RIKAS MIES JA LASARUS
Tämä Luukkaan evankeliumin 16:19-31 kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta sopii hyvin edellä tarkastellun jatkoksi. Siinähän mainitaan tuskan paikka, johon rikas mies kertomuksen mukaan kuoltuaan joutui. Paikan ei kuitenkaan kerrota olevan helvetti vaan tuonela. Tekstin mukaan Jeesus itse kertoi tämän vertauksen, jota monet eivät kuitenkaan halua tunnustaa (vain) vertaukseksi, vaan kertomukseksi tositapahtumista.
Kristikunnassa onkin paljon kiistelty siitä, onko tämä kertomus vertaus, vaiko ei. Jos tämä kertomus ei ole vertaus, vaan kuvaus tositilanteista, silloin kuolleet ovat todellisuudessa täysin elossa. Lisäksi tuonelassa jumalattomat kärsivät tuskaa, ja he näkevät samalla autuaitten onnen "juovan" toisella puolella.
Mutta entä, jos tämä kertomus on vertaus? Voimmeko ottaa vertauksen kirjaimellisesti? Vertauksissahan nimenomaan esitetään mahdottomat mahdollisina, ja juuri siitä monesti ymmärretään kyseessä olevan vertauksen.
Eräs arvostettu alkukielinen käsikirjoitus alkaa jakeen 19. sanoilla: "Ja hän puhui myös toisen vertauksen." Näin Codex Bezae Cantabrigiensis, 400 / 500 vuosiluku. Tämän käsikirjoituksen mukaan kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta siis todellakin on vertaus.
Myös Luther piti tätä kertomusta vertauksena, sillä hän sanoi kyrko-Postillassaan (I, n:o 66, s.89): "Lukuunottamatta tätä evankeliumimme esittämää vertausta, ei Raamatussa ole ainoatakaan kohtaa, joka vastustaisi sitä käsitystä, että kuolleet tämän elämän päätyttyä nukkuvat aina viimeiseen päivään asti. Ja vertauksia ei pidä soveltaa siten, että ne joutuvat ristiriitaan Raamatun selvien ja ilmeisten lauseiden kanssa."
Teksti näyttää olevan todellakin selvän ristiriitainen Raamatun selvien sanojen kanssa, esittäessään tuonelan paikaksi, jossa on tiedostavaa elämää, vaikka selvä teksti nimenoman sanoo, ettei näin ole (esim. Saarn. 9:10). Samoin tämä Luukkaan kertoma vertaus esittää Aabrahamin elävänä, seuraamassa jälkeläistensä elämänvaiheita ja vaellusta, vaikka profeetan selvä sana sanoo: "Ei Aabraham meistä mitään tiedä, eikä Israel meitä tunne" (Jes.63:16).
Entä, mitä osoittavat kertomuksen yksityiskohdat: "Köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan (jae 22: siis sieluineen ruumiineen). Rikaskin kuoli, mutta hänet aivan normaalisti haudattiin (ainakin ruumis). Rikkaan ruumiin jäsenet joutuivat siis hautaan, mutta kuitenkin hän vei ne mennessään tuonelaan saakka, koska (jae 23) hänen kerrotaan "nostaneen silmänsä tuonelassa." Jatkossa hän pyytää Aabrahamia lähettämään Lasaruksen "kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään hänen kieltään."
Tiedämme varmasti, että hautaamisessa rikkaan miehen ruumiinjäsenet jäivät hautaan, ja kuitenkin hänellä oli silmät ja kieli tuonelassa, kuten Lasaruksellakin sormet.
Voimme jatkaa kyselyä: Miten on veden käytön laita? On oletettava, että jos tuonelassa yleensäkin ollaan tietoisia, siellä ollaan todellisuudessa aineettomia henkiolentoja. Mutta kuinka aineettoman henkiolennon kieli voi saada virvoitusta vedestä, joka on tämän maailman aine, vai onko ehkä tämä vesikin hengellistä, aineetonta vettä?
Samoin voimme kysyä tulesta. Tässä maailmassa palaminen on kemiallinen tapahtuma, joka vaatii runsaasti happea. Kuinka henkiolento voi kärsiä tuskaa luonnollisessa tulessa, tai, jos tuli on hengellistä aineetonta tulta, miten sitä voidaan lievittää vedellä? Vedenkin täytyisi siis olla hengellistä, aineetonta vettä.
Entä sitten mielekkyysseikat? Onko mielekästä vain tämän vertauksen perusteella vakuuttautua siitä, että tämäkin rikas mies on pian kärsinyt vaivaa tuonelassa jo pari tuhatta vuotta, joten ainakin kolme tuhatta vuotta hän joutuu kärsimään (Ilm.20:5,12), ennen tuomion ylösnousemukseen pääsemistään? Tässä ylösnousemuksessa hänet sitten yhdistetään jälleen ruumiiseensa (jossa hän eli maanpäällistä elämää muutaman vuosikymmenen). Tämän jälkeen hänet sitten tuomitaan tulijärveen loputtomaksi ajaksi vaivaa kärsimään. Tulen vaiva on sama kuin tuonelassakin, vain paikka on vaihtunut. Tämä loputon, tuhansia vuosia ja aina vain loputtomiin jatkuva tuska tulessa on palkkana muutaman vuosikymmenen ruumiillisesta ylellisestä elämästä. Onko tämä mielekästä?
Tämä Luukkaan kertomus on selvästi Etiopialaisen Eenokin kirjan tekstin mukainen (22:3-5, 10-11), joka kertoo:
"Silloin vastasi Rafael, yksi pyhistä enkeleistä, joka oli kanssani ja sanoi minulle:`Nämä onkalot ovat sitä varten, että niihin kootaan kuolleiden sielujen henget. Siihen ne on määrätty, että tänne koottaisiin kaikki ihmisten sielut. Nämä paikat on tehty heidän säilyttämisekseen heidän tuomionsa päivään asti, jolloin he joutuvat suurelle tuomiolle.` Minä näin siellä olevia kuolleita ihmisiä, ja ihmisen ääni kuului ylös taivaaseen asti. ... ...Näin on tehty syntisten takia, kun he kuolevat ja heidät haudataan maahan, eikä heitä ole tuomittu heidän eläessänsä: Heidän henkensä erotetaan tänne tähän suureen vaivaan, kirottujen kidutuksen ja vaivan tuomion suureen päivään asti. Iankaikkisuuteen asti kostetaan hengille, sinne Hän sitoo heidät iankaikkisuuteen asti.`"
Edellä lainatut jakeet kuvaavat Eenokin matkaa tuonelassa, jolloin enkeli Rafael selitti Eenokille tuonelan oloja. On nähtävissä, että kuvaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta Luukkaan kertomassa vertauksessa perustuu selvästi Eenokin kirjan käsitykseen tuonelan tilasta.
Joudumme siis kysymään: Kun meidän Herramme Jeesus opettaessaan kertoi tämän vertauksen rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta kuulijoilleen, yhtyikö hän todella sen esittämään sisältöön kuolleitten ihmisten kohtalosta?
Ensiksikin on huomioitava, että Herramme esitti tämän vertauksen opetukseksi fariseuksille (Luuk.16:14-15). Fariseuksille kun oli muodostunut sellainen käsitys, että aineellinen hyvinvointi merkitsee poikkeuksetta Jumalan siunausta, pahoinvointi taas kirousta, ja juuri tälläistä käsitystä vastaan Herramme vertauksellaan tähtäsi, kääntäen siinä asiat päinvastaisiksi.
Herramme oli kyllä tietoinen siitä, että juutalaiset olivat kehittäneet kokoon opin "Aabrahamin helmasta", kuvaamaan kuoleman jälkeistä autuuden tilaa. Juutalaiset kuvittelivat Aabrahamin seisovan paratiisin portilla vastaanottamassa ja sulkemassa syliinsä jokaisen lapsensa, sitä mukaa kun he saapuisivat perille, kunnes kaikki hänen jälkeläisensä tulisivat kootuiksi hänen helmaansa.
Nyt Jeesuksen tarkoitus tässä tilanteessa tuskin oli antaa oppituntia kuoleman jälkeisistä oloista, vaan tarkoitus oli osoittaa kuulijoilleen, ettei aineellinen hyvinvointi suinkaan merkinnyt aina Jumalan siunausta, eikä pahoinvointi vastaavasti kirousta.
Jeesuksen olisi ollut hyödytöntä näinollen lähteä kumoamaan fariseusten opinkäsityksiä näistä asioista. Hän ei siis alkanut riitelemään heidän kanssaan, vaan saadakseen varsinaisen opetuksensa siunauksesta perille, hän esitti tämän kertomuksen puitteet kuulijoidensa hyväksymässä muodossa.
Fariseuksille olikin ilmeisesti yllätys kuulla, ettei rikas mies päässytkään Aabrahamin helmaan, vaan sinne pääsi sen sijaan tuo ryysyinen kerjäläinen.
Jos meidän Herramme olisi tarkoittanut tämän kertomuksen vastaamaan todellisia oloja, hän olisi ristiriidassa itsensä kanssa. Hänhän on myös opettanut ilman vertauksia selvin sanoin sen, missä kuolleet ovat kuolemansa jälkeen:
"Älkää ihmetelkö tätä! Tulee aika, jolloin kaikki, jotka lepäävät haudoissaan, kuulevat hänen äänensä, ja nousevat haudoistaan - hyvää tehneet iankaikkiseen elämään, pahaa tehneet tuomittaviksi" (Joh.5:28-29).
Jeesuksen mukaan kuolleet ovat siis haudoissaan, joista heidät herätetään joko elämään tai tuomiolle:
"...Etelän kuningatar herää tuomiolle yhdessä tämän sukupolven ihmisten kanssa ja langettaa heille tuomion. ... Niiniven asukkaat nousevat tuomiolle yhdessä tämän sukupolven kanssa ja langettavat sille tuomion" (Luuk.11:31-32).
Selvässä suorassa opetuksessaan Jeesus ei opeta kuolleitten olevan kuolemansa jälkeen jossakin vaivan paikassa tietoisessa tilassa vaivaa kärsimässä. Silloinkin kun Herramme kertoo Jumalasta: "Ei hän ole kuolleitten Jumala vaan elävien. Hänelle kaikki ovat eläviä" (Luuk.20:38), on todellisuudessa kysymys siitä, "että kuolleet nousevat ylös" (Luuk.20:37). Kaikki ovat siis eläviä Jumalalle, koska he tulevat kerran nousemaan ylös, ja kun he ovat nousseet ylös, he sen jälkeen ovat eläviä jälleen itselleenkin.
Herramme opetti kyllä myös "itkusta ja hammasten kiristyksestä" joka "tulisen pätsin" muodossa kohtaa kerran kaikkia pahaan viettelijöitä ja vääryyden harjoittajia (esim. Matt.13:40-42,49-50), mutta tällä hän ilmeisestikin tarkoitti heidän ylösnousemuksen jälkeistä osaansa.
Palataksemme Luukkaan vertaukseen, on hyvä tietää, että sen ja Eenokin kirjan kuvauksen mukaisia juutalaisen apokalyptiikan kertomuksia on muitakin. Aimo T. Nikolainen esittää Luukkaan evankeliumin selitysteoksessaan (SUTS):
"Vastaava juutalainen legenda (Talmudista, Hagiga II, 77d) kertoo näkyjen muodossa, miten koko kaupungin hautaan saattama tullivirkamies tuonelassa kurotti kieltänsä joen vettä kohti, muttei ylettynyt, kun sen sijaan unohdettuna haudattu kulki vesilähteiden kostuttamassa ihanassa puutarhassa."
Edellä esitettyjä vastaavia kertomuksia oli myös muiden kansojen keskuudessa. Nikolainen esittää äsken lainatun yhteydessä:
" Egyptiläinen satu ensimmäiseltä vuosisadalta alkaa kuvauksella, miten rikas haudattiin loisteliaasti, samalla kun mattoon kääritty köyhä haudattiin ilman saattuetta, ja jatkuu Osiriksen valtakunnan kuvauksella. Ylhäinen mies byssosvaatteissa Osiriksen vieressä onkin äskeinen köyhä, joka on rikkaan kanssa vaihtanut asua. Sillä sille, joka maan päällä on hyvä, ollaan kuoleman valtakunnassakin hyviä, ja päinvastoin."
Kun juutalaisuudessa apokalyptiset käsitykset alkoivat yleistyä Baabelin maanpakolaisuusajan jälkeen, ne eivät silti olleet mitään ennen tuntemattomia uusia ideoita. Samoja käsityksiä edusti nimittäin jo Persian zarathustralaisuus:
"...Ihmisen kuoltua sielu jää ruumiin luokse kolmeksi päiväksi ja yöksi. Kyseessä on eräänlainen välitila (vrt. LK 16), jonka aikana totuudellisen ihmisen sielu saa jo maistaa paratiisin riemuja, valehtelija puolestaan sulametallisen pätsin aiheuttamia tuskia (Yast 22). ... Kolmen vuorokauden kuluttua, anivarhain aamukasteen aikaan, sielu sitten ylittää Chinvat- sillan. Hurskaan sielua tervehtii leuto, leppeä etelätuuli, jonka mukana hänen korkeampi sielunminänsä (daena) näyttäytyy hänelle. ... Kolmella seuraavalla askeleella hurskas sielu siirtyy hyvien ajatusten, sanojen ja tekojen paratiisiin. Neljännellä askeleella päädytäänkin jo loputtoman valon alueelle, `laulun taloon` jossa Viisas Herra, hänen pyhät enkelinsä ja hurskaat kuolleet asuvat (Yast. 22:15, VD 19:36, Din 2:145-147; Yasna 51:13,15; 31:21, 45:8). ... Pahojen sielujen kohtalo on päinvastainen: ...järkyttynyt sielu joutuu ensiksi paikkaan, jossa on vain pahoja ajatuksia, sanoja ja tekoja, sitten ikuisen pimeyden asuntoihin, jotka ovat täynnä kärsimystä ja piinaa. Siellä asuvat Paha Henki (Angra Maiyu) ja hänen seuraajansa (Yast 22:19-36, Din 2:158-194; Bund 28:47; Yansna 46:10-11, 49:11, 31:20, 51:14). ... Ne harvat neutraalit sielut, joiden hyvät ja pahat teot ovat tasapainossa, joutuvat harmaan tietämättömyyden välitilaan, Hammistagaan, odottamaan aikojen lopussa tapahtuvaa lopullista erottelua ja yleistä ylösnousemusta." ("Lopunajat eilen ja tänään": Wille Riekkinen:"Taivaan ja helvetin välissä.")
Kaiken edellä esittämäni jälkeen on mielestäni arveluttavaa ottaa Luukkaan evankeliumin kertomaa, Jeesuksen puhumaa vertausta rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta kirjaimellisena kuvauksena tositilanteesta. Jos otamme kertomuksen kuvauksena tositilanteesta, olemme ehkä samalla ymmärtäneet Herramme todellisen tarkoituksen väärin.
MOOSES JA ELIA
Mooseksesta Raamattu kertoo, että hän "kuoli Moabin maassa", ja että "Herra hautasi hänet laaksoon, joka on Bet-Peorin lähellä Moabissa, mutta kukaan ei tähän päivään mennessä ole saanut tietää hänen hautansa paikkaa" (5 Moos.34:5-7). Eliaasta taas Raamattu kertoo, että hän "nousi tuulenpyörteessä taivaaseen"( 2 Kun.k.2:11).
Luuk. 9:30-31 kertoo, kuinka Mooses ja Elia "ilmestyivät taivaallisessa kirkkaudessa" Jeesukselle kirkastusvuorella, keskustelemaan hänen kanssaan hänen poismenostaan.
Näitten miesten esiintyminen yhdessä, on sikäli ongelmallinen, että kun Elia otettiin taivaaseen ruumiineen ja sieluineen, Mooseksen kerrotaan kuolleen ja haudatun: Kun siis Elia oli muutettu ruumiineen sieluineen kirkkauden olotilaan, jossa hän myös ilmestyi, olisi erittäin outoa, jos hänen kumppaninsa olisi esiintynyt kirkastusvuoren kohtauksessa pelkkänä ruumiittomana kirkastettuna henkenä, ilman kirkastettua ruumista.
Perusteltuna oletuksena onkin, että Mooses sekä Elia olivat kumpikin samanlaisessa kirkkauden tilassa, siis joko kumpikin ilman ruumista tai kumpikin ruumiin kanssa. On siis oletettava Mooseksenkin nousseen ruumiinsakin puolesta taivaaseen, vaikka Raamattu ei siitä kerrokaan.
Tässä yhteydessä Juudan kirjeen 9. jae on mielenkiintoinen: "Ei edes ylienkeli Miikael, kiistellessään Mooseksen ruumiista Perkeleen kanssa, rohjennut herjata eikä tuomita tätä, vaan sanoi:`Nuhdelkoon Herra sinua`."
Sekä Kleemens Aleksandrialainen, Origenes, että Didymos väittivät Juudaan lainanneen edellä kirjoitetun tiedon juutalaisesta apokryfisestä kirjoituksesta, nimeltään:" Assumptio Mosis" = "Mooseksen taivaaseen astuminen." Tämän tiedon mukaan, kun Mikaelin piti haudata Mooses, Perkele tahtoi Mooseksen ruumiin itselleen, koska Moosesta oli epäilty erään miehen murhasta.
Merrillin Raamatun lukijan käsikirja sanoo: "Ylienkeli Miikael `väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista`, koska se herätettiin kirkastusvuorelle (Matt.17:3-4) ennen aikojaan,..." Tämän riidan seurauksena Mooseksen siis uskotaan otetun ruumiineen sieluineen taivaaseen.
Onkin aiheellista kysyä, miksi perkele pelkästään Mooseksen ruumiista olisi riidellyt? Jos kerran Miikael aikoi vain haudata tämän ruumiin, mutta Mooses itse olisi jo mennyt ruumiinsa jätettyään sieluna tai henkenä kirkkauteen? Järjetöntähän olisi ollut riidellä pelkästä kuolleesta kuoresta, tietäen kuoren sisällä olleen asukkaan jo menneen menojaan, ja olevan aivan muualla.
Tekstin merkitys muuttuukin paljon ymmärrettävämmäksi, jos sitä katsotaan tältä toiselta kannalta: Hebr.2:14-15 todistaa, kuinka meidän Herramme "kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Perkeleeltä, ja päästämään vapaiksi kaikki, jotka kuoleman pelosta olivat koko ikänsä olleet orjina." Perkeleellä, kuoleman valtiaalla, oli kuolema vallassaan. Koska kuolema on synnin palkka (Room.6:23), Perkeleellä oli ennen lunastustyötä oikeus säilyttää kuoleman vallassa kaikki syntiä tehneet, ja syntisinä kuolleet. Mooseskin oli syntinen ja täten kuoleman valtapiiriin kuuluva. Murhasyyte oli vain todistuksena Mooseksen syntisyydestä.
Jos ymmärrämme Mooseksen ilmestymisen kirkastusvuorella (samanlaisena Eliaan kanssa) sillä perusteella tapahtuneeksi, että Miikael oli, herätettyään Mooseksen, vienyt hänet ruumiineen sieluineen kirkkauteen, ymmärrämme myös riitelyn syyn. Riitelyn syynä oli, ettei Perkele olisi tahtonut luovuttaa valtapiiriinsä kuuluvaa kuollutta Moosesta Miikaelin herätettäväksi.
Roomalaskirjeen maininta (5:14) "Kuolema kuitenkin hallitsi Aadamista Moosekseen asti..." voi sekin sisältää vihjeen Mooseksen ylösnousemuksesta, vaikka siinä pääasiassa mainitaankin Mooses vain lain välittäjänä.
PARATIISIIN PÄÄSYN AJANKOHTA
Luukkaan evankeliumi on tallettanut Jeesuksen kanssa ristiinnaulitun toisen pahantekijän pyynnön muistaa itseään, sekä myöskin Herramme vastauksen tälle pahantekijälle (23:39-43). Uuden käännöksen mukaan ryöväri pyysi Jeesukselta: "Jeesus, muista minua kun tulet valtakuntaasi."
Tähän pyyntöön Jeesus vastasi: "Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa." Tekstin mukaan pahantekijä pyysi muistamaan itseään, Jeesuksen tullessa valtakuntaansa.
Jeesuksen tuleminen valtakuntaansa on tulkittu merkitsevän ryövärin pyynnössä poismenoa ruumiista kuoleman jälkeen hengelliseen valtakuntaan. Näin ollen on tulkittu myös Jeesuksen vastauksen koskevan vakuutusta "tänä päivänä" eli samana päivänä paratiisiin pääsemisestä.
Ei ole kuitenkaan kiistatonta, että pahantekijän pyynnössä "valtakuntaan tuleminen" merkitsisi edellä esitettyä. Valtakuntaan tuleminen voi merkitä paremminkin ylösnousemuksen jälkeistä "Isäni tykö" menemistä, johon Jeesus ei omien sanojensa mukaan ollut vielä mennyt silloin, kun hän ylösnousemuksensa jälkeen kohtasi Marian. Hän itse sanoi Marialle: "Älä tartu minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo." (Joh.20:17).
Mutta valtakuntaan tuleminen voi merkitä kolmattakin asiaa: Herramme tulemista kuninkuudessaan kirkkautensa valtaistuimelle: Matt.25:31.
Myöskään Jeesuksen vastauksessa "tänä päivänä"-sanojen osoite ei ole kiistaton. Näillä sanoilla Herramme on voinut korostaa yhtä hyvin kärsimyspäivänsä alennustilan hetkeä. Esimerkiksi: "Totisesti minä sanon sinulle tänä (kärsimyksen) päivänä: Olet oleva (kerran, tulevaisuudessa) minun kanssani paratiisissa."
Tämä on mahdollista, koska alkutekstissä ei ole ollut välimerkkejä, ja sanat kirjoitettiin yhteen. Meidän Raamatuissamme olevat välimerkit on tulkinnan mukaan lisätty. Jeesuksen vastaus on siis alkutekstin alkuperäiskappaleeseen kirjoitettu seuraavaan tapaan:
TOTISESTISINULLEMINÄSANONTÄNÄPÄIVÄNÄKANSSAMINUNSINÄOLETOLEVAPARATIISISSA.
On siis täysin tulkinnasta riippuvaa, miten sanat puretaan välimerkeillä eroon toisistaan.
Lukutapa "valtakuntaasi", joka esiintyy myös uudessa käännöksessä, muodostuu kreikankielisessä tekstissä prepositiosta "Eis" + akkusatiivista. . Tämä lukutapa esiintyy seuraavissa merkittävissä käsikirjoituksissa: Papyrus 75 (Bodmer, syntyaika 2 / 3 vuosisata), B (Codex Vaticanus, 4 vuosisata), sekä kolmantena maininnan arvoinen minuskeli L (8 / 9) vuosisata).
Suurin osa arvovaltaisista käsikirjoituksista: Codex Sinaiticus (4 vuosisata), Codex Ephraemi rescriptus (5 vuosisata), Codex Alexandrinus (5 vuosisata), sekä muita (kuten K,W,X, jne) edustavat lukutapaa, jossa esiintyy "en"- prepositio datiivin kanssa. Tämän lukutavan mukaan ryöväri pyysi muistamaan itseään: "...kun tulet valtakunnassasi" tai: "...kun tulet kuninkuudessasi", tarkoittaen siis Herramme toisen tulemuksen päivää.
Kun lisäksi meidän Herramme vastaus esitetään (kaikkien lukutapojen yhteydessä) futuurissa: "esee " = "olet oleva" (tulevaisuudessa), on oikeutettua tulkita tämän vastauksenkin koskevan Herran tulemuksen päivää.
Näin on myös Aimo T. Nikolainen Luukkaan evankeliumin selitysteoksessaan (SUTS.) tulkinnut tämän kohdan. Hän kirjoittaa:
"Eikä siinä kyllin. `Ryöväri ristinpuulla` oli nähnyt Jeesuksen kätketyn suuruuden ja uskoi hänen sittenkin olevan Messiaan. Hänen nöyrä pyyntönsä merkitsi tavatonta uskon hyppäystä. Kerran tämä ristiinnaulittu mies on tuleva Jumalan valtakunnan kuninkaana (en tee basileiaa) tuomitsemaan eläviä ja kuolleita; kunpa hän silloin muistaisi kärsimystoveriansa."
Nikolaisen kirjan tämän tekstisivun alareunassa on huomautus: " B-tekstin lukutapa "eis teen basileian" on ilmeinen korjaus." Nikolainen pitää siis "valtakuntaasi"-lukutapaa korjauksena, ja on täten tulkinnut "valtakunnassasi / kuninkuudessasi" -lukutavan alkuperäisenä merkitsevän Jeesuksen tulemuksen aikaa.
Jatkossa tosin Nikolainen tulkitsee Jeesuksen vastauksen merkitsevän: "Ei vasta viimeisenä päivänä, vaan jo tänään tulet minun kanssani paratiisiin, so. autuaitten pelastuneitten joukkoon."
Mutta kreikankielisestä tekstistä löytyy vielä kolmaskin lukutapa. Se esiintyy Codex Bezae Cantabrigiensisissä (D, syntyaika 4 / 5 vuosisata), ja se kuuluu:
"Hän kääntyi Herran puoleen ja sanoi hänelle: `Muista minua tulemuksesi päivänä.´ Mutta Jeesus vastaten sanoi tälle nuhtelijalle: `Ole turvallisella mielellä tänään kanssa minun sinä olet oleva paratiisissa.´"
Nykykielen välimerkkeineen tämä Jeesuksen vastaus kuuluu joko: "Ole turvallisella mielellä! Tänään sinä olet oleva minun kanssani paratiisissa."
Tai: ”Ole turvallisella mielellä tänään! Sinä olet oleva minun kanssani paratiisissa."
Se kummalla tavalla Jeesuksen vastaus on ymmärrettävä, riippuu siitä, mitä hän tarkoitti paratiisilla: Persian kielinen sana pairidaeza tarkoitti alkuaan aidattua ja ympäristön vahingoittavilta vaikutuksilta suojattua puistoa. Juutalaisten keskuudessa tämä sana rajoittui alkuaan merkitsemään Eedenin puutarhaa, josta ihmiset oli karkoitettu ulos. Myöhemmin sen vastineeksi muodostui kansanomaisessa käsityksessä Jumalan valtakunta, jolla tarkoitettiin maailman uudistamista paratiisin kaltaiseen tilaan. Lopulta juutalaisten keskuudessa esiintyi myös käsitys kuoleman ja ylösnousemuksen välisestä "välitilan paratiisista", mutta tällainen paratiisin käsite esiintyy vasta 80-luvulla Jkr.
Näin ollen on epätodennäköistä, että Jeesus olisi tarkoittanut paratiisilla autuaitten vainajien välitilan paikkaa.
Uudessa testamentissa paratiisi- sana esiintyy vain kolmasti: kerran Jeesuksen käyttämänä (Luuk.23:43), kerran Paavalilla (2 Kor.12:4), ja kerran Ilmestyskirjassa (2:7).
Aapeli Saarisalo kirjoitti Raamatun Sanakirjassaan:
"Toiselta puolen huomaa ajatteleva Raamatun lukija kyllä, että kahdessa edellisessä UT:n kohdassa paratiisi- sanan sijaan voisi vaihtaa sanan `taivaassa` tai `taivasten valtakunnassa`, ja tämän seikan nojalla päättää kolmannessakin kohdassa sanan merkitsevän samaa."
Samassa yhteydessä Saarisalo kirjoitti:
"Jeesus käytti tätä sanaa vain kerran, ja sen tarkoitus on meille tietenkin tärkeä. Opetuslapsilleen puhuessaan hän aina puhui valtakunnasta, mutta puhuessaan ristillä kuolevalle ryövärille, hän mainitsi paratiisin. Jeesus koetti puhuessaan aina mukautua kuulijainsa mielentilan ja käsityskannan mukaan. Ryöväri ei tietänyt juuri muusta kuin omasta väkivallan ja ryöstön maailmastaan. Nyt, kuollessaan, hän kaipasi jotakin lohdutusta, joka, samalla kuin se oli todellista, olisi myös sellaista, että hän voisi sen käsittää. Vääntelehtiessään janon ja tuskan ahdistamana tuntui hänestä kansanomainen käsitys paratiisin levosta kaikkein kaivattavimmalta tulevaisuudenkuvalta. Hengellisempi, korkeampi tulevaisuudenkuva ei katuvalle ryövärille olisi sanonut mitään. Siksi Jeesus, joka tunsi, mitä ihmisessä on, antoikin hänelle lupauksensa näillä sanoilla."
Saarisalon tekstistä on pääteltävissä, että hän uskoi Jeesuksen paratiisista puhuessaan tarkoittaneen tulevaa Jumalan valtakuntaa. Ei siis näin ollen olisikaan kysymys kuoleman ja ylösnousemuksen välisestä "välitilan paratiisista."
Paavalin mukaan (2 Kor.12:2-4) paratiisi ei ole vain menneisyyttä eikä tulevaisuutta, vaan myös nykyistä todellisuutta. Paavalin mukaan paratiisi on sama paikka "kolmannen taivaan" kanssa. "Sanat, joita ihminen ei voi eikä saa lausua" viittaavat Jumalan asuinpaikkaan. Ilmestyskirjassa paratiisia nimitetäänkin "Jumalan puutarhaksi" (2:7). Jeesus lupaa kristitylle kilvoittelijalle: "Sen joka voittaa, minä annan syödä elämän puusta, joka on Jumalan puutarhassa." Tällä Jumalan puutarhalla Ilmestyskirja tarkoittaa Jumalan kaupunkia, uutta Jerusalemia uuden maan päällä: 21:1-3, 22:1-2,14. Kuten Paavalin kolmas taivas / paratiisi oli Paavalille olemassa olevaa nykyisyyttä (koska Paavali temmattiin sinne), samoin Uusi testamentti kertoo tämän kaupunginkin olevan jo valmistettuna odottamassa: Hepr.11:16.
Paratiisi on siis kolmannessa taivaassa sijaitseva Jumalan asuinpaikka, taivaallinen Jerusalem. Menevätkö siis kuolevat hurskaat ruumiistaan poistuessaan sinne? Sinnekö meni myös ryöväri yhdessä Jeesuksen kanssa välittömästi kuolemansa jälkeen?
Jeesus itse vakuutti olevansa kuolemansa jälkeen "Joonaan merkkinä" maan povessa kolme päivää ja kolme yötä (Matt.12:38-40). Hän itse myös vakuutti Marialle, ettei hän ylösnoustuaankaan ollut vielä mennyt Isänsä tykö (Joh.20:17). Jos hän olisi kuolemansa ja ylösnousemuksensa välillä käynyt henkenä paratiisissa, hän olisi näin ollen jo käynyt Isänsäkin tykönä.
Edellä mainituista syistä olen taipuvainen tulkitsemaan Jeesuksen ryövärille antaman paratiisilupauksen siten, että Jeesus tarkoitti ryövärin kysymyksenkin mukaisesti toisen tulemuksensa jälkeistä aikaa, jolloin odotetaan päästävän paratiisiin ylösnousemuksen kautta.
"...HÄN ELÄÄ VAIKKA KUOLISI..."
Johanneksen evankeliumissa kerrotaan Jeesuksen ja Martan käyneen keskustelun ylösnousemuksesta (11:20-27). Tilanne syntyi Lasaruksen kuoleman johdosta, josta Jeesukselle lähetettiin sana. Jeesuksen lähestyessä Marian, Martan ja Lasaruksen kotia, ja Martan mentyä Jeesusta vastaan, hän sanoi Jeesukselle:
"Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut. Mutta nytkin tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken, mitä häneltä pyydät."
Vastaukseksi edellä lainattuihin Martan sanoihin, Herramme vakuutti: "Veljesi nousee (kreikaksi futuuri:"anasteesetai" = on tuleva nousemaan) kuolleista."
Tähän Martta puolestaan vastasi: "Tiedän kyllä, että hän nousee (jälleen futuuri: "Anasteesetai" ) viimeisenä päivänä, ylösnousemuksessa."
Tällöin Jeesus sanoi: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo (preesensin partisiippi: "ho pisteuoon" ) minuun, saa elää (jälleen futuuri:"dzeesetai"), vaikka kuoleekin."
Edellä selostetussa keskustelussa Jeesus, vastatessaan Martan toivonilmaisuun, on käyttänyt (jae 23) arameankielistä sanaa, jonka evankeliumin kreikankielinen alkuteksti on ilmaissut futuurilla: "anasteesetai" = ”hän on tuleva ylösnousemaan." Tämän ilmaisun Martta on käsittänyt tulevaisuutta (viimeistä päivää) tarkoittavaksi, kuten hänen vastauksensa (jae 24) osoittaa. Myöskin seuraavassa repliikissään Herramme on käyttänyt sanaa, jonka vastine on samoin ilmaistu kreikankielen futuurilla (jae 25): "dzeesetai" = ”hän on tuleva elämään", ja sekin tarkoittanee siis tulevaa aikaa.
Jae tulisikin mielestäni kääntää siten, että tämä futuuri erottuisi preesensin merkityksestä, kuten esimerkiksi: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo (juuri nyt) minuun, hän on tuleva (tulevaisuudessa) elämään, vaikka kuolisikin."
Seuraavan jakeen (jae 26) teksti sanoo: "Eikä yksikään, joka elää ja uskoon minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?" Tässä jakeessa sanat: "ho dzoon" = "joka elää" ovat samassa tempuksessa "joka uskoo" ("ho pisteuoon" ) - sanojen kanssa: Ne ovat preesensin substantivoituja partisiippeja: "joka elää"," joka uskoo." Ne puhuvat siis elämisestä ja uskomisesta nykyajassa eli menevässä ajassa. Sen sijaan kuolemisen kielto viittaa tulevaisuuteen:...uu mee apothanee eis ton aioona ".. = ...hän ei ole kuoleva iankaikkiseen asti."
Jae 25 näyttää siis puhuvan ruumiin kuoleman jälkeen uskon perusteella tapahtuvasta ylösnousemuksesta. Kun seuraava jae saman uskon perusteella kieltää kuoleman tapahtumisen, ei voi olla kyse samasta kuolemasta, jonka edellinen jae myöntää. Jae 26 puhuu siis paremminkin toisesta kuolemasta.
Näinhän myös Ilmestyskirjakin: "Siihen, joka voittaa, ei toinen kuolema kajoa" (2:11). / "Autuaita ja pyhiä ovat ne, jotka pääsevät osallisiksi ensimmäisestä ylösnousemuksesta! Heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa,..."(20:6).
On erikoisesti painotettavaa, ettei edellä lainattu Jeesuksen ja Martan keskustelu ota suinkaan kantaa sielun kuolemattomuuden puolesta. Kun Jeesus lupaa häneen uskovalle tulevan elämän kuolemisesta huolimatta, ei tätä elämää voida soveltaa uskosta osattomaan. Jos kaikki ihmiset eläisivät kuolemisestaan huolimatta, silloin ei uskomisella Jeesukseen olisi mitään merkitystä elämän jatkumisen kannalta. Tässä tapauksessa uskon perusteella elämisellä olisi pelkästään hengellisen elämän merkitys. Tämä taas ei voi olla mahdollista tilanteessa, jossa keskustellaan todellisesta ruumiillisesta kuolemisesta ja todellisesta ylösnousemisesta kuoleman jälkeen.
Kirjassaan "Uuden testamentin tulkinta ja tutkimus" Aimo T. Nikolainen toteaa Johannes- kirjallisuutta selostaessaan: "...Johannes esittää iankaikkisen elämän sekä nykyisyyttä että tulevaisuutta koskevaksi,... Iankaikkinen elämä alkaa ajallisuudessa, mutta ei pääty uskovan kuoleman hetkellä, vaan täydellistyy ylösnousemuksessa viimeisenä päivänä."
Nikolainen jatkaa:
"Erittäin merkittävä on tässä yhteydessä Lasaruksen kuolleista herättämistä esittävä perikooppi (Jh 11:1-44). Kun Martta sanoo veljestänsä: `Minä tiedän hänen nousevan ylösnousemuksessa viimeisenä päivänä`(j.24), hän ei edusta vain juutalaista vaan myös kristillistä ylösnousemususkoa. Onhan toista Martan sanaa (11:27) sanottu suorastaan kristilliseksi katekismukseksi! Jeesuksen vastine Martalle ei näin ollen kumoa tämän uskoa, vaan täydellistää sen: Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää vaikka olisi kuollut` (j25). Iankaikkinen elämä ei ole vain viimeisen päivän asia, vaan se on todellisuutta jo nyt Jeesukseen uskoville. Tässäkin tapauksessa tuleva ja nykyhetkinen ylösnousemus edellyttävät toisiaan. Tosin on ongelmallinen se ilmoitus, että uskova elää, vaikka olisi kuollut, ja ettei yksikään, joka Jeesukseen uskoo, ikinä kuole (11:26): Sielun kuolemattomuudesta ei voi olla kysymys perikoopissa, joka päättyy ruumiin herättämiseen haudasta, ei myöskään muusta henkisestä olemassaolosta kuoleman jälkeen. ... On tyydyttävä toteamukseen, että kuolema on menettänyt merkityksensä ja kadottanut hirmuisuutensa uskovaa koskevana asiana. ..."
"...IANKAIKKINEN MAJA TAIVAASSA..."
Toisen korinttolaisille kirjoitetun kirjeensä 4:16-18 apostoli Paavali perustelee kristittyjen lannistumattomuutta sillä, että vaikka heidän ulkonainen ihmisensä menehtyykin, sisällinen silti päivä päivältä uudistuu. Kristityn hetkisen kestävä ja kevyt ahdistus koituu hänelle määrättömäksi, iankaikkiseksi ja täydelliseksi kirkkaudeksi. Näin on, koska kristityt eivät katso näkyväisiä, jotka kestävät vain ajan, vaan näkymättömiä jotka kestävät iankaikkisesti. Eräs sellainen nykyisille silmille näkymätön asia on "iankaikkinen maja taivaassa", josta Paavali jatkossa kirjoittaa:
"Sillä me tiedämme, että vaikka tämä maanpäällinen telttamajamme hajotetaankin, asumuksen Jumalalta omaamme, käsintekemättömän, iankaikkisen, taivaissa. Niinpä me tässä (majassa) huokaammekin, meidän asuntoomme taivaasta lisäksipukeutua ikävöivinä. Jos meidät muutoin pukeutuneiksi, ei alastomiksi tullaan havaitsemaan. Sillä me, tässä teltassa olevat, huokaamme raskautettuina, koska emme tahdo riisuutua (siitä), vaan lisäksi pukeutua (tuohon toiseenkin) jotta nieltäisiin se mikä on kuolevaista elämältä. Mutta joka on valmistanut meidät juuri tähän, (on) Jumala, joka antaa meille Hengen käsirahan. Siis (olemme) aina turvallisin mielin, ja tietävinä, että ollessamme kotona tässä ruumissa, olemme poissa kotoa Herrasta. Sillä me vaellamme uskossa, emme näkemisessä: Mutta me olemme turvallisin mielin, ja me haluamme mieluummin olla poissa kotoa ruumiista ja olla kotona Herran luona. Sen tähden myös katsomme kunniaksemme, joko kotona olevina tai poissa kotoa olevina, mieliksi hänelle olla. Sillä meidän kaikkien tulee ilmestyä eteen Kristuksen tuomioistuimen, jotta saisi kukin sen mukaan, mitä ruumiin välityksellä . on tehnyt, joko hyvää tai pahaa."
Tässä tekstikokonaisuudessa "ulkonainen ihmisemme" (4:16) ja "maanpäällinen telttamajamme" (5:1) tarkoittavat kehoamme. "Hajoittaminen" sekä "riisuutuminen" (5:1,4) viittaavat kuolemaan. "Taivaasta oleva asunto" (5:2) viittaa uuteen kehoon, ylösnousemusruumiiseen.
Tekstin silmämääränä ei siis ole alastomuus johon kuoleman kautta joudutaan, vaan ylösnousemus. Verbi "ependyomai", joka esiintyy jakeissa 2 ja 4, merkitsee entisen puvun lisäksi johonkin pukeutumista, joten Paavali tarkoittaa tällä ilman kuolemaa ylösnousemusruumiiseen pukeutumista. Alastomuus, eli ylösnousemusta edeltävä kuoleman jälkeinen tila, viittaa kodittomuuteen. Alastomina eli kodittomina emme enää ole "kotona tässä ruumiissamme", mutta emme myöskään vielä "kotona Herran luona."
Paavali näyttää ennen kaikkea kaipaavan sitä ilman kuolemaan nukkumista tapahtuvaa "muuttumista", jonka hän 1 Kor.15:51-52 mainitsee. Tällöin siis, ilman riisuutumista maanpäällisestä telttamajastaan, hän telttamajassaan olevana saisi lisäksi pukeutua myös taivaasta kotoisin olevaan majaan.
Kaipauksestaan huolimatta Paavali on kuitenkin jo alistunut telttamajansa hajoittamiseen (5:1), tietäen, että "hän, joka herätti kuolleista Herran Jeesuksen, herättää Jeesuksen tullessa meidätkin,..." (2 Kor.4:14). Se "juuri tähän" (2 Kor.5:5), mihin Jumala on meidät valmistanut, ei niinkään tarkoita itse kristillistä toivoa iankaikkisen elämän saavuttamisesta. Se tarkoittaa paremminkin juuri riisuutumista. Hengen vakuus takaa kristitylle, nykyisestä ruumiistaan riisuutumisen pakosta huolimatta, iankaikkisen, taivaasta kotoisin olevan asumuksen, olemassaolon. Näin Paavali, ensin raskautettuna huokaistuaan, on valmis turvallisin mielin muuttamaan pois kehostaan eli ruumiistaan, päästäkseen tämän muuton kautta kotiin Herran luokse.
Mutta tarkoittaako Paavali, että kristitty pääsee muuttamaan taivaalliseen majaan välittömästi, riisuutumisensa eli kuolemansa jälkeen, vaiko vasta ylösnousemuksessa, Jeesuksen tulemuksen yhteydessä?
"Korinttilaiskirjeet"- selitysteoksensa alaviitteessä (SUTS.) Rafael Gyllenberg 2 Kor.5:1:tä selittäessään kirjoittaa:
"Meillä on asumus Jumalalta" selitetään tavallisesti (korostamalla verbin preesensmuotoa, `ekhomen` ) tarkoittavan, että taivaallinen ylösnousemusruumis jo nyt on valmiina taivaassa meitä odottamassa, joten meidän vain tarvitsee "muuttaa" maallisesta majastamme taivaalliseen asumukseemme. Tämä näkemys on lähellä kreikkalaista ajattelua Platonista lähtien, ja selvää on, että sen ja 1 Kor 15 esitetyn ylösnousemususkon välillä vallitsee huomattava jännitys. Tosin preesens tässä lähinnä lienee käsitettävä ehdottoman varmuuden ilmaisuksi (vrt. Jh 14:2), mutta kun myöhäisjuutalaisessa kirjallisuudessa puhutaan taivaassa säilytetyistä vaatteista, jotka aikanaan ojennetaan uskovalle, jotta hän riisuttuaan entiset vaatteensa pukeutuisi niihin, niin on kuitenkin todennäköistä, että Paavalikin on tämän näkemyksen tuntenut ja sitä käyttänyt."
Sen ratkaisemiseksi, edellyttääkö Paavali kristittyjen pukeutuvan taivaalliseen majaansa jo heti kuoleman jälkeen, vaiko vasta Jeesuksen tulemuksessa, on tutkittava Uuden testamentin tätä aihetta koskevia ja sivuavia muita kohtia. Koska siis, meidän Herramme omien sanojen mukaan, kristityt pääsevät hänen luokseen? Joh 14:2-3:ssa Jeesuksen kerrotaan itse sanoneen:
: "Minun isäni talossa on monta huonetta, enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen.”
Ajatelkaamme hetkinen näiden Herramme sanojen merkitystä. Herra siis lupasi tulla takaisin hakemaan omansa luokseen, jotta hänen omansakin saisivat olla siellä, missä hän on. Mitä mieltä on puhua näin, jos kerran nekin Herran omat, jotka omilla korvillaan kuulivat edellä mainitut sanat, pääsivät jo kuollessaan hänen luokseen?
Entä Paavalin opetus Tessalonikan seurakunnalle (1 Tes.4:13-17)? Paavali kirjoitti Jeesuksen tulemuksesta, että "silloin Jumala myös on Jeesuksen tullessa tuova poisnukkuneet elämään yhdessä hänen kanssaan", kuten uusi käännös sanoo.
Alkuteksti tosin ei puhu "elämään" tuomisesta, vaan vain "esiin" tuomisesta: ”Sillä jos me uskomme että Jeesus kuoli ja nousi ylös, näin myös nukahtaneet Jumala Jeesuksen kautta on tuova esiin hänen kanssaan.”
Tarkoittiko Paavali, että poisnukkuneet ovat Herran luona, koska "tulevat esiin" yhdessä Herran kanssa? Ilmeisestikään ei, sillä hän sanoo, että kun Herra laskeutuu taivaasta, silloin "ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina. Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa."
Paavali siis vakuuttaa, etteivät elossa olevat suinkaan ehdi Herran luokse ennen poisnukkuneita, mutta eivät myöskään nukkuneet ennen elossa olevia, koskapa kumpikin ryhmä temmataan yhdessä Herraa vastaan. Koska Paavali tarkoitti kummankin ryhmän jäseniä, kirjoittaessaan, että tästä Herran tulemuksesta eteenpäin "saamme olla aina Herran kanssa", hän tuskin on voinut tarkoittaa poisnukkuneiden esiin tuomisella sitä, että heidät tuodaan esiin jo edeltä Herran luona olleina.
Ensimmäisen Korinttolaiskirjeen 15 luku sisältää Paavalin mitä selvimmän opetuksen tästä aiheesta. Kun syvennymme jakeisiin 12-19, toteamme, että ylösnousemuksella on ratkaiseva merkitys:
"Jos kerran julistetaan, että Kristus on herätetty kuolleista, kuinka jotkut teistä voivat sanoa, ettei kuolleiden ylösnousemusta ole? Jos ei ole kuolleiden ylösnousemusta, ei Kristustakaan ole herätetty kuolleista. Mutta ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne. Silloin nähdään, että olemme antaneet Jumalasta väärän todistuksen, kun olemme väittäneet hänen herättäneen Kristuksen, mitä hän siis ei ole tehnyt, jos kerran kuolleita ei herätetä. Ellei kuolleita herätetä, ei Kristustakaan ole herätetty. Mutta ellei Kristusta ole herätetty, teidän uskonne on pohjaa vailla ja te olette yhä syntienne vallassa. Ja silloin nekin, jotka ovat nukkuneet pois Kristukseen uskoen, ovat joutuneet perikatoon. Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä."
Paavali tarkoittaa siis edellä, että jos ei ole ylösnousemusta, uskovat ovat asettaneet toivonsa Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi. Tuntuu oudolta, että Paavali olisi kirjoittanut näin siinäkin tapauksessa, jos hän olisi uskonut kuoleman jälkeiseen elämän jatkumiseen ilman ylösnousemustakin. Hän tuskin myöskään olisi kirjoittanut, että jos ylösnousemusta ei ole, silloin: "...Kristuksessa poisnukkuneet ovat tuhoutuneet." Paratiisissa autuutta nauttivaa tietoista henkeä ja / tai sielua ei millään muotoa voida nimittää tuhoutuneeksi, vaikkei ylösnousemusta olisikaan.
Entä, mitä tämä "tuhoutuminen" tai "kadotettuna olo" merkitsee? Meidän Herramme omien sanojen mukaan kadotettuna olo merkitsee herättämisen vastakohtaa, herättämättä jättämistä: Joh. 6:39: "Ja tämä on minut lähettäneen tahto, jotta koko siitä joukosta, jotka hän on antanut minulle, en kadottaisi mitään osaa siitä, vaan herättäisin koko joukon äärimmäisenä päivänä.”
Tässä kohtaa "kadota"- sanaa vastaava kreikankielinen vastine on aktiivin aoristin konjunktiivi: "apolesoo" verbistä "apollyymi", jonka verbin toisen aoristin mediumin pluraalin kolmatta persoonaa: "apoolonto" Paavali on käyttänyt aikaisemmin lainatussa 1 Kor. 15:18 kohdassa. Tällä verbillä "apollyymi" on aktiivissa merkitykset: hukuttaa / kadottaa / tuhota / pilata / hävittää, sekä mediumissa merkitykset: hukkua / kadota / hävitä / joutua turmioon / -häviöön/ -haaskaan / -perikatoon. Kadotetuksi joutuminen merkitsee siis Paavalillekin ilmiselvästi elämän menettämistä.
Tutkikaamme hiukan tarkemmin Paavalin tässä luvussa (1 Kor.15) esittämiä ajatuksia:
"Mitä varten sitten jotkut antavat kastaa itsensä kuolleiden puolesta? Ellei kuolleita lainkaan herätetä, miksi he kastattavat itsensä näiden puolesta?"(jae 29)
"... Ellei kuolleita herätetä eloon, niin `syödään ja juodaan, huomenna kuollaan.` Älkää eksykö! `Huono seura hyvät tavat turmelee`."(jakeet 32-33).
Edellä Paavali toteaa, että jollei ole kuolleiden ylösnousemusta, ei ole myöskään väliä sillä, miten täällä eletään. Jatkossa hän sen sijaan toteaa, että koska ylösnousemus on tosiasia, ei saa eksyä syömään ja juomaan huomisen kuoleman tähden.
Tämän jälkeen Paavali olettaa jonkun kysyvän: "Millä tavoin kuolleet herätetään?", ja hän vastaa: "Mikä järjetön kysymys! Eihän se mitä kylvät tule eläväksi, ellei se ensin kuole." Sitten Paavali osoittaa, mikä on se mikä kuoltuaan kylvetään, se on: ihminen sieluineen ruumiineen, eli:" to sooma psyykhikon" = sielullinen ruumis." Uusi käännös puhuu "ajallisesta ruumiista" (jae 44).
Kuoltuaan kristitty siis kylvetään maan poveen "paljaana jyvänä, katoavaisuudessa, alhaisuudessa, heikkoudessa ja sielullisena ruumiina", mutta kerran hän on nouseva sieltä "vartena, katoamattomuudessa, kirkkaudessa ja voimassa, hengellisenä ruumiina." Paavali perustautuu luomiskertomukseen:
""Näin myös on kirjoitettu: "Tuli ensimmäinen ihminen Aadam sieluksi eläväksi: viimeinen Aadam Hengeksi eläväksitekeväksi.""
Ensimmäinen ihminen oli siis "maallinen" ja "maasta lähtöisin", mutta toinen ihminen, eli Kristus ylösnousseena, "on taivaasta." Ensimmäisen ihmisen jälkeläisinä kristitytkin ovat "maallisen ihmisen kaltaisia" mutta ylösnousemuksensa jälkeen he tulevat "taivaallisen ihmisen kaltaisiksi." Silti: "...liha ja veri ei voi saada omakseen Jumalan valtakuntaa, eikä katoava voi saada omakseen katoamattomuutta."
Koska siis Paavalin mukaan pukeudutaan taivaalliseen majaan? Paavali itse vastaa (1 Kor.15:51-55) uuden käännöksen mukaan:
"Nyt ilmoitan teille salaisuuden: Me emme kaikki kuole, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa. Pasuuna soi, ja kuolleet herätetään katoamattomina ja me muut muutumme. Tämän katoavan on näet pukeuduttava katoamattomuuteen ja kuolevaisen kuolemattomuuteen. Mutta kun katoava pukeutuu katoamattomuuteen ja kuolevainen kuolemattomuuteen, silloin toteutuu kirjoitusten sana: Kuolema on nielty ja voitto saatu. Missä on voittosi, kuolema? Missä on pistimesi, kuolema?"
Palataksemme vielä 2 Kor.5:1-10 tekstiin, on todettava seuraavaa: Jos Paavali todella edellyttäisi taivaalliseen majaan muuttamista heti kuoleman jälkeen, hänen olisi pitänyt muuttaa mielipidettään asiasta ensimmäisen Korinttolaiskirjeen kirjoittamisen jälkeen. Kuten ensimmäisessä Korinttolaiskirjeessä, myöskin ensimmäisessä tessalonikalaiskirjeessä (4:13-18) hän sijoittaa taivaallisen ruumiin saamisen Jeesuksen tulemuksen yhteyteen. Mutta samoin hän tekee myöskin Filippiläiskirjeessään (3:20-21), joka on myöhäisempi kuin toinen Korinttilaiskirje. Täten hän olisi muuttanut mieltään kahteen kertaan, joka olettamus ei liene enää mahdollinen. On siis pääteltävissä, että se, mitä hän kirjoitti 2 Kor.5:1-10:ssä, ei ole tulosta mielenmuutoksesta. Paavali siis edellyttää ylösnousemuksen sekä ennen että jälkeen toisen Korinttilaiskirjeen kirjoittamisen. Tämän johdosta joudumme kysymään: Jos 2 Kor 5 luku todellakin tarkoittaa heti kuoleman jälkeen saatavaa uutta ruumista, miksi Paavali vieläkin edellytti Jeesuksen tulemuksen yhteydessä tapahtuvan ylösnousemuksen? On näin ollen perusteltua pitää myös tätä toisen Korinttolaikirjeen 5 luvun kuvausta Jeesuksen tulemuksen ja ylösnousemuksen aikaan ajoittuvana. Preesensmuoto "ekhomen " on (kuten Gyllenberg esitti) käsitettävä vain asian varmuutta korostavaksi.
Jos sen sijaan Paavali tarkoittaisi, että taivaalliseen majaan muutettaisiin heti kuolemassa, silloin puhe ylösnousemuksesta olisi vailla todellista sisältöä. Ylösnousemus tarkoittaisi tässä tapauksessa vain Kristuksen yhteydessä eläneiden esiintuloa yhdessä Kristuksen kanssa, jolloin he olisivat jo valmiiksi puettuina taivaallisiin ruumiisiin. Jotkut tekstit tosin antavat tukea tällekin näkemykselle: Saarnaaja sanoo:"...ihminen menee iäiseen majaansa..."(12:5, kuollessaan (12:7)! Myös itse Herramme sanoi: "Hankkikaa väärällä rikkaudella ystäviä, jotka ottavat teidät iäisiin majoihin, kun tuota rikkautta ei enää ole" (Luuk.16:9).
"...OLIKO HÄN SILLOIN RUUMIISSAAN?..."
On merkittävää, että seuraava kohta jota tarkastelemme, löytyy tämän saman toisen Korinttolaiskirjeen loppupuolelta (2 Kor.12:1-4):
"Minun on pakko kerskailla, vaikkei siitä hyötyä olekaan. Siirryn nyt näkyihin ja Herran ilmestyksiin. Tunnen erään Kristuksen oman, joka neljätoista vuotta sitten temmattiin kolmanteen taivaaseen. Oliko hän silloin ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala. Ja tästä miehestä tiedän, että hänet temmattiin paratiisiin ja hän kuuli sanoja, joita ihminen ei voi eikä saa lausua. Oliko hän ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala."
Edellä lainatun tekstin perusteella näyttää ilmeisen selvältä, että Paavali uskoi ihmiselle olevan mahdollista olla tietoisessa tilassa ruumiinsa ulkopuolella. Alkutekstin mukaan Paavali ensin kysyi: "Joko ruumiissa, en tiedä, tai ruumiin ulkopuolella, en tiedä, Jumala tietää." Ja sitten toistaen: " Joko ruumiissa tai ilman ruumista, en tiedä, Jumala tietää."
Kun tämä kertomus mahdollisesta ruumiin ulkopuolella tietoisessa tilassa käymisestä on samassa kirjeessä, missä Paavali kirjoitti jo valmiina olevasta (preesens: "ekhomen ", 2 Kor.5:1-10) taivaallisesta majasta, näyttäisi tämä tukevan tulkintaa, jonka mukaan muutto taivaalliseen majaan on tarkoitettu ymmärrettäväksi tapahtuvan heti ruumiillisen kuoleman jälkeen. Tällöin Paavalin puhe ylösnousemuksesta olisi siis vain pyhiin kirjoituksiin perustuvaa "teologiaa."
Toisaalta on huomattava, että ruumiittoman tilan mainitseminen voi viitata myös siihen, että lopultakin on kyse vain näystä ja / tai ilmestyksestä: Paavali oli kokemuksensa aikana täysin elossa oleva ihminen, joten hänen kokemustaan tuskin voitaneen verrata kuoleman jälkeiseen tilaan. Jos Paavali taas olisi tarkoittanut jotakin kuolemisen kokemustaan, silloin hän ei olisi ollut epätietoinen mahdollisesta vaihtoehdosta: ruumiissa tai poissa ruumista olostaan. Tässä saattaa lopultakin olla kyse samanlaisesta kokemuksesta kuin apostoli Johanneksella oli Patmos- saarella: Johanneskin oli "Hengessä" ja "nousi ylös" taivaaseenkin tässä tilassaan (Ilm.1:10, 4:1-2), poistumatta silti todellisuudessa Patmos- saarelta mihinkään.
Paavalin tempaamuskokemuksen tulkinnassa on siis kolme mahdollisuutta: a) Joko Paavali oli ruumiillisesti temmattu paratiisiin, jolloin hän siis kävi siellä todellisesti, tai: b) hän näki vain näyn kolmannessa taivaassa käynnistään, jolloin hän ei käynyt siellä todellisesti. c) Tämän kolmannen vaihtoehdon mukaan Paavalin sielu ja/tai henki olisi ilman ruumista käynyt paratiisissa, joka vaihtoehto on peräti ongelmallinen, vaikka Paavali selvästi uskoi tämän olevan mahdollista.
Koska Paavali tuntuu olevan kovin varma todellisesta käynnistään paratiisissa, vaihtoehto b. on ilmeisesti heikoimmin tuettu. Toisaalta, koska Paavali ei tässä yhteydessä puhu mitään kuolemisen kokemuksesta, vaihtoehto c. tuntuu myös epätodennäköiseltä. Sehän edellyttäisi tosiasiassa, että ihmiselle olisi mahdollista olla kahdessa paikassa yhtä aikaa: elossa olevassa ruumiissaan, ja samaan aikaan kolmannessa taivaassa, ilman tätä ruumistaan. Todennäköisin on siis vaihtoehto a. jonka mukaan Paavali temmattiin ruumiineen päivineen paratiisiin.
Koska Paavali kuitenkin itsekin jättää asian avoimeksi, sanoen: "...en tiedä, Jumala tietää...", ei meidänkään sovi varmuudella "tietää" asiasta sen enempää.
"...HALUAISIN TÄÄLTÄ ERITÄ..."
Kirjeeseen Filippiläisille apostoli Paavali kirjoitti (1:21-25) uuden käännöksen mukaan: "Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto. Mutta jos jään tähän elämään, siitä hyötyy tehtäväni. En tiedä, kumman valitsisin, olen kahden vaiheilla. Haluaisin täältä eritä ja päästä Kristuksen luo, sillä se olisi kaikkein parasta. Teidän vuoksenne on kuitenkin parempi, että jään eloon. Olen siitä varma. Niinpä tiedänkin, että jään tänne ja pysyn kaikkien teidän luonanne, jotta te edistyisitte uskossa ja saisitte siitä iloita."
Tässä tekstissä on neljä rinnasteista lausumaa, jotka yhdessä näyttävät mitä selvemmin todistavan samasta asiasta, eli Paavalin välittömästä siirtymisestä kuoleman jälkeen Kristuksen luokse: 1) "Haluaisin täältä eritä", 2) "...päästä Kristuksen luo", 3) "...on kuitenkin parempi, että jään eloon." 4) "...tiedänkin, että jään tänne..."
Alkutekstikään ei paljoakaan lievennä uuden käännöksen määrättyyn suuntaan tulkittua sisältöä. "Eläminen lihassa" (to dzeen en sarki) tuottaa työn hedelmää. Ahtaalla ollessaan Paavali, "omistaen lähtemiseen ja Kristuksen kanssa olemiseen (kohdistuvan) halun (teen epithymian ekhoon eis to analyysai kai syn Khristo einai) tietää, että "viipyminen lihassa" (to de epimenein tee sarki)) on tarpeellisempaa filippiläisten tähden. Tästä syystä hän tietää "tulevansa jäämään" (futuuri: "menoo" ) ja "tulevansa pysymään" (futuuri: "paramenoo" ) heidän luonaan.
Tästä elämästä lähteminen eli kuoleminen on siis joka tapauksessa kysymyksessä, kun Paavali edellä kirjoittaa "täältä eriämisestä", jatkaen heti perään: "ja olla Kristuksen kanssa." Kuitenkaan Kristuksen kanssa olemisen ei tarvitse välttämättä merkitä suoraa jatkoa täältä eriämiselle. Alkutekstin sanat ("teen epithymian ekhoon eis to analysai kai syn Khriatoo einai" = "omistaen halun täältä eriämiseen ja Kristuksen kanssa olemiseen") osoittavat, että itse asiassa Paavalin halu kohdistui kahteen eri asiaan.
Uuden käännöksen sanat: "täältä eritä" (Fil.1:23) on käännös alkukielen sanasta "analyysai" , mikä on aoristin infinitiivi verbistä "analyoo" = lähteä / eritä / palata. Tämän verbin sukulaissanaa, eli substantiivia: "hee analysis" Paavali käytti genetiivimuodossa 2 Tim. 4:6:ssa, kirjoittaessaan samoin tästä elämästä lähdöstään: "...kai ho kairos tees analyyseoos muu efesteeken.” = ”...ja minun lähtemiseni aika on saapunut."
Tässä kirjeessään Timoteukselle Paavali ei kuitenkaan kirjoita mitään välittömästi lähtönsä jälkeisestä Kristuksen kanssa olemisesta, vaan vanhurskauden seppeleestä, joka on tästedes hänelle talletettuna. Tämän seppeleen Herra on antava sekä hänelle että myös "kaikille, jotka hartaasti odottavat hänen ilmestymistään." Uuden käännöksen mukaan Herra antaa tämän seppeleen "tulemisensa päivänä", joskin alkuteksti puhuu "siitä päivästä."
Teksti kuuluu:
2 Tim 4:6-8 "Sillä minut jo uhrataan, ja minun lähtemiseni määräaika on saapunut. Hyvän kilpailun olen kilpaillut, juoksun olen päättänyt, uskon olen säilyttänyt: Tästedes minulle on talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeamielinen tuomari, on tuleva antamaan minulle tuona päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille hänen ilmestymistään rakastaville.”
Kun vertaamme tässä tekstissä mainittua "täältä lähtemisen määräaikaa" Filippiläiskirjeen (1:23) "täältä eriämisen" tekstiin, näyttäisi todella selvältä, että "oleminen Kristuksen kanssa" on tarkoitettu ymmärrettäväksi siten, että se alkaisi vasta "vanhurskauden seppeleen" antamisen päivänä, eli "sinä päivänä", jolloin Jeesus ilmestyy.
Lisäksi:
Paavalin Filippiläiskirje on yhtenäinen kokonaisuus, jonka eri kohdat eivät ilmeisestikään voi olla ristiriidassa keskenään. Sitä tulkintaa, että Fil.1:23:n mainitsemien "täältä eriämisen" ja "Kristuksen kanssa olemisen" välillä olisi aikaero, näyttää tukevan myös saman kirjeen kolmannen luvun jakeet 11-14:
PHI 3:11-15 : ”Jos jotenkin tulisin saavuttamaan kuolleitten joukosta ylösnousemuksen. Ei, että jo sen sain, tai jo olisin tullut täydelliseksi, vaan tavoittelen, jos myös saavuttaisin, koska myös minut on saavutettu Kristuksen (Jeesuksen) toimesta. Veljet, minä en lue itseäni sitä saavuttaneeksi: mutta yksi: takana olevat asiat unohtavana ja edessä oleviin kurottavana, riennän päämäärään, Jumalan ylös kutsun voittopalkintoon Kristuksessa Jeesuksessa."
"Jumalan ylös kutsun voittopalkinto" ( to brabeion tees anoo kleeseoos tuu Theuu ) tarkoittaa Jeesuksen paruusiassa tapahtuvaa seurakunnan ylösottoa. Tällöin tapahtuu myös ylösnousemus kuolleitten joukosta.
Tässä samassa luvussa (jakeet 20-21) Paavali jatkaa:
”Sillä meidän yhteiskuntamme on olemassa taivaissa, josta myös pelastajaa, Herraa Jeesusta Kristusta odotamme, joka on tuleva muuttamaan meidän alennustilamme ruumiin samankaltaiseksi hänen kirkkautensa ruumiille, mukaan voimavaikutuksen, jolla hän kykenee myös alistamaan valtaansa kaiken."
Kun Paavalin päämäärä näinkin selvästi kohdistuu tässä Filippiläiskirjeessä kuolleiden joukosta ylösnousemukseen, jonka tapahtuessa alennustilan ruumis muutetaan Kristuksen ruumiin kaltaiseksi, osoittaa tämä hänen omaavan edelleen saman näkemyksen kuin kirjoittaessaan tessalonikalaisille (1 Tes.4:13-17).
Kun hän näissä äsken lainatuissa Filippiläiskirjeensä kohdissa pitäytyy siihen samaan näkemykseen, jonka mukaan Kristuksessa nukkuneet kohtaavat Herran vasta hänen tulemuksessaan, on Fil.1:23 tulkittava tämän seikan kanssa sopusoinnussa.
Aimo T. Nikolainen selittää "Viisi Paavalin kirjettä" -selitysteoksessaan tätä kohtaa seuraavasti:
"Vaikka Paavali ei tässä nimenomaan puhu ylösnousemuksestansa niin kuin vähän myöhemmin (3:11), hän edellyttää sen. Väliaika vain häipyy kuoleman ja ylösnousemuksen välistä."
Voidaan siis ajatella seuraavasti:
Paavali tiesi, että seuraava kuoleman jälkeinen tietoinen kokemus olisi Kristuksen tulemuksessa koettava ylösnousemus, Kristuksen läsnäolon kokemus. Koska kuoleman syvässä unessa ei ole ajan tajua, kuoloon nukkuneesta voisi ylösnousemuksen hetkellä tuntua siltä, että hän olisi herännyt seuraavassa silmänräpäyksessä nukkumisensa jälkeen.
Raamatullisena miehenä Paavali kenties ajatteli juuri ylösnousemuksesta puhuvaa Psalmia 17:15: "Minä saan nähdä sinun kasvosi, sillä minä olen viaton. Kun herään unesta, sinun läsnäolosi ravitsee minut."
Paavalin ajattelua valottaa mainiosti myös 1 Kor. 13:12, jonka lainaan tähän uuden käännöksen mukaisena:
"Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee."
Tässä tekstissä Paavali viittaa "nyt"- sanalla täällä ajassa elettävään elämään, "silloin"- sanalla taas ylösnousemukseen. Vaikka siis "nyt" ja "silloin" - aikojen väliä olisikin alkuajan kristittyjen kohdalla jopa tuhansia vuosia, kuitenkin he kokisivat "silloin"- ajan välittömänä "nyt"- ajan jatkona. Kun Paavali ei mainitse mitään näiden aikojen väliajasta, saattaa tämä selittää hänen ajatteluaan myös Fil.1:23:n kohdalla. Näin Paavalin maininnat "täältä eriämisestä" ja heti perään "Kristuksen kanssa olemisesta" voidaan selittää sopusointuun hänen ylösnousemustapahtumia koskevan opetuksensa kanssa, joskin täytyy myöntää, että tämä sopusointu ei tunnu vakuuttavalta.
On siis myönnettävä, että luonnollisin Fil.1:23:n selitys on ottaa Paavali kirjaimellisesti: Uskoiko Paavali sittenkin pääsevänsä heti kuolemansa jälkeen tietoisessa tilassa Herran luokse?
"...SAARNASI...HENGILLE..."
1 Piet. 3:18: ”Sillä myös Kristus kuoli kerran syntien tähden, vanhurskas väärien puolesta, jotta hän veisi teidät Jumalan eteen. Hänet surmattiin tosin lihassa, mutta hänet tehtiin eläväksi hengeksi, jossa (tilassa) mentyään, hän julisti myös hengille vankeudessa, kerran tottelemattomille, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, arkkia valmistettaessa, johon muutamat, tämä on: kahdeksan sielua, pelastettiin vedestä. Joka vastakuva myös teidät pelastaa nyt kasteena, ei lihan lian poispanemisena, vaan hyvän omantunnon pyytämisenä Jumalaan nähden, Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta.”
Edellä lainattu teksti tulkitaan usein siten, että Herramme olisi saarnannut kuolleiden ihmisten hengille tuonelassa. Saarna olisi tapahtunut sinä aikana, kun hänen oma ruumiinsa makasi haudassa. Hän olisi näin ollen saarnannut kuolemansa ja ylösnousemuksensa välisenä aikana, ollessaan itsekin ruumiittomassa tilassa.
Todellisuudessa tämä Pietarin teksti ei välttämättä edellytä kuoleman tilan aikana saarnaamista, pikemminkin toisin. Eihän nimittäin itsessään elävä henki tai sielu tarvitse mitään eläväksi tekemistä.
Pietarin käyttämät sanat: "thanatootheis men sarki” = ”surmattiin tosin lihassa (tai: lihana)", viittaavat ristinkuolemaan, kun taas sanat: "dzooopoieetheis de (doo) pneumati" = ”tehtiin eläväksi hengessä (tai: henkenä)", tarkoittavat ylösnousemusta. Kysymyksessä on siis ylösnousemuksen tila, "jossa (tilassa": "en hoo" ) Herramme myös "mentyään" (poreutheis ) saarnasi.
Se kreikankielen verbi, joka on käännetty tässä sanoiksi: "tehtiin eläväksi", on aoristin passiivin partisiippi: dzooopoieetheis , verbistä dzooopoieoo. Tätä verbiä käytetään Uudessa testamentissa pääasiassa siitä eläväksitekemisestä, jolla tarkoitetaan kuolleista herättämistä (Joh.5:21,6:23, Room.4:17, 8:11, 1 Kor. 15:22-23, 36,45, 2 Kor. 3:6, Gal.3:21).
Tässäkin käsillä olevassa Pietarin kohdassa sanoilla: " dzooopoieetheis de pneumati " tarkoitetaan siis ilmeisen selvästi Herramme ylösnousemusta.
Sen sijaan seuraava jae (19) voidaan ymmärtää kahdella tavalla. Relatiivipronominin singulaarin datiivi: " hoo ", " en "- preposition kanssa: "en hoo = jossa", voidaan ymmärtää viittaavan pelkästään sanaan: "pneumati" = "henkenä / hengessä". Tällöin ei olisikaan kyse ylösnousemuksesta, vaan yleensä vain "henkenä / hengessä" saarnaamaan menemisestä. Tähän tulkintaan perustuu käsitys Jeesuksen saarnaamisesta ruumiittomassa tilassa.
Toisen tulkinnan mukaan sanojen "en hoo" = "jossa" korrelaattina ei olisikaan pelkästään sana: "pneumati” = ”henkenä", vaan kokonainen lause: "dzooopoieetheis de pneumati" = "tehtiin eläväksi hengessä."
Tämä viimeksi mainittu tulkinta on paremmin perusteltu jo itse selvän tekstiyhteyden perusteella, mutta se on toisestakin syystä paremmin perusteltu.
Vasta ylösnousemus näet sinetöi Herramme voiton meidän puolestamme (Room.4:25, 6:3-5, 1 Kor. 15:17, Ef.2:6, Hepr. 5:9, 6:19-20, 9:11-12,24).
Voimmekin olla kutakuinkin varmoja siitä, että tekstissä tarkoitetaan Herramme saarnanneen vasta ylösnousemuksensa jälkeen, Hengessä eläväksi tehtynä.
Uusi käännös sanoo: "Kärsihän Kristuskin ainutkertaisen kuoleman syntien tähden, syytön syyllisten puolesta, johdattaakseen meidät Jumalan luo. Hänen ruumiinsa surmattiin, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi. Ja niin hän myös meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille."
Kreikan Tessalonikan yliopiston raamattuoppineiden vuonna -89 julkaisema nykykreikankielinen tekstilaitos sanoo:
"Hänet surmattiin ruumiillisesti, Henki kuitenkin teki hänet eläväksi. Näin hän meni ja julisti vangituille sieluille Haadeksessa."
Kysymme nyt, keille hän saarnasi? Kysymys voi näyttää turhalta, mutta on silti monestakin syystä perusteltu. Ensiksikin jo teksti itse rajoittaa saarnan kohdistuneeksi (vain?) niihin "vankeudessa oleviin henkiin", jotka Nooan päivinä, Jumalan pitkämielisesti odottaessa, eivät silti tulleet kuuliaisiksi.
Jos näillä "hengillä" tarkoitetaan (kuten on ilmeistä) silloin eläneiden ihmisten henkiä, joudumme kysymään, miksi Kristuksen saarna kohdistui vain heihin, miksei muidenkin aikakausien kuolleisiin?
Herramme saarnassa näytti olleen kyse kertakaikkisesta (ei jatkuvasta eikä toistuvasta) menneen ajan tapahtumasta: "ekeeryksen" on aoristin aktiivin indikatiivi ”saarnata” (keeryssoo) verbistä.
. Lisäksi on huomattava, että teksti puhuu ihmisistä "sieluina" (psyykhai ), kun taas saarna kohdistui "hengille" ( pneumasin ). Tämä ero saattaa viitata siihen, että saarnan kohteena eivät olleetkaan Nooan aikana kuolleiden ihmisten elossa olevat henget, vaan henkiolennot. Tosin tämä tulkinta ei näytä olevan kovin hyvin tuettu.
Maininta Nooan ajasta antaa kuitenkin oikeuden etsiä, tutkia ja kysyä, tunteeko Raamattu kenties muitakin olentoja, jotka silloin eläneiden ihmisten lisäksi olivat tottelemattomia Jumalalle? Voimmekin arvelematta vastata: tuntee!
1 Moos.6:1-4 teksti kertoo "Jumalan pojista", jotka havaitsivat "ihmisten tyttäret" ihaniksi, ja valitsivat heistä vaimoja itselleen. Teksti kertoo, että "myöhemminkin" nämä Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin, ja nämä synnyttivät heille lapsia. Heistä syntyneet jälkeläiset olivat "jättiläisiä", noita "muinaisajan kuuluisia sankareita."
Myös Etiopialainen Eenokin kirja kertoo (6:1-2):
"Ja tapahtui, kun ihmislapset lisääntyivät, niinä päivinä syntyi kauniita ja ihania tyttäriä. Ja enkelit, taivaan pojat, näkivät heidät ja himoitsivat heitä, ja sanoivat toisilleen: `Tulkaa, valitkaamme itsellemme vaimot ihmisten joukosta, ja siittäkäämme heille lapsia.`"
On olemassa tulkinta, jonka mukaan Jumalan pojilla tarkoitettaisiin Seetin jälkeläisiä, jotka ottivat vaimoja Kainin suvun naisten joukosta. Emme kuitenkaan löydä mistään tukea tälläiselle tulkinnalle, jonka mukaan Seetin jälkeläisiä nimitettäisiin Jumalan pojiksi. Mainittu tulkinta kaatuu siihen, että Seetin jälkeläiset olivat aivan tavallisia ihmisiä, kun taas näiden "poikien" jälkeläiset olivat kooltaankin "jättiläisiä." Kun teksti lisäksi sanoo, että "myöhemminkin" Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin, ei sillä voida tarkoittaa Kainin jälkeläisiä, jotka Raamatun mukaan hukkuivat kaikki vedenpaisumuksessa.
Heprean teksti puhuu "Jumalan pojista" (benee haa Elohiim), jotka heprean teksti mainitsee muuallakin (Ps.29:1, 89:7, Job 1:6-7, 2:1-2-, 38:4-7), ja joilla tarkoitetaan enkeleitä. Codex Alexandrinuksen Septuagintateksti onkin kääntänyt 1 Moos. 6:2:n benee haa Elohiim- sanat enkeleiksi.
Uuden testamentin puolella Juudan kirjeen 6 ja 7 jae saattaa viitata juuri 1 Moos. 6:1-4:n kertomukseen:
"Ja niitä enkeleitä, jotka eivät pitäneet kiinni korkeasta asemastaan vaan hylkäsivät omat asuinsijansa, hän pitää pimeydessä ikuisissa kahleissa suurta tuomion päivää varten. Niin kävi myös Sodoman ja Gomorran ja muiden sen seudun kaupunkien, jotka samalla tavoin antautuivat siveettömyyden ja luonnonvastaisten himojen valtaan: ..."
Tässä yhteydessä "Uusi Testamentti Nykysuomeksi"- käännöksen teksti on mielenkiintoinen, koska se selittää (paremmin kuin uusi käännös) tarkemmin sen, keiden kanssa "samalla tavoin" sen seudun kaupungit tekivät:
"Muistakaa enkeleitä, jotka eivät välittäneet valtansa rajoista, vaan lähtivät asuinpaikastaan. Jumala on pitänyt heidät pimeydessä, sidottuina ikuisiin kahleisiin tuomion suurta päivää varten. Muistakaa Sodomaa ja Gomorraa ja niiden naapurikaupunkeja, joiden asukkaat tekivät samalla tavoin kuin enkelit, harjoittivat haureutta ja tottelivat luonnottomia himoja. ..." (Juuda 6-7.)
Alkutekstin mukaan sanasta sanaan käännettyinä samat jakeet kuuluvat:
”Ja enkelit, jotka eivät säilyttäneet heidän omaa valta-asemaansa, vaan jättivät oman asumuksensa, tuomion suurta päivää (varten), kahleissa ikuisissa, alle pimeyden hän on pannut säilöön: Kuten Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä (olevat) kaupungit, samalla tavalla kuin nuo, ne harjoittivat haureutta ja menivät pois perään vieraan lihan, ovat varoittavana esimerkkinä, iankaikkisen tulen rangaistusta kärsivinä.”
Tekstissä esiintyvä demonstratiivipronominin muoto: "tuutois", on maskuliinin ja neutrin datiivin monikkomuoto. Jos tämä pronomini on käsitettävä neutriksi, silloin se viittaa Sodoman ja Gomorran kaupunkien nimiin, eli näiden ympärillä olevat kaupungit tekivät samalla tavalla kuin itse Sodoma ja Gomorrakin. Tämä demostratiivipronomini voi olla myöskin maskuliini, jolloin se viittaa maskuliinisiin enkeleihin: "Hoi anggeloi." Tällöin tarkoituksena on sanoa, että Sodoma ja Gomorra, sekä kaupungit niiden ympärillä, tekivät samalla tavalla kuin enkelit.
Kun nyt palaamme Herramme saarnaan, pitäen mielessämme, että hän saarnasi "vankeudessa oleville hengille", ja että juuri enkelit ovat "henkiä" (Hepr.1:14), ei ole mahdotonta ajatella saarnan kohdistuneen juuri heihin. Nämä Nooan aikana ihmisten tyttäriin langenneet enkelit saattavat siis olla juuri niitä samoja henkiä, jotka saivat kuulla Herramme saarnan.
Todennäköistä on kuitenkin, että 1 Piet. 3:19-20 tarkoitetaan saarnatun Nooan aikuisten, vedenpaisumuksessa kuolleiden ihmisten hengille. Näiden ruumiillisesti kuolleiden ihmisten henget olisivat siis edelleen pysyneet elävinä ja tiedostavina.
Tämän puolesta puhuu eräs saman Pietarin ensimmäisen kirjeen toinen kohta (4:6):
"Sillä siksi myös kuolleillekin julistettiin hyvä uutinen, jotta he tosin olisivat tuomittuja ihmisten mukaan lihassa, mutta eläisivät Jumalan mukaan hengessä.”
Verbi "eueengelisthee " (julistettiin) on aoristin passiivin indikatiivi, ja viittaa siis (todennäköisesti) kertakaikkiseen menneen ajan tapahtumaan, joka ei toistu eikä jatku.
Tällä kertaa myös selvästi sanotaan, että on kyse kuolleista ihmisistä. He ovat siis saaneet kokea tuomionaan lihassaan synnin palkan eli kuoleman. Mutta he ovat saaneet kuulla myös evankeliumin, ja nimenomaan sitä varten, että he saisivat hengessä elää.
Kun tämä teksti yhdistetään 3:18-20 kanssa, kuva selkenee: Herramme Jeesus tehtiin eläväksi ylösnousemuksessaan, jonka jälkeen hän meni ja saarnasi Nooan aikana maan päällä eläneiden ihmisten hengille. Nämä ihmiset olivat siis ruumiillisesti kuolleet, mutta silti he olivat edelleen tietoisessa tilassa henkinä olemassa. Kun Herramme saarnasi nimenomaan evankeliumia, eli hyvää sanomaa, täytyy tämän merkitä kuulijoille pelastumisen mahdollisuutta.
Kun näille kuolleille julistetun evankeliumin tarkoitus oli, että "heillä hengessä olisi elämä", on tämä ilmaisu lähellä Paavalia, joka toivoo Saatanan haltuun hyljätyn veljen "hengen" pelastuvan Herran päivänä (1 Kor.5:5).
Joka tapauksessa tämä Raamatun kohta avaa selviä näkymiä siihen, ettei kaikkien kohdalla kaikki ole silti menetetty, vaikka tässä elämässä kävisikin huonosti.
Vaikka nämä kohdat (1 Piet.3:18-20, 4:6) kertovatkin vain yhdestä tapahtumasta rajan takaa, voimmeko tämän perusteella kieltää sen mahdollisuuden, että muitakin samankaltaisia tapahtumia saattaa rajan takana tapahtua?
Nämä Pietarin kirjeen kohdat eivät puhu mitään ylösnousemuksesta, vain hengessä elämän omaamisesta. Saattaa olla niinkin, että tämä ilmaisu "elää hengessä" vastaa Paavalin "taivaalliseen majaan muuttamista" (2 Kor.5:1-2,8). Tällöin Paavalin selvitys ylösnousemuksesta (1 Kor.15:42-58) olisi vain ymmärrettävämmäksi tehty kuvaus salatusta. Kuolleiden ylösnousemus merkitsisi tällöin "Jumalan poikien" (hyioi tuu Theuu) ilmestymistä luomakunnan keskelle, ja kun he ilmestyvät, he tuovat mukanaan vapauden ja kirkkauden.
MITÄ APOSTOLIEN JÄLKEINEN SUKUPOLVI USKOI?
Täydennykseksi tähän artikkeliini "Onko ihminen elossa kuoltuaankin?" olen katsonut aiheelliseksi valaista välittömästi apostolisen ajan jälkeen eläneitten kristittyjen uskoa parilla esimerkillä. Teen sen siten, että lainaan ensin kohdan ensimmäisen Kleemensin kirjeestä. Tämä kirje on kirjoitettu samoihin aikoihin kuin Ilmestyskirjakin, ehkä hiukan myöhemmin. Kirkkoisä Eusebiuksen mukaan Kleemens oli Rooman seurakunnan paimenena vuosina 92-101, ja tämä Kleemens roomalaisen kirje korinttilaisille on ajoitettu kirjoitetuksi jo vuonna 95.
Tämän kirjeen 5 luku on erittäin mielenkiintoinen, ja kuuluu kreikankielisen alkutekstin mukaisena käännöksenäni seuraavasti:
"Mutta lakataksemme vanhan ajan esimerkeistä, siirtykäämme meitä lähimpiin kilvoittelijoihin. Ammentakaamme meidän sukupolvemme pelottomista esimerkeistä. Kateuden ja turmeluksen tähden suurimmat ja vanhurskaimmat pylväät kärsivät vainoa ja kilpailivat kuolemaan asti. Asettakaamme meidän silmiemme eteen hyvät apostolit: Pietarin, joka väärämielisen kateuden tähden, ei kerran eikä kahdesti, vaan useamman kerran kärsi vaivoja, ja näin todistettuaan hän meni pois hänelle arvolliseen kunnian paikkaan. Kateuden ja riidan tähden Paavali osoitti kärsivällisyyden voittopalkinnon, seitsemästi kahleita kannettuaan, maasta karkoitettuna, kivitettynä, julistusta suoritettuaan sekä idässä että lännessä, hän saavutti hänen pelottoman uskonsa maineen. Opetettuaan vanhurskautta koko maailmalle ja lännen äärelle tultuaan, ja todistettuaan vallanpitäjille, näin hän poistui maailmasta ja hänet otettiin ylös pyhään paikkaan, tultuaan kärsivällisyyden suurimmaksi malliksi."
Kleemensin ilmaisut siitä kuinka Pietari "meni pois hänelle arvolliseen kunnian paikkaan" ja kuinka Paavali "poistui tästä maailmasta ja otettiin ylös pyhään paikkaan" eivät ole tulkittavissa kuin yhdellä tavalla. Kleemens uskoi heidän elävän tietoista elämää pyhässä paikassa. Kleemens tuskin tarkoittaa, että heidät olisi ruumiillisesti herätetty kuolleista, vaan sitä, että he ovat persoonina silti elossa, vaikka joutuivat marttyyreina kokemaan ruumiillisen kuoleman.
Hiukan Kleemensiä nuorempi oli marttyyri Polykarpos, joka ainakin 86 vuotiaana kärsi marttyyrikuoleman vuonna 155 tai 156. Polykarpoksen kirjeessä filippiläisille on yhdeksäs luku mielenkiintoinen.
Luvun alussa Polykarpos kehoittaa lukijoitaan tottelemaan vanhurskauden sanaa, ja kestävyydessä osoittamaan kaikkea sitä kärsivällisyyttä, jata he omin silmin näkivät marttyyreina kuolleissa aikalaisissaan Ignatioksessa, Zootimuksessa ja Rufuksessa, kuten myös muissa teikäläisissä ja itse Paavalissa ja toisissa apostoleissa.
Sitten Polykarpos jatkaa:
"Vakuuttuneina, että nämä kaikki eivät juosseet turhaan, vaan uskossa ja vanhurskaudessa, ja että he ovat nyt heille arvollisessa paikassa Herran luona, jonka kanssa he yhdessä ovat kärsineet. ..."
Taaskaan ei jää epäilystä siitä, etteikö Polykarposkin uskonut kristittyjen kuolemanjälkeiseen tietoiseen elämään, vieläpä välittömästi kuoleman jälkeen. Polykarposkin uskoi marttyyrien elävän tietoista elämää pyhässa paikassa. Polykarposkaan tuskin tarkoittaa, että heidät olisi ruumiillisesti herätetty kuolleista, vaan sitä, että he ovat persoonina silti elossa, vaikka joutuivat marttyyreina kokemaan ruumiillisen kuoleman.
LOPPUMIETTEITÄ
Risto Saarinen kirjoitti artikkelissaan "Kuollaanko kuolemassa kokonaan?" (kirjassa: Lopunajat eilen ja tänään) seuraavaa:
(Välitilan) "Tradition jatkumisen perimmäisenä syynä on raamatunkäytön metodi; kun Uuden testamentin moni-ilmeinen kuoleman teologia halutaan saattaa yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, joudutaan olettamaan erikseen välitila ja lopputila."
Omasta puolestani minun on tunnustettava (monien Raamatun kohtien päinvastaisista selitysvaihtoehtojen esittämisistä huolimatta) seuraavaa:
Jos haluan nähdä Raamatun opetuksen yhtenäisenä kokonaisuutena, joudun todellakin olettamaan välitilan ja lopputilan olemassaolot erikseen. Edelleen minun on tunnustettava (joidenkin raamatunkohtien päinvastaisista selitysvaihtoehtojen esittämisistä huolimatta), että monet Raamattumme kirjoittajista näyttävät todellakin uskoneen ihmisen sielunelämän jatkumiseen välittömästi ruumiillisen elämän jälkeen. Mutta ovatko he uskossaan oikeassa? Onko mahdollista, että he ovat sittenkin erehtyneet?
Jos näin ollen pidän heidän kirjoituksiaan ohjeellisena ja erehtymättömänä Jumalan sanana, on minunkin uskottava samalla tavalla. Jos sen sijaan pidän heidän kirjoituksissa esittämiään näkemyksiä vain erehtyvien ihmisten mielipiteinä, joitten ei tarvitse välttämättä joka kohdassa pitää yhtä totuuden kanssa, saatan olla heidän kanssaan eri mieltäkin joistakin asioista.
Tästä suhtautumisesta on oivana esimerkkinä Matti Myllykosken edellä mainitussa kirjassa oleva artikkeli "Milloin kuolleet nousevat?":
"Voimme rehellisesti kysyä, missä Paavali on viettänyt viimeiset 1900 vuotta. Vaikka Paavali itse uskoi kuoleman jälkeen pääsevänsä suoraan Herran luo, luterilaisen traditiomme nojalla hänen sielunsa on nukkunut kuolonunta 2000 vuotta, jotka ovat Herran edessä kuin kaksi päivää. Selkeä luterilainen käsitys kaikkien kuolleiden herättämisestä viimeisenä päivänä häiriintyisi, jos Paavali tai kuka tahansa muu muodostaisi skolastistyyppisen poikkeuksen. Sielunhoidollisella tasolla liturgia ja julistus menevät kuitenkin herkästi ohi yksiviivaisen opin; omaisille täytyy voida antaa jotakin enemmän ja lämpimämpää kuin sana vainajan sielun nukkumisesta viimeisen tuomion odotuksessa."
On toistaen myönnettävä, että jos halutaan nähdä Raamatun opetus yhtenäisenä kokonaisuutena, joudutaan olettamaan erikseen välitila ja lopputila. Kuitenkin tässä oletuksessa näyttää olevan jotakin perusteellisesti erheellistä. Terve ymmärrys sanoo, että opissa (joka esittää kristityn menevän heti ruumiinsa kuoleman jälkeen tietoisessa tilassa Herran luokse, ja kuitenkin aivan kuin samaan hengenvetoon turvaa ylösnousemukseen, käyttäen niitä sanankohtia, jotka lupaavat kristityn pääsevän Herran luokse vasta Herran tullessa) täytyy olla virhe.
Sallittakoon seuraava kuvaus: Kristityt ovat ruumiillisesti kuolleet, mutta heidän henkensä ja / tai sielunsa on muuttanut Kristuksen luokse täysin tietoisessa tilassa. Siellä he nauttivat autuutta Herran läheisyydessä. Tätä jatkuu kenties tuhansia vuosia, ja tämä on heidän ruumiillisen kuolemansa ja ylösnousemuksensa väliaika. Kuitenkin koko tämä aika on vain välitilan odottamisen aikaa, vaikka se saattaa olla satoja jopa tuhansia kertoja pitempi kuin aikaisempi ruumiillinen elämä. Odottamisen päämääränä on ylösnousemus, jolloin he saavat uuden ruumiin, joka varsinaisessa lopputilan autuudessa on tuiki tarpeellinen.
Kun sitten Herran paruusian aika vihdoin koittaa, meidän Herramme sanoo heille: "Minun tulemukseni aika lähestyy. Te saatte vihdoinkin nousta kuolleista, joten menkääpä nyt kukin hautoihinne maan päälle. Olen pian noutava teidät luokseni, ja sen jälkeen te saatte aina olla minun kanssani."
Koska edellä esitetty kuvaus ei tunnu mielestäni uskottavalta, olen taipuvainen olettamaan seuraavaa: Joko kristityt todellakin nukkuvat haudoissaan, odottaen ylösnousemustaan Herramme tulemuksessa, tai: he jo kuollessaan muuttavat taivaalliseen ruumiiseensa, jolloin ylösnousemus kuvaa vain heidän esiintuloaan ja ilmestymistään Kristuksen kanssa (Kol.3:4, 1 Tes.4:14).
Kummassakin edellä esittämissäni vaihtoehdoissa (ja tietysti siinä mahdottoman tuntuisessa kolmannessakin) on eräs asia kuitenkin lohduttava: Kun kristitty täällä sulkee silmänsä kuoleman uneen, hänen seuraava tietoinen kokemuksensa on olla Kristuksen kanssa.
Tärkein ja ratkaisevin kysymys ihmisen olemusta pohdittaessa siis kuuluu: Onko ihminen nykyisellään iankaikkisuusolento, eli onko hänen olemukseensa kätketty ruumiista riippumaton ja kuolematon, ruumiista erilliseen tiedostamiseen kykenevä sielu? Monet teologiset kommentaarit vastaavat edellä esittämääni kysymykseen liian köykäisin perustein myöntävästi. Oikeampi vastaus on ilmeisesti kuitenkin kielteinen: Alkaessaan elää ihminen tulee `eläväksi sieluksi´. Elämänsä aikana ihminen on `elävä sielu´. Kuollessaan ihmisestä tulee `kuollut sielu´. Kun kuollut sielu eli kuollut ihminen haudataan, silloin haudataan `sielullinen ruumis´ eli kuollut sielu haudataan yhdessä kuolleen ruumiin kanssa.
Mutta ainakaan kristityn ihmisen sielu ei suinkaan jää hautaan, eikä todennäköisesti myöskään ei - kristitty ihminen katoa ruumiineen ja sieluineen haudassa olemattomuuteen lopullisesti. Sen sijaan kristillisen uskon mukaan on tapahtuva siten, miten jo kirkkoisä Tertullianus kirjassaan ”Apologeticum” tapahtumaa selosti:
”Mutta paljon tärkeämpää puolustuksellemme on se meidän väitteemme, että on ehdottomasti paljon arvokkaampaa uskoa ihmisen palaavan ihmiseksi, itse kunkin omaksi itsekseen - kun nyt kerran on kysymys ihmisestä - niin että kukin palaa entiseen sielun laatuunsa ja tilaansa, vaikkakaan ei enää samaan olomuotoon. Koska palauttamisen tarkoitus on se, että voidaan antaa tuomio, on välttämätöntä että esiin astuu juuri se sama ihminen, ja sellaisena kuin hän on ollut, jotta Jumala voisi lausua tuomionsa, joko hänen hyvien tai pahojen tekojensa perusteella. Siksi hän astuu esiin myös ruumiissa, koska kukaan ei voi kokea mitään pelkällä sielullaan, ilman pysyvää aineellista olomuotoa, siis ilman ruumista, ja koska juuri sielun on koettava Jumalan tuomion seuraukset, se ei voi saada ansionsa mukaan ilman sitä ruumista, jonka verhossa se on kaikki tekonsa tehnyt. Sinä kuitenkin kysyt: `Miten ihmeessä hajonnut aine muka voidaan palauttaa?´ Tarkkailepa vähän itseäsi hyvä ihminen, ja löydät asiaan vahvistuksen. Mieti mikä olit ennen kuin astuit olemassaoloon. Et kerta kaikkiaan yhtään mitään - muistaisit nimittäin, jos olisit jotain ollut. Jos siis kerran et ennen olemistasi ollut yhtään mitään, ja kun sinä vastaavasti olemassaolosi lakatessa palaat olemattomuuteen, niin miksi sinä et voisi jälleen palata olevaksi sen saman tekijän tahdosta, joka kerran tahtoi sinun tulevan olevaksi ei - mistään? Mitä uutta sinulle tapahtuu? Sinusta jota ei ollut, tehtiin kerran oleva. Kun jälleen olet ei - mitään, sinusta taas tehdään oleva. Esitä siis, jos voit, selitys sille, miten olet tullut olevaksi, ja kysy vasta sitten, miten sinusta taas tulee sellainen!”
(Lainaus on Juha Pihkalan kääntämästä kirjasta: ”Apologeticum Kristinuskon puolustus” sivuilta 136 - 137.)
LÄHDEKIRJALLISUUTTA
Septuaginta Id vetus testamentum graece iuxta LXX interpretes edidid Alfred Rahlfs. Volumen 1, 2.
Novum Testamentum Graece. Nestle - Aland 1935.
Uuden testamentin tulkinta ja tutkimus. Aimo T. Nikolainen 1971.
Keskustelu kristillisestä toivosta. Aimo T. Nikolainen 1954.
Ihminen evankeliumien valossa. Aimo T. Nikolainen 1941.
Etiopialainen Eenokin kirja. Ortokirja oy. 1982. Johannes Seppälä.
Luukkaan evankeliumi. (SUTS.) Aimo T. Nikolainen 1980.
Raamatun sanakirja. Kolmas painos 1965. Aapeli Saarisalo.
Korinttolaiskirjeet. (SUTS.) Rafael Gyllenberg 1978.
Lopun ajat eilen ja tänään. Kirkon tutkimuskeskus 1988.
Risto Saarinen, Risto Uro.
Raamattua alkukielellä. 1 osa. Kustannusosakeyhtiö Kanava 1943.
*
Siirry seuraavaan tekstiin: ”http://koti.mbnet.fi/rape1941/netmita.htm ”