Voiko "laittomuuden ihminen" (2. Tess. 2: 3 – 4, 8 - 9) olla kollektiivinen ilmaisu?
Voiko "laittomuuden ihminen" merkitä paaviutta?
Eräs taustaltaan ja opiltaan helluntailaispohjainen kristitty ryhmä on joutunut myöntämään sen tosiasian, mitä Paavali selvästi opettaa toisessa Tessalonikalaiskirjeessään.
Nimittäin, että ensin tapahtuu luopumus, sitten paljastuu laittomuuden ihminen, ja vasta sitten tulee Jeesus tuhoamaan laittoman ja perustamaan valtakuntansa.
Jeesuksen tullessa seurakunta kootaan Jeesuksen luokse eli otetaan yläilmoihin Jeesusta vastaan.
Kuuntelin jo vuosia sitten tämän ryhmän saarnaajan raamattutunnin kasetilta. Saarnaaja opetti aivan oikein Jeesuksen julkista ja yksivaiheista tulemusta, mutta teki samalla vakavan virheen tulkinnassaan.
Helluntailaisuuden perinne näet on, että on päästävä hinnalla millä hyvänsä "odottamaan Jeesusta", ei sen sijaan " odottamaan antikristusta".
Tästä syystä on heidän opetuksissaan ollut jopa perinteenä, että Paavalin teksteille on pitänyt antaa sellainen selitys, joka ei muodosta estettä Jeesuksen tulon odotukselle.
Tämä keino on löytynyt käsitteestä "kollektiivinen laittomuuden ihminen", eli on siis kehitetty oppi kollektiivisesta laittomuuden ihmisestä.
Niinpä kyseinen saarnaaja sijoitti saarnassaan sumeilematta Paavalin mainitseman laittomuuden ihmisen ilmestymisen toteutuneeksi jo menneisyydessä.
Saarnaaja näet nimesi antikristuksen jo ammoin menneisyydessä ilmestyneeksi "paaviksi", vaikka ilmeisesti tiesi Paavalin kirjoittaman tekstin selvästi sanovan, että Jeesus:
"surmaa hänet suunsa henkäyksellä ja tuhoaa hänet tulemuksensa kirkkaudella."
Myös "luopumuksen" tuo saarnaaja sijoitti jo menneisyydessä toteutuneeksi, vaikka Paavalin teksti selvästi sitoi luopumuksen toteutuvan vasta välittömästi laittomuuden ihmisen ilmestymisen edellä.
Tämän saarnaajan saarnassa luopumus sijoitettiin siis myös menneisyyteen, siihen historian vaiheeseen, jolloin kristinuskosta tuli Rooman valtionuskonto.
Paavi ilmestyi tosiasiassa historiaan jo yli puolitoista tuhatta vuotta sitten, ja kun `paavius´ tulkitaan `kollektiiviseksi laittomaksi´, saadaan kaikki paavit (kuinka monia heitä onkaan ollut, en ole laskenut) mahtumaan yhteen ja samaan `laittoman´ käsitteeseen.
Näin on Jeesuksen tulemisen odottamiselta este poistunut. Jeesus voi nyt tulla `milloin vain´ kun laiton eli antikristuskin kerran on jo menneisyyden paavin persoonassa ilmestynyt.
Yhtään ei näyttänyt tuon saarnaajan esittämälle tulkinnalle tuottavan vaikeuksia se, mitä Paavalin teksti tosiasiassa sanoo:
Paavalin teksti näet sanoo, että juuri "hänet" joka laittomuuden ihmisenä ilmestyy, juuri "hänet" Jeesus surmaa suunsa henkäyksellä ja tuhoaa paruusiansa (eli tulemuksensa) kirkkaudella.
Ainoastaan siinä tapauksessa, että ammoin ilmestynyt ensimmäinen antikristukseksi tunnistettu paavi vielä olisi elossa ja virassaan, tämä saarnaajan tulkinta olisi mahdollinen.
Nyt se sen sijaan on mahdoton, koska kuolema ei ole sallinut paavien pysyä, kuten ei Vanhan testamentin pappienkaan.
Kyseinen saarnaaja oli kuitenkin ilmeisen selvästi omaksunut tämän väärän oppinsa eräästä Osmo Haaviston kirjoittamasta kirjasta, jossa totuuden vastaisesti sivulla 243 sanotaan:
"`Laittomuuden ihminen` ja `kadotuksen lapsi` eivät tarkoita yksilöä, vaan ovat kollektiivisia ilmaisuja samalla tavoin kuin. ...` jne."
Tämä Haaviston väite ei siis todellakaan pidä paikkaansa, vaan alkutekstin mukaan on todellakin kyse yhdestä henkilöstä, joka ilmestyy Herran tulemuksen edellä, ja tulee tuhotuksi itsensä Herran toimesta.
Hänestä käytetään sanojen "hän"- (autos) ja "hän itse"- (heautos) akkusatiivimuotoja (auton, heauton), ja tällä henkilöllä on jopa oma "paruusiansa" (jae 9.) kuten myös Herrallamme Jeesuksella.
2. Tes. 2: 1 - 12 teksti kuuluu oman käännöshahmotelmani mukaan:
"Mutta me pyydämme teitä, veljet, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen paruusian ja meidän kokoontumisemme tähden hänen luokseen, jotta ette heti horjahtaisi pois mielenmaltista, ettekä hämmästyisi, ette hengen välityksellä, ette sanan välityksellä, ettekä ikään kuin meiltä lähetetyn kirjeen välityksellä, koska muka Herran päivä jo olisi käsissä. Ettei joku millään tavalla pettäisi teitä. Sillä ensin tulee luopumus ja laittomuuden ihminen tulee paljastumaan, tuo tuhon poika. Tuo vastustaja ja kaiken jumalaksi tai palveltavaksi kutsutun ´itsensä - ylikorottaja`, niin että hän asettuu istumaan Jumalan temppeliin, esittäen itsestään, että hän on Jumala. Ettekö te muista, että ollessani vielä teidän luonanne minä toistuvasti kerroin nämä asiat teille? Ja nyt te tiedätte sen mikä pidättää, että hän on tuleva paljastumaan vasta omana määrähetkenään. Sillä jo nyt laittomuuden salaisuus vaikuttaa; ainoastaan on hän, joka juuri nyt pidättää, kunnes pois keskeltä tulisi. Ja silloin on tuleva ilmi tuo laiton jonka Herra Jeesus on tappava hänen suunsa hengellä ja kukistava hänen paruusiansa kirkkaudella. Tuon, jonka paruusia on tapahtuva Saatanan vaikutuksen mukaan, kaikella voimalla ja merkeillä ja valheen ihmeillä, ja kaikilla surmansa saavia kohtaavalla vääryyden petoksella, sen tähden, että he eivät pelastuakseen ottaneet vastaan rakkautta totuuteen. Ja tämän tähden Jumala lähettää heille vaikuttavan eksytyksen, niin että he uskovat valheen, jotta heidät kaikki tuomittaisiin, jotka eivät alkaneet uskoa totuuteen, vaan mielistyivät vääryyteen."
On aivan selvää, mitä edellä olevan Paavalin tekstin on ollut tarkoitus sanoa. Se sama yksilö eli ihminen, joka `laittomuuden ihmiseksi´ tulevaisuudessa paljastuu, tämän saman henkilön Herra on myös omassa paruusiallaan eli tulemuksellaan tuhoava.
Paavalin tämän kirjoituksen Vanhan testamentin lähdetekstit (Daniel 11: 36, 45) puhuvat myös selvästi, henkilöstä eli yksilöstä.
Vaikuttaa siis selvältä Paavalin tekstin vääristelyltä tulkita tämä Paavalin `laittomuuden ihmisestä´ puhuva teksti tarkoitteeltaan kollektiiviseksi.
On ilmeisesti myös väärin tulkita laittomuuden ihminen paaviudeksi, joka kautta historian on ollut nimikristillisyyden tukipylväs.
Kun lopullinen laittomuuden ihminen ilmestyy, hänen ilmestymisensä on päin vastoin merkitsevä myös nimikristillisyyden joutumista vainon kohteeksi. Tulee muistaa, että hän on Ilmestyskirjan mukaan vihaava porttoa, ja polttava porton tulessa.
Ilmestyskirjan mainitsema `väärä profeetta´ sen sijaan (joka saattaa kylläkin tulevaisuudessa henkilöityä jonkun paavinkin persoonassa), on antava tälle `laittomalle´ täyden tukensa.
Mihinkään ei siis päästä siitä totuudesta, että Paavalin opettama ja tarkoittama laittomuuden ihminen on Jeesuksen tulemuksen toteutuessa elossa oleva henkilö, yksilö, jonka Jeesus tuhoaa tulemuksellaan.
Jokainen, joka asettaa Paavalin tarkoittaman `laittoman´ ilmestymisen menneisyyteen, vääristelee tämän Paavalin kirjoittaman tekstikohdan sanomaa.
Laittomuuden ihmisen eli antikristuksen paruusia eli tulemus, on siis Raamatun mukaan ilmiselvästi edessä päin, ja se tulee toteutumaan ennen Jeesuksen paruusiaa ja seurakunnan ylös ottoa.
Samassa paruusiassa, jossa Jeesus kokoaa omansa luokseen, hän myös tulee tuhoamaan tämän laittoman.
Laittoman ilmestyminen on seurakunnalle yksi varma merkki Herran tulon läheisyydestä. Toinen varma merkki on Israelin kansan kääntyminen kristillisyyteen.
Näiden kahden asian toteutumisen jälkeen on todellakin aihetta odottaa Herran tulevan millä hetkellä tahansa.
Lisäisin vielä että `luopumus´ todennäköisesti tarkoittaa sitä, kuinka lopun aikana "ihmiset ovat yleisesti luopuneet Jumalasta" kuten eräs käännös tulkitsee.
Jumalaa ei enää tarvita, kun kehitysoppia pidetään kaiken kattavana totuutena.
`Väkevä eksytys´ jonka ihmiset `uskovat valheena´ tuskin on kenenkään yksilön, ei edes `laittoman´ väite omasta jumalallisuudestaan, vaan paremminkin juuri kehitysopin pohjalle rakentuva Jumalan olemassaolon uskosta luopunut maailmankatsomus.
Tuskin itse `laitonkaan´ väittää itseään jumalaksi ehdottomassa eli absoluuttisessa merkityksessä, vaikka korottaakin itsensä `yli kaiken mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan´.
Päivityslisäys:
Eräs Apostolisten isien kirjoituksiin kuuluva teksti, heti alkukristillisen ajan jälkeen eli toisen kristillisen vuosisadan alkupuolella syntynyt kirjoitus, (nimeltään Didakhee, kahdentoista apostolin opetus) ennustaa sekin antikristuksen ilmestyvän `lopun aikana´.
Erikoista tämän tekstin mukaan on se, että ilmestyessään `laittomuuden ihminen´ esiintyy, ei suinkaan `Jumalana´, vaan `Jumalan poikana.´
Didakheen 16 luvun jakeet 3 - 8 kuuluvat Heikki Koskenniemen vuonna 1975 ilmestyneen käännöksen mukaan seuraavasti:
”3. Viimeisinä päivinä myös lisääntyvät väärät profeetat ja viettelijät; lampaat muuttuvat susiksi ja rakkaus kääntyy vihaksi. 4. Laittomuus lisääntyy, ihmiset vihaavat ja vainoavat toisiansa ja antavat toisiansa alttiiksi. Silloin ilmestyy maailman eksyttäjä muka Jumalan poikana ja tekee tunnustekoja ja ihmeitä. Maa annetaan hänen käsiinsä ja hän tekee suuria rikoksia, jollaisia ei milloinkaan ole tehty ikiajoista alkaen. 5. Silloin koko luomakunta, ihmiset, joutuu koetuksen helteeseen, ja monet lankeavat pois ja joutuvat kadotukseen; mutta ne, jotka kestävät uskossa, pelastaa hän, joka on ollut kirouksen alainen. 6. Silloin tulevat näkyviin totuuden merkit, ensimmäisenä merkkinä taivaan avaaminen, seuraavana merkkinä torven ääni ja kolmanneksi kuolleiden ylösnousemus, 7. ei kuitenkaan kaikkien, vaan sen mukaan kuin sana sanoo: Herra tulee ja kaikki pyhät hänen kanssansa. 8. Silloin maailma saa nähdä Herran tulevan taivaan pilvien päällä.”
Oswald Stenroth käänsi saman tekstin suomeksi jo lähes puoli vuosisataa aikaisemmin, eli vuonna 1928 ilmestyneeseen ”Apostolien isien kirjat” - teokseensa.
Merkille pantavaa on, että hänen käännöksensä kuuluu eräässä kohdassa merkittävästi toisin:
”3. Sillä viimeisinä päivinä valheprofeetat ja sikiön turmelijat enentyvät, ja lampaat muuttuvat susiksi ja rakkaus vaihtuu vihaan. 4. Sillä laittomuuden lisääntyessä he vihaavat ja vainoavat ja kavaltavat toisiansa, ja silloin ilmestyy maailman eksyttäjä Jumalan poikana ja tekee tunnusmerkkejä ja ihmeitä, ja maa annetaan hänen käsiinsä ja hän harjoittaa sellaista laittomuutta, jollaisia ei ikinä tehty. 5. Silloin ihmiskunta, joutuu koetuksen helteeseen, ja monet loukkaantuvat ja hukkuvat, mutta ne jotka kestävät uskossaan vahvoina, pelastuvat tästä kirouksesta. 6. Ja silloin näkyvät totuuden tunnusmerkit, ensiksi taivaan avautumisen merkki , sitten pasunan äänen merkki, ja kolmanneksi kuolleiden ylösnousemus, 7. ei kuitenkaan kaikkien, vaan niin kuin on sanottu. Herra on tuleva ja kaikki pyhät hänen kanssansa. 8. Silloin on maailma näkevä Herran tulevan taivaan pilvien päällä.”
Onkin mielenkiintoista verrata edellä esitettyä kahta käännöstä kreikankieliseen alkutekstiin, jonka esitän tässä jatkossa pienillä kirjaimilla kirjoitettuna, ja ilman korko- ja henkäysmerkkejä:
3. εν γαρ ταις εσχαταις ημεραις πληθυνθησονται οι ψευδοπροφηται και οι φθορεις και στραφησονται τα προβατα εις λυκους, και η αγαπη σταραφησεται εις μισος. 4. αυξανουσης γαρ της ανομιας μισησουσιν αλληλους και διωξουσι και παραδωσουσι, και τοτε φανησεται ο κοσμοπλανης ως Υιος Θεου και ποιησει σημεια και τερατα, και η γη παραδοθησεται εις χειρας αυτου, και ποιησει αθεμιτα, α ουδεποτε γεγονεν εξ αιωνος. 5. τοτε ηξει η κτισις των ανθρωπων εις την πυρωσιν της δοκιμασιας, και σκανδαλισθησονται πολλοι και απολουνται, οι δε υπομειναντες εν τηι πιστει αυτων σωθησονται υπ αυτου του καταθεματος. 6. και τοτε φανησεται τα σημεια της αληθειας, πρωτον σημειον εκπατασεως εν ουρανωι, ειτα σημειον φωνης σαλπιγγος, και το τριτον αναστασιις νεκρων. 7. ου παντων δε, αλλ ως ερρεθη Ηξει ο Κυριος και παντες οι αγιοι μετ αυτου. 8. τοτε οψεται ο κοσμος τον Κυριον ερχομενον επανω των νεφελων του ουρανου.
Kiinnittää huomiota, että Koskenniemi on ollut käännöksessään pidättyväisempi kuin Stenroth.
Eiköhän näet kolmannessa jakeessa esiintyvä ilmaisu ”οι φθορεις” tarkoita nimenomaan `sikiön turmelijoita` kuten Stenroth on kääntänyt, eikä suinkaan vain yleensä `viettelijöitä´, joita löytyy useita lajeja.
Koskenniemi on myös lisännyt jakeeseen 4. `muka´ - sanan, jota ei ole alkutekstissä, ja joka lisäys mielestäni on täysin turha.
Kyllähän jokainen kristitty tietää, että esiintyessään Jumalan Poikana, antikristus on sellainen vain `muka´- merkityksessä.
Merkittävin Koskenniemen käännöksen ero edeltäjänsä Stenroth:in käännökseen verrattuna koskee kuitenkin viidennen jakeen loppuosan sanoja:
”…οι δε υπομειναντες εν τηι πιστει αυτων σωθησονται υπ αυτου του καταθεματος”.
Nämä sanat näet Koskenniemi on kääntänyt suomeksi vastineella:
”…mutta ne, jotka kestävät uskossa, pelastaa hän, joka on ollut kirouksen alainen.”
Oswald Stenroth sen sijaan käänsi kohdan toisin:
”…mutta ne jotka kestävät uskossaan vahvoina, pelastuvat tästä kirouksesta”.
Mistä johtuu edellä esitettyjen käännösten ero, siitä nyt seuraavasti:
Heikki Koskenniemen käännöksen viidennen jakeen kaikkia sanoja, eli sanoja ”pelastaa hän, joka on ollut kirouksen alainen” ei löydy alkutekstistä.
Alkutekstistä ei näet löydy ”hän” - ja ”alainen”- sanoille vastineita, vaan käännös on tehty seuraavista alkukielen sanoista: ”σωθησονται υπ αυτου του καταθεματος.”
Koko viidennen jakeen loppuosan virke koostuu sanoista:
“οι δε υπομειναντες εν τηι πιστει αυτων σωθησονται υπ αυτου του καταθεματος”
ja virke on luonnollisinta kääntää siten, kuten Oswald Stenroth sen jo aikaisemmin käänsi, eli:
”...mutta ne jotka kestävät uskossaan vahvoina, pelastuvat tästä kirouksesta.”
Merkittävää on, että Heikki Koskenniemen käännöksestä poikkeavasti, mutta sen sijaan Oswald Stenrothin käännöksen kanssa merkitykseltään samoin, ovat kyseisen jakeen kyseisen virkkeen kääntäneet myös siitä nykykreikankielisen käännöksen tehneet kreikkalaiset kieli- ja raamattuoppineet.
Näin on tapahtunut vielä niinkin myöhään kuin vuonna 1986 Kreikassa painetussa ”Apostoliset Isät” nimisessä kirjassa, kreikankieliseltä nimeltään “ΟΙ ΑΠΟΣΤΟΛΙΚΟΙ ΠΑΤΕΡΕΣ”.
He ovat näet kääntäneet kyseisen kohdan kreikankielisen alkutekstin sanat:
”…οι δε υπομειναντες εν τηι πιστει αυτων σωθησονται υπ αυτου του καταθεματος”
seuraaviksi nykykreikan sanoiksi:
”….οι δε υπομειναντες μεσα στην πιστι τους σωθησονται απ αυτη την καταρα.”
Nuo nykykreikankieliset sanat merkitsevät suomeksi:
”…mutta uskossaan kestävät tulevat pelastumaan tästä kirouksesta.”
*
Halutessani selvittää itselleni, miksi Heikki Koskenniemi on kääntänyt kyseiset sanat toisin kuin Oswald Stenroth ja kreikkalaiset kääntäjät, syyksi paljastui seuraavaa.
Rafael Gyllenbergin Uuden testamentin kreikkalais - suomalaisen sanakirjan tekstissä on kohta, jossa hän, καταθεμα - sanan kohdalla esittää viittauksen ja tulkinnan Didakheen kyseisen jakeen sisältäviin kreikankielisiin sanoihin seuraavasti:
”σωθησονται υπ αυτου του καταθεματος pelastuvat hänen kauttaan, joka itse oli kirottu ( = Kristus, vrt. Gal. 3:13. Did. 16:5 (UT).”
Heikki Koskenniemen käännös on ilmeisesti puolestaan poimittu tuosta Rafael Gyllenbergin kreikkalaissuomalaisen sanakirjan tekstistä, ja saman sanakirjan `agenttisääntöä´ koskevasta selostuksesta.
Rafael Gyllenberg näet selostaa tuossa Uuden testamentin kreikkalaissuomalaisessa sanakirjassaan `agenttisääntöä´ seuraavasti:
”υπο (hypo) prepositio genetiivin ja akkusatiivin kera. A. genetiivin kera, passiivin ja passiivimerkityksisen intransitiiviverbin yhteydessä υπο (hypo) ilmaisee vaikuttavan voiman tai tekijän, agentin…”
Edelleen on huomattava että Jaakko Frösén:in kreikan kielen oppikirjan eli `Επι οινοπα ποντων´- kirjan kielioppiosassa esitetään seuraava sääntö, joka on voimassa vanhaa kreikan kieltä koskevana.
Tämä Frösén:in esittämä sääntö kuuluu:
”Henkilöagentti ilmaistaan υπο (hypo) + genetiivirakenteella, asia- tai esineagentti ilmaistaan datiivilla ja väline tai välikappale ilmaistaan datiivilla (instrumentaali). …”.
Edellä lainatusta sainkin sellaisen vaikutelman, että Gyllenberg ja Koskenniemi ovat olettaneet Frösénin esittämän vanhan kreikan agenttisäännön olevan vielä koinee- kreikassakin voimassa.
Eli, Frösénin esittämään sääntöön perustuen sekä Gyllenberg kuten myös Koskenniemi ovat ilmeisesti tulkinneet Didakheen tekstin 16: 5 kohdassa esiintyvän virkkeen σωθησονται υπ αυτου του καταθεματος henkilöagentin sisältäväksi, ja tästä syystä myös tekstissä esiintyvän αυτος pronominin genetiivimuodon αυτου maskuliiniksi, eli henkilöön, Kristukseen viittaavaksi.
He ovat siis tulkinneet tekstin agenttirakenteeksi tekstissä esiintyvän υπο - preposition ja tuota prepositiota edeltävän verbin vaikutuksesta.
Verbi kun esiintyy tekstissä passiivin futuurin indikatiivin pluraalin kolmannen persoonan muodossa: σωθησονται.
Sanojen ”σωθησονται υπ αυτου ” peräkkäin esiintymisen perusteella nuo kääntäjät ovat tulkinneet Frösénin esittämää sääntöä soveltaen genetiivimuodossa olevan αυτου - sanan maskuliiniksi eli siis Kristukseen viittaavaksi, ja jatkon kahta kreikan sanaa ”του καταθεματος” selittämään he ovat tarvinneet kokonaista viisi sanaa, eli seuraavan lauseen: ”…joka on ollut kirouksen alainen.”
Uuden testamentin kreikan kieliopissaan Lars Aejmelaeus sen sijaan esittää υπο- (hypo-) preposition + genetiivin ainoaksi merkitykseksi sen, että se ”…ilmaisee passiivisen verbin (tai sellaista vastaavan) αgentin, tekijän (`jonkun / jonkin toimesta´): ...”
On kuitenkin huomattava, että Aejmelaeuksen esittämän tekstin mukaan agentiksi on hyväksyttävä henkilöön viittaavan `jonkun´ lisäksi myös asiaan tai esineeseen viittaava `jokin´ = `jonkin´.
Σωφρονιου Ευστρατιανου julkaisi jo vuonna 1910 Aleksandriassa ilmestyneen sanakirjan, nimeltään:
ΛΕΞΙΚΟΝ ΤΗΣ ΚΑΙΝΗΣ ΔΙΑΘΗΚΗΣ
Sanakirja antaa ymmärtää tuota `υπο´ - prepositiota käsittelevässä artikkelissaan (sivulla 869), että passiivisesta verbistä + `υπο´ - prepositiosta + genetiivimuodossa esitetyistä määreistä koostuvaa ilmaisua käytetään henkilöagentin lisäksi myös asia- ja esineagenteista.
Hän esittää tekstissään myös esimerkkejä edellä sanotusta, joista kaksi ensimmäistä Matteukselta 8: 24, 14: 24.
Jos siis kyseisessä kohtaa on kyseessä agenttirakenne, silloin tekstissä ei ole suinkaan kyseessä henkilöagentti - rakenne, vaan paremminkin asia - agentti – rakenne.
Tällöin olisi agenttina tuo υπο - preposition jälkeinen `kirous´ - (το καταθεμα) sanan genetiivimuoto του καταθεματος, jonka `tähden´ tai `kautta´ pelastutaan.
Mutta olisi erittäin outoa ymmärtää, että tekstin tarkoitus olisi sanoa, että pelastuvat tulevat pelastumaan tuon kirouksen toimesta, tai tuon kirouksen tähden, tai edes tuon kirouksen kautta.
Sen sijaan ilman agenttirakennettakin hypo- prepositiolla on genetiivissä olevaa sanaa määrittäessään suomenkieltä vastaavat merkitykset: alla, = sta, kautta.
Kyseisessä kohtaa oikea vastine nykykreikaksi käännettäessä onkin sellainen käännös, joka vastaa suomenkielen päätettä ”-sta”, eli, aivan kuten nykykreikankielinen käännös onkin kääntänyt:
”….οι δε υπομειναντες μεσα στην πιστι τους σωθησονται απ αυτη την καταρα.”
Kreikankielisen alkutekstin sanat vastaisivat siis seuraavia suomenkielen sanoja, sana sanan alle asetettuna:
”οι δε υπομειναντες εν τηι πιστει αυτων σωθησονται υπ αυτου του καταθεματος”
mutta kestäväiset uskossaan heidän tulevat pelastumaan tästä kirouksesta.
Raimo Poutiainen
Siirry seuraavaan tekstiin: ”http://koti.mbnet.fi/rape1941/syvmak.htm ”
”