KASTEKÄYTÄNTÖ ALKUSEURAKUNNASSA

Edellä olemme jo todenneet, että alkukristillinen kaste edellytti Johanneksen kastetta, ja jatkoi sitä kristillisesti tulkittuna.

Alkuseurakunnan kastekäytäntöä tutkittaessa on siis lähdettävä liikkeelle jo Johannes Kastajan ja itse Herramme Jeesuksen lihassa vaelluksen ajasta.

Johannes Kastajan synnyttämä kansanliike oli melkoisen laaja, sillä kun hän saarnasi mielenmuutosta ja mielenmuutoksen osoitukseksi mielenmuutoksen kastetta:

"Hänen tykönsä vaelsi Jerusalem ja koko Juudea ja kaikki Jordanin ympäristö. Ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa kun he tunnustivat (julkisesti) syntinsä" Matt.3:1-9).

Kun siis Jeesuksestakin kerrotaan, että hän "teki ja kastoi" oppilaidensa välityksellä useampia oppilaita kuin Johannes (Joh.3:26, 4:1-2), on kysymys ollut melko suuresta joukosta. Vaikka heitä helluntaipäivänä olikin yläsalissa koolla vain noin 120 henkeä (Apt.1:15), mainitsee Paavali "enemmän kuin viisisataa veljeä", joille Jeesus ylösnousemuksensa jälkeen samalla kertaa näyttäytyi ( 1 Kor.15:6).

Kun siis ihmiset tulivat Jeesuksen luokse kuulemaan hänen opetustaan, ja kuultuaan ottivat myös hänen sanansa vastaan, tullen mielenmuutokseen, teki Jeesus heidät oppilaikseen, kastamalla heidät aikaisempien oppilaiden välityksellä.

Nyt on kuitenkin huomattava, että näin Jeesus ei tehnyt lapsille, vaikka lausuikin: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni." Hän ei kastattanut lapsia, vaan ainoastaan siunasi heitä, asettamalla kätensä heidän päälleen (Matt.19:13-15, Mark.10:13-16, Luuk.18:15-17).

Jeesuksen tykö tuotuja pieniäkin (Luukas) lapsia hän siis siunasi, mutta mielenmuutokseen suostuvat aikuiset, sekä miehet että naiset, hän kastatti oppilaikseen.

Tämä Jeesuksen tekemä ero lasten siunaamisen ja ymmärtävässä iässä olevien kääntyneiden oppilaiksi kastattamisen välillä periytyi myös alkuseurakunnan käytäntöön.

Tämä on selvästi nähtävissä Luukkaan kirjoittamasta alkuseurakunnan historiasta, Apostolien teoista, mutta myös muista Uuden testamentin kastetta käsittelevistä Paavalin ja Pietarin kirjeiden kohdista.

APOSTOLIEN TEKOJEN KASTETEKSTIT

Kasteesta helluntaipäivänä kertoo Apt. 2 luku, jakeet 37-41. Pietarin saarnan vaikutuksesta kuulijat saivat piston sydämiinsä ja kysyivät:" Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?", jolloin Pietari vastasi:

"Muuttakaa mielenne ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksi saamiseksi, niin te tulette saamaan Pyhän Hengen lahjan. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu, ja kaikille jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme kutsuu."

Seuraavat huomiot näyttävät tekstin perusteella ilmeisiltä:

1. Kaste kuului tietoisen mielenmuutoksen yhteyteen.

2. Kaste toimitettiin syntien anteeksi saamiseksi.

3. Pyhän Hengen lahjan saamisen ehtona oli mielenmuutos ja kasteen vastaanottaminen.

4. Erityisesti on huomioitava, ettei Pietari sanonut:

"...kastattakoon kukin itsensä ja perheensä", vaan (ainoastaan) "itsensä." Tämä osoittaa, ettei helluntaipäivänä suinkaan kastettu kokonaisia perheitä perheen päiden kääntymyksien perusteella.

5. Kun teksti jatkaa, sanoen: "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin", edellyttää tämä kunkin kastettavan henkilökohtaista kääntymystä kasteen saamiseksi.

Samarian kasteteksti edellyttää samaa. Tekstin (Apt.8:5-17) jae 12 sanoo:

"Kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti heille evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset."

1. Teksti sanoo, että saarnan sisällön uskoneet ottivat vastaan kasteen.

2. Kun sekä miehet että naiset mainitaan erikseen, tämä osoittaa, ettei ollut kyse perhekunnista.

3. On huomioitava, että vaikka miehet ja naiset mainitaan erikseen, lapsia ei mainita ollenkaan.

Etiopian kuningattaren hoviherran kasteesta kerrotaan samassa luvussa (8:26–39). Tämän kertomuksen mukaan hoviherra kysyi, Filippuksen evankeliumin julistusta ensin kuunneltuaan:

"Katso, tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?"

Meidän kirkkoraamatun tekstistämme puuttuu Filippuksen vastaus kysymykseen, eli 37 jae, koska se puuttuu myös eräistä kreikan alkukielisistä käsikirjoituksista (papyrus 45, Codex A, B, C, P) joita nykyään arvostetaan eniten. Olisi kuitenkin ollut kovin outoa, jos hoviherra olisi käskenyt pysäyttämään vaunut, Filippukselta mitään vastausta saamatta. Tästäkin syystä ortodoksisen kirkon virallisessa tekstiperinteessä esiintyvä jae 37 tuntuu asiaan kuuluvalta.

Tämän jakeen mukaan Filippus vastasi hoviherralle, esittäen hänelle hänen kastamisensa ehdon seuraavin sanoin:

"Jos sinä kaikesta sydämestäsi uskot, se on luvallista."

Eräässä codexissa (Laudianus) esiintyy toisenlainen vastaus:

"Jos sinä uskot kaikesta sinun sydämestäsi, sinä olet pelastuva."

Jatkossa hoviherra vakuuttaa kummankin tekstimuunnoksen mukaan uskovansa Jeesukseen Jumalan Poikana:

"Minä uskon Jeesuksen Kristuksen olevan Jumalan Pojan." / "Minä uskon Kristukseen, Jumalan Poikaan."

Hoviherran kastamista koskevasta kertomuksesta on tehtävissä seuraavat huomiot:

1. Edellä esitetyn mukaan uskon tunnustus oli kasteen saamisen ehto.

2. Samasta ehdosta todistaa epäsuorasti myös saman luvun jakeen 13 sanat: "...Simon itsekin uskoi, ja kasteen saatuansa...", vaikkakin hänen mielenlaatunsa paljastui myöhemmin vääräksi (18-24).

Paavalin kääntymyksestä on kerrottu Apt.9:1-30, mutta kiinnostavaa on se, mitä Paavali Luukkaan mukaan itse kertoi Ananiaan hänelle sanoneen (22:16):

" Ja nyt, mitä aiot? Noustuasi anna kastaa itsesi ja pestä pois sinun syntisi, avuksi huudettuasi hänen nimeään." (Tai:"...avuksi huutavana hänen nimeään." tai: "...vetoavana hänen nimeensä.") Aoristin mediumin partisiippi "epikalesamenos" ilmaisee joko edeltävää tai samanaikaista tapahtumaa suhteessa muuhun tekemiseen.

Tekstin mukaan kaste merkitsee syntien pois pesemistä, ja Paavalia kehotettiin käymään tälle pesulle edellä tai samanaikaisesti Herran nimeä itselleen (mediumi) avuksi huutavana.

Korneliuksen perhekunnan kastamisesta kerrotaan 10 luvussa. Kun Kornelius, enkeliltä käskyn saatuaan, kutsutti apostoli Pietarin, oli hän jo koonnut sinne lähimmät ystävänsä ja sukulaisensa. Kun Pietari saapui, Kornelius sanoikin Pietarille:

"Nyt olemme siis tässä kaikki Jumalan edessä, kuullaksemme kaiken, mitä Herra on käskenyt sinun puhua."

Enkeli oli näet sanonut Korneliukselle:

"Hän (Pietari) on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta sinä pelastut ja koko sinun perhekuntasi"(11:14).

Korneliuksen kerrotaan olleen jo entuudestaan hurskaan ja Jumalaa pelkääväisen, "niin kuin koko hänen perhekuntansakin"(10:1-2).

Kun Pietari sitten saarnasi, lankesi Pyhä Henki kuulijoiden ylle, ja he alkoivat puhumaan kielillä ja ylistämään Jumalaa. Tällöin Pietari kysyi, voiko kukaan kieltää kastamasta vedellä näitä Pyhän Hengen saaneita. Kukaan ei voinut kieltää, ja niin Pietari käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen.

Koska edellä selostettu kertomus on ensimmäinen koko perhekunnan kääntymystä selostava tapahtuma Apostolien teoissa, on meidän jos mahdollista selvitettävä, millä perusteella tämän perhekunnan jäsenet kastettiin.

Saammekin asiaan lisävalaistusta saman kirjan seuraavasta luvusta (11:1-18), jossa kerrotaan Pietarin joutuneen Jerusalemiin palattuaan syytöksen alaiseksi Korneliuksen kodissa vierailunsa tähden. Pietarin syyttäjilleen pitämän vastauspuheen loppuosa (jakeet 15-17), kuten myös syyttäjien tämän jälkeinen toteamus, on tässä suhteessa merkittävä:

"...Ja sinä aikana kun minä aloin puhumaan, lankesi henki Pyhä päälle heidän kuten myös päälle meidän alussa. Ja minä muistin Herran sanoman, jonka hän sanoi:`Johannes tosin kastoi vedessä, mutta te tulette kastetuiksi Hengessä Pyhässä.` Jos siis yhtäläisen lahjan antoi Jumala heille kuin myös meille, uskottuamme Herraan Jeesukseen Kristukseen, kuka minä olin, kyetäkseni estämään Jumalaa?" Ja tämän kuultuaan he rauhoittuivat ja ylistivät Jumalaa, sanoen, "Siis myös pakanakansoille Jumala mielenmuutoksen elämäksi antoi."

Pietarin mukaan Pyhän Hengen lahja annetaan uskoon tulon perusteella. Kuulijoille oli itsestään selvyys, että kysymys on uskoon tulleiden kohdalla myös mielenmuutoksesta.

Kun tässä yhteydessä muistamme Pietarin kehotuksen (2:38):

"Muuttakaa mielenne ja kastattakaa itsenne Jeesuksen Kristuksen nimeen, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan",

lienee pidettävä jokaista Korneliuksen perhekunnan jäsentä henkilökohtaisesti uskoon tulleena ja mielensä muuttaneena.

Samaa edellyttää Pietarin selvitys tapahtuneesta apostolien kokouksessa, josta kerrotaan Apt. 15:7-9:

"Ja paljon väittelyn ollessa meneillään, Pietari, noustuaan, sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että jo muinaisina päivinä Jumala teidän keskuudessanne valitsi pakanat minun suuni kautta kuulemaan evankeliumin sanan ja tuleman uskoon. Jumala, sydäntentuntija, todisti, antaen heille Pyhän Hengen, kuten myös meille. Ja ei mitään erotellut välillä meidän ja heidän, uskolla puhdistaessaan heidän sydämensä."

Tässä edellä Pietari viittasi Korneliuksen kodin tapahtumiin, sanoen itse, että kuulijat tulivat uskoon evankeliumin sanan kuultuaan. Pyhä Henki vuodatettiin heihin sillä perusteella, että Jumala oli puhdistanut heidän sydämensä uskolla.

Lyydian perhekunnan kääntymisestä kerrotaan Apt. 16:11-15,40: Kun Paavali rukouspaikassa alkoi puhumaan sinne kokoontuneille naisille, Lyydiakin oli siellä kuulijoiden joukossa. Jatkosta sanotaan:

"Ja eräs nainen, nimeltään Lyydia, Jumalaa pelkääväinen purppuramyyjä Thyateiraan kaupungista, kuuli, jonka sydämen Herra avasi ottamaan vaarin Paavalilta puhutuista. Ja kun hänet kastettiin ja hänen huonekuntansa, hän pyysi, sanoen: `Jos te arvioitte minun olevan Herraan uskovaisen, sisälle tullen minun talooni, majailkaa.` Ja hän vaati meitä."

Tämä teksti on siitä erikoinen, että se on Apostolien teoissa ensimmäinen ja ainoa kohta, joka todella näyttää edellyttävän, että koko perhekunta kastettiin uskoon tulleen perheenpään (ja vieläpä naispuolisen) uskon perusteella. Voidaan näet kysyä, että jos tässä tekstissä edellytetään myös perhekunnan muiden jäsenten henkilökohtaista uskoon tuloa, miksei siitä mainita mitään? Vai oliko yksin Lyydia (perhekuntansa päänä) tarpeeksi arvostettu, että hänen uskoon tulostaan kannatti mainita?

Tekstiä tulkittaessa on otettava huomioon seuraavat seikat:

1. Kun Lyydia oli nainen, mutta silti perhekuntansa päähenkilö, hän oli joko naimaton tai leski.

2. Perhekunta merkitsee: talo, talonväki, huonekunta, ja sillä tarkoitetaan usein palvelusväkeä.

3. Filippissä kerrotaan tapahtuneen vain kaksi kääntymistapahtumaa: Lyydian ja vanginvartijan perhekunnat.

4. Kun apostolit palasivat vanginvartijan luota, he menivät uudelleen Lyydian tykö. Siellä heistä kerrotaan (jae 40), että:

"... he näkivät veljet ja he rohkaisivat heitä ja he lähtivät pois."

5. Nämä veljet olivat ilmeisen selvästi juuri Lyydian perhekuntaan kuuluvia. He olivat Lyydian palvelusväkeä, ja koska he olivat "veljiä", he olivat myös henkilökohtaisesti uskoon tulleita.

Näin Luukkaalta on jäänyt vain yksinkertaisesti kertomatta heidän Lyydian kääntymyksen jälkeisestä kääntymyksestään, ja ehkä vain siitä syystä, ettei hänellä ollut heidän kohdaltaan yksityiskohtaisia muistiin merkintöjä.

Koska meille on selvää, ettei ketään Lyydian perhekunnan jäsenistä ole vasten tahtoaan väkisin pakotettu suostumaan kastettavaksi, voimme yhtyä Joachim Jeremiaksen kirjasessa "Lapsikaste kirkon alkuaikoina" julkituoman mielipiteen alkuosaan:

"Lyydia, joka todennäköisesti leskeksi jäätyään oli perheensä pää, tuli uskoon, ja sen johdosta `hänet ja hänen perhekuntansa` kastettiin. On selvää, että kuvaus on tässä hyvin tiivistettyä ja jättää mainitsematta, kuinka evankeliumia julistettiin myös Lyydian perheenjäsenille ja kuinka se vaikutti heissäkin uskon."

Sen sijaan mielipiteen loppuosan totuusarvo on mielestäni tosin mahdollinen mutta silti kovin kyseenalainen.  Sehän ei näet UT:n tekstien opetuksen valossa näytä todellakaan pitävän paikkaansa;

Mielipiteen loppuosa kuuluu:

 "Mutta kuvaavaa on, että Luukas voi kertoa tällä tavalla. Sillä näin hän ilmaisee, että ratkaisevaa oli, kuten G. Gullman sanoo `perheen yhteenkuuluvuus kasteen ollessa kyseessä eikä jokaisen perheenjäsenen yksilöllinen ratkaisu`."

Vanginvartijan perhekunnan kääntymyksestä kerrotaan Apt. 16:25-34:ssä. Herätykseen tapahtumien tähden tultuaan, vartijasta kerrotaan (jakeet 30-31):

"Ja johdattaessaan heitä ulos, hän sanoi: `Herrat, mitä minun tulee tehdä, jotta minä pelastuisin?` Ja he sanoivat: `Usko Herraan Jeesukseen, ja sinä . olet pelastuva, sinä ja sinun huoneesi.`"

Vanginvartijalle annettua vastausta ei suinkaan tulkitaan oikein, jos tulkitaan perhekunnankin pelastuvan perheenpään uskon perusteella. Tässäkin on selvää, että henkilökohtaisen uskomisen ehto koskee jokaista perheenjäsentä erikseen. Tämä ilmenee siitä, mitä vanginvartijan kodissa kerrotaan jatkossa tapahtuneen (16:32):

"Ja he puhuivat hänelle Herran sanaa ja kaikille hänen talossaan. (16:33) Ja ottaessaan heidät tykönsä sillä yön hetkellä hän pesi heidät haavoistaan, ja hänet kastettiin ja kaikki hänen (omaisensa), kohta. (16:34 ) Ja vieden heidät ylös taloon, hän asetti (heidät) pöydän ääreen, ja hän riemuitsi talonväkineen Jumalaan uskoon tulleena."

Kasteen edellä evankelioitiin tekstin mukaan jokainen vanginvartijan perheenjäsen, joten perhe riemuitsi hänen kanssaan, ei vain hänen, vaan jokaisen perheenjäsenen henkilökohtaisesta uskosta.

Krispuksen perhekunnan kastamisesta kerrotaan Apt. 18:8:ssa:

"Ja Krispos, synagoogan esimies, alkoi uskoa Herraan koko hänen huonekuntansa kanssa, ja monet kuulolla olleista korinttolaisista alkoivat uskoa ja heidät kastettiin."

Edellä teksti sanoo vastaansanomattoman selvästi kaikkien kastettujen alkaneen ennen kastettaan uskoa kuulemaansa sanomaan. Kun he sitten ilmaisivat uskovansa, heidät kastettiin.

Efeson opetuslapsista kertoo Apt. 19:1-7. Efesossa oli (ilmeisesti Apolloksen julistuksen tuloksena, joka tunsi ainoastaan Johanneksen kasteen) 18:24-26) muutamia opetuslapsia, Paavalin tullessa sinne. Paavali kysyi heiltä, havaittuaan heiltä puuttuvan jotakin kristitylle oleellista:

"Saitteko Pyhä Hengen, kun tulitte uskoon?"

Uuden kirkkoraamatun mukaan he vastasivat kysymykseen:

"Emme ole edes kuulleet mistään Pyhästä Hengestä."

Tämä käännös on varmasti liioitteleva, sillä alkutekstin mukaan heidän vastauksensa kuului:

" Emme edes, jos Pyhä Henki on, ole kuulleet."

Papyrus 38 mukaan ( joka on todennäköisesti vanhin säilynyt tämän kohdan sisältävä käsikirjoitus kappale) he vastasivat:

"Emme ole edes, jos Pyhän Hengen ovat jotkut saaneet, ole (siitä) kuulleet." (Vastaus tässä muodossa esiintyy myös eräissä vanhan italan, syyrian, ja koptinkielisissä käännöksissä.)

Vastauksen kuultuaan Paavali tiedusteli heiltä heidän saamansa vesikasteen laatua, ja sai kuulla heidät kastetun (tässä vaiheessa jo) menneeseen aikaan kuuluvalla Johannes Kastajan parannuksen kasteella. Paavali selitti heille, että Johanneksen mielenmuutoksen kaste kuului sellaisenaan menneeseen aikaan, ja että Herra Jeesus oli ylösnoustuaan käskenyt tehdä oppilaita itselleen omassa nimessään. Näin ollen heidätkin tulisi kastaa Herran Jeesuksen nimeen, eli siihen ainoaan nimeen, joka on taivaan alla ihmisille annettu, jossa heidän tulee pelastua (Apt.4:12).

Osa vanhoista käsikirjoituksista (Codex Besae Cantabrigiensis = D, ja Peshitto) vielä kertoo jakeessa 5, mihin nimeen ja myös miksi heidät kastettiin uudelleen:

"Ja tämän kuultuaan heidät kastettiin Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen, syntien anteeksi saamiseksi."

Kun heidät oli näin kastettu, asetti Paavali kätensä heidän päälleen, jolloin he saivat Pyhän Hengen.

Tekstistä ilmenee, että ennen kuin nämä miehet tapasivat Paavalin, he eivät olleet alkuperäisessä mielessä vielä kristittyjä. Heiltähän puuttui syntien anteeksi anto ja Pyhän Henki. Vaikka Johannes Kastajakin saarnasi mielenmuutoksen kastetta syntien anteeksi saamiseksi (Mark.1:4), hän ei silti välittänyt itse anteeksiantoa. Kreikkalainen raamattuoppinut Johannes Kolitsara selittääkin Uuden testamentin parafraasissaan osuvasti Markus 1:4:n tekstin merkityksen:

"Ja Johannes oli tuon aikakauden alku, kastaen erämaassa ja saarnaten kastetta mielenmuutoksen osoitukseksi, jotta kastetut saisivat syntien anteeksiannon, kun vastaanottaisivat vähän ajan päästä tulevan Messiaan."

Korinttolaiskirjeessään Paavali kertoo kastaneensa vielä Stefanaankin perhekunnan (1 Kor.1:16). Tästä perhekunnasta kerrotaan saman kirjeen lopussa (16:15-16), että:

"he olivat antautuneet pyhien palvelukseen."

Kun Paavali kehottaa olemaan kuuliaisia tämän perheen jäsenille ja heidän kaltaisilleen, jotka "työtä tekevät ja vaivaa näkevät", lienee lupa olettaa jokaisen Stefanaan perhekunnan jäsenen olleen myös henkilökohtaisesti uskossa.

Juuri tutkimamme Apostolien tekojen kastetekstit edellyttävät selvästi henkilökohtaista uskoon tuloa ja uskon tunnustusta kasteen edellä jokaiselta kastettavalta. On näinollen ilmeisen selvää, että Jeesuksen lihassa vaelluksensa päivänä tekemä ero (lasten siunaamisen ja hänen oppilaikseen suostuvien ymmärtävässä iässä olevien kastamisen välillä) periytyi myös alkukristilliseen kastekäytäntöön.

Kunnioittakaamme silti niitäkin, joiden mielestä täyttä varmuutta Apostolien tekojen teksteistä ei voida vetää, selostamalla tässä heidänkin mielipiteensä. Heidän mielestään esimerkiksi Lyydian perhekunnan tapaus, se miten Luukas siitä kertoo, pakottaa jättämään tilaa mahdollisuudelle, että perhekuntien kasteet ovat saattaneet alusta alkaen koskea kaikkia perheenjäseniä, siis myös pieniä lapsia, jos niitä on perheessä ollut. Tällaisesta mielipiteestä  (jonka eräästyä perustelusta jo edellä mainitsin) on oivana esimerkkinä Joachim Jeremiaksen kirjasta "Lapsikaste kirkon alkuaikoina" lainattu kohta, joka tekee johtopäätöksiä mainituista Apostolien tekojen kohdista:  

"Tarkoitetaanko nyt äsken mainituissa kohdissa, jotka puhuvat `perhekuntien` kääntymisestä ja kasteesta, myös lasten - sylivauvojenkin - kastamista? Ensimmäisen vastauksen kysymykseen löydämme jo siitä seikasta, että pelkän `perhekunnan` sijasta saatetaan puhua `koko perhekunnasta`, `kaikista omaisista`. Vahvistavien ilmausten ... käyttö osoittaa yksiselitteisesti, ettei ainoaakaan huonekunnan jäsentä jätetty kasteen ulkopuolelle. Kun muistamme, millainen vanhempien lähetysseurakuntien sosiaalinen koostumus oli, vaikuttaa epätodennäköiseltä, että kyseisiin huonekuntiin olisi kuulunut huomattavia orjamääriä. Siksi uskottavammalta tuntuu otaksuma, että vahvistavat ilmaukset `kaikki`, `koko` jne. viittaavat perheen kaikkiin lapsiin."

Lienee vielä syytä lainata tähän yhteyteen Eduard Lohsen kirjassa "Uuden testamentin sanoma" esiintyvä kannanotto:

"Emme tietä kastettiinko varhaisimmassa kristikunnassa lapsia. Kun satunnaisesti puhutaan kokonaisten huonekuntien kastamisesta (1 Kor.1:16, Apt.16:15, 18:8), on mahdollista, että tällöin on ajateltu myös lapsia. Yksiselitteiset viittaukset tälläiseen puuttuvat kuitenkin."

Ehdotonta varmuutta ei siis Lohsen mukaan ole löydettävissä Uuden testamentin perhekuntien kastamisesta kertovien tekstikohtien perusteella.

Päästäksemme eteenpäin, on meidän seuraavaksi tutkittava Uuden testamentin niitä tekstejä, jotka sisältävät opetusta kasteen merkityksestä.

UUDEN TESTAMENTIN KASTEOPETUS

Uuden testamentin kirjeitä järjestyksessään lukiessamme, kohtaamme ensimmäiseksi apostoli Paavalin kastetta koskevan opetuksen Roomalaiskirjeestä (6:3-4). Vaikka olenkin jo kerran tämän tekstin lainannut, otan sen tähän uudelleen:

" Vai oletteko tietämättömiä että meidät kaikki jotka kastettiin Kristukseen Jeesukseen, hänen kuolemaansa meidät kastettiin? Meidät haudattiin siis yhdessä hänen kanssaan kasteen kautta kuolemaan, jotta kuten Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, näin myös me vaeltaisimme elämän uutuudessa."

Seuraavat seikat ovat tekstin perusteella huomion arvoisia:

1. Tekstiin ei sovellu kastekaava "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen", sillä Isä ei kuollut, eikä myöskään Pyhä Henki. Ainoastaan Poika kuoli, ja hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa osalli suuteen kristitty Paavalin mukaan kastetaan. Käytännössä tämä merkitsee kristitylle omista synneistään pois kuolemista (jae 2).

2. Jeesuksen herättämistä vastaa kristityn kohdalla "uudessa elämässä vaeltaminen", jota kristitty voi harjoittaa vain tietoisesti ja henkilökohtaisesti uskoon tulleena. Kristitty on siis kastettu "vaeltamaan", joten on ilmeistä, että hänen täytyy olla kastehetkellään tietoinen vaeltamisen velvollisuudestaan. Tämä Paavalin kasteopetus näyttää sulkevan pois sen mahdollisuuden, että hän edellyttäisi ketään kastettavan ilman henkilökohtaista uskoon tuloa.

Tässä yhteydessä Johannes Kolitsaran Uuden testamentin parafraasin teksti on erittäin mielenkiintoinen, hänen pyrkiessään valaisemaan sitä, miten kirkkoisät ovat tämän Paavalin tekstin ymmärtäneet:

"Vai ettekö te tiedä, että kaikki meidät jotka kastettiin Jeesukseen Kristukseen, meidät kastettiin samanaikaisesti (meidät painettiin upoksiin eräällä tavalla) , ( ja me tulimme osallisiksi) hänen kuolemaansa? (vanhan ihmisen ristiinnaulitsemisen kautta). Meidät haudattiin siis yhdessä hänen kanssaan kasteen kautta ja me tulimme osallisiksi hänen kuolemaansa, jotta, kuten Kristus todella herätettiin kuolleista taivaallisen Isän kirkkauden kautta, näin myös me olisimme herätettyjä ja eläisimme uutta elämää, hänen tahtoaan kohtaan sopusointuisaa. Sillä jos, kuten kaksi puuta, erottamattomasti yhdistettyinä yhdeksi, me tulimme yhdeksi ruumiiksi Kristuksen kanssa kasteen, kautta, mikä merkitsee samaistumista hänen ristillä kuolemaansa, järjellisen ja luonnollisen seurauksen mukaan me tulemme yhdeksi hänen kanssaan myös ( hänen ylösnousemuksessaan (myös me tulemme nimittäin ylösnousemaan kirkastettuina, kuten myös hän). Tietäen tämän, että meidän vanha ihmisemme, turmeltunut syntiseltä luonnoltamme, ristiinnaulittiin yhdessä Kristuksen kanssa kasteen kautta, jotta se heikontuisi enemmän ja meidän ruumiimme olisi kuin kuollut synnille, ettemme joutuisi jälleen synnin orjiksi. Sillä hän joka kuoli on jo vapautettu synnin vaarasta (onhan tunnettua, että kuolleena olevaa ja kuollutta ei kiusata, eikä hän tee syntiä). Ja koska me olemme kasteen kautta kuolleet yhdessä Kristuksen kanssa, mitä tulee syntiin, me uskomme, että me tulemme yhdessä hänen kanssaan myös elämään kirkastettuina iankaikkisuudessa."

Kolitsara selittää kirkkoisien uskoneen Paavalin tarkoittaneen, että Jeesukseen Kristukseen kastaminen merkitsee kastettavan uskossa suostumista Jeesuksen kuoleman osallisuuteen, eli vertauskuvallisesti kastettavan omankin ruumiin ristiinnaulitsemiseen. Tämä merkitsi käytännössä synnistä erottautumista. Kaste merkitsee vertauskuvallisesti myös "herättämistä", mikä käytännössä merkitsi velvollisuutta uuden elämän elämiseen.

Toinen merkittävä Paavalin kirjoittama kasteopetusta sisältävä kohta löytyy Kolossalaiskirjeestä: Kol. 2:10 -12:

"Ja te olette hänessä täydellisiksi tehdyt, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää. Hänessä teidät myös ympärileikattiin käsintekemättömällä ympärileikkauksella, lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella: Hänen kanssaan teidät yhdessä haudattiin kasteessa, jossa teidät myös yhdessä herätettiin, hänet kuolleista herättäneen Jumalan uskon vaikutuksen kautta."

Tekstissä ovat huomion arvoisia seuraavat seikat:

1. Kristuksen ympärileikkaus ei Paavalin mukaan ole suinkaan itse kaste, vaan "lihan ruumiin poisriisuminen", jolla Paavali tarkoittaa uskoon tulon yhteydessä tehtävää mielenmuutosta eli parannusta (vert. Room.8:5-9, 12-13).

2. Tämä lihan ruumis riisutaan tietoisesti pois, kun mennään uskossa kasteelle. Kaste yhdistää kastettavan Jeesuksen hautaamiseen: Kastettavan lihan ruumis eli vanha ihminen haudataan kastetapahtumassa.

3. Kun Paavali käyttää ilmaisua "jossa" (en hoo), hän edellyttää, että samassa kastetapahtumassa jossa kristityn poisriisuttu lihan ruumis haudataan, kristitty myös samalla herätetään Kristuksen yhteydessä elettävään uuteen elämään.

4. Kun Paavali ilmaisee kristityn herättämisen tapahtuvan "Kristuksen kuolleista herättäneen Jumalan vaikuttaman uskon kautta", hän näyttää tällä ilmaisulla tarkoittavan, että Jumalan vaikuttaman uskon tulee olla jo kasteen toimittamishetkellä kastettavassa vaikuttamassa.

Samaa edellyttää Paavalin Galatalaiskirjeen maininta: Gal. 3:26-27:

" Sillä kaikki te olette Jumalan poikia uskon kautta Kristuksessa Jeesuksessa." Paavalihan jatkaa: "Sillä niin monta kuin teitä kastettiin Kristukseen, Kristukseen te pukeuduitte.".

Efesolaiskirjeessä Paavali kertoo, miten Kristus puhdisti seurakuntansa: Efeso 5:25-27:

"Miehet, rakastakaa vaimoja, kuten myös Kristus rakasti seurakuntaa ja itsensä antoi alttiiksi sen edestä, jotta hän sen pyhittäisi, puhdistettuaan sen veden kylvyllä, sanassa, jotta hän asettaisi itselleen kirkastetun seurakunnan, joka ei omaa tahraa eikä ryppyä eikä mitään tuollaista, vaan joka olisi pyhä ja moitteeton."

Edellä Paavali tarkoittaa "veden kylvyllä" kastetta. Tämä sama kylvyksi kääntämäni sana ("luutron = kylpy, pesu, peso) esiintyy myös Paavalin kirjeessä Tiitukselle (3:5) uudestisyntymis-sanan eli "palinggenesiaa"-sanan yhteydessä, tarkoittaen siinäkin kastetta. Ilmaisulla: "dia luutruu palinggenesiaas" Paavali tarkoittaa, että samoin kuin luonnollisessa syntymässä lapsi tavallisesti pestään syntymänsä jälkeen, samoin myös uudestisyntynyt eli uskoon tullut (1 Joh.5:1) pestään kasteessa uudestisyntymisensä eli uskoon tulonsa jälkeen. Tämä Tiituksen kohta kuuluu (Tiit. 3:4-7):

Mutta kun meidän pelastajamme Jumalan hyvyys ja ihmisrakkaus tuli ilmi, ei teoista vanhurskaudessa, joita me olisimme tehneet, vaan hänen laupeutensa mukaan hän pelasti meidät, uudestisyntymisen kylvyn välityksellä ja Pyhän Hengen (suorittaman) uudistuksen, jota (Henkeä) hän meidän pelastajamme Jeesuksen Kristuksen kautta vuodatti meihin runsaasti, jotta vanhurskautettuina hänen armossaan, perillisiksi tulisimme, iankaikkisen elämän toivon mukaan."

Tässä Tiitus kirjeen kohdassa "pelastuminen" sulkee sisäänsä kolme eri asiaa: 1) uudestisyntymisen, 2) uudestisyntymisen kylvyn eli kasteen, ja 3) Pyhän Hengen suorittaman uudistuksen uudeksi luomukseksi. Pelastuskokemuksessa pelastuva kokee tämän kolmannenkin kohdan, eli Pyhän Hengen runsaan vuodatuksen itseensä. Tällä tarkoitetaan Pyhän Hengen kastetta. Näin pelastunut on vanhurskautettu ja iankaikkisen elämän perillinen.

Kirjassaan "Usko ja kaste" jopa sylilapsikasteen raamatullisuuteen uskova lestadiolainen Erkki Reinikainen kieltää tämän kohdan tarkoittavan, että kyseessä olisi uudestisynnyttävä kaste. Hän kirjoittaa:

"...ettei tässäkään ole kysymys kasteesta uudestisynnyttävänä, vaan uskoon liittyvänä sakramenttina eli merkkinä ja sinettinä. Uudistuminen tapahtuu Pyhän Hengen (jae 5) ja Jeesuksen Kristuksen kautta (jae 6). Kolmiyhteinen Jumala pelastaa: Isä (jae 4) Pyhä Henki (jae 5) ja Poika (jae 6)."

Ensimmäisen Pietarin kirjeen mukaan (3:20-21) vedenpaisumuksen aikana pelastuneet pelastuivat "veden kautta" (di hydatos). Tämän pelastumisen vastakuva (antitypon) eli vesi, pelastaa kasteena ( baptisma) myös kristityn. Kaste ei tekstin mukaan kuitenkaan ole "lihan saastan poistamista", vaan hyvän omantunnon pyyntö ( eperooteema) Jumalalle tai: Jumalaa kohtaan ( ... eis Theon). Nykykreikankielisen (Bamban) tekstilaitoksen mukaan kaste on "hyvän omantunnon todistus (martyria ) Jumalalle", ja vuoden -67 laitoksen mukaan "hyvän omantunnon vihkimys (afierosis ) Jumalalle." Vuoden -85 laitoksen mukaan kaste on "sitoumus jonka tunnollisesti otatte itsellenne Jumalaa kohtaan" ( desmevsi pu analamvanete ensinidita apenanti sto Theo).

Kysymme nyt, kenen teksti edellyttää esittävän hyvän omantunnon pyynnön tai todistuksen Jumalalle? Kuka vihkii hyvän omantuntonsa, tai kuka sitoutuu hyvään omaantuntoon Jumalan edessä? Tietenkin kastettava itse, sillä sitähän teksti ilmeisen selvästi tarkoittaa. Hyvää omaatuntoa voidaan pyytää Jumalalta vain tietoisessa uskon tilassa, joten tämä Pietarin kirjeen tekstikin edellyttää siis kastettavalta uskon asennetta toimituksen sisältöön ja merkitykseen.

On myös ajateltu Nooan aikaan pohjautuvan vastakuvan sovellutuksen jäävän siinä mielessä ongelmalliseksi, että pienet lapset (jotka olisivat olleet ymmärtämättömiä ja kykenemättömiä itse menemään arkkiin) olisi joka tapauksessa viety arkkiin vanhempien toimesta. Tähän on todettava, että kristittyjen lapset ovat arkissa jo syntymänsä perusteella (1 Kor.7.14), eivät saamansa kasteen perusteella, jota eivät itse tiedosta. Kun he kristittyjen lapsina tulevat ymmärtävään ikään, heitäkin tulisi odottaa henkilökohtainen hyvän omantunnon kasteliiton tekeminen Jumalan kanssa.

Vielä on syytä käsitellä Johanneksen evankeliumin kohtaa 3:5. Tämän kohdan selityksiä toisiinsa verrattaessa ilmenee sellainen erikoisuus, että lestadiolaiset ovat "vesi"-sanan merkityksen tulkinnasta helluntailaisten kanssa samaa mieltä. Molemmat näet kieltävät sen, että "vedestä" syntyminen viittaisi tässä kohtaa kasteen veteen. Kumpienkin mukaan "vesi" tässä tekstikohdassa tarkoittaisi "sanaa", eli "vedestä syntyminen" tarkoittaisi "sanasta syntymistä".

He ovatkin asiallisesti ottaen oikeassa jo Efesolaiskirjeen 5:26 -kohdan perustalta, jossa Paavalin nimissä kulkeva kirje opettaa, että "Kristus rakasti seurakuntaa, ja antoi itsensä sen edestä, jotta hän sen pyhittäisi, puhdistettuaan sen sanalla, veden pesussa."

Silti ei pidä lähteä antamaan Joh.3:5:n "vesi" - sanalle toista merkitystä kuin mitä tekstissä lukee, eikä myöskään kieltää sitä, että "vesi"-sana tässä kohtaa viittaa selvästi kasteveteen.

Täysin perusteeton on näet Erkki Reinikaisen kirjassaan "Usko ja kaste" esittämä (sivu 96) väite:

"Sitä, että Nikodemoksen ja Jeesuksen keskustelussa ei voinut olla kysymys kasteesta, tukee myös se tosiasia, ettei Jeesus ollut vielä edes asettanut kastetta, Ei tunnu loogiselta, että hän olisi ryhtynyt puhumaan tuntemattomasta asiasta. Nikodemus tosi tunsi juutalaisen proselyyttikasteen ja näin ollen myös Johannes Kastajan suorittaman kasteen."

Ei pidä näet unohtaa sitä Johanneksen evankeliumin esittämää tosiasiaa, että Jeesuksenkin ja hänen oppilaittensa toiminnasssa (3:22, 4:1-2) oli käytössä vesikaste, ja näinollen Nikodeemuksenkin edellytetään olleen tästä vesikasteesta tietoinen. Kun hän sai Jeesukselta selvennyksen siitä, miten vanhakin ihminen voi ylhäältä syntyä, hän oivalsi Jeesuksen viittaavan "vesi"-sanalla siihen kääntymyksen kasteeseen, jolla Jeesus oppilaittensa välityksellä saarnansa vastaanottajat kastoi.

Mahdollista on kuitenkin, että tekstin sanat "hydatos kai" (vedestä ja) ovat myöhempi lisäys tekstiin. Jos näin on, yhtä lailla tällöinkin tekstin "vesi"-sana viittaa kasteveteen, eikä suinkaan sisällä merkitystä "sana". Jos Jeesus olisi todella tarkoittanut selvennyksellään "sanasta ja Hengestä syntymistä", mikään ei olisi estänyt häntä käyttämästä "vesi"-sanan sijasta "sana"-sanaa.

Se seikka, että pelkkä vesi aineena ei tietenkään ketään synnytä, käy ilmi jo jatkon sanoista "ja Hengestä". Ilmeinen sanojen tarkoitus oli ohjata Nikodeemus parannuksen paikalle, mielenmuutosta toteuttamaan, jonka ulkonainen ilmaisu oli suostuminen kastettavaksi. Ei pidä unohtaa, että Ef.5:26 mukaan veden pesulla oli puhdistava tarkoite: puhdistaa sanalla, vedellä pesun tapahtuessa. Aikanaan sitten, kunhan Henki Jeesuksen ylösnousemuksen ja kirkastamisen jälkeen lähetettäisiin, toteutuisi Nikodeemuksenkin kohdalla Hengestä syntymisen osuus.

Uuden testamentin kasteopetus ei enää jätä epäselvyyttä siitä, että kaste kuuluu vain niille, jotka ovat valmiit tekemään henkilökohtaisen hyvän omantunnon liiton Jumalan kanssa. Liittoa tehdessään heidän tulee riisua pois lihan ruumiin mukainen vaellus, ja sitoutua elämään uutta elämää Kristuksen yhteydessä. Uudestisyntyneen eli uskoon tulleen tulee Uuden testamentin opetuksen mukaan käydä uudestisyntymisen pesulle, ja Jumala on puolestaan pitävä huolen lupauksensa täyttämisestä, eli Pyhän Hengen vuodattamisesta.

Tämä on Uuden testamentin selvä kasteteologia, ja tämän vahvistaa myös seuraava Antti J. Pietilän aikaisemmin mainitusta dogmatiikasta tekemäni (III osa, sivut 315-316) tekstilainaus:

"2. Paavalin kaste-oppi. Kasteoppi sellaisena kuin sen on meidän aikamme kristikunnassa esiinnyttävä, kuuluu sikäli koko dogmatiikan vaikeimpiin, että yhtenäisen kirkollisen tradition osoittaminen tällä alalla on mitä vaikeinta ja että lujan raamatullisuudenkin aikaansaaminen tämän sanan tavallisessa merkityksessä on sula mahdottomuus. Pääsyynä tähän on valtiokirkon kastekäytäntö, jonka päämuoto on lapsikaste, ja että teologit pitävät velvollisuutenaan löytää Uuden Testamentin aikuiskastetta koskevasta kasteteologiasta lapsikasteen teologian. Kristillinen kirkko on Hengen uskonnon sille antamien valtuuksien mukaisesti juuri tällä alalla harjoittanut hengellistä täysvaltaisuutta enemmän kuin useimmissa muissa suurissa kysymyksissä, ja tuloksena on ollut, että kirkossa on tapahtunut hämmennystä itse pääasiaan nähden enemmän kuin olisi ollut luvallista. Ainoa todellinen tie kestävään kasteoppiin on Paavalin kasteopin pohjalle rakennettu aikuiskasteen oppi, josta teologia sitten ex analogia päättelee mitä lapsikasteesta on ajateltava."

LASTEN SUHDE UUDEN TESTAMENTIN AIKAISEEN SEURAKUNTAAN

Uudesta testamentista on vielä tutkimatta otsikon aihe, eli lasten suhde Uuden testamentin aikaiseen seurakuntaan. Avainkohta tähän kysymykseen löytyy Paavalin ensimmäisestä Korinttolaiskirjeestä (7:14):

" Sillä uskosta osaton mies on pyhitetty vaimossa, ja uskos ta osaton vaimo on pyhitetty veljessä: muutoin teidän lapsenne olisivat epäpuhtaita, mutta nyt pyhiä ovat."

Ensiksikin on huomioitava, että Paavali käyttää sanaa "teidän" ( hyymoon). Tämä on silti tulkittu siten, että Paavali tarkoittaa seka-avioliitosta syntyneiden kristittyjen lapsia, joiden vanhemmista siis vain toinen on uskossa. Ajatus on tämä: Samoin kuin uskosta osaton aviopuoliso on pyhitetty uskovan puolison kautta, vaikkei hän olekaan seurakunnan kastettu jäsen, samoin myös tälläisten vanhempien lapset ovat pyhitettyjä, vaikka hekään eivät ole seurakunnan kastettuja jäseniä. Koska uskosta osaton puoliso pyhittyy (avioliiton kanssakäymiseen) uskovan puolison välityksellä, niin tälläisestä liitosta syntyneet lapsetkin ovat, eivät ainoastaan "pyhitettyjä" (heegiastai ) vaan jopa "pyhiä"(hagia ).

Ilmaisut "pyhä" ja "pyhät" ovat Uudessa testamentissa kastetun kristityn nimityksiä. Kun Paavali lähetti kirjeensä "Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Jeesuksessa Kristuksessa pyhitetyille, kutsutuille pyhille", hän toteaa myöhemmin heistä (1 Kor. 6:11):

"Ja näitä (teistä) jotkut olitte: mutta teidät pestiin, mutta teidät pyhitettiin, mutta teidät vanhurskautettiin Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.

On siis näin ollen todettava, että vaikka myös "pyhitetty" - nimityksellä tarkoitetaan tavallisesti kastettua kristittyä, Paavali kuitenkin käyttää tätä ilmaisua luonnehtimaan uskosta osattoman puolison asemaa seka-avioliitossa. Tätä pyhitettyä uskosta osatonta puolisoa kun ei luonnollisestikaan ole kastettu. Kun Paavali samassa yhteydessä käyttää lapsista nimitystä "pyhät" sillä perusteella jos toinenkin vanhemmista on kristitty, eikö tämä juuri todista, että kristityn lapset ovat pyhiä kastamattominakin?

Pastori Wiljam Aittala valaisee kirjassaan "Joka uskoo ja kastetaan" alkuseurakunnan aikaista käytäntöä tämän 1 Kor. 7:14 jakeen pohjalta:

"Mikäli tässä yhteydessä sana `pyhä` voidaan ymmärtää seurakunnan jäsentä tarkoittavana (kuten 1 Kor.1:2; 6:1,2; 14:33; 16:1,15; 2 Kor.1:1; 8:14; 9:1; 13:12 jne), niin se merkitsisi sitä, että uskovan seurakunnan jäsenen vielä kastamaton lapsi olisi myös luettu seurakuntaan kuuluvaksi. Alandin mukaan alkuseurakuntaan kuuluikin kahdenlaisia jäseniä. Toiset olivat omakohtaisen kääntymisen ja sitä seuranneen kasteen kautta seurakuntaan liitettyjä varsinaisia jäseniä. Tämän sisärenkaan lisäksi kuului seurakunnan läheiseen yhteyteen kuitenkin niitä, joita ei vielä ollut kastettu. Sellaisia olivat mm. pienet lapset, koska `sellaisten on Jumalan valtakunta`. Kuitenkin vasta kasteen ja ehtoolliselle osallistumisen kautta heistä aikanaan tuli seurakunnan täysvaltaisia jäseniä. Kasteelle he tulivat sen jälkeen kun olivat saaneet opetusta ja kun katsottiin, että pikkulapsille luettu erityinen viattomuuden ja puhtauden aika oli ohi."

Tässä yhteydessä sopii mainita, että vanhempia neuvotaan Uuden testamentin Efesolaiskirjeessä (6:4) alusta asti kasvattamaan lapsiaan "Herran kurissa ja nuhteessa." Kun lapsia neuvotaan samassa kirjeessä (6:1) olemaan vanhemmilleen kuuliaisia "Herrassa" olevina, eli siis Kristuksen ruumiin jäseninä, täytyy tässä olla kysymys jo ymmärtävään ikään tulleista ja kasteenkin vastaanottaneista lapsista.

Se asia, minkä alkuseurakunnan kristityt vanhemmat pyrkivät jättämään perintönä lapsilleen, oli vilpitön usko. Tässä vilpittömässä uskossa on jotakin vanhemmilta lapsille periytyvää, vaikka sen tuleekin muodostua myös lapsen omakohtaiseksi uskoksi. Tästä Paavali kirjoitti Timoteukselle (2 Tim.1:5):

"...ottaen muistoon sinussa (olevan) vilpittömän uskon, joka asui ensin sinun isoäidissäsi Looidiksessa ja äidissäsi Eunikessa, ja olen varmistunut että myös sinussa."

Sama kirje (3:5) kertoo Timoteuksen jo lapsuudestaan saakka tunteneen pyhät kirjoitukset, joten hän oli oppinut ne kristityssä kodissaan isoäidiltään ja äidiltään. Apostolien teot kertoo Timoteuksen olleen uskovaisen juutalaisvaimon poika, vaikka isä oli ollut kreikkalainen. Timoteus oli opetuslapsi, josta Lystran ja Ikonionin veljet todistivat hyvää (Apt. 16:1-3).

Ihminen voi siis jo lapsuudestaan saakka olla Herran opetuslapsi vilpittömän uskon kautta. Tämän vilpittömän uskon hän voi "periä" vanhemmiltaan tai isovanhemmiltaan saamansa opetuksen kautta. Sitten, tämän uskon perittyään, hänen tulisi solmia omakohtainen ja henkilökohtainen hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa, kastattamalla itsensä Herran nimeen.

VIELÄ HIUKAN KIRKKOISISTÄ

Jo tämän tutkisteluni alussa asetin kyseenalaisiksi eräiden niin sanottujen kirkkoisien antamien todistusten totuusarvon, koska he olivat käsityksissään jo luisuneet perin kauaksi siitä apostolisen opetuksen sisällöstä, joka on löydettävissä Uudesta testamentista. Kirjassaan "I apostoliki paradosis" (Apostolinen perinne) kirkkoisä Hippolytos Roomalainen kuvaa sitä kastekäytäntöä, joka oli vallalla Rooman seurakunnassa 200-luvun alussa.

Tämän kuvauksen mukaan "...kastetta edelsi kolmen vuoden valmistusaika, jona aikana kastekokelaalle opetettiin kristinuskon sisältöä. Kastetta edelsi pahojen henkien karkottamisakti, sitten torstaipäivänä otettu kylpy, ja jälleen uusi henkien karkotusakti. Kastetta edelsi myös kastettavien paasto. Sitten seurasi lauantaiyön valvojaiset Raamatun lukemisineen ja viimeisine opetuksineen, ja vasta sitten päästiin kasteelle. Kastetoimitukseen keräännyttiin kukonlaulun aikaan (johonkin virtaavan ja puhtaan veen ääreen, myöhemmin kirkkojen kastealtaille), ja kastettavien oli ensin rukoiltava kasteveden äärellä. Kastettava kääntyi ensin länttä kohti ja kielsi saatanan, sitten hän kääntyi itää kohti ja tunnusti Kristuksen. Jokaisen tuli sanoutua irti saatanasta, lausumalla: "Minä luovun sinusta, saatana ja kaikesta sinun palveluksestasi ja kaikista sinun teistäsi."

Tämän jälkeen kastettavat voideltiin öljyllä, ja seurakunnan vanhin lausui: "Väistykööt kaikki pahat henget sinusta kauaksi." Tämän jälkeen seurasivat kysymykset uskosta Isään Jumalaan, Jeesuksen Kristukseen, Pyhään henkeen, pyhään seurakuntaan ja ruumiin ylösnousemukseen. Heiltä kysyttiin heidän uskoaan kolme kertaa. Jos lapset eivät voineet antaa itse kastekysymyksiin vastauksia, sen tekivät vanhemmat heidän puolestaan.

Tätä vaihetta seurasi riisuutuminen. Naisten oli pantava pois kaikki korunsa ja päästettävä hiuksensa valloilleen. Sitten astuttiin veteen. Ensin kastettiin lapset, seuraavaksi kastettiin täysikasvuiset miehet, ja viimeiseksi tuli naisten vuoro. Kastettavat painettiin kolme kertaa veteen. Kastettavat voideltiin taas öljyllä, jonka jälkeen he saivat pukeutua. Kastetta seurasi eukaristian vietto, jolloin leivän ja viinin antamisen välillä kastetuille annettiin myös maidon ja hunajan sekoitusta."

Edellä selostettu kuvaus osoittaa, että Uuden testamentin tekstien kertomasta alkuseurakunnan yksinkertaisesta käytännöstä oli jo luisuttu hyvin kauaksi. Toisena esimerkkinä tästä luisumisesta toimikoon Karthagon synodin kaanonin teksti vuodelta 255:

"Kysymys on `harhaoppisista ja skismaatikoista, jotka näennäisesti on kastettu ja jotka sitten liittyvät katoliseen kirkkoon, joka on yksi ja jossa meidät on kastettu ja uudestisynnytetty.` `...ketään ei nimittäin voida kastaa katolisen kirkon ulkopuolella, sillä on yksi kaste, ja se on ainoastaan katolisessa kirkossa.` `...Papin pitää ensin puhdistaa ja pyhittää vesi, jotta se voisi hänen kastaessaan puhdistaa kastettavan ihmisen synnit.` `...Kuinka voisi puhdistaa ja pyhittää vettä se, joka on saastainen, ja jolla ei ole Pyhää Henkeä?` `...Mutta kastettu pitää voidellakin, jotta hänestä voitelun saaneena tulisi Kristuksesta osallinen. Kerettiläinen ei kuitenkaan saata pyhittää öljyä, koska hänellä ei ole uhrialttaria eikä kirkkoa, joten kerettiläisellä ei voi olla voiteluakaan. Meillehän on selvää, etteivät he mitenkään voi pyhittää öljyä kiitokseksi. ...Tokkopa kerettiläiset, Kristuksen vastustajat, voitelevat ketään.` `...Ja kuinka rukoilisi kastettavan puolesta se, joka ei ole pappi,...`"

Itse kirkkoisien käsityksistä antaa oivan kuvan Tertullianuksen käsitys veden siunaamisen muuttavasta voimasta:

"Kaikilla vesillä on sen vuoksi voima vaikuttaa pyhityksen sakramentti, kun Jumalaa huudetaan avuksi: Sillä välittömästi tulee Henki taivaasta ja on vesien yllä, pyhittäen ne itsensä kautta, ja niin ne pyhitettyinä imevät itseensä pyhittämisen voiman...ja koska vedet ovat saaneet parantavia ominaisuuksia enkelien väliintulon kautta, ovat sekä sielu että ruumis puhdistetut aineellisesti ja hengellisesti vesillä. Pakanat, jotka ovat tietämättömiä hengellisistä asioista, omistavat epäjumalillensa saman voiman vihkimättömän veden kera, mutta pettävät itsensä."

Kun siis jo varhaiset kirkkoisätkin edustavat edellä lainatun mukaisia käsityksiä, ei tarvitse ihmetellä kirkon opin kehitystä. Kasteesta ja ehtoollisesta tehtiin mysteerioita eli salaperäisiä uskonnollisia menoja, joille luettiin yliluonnollinen voima puhdistaa synnistä, synnyttää jumalallista elämää ja tehdä kuolemattomaksi. Opilla Jumalan Hengen yhtymisestä kasteveteen on kastevedestä tehty ihmevoide, joka kykenee jopa uudesti synnyttämään sylilapsen.

Kuinka kaukana edellä esittämieni esimerkkien mukaiset käsitykset ovatkaan aidosta uusitestamentillisesta alkuperäisestä kristillisyydestä. Itselleni nämä esimerkit todistavat luopumuksesta, joka on alkanut jo aikaisemmin, ja joka on kehittynyt yhä pitemmälle.

Ensin luovuttiin Jeesuksen nimeen kastamisesta yhden kerran upottamalla, ja otettiin tilalle kolmen arvonimen kaava, kolme kertaa upottaen. Sen jälkeen luovuttiin kasteen alkuperäisestä merkityksestäkin uudestisyntymisen jälkeisenä kylpynä ja hyvän omantunnon liittona, jolloin tilalle tulivat maagiset käsitykset itse kasteessa tapahtuvasta uudestisyntymisestä. Seuraava askel luopumuksen tiellä olikin omaksutut käsitykset vihittyjen vesien ja öljyjen ihmeitä tekevästä voimasta, niiden alkuperäisen vertauskuvallisen käytön ja merkityksen sijaan.

KIRKKOISIEN AJASTA MEIDÄN PÄIVIIMME

Ne meidänkin päiviemme teologit, jotka yrittävät hinnalla millä hyvänsä sovittaa Uuden testamentin tekstien uskosta, kasteesta ja uudestisyntymisestä puhuvan sisällön yhteen nykykirkon sylilapsien kastekäytännön kanssa, ovat ylitsepääsemättömissä eksegeettisissä vaikeuksissa. He puhuvat sylivauvojen uskosta, joko tietoisesta tai tiedostamattomasta. Samoin sylivauvojen kastamisen yhteydessä tapahtuvasta näiden vauvojen kertakaikkisesta uudestisyntymisestä. Ne heistä, jotka tietävät mitä hengellinen elämä on, joutuvat kuitenkin puhumaan myös toisesta uudestisyntymisestä, tarkoittaen ihmisten omakohtaista uskoon tuloa. He puhuvat vedestä syntymisestä sylilapsikastetta tarkoittavana, ja saman tien Hengestä syntymisestä toisessa merkityksessä, eli omakohtaiseen uskoon tulemista tarkoittaen. Ja tämä kaikki vain siksi, etteivät ole valmiita tunnustamaan Uuden testamentin opetuksen selvää linjaa, jonka mukaan vesikaste eli vedestä syntyminen kuului alkuaan todellisen Hengestä syntymisen eli kääntymyksen ja omakohtaisen uskoon tulon yhteyteen.

Silti samoissa piireissä joissa edellä kuvattuja kirkon harhoja ihmisten eksyttämiseksi sumeilematta viljellään, saatetaan jonkun oppineen esitystä julkaistaessa totuuskin lipsauttaa (ilmeisesti vahingossa) esiin. Tällainen lipsautus on tapahtunut, SLEY:n julkaistessa Jukka Thurénin kirjan "Israelin usko." Kirjan luvussa XXVI: "Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi" teksti alkaa:

"`Yksi kaste` on peräisin Ef. 4:5:stä: `Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste.` Lähtökohtana on yhden Herran tunnustaminen; usko ja kaste liittynevät siihen, koska uskon ratkaiseva tunnustaminen tapahtuu kasteen yhteydessä. ...

...Eroista huolimatta kaikki evankeliumit pitävät yhtä siinä, että Jeesusta kastettaessa Pyhä Henki laskeutui kyyhkysen tavoin Jeesuksen päälle. Joh. lisää, että kastaja Tunnisti tästä merkistä Jeesuksen siksi `joka kastaa Pyhällä Hengellä.` Jeesuksen saama kaste on ollut välittömänä mallina, kun Jeesuksen asettamaa kastetta on tulkittu. ...

...Jeesuksen nimeen kastettaessa on tapahtunut Pyhän Hengen vaikutuksesta vanhurskauttaminen ja pyhittäminen: kastetut on puhdistettu aikaisemman elämänsä synnistä ja saastaisuudesta ja heidät on liitetty Jumalan lopunaikaiseen pyhään kansaan. ..."

VÄÄRINKÄSITYSTEN VÄLTTÄMISEKSI

Eräällä Kreikan matkallani, käydessäni Kreikan pääkaupungissa Ateenassa, löysin sieltä, Kreikan evankelisten kristittyjen kirkosta, heidän uskoaan selostavan kirjan, nimeltään: " I pistis ton Ellinon  evanggeliokon = Kreikkalaisten evankelisten usko." Kirjassa on myös luku " to vaptisma = Kaste." Sen sisältö on mielestäni siksi raitista opetusta, että katson aiheelliseksi kääntää osan sen sisällöstä tähän:

" Kastaminen on kristillisen seurakunnan vanha tapa ja käytäntö, ainoa sellainen, jonka kristillinen seurakunta on aivan kuin `lainannut` juutalaisuudesta. Kasteella ei juutalaisessa taloudenhoidossa ollut läheskään sitä tärkeyttä mikä sillä on kristillisyydessä. Juutalaisuudessa käytetyt kasteet olivat vedellä suoritettuja vihmontoja ja pesuja, jotka symbolisoivat puhdistusta saastaisuudesta. Kristillinen kaste sen sijaan on merkityksellinen ja välttämätön julkinen toimitus, joka sinetöi käännynnäisen sisääntulon Kristuksen näkyvään seurakuntaan. Kristillisellä kasteella on se yhteistä juutalaisuuden pesojen kanssa, että sekin symbolisoi puhdistusta synnin saastaisuudesta. On suuriarvoista ja merkittävää havaita, että meidän Herramme valitsi juutalaisuuden useista tavoista ainoastaan kasteen seurakuntansa käyttöön. Sen sijaan Hän hylkäsi muut, kuten ympärileikkauksen, uhritoimitukset, papilliset puvut, jne. Kasteen toimittamistapa symbolisoi paremmin kuin mikään muu lunastusta synnistä, jonka Pelastaja ihmisille toi. Tässä merkityksessään kaste kuuluukin ainoastaan kristilliselle yhteisölle.

Olihan tietenkin jo ennen Kristusta `Johanneksen kaste`, joka sekin oli mielenmuutoksen kaste, syntien anteeksi saamiseksi, mutta tätä kastetta ei myöhemmin pidetty riittävänä niille, jotka tulivat sisään kristilliseen seurakuntaan. Tästä syystä sisään tulevat ihmiset kastettiin uudelleen kristillisellä kasteella, nekin, jotka olivat jo saaneet Johanneksen kasteen. (Apt.19:1-6). Tämä merkitsee sitä, että pelkkä mielenmuutos ei riittänyt Kristuksen kannattajille, vaan mielenmuutoksen ja anteeksisaamisen jälkeen kristityiksi tulleilta odotettiin uutta pyhitettyä ja puhdasta elämää Kristuksen yhteydessä, sekä jokapäiväistä kilvoittelua syntiä ja maailmaa vastaan. Herra itse siis määräsi kasteen sellaiseksi seurakuntansa toimitukseksi, joka erottaa seurakunnan jäsenet muista ihmisistä (Matt.28:19-20, mark.16:15-16). Kuitenkaan Jeesus itse ei kastanut ketään (edes lihassa vaelluksensa aikana) vaan jätti siitä huolehtimisen (jo silloin) oppilaittensa tehtäväksi (Joh.4:2).

...Kristillisen kasteen historiallisesta yhteydestä Johanneksen kasteeseen voimme vetää sen johtopäätöksen, että kaste tapahtui tavallisesti upottamalla, sillä Johanneskin oli valinnut Ainonin, `koska siellä oli paljon vettä`(Joh.3:23).

...Katolisissa seurakunnissa ja Euroopan evankelisissa seurakunnissa (baptisteja lukuun ottamatta) pidetään vihmontakastetta oikeana. Kreikkalaiset seurakunnat pitäytyvät upottamiskasteeseen, sillä ei ole epäilystä siitä, että juuri upottaminen oli ensimmäisen seurakunnan kastetapa.

...Kristillisyyden alkuaikoina kastettavat olivat poikkeuksetta jo ymmärtävässä iässä olevia. He olivat syntyperältään joko juutalaisista tai pakanakansoista, ja tulivat kristityiksi kuultuaan ja uskottuaan evankeliumiin. Juuri kasteen välityksellä he antoivat julkisen tunnustuksen uskostaan ja armon työstä, joka heidän elämässään oli tapahtunut. Näin he tulivat näkyvän Kristuksen seurakunnan jäseniksi. Pyhänä sisäänottotapahtumana seurakuntaan kaste oli jotensakin vastaava juutalaisten ympärileikkaustapahtumalle. Ympärileikkaukseen olivat velvollisia alistumaan kaikki ne, jotka muista kansoista proselyytteina tulivat juutalaisen kansan jäsenyyteen.

Sanonta tässä kohtaa on varovainen `jotensakin vastaava`, sillä ympärileikkaus suoritetaan ainoastaan poikalapsille määrättynä eli kahdeksantena päivänä syntymisestä, kun taas kaste suoritetaan sekä poika- että tyttölapsille erottelematta, ja aikana jota ei ole edeltä määrätty. Täten vastaavaisuus ympärileikkauksen ja kasteen välillä ei ole täydellinen eikä aukoton.

Toisaalta on sanottava, että jos apostolit ja ensimmäiset kristityt olisivat todellakin pitäneet kastetta ympäri leikkausta vastaavana tapahtumana, he olisivat varmaankin pitäytyneet alusta asti lapsikastekäytäntöön. Tämä ei ole kuitenkaan historiallisesti todennettavissa kuin vasta kolmannelta vuosisadalta lähtien. Kuitenkin tästä kasteen ja ympärileikkauksen käsittämisestä toisiaan vastaaviksi suorituksiksi syntyi apostolien jälkeisellä ajalla lapsikastekäytäntö, ja se valtasi seuraavina vuosisatoina useimmat seurakunnat. Aloitettiin siis kastamaan myös kristittyjen vanhempien lapsia.

Muutamat tosin yrittävät vakuuttaa, että tämä tapa olisi periytynyt apostoleilta asti. Väitettä yritetään tukea sillä, että vedotaan Filippin vanginvartijan sekä Lyydian perhekuntien kastetapahtumiin, ja muihinkin Uudessa testamentissa mainittuihin perhekuntakasteisiin. Nämä kohdat eivät kuitenkaan ole tarpeeksi selviä lapsikastekäytännön todisteiksi, sillä emme tiedä, oliko näissä mainituissa perheissä lapsia jotka kastettiin. Ainoa minkä varmasti tiedämme, on se, että kolmannella vuosisadalla Kristuksen jälkeen lapsikaste oli selvänä seurakuntakäytäntönä.

Kun Origenes ja Kyprianus sanoivat, ettei tule estää lapsia saamasta kastetta, he samalla todistavat vastustuksesta jota tämä lapsien kastaminen sai osakseen. Tiedämme myös, että Krysostomus, Naziansinos, Grigorios, Vasilios, Efraim Syyrialainen, Augustinus ja Ambrosius, vaikka olivat kaikki syntyneet kristityistä vanhemmista, saivat silti kasteen vasta ymmärtävässä iässä. Tästä voidaan vetää johtopäätös, ettei lapsikastekäytäntö ollut vielä välttämätön vaatimus, eikä se ollut vielä edes levinnyt kaikkien kristittyjen keskuuteen. Viidennen vuosisadan aikana tapa kuitenkin yleistyi lopullisesti, ja siitä lähtien kaikki seurakunnat ovat tavan hyväksyneet, baptisteja ja muutamia pieniä evankelisten kristittyjen ryhmiä lukuun ottamatta. Näin kristittyjen vanhempien velvollisuuksiin kuuluu viedä pienet lapsensa kasteen välityksellä Kristuksen perheen yhteyteen.

Vaikkakaan lapsikastekäytännöstä ei ole osoitettavissa Kristuksen sanallista käskyä tai lupaa (kuten ei myöskään apostolien), tapaa pidetään silti niissä seurakunnissa oikeutettuna, jotka näkevät kasteen vastaavan ja korvaavan ympärileikkausta, joka oli uskosta vanhurskauttamisen sinetti, ja jonka välityksellä heprealaisten kahdeksan päivää vanhat lapset tuotiin sisälle Jumalan perheväkeen. Lapsia kastavat seurakunnat vetoavat myös Kristuksen käyttäytymiseen pieniä lapsia kohtaan. Jeesus otti heitä syliinsä, ja esitti heidät opetuslapsilleen esimerkeiksi siitä, millaisia taivasten valtakunnan jäsenien tulisi olla yksinkertaisuudessa, nöyryydessä ja viattomuudessa. Kristus teki näin, vaikka he heprealaisten lapsina olivat kastamattomia. Vedotaan myöskin apostoli Paavalin ilmaisuun siitä, että uskovien vanhempien lapset ovat `pyhiä`(1 Kor.7:14). Ilmaisu merkitsee, ei synnittömyyttä eikä jumalisuutta, vaan `erottamista` Kristukselle, koska lasten vanhemmatkin ovat samoin erotetut. Tämä onkin `hagios`-sanan oikea merkitys.

Tutkikaamme nyt kasteen merkitystä. Sekä itäinen että läntinen kirkko pitää kastetta (joka toimitetaan meidän päivinämme miltei poikkeuksetta lapsille) mysteeriona. Tämä mysteerio saa aikaan kastettavan lapsen puhdistumisen perisynnistä, sekä myös lapsen uudestisyntymisen. Evankelinen seurakunta sen sijaan pitää kastetta sisäisen uudestisyntimisen ulkoisena symbolina, milloin on kysymys ymmärtävässä iässä kastettavasta. Se on pelastavaan Kristukseen kohdistuvan julkisen uskontunnustuksen sinetti. Mitä taas tulee lapsiin, jotka eivät ole sillä paikalla, että tuntisivat tai ymmärtäisivät mitään näistä asioista, kastetta pidetään vanhempien toimesta suoritettavana lapsien vihkimisenä Kristukselle.

Evankelinen seurakunta hylkää kummijärjestelmän käytön, jota sekä läntinen että itäinen kirkko, kuten myös luterilaisuus käyttävät. Lapsien kohdalla ainoastaan vanhemmat voivat antaa lupauksia lapsien kasvattamisesta elävän kristillisen uskon mukaan, siihen asti, kunnes lapset voivat antaa omakohtaisen uskontunnustuksen. Kukaan toinen ei voi tarpeeksi huolehtia lapsien jokapäiväisestä kasvusta, paitsi lapsien vanhemmat.

Mitä tulee teoriaan kasteen mysteeriosta ja kastettavan uudestisyntymisestä, sen kannattajat pitäytyvät muutamiin Uuden testamentin kohtiin, joissa uudestisyntyminen yhdistetään vesikasteeseen, kuten myös Pyhän Hengen lahjan saaminen (Mark.16:16, Joh.3:5, Apt.22.16, 2.38, 1 Kor.6:11, Gal.3:27, Tiit.3:5). Myös muutamat kirkkoisät kirjoittivat usein kasteesta, yhdistäen sen uudestisyntymiseen ja syntien anteeksiantamiseen.

Oletamme kuitenkin, että on verraten helppo osoittaa, ettei kaste aikaansaa ollenkaan uudestisyntymistä, vaan pikemminkin uudestisyntymisen tulee edeltää, tai ainakin sen tulisi edeltää kastetta. Kastehan on oikeastaan vain ulkoinen merkki sitä edeltäneestä uudestisyntymisestä. Täten olisi aina ymmärrettävä ymmärtävässä iässä olevien kasteen merkitys. Uudessa testamentissa ja ensimmäisten vuosisatojen kirkkoisien teoksissa on nimittäin aina kysymys ainoastaan ymmärtävässä iässä olevien kastamisesta, koska (ja tämänhän totesimme jo edellä) lapsikaste tuli seurakuntien käyttöön paljon myöhemmin.

Lisäksi myöskin evankeliumeissa on muutamia kohtia sen todistukseksi ja ilmiselväksi vakuudeksi, että kaste ja uudestisyntyminen eivät ole keskenään synonyymejä, eivätkä myöskään samanaikaisia tapahtumia, tai, että kasteella olisi edes lopputuloksenaan uudestisyntyminen. Sadanpäämies Kornelius läheisineen vastaanottivat ensin Pyhän Hengen, alkaen puhumaan vierailla kielillä sekä ylistämään Jumalaa. Vasta jälkeenpäin Pietari sanoi: `Ei kai kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka vastaanottivat Pyhän Hengen samoin kuin mekin? Ja hän käski kastaa heidät Herran nimeen` (Apt.10:46-48). Tästä me näemme, kuinka Pyhän Hengen lahja eli uudestisyntyminen, annettiin kasteen edellä ja kasteesta erotettuna. Kaste aivankuin sinettinä täydensi uudestisyntymisen jälkeenpäin. Samoin myös ne, jotka Samariassa tulivat uskoon Filippuksen saarnan välityksellä, ja jotka myös kastettiin Herran nimeen, eivät vastanottaneet Pyhää Henkeä silloin, vaan vasta jälkeenpäin, Pietarin ja Johanneksen asettaessa kätensä heidän päälleen. He myös rukoilivat heidän puolestaan, jotta he saisivat Pyhän Hengen (Apt.8:15-17). Eräs niistä, joka kastettiin Filippuksen toimesta, oli ymmärtänyt kristillisyydestä niin vähän, että yritti rahalla hankkia itselleen Pyhän Hengen välittämisen lahjan, tarjoten apostoleille rahaa. Tapahtuma innoitti Pietarin ilmoittamaan hänelle, ettei hänellä ole osaa eikä arpaa kristilliseen uskoon, ja kuitenkin tämä ihminen oli kastettu. Apostolit eivät myöskään kastaneet Samarialaisia Pyhän Hengen vuodatuksen jälkeen uudelleen, vaan heidän Filippukselta saamaansa kastetta pidettiin oikeana ja hyväksyttävänä, vaikka sitä ei ollutkaan välittömästi seurannut Pyhän Hengen lahjan saaminen. Näistä esimerkeistä näemme, että kaste ja uudestisyntyminen ovat evankeliumin tarkoittamassa merkityksessä täysin keskenään erillisiä asioita. Kristuksen käskyn mukaan uudestisyntyminen tulee sinetöidä ja aivankuin julkistaa kasteen välityksellä annettavalla tunnustuksella, mutta kaste itsessään ei vaikuta uudestisyntymistä. Se ei ole synonyymi, eikä edes uudestisyntymisen kanssa samanaikainen tapahtuma.

Ne Uuden testamentin kohdat, joihin kastetta mysteeriona pitävät vetoavat, eivät ollenkaan ole ristiriidassa edellä esitettyjen tosiasioiden kanssa. Kristuksen sanat Nikodeemukselle: `Jos joku ei synny vedestä ja Hengestä` erottavat kyllin selvästi vesikasteen Pyhän Hengen kasteesta. Jos kaste todellakin vaikuttaisi uudestisyntymisen, Kristuksen olisi ollut turhaa lisätä sanat: `ja Hengestä.` Koko tämä ilmaisu on vain edellisen repliikin selitystä, jolloin hän sanoi Nikodeemukselle: `Jos joku ei synny ylhäältä, hän ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.` Myös Kristuksen sana: `Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu`, kumoaa teorian kasteessa tapahtuvasta uudestisyntymisestä. Jos nimittäin tämä teoria olisi oikea, Kristukselle olisi ollut riittävää sanoa: `Joka kastetaan, on pelastuva.` Kristus lisäsi kuitenkin välittömästi: `...joka ei usko, hänet tuomitaan.` Näin ollen se mikä pelastaa ihmisen, ei ole kaste vaan usko Kristuksen lunastustyöhön. Epäusko tätä lunastustyötä kohtaan. jonka välityksellä syntinen pelastuu, johtaa hänen tuomitsemiseensa, vaikka hän olisikin jo vastaanottanut vesikasteen.

Muutkaan Uuden testamentin edellä mainitut kohdat eivät vastusta näkemystä, että kaste on anteeksisaamisen ulkoinen symboli, eli symboli sisäisesti koettavasta synneistä lunastuksesta, joka annetaan, kun sitä edeltää mielenmuutos ja usko Kristukseen. Ihmisen syntejä ei pestä pois ulkoisella vedellä, sillä ainoastaan Jeesuksen Kristuksen veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä (1 Joh.1:7). Kaste vedessä ei voi olla muuta kuin ulkoinen symboli tästä sisäisestä `uudestisyntymisen pesosta` Se on siis `hyvän omantunnon todistus Jumalalle`(Tiit.3:5, 1 Piet. 3:21).

... Ef. 5:26 sanotaan seurakunnasta, että seurakunta on `puhdistettu veden pesossa, sanan kautta.` Se on siis Jumalan sana, jonka välityksellä syntinen puhdistuu, kuten Jeesus sanoi: `...te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä puhuin teille`(Joh.15:3). Jumalan sana uudesti synnyttää (1 Piet.1:3), ei kaste. Tämän merkityksen kanssa ovat sopusoinnussa myös Tiit. 3:5 ja 1 Piet. 1:3, sekä muutkin kohdat. Kun lisäksi on ilmiselvää, että kirkkoisät jotka puhuivat kasteesta, eivät tarkoittaneet sylilapsia vaan ihmisiä, jotka olivat kastehetkellään jo ymmärtävässä iässä, tämän täytyy merkitä seuraavaa: He olivat syntyään joko juutalaisista tai muista kansoista. He olivat uskoneet Kristukseen ja uskon kautta uudestisyntyneet, ja he tulivat kasteen välityksellä julkisesti näkyvän kristuksen seurakunnan yhteyteen. Koska kaste oli näille uskoville välitön heidän uudestisyntymistään seuraava tapahtuma, ensimmäisten vuosisatojen kirkkoisät alkoivat käyttää näitä kahta erillistä ilmaisua samaa merkitsevinä. Myöhemmin, kun käsitys mysteerioista valtasi seurakunnan, alettiin luonnehtiman kastettakin mysteerioksi.

Mitä tulee pienten lasten kastamiseen, edellä on jo osoitettu, ettei kaste sisällytä itseensä uudestisyntymistä. Niin ei tapahdu edes ymmärtävässä iässä olevien kohdalla, vaan se on sen uudestisyntymisen seuraus ja sinetti, joka on edeltänyt kastetta. Kun näin on ymmärtävässä iässä olevan kohdalla, on ilmiselvää, että kaste voi vielä vähemmän sisällyttää itseensä todellisen uudestisyntymisen pienen lapsen kohdalla. Pienen lapsen kohdalla kaste ei ole edes seuraus eikä sinetti uudestisyntymisestä, sillä pienet lapset eivät ole sillä paikalla, että he yleensäkään voisivat kaivata saati kokea uudestisyntymisen. Uudestisyntyminen edellyttää välttämättömästi henkilökohtaista uskoa Kristukseen.

Mitä uudestisyntyminen siis on? Se on radikaali sydämen muutos: mielihalujen, tarkoitusten, ajatusten, jne. ja jonka muutoksen Pyhä Henki vaikuttaa syntisessä ihmisessä heti, kun tämä tekee parannuksen synnistä ja uskoon Pelastajaan Jeesukseen Kristukseen, jolta hän pyytää anteeksiantoa. Tämä on järjestys myös Paavalin opetuksessa, Ef.1:13:sta. Mielenmuutos ja usko ovat välttämättömiä edellytyksiä ihmisen uudestisyntymiseksi, joka toisin sanoin ilmaistuna merkitsee Pyhällä Hengellä sinetöidyksi tulemista. Pienen lapsen on mahdotonta yleensäkään kokea uudestisyntymistä näiden edellytysten puuttumisen tähden, ja vielä vähemmän häntä kastettaessa. Sylilapsi ei ole sillä paikalla, että hän kykenisi uskomaan, eli ei toisin sanoen ole saavuttanut ymmärtävää ikää, eikä ymmärrä puhetta tuomiosta ja pelastuksesta, eli asioista, jotka ovat välttämättömiä edellytyksiä uudestisyntymiselle.

Suljetaanko nyt kristittyjen vanhempien pienet lapset Kristuksen perheväen ulkopuolelle? Ei todellakaan. Lapset vihitään kristillisen seurakunnan yhteyteen joko pelkän siunaamisen kautta (kuten baptistiset seurakunnat tekevät) tai kasteen välityksellä (kuten evankeliset tekevät). Heitä ei tosin uudesti synnytetä, mutta kylläkin vihitään vanhempien toimesta Kristukselle, ja tuodaan näin sisään Kristuksen perheväkeen, ei täysi-ikäisiksi toimiviksi jäseniksi, vaan yhteisön alaikäisiksi jäseniksi. Näin he seurakunnan yhteydessä kasvavat ja odottavat sitä päivää, jolloin, annettuaan myös omakohtaisen uskontunnustuksen, saavuttavat näin täysi-ikäisten toimivien jäsenten tason. Baptistiset seurakunnat vaativat luonnollisesti tässä yhteydessä ymmärtävään ikään tulleiden uskovien kastamista (heidät kun oli pieninä ainoastaan siunaamalla vihitty seurakunnan yhteyteen), ja näin he saavat täysi-ikäisten toimivien jäsenten oikeudet.

...Onko kasteella siis todellista merkitystä? On tietenkin. Kaste on välttämätön ymmärtävässä iässä oleville, kristillisyyteen sisälle tuleville yksilöille. Lisäksi useimmat evankeeliset seurakunnat uskovat, että myös kristittyjen vanhempien on välttämätöntä kastattaa lapsensa. Tällöin kaste merkitsee vihkimistä Kristuksen yhteyteen, ja se merkitsee myös vanhempien taholta annettavaa lupausta kasvattaa lapset Kristuksen tahdon mukaisesti. Kaste on siis pyhitystapahtuma, joka kuuluu jokaiselle kristitylle. Ymmärtävässä iässä oleville se on ulkoinen symboli sisäisesti tapahtuneesta synneistä puhdistautumisesta, sekä kuva uudestisyntymisestä, kuten myös uskosta vanhurskaaksi tulemisen sinetti. Lapsille kaste merkitsee (sen uskon mukaan, jonka lapsikastetta käyttävät seurakunnat omaavat) lapsen vihkimistä vanhempien toimesta Kristukselle, ja ottamista Kristuksen perheväen yhteyteen.

Uudestisyntymistä, joka on sisäinen ja hengellinen tapahtuma, ei pidä sotkea kasteen kanssa, joka on uudestisyntymisen kuva ja symboli. Ne seurakunnat, jotka pitäytyvät dogmiin, että pienet lapset uudestisyntyvät kasteen veden välityksellä, tullen näin oikeiksi Kristuksen seurakunnan jäseniksi, eivät tule koskaan kokemaan keskuudessaan todellista Hengen elämää, vaan tulevat aina pysymään hengellisen kuoleman tilassa."

Edellä lainaamastani Kreikan Evankelisen Seurakunnan kastetta koskevasta opetuksesta totean, että hyväksyn heidän kastenäkemyksensä ja käytäntönsä. Vaikka he pitäytyvät lapsikastekäytäntöön, he eivät silti sisällytä uudestisyntymistä kasteeseen. He myös ilmiselvästi tunnustavat, että lapsikastekäytännön apostoliselta ajalta periytyminen on erittäin epätodennäköinen olettamus.

Silti minun on vielä lisättävä, että edellä mainitsemastani hyväksymisestä huolimatta pidän silti baptistista käytäntöä noudattavien seurakuntien kastekäytäntöä selvästi alkukristillisyyden mukaisena. Onhan ilmeisen selvää, että lapsikastekäytäntö on alkuseurakunnan aikaisista arvoista luopuneen myöhemmän kirkko-organisaation tietoinen valinta.

Edellä sanottua koskeva ja tukeva mielenkiintoinen maininta löytyy Peter Halldorfin kirjasta "21 kirkkoisää". Gregorios Nazianzialaisesta kertovassa luvussa, sivulla 118, kerrotaan Gregorioksen palanneen Ateenasta Kappadokiaan vuonna 359. Vähän aikaa kotiin tulonsa jälkeen mitä hän tekeekään? Hän menee ja ottaa kasteen. Sitten kirjan kirjoittaja Halldorf lisää ajatusviivojen sisällä:

"Siihen aikaan oli vielä tavallista, että kristityissä kodeissa kasvaneet kastettiin vasta aikuisina."

Samassa kirjassaan Halldorf kertoo enemmänkin 300-luvun kastekäytännöstä. Ambrosius Milanolaisen (339 - 397 elämänkaarta selostaessaan hän ensiksikin sivulla 163 esittää sen hämmästyttävän seikan, että Ambrosius (kaupungin viranhaltijan ominaisuudessa rauhoittavaa puhetta kansalle uskonriitojen synnyttämien levottomuuksien tähden pitäessään) huudettiin kansan toimesta paikkakuntansa piispaksi, vaikkei häntä oltu edes vielä kastettu kristityksi. Halldorf kertoo:

"300-luvun lopulla aikuiskaste oli edelleen tavallisin. Uusiin kirkkoihin rakennettiin suuret kastealtaat, ja niidenkin, jotka olivat kasvaneet kristityissä perheissä, odotettiin menevän kasteelle vasta sen jälkeen kun he olivat saaneet opetusta kristillisestä uskosta. Useat kirkkoisät kastettiin aikuisiällä, huolimatta siitä, että he tulivat kristityistä perheistä. Ambrosiuksen lisäksi muun muassa Basileios Kesarealainen ja Gregorios Nazianzialainen kastettiin aikuisina."

Halldorf jatkaa, että päätettyään ottaa vastaan tarjotun piispan viran,Ambrosius "meni heti kasteelle ja hänet vihittiin viikon kuluttua Milanon piispaksi."

Kirjansa sivulta 169 alkaen eteenpäin Halldorf sitten kertookin siitä, millaiseksi Ambrosius järjesti seurakuntansa kastekäytännön. Antakaamme siis Halldorfin jatkaa:

"Milanon pääkirkko sijaitsi keskellä kaupunkia, ja siihen mahtui 3000 henkeä. Ambrosius rakennutti kirkon välittömään läheisyyteen kastekappelin, jota käytettiin etenkin pääsiäisenä vietettävän suuren vuotuisen kastejuhlan aikaan. Kappelissa oli kahdeksankulmainen kasteallas, jossa oli kaksi kanavaa, toisesta tuli vesi kastehautaan ja toista pitkin se juoksutettiin pois. Ambrosius kutsui sitä `lähteeksi` ja antoi kaiverruttaa kappelin seinään kirjoituksen: `Kaste puhdistaa lähteessä puhtaalla, virtaavalla vedellä`. Oli yleinen käytäntö jo 100- luvulta lähtien kastaa virtaavassa vedessä, mikä symboloi `elävää vettä`.

Kaste toimitettiin upottamalla, mikä oli ilmaus ajatuksesta, jota Ambrosius korostaa kirjoituksessaan sakramenteista: kristitty kuolee ja haudataan Kristuksen kanssa kasteessa, noustakseen sitten ylös yhdessä hänen kanssaan.

Kaikesta päätellen imeväisikäisten kaste oli harvinainen, vaikka sitäkin esiintyi. Sen sijaan varttuneempien lasten kastaminen oli yleisempää. Ihmisten tulva seurakuntaan teki kastetta edeltävän opetuksen antamisen erityisen tärkeäksi; kasteelle lähteminen oli elämää ajatelleen sangen ratkaiseva päätös, ja siksi sitä kannatti pohtia tarkkaan ja valmistautua siihen kunnolla.

Miten kaste toimitettiin Ambrosiuksen seurakunnassa? Hänen kirjoituksensa kertoo, että kastetoimitus koostui yhdeksästä vaiheesta. Yhdessä ne määrittelivät kasteen ratkaisevan luonteen. Astukaamme sisään kastekappeliin seuraamaan sisältörikasta jumalanpalvelusta:

Jo ennen kappeliin menoa aloitetaan jumalanpalvelus siten, että Ambrosius huutaa arameaksi sanan `Effata`, ´aukene´, ilmaus jota Jeesus oli käyttänyt parantaessaan kuuromykän miehen. Symboliikka on selkeä: kastekokelaan on valmistauduttava kuulemaan Jumalan sanat. Sen jälkeen piispa siunaa kasteveden ja kristityltä riisutaan kaikki vaatteet ja hänet voidellaan öljyllä yltympäri. Alkukirkon kirjoittajat tulkitsevat voitelun merkitystä eri tavoin: se saattoi kuvastaa sitä, miten ihminen oksastetaan hyvään öljypuuhun, mutta myös symboloida valmistautumista kamppailuun, jota kristittynä eläminen merkitsee. Ambrosius viittaa antiikin painijaan, jonka koko keho voideltiin hänen valmistautuessaan koitokseensa.

Seuraavassa vaiheessa sanouduttiin irti paholaisesta: kastekandidaatti kääntyy ensiksi länttä kohti, pimeyden ilmansuuntaan päin, ja sitten itää kohti - mikä kuvastaa sitä, että kasteessa siirrytään pimeydestä valkeuteen. Sitten koittaa itse kastetoimituksen aika.  Kastekanditaatit  astuvat alastomina kasteveteen ja saavat ennen veteen upottamista vastata kolmeen kysymykseen. Vastaamalla joka kerta `Minä uskon`, he tunnustavat uskovansa Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen.

Ilman vaatteita kastaminen oli tavallista alkukirkossa. Tavalla haluttiin korostaa kasteessa tapahtuvaa uudestisyntymistä: ihminen syntyy elämään alastomana, se koskee sekä maallista että hengellistä syntymää. Siitä syystä miehet ja naiset kastettiin erikseen ja diakonissat tapasivat avustaa naispuolisia kastekandidaatteja.

Vedestä nousemisen jälkeen nähdään, miten vasta kastetun pää voidellaan kauttaaltaan hyväntuoksuisella öljyllä. Tuoksu täyttää kappelin ja todistaa siitä, että hän kuuluu nyt pyhään kansaan, joka on tullut osalliseksi iankaikkisesta elämästä. ..."

Halldorf jatkaa, kertoen Ambrosiuksen kertoneen jatkossa kastettujen jalkojen pesusta, jonka toimituksen hän, Ambrosius, yhdessä seurakunnan vanhinten kanssa suorittaa. Sitten Halldorf jatkaa Ambrosiuksen kertomaa:

"Sen jälkeen vasta kastetut puetaan valkoiseen kastepukuun. Samaten kuten kastekandidaatti riisuu symbolisesti vanhan ihmisen, ottamalla vaatteet päältään ennen kastetta, valkoinen puku on merkkinä siitä, että hänet nyt on puettu Kristukseen.

Kastetoimitus päättyy kätten päälle panemiseen, Apostolien teoissa kuvatun alkuseurakunnan tradition mukaisesti. Piispa ja hänen avustajansa laskevat kätensä vasta kastettujen päälle, ja rukoilevat, että nämä täyttyisivät Pyhällä Hengellä ja tulisivat osallisiksi Hengen lahjoista. Kätten päälle panemisen yhteydessä oli tavallista että vasta kastetut vielä voideltiin öljyllä, merkkinä `Hengen voitelusta`.

Välittömästi kastetoimituksen jälkeen vasta kastetut saavat osallistua ensimmäistä kertaa eukaristiaan, ehtoollispalvelukseen. Ehtoollinen oli tuona aikana varattu yksinomaan kastetuille, kaikki muut joutuivat poistumaan kirkosta, kun alettiin viettää pyhää ateriaa. `Saat astua alttarille. Kun olet tullut sinne, saat nähdä sellaista mitä et ole ikinä ennen nähnyt`, Ambrosius sanoo kastetuille."!

Kirjansa sivulla 171 Halldorf kertoo, kuinka edeltävän selostuksen meistä tuntuva outous johtuu siitä uudesta tilanteesta, mihin Rooman valtakunnassa tapahtunut kristinuskon voittokulku oli johtanut, ja jatkaa:

"Kun väkijoukot tulvehtivat kirkkoon, tuli tarpeelliseksi painottaa, ettei ihminen ilman kääntymystä voi päästä osalliseksi siitä, mikä on pyhää. Kasteen merkitys kääntymystapahtumana kävi ilmi siinä, että ehtoollispöytä katettiin ainoastaan kastettujen nähden."

Näin siis halldorf edellä. Ei liene aihetta enempään kommentointiin, vaan Halldorfin kertoma puhukoon puolestaan.

Haluan lainata tämän tutkistelun lopuksi vielä muutamia rivejä "Pelastusarmeijan opin käsikirjasta." Tämä käsikirja sisältää mielestäni raittiin kannanoton meidän päiviämme koskevaan kastekysymykseen:

"Alkuseurakunta toimitti kasteen osana niistä seremonioista, joiden kautta uskovaiset otettiin seurakunnan yhteyteen. Kasteelle pyrkijän puolelta se oli Kristuksen julkinen tunnustaminen Herrana ja vapahtajana, ja sitoutuminen täyttämään kaiken sen mitä kristityltä opetuslapselta vaadittiin. Tämä on yhtenä syynä siihen, että latinalainen sana `sacramentum` omaksuttiin kristilliseen sanastoon. Se ei ole uskonnollinen sana, ja se tarkoitti `sitä millä joku henkilö on sidottu tai sitoo itsensä`, ja tätä sanaa käytettiin puhuttaessa sotilaitten vannomasta uskollisuudenvalasta tai siitä vakuudesta, jolla käräjöitsijä sitoutuu alistumaan laillisen tuomioon. Seurakunnan puolelta kaste oli merkki uskovaisen hyväksymisestä ja ottamisesta kristilliseen yhteyteen.

... Apt. 2:38, 41 mainitun kasteen silmäänpistävä merkitys ei ollut se, että nuo kolmetuhatta kastettiin - toimitus, jonka katsojat lienevät tulkinneet eri tavoin - vaan se, että kaste toimitettiin ja otettiin vastaan `Jeesuksen Kristuksen nimeen`, sen Ainoan, jonka kansalliset johtajat olivat hyljänneet ja tuominneet kuolemaan kirottuna herjaajana. Nuo kolmetuhatta astuivat rohkean askeleen, tunnustaessaan julkisesti Jeesuksen Herraksi ja Messiaaksi.

... Upottamalla toimitettu kaste ei tullut yleiseksi maailmanlaajuisessa kirkossa pääasiallisesti käytännöllisistä syistä. On ilmastoja, olosuhteita ja tilanteita, joissa tämä käytäntö olisi mahdoton. Tämän johdosta monet kirkkokunnat ovat korvanneet upottamisen pirskottamisella, mikä on vertauskuvan vertauskuva. Pelastukselle välttämättömän ehdon täytyy olla yleisesti arvossa pidetty. Jos julkinen veteen upottaminen olisi pelastukselle välttämätön, monet, jotka elävät sellaisissa olosuhteissa joissa he eivät voi tuota ehtoa täyttää, suljettaisiin armon ulkopuolelle. Toiselta puolen katumuksen ja uskon ehdoton vaatimus voidaan täyttää kaikkina aikoina, sen voi täyttää jokainen jokaisessa paikassa."

Nyt on syytä vielä korjaukseen.

Korjauslisäys "Kastetotuutta etsimässä ja löytämässä" artikkelin lukuun "Mitä kirkkoisät todistavat?", koskien Justinus marttyyrin keisari Antonius Piukselle osoitetun kirjeen opetuksia.

Itse asiassa edes ensimmäiset lainaukseni, eli ne pari kohtaa Justinus marttyyrin kirjeestä keisari Antonius Piukselle, eivät ole niin itsestään selvästi nykyistä sylilapsikäytäntöä tukevia, kuin ensinäkemältä voisi luulla. Vaikka Justinus näet käyttääkin opetuslapsiksi jo lapsina tehdyistä samaa, Matteuksen lähetyskäskystä tuttua matheeteuoo - verbiä, on erittäin epätodennäköistä, että hän näihin `jo lapsina opetuslapsiksi tehtyihin´ sisällyttäisi ymmärtämättömässä sylilapsi-iässä olevia. Tosiasiassa Justinus marttyyrikin todistaa tässä kyseessä olevassa kirjeessään selvääkin selvemmin uskovien kasteen puolesta, kuten kirjeen pitempi lainaus osoittaa.

Justunus selittää pitemmän lainauksen mukaan seuraavaa:

"Minä tahtoisin nyt selittää, kuinka me, jotka Kristus on uudistanut, olemme jättäytyneet Jumalalle, jotta ei, jos minä tämän sivuuttaisin, voitaisi minua katsoa epärehelliseksi jossakin kohden tätä selontekoani. Kaikkia, jotka ovat tulleet vakuuttuneiksi ja uskovat, että se, mitä me opetamme ja puhumme, on totta, ja jotka tunnustavat voivansa elää sen mukaan, opetetaan ensin rukoilemaan ja paastoten pyytämään Jumalalta entisiä syntejään anteeksi. Ja myös me paastoamme ja rukoilemme yhdessä heidän kanssaan. Sitten me johdatamme heidät johonkin paikkaan, jossa on vettä, ja he uudestisyntyvät samalla tavalla kuin mekin uudestisynnyimme. Sillä he vastaanottavat silloin vesipeson kaikkien Isän ja Herran Jumalan nimessä ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Pyhän Hengen nimessä."

Tähän loppui Justinuksen selitys, ja nyt kommentoin sitä hiukan:

Justinus kirjoitti, "Kristuksen uudistamista Jumalalle jättäytyneistä, jotka ovat",, vesikasteensa edellä,, "tulleet vakuuttuneiksi ja uskoviksi." He ovat myös kasteensa edellä "tunnustaneet haluavansa ja kykenevänsä elämään kristittyinä." Kasteensa edellä "heidän tuli rukoilla ja pyytää Jumalalta entisiä syntejään anteeksi."

On näin ollen paljon helpompaa ymmärtää Justinuksen näkemys kasteen yhteydessä uudestisyntymisestä nyt, kun tälle uudestisyntymiskasteelle (Joh.3:5) astuvat vain uskoon tulleet ja uskonsa tunnustavat. Justinus käsitti uudestisyntymisen tapahtuvan kasteen yhteydessä, mutta ei ilman kastettavan uskoa, eli kastetta edeltävää uskoon tuloa.

Päivityslisäys:

Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan eksegetiikan laitos on julkaissut nettisivuillaan Justinus Marttyyrin tekstejä suomeksi.

Ensimmäisen Justinuksen apologian tekstistä on luettavissa kohdasta 61 seuraavaa:

"" 61 Me selitämme senkin, millä tavalla olemme antaneet itsemme Jumalalle ja millä tavalla meidät on tehty uusiksi ihmisiksi Kristuksen kautta, jotta emme jättäisi mitään pois ja siten näyttäisi antavan vääristelevää kuvaa. (2) Kaikkia, jotka ovat uskovat varmasti meidän lausumamme ja opettamamme asiat tosiksi sekä voivat sitoutua elämään oppimme mukaan, opetetaan rukoilemaan ja paastoten pyytämään anteeksiantoa aikaisemmin tehdyistä synneistä, ja me rukoilemme ja paastoamme heidän kanssaan. (3) Sen jälkeen viemme heidät paikkaan, jossa on vettä. Siellä he saavat syntyä uudesti sillä samalla tavalla, jolla me itsekin olemme uudestisyntyneet. Sitten heidät pestään vedessä Jumalan, kaiken Isän ja Valtiaan, Pelastajamme Jeesuksen Kristuksen sekä Pyhän Hengen nimeen. (4) Kristus on sanonut (Joh. 3:5 + Matt. 18:3): ”Jos te ette synny uudesti, te ette pääse taivasten valtakuntaan.” (5) Kaikille on selvää, ettei kerran syntynyt voi palata äitinsä kohtuun.

(6) Kuten olemme edellä kirjoittaneet, profeetta Jesajan kautta on sanottu, millä tavalla syntiä tehneet ja kääntyneet vapautuvat synneistään. (7) Sanat ovat nämä: (Jes. 1:16–20): ”Peseytykää, tulkaa puhtaiksi, riuhtaiskaa pahat teot irti sieluistanne, oppikaa tekemään hyvää, tuomitkaa orvon hyväksi ja hankkikaa leskelle oikeus. ’Tulkaa, selvittäkäämme miten asia on’, sanoo Herra. ’Jos teidän syntinne ovat purppuranpunaiset, minä teen ne valkeiksi kuin villa ja jos ne ovat kirkkaan punaiset, minä teen ne valkeiksi kuin lumi. (8) Mutta jos te ette kuuntele minua, miekka nielee teidät; sillä näin on Herran suu puhunut.’”

(9) Tästä syystä me olemme saaneet apostoleilta seuraavan opetuksen. (10) Meillä ei ole tietoa ensimmäisestä syntymästämme, kun olimme välttämättömyyden pakosta syntyneet märästä siemenestä vanhempiemme yhdynnän kautta, ja me olimme tottuneet pahoihin ja kelvottomiin tapoihin. Jotta emme pysyisi pakon ja tietämättömyyden lapsina, vaan tulisimme vapaan valinnan ja tiedon lapsiksi ja jotta saisimme aiemmin tekemämme synnit anteeksi vedessä, syntejään katuvan ja uudestisyntymistä odottavan avuksi kutsutaan nimeltä Jumalaa, kaikkeuden Isää ja Valtiasta. Se, joka johdattaa kastettavan peseytymään, kutsuu yksin tätä nimeä. (11) Kukaan ei kykene antamaan nimeä sanoin ilmaisemattomalle Jumalalle; jos joku julkenisikin väittää sellaisen olevan olemassa, hän osoittaisi olevansa parantumaton hullu. (12) Tätä pesua kutsutaan valaistumiseksi, koska nämä asiat oppineet ihmiset ovat valaistuneet mieleltään. (13) Niin valaistunut pestään Jeesuksen Kristuksen, Pontius Pilatuksen aikana ristiinnaulitun nimessä sekä Pyhän Hengen nimessä, joka on profeettojen kautta ennalta julistanut kaiken tästä Jeesuksesta. ""

Ensimmäisen apologian kommentaarista tähän ensimmäiseen apologiaan on luettavissa kääntäjän seuraava kommentti:

"" 61 Todisteltuaan kristittyjen uskon korkeaa ikää ja moraalista voimaa Justinos siirtyy kuvaamaan varsin avoimesti kristillistä kulttia, jota syytettiin salaperäiseksi ja moraalittomaksi; tästä ks. edellä selitystä kohtaan 26.7.

(2)–(3) Varhaisin konkreettinen kristillisen kastekäytännön kuvaus on Did. 7.1–4, jossa kehotetaan kasteopetuksen jälkeen kastamaan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen mieluiten kylmää ja juoksevaa vettä käyttäen. Didakheen kohta todistaa, että jo 1. ja 2. vuosisadan vaihteessa niin kastettava kuin kastaja sekä jotkut muutkin ovat paastonneet ennen toimitusta. Pietarin suuhun sovitetun ohjeen mukaan kastettavan tulisi paastota vähintään vuorokauden ajan ennen kastetta; Ps.-Klem. Rec. 7.34. Rukous ja paasto näyttävät liittyneen pahojen henkien karkottamiseen, kuten Jeesuksen lauselma hankalan riivaajan ulosajamisesta jakeessa Matt. 17:21 näyttäisi osoittavan. Kasteelle valmistautumista rukoillen ja paastoten sekä kasteeseen liittyvää synnintunnustusta kuvaa myös Tertullianus, De Bapt. 20.1; veden puhdistavasta ja pyhittävästä voimasta ks. De Bapt. 4. – Kasteesta uudestisyntymiseen johtavana pesemisenä ks. Tiit. 3:5; vrt. Ef. 5:25–27; 1. Piet. 1:3, 23.

(4) Yhdistelmäsitaatin alkuperä on epäselvä. Justinos saattaa olla käyttänyt Johanneksen evankeliumia, mutta joidenkin tutkijoiden mukaan taustalla on Rooman kirkon kasteliturgia (Bellinzoni (1967), 138). samansisältöinen formeli tunnetaan myös muista teksteistä: Hippolytos, Ref. 8.10.8; Apost. Const. 6.15.5; Ps.-Klem. Hom. 11.26.2; Ps.-Klem. Rec. 6.9,2.

(6)–(8) Jesaja–sitaatti esiintyy toisessa tarkoituksessa edellä kohdassa 44.3–4. Asiasisällön osalta ks. Dial. 44.4, jossa Justinos puhuu kastetta seuraavasta synnittömästä elämästä.

(12) Kasteesta valaistumisena ks. myös Dial. 39.2; 122.1; Klemens Aleksandrialainen, Paid. 1.6.26. Jo Heprealaiskirjeessä puhutaan kristityistä ”valoon päässeinä” (6:4; 10:32). Pseudokleemensiläisessä kirjallisuudessa sanotaan, että kasteessa ”taivaallinen Henki” valaisee kastettavan (Rec. 9.7.5). ""

"Justinus Marttyyrin maailma" - osiossa kääntäjät selostavat edellä lukemamme merkitystä seuraavasti:

"" Ensimmäisen apologian viimeisissä luvuissa Justinos kuvaa kirkon sakramentaalista elämää. Kristillisestä uskosta opetusta saaneet ja siitä vakuuttuneet sitoutuvat elämään uskonsa mukaan ja rukoilevat paastossa Jumalalta anteeksiantamusta aiemmista synneistään. Tämän jälkeen heidät viedään paikkaan, jossa on vettä, ja he saavat syntyä uudestaan peseytyessään Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen (1. Apol. 61.1–3). Justinos korostaa, että kaste tapahtuu kastettavan vapaasta tahdosta, ja tämä sitoutuu siinä tietoisesti uuteen elämään, parannuksen tehneenä ja vapaana menneessä elämässään tekemistään synneistä. Hän kuvaa kastetta valaistukseksi siinä mielessä, että kastetut valaistuvat mieleltään (61.10–13). Justinos näyttää tunteneen ainoastaan aikuisten kasteen. Kasteella ei ole minkäänlaista itsenäistä arvoa, vaan se johtaa kristityn henkilökohtaiseen taisteluun kaikkea syntiä ja pahaa vastaan.

Justinos kuvaa myös kokousta, johon uusi kristitty johdetaan kasteen jälkeen (1. Apol. 65). Koska hän ei kuvaa kokoontumispaikkaa millään tavoin, hänen voi olettaa tarkoittaneen mitä tahansa tarkoitukseen sopivaa kokoontumistilaa. Kastettu johdetaan niin kutsuttujen veljien luo, jotka rukoilevat itsensä, kastetun sekä muiden kristittyjen puolesta, että he kaikki tekisivät oikeita tekoja ja pelastuisivat. Rukousten jälkeen veljet tervehtivät toisiaan suudelmin. Tätä seuraa itse ehtoollinen, jonka toimittamista johtaa ”veljien johtaja”. Tälle tuodaan leipä, vesipikari sekä toinen pikari, johon on sekoitettu viiniä ja vettä. Johtaja lausuu kiitosrukouksen, johon koolla olevat kristityt vastaavat sanomalla ”amen”. Tämän jälkeen diakonit jakavat leipää, vettä ja viiniä läsnäoleville ja vievät niistä osansa myös poissaoleville. Justinos korostaa, että ehtoollinen kuuluu vain kastetuille kristityille, sillä kysymys ei ole tavallisesta ruoasta eikä juomasta. Kun kastettu kristitty nauttii Jeesuksen Kristuksen lihaa ja verta, ne tulevat (”muuttuvat”) hänen omaksi lihakseen ja verekseen (66.1–2). Justinos sitä vastoin ei edes yritä selittää, miten leipä ja viini muuttuvat Kristuksen lihaksi ja vereksi. Tekstistä ei myöskään voi päätellä, mitä muuta kasteen yhteydessä tapahtuu. Voimme vain otaksua, että Justinoksen tuntemaan kastekäytäntöön liittyi myös kastettavalle osoitettuja kysymyksiä ja jonkinlainen uskontunnustus (vrt. 1. Apol. 61.13). Koska Justinos oli osoittanut apologiansa keisarille, hän piti erityisen tärkeänä korostaa, ettei kasteella ja ehtoollisella tapahdu mitää häpeällistä ja moraalitonta, kuten jotkut olivat väittäneet. Sen sijaan hän pitää Mithran mysteerejä demonisena jäljitelmänä kristittyjen ehtoollisesta (Dial. 66.4).

”Veljien johtajalla” Justinos tarkoittaa mitä ilmeisimmin yhteisön johtajaa, jota hän ei kuitenkaan nimitä piispaksi. Yksinkertaisin selitys tälle on se, ettei Rooman suurkaupungin kristityillä toisen vuosisadan puolivälissä vielä ollut yhtä ainoaa ”piispaa”. On epäselvää, montako kristillistä ryhmää tai yhteisöä Rooman miljoonakaupungissa oli ja oliko niillä tässä vaiheessa keskitettyä johtoa. Piispuus kehittyi voimakkaasti Rooman yhteisöissä parinkymmenen vuoden kuluessa Justinoksen kuolemasta, ja sen tavoittelusta seurasi huomattavia kiistoja.

Justinos kuvaa lopuksi myös kristittyjen yhteistä kokoontumista sunnuntaisin (1. Apol. 67). Silloin luetaan ”apostolien muistelmia” ja profeettoja, minkä jälkeen johtaja pitää kehotuspuheen. Tämän jälkeen kaikki rukoilevat seisaaltaan. Sitten tuodaan esiin leipä, viini ja vesi. Johtaja kiittää ja rukoilee, ja kansa vastaa sanomalla ”amen”. Ehtoollinen jaetaan yllä kuvattuun tapaan. Varakkaiksi itsensä tuntevat osallistuvat köyhille, orvoille, sairaille, vankeudessa oleville ja matkalla oleville muukalaisille kerättävään uhrilahjaan kykyjensä mukaan.

Tekstistä voi päätellä, että ehtoollinen oli Justinokselle sunnuntaisen jumalanpalveluksen keskeinen osa. Hänelle se palveli luonnollisella tavalla kristillisen uskon kollektiivista ja korostetun eettistä luonnetta. Hänen aikanaan ei näytä olleen erityisen kiinteää liturgiaa, koska kirjoituksia luettiin ”siinä määrin kuin aika riittää” 67.3), ja kokouksen johtajan edellytettiin rukoilevan ”parhaan kykynsä mukaan” (67.5). ""

Ongelmallisempia ovat sen sijaan Origeneksen (185-254) kirjoitukset:

"Kirkollisen ohjeen mukaan pitää kastaa myös pieniä lapsia. ... Kirkko on saanut apostoleilta perimätavan kastaa myös pieniä lapsia. ... Koska synnynnäinen saastutus pestään pois kasteen kautta, pienet lapsetkin tulee kastaa. Sillä jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan."

Edellä lainatut Origeneksen lausumat tuskin oikeuttavat sellaiseen johtopäätökseen, jonka mukaan ne kirkkoyhteisöt joiden elämässä Origenes oli itse mukana, olisivat säännöllisesti ja järjestään kastattaneet jäsenilleen syntyneet sylilapset. Kristityksi kääntyneen, perheen omistavan pakanayksilön koko perhekuntaakaan tuskin kastettiin tämän yhden henkilön kääntymyksen perusteella kerralla. Se olisi näet turhentanut koko Aleksandrian katekeettakoulun merkityksen. Tämä käy ilmi Peter Halldorfin kirjasta "21 kirkkoisää", jossa hän sivulla 82 selostaa Aleksandrian tilannetta puhjenneen vainon aikana:

"Vaino ja Klemensin pakeneminen kaupungista jättivät Aleksandrian katekeettakoulun - se oli eräänlainen raamattukoulu, jossa vasta kääntyneitä valmennettiin kasteelle ja elämään Kristuksen seuraamisessa - tyhjiöön. Kriittisessä tilanteessa piispa Demetrios nimitti 18 vuotiaan Origeneksen koulun uudeksi rehtoriksi. ..."

Origeneen lausumat todistavat selvästi hänen omista myöhemmistä oppipäätelmistään, tuskin kuitenkaan hänen nuoruutensa aikaisen seurakunnan käytännöstä. Itsekin kääntyneitä kasteelle valmentavan katekeettakoulun rehtorina hän tuskin samanaikaisesti olisi asettanut kristittyjen perheiden sylilapsia niin erikoiseen asemaan, että olisi puoltanut heidän kastamistaan täysin ymmärtämättömässä iässä. Eiköhän hän ole tarkoittanut "pienillä lapsilla" sellaisia lapsia, jotka ovat kasvaneet sen verran, että itsekin ovat alkaneet ymmärtää jotain kastetoimituksen merkityksestä. Myöhemmin Origenes sitten omaksui toisenlaisen mielipiteen, joka kuvastuu hänen kirjoituksistaan.

On näet todettava, että jo Origeneksen aikana hyvin pientenkin lasten kasteita ilmeisestikin esiintyi joidenkin seurakuntien käytäntönä. Jo aikaisemmin lainasin erään toisen kirkkoisän, Origeneksen aikalaisen Hippolytos Roomalaisen tekstiä hänen kirjastaan "I apostoliki paradosis" "Apostolinen perinne". Lainaan sen nyt tähän toiseen kertaan.

Kirjassaan Hippolytos Roomalainen kuvaa sitä kastekäytäntöä, joka oli vallalla Rooman seurakunnassa jo 200-luvun alussa. Tämän kuvauksen mukaan:

"...Kastetta edelsi kolmen vuoden valmistusaika, jona aikana kastekokelaalle opetettiin kristinuskon sisältöä. Kastetta edelsi pahojen henkien karkottamisakti, sitten torstaipäivänä otettu kylpy, ja jälleen uusi henkien karkotusakti. Kastetta edelsi myös kastettavien paasto. Sitten seurasi lauantaiyön valvojaiset Raamatun lukemisineen ja viimeisine opetuksineen, ja vasta sitten päästiin kasteelle. Kastetoimitukseen keräännyttiin kukonlaulun aikaan (johonkin virtaavan ja puhtaan veden ääreen, myöhemmin kirkkojen kastealtaille), ja kastettavien oli ensin rukoiltava kasteveden äärellä. Kastettava kääntyi ensin länttä kohti ja kielsi saatanan, sitten hän kääntyi itää kohti ja tunnusti Kristuksen. Jokaisen tuli sanoutua irti saatanasta, lausumalla: "Minä luovun sinusta, saatana ja kaikesta sinun palveluksestasi ja kaikista sinun teistäsi. "

Tämän jälkeen kastettavat voideltiin öljyllä, ja seurakunnan vanhin lausui: "Väistykööt kaikki pahat henget sinusta kauaksi." Tämän jälkeen seurasivat kysymykset uskosta Isään Jumalaan, Jeesuksen Kristukseen, Pyhään Henkeen, pyhään seurakuntaan ja ruumiin ylösnousemukseen. Heiltä kysyttiin heidän uskoaan kolme kertaa. Jos lapset eivät voineet antaa itse kastekysymyksiin vastauksia, sen tekivät vanhemmat heidän puolestaan. Tätä vaihetta seurasi riisuutuminen. Naisten oli pantava pois kaikki korunsa ja päästettävä hiuksensa valloilleen. Sitten astuttiin veteen. Ensin kastettiin lapset, seuraavaksi kastettiin täysikasvuiset miehet, ja viimeiseksi tuli naisten vuoro.

Kastettavat painettiin kolme kertaa veteen. Kastettavat voideltiin taas öljyllä, jonka jälkeen he saivat pukeutua. Kastetta seurasi eukaristian vietto, jolloin leivän ja viinin antamisen välillä kastetuille annettiin myös maidon ja hunajan sekoitusta."

Näin siis edellä Hippolytos Roomalainen.

Erityisen merkittävää Hippolytoksen selostuksessa on maininta lapsista:

"Jos lapset eivät voineet antaa itse kastekysymyksiin vastauksia, sen tekivät vanhemmat heidän puolestaan."

Tässä ei välttämättä edellytetä, että kristittyjen perheisiin syntyneet lapset järjestään kastettiin niin nuorina, etteivät he kyenneet vastaamaan, vaan paremminkin edellytetään, että lasten vastaamattomuus oli poikkeustapaus. Normaalisti kristittyjen perheisiin syntyneet lapsetkin vastasivat omasta puolestaan, sillä he menivät kasteelle vasta sitten, kun olivat jo tulleet ymmärtävään ikään.

Tätä edellyttää muuten jo kirkkojen kastealtaatkin, joihin kastettavien tuli itse astua, askelma askelmalta syvemmälle astuen, kunnes altaan pohjalle päästyään, altaassa jo odottava piispa tai diakoni painoi kastettavan pään kolmasti veden alle.

Sanatarkempi lainaus Hippolytoksen tekstin eräästä kohtaa kuuluu:

"Kukonlaukun aikaan heidän on ensin rukoiltava veden ääressä. Kun he tulevat veden ääreen, tuon veden tulee olla puhdasta ja virtaavaa. Ja heidän on riisuttava vaatteensa. Pienet lapset on kastettava ensin. Jos he voivat antaa vastauksia omasta puolestaan, he vastaavat itse. Jos eivät voi, vastaukset antakoot vanhemmat tai joku muu perheen jäsen. Seuraavaksi heidän on kastettava täysikasvuiset miehet; ja viimeksi naiset, kun nämä ovat ensin irrottaneet hiuksensa ja laittaneet kultakorunsa syrjään. Kukaan ei saa laskeutua veteen niin, että hänellä olisi mukanaan jokin vieras esine."

Lasten kykenemättömyydellä tarkoitetaan ilmeisestikin sellaisen kristityksi kääntyneen perhekunnan lapsia, joiden molemmat vanhemmat olivat kristityiksi kääntyneitä ja kolmevuotisen kastekoulun juuri käyneitä. Heidän lapsiaan ei ilmeisestikään jätetty enää tähän aikaan Rooman seurakunnassa kasteesta osattomiksi. Kyse on pääsääntöisesti senikäisistä pienistä lapsista, jotka saattoivat odotteen mukaan itse antaa vastaukset kastekysymyksiin.

Kuitenkin ilmaisu: "Jos eivät voi, vastaukset antakoot vanhemmat tai joku muu perheen jäsen" viittaa selvästi perhekuntakasteeseen, jonka yhteydessä kastettiin niinkin pieniä lapsia, jotka eivät kyenneet vielä itse vastaamaan. Epätodennäköistä näet on, että ilmaisulla "jos eivät voi" tarkoitettaisiin kastekysymyksiä kysyttäessä "lukkoon mennyttä" varttuneempaa lasta, jota vanhempien täytyi sivusta auttaa tunnustuksista suoriutumiseen.

Entä, mitä on sanottava kirkkoisä Augustinuksesta joka eli vuosina 354-430 ja väitti Origeneksen tavoin:

"Kirkon tapa kastaa pienokaisia ei ole halveksittava eikä myöskään uskottava, ellei se olisi apostolinen tapa. Kirkko on aina käyttänyt lapsikastetta. Se on aina pitänyt siitä kiinni."

Vastaus löytyy Peter Halldorfin kirjasta, sivulta 176, jossa hän selostaa Augustinuksen syntymän jälkeistä Augustinuksen perheen tilannetta:

"Äiti Monica, oli liittynyt Pohjois-Afrikan kirkkoon ja odotteli sinne miestään, joka oli vasta katekumeeni. Koskapa tuohon aikaan kaste sai odottaa siihen asti, että lapset itse ymmärsivät jotain sen sisällöstä, ei Augustinustakaan oltu kastettu. Mutta kun hän pienenä lapsena sairastui vakavasti, hänen vanhempansa valmistautuivat viemään hänet kasteelle. Hän kuitenkin toipui, ja kastamista lykättiin tuonnemmaksi."

Sivulla 191 Halldorf kertoo kirjassaan, mihin asti "tuonnemmaksi" Augustinuksenkin kastamista lykättiin. Sitä lykättiin aina hänen kristityksi kääntymisensä jälkeiseen aikaan:

"Augustinus oli kääntyessään 32- vuotias. ..."

"Kun syksy vaihtui talveksi, Augustinus palasi kaupunkiin. Hän oli nyt valmis ilmoittautumaan kasteelle. Pääsiäisyönä 387, Milanon keskustan suuren kirkon läheisyydessä olevaan Ambrosiuksen kastekappeliin käy vastakääntyneiden kulkue. Vannottuaan ensin irtautuvansa perkeleestä ja koko hänen joukkiostaan, Augustinus astuu yksin, alastomana, kylmään veteen verhon takana, joka erottaa miehet ja naiset toisistaan kastekappelissa. Kolmasti piispa upottaa hänet veteen ajan tavan mukaan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. ..."

On pääteltävissä, että Augustinuksen lausumat: "kirkon tapa kastaa pienokaisia..." ja "Kirkko on aina käyttänyt lapsikastetta..." ovat koskeneet samanlaisia hätätilanteita, mikä syntyi itse Augustinuksen lapsuudessa. On myös pääteltävissä, että normaalitapauksissa sellaisten kristittyjen perheidenkin lasten kastetta, jotka olivat syntyneet vanhempien jo ollessa kristittyjä ja kastettuja, lykättiin siihen asti, että lapset itsekin ymmärsivät jotain sen sisällöstä. Tähän poikkeuksen muodostivat ne täydet perhekunnat, joiden kaikki ymmärtävässä iässä olevat jäsenet kääntyivät samaan aikaan kristityiksi. Kastekoulun käytyään koko perhekunta kastettiin, pienet vastaamaan kykenemättömät lapsetkin mukaan lukien.

Turha on kuitenkaan yrittää Augustinukseen vetoamalla raamatullistaa kirkon nykyistä kasteoppia ja kastekäytäntöä, yrittämällä väittää, että oppi ja käytäntö olisi sama kuin ensimmäisten vuosisatojen kirkolla. Nykyajan kirkko kastattaa kaikki jäsenensä ymmärtämättömässä iässä, kun taas alkukirkon jälkeisten ensimmäisten vuosisatojen aikana ymmärtämättömässä iässä olevan kastaminen oli poikkeus. Todennäköistä on, että alkukirkon aikana ei kastettu ymmärtömattömässä iässä olevia ollenkaan.

Augustinuksen mukaan kasteen sakramentti ja sakramentissa oleva voima on erotettavissa toisistaan. Sakramentti itsessään on hänen mukaansa "merkki", sakramentissa oleva "voima" taas vaikuttaa armon, joka synnyttää uudelleen. Tämä Augustinuksen sakramenttinäkemys tuli vallitsevaksi läntisessä kirkossa.

Kun päästiin reformaation aikaan, Augustinusta arvosteltiin näkemyksistään voimakkaasti. 1500 luvun protestanttinen teologi Petrus Vermigli muun muassa totesi:

"Augustinus erehtyi tässä opissa vakavasti, koska hän luki liian paljon kasteen ansioksi. Hän ei tunnusta, että kaste on vain ulkoinen uudestisyntymisen symboli, vaan on sitä mieltä, että kastetuksi tuleminen synnyttää meidät uudelleen, ottaa meidät Jumalan lapsiksi ja me pääsemme Kristuksen perheeseen."

On syytä kerrata, mitä Kreikan Evankelinen seurakunta kasteesta opettaa:

"...Kristillisyyden alkuaikoina kastettavat olivat poikkeuksetta jo ymmärtävässä iässä olevia. He olivat syntyperältään joko juutalaisista tai pakanakansoista, ja tulivat kristityiksi kuultuaan ja uskottuaan evankeliumiin. Juuri kasteen välityksellä he antoivat julkisen tunnustuksen uskostaan ja armon työstä, joka heidän elämässään oli tapahtunut. Näin he tulivat näkyvän Kristuksen seurakunnan jäseniksi.

Tutkikaamme nyt kasteen merkitystä. Sekä itäinen että läntinen kirkko pitää kastetta (joka toimitetaan meidän päivinämme miltei poikkeuksetta lapsille) mysteeriona. Tämä mysteerio saa aikaan kastettavan lapsen puhdistumisen perisynnistä, sekä myös lapsen uudestisyntymisen. Evankelinen seurakunta sen sijaan pitää kastetta sisäisen uudestisyntimisen ulkoisena symbolina, milloin on kysymys ymmärtävässä iässä kastettavasta. Se on pelastavaan Kristukseen kohdistuvan julkisen uskontunnustuksen sinetti. Mitä taas tulee lapsiin, jotka eivät ole sillä paikalla, että tuntisivat tai ymmärtäisivät mitään näistä asioista, kastetta pidetään vanhempien toimesta suoritettavana lapsien vihkimisenä Kristukselle.

Mitä tulee teoriaan kasteen mysteeriosta ja kastettavan uudestisyntymisestä, sen kannattajat pitäytyvät muutamiin Uuden testamentin kohtiin, joissa uudestisyntyminen yhdistetään vesikasteeseen, kuten myös Pyhän Hengen lahjan saaminen (Mark.16:16, Joh.3:5, Apt.22.16, 2.38, 1 Kor.6:11, Gal.3:27, Tiit.3:5). Myös muutamat kirkkoisät kirjoittivat usein kasteesta, yhdistäen sen uudestisyntymiseen ja syntien anteeksiantamiseen.

Oletamme kuitenkin, että on verraten helppo osoittaa, ettei kaste aikaansaa ollenkaan uudestisyntymistä, vaan pikemminkin uudestisyntymisen tulee edeltää, tai ainakin sen tulisi edeltää kastetta. Kastehan on oikeastaan vain ulkoinen merkki sitä edeltäneestä uudestisyntymisestä. Täten olisi aina ymmärrettävä ymmärtävässä iässä olevien kasteen merkitys. Uudessa testamentissa ja ensimmäisten vuosisatojen kirkkoisien teoksissa on nimittäin aina kysymys ainoastaan ymmärtävässä iässä olevien kastamisesta, koska (ja tämänhän totesimme jo edellä) lapsikaste tuli seurakuntien käyttöön paljon myöhemmin."

Näin siis kertaus Kreikan Evankeelisen seurakunnan kasteopetuksesta

Joachim Jeremias esittää kirjassaan "Lapsikaste kirkon alkuaikoina" tulkinnan, jonka mukaan lapsikaste olisi ollut seurakuntien käytössä jo apostoliselta ajalta periytyneenä. Hän selittää alkukirkon aikaa seuraavien myöhempinä vuosisatoina havaittavan kasteen lykkäämiskäytännön johtuneen siitä, että taikauskoinen käsitys kasteesta oli voittanut kristityissä perheissä alaa. Ajateltiin kasteen jälkeisten syntien anteeksisaamisen olevan näet ongelmallisempaa kuin kastetta edeltävien syntien. Tästä syystä kristityt perheet muuttivat kastekäytäntöään lastensa suhteen, alkaen lykätä lastensa kastamista myöhempään ikään.

Edelliseen on sanottava, ettei Jeremiaksen selitys tunnu oikein uskottavalta. Se näet, että tämä taikauskoinen käsitys olisi saanut kristityt hylkäämään ja muuttamaan apostoliselta ajalta periytyneen ja vakiintuneen lapsiensa kastamiskäytännön niinkin laajalti kuin mistä historia todistaa, tuntuu ei-uskottavalta. Paremminkin tämän taikauskoisen käsityksen valtaan pääsy todistaa juuri päinvastaista: sitä, että kastaminen kuului alkuaan kristityissäkin perheissä kunkin ymmärtävään ikään tulleen kristityn yksilön tietoisen uskonratkaisun yhteyteen.

Lisäisin vielä, että Matti Väisäsen kastekirjat, joiden piti lyödä "jauhot suuhun" uskovien kasteen kannattajille, eivät todellakaan ole täyttäneet odotusta. Päinvastoin, nämä kirjat saivat minut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että Väisänen on pahasti eksynyt totuudesta "sakramenttimagiaa" puolustamaan, kuten oli odotettavissakin.

Selvää sakramenttimagiaa on näet sellainen väite, että Jumala muka vaikuttaisi kastetapahtumassa niin, että Hän lahjoittaisi kastettavalle sylilapselle lapsen ymmärryskyvystä täysin riippumattoman pelastavan uskon.

Selvää sakramenttimagiaa on myös väittää itse kastetoimituksen pelkkänä toimituksena uudesti synnyttävän sen enempää sylilasta kuin aikuistakaan. Kyllä kaste (Jumalan pelastusneuvonpiteenä vaikuttaakseen) aina edellyttää kastettavalta uskoa ja luottamusta.

Erikoisesti Väisäsen kirkkohistorian lainauksista paistaa läpi tarkoitushakuisuus. Ilmeinen tarkoitus on nimenomaan pimittää lukijalta tekstin todellinen sanoma sillä, että lainataan kokonaisuudesta vain pieni kappale, joka sitten selitetään väärin. Oivaksi esimerkiksi sopii vaikkapa Justinus-marttyyrin lainaukset, josta jatkossa enemmän.

Olen jo aikaisemmin lainannut pariin otteeseen tekstiä Juhana Lehmuskosken kirjasta "Yksi kaste". Rohkenen vielä lainata hänen kirjoittamansa kirjan kirkkohistoriallista selostusta apostolisen ajan jälkeisistä ajoista. Vaikka on ilmeistä, että tässäkin tekstissä on joitakin tulkinnallisia erheitä, se on kuitenkin ainoa minun käsiini kulkeutunut luotettava tätä aihetta käsittelevä kirja. Se lainaa lähteitään sen verran laajasti, että ilmeinen totuuskin on riveiltä sekä rivien välistä luettavissa.

"2. Apostolisten isien aika n. v. 100-150.

Apostolien opetus.

Apostolien opetus eli Didakhe on apostolisten isien kirjoituksista vanhin, josta käy ilmi seurakuntien kastekäytäntö. Didakhe ilmoittaa otsikokseen: "Herran opetus pakanoille kahdentoista apostolin välittämänä." Siitä huolimatta sitä ei voida pitää Jeesuksen kahdentoista opetuslapsen kirjoittamana. Jo Eusebius toteaa, että se on katsottava epäperäiseksi, ei siis apostolien itsensä kirjoittamaksi (Kirkkohistoria 111 25: 4).

Apostolien opetus paljastaa joka tapauksessa aikansa kastekäytännön. Se on kirjoitettu noin vuonna 100. Apostolien opetus säätää kasteesta: "Mitä kasteeseen tulee, kastakaa seuraavasti. Kun olette lausuneet kaiken ... edellä olevan, kastakaa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, juoksevaa vettä käyttäen. Mutta jos sinulla ei ole juoksevaa vettä, kasta muuhun veteen. Jos et voi kastaa kylmää vettä käyttäen, kasta lämpimällä. Mutta jos sinulla ei ole kumpaakaan, valele päähän kolmesti vettä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Ennen kastetta paastotkoot kastaja ja kastettava sekä jotkut muut lisäksi, jos on mahdollista. Kastettavan käske paastota päivä tai kaksi ennen toimitusta" (Did. 7: 1-4).

Pyrkimyksenä on, että kaste voisi tapahtua juoksevassa vedessä. Kirjoittajalla on ilmeisesti mielessään Johannes Kastajan Jordan-virrassa suorittamat kasteet. Hän edellyttää, että kastamisen tulee tapahtua upottamalla. Eräs poikkeuksellinen menettely kuitenkin sallitaan. Ainoastaan siinä tapauksessa, että ei löydetä vettä, johon kastettava voitaisiin upottaa, kirjoittaja sallii valelemalla suoritetun kasteen. Kirjoittaja ei aseta valelukastetta samanarvoiseksi upottamisen kanssa. Ne eivät ole vaihtoehtoja, joista saisi valita mieleisensä. Mikäli suinkin mahdollista, kastaminen tuli suorittaa upottamalla. Annetut ohjeet osoittavat selvästi, että vielä tuolloin pidettiin upottamista alkuperäisenä, apostolisena kastekäytäntönä. Tätä kuvaa vahvistaa maininta valelusta, joka oli kirjoittajan itsensä sallima helpotus muuten apostoliseen käytäntöön.

Kastettavan tuli paastota päivä tai kaksi ennen toimitusta. Tämä säädös paljastaa, että kastetut olivat tuolloin jo ymmärtävän iän saavuttaneita ja uudestisyntyneitä. Heidän viettämänsä paasto osoittaa henkilökohtaista tahtoa seurata Jeesusta. Kasteet olivat uskovien kasteita.

Vielä 100-luvun alussa oli käytännössä aivan samanlainen uskoon tulleiden upotuskaste kuin alkuseurakunnissa oli ollut. Suuntauksena tuntuu kuitenkin jo toisen vuosisadan alussa olleen säätää lisämääräyksiä. Paastoaminen kasteen yhteydessä sekä mainittu poikkeus upotuskaste-käytäntöön ovat sellaisia. Kirjoittaja antaa myös valmiit rukouskaavat, jotka tulee lausua sellaisinaan kiitosaterian yhteydessä: kiitosrukous maljasta (Did. 9: 2), kiitosrukous murretusta leivästä (Did. 9: 3, 4) ja kiitosrukous aterian jälkeen (Did. 10: 1-6). Valmiit kaavat ja lisämääräykset ovat osoitus seurakuntaelämän kangistumisesta, mikä oli jo käynnissä.

Ignatioksen kirje smyrnalaisille.

Ignatios ei ryhdy kirjeissään selvittelemään näkemyksiään kasteen sisällöstä tai toimittamisesta. Hän mainitsee kasteesta vain ohimennen kirjeessään smyrnalaisille. Se on kirjoitettu vuoden 110 tienoilla tai vuoteen 117 mennessä.

Piispan arvovaltaa korostaessaan Ignatios esittää: "Ilman piispaa ei ole lupa toimittaa kastetta eikä rakkaudenateriaa" (1 Sm.8:2). Muissa apostolisten isien kirjoituksissa ei esiinny samanlaista piispan aseman korottamista kuin Ignatioksella. Holmqvist toteaa: "Monarkkinen piispuus näki aivan varmasti päivänvalon Vähässä-Aasiassa, missä Ignatios on sen ensimmäinen tunnettu puolustaja" (Kirkkohistoria 1, 67). Ignatios on myös ensimmäinen, joka pitää välttämättömänä piispan läsnäoloa kastetoimituksessa.

Barnabaan kirje.

Barnabaan kirjeellä ei voi olla yhteyttä apostolien jälkeiseen sukupolveen. Päällekirjoituksessa esiintyvän Barnabaan nimen tarkoituksena on viitata Paavalin työtoveriin. Kirjeen sisällys osoittaa, että hän ei ole voinut olla kirjoittaja. Kirje on sen sijaan ajoitettu kirjoitetuksi hiukan ennen vuotta 135. Kirjoittaja selittää Vanhan testamentin kirjoituksia. Hän pitää ympärileikkausta vain muinaisajan väärinkäsityksenä. Jumala ei hänen mukaansa alunperinkään ole tarkoittanut, että Israelin kansan pitäisi harjoittaa lihan ympärileikkaamista (Barn. 9: 4).

Kirjeen kirjoittaja käsittää myös, että kaste tuottaa kristityille syntien anteeksiantamuksen. Hän esittää: "Tutkistelkaamme nyt, onko Herra huolenpidossaan antanut ilmoitusta myös vedestä ja rististä. Vedestä onkin kirjoitettuna Israelia koskeva sana, kuinka he eivät tule ottamaan vastaan kastetta, joka tuo syntien anteeksiantamuksen, vaan rakentavat omaan varaansa" (Barn. 11:1).

Kaste ja sen tuottama syntien anteeksiantamus kuuluvat kirjoittajan mukaan ainoastaan uskoon tulleille. "Huomatkaa, kuinka hän on määritellessänsä liittänyt toisiinsa veden ja ristin. Tämähän tarkoittaa: Autuaat ne, jotka ovat panneet toivonsa ristiin ja sitten astuneet veteen, sillä hän puhuu palkasta ajallaan; silloin, niin hän sanoo, minä olen sen maksava. Mutta nyt, kun hän sanoo, että lehti ei lakastu, hän tarkoittaa seuraavaa: kaikki puhe, mikä lähtee teistä, teidän suustanne, on saava monissa aikaan kääntymystä ja toivoa" (Barn. 11: 8).

Kasteveteen astuvat kirjeen kirjoittajan mukaan ne, jotka ovat panneet toivonsa ristiin. Hänen aikanaan on yhä kastettu vain uskoon tulleita. Uskoa ja uudestisyntymistä ei kirjeen mukaan saa aikaan kaste, vaan uskovien puheet. Kaste on tapahtunut kirjeen syntyaikoina vielä upottamalla. Kastettavien mainitaan astuvan veteen. Kastekäytäntö on siis sama kuin alkuseurakunnilla: uskovien upotuskaste. Vaikka Apostolien opetus olikin hyväksynyt poikkeustapauksissa valelukasteen, siitä ei tullut yleistä käytäntöä.

Barnabaan kirjeessä korostetaan kasteen tuottamaa syntien anteeksiantamusta. Se käsitetään eri asiaksi kuin uskoon tulo, joka tapahtuu Sanan kuulemisen kautta. Kasteen ymmärretään poistavan uskoon tulleiden synnit. "Mitä hän sen jälkeen sanoo? Ja oli virta, joka juoksi oikealta puolelta, ja siitä nousi kauniita puita. Ja joka vain niistä syö, on elävä iankaikkisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että me astumme veteen täynnä syntiä ja saastaa, mutta nousemme siitä sydämessämme hedelmä, nimittäin pelko, ja hengessämme toivo Jeesukseen. Ja sanat: joka vain niistä syö, on elävä iankaikkisesti, tarkoittavat: joka vain kuulee näiden puhetta ja uskoo, se on elävä iankaikkisesti" (Barn. 11: 10, 11).

Käsitys kasteen uskoville tuottamasta syntien anteeksiantamuksesta oli siemenenä myöhemmin syntyneille käsityksille, joiden mukaan kasteen jälkeen tehtyjä syntejä ei voi saada anteeksi.

Hermaan paimen.

Hermaan paimen on ilmeisesti syntynyt vuoteen 150 mennessä. Siinä esiintyy näkemys, että kasteen jälkeen tehdyt synnit saadaan anteeksi vain kerran. Kastetta pídetään siinä myös välttämättömänä pelastukseen.

Hermas näki näyssä paimenen, kääntymyksen enkelin, joka opetti häntä. Hermas kirjoittaa: "Sanoin: 'Herra, tahtoisin vielä jatkaa kyselemistäni.' 'Kysy', hän vastasi. Sanoin: 'Herra, olen kuullut eräiden opettajien sanovan, ettei ole olemassa mitään muuta kääntymystä kuin se, joka tapahtui silloin, kun astuimme veteen ja saimme anteeksiantamuksen aikaisemmista synneistämme. Hän sanoi minulle: 'Oikein olet kuullut. Juuri niin asia on..." (Herm. 31: 1,2).

Jo toisen kristillisen vuosisadan puolivälissä esiintyi sellaista opetusta, että kasteen jälkeen ei ole enää mahdollisuutta kääntymykseen. Kastetta korostettiin syntien anteeksiantamuksen sinettinä. Kääntymyksen enkeli lisäsi kuitenkin, että kasteen jälkeen langenneet saavat yhden kerran tilaisuuden kääntymiseen: "Mutta minä sanon sinulle", hän lausui, "jos joku tuon suuren ja pyhän kutsumisensa jälkeen Perkeleen viettelemänä tekee syntiä, hänellä on yhden kerran tilaisuus kääntymykseen. Mutta sellaiselle ihmiselle, joka tavan takaa syntiä tekee ja kääntyy, ei tästä hyötyä ole, sillä työläs hänen on elämään päästä" (Herm. 31: 6).

Vielä toisen vuosisadan puolivälissä kastettiin vain ymmärtävässä iässä olevia henkilöitä, jotka saattoivat astua itse kasteveteen. Hermashan kuvaa kastamista sanoilla "astuimme veteen". Nämä sanat osoittavat myös selvästi, että vielä tuolloin oli käytössä upotuskaste.

Vaikka Hermas puhuu kasteessa tapahtuvasta anteeksiantamuksesta, hän ei tarkoita, että kasteelle tulevilta ei olisi tuolloin vaadittu henkilökohtaista uskoa. Hän näki kerran näyn rakennuksesta, joka tarkoitti kirkkoa. Alkukielessä on kirkko-sanan sijasta käytetty sanaa ekkleesia, joka tarkoittaa seurakuntaa. Näyssä tuotiin rakennukseen kiviä, joista Hermas kysyi: "Entä ne, joita tuotiin ja pantiin rakennukseen, keitä he ovat?" Hän sai vastauksen: "He ovat vasta uskoon tulleita, mutta uskollisia" (Herm. 13: 4).

Hermaan paimen tuntee uskoon tulemisen käsitteen: Näyn jatko osoittaa, että uskosta osattomat eivät saaneet kuulua seurakuntaan. "Keitä sitten ovat ne, joita rakentajat heittivät pois ja viskelivät?" "He ovat niitä, jotka ovat syntiä tehneet, mutta tahtovat muuttaa mielensä. Sen tähden heitä ei heitetty kauas tornin ulkopuolelle, että he hyvin kelpaavat rakennukseen, jos kääntyvät" (Herm. 13: 5). Oikea sisäinen tila oli seurakuntaan kuulumisen ehtona. Kääntymys ja mielensä muuttaminen samastetaan tässä. Kääntymyksellä ei tarkoiteta nyt siis kastetta, vaan uskoon tulemista.

Hermas puhuu muissakin kohdissa kääntymyksestä sisäisenä muutoksena: "Luopukaa ajatustavastanne ja kääntykää" (Herm. 100: 4). "Tiedän sen, että he ovat kääntyneet koko sydämestään" (Herm. 66: 4).

Mainintaa kasteesta ainoana kääntymyksenä ei tule ymmärtää siten, että ennen kastetta ei voisi tapahtua kääntymystä. Kysymys on vain kasteen jälkeisistä kääntymismahdollisuuksista. Hermas yhdistää kasteen kääntymistapahtumaan: Kun ihminen tulee uskoon, hän ottaa kasteen ja saa siinä entiset syntinsä anteeksi. Tämän näkemyksensä vuoksi Hermas johtuu siihen käsitykseen, että ilman upotuskastetta on mahdoton pelastua.

"Sanoin: 'Herra, selitä minulle vielä yksi asia.' Hän sanoi: 'Mitä tahdot tietää?' Vastasin: 'Herra, minkä tähden nuo kivet nousivat syvyydestä ja pantiin sitten torninrakennukseen, kun olivat noita henkiä kantaneet?' Hän vastasi: 'Niiden oli välttämättä noustava veden kautta, jotta tulisivat eläviksi. Muulla tavoin ne eivät voineet päästä Jumalan valtakuntaan kuin panemalla pois aikaisemman elämänsä kuolevaisuuden. Näin siis nämä poisnukkuneetkin saivat Jumalan Pojan sinetin ja pääsivät Jumalan valtakuntaan.`

Hän jatkoi: 'Ihminen on kuollut ennen kuin hänellä on Jumalan Pojan nimi. Mutta kun hän saa sinetin, hän panee pois kuolevaisuuden ja saa elämän. Sinetti on siis vesi. He astuvat veteen kuolleina ja nousevat siitä elävinä. Noillekin on siis tämä sinetti saarnattu, ja he ovat sitä käyttäneet päästäkseen Jumalan valtakuntaan' " (Herm 93: 1-4).

Kastevesi on Hermaan mukaan pelastuksen sinetti. Kastettava astuu veteen syntisenä ja nousee puhdistettuna. Vaikka Hermaalla onkin tällainen näkemys kasteen vaikutuksesta, hän tuntee vain uskovien kasteen. Hän kirjoittaa: "...jotta ne, jotka ovat tulleet uskoon ja saaneet sinetin, mutta sitten sen rikkoneet eivätkä ole ehjänä pitäneet, tuntisivat tekonsa ja muuttaisivat mielensä" (Herm. 72: 3). Veden sinetti on annettu Hermaan aikana vielä vain uskoon tulleille.

Eräässä näyssä Hermaalle sanottiin uskostaan luopuneista: "Nämä ovat ne, jotka ovat kuulleet sanan ja tahtovat saada kasteen Herran nimeen; mutta kun heidän mieleensä sitten muistuu totuuden puhtaus, he muuttavat mielensä ja palaavat taas noudattamaan pahoja himojansa" (Herm. 15: 3).

Alkuseurakuntien käyttämä järjestys on säilynyt muuttumattomana: Sanan kuuleminen, himoista luopuminen, kasteen pyytäminen ja kastetuksi tuleminen. Kastekäytäntö oli vielä toisen vuosisadan puolivälissä aivan sama kuin alkuseurakuntien aikana. Käsitykset kasteen merkityksestä ja vaikutuksista alkoivat sen sijaan muuttua. Uskoon tulleen katsottiin kantavan syntejään kastehetkeensä saakka. Kaste vapautti hänet niistä. Tällä selityksellä oli kylvetty siemen, josta runsas sata vuotta myöhemmin versoi taianomainen käsitys kasteen uudestisynnyttävästä voimasta.

Kleemensin toinen kirje.

Toisen vuosisadan puolivälissä on kirjoitettu myös Kleemensin toinen kirje. Se opettaa kasteen jälkeistä puhdasta vaellusta.

"Mihin me voimme perustaa luottamuksemme Jumalan valtakuntaan pyrkiessämme, jos emme säilytä kastettamme puhtaana ja tahrattomana? Tai kuka on meidän puolustajamme, jos havaitaan, ettei meillä ole pyhiä ja vanhurskaita tekoja?" (2 Klem. 6: 9).

Kun kirjoittaja puhuu kasteesta, hän tarkoittaa kristittyjen saamaa pelastusta. Kaste on hänen aikanaan saatu uskoon tulon yhteydessä.

Kirjoittaja ei tarkoita, että kaste olisi kristittyjen uudestisyntymistapahtuma. Hän esittää toisaalla, miten pelastuminen tapahtuu: "Pankaamme pois aikaisemmin tekemämme synnit ja tehkäämme kääntymys koko sielustamme näin pelastuen"(2 Klem. 13: 1). Pelastus koetaan hänen mukaansa siis ilman kastetta. Seurakuntien jäsenet olivat tuolloin henkilökohtaisen uskoon tulon kokeneita. "Me olimme ymmärrykseltämme sokeat ja kumarsimme kiviä ja puita, kultaa, hopeaa ja vaskea, ihmiskäden töitä. Näin meidän elämämme oli pelkkää kuolemaa. Mutta vaikka meidän ympärillämme vallitsi hämäryys ja näin valtava sumu peitti meidän silmämme, me saimme näkömme, kun panimme hänen tahdostaan pois pilven, joka meitä ympäröi. Hän näet armahti meitä ja säälistä pelasti meidät, kun oli nähnyt meidän suuren harhamme ja turmiomme ja huomannut, ettei meillä ollut mitään toivoa pelastuksesta, jollei hän sitä soisi" (2 Klem.l: 6,7).

Kristityt olivat saaneet armahduksen, kun olivat ottaneet sen henkilökohtaisesti vastaan. Tässä yhteydessä ei mainita kastetta. Kirjoittaja antaa myös ymmärtää, että Jumalan kansaan kuuluvat vain uskoon tulleet: "Ja kun hän taas sanoi: Sillä yksinäisellä on lapsia enemmän kuin aviovaimolla, merkitsee se sitä, että meidän kansamme, vaikka näyttikin olevan Jumalan hylkäämä, nyt kun me olemme tulleet uskoon, onkin lukuisampi kuin ne, jotka luulevat omistavansa Jumalan" (2 Klem. 2: 3).

Kun Jumalan kansa on kastettu heti vasta uskoon tulleina, kirjoittaja pystyy puhumaan pelkästä kasteesta tarkoittaessaan heidän koko pelastustaan.

Polykarpoksen marttyyrio.

Ilmeisesti kaikkein myöhäisin apostolisten isien kirjoituksista on kertomus Polykarpoksen marttyyrikuolemasta. Polykarpos kuoli ehkä vuonna 155 tai 156. Hänet haettiin asunnoItaan ja vietiin kuulusteltavaksi. "Mutta kun prokonsuli yhä ahdisti häntä ja sanoi: 'Vanno, niin minä päästän sinut! Herjaa Kristusta!', Polykarpos lausui: 'Jo kahdeksankymmentä kuusi vuotta olen häntä palvellut, eikä hän ole tehnyt minulle mitään pahaa. Kuinka voisin pilkata kuningastani, joka on minut pelastanut?' " (Pol. Mart. 9: 3).

Polykarpos oli pelastunut ehkä vuonna 69 tai 70. Uudestisyntymisestään lähtien hän oli palvellut Kristusta. Polykarpoksen lausuntoa on käytetty varhaisimpana todisteena lapsikasteen esiintymisestä. On oletettu, että hän tarkoitti pelastumisellaan kastetta. Perusteluna esitetään, että hänen on täytynyt olla 86 vuotta aikaisemmin vielä lapsi.

Emme kuitenkaan tiedä, minkä ikäisenä hän kuoli. Hän on kyllä ollut hyvin vanha, koska useissa kohdissa marttyyriota viitataan hänen korkeaan ikäänsä. Kun Polykarposta tultiin vangitsemaan, hänen sallittiin ensin rukoilla. Hän "pyysi heiltä tunnin verran aikaa saadakseen huoleti rukoilla. Miehet suostuivat siihen, ja hän rukoili seisoviltaan ollen niin täynnä Jumalan armoa, ettei hän kahteen tuntiin voinut vaieta ja saattoi kuulijansakin niin ihmetyksiin, että monet katuivat, kun olivat tulleet ottamaan kiinni niin kunnianarvoista ja iäkästä Jumalan miestä" (Pol. Mart. 7: 2, 3). On täysin mahdollista, että Polykarpos on ollut pelastuessaan jo täysikasvuinen mies.

Polykarpoksen lausunto osoittaa, että hän ei tarkoita pelastumisella sylilapsikastetta. Hän sanoo palvelleensa Kristusta siitä lähtien, kun oli kokenut pelastuksen. Se osoittaa kaksi asiaa: Hän oli ensinnäkin jo ymmärtävässä iässä pelastuessaan, niin että saattoi heti aloittaa Kristuksen palvelemisen. Toiseksi hän tarkoittaa pelastumisellaan tietoista uskoontuloa, koska se teki hänet kykeneväksi palvelemaan Kristusta. Lausunto todistaa siis vain sen, että Polykarpos on kokenut uudestisyntymisen jo nuorena.

Justinus Marttyyri.

Justinus ei kuulu apostolisten isiën joukkoon, vaan hänet luetaan kirkkoisiin, jotka elivät edellisiä myöhemmin. Justinus on tässä mainituista kirkkoisistä varhaisin - hän eli toisen vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla.

Justinus kertoo, että kristittyjen joukossa oli tuolloin useita kuuden- ja seitsemänkymmenen vuoden ikäisiä, jotka oli tehty jo lapsuudessa Kristuksen opetuslapsiksi. Puhe lapsuudesta käsitetään tässä kohden usein viittaukseksi lapsikasteeseen. Alkukielessä käytetty sana (ek paidon) tarkoittaa kuitenkin ymmärtävää ikää, lähinnä varhaisnuoruutta. Justinus puhuu sellaisista, jotka ovat kuulleet lapsuudessaan Jumalan Sanan opetusta ja tulleet uskoon. Tässä ei ole mitään mainintaa kasteesta. Jos nämä uskoon tulleet on kastettu jo lapsuudessaan, heidät on tehty ennen sitä Kristuksen opetuslapsiksi kristillisen saarnan kautta. Justinus käyttää opetuslapseksi tekemisestä kreikankielistä sanaa matheeteuoo. Hän tarkoittaa tekemistä opetuslapseksi Sanan kautta.

Vesikasteelle omistettiin Justinuksen aikana tärkeä osuus ihmisen pelastumisessa. Se oli kohta uskoon tulon jälkeen toteutunut uskonelämän alkutapahtuma. Kastetta arvostettiin uuden elämän alkuna jopa niin suuresti, että sitä alettiin kutsua uudestisyntymiseksi. Tämä osoittaa, kuinka kastetta pidettiin välttämättömänä ihmisen pelastumiselle.

Justinus erottaa toisistaan uskoon tulon ja uudestisyntymisen käsitteet. Hän pitää uskoon tuloa tietoisen uskonratkaisun tekemisenä, jossa ihminen tunnustautuu Kristuksen omaksi. Se on edellytyksenä kasteelle tulemiseen, mutta Justinus ei nimitä sitä enää uudestisyntymiseksi.

Alkuseurakuntien aikana ja vielä apostolisten isien kirjoituksissa käsitteet uudestisyntyminen ja uskoon tulo olivat merkinneet samaa. Nyt uudestisyntyminen siirtyi tarkoittamaan vesikastetta. Tämä oli jo aikaisemmin alkaneen kehityksen tulos. Tämän uudestisyntymisen katsottiin tosin voivan tapahtua vain tietoisessa iässä olevalle ja pelastetulle ihmiselle.

Uusi käsitys uudestisyntymisestä käy ilmi Justinus Marttyyrin lausunnosta, jonka hän antoi keisari Antonius Piukselle: "Minä tahtoisin nyt selittää, kuinka me, jotka Kristus on uudistanut, olemme jättäytyneet Jumalalle, jotta ei, jos minä tämän sivuuttaisin, voitaisi katsoa minun toimineen epärehellisesti jossakin kohden tätä selontekoani. Kaikkia, jotka ovat tulleet vakuuttuneiksi ja uskovat, että se, mitä me opetamme ja puhumme, on totta, ja jotka tunnustavat voivansa elää sen mukaan, opetetaan ensin rukoilemaan ja paastoten pyytämään Jumalalta entisiä syntejään anteeksi. Ja myös me paastoamme ja rukoilemme heidän kanssaan yhdessä. Sitten me viemme heidät johonkin paikkaan, jossa on vettä, ja he uudestisyntyvät samalla tavalla kuin mekin uudestisynnyimme. Sillä he vastaanottavat silloin vesipeson kaikkien Isän ja Herran Jumalan nimessä ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen ja Pyhän Hengen nimessä.

Ja syyn tähän menettelyymme olemme oppineet apostoleilta, ja se on seuraava: Koska me, ollessamme tietämättömiä ensimmäisestä syntymästämme, synnyimme pakosta - ja meillä on ollut huonoja tapoja ja turmeltunut kasvatus - niin, jotta emme pysyisi välttämättömyyden ja tietämättömyyden lapsina, ja jotta me vedessä saisimme anteeksiantamuksen niistä synneistä, joilla ennen olemme syntiä tehneet, julistetaan sellaisen ylitse, joka valitsee uudestisyntymisen ja tekee parannuksen synneistään, kaikkien Isän ja Herran Jumalan nimi."

Koska Justinus nimitti kastetta uudestisyntymiseksi, myöhemmillä sukupolvilla ei ollut vaikeuksia korvata kasteella koko uskoontulo. Justinus itse tosin vaati kastettavilta vielä henkilökohtaista pelastuskokemusta. Hänen lausunnostaan käy kyllin selvästi ilmi, että silloinen kaste oli vielä uskovien kaste. Upotuskastekäytäntö käy lausunnosta myös ilmi. Justinushan sanoo, että kastettavat viedään paikkaan, jossa on vettä. Jos olisi kysymys vihmonta- tai valelukasteesta, vesi tuotaisiin kastettavien luo.

Yleisesti kuvitellaan, että sylilapsikaste on tullut käytäntöön jo apostolisten isien aikana. Apostolisten isien kirjoitukset osoittavat kuitenkin, että heidän aikanaan on kastettu vain uskoon tulleita, ja se on tapahtunut upottamalla.

Voidaan olettaa, että siellä täällä on kastettu Didakhen antaman ohjeen mukaan poikkeustapauksissa myös valelemalla. Se on tapahtunut tosin vain silloin, kun vettä ei ole ollut tarpeeksi normaalin upotuskasteen suorittamiseen. Silloinkin on ollut kysymyksessä uskovien kaste.

Vanhakatolisen kirkon aika n. v. 150-313.

Irenaeus.

Irenaeus syntyi vuonna 140 ja kuoli 202. Hänen mukaansa kaste välittää syntien anteeksiantamuksen. Tässä näkemyksessään hän vain yhtyy jo aiemmmin kehittyneisiin näkemyksiin.

Erästä lrenaeuksen kirjan kohtaa on esitetty todisteeksi lapsikasteen puolesta. Kirja on peräisin noin vuodelta 177. Kyseinen kohta ei ole säilynyt alkuperäisessä kreikankielisessä tekstissä, mutta se esiintyy latinankielisessä käännöksessä. Näin ollen ei ole varmaa, onko se ollenkaan lrenaeuksen itsensä kirjoittama.

Kohta kuuluu: "Sen tähden kuten Hän oli Mestari, oli Hänellä myös Mestarin ikä; ei halveksien eikä käyden tietä, joka oli yli inhimillisen luonnon, eikä myöskään omassa persoonassaan rikkoen sitä lakia, jonka Hän oli määrännyt ihmissuvulle, vaan pyhittäen jokaisen erikoisen ikäkauden sen yhtäläisyyden kautta, joka sillä on Hänen itsensä kanssa; sillä Hän tuli itsensä kautta pelastamaan kaikkia, kaikkia, sanon minä, jotka Hänen kauttansa uudestisyntyvät jumalalle, imeväisiä lapsia ja pieniä lapsia, poikia, nuorukaisia ja vanhempia ihmisiä.

Sen tähden Hän läpikävi jokaisen ikäkauden: imeväisille Hän tuli imeväiseksi lapseksi, pyhittäen imeväiset, pienten keskuudessa pieneksi, pyhittäen ne, jotka olivat tässä iässä, ja samalla tullen heille hurskauden, vanhurskauden ja alamaisuuden esikuvaksi. .." (Adv haer II. 22.4.).

Kirjoittaja ei viittaa tässä millään tavoin kasteeseen. Hän sanoo Jeesuksen tulleen pelastamaan kaiken ikäisiä. Irenaeus käyttää kirjoituksissaan usein sanontaa "uudestisyntyä Jeesuksen kautta Jumalalle". Hän ei missään yhteydessä tarkoita sillä kastetta, vaan uudestisyntymistä Kristuksen sovitustyön kautta.

Jeesus kävi läpi jokaisen ikäkauden pyhittääkseen ne. Kirjoittaja tarkoittaa tällä, että Jeesus on kaikkien ikäkausien Lunastaja. Lunastus on tarkoitettu koko ihmiskunnalle.

Toisaalta Irenaeuksen teoksesta käy ilmi, että sylilapset eivät kirjoittajan käsityksen mukaan tarvitse kastetta pyhittyäkseen. Hän kirjoittaa, että Jeesus "tuli syntymänsä jälkeen Egyptiin pyhittäen siellä olevat imeväiset lapset" (Adv haer IV. 20.12.). Kysymyksessä ei voi olla kasteen, vaan Jeesuksen henkilökohtaisen läsnäolon kautta tapahtunut pyhittäminen. Kirjoittaja sanoo edellisessäkin kohdassa Jeesuksen pelastavan itsensä kautta. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteen, vaan Jeesuksen kautta.

Kleemens Aleksandrialainen.

Kleemens syntyi toisen vuosisadan puolivälissä. Hän esittää kirjassaan näkemyksensä kasteen tarkoituksesta ja selvittelee kysymystä, miksi uskoon tullut tarvitsee vielä kasteen: "Ja jos hän (Jeesus) oli täydellinen, miksi täydellinen kastettiin? Hänen piti, sanotaan, täyttää inhimillinen tehtävä. Aivan oikein. Olen kyllä samaa mieltä.

Tuleeko hän siis täydelliseksi samalla kun Johannes kastaa hänet? Ilmeisesti. Eikö hän siis oppinut hänestä mitään lisää? Ei suinkaan. Mutta tuleeko hän ainoastaan pesun välityksellä täydelliseksi ja pyhittyykö hän Hengen alastulon välityksellä? Niin on. Mutta juuri sama tapahtuu myös meissä, joitten esikuvaksi Herra on tullut: kasteen avulla meidät valistetaan, valistuksen avulla meidät otetaan lapsen asemaan, lapseksi otossa meidät tehdään täydellisiksi, täydellistämisessä meidät tehdään kuolemattomiksi. 'Olen sanonut', hän sanoo, 'että te olette jumalia ja kaikki Korkeimman lapsia' " (Le pedagogue 1, VI 25: 3-26: 1).

Kleemens on sitä mieltä, että kaste teki Jeesuksesta täydellisen, vaikka hän jo oli täydellinen. Samoin kaste tekee hänen mukaansa uskoon tulleesta vasta Jumalan lapsen, jopa täydellisen. Hänenkin mielipiteistään - ja samoin kuin edeltäjiensä - heijastuu se käsitys, että vesikaste on välttämätön pelastukseen.

Kleemensin on esitetty olleen lapsikasteen kannalla. Perusteluksi on valittu hänen lausuntonsa: "Jos joku on ammatiltaan kalastaja, hän tekee hyvin arvostaessaan Apostolia ja vedestä nousseita lapsia."

Kleemens puhuu tässä kyllä kasteesta, mutta ei sylilapsista. Hän vertaa usein Kristuksen toimintaa lasten kasvatukseen. Hän puhuu kristityistä Kristuksen lapsina. Lapsi-sanaa käytetään hänen kirjoituksissaan siis vertauskuvallisesti. Tästä on kysymys siinäkin, kun hän puhuu kristittyjen ottamisesta lapsen asemaan (Le pedagogue 1, VI 26: 1).

Kleemensin kirjoituksissa ei ole minkäänlaista viittaustakaan sylilapsikasteeseen. Maininta vedestä nousseista lapsista viittaa sen sijaan upotuskasteeseen.

Tertullianus.

Karthagossa vaikutti vuoden 200 tienoilla kirkkoisä Tertullianus. Hänen kirjoituksissaan käsitellään myös lasten kelpuuttamista kasteelle. Quintilla-niminen nainen opetti, että lapsetkin tulee kastaa. Kaste oli hänen mukaansa välttämätön pelastukseen. Tertullianus nousi vastustamaan näitä näkemyksiä. Kysymys ei ollut sylilasten, vaan pienten lasten kastamisesta. Tertullianus käyttää parvulus-sanaa,joka tarkoittaa noin 6-12 vuoden ikäisiä lapsia.

Tertullianus kirjoittaa: "Mutta ne, joiden velvollisuus on kastaa, tietävät, ettei sitä ole annettava liian hätäisesti. (Sanotaan:) 'Anna jokaiselle pyytävälle, hänellä on oikeus se saada samoin kuin almujen ollessa kysymyksessä.' Huomio tulee päinvastoin kiinnittää mieluummin tähän sanaan: 'Älkää antako pyhää koirille, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen', ja: 'Älä pane käsiäsi liian hätäisesti kenenkään päälle äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin.' Jos Filippus niin kernaasti upotti hoviherran, muistakaamme, että hänellä oli siihen Herran selvä ja nimenomainen valtakirja. Sen tähden kunkin tilan, mielenlaadun ja iän mukaan on kasteen siirtäminen tuonnemmaksi hyödyllisempää, varsinkin pienten lasten kohdalla.

Herra kyllä sanoo: älkää estäkö heitä tulemasta minun tyköni. Anna heidän siis tulla, kun he kasvavat; anna heidän tulla, kun he oppivat ja saavat opetusta siitä, mihin heidän on tultava. Tulkoot kristityiksi, kun he voivat tuntea Kristuksen. Miksi kiiruhtaa viaton ikäkausi syntien anteeksisaamiseen? Ajallisissa asioissako osoitetaan suurempaa varovaisuutta, niin että me uskomme taivaallisia aarteita sellaisille, joille ei uskota maallisia aarteita? Tietäkööt he, miten heidän tulee pyytää tätä autuutta, jotta kävisi ilmi, että olet antanut sellaiselle, joka on pyytänyt.

Ne, jotka ymmärtävät kasteen tärkeyden, pelkäävät ennemmin saavansa kasteen liian aikaisin, kuin siirtävänsä sen liian kauaksi. Oikea usko on varma pelastuksesta" (De Bapt 18: 1, 2,4-6).

Tertullianus hätäilee sen puolesta, että kastetta ei annettaisi sellaisille, jotka eivät ole Kristuksen omia. Ensin tulee varmistua pelastuksesta, sitten vasta pyytää kastetta. Kasteen pyytämisen tulee tapahtua henkilökohtaisesta vakaumuksesta. Tertullianus on selvästi uskovien kasteen kannalla.

Jos sylilapsikaste olisi ollut yleisesti käytännössä jo tuolloin, Tertullianusta ei olisi varmasti kunnioitettu kirkkoisänä. Hänhän kehottaa siirtämään niiden viattomien lasten kastamista, jotka pyytävät itse kastetta. Hän olisi ollut kaukana yleisestä näkemyksestä, jonka mukaan vastasyntyneetkin olisi kastettava. Hänet olisi erotettu kirkon yhteydestä, ja hänen kirjansa olisi poltettu.

Tertullianus on mielipiteissään yleensä vanhoillinen. Hän pitää tiukasti kiinni apostolisesta käytännöstä. On vaikea kuvitella, että hän olisi hylännyt yleisen, alkuseurakunnilta perityn näkemyksen kasteen toimittamistavasta ja laatinut uusia oppeja. On selvää, että uskovien kastaminen on ollut vielä hänen aikanaan normaali käytäntö.

Tertullianuksen käsitys kasteen ulkonaisesta muodosta käy ilmi hänen kirjoituksistaan. Hän kirjoittaa: "Ei ole mitään eroa siinä, kastetaanko meressä, järvessä, joessa, lähteessä, lammessa vai altaassa, eihän ollut eroa niidenkään kesken, jotka Johannes upotti Jordaniin ja Pietari Tiberiaaseen" (De Bapt 4: 3). Lauseen ensimmäinen kastaa-verbi on latinaksi diluo, joka merkitsee oikeastaan liottamista. Johanneksen ja Pietarin kastetoiminnasta käytetty verbi on tingo. Se tarkoittaa veteen kostuttamista. Tertullianus edellyttää, että kastaminen tapahtuu upottamalla.

Kastekäsityksen muuttuminen saavutti Tertullianuksen aikana uuden vaiheen. Aikaisemmin oli kehitetty oppeja kasteen tuottamasta syntien anteeksiantamuksesta. Sen seurauksena alettiin opettaa kasteen välttämättömyyttä pelastukseen. Nyt ilmeni ensimmäisen kerran käsitys, että kaste on välttämätön myös sellaisille, jotka ovat vielä vapaita henkilökohtaisesta vastuusta Jumalan edessä. Vaikka Tertullianus vastusti tätä näkemystä, se sai nopeasti kannattajia. Käsityksiä kasteen salaperäisestä voimasta oli esiintynyt jo apostolisten isien ajasta lähtien. Ne tekivät mahdolliseksi sen, että kastetta pidettiin tarpeellisena pelastukseen yhä nuorempien lasten kohdalla. Se käsitys ei ollut enää kaukana, että vastasyntynytkin tarvitsee upotuskasteen.

Origenes.

Kirkkoisä Origenes vaikutti Aleksandriassa kolmannen vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla. Hän syntyi vuonna 185 ja kuoli 254. Origenes puuttuu kirjoituksissaan kysymykseen lasten kastamisesta. Hän asettuu samalle kannalle kuin Quintilla-niminen nainen. Quintilla oli esittänyt sellaisten vielä viattomien lasten kastamista, jotka kykenivät itse pyytämään kastetta. Origenes on samaa mieltä. Hän esittää myös perustelun näkemykselleen: "Lapset kastetaan syntien anteeksisaamiseksi. Minkä syntien? Milloin he siis ovat syntiä tehneet? Ehkä kuitenkin. Koska kukaan ei ole puhdas saastasta, saasta pannaan pois kasteen mysteerissä, ja sen vuoksi myös lapset kastetaan" (de Lucam, Horn XIV).

Origenes on epävarma siitä, ovatko lapset vielä tehneet syntiä. Hän olettaa kuitenkin, että heissä on perittyä syntiä. Muutamissa kohdissa kirjoituksiaan hän esittää, että jokainen lapsikin on synnin saastuttama. Kun Origenes esittää lapsiakin kastettaviksi, hän ei ole kylläkään valinnut sanaa, joka tarkoittaisi sylilapsia. Han puhuu ymmärtävässä iässä olevista lapsista.

Yleisesti luullaan, että jo Origeneen aikana sylilasten kaste oli tavallinen. Tämä käsitys on syntynyt Origeneen kirjoituksissa olevasta lauseesta: "Kirkko on perinyt apostoleilta tavan kastaa lapsia."

Tässä ei ole kysymys vastasyntyneistä, vaan jo varttuneemmista lapsista. Latinan kielen sana parvulus, joka lauseessa esiintyy, tarkoittaa noin 6-12 vuoden ikäisiä lapsia. Osa senikäisistä lapsista on vielä ymmärtämättömässä iässä ja vapaana vastuusta Jumalan edessä. Heidän kastamistaan pidetään nyt apostoleilta perittynä tapana, vaikka keskustelu asiasta oli alkanut vasta hiukan aikaisemmin. Silloinkin se oli saanut vastustusta arvovaltaiselta taholta.

Origeneelle omistettu lause kirkon tavasta kastaa lapsia puuttuu alkukielisestä tekstistä. Se esiintyy ainoastaan latinankielisessä käännöksessä. Hieronymus ja Rufinus, jotka käänsivät Origeneen kirjoituksia latinaksi, tunnustivat itse tehneensa lisäyksiä tämän tekstiin. He toimivat kyllä viattomina, luullen vain selittävänsä Origeneen omia ajatuksia, mutta tulivat useissa kohdissa liittäneiksi mukaan oman aikansa mielipiteitä. Kääntäjä Rufinuksen aikana oli viattomassakin iässä olevien lasten kastaminen jo yleistä. Hän on varmasti ollut vakuuttunut siitä, että käytäntö on peräisin aina alkuseurakuntien ajalta.

On uskallettua rakentaa jokin oppi sellaisten lauseiden varaan, joiden alkuperää jo on syytä epäillä. Vaikka oletettaisiinkin kyseinen kohta Origeneen itsensä kirjoittamaksi, se ei todistaisi vielä lapsikasteen apostolista alkuperää. Lauseesta voitaisiin siinä tapauksessa päätellä vain seuraavat kolme seikkaa:

1. Kolmannen vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla kastettiin jo varttuneita lapsia.

2. Kasteella katsottiin Origeneen aikana olevan voima poistaa perisynti.

3. Origenes katsoo lapsikasteen periytyvän apostoleilta.

Lausunnon kirjoittaja tuntee perimätiedon, jonka mukaan lapsetkin kastetaan. Asiasta ei ollut Jeesuksen eikä apostolien käskyä. Alkuseurakuntien ajalta ei ollut kertomuksiakaan tapauksista, joissa olisi kastettu lapsia. Jo Origeneen aikana liikkui monenlaista perimätietoa, jota pidettiin apostolisena.

Vanhassa kirkossa vallitsi sääntö: "Quod semper, quod ubique, quod ab omnibus" -apostolista on se, minkä kaikki, kaikkina aikoina ja kaikkialla, hyväksyivät. Tämän säännön mukaan Origeneella ei olisi ollut oikeutta pitää lapsikastetta apostoleilta perittynä. Vain hiukan aikaisemmin Tertullianus oli noussut vastustamaan sitä. Origeneen itsensäkin aikana vastustettiin varttuneiden, mutta viattomien lasten kastamista.

Vanhassa kirkossa oli useita käytäntöjä, joita on nykyään mahdoton pitää alkuseurakunnilta perittyinä. Ne yleistyivät jo ennen Origeneen aikaa, ja niitä varjeltiin apostolisena perinteenä. Oltiin jopa sitä mieltä, että kaikki olivat kaikkina aikoina ja kaikkialla hyväksyneet ne. Näitä tapoja olivat riivaajien ulos ajaminen kasteen yhteydessä, kastetun voiteleminen öljyllä, tapa antaa kastetulle suolaa, maitoa ja hunajaa. Hänet puettiin valkeihin vaatteisiin ja seppelöitiin kukilla. Kasteen jälkeen hän ei saanut kylpeä viikkoon, vaikka se oli muulloin päivittäinen tapa. Rukoiltaessa hän ei saanut polvistua. Vanhassa kirkossa oli muitakin tällaisia tapoja. On selvää, että vanhan kirkon lisämääräykset ja perityt tavat olivat vain ihmissäädöksiä. Silloin oltiin kuitenkin varmoja, että ne oli peritty alkuseurakunnista. Jopa Tertullianus hyväksyi ne ja puolusti niitä apostolisina säädöksinä. Lasten kastamista hän asettui vastustamaan. Tämä on vahva todiste siitä, että lapsikastetta ei voitu puolustaa alkuperäisenä käytäntönä, vaan se oli myöhemmin muodostunut.

Origenes ei mainitse missään kohden kirjoituksissaan sylilasten kastamisesta. Hän ei opeta, että kasteen avulla voisi tai edes tarvitsisi puhdistaa vastasyntynyttä lasta synnistä. Teoksessaan Celsusta vastaan hän päinvastoin torjuu kaikki sellaiset käsitykset.

Kristinuskolle vihamielinen Celsus mainitsee, millaisia henkilöitä kutsutaan pakanoiden keskuudesta vihkiytymään kristittyjen pyhiin salaisuuksiin:

"Ja nyt, kuulkaamme, millaisia ihmisiä nuo kristityt kutsuvat. Jokainen, he opettavat, joka on syntinen, jokainen ymmärtämätön, jokainen pieni lapsi ja lyhyesti sanottuna, jokainen viheliäinen ja halveksittava luontokappale saa ottaa vastaan Jumalan valtakunnan."

Origenes jatkaa:

"Vastaamme näihin syytöksiin: On eri asia kutsua sielultaan sairaita kokemaan parantuminen kuin kutsua terveitä tuntemaan jumalallisia salaisuuksia. Ja me, tietäen näiden kahden asian välisen eron, kutsumme ihmisiä esiin parantumaan. Kutsumme..syntisiä opetettavíksi, etteivat tekisi enää syntiä, ja ymmärtämättömiä tulemaan ymmärtäväisiksi ja pieniä lapsia kohoamaan ymmärryksen kehityksessä miehiksi ja kurjia tulemaan onnelliseen tilaan tai paremminkin autuaiksi. Mutta kun kehotuksen kuulleista ne, jotka edistyvät, ovat osoittaneet puhdistuneensa Sanan kautta ja mikäli mahdollista, eläneet parempaa elämää, silloin me kutsumme heitä vihkiytymään kanssamme, sillä me puhumme viisautta täydellisten seurassa" (Contre Celse II, 111, 59).

Vihkiytymisellä tarkoitetaan tilaisuutta tulla kastetuksi ja osallistua leivän murtamiseen. Origenes osoittaa, millä ehdolla kukin ihmisryhmä voi tulla niistä osalliseksi. Hän torjuu senkin pakanoiden esittämän väitteen, että kristityt liittäisivät ymmärtämättömässä tilassa olevia lapsia seurakuntiinsa. Hän selittää, että näidenkin tulee ensin osoittaa puhdistuneensa Sanan kautta, ennen kuin voivat vastaanottaa kasteen.

Tämä Origeneen lausunto on säilynyt kreikankielisessä alkutekstissä. Se on siis varmasti lähtöisin Origeneelta itseltään. Sen kanssa on mahdotonta sovittaa yhteen käsitystä vastasyntyneiden kastamisesta ja seurakuntaan liittämisestä.

Niin lasten kuin aikuistenkin oli Origeneen aikana kuultava kristillistä opetusta ja otettava se vastaan ennen kastettaan. Vaikka Origenes hyväksyi melko nuoriakin lapsia kasteelle, hän edellytti jokaiselta heistä omaa uskonratkaisua. Tämä käy ilmi eräästä hänen teoksestaan:

"Muistakoon jokainen uskovainen sanoja, jotka lausui kasteveteen tullessaan, kun hän otti vastaan valtaistuimen ensimmäiset vertauskuvat ja lähestyi autuaaksitekevää lähdettä; ja kuinka hän sanoutui irti perkeleestä niin ettei tahdo käyttää sen koristuksia, ei tehdä sen tekoja eikä jättäytyä vähääkään sen palvelukseen eikä huvituksiin" (les Nombres XII: 4).

Jos jokainen uskoon tullut pystyy muistelemaan omaa kastettaan, silloin lausumiaan sanoja ja toimintaansa tuossa tilanteessa, kyseessä ei voi olla sylilapsikaste.

Origeneen aikana on ollut käytännössä vielä upotuskaste. Hänhän mainitsee kastettavien tulevan kasteveteen. Kasteet ovat myös olleet uskovien kasteita. Vaikka Origenes on hyväksynyt yhä nuorempia lapsia kasteelle, hän on vaatinut heiltä suun tunnustuksen siitä, että tahtovat noudattaa elämässään Jumalan Sanaa.

Karthagon kirkolliskokous.

Kolmannella vuosisadalla oli käsitys kasteen ihmeitätekevästä vaikutuksesta levinnyt jo koko kirkkoon. Vuosisadan puoliväliin tultaessa ei ollut vielä kastettu sylilapsia.

Kasteen puhdistavan voiman katsottiin tehoavan vain Sanan kautta uudestisyntyneisiin. Origenes kirjoitti lasten kastamisesta, mutta hän ei tarkoittanut vielä vastasyntyneitä lapsia. Hän vain ehdotti kastettaviksi sellaisia pieniä lapsia, jotka ymmärsivät itse moraalisen vastuunsa. Vanhassa kirkossa syntyi Ikuitenkin pyrkimys ryhtyä kastamaan vastasyntyneitäkin, kun kasteelle omistettiin synneistä puhdistava voima. Lapsikasteen käsite oli jo syntynyt. Alun perin sillä tarkoitettiin tosin Sanan kautta uudestisyntyneiden lasten kastamista. Eri maissa tämä käytäntö muuttui hitaammin tai nopeammin sylilapsikasteeksi. Kaikkialla se tapahtui melko huomaamatta.

Karthagon ja Pohjois-Afrikan piispana toimi kolmannella vuosisadalla kirkkoisä nimeltään Kyprianus. Hänen toimintakaudellaan syntyi varsinainen sylilapsikaste.

Karthagossa kokoontui vuonna 253 kirkolliskokous ratkaisemaan opillisia kysymyksiä. Piispa Fidus esitti tuolloin kysymyksen, onko luvallista kastaa lapsi vastasyntyneenä, vai tuleeko odottaa, kunnes se on kahdeksan päivän ikäinen. Asiasta keskusteltiin; Vanhasta testamentista etsittiin tukea lapsen kastamiselle heti syntymän jälkeen. Kirkolliskokous päätti, että lapsi tulee kastaa heti synnyttyään. Perusteina esitettiin:

1. Ihmisen Poika tuli pelastamaan kaikkia, ei kadottamaan.

2. Kenenkään ei pidä hukkuman.

3. Raamattu osoittaa, että Jumalan lahja on sama kaikille, niin hyvin sylilapselle kuin vanhemmallekin. Tätä näkemystä perustellaan seuraavasti: Rukoillessaan suunemilaisen vaimon kuolleen pojan puolesta profeetta Elisa laskeutui pojan yli, ja hän pani suunsa hänen suunsa päälle, silmänsä hänen silmiensä päälle ja kätensä hänen kättensä päälle. Tämä tarkoittaa hengellistä samanarvoisuutta, niin että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, koska Jumala on luonut heidät.

4. Kenenkään ei siksi pitäisi jäädä ilman kastetta ja Jumalan armoa, varsinkaan vastasyntyneitten lasten, joilla on kaikkein suurin oikeus päästä Jumalan laupeuden ulottuville.

5. Vaikka lapset ovat lain mukaan saastaisia ensimmäisinä syntymänsä jälkeisinä päivinä, se ei saa olla este lahjoitettaessa heille taivaallista armoa. Onhan kirjoitettu: puhtaille kaikki on puhdasta. Pietarikin sanoi: Minulle Jumala on osoittanut, että en saa sanoa ketään ihmistä epäpyhäksi enkä saastaiseksi.

6. Uudessa testamentissa ei ole määräystä kastaa lasta kahdeksan päivän iässä. Kahdeksan päivän ikä, jolloin juutalainen ympäri leikkaus suoritettiin, on vain esikuva kristittyjen sapatista. Esikuva lakkasi, kun tuli itse asian olemus.

Näillä perusteilla päätettiin Karthagossa vastasyntyneitten lasten kastamisesta. Perusteina ei esitetty Jeesuksen tai apostolien käskyä, ei edes apostolien omaa esimerkkiä. Jos sylilapsikaste olisi ollut apostoleilta peritty tapa, olisi varmasti löydetty paremmat perustelut.

Johdonmukaisuuden vuoksi sylilapset pääsivät osallisiksi myös leivän murtamisesta. Tuohon aikaan otettiin käytäntöön myös kummijärjestelmä, kasteveden vihkiminen, rukoukset ja uhrit vainajien puolesta sekä munkki- ja nunnalaitos.

Kastekäytännön kehitys valtiokirkon aikana.

Lapsikaste tuli katolisessa kirkossa erittäin hitaasti yleiseen käyttöön. Jo tämä hitaus todistaa, että se ei voi olla apostoleilta peritty käytäntö. Pohjois-Afrikan kirkossa se tuli vallitsevaksi jo kolmannen vuosisadan jälkipuoliskolla. Idän kirkossa se yleistyi vasta yli sata vuotta myöhemmin.

Konstantinopolin arkkipiispa Gregorius Naziansilainen oli koko silloisen kristikunnan arvostama opettaja. Hän mainitsi noin vuonna 360 Konstantinopolin tuomiokirkossa pitämässään saarnassa, että lapsikaste ei ollut tullut kreikkalaisessa kirkossa vielä yleiseksi tavaksi.

Gregorius kirjoittaa:

"Mutta muutamat kysyvät: Mitä teette niille pienille lapsille, jotka eivät ymmärrä kasteen armoa eikä sitä vahinkoa, jonka sen menetys aiheuttaa? Pitäisikö sellaisetkin kastaa? Kyllä, jos jokin selvä vaara uhkaa. On nimittäin parempi, että heidät pyhitetään tietämättään, kuin että he kuolevat sinetöimättöminä ja vihkimättöminä. Mitä muihin tulee, annan oman neuvoni, että kun he ovat noin kolmen vuoden iässä (he voivat silloin kuulla ja säilyttää joitakin niistä salaisista sanoista, ja vaikka he eivät voisi ymmärtää täysin, voivat he kuitenkin ottaa vastaan vaikutelmia), voidaan heidän: "sielunsa ja ruumiinsa pyhittää vihkiytymisen suuren salaisuuden kautta."

Sylilapsikaste oli kreikkalaisessa kirkossa uusi tapa vielä tuolloin. Siitä ei ollut annettu vielä mitään säädöksiä. Uudestisyntyneiden lasten kastaminen oli yleisesti käytännössä vielä pitkään.

Kesarean piispa Basileius Suuri saarnasi oppilailleen vuoden 375 paikkeilla:

"Tahdotko harkita vielä asiaa, hukata aikaa ja siirtää tuonnemmaksi? Sinuahan on opetettu Sanassa jo lapsuudestasi saakka; etkö vieläkään tunne totuutta? Sinä olet opetellut sitä aina, etkö ole vieläkään tullut tuntemaan sitä? Etsijä koko ikänsä! Vanhuuteesiko asti epäilet? Milloin tulet kristityksi? Milloin saamme nähdä sinut jäsenenä joukossamme? Viime vuonna lykkäsit päätöstäsi tähän vuoteen, nyt aiot siirtää sitä taas vuodella eteenpäin. Jos lupaat itsellesi pitkää ikää,menetät vielä kokonaan toivosi. Et tiedä, millaisen muutoksen huominen tuo tullessaan."

Saarna on kohdistettiin kristittyjen vanhempien jälkeläisille. Kuulijoitahan oli opetettu Jumalan Sanalla heidän lapsuudestaan saakka. Kastamattomat pakanat eivät varmasti olisi antaneet lapsilleen sellaista opetusta. Sylilapsikaste ei ollut vielä neljännenkään vuosisadan loppupuoliskolla niin yleistynyt kreikkalaisessa kirkossa, että kaikkien kristittyjen lapset olisi kastettu.

Tuolta ajalta ei ole tiedossa yhtään kirkon opettajaa, joka olisi kastettu lapsena. Sen sijaan tunnetaan monia sellaisia, jotka on kastettu myöhemmällä iällään, vaikka ovatkin kristittyjen lapsia. Gregorius Naziansilaisen syntymisen aikoihin hänen isänsä valittiin piispaksi. Poika kastettiin kuitenkin vasta kolmenkymmenen vuoden iässä.

Basileius Suuren vanhemmat ja isovanhemmat olivat kristittyjä, mutta hän ei saanut lapsena kastetta. Myöhemmin hänet kastettiin ja asetettiin sitten saarnavirkaan.

Khrysostomuksen vanhemmat olivat poikansa syntyessä jo kristittyjä. Piispa Miletos kasvatti poikaa, mutta tämä sai kasteen vasta 21-vuotiaana. Hieronymus kastettiin 31-vuotiaana, vaikka hänenkin vanhempansa olivat kristittyjä.

Pelagius kirjoittaa vuonna 417:

"En ole koskaan kuullut kenestäkään, en jumalattomimmastakaan kerettiläisestä, joka kieltäisi lapsikasteen."

Tämä lausunto sotii historiallisia tosiasioita vastaan. Monet kerettiläislahkothan sekä ennen Pelagiuksen aikaa että hänen aikanaan kielsivät kaikenlaiset kasteet, myös lapsikasteen. Oli sellaisiakin, jotka opettivat uskovien kastetta ja hylkäsivät siis lapsikasteen.

Julianus, Pelagiuksen kannattaja, sanoo: "Olen kirjoittanut niitä vastaan, jotka eivät pidä kastetta välttämättömänä lapselle."

Karthagon kirkolliskokous päätti vuonna 418, että se, joka kieltää vastasyntyneen lapsen kasteen, on julistettava pannaan. Ketä vastaan tuo päätös oli suunnattu, jos kukaan ei vastustanut lasten kastamista?

Augustinus kirjoittaa: "Ihmiset kysyvät: Mitä lapsikaste hyödyttää?" Khrysostomus valittaa, että useimmat löivät laimin lastensa kastamisen. Hieronymus puhuu sellaisista, jotka kieltäytyvät kastattamasta lapsiaan.

Pelagiuksen todistus lapsikasteen puolesta on vailla todellisuuspohjaa.

Augustinukselle oli tärkeää, että lapsikaste saatiin näyttämään alkuperäiseltä kastekäytännöItä. Hän ryhtyi käyttämään latinan kielen parvulus-sanaa myös vastasyntyneistä lapsista. Näin näytti siltä, että hän oli saman kastekäytännön kannalla kuin edeltäjänsäkin, jotka puhuivat samoin sanoin.

Augustinus vakuutti usein lapsikasteen periytyvän apostoleilta. Augustinus yritti myös todistaa apostolisen tradition avulla, että vastasyntyneille lapsille on välttämätöntä jakaa pyhää ehtoollista. Tämä käy ilmi hänen seuraavasta lausunnostaan:

"Afrikan kristityt kutsuvat kastetta ihmisen autuudeksi ja Kristuksen ruumiin sakramenttia hänen elämäkseen. Mistä muualta olisi voinut tulla se ajatus, ellei, kuten minä oletan, vanhasta ja apostolisesta perinteestä, jonka voimasta Kristuksen seurakunnat tietenkin elävät, että ilman kastetta ja Herran pöydän osallisuutta kukaan ei voi päästä Jumalan valtakuntaan tai autuuteen ja ikuiseen elämään? Jos ei siis ole mitään toivoa saavuttaa autuutta ja ikuista elämää ilman kastetta ja Herran ruumista ja verta, niin sitä ei hyödytä luvata pienelle lapsellekaan ilman sitä."

Lapsikastekäytännön syntyyn vaikutti se, että ymmärrettiin väärin Jeesuksen sanat Joh. 3: 5:n mukaan: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan." Samalla tavalla syntyi se käsitys, että Kristuksen ruumiin ja veren nauttiminen on välttämätöntä pelastukseen. Tämä näkemys perustettiin Jeesuksen sanoihin: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne" (Joh. 6: 53).

Augustinus sanoo: "Kuulkaamme Herraa, minä sanon, joka ei nyt puhu pyhän kasteen sakramentista, vaan pyhän pöytänsä sakramentista, johon kenelläkään ei ole oikeutta osallistua ilman kastetta. 'Ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne.' Mitä me enempää tahtoisimme? Mitä tähän voi sanoa, ellemme uppiniskaisesti vastusta selvää sanaa? Voiko joku vielä väittää, että tämä ei koske pieniä lapsia ja että niillä voisi olla elämä itsessään ilman osallisuutta Kristuksen ruumiiseen ja vereen?"

Toisaalla Augustinus yrittää todistaa, että pienillä lapsilla ei voi olla iankaikkista elämää ilman kastetta, koska nämä voivat osallistua Herran ehtoolliseen vasta kastettuina. Kristus sanoo, että elämää ei ole, ellei ole osallinen Hänen ruumiiseensa ja vereensä. Augustinus kohdistaa sanansa vastustajilleen: "Mutta jos heillä on mitään kosketusta apostoliseen perimykseen tai paremminkin apostolien Mestariin Ja Herraan, joka sanoo, että kenelläkään ei voi olla elämää itsessään, jos hän ei syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, mikä taas ei voi tapahtua ennen kastetuksi tulemista, niin heidän täytyy kerta kaikkiaan tunnustaa, että kastamattomilla lapsilla ei voi olla elämää."

Augustinus pitää Jeesuksen lihan syömistä ja Hänen verensä juomista lapsille aivan yhtä tärkeänä pelastukseen kuin kastetta, ellei vielä tärkeämpänä. On kyllä johdonmukaista saattaa lapset leivän ja viinin osallisuuteen, jos he saavat myös kasteen.

Vanhan kirkon aikana syntynyt sakramenttikäsitys yhdisti nämä kaksi. Molemmista muodostui silloin pelastuksen ehto. Nykyään vedotaan siihen, että leivänmurtoon osallistuvan täytyy pystyä koettelemaan itseään ja erottamaan Herran ruumis muusta ruoasta (1 Kor. 11: 28, 29). Siksi vastasyntyneelle ei tarjota kuolemanvaarassakaan leipää ja viiniä. Yhdenmukaisuuden vuoksi tulisi ymmärtää, että kasteelle tulevan on uskottava Jeesuksen kuolemaan, hautaamiseen ja ylösnousemiseen. Hänen tulee luottaa Jeesuksen armoon ja tunnustaa uskonsa Hänen nimeensä (Room. 6: 3, 4; Apt. 8: 37).

Johdonmukainen ajattelija pitää joko molempia toimituksia lapsen pelastumiselle välttämättöminä - kuten Augustinus - ai ei kumpaakaan.

Augustinuksen vuonna 416 johtama kirkolliskokous päätti:

"Piispojen tulee järjestää siten, että jokainen, joka kieltää vastasyntyneen lapsen kasteen tai joka sanoo, että heidät kastetaan vain omien syntiensä tähden, ei siis perisynnin tähden, joka on tullut Aadamista ja joka poistetaan uuden syntymisen pesun kautta, julistetaan pannaan."

Karthagon kirkolliskokouksessa vuonna 418 laadittiin oppi kastamattomina kuolleiden lasten tilasta iankaikkisuudessa. Sen mukaan he ovat eräänlaisessa välitilassa kadotuksen ja autuuden välillä.

Yhä pimenevänä kirkon laitostumisen aikana esiintyi jatkuvasti pieniä uskovien seurakuntia. Niiden jäsenet olivat todellisia Jeesuksen seuraajia ja painostuksesta välittämättä uskollisia Jumalan Sanalle. He kutsuivat itseään kristityiksi. Nämä kristityt eli veljet erosivat kirkosta, jonka jäseniä he kutsuivat roomalaisiksi.

Noin vuodesta 250 lähtien kristittyjä ryhdyttiin syyttämään manikealaisesta harhaopista, joka oli budhalaisuuden ja kristinuskon sekoitus. He itse selittivät, että he eivät olleet manikealaisia. Kysymyksessä oli väärä syytös, jonka avulla heidät saatiin tuomituiksi. Vainoilla ei kuitenkaan saatu tukahdutetuksi näiden uskovien seurakuntien toimintaa.

Vuonna 413 säädettiin laki, jonka mukaan uskovien kasteen harjoittajia uhkasi kuolemanrangaistus. Silloin ei tarvinnut keksiä enää syitä kristityiksi itseään nimittävien tuomitsemiselle. Heitä ryhdyttiin 400-luvulta lähtien kutsumaan paulikiaaneiksi. Heidän seurakuntansa levisivät erittäin laajalle alueelle.

Kun paulikiaanit poltettiin roviolla, heidän kirjansakin paloivat saman tien. Muutamia niistä on kuitenkin säilynyt. Eräs sellainen on nimeltään "Totuuden avain", joka on kirjoitettu vuosien 700 ja 900 välillä. Kirjassa sanotaan:

"Antaakseen pyhää maitoa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen universaalisen ja apostolisen seurakunnan uudestisyntyneille lapsille, jotta he sen kautta voisivat tulla ravituiksi uskossa. Meidän Herramme pyytää ensiksi parannusta ja uskoa ja sitten antaa kasteen. Täten meidän täytyy seurata Häntä eikä tehdä joidenkin petollisten väitteiden mukaan. Nämä kastavat uskomattomia, järjettömiä ja parannuksen tekemättömiä.

Kun lapsi on syntynyt, seurakunnan vanhimpien pitää neuvoa vanhempia, kuinka he voivat kasvattaa lapsensa jumalisuudessa ja uskossa. Tätä tulee seurata Sanan lukemista, rukousta ja nimen antaminen. Kun joku sitten kastetaan, sen tulee olla hänen vakava pyyntönsä. Kaste pitää suorittaa joessa tai muussa vedessä avoimen taivaan alla. Kastettavan tulee polvistua veteen ja tunnustaa uskonsa seurakunnan edessä suurella rakkaudella ja kyynelillä. Kastettavalla tulee olla moitteeton luonne.

Asetettaessa vanhimpia vaaditaan suurta huolellisuutta, ettei ketään arvotonta valittaisi. Täytyy olla varma, että asetettavalla on täydellinen viisaus, rakkaus, joka on tärkein kaikista, kohteliaisuus, lempeys, nöyryys, oikeus, rohkeus, maltti ja puhetaito. Kun hänet erotetaan kättenpäällepanemisen kautta, häneltä on kysyttävä: 'Oletko valmis juomaan sen maljan, jonka minä juon, ja tulemaan kastetuksi sillä kasteella, jolla minut kastetaan. ..."

Paulikiaanit olivat hylänneet piispuuden ja valitsivat vanhimmat seurakuntien johtoon. Heidän seurakuntansa oli uskovien seurakunta. Heidän kasteensa oli uskovien kaste.

Kaikkina aikoina on ollut useitakin suurempia ja pienempiä ryhmiä, joissa on harjoitettu raamatullista uskovien kastetta. Paulikiaanien työtä jatkoivat 1000-luvulla bogomiilit. Esimerkkeinä 1100-luvulta voidaan mainita kataarit, henryläiset, pietari-bruusilaiset, humiliatit, valdolaiset, Jumalan ystävät. Nämä kaikki käyttivät uskovien kastetta. Samoin toimivat 1300-luvulla vielä Jumalan ystävät sekä lollardit ja useat muut.

Upotuskaste ei ollut käytössä ainoastaan uskovien seurakunnissa. Se säilyi katolisessa kirkossakin erittäin pitkään. Kastaminen tapahtui upottamalla vielä senkin jälkeen, kun sylilapsikaste jo oli tullut yleiseksi tavaksi koko kirkossa. Roomalaiskatolisessa kirkossa säilyi upottaminen virallisena kastekäytäntönä aina 14. vuosisadalle saakka. Valelukaste oli tosin jo yleistynyt, mutta vasta silloin sallittiin virallisesti valita joko upottaminen tai valelu. Myöhemmin otettiin käyttöön vihmonta, josta tuli yleinen käytäntö. Kreikkalaiskatolinen ja muut itämaiden kirkot käyttävät vielä nykyäänkin virallisesti ainoastaan lasten upotuskastetta."

Tämän oman tutkisteluni alkuperäisen nimen "Kastetotuutta etsimässä" olen voinut hyvällä omallatunnolla muuttaa nimeksi "Löydetty kastetotuus". Tällä uudella nimellä tämä teksti esiintyykin kotisivuni artikkelien joukossa. Kuten suuri määrä tekstiainauksia osoittaa, kyse on ollut etsintää ja löytöä toisten vaivannäöstä. Koen todella löytäneeni.

LÄHDEKIRJALLISUUSLUETTELO

Kaste ja usko SLEY. -88

Apokryfiset evankeliumit Johannes Seppälä

Apostoliset isät H. Koskenniemi

Eusebiuksen kirkkohistoria Eusebius

Heterodoksit ja ortodoksit Petri Piiroinen

Kirkkohistoria Christensen - Göransson

Matteuksen evankeliumi E. Haapa

Markuksen evankeliumi E. G. Gulin

Matteuksen evankeliumi Avaa Uusi testamenttisi-sarja Aimo T. Nikolainen

Matteuksen evankeliumi Eduard Schweizer -89

Markuksen evankeliumi Eduard Schweizer -89

"Selville vesille." Olavi Lähteenmäki

Uuden testamentin sanoma Eduard Lohse

Joka uskoo ja kastetaan Wiljam Aittala -71

Israelin usko Jukka Thurén

Uuden testamentin sanakirja Rafael Gyllenberg -74

Uuden testamentin sanakirja Juuso Hedberg -87

Novum Testamentum Graece Nestle - Aland -63

Kristillinen dogmatiikka A. J. Pietilä -32 ,-33.

Yksi kaste. Juhana Lehmuskoski. RV-kirjat 1982.

21 kirkkoisää Peter Halldorf 2001

Usko ja kaste. Erkki Reinikainen 2001

I Pistis ton Ellinikon Evanggelikon. Ekdotikos Ikos "O Logos"

Raimo Poutiainen

*

Päivityslisäys:

Tasapuolisuuden vuoksi ja löydetyn kastetotuuden koettelemiseksi koen vielä velvollisuudekseni esitellä parasta mahdollista argumentointia jota olen löytänyt esitettävän lapsikasteen puolesta.

Aapeli Saarisalon Raamatun sanakirjasta saamme lukea hänen kastenäkemyksestään seuraavaa:

”Kaste

peseminen vedellä uskonnollisen puhdistuksen ja vihkimyksen merkiksi. Juutalaisilla, samoin kuin muuallakin, esiintyy sellainen toimitus usein; säädetty VT:ssa: «2. Moos. 29:4»; «2. Moos. 30:20»; «2. Moos. 40:12»; «3. Moos. 15»; «3. Moos. 16:26», «3. Moos. 16:28»; «3. Moos. 17:15»; «3. Moos. 22:4», «3. Moos. 22:6»; «4. Moos. 29:8», vrt. «Hepr. 6:2»; «Mark. 7:3», «Mark. 7:4». Jumala lähetti Johannes Kastajan, «Joh. 1:33», kehottamaan Israelia parannukseen ja kastamaan ne, jotka ottivat vastaan hänen sanomansa. Hänen oppiaan sanotaan "parannuksen kasteeksi syntien anteeksi saamiseksi", «Mark. 1:4». Ne jotka ottivat vastaan k:n, tunnustivat syntinsä ja julistivat uskovansa, että saavat anteeksiannon tulevalta Messiaalta.Jeesus antoi kastaa itsensä, osaksi osoittaakseen kannat-tavansa Johanneksen toimintaa, osaksi vihkiytyäkseen työhönsä ja julistaakseen ottavansa kantaakseen maailman synnit. Johanneksen k. tapaa ei ole kuvattu, mutta kun Jeesus astui Jordaniin, «Mark. 1:9», «Mark. 1:10», niin tapahtui k. luultavasti upottamalla veden alle. Aluksi apostolit jatkoivat kastamista samoin kuin Johannes oli kastanut, «Joh. 4:1», «Joh. 4:2», jatkaen siten Johanneksen työtä, mutta Kristuksen aloitettua toimintansa Galileassa ei sitä enää mainita. Mutta niissä määräyksissä, joita hän hyvästi jättäessään antoi apostoleille, «Matt. 28:19», Kristus asetti k:n seurakuntansa toiseksi sakramentiksi, jota hänen kannattajiensa tuli käyttää. Siksi näemmekin alusta alkaen, että apostolit ja heidän apulaisensa vaativat ja käyttivät sitä, «Ap. t. 2:38», «Ap. t. 2:41»; «Ap. t. 8:12», «Ap. t. 8:38»; «Ap. t. 9:18»; «Ap. t. 10:48»; «1. Kor. 1:14», «1. Kor. 1:16». Se merkitsee ja vahvistaa uskovan ja Kristuksen välistä liittoa, sitä, että Kristuksen kuolema ja Pyhän Hengen vaikutus ihmisessä on ottanut pois hänen syntinsä ja että hän on luvannut tulla Herran omaksi, «Room. 6:4»; «Gal. 3:27»; «Kol. 2:11», «Kol. 2:12»; «1. Piet. 3:21».

Kristityillä on jo varhaisilta ajoilta alkaen ollut erilaisia k.-tapoja. Vaikka sana johtuu teonsanasta baptidzo, joka merkitsee upottaa, ei se kuitenkaan todista, että tätä tapaa on aina käytetty, ei myöskään, että se oli välttämätöntä. Usein esiintyykin tapauksia, joissa sana ei suinkaan merkitse upottamista, «Luuk. 11:38»; «Mark. 7:4». Raamattu ei missään kohdassa määrää, mitä tapaa on käytettävä.

Apostolien jälkeisenä aikana käytettiin sekä upottamista että kastamista l. pirskottamista tai valelemista. Idän kirkot, samoin kuin baptistit, käyttävät upottamista. Latinalainen kirkko käyttää yleensä vihmomista, useimmat protestantit taas valelemista. Luultavasti vaihteli tapa apostolienkin aikana.

Kristuksen määräyksen mukaan k:n tuli tapahtua pyhän Kolmiyhteyden nimeen. Nykyajan baptistit puolustavat sitä näkökantaa, että k. on annettava vain täysikasvuisille uskoville. Kirkko on kuitenkin varhaisista ajoista alkaen kastanut myös lapsia, joiden omaiset ovat voineet vastata heidän kristillisestä kasvatuksestaan. Paavali opettaa, «Gal. 3:15-29», että Kristukseen uskovat ovat sen liiton armollisessa huolenpidossa, jonka Jumala teki Aabrahamin kanssa. Tässä liitossa ympärileikattiin lapset, merkiksi heidän kuulumisestaan siihen liittoon, jossa heidän vanhempansa olivat Jumalan kanssa. Siksi kristittyjen vanhempien lapsilla on oikeus siihen sakramenttiin, joka vastaa ympärileikkausta.

Kirjallisuutta:
Albert A. Ahtola, Jeesuksen kaste (1931);
Uuras Saarnivaara, Kaste (1935);
sama, Raamatullinen kaste (1948);
Aapeli Saarisalo, Messiaskuningas (1928);
Aleksi Lehtonen, Kirkon pyhät toimitukset (1931);
Fredrik Wislöff, Minä uskon Pyhään Henkeen (1942);
Eino Sormunen, Kasteenliitto (3. p. 1945);
E. G. Gulin, Kasteen evankeliumi (3. p. 1948);
Osmo Tiililä, Kaste ja usko (1947);
O. Hallesby, Dopet (1922);
David Hedegård, Enighet i dopfrågan (1947).”

Aapeli Saarisalon Raamatun sanakirjasta saamme lukea myös käännynnäisistä eli proselyyteistä:

”Käännynnäiset

kreik. proselyytit, so. tulokkaat, vieraat, olivat juutalaisuuteen liittyneitä pakanoita (ei-israelilaisia). Jo VT:n aikana oli "vieraita" ja "muukalaisia", jotka saadakseen asua Israelin "porteissa" olivat velvolliset noudattamaan määrättyjä säännöksiä, «2. Moos. 20:10»; «5. Moos. 14:21»; «5. Moos. 24:14». Vrt. myös «Ruut l:16» ;«Ruut 2:12». Juutalaiset alkoivat käännyttää toisiin kansoihin kuuluvia Jumalan tuntoon ja seurakuntansa jäseniksi vasta persialais- ja kreikkalaisajalla, ja heillä olikin siinä työssä menestystä. Niitä, jotka täydellisesti liittyivät seurakuntaan, nimittivät myöhemmät opettajat "vanhurskauden proselyyteiksi", koska he noudattivat koko lakia. He saavuttivat täydet seurakuntalaisen oikeudet, kun antoivat ympärileikata ja kastaa itsensä ja suorittivat uhrin. Varsinaisten proselyyttien ohella oli melkein kaikissa juutalaisseurakunnissa vielä     laajempi piiri, joka ei tosin omaksunut koko lakia, vaan ainoastaan uskonnolliset ja moraaliset säädökset. Heitä sanottiin "jumalaa pelkääväisiksi", «Ap. t. 13:43», «Ap. t. 13:50»; «Ap. t. 16:14»; «Ap. t. 17:4», «Ap. t. 17:17»; «Ap. t. 18:7». Vanhat jumalat eivät enää riittäneet, uudet, varsinkin itämaiset kultit, levisivät kaikkialle. Juutalaisuuteen veti yhden Jumalan kuvaton palvonta, puhtaampi siveellisyys, uskonnon korkea ikä ja sen pyhä kirja. Varsinkin naisia ja eritoten ylhäissäätyisiä liittyi siihen suurin joukoin. Heidän piiristään ja käännynnäisistä yleensäkin kristinusko saavutti monia kannattajia, «Ap. t. 13:50»; «Ap. t. 17:4». Joukosta ei puuttunut myöskään korkeassa asemassa olevia miehiä, «Ap. t. 8:26» s.; «Luuk. 7:2»; «Ap. t. 10:1».

Merkittävä näkemys löytyy myös jo vuonna 1928 ilmestyneestä edesmenneen itämaisten kielten professori Aapeli Saarisalon kirjasta, nimeltään ”Messiaskuningas”. Tämän kirjan vasta ilmestyneen uuden painoksen sivulta 183 alkaa kirjan viimeinen luku joka kuuluu seuraavasti:

”JUUTALAINEN PROSELYYTTIKASTE.

Meillä kristityillä on hyvin yleisenä se käsitys, että Uuden Testamentin kaste on Johannes Kastajan, Jeesuksen tienraivaajan, keksintö, ja ettei juutalaisilla sitä ennen ollut mitään kastetta, vaan sen sijaan ympärileikkaus. Tosiasiana silti pysyy, että Johannes Kastaja ja Jeesus käyttivät kastetta perintönä edellisiltä juutalaisilta sukupolvilta, joilla se Baabelin vankeuden jälkeen oli vakiintunut määrätyksi proselyyttikasteseremoniaksi. Vaikkei sitä vielä Vanhassa Testamentissa mainitakaan, niin Jeesus silti hyväksyi sen käytäntöön siinä muodossa kuin se oli hänen aikansa juutalaisilla. Jos juutalaiset silloin löysivät pakanan, joka halusi tulla juutalaisen seurakunnan jäseneksi, niin hänet kastettiin, kuten juutalaiset vielä nytkin tekevät kyllä Helsingissäkin, jos joku suomalainen pyrkii heidän seurakuntaansa. Palestiinassa ainakin tunnen itse useita, jotka kristillisestä kirkosta ovat siirtyneet proselyyttikasteen tietä juutalaiseen seurakuntaan.

Proselyytti on kreikkalainen sana, joka merkitsee »pääsemistä», nim. tässä juutalaiseen seurakuntaan. Proselyyttikaste oli pääsyehtona, oli kuin ovi siihen pyhään liittoon, minkä Jumala oli tehnyt Israelin kanssa. Oli kahdenlaisia proselyyttejä: ensiksi valmistusasteella olevia n. s. »porttiproselyyttejä», jotka vielä seisoivat niin sanoaksemme oven ulkopuolella ja jotka usein mainitaan U. T:ssa »Jumalaa pelkääväisinä» pakanoina (esim. Kornelius Ap. t. 10:2, 22) ja jotka eivät vielä olleet kasteessa liitetyt seurakuntaan. Toiseksi varsinaisia proselyyttejä, jotka olivat saaneet kasteen, nimitettiin synnynnäisten juutalaisten vertaisina »liiton l. vanhurskauden proselyyteiksi».

Kasteasiaa valaisevia otteita voisi vanhasta juutalaisesta kirjallisuudesta kääntää sanatarkasti niin paljon, että siitä tulisi kokonainen kirja. Nyt vain tilan säästämiseksi luomme siihen yleiskatsauksen.

Maimonides sanoo (Isuri Bia, 13-14): »Jos mies tai nainen tulee yhtyäkseen proselyytiksi, kysellään heiltä tarkasti, jotteivät he pyrkisi lain alle rikkauksien toivossa tai sen jälkeen ehkä saatavan kunnian vuoksi eikä pelosta. Mieheltä kysytään, onko hän ehkä kiintynyt johonkin juutalaisnaiseen, ja naiselta, onko hän mielistynyt johonkin Israelin mieheen. Ellei näitten syitten huomata vaikuttaneen heihin, selitetään heille lain ikeen raskaus ja se vaiva, mitä sen noudattaminen tuottaa ja mitä vailla muut kansat saavat elää, jotta nähtäisiin, tahtovatko he peräytyä.»

Esimerkiksi tästä menettelytavasta kelpaa Ruutin kirjan targum, jossa sanotaan (1:16,17): »Ja Ruut sanoi: Älä vaadi minua jättämään sinua ja palaamaan sinua seuraamasta, sillä tahdon ruveta proselyytiksi. Naomi sanoi: Meitä on käsketty pitämään sapatit ja juhlapäivät, me emme saa kävellä enempää kuin 2000 kyynärää. Ruut sanoi: Mihin sinä menet, minäkin tahdon mennä. Naomi sanoi: Meitä on käsketty pitämään 613 käskyä. Ruut sanoi: Mitä sinun kansasi pitää, minäkin tahdon pitää, kuin olisi kansasi ollut minun kansani jo ennen tätä. Naomi sanoi: Meitä on kielletty palvelemasta vieraita jumalia. Ruut sanoi: Sinun Jumalasi on minun Jumalani. Naomi sanoi: Meillä on syylliselle neljä kuolemanrangaistusta: kivillä kivittäminen, tulella polttaminen, mestaaminen miekalla ja hirttäminen puuhun. Ruut sanoi: Millä tavalla sinä kuolet, minäkin tahdon kuolla. Naomi sanoi: Meillä on hautausmaa. Ruut sanoi: Sinne tahdon tulla haudatuksi, äläkä puhu nyt enempää, sillä Herra tehköön minulle sen ja sen, ellei ainoastaan kuolema meitä erota.»

Maimonides jatkaa: »Siksi ei Daavidin ja Salomon aikana otettu vastaan proselyyttejä. Daavidin aikana ei, koska he olisivat voineet tulla pelosta, ja Salomon aikana ei, koska he olisivat voineet tulla sen valtakunnan ja suuren hyvinvoinnin tähden, mikä Israelilla silloin oli.» - - »Miesproselyytti on ympärileikattava ja kastettava ja nainen kastettava, sitten kummankin on toimitettava puolestansa uhri. Israelilla on kolme merkkiä liittoon astumisesta: ympärileikkaus, kaste ja uhri. Ympärileikkaus oli Egyptissä, kuten on kirjoitettu (2 Moos. 12:48). Kaste oli erämaassa juuri ennen lain antamista, kuten on kirjoitettu (2 Moos. 19:10). Ja uhrista on kirjoitettu toisessa Mooseksen kirjassa (24:5).»Juutalaiset käsittävät sanan »pyhittää» merkitsevän pesemistä l. kastamista (2 Moos. 19:10).

Maimonides huomauttaakin erityisesti: »Tämä on sääntö: missä pesemistä tai vaatteitten pesemistä mainitaan, tarkoitetaan koko ruumiin pesemistä.» - Juutalaisilla oli käytännössä monta kastetta puhdistukseksi saastaisuudesta. Siitä apostoli (Hebr. 9:10) sanoo: »Erilaiset pesotkin ovat ainoastaan lihan sääntöjä, uuden järjestyksen aikaan asti asetettuja.» Proselyyttikaste kuitenkin annettiin vain kerran kullekin henkilölle, eikä synnynnäinen juutalainen saanut sitä lainkaan, sillä hän pitäytyi Siinailla toimitettuun kertakaikkiseen kasteeseen. Samoin kristillinen kirkkokin yleensä tyytyy kerran annettuun lapsikasteeseen, vaatimatta aikuisilta sen uudistamista.

Jos kastetta pyytäneellä pakanalla oli alaikäisiä lapsia, kastettiin ne myös (ja ympärileikattiin), jos vanhemmat sitä pyysivät. Ei katsottu esteeksi lapsen kykenemättömyyttä itsestänsä vastaamaan. Selitettiin, että 99-vuotias Aabraham, 13-vuotias Ismael ja kaikki yli kahdeksan päivän ikäiset miespuolet Aabrahamin talossa saivat yhtaikaa ympärileikkauksen. - Miksi sitten juutalaiset eivät nykyisten lapsikasteen vastustajain lailla vaatineet odotettavaksi, kunnes lapsi itse ymmärtäisi päättää, tahtoiko hän kuulua lain alle vaiko ei? Koska he selittivät liittoon kuulumisen hänen ehdottomaksi parhaakseen. »Jos asian | j / hyödystä on epäilystä, ei sitä saa tietämättömälle tehdä. Henkilölle, joka ei käsitä asian arvoa, saa silti tehdä hyötyä (siis kastamalla ottaa hänet liittoon), mutta sellaiselle ei saa hänen tietämättään tehdä vahinkoa (ei siis kastamattomana jättää lasta pois liitosta).»

Aikuiset proselyytit tekivät neuvostolle lupauksen pitää Mooseksen lain. Alaikäisten lasten puolesta neuvosto teki lupauksen. Täysi-ikäisiksi laskettiin tytöt 12 vuoden ja päivän ja pojat 13 vuoden yf\nä päivän iässä. Jos proselyyteille syntyi lapsia heidän kasteensa jälkeen, ei näitä enää kastettu, sillä ne olivat synnynnäisiä liiton jäseniä, joille kuului vain ympärileikkaus ja uhri ja jotka eivät enää tarvinneet puhdistusta pakanuuden saastasta. Jos juutalaiset löysivät heitteille jätettyjä lapsia - roomalaiset ja muut pakanakansat hyvin usein jättivät lapsiansa heitteille maantielle - niin nämä löytölapset kastettiin ja, jos olivat poikia, ympärileikattiin.

Kun Jeesus sanoi: »Tehkää kaikki kansat opetuslapsikseni kastamalla heitä» (Matt. 28:19), niin opetuslapset käsittivät, että kastaminen oli toimitettava entiseen tapaan. Jeesus oli jo ennen (Joh. 3:5) selittänyt, ettei kukaan synnynnäisesti kuulu Jumalan valtakuntaan, mutta kuten juutalaisetkin sallivat lasten tulla Mooseksen lakiliittoon, niin Jeesuskin salli lasten tulla armoliittoonsa; varoittihan hän nimenomaan, ettei lapsia saa pidättää hänen luotansa, sillä »senkaltaisten on Jumalan valtakunta» (Mark. 10:14). Jos Jeesus olisi tahtonut, ettei lapsia kasteta, olisi hän sanonut: »Tehkää kaikki kansat opetuslapsiksi kastamalla heitä, mutta huomatkaa tarkoin, ettei teidän sovi kastaa lapsia, kuten juutalaiset ovat tähän asti tehneet/ sillä lapset eivät voi kuulua Jumalan valtakuntaan.»

Onhan selvää, että jos nykyisin esim. Suomen Lähetysseuran johtokunta käskee lähettejä: »Tehkää ambolaiset opetuslapsiksi ja kastakaa heidät», niin se tarkoittaa, että lapsetkin on kastettava, vaikkei siitä erityisesti mainitakaan, koska Suomen kirkossa on se tuttuna tapana.

Samoin ymmärsivät opetuslapset, jotka muutenkin noudattivat juutalaisen lain määräyksiä (Ap. t. 21:24-26), että Jeesus käski kastaa juutalaisen seurakunnan tavalla, ottaen huomioon, ettei kenellekään riittänyt vanhempien kaste, vaan että kukin oli henkilökohtaisesti kastettava. Jos Jeesus olisi tarkoittanut, ettei enää noudateta juutalaista lasten kastamistapaa, olisi hän varmaan sen selvästi sanonut. Mutta oletetaanpa esimerkiksi, että Jeesus olisi sanonut: »Tehkää kaikki kansat opetus-lapsiksi ympärileikkaamalla heidät», olisi kai selvää, että lapsetkin oli ympärileikattava. Miksi?

Koska juutalainen tapa oli toimittaa ympärileikkaus juuri 8-päivän ikäisille lapsille. Mutta juutalainen tapa oli myös kastaa lapsia, ja siksi on varma, että Jeesus oli huomauttanut, jos hän olisi tahtonut, että vanhasta tavasta poikettaisiin. Väitetään myös, ettei Johannes Kastajakaan kastanut lapsia. Varmaa kuitenkin on, että hän kastoi, jos vanhemmat pyysivät. Lasten kastetta ei mainita, koska he kyllä seuraavat, jos vain vanhemmat kääntyvät - tekeväthän aikuiset paljon enemmän vastarintaa kuin lapset. Vanhassa Testamentissa myös on historiaa monilta vuosisadoilta, joina ei mainita toimitetuksi yhtään ympärileikkausta. Se ei silti merkitse, ettei ketään ympärileikattu koko sinä aikana, koska kaikki juutalaispojat saivat ympärileikkauksen kahdeksantena päivänä.

Ainakaan Mooseksen ajan jälkeen ei ollut mitään aikakautta, jolloin eivät lapset olisi saaneet mitään liiton jäsenyysmerkkiä, olivatpa he sitten israelilaisia tai proselyyttejä. Israelilaiset alkuaan otettiin liittoon ympärileikkauksella. Juutalaisen käsityksen mukaan oli Siinain vuorella kastettu koko Israel, miehet, naiset ja lapset. Sen jälkeen proselyyttilapset kuten vanhemmatkin otettiin liittoon toimittamalla ympärileikkaus, kaste ja uhri, tyttölapset toimittamalla kasteja uhri. Synnynnäisten juutalaisten ja vanhempiensa kasteen jälkeen syntyneitten proselyyttilasten liitonmerkkinä oli pojilla ympär-ileikkaus ja uhri, tytöillä uhri. Nyt, kun uhri Jerusalemin hävityksen jälkeen on mahdoton, on jäljellä synnynnäisten ympärileikkaus ja proselyyttien ympärileikkaus ja kaste. Kristillisellä seurakunnalla on käytännössä vain viimeksi mainittu, koska Jeesus valitsi sen uuden liiton merkiksi, nähtävästi siksi, että se on yksinkertainen toimitus ja sopii kummallekin sukupuolelle.

Kastetta hän tarkoitti lausuessaan: »Jos ihminen ei synny vedestä ja hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan» (Joh. 3:5).

Paavali selvästi opettaa kolossilaisille, että kaste on ympärileikkauksen sijassa, kutsuen sitä kristittyjen ympärileikkaukseksi: »Hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin pois riisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella, ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa -»(Koi. 2:11 s.).

Lisäksi on huomattava, että kreikan kielestä käännetyt Jeesuksen sanat: »Menkää ja tehkää kaikki kansat opetuslapsikseni» (Matt. 28:19) ovat alkujaan ymmärrettävästi Jeesuksen äidinkielellä (aramean kielellä) merkinneet samaa kuin: »Tehkää kaikki kansat proselyyteikseni». Sanoivathan juutalaiset siihen aikaan omia lapsiansa aivan yleisesti »pikku proselyyteiksi» l. opetuslapsiksi. Siksipä syntyi apostolien kesken riitaa siitä, pitikö lähetystyössä pakanoiden alistua myös ympärileikkaukseen, s. o. juutalaisten koko proselyyttiseremoniaan ja täydelliseen Mooseksen lain noudattamiseen, vai riittäisikö yksistään kaste ja Jeesuksen oppi. Apostolien kokouksen päätökseksi (Ap. t. 15:19-29) tuli kuitenkin se, ettei lähetystyössä ole pakanoilta vaadittava sen enempää kuin mitä tähän asti oli totuttu vaatimaan porttiproselyyteiltä  l. Jumalaa pelkääväisiltä, - nim. vain n.s. Nooan käskyt, joita sanottiin olevan seitsemän, mutta joiden pääsisältö kuuluu seuraavasti: »Että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja tukehtunutta ja haureutta» (vrt. l Moos. 9:1-7).

Lopuksi on hyödyllistä rinnastaa yhteen ne eri kohdat, joissa alkuseurakunnan kristillinen kaste liittyy juutalaiseen proselyyttikasteeseen, jotta sitä selvemmin tulisi näkyviin, miten apostolien rakentama kirkko on perinyt kasteen eri menoinensa juutalaisten kasteen jatkona, kuten se on perinyt Herran Ehtoollisenkin juutalaisten pääsiäisaterian jatkona.

l. Sen puhdistuskasteen edellä, millä Israelin kansa pyhitettiin Siinain vuoren juurella, oli ensin tehty kysymys ja vastaus liitosta Israelin ja Herran välillä (2 Moos. 19:5,6,8,10). Tämän pohjalla juutalaiset kysyivät kaikilta proselyyteiltä lupausta luopumaan epäjumalista ja yhtymään Herran liittoon. Samoin kristitytkin ovat kysyneet kasteoppilaalta: »Tahdotko luopua epäjumalista» l. »perkeleestä ja kaikista hänen menoistaan» (vrt. l Kor. 10:20). Suomessakin nykyajan keski-ikäisille ja vanhuksille on viimeksi mainittu kysymys lausuttu vanhan käsikirjan mukaisesti, kun heidät lapsina on kastettu. Kaste on »hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta» (l Piet. 3:21). Alkukielen sana, eperotema, merkitsee tarkemmin kysymistä ja viitannee juuri kastetta edeltävään lupauskyselyyn.

2. Sekä juutalaiset että alkuseurakunnan kristityt kysyivät kastettavalta tunnustusta sekä ennen kastetta seurakunnan edessä että vielä hänen jo seisoessaan kastevedessä.

3. Juutalaiset nimittivät porttiproselyyteiksi niitä Jumalaa pelkääviä pakanoita, joilla oli jotakin yleistä harrastusta oppia tuntemaan heidän uskontoansa. Näiden joukosta ne, jotka pyrkivät oikeiksi seurakunnan jäseniksi, eristettiin ensin opetettaviksi, ennen kuin heidät liiton proselyytteinä ympärileikkaukseen ja kasteella otettiin seurakuntaan.

Niin kristitytkin erottivat eri asteita seurakunnan ympärillä, »kuuntelevia», »katekumeeneja», joita opetettiin kastekoulussa, ynnä »kompetentteja», jotka olivat valmiita kasteelle.

Sekä juutalaisilla että kristityillä mainitut eri asteet oikeuttivat eri tavalla jumalanpalvelusmenoihin Jerusalemin temppelissä, synagogassa ja kirkossa. Kertomukset Etiopian hoviherrasta (Ap. t. 8:36) ja Filipin vanginvartijasta (Ap. 1.16:33), jotka erikoisen nopeasti kastettiin, ovat vain poikkeuksia yleisestä säännöstä.

4. Juutalaisilla oli sääntönä, että alaikäisen proselyytin puolesta hänen isänsä, neuvosto tai kaksi aikuista henkilöä toimi kummin virassa kastettaessa ja ympärileikkauksessa.

Samoin kristityilläkin vanhemmat ja myöhemmin erikoiset kummit vastasivat lapsen puolesta uskontunnustuksen ja lupauksen perkeleestä luopumisesta.

5. Alkukirkossa käytettiin kasteen yhteydessä lisäksi monta tapaa, joista Uusi Testamentti ei puhu mitään. Esim. kastettavan, joka seisoi vedessä, piti kolmesti upottaa päänsä ja koko ruumiinsa veteen ja vedestä noustuaan hän sai maistaa maitoa ja hunajaa sekä sai voitelun. Yksinkertaisessa alkukirkossa ei ollut vielä sellaista paavillista seremoniahenkeä, että se olisi itse tahtonut lisätä juhlatapoja. Jo toisella vuosisadalla näistä puhutaan tapoina, jotka olivat ikivanhoja ja kaikkien lahkolaistenkin käyttämiä. Täten ne ovat luonnollisimmin tulleet käytäntöön samalla kertaa kuin itse kastekin perintönä synagogalta.

Huomattakoon, että juutalaisilla kaikki lainmukaiset kulttipesot, astiainkin pesemiset, piti tapahtua kolmesti kastamalla. Kolmesti valamallahan meilläkin vielä toimitetaan kristillinen kaste.

Maito ja hunaja oli juutalaisilla Luvatun maan vertauskuvana. Kristityt sillä kuvasivat luvatun Kristuksen valtakunnan omistusta. Voitelu ei myöskään ollut juutalaisille mikään outo tapa, sillä kastettu joutui näkemään ainakin oman uhrieläimensä veren pirskoituksia.

6. Sekä juutalaisilla että kristityillä vastakastettuja nimitetään uudestisyntyneeksi (vrt. Joh. 3:3, 5; Tiit. 3:5).

7. Juutalaisten mukaan pakana oli saastainen, mutta kastettu oli puhdistettu pyhyyteen. Samoin Uusi Testamentti sanoo kastettuja kristittyjä »Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyiksi» (l Kor. 1:2) ja seurakunnasta: »Jotta hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen vesipesossa sanan kautta» (Ef. 5:26). Samoin alkukirkon kirjoittajat tarkoittavat aivan yleisesti pyhitys-sanalla kastetta, pyhitetty- ja pyhä-sanalla kastettua, sekä sanalla saastainen kastamatonta.

8. Sekä juutalaisilla että kristityillä pääsiäisjuhlan aattoaika oli erikoisesti omistettu kasteajaksi, jotta edellisillä kastettavat täten pääsisivät pääsiäisaterialle ja uhreihin kelvollisiksi ja jälkimmäisillä Herran Ehtoolliselle.

9. Juutalaiset kastoivat myös pienet lapset samaan liittoon kuin heidän proselyyttivanhempansakin. Samoin tiedämme kirkkoisien teoksista, että apostolien ajan jälkeisessä kirkossa lapsikaste oli yleinen perimätapa.”

Kommentti edellä lainatun tekstin johdosta:

Edellä lainattu Saarisalon esitys perustuu varmuuteen siitä, että kristillisen kaste on periytynyt juutalaisilla käytössä olleesta proselyyttikasteesta. Tämä on kuitenkin joittenkin oppineiden mielestä vain olettamus eikä suinkaan mikään fakta.

*

Esimerkiksi Eduard Lohse:n suomennetussa kirjassa ”Uuden testamentin sanoma” selostetaan tätä kysymystä kirjan sivuilla 29-30 seuraavasti:

"Kysymys Johanneksen kasteen uskonnonhistoriallisesta taustasta on kiistanalainen. Se on ajateltu voitavan johtaa juutalaisesta proselyyttikasteesta, jonka tarkoitus oli pestä juutalaisuuteen kääntyvä pakana puhtaaksi "saastaisuudesta" (Jeremias).

Ei kuitenkaan ole mitenkään sitovasti osoitettu, että proselyyttikaste, josta vanhimmat todisteet ovat l. vuosisadalta j Kr., olisi jo Johanneksen aikaan ollut yleinen juutalainen käytäntö. Pikemminkin on todennäköisempää, että proselyytti- kaste tuli vasta vähitellen käyttöön 'rabbiinisessa juutalaisuudessa ja yleistyi vasta l. ja 2. vuosisadan vaihteessa jKr.

Mitä proselyyttikasteen merkitykseen tulee, se toimitettiin vain pakanoille, jotka halusivat tulla juutalaisiksi. Jos Johannes olisi liittynyt tähän käytäntöön, hänen olisi täytynyt suorastaan rinnastaa juutalaiset - sillä vain heitä tuli hänen luokseen Jordanille - epäpuhtaisiin pakanoihin. Tällainen käsitys ei Kastajan parannussaarnasta kuitenkaan saa mitään tukea.

Proselyyttikastetta ei ymmärretty eskatologiseksi tunnusteoksi, vaan se oli oikeustoimi, jonka perusteella kastetun oli määrä aloittaa elämänsä alusta ikään kuin vastasyntyneenä lapsena.

Vihdoin on mainittava, ettei proselyyttikasteessa käytetty kastajaa, vaan käännynnäinen kastautui itse. Johanneksen toiminnalle on kuitenkin nimenomaan tunnusomaista, että hän toimittaa kasteen ja saa siitä nimen "Kastaja".

Proselyyttikasteesta puuttuva yhteys upotuskasteeseen ja kääntymykseen tavataan sen sijaan Qumranin yhteisön teksteissä. Niinpä seurakuntasäännössä (l QS) sanotaan, että ken on rikkonut liiton säädöksiä vastaan, ei saa sovitusta vain sovitusriittien ja puhdistusveden avulla, vaan on epäpuhdas niin kauan kuin hän ei ole nöyryyttänyt sieluaan kaikkien Jumalan käskyjen alle.

Vasta sitten hänen päälleen saadaan pirskottaa vettä, jotta hän ohjaisi kaikki askelensa täydelliseen vaellukseen Jumalan kaikilla teillä, (l QS III, 4-10.) "Hänen ei pidä astua veteen, koskea pyhyyden miesten puhtauteen; sillä heitä ei voi puhdistaa, elleivät he ole kääntyneet pahuudestaan; sillä epäpuhtautta on kaikissa, jotka rikkovat hänen sanansa." (l QS V, 13s.)

Pesut, joita essealaiset Josephuksen kertoman mukaan (Juutalaissota II, 129) suorittivat päivittäin, eivät vaikuttaneet pelkästään sillä, että ne toimitettiin lain mukaisesti, vaan jokaiselta, joka halusi pestä epäpuhtautensa pois ja ottaa vastaan sovituksen, vaadittiin samalla parannukseen altista mieltä.

Qumranin seurakunnassa puhdistautuminen ja kääntymys yhdistyivät siis epäilemättä toisiinsa, niin että se oletus tuntuisi olevan lähellä, että Johannes liittyi Qumranin seurakunnan puhdistusriitteihin.

Mutta Qumranin seurakunnan alituisesti toistuvista riiteistä poiketen Johannes toimitti kasteen vain yhden kerran.

Qumranin seurakunnan pesuilla ei ollut sellaista selvää eskatologista yhteyttä lopputuomioon kuin Johanneksen kääntymyskasteella. Niitä, jotka kääntyivät ja saivat Johannekselta kasteen Jordanissa, ei liitetty hierarkkisen järjestyssäännön mukaan organisoituun yhteisöön niin kuin Qumranin parannuksentekijät liitettiin.

Siksi eivät Qumranin seurakunnan puhdistusriitit eivätkä proselyyttikaste tule kysymykseen Johanneksen kasteen välittöminä esikuvina.

Johanneksen kaste erottuu päinvastoin erilaisista puhdistusriiteistä, joita tuon ajan juutalaisuudessa harjoitettiin, aivan itsenäiseksi profeetalliseksi, symboliseksi toimeksi."

*

Professori Heikki Palvan Raamatun tietosanastosta löytyy myös kastetta ja myös käännynnäisiä koskevia artikkeleita:

”Kaste

Juutalainen proselyyttikaste. Hellenistisenä aikana juutalaiset tekivät lähetystyötä, jonka tuloksena kymmenet tuhannet pakanat alkoivat käydä synagogassa. Useimmat eivät kuitenkaan liittyneet seurakunnan jäseniksi, vaan noudattivat vapaaehtoisesti juutalaista lakia. Näitä sanottiin jumalaa pelkääviksi.

Seurakuntaan liittyvän käännynnäisen, proselyytin, oli otettava ympärileikkaus ja annettava kastaa itsensä. Tämä kaste oli saanut alkunsa kultin yhteydessä toimitettavista puhdistautumismenoista. Uhripalveluksen osanottajan oli peseydyttävä puhdistuakseen saastaisuudesta, joka oli sekä ulkoista - esimerkiksi kosketuksesta aiheutunutta - että sisäistä. Proselyyttikasteessa käännynnäinen tuli rituaalisesti puhtaaksi, mutta vasta ympärileikkaus "uudestisynnytti" hänet juutalaisuuteen, Abrahamin lapseksi ja lupausten perilliseksi.

Qumranin yhdyskunnan kaste. Kuolleenmeren luoteisrannan luostarimaisessa yhdyskunnassa pidettiin tarkkaa huolta kultillisesta puhtaudesta. Säilyneistä kirjoituksista ei käy kiistattomasti ilmi, annettiinko yhdyskuntaan liittyvälle proselyyttikastetta vastaava kertakaikkinen liittymiskaste. Noviisiajan mentyä yhdyskunnan jäsen pääsi mukaan päivittäisiin puhdistautumismenoihin. Niillä katsottiin olevan vaikutusta vain, mikäli niihin osallistuva todella katui ja pyrki tekemään parannusta. Aito parannus puolestaan ei ollut mahdollista ilman yhteyttä seurakuntaan. Päivittäiset rituaaliset peseytymiset antoivat vakuuden syntien anteeksi saamisesta ja kannustivat pyrkimään kohti täydellisyyttä. Lopullisesti se oli saavutettavissa vasta siinä välittömässä yhteydessä Jumalaan, joka toteutuu lopun ajan viimeisen suuren puhdistuksen jälkeen. Tämän Jumala panee toimeen Totuuden ja Hengen välityksellä.

Johannes Kastajan kaste. Johannes "kulki kaikkialla Jordanin seudulla saarnaten ja kehottaen ihmisiä kääntymään ja ottamaan kasteen, jotta synnit annettaisiin heille anteeksi", Luuk. 3: 3. Kasteella oli kiire, "sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle", Matt. 3: 2, ja sen tarkoituksena oli "välttää tuleva viha", Matt. 3: 7, Luuk. 3: 7. Kaste toimitettiin Jordanin virtaavassa vedessä, luultavasti upottamalla, Matt. 3: 6.16, ja sitä edelsi synnintunnustus, Matt. 3: 6. Tavoitteena oli siis taivasten valtakunnan vastaanottaminen. Sitä ennen oli saatava Jumalalta synnit anteeksi. Tämä puolestaan edellytti "kääntymistä", luopumista siihenastisesta syntisestä elämästä ja kääntymistä Jumalan puoleen. Luopuminen ei voi tapahtua niin, että ihminen panee pois syntinsä, vaan siten, että hän tuntee sen synniksi, katuu, tunnustaa ja saa anteeksi. Merkkinä ratkaisusta oli otettava kaste. Kääntymyksen hedelmänä tulivat teot, Matt. 3: 10, Luuk. 3: 9-14.

Johanneksen kaste ei ollut juutalainen proselyyttikaste, sillä se ei tehnyt kastettua juutalaisen seurakunnan jäseneksi. Se ei ollut myöskään Qumranin yhteisön liittymiskaste, sillä kastetusta ei tullut minkään suljetun yhteisön jäsen. Näitä kumpaakin se muistutti siinä, että se oli kertakaikkinen. Niiden tavoin se oli ulkonainen merkki siirtymisestä uuteen elämään. Johanneksen kaste ei ollut suoraa jatkoa temppelin papillisille puhdistusmenoille samaan tapaan kuin Qumranin yhteisön päivittäiset peseytymiset. Yhteisön jäsenet käyttivät valkoisia pappisvaatteita, Johannes puolestaan liittyi profeettatraditioon käyttämällä karkeaa profeetan pukua, Matt. 3: 4.

Johanneksen kaste oli eskatologinen, se liittyi lopun aikoihin, Jumalan valta-kunnan juuri ovella olevaan tuloon: kastettu astui uuteen maailmankauteen, siihen, jossa lupaukset toteutuivat. Siksi Johannes kastoi Jordanissa, virrassa, jonka yli aikoinaan kuljettiin Luvattuun maahan. Silloin toteutui lupaus      maallisesta valtakunnasta, nyt alkoi taivasten valtakunnan aika. Johannes kastoi vedellä, mutta hänen jälkeensä oli tuleva se, joka kastaa Pyhällä      Hengellä ja tulella, Luuk. 3: 16.

Kristillinen kaste. Jeesus tuli Johannes Kastajan luo ja otti tältä vastaan kasteen, Joh. 3: 22. Hän kastoi itsekin, 4: 2. Hän myös antoi oppilailleen käskyn mennä kaikkialle maailmaan, saarnata evankeliumia kaikille ja kastaa ne, jotka tulevat uskoon, Mark. 16: 15s. Apostolien teoissa on useita kertomuksia alkukirkon piirissä ja ensimmäisillä lähetyskentillä suoritetuista kasteista, Ap.t. 2: 41, 8: 12s.38, 9: 18, 10: 48, 16: 15.33, 18: 8, 19: 5.

Kysymys uskoon tulemisesta kasteen edellytyksenä ei samassa mielessä kuin meidän päivinämme ollut ajankohtainen, sillä kristilliseen seurakuntaan liittyivät tietysti vain ne juutalaiset ja pakanat, jotka uskoivat sanoman Kristuksesta. Kun uskoon tullut otti kasteen, hän antoi kastaa koko perheensä,  Ap.t. 10: 2.48, 11: 14, 16: 15.31s., 18: 8. Tällöin kodista tuli kristitty koti, ja oli luonnollista, että kaikki sen jäsenet kuuluivat Kristuksen seurakuntaan.

Lasten kaste ei ollut ongelma; siksi Uudessa testamentissa ei ole teologisia perusteluja sen puolesta eikä sitä vastaan. Kasteen saamiselle ei asetettu ennakkovaatimukseksi osallistumista kasteopetukseen. Riitti, kun otti vastaan sanoman Kristuksesta, Ap.t. 2: 41, 16: 33. Vasta sen jälkeen alkoi kaste-koulu.

Paavalin kirjeistä näkyy, että kaste suoritettiin Kristuksen nimeen, 1 Kor. 1: 13. Kastetusta tulee Kristuksen oma. Hän saa anteeksi syntinsä ja pääsee osalliseksi Pyhästä Hengestä, 1 Kor. 6: 11, 12: 13; vrt. 3: 3, Gal. 3: 2. Kristuksen omana hän saa elää yhdessä Kristuksen kanssa, Gal. 3: 27. Paavalin julistama oppi kasteesta on tiivistetysti sanottu Room. 6: 3s.:ssa: "Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. Jos kerran yhtäläinen kuolema on liittänyt meidät yhteen hänen kanssaan, me myös nousemme kuolleista niin kuin hän." Kreikankielisestä tekstistä näkyy, että kaste merkitsee kertakaikkista siirtymistä Kristuksen omaksi. Sitä ei voi uusia. Kristuksen kuoleman tuottama lunastus tulee kastetun osaksi. Kun Kristus viattomasti kuollessaan kerta kaikkiaan sovitti synnin, kastettu myös kerta kaikkiaan vapautuu synnin rangaistuksesta. Tässä mielessä hän "kuolee" yhdessä Kristuksen kanssa. Kuolema synnin rangaistuksena on kastetun kohdalta takanapäin. Se on tapahtunut Kristuksen kuollessa; vrt. Room. 6: 5-10.

Kohtalonyhteys Kristukseen merkitsee myös ylösnousemusta. Kun kerran Kristus on herätetty kuolleista, hänen omansakin herätetään. Ruumis tosin nousee ylös vasta viimeisenä päivänä, mutta Kristukseen kastettu elää jo "ylösnousemuselämää", koska Kristus on jo noussut kuolleista. Ylösnouse-mus vaikuttaa jo tässä elämässä ikään kuin ladattuna voimana; vrt. Room. 6: 11-15, Fil. 3: 10s., Kol. 2: 12.

Paavalin kirjeitä myöhemmissä Uuden testamentin osissa kasteessa tapahtuvaa muutosta kuvataan uudestisyntymisenä, Joh. 3: 3-5, 1 Piet. 1: 3, 2: 2, Tit. 3: 4s. Muita havainnollisia kuvia ovat jo Paavalin kirjeissä esiintyvät "pukekaa yllenne Herra Jeesus Kristus", Room. 13: 14, "olette pukeneet Kristuksen yllenne", Gal. 3: 27, ja "teidän tulee ... pukea yllenne uusi ih-minen", Ef. 4: 23s. Heprealaiskirjeessä kasteesta käytetään kultillisista puhdistautumismenoista otettua kuvaa: "sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä", Hepr. 10: 22.

Apostolien teoissa kaste esitetään seurakunnan - Kristuksen ruumiin – jäseneksi tulemisena. Sitä edeltää kääntymys ja se välittää syntien anteeksi-antamisen ja Pyhän Hengen, Ap.t. 2: 38. Tässä kasteen sanotaan tapahtuneen Jeesuksen Kristuksen nimeen, Matteuksen evankeliumissa sen sijaan näkyy jo kolminaisuusopin vakiintuminen: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen", Matt. 28: 19. Seuraavasta jakeesta käy ilmi, että opetus liittyy välttämättä kasteeseen: "opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä olen käskenyt teidän noudattaa". ”

”Käännynnäinen

proselyytti (kreik. prosÇlytos "tulokas"), juutalaisuuden omaksunut pakana, josta proselyyttikasteen, ympärileikkauksen ja uhrin jälkeen tuli juutalaisen seurakunnan jäsen. Hän alkoi uuden elämän, "syntyi uudesti"; siteet menneisyyteen katkesivat. Jos vain perheen isä kääntyi juutalaisuuteen, häntä ei enää katsottu vaimonsa ja lastensa sukulaiseksi. Ennen isän kääntymistä syntyneet lapset eivät olleet oikeutettuja isänsä perintöön.

Rabbiinisessa kirjallisuudessa käännynnäisestä käytetään heprean sanaa gÙr, joka Vanhassa testamentissa tavallisesti merkitsee "muukalaista",       "siirtolaista", israelilaisten joukossa asuvaa vieraan kansan jäsentä, jonka oikeudellinen asema oli määritelty laissa, 2 Moos. 23: 9, 3 Moos. 19: 33.

Puhtaasti uskonnollisen merkityksen sana sai pakkosiirtolaisajan jälkeen. Samaan aikaan havahduttiin entistä selvemmin käsittämään monoteismin sisältö. Jahve ei voinut olla vain Israelin Jumala, vaan koko maailman oli tunnustettava hänet ja palveltava häntä, Jes. 42: 5-25, 45: 14-25, 56: 1-8, 66: 19 s., Joona, Sak. 13.

Palestiinassa käännynnäisten hankkiminen jäi vähäiseksi. Sen sijaan diasporassa asuvat juutalaiset tekivät aika ajoin vilkasta lähetystyötä. Tarkoituksena ei ollut pelkästään käännynnäisten voittaminen omaan seurakuntaan, vaan vähintään yhtä suuressa määrin ympäristön mielialan muokkaaminen suopeaksi juutalaista vähemmistöä kohtaan.

Hellenistisen ajan henkinen maaperä oli otollinen juutalaisuuden kylvölle. Ennen muuta sitä olivat muokanneet filosofit, joiden opit saavuttivat vasta-kaikua myös tavallisen kansan keskuudessa, sillä tieteen popularisointi oli ajan tapa. Kylästä kylään ja kaupungista kaupunkiin vaeltelevat filosofian saarnamiehet toivat oppinsa kaikkien ulottuville. He olivat saattaneet monijumalaisen uskonnon naurunalaiseksi ja kehitelleet uutta "tieteellistä" maa-ilmankatsomusta, johon olennaisena osana kuului moraalinen normisto.

Vaikka filosofien kylvämä siemen itikin hyvin, se ei laajoissa piireissä ottanut noustakseen oraalle. Tuntiessaan moraalifilosofian riittämättömäksi kansa kaipasi mystiikkaa ja hakeutui palvomaan itämaisia jumalia. Varsinkin Mitran ja Magna Materin palvonta levisivät nopeasti. Juutalaisuus tyydytti monessa suhteessa ihmisten maailmankatsomukselliset tarpeet: se sanoutui jyrkästi irti monijumalaisuudesta, sillä oli luja moraalinen normisto ja se viehätti        eksoottisuudellaan. Pahin este oli juutalaisuuden korkea kynnys. Useimmat synagogan piiriin hakeutuneet pakanat pysyivät "jumalaapelkäävinä", lain moraalisten velvoitteiden vapaaehtoisina noudattajina; paljon harvemmat uskaltautuivat katkaisemaan vanhat siteensä ja siirtymään toisen kansan ja uskonto-kunnan täysivaltaisiksi jäseniksi.

Proselyyttien lukumäärää ei tiedetä. Muutamasta sadasta tutkitusta hellenistisen ajan juutalaishaudasta parikymmentä on todettu käännynnäisten haudoiksi. Monella taholla käännynnäisten määrän on täytynyt olla melkoinen, koska juutalaista lähetystyötä ryhdyttiin määrätietoisesti vastustamaan. Purevimmin juutalaisuutta arvostelivat Apollonios Mellon Rhodokselta ja Poseidonios Syyrian Apameasta sekä Kharemon ja Apion Aleksandriasta. Nämä kaikki vaikuttivat Kristuksen syntymää edeltävällä vuosisadalla. Apion, jolle Josefus vastasi kirjassaan "Apionia vastaan" (Contra Apionem), väitti Jahvea ja Zeusta oikeastaan samaksi jumalaksi, jota vain palveltiin eri nimillä. Ehkä tunnetuin käännynnäissuku oli Herodesten suku, jonka juutalaisuus luultavasti oli peräisin Johannes Hyrkanoksen ajalta (135-104 eKr.). Tällöin näet idumealaiset pakotettiin ympärileikkaukseen.

Jeesus viittaa käännyttämisintoon sanomalla lainopettajien ja fariseusten kiertävän maat ja meret tehdäkseen yhden käännynnäisen, Matt. 23: 15. Koska fariseukset yleensä eivät harrastaneet käännyttämistä, viittaus tarkoittanee vain suurta vaivannäköä ihmisten taivuttamisessa opettajan kannalle. Lause saattaa myös viitata diasporajuutalaisten keskuudessa tehtyyn työhön, mutta tuskin minkäänlaiseen juutalaiseen maailmanlähetykseen.

Ensimmäisten kristittyjen joukossa oli proselyyttejä, Ap.t. 2: 10. Jerusalemin seurakunnan seitsemästä palvelijasta yksi, antiokialainen Nikolaos, oli käännynnäinen, Ap.t. 6: 5. Paavalin ja Barnabaksen kuulijoiden joukossa Pisidian Antiokiassa oli monia käännynnäisiä, Ap.t. 13: 43.

Käännynnäisten hankkimista ei koskaan varauksetta hyväksytty juutalaisten omassa piirissäkään. Erityisen voimakas eristymishalu oli vallalla makkabiaikana. Myöhemminkin useiden rabbien lausunnot heijastavat epäluuloa uusia tulokkaita kohtaan. Niinpä heidän sanotaan huonon "taustansa" vuoksi olevan taipuvaisia rikkomaan lakia; heitä sanotaan myös haavaksi Israelin ihossa.

Torjuva asenne yleistyi noin vuoteen 100 jKr. mennessä, ja pakanoita kääntyi juutalaisuuteen enää harvoin. Keisari Hadrianus katsoi hyväksi kieltää     ympärileikkauksen koko valtakunnassa vuonna 132. Tämä kielto lienee osaltaan vaikuttanut juutalaiskapinan syttymiseen samana vuonna. Hadrianuksen seuraaja Antoninus Pius omaksui suvaitsevamman asenteen. Hän salli ympärileikkauksen, mutta vain juutalaisten piirissä. Käytännössä tämä merkitsi sulkua juutalaisuuden leviämiselle.”

*

Novumista löytyy sieltäkin seuraavat kastetta koskeva artikkeli:

”Johanneksen kaste

Johanneksen kastetta on tarkasteltava Johanneksen profeetantehtävään liittyvänä. Hän oli saanut siihen valtuudet taivaasta, Jumalalta, Matt 21:25 ss. Jumalan lähettiläänä hän oli saanut tehtäväkseen »saarnata parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi», Luuk 3:3. Tällä tavalla hän »toimittaisi Herralle valmistetun kansan», Luuk 1:17. Johanneksen kasteen edellytyksenä oli kääntyminen, »parannus», Mark 1:4. Se, että Johanneksen aikalaiset ovat antaneet hänelle lisänimen »kastaja», on selvä todistus siitä, että kaste on olennainen osa hänen toimintaansa, »vihkiytymisen» korostaminen.

Kun pohditaan Johanneksen kastekäytännön taustaa, on todettava, että asiasta on esitetty monia erilaisia selityksiä. Joku näkee Johanneksen kasteen vanhan liiton monien puhdistusseremonioiden jatkona. Toiset liittävät sen juutalaisten proselyytti- eli käännynnäiskasteeseen. Viimeksi mainitun käsityksen mukaan Johanneksen kaste korostaa ajatusta, että juutalaisten synti on asettanut heidät ja pakanat samanarvoisiksi, niin että he tarvitsevat samanlaisen kääntymyksen kuin pakanat, jotka otettiin juutalaiseen seurakuntaan ympärileikkauksessa ja kasteessa.

Joh 1:33 mukaan Johannes viittaa erityiseen Jumalalta tulleeseen käskyyn häneltä, »joka lähetti minut vedellä kastamaan». Jeesus sanoo, että ne juu-talaiset, jotka eivät antaneet kastaa itseään Johanneksen kasteella, »tekivät turhaksi Jumalan aivoituksen heitä kohtaan», Luuk 7:30.

Epäilemättä ilmenee kasteessa myös Johanneksen julistuksen eskatologinen näkökohta. Se oli kaste, joka valmistaisi kansaa Messiaan tuloon ja valmistava toimenpide uskon sytyttämiseksi häneen, joka oli tuleva, Apt 19:4.

Jeesuksen kaste

Jeesuksen kaste on suuri tapahtuma. Siitä hänen julkinen toimintansa alkaa. Luonnollisesti Nasaretin hiljaisilla vuosillakin oli merkityksensä Jeesuksen pelastustehtävälle. Edellytyksenä sille, että hän voisi antautua Messias-tehtäväänsä, oli että »hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen», Fil 2:7. Vasta elettyään tämän jakson maallisesta elämästään hän saattoi ryhtyä erikoistehtäväänsä. Tässä kohdin oli kaksi vaihetta, jotka hänen piti läpikäydä: kaste ja kiusaus. Nämä kaksi tapahtumaa merkitsevät Jeesuksen omassa elämässä valmistusta tulevaan pelastustyöhön. Kasteessa hän vihkiytyy lunastustyöhönsä ja saa siihen Isän hyväksymisen. Kiusauksessa hän torjuu kaikki muut keinot valtakuntansa perustamiseksi.

Evankelistoista kolme kertoo Jeesuksen kasteesta; neljäs, Johannes, sanoo epäsuorasti, että hän »pyhittää itsensä», Joh 17:19. Tästä ymmärrämme, miten keskeisessä asemassa Jumalan pelastussuunnitelmassa on henkilö-kohtainen vihkiytyminen Jumalalle ja hänen tehtävälleen. Näemme myös Apt 1:21-22, että sen, josta oli tuleva apostoli Juudaksen tilalle, oli pitänyt seurata Jeesusta aina hänen kasteestaan lähtien. Jeesuksen vihkiytyminen kasteessa kansansa vanhan hengellisen tradition mukaan liitetään näin suurten pelastustekojen joukkoon ja rinnastetaan Jeesuksen kuolemaan, ylösnousemukseen ja taivaaseenastumiseen.

Jeesuksen kaste on yksi pelastushistorian suurista virstanpylväistä. Jeesukselle itselleen se oli vihkiytyminen messiaaniseen tehtäväänsä Herran kärsivänä palvelijana. Johannekselle se merkitsi vahvistusta, että Jeesus oli Messias. Kansalle se ilmaisi, että Jeesus nyt »tulisi julki Israelille», Joh 1:31. Lisäksi näemme tässä jumaluuden olemuksen salaisuuden, kolmiyhteisen Jumalan ilmentymän merkittävällä tavalla pelastushistoriassa. Heti alusta lähtien kohtaamme tässä uustestamentillisen Jumala-kuvan. Tämä on välttämätöntä, sillä selvä ja varma usko Jeesuksen jumaluuteen edellyttää sitä.

Kaikki kolme synoptista evankeliumia kertovat Jeesuksen kasteesta samassa tekstiyhteydessä: Johannes Kastajan kuvauksen jälkeen ja ennen kiusaus-kertomusta. Niiden välillä on kuitenkin tunnusomaisia eroavuuksia. Matteus yksin kertoo Johanneksen epäröineen ennen Jeesuksen kastamista. Lisäksi Matteus toistaa taivaasta tulleen äänen sanat kolmannessa persoonassa: »Tämä on minun Poikani», ne on siis suunnattu katsojille tai kuulijoille, kun taas Markus ja Luukas kirjoittavat: »Sinä olet minun Poikani», osoitettuna Jeesukselle henkilökohtaisesti. Tässä näyttää olevan selvä yhteys Ps 2:7:ään. Ainoastaan Luukas kertoo Jeesuksen rukouksesta kasteen yhteydessä. Kun toiset evankelistat kertovat vain Hengen laskeutuneen Jeesuksen ylle, Luukas täsmentää sen tapahtuneen fyysisesti nähtävällä tavalla, siis kyyhkysen hahmossa. Lisäksi kannattaa ehkä panna merkille, että juuri tässä Johanneksen toiminnan ja Jeesuksen kasteen kuvaamisessa Matteus ja Luukas päätyvät siihen, mistä Markus aloittaa evankeliuminsa.

Selvitys Johannes Kastajan toiminnasta on taustaa ja johdantoa kertomukselle Jeesuksen kasteesta. Kun Johanneksen persoonaa ja toimintaa on kuvattu Matt 3:1-12, kertomus jatkuu jakeessa 13: »Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen tykö hänen kastettavakseen.» Tämä »silloin» tarkoittaa mahdollisesti, että juuri kun Johannes oli parannussaarnaajan ja kastajan uransa huipulla, Jeesus tuli hänen luoksensa kastettavaksi. Hän tuli Galileasta, sanoo Matteus, Galilean Nasaretista, kerrotaan Markuksessa. Johannes lisää, että se »tapahtui Betaniassa, Jordanin tuolla puolella, jossa Johannes oli kastamassa», Joh 1:28. Jeesus tuli Johanneksen luo juuri siinä tarkoituksessa, että hän saisi kasteen.

On vaikeata sanoa, tunsiko Johannes Jeesusta »lihan mukaan», kuten Paavali asian ilmaisee, 2 Kor 5:16. Nämä kaksi olivat läheistä sukua toisilleen äitiensä Marian ja Elisabetin puolelta, Luuk 1:36. Vaikka Jeesus oli kasvanut syrjäisessä Nasaretissa ja Johannes oli viettänyt monia vuosia Juudean erämaassa, Luuk 1:80, lienee uskottavaa, että he tapasivat toisiaan joissakin tilanteissa. Joka tapauksessa Johannes tiesi, että Joosefilla ja Marialla oli Jeesus-niminen poika. Kyseenalaisempaa on, oliko hän perillä hänen ihmeellisestä syntyhistoriastaan, tästä pyhästä perhesalaisuudesta, jonka hänen äitinsä Elisabet niin hyvin tunsi. Tämähän oli kutsunut Marian esikoista sanoilla »minun Herrani», Luuk 1:41-44. Kun Johannes sanoo Jeesuksesta: »Minä en tuntenut häntä», Joh 1:31, tämä tarkoittaa sitä, mitä liha ja veri ei ole ilmoittanut, Matt 16:17, Jeesuksen tuntemista Jumalan Poikana ja Jumalan Messiaana, minkä vain Isä taivaassa voi ilmaista.

Juuri tämä jumalallinen ilmoitus on tullut Johannekselle, kun hän nyt kohtaa Jeesuksen. On selvää, että Jeesuksen persoonassa oli jotakin, mikä sai aikaan välittömästi selvän varmistuksen jokaisessa, joka oli totuudesta ja rakasti valkeutta. Tätä tunnistamisen iloa, jota ihminen kokee seistessään Luojansa edessä ja joka sai Johanneksen hypähtämään äitinsä kohdussa tämän jumalallisen persoonan läheisyydessä, hän kokee nyt tietoisesti seistessään kasvokkain Jeesuksen kanssa. Hän tietää, että se joka tulee hänen kastettavakseen, on Messias. Tästä hän on jo ennustanut Israelille sanoessaan, että Messias tulee kastamaan Pyhällä Hengellä ja tulella. Siksi hän huudahtaa: »Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni.» Mitä hän muutakaan olisi voinut sanoa! »Niin puhui hän, joka on lykhnos, lamppu, hänelle, joka on Valo. Sanan ääni. yljän ystävä Yljälle, vaimoista syntyneistä suurin hänelle, joka on kaikkien luotujen Esikoinen. Niin puhui Johannes Kristukselle» (Gregorios Naziansilainen).

Yksi syy, miksi Johannes ensin kieltäytyi kastamasta Jeesusta, oli varmastikin se, että Johanneksen kaste oli parannuksen kaste. Nyt tuli synnitön kastattamaan itseään syntisten kasteella, juutalaisten käännynnäiskasteella, joka luultavasti oli esikristillisen ajan käytäntö. Ei ole ajateltavissa, että oikea-oppiset juutalaiset olisivat omaksuneet kristillisen käytännön, jota sovellettiin juutalaisuskoon liittyviin. Johanneksen kasteessa oli uutta se, että hän kastoi juutalaisia. Näin juutalaiset asetettiin samalle tasolle kuin pakanat. Ainoastaan tekemällä parannuksen ja ottamalla kasteen he voivat kuulua todelliseen Jumalan kansaan. Kukaan ei voinut panna toivoaan siihen, että oli Aabrahamin jälkeläinen. Johannes saarnasi oletettavasti käyttäen hyväksi sanaleikkiä heprean-kielisillä sanoilla: »Jumala voi näistä kivistä (abanim) herättää lapsia (banim) Aabrahamille.» Mutta hän, joka nyt tulee pyytämään tätä kastetta, joka on Jumalan tie luopuneelle kansalle, on Jumalan Poika ja Jumalan pyhä. Siksi Johannes kieltäytyi kastamasta häntä. Alkutekstin sanat ovat voimakkaita ja osoittavat, että hän kieltäytyi päättäväisesti ja ehdottomalla tavalla. Johanneksen kasteen ehtona oli syntien tunnustaminen. Itse kastetoimitus oli synnintunnustus. Mutta tässä tuli sellainen, jolla ei ollut syntejä tunnustettavana. Kun Jeesus sitten tästä huolimatta pysyy kannassaan ja haluaa kasteen, se tapahtuu, koska hänen kasteensa on sijaiskaste. Johannes viimein, tämän ymmärrettyään, suostuu kastamaan hänet. »Seuraavana päivänä hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: 'Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin'», Joh 1:29. Profeetallisista psalmeista, esim. Ps 69:1-6, luemme usein, että Messias tunnustaa synnin.

Messiaanisena profetiana tämä merkitsee sitä, että hän kantaa vastuun kaikkien ihmisten synneistä. Jeesuksen kaste on tällainen

sijaissynnintunnustus. Jeesus vastaa Johanneksen lausumaan sanoen: »Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus.» Se voidaan kirjaimellisesti kääntää: »Salli se tämän kerran!» Tuntuu kuin Jeesus pyytäisi, että yleisestä säännöstä tämän ainoan kerran tehtäisiin poikkeus. Tämä korostaa Jeesuksen kasteen ainut-kertaisuutta. Alkutekstin sana »nyt» kuvaa jotakin, joka voi tapahtua ainoastaan tämän yhden kerran. Sillä kasteella, jolla Jeesus antoi kastaa itsensä, ja sillä, josta hän itse myöhemmin puhuu opetuslastensa kanssa, on selvä ero. Ja se, että juuri hän, Jumalan Messias, salli kastaa itsensä Johanneksen kasteella, antoi tuolle kasteelle merkityksen, jota Johanneksen kasteella ei muuten olisi ollut. Johanneksen kaste tulkittiin sittemmin ilmeisesti kristillisen kasteen esikuvaksi. Ignatios sanoo, että Jeesus kastettiin, jotta hän puhdistaisi kaste-veden kärsimisessään. Augustinus toteaa: »Hän tuli kastamaan veden sen kautta, että hänet kastettiin siinä.» Edelleen sanotaan F. Aug. Appendixissa 135:1: »Pyhä Henki, joka oli ollut Kristuksen kanssa hänen äitinsä kohdussa, ympäröi nyt hänet vedessä.» Tietyssä mielessä koko ihmiskunta on kastettu Kristuksen kasteella, mitä Athanasius korostaa: »Kristus sanoo pyhittävänsä itsensä meidän tähtemme, Joh 17:19. Kun Herra kastettiin ihmisenä Jordanissa, meidät kastettiin hänessä.»

Pelastushistoriallisesti ainutlaatuista Jeesuksen kasteessa on juuri se, että se koskee ainoastaan häntä eikä voi milloinkaan toistua. Se tekee hänen kasteestaan kasteen, joka tarkoittaa kaikkia ihmisiä ja kaikkia aikakausia. Kaste ja kuolema kuuluvat yhteen. Sen vuoksi hänen sijaiskasteensa merkitsee vihkiytymistä sijaiskuolemaan Herran kärsivänä palvelijana. Kaste on hänen virkaan vihkimyksensä hänen tehtäväänsä profeettana, pappina ja kuninkaana. Hänet voideltiin Hengellä ja hän sai valtuutuksen taivaasta kuuluvalla äänellä. Tämä ääni puhui kolme kertaa Jeesuksen elämässä: hänen kasteensa yhteydessä, kirkastusvuorella, Matt 17:5, ja hänen kärsimisensä ja kuolemansa yhteydessä, Joh 12:28.

Jeesus ilmoitti kastamisen syyksi sen, että tällä tavalla hänen sopi täyttää kaikki vanhurskaus.Jeesus vahvisti, että Johanneksen kaste oli Jumalan säätämä, Matt 21:23-27. Sellainen juutalainen, joka ei antanut kastaa itseään, teki näin Jumalan suunnitelman tyhjäksi. Jeesus oli itse juutalainen, lain alaisuuteen syntynyt. Sen vuoksi hänet oli ympärileikattu, ja sen vuoksi hän nyt otti kasteen. Hänen kasteensa muodostui samalla osaksi lain

täyttämistä johdantovaiheena siihen uuteen armon liittoon, jota hän itse tuli perustamaan.”

*

Myös tohtori John MacArthur, joka on toiminut pastorina ja opettajana Grace Community- seurakunnassa, ja joka on kahden oppilaitoksen Master’s Collegen ja Master’s Seminaryn johtaja, on ottanut kantaa artikkelissa ”Baptism: A Matter of obedience ©1998 by John MacArthur”

paitsi kasteeseen myös proselyyttikasteen merkitykseen alkukristillisyydelle. Mainitun artikkelin suomennettu teksti kuuluu:

”Kasteessa on kysymys tottelevaisuudesta

Kaste ei ole niitä asioita, jotka voidaan vain sivuuttaa kevyesti. Se ei ole myöskään kovin suosittu aihe nykyään -- evankelisissa piireissä se ei herätä kovinkaan suurta mielenkiintoa. Vuosiin en ole nähnyt uuttaa kastetta koskevaa kirjaa tai yleensäkään kirjaa, jossa korostettaisiin kastetta, en myöskään sellaista opetussarjaa tai saarnaajaa tai opettajaa, joka korostaisi kasteen merkitystä. En kuule siitä radiossa -- en kuule siitä koskaan kristillisiltä radiokanavilta tai kristillisissä televisio-ohjelmissa, en näe koskaan kastetta kristillisissä televisio-ohjelmissa, vaikka paljon muita tilaisuuksia esitetäänkin. Harvoin, jos koskaan näkee kastetilaisuuksia. Kiinnostus kastetta kohtaan on ikään kuin häipynyt -- ikävää kyllä, monissa tapauksissa.

Seurakunta on mitä suurimmassa määrin kastamaton seurakunta, johon monet teistäkin kuulutte. En tarkoita tätä seurakuntaa, tarkoitan seurakuntaa yleensä. On hämmästyttävää, miten monet niistä, jotka julistavat Kristusta ja tunnustavat Kristusta, eivät ole oikein kastettuja. Itse asiassa luultavasti suurinta osaa itseään kristityiksi kutsuvista ei ole kastettu Uuden Testamentin mukaisella kasteella. Ehkä jopa suurinta osaa itseään kristityiksi kutsuvista ei ole oikein kastettu. Tämä ei johdu siitä, että ei olisi selvyyttä siitä, mistä kasteessa on kysymys ja miten se pitäisi suorittaa -- asia on selvä. Kysymys on siitä, että tähän hyvin, hyvin tärkeään asiaan on suhtauduttu välinpitämättömästi. Tänä aamuna haluaisin, jos pystyn, panna pisteen tuolle välinpitämättömyydelle, jos siitä on kysymys.

Epäilemättä monet teistä ovat tunnustaneet Kristuksen Herrakseen ja Vapahtajakseen ja uskovat sydämessään, että Hän on noussut ylös kuolleista, mutta teitä ei silti ole kastettu. Ehkä täällä on sellaisiakin, jotka eivät ole koskaan nähneet kastetilaisuutta. Uskallan jopa väittää, että tottelemattomuus kasteasiassa, se, ettei oteta kastetta vakavasti, on monien suurten ongelmien pohjalla, joita ihmisillä ja seurakunnalla yleensä ottaen on, koska se sallii kirkon täyttyä ihmisistä, jotka eivät ole uskollisia Herran yksinkertaisimmille käskyille ja Hänen sanalleen -- tämä on vakava asia.

Kun Jeesus sanoi: "Menkää siis ja tehkää kaikista kansoista minun opetuslapsiani. Kastakaa heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen..."(Matt. 28:19, Uusi Testamentti, Raamattu kansalle 1999), Hän antoi apostoleille ja seurakunnalle käskyn sanoessaan, että heidän tulee mennä evankelioimaan, tekemään opetuslapsia, kastaa heidät ja opettaa heitä pitämään kaikki, mitä Jeesus on käskenyt heidän pitää. Siten seurakunta on velvoitettu lähetyskäskyssä kastamaan. Minusta on hämmästyttävää katsoa valtavia evankelioimisristiretkiä, joihin osallistuu suunnattomat määrät ihmisiä ja joissa ihmisten oletetaan tulevan Kristuksen luo, mutta koskaan ei nähdä kastetilaisuuksia. Sellaisissa tapahtumissa ei ole koskaan kastetilaisuuksia. Ja kuitenkin helluntaina kolme tuhatta ihmistä uskoi ja kolme tuhatta ihmistä kastettiin silloin, kun seurakunta sai alkunsa. Kun Pyhä Henki puhui Pietarin suulla: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen" (Ap.t. 2:38), Hän antoi siellä käskyn niille yksilöille, jotka tekivät parannuksen ja uskoivat.

Siten seurakuntaa on käsketty kastamaan -- yksilön on käsketty ottaa kaste. Tämän suhteen ei ole mitään epäselvyyttä. Tästä huolimatta tähän hyvin yksinkertaiseen käskyyn suhtaudutaan suurpiirteisesti. Monessa suhteessa kaste on helpoin tottelevaisuuden teko kristitylle, koska kaikissa muissa asioissa joutuu käsittelemään enimmäkseen omassa mielessä ja sydämessä olevia asioita. Tämä yksinkertainen teko, kun se tapahtuu tottelevaisuudessa kertoo sydämestä, joka haluaa kunnioittaa Herran sanaa. Jos kasteelle ei mennä, se kertoo monesta mahdollisesta syystä.

Henkilö, joka väittää olevansa kristitty, eikä ole mennyt kasteelle, kuuluu johonkin seuraavista ryhmistä. Syynä on:

1. Ensiksikin tietämättömyys -- eli heille ei ole koskaan opetettu kasteesta ja tällaista tapahtuu hyvin monissa paikoissa. Usein kastamme täällä ihmisiä, jotka ovat kääntyneet jo vuosia sitten, mutta heille ei ole koskaan opetettu kasteen merkitystä. Ja joillekin se on opetettu väärin. Heille on opetettu, että jos heidät kastettiin vauvoina, se riittää. Siksi on mahdollista, että jotkut eivät ole ottaneet kastetta tietämättömyyttään, vaikka kuuluvatkin seurakuntaan.

2. Toiseksi, syynä saattaa olla ylpeys. Sellaisten ihmisten, jotka ovat kääntyneet jo kauan aikaa sitten, jotka ovat jo kauan aikaa vedonneet Kristuksen nimeen, jotka ovat mukana seurakunnan toiminnassa, joita pidetään kristittyinä, -- mutta joita ei ole kastettu -- on noloa tunnustaa tuota epäkohtaa ja noin kauan aikaa jatkunutta tottelemattomuutta, ja niin he eivät halua nöyrtyä ja myöntää olleensa tottelemattomia ja mennä kasteelle. Syynä saattaa olla siis tietämättömyys tai ylpeys.

3. Ehkä syynä on piittaamattomuus. On paljon ihmisiä, joita asia ei kiinnosta -- heillä ei ole kalenterissa aikaa sellaiseen, se ei sovi heidän suunnitelmiinsa, se ei ole tarpeeksi tärkeää. He tietävät, että kaste on Raamatun käsky, mutta tottelevaisuus ei ole heille kovin tärkeää -- muut asiat ovat heille tärkeämpiä. Sellainen tilanne on surullinen -- jos on välinpitämätön Raamatun erityisesti käskemän asian suhteen, Herran itsensä selvän käskyn suhteen, joka on Hänen kunnioittamistaan ja antaa siunauksen sille, joka tottelee. Mutta on niitä, jotka ovat kerta kaikkiaan vain piittaamattomia -- he eivät yksinkertaisesti saa sitä tehtyä "Olen suunnitellut meneväni kasteelle. Olen kyllä ajatellut sitä; mutta tällä hetkellä se ei ole ensimmäisenä listalla."

4. Ja neljänneksi, jotkut ovat uhmakkaita. On niitä, jotka eivät ota kastetta, koska he ovat kapinallisia -- he eivät halua totella. Useimmat näistä ihmisistä tekevät syntiä... he ovat tottuneet tekemään syntiä ja heistä tuntuisi ikään kuin teeskentelyn huipulta, jos heidän pitäisi antaa todistus uskostaan Jeesukseen Kristukseen ja osoittaa julkisesti, miten paljon Hänen ihmeellinen pelastustekonsa heille itselleen merkitsee. Eli uhmakkaat ja kapinalliset ihmiset, jotka eivät halua mennä kasteelle, ovat yleensä tottuneet syntiin.

5. Viides mahdollisuus on, ettet ole uudestisyntynyt -- et ole tosi kristitty, et halua tunnustaa julkisesti uskoasi Jeesukseen Kristukseen, koska et halua samaistua Häneen julkisesti. Saatat tulla mukaan ja "hengailla" seurakunnassa ja sen liepeillä, mutta et halua sitoutua julkisesti Kristukseen. Tässä olivat ainoat syyt, joita voin ajatella. Olet joko tietämätön, liian ylpeä nöyrtymään mennäksesi kasteelle, välinpitämätön ja piittaamaton tottelevaisuuden suhteen, olet uhmakas tai sitten et ole uskova. Näin saimme asetettua syyt omiin osastoihinsa ja samalla sinut, jota ei ole kastettu, ikään kuin piiritykseen miettiäksesi asiaa. Joissakin tapauksissa syynä saattavat olla useat em. syistä, mutta jossain "osastossa" kuitenkin olet.

Haluan nyt opettaa sinulle kasteesta ja toivon voivani motivoida sinut tottelemaan Herraa Hänen kunniakseen ja omaksi siunaukseksesi. Tarkoitukseni on opettaa kastetta koskevia periaatteita ja totuuksia.

1. Mitä kaste on?

Mistä siis puhumme, kun puhumme kasteesta? Tässä yksinkertainen määritelmä: se on seremonia, jossa henkilö upotetaan veteen. Siitä on kysymys. On siis kysymys seremoniasta, jossa ihminen kastetaan upottamalla hänet veteen. Tässä aivan takanani on lattian alla vesiallas, jossa kastamme ihmisiä joka sunnuntai-ilta.

Teemme niin, koska siihen kehotetaan Uudessa Testamentissa -- Puhuimme jo lähetyskäskystä ja Pietarin saarnasta helluntaina, jossa hän kehotti niitä, jotka kuulivat ja uskoivat, ottamaan kasteen. Tutkikaamme sanaa, jotta pääsemme ymmärrykseen tässä asiassa. Uudessa Testamentissa käytetään kahta kreikankielen verbiä kasteesta puhuttaessa: bapto ja baptizo. Bapto on näistä kahdesta harvemmin käytetty. Se esiintyy ainoastaan neljä kertaa Uudessa testamentissa ja se tarkoittaa "kastaa" johonkin, esimerkiksi kun puhuttiin esineen upottamisesta väriliuokseen värjättäessä. Eli bapto tarkoittaa upottamista.

Baptizo on bapto- sanan vahvennus. Kreikkalaisilla oli tapana lisätä tiettyjä kirjaimia sanaan silloin, kun haluttiin lisätä sen vaikutusta. Sanaa baptizo käytetään Uudessa Testamentissa hyvin, hyvin monta kertaa. Se tarkoittaa "täydellistä upottamista" ja sitä käytetään kreikankielessä myös tarkoittamaan hukkumista. Siitä ymmärrämme miten täydellisestä upottamisesta siinä on kysymys. Latinaksi immersio tai submersio.

Substantiivia "kaste" -- baptismas -- käytetään Apostolien teoissa aina tarkoittamaan kristityn upottamista veteen. Eli siitä on kysymys kasteessa: se on seremonia, jossa evankeliumiin uskova henkilö upotetaan veteen. Itse asiassa verbit bapto ja baptizo sekä substantiivi baptismas olisi voitu kääntää sanalla "upottaa" ja "upotus", ja niin olisi ehkä päästy monesta ongelmasta, mutta Raamatussamme ne on käännetty "kastaa" tai "kaste". Tämä johtuu siitä, että näiden sanojen merkitykset ovat niin lähellä toisiaan. Joka tapauksessa nämä sanat tarkoittavat "upottamista".

Itse asiassa kreikkalaisilla on eri sana tarkoittamaan "pirskottamista" tai "vihmomista": rhantisanti tarkoittaa "veden pirskottamista" tai "vedellä vihmomista" -- se on siis aivan eri sana kuin kaste tai kastaminen.

Emme siis puhu veden "pirskottamisesta" tai "vihmomisesta", koska Raamatussa ei ole sellaista seremoniaa, jossa valeltaisiin tai vihmottaisiin ihmistä vedellä.

Aina kun Raamatussa puhutaan "kasteesta", tarkoitetaan "upottamista" eli ihmisen painamista veden alle.

Aina kun Uudessa Testamentissa käytetään kaste-sanaa, edellytetään tai sallitaan upottaminen. Tämä on niin selvää, että jopa John Calvin, joka asettui periaatteessa lasten kastamisen kannalle (pirskottamalla), kirjoittaa: "Sana 'kastaa' tarkoittaa 'upottaa'.

Kukaan kielitieteilijä ei voi esittää mitään muuta. On varmaa, että alkuseurakunta käytti upotuskastetta. Tätä vastaan ei voida väittää, tästä asiasta ei tarvitse edes keskustella enempää".

Verbejä bapto ja baptizo ei käytetä koskaan passiivissa. Toisin sanoen, vettä ei tarkoiteta koskaan valeltavan, pirskotettavan tai levitettävän esimerkiksi koskettamalla, niin kuin on tapana hyvin suuressa osassa kirkkoa nykyään.

Pirskotetaan, valellaan tai kosketetaan veteen kastetulla sormella otsaan tai muualle päähän. Näitä verbejä ei kuitenkaan käytetä kreikankielessä koskaan passiivisessa merkityksessä, niin että vettä laitettaisiin jonkun päälle.

Niitä käytetään aina merkitsemään sitä, että joku laitetaan veteen. Aina kun luet Uudesta Testamentista kasteesta -- varsinaisesta kastetapahtumasta -- sanat tarkoittavat ainoastaan upottamista.

Matteuksen 3. luvussa, jakeessa 6 kerrotaan Johannes Kastajasta "hän kastoi heidät Jordanin virrassa". Heidät kastettiin Jordanin virrassa. He tulivat alas joelle ja heidät kastettiin siellä. Jokea ei viety heidän luokseen; he tulivat joelle. Matteus 3:16:ssa sanotaan: "Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta vedestä". Jeesus siis astui veteen...ja nousi vedestä. Tämä kertoo selvästi, että Hän meni veteen, jotta Hänet voitaisiin upottaa veteen, sitähän sana kastaa tarkoittaa alkukielellä.

Johanneksen evankeliumin 3. luvussa, jakeessa 23 kerrotaan, että Johannes valitsi kastepaikaksi Jordan-virrasta kohdan, joka oli syvä: "Mutta Johanneskin kastoi Ainonissa lähellä Salimia, koska siellä oli paljon vettä". Toisin sanoen kaikista Jordan-virran kohdista Johannes valitsi nimenomaan sen paikan, jossa oli syvää. Vesi oli siinä kohtaa niin syvää, että ihmiset voitiin siinä upottaa -- siitä tässä raamatunkohdassa on kysymys. Markus kertoo 1. luvun jakeessa 5: "Ja koko Juudean maa ja kaikki jerusalemilaiset vaelsivat hänen tykönsä, ja hän kastoi heitä Jordanin virrassa". Muistathan Apostolien tekojen kohdan luvussa 8, jossa Filippus kohtasi etiopialaisen eunukin ja miten tämä sanoo jakeessa 36: "Katso, tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?" ja jakeessa 38 kerrotaan: "Ja hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet."

Tätä siis tarkoittaa kaste. Tätä tarkoittaa baptizo. Kaste on seremonia, jossa ihminen upotetaan veteen. Se on ainoa Uuden Testamentin tuntema kaste -- se ei tunne veden pirskottamista, valelemista tai vedellä koskettamista eikä se tunne varsinkaan mitään sen kaltaista kuin vauvojen kastaminen. Käsittelen tätä asiaa, koska se on hyvin tärkeä asia. Monet teistä ovat varmastikin samaa mieltä kanssani näistä asioista. Aion käsitellä myöhemmin perusteellisemmin lapsikastekysymystä Raamatun pohjalta -- se tulee olemaan hyvin mielenkiintoista.

Uudessa Testamentissa ei siis esiinny sellaista asiaa kuin veden pirskottaminen, valelu tai vedellä koskettaminen tai vauvojen kastaminen. Se oli tapahtuma, jossa aikuinen ihminen upotettiin veteen. Sillä oli suuri hengellinen merkitys, ja kasteen merkitys voidaan välittää ainoastaan upottamalla. Käsittelen myöhemmin tätä aihetta: että kasteen hengellinen merkitys voidaan välittää ainoastaan upottamalla.

Kun nyt Uudessa Testamentissa puhutaan kasteesta, se voi tarkoittaa muitakin kasteita kuin vedellä kastamista -- eli joissakin kohdissa on kysymys "kuivasta" kasteesta, josta käytetään myös sanaa baptizo. Joissakin tapauksissa sanaa baptizo käytettäessä ei puhuta ollenkaan vesikasteesta. Mekin puhumme tulikasteesta, vai mitä? Tarkoitamme silloin, että ihminen on upotettu hyvin vaikeaan tilanteeseen. Johanneksen evankeliumin 3. luvussa Johannes Kastaja puhuu tulikasteesta. Hän puhuu siitä, miten ei-uskovat upotetaan Jumalan vihaan.

1. Kor. 12:ssa puhutaan siitä, miten Kristus kastaa uskovat Pyhällä Hengellä Kristuksen ruumiiseen: "sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi". Kun sinusta tuli kristitty, sinut upotettiin pelastettujen yhteisöön. Sinut asetettiin yhteyteen kaikkien muiden uskovien kanssa, niin että se, joka on liittynyt Herraan, on yhtä henkeä kaikkien muiden uskovien kanssa. On siis olemassa uskovan upottaminen Kristuksen ruumiiseen. On myös olemassa ei-uskovan upottaminen Jumalan tuliseen vihaan. Kor. 10:2:ssa sanotaan: "ja saivat kaikki kasteen Moosekseen". Tässä puhutaan solidaarisuudesta. He liittyivät Moosekseen hänen johtajuutensa alaisina. Mitä hän teki, hekin tekivät. Mitä hän sanoi, sitä he noudattivat. Mooses oli heidän johtajansa ja heidät upotettiin Moosekseen. Minne hän meni, hekin menivät. Solidaarisuus, yhteys, liittyminen -- kaste-sanalla voi siis olla tuollainen kuvaannollinen merkitys, jolla tarkoitetaan upottamista johonkin. Voisit sanoa: "Olin uppoutunut työhöni. Olin uppoutunut ajatuksiini.  Näissä lausahduksissa ei viitata välttämättä veteen, ainoastaan siinä mielessä, että kuvataan johonkin upottamista. Uudessa Testamentissa on siis kohtia, joissa puhutaan kasteesta, mutta ei silti tarkoiteta vesikastetta; on taas toisia kohtia, joissa tarkoitetaan vesikastetta, mistä olemme puhuneet.

Haluamme keskittyä puhumaan kasteesta silloin, kun se tarkoittaa vesikastetta. Tämä upotuskaste, johon kaikkia uskovia kehotetaan, ei ole periaatteessa valinnanvarainen asia. Meillä ei ole tässä vaihtoehtoja. Tämä on käsky; siihen kehotetaan toistuvasti ja sitä noudatetaan Uudessa Testamentissa. Se on sinänsä yksinkertainen tapahtuma, ja jos siinä ei olisikaan kysymys mistään muusta kuin ihmisen upottamisesta veteen ja hänen vetämisestään ylös, se olisi vain pelkkä upotus. Se olisi vain puhdistautumista, virkistäytymistä eikä muuta.

Mutta siihen sisältyy paljon enemmän, koska se on käytännön opetusta. Se on kuvaelma, kuva -- se on symboli -- se on konkreettinen esitys suuresta, syvällisestä hengellisestä totuudesta -- ja siksi on ensiarvoisen tärkeää, että kun ymmärrät kasteen merkityksen, noudatat Uuden Testamentin mallia. Jos muutat upotuskasteen mallia, sotket symbolismin. Jumala on säätänyt, että tämä yksinkertainen määräys opettaa meille mitä ihanimman totuuden -- kaikkein ihanimman totuuden, totuuden henkilökohtaisesta pelastuksesta. Kaikki se sisältyy kastetapahtumaan.

Kaikki Raamatun opiskelijat tietävät tietenkin, että Jumala opettaa symbolien avulla. Vanha Testamentti sisältää kaikenlaisia symboleja ja vertauksia ja esikuvia ja kuvia ja seremonioita, jotka kuvaavat hengellisiä totuuksia jollain konkreettisella tavalla. Uudessa Testamentissa Jeesus toimi samalla tavoin puhuessaan vertauksin. Apostoli Paavali käytti kuvaannollista kieltä. Mekin olemme itse saaneet kokea, miten Jumala opettaa meille totuutta abstraktein ilmauksin, mutta liitettynä konkreettisiin, hyvin käytännöllisiin, käsin kosketeltaviin asioihin, joiden avulla tuota totuutta voidaan kuvailla .. ja kaste on yksi niistä. Se on ulkonainen, konkreettinen, symbolinen tapahtuma, joka välittää meille syvän ja olennaisen tärkeän totuuden. Siirtykäämme seuraavaan aiheeseen. Tiedämme siis, mitä kaste tarkoittaa.

Mikä onkaan kasteen historia? Miten sen historia on ymmärrettävissä?

Palatkaamme Uutta Testamenttia edeltävään aikaan tavoittaaksemme edes osan kasteen historiaa. Israelissa oli käytössä useita erilaisia peseytymisiä, puhdistamisia ja käsien seremoniallista pesemistä, joita papit noudattivat, samoin kansa. Oli myös astioiden puhdistamisia ja muuta sellaista...jossa käytettiin upottamista kuvaamaan puhdistautumista.

Kristillisellä kasteella on kuitenkin ainakin yksi hyvin tärkeä edeltäjä, ja se on juutalaisuuteen kääntyville tarkoitettu kaste. Ennen Uuden Testamentin aikaa...sanotaanpa vaikka, että joku pakana olisi oppinut tuntemaan tosi Jumalan. Joku pakana oli saattanut kuunnella profeettoja tai hän oli kuullut uskollisen israelilaisen todistuksen tai hän oli muuttanut Israeliin asumaan. Tai sitten hän saattoi asua raja-alueella ja joutui kosketuksiin elävän, oikean Jumalan kanssa, Jumala kosketti hänen sydäntään...hän alkoi uskoa oikeaan, elävään Jumalaan, hän teki parannuksen synneistään, ja hänestä tuli tosi Jumalan seuraaja, ja hän sai kokea henkilökohtaisen pelastuksen -- hänestä tuli pelastettu pakana -- joka halusi samaistua Jumalan kansaan. Häntä kutsuttiin proselyytiksi eli käännynnäiseksi. Hänet oli käännytetty, jos haluat niin sanoa -- hän oli nyt kääntynyt juutalaisuuteen. Hän oli pakana, joka halusi samaistua juutalaisiin ja palvoa heidän Jumalaansa – niin kuin Kornelius Uudessa Testamentissa. Hänen oli silloin käytävä läpi kolmivaiheinen seremonia. Juutalaiset olivat kehittäneet seremonian, jonka avulla käännynnäinen pääsi osalliseksi liittoyhteisöön.

Ensiksikin, ensimmäistä vaihetta kutsuttiin nimellä mela, joka johti ympärileikkaukseen. Koska ympärileikkaus oli Jumalan määräämä merkki, oli jokainen miespuolinen käännynnäinen ympärileikattava, siis myös aikuiset. Hänen oli siis samaistuttava Jumalan kansaan tämän ainutlaatuisen ympärileikkausseremonian avulla.

Seuraava vaihe oli tebula -- ensimmäinen oli mela, toinen, tebula oli upotuskaste. Hänet upotettiin veteen, veden pinnan alle, kuvaamaan sitä, niin sanottiin, että he olivat kuolleita entiselle elämälle. He olivat kuolleet entisille tavoilleen, perinteilleen ja ennen kaikkea epäjumalanpalvelukselleen ja entiselle pahuudelleen. Se kaikki oli nyt mennyttä; he hautasivat sen. Tuo upottaminen veden alle kuvasi vanhan elämän kuolemaa. Kun he nousivat vedestä, he astuivat uuteen, puhtaaseen elämään Jumalan yhteisössä -- Jumalan perheessä.

Kolmas vaihe pakanan johdattamisessa Jumalan kansan jäseneksi oli nimeltään corban ja se koski uhrieläintä. Heidän oli tuotava eläin teurastettavaksi ja syy eläimen teurastamiseen oli muistuttaa tälle pakanalle, että syntien anteeksisaaminen, jonka Jumala hänelle soi hänen nyt liittyessään Jumalan kansan yhteisöön, kun hän nyt teki parannuksen synneistään ja tunnusti oikean ja elävän Jumalan, oli mahdollinen ainoastaan kuoleman kautta. Uhrieläimen kuolema tapahtui heidän syntiensä sovittamiseksi. Juutalaiset ikään kuin välittivät näille pakanoille, jotka halusivat liittyä heihin, sovituskuoleman symbolin, joka kuvasi aikanaan tulevaa karitsaa, joka ottaisi todella pois synnin. Siispä ne pakanat, jotka halusivat liittyä juutalaisiin, ympärileikattiin. Heidät kastettiin upotuskasteella ja heidän oli uhrattava veriuhri, jolla he avoimesti tunnustivat sen, että heidän syntinsä vaati sijaisen kuoleman. Tämä tietenkin viittasi tulevaan Messiaaseen, joka oli tuo sijainen.

Tähän juutalaisyhteisöön tulee nyt Johannes Kastaja, joka saarnaa parannusta ja hän myös kastaa. Tämä ei hämmästytä meitä. Se, että Johannes kastoi, ei hämmästytä meitä; juutalaiset olivat siihen tottuneet; he olivat osallistuneet tällaiseen seremoniaan. He olivat nähneet ihmisiä kastettavan, mutta se, mikä nyt järkytti heitä, se mikä oli merkillistä ja uutta oli se, että Johannes Kastaja kehotti juutalaisia ottamaan kasteen. Mitä järkyttävää siinä oli? Sehän oli suorastaan hämmästyttävää. Hän sanoi itse asiassa, että he olivat kuin -- pakanat! Tehän olette liiton ulkopuolella, teillä ei ole toivoa, teillä ei ole Jumalaa, teidät on kastettava upotuskasteella sen symbolina, että te olette kuolleet vanhalle elämälle, teidät on pesty, ja teidät on puhdistettu Jumalan perheeseen liittyäksenne.

Juutalaiselle sen myöntäminen, että hän on samanlainen kuin pakana, oli todella kova juttu. Hehän enimmäkseen vihasivat pakanoita. Pakanat olivat olleet heidän sortajiaan; pakanat eivät olleet osalliset liittoon. Juutalaiset pilkkasivat pakanoita monin tavoin ja kutsuivat heitä ympärileikkaamattomiksi. Kun he palasivat pakanamaasta takaisin Israeliin, he pysähtyivät ennen rajaa ja pudistivat pölyn viitastaan, niin etteivät he tulleet vieneeksi pakanalikaa omaan maahansa. He eivät menneet pakanoiden koteihin, koska ne olivat saastaisia. He eivät syöneet ruokaa pakanan seurassa, koska nämä olivat saastaisia. Heillä oli kaikki nämä sosiaaliset kiellot, jotka he olivat pystyttäneet, jotka eivät itse asiassa olleet Jumalan lain mukaisia, he olivat itse laatineet ne. Muistatte Joonan -- jolloin kokonainen pakanakaupunki, Niinive, teki parannuksen -- joka oikein itki ja sanoi, että hän mieluummin kuolisi kuin näkisi pakanoille suotavan pääsyn todellisen elävän Jumalan perheeseen. Juutalaisilla oli syvään juurtuneita rotuennakkoluuloja.

Mutta nyt tulee Johannes Kastaja ja sanoo heille: "Teidän on mentävä upotuskasteelle!" ja hän kohtelee heitä ikään kuin he olisivat samassa tilassa kuin pakanat ja liiton ulkopuolella. Mutta arvaapa mitä? Hän saarnasi parannusta ja hän oli varmaankin voimallinen saarnamies, koska hän sai ihmiset vakuuttuneiksi parannuksen tarpeestaan ja tekemään todella parannuksen, eikö niin? Hän oli siis mahtava saarnamies, joka sai ihmiset tekemään parannusta. Ehkä hän oli kaikkein voimallisin saarnamies...eikö Jeesus itse asiassa sanonutkin niin? Hän sanoi: "kaikista, jotka ovat eläneet, Johannes Kastaja oli suurin". Kristukseen asti hän oli suurin profeetta -- olisinpa saanut kuulla hänen saarnaavan. Hän oli varmaankin kiivas puhuja ja menetti päänsä sen vuoksi, ja niin hänet saatiin vaiennettua.

Mutta koko Israel tuli kuuntelemaan häntä, ja heidät oli nyt siis määritelty itse asiassa ikään kuin pakanoiksi -- liiton ulkopuolella oleviksi, ilman lupausta, ilman toivoa, pelastusta oleviksi, joiden piti nyt tehdä parannus -- kuolla vanhalle legalistiselle ja omavanhurskaalle elämälle ja kaikille juutalaisille perinnäistavoille ja käsittää todella syntisyytensä ja heittäytyä Jumalan armon varaan, mennä kasteelle sen merkiksi, että he halusivat uuden elämän ja että he halusivat olla valmiita Messiasta varten. Niinpä hän saarnasi parannusta ja vanhurskautta ja kehotti ihmisiä kääntymään vääryydestä pyhyyteen, vanhasta elämästä uuteen. Sen symboliksi hän valitsi kasteen, ja Matteuksen 3. luku näyttää meille kahdeksassa ensimmäisessä jakeessa, miten hän kastaa ihmisiä. "He tunnustivat syntinsä", siinä sanotaan. He tunnustivat, että he olivat ansainneet kuoleman, he olivat ansainneet hautajaiset ja he tarvitsivat uuden elämän. Tätä kaikkea kuvasi heidän upotuskasteensa. Niinpä Johannes Kastajan kaste merkitsi käännettä sellaisen syntisen juutalaisen sydämessä, joka halusi olla valmis Messiaan tullessa, mutta joka tiesi sydämessään ettei kuitenkaan ollut valmis.

Eräänä tiettynä päivänä tapahtui kuitenkin jotain aivan uskomatonta, josta haluan nyt puhua -- Jeesus astui esiin. Hän oli esiintynyt aikaisemminkin ja silloin Johannes Kastaja oli sanonut: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin". Johannes siis tiesi, kuka hän oli ja Johannes piti häntä Messiaana, joka kuolisi syntien sovitukseksi, tosi Karitsana, joka tulisi olemaan lopullinen ja täydellinen uhri.

Mutta Matteus 3:13 kuvaa miten Jeesus astuu esiin toisella kertaa: hän tulee Johanneksen kastettavaksi -- tämä on merkillistä. Tätä ei Johannes pysty sulattamaan. Jakeen 14 mukaan "tämä esteli häntä sanoen: "Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!" Tässä ei ole mitään järkeä! Eihän Sinun tarvitse hyljätä vanhaa elämääsi. Eihän Sinun tarvitse tehdä parannusta mistään -- Sinä olet synnitön, pyhä ja tahraton. Sinun ei tarvitse sanoutua irti menneisyydestäsi ja sitoutua tulevaisuudellesi. Siksi et tarvitse myöskään symbolia vanhan kuolemalle tai uuden ylösnousemuksen dramatisointia -- siinähän ei olisi mitään järkeä. Tämä ei koske Sinua. Mutta Jeesus vastasi hänelle: "Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus". Silloin hän salli sen hänelle. Miksi hän teki niin? Hänhän sanoo sen itse: "näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus". Tämä on hyvin tärkeää! Johannes ymmärsi kasteen synnintunnustuksena. Johannes käsitti kasteen parannuksentekona. Johannes käsitti kasteen olevan vanhalle elämälle kuolemista ja uuteen elämään nousemista ja siinä vaeltamista. Mutta eihän Jeesuksen tarvinnut tehdä niin. Hänhän oli synnitön. Mistä siis on kysymys? Kasteen merkityshän oli valmistaa syntiset ottamaan vastaan synnitön Kuningas, ja siksi Johannes yritti estää Häntä, mutta Jeesus sanoi: "Ei, minun tulee tehdä tämä nyt, koska minun on täytettävä kaikki vanhurskaus".

Mitä Hän sillä tarkoittaa? Jotkut sanovat, "No, Hän halusi samaistua niiden ihmisten kanssa, jotka valmistautuivat ottamaan Hänet vastaan". Mahdollisesti. Toiset taas ovat sanoneet, että "Hän halusi näyttää esimerkkiä tuleville uskoville". Se on hyvinkin mahdollista -- nyt ollaan jo lähellä. Mutta salli minun nyt ikään kuin koota tämä kaikki yhteen. Hän halusi täyttää kaiken vanhurskauden, ja meille vanhurskauteen sisältyy mikä? Kaste. Jos haluat täyttää kaiken vanhurskauden, jota Jumala sinulta pyytää, sinun on mentävä kasteelle. Uskon, että Jeesuksen elämä ympättiin meihin, meidän syntimme ympättiin Häneen, Hänen vanhurskas elämänsä ympättiin meihin... ja Hän täytti kaiken vanhurskauden...kaiken vanhurskauden.

Kaste on siis selvästikin seremonia -- hyvin yksinkertainen -- jossa ihminen upotetaan veteen, ja sillä on hyvin tärkeä hengellinen merkitys. Mikä on kasteen historia? Se on tosiaankin jonkinlainen johdannainen proselyyttikasteesta ja samalla itsensä tunnustamista syntiseksi, joka haluaa tehdä parannuksen, joka tunnusti syntinsä ja halusi uutta elämää...ja halusi liittyä todellisen, elävän Jumalan valtakuntaan ja Hänen poikaansa, Messiaaseen. Jatkakaamme kolmanteen kysymykseen:

 Mikä erityinen merkitys on kristillisellä kasteella?

Mikä erityinen merkitys on kristillisellä kasteella? Tiedät jo tavallaan vastauksen, mutta tutkikaamme Uuden Testamentin tekstiä syvällisemmin. Kautta koko Uuden Testamentin kristillinen kaste esitetään selvästi meille kuuluvaksi. Se ei todellakaan ole vaikea asia. Itse asiassa se on kristallinkirkas asia. Tutkikaamme Roomalaiskirjettä luvusta 6, sillä haluan näyttää sinulle muutamia jakeita, niin että voit tutkia niitä itseksesi myöhemmin. Esitän nyt vain muutaman ajatuksen, ja niin kaikki selviää sinulle.

Kun tulet Kristuksen luo ei-uskovana ja alat uskoa Jeesukseen Kristukseen, ja sinusta tulee uskova ja teet parannuksen synneistäsi ja saat kokea ihanan pelastuksen, synnyt uudesti, tapahtuu hengellinen ihme. En pysty selittämään kaikkea siihen sisältyvää todellisuutta -- voin vain sanoa sinulle ne sanat, jotka tätä asiaa koskevassa tekstinkohdassa ovat. Kun tulet uskoon, sinut kirjaimellisesti upotuskastetaan Kristukseen. Saat upotuskasteen Kristukseen. Hänen elämästään tulee sinun elämääsi -- ja toiseen suuntaan myös: Hän kuoli kantaen sinun syntisi, sinäkin jossain mielessä kuolit ristillä. Hän nousi ylös sinun vanhurskauttamiseksesi, siksi sinäkin nousit Hänen kanssaan ylös. Hän oli sinun sijaisesi. Hän kuoli ja nousi ylös sinun puolestasi, niin että Hän todellisuudessa meni ristille ja kantoi sinun syntisi ja nousi ylös haudasta vieden sinut uuteen elämään.

Tästä Paavali puhuu roomalaiskirjeen 6:3:ssa sanoessaan: "Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?" Tässä jakeessa ollaan aivan kuivia. Emme puhu tässä vesikasteesta -- hän ainoastaan toteaa yksinkertaisesti, että kun sinut upotuskastettiin Kristukseen Jeesukseen uskon kautta, sinut upotuskastettiin Hänen kuolemaansa. Kun uskoo Jeeukseen Kristukseen, "yhtyy Herraan, on yksi henki hänen kanssaan" 1. Kor. 6:n mukaan. Galatalaiskirjeen 2:19-20:ssä Paavali sanoo: "Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa". Olen siis ikään kuin erottamattomasti Kristuksessa. Kristus siis elää minussa ja minä Kristuksessa. Minä olen Kristuksessa ja Kristus minussa. Minun ruumiini on Jumalan Hengen temppeli -- kenellä ei ole Kristuksen Henkeä, hän ei ole Hänen omansa. Kristus elää minussa. Olen siis tässä erottamattomassa, näkymättömässä yhteydessä Herraan Jeesukseen Kristukseen. Elän jatkuvasti Hänen yhteydessään -- minulla on ikään kuin Jumalan elämä sisälläni. Olen osallinen jumalalliseen elämään. Kristus elää minussa, Pyhä Henki on asettunut asumaan elämääni.

Minut on kirjaimellisesti upotuskastettu Kristukseen. Siihen sisältyy Roomalaiskirjeen 6. luvun jakeen 3 mukaan se, että minut on kastettu Hänen kuolemaansa. Minulla ei olisi tätä suhdetta Häneen, ellen olisi kuollut siinä mielessä, että kaikki syntini ovat Hänen päällään Hänen kuollessaan -- Hän kantoi minun syntini. Ikään kuin minä olisin ollut siellä. Jumala laittaa yliluonnollisella tavalla syntisen ja kaikki hänen syntinsä Kristukseen. Meidät pannaan kokonaan Kristukseen, koska jopa meidän vanhurskautemme on kuin likaiset rääsyt, ja ennen kääntymystäsi olit kokonaan syntiä etkä mitään muuta, niin että olit siellä kokonaan "in toto", Kristuksen kuollessa. Niin että jokainen, joka on kastettu Kristukseen, on kastettu Hänen kuolemaansa, ja jakeessa 4 sanotaan: "Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman". Jakeessa 5 tämä kaikki esitetään kiteytetysti: "Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteen kasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa". Sinun vanha minäsi ristiinnaulittiin Hänen kanssaan ja nyt, jakeen 9 mukaan, sinut on nostettu ylös kuolleista Kristuksen kanssa, niin ettet enää näe kuolemaa eikä kuolema enää hallitse Häntä eikä sinua.

Tässä siis kasteen symbolismi on. Kaste kuvaa kuolemista, hautaamista ja ylösnousemusta. Tuo symbolismi voidaan kuvata ainoastaan vesikasteella. Sitä merkitsee kristillinen kaste. Se on konkreettinen kuvaus -- konkreettinen symboli, konkreettinen seremonia, jonka tarkoitus on kuvata tuota todellisuutta, josta puhuimme. Kun ihminen atuu veteen, se kuvaa vanhan elämän kuolemaa -- ja kun hän astuu vedestä, se symboloi sitä, että hän on uusi luomus.

Tutkikaamme Gal. 3:27:ää. Siinä sanotaan: "Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet". Tämä on hyvä vertaus. Tässä kuvataan sitä yhteyttä, mikä meillä on Kristuksen kanssa. Paavali sanoo: "Teidät on kirjaimellisesti upotuskastettu Kristukseen." Se voidaan ilmaista myös sanomalla: Teidät on puettu Kristukseen. Toisin sanoen, meidät on kiedottu Kristukseen, Kristus peittää meidät. Olet Hänen peitossaan, ikään kuin Hänen sisällään. Hän on sinun ympärilläsi. Eikä tässä ole enää juutalaista tai kreikkalaista...menetämme ikään kuin identiteettimme. Ei ole orjaa eikä vapaata, ei miestä tai naista ... olemme yhtä Kristuksessa Jeesuksessa ja kuulumme Kristukselle, sanoo jae 29. Siitä tässä on kysymys.

Sama asia tuodaan esiin Kolossalaiskirjeen 2. luvun jakeissa 12 ja 13, "ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa" sanoo saman asian. Kuolit Hänen kanssaan -- sinut upotuskastettiin Häneen Hänen kuolemassaan. "Teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan". Uskot Jumalaan, uskot, että Jumala herätti Jeesuksen kuolleista. (Room. 10:9): "Jos sinä... uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet [Jeesuksen Kristuksen] kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut". Uskoit, että Jumala herätti Hänet kuolleista, ja Jumalaan uskomalla, siihen, että Hän herätti Jeesuksen kuolleista myönnät kaiken, mitä ristillä tapahtui ja sen, että Hän kantoi sinun syntisi. Myönnät siis kaiken tämän, aina ylösnousemukseen saakka, ja siksi sinut on haudattu Hänen kanssaan, sinut upotuskastettiin Häneen, Hänen kuolemaansa ja Hänen ylösnousemukseensa. Sinut asetettiin Kristuksen yhteyteen, niin että osallistut Hänen kuolemaansa ja Hänen ylösnousemukseensa hengellisesti.

Tämä on kaste, joka pelastaa. Pietari puhuu kasteesta, joka pelastaa -- se on pelastava kaste: hengellinen upotuskaste Kristukseen, ei vesikaste. Se on tosi uudestisyntymisen peso, josta Tiitus 3.5 puhuu, ei H2O. Se on todellinen syntien pois peseminen (Ap.t. 22:16). Vesi on ainoastaan symboli. Se on ainoastaan vertaus. Se on ainoastaan analogia. Se on yksinkertaisesti kuvaus. Jeesushan sanoi Matteuksen evankeliumissa (10:33): "Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa". Se kuvaa tapahtunutta ihmettä. Kun lapsi kysyy: "Miksi tehdään niin? Mitä kaste oikein tarkoittaa?", voimme vastata, että se on havainnollinen kuvaus. Kasteen avulla voimme selittää lapselle, mitä pelastuksessa tapahtuu. Kun ei-uskova tulee katsomaan kastetapahtumaa, hän näkee kirjaimellisesti oppitunnin uudestisyntymisen dynamiikasta. Ja näin tulemme neljänteen kysymykseen

Mikä on upotuskasteen suhde pelastukseen?

Edellä olen kuvannut sitä. Upotuskaste on saadun pelastuksen symboli. Apostolien tekojen 2:38:ssa sanotaan: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi". Jotkut ajattelevat, "Tämä siis tarkoittaa sitä, ettei voi saada syntejään anteeksi ellei ota kastetta". Sitäkö tämä tarkoittaa? Tämä kohta voitaisiin kääntää myös: "Tehkää parannus ja ottakaa kaste syntien anteeksisaamisen vaikutuksesta". Samaa rakennetta käytetään esimerkiksi Matteuksen 12:41:ssä, joka on käännetty kuten edellä. Mutta myös käytössä olevan käännöksen mukaan käsketään tehdä parannus, pelkkä kaste ei pelasta. Kaste todistaa aidosta parannuksenteosta ja tottelevaisesta sydämestä -- se on yksi tapa osoittaa aitoa parannuksentekoa ja tottelevaisuutta.

Sillä jos olisit ollut kuuntelemassa Pietarin saarnaa helluntaina ja olisit mennyt kasteelle Jeesuksen Kristuksen nimeen, sinut olisi kastettu sellaisen henkilön nimeen, joka oli ehkä juutalaisten johtajien eniten vihaama henkilö. Olisit todennäköisesti menettänyt perheesi, yhteiskunnallisen asemasi, työpaikkasi, oikeutesi mennä synagoogaan ... kaiken. Sinusta olisi tullut saman tien puutteenalainen ja koditon. Hinta oli hyvin korkea. Sinusta olisi tullut paarialuokkaa, yhteiskunnan ulkopuolella oleva. Mutta tosi usko maksaa hinnan ja laskee kustannukset.

Kun Pietari siis sanoo: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen", hän sanoo: "Katsotaanpa, onko kääntymys aito, silloin uskallat tehdä sen julkisesti. Jos kääntymyksesi on aito, haluat totella, olkoon hinta mikä hyvänsä. Kaste oli välitön ja erottamaton pelastuksen mittari. Tosi uskovat tottelivat Jumalaa ja heidät kastettiin. Helluntaipäivänä kolme tuhatta pelastui ja kolme tuhatta kastettiin. Apostolit vaativat sitä. Siksi kehotamme täällä Grace Church -seurakunnassammekin kaikkia niitä ottamaan kasteen, jotka haluavat liittyä seurakuntaamme. Emme me lisää mitään; yritämme vain olla uskollisia Uuden Testamentin opetukselle. Jos joku kääntynyt ei olisi ollut alkuseurakunnan aikana halukas menemään kasteelle, ei hänen kääntymykseensä olisi paljoakaan luotettu. Ei ollut olemassa kastamatonta seurakuntaa. Ei ollut kaiken maailman kastamattomia uskovia. Kaste oli käsky ja tottelevaisuus oli kääntymyksen seuraus.

Siitä tuli silloin selkeä merkki pelastuksesta -- jopa niin, että Paavali pelastuksesta puhuessaan (Ef. 4) käyttää ilmausta "yksi Herra, yksi usko, yksi kaste". Sillä hän tarkoittaa samaa kuin "yksi pelastus", koska kasteesta ja pelastuksesta oli tullut samaa merkitseviä. Jossakin päin maailmaa ei nykyäänkään kysytä, onko joku pelastunut, vaan onko hänet kastettu, koska nämä kaksi asiaa olivat erottamattomat ja kaste oli välitön osoitus pelastuksesta. Keskiajalla, kirkon kehityksen myötä kastetta alettiin siirtää yhä kauemmas ja kauemmas pelastuksen hetkestä -- mikä on traagista. Nykyäänkin nämä tapahtumat pidetään erillään yhteiskunnassamme. Kuten sanottua, kun katselee evankelioimiskampanjoita ja television hengellisiä ohjelmia eikä niissä ikinä näytetä kastetta, tulee helposti siihen käsitykseen, ettei se kuulukaan pelastukseen.

Jeesus käski kuitenkin menemään kaikkeen maailmaan, tekemään opetuslapsia ja kastamaan sekä opettamaan heitä pitämään kaikki, mitä Jeesus oli käskenyt. Kasteesta tuli synonyymi evankeliumin vastaanottamiselle, ja jos ihmiset halusivat otta evankeliumin vastaan, uskoa ja tehdä parannuksen, heidät kastettiin välittömästi. Kun Pietari siis sanoo: Tehkää paranus ja ottakoon kukin teistä kasteen syntien anteeksisaamiseksi", hän yksinkertaisesti tarkoittaa sillä: "Tehkää parannus ja uskokaa pelastuaksenne...ja osoittakaa sen aitous, niin, että ensimmäisenä tottelevaisuuden tekona otatte kasteen".

Ei vesi meitä pelasta -- se ei voi sinua pelastaa. "Armosta te olette pelastetut", minkä kautta? "Uskon kautta, ette itsenne kautta, ettei se olisi teoista". Ettei se olisi teoista. Paavali sanookin 1. Kor. 1:14:ssä "Minä kiitän Jumalaa, etten ole kastanut teistä ketään muita kuin..." Jos siis kaste olisi ollut pelastava teko, niin kuinka hän voisi sanoa näin? Ei kaste ketään pelasta -- voit kulkea kaiken maailman veden läpi, mutta et silti pelastu. Minun on kuitenkin myönnettävä, että voit olla pelastettu, vaikka sinua ei ole kastettu, mutta silloin olet tottelemattomuuden tilassa. Kaste tuo mukanaan ainoastaan siunauksen, ainoastaan ilon ja tottelevaisuuden palkan, ainoastaan Jumalan vahvistuksen tottelevaiselle lapselleen. Se ei pelasta sinua, se ei tee sinusta yhtään pyhempää kuin joku toinen...se tuo mukanaan ainoastaan tottelevaisuuden siunauksen -- näin tapahtuu.

Kasteasia voidaan kiteyttää seuraavasti: uskovan seistessä vedessä valmiina upotettavaksi hän voisi julistaa seuraavat sanat: "Täten tunnustan haluavani alistua tähän jumalalliseen määräykseen ja tottelen iloiten Herrani ja Vapahtajani käskyä. Tällä symbolisella tavalla osoitan samaistuvani Häneen, joka kantoi minun syntini minun sijastani ja kuoli minun puolestani, haudattiin ja nousi ylös, jotta minut julistettaisiin vanhurskaaksi. Samoin kuin Kristus kärsi hirvittävät tuskat ja kuoleman minun pelastukseni varmistamiseksi, samoin minäkin veteen upottamisen kautta ja sieltä nousemalla julistan julkisesti, että samaistun Herrani kuolemaan, hautaamiseen ja ylösnousemukseen omasta puolestani tarkoituksenani vaeltaa tästä eteenpäin uudessa elämässä Hänen yhteydessään". Tämä on kasteen merkitys kiteytettynä.

Näin tulemme toiseen kysymykseen, joka puolestaan johtaa seuraavaan aiheeseen, eli miksi tästä asiasta on niin paljon sekaannusta? Niin, luultavasti saatana haluaa murtaa tottelevaisuuden mallin jo heti alkuunsa, ja siksi on niin paljon hyökkäyksiä kastetta kohtaan. Tiedätte että on kirkkoja, joissa opetetaan, ettei kaste koske meitä -- että se on juutalainen määräys, joka ei kuulu seurakunnalle (kveekarit, Friends(ystävät)-seurakunnat, Pelastusarmeija ja muut armotalouskausiin uskovat ääriryhmät, tiedätte, mitä tarkoitan. Toiset taas opettavat, että vesi pelastaa -- Kristuksen kirkko, Kristillinen kirkko, Kristuksen opetuslapset, kautta vuosisatojen monet kirkot ovat opettaneet uudestisyntymistä kasteessa -- että et pääse taivaaseen muuten kuin veden avulla. Ja sitten on vielä niitäkin, jotka kuten mormonit, kastavat kuolleitten puolesta -- yli 2,5 miljoonaa mormonia kastetaan vuodessa kuolleiden ihmisten edusmiehinä.

Sitten tullaan roomalaiskatoliseen kirkkoon, joka ei tunne muuta kastetta kuin pirskotuskasteen, vauvoja kastetaan pirskottamalla -- roomalaiskatolinen kirkko siis opettaa, että vauvat uudestisyntyvät kasteessa ja vesi puhdistaa heidät perisynnistä ja johtaa uudestisyntymiseen. Roomalaiskatolisetkin kastoivat muuten vauvat upotuskasteella aina keskiajalle saakka, jolloin alettiin kastaa vettä pirskottamalla. Roomalaiskatolinen kirkko opettaa, että jos vauva kuolee ennen kuin sitä on ehditty ristiä tai kastaa, se joutuu "Viattomien limbukseen". Se ei pääse koskaan taivaaseen eikä se joudu helvettiin -- se joutuu "helvetin esikartanoon, joka on tarkoitettu viattomille". Siellä ihmissielu nauttii luonnollisesta, siunatusta olotilasta, mutta ei koskaan saa nähdä Jumalaa. Niinpä nämä kastamattomat vauvat ovat tällaisessa limbuksessa ts. helvetin esikartanossa, joka on jonkinlaista luonnollista siunattua tilaa ilman Jumalan läsnäoloa. Tällaista opetusta ei muuten Raamatusta löydy. Tällä tavoin ihmiset saatiin kastattamaan lapsensa ja näin osaksi järjestelmää ja sitä kautta roomalaiskatolisen kirkon hallintaan.

Ikävä kyllä eivät luterilaisetkaan ole päässeet tästä kovin kauas. ... Luther ei päässyt koskaan todella eroon lapsikasteopista. Hän kirjoitti jopa pienen kirjasen kasteesta vuonna 1526 ja tällainen rukous oli tarkoitus lukea lapsikastetilaisuudessa. ...

Tuot siis lapsesi kastettavaksi ja siinä luetaan tämä rukous:

”Oi Herra, Kaikkivaltias, minä käännyn Sinun puoleesi tämän lapsen puolesta, joka on sinun palvelijasi ja pyytää kasteen lahjaa ja pyytää sinun armoasi uudestisyntymisen kautta... Yhtäkkiä tämä pienokainen on Jumalan palvelija, joka pyytää armoa ja uudestisyntymistä, vaikka on kysymys täysin tietämättömästä vauvasta siinä mielessä, ettei hän tiedä mitään mistään. Ota hänet vastaan, oi Herra, ja anna hänen tulla osalliseksi siitä hyvästä, joka tulee sen osaksi, joka kolkuttaa, niin että hän saa iankaikkisen siunauksen tästä taivaallisesta kylvystä, ja saa lahjasi, luvatun valtakunnan Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta, Amen.”

Ja sitten kysytään vauvalta Lutherin seremoniassa: "Tahdotko sanoutua irti paholaisesta ja kaikista hänen toimistaan ja luonnostaan?"

Toinen vanhemmista vastaa: "Kyllä"

"Uskotko Isään Jumalaan, Jeesukseen Kristukseen, Hänen Poikaansa, Pyhään Henkeen ja yhteen kristilliseen seurakuntaan?"

Nämä kysymykset tehtiin vauvalle. Toinen vanhemmista vastaa: "Kyllä." Sitten lapsi kastetaan ja sitä seuraa päätösrukous: ”Kaikkivaltias Jumala on uudesti synnyttänyt sinut veden ja Pyhän Hengen kautta ja on antanut kaikki sinun syntisi anteeksi. Aamen.”

Niin, tällainen on pelastus. Veden kautta tapahtuva vauvojen pelastus.

Kun aikuinen kääntyy Kristuksen puoleen, hänet kastetaan pirskottamalla, koska hän on nyt liittosuhteessa Jumalaan. Ja kun hän saa lapsia, heidät liitetään automaattisesti armoliittoon ja heidät kastetaan synnyttyään liiton pieniksi jäseniksi. Heidät konfirmoidaan myöhemmin kirkon jäseniksi, kun he ovat vastanneet hyväksyttävästi katekismusta koskeviin kysymyksiin, ... sitä kutsutaan yleensä konfirmaatioksi.

Mitään tällaista ei Raamattu opeta. Tähän maailmaan syntyneitä vauvoja ei oteta pelastuksen liittoon syntymänsä perusteella. Raamatussa ei puhuta mitään lasten kastamisesta. Kaikki tällainen hämärtää kasteasiaa, ja niinpä monet ihmiset sanovat: "No jaa, kasteesta on niin monia käsityksiä.. en halua tehdä siitä mitään numeroa.." ja paholainen saa voiton tässäkin asiassa, vai mitä? Tämä ei ole monimutkaista, tämä ei ole aivokirurgiaa -- minäkin pystyn ymmärtämään tämän. Tämä on hyvin suoraviivainen juttu. On mielenkiintoista tutkia sitä, mistä lapsikaste on saanut alkunsa, miten sellaiseen on tultu aikaa myöten -- sillä ei ole mitään tekemistä Raamatun kanssa.

Uskonpuhdistuksen aikana oltiin niin tiukasti lapsikasteen kannalla, että kaikki, jotka menivät uudelleen kasteelle, vaikka heidät oli kastettu lapsina, joutuivat vaikeuksiin. Heitä kutsuttiin anabaptisteiksi, koska heidät kastettiin uudelleen. He olivat tulleet siihen johtopäätökseen, että vauvojen kastaminen oli väärin, ... kasteelle oli mentävä vasta aikuisina uskovina...heidät kastettiin uudelleen, ja niin tehdessään he ikäänkuin läimäyttivät uskonnollista hierarkiaa, ... valtiokirkkoa, … poskelle. Uskonpuhdistus synnytti valtiokirkkoja, jotka eivät monessa suhteessa olleet yhtään sen parempia kuin roomalaiskatolinen kirkko. Syntyi kirjaimellisesti protestanttisia maita, joissa kirkolla oli suuri poliittinen valta ja voima. Uskonpuhdistajat vainosivat ja jopa teloittivat anabaptisteja, ... tätä on vaikea kuvitella.

Uskonpuhdistajat siis opettivat, ettei uudelleen kastamista voinut hyväksyä. Sekin on hämmentävää. Ihmiset kysyvät minulta jatkuvasti tästä asiasta: "Pitääkö minun mennä kasteelle, koska minut on jo kastettu lapsena?" Vastaus: ellei sinua ole kastettu raamatullisella tavalla, on parasta, että sinut kastetaan raamatullisesti. Apostolit kysyivät Johannes Kastajan opetuslapsilta Ap.t. 19:ssä: "Millä kasteella te olette kastetut?" ... Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen. Apostolit eivät sanoneet: "Kyllä se riittää". He kertoivat heille Messiaasta, nämä ottivat sanan vastaan ja niin heidät kastettiin Herran Jeesuksen nimeen.

Kaste on käsky. Se on Jumalan tarkoittama. Se on Kristuksen käsky. Ja jos nyt sanot "ei!", se ei ole enää tietämättömyyttä, olemme eliminoineet sen ryhmän nyt pois, jos olet lukenut tämän artikkelin. Jäljellä olevat syyt ovat: ylpeys, piittaamattomuus, kapina tai sitten et ole kristitty. Jeesus sanoi: "Miksi te sanotte Herra, Herra, mutta ette tee mitä minä käsken teidän tehdä?" "Jos te rakastatte minua, niin..." Mitä? "Te pidätte minun käskyni". Älä saata itseäsi Jumalan kuritettavaksi tottelemattomuuden takia näin yksinkertaisessa tottelevaisuuden teossa, joka tuo sinulle Jumalan suosion ja iloa itsellesi.

En voi nyt tehdä enempää kuin laskea tämän asian sinun omalletunnollesi Herralta itseltään ja luottaa, että teet niin kuin oikein on.”

*

Lopuksi vielä erään keskustelufoorumin sivuilta löytämääni nimimerkki ”arkkiatrin” kirjoituksen alkuosaa, jonka artikkelin otsikkona on ”Asiaa opista”.

”Asiaa opista.

Kirjoittanut: arkkiatri 8.5.2006 klo 17.22

 Kasteesta on kiistelty kautta vuosisatojen ja monet uskovat ovatkin väsyneet tähän aiheeseen ja ajattelevat, että ihan sama kunhan vain on kastettu, joko vauvana tai uskoontulon jälkeen.

Raamattu puhuu ettemme palaisi enää Kristuksen opin alkeisiin, mutta Jumalan sana opettaa myös ettemme rakentaisi väärille perustuksille oppia kasteista ja Kristuksen opin alkeita. Hebr 6:1,2; Jättäkäämme sen tähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan, oppia kasteista ja kätten päälle panemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja iankaikkisesta tuomiosta.

Kristuksen opin alkeet ovat erittäin tärkeät, ne ovat kuin talon perustus, jos perustus on pielessä, niin talo on silloin rakennettu väärille perustuksille. Ajattele jos et tunne aakkosten kirjaimia ja sinun pitäisi lukea sekä kirjoittaa, olisit toivottoman tehtävän edessä yrittäessäsi asetella kirjaimia oikeille paikoille. Tässä kaste asiassa tuleekin melkoinen sotku, jos ei tunne ”hengellistä kirjaimistoa”. Ihminen on sotkenut taivaalliset koordinaatit ja vaihtanut ne ihmistekoisiin koordinaatteihin, siksi onkin olemassa ihmisten hapattamia kasterituaaleja, joilla ei ole mitään tekemistä Jumalan sanan kanssa. Jos joku puhuu Jumalan sanan totuutta niille, jotka ovat kiinni ihmistekoisissa kasterituaaleissa, niin nämä totuudenpuhujat leimataan rakkaudettomiksi. Mutta, Jumalan rakkaus ja Jumalan sanan totuus ovat erottamattomat, jos jompikumpi puuttuu, niin silloin ollaan ihmistekoisessa jumalanpalveluksessa, joka on Raamatun mukaan turhaa Jumalan palvelemista. Kirjoitan tämän kirjoituksen rakkaudesta Jumalaan ja Hänen sanaansa ja myös, jotta Jumalan pyhät voisivat kulkea kohti koko totuutta. Raamattuhan opettaa Pyhän Hengen johdattavan uskovia koko totuuteen, eikä puoli tai osatotuuteen. Jos haluamme saada selville mikä on Raamatullinen kaste, niin ensin meidän täytyy ymmärtää, että vastaus tähän kysymykseen löytyy vain Raamatusta eikä Raamatun ulkopuolelta esim. kirkkohistoriasta. Ensimmäiseksi tarkastelemme Johannes kastajan suorittamia kasteita. Kaikki Raamatun lainaukset on tässä tutkimuksessa kursiivissa.

1. Johannes Kastaja

MARK 1:1-5; Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, evankeliumin alku. Niin kuin on kirjoitettuna profeetta Esaiaan kirjassa: "Katso, minä lähetän enkelini sinun edelläsi, ja hän on valmistava sinun tiesi". "Huutavan ääni kuuluu erämaassa: ’Valmistakaa Herralle tie, tehkää polut hänelle tasaisiksi’", niin Johannes Kastaja saarnasi erämaassa parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi. Ja koko Juudean maa ja kaikki jerusalemilaiset vaelsivat hänen tykönsä, ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he tunnustivat syntinsä.

Johannes kastoi Jordanilla ihmisiä parannuksen kasteella, kun ihmiset tunnustivat syntinsä. Johannes ei kastanut ketään ilman syntien tunnustamista. Johanneksen kaste kuului vain niille, jotka tunnustivat syntinsä. Johanneksen kaste erotti ne, jotka eivät tunnustaneet syntejänsä sekä ne, jotka tunnustivat syntinsä. Johanneksen kaste ei ole uuden liiton kaste, vaan hän kastaessaan ihmisiä valmisteli heitä tulevan uuden liiton Jumalanpalvelus järjestykseen. Johannes kastaja oli viimeinen vanhan liiton Jumalan sanansaattaja. Johanneksen tehtävä oli valmistaa vanhan liiton kansaa kohtamaan Jeesus, se luvattu messias, jonka kautta vanha liitto väistyisi ja uusi liitto asetettaisiin tilalle.

Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella. Matt 3:11

Millä tavalla Johannes sitten valmisteli tietä Jeesukselle ja uudelle liitolle? Hän julisti parannuksen sanomaa ja kastoi ne, jotka tunnustivat syntinsä. Johannes kastaja siis kastoi vedellä parannukseen, mutta hän sanoi, että Jeesus kastaa parannukseen Hengellä ja tulella. Vanha liitto oli kirjaimen liitto, jossa ei ollut Hengen voimaa. Uusi liitto on parempi liitto, koska Jeesus kastaa ihmisen parannukseen Pyhässä Hengessä uskon kautta. Uudessa liitossa tullaan sisälle seurakuntaa parannuksen teon kautta, josta seuraa Pyhän Hengen saaminen ja vesikasteelle meno. Tämä on uuden liiton järjestys siitä miten tullaan Jumalan lapseksi. Vanhassa liitossa tultiin lihallisen syntymän kautta Jumalan seurakunnan jäseneksi. Tämän lihallisen syntymän jälkeen liitonmerkkinä oli ympärileikkaus.

Nyt on tärkeätä ymmärtää, ettei Jumala tee ihmisen kanssa liittoa ennen Jumalan lapseksi syntymistä, vaan Jumalan lapseksi syntymisen jälkeen. Kaikki jotka kastavat ihmisen uudessa liitossa ennen uudestisyntymistä, toimivat vanhan liiton Jumalanpalvelus järjestyksen mukaan. Raamattu opettaa selvästi, että ennen vesikastetta tulee olla usko Jumalaan. Uuden liiton järjestys on ensin sanan julistus ja sitten syntien tunnustaminen ja uskoontulo ja sitten vasta kasteelle. Ennen lakiliittoakin tuli ensin usko ja vasta sitten Jumalan liitonmerkki. Aabrahamkin uskoi Jumalaan ja sen merkiksi hänet ympärileikattiin. Sama usko näkyy myös Nooan elämässä. Nooa rakensi uskossa isoa laivaa kuivalle maalle ja kun vedenpaisumus tuli meni Nooa vaimonsa ja heidän kolme poikaa vaimoineen arkin sisälle. Vedenpaisumus hukutti jumalattoman maailman eli erotti jumalattoman ja vanhurskaan. Tämä uskovien ja uskottomien erotus on kasteen yksi tärkeä tehtävä. Nooa rakensi uskossa arkkia, eli Nooallakin oli ensin usko ja sen jälkeen tuli erottava vesi, joka hukutti jumalattoman maailman. Vesikastetta ennen tulee olla usko Jumalaan ja se on Raamatun selvä opetus vesikasteesta.

2. Jeesuksen lähetyskäsky

Matt 28:19,20; Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti”.

Jeesus antoi käskyn, että tuli mennä ja tehdä ihmisistä Jeesuksen opetuslapsia ja sitten kastaa nämä uskoon tulleet opetuslapset, eikä kaikkea kansaa. Tämän jälkeen näitä opetuslapsia, jotka olivat tulleet uskoon tuli opettaa pitämään kaikki Jumalan antamat käskyt, mitä Jeesus on käskenyt pitää. Kaikkia kansoja ei tullut opettaa, vaan ainoastaan uskoon tulleet opetuslapset.

Selvennyksen vuoksi kertaan vielä; Tämä lähetyskäsky tarkoitti, että tuli julistaa evankeliumia ja ne, jotka tunnustavat syntinsä ja tekevät parannuksen ja tulevat uskoon, vain he menevät kasteelle ja sen jälkeen heitä tuli opettaa pitämään koko Jumalan sanan totuus. Aapeli Saarisalo on kääntänyt Matt 28:19,20:n tarkasti alkukielen mukaisesti, joka kuuluu näin: ” Menkää siis ja tehkää kaikista kansoista opetuslapsia ja kastakaa heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä pitämään kaikki, mitä olen teille käskenyt. Katso, Minä olen kanssanne joka päivä maailmanajan täyttymykseen asti”

2.B Mark 16:15,16

Mark 16: 15,16; Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

Tässä on nyt selvä ja selkeä järjestys. Ensin mentiin ja saarnattiin evankeliumia ihmisille. Joka teki parannuksen ja tuli uskoon hänet kastettiin ja hän pelastuu uskon kautta Jeesukseen. Ja se, joka ei usko se tuomitaan kadotukseen. Jeesuskin opetti, että ensin tulee olla usko ja vasta sitten kaste. Raamatun ilmoitus on aivan selvä tässä asiassa. Jeesus asetti lähetyskäskyyn evankeliumin julistuksen sekä kasteen. Apostolien teoista näemme, mitenkä Herran apostolit toteuttivat tämän Jeesuksen käskyn

APT 19:1-6;Kun Apollos oli Korintossa, tuli Paavali, kuljettuaan läpi ylämaakuntien, Efesoon ja tapasi siellä muutamia opetuslapsia. Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan". Ja hän sanoi: "Millä kasteella te sitten olette kastetut?" He vastasivat: "Johanneksen kasteella". Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehottaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen" Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen. Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat.

Nämä opetuslapset olivat jo kastettu Johanneksen kasteella ja kun Paavali kuuli sen käski hän kastaa heidät Herran Jeesuksen nimeen. Johannes kastaja kastoi siihen saakka kunnes hänet vangittiin ja tapettiin. Ristin kuoleman jälkeen Jeesus nousi ylös ja ilmestyi opetuslapsilleen ja antoi käskyn ensin saarnata evankeliumia ja ne, jotka tulivat uskoon tuli kastaa ja se on tämä Raamatun opettama yksi kaste. Raamatussa on aina oikea järjestys, ensin vanha liitto ja sen jälkeen uusi liitto, ensin usko ja sitten vasta kaste.

Mihin nimeen kastetaan?

Apostolit kastoivat Herran Jeesuksen nimeen ja kaikissa apostolien teoissa esiintyvissä kastekohdissa käytäntö on aina sama. Onko tässä nyt ristiriita Jeesuksen ja apostolien välillä, kun Matt 28:19:ssa on Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen? Ei tässä ole mitään ristiriitaa. Apostolit toteuttivat Herran Jeesuksen Kristuksen käskyn kastamalla uskoon tulleet Herran Jeesuksen nimeen.

Koska Raamatussa on näin käytännössä kastettu, ja kaikissa apostolien tekojen kaste kohdissa, missä on maininta jonkun nimeen kastamisesta, niin se on poikkeuksetta Herran Jeesuksen nimeen, niin sen tähden on oikein kastaa Herran Jeesuksen nimeen. Tämä kaste Herran Jeesuksen nimeen ei ole Branhamilaisuutta niin kuin jotkut asian ymmärtävät, vaan Raamatullisuutta. Itse en kannata Branhamilaisuutta, enkä epäraamatullista Jeesus yksin oppia, joka on harhaoppi.

Historia todistaa, että Roomassa vuonna 303 jKr keisari Diocletian määräsi monia kristittyjen kirjoja poltettavaksi. Kirjojen joukossa oli myös varhaisia UT:n käsikirjoituksia. Varhaisin muoto Matt 28:19 on n.300- luvun lopulta tai 400- luvulta. Varhaisimpia käsikirjoituksia ei ole olemassa Matteuksen evankeliumista.

Kirkkohistorioitsija Eusebius siteeraa monta kertaa kirjoituksissaan Matt 28:19 kohtaa näin; "Menkää ja tehkää kaikista kansoista opetuslapsia minun nimeeni."

Eusebiuksen kirjoitukset ovat 300-luvulta.

Meillä ei ole tällä hetkellä näyttää yhtäkään käsikirjoitusta Matteuksen lopusta, jossa olisi Eusebiuksen siteeraama siteeraus. Kaikissa olemassa olevissa käsikirjoituksissa on kaste Isä ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen Matt 19:28:ssa.

Kun meillä ei ole yhtään käsikirjoitusta, jossa olisi kirjoitettu Jeesuksen nimeen, niin en halua yrittää todistella Raamatun opetusta historian todistuksella, enkä siten uskalla kumota tuota Matt 28:19:ssa olevaa kohtaa.

Joten minulle riittää Raamatun opettama yksi kaste uskoontulon jälkeen, vaikka se olisi tehty Matt 28:19:n mukaisesti, vaikka itse kastankin Herran Jeesuksen nimeen. Minusta Raamattu apostolien teoissa itse todistaa sen, että kaste suoritetaan Jeesuksen nimeen.

Raamatun oman todistuksen pitäisi riittää tässä asiassa, Kol 3:17: Ja kaikki, minkä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttansa. Raamatun oma todistus on myös, että kaikki minkä teemme sanalla ja työllä tulisi tehdä Herran Jeesuksen nimeen. Minä itse kastan Herran Jeesuksen nimeen ja tiedän myös monia, jotka kastavat Jeesuksen nimeen. Apostolit noudattivat Jeesuksen lähetyskäskyä ja saarnasivat evankeliumia ja kastoivat uskoon tulleet Jeesuksen nimeen, kyllä tämän tulee riittää jokaiselle todisteeksi, että kaste Herran Jeesuksen nimeen on pätevä ja Raamatullinen.

Tärkein asia on kuitenkin uskon syntyminen Kristukseen, josta seuraa vesikaste. Seuraavaksi käymme läpi kaikki kastekohdat, mitkä esiintyvät Raamatussa ja näemme sen jälkeen järjestyksen olevan aina ensin usko ja sitten kaste.

APOSTOLIEN TEOISSA ESIINTYVÄT KASTE KOHDAT

2 C. Helluntai

Helluntaina Pyhän Hengen vuodatuksen ja Pietarin puheen jälkeen uskoon tulleet kastettiin Herran Jeesuksen nimeen.

APT 2:29-42 Te miehet, veljet, on lupa teille rohkeasti sanoa, mitä kantaisäämme Daavidiin tulee, että hän on sekä kuollut että haudattu; onhan hänen hautansa meidän keskellämme vielä tänäkin päivänä. Koska hän nyt oli profeetta ja tiesi, että Jumala oli valalla vannoen hänelle luvannut asettavansa hänen kupeittensa hedelmän hänen valtaistuimelleen, niin hän edeltä nähden puhui Kristuksen ylösnousemuksesta, sanoen, ettei Kristus ollut jäävä hyljätyksi tuonelaan eikä hänen ruumiinsa näkevä katoavaisuutta. Tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt, minkä todistajia me kaikki olemme. Koska hän siis on Jumalan oikean käden voimalla korotettu ja on Isältä saanut Pyhän Hengen lupauksen, on hän vuodattanut sen, minkä te nyt näette ja kuulette. Sillä ei Daavid ole astunut ylös taivaisiin, vaan hän sanoo itse: ’Herra sanoi minun Herralleni: Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi. ’Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiin naulitsitte. "Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?" Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu. "Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehotti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta". Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua. Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.

Pietarin julistuksen seurauksena tuli pisto ihmisten sydämiin, eli synnintunto ja he kysyivät: Miehet, veljet mitä meidän pitää tekemän? Pietari käskee heitä ensin tekemään parannuksen ja sitten menemään kasteelle Jeesuksen Kristuksen nimeen. Ja niin ne, jotka ottivat sanan vastaan ne kastettiin Jeesuksen Kristuksen nimeen.

Tässä on selvä järjestys, ensin sanan saarna sitten synnintunto ja katumus sekä sanan vastaan ottaminen uskon kautta ja sitten vasta kaste. Tuo sana parannus jakeessa 38 on alkutekstissä metanoeoo, joka tarkoittaa katumista, mielenmuuttamista ja alkamista ajatella toisin. Kun pisto tuli ihmisten sydämiin, niin Pietari kehotti heitä katumaan, eli tunnustamaan syntinsä. Kun on kaduttu ja tunnustettu synnit, silloin ihmisen mieli muuttuu Jumalan sanan mukaisesti ja sitten aletaan ajattelemaan toisin, eli Jumalan tahdon mukaisesti. Sanoohan sanakin; kuka syntinsä tunnustaa ja hylkää ne se saa armon, San 28:13. Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. 1 JOH 1:8-9

Parannuksen tekemisen jälkeen vasta voi mennä kasteelle ja parannuksen tekemisen jälkeen, kun ihminen tunnustaa syntinsä annetaan synnit anteeksi ja Kristuksen lahjavanhurskaus.

Pietari julisti, että sama lupaus on annettu myös lapsille sekä kaikille, jotka kaukana ovat. Mikä oli tuo lupaus?

Lupaus kuului: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."

Lupaukseen kuului ensin parannuksen teko ja vasta sitten kaste. Parannuksen tekemisestä seuraa kaste ja Pyhän Hengen saaminen sekä syntien anteeksiantamus.

Lupaus ei tarkoittanut lasten kastamista, vaan parannuksen teosta seuraavia lupauksia eli kasteen vastaanottamien ja lupaus Pyhästä Hengestä. Sanoihan Jeesuskin evankeliumissa: "TEHKÄÄ PARANNUS JA USKOKAA EVANKELIUMI." Lapsetkin saavat tämän lupauksen mukaan seurata evankeliumin järjestystä, eli ensin parannuksen teko ja sitten kaste sekä Pyhän Hengen lahja.

Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus. Apt 17:30

Raamatun opetus on, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus, jonka jälkeen Jumala pelastaa ihmisen synnin ja saatanan vallasta. Ketään ei tehdä lapsikasteessa Jumalan lapseksi, sillä kaikkien on kaikkialla tehtävä parannus, niin kuin Raamattu opettaa.

Pelastuminen ja uskoon tulo on Jumalan armoa, joka on puhdas Jumalan teko, sillä me olemme pelastuneet Jumalan armosta emmekä itsemme kautta. Jumalan armo työ ja pelastus tulee kuitenkin vastaanottaa, koska muuten emme voi pelastua, sen tähden Jeesuskin sanoi: ”Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi.” Ihminen ei voi tehdä parannusta ilman, että Pyhä Henki todistaa Jumalan sanan kautta ihmiselle, että hän tarvitsee synteihinsä sovituksen Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemisen kautta. Parannuksen tekeminen ei siis ole ihmisestä lähtöisin, vaan Jumalasta, ihminen vain vastaanottaa Jumalan armosta pelastuksen tekemällä parannuksen. Ilman parannuksen tekemistä ihminen jää synteihinsä, jotka johdattavat hänet kadotukseen.

Luterilainen, katolinen ja ortodoksinen kirkko opettavat vastoin Jumalan sanaa että kasteessa (lapsikasteessa) saadaan synnit anteeksi ja Pyhä Henki. Pyhä Henki saadaan uskon kautta Jeesukseen, eikä kasteen kautta.

3. Filippus Samariassa

APT 8:5-25 Ja Filippus meni Samarian kaupunkiin ja saarnasi heille Kristusta. Ja kansa otti yksimielisesti vaarin siitä, mitä Filippus puhui, kun he kuulivat hänen sanansa ja näkivät ne tunnusteot, jotka hän teki. Sillä monista, joissa oli saastaisia henkiä, ne lähtivät pois huutaen suurella äänellä; ja moni halvattu ja rampa parani. Ja syntyi suuri ilo siinä kaupungissa. Mutta ennestään oli kaupungissa muuan mies, nimeltä Simon, joka harjoitti noituutta ja hämmästytti Samarian kansaa sanoen olevansa jokin suuri; ja häntä kuuntelivat kaikki, pienet ja suuret, ja sanoivat: "Tämä mies on se Jumalan voima, jota kutsutaan ’suureksi’". Ja he kuuntelivat häntä sen tähden, että hän kauan aikaa oli noituuksillaan heitä hämmästyttänyt. Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset. Ja Simon itsekin uskoi, ja kasteen saatuansa hän pysytteli Filippuksen seurassa; ja nähdessään ihmeitä ja suuria, voimallisia tekoja hän hämmästyi. Mutta kun apostolit, jotka olivat Jerusalemissa, kuulivat, että Samaria oli ottanut vastaan Jumalan sanan, lähettivät he heidän tykönsä Pietarin ja Johanneksen. Ja tultuaan sinne nämä rukoilivat heidän edestänsä, että he saisivat Pyhän Hengen; sillä hän ei ollut vielä tullut yhteenkään heistä, vaan he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen. Silloin he panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen. Mutta kun Simon näki, että Henki annettiin sille, jonka päälle apostolit panivat kätensä, toi hän heille rahaa ja sanoi: "Antakaa minullekin se valta, että kenen päälle minä käteni panen, se saa Pyhän Hengen". Mutta Pietari sanoi hänelle: "Menkööt rahasi sinun kanssasi kadotukseen, koska luulet Jumalan lahjan olevan rahalla saatavissa. Ei sinulla ole osaa eikä arpaa tähän sanaan, sillä sinun sydämesi ei ole oikea Jumalan edessä. Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa - jos ehkä vielä sinun sydämesi ajatus sinulle anteeksi annetaan. Sillä minä näen sinun olevan täynnä katkeruuden sappea ja kiinni vääryyden siteissä." Niin Simon vastasi ja sanoi: "Rukoilkaa te minun edestäni Herraa, ettei minulle tapahtuisi mitään siitä, mitä te olette sanoneet". Ja kun he olivat todistaneet ja Herran sanaa puhuneet, palasivat he Jerusalemiin ja julistivat evankeliumia monessa Samarian kylässä.

Järjestys on taas sama. Samariassa Filippus julisti ensin evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä. Ja sitten ne, jotka uskoivat ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen. Simonkin, joka oli ennen harjoittanut noituutta, uskoi ja kastettiin. Simon pysytteli Filippuksen seurassa ja näki suuria ihmeitä ja voimallisia tekoja kun monista, joissa oli saastaisia henkiä, ne lähtivät pois huutaen suurella äänellä ja moni halvattu ja rampa parani. Tämä hämmästytti Simonia. Jakeessa 13 oleva sana uskoi on alkutekstissä pisteuoo, joka merkitsee uskoa ja esiintyy Raamatussa pelastuksen yhteydessä. Simon siis uskoi ja otti sanan vastaan ja kastettiin niin kuin Raamattu opettaa.

Kun Apostolit Jerusalemissa kuulivat Samarian ottaneen sanan vastaan lähettivät he Samariaan Pietarin ja Johanneksen. Apostolien tultua he rukoilivat heidän edestänsä, että he saisivat Pyhän Hengen, sillä Pyhä Henki ei ollut vielä tullut heihin, vaan he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen. Simon oli kyllä tullut uskoon, mutta hän luuli Jumalan lahjan olevan rahalla ostettavissa, ja hän oli täynnä katkeruuden sappea ja kiinni vääryyden siteissä, eikä hän enää ollut uskossa Jeesukseen. Sen tähden Simonilla ei ollut enää osallisuutta Jumalan sanaan. Tässä on varoituksen sana siitä, että pelastuksen menettää luopumalla uskosta Jeesukseen. Tämä myös todistaa, ettei vesikaste pelasta ketään, vaan usko Jeesukseen. Olihan Simonkin kastettu, muttei tuo kaste kumminkaan pelastanut häntä.

4. Filippus ja Kandaken hoviherra

Filippus jatkoi matkaansa ja Herran enkeli puhui hänelle sanoen : mene Gassaan johtavalle tielle.

APT 8:26-39; Mutta Filippukselle puhui Herran enkeli sanoen: "Nouse ja mene puolipäivään päin sille tielle, joka vie Jerusalemista alas Gassaan ja on autio". Ja hän nousi ja lähti. Ja katso, siellä kulki etiopialainen mies, Etiopian kuningattaren Kandaken hoviherra, mahtava mies ja koko hänen aarteistonsa hoitaja; hän oli tullut Jerusalemiin rukoilemaan ja oli nyt paluumatkalla ja istui vaunuissaan ja luki profeetta Esaiasta. Niin Henki sanoi Filippukselle: "Käy luo ja pysyttele lähellä noita vaunuja". Niin Filippus juoksi luo ja kuuli hänen lukevan profeetta Esaiasta ja sanoi: "Ymmärrätkö myös, mitä luet?" Niin hän sanoi: "Kuinka minä voisin ymmärtää, ellei kukaan minua opasta?" Ja hän pyysi Filippusta nousemaan ja istumaan viereensä. Ja se kirjoitus, jota hän luki, oli tämä: "Niin kuin lammas hänet viedään teuraaksi; ja niin kuin karitsa on ääneti keritsijänsä edessä, niin ei hänkään suutansa avaa. Hänen alentumisensa kautta hänen tuomionsa otetaan pois. Kuka kertoo hänen syntyperänsä? Sillä hänen elämänsä otetaan pois maan päältä." Ja hoviherra kysyi Filippukselta sanoen: "Minä pyydän sinua: sano, kenestä profeetta puhuu näin, itsestäänkö vai jostakin toisesta?" Niin Filippus avasi suunsa ja lähtien tästä kirjoituksesta julisti hänelle evankeliumia Jeesuksesta. Ja kulkiessaan tietä he tulivat veden ääreen; ja hoviherra sanoi: "Katso, tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?" Ja hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet. Ja kun he olivat astuneet ylös vedestä, tempasi Herran Henki Filippuksen pois, eikä hoviherra häntä enää nähnyt. Ja hän jatkoi matkaansa iloiten.

Filippus tapaa Gassaan johtavalla tiellä kandaken hoviherran, joka luki Jesajan kirjaa lukua 53. Filippus kysyy hoviherralta ymmärtääkö hän lukemaansa, johon hoviherra vastaa kuinka hän voi ymmärtää ellei kukaan opasta häntä. Filippus selitti hänelle Jesajan kirjan luvun 53, joka kertoo Jeesuksen sovitustyöstä. Hoviherralle julistettiin evankeliumia Jeesuksesta ja hän tuli uskoon ja hänet kastettiin. Jakeessa 36 hoviherra kysyy, mikä estää kastamasta minua? 33/38 käännöksessä Filippus ei vastaa mitään, vaan kastaa hoviherran jakeessa 38. Jae 37 puuttuu tekstistä. Tuntuu aika oudolta ettei Filippus olisi vastannut mitään noin suoraan kysymykseen, hän oli vaan hiljaa ja alkoi kastamaan hoviherraa.

Kreikan kielisestä tekstilaitoksesta, jonka nimi on Textus Receptus löytyy puuttuva jae, joka kuuluu käännettynä näin; Apt 8:37; ja Filippus sanoi; jos uskot koko sydämestäsi niin on lupa. Ja hän vastasi minä uskon että Jeesus Kristus on Jumalan Poika.

Jakeessa 37 on kreikan sana eksestin, joka tarkoittaa on lupa tai, joku on luvallista ja se on käännetty muualla Raamatussa aina tarkoittamaan lupaa. Hoviherra kysyy estääkö mikään kastamasta häntä, johon Filippus vastaa; jos uskot koko sydämestäsi niin on lupa. Järjestys on taas tuttu ensin sanan julistus ja parannuksen tekeminen ja uskossa sanan vastaanottaminen ja sen jälkeen kasteelle. Tämä kohta todistaa, ettei ollut luvallista kastaa muita kuin uskoontulleita. Myöhemmin tässä tutkimuksessa käsittelemme toista kastekohtaa, josta myös käy ilmi, ettei saanut kastaa muita kuin uskoontulleita.

Sana eksestin löytyy mm. seuraavista Raamatun kohdista, joissa näemme eksestin sanan olevan käännetty juuri oikein, eli lupa. Matt 12:2 Mutta kun fariseukset sen näkivät, sanoivat he hänelle: "Katso, sinun opetuslapsesi tekevät, mitä ei ole lupa tehdä sapattina". Matt 19:3 Ja fariseuksia tuli hänen luoksensa, ja he kiusasivat häntä sanoen: "Onko miehen lupa hyljätä vaimonsa mistä syystä tahansa?" Matt 19:3 Ja fariseuksia tuli hänen luoksensa, ja he kiusasivat häntä sanoen: "Onko miehen lupa hyljätä vaimonsa mistä syystä tahansa?" Luuk 20:22 Onko meidän lupa antaa keisarille veroa vai eikö?" Apt 21:37 Ja kun oltiin kuljettamassa Paavalia sisälle kasarmiin, sanoi hän päällikölle: "Onko minun lupa sanoa sinulle jotakin?" Niin tämä sanoi: "Osaatko sinä siis kreikkaa ?

Textus Receptuksen tekstilaitos oli yleisesti hyväksytty ja käytössä 1800-luvun loppuun asti, jolloin monet Raamatun kääntäjät alkoivat käyttämään muita tekstilaitoksia. Apt 8:37 löytyy ainakin näistä Raamatun käännöksistä.

- Textus Receptus, - King James version, - Jay. B. Green literal translation, - Lutherin käännös, - Vanha Biblia.

5. Paavalin kääntymys ja kaste

Apostolien teoissa luvussa 9 on entisen seurakunnan vainoojan Paavalin kääntymys ja kaste, jota seuraavaksi käsittelemme.

APT 9:1-22; Mutta Saulus puuskui yhä uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia vastaan ja meni ylimmäisen papin luo ja pyysi häneltä kirjeitä Damaskon synagoogille, että keitä hän vain löytäisi sen tien vaeltajia, miehiä tai naisia, ne hän saisi tuoda sidottuina Jerusalemiin. Ja kun hän oli matkalla, tapahtui hänen lähestyessään Damaskoa, että yhtäkkiä valo taivaasta leimahti hänen ympärillänsä; ja hän kaatui maahan ja kuuli äänen, joka sanoi hänelle: "Saul, Saul, miksi vainoat minua?" Hän sanoi: "Kuka olet, herra?" Hän vastasi: "Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat. Mutta nouse ja mene kaupunkiin, niin sinulle sanotaan, mitä sinun pitää tekemän." Ja miehet, jotka matkustivat hänen kanssansa, seisoivat mykistyneinä: he kuulivat kyllä äänen, mutta eivät ketään nähneet. Niin Saulus nousi maasta; mutta kun hän avasi silmänsä, ei hän nähnyt mitään, vaan he taluttivat häntä kädestä ja veivät hänet Damaskoon. Ja hän oli kolme päivää näkemätönnä, ei syönyt eikä juonut. Ja Damaskossa oli eräs opetuslapsi, nimeltä Ananias. Hänelle Herra sanoi näyssä: "Ananias!" Hän vastasi: "Katso, tässä olen, Herra". Niin Herra sanoi hänelle: "Nouse ja mene sille kadulle, jota sanotaan Suoraksi kaduksi, ja kysy Juudaan talosta Saulus nimistä tarsolaista miestä. Sillä katso, hän rukoilee; ja hän on nähnyt näyssä miehen, Ananias nimisen, tulevan sisälle ja panevan kätensä hänen päällensä, että hän saisi näkönsä jälleen." Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa; ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat". Mutta Herra sanoi hänelle: "Mene; sillä hän on minulle valittu ase, kantamaan minun nimeäni pakanain ja kuningasten ja Israelin lasten eteen. Sillä minä tahdon näyttää hänelle, kuinka paljon hänen pitää kärsimän minun nimeni tähden. "Niin Ananias meni ja astui huoneeseen, pani molemmat kätensä hänen päälleen ja sanoi: "Veljeni Saul, Herra lähetti minut-Jeesus, joka ilmestyi sinulle tiellä, jota tulit-että saisit näkösi jälleen ja tulisit täytetyksi Pyhällä Hengellä". Ja heti putosivat hänen silmistään ikään kuin suomukset, ja hän sai näkönsä ja nousi ja otti kasteen. Ja kun hän nautti ruokaa, niin hän vahvistui. Ja hän oli opetuslasten seurassa Damaskossa jonkun aikaa. Ja kohta hän saarnasi synagoogissa Jeesusta, julistaen, että hän on Jumalan Poika. Ja kaikki, jotka kuulivat, hämmästyivät ja sanoivat: "Eikö tämä ole se, joka Jerusalemissa tuhosi ne, jotka tätä nimeä avuksi huutavat? Ja eikö hän ole tullut tänne viedäksensä ne vangittuina ylipappien käsiin?" Mutta Saulus sai yhä enemmän voimaa ja saattoi Damaskossa asuvat juutalaiset ymmälle näyttäen toteen, että Jeesus on Kristus.

Matkalla Damaskoon yhtäkkiä valo leimahti taivaasta Paavalin ympärille ja Paavali kaatuu maahan ja kuulee äänen sanovan hänelle; Saul, Saul, miksi vainoat minua? Paavali kysyy; kuka olet Herra? Ja Paavalille vastataan; Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat ja Jeesus sanoi; nouse ylös ja mene Damaskoon siellä sinulle sanotaan, mitä sinun pitää tehdä. Damaskossa Ananias pani kätensä Paavalin päälle ja sanoi Jeesus lähetti minut, että saisit näkösi jälleen ja täyttyisit Pyhällä Hengellä. Ja heti sen jälkeen Paavalin silmistä putosivat ikään kuin suomukset ja Paavali sai näkönsä ja nousi ja otti kasteen. Paavali tuli uskoon Jeesukseen ja otti kasteen. Taas oli ensin usko ja sitten vasta kaste. Paavali täyttyi Pyhällä Hengellä ja se oli merkki siitä, että hän oli tullut uskoon. sanoohan Jumalan sanakin, että saamme luvatun Pyhän Hengen uskon kautta Jeesukseen;

GAL 3:14että Aabrahamin siunaus tulisi Jeesuksessa Kristuksessa pakanain osaksi ja me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen.

Paavali näytti toteen kirjoituksista Jeesuksen olevan Kristus ja Paavali julisti rohkeasti evankeliumia. Paavali oli tullut uskoon ja piti nyt entisen roskana Jeesuksen tuntemisen rinnalla, että hän voittaisi omakseen Kristuksen;

FIL 3:8 Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana- että voittaisin omakseni Kristuksen.

Järjestys on taas sama ensin usko ja sitten kaste.

6. Kesareassa uskoon tulleet pakanat kastettiin

Apt 10:1-48; Kornelius, sinun rukouksesi on kuultu, ja sinun almusi ovat tulleet muistoon Jumalan edessä. Niin lähetä nyt Joppeen ja kutsu tykösi Simon, jota myös Pietariksi kutsutaan; hän majailee nahkuri Simonin talossa meren rannalla.’ Sen tähden minä lähetin heti sinulle sanan, ja sinä teit hyvin, kun tulit. Nyt olemme siis tässä kaikki Jumalan edessä, kuullaksemme kaiken, mitä Herra on käskenyt sinun puhua. "Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi: "Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön, vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen. Sen sanan, jonka hän lähetti Israelin lapsille, julistaen evankeliumia rauhasta Jeesuksessa Kristuksessa, joka on kaikkien Herra, sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kasteen jälkeen, jota Johannes saarnasi, sen te tiedätte; te tiedätte, kuinka Jumala Pyhällä Hengellä ja voimalla oli voidellut Jeesuksen Nasaretilaisen, hänet, joka vaelsi ympäri ja teki hyvää ja paransi kaikki perkeleen valtaan joutuneet; sillä Jumala oli hänen kanssansa. Ja me olemme kaiken sen todistajat, mitä hän teki juutalaisten maassa ja Jerusalemissa; ja hänet he ripustivat puuhun ja tappoivat. Hänet Jumala herätti kolmantena päivänä ja antoi hänen ilmestyä, ei kaikelle kansalle, vaan Jumalan ennen valitsemille todistajille, meille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan sen jälkeen, kuin hän oli kuolleista noussut. Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi. Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta. Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat. Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin, sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi: "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?" Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä.

Kornelius oli kutsunut taloonsa koolle sukulaisensa ja lähimmät ystävänsä Pietarin tullessa Korneliuksen taloon. Pietari julisti syntien anteeksiantamusta uskon kautta Jeesukseen Kristukseen. Pyhä Henki tuli kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat. Ja ympärileikatut juutalaiset, jotka olivat tulleet Pietarin mukana hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin, sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi; ei kai kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin. Tässä käy selvästi ilmi, ettei saanut kastaa muita kuin uskoon tulleita. Alkuseurakunnassa oli siis selvästi voimassa kielto olla kastamatta muita kuin uskoon tulleita.

Pakanat tulivat uskoon ja täyttyivät Pyhällä Hengellä ja niin kuin aikaisemmin tutkimme, niin uskon kautta Jeesukseen saa vain luvatun Hengen. Järjestys on taas oikea, ensin sanan julistusta syntien anteeksisaamisesta uskon kautta Jeesukseen ja sitten sanan vastaan ottaminen ja uskoontulo ja sen jälkeen kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen. Valtionkirkkolaitokset opettavat, että lapsikasteessa saa Pyhän Hengen, synnit anteeksi, vapautetaan saatanan vallasta, liitetään seurakuntaan ja tulee Jumalan lapseksi. Valtiokirkkolaitoksilla tarkoitan luterilaista, ortodoksista ja katolista kirkkoa. Näillä kirkoilla on kaikki nämä opetukset väärin, niin kuin olet huomannut, Raamatusta ei löydy näitä opetuksia. Tässähän oli jo täytytty Pyhällä Hengellä ennen kastetta. Raamattu opettaa Pyhän Hengen saamisen edellytyksenä olevan uskon Jeesukseen, eikä kasteen. Tämä kohta todistaa myös, että synnit saadaan anteeksi uskon kautta Jeesukseen.

APT 11: 16-18: Silloin minä muistin Herran sanan, jonka hän sanoi: ‘Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä’. Koska siis Jumala antoi yhtäläisen lahjan heille kuin meillekin, kun olimme uskoneet Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin mikä olin minä voidakseni estää Jumalaa?" Tämän kuultuansa he rauhoittuivat ja ylistivät Jumalaa sanoen: "Niin on siis Jumala pakanoillekin antanut parannuksen elämäksi".

Pietari kertoi Jerusalemissa pakanoiden uskoon tulosta Apt 11 luvussa. Huomaamme tästä luvusta, jotta kysymys oli todella siitä jottei ketään voitu kastaa ennen kuin hän on tullut uskoon. Pietari kertoi, koska pakanat olivat tulleet uskoon, niin ei hän voinut estää Jumalaa. Jonka jälkeen Jerusalemin seurakunnassa iloittiin siitä kun Jumala oli antanut myös pakanoille parannuksen elämäksi.

Näistä kohdista Apt 10:44-48 sekä Apt 11:16-18 käy selville selkeästi, ettei alkuseurakunta kastanut ketään joka ei ollut tullut uskoon. Evankeliumin kuulleet pakanat tulivat uskoon ja Pietari sanoo:”Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?" Apostolien tekojen luvussa 11 Pietari sanoo, koska siis pakanatkin olivat saman uskon lahjan, niin mikä hän on estämään Jumalan asetuksia. Oli kielto olla kastamatta muita kuin uskoon tulleita. Sillä niin Pietari sanoo, ettei kukaan nyt voi kieltää heitä kastamasta kun ovat saaneet Pyhän Hengen ja tulleet uskoon. Luterilainen teologia väittää, että tässä ei ollut kaste kieltoa, vaan se että juutalaiset luulivat ettei pakanoita saa kastaa. Mutta tämä väite on todella epäraamatullinen, sillä: Mark 16:15-16 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

Apostolit tiesivät Kristuksen käskyn perusteella, että kaikista kansoista uskoon tulleet kastetaan, sillä näin oli Kristus heitä käskenyt tehdä. Näin myös Pietari kumppaneineen tiesi, että vesikaste kuuluu kaikille uskoon tulleille. Joten Apt 10:44-48:sta käy selvästi ilmi, että oli kielto olla kastamatta muita kuin uskoon tulleita olivat he sitten juutalaisia tai pakanoita.

7. Lyydia purppuranmyyjä

APT 16:11-15; Kun nyt olimme purjehtineet Trooaasta suoraan Samotrakeen, ja seuraavana päivänä Neapoliin, ja sieltä Filippiin, joka on ensimmäinen kaupunki siinä osassa Makedoniaa, siirtokunta. Siinä kaupungissa me viivyimme muutamia päiviä. Ja sapatinpäivänä me menimme kaupungin portin ulkopuolelle, joen rannalle, jossa arvelimme olevan rukouspaikan, ja istuimme sinne ja puhuimme kokoontuneille naisille. Ja eräs Lyydia niminen purppuranmyyjä Tyatiran kaupungista, jumalaapelkääväinen nainen, oli kuulemassa; ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui. Ja kun hänet ja hänen perhekuntansa oli kastettu, pyysi hän meitä sanoen: "Jos te pidätte minua Herraan uskovaisena, niin tulkaa minun kotiini ja majailkaa siellä". Ja hän vaati meitä.

Paavali, Silas ja Timoteus saapuivat Filippiin ja menivät sapattina joen rannalle, koska arvelivat siellä olevan rukouspaikan. Joen rannalla oli Lyydia niminen purppuranmyyjä ja Herra avasi Lyydian sydämen ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui. Kun Lyydia perhekuntineen oli kastettu hän pyysi Paavalia kotiinsa sanoen jos pidätte minua Herraan uskovaisena, niin tulkaa kotiini ja majailkaa siellä. Lyydian sydän avautui evankeliumille ja hän tuli uskoon ja kastettiin. Lyydian perhekunta kastettiin myöskin ja niin kuin olemme edellä tutkineet, että kaikki kastetut olivat uskoontulleita, niin varmasti myös kastetut perhekuntalaiset olivat uskossa. Koska, kielto kastaa muita kuin uskovia oli apostolien aikaan käytössä, eivät apostolit voineet kastaa muita kuin uskovia, jotka olivat tehneet parannuksen.

Paavaliakaan ei lähetetty kastamaan ihmisiä, vaan julistamaan evankeliumia. Paavali kumoaa luterilaisen sekä katolisen sylivauva kasteteologian, sillä Paavali oli lähetetty julistamaan evankeliumia ei kastamaan, mutta Paavalikin kastoi sen jälkeen kun uskoontulo oli tapahtunut. Herran apostolit julistivat Jumalan sanaa ja kastoivat uskoontulleet, jotta Raamatullinen järjestys toteutuisi, ensin usko ja sitten kaste. Herran apostolit eivät sotkeneet taivaallisia koordinaatteja, vaan he tarkasti noudattivat Jeesuksen antamia käskyjä.

1 KOR 1:14-18; Minä kiitän Jumalaa, etten ole kastanut teistä ketään muita kuin Krispuksen ja Gaiuksen, niin ettei kukaan saata sanoa, että te olette minun nimeeni kastetut. Kastoinhan tosin Stefanaankin perhekunnan; sitten en tiedä, olenko ketään muuta kastanut. Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan -ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi. Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.

8. Vanginvartijan perhekunta

APT 16:20-34; Ja vietyänsä heidät päällikköjen eteen he sanoivat: "Nämä miehet häiritsevät meidän kaupunkimme rauhaa; he ovat juutalaisia ja opettavat tapoja, joita meidän ei ole lupa omaksua eikä noudattaa, koska me olemme roomalaisia". Ja kansakin nousi heitä vastaan, ja päälliköt revittivät heiltä vaatteet ja käskivät lyödä heitä raipoilla. Ja kun olivat heitä paljon pieksättäneet, heittivät he heidät vankeuteen ja käskivät vanginvartijan tarkasti vartioida heitä. Sellaisen käskyn saatuaan tämä heitti heidät sisimpään vankihuoneeseen ja pani heidät jalkapuuhun. Mutta keskiyön aikaan Paavali ja Silas olivat rukouksissa ja veisasivat ylistystä Jumalalle; ja vangit kuuntelivat heitä. Silloin tapahtui yhtäkkiä suuri maanjäristys, niin että vankilan perustukset järkkyivät, ja samassa kaikki ovet aukenivat, ja kaikkien kahleet irtautuivat. Kun vanginvartija heräsi ja näki vankilan ovien olevan auki, veti hän miekkansa ja aikoi surmata itsensä, luullen vankien karanneen. Mutta Paavali huusi suurella äänellä sanoen: "Älä tee itsellesi mitään pahaa, sillä me kaikki olemme täällä". Niin hän pyysi valoa, juoksi sisälle ja lankesi vavisten Paavalin ja Silaan eteen. Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?" Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat. Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta. Ja hän vei heidät ylös asuntoonsa, laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi.

Maanjäristyksen jälkeen vanginvartija aikoi surmata itsensä, koska luuli vankien karanneen. Paavali huutaa ettei hän tappaisi itseään, koska he kaikki olivat vielä vankilan sisällä. Valoa pyytäen vanginvartija juoksi sisälle ja lankesi vavisten Paavalin ja Silaan eteen. Vanginvartija vei heidät ulos ja sanoi mitä pitää minun tekemän, että minä pelastuisin ? Niin he sanoivat hänelle usko Herraan Jeesukseen niin sinä pelastut sekä myös sinun perhekuntasi. Sen jälkeen he menivät vanginvartijan kotiin ja puhuivat Jumalan sanaa hänelle ja kaikille, jotka olivat kokoontuneet taloon. Ja sitten vanginvartija ja hänen omaisensa kastettiin.

Vanginvartija vei kasteen jälkeen Paavalin ja Silaan asuntoonsa ja tarjosi heille aterian ja riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi. Vanginvartija ja koko hänen perheensä kuulivat julistetun sanan ja tulivat uskoon ja kastettiin. Järjestys on taas sama, ensin sanan julistus sitten usko ja sen jälkeen sitten kaste.

9. Synagoogan esimies Krispus ja hänen perhekuntansa

APT 18:1-8; Sen jälkeen Paavali lähti Ateenasta ja meni Korinttoon. Siellä hän tapasi erään Akylas nimisen juutalaisen, joka oli Pontosta syntyisin ja äsken tullut Italiasta, ja hänen vaimonsa Priskillan. Klaudius oli näet käskenyt kaikkien juutalaisten poistua Roomasta. Ja Paavali meni heidän luoksensa. Ja kun hänellä oli sama ammatti kuin heillä, jäi hän heidän luoksensa, ja he tekivät työtä yhdessä; sillä he olivat ammatiltaan teltantekijöitä. Ja hän keskusteli synagoogassa jokaisena sapattina ja sai sekä juutalaisia että kreikkalaisia uskomaan. Ja kun Silas ja Timoteus tulivat Makedoniasta, oli Paavali kokonaan antautunut sanan julistamiseen ja todisti juutalaisille, että Jeesus on Kristus. Mutta kun he vastustivat ja herjasivat, pudisti hän vaatteitansa ja sanoi heille: "Tulkoon teidän verenne oman päänne päälle! Viaton olen minä; tästedes minä menen pakanain tykö." Ja hän lähti sieltä ja meni erään Titius Justus nimisen jumalaapelkääväisen miehen tykö, jonka talo oli aivan synagoogan vieressä. Mutta synagoogan esimies Krispus ja koko hänen perhekuntansa uskoivat Herraan; ja myöskin monet korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa , uskoivat, ja heidät kastettiin.

Synagoogan esimies Krispus ja koko hänen perheensä uskoivat Herraan Jeesukseen ja myöskin monet korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa Jumalan sanaa uskoivat ja kastettiin. Järjestys on taas oikea, ensin sanan julistus sitten uskoontulo ja sen jälkeen kaste. Lapsikasteen kannattajat opettavat, että ihminen, joka on lapsena kastettu, kun hän sitten tulee uskoon ja menee uskovien kasteelle, niin se on ihmisteko ja armosta pois lankeaminen. Raamattu opettaa kuitenkin aivan päinvastoin. Ihminen, joka tekee parannuksen ja tulee uskoon, meneekin kasteelle Jumalan armosta, Hänen sanansa selvän opetuksen mukaan. Tämä on suurta Jumalan armoa, että ihminen voi ja saa tehdä, niin kuin Raamattu opettaa. Lapsikaste se vasta onkin ihmisteko, kun opetetaan lapsikasteen liittävän seurakuntaan, niin siitä seuraa pakkoliittäminen, ilman ihmisen omaa valintaa. Tämä jos mikä on ihmisteko, kun kirkon pappi kastaa pienen lapsen ”väkisin”, ilman lapsen henkilökohtaista uskonratkaisua.

Onhan Raamatun opetus selvä siitä, että ilman uskoa on mahdotonta olla otollinen Jumalalle; Hebr 11:6; Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät. Raamattu edellyttää Hänen luokseen tulevalta henkilökohtaista uskoa Jumalaan. Tämä sulkee pois kaikki kirkolliset traditiot esim. lapsikasteen suorittamisen, koska Jumalan luokse tulevalla tulee olla omakohtainen usko. Lapsikasteen sakramentti opetus onkin toista evankeliumia, koska Raamatusta ei löydy siitä mitään mainintaa.

10. Johanneksen kasteelta kasteelle Herran Jeesuksen nimeen

APT 19:1-6; Kun Apollos oli Korintossa, tuli Paavali, kuljettuaan läpi ylämaakuntien, Efesoon ja tapasi siellä muutamia opetuslapsia. Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan". Ja hän sanoi: "Millä kasteella te sitten olette kastetut?" He vastasivat: "Johanneksen kasteella". Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehottaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen". Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen. Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat(profeteuoo =profetoida).

Paavali oli Efesossa ja tapasi siellä muutamia opetuslapsia. Paavali kysyi heiltä olivatko he saaneet Pyhän Hengen, johon he vastasivat etteivät olleet edes kuulleet Pyhän Hengen olevan olemassakaan. He olivat kastetut Johanneksen kasteella mutta Paavali ei pitänyt tätä pätevänä kasteena, vaan kertoi Johanneksen kastaneen parannuksen kasteella, kehottaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen. Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen. Paavali kastoi heidät uudestaan, koska ristin kuoleman jälkeen Jeesus asetti uuden kasteen Hänen nimeensä niille, jotka uskovat Jeesukseen. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu, niinhän Jeesus sanoi Markuksen evankeliumissa ja tätä käskyä apostolit tarkasti noudattivat ja tämä on se Raamatun opettama yksi usko ja yksi kaste.

Kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja profetoivat. Tässä Raamatun kohdassa oli ensin kastettu ja vasta sen jälkeen he täyttyivät Pyhällä Hengellä. Meidän on turha tehdä oppeja Pyhällä Hengellä täyttymisestä ennen kastetta tai Pyhällä Hengellä täyttymisestä kasteen jälkeen. Saamme luvatun Hengen uskon kautta Jeesukseen ja Jumala täyttää Pyhällä Hengellä oman aivoituksensa mukaisesti ennen kastetta tai sen jälkeen.

Jotkut väittävät, että nämä Apt 19:ssa luvussa olevat opetuslapset eivät olleet vielä tulleet, mutta heidät kastettiin ensin ja sitten heitä vasta alettiin opettamaan. Kun luemme koko tekstiyhteyden, niin huomaamme heidän jo olleen opetuslapsia, joilta puuttui opetus Pyhästä Hengestä sekä vesikasteesta Jeesuksen Kristuksen nimeen. Käyttäähän tämä kohta heistä nimitystä opetuslapset. He olivat kyllä kastetut, mutta eivät Raamatullisesti uskoon tulemisen jälkeen Kristuksen nimeen. He olivat kastetut Johanneksen kasteella, mutta se ei ole Uuden Liiton vesikaste, siksi nämä opetuslapset ojentautuivat kuullessaan oikean järjestyksen ja antoivat kastaa itsensä Herran Jeesuksen nimeen.

11. Nouse, anna kastaa itsesi

Apt 22:ssa Jerusalemissa oleva Paavali puolustautuu juutalaisia vastaan ja kertoo heille tarkasti uskoontulostaan ja myös siitä, mitä Ananias sanoi Paavalille. Jae 16 kuuluu alkutekstin mukaan tarkasti ottaen näin; APT 22:16; Ja nyt mitä viivyttelet ? Nouse, anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi avuksi huutaen Herran nimeä.

Synnit pestään pois siis Herran Jeesuksen avulla eikä vesikasteen kautta. Vain sellainen, joka on tullut uskoon haluaa huutaa avuksi Herran Jeesuksen nimeä, jotta hänen syntinsä pestäisiin pois. Vain tällainen ihminen kastetaan Raamatun opetuksen mukaan. Raamattu kehottaa uskoontulleita, joko ottamaan kasteen tai antamaan kastaa itsensä. Valtiokirkkolaitokset tekevät juuri päinvastoin, ne vievät kasteelle. Tätä valtionkirkon kastekäytäntöä voikin kutsua pakkokasteeksi, koska Raamattu opettaa vain uskoon tulleiden kastamista. Aapeli Saarisalo kääntää tämän jakeen täsmälleen oikein, niin kuin myös King James version, American standard version, Jay. B. Green literal version ja ruotsalainen Raamattu vuodelta 1917.

Onhan selvää, että Jeesuksen veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä 1 Joh 1:7Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niin kuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Kaste ei poista lihan saastaa, niin kuin Raamattu selvästi opettaa. Vesikasteessa ei saada syntejä anteeksi, vaan vain tekemällä parannuksen ja tunnustamalla syntinsä ja uskomalla Jeesukseen saa syntinsä anteeksi.

APT 26. 16-20; Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn. Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.’Sentähden, kuningas Agrippa, minä en voinut olla tottelematta taivaallista näkyä, vaan saarnasin ensin sekä Damaskon että Jerusalemin asukkaille, ja sitten koko Juudean maalle ja pakanoille parannusta ja kääntymystä Jumalan puoleen, ja että he tekisivät parannuksen soveliaita tekoja.

Sananlaskut 28:13Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon.

MUITA KASTEESEEN LIITTYVIÄ RAAMATUN PAIKKOJA

12. Kasteen hauta

ROOM 6:1-8; Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi? Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä? Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa, kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä. Mutta jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan,

KOL 2:6-12; Niin kuin te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen Herran, niin vaeltakaa hänessä, juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen, niin kuin teille on opetettu; ja olkoon teidän kiitoksenne ylitsevuotavainen. Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen. Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti, ja te olette täytetyt hänessä, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää, ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella: ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.

Lapsikaste opetus on järkeisoppi sekä tyhjä petos ja ihmisten perinnäissääntö. Moni on kuitenkin vilpitön lapsikasteessaan sekä on niitä, jotka on eksytetty tähän oppiin.

Ne jotka kastetaan, heidät kastetaan Jeesuksen Kristuksen kuolemaan, että niin kuin Jeesus nousi kuolleista Isän Jumalan kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. Mikä on tuo uusi elämä?

Se on Pyhän Hengen vaikuttamaa elämää, jossa Henki kuolettaa meitä synnille ja jossa Pyhä Henki auttaa meitä vaeltamaan Jumalan sanan mukaisesti. Silloin saamme vapautua synnin pimeästä orjuudesta ja pelastumme saatanan vallasta Jumalan tykö ja uskon kautta Jeesukseen saamme synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa, niin kuin Paavalikin sanoi; APT 26:16-20; Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn. Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.’ Sentähden, kuningas Agrippa, minä en voinut olla tottelematta taivaallista näkyä, vaan saarnasin ensin sekä Damaskon että Jerusalemin asukkaille, ja sitten koko Juudean maalle ja pakanoille parannusta ja kääntymystä Jumalan puoleen, ja että he tekisivät parannuksen soveliaita tekoja.

Vain ne, jotka ovat tehneet syntiä ja tunnustaneet syntinsä ja ottaneet uskon kautta Jeesuksen vastaan pelastajanaan, vain ne kastettiin. Niin kuin Johannes kastajakin kastoi, kun he tunnustivat syntinsä. Onko pieni vauva tehnyt syntiä ja voiko tuo vauva tunnustaa syntiset tekonsa? Luterilainen kirkko opettaa, koska vauva on syntynyt ja on perisynnin alainen, niin hänet tulee kastaa. Missä Raamatussa on tämä perisynti opetus, että perisynnin tähden kastata lapsesi? Raamatussa ei missään ole tällaista opetusta, tällainen opetus onkin kirkkoisien perinnäissääntöä, johon uskomalla kirkko saa veronmaksajia kirkkoonsa ja papit saavat palkkaa siitä kun eksyttävät kansaa epäraamatullisella lapsikaste opetuksella ja monilla muilla epäraamatullisilla saduilla ja ihmisuskomuksilla.

Apt 2:29-42:ssa ne, jotka olivat tulleet uskoon ja kastetut he pysyivät Jumalan sanan opetuksessa ja rukouksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivänmurrossa. Ne jotka tulivat uskoon ja kastettiin heille opetettiin Jumalan sanaa. Vauvalle on vaikea opettaa Jumalan sanaa tai mitään muutakaan, koska vauva ei ole vielä oppinut puhumaan eikä ymmärtämään puhetta.

Ne jotka tulivat uskoon kokoontuivat rukoilemaan. Vauva ei voi rukoilla, koska vauva ei ymmärrä vielä äidinkieltään eikä osaa puhua mitään.

Ne jotka tulivat uskoon ja kastettiin, he tulivat rakentumaan Jumalan sanassa ja keskinäisessä yhteydessä. Vauvan on vaikea olla rakentumassa seurakunnassa keskinäisessä yhteydessä, koska vauva ei ymmärrä äidinkieltään eikä osaa puhua.

Ne jotka tulivat uskoon ja kastettiin ne osallistuivat leivänmurtoon (ehtoollinen), mutta vauva ei voi syödä leipää eikä juoda ehtoollisviiniä, koska vauvojen ravinto on äidinmaito.

Luterilaisessa kirkossa ensin kastetaan sitten odotetaan muutamia vuosia kunnes lapsi ymmärtää ja osaa puhua ja viedään pyhäkouluun, mutta hän ei voi ottaa osaa leipään ja viiniin (ehtoollinen). Seuraavaksi n. 14 vuoden iässä hän joutuu menemään rippikouluun, jossa hän opettelee ulkoa luterilaisen uskontunnustuksen ja Isä meidän rukouksen ja kymmenen käskyä. Sitten hän menee konfirmaatiolle, missä hän vahvistaa luterilaisen uskonsa ja tulee virallisesti luterilaiseksi uskovaksi ja lisäksi hän saa oikeuden kirkollisiin häihin ja hautapaikan hautuumaalla. Missä Raamatussa on tällainen opetus ja tällainen järjestys? Ei missään. Näin ymmärrämme lapsikasteen olevan suuri eksytys ja valheopetus. Kasteenhauta sana kertoo myös miten kastettiin, eli upottamalla kokonaan veden alle. Hautuumaallakin kuolleet haudataan kokonaan mullan alle, eikä osittain maan päälle. Kreikan-kielen sanat baptidzoo ja baptisma tarkoittavat upottamista ja kastetta, eli kastaa upottamalla.

Vesikasteen hauta kuvaa myös, sitä kun Jeesus kastaa Pyhällä Hengellä ja tulella. Kastettu siis kastetaan kuolemaan pois syntiä tekemästä ja joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois syntiä tekemästä. Raamattu opettaa kuitenkin, ettei kastevesi eikä mikään rituaali anna voimaa syntiä vastaan eikä tuo puhdistusta synneistä. Raamattu opettaa, että Pyhä Henki on voima syntiä vastaan ja vain sellainen ihminen, jossa asuu Pyhä Henki voi ja kykenee vaeltamaan vanhurskaasti. Hengellä kuolettakaa lihan teot, niin te saatte elää.

ROOM 8:13; Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää.

Ilman Pyhää Henkeä ei voi kuolettaa lihan tekoja ja Pyhä Henki saadaan uskon kautta Jeesukseen, Gal 3:14. Näin ymmärrämme, että vain Pyhä Henki voi tuoda kuoleman vanhalle ihmiselle Jumalan sanan kautta. Ja vain Pyhä Henki voi antaa uskovalle voiman vaeltaa vanhurskaudessa Jumalan sanan kautta. Raamattu opettaa Jumalan antavan Häneen uskovalle Pyhän Hengen, joka puhdistaa uskon kautta Jumalan sanalla sitten ihmisen sydämen, Apt 15:8,9.

Kasteenhautaa kuvaa meille myös sitä, että kun kastaja kastaa kastettavan, upottaen hänet kasteen kautta kuolemaan synnille, niin samoin myös Pyhä Henki kuolettaa lihan tekoja. Kastaja pitää kiinni kastettavaa veden alla, niin kuin Jumalakin pitää meistä kiinni meidän lihamme kuollessa tämän maailman synnille. Ja niin kuin kastaja vetää kasteen haudasta kastettavan ylös, pitäen kiinni kastettavasta, niin samoin Jumalakin pitää kiinni meistä kannatellen meitä uudessa elämässä, jota saamme hänen vanhurskaudessaan ja Henkensä avulla vaeltaa Pyhän Hengen vaikuttaessa vanhurskauden tekoja.

Tämän kaiken mitä kasteenhauta kuvaa, niin sen Jumala tekee Pyhän Hengen ja sanan kautta, sillä kaste ei ole lihan saastan poistamista.

Vesi ei puhdista, vaan Raamattu itse opettaa, että sanan kuulo uudestisynnyttää ja parannuksen teon jälkeen sitten vasta mennään kasteelle. Parannuksen teko tarkoittaa uskon vastaanottamista, jonka jälkeen Jumala puhdistaa ihmisen sydämen uskolla Pyhän Hengen ja Sanan kautta.

APT 15:8-9: Ja Jumala, sydänten tuntija, todisti heidän puolestansa, antaen heille Pyhän Hengen samoinkuin meillekin. eikä tehnyt mitään erotusta meidän ja heidän kesken, sillä Hän puhdisti heidän sydämensä uskolla.

12 B. Upotuskaste vai valelukaste?

Onko sillä väliä suoritetaanko kaste upottamalla vai valelemalla? On sillä väliä, koska vesikaste kuvaa Pyhän Hengen työtä ihmisessä. Pyhän Hengen tehtävä on tuoda kuolema ihmisen lihalle ja haudata vanha ihminen sekä antaa voima elää uudessa elämässä Pyhän Hengen kautta.

Upotuskasteessa tuo esikuvallisuus täyttyy. Upotuskasteessa ihminen upotetaan kokonaan veden (vanha ihminen haudataan) alle sekä sen jälkeen nostetaan vedestä ylös (elämä uudessa elämässä Jumalan voiman kautta) uusi luomus, joka kykenee elämään uudessa elämässä Pyhän Hengen kautta. Valelukasteessa valellaan vettä ihmisen pään seudulle. Tässä ei tapahdu vanhan ihmisen hautaamista eikä myöskään nousemista uuteen elämään. Valelukasteessa ripotellaan muutama vesitippa ihmisen päähän, jossa ei hautaamisen esikuvallisuus täyty eikä tuossa ole uuteen elämään nousemisen esikuvaakaan.

Upotuskaste suoritetaan Raamatun opetuksen mukaan vain niille, jotka ovat vastaanottaneet pelastuksen. Apt 8:12 Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset. Vesikaste ei kuulu uskottomalle eli kirkollisesti eksytetylle pakanalle, vaan vain niille, jotka uskon kautta vastaanottavat pelastuksen.”

Lainaus päättyi.

Raimo Poutiainen

Siirry seuraavaan tekstiin: ”http://koti.mbnet.fi/rape1941/kaste4.htm”