminen ja kielten selittäminen. Tässä mielessä helluntain kielillä puhuminen oli luvatun henkikasteen merkki.

- Kielillä puhumisen jatkuvuus Apostolien teoissa helluntaipäivän jälkeen muissa Pyhän Hengen kasteissa.

Humaus ja tuliset kielet eivät toistuneet jatkossa, koska ne ilmaisivat Pyhän Hengen tuloa maan päälle (Luuk. 12:49). Se mikä toistui, oli kielillä puhuminen, koska siinä ilmeni kaikille tarkoitettu Pyhän Hengen kaste (Apt. 2:39). Kaste ilmeni lahjassa (Apt. 10:44,45).

Apostolien teoissa on helluntaipäivän lisäksi kuvattu kolme Pyhän Hengen kastetta. Kahdessa näissä kielillä puhuminen on selvä ja kolmannessa ilmeinen. Korneliuksen kodissa Pyhän Hengen kaste tunnistettiin nimenomaan kielillä puhumisesta (Apt. 10:46, 11:17). Siellä ilmeni "yhtäläinen lahja" kuin helluntainakin. Samoin kielillä puhuminen ilmeni Efesossa (Apt. 19:6). Samariassa sitä ei erikseen mainita, mutta kielillä puhuminen oli todennäköinen, koska "Simon näki, että Henki annettiin sille, jonka päälle apostolit panivat kätensä" (Apt. 8:18). Paavalin Hengellä täyttymistä ei kuvailla vaan kerrotaan ainoastaan lupauksesta (Apt. 9:17), mutta koska Paavali puhui paljon kielillä (l Kor. 14:18), hän nähtävästi teki niin myös täyttyessään.

Miksi Jumala valitsi yhden armolahjan, kielillä puhumisen, henkikasteen merkiksi? Se johtunee lahjan luonteesta. Kielillä puhuva puhuu Jumalalle (l Kor. 14:2). Siksi kielillä puhuminen on jonkinlainen Pyhän Hengen "kotiinsoitto" perille pääsystä tai ylimeno täyttymisessä.

Vastaväitteitä.

- Miksi Raamattu ei sano kielillä puhumista henkikasteen merkiksi?

Raamattu ei sano kielillä puhumista henkikasteen merkiksi - paitsi Pyhän Hengen toiminnan merkiksi niille, jotka eivät usko - mutta osoittaa käytännössä sen olevan merkki.

- Voidaanko dogmia perustaa käytäntöön? Hengen toiminnan linjoissa Raamatun käyttö on ohjeellista. Ei ehkä ole syytä muodostaakaan dogmia, mutta käytännössä ei tarvitse tyytyä vähempään kuin mitä Raamatun käytäntö on.

- Koska Paavali opetuskirjeissään ei puhu kielillä puhumisesta henkikasteen merkkinä, eikö Paavalin opettava osa ole painavampi kuin Luukkaan historiallinen kertomus? Eikö historiaa tule tulkita opetuksesta käsin?

Kertoessaan Luukas koko ajan opettaa. Paavali tunnustaa Luukkaan opetuksen rinnastaessaan l Tim. 5:18:ssa lainauksen Luukkaalta muuhun Raamatun opetukseen. Toiseksi Paavali ei kuvaa tai opeta yhtään Pyhän Hengen kastetta vaan siitä eteenpäin olevia asioita tai kuvaa Hengen kokonaistyötä erittelemättä siinä olevia vaiheita. Paavalin suora opetus ei ole risti- riidassa Luukkaan kertovan opetuksen kanssa, vaan Paavali jatkaa siitä, mihin Luukas pysähtyy.

Pyhän Hengen kasteen merkitys

Mitä Pyhän Hengen kaste ei ole?

Sama kuin uudesti syntyminen. Jo vanhan liiton aikana oli uskon kautta ylösnousevaan Kristukseen (l Pt. 1:3) vanhurskautettuja ja uudestisyntyneitä, kuten Aabraham (Gal. 3:5-9), ja Daavid (Room. 4:6, Ps. 51:13) ja profeetat (l Pt. 1:11, Room. 8:9). Myös opetuslapset olivat uudestisyntyneitä ennen helluntaita, sillä heidän nimensä olivat kirjoitettuina taivaissa (Luuk. 10:20) ja mm. Pietarille Isä oli ilmoittanut Kristuksen (Matt. 16:17). Edelleen Samarian kääntyneet uskoivat Kristukseen ja olivat kastetut mutta eivät olleet kokeneet Pyhän Hengen kastetta (Apt. 8:12,15). Myös Efeson noin 12 opetuslasta olivat tulleet uskoon (Apt. 19:2) mutta eivät olleet täyttyneet Pyhällä Hengellä.

Toisinaan uudestisyntyminen ja Hengellä täyttyminen olivat lähes samanaikaisia. Korneliuksen sydän puhdistui uskolla (Apt. 15:9), ja hän täyttyi välittömästi Pyhällä Hengellä (Apt. 15:8). Ilmeisesti samoin oli laita myös Paavalin tapauksessa (Apt. 9:11,17,18). Sen sijaan Pietarin sydän oli puhdistunut jo paljon ennen helluntaita (Joh. 15:3). Tarkkaa rajaa uudestisyntymisen ja Pyhän Hengen kasteen välille on turha vetää, sillä molemmat ovat Pyhän Hengen työtä ja Jumalan tahto on, että uskoon tullut täyttyisi Pyhällä Hengellä mahdollisimman pian. Alkuseurakunnassa tuskin pitkiä välejä olikaan. Siksi apostolien kirjeet puhuvatkin yhdestä Hengen työstä - mm. l Kor. 12:13 sisältänee molemmat kokemukset.

Jos yritetään määritellä, mikä on uudestisyntymisen ja henkikasteen ero, voidaan ehkä antaa seuraavia selityksiä:

- Niin kuin Jeesus syntyi Pyhästä Hengestä ja myöhemmin täyttyi Pyhällä Hengellä, niin uudestisyntymisessä syntyy sydämeen ikään kuin pikku Kristus (Gal. 4:6) ja henkikasteessa henkilö täyttyy Pyhällä Hengellä. Puhuessaan uudestisyntymisestä Raamattu usein käyttää Pyhästä Hengestä nimiä Kristuksen Henki, Pojan Henki jne. mutta henkikasteen yhteydessä nimeä Pyhä Henki. Uudestisyntymisessä Pyhä Henki edustaa lähinnä Poikaa, mutta henkikasteessa hän tulee omalla nimellään, kuitenkin yhteydessä Isään ja Poikaan (Joh. 14:23) kirkastamaan Kristusta (Joh. 16:14). Isä lähettää hänet Jeesuksen nimessä (Joh. 14:26).

- Niin kuin Ilmestysmajassa oli kolme osaa: pyhin, pyhä ja esipiha, niin ihmisessäkin on kolme osaa: henki, sielu ja ruumis. Jumala ilmestyi pyhimmässä (2 Ms. 25:22), mutta Herran kirkkaus täytti myös koko majan (2 Ms. 40:34). Samalla tavalla uudestisyntymisessä Pyhä Henki tulee todistamaan henkeemme (Room. 8:16), mutta henkikasteessa Pyhä Henki täyttää myös "esipihan", ruumiimme, niin että pukumme vierain kielin.

- Uudestisyntymisessä kastetaan Kristuksen ruumiiseen Ja juodaan Henkeä (l Kor. 12:13), mutta Pyhän Hengen kasteessa kastetaan Henkeen ja juodaan täyteyteen asti (Ef. 5:18).

- Uudestisyntymisessä ihminen syntyy Jumalan ja Kristuksen papiksi (l Pt. 2:2-5,9 Ilm. 20:6) ja hänet pestään ja puetaan (2 Ms. 29:4,5), mutta Pyhän Hengen kasteessa voidellaan työhön (2 Ms. 29:7).

Sama kuin pyhitys. Pyhän Hengen kaste edellyttää, että astia on puhdas (Apt. 15:9), mutta henkikaste ei sinänsä puhdista. Opetuslapset olivat puhdistetut ennen helluntaita (Joh. 15:3). "Pyhitys eroaa Pyhän Hengen kasteesta niin kuin astian puhdistaminen eroaa saman astian täyttämisestä" (P.C. Nelson, Bible Doctrines, s. 94).

Pyhän Hengen kaste ei ole palkka pyhityksestä, vaan siinä saadaan voima pyhitykseen.

Pyhän Hengen kasteen perustana on vanhurskautus (Gal. 3:6,9). Pyhän Hengen kaste saadaan vain uskon kautta (Gal. 3:5,9,14). Niin kuin vesikasteessa kastettava antautuu kastajan käsiin, niin Pyhän Hengen kasteessa uskova antautuu Jeesuksen käsiin ja hän täyttää joko suoraan (Apt. 10:44) tai toisten uskovien käsien kautta (Apt. 8:14-18, 19:6).

Mitä pyhän Hengen kaste on?

Pyhän Hengen kaste ei liittynyt helluntaina - eikä sen jälkeenkään - pelastukseen vaan valtuutukseen ja voimaan (Luuk. 24:49, Apt. l :4,8). Pyhän Hengen kaste oli valtuuksien ja voiman antamista palvelustehtävään, Jeesuksen todistajana olemiseen (Apt. 1:8). Siinä seurakunta voideltiin ja edelleen voidellaan elämään ja työhön (2 Kor. 1:21, l Joh. 2:20,27, Ilm. 3:18b). Pyhän Hengen tehtävä oli evankeliumin levittäminen seurakunnan kautta kaikkeen maailmaan (Apt. 1:8, Ilm. 5:6). Tämän lähetyskauden merkiksi hän puhutti helluntaina silloisen maailman tunnettuja kieliä (Apt. 2:8-11), mutta varsinaisen saarnan Pietari piti Hengen voimassa puhuen luonnollista kieltä. Pyhän Hengen kaste ei siis ole uudestisynnyttävä tai pyhittävä pelastustoimenpide vaan työhön liittyvää varustamista.

Todistajantehtävää varten Pyhä Henki varustaa seurakunnan henkilahjoilla (l Kor. 12:1,4-11), muilla armoituksilla (Room. 12:6-8) ja Hengen hedelmällä (Gal. 5:22). Pyhän Hengen voima ilmeni heti Pietarissa rohkeutena (Apt. 2:29, 4:13), varmuutena ja ristiinnaulitun korottamisena (2:36) ja vakuuttavuutena (2:40). Myöhemmin Hengen läsnäolo ilmeni edelleen voimana (Apt. 4:31-33) ja ihmeinä (3:6, 4:7, 5:12).

Pyhän Hengen kaste ja Pyhällä Hengellä täyttyminen ovat lähes sama asia. Ero on siinä, että kaste voi olla kunkin elämässä vain kerran mutta täyttymisiä useita. Kasteessakin ihminen täyttyy Pyhällä Hengellä mutta voi sen jälkeen täyttyä uudestaan. Sen sijaan hän ei tule uudestaan kastetuksi Pyhässä Hengessä. Pyhän Hengen kasteessa tapahtui "perustäyttyminen", joka oli kertakaikkinen yksilön elämässä. Myöhemmin samat ihmiset täyttyivät eri tilanteissa uudestaan (Apt. 4:8,31, 6:5, 7:55, 9:17, 13:9), ja näin he elivät Hengen täyteydessä."

Näin siis Kuosmanen edellä Pyhän Hengen kasteesta.

Tämän jakson kohdalla oman opin lukemisesta sisälle Raamatun teksteihin esitän todisteeksi vain pari esimerkkiä, ensin seuraavan toistetun kappaleen virkkeet:

”Puhuessaan Pyhän Hengen kasteesta Raamattu käyttää sanontoja "saada Pyhä Henki" (Apt. 8:15,16, 10:47, 15:8, 19:2,6) ja Pyhän Hengen lahja (Apt. 2:38, 10:45, 11:17). Uudestisyntymisessä jo ihminen saa Pyhän Hengen. Tästä Pyhän Hengen työstä puhutaan myöhemmin. Pyhän Hengen kaste sisälsi persoonan lahjoineen. Koko kokemusta sanottiin lahjaksi, koska se ulkonaisesti ilmeni kielilläpuhumisen lahjana. Pyhän Hengen kasteen ulkonainen merkki oli kielillä puhuminen (Apt. 2:4).”

Sitten seuraava kovin arveluttava tulkinta:

”Samalla tavalla uudestisyntymisessä Pyhä Henki tulee todistamaan henkeemme (Room. 8:16), mutta henkikasteessa Pyhä Henki täyttää myös "esipihan", ruumiimme, niin että puhumme vierain kielin.

Uudestisyntymisessä kastetaan Kristuksen ruumiiseen Ja juodaan Henkeä (l Kor. 12:13), mutta Pyhän Hengen kasteessa kastetaan Henkeen ja juodaan täyteyteen asti (Ef. 5:18).

Uudestisyntymisessä ihminen syntyy Jumalan ja Kristuksen papiksi l Pt. 2:2-5,9 Ilm. 20:6) ja hänet pestään ja puetaan (2 Ms. 29:4,5), mutta Pyhän Hengen kasteessa voidellaan työhön (2 Ms. 29:7).”

Tähän päättyivät kyseisten helluntaiveljien teksteistä lainaamani opetukset tästä aiheesta.

Tätä aihetta tutkitaan myös eräältä toiselta kirjoittajalta lainaamassani tekstissä: ” http://koti.mbnet.fi/rape1941/helheop.htm ”

Raimo Poutiainen

Siirry seuraavaan tekstiin ”http://koti.mbnet.fi/rape1941/kilvoit3.htm ”