LÖYDETTY KASTETOTUUS

Osa 1.

SISÄLLYSLUETTELO

Johdannoksi.

Mitä kirkkoisät todistavat?

Mitä apostoliset isät todistavat?

Mitä kirkkohistoria todistaa?

"...vedestä ja Hengestä..."

Alkuperäinen lähetyskäsky.

Matteuksen evankeliumin lähetyskäsky.

Markuksen evankeliumin lähetyskäsky.

Luukkaan evankeliumin lähetyskäsky.

Lähetyskäsky Johanneksen mukaan.

Välimietteitä.

Osa 2.

Kastekäytäntö alkuseurakunnassa.

Apostolien tekojen kastetekstit.

Uuden testamentin kasteopetus.

Lasten suhde Uuden testamentin aikaiseen seurakuntaan.

Vielä hiukan kirkkoisistä.

Kirkkoisien ajasta meidän päiviimme.

Väärinkäsitysten välttämiseksi.

Lähdekirjallisuusluettelo.

AIVAN ALUKSI.

Tämä kotisivutekstini pohjautuu aihetta käsittelevään alkuperäiseen artikkeliini, jossa olen esittänyt raamatunkohtien lainaukset kreikankielisinä, asettaen oman rivienvälisen käännöshhmotelmani alkutekstin väliin. Kun tässä kotisivuversiossa en katso aiheelliseksi (muuta kuin poikkeustapauksissa) esittää raamatunkohtia kreikankielisinä, suomenkieliset käännökseni perustuvat silti alkuteksteistä sanatarkkuudella tekemiini (sana sanan alla) käännöksiin. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että suomennoksieni sanajärjestys on pitkälti kreikankielen sanajärjestyksen mukainen.

JOHDANNOKSI.

Kristikunta on jakaantunut vesikastetta koskevassa kannanotossa pääasiassa kahteen leiriin. Vanhat historialliset kirkot ja nuoremmatkin valtionkirkot pitävät käytäntönään joko valelemalla tai vihmomalla suoritettavaa sylilapsikastetta. Käytännössä tämä merkitsee sylilapsien järjestelmällistä kastamista. Uudemmat niin sanotut vapaat suunnat perustautuvat baptistiseen käytäntöön, joka uskonpuhdistuksen aikoihin ilmeni alkuaan niin sanotussa anabaptistisessa liikkeessä. Tämä katsomus hylkää sylivauvojen kasteen, pitäen kastettavan tietoista uskontunnustusta kasteen saamisen edellytyksenä. Suomen maassa luterilaiset edustavat edellistä, helluntailaiset sen sijaan jälkimmäistä katsantokantaa ja käytäntöä. Muitakin on kummankin käytännön kannalla, mutta mainitsin nämä kaksi meidän maassamme suurinta oman käytäntönsä edustajaa. Nämä ryhmittymät ovat jo ehtineet alustusesitelmien pohjalta keskenään keskustelemaan tästä kastekysymyksestäkin. SLEY. julkaisi aikoinaan kirjankin näistä esitelmistä, nimeltään: "Kaste ja usko."

Näissä esitelmissään luterilaiset argumentoivat, puhuen "lapsen uskosta", ja että "uskossa on oleellisinta Jumalan kädessä oleminen." Tämän perusteella "pikkulapsikin on kelvollinen kasteelle, tiedollisen elämän puuttumisesta huolimatta."

Näin ollen kaste nähdään "Jumalan tekona, joka on yksityisen ihmisen uskosta riippumaton."

Puhutaan "uskon ulottuvuuksista, jotka eivät aukene pelkästään ihmisen ymmärrykselle", ja näin ollen "tässä mielessä on pienillä lapsillakin mahdollisuus uskoa."

Myös Pyhän Hengen saaminen samaistetaan vesikasteen toimittamisen yhteyteen, ja pidetään sitäkin yleensä selviönä, että sylilapsikin uudestisyntyy vesikasteen toimittamisen yhteydessä.

Lapsikasteen, myös sylilasten kasteen, väitetään periytyvän apostolisen alkuseurakunnan ajalta.

Helluntailaisten esitelmästä käyvät ilmi seuraavat näkemykset: "Vedestä syntyminen" tulkitaan "sanasta syntymiseksi", ja syntien anteeksi saaminen erotetaan kastetapahtumasta erilleen. "Uudestisyntymisen peso" ei myöskään tarkoita kastetta. Kaste sen sijaan on merkinnyt ja merkitsee tänäänkin vain "moraalista kannanottoa." Pienet sylilapset eivät kykene uskomaan, ja koska uskominen on kasteen saamisen edellytys, ei luonnollisestikaan ole oikein kastaa sylilapsia. Uudestisyntymisen vaikuttaa sana ja Henki, mutta kasteella ei ole siinä osuutta. Lapsikaste jolla tarkoitetaan sylilasten kastetta, ei ole heidän mukaansa periytynyt apostoliselta alkuseurakunnalta, vaan on kasteen myöhempi sovellutus.

Näin tuiki toisistaan eriäviä tulkintoja on mahdoton sovittaa yhteen. Onko silti oletettavissa, että ne molemmat saisivat todellista tukea Raamatun, ennen kaikkea Uuden testamentin teksteistä? Vai onko ehkä niin, etteivät Uuden testamentin tekstit riitä sellaisinaan ratkaisemaan asiaa, ja että tarvitaan lisäksi myös muita, Uuden testamentin ulkopuolisia tekstejä?

MITÄ KIRKKOISÄT TODISTAVAT?

Lainaan seuraavassa vain muutaman, mutta sitäkin merkittävämmän niin sanottujen "kirkkoisien" todistuksen:

Vuonna 148 Justinus marttyyri kirjoitti keisari Antonius Piukselle kirjeen, jossa on kaksi mielenkiintoista kohtaa. Toinen niistä kuuluu: "Meidän joukossamme on monia 60 -70 ikäisiä miehiä ja naisia, jotka jo lapsina ovat tehdyt opetuslapsiksi."

Kun Justinus tässä kirjoittaa "lapsina opetuslapsiksi tehdyistä", lapsikasteen kannattajien puolella ymmärretään mieluusti hänen viittaavan Matteuksen evankeliumin nykymuodon mukaiseen lähetyskäskyyn. Sen mukaan: "Mentyänne tehkää opetuslapsia kaikista kansoista, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”.

Kun Justinuksen tätä kohtaa pyritään siis mieluusti käyttämään kirkon nykyisen lapsikastekäytännön puolustuksena, on ikävää ja selvään epärehellisyyteen viittaavaa, kun sylilapsikasteen kannattajat pyrkivät visusti salaamaan opetettaviltaan Justinuksen saman kirjeen laajemman kohdan. Tämä laajempi kohta näet paljastaa, mistä Justinuksen kirjeessä tosiasiassa on kyse:

”Minä tahtoisin nyt selittää, kuinka me jotka Kristus on uudistanut, olemme jättäytyneet Jumalalle, jotta ei, jos minä tämän sivuuttaisin, voitaisi minua katsoa epärehelliseksi jossakin kohtaa tätä selontekoani. Kaikkia, jotka ovat tulleet vakuuttuneiksi ja uskovat, että se mitä me opetamme ja puhumme, on totta, ja jotka tunnustavat voivansa elää sen mukaan, opetetaan ensin rukoilemaan ja paastoten pyytämään Jumalalta entisiä syntejään anteeksi. Ja myös me paastoamme ja rukoilemme yhdessä heidän kanssaan. Sitten me johdatamme heidät johonkin paikkaan jossa on vettä, ja he uudesti syntyvät samalla tavalla kuin mekin uudesti synnyimme. Sillä he vastaanottavat silloin vesipeson kaikkien Isän ja Herran Jumalan nimessä, ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Pyhän Hengen nimessä."

Justinus siis kirjoitti "Kristuksen uudistamista Jumalalle jättäytyneistä, jotka vesikasteensa edellä ovat tulleet vakuuttuneiksi ja uskoviksi. He ovat myös kasteensa edellä tunnustaneet haluavansa ja kykenevänsä elämään kristittyinä. Kasteensa edellä heidän tuli rukoilla ja pyytää Jumalalta entisiä syntejään anteeksi.

Tämä Justinuksen kohta todella todistaa, että hän uskoi uudestisyntymisen tapahtuvan vedellä kastettaessa, muttei kuitenkaan ilman kastettavan henkilökohtaista uskoa, eli kääntymystä ja uskoon tuloa. Kohta myös todistaa, että Justinus oli ottanut vakavasti Johanneksen evankeliumista löytyvän Herramme opetuksen `vedestä ja Hengestä´ syntymisestä. Samalla Justinuksen näkemys uudesti syntymisestä puhuu sen seikan puolesta, että kohdan Joh. 3: 5 kreikankielisen alkutekstin sanat: υδατος και "hydatos kai" (`vedestä ja´) olisivat alkuaankin kuuluneet jakeen tekstiin.

Justinuksen kirjeen tekstiä ei kuitenkaan rehellisyyden nimessä käytetä oikein, jos tekstin puhetta `opetuslapseksi tekemisestä´ sovelletaan siten, että teksti tarkoittaisi myös sylivauvojen oppilaiksi tekemistä.

Sylivauvat eivät näet kuulu niihin ”jotka ovat tulleet vakuuttuneiksi ja uskovat, että se mitä me opetamme ja puhumme, on totta, ja jotka tunnustavat voivansa elää sen mukaan,”

Edellä sanottu todetaan myös Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan Justinos - projektin seurauksena vastikään ilmestyneessä kirjassa, nimeltään ”Justinos Marttyyri, apologiat & dialogi Tryfonin kanssa”.

Kirjassa on myös luku ”Justinos Marttyyrin maailma”, ja tuossa luvussa oppinut kirjoittaja selostaa seuraavaa:

”Ensimmäisen apologian viimeisissä luvuissa Justinos kuvaa kirkon sakramentaalista elämää. Kristillisestä uskosta opetusta saaneet ja siitä vakuuttuneet sitoutuvat elämään uskonsa mukaan ja rukoilevat paastossa Jumalalta anteeksiantamusta aiemmista synneistään. Tämän jälkeen heidät viedään paikkaan, jossa on vettä, ja he saavat syntyä uudestaan peseytyessään Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen 1 Apol. 61.1–3).”

Justinos korostaa, että kaste tapahtuu kastettavan vapaasta tahdosta, ja tämä sitoutuu siinä tietoisesti uuteen elämään, parannuksen tehneenä ja vapaana menneessä elämässään tekemistään synneistä. Hän kuvaa kastetta valaistukseksi siinä mielessä, että kastetut valaistuvat mieleltään (61.10–13).

Justinos näyttää tunteneen ainoastaan aikuisten kasteen.

Kasteella ei ole minkäänlaista itsenäistä arvoa, vaan se johtaa kristityn henkilökohtaiseen taisteluun kaikkea syntiä ja pahaa vastaan.”

Kirjasta löytyvä Justinoksen ensimmäisen apologian luku 61 on otsikoitu tekstin kääntäjän toimesta seuraavasti:

”Kristittyjen kultti on sopusoinnussa heidän nuhteettoman elämänsä kanssa.”

Käännetyn suomennoksen viisi ensimmäistä jaetta kuuluvat seuraavasti:

”61 Me selitämme senkin, millä tavalla olemme antaneet itsemme Jumalalle ja millä tavalla meidät on tehty uusiksi ihmisiksi Kristuksen kautta, jotta emme jättäisi mitään pois ja siten näyttäisi antavan vääristelevää kuvaa. (2) Kaikkia, jotka ovat uskovat varmasti meidän lausumamme ja opettamamme asiat tosiksi sekä voivat sitoutua elämään oppimme mukaan, opetetaan rukoilemaan ja paastoten pyytämään anteeksiantoa aikaisemmin tehdyistä synneistä, ja me rukoilemme ja paastoamme heidän kanssaan. (3) Sen jälkeen viemme heidät paikkaan, jossa on vettä. Siellä he saavat syntyä uudesti sillä samalla tavalla, jolla me itsekin olemme uudestisyntyneet. Sitten heidät pestään vedessä Jumalan, kaiken Isän ja Valtiaan, Pelastajamme Jeesuksen Kristuksen sekä Pyhän Hengen nimeen. (4) Kristus on sanonut (Joh. 3:5 + Matt. 18:3): ”Jos te ette synny uudesti, te ette pääse taivasten valtakuntaan.” (5) Kaikille on selvää, ettei kerran syntynyt voi palata äitinsä kohtuun.”

Erikoista edellä lainatussa käännöksessä on se, että kolmannessa jakeessa uusi virke on aloitettu ”sitten” – sanalla. Monet, samaa Justinoksen apologian kohtaa aikaisemmin kääntäneet ovat käyttäneet edellä kerrotusta poikkeavasti ”sillä” - sanaa. Kun konjunktio ”γαρ” ilmaisee perustelua, selitystä, seurausta tai asian eteenpäin viemistä, olisi ”γαρ” sanan kääntäminen ”sillä” vastineella tässä kyseisessä kohdassa mielestäni luontevampaa:

”Siellä he saavat syntyä uudesti sillä samalla tavalla, jolla me itsekin olemme uudestisyntyneet. Sillä heidät pestään vedessä Jumalan, kaiken Isän ja Valtiaan, Pelastajamme Jeesuksen Kristuksen sekä Pyhän Hengen nimeen.”

Tällä ”sillä” - sanalla alkava uusi virke selittää näet. edeltävän virkkeen loppua, eli sitä ”millä tavalla me itsekin olemme uudestisyntyneet”. Sen sijaan ”sitten” – sanalla alkava uusi virke ei edellistä virkettä selitä, vaan esittää paremminkin jatkoa edellistä aikaisemmalle virkkeelle joka kuuluu: ”Sen jälkeen viemme heidät paikkaan, jossa on vettä.”

Näin tämän uuden käännöksen lukija saattaa saada tekstistä sellaisen käsityksen, ettei kastaminen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen olekaan selitys edellisessä virkkeessä mainitulle uudestisyntymiselle, vaan kaste on uudestisyntymisen jälkeinen seuraava vaihe.

Alkukielen sanojen ilmeinen tarkoitus on kuitenkin selvästi se, että juuri kastaminen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen oli se tapa, jolla Justinos kertoi kumppaneineen itsekin uudestisyntyneensä:

”…ον και ημεις αυτοι αναγεννηθημεν, αναφεννωται, επ ονοματος γαρ του πατρου των ολων και δεσποτου Θεου και του σωτηρος ημων Ιησου Χριστου και πνευματος αγιου το εν τωι υδατι τοτε λουτρον ποιουνται.”

Voimme siis toistaen todeta: ”Justinos näyttää tunteneen ainoastaan aikuisten kasteen.”

Mutta 30 vuotta myöhemmän Irenaeuksen tekstin tulkinnan suhteen, tilanne on jo toinen.

Irenaeus eli vuosina 140-202. Teoksessaan Adversus haereses (lahkoja vastaan) noin vuodelta 177, joka kokonaisuudessaan on säilynyt vain pohjoisafrikkalaisena latinannoksena ( IV vuosisadalta) hän kohdassa II.22.4 kirjoitti:

"Sen tähden, kun Hän oli Mestari, oli Hänellä myös Mestarin ikä; ei halveksien eikä käyden tietä joka oli yli inhimillisen luonnon, eikä myöskään omassa persoonassaan rikkoen sitä lakia, jonka Hän oli määrännyt ihmissuvulle, vaan pyhittäen jokaisen erikoisen ikäkauden sen yhtäläisyyden kautta; sillä Hän tuli itsensä kautta pelastamaan kaikkia, kaikkia, sanon minä, jotka Hänen kauttaan uudestisyntyvät Jumalalle, imeväisiä lapsia, ja pieniä lapsia, poikia, nuorukaisia ja vanhempia ihmisiä. Sen tähden Hän läpikävi jokaisen ikäkauden: imeväisille Hän tuli imeväiseksi lapseksi, pyhittäen imeväiset; pienten keskuudessa pieneksi, pyhittäen ne, jotka olivat tässä iässä, ja samalla tullen heille hurskauden, vanhurskauden ja alamaisuuden esikuvaksi..."

Tämä Ireneuksen teksti todistaa, että hänkin uskoi kasteessa tapahtuvaan uudestisyntymiseen. Mutta tämän lisäksi hän uskoi muutakin. Kun hän mainitsi rintalastenkin voivan Kristuksen kautta uudestisyntyä Jumalalle, hän ei asiallisesti voinut edes tarkoittaa muuta kuin kastetta. Kaste siis Ireneuksenkin mukaan uudesti synnyttää, ja nyt jopa ilman henkilökohtaista uskoa, koska sylilapsiakin oli alettu kastaa.

Ortodoksisen kirkon patrologian oppikirjassa todetaankin: "Ireneos on ensimmäinen kirkollinen kirjailija, joka todistaa lapsikasteen käytöstä seurakunnassa."

Tämän jälkeen pienten lasten kastetta puolustaa yksi jos toinenkin kirkkoisä. Otan tähän lisäksi vain kaksi merkittävää mainintaa.

Origenes (eli vuosina 185-254) kirjoitti:

"Kirkollisen ohjeen mukaan pitää kastaa myös pieniä lapsia. ... Kirkko on saanut apostoleilta perimätavan kastaa myös pieniä lapsia. ... Koska synnynnäinen saastutus pestään pois kasteen kautta, pienet lapsetkin tulee kastaa. Sillä jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan."

Origeneskin uskoi uudestisyntymisen tapahtuvan kastettaessa. Lisäksi hän väittää pienten lasten kastamisen olevan apostoleilta peritty tapa. Kuitenkin Origenekselle omistettu lause pienten lasten kasteen apostoleilta periytymisestä puuttuu alkukielisestä kreikkalaisesta tekstistä. Se esiintyy vain latinankielisessä käännöksessä.

Kun latinaksi kääntäjät (Hieronymus ja Rufinus) lisäksi ovat tunnustaneet tehneensä lisäyksiä Origeneen teksteihin, on epävarmaa onko tämä Origeneen lausuma aito. Siinäkin tapauksessa, että se olisi aito, se ei kuitenkaan vakuuta väitteen todenperäisyydestä, vaan ainoastaan Origeneen uskosta.

Samaa on sanottava Augustinuksesta joka eli vuosina 354 - 430 ja väitti Origeneksen tavoin:

"Kirkon tapa kastaa pienokaisia ei ole halveksittava eikä myöskään uskottava, ellei se olisi apostolinen tapa. Kirkko on aina käyttänyt lapsikastetta. Se on aina pitänyt siitä kiinni."

Edellä selostetun valossa voidaan todeta seuraavaa: Kun sylilasten kastamisesta ei vielä Justinuksen ajalta ole selviä todisteita, tapa ei ilmeisestikään silloin vielä ollut käytössä. Justinuksen ajan jälkeiset kirkkoisät, Irenaeus, Origenes ja Augustinus (ja monet muutkin) sen sijaan jo selvästi todistavat pienten lasten kastamisen olevan yleistymässä heidän aikanaan. He jopa uskoivat tavan periytyneen apostoleilta ja kykenevän ilmeisesti uudesti synnyttämään myös sylilapset.

Heidän väitteensä tavan periytymisestä apostoleilta, on totuusarvoltaan kuitenkin hyvin kyseenalainen, jollei täysin perätön, kuten tulen jatkossa osoittamaan.

MITÄ APOSTOLISET ISÄT TODISTAVAT?

Apostolisten isien kirjoituksiin kuuluu joukko tekstejä, joista vanhimmat ovat samalta ajalta kuin Uuden testamentin nuorimmat tekstit. Nämä tekstit ovat siis vanhempia kuin edellä lainatut kirkkoisien maininnat, josta syystä niiden todistuksella on varteenotettava painoarvo. Lainaan näistäkin vain pari merkittävää tekstiä.

" Didakhee" = Opetus, kahdentoista apostolin opin" nimellä kulkeva kirjoitus (noin vuodelta 100), sanoo:

"Ennen kastetta paastotkoot kastaja ja kastettava, sekä jotkut muut lisäksi, jos mahdollista. Kastettavan käske paastota päivä tai kaksi ennen toimitusta."

Kun kastettavalle annetaan käsky paastota ennen kastetoimitusta (eikä puhuta mitään poikkeuksen muodostavista kastettavista, joita paastokäsky ei koske), näyttää ilmeisen selvältä, että teksti tarkoittaa kastettujen olleen tietoisessa iässä olevia, evankeliumin vastaanottaneita henkilöitä.

Vuosiin 117 - 135 ajoitettu "Barnabaan kirje" sanoo: "Autuaat ne, jotka ovat panneet toivonsa ristiin, ja sitten astuneet veteen."

"Me astumme veteen täynnä syntiä ja saastaa, mutta nousemme siitä sydämessämme hedelmä, nimittäin pelko, ja hengessämme toivo Jeesukseen."

Tässä edellytetään veteen eli kasteelle astuvalta sitä, että hän on ensin asettanut toivonsa ristiin eli Jeesuksen sovituskuolemaan. Teksti edellyttää kastettavan myös itse astuvan veteen, ja nousevan kasteelta, hengessään toivo Jeesukseen. Näitä edellytyksiä voidaan soveltaa vain tietoisesti evankeliumin vastaanottaneisiin henkilöihin.

Lainattavaa löytyisi lisääkin, mutta riittäkööt nämä kohdat osoittamaan apostolisten isien kirjoitusten kastetta koskevien tekstien sisällön.

Jo tähänastinen tutkistelumme osoittaa, että kastekäsityksissä ja kastekäytännössäkin on jo varhain ilmennyt muuttumista ja hajontaa. Näin sen suhteen, mitä itse kaste merkitsi, ja ketkä katsottiin kasteelle kelvollisiksi.

Seuraava lyhyt katsaus kirkkohistoriaan kertoo saman huomion.

MITÄ KIRKKOHISTORIA TODISTAA?

Kastekäsitysten ja käytännön muutoksia selostaa mainiosti myös luterilais-protestanttinen Christensen-Göransson:in Kirkkohistorian ensimmäinen osa:

Apostolista aikaa käsittelevässä luvussa (vuodet 30 - 64) selostetaan:

"Ne, jotka olivat kääntyneet, ja saaneet uskon ristiinnaulittuun Jeesukseen, ottivat vastaan kasteen. ... Kristillinen kaste tajuttiin tapahtumaksi, jossa annettiin synnit anteeksi, ja otettiin kastettu Messiaan pelastettujen joukkoon. ... Koska pelastus kuitenkin perustui Jeesukseen, suoritettiin kaste Jeesuksen nimeen, mikä merkitsi sitä, että kastettu oli hänen omaisuuttaan, ja oli hänen suojeluksessaan."

Apostolien jälkeistä aikaa (vuodet 64 - 140) käsittelevä luku selostaa:

"Katekumenaattia pidettiin välttämättömänä valmentautumisena kasteen vastaanottamiseen. Se, joka saatuaan opetusta kristinuskon uskonnollisesta ja eettisestä sisällöstä, oli luvannut uskoa ja elää kristittynä, pääsi kasteelle. ... Sen jälkeen kun kastettava oli vastannut myöntävästi kasteen toimittajan kysymykseen, uskoiko hän Isään Jumalaan, Poikaan ja Pyhään Henkeen, hänet kastettiin, mikä tapahtui yleensä upottamalla. .. ...Kaste tapahtui Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen - tämä syrjäytti apostolien jälkeisellä ajalla lähes kokonaan kasteen Jeesuksen nimeen. Aikuiskaste oli vallitseva. Varmasti ei voida sanoa, kastettiinko lapsia lainkaan."

Ajasta, jolloin kristinuskosta tuli valtakunnan uskonto (vuodet 311 - 95), luemme:

"Katekumenaatti oli vielä 300-luvulla tärkeä, koska kaste toimitettiin pääasiassa aikuiskasteena. ... Sitä mukaa kun Rooman väestöstä tuli kristittyjä, lapsikaste yleistyi. Siten katekumenaatti lakkasi, joskin sen menot liitettiin lapsikasteeseen. ... ... ettei varsinaista upotuskastetta (immersio) enää noudatettu. Nyt kastettavan pää ainoastaan valeltiin vedellä, tai kaadettiin hänen päähänsä vettä (aspersio)."

Edellä esittämäni lyhyt kirkkohistorian lainaus todellakin pitää todennäköisenä, että alkuaan apostolisella ajalla kastettiin vain kääntyneitä uskoon tulleita. Apostolien jälkeisellä ajalla oli perustettu katekumenaattejakin eli kastekouluja kasteelle pyrkiville, joten apostoliselta ajalta periytynyt kääntymisen ja uskomisen kaste-ehto säilyi. Kun kirkkohistorian mukaan tänä aikana aikuiskaste oli vallitsevana, ei voida varmuudella sanoa, kastettiinko lapsia lainkaan.

Vasta myöhemmin, Rooman valtion omaksuttua kristinuskon, lapsikaste yleistyi ja kastekoulu eli katekumenaattikin lakkasi.

Edellä esitettyjen historian tosiasioiden valossa, väitteitä sylilapsikasteen apostoliselta ajalta periytymisestä ei suinkaan ole syytä hyväksyä sen perusteella, että jotkut kirkkoisät tällaista väittävät. Varsinkin Uuden testamentin opetusten valossa nämä lausumat eivät todellakaan vakuuta, eli ne eivät osoittaudu totuusarvoltaan luotettaviksi.

Kristinuskon historia 2000 (Weilin & Göös) ensimmäinen osa tunnustaa sivullaan 84 kirkon alkuaikojen jälkeen muuttuneesta kasteen edellytyksestä seuraavaa:

"Kirkon alkuajoista saakka pienet seurakunnat olivat joutuneet kohtaamaan suuria vaikeuksia ja vahvistamaan itse omaa uskoaan, kun taas germaanikansojen käännyttäjä oli organisoitu ja teologisesti vahva kirkko.

Käännynnäisille kaste ei enää merkinnyt - kuten aikaisemmin - tietoista kristinuskon tunnustamista. Se oli vain ulkoinen merkki kirkkoon kuulumisesta.

Vanhan kirkon aikaan kääntyminen oli ollut kasteen edellytys, mutta nyt järjestys oli päinvastainen; kasteeseen liittyvä uskonnon opetus (katekumenaatti) seurasi kasteen jälkeen, jos silloinkaan.

Täydellisinä ja tietoisina kristittyinä pidettiin munkkeja ja nunnia jotka luostareissaan omistautuivat kokonaan uskonsa toteuttamiselle (-> 529/s. 82)."

"...VEDESTÄ JA HENGESTÄ..."

Johanneksen evankeliumi kertoo Jeesuksen itsensä sanoneen (Joh.3:5): "Totisesti totisesti minä sanon sinulle: jos ei joku synny vedestä ja Hengestä, hän ei voi tulla sisälle Jumalan valtakuntaan."

Kaikissa kreikankielisissä tunnetuissa käsikirjoituksissa tekstissä esiintyy "vesi" (hydatos) - sana.

Monien mielestä on myös ilmeisen selvää, että sanonta: "jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ...", tarkoittaa veden osalta selvästikin kastetta, ja se siis saattaa jopa olla Herramme alkuperäinen ilmaisu.

Ilmaisun alkuperäisyyden puolesta todistaa monien mielestä sekin seikka, että useiden kirkkoisien näkemys uudestisyntymisen ja vesikasteen keskinäisestä vuorovaikutuksesta näyttää pohjautuvan juuri tähän Jeesuksen lausumaan.

Nestlen Novum - 63 painoksen alaviitteessä oli jo kylläkin viitattu siihen, että kirkkoisien Justinuksen ja Origeneen tekstiperinteen perusteella tämä kohta olisi alkuaan puhunut vain Hengestä syntymisestä.

Kreikan alkutekstin sanoja: "hydatos kai" on siis tuon viitteen perusteella epäilty tekstiin tehdyksi myöhemmäksi lisäykseksi.

”Hydatos kai” – sanojen epäilemistä lisäykseksi tukee se seikka, että asiallisesti kohta tällaisenakin, siis jopa vedestäkin puhuvana, tarkoittaa silti ilmi selvästi vain Hengestä syntymistä.

Seuraava jae nimittäin selittää, että "vedestä ja Hengestä syntymisessä" (jae 5) on tosiasiassa kysymys vain "Hengestä syntymisestä" (jae 6): "Mikä lihasta on syntynyt on liha, mikä Hengestä on syntynyt on henki."

Jos kuitenkin pidämme ”hydatos kai” - sanoja aitoina, kysyen, mitä Jeesus olisi vedestä syntymisellä tarkoittanut, on vastaus seuraava:

Vedestä syntymisellä Jeesuksen olisi täytynyt viitata sekä Johannes Kastajan, että omienkin oppilaittensa suorittamaan kasteeseen (Joh.4:1-2), ja täksi kasteeksi Nikodeemuksenkin on täytynyt Jeesuksen vastaus mieltää.

Kun Jeesus mainitsi ensin vedestä syntymisen, sitten Hengestä syntymisen, tämäkin seikka varmentaa asiaa.

Varsinainen Hengestä syntyminen kun oli näet mahdollista vasta Jeesuksen lunastustyön ja ylösnousemuksen tapahduttua, kuten seuraavat kohdat selvästi osoittavat: Gal.4:4-6, 1 Piet.1:3. = Pääsimme lapsen asemaan ja saimme lapseuden hengen, Jeesuksen lunastettua kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan lain alaiset. Näin Jumala uudesti synnytti meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleista nousemisen kautta.

Mitä uudestisyntymisellä tosiasiallisesti Uuden testamentin teksteissä tarkoitetaan, se selviää, kun sovitamme yhteen kaikki aiheesta puhuvat eri näkökohdat.

Lukuun ottamatta kohtaa Matt. 19:28:aa joka viittaa kuolleista ylösnousemukseen, kaikki muut kohdat selittävät Hengestä syntymisen asiasisältöä.

Joh. 1:13 mukaan uudestisyntyminen on "Jumalasta syntymistä", jota edellinen jae kuvaa "oikeudeksi (eksuusian) tulla Jumalan lapseksi." Se tapahtui kaikille niille, "jotka ottivat hänet (s.o. Jeesuksen) vastaan", ja näin hänet henkilökohtaisesti vastaanottaneina "alkoivat uskoa hänen nimeensä." 1 Joh.5:1 sanookin, että "jokainen joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on Jumalasta syntynyt", joten uudestisyntyminen on siis uskoon tulemista, jota 1 Piet. 1:3 nimittää "elävään toivoon" uudestisyntymiseksi. Saman Pietarin kirjeen luvun jae 23 sanoo tämän syntymisen tapahtuvan "Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta", jolla tarkoitetaan julistettua ja / tai luettua evankeliumin sanaa (jae 25).

Uudestisyntymistapahtuma edellyttää siis evankeliumin sanoman kuulemista tai lukemista, jonka seurauksena asianosaisessa saattaa tapahtua henkilökohtainen Jeesukseen turvansa asettaminen eli uskoon tuleminen. Tämä merkitsee samalla hänen vastaanottamistaan, ja häneen uskossa pukeutumista (kun otetaan uskovana kaste: Gal.3:26-27). Uskon ja kasteen vastaanottamisen välittämää uutta hengellistä tilaa nimitetään vedestä ja Hengestä syntymiseksi. Tämän uuden hengellisen tilan toinen nimi on "uudistus" jonka Pyhä Henki (uudesti syntyvään runsaasti vuodatettuna) saa aikaan. Uudestisyntymisen eli uskoon tulon eräs nimitys on siis "vedestä ja Hengestä syntyminen", joka veden osalta tarkoittanee vesikastetta. Kastetta vastaanotettaessa tulee kuitenkin muidenkin osatekijöiden olla vastaanottajassa vaikuttamassa, eli evankeliumin sanan uskossa vastaanottamisen on täytynyt edeltää kastetta. Tämän uskoon tulemisen prosessin tulee siis olla käynnissä kasteelle tultaessa, ja ilmetä kastettavan uskontunnustuksena kasteen edellä.

Näin oli alussa, ja siksi kastetta nimitettiin "uudestisyntymisen pesoksi / kylvyksi" (to luutron tees palinggenesiaas) Tiit.3:5): Tiit. 3:4-7:

" Mutta kun meidän pelastajamme Jumalan hyvyys ja ihmisrakkaus tuli ilmi, ei teoista, joita me vanhurskaudessa teimme, vaan mukaan hänen laupeutensa, hän meidät pelasti, kautta uudestisyntymisen kylvyn ja Pyhän Hengen uudistuksen, jonka hän vuodatti meihin runsaasti, Jeesuksen Kristuksen meidän pelastajamme kautta, jotta vanhurskautettuina hänen armossaan, olisimme perillisiä toivon mukaan iankaikkisesta elämästä."

Tämän "uudestisyntymisen kylvyn" on nykykreikan dimotiki - kielinen tekstilaitos kääntänyt suoraan "uudestisyntymisen kasteeksi":

(Μας εσωσε με το βαπτισμα της αναγεννησης και της ανανεωσης που χαριζει το Αγιο Πνευμα ): "Hän pelasti meidät uudestisyntymisen kasteella ja uudistuksella jonka Pyhä Henki lahjoittaa."

Tämän käännöksen ilmaisussa voidaan nähdä kreikkalaiskatolisen kirkon pyrkimys sisällyttää tulkintansa kasteessa uudesti syntymisestä sisälle Uuden testamentin tekstiin.

Tämä kirkkohan myös opettaa uudestisyntymisen tapahtuvan juuri vedellä kastettaessa.

Tätä samaa ei ilmeisesti Paavali (vastoin myöhempää Justinusta ja muita) kuitenkaan ole tarkoittanut.

Ilmaisulla: "dia luutruu palinggenesiaas" Paavali on ilmeisestikin tarkoittanut, että samoin kuin luonnollisessa syntymässä lapsi tavallisesti pestään heti syntymänsä jälkeen, samoin myös uudestisyntynyt eli uskoon tullut ihminen (1 Joh.5:1) pestään kasteessa, heti uskoon tulonsa jälkeen.

Tiitus 3: 3 - 7 mukaan Jumala "pelasti" kunkin kristityn, ei ainoastaan uudestisyntymisen kylvyn eli kasteen, vaan myös Pyhän Hengen (suorittaman) uudistuksen kautta. Lopputulos tästä kääntymystä ja kastetta seuraavasta, Jeesuksen kautta tapahtuvasta Hengen vuodatuksesta on, että olemme vanhurskautettuja hänen armonsa kautta ja iankaikkisen elämän perillisiä.

Tämän kohdan mukaan pelastuminen sulkee sisäänsä ensiksikin uudestisyntymisen eli uskoon tulon, sitten uudestisyntymisen kylvyn eli kasteen, ja lopuksi vielä Pyhän Hengen suorittaman uudistuksen (uusi luomus), jonka Hengen pelastuva kokee runsaana vuodatuksena sydämeensä. Tällä Hengen vuodatuksella tarkoitetaan Pyhän Hengen kastetta.

Sen, että uudestisyntymisen kylvyllä sen sijaan todellakin tarkoitetaan vesikastetta, todistaa Ef. 5: 25 - 26: "Miehet, rakastakaa vaimoja, kuten myös Kristus rakasti seurakuntaa, ja itsensä sen edestä antoi alttiiksi, jotta sen pyhittäisi, puhdistettuaan, kylvyllä veden, sanassa, ..."

Tämän efesolaiskirjeen kohdan jakeen 26 on kreikkalainen raamattuoppinut N. Trempela kääntänyt Uuden testamentin parafraasiinsa seuraavasti: "...että hän sen pyhittäisi, sen jälkeen kun hän sen puhdisti veden kylvyn välityksellä, eli pyhän kasteen, avuksi huutamisen sanalla, joka saattaa tätä kylpyä."

Uudestisyntyminen merkitsee Uudessa testamentissa siis tietoiseen henkilökohtaiseen uskoon tulemista. Tämän saa aikaan vastaanotettu evankeliumin sana, ja sen sinetöi todeksi Pyhän Henki, josta Hengestä uudestisyntynyt pääsee lupauksen mukaan itsensä kastattamisen jälkeen osalliseksi.

Uudestisyntyminen ei siis tapahdu vedellä kastettaessa kenenkään aikuisenkaan (saati sitten sylilapsen) kohdalla automaattisesti, vaan edellyttää kastettavalta tietoista uskon asennetta.

Evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen hyväksymässä kristinopissa sanotaan kohdassa 58 kasteesta: "Kasteessa toimii Jeesus Kristus itse. Hän uudesti synnyttää meidät siinä, ja ottaa meidät Jumalan lapsiksi ja seurakuntansa jäseniksi. Hän vapauttaa meidät synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta."

On selvää että Evankelis-luterilaisen kirkon oppi tämän kasteessa tapahtuvan uudestisyntymisen kohdalla, on ilmeinen opillinen liioittelu, ellei suorastaan erehdys. Näin varsinkin silloin, kun kaste kohdistetaan sylivauvoihin.

Kirkkoisien lausunnot todistavat, että tämä erehdys sai alkunsa jo melkein heti apostolisen ajan jälkeen, kun itse kastetta yksinään alettiin nimittämään uudestisyntymiseksi. Näin tapahtui, vastoin Herramme alkuperäistä tarkoitetta tekstissä Joh. 3: 3-5.

Kasteen ylikorostus, mutta varsinkin sylivauvakasteen merkityksen ylikorostus on selvää `sakramenttimagiaa´, jota ylikorostusta Isä Jumala ja Jeesus eivät (kaiken todennäköisyyden mukaan) allekirjoita. En näet usko heidän hyväksyvän niitä alkuperäiseen kasteaktiin myöhemmällä ajalla tehtyjä käytäntöjen ja merkityksien muutoksia, joita alkukristillisen ajan jälkeen kasteaktiin on ympätty.

Paavalin ensimmäisestä kirjeestä korinttilaisille, sen ensimmäisen luvan jakeesta 13 eteenpäin, saamme lukea seuraavaa:

”Onko Kristus jaettu? Ei kaiketi Paavali ole ristiinnaulittu teidän edestänne? Vai oletteko te kastetut Paavalin nimeen? Minä kiitän Jumalaa, etten ole kastanut teistä ketään muita kuin Krispuksen ja Gaiuksen, niin ettei kukaan saata sanoa, että te olette minun nimeeni kastetut. Kastoinhan tosin Stefanaankin perhekunnan; sitten en tiedä, olenko ketään muuta kastanut. Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi. … Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.”

Edellä lainatusta on nähtävissä, ettei apostoli Paavalilla ollut alkuunkaan sellaista sakramenttimaagillista käsitystä joka on ominaista myöhemmälle kirkolle, ja esimerkiksi luterilaisen kirkon opille kasteesta.

Paavali kiitti näet edellä lainatussa tekstissä Jumalaa siitä, että hän oli kastanut vain harvoja henkilöitä. Näin ei olisi asennoitunut sellainen apostoli, jonka oppina olisi ollut näkemys, jonka mukaan uudesti syntyminen tapahtuu vedellä suoritettavaa kasteaktia ihmisiin suorittamalla. Sen sijaan Paavali nimenomaan korosti edellä lainatussa tekstissään sitä, että Kristus ei ollut lähettänyt häntä kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan.

Paavalin kirjoittamasta galatalaiskirjeestä saammekin lukea (Gal. 3: 2-5, 14) mikä oli Paavalin julistuksen vaikutus kuulijoihin:

”…Lain teoistako saitte Hengen vaiko uskossa kuulemisesta? … Joka siis antaa teille Hengen, saako Hän sen aikaan lain tekojen vaiko uskossa kuulemisen kautta? … Ja me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen.”

Paavali edellytti kuulijoiden tulevan uskoon, ja saavan jopa Pyhän Hengen osallisuuden hänen julistamansa evankeliumin sanan uskossa kuuntelemisen ja omaksumisen perusteella.

Efesolaiskirjeessä (luku 1) hän toteaa, että efesolaisten kuultua totuuden sanan eli pelastuksensa evankeliumin ja tultua uskoviksi, on heihin pantu Pyhän Hengen sinetti, joka on heidän pelastumisensa pantti, lopullisen perinnön lunastamiseksi.

Ei hän efesolaiskirjeessä silti unohtanut mainintaa kasteestakaan, vaan kertoi nimenomaan Jeesuksen puhdistavan seurakuntansa jäsenet ”veden pesussa sanan kautta” (5:26).

Galatalaiskirjeessä Paavali kertoi galatalaisten olevan ”uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa” (3:26), mutta ei tässäkään yhteydessä unohtanut kastetta, vaan jatkoi: ”kaikki te jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet” (3:27).

Kuten tähän maailmaan vastasyntyneet lapset pestään yleensä syntymänsä jälkeen, myös uskoon tulleet eli uudesti syntyneet pestään varsinaisen uudestisyntymisensä jälkeen ”uudestisyntymisen pesolla” eli kasteessa. (Tiitus 3: 5, Ef. 5:26).

Samassa Tiitus – kirjeen kohdassa Paavali viittasi myös Pyhän Hengen kasteeseen, mainiten ”Pyhän Hengen uudistuksesta” jonka Hengen ”Jumala runsaasti vuodatti meihin” Jeesuksen kautta, silloin kun pelastuimme.

Pyhän Hengen kasteesta Paavali kirjoitti myös korinttilaiskirjeessä ( 1 Kor.12:13), mainiten, että meidät tosi kristityt on kaikki kastettu ”yhdessä Hengessä yhteen ruumiiseen”, ja kaikki ”olemme saaneet juoda samaa Henkeä”.

Onko siis oikea se Rafael Gyllenbergin Johanneksen evankeliumi – kirjansa sivulla 71 esittämä huomio, jonka mukaan: ”Jo Paavali on liittänyt uudestisyntymisen kasteeseen, ja sen jälkeen tämä käsitys kuuluu kirkon perustaviin opinkappaleisiin  (Rm 6:4. Tiit 3:5, Barn 16:8, Hermas, Justinus).”

Gyllenberg viittasi tuossa ensimmäiseksi Paavalin roomalaiskirjeen kohtaan  6:4, joka yhdessä edeltävän jakeen kanssa sisältää seuraavaa:

”Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.”

Paavali siis liittää uskoon tulleiden eli kristityiksi kääntyneiden vanhan elämän hautaamisen Kristuksen kuolemaan kastamisen yhteydessä tapahtuneeksi, ja samoin hän liittää kristityn uudessa elämässä vaeltamisen alkukohdan Kristuksen ylösnousemukseen kastamisen yhteydessä tapahtuneeksi.  Vaikka Paavali ei puhu uudestisyntymisestä, hän ilmeisen selvästi tarkoittaa samaa.

No, entä sitten tuo jo edellä mainittu Johanneksen evankeliumin kohta, jonka mukaan tulee syntyä ylhäältä, mutta samalla ”vedestä ja Hengestä”?

Johanneksen evankeliumi on ajoitettu kirjoitetun vasta useita vuosikymmeniä apostoli Paavalin kuoleman jälkeen, ja se kertoo nykyisessä muodossaan Jeesuksen itsensä sanoneen (Joh.3:5):

"Totisesti totisesti minä sanon sinulle: jos ei joku synny vedestä ja Hengestä, hän ei voi tulla sisälle Jumalan valtakuntaan."

Kaikissa kreikankielisissä tunnetuissa käsikirjoituksissa jotka on säilytetty meidän aikaamme, tekstissä esiintyy tuo "vesi" – sanan genetiivimuoto (hydatos), yhdessä ”kai” eli ”ja” – sanan kanssa..

On myös ilmeisen selvää, että olipa sanonta: "jos joku ei synny vedestä ja Hengestä" aito Herran sana tai ei, sen luonnollisin tulkinta on, että se tarkoittaa veden osalta selvästikin kristillistä vesikastetta.

Mutta suuri kysymys on, onko puhe vedestä syntymisestä tässä yhteydessä todellakin Herramme aito alkuperäinen ilmaisu?

Kuten on jo edellä kerrottu, Nestlen Novum - 63 painoksen alaviitteessä on ollut tieto, jonka mukaan kirkkoisien Justinuksen ja Origeneen tekstiperinteessä esiintyneet tämän jakeen lainaukset olisivat puhuneet vain Hengestä syntymisestä, ilman, että noita kahta sanaa ”vedestä ja” (hydatos kai) olisivat noissa heidän lainauksissaan esiintyneet.

Nestle – Aland:in vuoden 1963 Uuden testamentin alkutekstilaitoksessa löytyy Joh. 3:5 jaetta koskien seuraavat merkit:

”υδατος / hydatos” sanan edessä on sanan yläreunassa pieni neliö, ja sitä seuraavan ”και / kai” sanan jäljessä puolestaan vinoviiva \.

Nämä merkit, siis itse tekstin sanojen väliin lisättyinä, viittaavat sivun alareunassa annettuun infoon.

Tätä viidettä jaetta koskien itse tekstissä olevat merkit viittaavat siis alareunan tekstiin, eli nyt kyseessä olevassa tapauksessa pystyviivojen välistä löytyvään seuraavaan selvitykseen.

Etummaisen pystyviivan jälkeen toistuu tuo jo tekstistä löytynyt pikku neliö, ja jatkosta löytyy kaksi kirjainta vg, jotka viittaavat Uuden testamentin latinankieliseen käännökseen.

vg kirjainten jatkona on rivin yläreunaan pienellä kirjoitettu tarkenne: ”harl1028”. Tarkenteen jälkeen löytyy normaalikoolla merkit Ju Or, jotka siis viittaavat Justinukseen ja Origenekseen.

Origenekseen viittaavan Or merkinnän oikeassa yläreunassa ovat pienellä kirjoitetut kirjaimet pt ja o´piste niiden perässä.

Tekstin lopussa, siis ennen toista pystyviivaa, löytyy vielä sulkumerkkien sisällä seuraava viittaus: (Wendt cj).

Tekstilaitoksen teksteihin lisätyistä, eli pienen neliön ja vinoviivan \ välissä olevia tekstin sanoja koskien, annetaan tekstilaitoksen johdanto-osassa seuraava selvitys myös englanniksi:

”the words thus inclo sed have been omitted by the witnesses given below”, Tämän tekstin lopussa on vielä viittaus merkintöjen esimerkki - kohtaan. “ Mt 1, 18, 25.”.

Edellä kerrottu tarkoittaa, että kreikankielisen alkutekstin sanat "hydatos kai" saattavat siis olla tekstiin tehty myöhempi onneton lisäys.

Jos nämä sanat eivät ole Jeesuksen aitoja sanoja, vaan myöhempi lisäys tekstiin, tämä lisäys on tässä tapauksessa `onneton´.

Se on näet ollut syynä sen väärän opillisen näkemyksen valtaan pääsyyn, joka Johanneksen evankeliumin leviämisen jälkeen kristittyjen keskuuteen, muokkasi näkemykset sellaisiksi, että uudesti syntyminen tapahtuu juuri vedellä kastettaessa.

Monien kirkkoisien näkemys uudestisyntymisestä juuri vedellä kastettaessa pohjautui näet ilmi selvästi juuri tähän Jeesuksen lausumaan vedestä syntymisestä, olipa ilmaisu sitten aito Herran sana tai ei.

Esitän tässä jatkossa esimerkkinä kolmen eri henkilön, eli menneisyyden kristillisen vaikuttajan näkemykset vesikasteen uudestisynnyttävästä voimasta.

Justinus Marttyyri joka eli vuosina 100 – 165, selitti uudesti syntymisen tapahtuvan juuri vedellä kastettaessa, josta syystä on hyvin kummallista, jos hän olisi lainannut Joh 3:5 jaetta vain Hengestä syntymisestä puhuvana.

Paremminkin on niin, että juuri Joh. 3:5:ssä esiintyneiden ”hydatos kai” sanojen vaikutuksesta Justinukselle muotoutui uudestisyntymisestä sellainen käsitys, että se tapahtuu juuri uskoon tulleita kastettaessa.

Justinus Marttyyri siis selvästi opetti uudesti syntymisen tapahtuvan juuri kasteessa, ja näin hän teki siitä huolimatta, että hän edellytti kaikkien kasteelle kelpuutettujen tulleen kasteensa edellä tiedostavaan uskoon:

"Minä tahtoisin nyt selittää, kuinka me, jotka Kristus on uudistanut, olemme jättäytyneet Jumalalle, jotta ei, jos minä tämän sivuuttaisin, voitaisi minua katsoa epärehelliseksi jossakin kohden tätä selontekoani. Kaikkia, jotka ovat tulleet vakuuttuneiksi ja uskovat, että se, mitä me opetamme ja puhumme, on totta, ja jotka tunnustavat voivansa elää sen mukaan, opetetaan ensin rukoilemaan ja paastoten pyytämään Jumalalta entisiä syntejään anteeksi. Ja myös me paastoamme ja rukoilemme yhdessä heidän kanssaan. Sitten me johdatamme heidät johonkin paikkaan, jossa on vettä, ja he uudesti syntyvät samalla tavalla kuin mekin uudesti synnyimme. Sillä he vastaanottavat silloin vesipeson kaikkien Isän ja Herran Jumalan nimessä ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Pyhän Hengen nimessä."

Justinus siis kirjoitti ensimmäisessä apologiassaan Kristuksen uudistamista Jumalalle jättäytyneistä, jotka ovat vesikasteensa edellä tulleet vakuuttuneiksi ja uskoviksi.

He ovat myös kasteensa edellä "tunnustaneet haluavansa ja kykenevänsä elämään kristittyinä."

Kasteensa edellä "heidän tuli rukoilla ja pyytää Jumalalta entisiä syntejään anteeksi."

Mutta silti Justinus ymmärsi varsinaisen uudesti syntymisen tapahtuvan vesikasteen yhteydessä, vaikka tästä uudestisyntymiskasteesta pääsivät osallisiksi vain jo edeltä uskoon tulleet ja uskonsa tunnustavat.

Justinus siis käsitti uudestisyntymisen tapahtuvan kasteen yhteydessä, mutta ei ilman kastettavan uskoa, eli kastetta edeltävää uskoon tuloa.

Justinuksen näkemykseen on selvästi vaikuttanut Johanneksen evankeliumista löytyvät Jeesuksen sanat vedestä syntymisestä.

Nestle – Alandin vuoden 1963 tekstilaitoksen tieto siitä, että sekä Justinus että Origenes olisivat kumpikin antaneet tukea sellaiselle Joh. 3:5:n tekstille, josta puuttuvat nuo ”hydatos kai” sanat, onkin Nestle – Alandin tekstilaitoksen myöhemmissä painoksissa peruutettu.

Nestle - Alandin tekstilaitoksen painoksessa 25, eli vuoden -1963 painoksessa nuo merkit kertovat, että jotkin Justinus Marttyyrin tekstit on tulkittu tuen antaviksi sille näkemykselle, että Joh. 3:5:ssä esiintyvät sanat ”hydatos kai” olisivat myöhempi lisäys tekstiin.

Justinoksen ensimmäisen apologian 61 luvun jakeiden 4 – 5 teksti olisi juuri se teksti, johon tuossa Nestlen vuoden - 63 Uuden testamentin alkukielisessä laitoksessa viitattiin, Joh. 3: 5 jaetta selitettäessä.

Kun Nestlen vuoden- 63 tekstissä annettiin ymmärtää, että Justinus olisi lainannut jaetta 5, kahta sanaa eli ”hydatos kai” (υδατος και) sanoja toistamatta, tuolla viitattiin juuri edellä mainitun apologian seuraaviin Justinoksen kirjoittamiin sanoihin:

”Kristus on sanonut (Joh. 3:5 + Matt. 18:3): ”Jos te ette synny uudesti, te ette pääse taivasten valtakuntaan.” (5) Kaikille on selvää, ettei kerran syntynyt voi palata äitinsä kohtuun.”

Sen sijaan seuraavassa painoksessa 26, vuodelta 1979, on viittaus Justinus Marttyyriin poistettu. Tämä painos viittaa enää vain erääseen Vulgatan käsikirjoitukseen ja Origeneksen tekstiperinteeseen, merkinnöillä ”Vg (ms)” ja ”Or pt.”.

Sitten tekstilaitoksen seuraavassa painoksessa 27, vuodelta 2001, viittaus myös Origenekseen on peruttu. Sen sijaan viitataan sanojen ”hydatos kai” lisäyshypoteesiin tukea antavasti enää vain erääseen 1800 luvulla vaikuttaneeseen yliopistoteologiin, nimeltään Wendt, joka oli elossa vielä 1900 luvun alkupuolellakin.

Viittaukset Justinuksen ja Origeneksen tekstien antamaan tukeen siitä, että Joh. 3:5:n ”hydatos kai” sanat olisivat tekstiin myöhemmin lisätty, on siis myöhemmin havaittu erehdykseksi.

Edellä julki tuodusta huolimatta ”hydatos kai” sanojen myöhemmäksi lisäykseksi epäileminen ei silti ole osoittautunut perusteettomaksi.. Kuten jo edellä on tuotu julki, ”hydatos kai” - sanojen epäilemistä lisäykseksi tukee juuri se seikka, että niiden tekstissä esiintymisestä huolimatta kohta tarkoittaa silti ilmi selvästi vain Hengestä syntymistä.

Tekstissä ”vesi” - sanan sisältävän jakeen seuraava jae näet selittää, että "vedestä ja Hengestä syntymisessä" (jae 5) on tosiasiassa edelleenkin kysymys vain Hengestä syntymisestä" (jae 6): "Mikä lihasta on syntynyt on liha, mikä Hengestä on syntynyt on henki."

Joidenkin oppineiden perinteisestä mielipiteestä eriävän mielipiteen (tekstissä esiintyvää ”vesi” - sanan aitoutta koskien) tuo esiin Eduard Lohsen kirjan ”Uuden Testamentin Sanoma” sivulta 217 löytyvä, kohtaa Joh. 3: 5 koskeva teksti:

”Perinteinen puhe Jumalan valtakuntaan pääsemisestä, jota Joh:n evankeliumissa ei muualla esiinny, on tässä yhdistetty uudestisyntymiseen. Kun tällöin Hengen ohella mainitaan myös vesi, ilmaus menee suurella todennäköisyydellä kirkollisen toimittajan tiliin. Hän yhdistää syntymän Hengestä kasteeseen.”

Myöskään silloin, jos ja kun ”vesi” - sana tulkitaan tekstissä aidoksi ja alkuperäiseksi, sitä ei silloinkaan kaikkien oppineiden taholla suinkaan ymmärretä vesikastetta tarkoittavaksi.

Raimo Mäkelä tuo kirjassaan ”Kasteen haudasta ehtoollisen juhlaan” esiin kirjansa sivulla 60 merkittävän maininnan:

”Jeesukseen uskovan Pyhä Henki siis siittää hengellisesti, suhteessa Jumalaan, ja antaa siten hänelle (uuden) elämän Jumalan yhteydessä. Tämän sikiämisen välineenä on siemen. Jeesuksen Nikodemokselle mainitsema vesi voidaan vahvoin perustein ymmärtää myös miehen siemeneksi, sillä monessa tuon ajan kirjallisessa lähteessä vesi, sade, pisara ja kaste (merkityksessä `öisin nestepisaroiksi tiivistynyt ilman kosteus´) merkitsevät (myös) miehen siementä. Sehän onkin aina ja voi elää vain nesteessä.”

Raimo Mäkelä viittasi tässä edellä kirjallisiin lähteisiin, joissa mainitaan muun muassa sanat ”vesi” ja ”pisara”, ja jotka merkitsevät myös ”miehen siementä”.

Justinos Marttyyri kirjoitti ensimmäisen apologiansa kohdassa 61:10 seuraavasti:

”Meillä ei ole tietoa ensimmäisestä syntymästämme, kun olimme välttämättömyyden pakosta syntyneet märästä siemenestä vanhempiemme yhdynnän kautta,”

Justinoksen tekstin käännöslainauksessa tässä edellä käyttämä ilmaisu ”märkä siemen” on yhteydessä myös toiseen hänen kirjoittamaansa kohtaan, joka löytyy hänen ensimmäisestä apologiastaan, kohdasta 19: 1 - 2:

”Jos olisimme vailla ruumiista, ja joku sanoisi, että pienestä pisarasta ihmisen siementä luut, suonet ja liha voivat rakentua ihmisen ruumiin muotoisiksi – ei kukaan järkevä ihminen voisi sitä uskoa. (2) Puhukaamme nyt oletuksen tasolla: jos ette olisi sellaisia kuin nyt olette, ettekä sellaista alkuperää kuin olette, ja joku näyttäisi teille ihmissiemenen sekä kuvan ihmisestä ja sanoisi jälkimmäisen syntyneen edellisestä, uskoisitteko häntä ennen kuin näette? Kukaan ei rohkenisi väittää, että uskoisitte.”

Nämä kaksi Justinos Marttyyrin teksteistä otettua lainausta, joissa hän käyttää kaikkien ihmisten sikiämisistä ilmaisuja ”märkä siemen” ja ”pieni pisara”, todistavat oikeaksi  Raimo Mäkelän edellä lainatun tekstin jonka mukaan .”…Jeesuksen Nikodemokselle mainitsema vesi voidaan vahvoin perustein ymmärtää myös miehen siemeneksi.”

Jopa englanninkielisten raamatunkäännösten joukkoon ilmaantunut melko ”uusi tulokas” eli ”nykyajan versio”, nimeltään Newcomer Bible Contemporary English Version, esittää kyseisestä Johanneksen evankeliumin kohdasta juuri Raimo Mäkelän vihjeen mukaisen käännöksen:

Jesus and Nicotemus

There was a man named Nicodemus who was a Pharisee and a Jewish leader. One night  he wend to Jesus and said,

`Sir, we know that God has sent you to teach us. You could not perform these miracles, unless God were with you.´

Jesus replied,

´I tell you for certain that you must be born from above before you can see God´s kingdom´.

Nicotemos asked, ´How can a grown man ever be born a second time?´

Jesus answered:

I tell you certain that before you can get into God´s kingtom, you must be born not only by water, but by the Spirit.

Humans give life to their children. Yet only God´s Spirit can change you into a child of God.

Don´t be surprised when I say that you must be born from above.

Only God´s Spirit giver new life.

The Spirit is like the wind that blows wherever it wants to. You can hear the wind, but you don´t know where it comes from or where it is going.´”

Tähän edelle lainattu raamatunkäännöksen teksti on tulkinnut kyseisen alkutekstin parallelismin ja allegorian sisältäväksi.

Tällaisen tulkinnan näet esittävät käännöksen seuraavat sanat: “you must be born not only by water, but by the Spirit.”

Jakeessa 5 Jeesus vastasi: ”Totisesti totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.”.

Jakeessa 6 Jeesus vastasi: ”Mikä lihasta on syntynyt on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt on henki.”

Vedestä syntyminen ja lihasta syntyminen tarkoittavat käännöksen mukaan molemmat samaa, eli luonnollista syntymistä, sillä juuri tähän ihmisen luonnolliseen syntymään viittaa tuon käännösvirkkeen ensimmäinen lause:

you must be born not only by water,… = sinun tulee olla syntynyt, ei ainoastaan vedestä,...

Sen sijaan Hengestä syntyminen merkitsee molemmissa käännöksen jakeissa Hengestä syntymistä, ja juuri tähän ihmisen hengelliseen syntymään viittaa tuon käännösvirkkeen toinen lause:

…but by the Spirit. = …vaan Hengestä.

Käännöksen mukaan: ”ihmiset antavat elämän heidän lapsilleen, mutta ainoastaan Jumalan Henki kykenee muuttamaan sinut Jumalan lapseksi.” Ja: ”…sinun tulee olla syntynyt ylhäältä”, sillä ”…ainoastaan Jumalan Henki antaa uuden  elämän.”

Ilmeisen selvää on, ettei tämän melko uuden käännöstulokkaan perusteella tekstijakso Joh. 3:3-8 puhu missään vaiheessa vesikasteesta mitään puhumattakaan siitä, että se opettaisi ylhäältä ja Hengestä uudestisyntymisen toteutuvan vesikasteita toimitettaessa.

Justinos Marttyyri kuitenkin ymmärsi jakeessa Joh. 3: 5 esiintyvän vesi- sanan merkityksen vesikastetta tarkoittavaksi, ja sama ymmärrys ilmenee, siirtyessämme Justinoksesta toiseen henkilöön.

Tascius Cecilius Cyprianus eli vuosina 200 /210 – 258, ja hän joutui noin 35 - 45 - vuoden ikäisenä hengellisen herätyksen tilaan, jota hän jälkikäteen kuvasi kirjoittamassaan Ad Donatum kirjassaan seuraavasti:

"Lojuin pimeydessä keskellä synkkää yötä. Epäröiden ja harhailevin askelin huojuin maailman myrskyisällä merellä tuntematta elämääni. Totuus ja valo olivat minulle vieraita."

Tähän herätyksen tilaan Cyprianus joutui, kun hän kuunteli erään ystävänsä, nimeltään Caecilianuksen kertomuksia kristillisestä uudestisyntymisestä.

Cyprianus alkoi lukea Raamattua, ja hänestä tuli kirkon kasteoppilas. Tuosta ajasta kerrrotaan, että katekumeeni- eli kasteoppilaana olon aika saattoi tuolloin 200-luvulla kestää jopa kolmekin vuotta. Cyprianus sen sijaan oli kasteoppilaana korkeintaan muutaman kuukauden. Hänet kastettiin noin vuonna 246, ja kastettaan Cyprianus piti kovin merkittävänä.

Hän kuvaa kokemustaan kirjassaan Ad Donatum, joka on Cyprianuksen ja hänen ystävänsä Donatuksen puutarhassa käyty keskustelu. Keskustelu käytiin heti sen jälkeen, kun Cyprianus oli vastaanottanut kristillisen kasteen.

Kirjassaan hän kuvaa kokemaansa seuraavin sanoin:

"Siihenastisen elämäni lankeemus pyyhittiin synnyttävän veden avulla pois, ja valo ylhäältä virtasi sovitettuun ja puhtaaseen sydämeeni. Taivas antoi minun ammentaa Henkeä, ja toinen syntymä muutti minut uudeksi ihmiseksi. Sen jälkeen ihmeellisellä tavalla muuttui epäröinti heti varmuudeksi, suljetut avautuivat, pimeyteen loisti valo."

Cyprianus siis piti kastevettä ”synnyttävänä vetenä”. Cyprianuksen mukaan kasteessa saadaan kaikki sitä ennen tehdyt synnit anteeksi, ja Cyprianuksen mukaan juuri kasteessa "vanha ihminen" kuolee ja tilalle syntyy uusi ihminen.

Uudesti synnyttävän kasteveden vaikutuksesta uudestisyntynyt ihminen saa kastetoimitukseen kuuluvan kätten päälle panon kautta jopa Pyhän Hengen. Tämä Jumalan lahja annetaan Cyprianuksen mukaan yhtäläisesti kaikille kristityille, myös jopa vauvoille kuin vanhuksillekin.  Myös sylivauvojen kastetta Cyprianus siis piti aivan asianmukaisena. Sylilapset sopii hänen mukaansa kastaa, kunhan kahdeksan päivää syntymisestä on kulunut.

Kasteessa saatu jumalallinen armo ja lahja kuitenkin myöhemmin joko kasvaa tai vähenee sen mukaan, kuinka ihminen elää - niin kuin evankeliumien vertauksissa tasaisesti kylvetyt siemenet maaperästä riippuen joko kuolevat pois tai tuottavat 30-, 60- , tai 100 - kertaisen sadon.

Nyt siirryn kolmanteen henkilöön, eli Augustinukseen.

Augustinuksen (joka eli vuosina 354 – 430) kristityksi kääntymisensä jälkeen kirjoittamasta `Tunnustukset´ - kirjan teksteistä ilmenevät aivan samat käsitykset kasteessa uudestisyntymisestä, kuten noilla edellä mainituilla.

Ensiksikin, hänkin sisällytti vasta vesikasteeseen niiden ihmisten uudesti syntymisen jotka olivat jo ennen vesikastettaan tulleet uskoon.

Tästä ilmenee, että hän erotti varsinaisen uskoon tulon ja kasteen aktin selvästi toisistaan.

Uudestisyntyminen merkitsi hänelle kasteen aktin vastaanottamista ja tämän aktin yhteydessä siinä uudestisyntymistä.

Uudesti syntymisen kastetta tuli silti hänenkin mukaansa edeltää henkilön uskoon tulo.

Hän esimerkiksi kertoo eräästä toisesta henkilöstä:

”Niin pian kuin hän oli perehtynyt pyhän uskon päätotuuksiin, hän, tullakseen uudesti synnytetyksi Rooman ihmeeksi ja seurakunnan sanomattomaksi iloksi, antoi nimensä kastekokelaiden kirjaan” (sivu 255).

Itsestään hän kertoo:

”Mutta etköhän Sinä, armorikas Herra, ole kasteen pyhässä pesussa unohtanut ja antanut anteeksi tätäkin syntiä samalla kuin muutkin kauhistavat ja kuolemanraskaat syntini.” (sivu 290).

Sitten itsestään ja eräistä toisista:

”Ei viipynyt kauan meidän kääntymisemme ja kasteessa tapahtuneen uudestisyntymisemme jälkeen, ennen kuin Sinä vapautit hänetkin lihallisuuden kahleista, ja hänestäkin tuli uskova kristitty…” (sivu 292).

Itsestään ja Alypiuksesta hän kertoo:

”Niin pian kuin sitten tuli aika, jolloin minun piti ilmoittautua kasteelle, jätimme maatilamme ja palasimme Milanoon. Minun kanssani päätti myös Alypius hakea uudestisyntymistä Sinussa, sitten kun hän oli päässyt siihen nöyryyteen, joka sopii Sinun armosi pyhiin salaisuuksiin,…” (sivu 301).

”Meidät kastettiin ja entisyytemme aiheuttama rauhattomuus katosi. …” sivu 302

Niinhän se on, että entisyyden aiheuttama rauhattomuus katoaa, kun ihminen pyytää hyvää omaatuntoa Jumalalta, kuten Pietari kirjoitti:

”…vesi nyt teidätkin pelastaa kasteena, joka (siis kaste) ei ole lihan saastan poistamista vaan hyvän omantunnon pyytämistä jumalalta…

Turha on kuitenkaan yrittää Augustinukseen vetoamalla `raamatullistaa´ kirkon nykyistä kasteoppia ja kastekäytäntöä, yrittämällä väittää, että oppi ja käytäntö olisi sama kuin ensimmäisten vuosisatojen kirkolla.

Nykyajan kirkko näet kastattaa kaikki jäsenensä ymmärtämättömässä iässä, kun taas alkukirkon jälkeisten ensimmäisten vuosisatojen aikana ymmärtämättömässä iässä olevien kastaminen oli poikkeus.

Augustinuksen mukaan kasteen sakramentti ja sakramentissa oleva voima ovat myös erotettavissa toisistaan.

Sakramentti itsessään on hänen mukaansa "merkki", sakramentissa oleva "voima" taas vaikuttaa armon, joka synnyttää uudelleen.

Tämä Augustinuksen sakramenttinäkemys tuli vallitsevaksi läntisessä kirkossa.

Kun päästiin reformaation aikaan, Augustinusta arvosteltiin näkemyksistään voimakkaasti. 1500 luvun protestanttinen teologi Petrus Vermigli muun muassa totesi:

"Augustinus erehtyi tässä opissa vakavasti, koska hän luki liian paljon kasteen ansioksi. Hän ei tunnusta, että kaste on vain ulkoinen uudestisyntymisen symboli, vaan on sitä mieltä, että kastetuksi tuleminen synnyttää meidät uudelleen, ottaa meidät Jumalan lapsiksi ja me pääsemme Kristuksen perheeseen."

Palatkaamme nyt pohtimaan Joh. 3: 3 – 8 kohdan merkitystä.

Asiallisesti ottaen tämä Johanneksen evankeliumin kohta tällaisenakin, siis myös vedestä syntymisestä puhuvana, tarkoittaa silti vain Hengestä syntymistä.

Joidenkin mielestä juuri tämä huomio puoltaa vahvasti sitä näkemystä, että tekstistä nykyään löytyvät kaksi sanaa ”hydatos kai” ovat tekstiin tehty myöhempi lisäys.

Seuraava jae nimittäin selittää, että "vedestä ja Hengestä syntymisessä" (jae 5) on tosiasiassa kysymys vain "Hengestä syntymisestä" (jae 6):

"Mikä lihasta on syntynyt on liha, mikä Hengestä on syntynyt on henki."

Jeesus näet kyllä sanoi, että lihasta syntynyt on liha ja että Hengestä syntynyt on henki, mutta hän ei jatkanut: ”vedestä syntynyt on vesi”.

Myös ylhäältä ”anoothen” syntyminen sopii yhteen Hengestä syntymisen kanssa, muttei vedestä syntymisen kanssa, sillä Henki on myös ylhäältä, sen sijaan vesi ei.

On olemassa myöskin Raamatun käännös, jonka nimenä on: ”Holy Bible from the ancient eastern text. George Lamsa’s Translations From the Aramaic of the Peshitta.”

Tässä käännöksessä on alaviite, joka viittaa Joh. 3:3 jakeen sanoihin ”Born again”.

Alaviite kuuluu:

”Born again in Northern Aramaic means to change one’s thoughts and habits. Nicodemus spoke Southern Aramaic and hence did not understand Jesus.”

Pohjoisaramean murteessa “syntyä uudesti” ilmaisu siis merkitsi ”ajatuksien ja tapojen vaihtamista”. Koska Nikodeemus puhui eteläaramean murretta, hän ei siksi ymmärtänyt Jeesusta.

ALKUPERÄINEN LÄHETYSKÄSKY

Ajattelevaa Uuden testamentin lukijaa kummastuttaa (Apostolien tekoja lukiessaan) alkuseurakunnan jäsenten käytös. Vaikka Jeesus oli antanut selvän lähetyskäskyn mennä tekemään kaikista kansoista Herran opetuslapsia, ja vaikka hän oli käskenyt saarnata evankeliumia kaikille luoduille, näin ei kuitenkaan alkuun tapahtunut. Nekin Jerusalemin alkuseurakunnan jäsenet, jotka vaelsivat muihin maihin, eivät puhuneet sanaa muille kuin juutalaisille.

Kun Pietari sitten saamansa näyn vaikutuksesta löysi uskalluksen mennä Korneliuksen kotiin evankeliumia julistamaan, ja Korneliuksen perhekunnan kääntymys tuli Jerusalemin seurakunnan jäsenten korviin, joutui Pietari syytöksen alaiseksi tästä ympärileikkaamattoman kodissa vierailustaan.

Pietari joutui tarkoin selittämään ja perustelemaan tapahtumaa, ja vasta tässä yhteydessä näyttää seurakunnalle selvinneen, että pakanoistakin kääntyneille kuuluu sama evankeliumin armo ja jopa Pyhän Hengen osallisuus kuin juutalaisista kääntyneillekin.

Edellä sanottu nostaa kysymyksen: miksi ei Jeesuksen selvää lähetyskäskyä ymmärretty eikä noudatettu, jos hän kerran sellaisen antoi? Vai onko ehkä niin, ettei Jeesus ole antanutkaan lähetyskäskyä siinä muodossa missä se evankeliumeissa esiintyy? Onkin syytä jatkaa tätä tutkistelua lähetyskäskyt yksi toisensa jälkeen läpikäyden.

MATTEUKSEN EVANKELIUMIN LÄHETYSKÄSKY

Mat. 28:18-19: kuuluu kreikankielisestä alkutekstistä tehtynä sanatarkkana käännöksenä seuraavasti:

"Ja luo tultuaan Jeesus puhui heille, sanoen: ``Minulle annettiin kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Mentyänne siis opetuslapseuttakaa kaikkia kansoja, kastavina heitä nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen, opettavina heitä pitämään kaikki jotka minä määräsin teille: Ja katso! Minä olen teidän kanssanne kaikkina päivinä maailmanajan täyttymykseen asti."

Edellä kirjoitetun käännöksen alkukielisessä versiossa esiintyy "matheeteuoo" - verbin aoristin imperatiivin muoto: "matheeteusate". Tämä verbi merkitsee oppilaaksi (tai opetuslapseksi) tekemistä eli opetuslapseuttamista. Verbin kohteena ovat kaikki kansat: "panta ta ethnee". Kuitenkaan ei `kaikkia kansoja´ tarkoiteta kansakuntina tekemisen kohteiksi, vaan tarkoitetaan kaikkien kansojen yksilöitä. Tämä ilmenee tekstissä siitä, että vaikka "kansat" (ta ethnee) on monikon neutrimuoto, tähän viittaava pronomini "heitä" esiintyy silti monikon akkusatiivin maskuliinimuodossa: "autuus", eikä neutrimuodossa: "auta".

Verbit "kastavina" (baptidzontes) ja "opettavina" (didaskontes) ovat kumpikin preesensin partisiippimuodossa. Preesensin partisiippi merkitsee yleensä pääverbin kanssa samanaikaista toimintaa, joten tässä siis merkitys on, että kansojen yksilöistä tehdään oppilaita kastamalla ja opettamalla.

Teksti on kuitenkin ongelmallinen, koska kreikankielinen alkuteksti ei ole sisältänyt alkuperäisessä kirjoitusmuodossaan ollenkaan välimerkkejä. Ei ole selvää, missä suhteessa "kastavina"- ja "opettavina"- partisiipit ovat keskenään, kun sanojen "Hengen" (pneumatos) ja "opettavina" (didaskontes) väliltä puuttuu lisäksi "kai"- eli "ja"- sana.

Eräissä arvostetuissa käsikirjoituksissa (esim. Codex Vaticanus) esiintyy preesensin partisiipin "baptidzontes" sijalla aoristin partisiippi: "baptisantes". Tämän mukaan partisiippien keskinäinen suhde selvenee, kun merkitys muuttuu: "Kastettuanne heidät...opettakaa..."

Kreikkalainen raamattuoppinut Johannes Kolitsara on julkaissut Kreikassa Uuden testamentin parafraasin eli selittävän mukaelman. Tässä parafraasissa pyritään mahdollisimman tarkoin tuomaan ilmi alkutekstin merkitys, sellaisena kuin kirkkoisät ovat tekstit ymmärtäneet. Kolitsaran teksti Matteuksen evankeliumin lähetyskäskyyn on seuraava:

"Siis, menkää nyt ja opettakaa totuutta kaikille kansoille. Ja heidät, jotka tulevat uskoviksi ja tulevat oppilaiksenne, kastakaa heidät nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen. Opettakaa heitä pitämään kaikki käskyt, jotka minä teille olen antanut. ..."

Kolitsaran mukaan on siis oikein tulkita Matteuksen alkutekstin merkitys siten, että oppilaaksi tekeminen aloitetaan opettamalla, ja vasta sen jälkeen kastetaan nämä uskoviksi tulleet ja täten apostolien oppilaiksi suostuvat, jonka jälkeen taas jatketaan opetusta. Evankeliumin julistaminen on opettamista, ja ihmisten oppilaiksi tekeminen aloitetaan, julistamalla heille evankeliumia. Näin myös Apt.14:21 kertoo tapahtuneen: "Ja julistettuaan evankeliumia siinä kaupungissa, ja tehtyään monia oppilaiksi..." Tässä on ilmeistä, että oppilaiksi tekemiseen kuului evankeliumin vastaanottaneiden kastaminen, vaikka sitä ei tekstissä sanota.

Kolitsara ei siis edellytä, että matheeteuoo - verbin aoristin imperatiivin muoto: "matheeteusate" olisi oikein tulkita tässä Matteuksen evankeliumin kohdassa ”oppilaaksi tekemiseksi”, vieläpä siten, että tämä oppilaaksi tekeminen suoritettaisiin alkuaan vain kastamalla, ja vasta sen jälkeen opetettaisiin kastettua..

Kolitsara on kääntänyt tämän matheeteuoo - verbin matheeteusate - imperatiivin διδαξατε eli ”opettakaa” - vastineella, ja lisännyt parafraasiinsa vielä selvityksen siitä, mitä pitää opettaa: διδαξατε εις ολα τα εθνη την αληθειαν. = opettakaa kaikille kansoille totuutta.

Mutta onko siihen perusteita, että matheeteuoo - verbi käännetään ”opettaa” vastineella?

Kyllä on, sillä Liddell & Scott Greek – English lexikon antaa sivullaan 1072 Matteuksen kohtaa 28:19 koskien käännökseksi kaksi vaihtoehtoista käännösvaihtoehtoa. Ensin: ”make a disciple of”, mutta sitten myös: ”instruct”. Instruct merkitsee: ”opettaa; antaa tietoja, antaa ohjeita”.

Myös tuntemani tarkin nykykreikaksi tehty käännös Uuden testamentin alkutekstistä, nimittäin Η ΚΑΙΝΗ ΔΙΑΘΗΚΗ κειμενο / μεταγλωττιση, vuodelta 1991, antaa käännössivunsa alaviitteessä Matteuksen 28 luvun jakeeseen 19 kolme vaihtoehtoista käännöstä.

Itse tekstissä on käännös …μαθητεψτε ολα τα εθνη, mutta alaviitteessä on lisäksi myös kaksi muuta vaihtoehtoa: μαθητεψτε ολα τα εθνη. Αλλιως: καντε μαθητας ολα τα εθνη, διδαξτε ολα τα εθνη.

Vastineet näille kolmelle käännösvaihtoehdolle voidaan esittää suomeksi seuraavasti. kaksi ensimmäistä merkitsee: ”tehkää oppilaiksi kaikkia kansoja” / ”tehkää oppilaiksi kaikki kansat”, mutta tuo kolmas merkitsee nimenomaan: ”opettakaa kaikkia kansoja”.

Eräällä Kreikan reissullani löysin sieltä Aleksandro Pallisin nykykreikaksi tekemän neljän evankeliumin käännöksen, joka on tehty Codex Vaticanuksesta. Mielenkiintoista on, miten kääntäjä on kääntänyt Vaticanus käsikirjoituksessa esiintyvän matheeteuoo- verbin matheteusate- muodon, joka esiintyy kohdassa Matt. 28:19.

Jeesuksen sanat tässä käännöksessä kuuluvat:

”Μου δοθηκε καθε εξουσια στον ουρανο και στην γη. Λοιπον πηγαινετε καθε εθνος να φωτιστε, βαπτιζοντας τους στ ονομα του πατερα και του γιου και τ αγιου πνευματος και διδασκοντας τους να φυλαν τα παντα οσα σας παραγγειλα. Και να εγω μαζι σας ειμαι παντα ως στον τελιωμο του κοσμου.”

Codex Vaticanuksessa esiintyvät sanat ” πορευθεντες ουν μαθητευσατε παντα τα εθνη ” on tämä kääntäjä kääntänyt nykykreikan sanoiksi: ”Λοιπον πηγαινετε καθε εθνος να φωτιστε,”

Matheteuoo - verbin ”matheeteusate”- muoto on siis käännetty vastineella ”na fotiste”.

φωτιζω verbin päämerkitys nykykreikassa on ”valaista”, mutta myös kuvaannollisesti eli merkityksessä ”valistaa” (to enlighten)., ja jopa merkityksessä ”ylentää mieltä” (to edify).

Verbiä φωτιζω käytetään siis samassa merkityksessä kuin δια prepositiolla vahvistettua verbiä διαφωτιζω, jonka merkityksiä ovat: ”antaa tietoa” / ”tiedottaa”.

Mitä käännös ”Λοιπον πηγαινετε καθε εθνος να φωτιστε” siis merkitsee?

Se merkitsee jokaisen kansan keskelle menoa ja valistamista, tiedottamista ja tiedon antamista.

Valistuksen antamisella Jeesuksen merkityksestä eli tiedon jakamisella ja tiedottamisella, tehdään tämän käännöksen mukaan Jeesukselle oppilaita.

Matteuksen evankeliumin lähetyskäskyn mukaan Jeesus olisi siis käskenyt kastaa oppilaiksi suostuvat "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen."

Onkin selvää, että itse kastaminen on kyllä kuulunut alusta asti oppilaaksi tekemisen yhteyteen, mutta samaa selvyyttä ei ilmene siinä, mihin nimeen alkuaan kastettiin.

Nestlen kreikankielisen Ut:n tekstilaitoksen vuoden -63 painoksen alaviitteessä on viittaus osaan kirkkoisä Eusebiuksen tekstitraditiota. Alaviitteen merkkien mukaan Eusebiuksen tuntemassa Matteuksen evankeliumin lähetyskäskyssä on esiintynyt (jae 19) sanat: "en too onomati muu" merkiten: "minun nimessäni".

Nämä sanat ovat siis Eusebiuksen tekstitradition mukaisessa Matteuksen tämän kohdan alkuperäisessä versiossa esiintyneet eräiden nykyisten sanojen sijalla.

Nämä nykyiset sanat joiden tilalla on siis Eusebiuksen mukaan alkuaan esiintynyt edellä mainittuja muita sanoja, ovat: "baptidzontes autuus eis to onoma tuu Patros kai tuu Hyiuu kai tuu Hagiuu Pneumatos" merkiten: "kastamalla heitä nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen".

Sanallinen käsky kastaa on täten puuttunut kokonaan Eusebiuksen tuntemasta Matteuksen evankeliumin alkuperäisen lähetyskäskyn tekstistä. Kastekäskyn sijalla on alkuaan ollut vain käsky tehdä oppilaita "minun nimessäni" eli Jeesuksen nimessä.

Matteuksen evankeliumin selitysteoksessaan (SUTS.) Esko Haapa esittää tämän jakeen Eusebiuksen tuntemassa kreikankielen muodossa. Tämä teksti (käännöksen kanssa varustettuna) kuuluu:

"poreuthentes matheeteusate ta panta ethnee en too onomati muu, didaskontes autuus teerein panta hosa eneteilameen hyymiin."

"Mentyänne tehkää oppilaiksi kaikkia kansoja minun nimessäni, opettavina heitä pitämään kaikki jotka minä määräsin teille."

Tällaisena teksti onkin ongelmaton:. Opetuslapseuttaminen tapahtuu, opettamalla Jeesuksen nimessä pitämään Jeesuksen määräykset. Epäselväksi jää ainoastaan, kuuluuko pilkku sanojen "kansoja, minun" vaiko "nimessäni, opettavina" sanojen väliin.

Alaviitteessä Esko Haapa vielä selittää:

"Eusebiuksen esinikealainen teksti on rytmillisesti eheä kokonaisuus, jonka kahdesta säkeestä edellinen antaa käskyn ja jälkimmäinen selvittää lähemmin tehtävän sisällön. Yhdistävänä iskusanana on `kaikki` (panta). Sanojen "en too onomati muu" paikalle pantu kastekäsky särkee tasapainoisen kokonaisuuden. ... Eräät tutkijat (E. Conybeare, J. Wellhausen, E. Lohmeyer) ovat esittäneet, että puheenaolevassa yhteydessä Eusebiuksen kastekäskytön lukutapa olisi alkuperäinen."

Kun Esko Haapa siis selittää: `Sanojen "en too onomati muu" paikalle pantu kastekäsky särkee tasapainoisen kokonaisuuden´, hän siis selvästi ilmaisee sen tosiasian, että tämän raamatunkohdan alkuperäiset sanat on tekstistä poistettu, ja tilalle asetettu toisia sanoja, jotka sitten särkevät kohdan tasapainoisen kieliopillisen kokonaisuuden.

Aimo T. Nikolainen selittää "Avaa Uusi testamenttisi"- sarjan ensimmäisessä niteessä tätä Matteuksen kohtaa seuraavasti:

"Sen perusteella, että kirkkoisä Eusebius Mt:a ennen Nikean kirkolliskokousta lainatessaan tuntee sellaisen lähetyskäskyn, josta puuttuu kaste kolmiyhteisen Jumalan nimeen, on epäilty kasteen alkuperäistä kuulumista Mt:n tekstiin. Tämä on kuitenkin virhetulkinta, koska tämä lyhyempikin teksti: `tehkää heidät minun nimessäni opetuslapsiksi´ tarkoittaa kastetta niin kuin vastaava kohta Lk 24:47."

Nikolainen on ilmeisen oikeassa siinä, että tämä lyhyempikin kaava edellyttää kyllä kastamista. Sen sijaan hän sivuuttaa tässä kohtaa hiljaisuudella sen tosiasian, että tämä lyhyempi kaava edellyttää kasteen toteutuvan `Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen.´ Jatkossa Nikolainen tosin kyllä on tuonut julki, että: "...kaste Jeesuksen nimeen on ollut kastetoimituksen vanhempi muoto", mutta hän pitää silti selviönä, että tämä "täyteläisempi kaava" on Matteuksen evankeliumissa alkuperäinen:

"Merkittävä yksityiskohta on, että Mt:n mukaan, Matteuksen kirkon liturgian mukaisesti, on kastettava Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kaste Jeesuksen nimeen on ollut kastetoimituksen vanhempi muoto, niin kuin Apostolien teoista näemme. Mutta samalla kun kristillinen kokemus ja ajattelu joutuivat painottamaan Jumalan työtä Jeesuksen, Poikansa, ja Pyhän Hengen kautta, syntyi myös tämä täyteläisempi kastekaava."

Nikolainen siis tarkoittaa, että tästä raamatunkohdasta nykyisinkin löytyvä teksti on "täyteläisempi kastekaava", jonka Matteus Nikolaisen uskon mukaan on itse evankeliumiinsa kirjoittanut.

Nikolainen kuitenkin myös tunnustaa, että tämä ”täyteläisempi kastekaava” on syntynyt kristillisestä kokemuksesta ja ajattelusta, ei sen sijaan lähetyskäskyn antamisen yhteydessä lausutusta Herramme sanallisesta ilmaisusta.

Samaa mieltä oli jo 9.9. 1932 edesmennyt professori Antti J. Pietilä, joka kuolinpäiväänsä edeltävänä päivänä sai Kristillisen dogmatiikkansa kolmannenkin osan valmiiksi. On merkittävää, että hän näki ja kirjoitti jo silloin rohkeasti näkemyksensä tästä Matt. 28:19 nykyisestä tekstimuodosta. Hänen dogmatiikkansa toisesta osasta (sivu 148) voimme lukea:

"Kastekäsky Matt.28:19: `Menkää siis ja tehkää kaikki kansat opetuslapsikseni, kastamalla heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen`, tekee muotonsa puolesta kieltämättä liturgisen kaavan vaikutuksen, ja Apostolien tekojen uudistuva maininta, että alkuseurakunnassa kasteet toimitettiin Jeesuksen nimeen eikä kuten siinä määrätään (Ap.t.2, 38; 8, 16; 10, 48; 19, 5) tekee todennäköiseksi, että sanamuoto on suhteellisen myöhäissyntyinen, mutta mikään ei estä tunnustamasta sitä asiallisesti historialliseksi ja Uuden Testamentin henkipiiriin kuuluvaksi. Se on täsmälliseen kaavaan kiteytynyt Jeesuksen tarkoitusten ja katsomusten ilmaus, joka kokoaa yhteen kristillisen ilmoituksen hedelmän niin hyvin elämänlahjan kuin opinkin puolesta. Opetuslapset ovat epäilemättä olleet ylösnousseen Herran kanssa Öljymäellä ja saaneet unohtumattoman kokemuksen, Herran sanan, joka painui heidän tajuntaansa kastekäskynä, mutta samoin kuin Johanneksen esittämät Jeesuksen jäähyväispuheet kantavat muotonsa puolesta mietiskelevän ja Herransa muistoa rakastavan Johanneksen tyylin leimaa, niin on kastekäskynkin nykyinen sanamuoto syntynyt kristillisen pelastuksen myöhemmän kokonaisnäkemyksen vaikutuksesta."

Pietilä siis myöskin edellä selvästi toi julki, ettei Jeesus suinkaan ole lausunut näitä nykyisen tekstin sanoja, vaan kastekäskyn nykyinen sanamuoto on syntynyt muitten toimesta, eli kristillisen pelastuksen myöhemmän kokonaisnäkemyksen vaikutuksesta.

Pietilän dogmatiikan kolmannessa osassa (sivu 323) on toinen samaa Matteuksen evankeliumin tekstikohtaa käsittelevä kappale:

"Kasteen dogmaattinen perusta. Olemme jo aikaisemmin ilmaisseet ajatuksemme n.s. kastekäskystä Matt.28, 18-20: `Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat opetuslapsikseni, kastamalla heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, ja opettamalla heitä pitämään kaikki, minkä olen käskenyt teille. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.` Se ei voi mitenkään olla suoranainen Herran-sana, vaikka siinä mainittu tapaus on epäilemättä historiallinen ja vaikka seurakunta, joka muodosti liturgiset kaavansa, on saanut tähänkin juhlalliseen sanelmaan aiheensa Herran sanasta ja käytännöstä. ..."

Tässä Pietilä tuo julki, ettei nykyinen kastekäsky `voi mitenkään olla suoranainen Herran- sana´, vaan sen sijaan `seurakunta on muodostanut liturgisen kaavansa´, ja lykännyt kaavan Herramme suuhun, muka hänen lausumakseen.

´Pietilän edellä lainattujen kohtien teksti on sanonnaltaan erittäin varovaista ja jopa nykyistä Matteuksen tekstimuotoa puolustelevaa. Tekstistä käy kuitenkin selvästi ilmi, ettei Pietilä pitänyt tätä kolminaisuuskaavan mukaista kastekäskyä Jeesuksen suusta lähteneenä.

Jos näet näin on, etteivät sanat ole ylösnousseen Jeesuksen suusta lähteneet, tällöin olisi ollut turha Pietilän enää tekstin kanssa vetkutella. Jos sanat näet eivät ole aitoja Herramme lausumia sanoja, ne ovat silloin ilman muuta hänen suuhunsa ympätty väärennös. Kolmatta vaihtoehtoa ei ole.

Myös omankin maamme meidän aikamme eturivin teologit ovat aivan samalla kannalla Matteuksen lähetyskäskyn kastekäskyn aitoudesta. Esimerkiksi professori Lars Aejmelaeus on vuonna 2000 ilmestyneessä kirjassaan ”Kristinuskon synty” ottanut kantaa myös kyseiseen Matteuksen nykytekstin aitouteen. Kirjansa sivuilla 222 - 223 hän kirjoittaa muun muassa:

”Kertomuksiin Ylösnousseen ilmestyksistä ja hänen niissä antamista ohjeista liittyy runsaasti legendanomaista aineistoa ja eri evankeliumeissa vastaava opetuslapsille annettu käsky vaihtelee sisältönsä puolesta merkittävästi (vrt. Luuk. 24:46-49; Joh. 20:21-23). Myöskään Matteuksen kastekäsky ei sellaisenaan heijasta todellista `historiallista´ tapahtumaa ja siihen liittyvää tarkkaa käskyä. On esimerkiksi varsin mahdollista, että evankelista itse on vastuussa kastekäskyn sanamuodon viimeistelystä, kuten kolminaisuuskaavan käytöstä tässä yhteydessä. Sen Matteus on mahdollisesti ottanut oman Syyriaan sijoittuvan kirkkonsa kastekäytännöstä. Kaava esiintyy nimittäin Syyriaan sijoittuvassa Apostolisten isien kirjoituksiin sijoittuvassa ja mahdollisesti myös ennen kuin Matt. kirjoitetussa Apostolien opetuksessa (Didakhe). …”

Selvää onkin, että kun vain kymmenen päivää ehti (Luukkaan tekstien mukaan) kulua lähetyskäskyn antamispäivän ja helluntain välissä, ja Pietari ei silti helluntaipäivänä tiennyt Matteuksen evankeliumin nykyisen tekstin mukaisesta kastekäskystä mitään, tämä käsky ei tällaisenaan voi olla Herran suusta lähtenyt. Eihän Pietari voinut kymmenessä päivässä unohtaa Herramme selvää käskyä. Hän sen sijaan käski kääntyneiden kastattaa itsensä "Jeesuksen Kristuksen nimeen" (Apt.2:38).

Mitä tulee Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kastamiseen, on merkille pantavaa, ettei missään muuallakaan Uuden testamentin kirjoituksissa esiinny viittaustakaan tämän kaavan mukaiseen kastekäytäntöön.

Eduard Schweizer:in Matteuksen evankeliumin selitysteoksessa kerrotaan (sivu 355):

"Ennen Nikean konsiilia (325 jKr.) kirkkoisä Eusebios siteeraa useasti (21 kertaa) tätä Matteuksen kohtaa lyhennetyssä muodossa: `Menkää ja tehkää kaikki kansat opetuslapsikseni minun nimessäni opettaen heitä´ - -. Epäselväksi vain jää, kuuluuko `minun nimessäni´ yhteen edeltävän vai jäljessä olevan sanan kanssa."

Ainakin yhden näistä kohdista löydämme Eusebiuksen kirkkohistorian kohdasta III: 5: 2, ja se kuuluu Ivar A Heikel:in Eusebiuksen kirkkohistorian suomennoksen mukaan:

"Muiden apostolien henkeä vastaan oli vehkeilty monella tavalla, ja heidät oli karkotettu Juudeasta. Nämä olivat silloin tehneet matkoja kaikkien kansojen luo, saarnatakseen ja opettaakseen Kristuksen avulla, joka oli sanonut heille: `Menkää ja tehkää kaikki kansat opetuslapsikseni minun nimeeni.´"

C. F. Cruse:n kääntämän englanninnoksen mukaan sama kohta kuuluu:

“But the rest of the apostles, who were harassed in innumerable ways with a view to destroy them and drive them from the land of Judea, had gone forth to preach the gospel to all nations, relying upon the aid of Christ, when he said, "Go ye, teach all nations in my name."

Tämä teksti kääntynee suomeksi seuraavasti:

”Mutta loput apostoleista, joita oli ahdisteltu lukemattomilla keinoilla, aikomuksena tuhota heidät ja ajaa heidät pois Juudean maata, he olivat menneet saarnaamaan evankeliumia kaikkiin kansakuntiin, Kristuksen tukeen luottaen, kun hän oli sanonut heille : `Menkää, opettakaa kaikkia kansakuntia minun nimessäni,´"

Eduard Schwartz:in kreikankielinen eli siis alkukielinen tekstilaitos tästä Eusebiuksen kirkkohistorian edellä käännöksinä lainatusta kohdasta on (ilman korko- ja henkäysmerkkejä esitettynä) seuraavanlainen:

...των τε λοιπων αποστολων μυρια εις θανατον επιβεβουλευμεμων και της μεν Ιουδαιας γης απεληλαμενων, επι δηι του κηρυγματος διδασκαλιαι την εις συμπαντα τα εθνη στειλαμενων πορειαν συν δυναμει του Χριστου, φησαντος αυτοις ” πορευθεντες μαθητευσατε παντα τα εθνη εν τωι ονοματι μου”,...

Havaitsemme, että Eusebius on esittänyt sanat ”poreuthentes matheeteusate panta ta ethnee en too onomati muu” = ”Mentyänne tehkää oppilaiksi kaikkia kansoja minun nimessäni” selvästi Jeesuksen suusta kuultujen arameankielisten sanojen kreikankielisenä käännöksenä.

Tämä Eusebiuksen tekstissä esiintyvä Jeesuksen lähetyskäsky ei siis ilmeisestikään ole epätarkkuudesta johtuva toisinto, vaan ilmeinen viittaus aitoon aramean kielellä annettuun lähetyskäskyyn joka on alkuaan ollut luettavissa kreikankielisenä käännöksenä Matteuksenkin evankeliumissa.

Sekin tieto on myös merkittävä, joka löytyy Eduard Schweizer:in Matteuksen evankeliumin selitysteoksesta:

"Justinos puolestaan perustelee kastetta kolminaisuuden nimeen Jesajan kirjalla sekä apostolisella traditiolla, lainaamatta kertaakaan tätä Matteuksen kohtaa."

Tämä todistaa, että Justinuskin saattoi tuntea tämän Matteuksen evankeliumin kohdan Eusebiuksen tekstin mukaisessa alkuperäisessä muodossaan.

Kun missään nykyaikaan säilyneistä kreikankielisistä alkukielen käsikirjoituksista ei Eusebiuksen tekstimuotoa kuitenkaan löydy, on tästä syystä yritetty väittää, että kolmikaava on Matteuksen evankeliumissa alkuperäinen, siis Matteuksen kirjoittama, joskaan ei Jeesuksen lausuma. Tätä mieltä on Schweizer, joka mainitussa selitysteoksessaan jatkaa:

"Tuskin kuitenkaan on epäilystä siitä, että Matteus on kirjoittanut näin; Kolmiyhteinen nimi mainitaan kaikissa käsikirjoituksissa. Jo ensimmäisen vuosisadan lopulla Matteuksen evankeliumista tai hänen traditiostaan voimakkaita vaikutteita saanut Didakhe (Did.7:1,3) todistaa samanlaisesta kastekäytännöstä, vaikka rinnalla esiintyy myös vanhempi tapa Did.9:5).

Jäljempänä olevassa ekskurssissa mainitut kohdat osoittavat, kuinka helposti tapahtui laajennus Jeesuksen nimestä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matteus siis todistaa oman (Syyrialaisen?) seurakuntansa $kastekäytännöstä, eivätkä muut seurakunnat, esimerkiksi Palestiinassa tai Vähässä - Aasiassa, välttämättä menetelleet samoin."

Eusebioksen lukutavasta Schweizer samassa yhteydessä kirjoittaa:

"On hyvin epävarmaa, tunsiko Eusebios vielä suullisesta traditiosta jakeen 28:19 esiasteen. Matteuksen kohdan lyhennetty lainaus on yhtälailla mahdollinen, ..."

Schweizerin näkemyksistä huolimatta on paremminkin melkoisen varmaa, että Eusebios todellakin on tuntenut Matteuksen nykyistä tekstiä edeltäneen esiasteen, mutta sen sijaan hän ei ole tuntenut tekstin nykymuotoa. Eihän hän ole 21 kertaa voinut lainata kohtaa joka kerran lyhennettynä, lainaamatta kertaakaan sitä täydessä pituudessaan.

Voimme siis pitää melkoisen varmana, että Matteuksen lähetyskäsky on alkuaan ollut Eusebiuksen viljelemän esinikealaisen tekstin muodossa.

Mutta siinäkin tapauksessa, että nykyinen teksti olisi Matteuksen kynästä lähtenyt aito ilmaus, se on silti väärennös, kun se on asetettu Jeesuksen suuhun.

On joka tapauksessa ilmiselvää, että kasteen toimittamisen käytäntö on jossakin vaiheessa muuttunut. Milloin ja missä tämä tapahtui, siihen antoi viitteen jo edellä Schweizer, mutta myös Esko Haapa antaa samansuuntaisen viitteen (aikaisemmin mainitussa selitysteoksessaan), kirjoittaen:

"Ei ole sen vuoksi ihme, että kasteen toimittaminen Jeesuksen nimeen ... saattoi vaihtua kasteeksi Pyhän Kolminaisuuden nimeen. Niin sanotaan tapahtuneen ensin Syyriassa, mihin myös Mt:n ja Didakhen yhtäpitävyys asiassa viittaa. (Did.7:1)."

Haapa viittaa myös Matteuksen ja Didakhen yhtäpitävyyteen: Tämä "yhtäpitävä" Didakhen kohta kuuluu:

"Peri de tuu baptismatos huutoo baptisate: tauta panta proeipontes, baptisate eis to onoma tuu patros kai tuu hyiuu kai tuu hagiuu peumatos en hydati dzoonti." = "Mitä kasteeseen tulee, näin te kastakaa: Tämän kaiken edellä sanottuanne, kastakaa nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen vedessä elävässä.”

Katsotaan nyt tässä välissä, mitä tuo mainittu Didakhee tosiasiassa kastamisen tavasta opettaa. Didakheen eli 12 apostolin opetuksen nimellä tunnetun kirjoituksen syntymisen rohkeimmat ajoittavat vuosien 50 - 70 välille, varovaisimmat vuoden 100 tienoille. Tämä Didakhe siis sanoo suomeksi käännettynä kastamisesta kohdassa 7:1-4 seuraavaa:

"Mitä kasteeseen tulee, kastakaa seuraavasti. Kun olette lausuneet kaiken edellä olevan, kastakaa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, juoksevaa vettä käyttäen. Mutta jos sinulla ei ole juoksevaa vettä, kasta muuhun veteen. Jos et voi kastaa kylmää vettä käyttäen, kasta lämpimällä. Mutta jos sinulla ei ole kumpaakaan, valele päähän kolmesti vettä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Ennen kastetta paastotkoon kastaja ja kastettava sekä jotkut muut lisäksi, jos on mahdollista. Kastettavan käske paastota päivä tai kaksi ennen toimitusta."

Kirja nimeltään "Patrologia, Johdanto kirkon isien kirjoituksiin ja niihin sisältyvään oppiin", selostaa edellä lainatun Didakheen kasteopetuksen kohtaa sivuillaan 20 - 22 seuraavaa. Sivulla 21 sanotaan "Opillisia erityispiirteitä"- otsikon alla Didakheen kasteopetuksen sisällöstä: "Valelukaste voidaan hyväksyä vain äärimmäisen tarpeen vaatimana, muutoin on kaste toimitettava juoksevassa vedessä, s.o. upottamalla."

Itse Didakheen tekstistä asia selviääkin, sillä suomeksihan luemme siitä sanat: "Mutta jos sinulla ei ole juoksevaa vettä, kasta muuhun veteen."

Didakheen sanat: "kasta muuhun veteen", kreikaksi: "εις αλλο υδωρ βαπτισον" merkitsevät nimenomaan `veteen kastamista´ veteen upottamisen merkityksessä, siis tosiasiassa `veteen upottamista´, eivät sen sijaan veden valelemista, puhumattakaan vedellä vihmomisesta.

Didakheen tekstistä myös ilmenee, että `kastamisen veteen´ eli `veteen upottamisen´ tuli parhaassa tapauksessa tapahtua `juoksevaan veteen´ εν υδατι ζωντι. Jos juoksevaa vettä ei ole, silloin muuhunkin veteen eli seisovaan veteen ”αλλο υδωρ” upottaminen ”βαπτισον” oli hyväksyttävää.

Parhaassa tapauksessa tuli upottaa `kylmään veteen´, ”εν ψυχρωι” ja jos sitä ei ole, silloin voitiin upottaa myös lämpimään veteen ”εν θερμωι.”

Vasta siinä tapauksessa, jos ei juoksevaa tai vaihtoehtoisesti seisovaa vettä ollut niin paljon käytettävissä ”εαν δε αμφοτερα μη εχηις” että veteen upottaminen ”βαπτισον” olisi mahdollista, vasta tässä tapauksessa valelu ”εκχεον” olisi upottamisen ”βαπτισον” korvikkeena Didakheen opetuksen mukaan hyväksyttävää.

Didakheen teksti siis selvästi esittää, että jos ei vettä tarpeeksi upottamiseen ole käytettävissä, silloin vasta voidaan valeluun upottamisen korvikkeena tyytyä.

Lisäksi on huomioitava, että Didakheen tekstin sanat eivät edes nimitä valelemista `kastamiseksi´ "βαπτισον" vaan Didakheen kreikankielinen alkuteksti nimittää valelua nimenomaan vain `valelemiseksi, "εκχεον":

"Jos et voi kastaa kylmää vettä käyttäen, kasta lämpimällä. Mutta jos sinulla ei ole kumpaakaan, valele päähän kolmesti vettä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen."

Kun Didakhe ajoitetaan syntyneeksi noin vuoden 100 tienoilla, on kastekaavan muutos todennäköisesti tapahtunut apostolisen ajan ja tämän vuosiluvun väliajalla. Sekin on mahdollista, että kolmikaavan mukainen lähetyskäsky on alkuaan esiintynyt vain Didakheessa, josta se myöhemmin, kaavan käytäntöön vakiinnuttua, on kopioitu myös Matteuksen evankeliumiin, tekstistä poistetun alkuperäisen muodon tilalle.

Matteuksen lähetyskäskyn nykyisen tekstin aitoutta vastaan on myös esitetty seuraavaa:

"Jeesus ei koskaan sanonut: `Käyttäkää näitä nimiä.` Niin ei ole tehty ainoassakaan Raamatussa kerrotuista kastetilaisuuksista. Ne hyväksyttiin Nikean kirkolliskokouksessa. He ottivat nimen sijasta arvonimet.`" (Ote William Branhamin saarnasta, kirjasta: "Mihin Suomi uskoo?", Harri Heino).

Tämän kanssa pitää yhtä se havainto, että Eusebiuksen ennen Nikean kokousta 21 kertaa lainaamaa tekstimuotoa jopa nimitetään "esinikealaiseksi" tekstimuodoksi.

Kuitenkin, kuten jo edellä totesin, kastekaava Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen oli todennäköisesti käytössä jo paljon ennen Nikean kirkolliskokousta. Kaavan käyttöönoton on siis täytynyt tapahtua apostolisen ajan jälkeen, mutta ennen vuosisadan vaihdetta, jos Didakheen ajoitus noin vuodelle 100 jKr. pitää paikkansa. Kun Matteuksen evankeliumi ajoitetaan syntyneeksi 80-luvulla, ja Johanneksen evankeliumi 90-luvulla, on niillä eroa vain noin 10 vuotta. Koska Johanneksen evankeliumissa kolmikaavan mukainen ajattelu on jo korostetun selvästi näkyvissä, juuri tämä on saattanut antaa kimmokkeen Matteuksen tekstin muuttamiseen.

On myös huomion arvoista, mitä Eduard Lohse kirjoittaa kirjassaan "Uuden testamentin sanoma" Matteuksen evankeliumin nykyiseen muotoon kirjoittamisen motiivista:

"Kun tässä yhteydessä on puhe kastamisesta Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, ei tätä kolmikaavaa pidä ymmärtää vasta myöhemmin kehitellyn kolminaisuusopin mukaisesti. Sen sijaan on lyhyttä ilmaisua `Kristuksen (tai: Pojan) nimeen` laajennettu siten, että toisaalta hellenististä ympäristöä silmällä pitäen todetaan Kyyrios - tunnustuksen sisällyttävän itseensä uskon yhteen Jumalaan, Isään, toisaalta taas viitataan hengen maininnalla siihen, että formelilla on kasteen myötä paikkansa seurakunnan elämässä."

Schweizer kirjoittaa Matteuksen selitysteoksensa ekskurssi - kohdassa (sivu 356), johon jo aikaisempi lainauskohta viittasi:

"Isä, poika ja Pyhä Henki ovat tässä rinnakkain. Tällaista käyttöä ennakoivat jo kohdat 1 Kor 12:4-6; 2 Kor 13:13, ja se muistuttaa myös jakeita Jh 14:16-17; 1 Jh 5:5-6; 1 Piet 1:2 ja Ilm 1:4-5, jossa seitsemän henkeä ovat seitsemälle seurakunnalle lähetetty Jumalan Henki; jne. Lähelle tulee myös kertomus Jeesuksen kasteesta, jossa Jumala lähettää pojalleen Pyhän Hengen. Matteus menee kuitenkin vielä pitemmälle liittäessään kaikki kolme yhdeksi nimeksi, johon kaste tapahtuu. Tähän ei tietenkään liity mitään kehittynyttä kolminaisuusoppia. ... Kolmiosaisen formelin takana on ajatus, että sekä Pojassa että Hengessä Jumala itse on läsnä ilman rajoituksia. ..."

Vaikka tätä kaavaa ei alkuaan tarkoitettukaan ymmärrettäväksi myöhemmin kehitellyn kolminaisuusopin mukaisesti, sen sisältö tulkittiin jo varhain tavalla, minkä Jukka Thurén tuo esiin kirjassaan "Israelin usko." Kirjassa hän lainaa G. Haufen analyysia kasteen liittymisestä Jumalan Hengen vaikutukseen Uudessa testamentissa. Analyysin d.-kohta kuuluu:

"Mt.28:19 kastekäsky on ainoa Ut:n teksti, joka puhuu kastamisesta Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. On huomattava, että kolmesta genetiivistä huolimatta `nimi` on yksikössä: kaava edellyttää kolmen persoonan täydellistä olemuksen ykseyttä. Varhaisemmat tekstit puhuvat vain kasteesta (Herran) Jeesuksen nimeen (Apt.8:16, 19:5, vrt. 1 Kor.1:13)."

Jukka Thurénin edellä lainaama G Haufen analyysin d- kohdan sisältö ei pidä paikkaansa siltä osin kun se sanoo:

”Kaava edellyttää kolmen persoonan täydellistä olemuksen ykseyttä.”

Tämä oletus `kolmen persoonan täydellisen olemuksen yhteyden edellyttämisestä´ johtuu siitä, että tekstiä on luettu myöhemmin kehitetyn kolminaisuusopin omaksumisen vaikutuksesta syntyneiden `silmälasien´ läpi.

Edellä mainitsemani todistaa tosiasiassa jo se, että kirkko otti käyttöön näiden Matteuksen nykyisessä tekstissä genetiivimuodossa esiintyvien ` Isän, Pojan ja Pyhän Hengen´ arvonimien sanallisen lausumisen kastetoimituksissa, etsimättä Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle yhteistä `nimeä´, vaikka tekstissä `nimi´ - sana esiintyy yksikössä. Samaa todistaa myös se, että otettiin käyttöön kolme kertaa upottamisen käytäntö, yhden kerran upottamisen sijasta.

Juuri sanat `Isä´, ´Poika´ ja `Pyhä Henki´ on siis ilmiselvästi tulkittu varsinaisiksi nimiksi joita lausuen tulee kastaa, ja joita nimiä on kolme, koskapa kastetoimitus vaatii kunkin nimen lausumisen kohdalla erillistä upottamista, eli yhteensä kolmea upottamista.

Jo ennen Nikean kirkolliskokousta puhuttiinkin "Pyhään Kolminaisuuteen kastamisesta". Esimerkkinä tekstikohta Arlesiin vuonna 314 kokoontuneen paikallisen kirkolliskokouksen kanonista:

"Päätettiin, että jos joku liittyy kirkkoon harhaopista, niin kysyttäköön häneltä uskontunnustus, ja jos tulee varmasti ilmi, että hänet on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, suoritettakoon hänelle vain kätten päälle pano, niin että hän saisi Pyhän Hengen. Kun häneltä kysytään, jos hänen vastauksestaan ei ilmene, että hänet on kastettu Pyhään Kolminaisuuteen, kastettakoon hänet (uudestaan)."

Itse asiassa kirkkoisä Basileios Suuri (eli vuosina 329-379) tuo ilmi sen tosiasian, että käsitys Jumalasta kolminaisuutena jopa syntyi ja kehittyi suurelta osin Matteuksen evankeliumin nykymuodon mukaisen kastekaavan perustukselle. Niin sanottuihin "Pyhien isien kaanoneihin" kuuluvassa Basileios Suuren kaanonissa on seuraava teksti:

"Päivä ei riitä kertoakseni kirkon kirjoittamattomista salaisuuksista. Jätän muut, kysyn vain, mistä kirjoituksesta olemme saaneet uskontunnustuksen, sen että uskomme Isään ja Poikaan ja Pyhään Henkeen? Varmaankin kasteen traditiosta, siitä, että hurskaasti olemme velvollisia uskomaan niin kuin meidät kastetaan, esittämään samanlaisen tunnustuksen kuin kasteessa."

Basileioksen väite on tietysti paikkansa pitämätön, sillä apostoliset Uuden testamentin kirjoitukset osoittavat selvästi, etteivät mainitut traditiotavat voi olla heistä lähtöisin, vaan ovat myöhemmin syntyneitä.

Edellä lainatussa kannanotossa Basileios näet puolustaa ristin merkkien tekemistä, itään päin kääntyneenä rukoilemista, eukaristian avuksi huudon sanoja, kasteveden ja voiteluöljyn siunaamista, ynnä muuta samankaltaista. Tämän kaiken hän väittää periytyneen isien välityksellä `apostolien kirjoittamattomasta opetuksesta´.

Näiden `kirjoittamattomien´ opetusten joukkoon kuuluu Basileioksen mukaan myös se `uskontunnustus´ joka sisältää `sen että uskomme Isään ja Poikaan ja Pyhään Henkeen?´

Tämä kolminaisuuskaavan sisältämää `uskontunnustusta´ ei siis Basileioksen mukaan ole saatu mistään `kirjoituksesta´ vaan sen sijaan `kasteen traditiosta´.

Kasteen `traditiolla´ Basileios on saattanut viitata (muun tradition lisäksi) ehkä myös Didakheen tekstiin, ei sen sijaan Matteuksen evankeliumin kastekäskyyn. Matteuksen evankeliumi kuului näet varmuudella `kirjoitusten´ joukkoon.

Erikoisesti se havainto on mielenkiintoinen, että kun Basileios väittää uskontunnustuksen Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen pohjautuvan, ei mihinkään ”kirjoitukseen”, vaan "kasteen traditioon" , hän ilmeisesti tarkoitti tällä lausumallaan sitä, että hänkin tunsi Matteuksen evankeliumin lähetyskäskyn sen esinikealaisessa muodossaan, joka kuului:

"Mentyänne kaikkeen maailmaan tehkää oppilaita kaikista kansoista, minun nimessäni opettamalla heitä pitämään kaiken, minkä minä olen käskenyt teidän pitää." tai vaihtoehtoisesti: "Menkää minun nimessäni kaikkeen maailmaan tekemään oppilaita kaikista kansoista, opettaen heitä pitämään kaiken minkä minä olen käskenyt teidän pitää."

Kun Basileioksen elinvuodet on ajoitettu vuosiin 329 - 379, on hän siis syntynytkin vasta Nikean kirkolliskokouksen jälkeen. Onko hän täten voinut todella tarkoittaa, ettei kastekäytäntö perustu mihinkään kirjoitettuun kohtaan, ei edes Matteuksen evankeliumin nykymuotoiseen kastekäskyyn?

Matteuksen evankeliumin lähetyskäskyä ei siis ilmeisestikään vielä Basileioksen aikana oltu muutettu nykymuodon mukaiseksi, vaan Matteuksen teksti esiintyi edelleenkin Eusebiuksen viljelemässä esinikealaisessa muodossa.

Koska Didakheen tekstikin oli jo ollut pitkään olemassa, niin ainakin sen sisällöstä Basileios on ilmeisesti ollut tietoinen.

4Se on kuitenkin täysin selvää, että Basileios esittää itse kysymyksen:

”Mistä `kirjoituksesta´ olemme saaneet uskontunnustuksen, sen että uskomme Isään ja Poikaan ja Pyhään Henkeen? ”

Hän myös itse vastaa:

”Varmaankin `kasteen traditiosta´, siitä, että hurskaasti olemme velvollisia uskomaan niin kuin meidät kastetaan, esittämään samanlaisen tunnustuksen kuin kasteessa.”

Ainakin siitä nämä Basileioksen teksti todistaa, että jos Matteuksen lähetyskäskyn sanat oli jo muutettu nykymuotoonsa, Basileios oli tietoinen, ettei tämä muutettu muoto ollut tämän lähetyskäskyn alkuperäinen muoto. Tästä syystä hän ei vetoa ollenkaan Matteuksen tekstiin.

Mitä tulee siihen Jukka Thurénin jo edellä lainaamaani G Haufen analyysin d-kohdan sisältöön, siitä on sanottava vielä jotakin lisää. Kuten minä itse edellä (G. Haufen analyysiin kantaa ottaessani), joku toinenkin on jossakin kirjoittanut tästäkin olemuksien yhteyden edellyttämisestä eriävän mielipiteen:

"Sanovatko nuo jakeet, että Jumala, Kristus ja Pyhä Henki muodostavat kolmiyhteisen Jumalan, että nuo kolme ovat siis yhtä olemusta, ja voimassa sekä iankaikkisuudessa yhdenvertaiset? Eivät suinkaan. Eivät sen enempää kuin kolmen henkilön, esimerkiksi Tomin, Pekan ja Harrin nimien peräkkäin luetteleminen merkitsisi sitä, että nuo kolme ovat yksi."

Ajan kuluessa tämä Matteuksen evankeliumin nykymuodon mukainen lähetyskäsky ja sen perustukselle kehittynyt Pyhä Kolminaisuus- ajattelu sai valtakirkon piirissä yhä korostetumman ja tärkeämmän sijan. Kaiken aikaa oli kuitenkin olemassa henkilöitä ja ryhmiä (jopa valtakirkon sisällä), jotka eivät olleet alttiita taipumaan ja mukautumaan, vaan heitä oli siihen pyrittävä pakottamaan. Tämä käy ilmi Ortodoksisen kirkon kanonien niin sanotuista "Apostolisista kanoneista", joiden sisällöstä suurin osa on identtinen Antiokiassa v. 341 ja Laodikeassa v.343-381 pidettyjen synodien kanoneille. Apostolisten kanonien n:o 49 kuuluu:

"Jollei joku piispa tai presbyteeri kasta Herran määräyksen mukaisesti Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen (nimeen), vaan kolmen Aluttoman tai kolmen Pojan tai kolmen Puolustajan (nimeen), erotettakoon hänet virastaan."

Kirkolla näyttää olleen erikoinen murhe niistä seurakuntien paimenista ja vanhimmista, jotka eivät toiminnassaan noudattaneet tai eivät olleet ottaneet käyttöön kolmikaavaa. Tämän kaanonin selityksessä kirjoitetaan:

"Jeesus Kristus, lähettäessään opetuslapsensa saarnaamaan, käski heitä kastamaan kaikki kansat Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen (Matt.28:19). Näin kastoivat apostolit, ja niin oli kastettava kaikkien jotka tahtoivat, että kasteen piti olla oikean ja vastata evankeliumin oppia. Kaste, jota ei toimitettu näillä sanoilla, tai, jonka toimituksessa käytettiin joitain muita sanoja, ei ollut ortodoksinen eikä pätevä. Apostolien aikana oli erilaisia kerettiläislahkoja, joissa kastettiin käyttämättä näitä sanoja, vaan, kuten säännössä sanotaan, kastettiin `kolmen aluttoman tahi kolmen Pojan tai kolmen Lohduttajan` nimeen, nojautuen harhakäsitykseen Pyhästä Hengestä."

Seuraava kaanon n:o 50 kuuluu:

"Jollei joku piispa tai presbyteeri toimita (kastetta) yhtenä salaisuuteen vihkimyksenä upottamalla kolmasti (veteen), vaan upottamalla (ainoastaan) yhden kerran Herran kuolemaan, erotettakoon hänet virastaan, sillä ei Herra sanonut: `Kastakaa minun kuolemaani`, vaan: `Menkää ja tehkää kaikki kansat opetuslapsikseni, kastamalla heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen`(Matt.28: 19)."

Tämä kaanon ilmaisee, että eri käytäntöä noudattavien kesken oli eroa, paitsi nimien lausumisessa, myös veteen upottamiskertojen määrässä. Tämän kaanonin selityksessä kirjoitetaan:

"Tässä säännössä määrätään, että kaste on toimitettava upottamalla (baptisma, immersio) kastettu kolmasti veteen. Hengellisen säädyn jäsen, joka ei toimita kastetta tällä tavalla, on erotettava hengellisestä virastaan. Syynä tämän säännön antamiseen oli se, että kristinuskon alkuaikoina erilaisten kerettiläislahkojen joukossa oli eräs, myöhemmin anomealaiseksi (eunomialaiseksi) kehittynyt lahko, jossa kastetta ei toimitettu Pyhän Kolminaisuuden nimeen, vaan Kristuksen kuolemaan, minkä mukaisesti kastettua ei upotettu veteen kolmasti vaan ainoastaan yhden kerran. Tämä apostolinen sääntö säätää lain, että kaiken muun ohella, mitä säännöt määräävät, oikea kaste, joka antaa kastettavalle oikeuden tulla kirkon jäseneksi, on toimitettava upottamalla kastettava kolmasti veteen Pyhän Kolminaisuuden nimeen. Määräys kastettavan upottamisesta veteen nojaa vanhaan perimätietoon, joka juontaa alkunsa kirkon alkuajoilta, niin kuin Basileios Suuri kertoo autuaalle Amphilokhiukselle teoksessaan Pyhästä Hengestä ( 91. sääntö). Tämän määräyksen toteaa kirkon vuosisatoja jatkunut käytäntö. Valelun (aspersio) käyttäminen upottamisen sijasta on ankarasti kielletty muuten paitsi sairaustapauksissa. Kirkko on ankarasti valvonut, että kaste tavallisissa tapauksissa on toimitettu vain upottamalla, eikä valelemalla. ... Ortodoksinen kirkko ei kuitenkaan kiellä valelemalla toimitettavaa kastetta, koskapa valelu ei hävitä sakramentin voimaa, mutta se sallii tällaisen kasteen vain poikkeustapauksissa. ..."

Tässä selityksessä todetaan tämän säännön antamisen syyksi se, että kristinuskon alkuajoista lähtien oli ollut olemassa kristittyjen ryhmä (tai ryhmiä), joka ei suostunut muuttamaan käytäntöään, vaan kolmikaavaa käyttämättä kastoi kastettavat yhden kerran upottamalla Herran kuoleman osallisuuteen. Tämä ryhmä tunnettiin myöhemmin "eunomiolaisten" nimellä. Konstantinopolissa pidetyn toisen ekumeenisen kirkolliskokouksen kaanon n:o 7:ssä nämä eunomiolaiset mainitaan seuraavasti:

"... Mutta eunomiolaisia, jotka kastattavat itsensä vain yhden kerran upottamalla, ... otamme vastaan samalla tavalla kuin helleenejä. Ensimmäisenä päivänä tunnustamme heidät kristityiksi, toisena katekumeeneiksi, sitten kolmantena manaamme heistä pois pahan hengen, puhaltaen kolmasti heidän kasvoihinsa ja heidän korviinsa, ja sitten opetamme heitä antaen heidän oleskella kirkossa ja kuunnella pyhiä kirjoituksia, ja sitten vasta heidät kastamme."

Tämä seitsemäs kaanon käsittelee paljon laajemmin valtakirkon ulkopuolisista ryhmistä tulevien kirkon piiriin ottamista ja kastamista, kuin mitä edellä esitetty lainaus pitää sisällään. Myös tämän kaanonin pitkästä selitysosasta lainaan vain eunomiolaisista puhuvan kohdan:

"Eunomiolaiset eivät ainoastaan kieltäneet Pyhän Kolminaisuuden persoonien tasa-arvoisuutta, vaan lisäksi he eivät halunneet kastaa Pyhän Kolminaisuuden nimeen, ja tällä tavoin kastettuja kastoivat uudelleen. Kasteensa he toimittivat upottamalla yhden kerran Kristuksen kuoleman nimeen, väärentäen tällä menettelyllään kasteen sakramentillisen merkityksen. Theodoretus todistaa heistä seuraavaa: `He väärensivät vanhan säännön kasteesta, jonka Herra ja apostolit ovat meille antaneet, ja keksivät uuden opin siitä, ettei kastettavaa ole upotettava kolme kertaa, vaan ainoastaan yhden kerran Kristuksen kuoleman nimeen.`"

Selityksessä mainittu "Theodoretus" oli ilmeisesti tietämätön siitä, että kun eunomiolaiset kastoivat vain yhden kerran upottamalla Kristuksen kuoleman nimeen, se ei ollut alkuperäisen kastesäännön väärentämistä, vaan päinvastoin pitäytymistä alkuperäiseen käytäntöön. Mikä oli väärennös ja keitä väärentäjät olivat, sehän on jo tullut edellä ilmi. Todennäköisesti eunomiolaiset eivät myöskään kastaneet "Kristuksen kuoleman nimeen" vaan "Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen."

Kasteopetuksessa kuitenkin painotettiin Paavaliin (Room.6:3) vedoten, että: "... hosoi ebaptistheemen eis Khriston Jeesuun eis ton thanaton autuu ebaptistheemen,..." = ...meidät kaikki jotka kastettiin Kristukseen Jeesukseen, hänen kuolemaansa meidät kastettiin", ja näin oli myös selvää, että kaste merkitsi Jeesuksen kuolemaan kastamista.

Jeesuksen Kristuksen nimeen kastaminen ilmaistaan Apostolien teoissa prepositiolla eis + akkusatiivilla (8:16, 19:5), prepositiolla epi + datiivilla (2:38), sekä prepositiolla en + datiivilla (10:48). Matteuksen evankeliumin selitysteoksessaan Esko Haapa kertoo näiden prepositioiden käytön merkityksestä: "Kastaminen jonkun nimeen merkitsee kastamista jonkun omaisuudeksi (W Heitmüller). Nimessä (`en` tai `epi too onomati`) viittaa vain asianomaisen nimen mainitsemiseen toimituksen yhteydessä. Nimeen (eis to onoma) on merkitykseltään syvempi."

Edellä lainattu siis tarkoittaa, että mitä tahansa prepositioita Luukas (selostaessaan Apostolien teot - teoksessaan kastetapahtumia) onkin käyttänyt, aina hän tarkoittaa, että Jeesuksen Kristuksen nimi mainittiin ääneen näiden toimitusten yhteydessä. Ilmeisen selvää on näin ollen, että Apostolien tekojen edellyttämissä kastetapahtumissa ei mainittu ääneen sanoja: "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen."

Itse asiassa Jeesuksen nimeen kastamisen merkitys sulkee pois koko mahdollisuuden käyttää kolmikaavaa. Tämä seikka ilmenee selvästi apostoli Paavalin opetuksesta:

"Vai oletteko tietämättömiä että meidät kaikki jotka kastettiin Kristukseen Jeesukseen, hänen kuolemaansa meidät kastettiin? Meidät haudattiin siis yhdessä hänen kanssaan kasteen kautta kuolemaan, jotta kuten Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, näin myös me vaeltaisimme elämän uutuudessa."

Tekstiin ei sovellu kastekaava: "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen", sillä Isä ei kuollut, eikä myöskään Pyhä Henki, vaan ainoastaan Poika, Jeesus kuoli. Pojan kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuteen kristitty siis Paavalin mukaan kasteessa liitetään, ja samalla omasta syntielämästään pois kuolemiseen.

Ilmeistä onkin, että Matteuksen evankeliumin nykymuotoisen lähetyskäskyn sisältämän (ja heti kohta väärin ymmärretyn) kastekaavan käyttöön ottamisella, ja alkuperäisen Jeesuksen nimeen kastamisen syrjäyttämisellä, hukattiin samalla kasteen alkuperäisestä merkityksestä jotakin tärkeää, eli kastettavan korostettu samaistuminen Jeesuksen kohtalonyhteyteen.

Entä, mitä tällä "Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" kaavalla alkuaan on tarkoitettu? On hyvin kyseenalaista, että tällä kaavalla olisi tarkoitettu sitä, mitä Jukka Thurénin kirjassaan `Israelin usko´ lainaama G. Haufen analyysin d.- kohta esittää:

"Mt.28:19 kastekäsky on ainoa Ut:n teksti, joka puhuu kastamisesta Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. On huomattava, että kolmesta genetiivistä huolimatta `nimi` on yksikössä: kaava edellyttää kolmen persoonan täydellistä olemuksen ykseyttä. Varhaisemmat tekstit puhuvat vain kasteesta (Herran) Jeesuksen nimeen (Apt.8:16, 19:5, vrt. 1 Kor.1:13)."

Kaava ei suinkaan edellytä `kolmen persoonan täydellistä olemuksen yhteyttä´, vaan , kuten jo edellä olen osoittanut, tämä `edellyttäminen´ on myöhempi, kolminaisuusopin omaksumisesta syntynyt edellytys.

Sen sijaan pitänee paikkansa, mitä Eduard Lohse kirjoitti suomennettuun kirjaansa "Uuden testamentin sanoma" Matteuksen evankeliumin nykyiseen muotoon kirjoittamisen motiivista:

"Kun tässä yhteydessä on puhe kastamisesta Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, ei tätä kolmikaavaa pidä ymmärtää vasta myöhemmin kehitellyn kolminaisuusopin mukaisesti. ..."

Samoin pitänee paikkansa sekin, mitä Schweizer kirjoitti Matteuksen selitysteoksensa ekskurssikohdassa (sivu 356):

"Isä, poika ja Pyhä Henki ovat tässä rinnakkain. Tällaista käyttöä ennakoivat jo kohdat 1 Kor 12:4-6; 2 Kor 13:13, ja se muistuttaa myös jakeita Jh 14:16-17; 1 Jh 5:5-6; 1 Piet 1:2 ja Ilm 1:4-5, jossa seitsemän henkeä ovat seitsemälle seurakunnalle lähetetty Jumalan Henki; jne. Lähelle tulee myös kertomus Jeesuksen kasteesta, jossa Jumala lähettää pojalleen Pyhän Hengen. Matteus menee kuitenkin vielä pitemmälle liittäessään kaikki kolme yhdeksi nimeksi, johon kaste tapahtuu. Tähän ei tietenkään liity mitään kehittynyttä kolminaisuusoppia. ..."

Sillä, että Matteuksen evankeliumin kohdassa 28: 19 "kolmesta genetiivistä huolimatta `nimi´ on yksikössä", ei ole suinkaan tarkoitettu "kolmen persoonan täydellistä olemuksen ykseyttä". Korkeintaan sillä on tarkoitettu ihmisen pelastumisen aikaan saavan kolmen jumalallisen vaikuttajan `nimen´ ykseyttä.

Kreikankielisen Jeesus- nimen hepreankielinen muoto on näet `Jehooshua´, mikä tarkoittaa: "JHWH on pelastus", "Jahve on pelastaja". Isä on antanut nimensä Pojalle (Joh.17: 11), ja Jumalan Henki on Jahven, Pelastajan Henki.

Jo olettaisimme (vastoin todennäköisyyttä), että Matteuksen evankeliumin 28: 19 nykymuotoisen lähetyskäskyn tekstin kasteohjeen sanat "Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" olisivat todella aitoja ja alkuperäisiä, siis paitsi Matteuksen kirjoittamia, myöskin Jeesuksen lausumia, miten ne silloin pitäisi suhteuttaa Apostolien tekojen lausumiin Jeesuksen nimeen suoritetuista kastamisista?

Ei varmaankaan niin, että Apostolien tekojen lausumat Jeesuksen nimeen suoritetuista kastamisista olisi tulkittava lyhennetyiksi maininnoiksi tosiasiallisesta pitemmästä, ääneen lausutusta kaavasta "Isän, Pojan, ja Pyhän Hengen nimeen", vaan juuri päinvastoin. Kastettaessa ääneen lausutuissa sanoissa "Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen", olisi samalla toteutunut myös Isän, Pojan ja Pyhän Hengen `nimeen´ kastaminen.

*

Edellä olen lainannut tekstejä kolmen maamme eturivin teologien näkemyksistä, koskien sitä, mitä he ovat ajatelleet Matteuksen lähetyskäskyn kastesanojen aitoudesta. Olen lainannut Antti J. Pietilää, Aimo Nikolaista, ja Esko Haapaa, jotka kaikki ovat yksimielisesti nähneet tekstin nykyisen liturgisen kolmikaavan syntyneen myöhemmin , ei sen sijaan Jeesuksen aitona lausumana.

Heidän kanssaan samaa mieltä on myös Suomen Akatemian tutkijaprofessori Heikki Räisänen, joka kirjassaan ”Raamattunäkemystä etsimässä” ilmaisee kantansa myös Matteus kohdan 28:19 nykyisestä tekstistä. Kirjansa sivulla 50 hän toteaa:

”Rinnakkaisilmiöksi tarjoutuu Matteuksen evankeliumin kaste- ja lähetyskäsky (Mt 28:18-20), joka sekundaristi perustelee itse pakanalähetyksen; lähetyskäsky on pantu ylönousseen suuhun, Jos opetuslapset todella olisivat saaneet näin selvän käskyn ensimmäisenä pääsiäisenä, Apt:n kuvaama vaivalloinen kehityskulku kohti pakanalähetystä ja sen hyväksymistä kävisi käsittämättömäksi. Lähetyskäskyn tapauksessa tosin myös kieliasu puhuu selvästi sekundaarisuuden puolesta…”

Professori Jukka Thurén on kirjoittanut arvokkaan sarjan Uuden testamentin kirjojen selitysteoksia. Luukkaan evankeliumia ja Apostolien tekoja käsittelevässä teoksessaan Thurén selvästi tuo julki, että alkuseurakunta kastoi alkuaan juutalaisuudesta kristityiksi kääntyneet Herramme Jeesus Messiaan nimeen.

Matteuksen evankeliumin selitysteoksessaan Thurén edellyttää Matteuksen evankeliumin alkuaan kirjoitetuksi hepreaksi (tai oikeammin arameaksi jota silloin nimitettiin hepreaksi). Tämä alkuperäinen hepreaksi kirjoitettu Matteus tunnettiin "nasaretilaisevankeliumina", ja siitä oli käytössä sekä täysi, että myös karsittu muoto. Täyttä muotoa käyttivät ryhmä jota nimitettiin "nasaretilaisiksi", karsittua muotoa (josta oli poistettu alkuluvut) taas käyttivät ryhmä jota nimitettiin "ebioneiksi".

Thurén tuo julki, että alkuperäisestä Matteuksen evankeliumista eli hepreaksi kirjoitetusta nasaretilaisevankeliumista puuttui tuo "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" suoritettava kastekäsky.

Tämä kastekäsky tuli tässä muodossaan kuvaan mukaan vasta sen jälkeen, kun tuo alkuaan hepreaksi kirjoitettu nasaretilaisevankeliumi oli käännetty kreikaksi, eli nykyiseksi meille tutuksi Matteuksen evankeliumiksi.

Kolmikaavan muotoinen kastekäsky siis otettiin Thurénin mukaan käyttöön vasta pakanalähetyksen tarpeisiin, ja sitä perusteltiin nasaretilaisevankeliumin kreikan kielelle käännetyn Matteuksen evankeliumiin kirjoitetuilla lisätyillä sanoilla, joita sanoja ei ollut tuossa heprean /arameankielisessä nasaretilaisevankeliumissa.

Mitä siis se todistaa, jos tuo Thurénin esittämä selitys Matteuksen evankeliumin lähetyskäskyn sisällön muutoshistoriasta pitää paikkansa? Eikö se todista nimenomaan, ettei Herramme Jeesus ole suinkaan koskaan lausunut lähetyskäskynään noita tuosta evankeliumista nykyäänkin löytyviä kolminaisuuskaavan sisältäviä kastekäskyn sanoja?

Jukka Thurén on kylläkin sitä mieltä, että kirkkoisä Eusebius on ennen Nikean kokousta viljellyt tuota esinikealaista Matteuksen lähetyskäskyn tekstivarianttia (josta nuo kolminaisuuskaavan mukaiset sanat puuttuivat) vain siitä syystä, että hän oli näkemyksiltään taipuvainen areiolaisuuteen.

Tämä olettamus Eusebiuksen motiivista ei tunnu uskottavalta. Paremminkin on uskottavaa, että kirkkoisä Eusebius oli tietoinen siitä, että kreikankielisestäkin Matteuksen evankeliumista oli todella olemassa tuo esinikealainen muoto, josta nuo sanat "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" puuttuivat, ja puuttuvien sanojen tilalla tekstissä olivat alkuperäisinä nuo neljä sanaa, "en too onomati muu" (minun nimessäni).

Professori Jukka Thurén on kirjoittanut myös ansiokkaan ja sisällöltään merkittävän oppikirjan nimeltään: ”Kirkon usko. Nikaialaisen uskon tunnustajan opas”.

Tämä teos on julkaistu teologian opiskelijoiden oppikirjaksi vuonna 2002 Joensuun yliopiston toimesta. Kirjan sivulla 164, otsikon ”Lopuksi 1. UT:n trinitaariset lauseet”, löytyy Matteuksen evankeliumin nykyistä kolmijäsenistä kastekaavaa koskeva merkittävä kappale, josta lainaan seuraavaa:

”…Vaikka kaste on aluksi tapahtunut Jeesuksen nimeen ja ensimmäiset marttyyrit on surmattu Jeesuksen nimen tunnustamisen tähden, ovat Isä ja Pyhä Henki silloinkin olleet läsnä. Antiokian vaikutuspiirissä näyttää pakanoita kastettaessa ruvetun käyttämään kolmijäsenistä kastekaavaa. Päästessään kreikkaa puhuvan kirkon pääevankeliumiksi tämä nasarealaisten heprealainen evankeliumikirja on vaikuttanut ratkaisevasti kolmekohtaisen dialogisen ja deklaratiivisen kastetunnustuksen syntyyn ja leviämiseen. NK:n trinitaarinen rakenne on juutalaiskristillistä alkuperää.”

Merkittäviä ovat lainauksen seuraavat kolme lausetta: ”…kaste on aluksi tapahtunut Jeesuksen nimeen…” / ”Antiokian vaikutuspiirissä näyttää pakanoita kastettaessa ruvetun käyttämään kolmijäsenistä kastekaavaa.” / ”…tämä nasarealaisten heprealainen evankeliumikirja on vaikuttanut ratkaisevasti kolmekohtaisen dialogisen ja deklaratiivisen kastetunnustuksen syntyyn ja leviämiseen.”

Jälleen sopii kysyä, mitä se siis merkitsee, jos kerran kaste alkuaan suoritettiin Jeesuksen nimeen, ja jos kolmijäseninen kastekaava syntyi, levisi, ja otettiin käyttöön Syyrian Antiokian vaikutuspiirissä vasta myöhemmin, nasarealaisten heprealaiseen evankeliumikirjaan tehtyjen tekstimuutoksien vaikutuksesta?

Eikö tämäkin anna nimenomaan melkoista tukea seuraavan johtopäätöksen tekemiseen?

Koska Herramme Jeesus ei ole todennäköisesti koskaan lausunut lähetyskäskynään noita kolmikaavaan sisältyviä sanoja, hän ei siis ole käskenyt seuraajiaan käyttämään kastettaessa tuollaista kaavaa.

Kolmijäseninen kastekaava on siis syntynyt melkoisella varmuudella siten, kuten Aimo T. Nikolainen asian jo aikaisemmin lainatuin sanoin ilmaisi: ”Mutta samalla kun kristillinen kokemus ja ajattelu joutuivat painottamaan Jumalan työtä Jeesuksen, Poikansa, ja Pyhän Hengen kautta, syntyi myös tämä täyteläisempi kastekaava."

*

Teologisen aikakauskirjan numerossa 3 / 2008 on sivulta 263 alkava Tapio Luoman kirjoittama artikkeli, nimeltään: ”Sanoja Pyhästä Kolminaisuudesta.” Tämä artikkeli korostaa kolminaisuusopillisen sanonnan ”Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” tärkeyttä, verrattuna korvaavien ilmaisujen käyttöön, kuten esimerkiksi ”Elävän Jumalan, Luojan, Lunastajan ja Pyhittäjän nimeen”.

Artikkelin kirjoittaja korostaa trinitaaristen ilmaisujen tärkeyttä erikoisesti kirjoituksensa osa-artikkelin "Kristologia lähtökohtana" jatkossa seuraavasti:

"Trinitaarinen formula tuo julki sen, millaiseen Jumalaan kristitty uskoo. Kristittyjen Jumala on Isä, Poika ja Pyhä Henki, mikä erottaa tämän Jumalan kaikista muista jumalista. Kyse on tässä mielessä kristillisen uskon tärkeimmästä ominaispiirteestä, joka piirtää rajan kristillisen ja ei-kristillisen Jumala-käsityksen välille. Kun siis kirkon elämässä toistuvasti käytetään eri yhteyksissä trinitaarista formulaa, silloin identifoidutaan kolmiyhteisen Jumalan lapsiksi, osalliseksi Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen elämästä, ja samalla tunnustetaan lyhyessä ja ytimekkäässä muodossa, kehen kristitty uskoo. ..."

Saman osa-artikkelin toisen kappaleen alussa hän kuitenkin jatkaa, tunnustaen selvin sanoin sen, ettei Matteuksen evankeliumin nykyisestä lähetyskäskystä löytyvä Jeesuksen suuhun ympätty kastekäsky kastaa "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" ole suinkaan aito, vaan se on ”trinitaarisen formulan johdannaisilmaus”, joka sekin on muotoutunut ensimmäisten kristillisten vuosisatojen aikana monivaiheisen teologianhistoriallisen prosessin tuloksena:

"Kirkon perinteen mukainen trinitaarinen formula "Isä ja Poika ja Pyhä Henki" ja sen johdannaisilmaus "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" ovat muotoutuneet ensimmäisten kristillisten vuosisatojen aikana monivaiheisen teologianhistoriallisen prosessin tuloksena. ..."

Entä, miten alkuperäisestä ”Jeesus Messiaan nimeen” kastamisesta ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” kastamiseksi muutettua kastekaavaa alkukirkon aikana tosiasiassa käytettiin?

Kaikille valistuneille kristityille (uskonsuuntaan katsomatta) on syytä valaista sitä ilmiselvää tosiasiaa, ettei tuota kolminaisuuskaavan muotoon muutettua kristillistä kastekaavaa suinkaan kastettaessa toteutettu vain sanat ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” ääneen lausuen.

Kun kolminaisuusopin mukainen kastekaava ensimmäisen ja toisen kristillisen vuosisadan vaihteessa otettiin käyttöön, sen käyttö syrjäytti alkuperäisen, kastettaessa ”Herra Jeesus Messiaan” nimeen ääneen lausutun kastekäytännön. Silti tämän kolminaisuuskaavan mukaisessa kastekäytännössä säilyi alkuaan myös ”Herra Jeesus Messiaan” nimen ääneen lausuminen kastettaessa, kuten Hippolytoksen kirkkojärjestyksen mukainen kastekaava selvästi osoittaa.

Tällöin näet Matteuksen evankeliumin kolminaisuuskaavan mukaisessa kastekaavassa ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” esiintyvä ”nimeen”- sana ymmärrettiin kolmea eri erisnimeä koskevaksi, vaikka sana itse Matteuksen evankeliumin tekstissä esiintyykin yksikössä, viitaten kaavassa esiintyviin yleisnimiin.

Tämä käy ilmi Hippolytoksen kirkkojärjestyksen mukaisesta kastekaavasta, joka alkuaan kirjoitettiin jo 200- luvun alkuvuosina tai vuosikymmeninä nykyiseen muotoonsa. Kirkkojärjestyksen pykälä 21 joka kuvaa ”pyhän kasteen toimittamista”, kertoo kastettavien kastamisesta näet seuraavaa:

”Tällä tavalla tulee hänet (= kastettava) lähettää vaatteetta (= alastomana) veden luona seisovan piispan tai papin luo, joka sitten toimittaa kasteen. Diakoni laskeutukoon samalla tavalla (veteen) hänen kanssaan. Kun kastettava on laskeutunut veteen, kasteen toimittaja asettakoon kätensä hänen ylleen ja sanokoon näin: `Uskotko Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen?´ Ja kastettava sanokoon: `Uskon´. Ja heti pappi pankoon kätensä tämän pään päälle ja kastakoon hänet.

Sen jälkeen papin tulee sanoa: `Uskotko Kristukseen Jeesukseen, Jumalan Poikaan, joka on syntynyt Pyhästä Hengestä ja Neitsyt Mariasta, ristiinnaulittu Pontius Pilatuksen aikana, kuollut ja haudattu, noussut kuolleista kolmantena päivänä, elävänä kuolleiden joukosta, noussut ylös taivaisiin, istuu Isän oikealla puolella ja on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita?´ Ja kun kastettava on sanonut `uskon´, hänet kastettakoon toisen kerran.

Pappi sanokoon edelleen: `Uskotko Pyhään Henkeen ja pyhän kirkon ja ruumiin ylösnousemukseen?´ Kastettava sanokoon: `Uskon´. Ja niin hänet kastettakoon kolmannen kerran.”

(Hippolytoksen kirkkojärjestyksen koko kastamista koskeva teksti on luettavissa muun muassa Antti Laadon kirjasta, nimeltään: ”Kaste kirkon alkuaikoina” (sivulta 9. sivulle 20.)

Kommenttini edelle lainatun johdosta:

Lienee selvää, että jos ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” kastaminen ymmärretään siten toteutettavaksi, miten se on ymmärretty ja kasteet toteutettu edellä lainatussa Hippolytoksen kirkkojärjestyksen ”pyhän kasteen toimittamista” koskevassa ohjeessa, ei ole ollenkaan epäselvää, etteikö myös ”Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen” kastaminen tällä tavalla toimittaessa, olisi kastekäytännössä säilynyt ja täysin pätevä.

Herramme Jeesus Messiaan nimi lausuttiin näet kasteen toimittajan kysymyksessä ääneen, ja kun kastettava toistamiseen vastasi uskovansa kastajan juuri edellä julki lausumiin, Herramme Jeesuksen nimeä ja Hänen toteuttamaansa syntien sovitushistoriaa kuvaaviin sanoihin, hänet painettiin kasteveteen kastajan toimesta toisen kerran.

Valitettavasti kirkot eivät enää pitkään aikaan ole noudattaneet Matteuksen evankeliumin tekstin mukaista ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” suoritettavaa kastekäytäntöä Hippolytoksen kirkkojärjestyksen kastetta koskevan ohjeen mukaisesti. Kirkkojen kastajat ovat tyytyneet vain lausumaan sanat: ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” ääneen, samalla kun ovat painaneet kastettavan kolmasti veden alle, tai kauhoneet hänen päähänsä kolme papillista kämmenellistä vettä.

Näin he ovat ottaneet käyttöön kastekäytännön ”ei kenenkään nimeen”, lausumatta julki sen enempää Kaikkivaltiaan Isän Jumalan, kuin Kristuksen Jeesuksen, Jumalan Pojankaan nimeä.

*

Päivityslisäys tähän väliin:

Tämän seuraavan nettiosoitteen avattuasi löydät "kasteopetus"- artikkelin, jonka eräänä osana on otsikko "Kaste Jeesuksen nimeen", ja jonka otsikon jälkeisen tekstin myös nettiosoitteen jatkoksi lainaan:

" http://www.tulta.net/Pelastus/kasteopetus.htm#k "

11. Kaste Jeesuksen nimeen

Kristillisyys jakautuu kasteen ottamisen suhteen myös siinä, että pitääkö kaste ottaa Jeesuksen nimeen vai Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Suomessakin on esiintynyt uutta "karismaattista" opetusta, että uskovien pitäisi ottaa ns. kolminkertainen upotuskaste.

Monet muotokristilliset perinnäissääntöihin nojaavat kirkkokunnat valelevat (roomalaiskatoliset ja luterilaiset) tai upottavat (kreikkalaisortodoksit) lapsia "Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" kolme kertaa. Jotkut varhaisemmat herätyssaarnaajat ovat kannattaneet kolminkertaista kastetta palvelutyössään ja julistuksessaan. Heidän voitelunsa salaisuus ei kuitenkaan ollut tämä, vaan antautuminen syvällisesti kuolemaan pois synnistä ja vanhasta ihmisestä, jotta uusi elämä Jeesuksessa ilmestyisi.

Raamatun opetukset johtavat meidät ymmärtämään KASTEEN JEESUKSEEN OLEVAN OIKEA JA RIITTÄVÄ. Tämän ymmärtämiseksi meidän on tarkasteltava ns. suuren lähetyskäskyn alkuperäistä sisältöä Matt. 28:19-20 jakeissa. Laaja joukko Raamatun tutkijoita on sitä mieltä, että näiden jakeiden sisältöä on muutettu Roomassa n. 200-luvulla. Ongelmana väärennöksen korjaamiseksi on se, että vuonna 301 keisari Diocletianus poltti Rooman kirkot ja niiden mukana tuhoutuivat vanhimmat Matteuksen evankeliumin alkuperäiset tekstit. Jäljelle jäivät vain myöhemmät kopiot, joihin oli jo liitetty tämä väärennös. Mutta asiaa huolellisesti tarkastelemalla jokainen voi saada varman käsityksen alkuperäisestä sisällöstä.

Alkuperäisestä muutettu sanamuoto kuuluu suomalaisessa Raamatussa näin:

Matt. 28:19-20: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

Mutta esimerkiksi Antiokian piispa Eusebiuksen kirjeissä (noin 20 löydetty) tämä kohta kirjoitetaan näin:

"MENTYÄNNE TEHKÄÄ OPETUSLAPSIKSI KAIKKIA KANSOJA MINUN NIMESSÄNI OPETTAEN HEITÄ PITÄMÄÄN KAIKKI, MITÄ MINÄ MÄÄRÄSIN TEILLE."

Kansainväliset Raamatun tutkijat ovat esittäneet mm. seuraavia perusteluja sille, että nykyraamatun jakeet eivät esiinny alkuperäisenä, vaan siihen on tehty tarkoitushakuinen lisäys Rooman kirkon toimesta:

Apostoliselta ajalta olevat dokumentit puhuvat kasteopetuksen välttämättömyydestä ennen kasteen ottamista ja osoittavat, että uskovia kastettiin upotuskasteella Jeesuksen nimeen.

Historiallinen aineisto osoittaa, että apostolisena aikana ja jonkin aikaa sen jälkeen uskovia kastettiin Jeesuksen nimeen nimenomaan aikuiskasteella. Kastekäytäntö alkoi muuttua noin 100 jKr., jolloin yleistyi sekä lapsikaste että kolminkertainen kaste.

Vuonna 148 Justinus marttyyri kirjoitti kirjeessään keisari Antonius Piukselle, että heidän joukossaan on sellaisia, jotka on jo lapsena tehty Jeesuksen opetuslapsiksi. Samassa kirjeessä hän kuitenkin selittää, että he pitävät tärkeänä opettaa kasteesta, paastota ja rukoilla ennen kuin se otetaan uskossa Jeesuksen nimeen.

Jotkut Suomen luterilaisen kirkon teologitkin tunnustavat, että apostolisena aikana oli voimassa yksi kaste Jeesuksen nimeen, mutta sitä täydennettiin ja muunneltiin myöhemmin. Heidän mukaansa kaste Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen on "täyteläisempi"!

Raamatussa ei mainita kenenkään apostoleista kastaneen muuten kuin Jeesuksen nimeen. Ei ole yksinkertaisesti mahdollista, että apostolit olisivat kymmenen päivää Jeesuksen taivaaseen astumisen jälkeen alkaneet toimia vastoin Jeesuksen opetusta.

Kaste Jeesukseen on julistus samaistumisesta Jeesuksen opetuksiin, persoonaan ja lupauksiin. Me voimme samaistua ja Raamattu kehottaakin meitä samaistumaan Jeesukseen. Mutta kuka voi ajatella samaistuvansa Jumalaan Isään, jota kukaan ihminen ei ole nähnyt? Tai kuka voi ajatella samaistuvansa Pyhään Henkeen, joka on henki ilman ruumiillista olemusta?

Britannica Encyclopedia sanoo, että kastekaava muuttui Jeesuksen nimeen kastamisen sijasta muotoon Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen toisella vuosisadalla katolisen kirkon toimesta.

Canney Encyclopedia of Religion sanoo, että alkuseurakunta kastoi aina Herran Jeesuksen nimeen siihen asti, kun kolminaisuusoppi kehittyi 200-luvulla.

Catholic Encyclopedia tunnustaa, että katolinen kirkko muutti kastekäytäntöä.

Hastings Encyclopedia of Religion sanoo, että kristillinen kaste toteutettiin "Jeesuksen nimeen" Justinus marttyyrin aikoihin asti, jolloin alettiin kastaa kolminaisuuden nimeen. Tämä lähde sanoo myös, että "nimi" merkitsi siihen aikaan samaa kuin "persoona". Maksut suoritettiin jonkin henkilön nimissä viitaten omistusoikeuteen. Tämän vuoksi ymmärrettiin, että se, joka oli kastettu Jeesuksen nimeen, oli tullut Hänen henkilökohtaiseksi omaisuudekseen.

Ilmaisu "Jeesuksen nimessä" tarkoittaa Hänen valtuutuksellaan, Hänen voimansa kautta, Hänen opetustensa mukaan ja Hänen esimerkkinsä, sovitustyönsä ja nykyisen hallintovaltansa perusteella. Apostolit toimivat tämän opetuksen mukaisesti ja niin meidänkin tulee tehdä.

Ap. t. 2:38: Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

Ap. t. 19:2-6: Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan." Ja hän sanoi: "Millä kasteella te sitten olette kastetut?" He vastasivat: "Johanneksen kasteella." Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen." Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen. Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat.

Alkukreikassa sana 'nimeen' on ilmaistu sanalla 'onoma', joka tarkoittaa 'nimi', 'arvovalta', 'luonne'. 'Onoma' tarkoittaa tavanomaisen nimen ohella kaikkea, mitä nimen kattama persoona on: ajatukset, tunteet, arvovallan, kiinnostuksen, opetukset, käskyt, ainutlaatuisuuden, teot jne. Sanamuoto JEESUKSEN NIMEEN tarkoittaa Jeesuksen ilmoituksen, Jeesuksen pelastustyön ja Hänen persoonansa vastaanottamista sekä Häneen liittymistä Jumalan valtakunnan suunnitelman mukaisesti.

*

Toistetaanpa faktaa:

MARKUKSEN EVANKELIUMIN LÄHETYSKÄSKY

Markuksen evankeliumin lopusta kirkkoisät Eusebius ja Hieronymus vakuuttivat, että evankeliumi useimmissa käsikirjoituksissa päättyi luvun 16 jakeeseen kahdeksan. Tästä 16 luvun lopusta kirjoitti E. G. Gulin Markuksen evankeliumin selitysteoksessaan: "Markuksen tekstiin on toisen vuosisadan puolivälissä lisätty jakeet 9-20, jotka puuttuvat parhaista käsikirjoituksista. Perimätieto esittää niiden kirjoittajaksi vähäaasialaisen presbyteeri Aristionin, joka – niin kuin marginaali osoittaa - on suorittanut työnsä muuta Ut: llista ainesta apunaan käyttäen. Kaiken loppuun on tullut vielä myöhempi lisäys."

Muuan Armenialainen käsikirjoitus sisältää maininnan, että Aristion todellakin olisi kirjoittanut mainitut jakeet. Samanlainen teksti esiintyy kuitenkin myös eräässä "Nikodemuksen evankeliumi" nimisessä apokryfisessä tekstissä, joka tunnetaan myös nimellä: "Pilatuksen teot." Tätä teksti kuuluu:

"Muuan Finees, pappi, ja opettaja Adas ja leviitta Haggai tulivat Galileasta alas Jerusalemiin ja selittivät synagoogan esimiehille ja papeille ja leviitoille: ``Olemme nähneet Jeesuksen ja hänen oppilaansa istumassa Mamilkh-nimisellä vuorella, ja hän sanoi oppilailleen: `Menkää koko maailmaan ja saarnatkaa koko luomakunnalle: Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, tulee tuomituksi. Nämä merkit seuraavat niitä jotka uskovat: Minun nimessäni he karkoittavat pahoja henkiä, he puhuvat uusilla kielillä, he nostavat käsin käärmeitä, ja vaikka he joisivat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita. Sairaitten päälle he panevat kätensä, ja ne paranevat.` Jeesuksen vielä puhuessa oppilailleen, näimme, että hänet otettiin taivaaseen."

Eräissä 7-9 vuosisadan käsikirjoitusjäljennöksissä (099, 0112, 019, 014) on jakeitten 9 - 20 tilalla lyhyempi loppu: "Mutta he ilmoittivat lyhyesti kaikki, mitä oli säädetty Pietarin ympärillä oleville. Mutta sen jälkeen myös itse Jeesus lähetti heidän kauttaan ikuisen pelastuksen pyhän ja katoamattoman julistuksen idästä länteen asti."

Neljänneltä tai viidenneltä vuosisadalta peräisin oleva käsikirjoitusjäljennös 032 esittää 14-15 jakeiden välillä seuraavan tekstin: "Mutta he puolustautuivat, sanoen: `Tämä laittomuuden ja epäuskon aikakausi on Saatanan vallassa, joka ei salli henkien saastuttaman käsittää Jumalan totuutta ja voimaa. Sen tähden (he sanoivat Kristukselle), anna vanhurskautesi jo ilmestyä.` Mutta Kristus vastasi heille: `Saatanan valtavuosien määrä on täyttynyt, mutta tulossa on muuta kauheaa. Ja minut on annettu alttiiksi kuolemaan niiden syntiä tehneiden puolesta, jotka kääntyvät totuuteen, ja eivät enää tee syntiä, jotta he saisivat periä vanhurskauden taivaallisen, hengellisen ja katoamattoman kirkkauden.`"

Markuksen evankeliumin nykyiset loppujakeet esiintyvät Codexeissa Alexandrinus, Efraemi rescriptus, Besae Cantabrigiensis, sekä käännöksissä Vulgata, Pesitto, ja Syrus Curetonianus. Jakeet puuttuvat arvovaltaisista käsikirjoituksista, Codexeista  Vaticanus ja Sinaiticus. Kun olemme tähän mennessä käyneet läpi sekä Matteuksen että Markuksen evankeliumeissa esiintyvät lähetyskäskyt, olemme joutuneet toteamaan, ettei kummankaan evankeliumin alkuperäisessä tekstissä ole esiintynyt Jeesuksen antamaa suusanallista kastekäskyä. Kummassakin evankeliumissa nykymuodossaan esiintyvät kastekäskyt ovat ilmeisen selviä myöhempiä lisäyksiä.

Juuri näiden evankeliuminen nykymuotoisia kastekäskyjä Eduard Lohse tarkoittaa, kirjoittaessaan "Uuden testamentin sanoma" - kirjassaan:

"Ns. kastekäsky ei voi antaa mitään tietoa kristillisen kasteen historiallisesta alkuperästä (Matt.28:19 s. Mark.16:15 s.)"

Vaikka Markuksen evankeliumin lähetyskäskyn sisältämä kastekäsky ei voi epäaitoutensa tähden antaa mitään tietoa kristillisen kasteen historiallisesta alkuperästä, se antaa silti tietoa siitä, mitä toisen vuosisadan puolivälin aikaisessa kristillisyydessä kasteen ymmärrettiin merkitsevän. Markus 16:15-16 sanoo:

"Kai eipen autois, Poreuthentes eis ton kosmon hapanta

"Ja hän sanoi heille: "Mentyänne kaikkeen maailmaan

keeryksate to euanggelion pasee tee ktisei.

julistakaa evankeliumia kaikelle luomakunnalle.

ho pisteusas kai baptistheis sootheesetai, ho de apistheesas,

Joka tulee uskovaksi ja tulee kastetuksi, hän on tuleva pelastumaan, mutta joka ei tule uskovaksi,

katharistheesetai."

hänet tullaan tuomitsemaan."

Tekstissä "ho pisteusas" on aktiivin aoristin partisiippimuoto, merkiten siis uskoon tulemista. "baptistheis" -sana on aoristin passiivin partisiippimuodossa, ja merkitsee siis kastetuksi tulemista. "sootheesetai" on futuurin passiivimuodossa, merkiten siis tulevaisuudessa pelastetuksi tulemista.

Meidän maassamme kirkon lapsikastekäytännön puolustamiseen vihkiytyneet teologit yrittävät hinnalla millä hyvänsä hävittää edellä lainatun tekstin selvän merkityksen. Esimerkkinä Uuras Saarnivaara, joka korjaus- ja selitysraamattunsa alaviitteessä kirjoittaa:

"Sanat `uskoo`(pisteusas) ja `kastetaan`(baptistheis) ovat kumpikin aoristissa (part.) ja sana `pelastuu`(sootheesetai) futuurissa. Tarkempi käännös on:`Joka on tullut uskoon ja saanut kasteen on pelastuva, mutta joka ei ole tullut uskoon, se tullaan tuomitsemaan kadotukseen (katakristheesetai,  pass. fut.)"

Tämän edellä lainatun tunnustettuaan Saarnivaara kuitenkin jatkaa:

"Jeesus ei tässä säädä uskoon tulemisen ja kasteen aikajärjestystä,... ... Ratkaisevaa ei ole näiden kahden aikajärjestys, vaan se, että henkilö on kastettu ja tullut uskoon, tullut uskoon ja kastettu, olipa järjestys kumpi tahansa. ..."

Kuinka ilahduttavaa onkaan edellä lainatun Saarnivaaran suorittaman tekstin merkityksen tarkoitteellisen ja ilmeisen vääristelyn jälkeen lainata tämänkin tekstin edessä rehellistä teologia, Eduard Schweizer:iä. Schweizer kirjoittaa Markuksen evankeliumin selitysteoksessaan 16 jaetta (sivu 244) selittäen:

"Kuten kohdassa Mt 28:16-20 tässäkin jakeessa viitataan kasteeseen. Paljon selvemmin kuin Matteuksella se ymmärretään uskon ilmaisuksi. Jakeen loppuosan negatiivisessa muotoilussa mainitaankin ainoastaan epäusko, ei kasteen puuttumista. Käytetyt kreikankieliset verbinmuodot tarkoittavat kummassakin tapauksessa sitä hetkeä, jolloin ihminen on perustavaa laatua olevalla tavalla tullut uskoon tai vastaavasti tehnyt ratkaisunsa epäuskon puolesta."

LUUKKAAN EVANKELIUMIN LÄHETYSKÄSKY

Luukkaan evankeliumin lähetyskäsky löytyy luvun 24 jakeista 45-49. Keskeiset jakeet ovat 45-47, jotka kertovat meille, mitä Luukkaan mukaan tuli saarnata: "Silloin hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoituksia. Ja hän sanoi heille, että: "Näin on Kristuksen kirjoitettu kärsivän ja ylösnousevan kuolleista kolmantena päivänä, ja saarnattavan hänen nimessään mielenmuutosta, syntien anteeksiantamiseksi, kaikille kansoille. He alkavat Jerusalemista. ..."

Luukkaan lähetyskäskyn painopiste on saarnaamisessa. Mielenmuutosta eli parannusta tulee saarnata Jeesuksen nimessä kaikille kansoille. Tämä mielenmuutos on syntien anteeksisaamisen edellytys. Teksti ei sen sijaan sisällä mitään Herran suusanallista käskyä kastaa vedessä. Kuitenkin kasteen voidaan silti olettaa sisältyvän sanoihin "hänen nimessään", mutta tällöin se tarkoittaa mielen muutoksen osoittamisen yhteydessä tapahtuvaa Jeesuksen nimeen kastamista.

Luukkaan mukaista lähetyskäskyä tarkasteltaessa on huomioitava myös Apostolien tekojen teksti 1: 4 - 8. Keskeinen jae on 5, joka kuuluu: "Sillä Johannes tosin kastoi vedellä, mutta teidät tullaan kastamaan Pyhässä Hengessä, ei jälkeen monien näiden päivien." Tässä Apostolien tekojen kohdassa näyttää vesikaste olevan syrjäytymässä Pyhässä Hengessä kastamisen tieltä. Kun kuitenkaan ei näin tapahtunut, vaan vesikastekin jäi seurakuntaan käyttöön, täytyy jakeen korostaa vain Pyhässä Hengessä kastamisen merkittävyyttä vesikasteen rinnalla.

Luukas myös kertoo, että Korneliuksen kodissa pitämässään saarnassa (Apt.10:34-43) Pietari viittasi Herran antamaan saarnakäskyyn (jae 42):

”Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleiden tuomariksi. …”

On huomion arvoista, että tässä Pietarin saarnassa mainittu ylösnousseen Herran saarnakäsky koski vain yhtä kansaa, eli vain juutalaisia. Olisiko tämä Pietarin puheessa yksikössä esiintyvä `kansa´ - sana siis vihje siitä, että vaikka varsinaisen lähetyskäskyn sanat puhuvat monikossa `kaikista kansoista´, ne olisi alkuaan ymmärretty väärin, eli koskemaan vain hajaannuksessa eli kaikkien kansojen keskuudessa elävää yhtä kansaa, juutalaisia?

On myös merkille pantavaa, ettei pakanain apostoli Paavalikaan suinkaan vedonnut mihinkään selvään lähetyskäskyyn, jossa lähetyskäskyssä olisi selvästi ilmaistu Herran antamana käsky viedä evankeliumi kaikkien pakanakansojenkin jäsenten ulottuville. Sen sijaan apostoli Paavali vetosi efesolaisille kirjoittamassaan kirjeessä ”salaisuuteen” (3:3) jonka salaisuuden sisältö oli ”ilmestyksen kautta” tehty Paavalille tiettäväksi.

Samassa kirjeessä Paavali kahta jaetta myöhemmin (3:5) kirjoittaa kristillisen seurakunnan apostoleista ja profeetoista, joille ”nyt Hengessä on ilmoitettu” tämä sama Kristuksen salaisuus. Seuraavassa jakeessa (3:6) Paavali sitten kertoo tuon itse ilmestyksen kautta tiedoksi saamansa ja muille apostoleille Hengessä ilmoitetun salaisuuden tarkan sisällön:

”…että pakanatkin ovat kanssaperillisiä ja yksi ruumis ja osalliset lupaukseen Kristuksessa Jeesuksessa evankeliumin kautta,…”

 LÄHETYSKÄSKY JOHANNEKSEN MUKAAN

Johanneksen evankeliumin mukainen lähetyskäsky rajoittuu sanoihin (Joh20:21-22): "Ja (Jeesus) jälleen sanoi heille: `Rauha teille: kuten Isä lähetti minut, myös minä lähetän teidät.` Ja tämän sanoen hän puhalsi ja sanoi heille: `Ottakaa Pyhä henki: Joiden synnit te päästätte, ne on päästetty heille, joille ne pidätätte, ovat pidätetyt heille.`" Havaitsemme, ettemme Johanneksen evankeliuminkaan tekstistä löydä Herran suusanallista käskyä vedellä kastamiseen. Ja kuitenkin juuri Johannes on tallettanut Herran sanat Nikodeemukselle, vedestä ja Hengestä syntymisen välttämättömyydestä.

Koska mitään suusanallista erillistä kastekäskyä Herra ei näytä antaneen, ratkaisun täytyy löytyä siitä käytännöstä, josta Johannes tässä samassa evankeliumissaan kertoo (3:22-26, 4:2.):

" Näiden jälkeen meni Jeesus ja hänen oppilaansa Juudean maahan, ja viipyi siellä heidän kanssaan ja kastoi. Mutta oli myös Johannes kastamassa Ainoonissa, lähellä Saleimia, koska paljon vettä oli siellä, ja he tulivat saapuville ja heidät kastettiin: sillä Johannesta ei oltu vielä heitetty vankeuteen. Niin Johanneksen oppilaiden toimesta syntyi väittely juutalaisen kanssa puhdistuksesta. Ja he tulivat Johanneksen luo ja sanoivat hänelle: `Rabbi, joka oli sinun kanssasi toisella puolella Jordanin, hän josta sinä olet todistanut, katso! hän kastaa ja kaikki menevät hänen tykönsä.` - Kun siis Jeesus sai tietää fariseusten kuulleen, että Jeesus useampia oppilaita tekee ja kastaa kuin Johannes :- vaikkakaan Jeesus itse ei kastanut vaan hänen oppilaansa -"

Näistä Johanneksen evankeliumin kohdista näemme, että Jeesus alkoi jo lihassa vaelluksensa päivinä kastattaa oppilaillaan kääntyviä. Johannes alkoi ensin toimia, ja kastoi sitten Jeesuksenkin ja eräät hänen seuraajistaan. Hetken kuluttua Jeesus alkoi toimia Johanneksen rinnalla, kastattaen mielenmuutokseen eli opetuslapsiksi taipuvia. Joh.4:1 kertoo nimenomaan, että sekä Johanneksen että Jeesuksenkin suorittama kaste oli oppilaaksi eli opetuslapseksi tekemisen kaste. Sekä Johanneksella että Jeesuksella oli oma oppilasryhmänsä, ja näitä oppilaita tehtiin kastamalla.

On siis ilmeisen selvää, ettei Jeesus ylösnousemuksensa jälkeen antanut mitään suusanallista käskyä kastaa ketään vedellä. Hän käski ainoastaan saarnaamaan hänen nimessään hyvää uutista ja mielenmuutosta syntien anteeksi saamiseksi. Hän käski myös tekemään mielenmuutokseen suostuvat oppilaikseen, ja opettamaan heitä nimessään hänen käskyjensä pitämiseen. Oppilaaksi tekemiseen kun oli kuulunut koko ajan myös oppilaaksi suostuvien kastaminen, siitä ei tarvinnut erikseen mainita. Lähetyskäskyn jälkeen tuli aikaisempaan kastekäytäntöön verrattuna lisää vain toimituksen yhteydessä Jeesuksen nimen ääneen lausuminen. Tästä Eduard Lohse kirjoittaa osuvasti (jo 1983 suomeksi ilmestyneessä kirjassaan Uuden testamentin sanoma, sivulla 96):

"Alkukristillinen kaste edellyttää Johanneksen kastetta, ja jatkaa sitä kristillisesti tulkittuna. Tästä historiallisesta yhteydestä ei ole epäilystä. ... Kristillisen kasteen ja Johanneksen kasteen välinen yhteys näkyy siinä, että molemmat suoritetaan syntien anteeksiantamiseksi (Mark.1:4, par: Apt.2:38), joskin syntien anteeksiantamus ymmärrettiin eri tavoin. ... Kutsu kääntymykseen, vesikaste ja sanonta `syntien anteeksiantamiseksi` ovat siis yhteisiä Johanneksen kasteelle ja alkukristilliselle kasteelle. Sen sijaan kristillinen kaste erottuu Johanneksen kasteesta Jeesuksen nimen lausumisen, syntien anteeksiannon tässä ja nyt tapahtuvan omistamisen sekä hengen lahjan puolesta."

Samassa Eduard Lohsen kirjassa kerrotaan sivulla 106 seuraavaa:

”Teologinen perustelu lähetystyölle kansojen parissa esitettiin ylösnousseen Herran käskyn muodossa: korotettuna hän on koko maailman Herra ja lähettää omansa kaikkien kansojen luokse (Matt. 28: 16 -20 ). Jos maanpäällisen Herran tehtävä olikin rajoittunut vain Israeliin, korotettu Kristus antoi oppilailleen ohjeen mennä kaikkeen maailmaan. Tällaista lähetyskäskyä ei seurakunnalla alussa vielä ollut; siinä heijastuu hellenististen juutalaiskristillisten ryhmien oivallus, jolle he saivat muidenkin hyväksynnän.”

Kirjansa sivulla 97 Eduard Lohse peittelemättä sanookin:

”Ns. kastekäsky ( Matt. 28: 19 s.; Mark. 16:15s. ) ei voi antaa mitään tietoa kristillisen kasteen historiallisesta alkuperästä. Sen sijaan siinä käy ilmi, että seurakunta vetoaa toimintansa tueksi ylösnousseeseen Herraan, jonka nimessä se ymmärtää saaneensa julistus- ja kastamistehtävän. Matteuksen evankeliumin lopun muotoilu on osaksi peräisin varhaisen seurakunnan liturgisista ilmauksista, mutta osaksi se on evankelistan omaa käsialaa, kun hän vielä kerran pyrkii korostamaan Jeesuksen opetuksen merkitystä hänen opetuslapsilleen.”

Samalla linjalla on myös professori Lars Aejmaelaeus Kristinuskon synty -kirjansa sivulla 223, kirjoittaessaan:

”Matteuksen kastekäsky heijastaa siis kyllä hyvin varhaista kristillistä vakaumusta asiasta, mutta tapa, jolla se voidaan yhdistää nimenomaan ylösnousseen Jeesuksen säätämyksiksi, jää historiallisessa katsannossa epäselväksi. Jonkinlainen historiallinen yhteys kristillisellä kasteella on ollut Johannes Kastajan liikkeen piirissä harjoitettuun kastetoimintaan.

Johanneksen evankeliumissa kerrotaan kohdassa, jonka varsinaisena aiheena on Jeesuksen ja Johannes kastajan suhde, että jo Jeesuksen maanpäälliseen toimintaan olisi kuulunut ihmisten kastaminen.(Joh.3:22)., mikä tosin vähän myöhemmin torjutaan toteamuksella `Jeesus sai tietää fariseusten kuulleen, että hän kokosi ympärilleen enemmän opetuslapsia ja kastoi useampia kuin Johannes – tosin hän ei itse kastanut, vaan hänen opetuslapsensa´ (Joh.4:1-2).

Ehkä neljäs evankelista tarjoaa meille tässä historiallisesti luotettavan tiedon, jonka mukaan kristillinen kaste perustui jo Jeesuksen ja hänen opetuslastensa toimintaan, joka liittyi siihen läheiseen yhteyteen joka hänellä oli Johannes Kastajaan. Joka tapauksessa kaste on ollut alusta alkaen mukana kristillisessä uskossa ikään kuin porttina, josta kaikkien oli käytävä sisälle päästäkseen seurakunnan jäseniksi ja osallisiksi Kristuksessa olevasta pelastuksesta.”

Suomessa vaikuttaa myös kansainvälinen kristillinen yhteisö, joka on tietoisesti luopunut kasteen toimittamisesta oman toimintansa puitteissa. Jos näet Kimmon Ketolan vuonna 2008 ilmestyneen kirjan ”Uskonnot Suomessa” tieto sivulla 101 pitää paikkansa, Pelastusarmeijan väki on luopunut kastekäytännöstä kahdesta syystä. Kirja näet kertoo:

”Kasteesta luopumista perusteltiin sillä, että Uuden testamentin mukaan tärkein kaste on Pyhän Hengen kaste ja että Jeesus ei säätänyt vesikastetta eikä velvoittanut seuraajiaan toimittamaan sitä. …”

Lainauksen ilmaisu ”…Jeesus ei säätänyt vesikastetta eikä velvoittanut seuraajiaan toimittamaan sitä…” viestii siitä, että Pelastusarmeijan väki on ollut tietoinen Matteuksen ja Markuksen evankeliumeissa nykyään esiintyvien kastekäskyjen epäperäisyydestä.

Ajankohtainen päivityslisäys:

Minulta on kysytty tämän tekstini johdosta seuraava (kahteen osaan jakamani) kysymys:

"Mitenkä ovat nämä lähetyskäskyt?

Matteus: ``menkää...kaikki kansat´´

Markus: ``menkää kaikkeen maailmaan´´

Luukas: ``parannusta...kaikille kansoille"

Vastaukseksi kirjoitin suurin piirtein seuraavaa:

On merkille pantavaa, että Markuksen evankeliumi, jonka tekstiä pidetään oppineiden taholla varmuudella Raamattumme evankeliumien teksteistä vanhimpana, loppuu alkuperäisessä muodossaan 16 luvun jakeeseen 8. Tästä voidaan päätellä, ettei Matteuksen evankeliumista löytyvä `kaikkeen maailmaan´ ja `kaikkiin kansoihin´ kohdistuva lähetyskäsky olisi sekään alkuunkaan kirjaimellisesti aitoperäinen, Jeesuksen suusta lähtenyt.

Tällöin voidaan myös ajatella, että kun Herra antoi `parannuksen pakanoille elämäksi´, tämä tapahtui vasta silloin kun Pietarin johdatettiin ilmestyksen kautta Korneliuksen kotiin.

On myös merkille pantavaa, ettei Johanneksen lähetyskäskykään (20: 21-23) ota ollenkaan kantaa siihen, mihin ja keiden luo oppilaiden pitäisi mennä.

Sen sijaan Luukas kertoo selvemmästä lähetyskäskystä (24: 46-49), jonka mukaan olisi saarnattava kaikille kansoille, mutta kuitenkin `alkaen Jerusalemista´ eli siis omasta kansasta.

Lisäksi heidän tuli `pysyä Jerusalemissa´ ja odottaa ennen mihinkään lähtöään Pyhän Hengen tuloa.

Myös Apostolien teot osassa Luukas korostaa samoja seikkoja (1: 4-8): Voiman odottamista ja Jerusalemissa pysymistä, kuten sitäkin, että tulevan todistajan työn tuli alkaa Jerusalemista, jatkua Juudeassa, sitten Samariassa, ja sitten vasta levitä `maan ääriin saakka´.

Kun seurakunta alkoi helluntaitapahtumien jälkeen lisääntyä tuhansilla henkilöillä, oli tästä joukosta lopulta vain pieni osa niitä, jotka olivat olleet henkilökohtaisesti ylösnousseen Jeesuksen lähetyskäskyä kuulemassa.

Niillekin, jotka olivat sen kuulleet, ei ollut itsestään selvää, millä tavalla ja missä puitteissa hyvä sanoma piti pakanoille aikanaan viedä.

Todennäköisesti Pietarikin oli ennen Korneliuksen kotiin johdatustaan siinä luulossa, että pakanoille kyllä tullaan vielä viemään evankeliumi, mutta hän saattoi olettaa, että pakanoista tulisi ensin tehdä juutalaisuuteen käännynnäisiä ja sitten vasta kristittyjä. Tämän hänen harhaluulonsa Herra hänelle antamillaan ilmestyksillä romutti.

Kaiken kaikkiaan, alkuseurakunta odotti selvästi ylösnousseen Herran ja Pyhän Hengen johdatusta ja avausta lähetystyön vaiheisiin. Ja tulihan sitä johdatusta. Ensin helluntai seurauksineen Jerusalemissa, sitten Filippus, Pietari ja Johannes Samariassa, sen jälkeen Pietari Korneliuksen kodissa, sitten Paavalin kutsumus ja asettaminen pakanain apostoliksi, ja lopulta kyprolaiset ja kyrenelaiset miehet Antiokiassa.

Kaikille heille oli selviö se Paavalin käytännössä ja myös sanallisesti ilmaisema tosiasia, että `evankeliumi on Jumalan voima... ... ...juutalaisille ensin, sitten kreikkalaisille´.

Kysymyksen loppuosa kuului:

"Kuinka on mahdollista, että Pietari ei tiennyt näistä lähetyskäskyistä kun meni Kesareaan Korneliuksen talolle? Onko nyt niin, että nämä lähetyskäskyn sanat eivät olisikaan Jeesuksen lausumia sellaisina, kuin ne ovat nykyisissä muodossaan? Myös Paavali lähetysmatkoillaan ainakin aluksi näyttää lähes yksinomaan vierailevan juutalaisten synagogissa julistamassa Herran sanaa."

Vastaukseni kuului suurin piirtein seuraavasti:

Pietari kyllä oli Herran sanat kuulemassa, eikä varmaankaan ollut niitä unohtanut Korneliuksen kotiin menoonsa mennessä.

Sen sijaan siitä, mitä Herran sanat tosiasiassa merkitsivät ja miten ne toteutuvat, siitä Pietari saattoi olla pitkään epätietoinen.

Sen sijaan Matteuksen kertomasta perimätiedosta Luukas ei näytä tietävän mitään. Luukkaan mukaan oppilaiden tuli pysyä Jerusalemissa Hengen vuodatukseen asti.

Matteuksen mukaan oppilaiden tuli mennä Galileaan Herra kohtaamaan (26:32).

Tässä on selvää jännitettä Matteuksen ja Luukkaan välillä, etten sanoisi: `selvää ristiriitaa´,  ja historialliset tapahtumat mielestäni todistavat Luukkaan perinnetiedon puolesta.

On tietysti paljon ja rohkeasti sanottu, mutta edellä kertomani valossa koko Matteuksen evankeliumin perinne saattaa olla Galileaan menon ja Galileassa tapahtuneen Herran kohtaamisen osalta kokonaan epähistoriallinen (28: 16-20).

Juuri tähän tekstikohtaan sisältyvä kastekäskyn kolminaisuuskaava (siten ymmärrettynä ja toteutettuna kuin sitä yleensä ymmärretään ja toteutetaan) vain lisää koko tekstikohdan epähistoriallisuuden todennäköisyyttä. On siis mielestäni ainakin mahdollista, ja ehkä jopa todennäköistä, että myös käsky `kaikkien kansojen tekemisestä Jeesuksen opetuslapsiksi´ saattaa olla epäperäinen.

Ainakin se on epärealistinen: tässä armotalousajassa se ei toteudu.

Edellä sanottu käy vielä todennäköisemmäksi, jos sitä tarkastellaan Christensen - Göransson kirkkohistorian ensimmäinen osan sivujen 18 - 37 valossa. Kirkkohistoria näet selvästi osoittaa näillä sivuillaan, että alkuseurakunta rajoitti lähetystyönsä vain juutalaisiin, eikä täten näyttänyt olevan ollenkaan tietoinen Herran käskystä tehdä kaikki kansat opetuslapsikseen. Lainaan kirkkohistorian sivulta 22 vain muutamat sanat näytteeksi:

"Se seikka että rajoituttiin juutalaisiin, tuli näkyviin myös kirkon lähetystyössä. Siinä käännyttiin ainoastaan juutalaisten puoleen. Tämä aiheutui epäilemättä Jeesuksen opetuslapsilleen antamista konkreettisista ohjeista, ja siitä, että ajateltiin pakanakansojen tekevän suuren pyhiinvaelluksen Jerusalemiin Jumalan valtakunnan saapuessa."

Kristillinen kaste Johanneksen kasteen jatkona oli siis alkuaan mielenmuutoksen perustalle rakentuva opetuslapseksi suostumisen kaste. Kun joku, evankeliumia kuultuaan suostui mielenmuutokseen, merkitsi tämä samalla Jeesuksen oppilaaksi suostumista, ja näiden molempien seikkojen perusteella asianomainen kastettiin. Kaste tapahtui Jeesuksen nimeen, ja sitä ei suoritettu kenellekään ilman asianomaisen henkilökohtaista edellä käypää mielenmuutosta ja suostumusta.

Tämän tutkisteluosan lopuksi on syytä lainata Harri Heinon kirjasta "Mihin Suomi uskoo" (sivulta 93) löytyvää William Branhamin saarnaa:

"Tässä on allas täynnä vettä. Herra kutsuu tänään ulos kansan, joka kantaa hänen nimeään. Onko sinut jo kastettu Herran Jeesuksen nimeen syntien anteeksi saamiseksi? Kirjoituksista ei löydy jaetta eikä tietoa siitä, että joku elävän Jumalan seurakunnassa olisi kastettu Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Se on katolinen opinkappale eikä Raamatun opetusta. Sanon tämän syvästi murheellisena, mutta katsantokantani mukaan et ole kastettu ollenkaan jos ylläsi on lausuttu nuo kolme arvonimeä. Jeesus ei koskaan sanonut: `Käyttäkää näitä nimiä.` Niin ei ole tehty ainoassakaan Raamatussa kerrotuista kastetilaisuuksissa. Ne hyväksyttiin Nikean kirkolliskokouksessa. He ottivat nimen sijasta arvonimet. Sinä siis olet joko kastettu roomalaiskatoliseen opinkappaleeseen tai Herran Jeesuksen nimeen."

Tämän tutkistelunkin yhteydessä on jo käynyt ilmeisen selväksi, että Branham oli oikeassa. Aitoperäisistä kirjoituksista ei todellakaan löydy jaetta eikä tietoa siitä, että joku olisi siellä kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Jeesus ei myöskään ole (suuren todennäköisyyden mukaan) koskaan käskenyt käyttää näitä arvonimiä. Toivon näiden tosiasioiden saavan sijaa Jumalan kansan keskuudessa.

Sen ilmeisen tosiasian puolesta, jonka mukaan `Jeesus- nimeen kastaminen´ oli alkukristillisyyden aito alkuperäinen käytäntö, on myös muita todisteita.

Ebionit (köyhät) olivat aikoinaan erittäin varteen otettava juutalaisen alkukristillisyyden ryhmittymä. Heitä pidetään osaltaan sen Jerusalemin juutalaiskristillisen alkuseurakunnan jäsenten jälkeläisinä ja manttelin perijöinä, jotka ennen Jerusalemin hävitystä muuttivat Jerusalemista Bellaan. He syrjäytyivät myöhemmin kristillisyyden keskuksesta marginaaliryhmäksi, ja heidät tuomittiin myöhemmin valtauoman toimesta jopa kerettiläisiksi.

Ebionien käyttämästä kirjallisuudesta on latinankielisenä käännöksenä säilynyt myös alkuaan kreikaksi kirjoitettu kirja, nimeltään `Recognitiones´ (Tunnistamisia). Tämä Syyriassa tai Palestiinassa alkuaan kreikankielellä kirjoitettu kirja sisältää kohdassaan Rec.1,27-71 toisen teoksen, jota pidetään puolestaan noin vuosien 150 - 200 välillä kirjoitettuna `Jaakobin portaat´ (Anabathmoi Jakoobuu) nimisenä teoksena.

On huomion arvoista, että tämän `Tunnistamisia´ kirjaan sisältyvän `Jaakobin portaat´ - teoksen eräissä kohdissa ( Rec. 1,55.6;69.8;70.1) pidetään vahvasti esillä kristillistä, yhdellä upottamiskerralla suoritettavaa kastetta `Jeesuksen nimeen´ ja syntien anteeksiantamiseksi. (Katso Sakari Häkkinen: `Köyhät kerettiläiset´, sivu 252).

Edellä lainattu on lisätodisteena siihen ilmeiseen tosiasiaan, että juutalaiskristillisen alkuseurakunnan alkuperäinen kastekäytäntö säilyi nimenomaan vain myöhempien juutalaiskristittyjen keskuudessa aitona ja alkuperäisenä.

Jo tämän ensimmäisen osion lopussa sopii esittää lyhyt yhteenveto kristillisen kasteen todennäköisestä muutoshistoriasta.

Johannes Kastaja tuli saarnaamaan kääntymyksen kastetta Israelin kansalle. ’Johannes Kastaja sai itselleen seuraajia, joita nimitettiin hänen oppilaikseen / opetuslapsikseen.

Johanneksen evankeliumi kertoo Jeesuksen alkaneen jo lihassa vaelluksensa aikana tekemään myös itse itselleen oppilaita / opetuslapsia.

Johanneksen evankeliumi kertoo, että opetuslapsien tekemiseen kuului jo Jeesuksen toiminnassa kaste, vaikka Jeesus ei itse uusia opetuslapsiaan

kastanut, vaan kasteen heille suorittivat Jeesuksen aikaisemmat opetuslapset.

Yhdessäkään Raamattumme evankeliumeissa ei ole alkuaan ollut lähetyskäskyn yhteydessä kastekäskyä.

Matteuksen ja Markuksen evankeliumeista löytyvät kastekäskyt ovat kumpikin myöhemmin syntyneitä, myöhempien kristittyjen nykyiseen muotoonsa muokkaamia.

Matteuksen evankeliumin nykyinen kastekäsky kirjoitettiin ensin noin 100 luvulle ajoitettuun Didakhee - nimiseen kristilliseen tekstiin, josta se myöhemmin kopioitiin ja muokattiin Matteuksen evankeliumiin.

Matteuksen evankeliumin lähetyskäsky oli alkuaan sen muotoinen jota kirkkoisä Eusebius lainasi ennen Nikean kokousta omissa kirjoituksissaan kokonaista 21 kertaa.

Nykyinen Matteuksen kastekäsky esiintyi alkuaan noin 100 luvulla kirjoitetussa didakhee - nimisessä kirjoituksessa, ja josta kastekäsky siirrettiin Matteuksen lähetyskäskyn sisään ja muokattiin nykyiseen muotoon.

Yksi alkuperäistä lähetyskäskyä toistavista kohdista löytyy muuten luettavaksi myös suomeksi käännetystä Eusebiuksen kirkkohistoriasta.

Se mikä on erittäin merkittävä maininnan arvoinen seikka tuota alkuperäistä Matteuksen evankeliumin lähetyskäskyä koskien, on se, että siitä puuttui kokonaan sanallinen käsky kastaa, kuten muuten myös kaikista Raamattumme muista evankeliumeista.

Niinpä siis tuo alkuperäinen Matteuksen evankeliumin lähetyskäskykään ei ollut sellainen, millaisena se nykyään evankeliumissa esiintyy, vaan alkuperäinen teksti korosti opettamalla opetuslapseksi tekemistä:

”Mentyänne kaikkeen maailmaan, opetuslapseuttakaa kaikkia kansoja, minun nimessäni opettamalla heitä pitämään kaikki jotka minä olen käskenyt teidän pitää.”

Jo viime vuosisadan puolella eli siis jo vuosikymmeniä sitten kirjoitetusta kirkkomme papiston oppikirjasta, jonka Esko Haapa aikoinaan kirjoitti, eli Matteuksen evankeliumin selitysteoksesta löytyy tänäkin päivänä luettavaksemme selvitys siitä, miten tuo tekstin muutos nykyiseen muotoon tapahtui.

Kirja kertoo, että tekstistä poistettiin alkuperäiset sanat ”minun nimessäni”, eli kreikansanat εν τω ονοματι μου, ja tilalle pistettiin nuo nykyiset sanat ”kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”, eli kreikaksi βαπτιζοντες αυτους εις το ονομα του πατρος και του υιου και του αγιου πνευματος.

Alkuperäisen Matteuksen evankeliumin lähetyskäskyn mukaan kansojen jäsenten opetuslapseuttamista tuli siis toteuttaa vain opettamalla, ja tämä asetti aivan luonnolliset ikärajoitukset niille joita voitaisiin opettaa.

Onhan näet kaikille ymmärtäväisille täysin selvää, että sylivauva-ikäisille on turha julistaa, eli yrittää opettaa evankeliumin totuuksia, vaikkei teksti itsessään mitään ikärajaa evankeliumin oppilaille asetakaan.

Sylilasten kohdalla on siis todella odotettava kypsymistä ymmärtävään ikään, ja vasta sitten aloitettava heidän tekemisensä opetuslapsiksi opettamalla.

Edellä esitetty on ollut selvää faktaa jopa useimmille Suomen kirkon johtaville oppineille eli kirkon papiston opettajille.

Koskien Matteuksen evankeliumin lähetyskäskyn sisällön muutosta, on jo mainitun Esko Haavan lisäksi syytä mainita myös edesmennyt Antti J. Pietilä, joka dogmatiikassaan toi esiin jopa kahteen kertaan varmuutensa nykyisen lähetyskäskyn sisällön aitouden puutteesta.

Myös edesmennyt Aimo T. Nikolainen toi joissakin oppikirjoituksissaan esiin tuon saman varmuuden.

Nykyisistä oppineista voin mainita Lars Aejelameuksen ja Jukka Thurénin, jotka ovat omissa teoksissaan ”Kristinuskon synty” ja ”Matteuksen evankeliumi” tuoneet esiin saman totuuden.

Myös Suomen Akatemian tutkijaprofessori Heikki Räisänen on kirjoissaan ilmaissut tuon saman totuuden siitä, että kyseiset sanat ”kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” on lisätty Matteuksen evankeliumin tekstiin, eli sanat on ympätty Jeesuksen puhumiksi.

Ymmärrettäessä oikein, silloin ymmärretään, että opetuslapsia on mahdollista saada aikaan vain opettamalla.

Apostolien teoista löytyy selvä osoitus siitä, miten Matteuksen evankeliumin opetuslapseuttamiskäskyä käytännössä toteutettiin.

Kohta 14: 21 näet kertoo: ”Ja julistettuaan evankeliumia siinä kaupungissa ja tehtyään monta opetuslapsiksi...”

On merkittävää, että kastaminen kuului opetuslapseuttamisen yhteyteen jo meidän Herramme Jeesuksen lihassa vaelluksen aikana, kuten kohta Joh. 4:1-2 kertoo.

Kastaminen kuitenkin seurasi vasta julistuksen jälkeen, ja se toimitettiin vain niille jotka ottivat julistetun sanoman vastaan, eli he olivat alkaneet seurata Jeesusta hänen opetuslapsinaan.

Opetuslasten joukkoon ei huolittu pieniä lapsia, ja siksipä Jeesus vain siunasi heitä, eikä suinkaan kastattanut heitä opetuslapsikseen. Heidät jätettiin opetuslapseuttamisen kannalta varttumaan ymmärtävämpään ikään.

Markuksen evankeliumin lopusta kirkkoisät Eusebius ja Hieronymus vakuuttivat, että evankeliumi useimmissa käsikirjoituksissa päättyi luvun 16 jakeeseen kahdeksan.

Tästä 16 luvun lopusta kirjoitti E. G. Gulin Markuksen evankeliumin selitysteoksessaan:

"Markuksen tekstiin on toisen vuosisadan puolivälissä lisätty jakeet 9-20, jotka puuttuvat parhaista käsikirjoituksista. Perimätieto esittää niiden kirjoittajaksi vähä-aasialaisen presbyteeri Aristionin, joka – niin kuin marginaali osoittaa - on suorittanut työnsä muuta Ut: llista ainesta apunaan käyttäen. Kaiken loppuun on tullut vielä myöhempi lisäys."

Muuan Armenialainen käsikirjoitus sisältää maininnan, että Aristion todellakin olisi kirjoittanut mainitut jakeet.

Samanlainen teksti esiintyy kuitenkin myös eräässä "Nikodemuksen evankeliumi" nimisessä apokryfisessä tekstissä, joka tunnetaan myös nimellä: "Pilatuksen teot."

Tämä teksti kuuluu:

"Muuan Finees, pappi, ja opettaja Adas ja leviitta Haggai tulivat Galileasta alas Jerusalemiin ja selittivät synagoogan esimiehille ja papeille ja leviitoille: ``Olemme nähneet Jeesuksen ja hänen oppilaansa istumassa Mamilkh-nimisellä vuorella, ja hän sanoi oppilailleen: `Menkää koko maailmaan ja saarnatkaa koko luomakunnalle: Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, tulee tuomituksi. Nämä merkit seuraavat niitä jotka uskovat: Minun nimessäni he karkottavat pahoja henkiä, he puhuvat uusilla kielillä, he nostavat käsin käärmeitä, ja vaikka he joisivat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita. Sairaitten päälle he panevat kätensä, ja ne paranevat.` Jeesuksen vielä puhuessa oppilailleen, näimme, että hänet otettiin taivaaseen."

Eräissä 7-9 vuosisadan käsikirjoitusjäljennöksissä (099, 0112, 019, 014) on jakeitten 9 - 20 tilalla lyhyempi loppu:

"Mutta he ilmoittivat lyhyesti kaikki, mitä oli säädetty Pietarin ympärillä oleville. Mutta sen jälkeen myös itse Jeesus lähetti heidän kauttaan ikuisen pelastuksen pyhän ja katoamattoman julistuksen idästä länteen asti."

Neljänneltä tai viidenneltä vuosisadalta peräisin oleva käsikirjoitusjäljennös 032 esittää 14-15 jakeiden välillä seuraavan tekstin:

"Mutta he puolustautuivat, sanoen: `Tämä laittomuuden ja epäuskon aikakausi on Saatanan vallassa, joka ei salli henkien saastuttaman käsittää Jumalan totuutta ja voimaa. Sen tähden (he sanoivat Kristukselle), anna vanhurskautesi jo ilmestyä.`

Mutta Kristus vastasi heille: `Saatanan valtavuosien määrä on täyttynyt, mutta tulossa on muuta kauheaa. Ja minut on annettu alttiiksi kuolemaan niiden syntiä tehneiden puolesta, jotka kääntyvät totuuteen, ja eivät enää tee syntiä, jotta he saisivat periä vanhurskauden taivaallisen, hengellisen ja katoamattoman kirkkauden.`"

Markuksen evankeliumin nykyiset loppujakeet esiintyvät Codexeissa Alexandrinus, Efraemi rescriptus, Besae Cantabrigiensis, sekä käännöksissä Vulgata, Pesitto, ja Syrus Curetonianus.

Jakeet puuttuvat arvovaltaisista käsikirjoituksista, Codexeista Vaticanus ja Sinaiticus.

Kun olemme tähän mennessä käyneet läpi sekä Matteuksen että Markuksen evankeliumeissa esiintyvät lähetyskäskyt, olemme joutuneet toteamaan, ettei kummankaan evankeliumin alkuperäisessä tekstissä ole esiintynyt Jeesuksen antamaa suusanallista kastekäskyä.

Kummassakin evankeliumissa nykymuodossaan esiintyvät kastekäskyt ovat ilmeisen selviä myöhempiä lisäyksiä.

Luukkaan evankeliumin lähetyskäsky löytyy luvun 24 jakeista 45-49. Keskeiset jakeet ovat 45-47, jotka kertovat meille, mitä Luukkaan mukaan tuli saarnata:

"Silloin hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoituksia. Ja hän sanoi heille, että: "Näin on Kristuksen kirjoitettu kärsivän ja ylösnousevan kuolleista kolmantena päivänä, ja saarnattavan hänen nimessään mielenmuutosta, syntien anteeksiantamiseksi, kaikille kansoille. He alkavat Jerusalemista. ..."

Luukkaan lähetyskäskyn painopiste on saarnaamisessa. Mielenmuutosta eli parannusta tulee saarnata Jeesuksen nimessä kaikille kansoille. Tämä mielenmuutos on syntien anteeksisaamisen edellytys.

Teksti ei sen sijaan sisällä mitään Herran suusanallista käskyä kastaa vedessä.

Kuitenkin kasteen voidaan silti olettaa sisältyvän sanoihin "hänen nimessään", mutta tällöin se tarkoittaa mielen muutoksen osoittamisen yhteydessä tapahtuvaa Jeesuksen nimeen kastamista.

Luukkaan mukaista lähetyskäskyä tarkasteltaessa on huomioitava myös Apostolien tekojen teksti 1: 4 - 8. Keskeinen jae on 5, joka kuuluu:

"Sillä Johannes tosin kastoi vedellä, mutta teidät tullaan kastamaan Pyhässä Hengessä, ei jälkeen monien näiden päivien."

Tässä Apostolien tekojen kohdassa näyttää vesikaste olevan syrjäytymässä Pyhässä Hengessä kastamisen tieltä. Kun kuitenkaan ei näin tapahtunut, vaan vesikastekin jäi seurakuntaan käyttöön, täytyy jakeen korostaa vain Pyhässä Hengessä kastamisen merkittävyyttä vesikasteen rinnalla.

Luukkaan evankeliumin lähetyskäskyn yhteyteen kuuluu tietysti myös se, mitä Luukas on lähetyskäskyä koskien Apostolien teot kirjaansa kirjoittanut.

Apostolien teoissa Luukas näet kertoo, että myös Korneliuksen kodissa pitämässään saarnassa (Apt.10:34-43) Pietari viittasi Herran antamaan saarnakäskyyn (jae 42):

”Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleiden tuomariksi. …”

On huomion arvoista, että tässä Pietarin saarnassa mainittu ylösnousseen Herran saarnakäsky koski vain yhtä kansaa, eli vain juutalaisia.

Olisiko tämä Pietarin puheessa yksikössä esiintyvä `kansa´ - sana siis vihje siitä, että vaikka varsinaisen lähetyskäskyn sanat puhuvat monikossa `kaikista kansoista´, ne olisi alkuaan ymmärretty väärin, eli koskemaan vain hajaannuksessa eli kaikkien kansojen keskuudessa elävää yhtä kansaa, juutalaisia?

Tässä yhteydessä on myös sopivaa mainita jotain pakanakansojen apostoli Paavalista.

On näet merkille pantavaa, ettei pakanain apostoli Paavalikaan suinkaan vedonnut mihinkään selvään lähetyskäskyyn, jossa lähetyskäskyssä olisi selvästi ilmaistu Herran antamana käsky viedä evankeliumi kaikkien pakanakansojenkin jäsenten ulottuville.

Sen sijaan apostoli Paavali vetosi efesolaisille kirjoittamassaan kirjeessä ”salaisuuteen” (3:3) jonka salaisuuden sisältö oli ”ilmestyksen kautta” tehty Paavalille tiettäväksi.

Samassa kirjeessä Paavali kahta jaetta myöhemmin (3:5) kirjoittaa kristillisen seurakunnan apostoleista ja profeetoista, joille ”nyt Hengessä on ilmoitettu” tämä sama Kristuksen salaisuus.

Seuraavassa jakeessa (3:6) Paavali kertoo tuon itse ilmestyksen kautta tiedoksi saamansa, ja muillekin apostoleille Hengessä ilmoitetun salaisuuden tarkan sisällön:

”…että pakanatkin ovat kanssaperillisiä ja yksi ruumis ja osalliset lupukseen Kristuksessa Jeesuksessa evankeliumin kautta,…”

Johanneksen evankeliumin mukainen lähetyskäsky rajoittuu sanoihin (Joh20:21-22):

"Ja (Jeesus) jälleen sanoi heille: `Rauha teille: kuten Isä lähetti minut, myös minä lähetän teidät.` Ja tämän sanoen hän puhalsi ja sanoi heille: `Ottakaa Pyhä henki: Joiden synnit te päästätte, ne on päästetty heille, joille ne pidätätte, ovat pidätetyt heille.`"

Havaitsemme, ettemme Johanneksen evankeliuminkaan tekstistä löydä Herran suusanallista käskyä vedellä kastamiseen.

Ja kuitenkin juuri Johannes on tallettanut Herran sanat Nikodeemukselle, vedestä ja Hengestä syntymisen välttämättömyydestä.

Koska mitään suusanallista erillistä kastekäskyä Herra ei näytä antaneen yhdenkään Raamattumme alkuperäisen evankeliumin tekstien mukaan selitys ilmeisen selvästi löytyy siitä käytännöstä, josta Johannes tässä evankeliumissaan kertoo seuraavin sanoin (3:22-26, 4:2.):

" Näiden jälkeen meni Jeesus ja hänen oppilaansa Juudean maahan, ja viipyi siellä heidän kanssaan ja kastoi.

Mutta oli myös Johannes kastoi Ainoonissa, lähellä Saleimia, koska paljon vettä oli siellä, ja he tulivat saapuville ja heidät kastettiin: sillä Johannesta ei oltu vielä heitetty vankeuteen.

Niin Johanneksen oppilaiden toimesta syntyi väittely juutalaisen kanssa puhdistuksesta. Ja he tulivat Johanneksen luo ja sanoivat hänelle:

`Rabbi, joka oli sinun kanssasi toisella puolella Jordanin, hän josta sinä olet todistanut, katso! hän kastaa ja kaikki menevät hänen tykönsä.` - "

Seuraavan luvun alussa kerrotaan:

"Kun siis Jeesus sai tietää fariseusten kuulleen, että Jeesus useampia oppilaita tekee ja kastaa kuin Johannes : - vaikkakaan Jeesus itse ei kastanut vaan hänen oppilaansa - ..."

Näistä Johanneksen evankeliumin kohdista näemme, että Jeesus alkoi jo lihassa vaelluksensa päivinä itsekin kastattaa oppilaillaan kääntyneitä.

Johannes alkoi ensin toimia, ja kastoi sitten Jeesuksenkin ja eräät häntä myöhemmin seuraamaan lähteneistä.

Hetken kuluttua Jeesus alkoi toimia Johanneksen rinnalla, kastattaen mielenmuutokseen eli opetuslapsikseen taipuvia.

Joh.4:1 kertoo nimenomaan, että sekä Johanneksen että Jeesuksenkin suorittama kaste oli oppilaaksi eli opetuslapseksi tekemisen kaste.

Sekä Johanneksella että Jeesuksella oli oma oppilasryhmänsä, ja näitä oppilaita tehtiin ensin opettamalla ja sitten kastamalla.

On siis todennäköistä, ettei Jeesus ylösnousemuksensa jälkeen antanut erikseen mitään suusanallista käskyä kastaa ketään vedellä.

Hän käski opetuslapsiaan ainoastaan saarnaamaan hänen nimessään hyvää uutista eli evankeliumia, ja mielenmuutosta syntien anteeksi saamisen edellytykseksi.

Hän käski myös tekemään mielenmuutokseen suostuvat oppilaikseen, eli opettamaan heitä nimessään hänen käskyjensä pitämiseen.

Oppilaaksi tekemiseen kun oli kuulunut jo hänen lihassa vaelluksensa aikana myös oppilaaksi suostuvien kastaminen, siitä ei tarvinnut erikseen lähetyskäskyn antamisen yhteydessä mainita.

Lähetyskäskyn jälkeen tuli aikaisempaan kastekäytäntöön verrattuna lisää vain toimituksen yhteydessä Jeesuksen nimen ääneen lausuminen.

Lähetyskäskyn antamisen jälkeen ei myöskään pelkkää nimetöntä Johannes Kastajan toimintaan perustuvaa mielenmuutoksen kastetta enää hyväksytty. Tämä ilmenee siitä, että Paavali kastoi tai kastatti Johanneksen kasteella kastetut uudelleen, Jeesus Messiaan nimi mainiten.

Tässä kohtaa sopinee kerrata sisällöltään merkittävää tekstiä:

 Eduard Lohse kirjoittaa osuvasti (jo 1983 suomeksi ilmestyneessä kirjassaan Uuden testamentin sanoma, sivulla 96):

"Alkukristillinen kaste edellyttää Johanneksen kastetta, ja jatkaa sitä kristillisesti tulkittuna. Tästä historiallisesta yhteydestä ei ole epäilystä.

... Kristillisen kasteen ja Johanneksen kasteen välinen yhteys näkyy siinä, että molemmat suoritetaan syntien anteeksiantamiseksi (Mark.1:4, par: Apt.2:38), joskin syntien anteeksiantamus ymmärrettiin eri tavoin.

... Kutsu kääntymykseen, vesikaste ja sanonta `syntien anteeksiantamiseksi` ovat siis yhteisiä Johanneksen kasteelle ja alkukristilliselle kasteelle.

Sen sijaan kristillinen kaste erottuu Johanneksen kasteesta Jeesuksen nimen lausumisen, syntien anteeksiannon tässä ja nyt tapahtuvan omistamisen sekä hengen lahjan puolesta."

Samassa Eduard Lohsen kirjassa kerrotaan sivulla 106 seuraavaa:

”Teologinen perustelu lähetystyölle kansojen parissa esitettiin ylösnousseen Herran käskyn muodossa: korotettuna hän on koko maailman Herra ja lähettää omansa kaikkien kansojen luokse (Matt. 28: 16 -20 ). Jos maanpäällisen Herran tehtävä olikin rajoittunut vain Israeliin, korotettu Kristus antoi oppilailleen ohjeen mennä kaikkeen maailmaan.

Tällaista lähetyskäskyä ei seurakunnalla alussa vielä ollut; siinä heijastuu hellenististen juutalaiskristillisten ryhmien oivallus, jolle he saivat muidenkin hyväksynnän.”

Kirjansa sivulla 97 Eduard Lohse peittelemättä sanookin:

”Ns. kastekäsky ( Matt. 28: 19 s.; Mark. 16:15s. ) ei voi antaa mitään tietoa kristillisen kasteen historiallisesta alkuperästä.

Sen sijaan siinä käy ilmi, että seurakunta vetoaa toimintansa tueksi ylösnousseeseen Herraan, jonka nimessä se ymmärtää saaneensa julistus- ja kastamistehtävän.

Matteuksen evankeliumin lopun muotoilu on osaksi peräisin varhaisen seurakunnan liturgisista ilmauksista, mutta osaksi se on evankelistan omaa käsialaa, kun hän vielä kerran pyrkii korostamaan Jeesuksen opetuksen merkitystä hänen opetuslapsilleen.”

Koska kertaus on opintojen äiti, on syytä kerrata myös professori Lars Aejmaelaeus Kristinuskon synty -kirjaan sivulle 223, kirjoitettua tekstiä:

”Matteuksen kastekäsky heijastaa siis kyllä hyvin varhaista kristillistä vakaumusta asiasta, mutta tapa, jolla se voidaan yhdistää nimenomaan ylösnousseen Jeesuksen säätämyksiksi, jää historiallisessa katsannossa epäselväksi.

Jonkinlainen historiallinen yhteys kristillisellä kasteella on ollut Johannes Kastajan liikkeen piirissä harjoitettuun kastetoimintaan.

Johanneksen evankeliumissa kerrotaan kohdassa, jonka varsinaisena aiheena on Jeesuksen ja Johannes kastajan suhde, että jo Jeesuksen maanpäälliseen toimintaan olisi kuulunut ihmisten kastaminen.(Joh.3:22)., mikä tosin vähän myöhemmin torjutaan toteamuksella `Jeesus sai tietää fariseusten kuulleen, että hän kokosi ympärilleen enemmän opetuslapsia ja kastoi useampia kuin Johannes – tosin hän ei itse kastanut, vaan hänen opetuslapsensa´ (Joh.4:1-2).

Ehkä neljäs evankelista tarjoaa meille tässä historiallisesti luotettavan tiedon, jonka mukaan kristillinen kaste perustui jo Jeesuksen ja hänen opetuslastensa toimintaan, joka liittyi siihen läheiseen yhteyteen joka hänellä oli Johannes Kastajaan.

Joka tapauksessa kaste on ollut alusta alkaen mukana kristillisessä uskossa ikään kuin porttina, josta kaikkien oli käytävä sisälle päästäkseen seurakunnan jäseniksi ja osallisiksi Kristuksessa olevasta pelastuksesta.”

Nyt sitten hiukan vielä ennen mainitsematonta:

Suomessa vaikuttaa myös kansainvälinen kristillinen yhteisö, joka on tietoisesti luopunut kasteen toimittamisesta oman toimintansa puitteissa.

Jos näet Kimmon Ketolan vuonna 2008 ilmestyneen kirjan ”Uskonnot Suomessa” tieto sivulla 101 pitää paikkansa, Pelastusarmeijan väki on luopunut kastekäytännöstä kahdesta syystä.

Kirja näet kertoo:

”Kasteesta luopumista perusteltiin sillä, että Uuden testamentin mukaan tärkein kaste on Pyhän Hengen kaste ja että Jeesus ei säätänyt vesikastetta eikä velvoittanut seuraajiaan toimittamaan sitä. …”

Lainauksen ilmaisu ”…Jeesus ei säätänyt vesikastetta eikä velvoittanut seuraajiaan toimittamaan sitä…”  viestii siitä, että Pelastusarmeijan väki on ollut tietoinen Matteuksen ja Markuksen evankeliumeissa nykyään esiintyvien kastekäskyjen epäperäisyydestä.

Sanallista kastekäskyä ei ylösnousseen Jeesuksen tarvinnut antaa, koska opetuslapseksi tekemiseen kuului jo Jeesuksen lihassa vaelluksen aikana oppilaiksi suostuvien kastaminen.

Pieniä lapsia Jeesus siunasi, mutta hänen seuraajikseen suostuvat aikuiset hän kastatti oppilaikseen.

Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus antoi Matteuksen mukaan oppilailleen lähetyskäskyn, tehdä kaikista kansoista oppilaita hänen nimessään.

Apostolien teoista ilmenee, että juuri Jeesuksen nimessä oppilaat tekivät Jeesukselle uusia opetuslapsia, julistamalla kuulijoille ensin evankeliumia, ja julistuksen jälkeen kastamalla Jeesuksen nimessä ne, jotka olivat valmiit ottamaan julistuksen todesta, eli tulivat uskoon.

Luukkaan evankeliumista ja Apostolien teoista ilmenee, mitä Jeesus antoi oppilailleen julistamisen sisällöksi:

”Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista, ja että mielenmuutosta ja syntien anteeksiantamusta on saarnattava hänen nimessään kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista. Te olette kaiken tämän todistajia. …”

Näin opetuslapset toimivat ensimmäisinä vuosikymmeninä. He julistivat evankeliumia ja heidän sanomansa vastaan ottaneet he kastoivat Jeesuksen Kristuksen nimeen.

Kun kristityt myöhemmin näkivät aiheelliseksi laajentaa kasteen toimittamisen kaavaa siten, että myös itse Isä Jumala ja Pyhä Henki tulisivat kasteita toimitettaessa ääneen mainituiksi, ei ollut muuta mahdollisuutta kuin tyytyä kolmen yleisnimen mainitsemiseen, eli Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.

Justinus Marttyyrin tekstit nimittäin todistavat, ettei heillä ollut nimeä Isälle Jumalalle. Justinuksen ensimmäisen apologian kohdasta 61: 10 -13 on luettavissa seuraavaa:

”Jotta emme pysyisi pakon ja tietämättömyyden lapsina, vaan tulisimme vapaan valinnan ja tiedon lapsiksi ja jotta saisimme aiemmin tekemämme synnit anteeksi vedessä, syntejään katuvan ja uudestisyntymistä odottavan avuksi kutsutaan nimeltä Jumalaa, kaikkeuden Isää ja Valtiasta.

Se, joka johdattaa kastettavan peseytymään, kutsuu yksin tätä nimeä.

Kukaan ei kykene antamaan nimeä sanoin ilmaisemattomalle Jumalalle; jos joku julkenisikin väittää sellaisen olevan olemassa, hän osoittaisi olevansa parantumaton hullu.

Tätä pesua kutsutaan valaistumiseksi, koska nämä asiat oppineet ihmiset ovat valaistuneet mieleltään.

Niin valaistunut pestään Jeesuksen Kristuksen, Pontius Pilatuksen aikana ristiinnaulitun nimessä sekä Pyhän Hengen nimessä, joka on profeettojen kautta ennalta julistanut kaiken tästä Jeesuksesta.”

Justinoksen toisen apologian kohdassa 6: 1 – 5 kerrotaan lisäksi seuraavaa:

”Kaikkeuden Isällä ei kuitenkaan ole nimeä, koska hän on syntymätön.

Nimen antaja on vanhempi kuin se, jota kutsutaan jollakin nimellä. ”Isä”, ”Jumala”, ”Luoja”, ”Herra” ja ”Valtias” eivät ole nimiä, vaan hänen hyvistä töistään ja teoistaan johdettuja puhuttelumuotoja.

Hänen Poikansa, jota yksinomaan ja oikeutetusti sanotaan ”Pojaksi”, on Sana, joka oli Jumalan kanssa ja syntyi ennen luomakuntaa, kun tämä alussa hänen kauttaan loi ja pani kaiken järjestykseen.

”Kristus” hän on siksi, että hänet on voideltu, ja että Jumalan sanotaan panneen kaiken järjestykseen hänen kauttaan.

Tällä nimellä on myös tuntematon merkitys, samoin kuin puhuttelumuoto ”Jumala” ei ole nimi, vaan ihmisluontoon istutettu käsitys vaikeasti selitettävästä asiasta.”

Myös ”Jeesuksella”, joka on sekä ihminen että pelastaja, on nimi ja merkitys, Kuten on todettu, hän sikisi ja tuli ihmiseksi Jumalan ja Isän tahdon mukaan uskovien ihmisten vuoksi ja pahojen henkien tuhoamiseksi. …”

Lopuksi:

Ottamatta tässä välissä sen enempää kantaa kastenimen vaihtamisen oikeutukseen, sopii silti toistaa Esko Haavan kirjasta (sivulta 296) muutama virke:

”Apostolisessa tervehdyksessä esiintyy Isä Jumala ja Herra Jeesus ja Pyhä Henki ( 2 Kor 13:13) . Johannes-traditiossa on Hengen asema Isän ja Pojan rinnalla niinikään kiistämätön (Joh 16:7).  Ei ole sen vuoksi ihme, että kasteen toimittaminen Jeesuksen nimeen, johon toimitukseen liittyi Pyhän Hengen lahjan saaminen (Apt. 2:38), saattoi vaihtua kasteeksi Pyhän Kolminaisuuden nimeen. Niin sanotaan tapahtuneen ensiksi Syyriassa, mihin myös Mt:n ja Didakhen yhtäpitävyys asiassa viittaa (Did 7:1).”

Myös kulttuurihistorian professori Veikko Litzen on uunituoreessa kirjassaan nimeltään ”Tie Nikeaan” ottanut kantaa niitten kristillisissä teksteissä esiintyvien sanojen alkuperään, jotka nykyisissä muodoissaan mainitsevat Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen, ja kolmiyhteyteen viittaavana kaavana samaistavat heidät toisiinsa.

Hän vihjaa kirjansa sivuilla 230  siihen, että kolminaisuuskaavan mukaiset sanat ”Isän ja Pojan sekä Pyhän Hengen” on vasta jälkeenpäin lisätty Polycarpuksen marttyyrio - nimiseen tekstiin:

”Kyseenalaiselta näyttää Polycarpuksen marttyyrikuoleman kuvauksessa myös Isän, Pojan ja Pyhän Hengen toisiinsa liittäminen kolmiyhteyteen viittaavana `fraasina´. Sitä ei esiinny Polycarpuksen omissa kirjoituksissa, kuten ei yleensäkään samanaikaisissa tai varhaisemmissa kristittyjen keskeisissä teksteissä lukuun ottamatta Didakheta, `Kahdentoista apostolin opetusta´, sellaisena kuin se on meille välittynyt.”

Mikä kanta Litzenillä on näiden ”Isä, Poika ja Pyhä Henki” sanojen ajoituksesta Didakhessa esiintyvinä, siitä Litzen jatkaa seuraavasti:

”On toki selvää, että Uudessa testamentissa mainitaan niin Isä, Poika kuin myös Pyhä Henki, joiden suhdetta monet kirkon opettajista alusta alkaen pohtivat. Ajatus kolmiyhteisestä Jumalasta – Isän, Pojan ja Pyhän Hengen muodostamasta yhdestä, erottamattomasta jumaluudesta – on käsitykseni mukaan vasta 300-luvun kirkolliskokousten luomus.

Meille säilynyttä Polycarpuksesta kertovaa tekstiä, samoin kuin monien välittäjien kautta kulkenutta ja viime kädessä ns. Moskovan käsikirjoitukseen perustuvaa Didakhen tekstiä, on tarkasteltava myöhemmän kehityskulun tuotteina.”

Lopuksi Veikko Litzen ottaa tässä kirjansa kohdassa (sivu 231) kantaa myös Matteuksen evankeliumin nykymuodossa esiintyvän lähetyskäskyn aitouteen, kirjoittaen:

”Jopa Matteuksen evankeliumin lähetyskäskyn sanat: `Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni; kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen´ (Matt.28:19) esiintyvät tiettävästi ensi kerran vasta 300-luvun lopulta peräisin olevassa käsikirjoituksessa.”

Veikko Litzen siis tarkoittaa, että sanat ”kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” esiintyvät tiettävästi vasta 300-luvun lopulla kirjoitetusta käsikirjoitusjäljennöksestä, johon siis on lisätty nuo sanat, ja joiden tieltä poistettiin sanat. ”minun nimessäni”.

Samaan käsikirjoituksen muodonmuutokseen viittaa myös Harri Heinon kirjaan "Mihin Suomi uskoo" lainattu ja sivulta 93 löytyvä edesmenneen William Branhamin saarna, josta lainattu teksti on jo kertaalleen esitetty, mutta toistetaan se nyt tässä:

"Tässä on allas täynnä vettä. Herra kutsuu tänään ulos kansan, joka kantaa hänen nimeään. Onko sinut jo kastettu Herran Jeesuksen nimeen syntien anteeksi saamiseksi? Kirjoituksista ei löydy jaetta eikä tietoa siitä, että joku elävän Jumalan seurakunnassa olisi kastettu Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Se on katolinen opinkappale eikä Raamatun opetusta.

Sanon tämän syvästi murheellisena, mutta katsantokantani mukaan et ole kastettu ollenkaan jos ylläsi on lausuttu nuo kolme arvonimeä. Jeesus ei koskaan sanonut: `Käyttäkää näitä nimiä.` Niin ei ole tehty ainoassakaan Raamatussa kerrotuista kastetilaisuuksissa. Ne hyväksyttiin Nikean kirkolliskokouksessa. He ottivat nimen sijasta arvonimet. Sinä siis olet joko kastettu roomalaiskatoliseen opinkappaleeseen tai Herran Jeesuksen nimeen."

Raimo Poutiainen

Päivityslisäys kastetutkisteluni ensimmäiseen osaan:

Matteuksen evankeliumin lähetyskäskyn kastekäsky on ollut nykyisessä muodossaan luettavissa kristittyjen Raamatuissa vähintään Nikean kirkolliskokouksesta alkaen, eli tähän mennessä jo 1684 vuotta.

Jos taas Matteuksen lähetyskäskyn nykymuoto on alkuperäinen, eli Matteuksen itsensä kirjoittama (joskaan ei välttämättä tässäkään tapauksessa ylösnousseen Jeesuksen itsensä sanallisesti lausuma), silloin se on ollut luettavissa Matteuksen evankeliumissa jopa reilusti yli 1800 vuotta.

Merkittävää on, ettei myöskään edes yhtä ainoaa Matteuksen evankeliumin lähetyskäskyn kohdan sisältävää käsikirjoitusta ole tähän mennessä löydetty, jossa esiintyisi tuo kirkkoisä Eusebiuksen ennen Nikean kokousta viljelemä tekstimuoto, josta koko kastekäsky puuttuu, ja joka sisältää vain opettamiskäskyn.

Vaikka kirkkoisä Eusebius lainasi tuota viljelemäänsä esinikealaista tekstimuotoaan kokonaista 21 kertaa, saattaa lainauksen muodon motiivi selittyä siten, miten professori Jukka Thurén sen Matteuksen evankeliumin selitysteoksessaan esittää:

”Kesarean Eusebios on ennen Nikaian kirkolliskokousta lainannut lähetyskäskyä lyhyempänä: `menkää. tehkää kaikki kansat opetuslapsiksi minun nimessäni opettamalla hetä…´ Lähteeksi on ajateltu Kesarean kirjastossa ollutta Nas:a ( = nasaretilaisevankeliumia) tai jotain sen tapaista käännöstä; trinitaarinen kastekaava olisi lisätty vasta Nas:n viralliseen kreikannokseen, Matt:iin ( = Matteuksen evankeliumiin).

Siinä se on joka tapauksessa ollut käsikirjoitusten todistuksen mukaan alusta saakka. Luultavasti Eusebios on areiolaisuuteen taipuvana kautenaan ehdoin tahdoin jättänyt lainaamatta käskyn kastaa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kastamista sinänsä piispa ei vastustanut, mutta ehkäpä hän mieluummin kastoi ihmisiä vanhaan tapaan `Herran Jeesuksen nimeen´.” (Jukka Thurén: Matteuksen evankeliumi, sivulla 350).

Edellä esitetyn pohjalta monille kristityille suositeltava asenne onkin se, mikä ilmenee Petri Paavolan kotisivulta löytyneestä Pentti Heiskan kirjoittamasta kastekirjoituksesta.

Pentti Heiska näet pidättäytyy kirjoituksessaan siitä rohkeudesta, jonka rohkeuden mukaan ollaan valmiita muuttamaan Matteuksen evankeliumin lähetyskäskyn nykyistä sisältöä Eusebiuksen viljelemän tekstin muotoiseksi.

Hän ei siis rohkene väittää Matteuksen evankeliumissa esiintyvää Jeesuksen antamaa ”kastaa” -  käskyä, eikä myöskään Jeesuksen lausumia kastekäskyn asetussanoja ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” epäperäisiksi, eli vasta myöhemmin Jeesuksen suuhun ympätyiksi. Hän siis jättää Matteuksen tekstin kastekäskyineen ja asetussanoineen entiselleen.

Edellä sanotusta huolimatta hän silti osoittaa Jeesuksen nimeen kastamisen olleen se kristillisen kasteen alkuperäinen muoto, johon kristillisen seurakunnan tulisi meidänkin päivinämme pitäytyä.

Pentti Heiskan tekstin lainaus alkaa:

Tällä sivulla on Pentti Heiskan luvalla hänen kirjoituksensa Raamatun opettamasta vesikasteesta. Haluan korjata erään väärinymmärryksen sekä suoranaisen panettelun, jonka kohteeksi Pentti Heiska on joutunut: Pentti Heiska ei ole branhamilainen, tämän asian olen itse varmistanut häneltä henkilökohtaisesti. Raamattu kehottaa ettemme liikkuisi panettelijana Jumalan kansan keskellä emmekä antaisi väärää todistusta lähimmäisestämme; tämän tähden olen halunnut oikaista Penttiä koskevan väärän todistuksen, koska tiedän ettei Pentti veli ole branhamilainen.

Raamatun vesikaste (kirjoittanut Pentti Heiska)

”Menkää siis ja tehkää kaikista kansoista opetuslapsia ja kastakaa heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Ja opettakaa heitä pitämään kaikki, mitä Minä olen teille käskenyt” [Mt 28:19, 20];

”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia [ilosanomaa syntien sovituksesta ja kuoleman voittamisesta] kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen (Mk 16:15, 16);

”Ja Hän [Jeshua] sanoi heille: ..että parannusta [mielenmuutosta, katumusta, toisin ajattelua] syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava Hänen Nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista” (Lk 24:46, 47);

”Ja Jeshua sanoi heille jälleen: ..niin kuin Isä on lähettänyt Minut, niin lähetän Minäkin teidät.. joiden synnit annatte anteeksi, niille ne anteeksi annetaan; joiden synnit pidätätte, niille ne ovat pidätetyt” [Jh 20:21].

Jeshua antoi lähetyskäskyssä opetuslapsilleen seurakunnan päätehtävän tässä ajassa: mennä evankeliumin ilosanomaa ja parannuskehotusta/-vaatimusta saarnaten tekemään opetuslapsia kaikkien kansojen keskuudesta, ja kastaa opetuslapsiksi tulleet vedessä sekä opettaa heitä pitämään kaikki Jeshuan opetukset. Evankeliumien tekstit täydentävät toisiaan, ja lähetyskäskyä on tulkittava yhdessä kaikkien niiden ja apostolisen toteutuksen valossa. ”Sinun Sanasi on kokonansa totuus” (Ps 119:160).

Vesikasteen raamatullinen tunnusmerkistö

UT:n sanamme ”kastaa” tulee verbeistä hepr./aramean tabal/kreikan baptidzoo, ja merkitsee: upottaa, painaa veden sisään, pestä, kastaa; pass. tulla kastetuksi t. antaa kastaa/kastattaa itsensä. (IRT p. 2274; UT:n Novum; Saarisalon UT).

· Kaikki se, mitä Jeshua Sanallaan ja apostolit sen perusteella käytännön toiminnallaan kasteesta asettivat, on asetettu koskemaan kaikkia, kaikkina aikoina ja kaikkialla – ei vain UL:n srk:n alkuaikaa (Mt 28:19,20; Apt 2:39).

Kastetta edeltää:

- ihmisen tuleminen Sanan ja Pyhän Hengen kautta tietoiseksi synneistään, kadotetun tilastaan, ja julistetun Sanan vastaanottaminen (Jh 16:7-11; Apt. 2:22-41);

- parannus (kr. metanoeoo = muuttua mieleltään, ajatella toisin; katua, Lk 24:47: Apt 2:38; 3:19,20);

- sydämen uskon syntyminen Sanan/Pyhän Hengen kautta ja Jeshuan tunnustaminen suullaan Herraksi (Mk 16:15,16; Apt 2:41; 8:37; Rm 10:9,10,17; Hb 11:1,6);

- uskossa Herran puoleen kääntyminen (kr. epistrefoo = kääntyä, palata jnk luo), Hänen nimensä avuksi huutaminen ja hyvän omantunnon pyytäminen (Apt 3:19; 2:21; 1Pt. 3:21).

Kastaminen:

- Jeshuan opetuslapseksi tulleen ja kastetun toimesta, välittömästi kastettavan uskon ilmitulon jälkeen ja merkkinä, opetuslapseuteen ja Jeshuan seuraamiseen tunnustautumisena (Mt 28:19; Apt 2:41; 8:35-39; Gal 3:27);

- upottamalla kastettava veteen (tabal/babtidzoo, Apt 8:38,39);

- Jeshuan Messiaan (tai Herran Jeshuan) Nimeen (Apt 2:38-41; 8:12,16; 10:48).

Näillä perusteilla, kasteen edellytysten (evankeliumin Sanan ja Pyhän Hengen vaikuttamina synnintunto > sydämen usko > parannus/mielenmuutos > kääntyminen > Herran Nimen avuksi huutaminen ja hyvän omantunnon pyytäminen) täyttyessä, kastettava kastattaa itsensä (babtistheetoo, pass.1. aor. imperat. yks. 3. Novum hakusana n:o 823,27; Saarisalon sanatarkka UT:n käännös, Apt 2:38/) vedessä.

Minkä tahansa kasteen edellytyksen mainitseminen vesikasteen yhteydessä, on todistusta siitä, että se mikä tässä on itse asia – Jumalan edellyttämä käänteentekevä muutos sisällisen ihmisen jumalasuhteessa ja sen seurauksena myös ulkoisessa ojentautumisessa – on tapahtunut. Kirjoitukset eivät vedessä kastamisten yhteydessä mainitse erikseen kaikkia sen edellytyksiä, mutta aina jonkin/joitakin niistä.

Yksi kaste

Samoin kuin kaikkien muidenkin hengellisten perusasioiden kohdalla on vain yksi, yhdenlainen Jumalan asettama asiainjärjestys ja hengellinen todellisuus, niin myöskin UL:n vesikasteen kohdalla. Seurakunnalla on ”yksi ruumis ja yksi Henki.. yksi ja sama toivo, yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä” (Ef 4:1-6). Tässä tarkoitettua kasteiden laatua/lukumäärää määriteltäessä huomioidaan vain sellaiset tapahtumat, jotka täyttävät UL:n vesikasteen tunnusmerkistön (edellä).

Tämä kristinuskonnon käsissä ja käytännöissä lähes uskomattomiksi versioiksi silputtu ja sekoitettu Jeshuan asettamus on Raamatussa hyvin yksinkertainen ja selvä. Se on aina samanlainen, ja kaikki uskoon tulleet, joilta puuttuu Jeshuan asettama UL:n vesikaste, kastetaan apostolisessa käytännössä Hänen Nimeensä välittömästi uskon tultua ilmi, ja kasteesta opetetaan yhdellä tavalla. Näin tehdään täysin siitä riippumatta, ovatko uskoon tulleet kokonaan kastamattomia, vai ovatko he tulleet aikaisemmin jollakin muulla tavalla kastetuiksi (Apt 10:34-48; 18:24-28; 19:1-6).

UL:n vesikasteiden määrä ei siis lisäänny asetetusta yhdestä kasteesta useammaksi kasteeksi sillä, että aikaisemmin jollakin muulla kasteella kastettu uskoon tullut  kastattaa itsensä Jeshuan asettamalla UL:n vesikasteella. Päinvastoin, jotta tuo yksi kaste olisi, toimitetaan se apostolisessa käytännössä välittömästi, riippumatta menneisyydessä olleiden muiden kasteiden laadusta/määrästä.

Asetussanat, opetuslapseus ja vesikaste

Lähes koko UL:n ajan vallinneista väärennöksistä ja sekaannuksesta johtuen, vielä jokin selventävä sana Jeshuan lähetyskäskystä. Mitä Matteuksen evankeliumin lähetyskäskyn kreikankielisessä tekstissä sanotaan ja annetaan tehtäväksi? Lähetyskäskyssä on selkeästi neljä osaa: 1) menkää, 2) tehkää opetuslapsiksi, 3) kastakaa ja 4) opettakaa.

UT:n kreikankielen erityistuntija ja raamatunkääntäjä em. FM Toivo Koilo kirjoitti v.1982 Hyvä Sanoma -lehden n:o 5 ”Kysy Raamatusta”-palstalla, s. 40,41, Mt 28:19,20:sta mm. näin:

”Entä kenet on kastettava, kansat vai opetuslapset? Kreikka käyttää tässä opetuslapsia merkitsevää maskuliinisukuista sanaa, eikä kansoja merkitsevää neutrisukuista. Näin selvää kielellistä ilmaisua on turha yrittää kreikan kielen avulla selittää niin, että kysymys muka onkin kansoista [ts. kansojen tekemisestä opetuslapsiksi – kastamalla]”.

Prof. Saarisalo on, yhteistyössä mm. Toivo Koilon kanssa toimien, huomioinut UT:n sanatarkassa käännöksessään Matteuksen lähetyskäskyn todellisen sisällön ja kääntänyt sen sekä kreikankielen että Raamatun opetuksen mukaisesti:

”Menkää siis ja tehkää kaikista kansoista opetuslapsia ja kastakaa heidät.. ja opettakaa heitä pitämään kaikki, mitä olen teille käskenyt..” [Mt 28:19,20].

”Kirkkoraamatun” -33/-38 tarkoitushakuisesti vääristelty tekstihän on kirjoitettu:

”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla…”

”Kirkkoraamatun -92 väännöksessä sama väärennös on hieman peitellymmin; siinä kaksoispisteellä annetaan ymmärtää miten opetuslapsia (muka) tehdään:

”Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heidät..”.

Matteuksen lähetyskäskyssä ovat kreikankielessä kaikki kolme keskeistä verbiä partisiippimuodossa: poreuthentes, ”menevinä”; baptizontes, ”kastavina”; ja didaskontes ”opettavina” (Novum, Mt 28:19,20). Meneminen ei vielä tee kenestäkään opetuslasta, enempää kuin kastaminenkaan, eikä myöskään kaikkien Jeshuan käskemien asioiden tiedollinen oppiminenkaan tee kenestäkään opetuslasta. (vrt. Juhana Lehmuskoski: Yksi Kaste, s. 12,13; Toivo Koilo: Hyvä Sanoma, em. artikkeli).

Kun Jeshua itse saarnasi, Hän (kuten Johanneskin edellä, Mt 3:2) sanoi ”tehkää parannus”, kutsui seuraamaan itseään ja sanoi tekevänsä heistä ihmisten kalastajia (Mt 4:17-19). Hänen toimintansa sisältää perustavan opetuksen opetuslapseksi tekemisen ja kastamisen suhteesta, vaikka se tapahtuikin vielä Vanhan Liiton järjestyksen ajassa: ”Hän teki.. opetuslapsiksi – JA [opetuslapsensa] kastoi”, Jh 4:1-3.

Suoranaisimmin vastaus kysymykseen miten opetuslapseksi ”tehdään”/tullaan, sisältyy lähetyskäskyyn Markuksen ja Luukkaan evankeliumeissa, joissa sanotaan mitä on tehtävä, kun ”mennään” kaikkeen maailmaan ”tekemään” opetuslapsia:

”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia [ilosanomaa syntien sovituksesta ja kuoleman voittamisesta] kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu” (Mk 16:15,16);

”Ja Hän sanoi heille: ..että parannusta [mielenmuutosta, katumusta ja toisin ajattelua] syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava Hänen Nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista” (Lk 24:46,47).

Ja vielä Herran apostoli ja evankelista todistavat evankeliumin työstä:

”Me siis olemme lähettiläitä, ja Jumala kehottaa meidän kauttamme. Me pyydämme Messiaan puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. ”Hän uskoi meille sovituksen Sanan” (ei ”sovituksen sakramenttia”, eikä vesikastetta, 2 Kr 5:18-20); sillä ei Messias lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan (1Kr 1:17);

”.. jotka nyt ottivat Hänen Sanansa vastaan, ne kastettiin” (Apt 2:41).

Olennaisin ero siis raamatullisen vesikaste-opin ja sen väärennösten välillä on se, että kun Raamatussa opetuslapsiksi tulleet kastattavat itsensä, niin kirkon väärennöksissä ja käytännöissä kaikkialla maailmassa, tehdään kaikki kansat ”opetuslapsiksi kastamalla”. –Ja totisesti ”tulokset” ovat kaikkien nähtävillä: maailman ”sakramenttikastetut” kansat ovat hukkumassa hirvittävään jumalattomuuteensa!

aikki tätä tiedostamaton ”kastekeskustelu” on vain tyhjää, asian ulkopuolella pyörivää ja Sanan Valkeuteen johtamatonta epäolennaisten kanssa jauhamista.

Opetuslapseuteen tunnustautuminen, vanhan kuolema, hautaus ja uusi elämä

Vesikasteen välttämättömiä edellytyksiä (s. 96,97 edellä) ja Jumalan lapseuden sisältöjä (mm. usko, syntien anteeksisaaminen, vanhurskauttaminen, uudestisyntyminen, sydämen ympärileikkaus Hengessä, Pyhän Hengen lahja/kaste, jne.), mainitaan Raamatun Kirjoituksissa myös vesikasteen yhteydessä, mutta ei koskaan siten, että voitaisiin Raamatun oppina sanoa vesikasteen vaikuttavan niitä.

Itsensä kastattamisella kastettava mm. tunnustautuu opetuslapseuteen ja Jeshuan seuraajaksi. Näin vesikaste samalla julistaa Jeshuan kuolemaan ja ylösnousemukseen perustuvan Lunastuksen hengellistä todellisuutta ja saattaa sen kastettavan kohdalla Jumalan asettamaan (ajalliseen) päätökseen.

Vesikasteessa ristillä kuolemantuomion saaneen ja mielenmuutoksessa vanhan luomuksen kuolemaan suostuneen opetuslapsen hengellisesti kuollut vanha ihminen haudataan ja uskoon tullessaan uudestisyntynyt ja Messiaassa ylösnoussut uusi ihminen nousee uuteen elämään Hänessä:

”Olemme…yhdessä Hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Messias herätettiin kuolleista Isän kirkkauden [ei vesikasteen] kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. Sillä jos olemme Hänen kanssaan yhteen kasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa” (Rm 6:4-7).

Messiaaseen ja Hänen ruumiinsa jäseneksi uskoon tullessaan Hengessä kastettu ja sen jälkeen vesikasteessa haudattu ja uuteen elämään noussut opetuslapsi on näin pukeutunut Messiaaseen – ilman, että vesikaste niitä vaikutti:

”Sillä kaikki te, jotka olette Messiaaseen [aiemmin Hengessä, 1Kr 12:13, ja nyt vedessä] kastetut, olette Messiaan päällenne pukeneet” (Gal 3:27; vrt. Rm 13:13,14).

Esi-/vertauskuvallisuus ja täyttymys kasteissa

UT:ssa on kolme erilaista kastetta, UL:ssa kaksi: 1) Ns. Johanneksen kaste (Mt 3:1-6), 2) Kaste Pyhässä Hengessä (Mt 3:11; Apt 1:5), ja 3) Vesikaste Jeshuan Messiaan Nimeen (Mt 28:18-20; Apt 2:38-41) – tässä järjestyksessä. Näistä Johanneksen kaste tapahtui VL:n ajassa ja oli siten esikuvaa kahdesta jälkimmäisestä. UL:n vesikasteessa Jeshuan Messiaan Nimeen on vertauskuva (1Pt 3:21) ”itse asiain olemuksesta” (vrt. Hb 10:1:n sanonta), Jumalan lapseksi tulemisesta, kasteesta Hengessä Messiaaseen ja Hänen ruumiin jäsenyyteen (1Kr 12:13). Hb 10:1 puhuu yl. lain esikuvien ja asiain täyttymyksen suhteesta; UL:n vesikasteen ja kasteiden täyttymyksen – uudestisyntymisen ja Hengessä tapahtuneen kasteen – suhteessa on samaa, sillä erolla, että UL:n vesikasteessa katsotaan kasteiden täyttymykseen taaksepäin.

Johanneksen kasteen ja UL:n vesikasteen ero onkin siinä, että edellinen esikuvana edeltää Lunastusta ja Jeshuan ylösnousemukseen perustuvaa uudestisyntymistä (1Pt 1:3), jälkimmäinen taas vertauskuvana seuraa niitä ja tapahtuu Lunastajan Nimeen. Molempien vesikasteiden edellytys on usko Jeshuaan, opetuslapseus ja parannus/mielenmuutos (Mt 28:19,20; Mk 16:15,16; Jh 4:1-3; Apt 2:38; 8:36-39; 19:4).

Esikuva esiintyy tietenkin nimensä mukaisesti aina ennen sitä, minkä esikuva se on; vertauskuvallisuutta asialla/tapahtumalla voi olla sekä ennen että jälkeen sen, mistä se on kuva ja symboli (Rm 15:4; 1Kr 10:11; Hb 10:1).

Vertauskuvina toteutettaviksi, hengellisesti tapahtuneita seuraten ja symbolisesti kuvaten, on UL:n seurakuntaa koskien asetettu kaksi aineellista asiaa: vesikaste ja ehtoollinen. Molemmat ”katsovat taaksepäin”, hengellisesti jo tapahtuneeseen ja julistavat sitä, mitä ne kuvaavat – eli ne eivät suinkaan ole vain vertauskuvia.

Vesikasteessa sitä ennen uskovaksi tullut, Jeshuan opetuslapseksi ja seuraajaksi tunnustautuva kastattaa itsensä Herransa Nimeen (Apt 2:38-41; 8:36-39; 10:34-48).

Pyhää ehtoollista Jumalan seurakunta viettää tapahtuneen, syntien anteeksisaamiseksi murretun Jeshuan ruumiin ja maahan vuodatetun veren, vertauskuvana ja muistoateriana, julistaen tällä teollaan Herran kuolemaa, siihen asti kun Hän tulee (Mt 26:26-29; Lk 22:7-20; 1Kr 11:23-32).

Jumala on asettanut ihmiset julistamaan Hänen Sanaansa ja toimittamaan esi- ja vertauskuvallisia asioita. Hän itse, Sanansa Jeshuan kautta, tekee kaiken sen luomistyön, ”itse asiain olemuksen”, minkä esi- ja vertauskuvia Hän on asettantut ihmiset toimittamaan. Jeshua kastaa opetuslapsensa ilman vettä Pyhässä Hengessä ruumiinsa jäseniksi ja käsittä ympärileikkaa heidän sydämensä, Isän Jumalan uudestisynnyttäessä heidät lapsikseen. Tämä kaikki on ilmoitettu sekä Johannes Kastajan, Jeshuan itsensä, että Herran evankelistan ja apostolin selvin Sanoin:

”Minä kastan teidät vedessä parannukseen [mielenmuutokseen], mutta.. Hän [Jeshua], joka minun jäljessäni tulee.. kastaa teidät Pyhässä Hengessä ja tulessa [Mt 3:11]; Johannes kastoi vedessä, mutta teidät kastetaan Pyhässä Hengessä” [Apt 1:5; 11:16];

”Sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhteen ruumiiseen” [1Kr 12:13];

”.. eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu, vaan.. oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä.. ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta” (Rm 2:28,29; 1Pt 1:1-3; Jk 1:18).

Vesikaste ja uskon syntyminen

Vesikasteen ja uskon välillä on Kirjoituksissa yhteys siten, että kaste on seurausta uskosta, ja evankeliumin synnyttämä usko taas puolestaan kasteen välttämätön edellytys; uskon syntymisen kanssa kasteella ei ole mitään tekemistä. Jumalan Sana, evankeliumi Jeshuasta Messiaasta Pyhässä Hengessä, synnyttää uskon. Raamattu on tässäkin äärettömän selvä:

”Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Messiaan Sanan kautta” (Rm 10:17);

”Hänessä on teihinkin, sitten kuin olitte kuulleet totuuden Sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti” (Ef 1:13);

”Kun Pietari.. puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheeen kuulivat” (Apt 10:36-48);

”Niin Filippus.. julisti hänelle evankeliumia Jeshuasta.. ja hoviherra sanoi: ’Katso, tässä on vettä, mikä estää kastamasta minua?’ Niin Filippus sanoi hänelle: ’Jos uskot koko sydämestäsi, niin se tapahtukoon.’ Hän vastasi ja sanoi: ’Minä uskon, että Jeshua Messias on Jumalan Poika.’ Niin he astuivat kumpikin veteen.. ja Filippus kastoi hänet. Ja kun he olivat astuneet ylös vedestä.. hän jatkoi matkaansa iloiten (Apt 8:35-39).

Vesikaste ja syntien anteeksisaaminen

Vesikaste ja syntien anteeksisaaminen ovat Raamatussa toisistaan riippumattomia. Syntien anteeksisaaminen on sidottu edellä mainittuihin, kastetta edeltäviin kasteen edellytyksiin niin, että koskaan syntien anteeksisaaminen ei esiinny Kirjoituksissa niistä, mutta kylläkin vesikasteesta irrotettuna (Lk 24:46,47; Apt 3:19; 10:36-48).

Siten esim. sanoja ”syntienne anteeksisaamiseksi” (Apt 2:28) ja ”pestä pois syntisi” (Apt 22:16) ei voi eikä saa irrottaa yhteydestään ja ajatella vastoin edelläolevaa (Lk 24:46,47; Apt 3:19; 10:36-48), että vesikaste nyt olisikin niissä se mikä vaikuttaa syntien anteeksisaamisen. Se ei vaikuta, mutta on symboli ja merkki siitä.

Raamattua vain pinnallisesti lukeva ja tunteva saattaa pitää edellä sanottua jo Raamatun vääristelynä, mutta kirjoituskokonaisuuden tunteva ja Sanaa sen valossa lukeva ymmärtää, että sanottu on tiukasti Messiaan opin mukaista. –Jumala tekee asiat vain vain yhdellä tavalla ja niin kuin on asettanut (Lk 24:46,47; Apt 11:17,18). Raamatun lukemisessa voi ihmisillä olla paljonkin väärää ”näennäiskirjaimellisuuteen” juuttumista; esim. Mt 3:5 tuskin tarkoittaa, että mainituilta alueilta jokainen siellä asuva vaelsi Johannes Kastajaa katsomaan ja kuulemaan, mutta sokeaan kirjaimellisuuteen pitäytyvä ”fundamentalisti” todennäköisesti kokee edelläsanotun jo Raamatun vääristelemiseksi, kun tekstissä kerran lukee, että ”koko” ja ”kaikki”.

UL:n Kirjoitukset tuntevat vain sellaisen evankeliumin, missä julistetun Sanan vastaanottamisen välitön ilmaus on itsensä kastattaminen vedessä. Siksi on ymmärrettävää, että kaste ja uskon ja parannuksen seuraukset (syntien anteeksisaaminen ja Pyhän Hengen lahja) esiintyvät samassa tekstiyhteydessä. Raamatun selkeä oppi siitä, mihin syntien anteeksisaaminen ja hengellisesti eläväksi tuleminen on sidottu, ovat Jeshuan lähetyskäskyssä, evankelistan ja apostolien sanoissa:

”Hän sanoi heille: ..että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava Hänen Nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista” (Lk 24:46,47); niin on Jumala siis antanut pakanoillekin parannuksen elämäksi (Apt 11:17,18);

”Tehkää parannus ja kastattakoon kukin teistä itsensä syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan (Apt 2:38); tehkää parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois” (Apt 3:19);

”Ja nyt, mitä viivyttelet? [muutu mieleltäsi ja käänny] Nouse, anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi avuksi huutaen Herran Nimeä” [Apt 22:16].

Messiaan opiksi tulee siten se, mikä on yhteistä kaikille kohdille, joissa syntien anteeksisaaminen esiintyy. Ja yhteistä on se, että aina siihen, sitä edeltävänä liittyy jonkin, sisällisen ihmisen muuttuneesta jumalasuhteesta, Jumalan lapseuden ja vesikasteen edellytyksestä ja/tai sisällöstä todistavan asian mainitseminen. Syntien anteeksisaamista ei siis Messiaan opissa ole sidottu vesikasteeseen, mutta vesikaste kylläkin siihen. –Ja oppina näillä käänteisillä tulkintavaihtoehdoilla on kyllä dramaattinen ero. Tämä tosiasia käykin sitten elämän todellisuudessa varsin selväksi, synneistään ”sakramenttivapautetun” jatkaessa, useimmissa tapauksissa läpi elämänsä, riivaajien ja pimeyden päämiehen avuksi huutamista ja Herran Nimeen kiroamista aamusta iltaan. Mieleltään muuttunut ja syntinsä todellisesti anteeksi saanut taas ylistää Jumalaa, koettaen saada ensin mainittuakin todellisen pelastuksen osallisuuteen, vapaaksi syntikahleistaan ja saatanan orjatyön orjuudesta.

Erityisen selkeä todistus syntien anteeksisaamisen ja vesikasteen suhteesta UL:n asiainjärjestyksessä on Apostolien teoissa liittyen apostoli Pietarin toimintaan Korneliuksen kodissa. Pietarin julistaessa evankeliumia, tuli Pyhä Henki hänen vielä puhuessaan kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat, sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa.

Tämän vuoksi Pietari sanoi, että ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen [ja siten synneistä puhdistumisen] niin kuin mekin. Ja hän käski kastaa heidät vedessä Jeshuan Messiaan Nimeen. Myöhemmin Pietari todisti tästä apostolien ja vanhinten kokouksessa Jerusalemissa:

”Jumala sydänten tuntija todisti heidän puolestansa.. eikä tehnyt mitään erotusta meidän ja heidän kesken, sillä Hän puhdisti heidän sydämensä uskolla” (Apt 10:34-48; 15:8,9).

Vesikaste ja vanhurskauttaminen

Johdonmukaisesti myös kaste ja vanhurskauttaminen liityvät Raamatussa toisiinsa siten, että vanhurskautetut kastetaan. Kun Jeshua ”taivutteli” Johannes Kastajan kastamaan Hänet, käyttäen mm. sanoja ”Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus” (Mt 3:15), ei sitäkään ole ymmärrettävä, että vesikaste olisi millään tavalla ollut kastettavan vanhurskauttamista, Hän kun oli täydellisesti vanhurskas ennen ja jälkeen kasteensa eikä tarvinnut vanhurskauttamista. Kaiken vanhurskauden täyttämisen sisältönä Jeshuan itsensä kastattamisessa saattoi siten varmuudella olla ainoastaan se, että Hän tässäkin täydellisesti teki Isän tahdon (vrt. Jh 5:30).

Vanhurskauttamista tarkoittavat sanat (h. sadak; kr. dikaioo) tarkoittivat muinoin syytetyn julistamista syyttömäksi maallisessa oikeusistuimessa. (IRT, p. 6217-6249; Novum, osa 5, s. 277-283). Tämä sama merkitys on periaatteessa myös Raamatun hengellisessä vanhurskauttamisessa, mutta aivan omalla, ihmeellisellä Jumalan tavalla.

Maallisessa oikeudessa tuomari julisti syytetyn vanhurskaaksi (”oikeaksi – ei syylliseksi”), mikäli hän saattoi todeta syytetyn syyttömäksi. Kun Jumalan tuomioistuimessa (jo täällä maan päällä) tapahtuu vanhurskauttaminen, on sekin syyttömäksi julistamista, mutta tapahtuu maalliseen oikeuskäytäntöön nähden täydellisesti päinvastaisilla perusteilla. Jumalan oikeusistuimessa, täällä ajassa, syylliseksi tunnustautunut ja todettu julistetaan syyttömäksi, ja syyttömäksi tunnustautuva julistetaan syylliseksi:

”Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, Sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.” (Jes 1:18; 64:6);

”Olkoon.. teille tiettävä.. että jokainen, joka uskoo, tulee Hänessä vanhurskaaksi., Apt 13:38,39; ja tämä on Hänen Nimensä, jolla Häntä kutsutaan: ‘Herra [JHVH] on meidän vanhurskautemme’(Jer 23:6; 1Kr 1:30,31); .. ja saavat lahjaksi vanhurskauden .. uskon kautta Hänen vereensä..”, Rm 3:24,25;

”..sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan, Rm 10:9-13; ”Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, on meillä rauha Jumalan kanssa, Rm 5:1;

”Aabraham uskoi Jumalaa, joka vanhurskauttaa jumalattoman.. sentähden se luettiinkin hänelle vanhurskaudeksi (Rm 4:3-7; 1Ms 15:6); mutta ei ainoastaan hänen tähtensä ole kirjoitettu, että se hänelle luettiin, vaan myös meidän tähtemme, joille se on luettava, kun uskomme Häneen [Isään Jumalaan], joka kuolleista herätti Jeshuan, meidän Herramme” (Rm 4:23,24; Hb 11:6);

”Jos me tunnustamme syntimme, on Hän uskollinen ja vanhurskas, niin että antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.. Ja Jeshuan, Messiaan.. veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä” (1Jh 1:9,7);

”Jos me sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme Hänet valhettelijaksi; ja Hänen Sanansa ei ole meissä” (Rm 3:23,24; 1Jh 1:10).

 Kirjoitukset todistavat kohti käyvästi ihmisen turmeltuneesta tilasta, ja niin kauniisti Jumalan vanhurskaudesta ja ihmeellisestä oikeusistuimesta, jossa Hän kohtaa meidät saastaiset syntiset ja käsittelee meidän asiamme. –Ihmeellinen on Jumala!

Mutta meidän tulee pitää mielessä, että Jumala vanhurskauttaa vain sellaisen ”jumalattoman”, josta Jumalan Sana ja Pyhä Henki on saanut tehdä syntinsä tuntevan, tunnustavan ja katuvan, sellaisen, joka tulee parannukseen/mielenmuutokseen ja kääntyy Herran puoleen, avuksi huutaen Herran Nimeä. Onhan nimittäin Kirjoitettu myös, että

”Jos [mieleltään muuttumaton ja kääntymätön] jumalaton saa armon, ei hän opi vanhurskautta; oikeuden maassa hän tekee vääryyttä, eikä näe Herran korkeutta” (Jes 26:10).

Vesikaste ja uudestisyntyminen

Vesikaste ja uudestisyntyminen ovat Raamatussa yhteydessä toisiinsa siten, että uudestisyntyneet kastattavat itsensä vedessä. Sanallaan ja Jeshuan kuolleistanousemisen kautta Jumala uudestisynnyttää ihmisen ylhäältä ja Pyhästä Hengestä.

”Ylistetty olkoon.. Herramme Jeshuan Messiaan Jumala ja Isä, joka.. on uudestisynnyttänyt meidät.. Jeshuan Messiaan kuolleistanousemisen kautta” (1Pt 1:3; Jh 3:3-9);

”Tahtonsa mukaan Hän synnytti meidät totuuden Sanalla..” (Jk 1:18).

Raamatullinen uudestisyntyminen (kr. genneethee anoothen, syntyä sekä uudesti että ylhäältä) on synteihinsä ja rikoksiinsa kuolleen (Ef 2:1-6) hengellistä syntymistä Jumalan Sanalla Pyhästä Hengestä (Jh 3:3-10; 1Pt 1:1-3, 22,23; Jk. 1:18).

Tätä uudestisyntymistä ei aikaansaada kastamalla vedessä. Isä Jumala uudestisynnyttää, kun Jeshua Messias kastaa uskoon tulleen Pyhässä Hengessä ruumiinsa jäseneksi (1Pt 1:1-3; Apt 1:5; 15:5,7; 17:4; 18:27; 19:2,18; 21:20,25; Rm 13:11; 1Kr 12:13 15:11; Hb 4:3).

Hengellinen syntyminen on pelastuksen ja Jumalan Valtakunnan näkemisen ja sinne sisälle pääsyn välttämätön edellytys. Jeshua ilmoitti tämän ennekuulumattoman hengellisen ihmeen Nikodeemukselle, joka ymmärrettävästi meni aivan ymmälleen, eikä voinut sitä käsittää, vaikka oli ”Israelin opettaja”:

”Jeshua vastasi ja sanoi.. ’Totisesti Minä sanon sinulle: ’joka ei synny uudesti ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan Valtakuntaa’.. Totisesti, totisesti Minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei voi päästä sisälle Jumalan Valtakuntaan. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt on henki.. Nikodeemus vastasi ja sanoi Hänelle: ’Kuinka tämä voi tapahtua?’” (Jh 3:3-9).

Mitä Kirjoituksissa tarkoittavat vedestä ja Hengestä syntyminen?

Raamatun pelastusoppi, kielikuvat ja juutalainen allegoria huomioiden on selvää, että kyseisessä sanankohdassa puhutaan vain lihan mukaisesta luonnollisesta syntymisestä, ja toisaalta hengellisestä uudestisyntymisestä, Hengestä syntymisestä.

Jeshuan puheessa on Raamatun juutalaisessa opetuksessa yleinen parallelismi-rakenne, rinnakkaisuus, kerto, mikä tarkoittaa saman asian toistamista puheessa ja/tai tekstissä kahdessa tai useammassa peräkkäisessä säkeessä eri sanoin. (IRT, p. 7298). Raamatun kielessä ja juutalaisessa kulttuuriympäristössä kutsuttiin ensimmäistä luomista ja syntymistä, ”vedestä” syntymiseksi (vrt. 2Pt 3:5). Jh 3:5,6:ssa parallelismi ja allegoria menevät siis näin:

jae 5: ”Totisesti, totisesti Minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan; [ja sitten kerto, jae 6]

jae 6: ”Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on Henki”.

Eli siis ”vedestä syntyminen” (jakeessa 5.) ja lihasta syntyminen (jakeessa 6.) tarkoittavat molemmat samaa, luonnollista syntymistä, kummassakin jakeessa, ja Hengestä syntyminen on Hengestä syntymistä molemmissa jakeissa.

Allekirjoittaneen kysyessä n.15 v. sitten oppineelta messiaaniselta (Jeshuaan uskovalta) juutalaiselta Jh 3:5 ja 6 jakeiden välillä olevasta parallelismi-rakenteesta (onko siinä ehdottoman kiistattomasti em. rakenne), tuli vastaus hepreankielisen tekstin pikaisen vilkaisun jälkeen ”sekunnissa”:

”Ellei jakeiden 5 ja 6 välillä olisi parallelismirakenne, Jeshua opettaisi niissä Hellenismiä! (Joseph Shulam: Henkilökohtainen tiedonanto).

Juutalaisen allegorian, ja parallelismirakenteen huomioiva jakeiden ymmärtäminen on kristityiksi tunnustautuvien kohdalla harvinaista, mutta sen käsittäminen, että siinä ei puhuta kastevedestä, ei kuitenkaan aivan tuntematonta. Yksi asian ymmärtänyt on amerikkalainen teol.tri John F. MacArthur, Jr. Hän käsittelee aihetta kirjassaan ”Jeesuksen Evankeliumi” ja kirjoittaa mm. näin:

”Jotkut sanovat tämän tarkoittavan vettä – H2O. Se ei tarkoita. Tällä raamatunkohdalla ei ole mitään tekemistä veden ja kastamisen kanssa. Ihminen ei pelastu kylpemällä.” (s. 59).

Tekstijakso Jh 3:3-9 ei puhu vesikasteesta mitään – puhumattakaan, että opettaisi uudestisyntymistä vesikastetoimituksella, vaikkakin on selvää, että vesikasteessa on sekä uudestisyntymisen että Hengessä kastamisen vertauskuvallisuus.

Jeshua puhui kyllä kerran hengellisestä ”kylpemisestä” ja ”puhtaudesta” samassa asiayhteydessä, tarkoittaen pelastavaa tilaa, kun Hän jalkojenpesun yhteydessä sanoi apostoli Pietarille ja muille opetuslapsille:

”Joka on kylpenyt, ei tarvitse muuta kuin että jalat pestään, ja niin hän on kokonaan puhdas; ja te olette jo kaikki puhtaat..” (Jh 13:10).

Mutta tässäkään Jeshua ei viitannut luonnolliseen kylpemiseen eikä vesikasteeseen, vaan puhui kylpemisestä selvästikin allegorisesti, vertauskuvallisesti, tarkoittaen sitä Sanaa, joka puhuttuna ja vastaanotettuna oli heidät puhdistanut. Tämä käy selkeästi ilmi, sekä Hänen Sanoistaan Jh 15:3: ”Te olette jo puhtaat sen Sanan tähden, jonka Minä olen teille puhunut”, että yleensä Raamatun opista synnistä puhdistumisesta. Kaiken edellä olevan Jeshua myös puhui jo ennen kuin Uuden Liiton vesikastetta oli edes asetettu.

Sanatarkan suomennoksen mukaan apostoli Paavali kirjoitti tästä samasta asiasta mm. tällaisin Sanoin:

”.. niin kuin Messiaskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että Hän sen pyhittäisi, puhdistettuaan sen, vesipesolla Sanassa” [Ef 5:25,26, UT:n Novum; Saarisalon sanatarkka UT];

”Mutta kun Jumalan, meidän Vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, pelasti Hän meidät.. laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta.. että me [uskon kautta, Rm 5:1] vanhurskautettuina.. tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi” (Tt 3: 4-7).

Missään tämän sisältöisissä kohdissa ei puhuta mitään vesikasteesta, vaan ne olivat sen suoraa UL:n toteutumaa, mistä Herra oli puhunut jo muinoin profeettainsa kautta, ja minkä Sanan täyttymyksenä Jeshua ja apostolit niistä opettivat; esimerkiksi:

”Minä panen lakini [opetukseni; Sanani] heidän sisimpäänsä; Minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte.. ja uuden Hengen Minä [uskon kautta, Gal 3:2,13,14] annan teidän sisimpäänne” (Jer 31:33; Hes 36:25-27).

Vesikaste ja Pyhän Hengen saaminen

Myöskin vesikaste ja Pyhän Hengen saaminen ovat Kirjoituksissa, johdonmukaisesti, toisistaan riippumattomia. Raamatussa ei ole sellaista oppia, että Vanhassa Liitossa olleen ”Johanneksen kasteeksi” sanotun vesikasteen sijaan olisi Uuden Liiton järjestyksessä tullut jokin vedellä JA Hengellä/Hengessä tapahtuva (kirkollinen) ”kristillinen” kastaminen, joka joko suoraan vaikuttaisi ja/tai, josta seuraisi Pyhän Hengen saaminen.

Tämä käy ilmi siitä selvästä tosiasiasta, että ihmiset saavat Raamatussa Pyhän Hengen sekä ennen vesikastetta, pelkästään uskossa kuulemisesta (Apt 10:44-48; Gal 3:2), että eivät (Hengen voiteluna) saa, vaikka he ovat kastetut vedessä (Apt 8:14-17). Siis – tätäkään – ei Apt 2:38:ssa vaikuta vesikaste, vaan usko/parannus.

Vesikasteen ja Pyhän Hengen toisistaan riippumattomuus todistuu myöskin siinä, että yhä vielä tänäänkin Korneliuksen kodin tapahtumat toistuvat uskoon tulleiden kohdalla; Hengen kaste, voitelu ja niihin liittyen armolahjoja ilmenee edelleen sekä uskonnottomilla vedessä kastamattomilla, että pakanallisen sakramentin saaneilla kastamattomilla – kunhan he vain sittemmin ovat todellisesti tulleet uskoon.

Vesikaste ei siis ole Hengen saamisen peruste tai välittäjä, vaan se on jokin muu. Ja Raamattu vastaa tässäkin verrattoman selkeästi siihen, mistä on kysymys:

”Messias on lunastanut meidät lain kirouksesta.. että Aabrahamin siunaus tulisi.. ja me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen” (Gal 3:13,14);

”Tämän vain tahdon saada teiltä tietää, lain teoistako saitte Hengen, vai uskossa kuulemisesta?” (Gal 3:2).

Sanan ja Pyhän Hengen vaikuttama usko, parannus ja kuuliaisuus (evankeliumin vastaanottaminen) ovat taustana myös sille, kun on Kirjoitettu:

”Ja me olemme tämän todistajat, niin myös Pyhä Henki, jonka Jumala antaa niille, jotka Häntä tottelevat..” (Apt. 5:32);

”Hänessä on teihinkin, sitten kuin olitte kuulleet Sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti” (Ef 1:13);

”Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia” (Rm 8:16).

On tärkeää, että Jumalan Sanaa luetaan ja tulkitaan sen kokonaisuudessa. Silloin vältytään esim. kuvittelemasta, että vesikaste välittäisi/vaikuttaisi Pyhän Hengen saamisen ja muita Jumalan lapseuden edellytyksiä tai sisältöjä. Ja nähdään Kirjoitusten kirkas todistus siitä, kuinka evankeliumin lupauksista osalliseksi tuleminen aina perustuu sen tietoiseen vastaanottamiseen ja ihmisen jumalasuhteen käänteentekevään muuttumiseen. –Koko jumalallinen pelastussuunnitelma, Raamatun Kirjoitusten antaminen, Lunastus ja evankeliumin julistustehtävä olisi, hengellisestikin (lihalle ja verellehän se on sitä joka tapauksessa, 1Kr 1:18-2:16), järjetön, ellei sen perusajatuksena olisi Jumalan puhe ihmiselle – henkilökohtaista valintaa varten.

Hengellinen syntyminen, kaste Pyhässä Hengessä ja täyttyminen Hengellä

Koska otsikon aiheet ovat läheisessä yhteydessä opillisiin tulkintoihin vesikasteesta ja koska niiden keskinäisten suhteiden raamatullisten perusteiden osoittaminen ja ymmärtäminen edellyttävät tietyssä mitassa niiden tarkastelua Kirjoitusten kokonaisuuden valossa, käsittelemme näitäkin aiheita tässä vesikaste-luvun yhteydessä.

Hengen kaste ja Pyhän Hengen tuleminen uudestisyntymisessä asumaan ihmisen sydämeen/sisimpään on kertatapahtuma, ja tuli mahdolliseksi vasta Uuden Liiton järjestyksessä, ylösnousemuksen perusteella ja Messiaan kirkastamisen jälkeen (Apt 1:5; 1Pt. 1:3; Rm 8:9-11; Jer 31:33; Hes 11:19,20; 36:25-27; Jh 7:38,39;).

Hengellä täyttyminen taas on asetettu toistuvaksi (Apt 2:4; 4:31; Ef 5:18-20), ollut mahdollista ja ilmennyt jo VL:kin aikana (2Ms 31:1-5; Tuom 6:34; Lk 1:41,67). IRT:ssa kirjoitetaan tästä Hengen toiminnasta:

“Kuvaavaa on, että Jumalan Henki yhtäkkiä ja tilapäisesti näyttää tulleen näihin ihmisiin [oik. heidän ylleen/päälleen], joita Hän käyttää välineinään pelastushistoriassa. Ilmoituksen välittäjät saavat Hengen [ylleen/päälleen] palvelustehtäväänsä varten vain joksikin ajaksi” (p. 1167).

Tämän selkeän, Liitto- ja pelastusjärjestykseen perustuvan, tosiasian ja asiainjärjestyksen tiedostamisessa ja ymmärtämisessä on otsikon asiakokonaisuuden ja UL:n täyttymyksen käsittämisen perustus. Ilmaisut Hengen tulemisesta astian päälle/ylle ja tuleminen täytetyksi Hengellä esiintyvät runsaina Kirjoituksissa myös jo Vanhan Liiton aikana, Jumala antaessa palvelustehtävävoitelunsa ihmisille, mutta kaste Hengessä ja Hengen tuleminen asumaan sisimpään, tuli vasta Uuden Liiton järjestyksessä. Hengen kaste ja täyteys ovat siis eri asioita, vaikka esiintyvät ihmisen elämään ensimmäistä kertaa tullessaan myös yhdessä (Apt 1:5; 2:4; 19:1-6).

Hengen kasteen ja Hengellä täyttymisen sekoittaminen samaistamalla ne yhdeksi ja samaksi on yleinen, mutta ymmärrettävä harha kristikunnassa, koska ne siis esiintyvät myös yhdessä. Tästä johtuen on yleistä, että kysytään mm.: “Oletko saanut henkikasteen?” (kysyjän yl. peräänkuuluttaessa, puhutko kielillä) ja/tai: “Oletko täyttynyt Pyhällä Hengellä?” (ikään kuin se olisi jokin kertatapahtuma loppuelämäksi). Sekaannusta aiheuttavat näissä sekä väärät käännökset, että väärä opetus.

Raamatunkäännöksemme kääntävät väärin, epäjohdonmukaisesti ja sekoittaen keskenään Hengen tulemisen sisimpään, ja toisaalta ylle/päälle kun Henki täyttää. Kun Raamattumme -33/-38 kääntää, että Jumalan Henki tuli/tulee “heihin/teihin” (minkä ymmärrämme, että “sisimpään”), heprelaisessa alkutekstissä on, että Henki tuli “heidän ylleen/päälleen”, mikä on sopusoinnussa sen kanssa, että vasta Uudessa Liitossa Jumala lupasi antaa Henkensä ihmisten sisimpään, eli “heihin” (Jer 31:31-34; Hes 11:19,20; 36:25-27). Myös Jeshuan kohdalla Kirjoitukset vahvistavat tämän järjestyksen (Jh 7:38,39). Tähän sääntöön on olemassa vain yksi poikkeus, joka sekin on ihanasti sopusoinnussa kirjoituskokonaisuuden kanssa: kun on kysymys todellisesta Välimiehestä, Jeshuasta (Hb 12:24) ja Hänen esikuvastaan, VL:n välimiehestä Mooseksesta (Gal 3:19), esiintyvät Kirjoituksissa jo VL:n puolella – kuten tuleekin – myös ilmaisut Hengen tulemisesta sisimpään/sydämeen/häneen (Jes 63:11; Mk 1:10. Mutta nämä “poikkeukset” eivät muuta seuraavaa perusjärjestystä:

Esim. 1. Henki oikeasti tulee ylle/päälle (kun käännöksemme antaa suoraan tai epäsuorasti ymmärtää, että “heissä” ja/tai “heihin”): 4 Ms. 11:16,17,25,29; 24:2; Tuom. 3:10; 11:29; 14:6;15:14; 1Sm. 10:6,10; 16:13,14; 19:20,23.

Seuraavissa teksti käännöksessäkin puhuu oikein Hengen tulemisesta ylle/päälle eli täyteyden voitelusta sekä Vanhassa että Uudessa Liitossa.

Esim. 2. Henki täyttää: 2Ms. 31:1-5; 5Ms. 34:9; Tuom. 6:34; Mka. 3:8; Lk 1:41,67; Apt. 2:4; 4:31; 7:54,55; 9:17-20; 11:24; 13:8-11. (alleviivatuissa kaste ja täyttyminen; näin myös Apt 19:1-7, mikäli heidän uskonsa oli VL:n ajalta).

Kertaluonteisessa UL:n Hengen kasteessa ihminen saa Pyhän Hengen ja Henki tulee ihmisen sisimpään, asumaan siellä (Rm 8:14-17), kun taas Hengen täyteyden kokemuksessa Henki aina tulee ihmisen ylle/päälle, toistuvasti, tapauskohtaisesti ja tarkoituksellisesti (Apt 2:4; 4:31; Ef 5:15-20), vaikuttaen astiassa ja hänen kauttaan Jumalan tarkoitusten ilmenemistä (Lk 1:41,67; Apt 2:4; 4:31).

On mahdollista, että ihmiset ovat Hengessä kastettuja ja Henki asuu heissä, mutta he eivät ole ymmärretyksi tulleella tavalla kokeneet Hengen täyteyden palvelustehtävävoitelua ja siihen yl. liittyvää Hengen lahjojen ilmenemistä. Jos armolahja on esim. kielilläpuhuminen tai profetian lahja, jää Hengen täyteyden kokeminen lahjan saajalta tuskin tiedostamatta, kun taas jos täyteyden voitelussa toimiva armolahja on esim. avustaa (1Kr 12:28), koetaan ja ymmärretään „henkikasteen“ ja Hengen täyteyden kokemuksen vielä puuttuvan – varsinkin, kun väärä opetus sitä yl. kokemuksen arvovallalla vielä vakuuttaa. Ja niin sitten jatketaan „Hengen täyteyttä etsivien“ rukousalttareita ja täyteyden kokemuksen etsimistä niidenkin kohdalla, jotka kuuluvat ihmisryhmään „eiväthän kaikki puhu kielillä“, loppu elämää – turhaan.

Sekaannusta lisäävät helposti myöskin sellaiset UL:n Kirjoitusten kohdat, joissa ihmiset eivät vielä olleet vastaanottaneet ja kokeneet tätä Hengen tulemista heidän päälleen täyttävänä voiteluna, vaikka heistä oli tullut Jumalan lapsia, kun he olivat tulleet uskoon ja heillä näin täytyi olla Pyhä Henki asumassa heissä (Ef. 1:13; Apt 8:14-17), koska uskovia ilman Pyhää Henkeä ei ole olemassakaan (Rm 8:9).

Oliko sitten Vanhan Liiton pyhillä ja profeetoilla lainkaan uudestisyntymistä ja Pyhää Henkeä? Sanoohan mm. Daavid Kirjoituksissa: “äläkä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi” (Ps 51:13); ja Uudessakin Liitossa käännöksessämme sanotaan profeetoista: “mihin tai millaiseen aikaan heissä oleva Messiaan Henki viittasi” (1Pt 1:11). Ja olivathan he vanhurskautetutkin (1Ms 15:6; Rm 4:3). Kuten edellä on osoitettu, Kirjoitukset todistavat selkeästi, että Pyhä Henki vaikutti heissä tulemalla Jumalan Hengen voiteluna heidän päälleen/ylleen, mutta vasta ylösnousemus ja Uusi Liitto toivat tullessaan sen, että ihmiset saattoivat uudestisyntyä kuolleistanousemisen kautta (1Pt 1:1-3) ja Jumalan Henki tulla sisimpään asumaan (Jer 31:33; Hes 11:19,20; 36:25-27; Jh 7:38,39; Rm 8:14-17).

Siten, kun esim. Daavid pyysi, ettei Herra ottasi pois Pyhää Henkeään, voi se tarkoittaa vain sitä, ettei Hänen Henkensä voitelu poistuisi hänen päältään ja siten vaikuttamasta hänessä. Ja kun Raamatussamme sanotaan, että “heissä oleva Messiaan Henki”, on sen tulkittava tarkoittavan samaa, heidän päällään olevan Hengen vaikutusta heissä. Täsmällisesti ottaen kreikankieli sanookin 1Pt 1:11:ssä: “mihin tai millaiseen aikaan viittasi heissä Henki Messiaan”, mikä ei edellytä, että Henki olisi ollut heissä asumassa, vaan vain sitä, että Henki päällä olevana vaikutti heissä.  

Profeetta Jooelin ja apostoli Pietarin sanat Liittojen eroista Hengellä täyttymisen voitelussa sisältävät myöskin sen, että itse täyteyden voitelu on Liitoissa sama: “Minä vuodatan Henkeni kaiken lihan ylle/päälle”, (kun se VL:ssa oli ollut vain harvojen – profeettain, pappien ja kuninkaiden – osana, Jl 2:28-32; Apt 2:16-21).

Kun Jeshua ennalta puhui apostoleilleen Helluntain tapahtumista, kasteesta Hengessä (Apt 1:5, ja Pyhän Hengen tulemisesta, on Raamattumme käännöksissä sanottu ”kun Pyhä Henki tulee teihin” (Apt. 1:8). Näin käännöksen mukaan sanottiin astioille, jotka jo olivat Jumalan lapsia. Apt. 1:8:n kreikkalaisessa tekstissä ei kuitenkaan sanota, että Pyhä Henki tulisi heihin, vaan että Henki tulee heidän päälleen/ylleen. Se on Kirjoitusten ilmaisu siitä palvelustehtävävoitelusta, jossa astia yhä uudelleen ja uudelleen täytetään Hengellä voittoisaa vaellusta varten ja taivaallisten välittämiseksi maan päälle. (Lk 1:41,67; Ef. 1:13; Apt 4:31; 7:55; 8:14-17; 19:1-7).

Miksi sitten apostoleille ja muille opetuslapsille, jotka jo olivat Jumalan lapsia ennen Helluntaita, sanottiin että heidät vielä kastettaisiin Pyhässä Hengessä, “ei kauan näitten päivien jälkeen”? Siksi, koska he olivat sikäli erikoisasemassa, että he kokivat Jumalan lapseuden ja Hengen asioita sekä Vanhan että Uuden järjestyksen mukaan. Vaikka he olivat jo lapsia, he eivät olleet voineet kokea kastetta Hengessä ennen Uuden Liiton lopullista täyttymystä ja Hengen tulemista Helluntaina UL:n tavalla heidän sisimpäänsä. Samalla he sitten kasteen lisäksi kokivat myös täyttymisen, Hengen tullessa UL:n palvelustehtävävoiteluna heidän ylleen/päälleen.

He olivat olleet Jumalan lapsia jo Vanhassa Liitossa, mutta Pyhää Henkeä ei oltu vielä lähetetty Uuden Liiton tavalla, vaikka Jeshua olikin puhaltanut heidän päälleen ja sanonut: “Ottakaa Pyhä Henki” (Jh. 20:22). Henki ei siis ollut voinut tulla asumaan heidän sisimpäänsä, koska Jeshua ei ollut vielä mennyt Isän tykö ja kirkastettu (Jh. 7:38,39; Hes. 11:19,20; 36:25-27), mistä Hän vasta oli lähettävä Hengen profeetallisen lupauksen täyttymyksenä ja Uuden Liiton järjestyksenä (Jh. 15:26; 16:7).

Apostolien ja kaikkien Helluntaina yhdessä koolla olleiden uskovien tilanteelle, asiat Vanhan että Uuden Liiton järjestyksen mukaisella tavalla kokeneille, verrannollinen suhteessa Hengen tulemiseen sisimpään, on myöskin Apt 19:1-6 kerrottu Efeson uskovien tilanne. He olivat kaiketi tulleet uskoon Vanhan Liiton järjestyksen ajassa, koska olivat kastattaneet itsensä vasta “Johanneksen” kasteella.

Kun sitten kysymyksessä olevat astiat itse sanoivat esitettyyn tiedusteluun Hengen vastaanottamisesta, etteivät he ole kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan, oli se tietysti ymmärrettävää, kun he opetuksesta osattomina olivat kaiken muun suhteen aivan ymmärtämättömiä, paitsi, että olivat kuulleet Johanneksen tai hänen kastamiensa “esi-evankeliumia” Jeshuasta ja tulleet uskoon.

Jeshua sanoi myös, että ”nämä merkit [monikossa] seuraavat niitä, jotka uskovat: Minun Nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi.” (Mk 16:16-18). Kaikki se, mitä on sanottu Mk 16:16-18, on yhtälailla ilmentymää siitä Jumalan elämästä, mikä astiaan on laskettu, kun hänet on Pyhän Hengen kasteessa liitetty Messiaan ruumiin jäseneksi, mutta varsinainen merkki kasteesta Pyhässä Hengessä eivät sittenkään ole nuo Mk 16;16-18 ja 1Kr 12 luvussa mainitut asiat, vaan se Elämä ja Voima, joka niitä tuottaa (Apt 1:8), Hengen jakaessa kullekin niin kuin tahtoo (1Kr. 12:11).

Jeshua ei sano: ”Kun Pyhä Henki tulee yllenne, te kaikki profetoitte, puhutte kielillä, saatte terveeksitekemisen lahjan, jne”. Hän kyllä sanoo, että niitä ilmenee – monien muiden asioiden ohella – niissä, jotka uskovat, mutta ainoat asiat, joiden Hän suoranaisesti sanoo seuraavan kaikkia, kun he tulevat kastetuiksi Pyhässä Hengessä, ja kun Pyhä Henki täyttäen  tulee heidän ylleen, ovat nämä: ”te saatte voiman ja tulette Minun todistajikseni” (Apt 1:8).

Raamattu todistaa myös, että ”Jumalan Valtakunta ei ole sanoissa, vaan voimassa” (1Kr 4:20). Jumalan Sanat ovat sekä Henki, että Elämä (Jh 6:63), mutta meidän sanamme – eivät edes meidän ”evankeliumimme” tai ”kielilläpuhutut” sanammekaan – suinkaan välttämättä ole sitä. Vain silloin, kun Jumalan Pyhä Henki yhtyy niihin voimana ja näin vahvistaa puhujan olevan totuudessa ja puhuvan tilanteeseen tarkoitettuja sanoja, ovat sanamme niitä sanoja, joista Raamattu sanoo, että ”jos joku puhuu, puhukoon niinkuin Jumalan Sanoja” (1Ts 1:5; 1Pt 4:11).

Erityisesti ns. ”vapaan kristillisyyden” tiettyjen suuntausten piirissä on vallitsevana oppi kielilläpuhumisesta Pyhän Hengen kasteen nimenomaisena, erityisenä merkkinä, helluntailaisuuden päävirtauksesssa jopa ”ainoana varmana merkkinä”. Tällainen oppi ja käsitys ei kuitenkaan ole sopusoinnussa sen kanssa mitä Raamattu asiasta opettaa. Olemme edellä osoittaneet, mikä on se selvästi sanottu opetus, jonka jokainen voi Raamatusta lukea.

Kielilläpuhuminen on yksi niistä merkeistä, joiden Jeshua ilmoittaa (Hengen voiteluna) seuraavan niitä, jotka uskovat, mutta vain yksi merkki. Mk 16:16-18 sisältää monta muutakin merkiksi sanottua, eikä missään ole sellaista opetusta, että ne kaikki ilmenisivät kaikissa uskovissa, eikä että juuri kielilläpuhuminen olisi niistä ”se merkki”, joka osoittaa Pyhän Hengen kasteen tapahtuneeksi. Päinvastoin on suorasanaisesti sanottu, että ”eiväthän kaikki [uskovat] tee voimallisia tekoja? Eihän kaikilla ole parantamisen armolahjoja? Eiväthän kaikki puhu kielillä? Eiväthän kaikki kykene niitä selittämään? (1Kr 12:29,30).

 ”Kielilläpuhumisopin” todisteluksi ja voimassapitämiseksi on opin edustajien taholla sepitelty myös mitä merkillisimpiä omia oppeja ja suoranaista Raamatun väärentämistäkin. Yksi tällainen on oppi, jonka mukaan ”kaikki kyllä puhuvat ’saadessaan kasteen’, mutta kaikille se ei jää armolahjaksi”. Raamattu sanoo, että Jumalan kutsuminen ja armolahjat ovat peruuttamattomat [Rm 11:29, mm. Novum, Saarisalo]. Toinen vastaava hatusta tempaistu väärennös on oppi, jonka mukaan kasteen yhteydessä ilmenevä kielilläpuhuminen olisi erilaista kielilläpuhumista, kuin armolahjana esiintyvä puhuminen. Tähän voi vain todeta – kaikista kreikankieleen vetoamisistakin huolimatta – että Raamattu tuntee edelleen vain yhdenlaista kielilläpuhumista, sitä, mitä Henki puhuttavaksi antaa.

Edelliseen jossakin määrin liittyvänä on ns. ”kristikunnassa” liikkunut ja edelleenkin liikkuu myöskin sellainen oppi, että alussa, kun Pyhä Henki vuodatettiin kaiken lihan päälle [srk:ssa], silloin ilmennyt kielilläpuhuminen olisi ollut sikäli ainutkertaista ja kaikesta myöhemmin esiintyvästä kielilläpuhumisesta poikkeavaa, että silloin puhuttiin ymmärrettävillä kielillä, kun taas myöhemmin tapahtuva puhuminen olisi sellaisilla kielillä puhumista, mitä kukaan ei ymmärrä. Sepitys on täysin vailla mitään todellisuuspohjaa, koska kaikkina aikoina on esiintynyt myöskin tunnetuilla kielillä puhumista. Viimeksi mainittu oppi onkin liittynyt läh. sellaiseen kirkolliseen teologiaan, jolla Apt. 2:n tapahtumat helluntaina on – ellei niitä ole kokonaan legendoina kumottu – koetettu selittää ainutkertaiseksi tapahtumaksi, josta sanotaan, että ”Helluntai ei toistu”. UL:a ei tietysti koskaan toista kertaa aseteta eikä Pyhää Henkeä toista kertaa vuodateta ”kaiken lihan päälle”, mutta sekä Hengen saaminen Pyhän Hengen kasteessa, että raamatullinen kielilläpuhuminen ja muiden armolahjojen ilmeneminen Hengen täyteyden/voitelun yhteydessä toistuvat loppuun asti.

Kielilläpuhumisesta tiedetään, että sen väärennös tunnetaan myös useimmissa pakanauskonnoissa, jolloin sen tietysti tuottavat demonivoimat ja/tai ihmisen liha (UT:n Novum). Tähän ”shamanistiseen” sarjaan kuuluvat myös ”katolisessa karismaattisuudessa” esiintyvä ”kielilläpuhumisen syventämä Marian palvonta”, ja ”torontolaiset” yms. villihenget, ”hengen uudistus” jne., mitä ekumeenisen porton haureuden viinistä juopuminen näinä päivinä lisääntyvästi tuottavat. Eikä kaikki kristittyjenkään kielilläpuhuminen ole aina Pyhästä Hengestä, vaan on myös vain sielunvoimilla tehtyä ”molotusta” lihassa. Me tarvitsemme koko Sanan, kun arvostelemme näitä ja koetamme muodostaa Pyhien Kirjoitusten valossa kestävän käsityksen kasteesta Pyhässä Hengessä, Hengen täyteydestä ja niihin liittyvistä asioista.

Kun ajattelemme, että Jumala tehdessään Uuden ja paremman Liiton kansansa kanssa, sellaisen Liiton, jossa Hän panee Liittonsa Sanat ja Henkensä omiensa sydämeen/sisimpään ja voiteluna vaikuttaa sen, että Hänen kansansa vaeltaa tuoden asioita esiin Hänen tahtonsa mukaan, olisi täydellisen mahdotonta, että Hän olisi asettanut sen merkiksi jokin sellaisen, mitä pimeys ja demonit voivat jäljitellä. Ei koskaan Jumala olisi tuon Pyhän Voitelun merkiksi pannut mitään sellaista.

Aivan varmaa on, että Pyhän Hengen merkkinä voi olla vain sellainen, mitä pimeys ei milloinkaan voi jäljitellä. Ja mikä tällainen merkki on, sen etsimisessä meidän ei tarvitse mennä yhtään sen pidemmälle, kuin ottaa vain sellaisenaan vastaan se, minkä Jeshua merkiksi Pyhän Hengen voitelusta omissaan – ensimmäiseksi ja ainoastaan – sanoi: ”Kun Pyhä Henki tulee teidän päällenne, niin te saatte voiman, ja tulette Minun todistajikseni” (Apt 1:8). –Tämä astiaan ja sen ylle laskettu Jumalan oma Elämä ja sen Jeshuasta ja Jumalan, Hänen veressään toimittamasta lunastuksesta todistava voima, on asia, jota pimeys ei milloinkaan tule matkimaan! Kukaan ei voi totta tarkoittaen sanoa ”Jeshua olkoon Herra, paitsi Pyhässä Hengessä” (1Kr 12:3). Eivätkä enempää saatana kuin ihmisen lihakaan, lähde korottamaan Jeshuan veressä olevaa pelastusta ja Hänen herrauttaan elämässä ja vaelluksessa yli kaiken. Sen aikaansaavat vain kaste Pyhässä Hengessä ja Hengen täyteyden voitelu. Siinä on todellinen, todellisen, Pyhän Hengen kasteen ja voitelun jumalallinen merkki, myöskin, koska Pyhän Hengen yksi nimenomainen tehtävä on kirkastaa Lunastaja (Jh 16:7-15).

Vesikaste ja seurakunta

Ihmiset kastavat vedessä, Jeshua kastaa Hengessä, sillä kasteella millä ihminen liitetään seurakuntaruumiiseen (Mt 3:11; Apt 1:5; 1Kr 12:13); ja Herra itse on se, joka lisää ja liittää ihmisiä seurakuntaan (Apt 2:47). Uskovien yhteyteen ja siten UL:n seurakuntaan kuuluu vain Jeshuan Hengessä, ja ihmisten vedessä, kastamia jäseniä. Samoin UT tuntee vain sellaisen evankeliumin julistuksen ja sen vastaanottamisen, missä vastaanottaminen ilmaistaan välittömällä itsensä kastattamisella vedessä.

Yksi syy nykypäivän sekavuuksiin tässä kohden onkin siinä, että julistus ei aseta asioita kuulijoiden eteen tällaisena. Uskoon tulo ja vesikaste on nykyjulistuksessa  yl. erotettu toisistaan, kun niiden pitäisi Raamatun opetuksen mukaisesti liittyä välittöminä toisiinsa. Lisäksi vesikasteesta on väännetty jonkinlainen seurakuntaan liittymisen/liittämisen riitti. –Raamatussa ja hengellisessä todellisuudessa ihmiset eivät liity eivätkä liitä ketään seurakuntaan – vain kirkkokuntiinsa ihmiset liittyvät ja liittävät. Kun KR –33/-38 kääntää Apt 2:47: ”..lisäsi heidän yhteyteensä”, kr. alkutekstissä on seurakuntaan (ekklesia).

”Johannes kastoi vedessä, mutta teidät kastetaan Pyhässä Hengessä” (Apt 1:5);

”Sillä me olemme yhdessä Hengessä kastetut yhteen ruumiiseen” [1Kr 12:13];

”.. ja kastakaa heidät…” (Mt 28:18-20);

”Jotka nyt ottivat hänen sanansa [tehkää parannus ja kastattakoon kukin itsensä] vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolme tuhatta sielua” (Apt 2:41);

”Ja Herra lisäsi joka päivä seurakuntaan niitä, jotka saivat pelastuksen” [Apt 2:47].

Vesikaste ja pelastus

Hengessä, ja vedessä kastettu, Jeshuaa päivittäin ja loppuun asti seuraava uskova on Raamatun opissa se, joka pelastuu. Voiko sellainen pelastua, joka ei ole kastattanut itseään vedessä, on omaa tietään kulkevien uskonnon edustajien, ja jossakin mitassa myöskin ”vasemmalle ja oikealle hoippuvien”, harhaan johdatettujen, ymmärtämättömien ja/tai epäkuuliaisten uskovien, spekulatiivista kyselyä Punaisen meren kasteveden edessä, tämän maailman Egyptin ja hengellisen Israelin rajalla.

Raamatun perusteella ei voida mennä sanomaan, että UL:ssa voi vedessä kastamaton (jolla olisi mahdollisuus kastattaa itsensä) pelastua, koska itsensä vedessä kastattaminenkin on Jumalan, uskovaksi ja pelastetuksi tulemisen toisistaan erottamattomaan, välittömään yhteyteen, asettama asia. Julistaa, että uskoon tulleen ei pelastuakseen ole tarpeen kastattaa itseään vedessä, ja että epäkuuliainen vedessä kastamatonkin voi pelastua, on sellaisen askeleen ottamiseen johdattamista, jossa luvataan ihmiselle jotakin sellaista mitä Raamattu ei lupaa. Siinä myös epäkuuliaisuus Jumalan selvälle Sanalle julistetaan raamatulliseksi ojentautumiseksi. Ja sellaiseen johdattaminen on kyllä aina vähintäänkin ymmärtämättömyyttä, mutta – mikä pahinta – mahdollisesti jo tietoista epäkuuliaista jumalattomuuttakin.

Tässä kohden usein viitattu on Raamatun kertomus ristin kastamattomasta ryöväristä, jolle Jeshua kuitenkin sanoi: ”tänä päivänä pitää sinun oleman Minun kanssani paratiisissa” (Lk 23:40-43). Tällä tapauksella ei kuitenkaan ole, kahdestakaan syystä,  mitään tekemistä otsikon aiheen – Vesikaste ja pelastus – kanssa. Ensiksikään UL:n vesikastetta ei tuolloin ollut edes asetettu, ja toisekseen, Jumala ei milloinkaan vaadi ihmiseltä mitään sellaista, mitä Hän ei ole ensin tehnyt mahdolliseksi. Mutta huomionarvoistakin tässä on: ryövärikin ”huutaa avuksi Herran Nimeä”.

Jeshua tuli iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille, jotka ovat Hänelle kuuliaiset, Hän, jota Jumala nimittää ylimmäiseksi papiksi (Hb 5:8-10). Samassa tekstiyhteydessä Kirjoitukset opettavat jättämään Messiaan opin alkeet, joita ovat juuri nämä nyt käsittelemämme asiat (parannus kuolleista töistä, usko Jumalaan, oppi kasteista ja kätten päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja iankaikkisesta tuomiosta) ja kulkemaan eteenpäin, syömään vahvaa ruokaa (Hb 5:11-6:2).

Kun puhutaan alkeiden jättämisestä, sillä puhutaan alkeiden kautta kulkeneille uskoville; alkeiden ohi kulkeneille ei tässä sanota mitään. Ja Jeshua tuli iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi vain alkeiden kautta kuuliaisuudessa kulkeneille.

Vesikaste ja pelastus ovat yhteydessä toisiinsa myöskin sen kautta, että kasteen pyytäminen ja itsensä kastattaminen ovat osa Jeshuan tunnustamista ihmisten edessä Herrakseen ja pelastajakseen, kun taas kastattamattomuus Hänen ja Sanansa epäsuoraa kieltämistä ihmisten edessä. Jeshuan tunnustaminen ihmisten edessä johtaa siihen, että sellaisen Hän tunnustaa Isänsä edessä, kun taas kieltäminen siihen, ettei kieltäjääkään tunnusteta Isän ja enkelien edessä (Mt 10:32,33; Lk 12:8,9).

Jeshuan asettama itsensä julkinen kastattaminen Hänen Nimeensä merkitsee aina myöskin lähtemistä, häpeästä välittämättä, ulkopuolelle tämän maailman ja sen uskonnollisten leirien Hänen pilkkaansa kantaen. Ja Jeshua sanoi myöskin, että joka häpeää Häntä ja Hänen Sanojaan tässä avionrikkojassa ja syntisessä sukupolvessa, sitä myös Hän on häpeävä, kun Hän tulee Isänä kirkkaudessa (omiaan noutamaan, Hb 13:8-15; Mk 8:38). Kuuliaisuus Herran Sanoille johtaa lähtemiseen Egyptin synnin maasta ja Punaisen meren kautta kulkien saapumiseen Jumalan Luvattuun Maahan, kun taas epäkuuliaisuus siihen, että jäädään egyptiläisten joukkoon. Ja siinä porukassa hukutaan siihen samaan ”kasteveteen”, joka erotti israelilaiset egyptiläisistä ja synnin maasta (Hb 11:23-29; 2Ms 14:12-31; 1Kr 10:1-11).

Tapahtumakokonaisuutta – Jumalan Sanan mukainen Egyptistä lähtö, veren sively, pääsiäislampaan syöminen ja Punaiseen mereen astuminen – tulkittaessa, on myös huomattava, että näin toimiessaan he saivat kasteen Moosekseen (VL:n välimieheen, Jeshuan esikuvaan) ”pilvessä ja meressä”, so. ”Hengessä ja vedessä”. Tässä järjestyksessä, pilvenpatsaan erottaessa heidät egyptiläisistä jo rannalla, ennen mereen astumista. Mutta vaikka Henki erotti jo rannalla, vasta vesi saattoi tapahtuneen päätökseen. –Nämä ovat sekä paljon puhuvia ja riemullisia, että hyvin vakavia Sanoja!

Vesikasteen ja pelastuksen näin voimakas kytkeminen toisiinsa on äärimmäisen raamatullista, eikä kuitenkaan ole kysymys opetuslasten tekemisestä vedessä kastamalla. Mutta tällainen kytkeminen ja raamatullisuus ovat yhtä aikaa mahdollisia vain sillä ehdolla, että vesikaste, sen edellytykset (s. 96,97) ja Jumalan lapseuden muut sisällöt (s. 99) pidetään raamatullisesti erillään toisistaan. Ellei näin tehdä, on vesikaste ottanut opissa ja julistuksessa evankeliumin paikan, ja ollaan samassa ajauduttu kirkkolaitoksen babylonialais-roomalaiseen katoliseen sakramentalismiin – ei yhtään enempään eikä vähempään. –Ja siitä, niin helposti ja lopullisesti kadotukseen johdattavasta eksytyksestä, Herra armossaan jokaista varjelkoon!

Syvimmiltään Mk 16:16:sta sisältyvät molemmat kasteet, Hengessä ja vedessä, koska usko, kaste ja pelastus esiintyvät yhdessä. Kaikki uskoon tulleet, itsensä kastattaneet ja pelastuvat uskovat kun ovat jo ennen vesikastettaan kastetut Hengessä Messiaan ruumiiseen (1Kr 12:13). Vesikaste on kuitenkin yksiselitteisesti se kaste, mistä Mk 16:16:sta, kuten myös Apt 2:38:ssa, mm. lähetyskäsky-yhteyden (Mt 28:19,20) perusteella, suorasanaisesti ja nimeltä mainiten puhutaan – vesikaste kun on niissä se kaste, mikä opetuslasten tehtäväksi annetaan.

”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko [eikä siksi myöskään kastata itseään?], se tuomitaan kadotukseen” (Mk 16:16; Mt 28:19,20).

–Jumala on asettanut äärimmäisen yksinkertaisen ja selvän tien käydä.

Perhekuntakasteet

Jo Pietarin Helluntaipäivän saarnassa (Apt 2:37-41) tulee esille, että kaste on tarkoitettu myös lapsille. Sellaisia tapauksia, joissa perhekunta ja kaste liittyvät toisiinsa on UT:ssa viisi, ja kaikista kertomuksista käy ilmi, että niissä toistui se, mitä kasteesta oli alkuaan asetettu (Mt 28:18-20; Mk 16:15,16; Apt 2:38). Kaikissa tapauksissa käy tavalla taikka toisella ilmi, että kastetut olivat ymmärtävässä iässä olevia, ihmisiä joissa evankeliumin Sana oli synnyttänyt uskon.

Lisäksi on huomattava se näihin kertomuksiin ainakin osittain sisältyvä ja niitä osaltaan selittävä asia, että tuon ajan perhekunta-käsite oli nykyistä laajempi, sisältäen myös palvelusväen.

Korneliuksen perhekunta, Apt 10:1-48; 15:8,9. Pyhä Henki tuli kaikkien niiden päälle, jotka puheen kuulivat.. Henki vuodatettiin heihin ja he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa, joka puhdisti heidän sydämensä uskolla (ei vesikasteella), eikä tehnyt mitään erotusta verrattuna apostolien kokemukseen.

Lyydian perhekunta, Apt 16:14,15. Jumala avasi Lyydian sydämen ottamaan vastaan sen evankeliumin jota Paavali julisti, ja apostolit pitivät häntä uskovana, kun menivät hänen kotiinsa, jossa tapasivat hänen perhekuntalaisensa.. ja nähtyään veljet ja rohkaistuaan heitä he lähtivät pois.

Filippin vanginvartijan perhekunta, Apt 16:30-34 . Usko Herraan Jeshuaan asetettiin sekä hänen että hänen perhekuntansa pelastuksen ehdoksi.. ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskoviksi.

Krispuksen perhekunta, Apt 18:8. Krispus ja koko hänen perhekuntansa uskoivat Herraan (eivät kasteeseen); ja myöskin monet korinttolaiset jotka olivat kuulemassa, uskoivat, ja heidät kastettiin.

Stefanaan perhekunta, 1Kr 1:16; 16:15. ”Kastoinhan tosin Stefanaankin perhekunnan.. ja.. he ovat kaikki antautuneet pyhien palvelukseen”.

Kaste ja ympärileikkaus

Ympärileikkaus on perimmiltään hengellinen käsite, joka esiintyy tässä merkityksessä sekä Vanhan, että Uuden Liiton Kirjoituksissa (5Ms 10:16; Rm 2:29). UL:n ympärileikkaus tapahtuu Jumalan tekona Hengessä, eivätkä siinä ihmiset operoi:

”Oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta” (Rm 2:28,29).

Kaste ja ympärileikkaus esiintyvät UL:n Kirjoituksissa kerran samassa tekstiyhteydessä (Kol 2:11,12). Alkutekstin ajatusta parhaiten vastaavia kohdan käännöksiä ovat ns. Vanhan kirkkoraamatun, ja Saarisalon sanatarkan UT:n käännökset. Näin Vanha kirkkoraamattu kääntää kohdan:

”Jonka kautta te myös ympärileikatut olette sillä ympärileikkauksella, joka käsittä tapahtuu, syntisen ruumiin poispanemisen kautta, Messiaan ympärileikkauksella, ynnä Hänen kanssaan kasteen kautta haudatut, jossa te myös Hänen kanssaan olette nousseet ylös uskon kautta, jonka Jumala vaikuttaa..” (Kol 2:11,12).

Kirkkoraamatun -33/-38 käännöksessä tehdään tässä taas kirkollista ”kasteteologiaa”, kun siinä on laitettu jakeiden 11 ja 12 väliin kaksoispiste, jolla luodaan vaikutelmaa, että kirkollinen kastetoimitus vaikuttaa sydämen ympärileikkauksen. Tämä sakramentalistinen ”kaste-ympärileikkausoppi”- versio ja eksytys on sisällytetty myöskin v:n -92 väännökseen, vaikkakin toisenlaisin sanakääntein.

Käännyttyään Raamatun oppiin entinen luterilainen pastori ja teologi, nykyinen kristitty Juhana Lehmuskoski kirjoittaa ”kirkkoraamatun” -33/-38 käännöksestä:

”Raamatunkäännöksessämme on jakeiden 11 ja 12 välillä kaksoispiste. Tästä syntyy se kuva, että jae 12 selittää, miten Kristuksen ympärileikkaus tapahtuu. Siksi kaste on usein kuviteltu uuden liiton ympärileikkaukseksi. Alkutekstilaitoksesta tämä kaksoispiste puuttuu. Siihen on valittu välimerkiksi pilkku. Kun lukee jakeet ajatellen niiden väliin pilkun, eikä kaksoispistettä, niiden merkitys käy selvemmäksi: uskoon tulleet ovat ympärileikatut lihanruumiin poisriisumisella, ja heidät on haudattu kasteessa.Vanhempi suomalainen raamatunkäännös esittää asian oikein (Yksi Kaste, s. 72,73).

IRT:n artikkelissa ”Ympärileikkaus”, kirjoitetaan aiheesta myös täysin Raamatun alkutekstin ja vanhan raamatunkäännöksen mukaisesti:

”Kristuksen ympärileikkaus ei ole ulkonainen kastetoimitus, vaan Paavali yhdistää hengellisen ympärileikkauksen uskoon ja kasteen Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen” (IRT, p. 6706).

Ympärileikkaus on niin keskeinen merkki/symboli, kun on kysymys Raamatun ilmoittamasta Liittoyhteydestä Jumalan ja ihmisen välillä, että vielä muutama sana siitä. Se esiintyy kaikissa kolmessa keskeisessä Liitossa, Liitossa Aabrahamin kanssa, Siinain Liitossa Israelin kanssa, ja lopulta Uudessa Liitossa Israelin ja Juudan heimon kanssa. Ja koskaan sillä ei ole mitään tekemistä vesikasteen kanssa.

Kahdessa ensinmainitussa ympärileikkaus oli esikuvallinen (1Kr 10:11 Hb 10:1) lihaan käsillä tehty leikkaus (1Ms 17:7-27; 2Ms 4:25,26; 3Ms 12:3), sisältäen esikuvana myös jo opetuksen sen hengellisestä merkityksestä (5Ms 10:16; Jer 4:4); Uudessa Liitossa se on ”Messiaan ympärileikkaus”, käsittä tapahtuva sydämen ympärileikkaus Hengessä, ja koskee vain Aabrahamin hengellisiä lapsia (Apt 7:51; Rm 2:26-29; 9:1-9; Gal 3:5-14).

VL:ssa kaikki miehenpuolet piti ympärileikata lapsena, kahdeksan päivän ikäisenä, sekä Aabrahamin Liitossa, että Mooseksen lain mukaan; sydämen ympärileikkaus Hengessä ei ole sidottu ikään, vaan uskoon.

Mitä lihan ympärileikkaus merkitsi, ympärileikkasiko se heidän sydämensä? –Pois se! Entä tekikö se heistä kerran pelastuvia, todelliseen Israeliin kuuluvia Jumalan lapsia? –Pois se! (Rm. 9:6-8). Olivatko kaikki naiset Jumalan Liitoon kuulumattomia ja pelastuksesta osattomia, kun heillä ei ollut Liiton merkkiä? –Pois se! Entä miten naiset ja tytöt saattoivat syödä Pääsiäislammasta, kun siitä oli säädetty, että ”yksikään ympärileikkaamaton älköön siitä syökö” (1Ms. 12:48)? –Siksi koska Jumala sanoi: Perhe (joka oli Aabrahamin Liitossa) syököön! (1Ms 12:3,4).

Aabraham sai ”ympärileikkauksen merkin sen uskonvanhurskauden sinetiksi, joka hänellä oli [jo] ympärileikkaamatonna” (Rm 4:11; 1Ms 15:6; 17:10-26), eli siis ympärileikkaus ei vanhurskauttanut ”uskon isää”, vaan usko. Häntä ei vanhurskauttanut myöskään usko ympärileikkaukseen, vaan se, että hän uskoi Jumalaa (Rm 4:3).

Aivan samoin tapahtuu Uudessa Liitossa, kun Jumalan Sana on saanut synnyttää uskon ihmisen sydämessä ja hän näin on tullut uskosta vanhurskaaksi, mistä seurauksena saa sydämeensä Jumalan Pyhän Hengen sinetin, lapseuden Hengen (Rm 5:1-5; 8:14,15; Ef 1:13) ja Jumala ympärileikkaa hänen sydämensä ”Messiaan ympärileikkauksella” (Kol 2:11,12).

Mikä sisältö ympärileikkauksen merkillä oli Liiton merkkinä? Ensiksikin se, että tehtiin niin kuin Jumala oli säätänyt. Siinä ilmenivät Jumalan Liiton hengelliset tuntomerkit – usko ja kuuliaisuus – Hänen asettamuksiaan kohtaan.

Toisekseen ympärileikkaus sinänsä toteutti esikuvan todellisesta, sydämen ympärileikkauksesta Hengessä (Rm 2:26-29). Samalla näemme tässä esikuvan siitä Uuden Liiton toteutumasta, että uskovan puolison usko pyhittää sekä puolison, että liitosta syntyneet lapset (1Kr 7:14), vaikka he eivät olisi uskoviakaan – pyhittää siinä mielessä, että liitto on silti puhdas, eikä enempää aviosuhdetta, kuin siitä syntyneitä lapsiakaan lueta saastaisiksi. Puoliso on näin todellisesti puoliso Jumalan Liitossa ja lapset liiton lapsia ja kaikki yhtä perhettä. Mutta tämä ”pyhittäminen” tarkoittaa tosiaankin vain tuon avioliitosuhteen ja perheyhteyden ajallista pyhittämistä ja tekee puolisoista toistensa ja lapsista vanhempiensa maallisia perillisiä. Näin oli myös Aabrahamin Liiton kohdalla.

UL:n Kirjoitusten opetuksen taustalla on luonnollisesti opetus siitä, että uskovan meneminen liittoon uskomattoman kanssa, ei ole Jumalan tahdon mukaista. Ja ellei puolisokin käänny, sillä voi olla tuhoisat seuraukset (1Kr 7:10-16,39; 2Kr 6:14-16; 5Ms 7:1-4; Joos 23:11-13). Liiton veressä pyhitetyksi tuleminen, mikä syvimmiltään on todellisen Liitto-suhteen, perinnön ja pelastuksen ehto, jää aina jokaisen henkilökohtaisen uskon ja sydämeltä ympärileikatuksi tulemisen asiaksi.

Ympärileikkauksen merkki lihassa ilmensi näin osallisuutta todellisen perinnön, pelastuksen ja Jumalan Taivaan luonnolliseen esikuvaan, Israelin maahan, mutta hengellisiä perillisiä, syvimmässä merkityksessä ”Jumalan Israeliin”, so. Jumalan kansaan ja taivaan perillisiin, kuuluvia Aabrahamin lapsia olivat vain ne lupauksen lapset, jotka uskoivat niin kuin Aabraham uskoi (Rm 9:6-8) eli olivat – VL:n merkityksessä (5Ms 10:16; Jer 4:4) – myös ”sydämeltään ympärileikattuja”. Ja niin on tänäkin päivänä, sekä luonnollisten että hengellisten Aabrahamin lasten kohdalla:

”Mutta ei niin, että Jumalan Sana olisi harhaan mennyt. Sillä eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista, ole silti Israel, eivät kaikki ole Aabrahamin lapsia sen tähden, että ovat Aabrahamin siementä, vaan: ’Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset’; se on: eivät kaikki ne, jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi.. Tietäkää siis, että ne, jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia… Niin muodoin ne, jotka uskoon perustautuvat, siunataan uskovan Aabrahamin kanssa.. ja te, veljet [galatalaiset ja myös muut pakanauskovat] olette lupauksen lapsia, niin kuin Iisak oli” (Rm 9:1-9; Gal 3:7-9; 4:30).

Lihaan käsillä tehty ympärileikkaus ei vaikuttanut sydämen tulemista ympärileikatuksi, mikä sydämen uskon vertauskuvana on portti iankaikkiseen elämään, todelliseen Luvattuun Maahan. ”Ympärileikatkaa sen tähden sydämenne, älkääkä olko niskureita” (5Ms 10:16; vrt. Jer 4:4; ja Stefanus, Apt 7:51).

Mooses puhui Israelille myös profeetallisesti ajasta, jolloin Jumala on ympärileikkaava heidän sydämensä, mikä kansallisesti on tapahtuva heidän kohdallaan silloin, kun he palaavat, niin hengellisestä kuin fyysisestäkin hajotuksesta ja maanpakolaisuudesta kotiin ja Herransa yhteyteen (5Ms 30:1-10; Sef 3:15-20; Sak 12:10-12; 13:1-9; 2Kr 3:12-16).

Vedenpaisumus, Nooan Arkin vertauskuva ja pelastus

Muiden Kirjoitusten perusopetusten kanssa yhteneväinen on myöskin apostoli Pietarin kirjoittama Sana. Sanankohdassa puhutaan Nooan perhekunnan Arkissa pelastumisen vertauskuvaa käyttäen pelastuksen tiestä:

”Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, valmistettaessa Arkkia, jossa.. kahdeksan sielua pelastuivat veden kautta, joka vertauskuvana myös meidät pelastaa, kasteena – joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalassa – Jeshuan Messiaan ylösnousemuksen kautta” [1Pt 3:18-22].

Sanankohdan sanoman ymmärtämisen ja johtopäätösten keskeisiä avainsisältöjä ovat ilmaisut ”vertauskuvana”, ”ei lihan saastan poistamista” ja ”hyvän omantunnon pyytämistä”. Johtopäätösten on perustuttava Kirjoitusten esikuva – täyttymys –rakenteen ja sisällön sekä muiden aihetta käsittelevien selvien Sanankohtien pohjalle, niin kuin kaikessa raamatullisessa Raamatun opetuksessa tulee olla; Raamatun tulee selittää Raamattua (Lk 24:25-27; 1Kr. 4:6).

Nooan perhekunnan, yhden pelastuksen esi-/vertauskuvan, kohdalla tapahtumien hengellinen sisältö, johon pelastumista tässä verrataan, on täydellisesti yhteneväinen muun Raamatun opetuksen kanssa. Kohtaa tulkittaessa on pidettävä mielessä, että Kirjoitusten mukaan ihminen ylipäätään tulee vanhurskaaksi yksin sydämen uskolla ja pelastuu tunnustautumalla Jeshuan seuraajaksi sekä vaeltamalla Hänen yhteydessään (Rm 10:9,10; Mt 10:32,33; Lk 12:8,9; 14:26,27,33; Hb 3:12-14).

Nooan perhekunnan kohdalla Arkkiin menemisessä oli kysymys tietoisesta valinnasta, uskosta Jumalaan, kuuliaisuudesta Hänen Sanalleen ja jumalattomuuden keskellä tapahtuneesta julkisesta tunnustautumisesta Häneen (1Ms 7:1,5,7). Nooasta myös annetaan tämä tunnustus, että hän oli ”hurskas ja nuhteeton aikalaistensa keskuudessa ja vaelsi Jumalan yhteydessä” (1Ms 6:9); ja ennen kaikkea se, että  uskosta Jumalan Sanaan he olivat Arkissa (ja ”kastevedessä”):

”Uskon kautta rakensi Nooa, saatuaan ilmoituksen siitä, mikä ei vielä näkynyt, pyhässä pelossa arkin perhekuntansa pelastukseksi; ja uskonsa kautta hän tuomitsi maailman, ja hänestä tuli sen vanhurskauden perillinen, joka uskosta tulee” (Hb 11:7).

Vertauskuvassa Arkki (”Jeshua”) oli se, joka pelasti, ei vesi, johon jumalattomana siihen joutuneet päinvastoin hukkuivat. Näkyvänä symbolina ja tunnustautumisena vesikaste kyllä erottaa ihmisen maailmasta. Kasteen esikuvana vedenpaisumus ja Nooan perhekunnan pelastuminen Arkissa on verrannollinen sille myöhemmälle kasteen esikuvalle, jossa Israel sai esikuvallisesti kasteen ”Moosekseen pilvessä ja meressä”, ylittäessään Punaisen meren (2 Ms 14:13-31; 1Kr 10:4,11). Sielläkin vesi hukutti jumalattomana siihen menneet, mutta Jumalassa oleminen pelasti ja ”kastevesi” vielä käytännössä erotti siihen astuneet ja jumalattoman maailman toisistaan.

Isän, Pojan ja Pyhän Hengen - vai Jeshuan Messiaan Nimeen

Ongelmia vilpittömien uskovienkin keskuudessa on aiheuttanut ja aiheuttaa edelleen se, että lähetyskäskyn asetussanoissa Mt 28:19 Jeshua sanoo: ”Kastakaa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, ja kun apostolit toteuttivat noita Sanoja, he aina ja vailla poikkeusta kastoivat Jeshuan Messiaan (tai Herran Jeshuan) Nimeen.

Tästä on seurannut sekä kirkkohistoriassa, että seurakunnan historiassa erilaisia ”ongelman” ratkaisuyrityksiä:

1) On ajateltu, että Raamattu olisi ristiriidassa itsensä kanssa, ja ratkaisuna on sitten päädytty asetussanojen toistamiseen sellaisenaan – ajatuksena kaiketi, että Jeshuan sanat olisivat jotenkin arvovaltaisemmat ja ”varmemmat”. –Raamattu ei ole koskaan itsensä kanssa ristiriidassa – se on oikea tulkinta. Ei asetussanojen ja apostolien toteutuksen välillä mitään ristiriitaa ole. Jos ristiriita on, se on meidän käsityksissämme.

2) Jotkut ajattelevat, että molemmat ovat raamatullisia tapoja – ovathan ne Raamatussa. Raamatullinen tosiasia on, että Raamatussa kastetaan vain yhdellä tavalla, Jeshuan Nimeen. –Äärettömän selvää ja yksinkertaista.

3) Yksi tapa on ollut erään suomalaisen ns. ”vapaan kristillisyyden” piirissä sepitetty ratkaisuyritys. Siinä koetetaan yhdistää molemmat yhdeksi ”kastekaavaksi”: ”.. kastan sinut Jeesukseen Kristukseen, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”, (Helluntailiikkeen Talvipäivät Kuopiossa 28-30.01.1974), kun on haluttu tulla sekä kirkollisesti ”hovikelpoisiksi” että olla samaan aikaan ”raamatullisia” – yhtälö, mikä ei koskaan ole mahdollinen. Tämä on lähes poikkeuksetta käytössä em. yhteisöissä. Tavassa ei liene välttämättä muuta epäraamatullista, kuin se, että ihminen ei koskaan kykene kastamaan toista ihmistä Kristukseen, ja että Raamatussa ei koskaan kasteta ketään tuollaista ”kastekaavaa” ja sanoja käyttäen, eikä apostolinen todistus tunne ko. toiminnan mahdollisuutta. –Ja siinäpä aivan tarpeeksi perusteita poispitäytyä ko. käytännöstä.

4) Jotkut ajattelevat, että Matteuksen lähetyskäskyn nykyinen muoto olisi katolisen kirkon väärennös. Tukena tällaiselle on nähty mm. se, että Matteuksessa oleva lähetyskäsky esiintyy Eusebiuksen kirkkohistoriassa muodossa, jossa Jeshuan sanat on kirjoitettu: ”Menkää ja tehkää kaikki kansat opetuslapsikseni Minun nimeeni” (Eusebiuksen K., s. 134; kaikkiaan E:n teksteissä 18 x, aina samoin). Vesikastetta em. tekstissä ei mainita lainkaan. Kirjoitus on 300-luvulta jKr. eli samalta aikakaudelta ja kreikankielinen, miltä on keskeinen osa nykyisin käytettävissä olevista UT:n kreikankielisistä ns. ”alkuteksteistä” eli n. 200-500 jKr.

5) Yhtenä perusteena on nähty, että Matteuksen loppu olisi väärennös, koska siinä olevat ”asetussanat” eivät esiinny muualla Raamatussa; on vedottu ”2-3:n todistajan sääntöön” (2Kr. 13:1; Jh. 8:17). On myös olemassa varhaisia kreikankielisiä lähteitä, joissa kirjailijaa uhkaillaan karkoituksella kirkkoisien toimesta, ellei hän käytä kirjoitustensa lähetyskäskyssä sanoja ”Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”. Eusebiuksella oleva kirjoitustavan vaihtoehto (”Minun nimeeni”) on merkittävä, samoin kuin se, että painostusyritykset ovat tulleet ”kolminaisuusoppia” samoihin aikoihin kehitelleiden kirkkoisien taholta, mutta näytöt siitä, että Matteuksen lähetyskäsky olisi väärennös, eivät alkuunkaan riitä perusteluksi sille, että Raamatun jakeita lähdettäisiin muuttamaan tai poistamaan niitä. Siihen tarvitaan mittaamattomasti painavammat ja kiistattomat todisteet. On vain luettava Raamattua tässäkin niin kuin se on kirjoitettu: Raamatussa ovat ”asetussanat” (Mt), ja ”mitä se on?” (Apt), eli se toteutustapa, millä näemme Herran apostolien asetussanoja toteuttavan ja mistä Raamattu sanoo, että Herra vahvisti sen, mitä he tekivät (Mk. 16:15-20; Apt. 14:3).

Myöskään ”2-3:n todistajan sääntö” ei ole perusteeksi kelpaava; se koskeekin meidän vaellustamme, ei Raamattua. Raamatusta voidaan tosiasiassa osoittaa monia asioita ja noudatettavia opetuksia, jotka on sanottu vain kerran. Väärennösepäilyt, enempää kuin Eusebiuksen versio, eivät myöskään voi eivätkä saa olla vähäisinkään perustelu pitäytyä Jeshuan nimeen kastamiseen.

6) Yksi (omaan arvoonsa jätettävä) katolinen/liberaaliteologinen selitys ns. ”kolminaisuuskastekäytännölle” on ollut, että alussa, kun alkuseurakunnan toiminta ja ajattelu oli vielä kehittymätöntä, kastettiin Jeshuan Nimeen, niin kuin Apostolien Teot osoittaa, mutta että sitten kun kokemus ja ajattelu ”kehittyivät, syntyi tämä täyteläisempi kastekaava” (Nikolainen: ”Matteuksen evankeliumi”, s. 232). Tämä kirkolliselle teologialle tyypillinen perustelu pohjautuu siihen, että tosiasiallisesti kielletään Raamatun jumalallinen ilmoitusarvovalta, yleensä, ja kaikkia aikakausia koskevana, ehdottomana auktoriteettina. Ajattelutapa (ja ”usko”) lähtee siitä, että Raamatun Kirjoitusten katsotaan olevan vain aikaansa sidottujen vajavaisten ihmisten käsityksiä Jumalasta (jota kaiketi ei edes ole kuin noissa kuvitelmissa) ja Hänen tahdostaan, eikä noilla kirjoituksilla katsota olevan mitään jumalallista ilmoitusluonnetta, eikä auktoriteettia. Raamattu määritellään vain kirjaksi muiden joukossa, ja noudatettavaksi opiksi se, mitä kirkko ja sen ”teologia” kulloinkin päättää. Kristityn näkökulmasta tämäntyyppiset kirkollisen teologian sepustukset ovat roskaa, paitsi siltä osin, kun nekin todistavat alkuperäisestä käytännöstä. Tämä pätee sekä edellä olevaan, että seuraavaan.

Christenssen-Göranssonin Kirkkohistoriassa sanotaan vesikasteesta alkuseurakunnassa mm. näin:

”Koska pelastus kuitenkin perustui Jeesukseen, suoritettiin kaste Jeesuksen nimeen, mikä merkitsi sitä, että kastettu oli Hänen omaisuuttaan ja oli Hänen suojeluksessaan” (Kirkkohistoria I, s. 20).

–Jeshuan Messiaan Nimeen kastamisen perusteet ovat Raamatussa – ei sen ulkopuolella.

Raamatullinen, apostolisen uskon mukainen tie on hyvin yksinkertainen ja mutkaton: tehdään vain niin kuin Raamatussa tehdään. Silloin ei ole tässäkään mitään ongelmia. Käytännön toiminnan kannalta ei ole mitään merkitystä silläkään, minkälaisia teologisia selityksiä on tehty ja tehdään siitä, miksi Matteuksen lähetyskäskyssä olevien vesikasteen asetussanojen toteuttaminen käytännössä tarkoittaa Jeshuan nimeen kastamista. Käytännön toimintaan ei vaikuta mitään myöskään se, onko Matteuksen lähetyskäskyn oikea sanamuoto Jeshuan Nimeen, vai Isän, Pojan ja Pyhän Hengen Nimeen. –Molemmissa tapauksissa UT:n yksiselitteinen todistus vesikasteen toteuttamisesta pysyy samana.

On kuitenkin ilmeistä, että on paljonkin vilpittömiä uskovia, jotka ovat kastattaneet itsensä sydämestään ja ymmärryksensä mukaan Jumalan tahdon tehden, mutta joiden kastetta ei sitten kirkkokuntien toimesta olekaan toteutettu niin kuin Raamatussa, Jeshuan Nimeen, vaan jotakin kirkkokunnallista sanamuotoa käyttäen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen Nimeen. –Onko heitä pidettävä kastamattomina? Painopiste asiassa on joka tapauksessa siinä, mitä itsensä kastattanut on Jumalan edessä tehnyt ja mitä siten ihmisen ja Jumalan välissä on tapahtunut, eli hän on kastattanut itsensä, eikä häntä pidä painostaa kastattamaan itseään toista kertaa. Mutta jos hän oman uskonsa tähden ja omantunnon syistä haluaa tulla myös kastetuksi niin kuin Raamatussa kastetaan – ja peruste on nimenomaan tämä – niin vaikea häntä on siitäkään Raamatun perusteella kieltää ja tuomita. Tässä kohden tarvitaan tapauskohtaisesti erityistä hengellistä viisautta ja harkintaa.

Yhteenveto vesikasteen merkityksestä

UL:n vesikasteen merkitys, kuten kaikki muukin, on johdettava Kirjoitusten kokonaisuudesta. Kun niin tehdään, havaitaan se ensinnäkin lähes täysin vapaaksi niistä merkityksistä, mitkä kirkkolaitos on sille omassa, pakanallisen sakramenttimytologian versiossaan antanut. Mutta sen valossa mitä todellisesti on Kirjoitettu, se on yllättävän vapaa myöskin monista niistä merkityksistä, mitä erilaiset kristillisyyden variaatiot ovat sille antaneet.

Tämä ”erotusdiagnosointi”, jolla Kirjoitusten asettama merkitys ja ihmisten vesikasteelle antamat merkitykset erotetaan toisistaan, on selkeyden vuoksi hyvä aloittaa ”pelastuksen tien” alkupäästä ja edetä sieltä – jotenkin raamatullisessa – järjestyksessä lopullista pelastusta kohti.

Vesikaste ei:

1) ole evankeliumi; 2) synnytä uskoa, 3) tee opetuslapseksi; 4) anna syntejä anteeksi; 5) vanhurskauta; 6) ympärileikkaa sydäntä Hengessä; 7) uudestisynnytä; 8) lahjoita Pyhää Henkeä missään merkityksessä – lapseuden Henkenä (Rm 8:14), Hengen sinettinä (lunastuksen päiväksi, [Ef 1:13; 4:30]), Hengen kasteena, täyteytenä/voiteluna; 9) liitä seurakuntaan, Messiaan ruumiiseen; 10) itsessään pelasta.

Mutta vesikaste kyllä:

1) on pelastavan evankeliumin erottamaton osa; 2) uskoviksi ja opetuslapsiksi tulleet kastattavat itsensä; 3) on evankeliumin vaikuttaman uskon syntymisen ja synnit anteeksiantavan parannuksen/mielenmuutoksen välitön seuraus; 4) koskee vanhurskautettuja, Hengessä sydämeltä ympärileikattuja ja kastettuja uudestisyntyneitä; 5) UL:n seurakunnan jäsenet ovat kastattaneet itsensä vedessä; 6) itsensä kastattaneiden kesken järjestetään ehtoollinen; 7) on erottamaton osa pelastuksen tietä.

Johdonmukainen ja loogisesti kestävä johtopäätös siten on, että evankeliumin yhteyteen kuuluvana, sen erottamattomana osana ja Jeshuan opetuslapseuteen tunnustautumisen tekona, vesikaste julistaa Jumalan pelastus-/luomistekoja ja on niiden vertauskuva, symboli ja sinetti.

Uskon puute, muuttumaton mieli ja vesikaste

Pyhät Kirjoitukset sisältävät opetusta myös siitä, mitä seuraa, kun mieleltään muuttumaton koettaa kastattaa itsensä. Johannes kastoi ”parannuksen kasteella” ja kehoitti kansaa uskomaan Häneen, joka tulee hänen jälkeensä, se on, Jeshuaan. Jo Johanneksen kasteelle pyrki – tuloksetta – tulemaan henkilöitä, joilta puuttui Aabrahamin usko ja parannus/mielenmuutos ja sen hedelmät:

”Nähdessään paljon fariseuksia ja saddukeuksia tulevan kasteelle, sanoi hän [Johannes] heille: ’Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa? Tehkää sentähden parannuksen sovaliaita hedelmiä, älkääkä luulko saattavanne sanoa mielessänne: ’ Onhan meillä isänä Aabraham..” (Mt 3:7-9).

Kun Noita Simon koetti tulla Pyhän Hengen palvelustehtävävoitelusta osalliseksi ”kastattamalla” itsensä ilman todellista mielenmuutosta, kuuliaisuutta Jumalan Sanoille ja sydämen puhdistusta uskolla, ja rahalla, Raamattu osoittaa tuloksen, miten tuo vesikastetoimituksen ”tehty teko” toimi:

”..kasteen saatuansa hän [Simon] pysytteli Filippuksen seurassa.. Mutta kun Simon näki, että Henki annettiin sille, jonka päälle apostolit panivat kätensä, toi hän heille rahaa ja sanoi: antakaa minullekin se valta.. Mutta Pietari sanoi hänelle: ”Menkööt rahasi.. kanssasi kadotukseen.. ei sinulla ole osaa eikä arpaa tähän Sanaan, sillä.. sydämesi ei ole oikea Jumalan edessä. Tee siis parannus ja käänny.. ja rukoile Herraa – jos ehkä.. sydämesi ajatus.. anteeksi annetaan. Sillä minä näen sinun olevan.. kiinni vääryyden siteissä (Apt. 8:13-23).

Raamatussa kyllä käytetään noita Simonin kohdalla ilmaisua ”ja Simon itsekin uskoi”, mutta jäljempänä tuleva teksti osoittaa, että tosiasiallisesti hän ei kuitenkaan ollut muuttunut mieleltään, mikä aina on todellisen, pelastavan sydämen uskon, parannuksen ja kääntymyksen sisältö.

Vallitsevan uskonnollisuuden vallanpitäjät ja pakanallinen rahanvalta koettivat siis jo alusta alkaen temmata vesikasteesta ja apostolisesta palvelustehtävävoitelusta itselleen lihan käyttöön sakramentalistisen ja jumalattomaan virkavaltaan perustuvan välineen asemansa ylläpidon välikappaleiksi ja ihmisten sitomiseksi hallintavaltaansa. Mutta silloin Jumala, Pyhän Hengen voitelun kautta omissaan, ei sallinut sellaisen vielä tapahtua.

Ja kun lihan uskonnollisuuden aikeet eivät onnistuneet, kääntyivät uskonnollisuuden edustajat jo tuolloin Jumalan asettamaa kastetta vastaan, jättämällä ojentautumatta sen mukaan. Sillä ei ollut sellaiselle kasteelle ja sydämille mitään käyttöä; he olisivat tarvinneet hallinnointiinsa kaltaistensa kääntymättömien ja mieleltään muuttumattomien ”kumileimasin-automaattikasteen”.

”Jeshua.. sanoi heille [ylipapeille ja kansan vanhimmille]: ’Mistä Johanneksen kaste oli? Taivaastako vai ihmisistä? Niin he neuvottelivat keskenänsä.. [”ylimääräisessä ekumeenisessa piispain-/kirkolliskokouksessa”] Jos sanomme ’Taivaasta’, niin hän sanoo meille: ’Miksi ette siis uskoneet häntä?’ Mutta jos sanomme: ’Ihmisistä’, niin meidän täytyy peljätä kansaa, sillä kaikki pitävät Johannesta profeettana’. Niin he vastasivat Jeshualle ja sanoivat: ’Emme tiedä’ (Mt 21:23-27).

Tuskin saattaisi kuvitella täydellisempää kuvausta lihan uskonnollisuuden ja sen edustajien jumalattomasta, niljakkaasta kirkkopoliitikkojen ”kaupallisesta” valtapyyteiden hengestä! –Ja täsmälleen samalla tavalla on tänäänkin. Tietenkin. Niinpä he ovatkin asettaneet oman jumalattoman sakramentalismin versionsa raamatullisen kasteen paikalle, ja käyvät mitään kaihtamattomalla raivolla kaiken sellaisen kimppuun, mikä hiukankaan tuo aiheesta esiin Jumalan asettamuksia ja näyttää heidän väärennöksiinsä Sanan ja Hengen valoa, paljastaen heidän petoksensa.

1)   [Hakasuluissa] olevat tekstit ovat allekirjoittaneen tekemiä selventäviä täydennyksiä ja lisäyksiä tekstiin. Hakasulut raamattuviittauksen ympärillä [1Ms 6:14] tarkoittavat, että lainauksessa on poikettu v:n -33/-38 raamatunkäännöksen tekstistä, pyrkien käyttämään lähempänä alkukieltä olevaa ilmaisua. Hakasulkuja ei ole kuitenkaan käytetty, jos teksti on toisin pelkästään isojen alkukirjainten poikkeavan käytön ja Jeshua Messias -nimimuotojen osalta. -33/-38 käännöksestä poikkeamisen perusteina ovat olleet Ison Raamatun Tietosanakirjan (IRT) ja UT:n Novumin alkukielten selitykset ja käännökset sekä muut raamatunkäännökset.

2) Yllä oleva ”Raamatun vesikaste” –teksti on Pentti Heiskan kirjan ”KIRKKOLAITOSINSTITUUTION PERUSPYLVÄÄT JA PELASTUKSEN TIE”, valmisteilla olevan, uudistetun 2. painoksen käsikirjoitusluonnoksesta ja sisältyy sen toiseen päälukuun ”SAKRAMENTTI”.

3) Teksti on (muuttamattomana tekstikokonaisuutena) täysin vapaasti kenen tahansa käytettävissä kaikissa muodoissa, sähköisenä, painettuna ja äänitteenä.  Mutta sen myyminen on kaikissa muodoissa kielletty (Mt 10:7).

Lainaus päättyi.

Edellä lainattu teksti löytyy osoitteesta:

http://koti.phnet.fi/petripaavola/RaamatunvesikastePenttiHeiska.html

Kommenttini edellä esitetyn päivitystekstin johdosta.

Erittäin mielenkiintoinen näkemys esiintyi edellä lainatun tekstin tässä kohdassa, jonka nyt tässä toistan:

Toisto alkaa:

”Mitä Kirjoituksissa tarkoittavat vedestä ja Hengestä syntyminen?

Raamatun pelastusoppi, kielikuvat ja juutalainen allegoria huomioiden on selvää, että kyseisessä sanankohdassa puhutaan vain lihan mukaisesta luonnollisesta syntymisestä, ja toisaalta hengellisestä uudestisyntymisestä, Hengestä syntymisestä.

Jeshuan puheessa on Raamatun juutalaisessa opetuksessa yleinen parallelismi-rakenne, rinnakkaisuus, kerto, mikä tarkoittaa saman asian toistamista puheessa ja/tai tekstissä kahdessa tai useammassa peräkkäisessä säkeessä eri sanoin. (IRT, p. 7298). Raamatun kielessä ja juutalaisessa kulttuuriympäristössä kutsuttiin ensimmäistä luomista ja syntymistä, ”vedestä” syntymiseksi (vrt. 2Pt 3:5). Jh 3:5,6:ssa parallelismi ja allegoria enevät siis näin:

jae 5: ”Totisesti, totisesti Minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan; [ja sitten kerto, jae 6]

jae 6: ”Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on Henki”.

Eli siis ”vedestä syntyminen” (jakeessa 5.) ja lihasta syntyminen (jakeessa 6.) tarkoittavat molemmat samaa, luonnollista syntymistä, kummassakin jakeessa, ja Hengestä syntyminen on Hengestä syntymistä molemmissa jakeissa.

Allekirjoittaneen kysyessä n.15 v. sitten oppineelta messiaaniselta (Jeshuaan uskovalta) juutalaiselta Jh 3:5 ja 6 jakeiden välillä olevasta parallelismi-rakenteesta (onko siinä ehdottoman kiistattomasti em. rakenne), tuli vastaus hepreankielisen tekstin pikaisen vilkaisun jälkeen ”sekunnissa”:

Ellei jakeiden 5 ja 6 välillä olisi parallelismirakenne, Jeshua opettaisi niissä Hellenismiä! (Joseph Shulam: Henkilökohtainen tiedonanto).

Juutalaisen allegorian, ja parallelismirakenteen huomioiva jakeiden ymmärtäminen on kristityiksi tunnustautuvien kohdalla harvinaista, mutta sen käsittäminen, että siinä ei puhuta kastevedestä, ei kuitenkaan aivan tuntematonta. Yksi asian ymmärtänyt on amerikkalainen teol.tri John F. MacArthur, Jr. Hän käsittelee aihetta kirjassaan ”Jeesuksen Evankeliumi” ja kirjoittaa mm. näin:

”Jotkut sanovat tämän tarkoittavan vettä – H2O. Se ei tarkoita. Tällä raamatunkohdalla ei ole mitään tekemistä veden ja kastamisen kanssa. Ihminen ei pelastu kylpemällä.” (s. 59).

Tekstijakso Jh 3:3-9 ei puhu vesikasteesta mitään – puhumattakaan, että opettaisi uudestisyntymistä vesikastetoimituksella, vaikkakin on selvää, että vesikasteessa on sekä uudestisyntymisen että Hengessä kastamisen vertauskuvallisuus.

Toisto päättyi.

Edellä esitetyn toiston kannalta erittäin mielenkiintoinen on erään melko tuoreen eli vuonna 2001 ilmestyneen) englanninkielisen uuden raamatunkäännöksen eli ”Newcomer Bible Contemporary English Version” teksti,

Raamatun kohtaa Joh. 3: 1 - 8 koskien, tuo teksti otsikkoineen kuuluu:

Jesus and Nicotemus

There was a man named Nicodemus who was a Pharisee and a Jewish leader. One night he wend to Jesus and said, `Sir, we know that God has sent you to teach us. You could not perform these miracles, unless God were with you.´ Jesus replied, ´I tell you for certain that you must be born from above before you can see God´s kingdom´. Nicotemos asked, ´How can a grown man ever be born a second time?´ Jesus answered: I tell you certain that before you can get into God´s kingtom, you must be born not only by water, but by the Spirit. Humans give life to their children. Yet only God´s Spirit can change you into a child of God. Don´t be surprised when I say that you must be born from above. Only God´s Spirit giver new life. The Spirit is like the wind that blows wherever it wants to. You can hear the wind, but you don´t know where it comes from or where it is going.´”

Tähän edelle lainattu kyseisen raamatunkäännöksen teksti on tulkinnut kyseisen alkutekstin parallelismin ja allegorian sisältäväksi. Tällaisen tulkinnan näet sisältävät käännöksen seuraavat sanat:

“you must be born not only by water, but by the Spirit.”

Sekä Raamatun teksteissä, kuten myös juutalaisessa kulttuuriympäristössä kutsuttiin näet ihmisen ensimmäistä eli luonnollista syntymää vertauskuvallisesti ”vedestä syntymiseksi” (vrt. 2 Piet. 3:5), aivan kuten tuossa Pentti Heiskan tekstissä esitetään:

” Raamatun pelastusoppi, kielikuvat ja juutalainen allegoria huomioiden on selvää, että kyseisessä sanankohdassa puhutaan vain lihan mukaisesta luonnollisesta syntymisestä, ja toisaalta hengellisestä uudestisyntymisestä, Hengestä syntymisestä.

Jeshuan puheessa on Raamatun juutalaisessa opetuksessa yleinen parallelismi-rakenne, rinnakkaisuus, kerto, mikä tarkoittaa saman asian toistamista puheessa ja/tai tekstissä kahdessa tai useammassa peräkkäisessä säkeessä eri sanoin. (IRT, p. 7298). Raamatun kielessä ja juutalaisessa kulttuuriympäristössä kutsuttiin ensimmäistä luomista ja syntymistä, ”vedestä” syntymiseksi (vrt. 2Pt 3:5). Jh 3:5,6:ssa parallelismi ja allegoria menevät siis näin:

jae 5: ”Totisesti, totisesti Minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan; [ja sitten kerto, jae 6]

jae 6: ”Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on Henki”.

Eli siis ”vedestä syntyminen” (jakeessa 5.) ja lihasta syntyminen (jakeessa 6.) tarkoittavat molemmat samaa, luonnollista syntymistä, kummassakin jakeessa, ja Hengestä syntyminen on Hengestä syntymistä molemmissa jakeissa. ”

Edellä esitettyyn Pentti Heiska sai vahvistuksen seuraavasti:

”Allekirjoittaneen kysyessä n.15 v. sitten oppineelta messiaaniselta (Jeshuaan uskovalta) juutalaiselta Jh 3:5 ja 6 jakeiden välillä olevasta parallelismi-rakenteesta (onko siinä ehdottoman kiistattomasti em. rakenne), tuli vastaus hepreankielisen tekstin pikaisen vilkaisun jälkeen ”sekunnissa”: ”Ellei jakeiden 5 ja 6 välillä olisi parallelismirakenne, Jeshua opettaisi niissä Hellenismiä! (Joseph Shulam: Henkilökohtainen tiedonanto).

Saman asian esittää mysö tuo kyseinen raamatunkäännös:

Jakeessa 5 Jeesus vastasi:

”Totisesti totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.”  Jakeessa 6 Jeesus vastasi: ”Mikä lihasta on syntynyt on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt on henki.”  Eli siis vedestä syntyminen ja lihasta syntyminen tarkoittaisivat molemmat samaa, eli luonnollista syntymistä. Ja juuri tähän ihmisen luonnolliseen syntymään viittaisi tuon raamatunkäännöksen käännös-virkkeen ensimmäinen lause:

you must be born not only by water,… = sinun tulee olla syntynyt, ei ainoastaan vedestä,...

Sen sijaan Hengestä syntyminen merkitsee molemmissa jakeissa Hengestä syntymistä. Ja juuri tähän ihmisen hengelliseen syntymään viittaisi tuon raamatunkäännöksen käännösvirkkeen toinen lause:

…but by the Spirit. = …vaan Hengestä.

Käännöksen mukaan: ”ihmiset antavat elämän heidän lapsilleen, mutta ainoastaan Jumalan Henki kykenee muuttamaan sinut Jumalan lapseksi.” Ja: ”…sinun tulee olla syntynyt ylhäältä”, sillä ”…ainoastaan  Jumalan Henki antaa uuden elämän.”

Onko siis oikein todeta seuraavaa?:

”Tekstijakso Joh. 3:3-8 ei missään vaiheessa puhu vesikasteesta mitään – puhumattakaan siitä, että se opettaisi uudestisyntymistä vesikastetoimituksella. Silti on selvää, että vesikasteessa ilmenee uudestisyntymisen ja Hengessä kastamisen vertauskuvallisuus.”

Myös Raimo Mäkelä on kirjassaan ”Kasteen haudasta ehtoollisen juhlaan” tuonut julki merkittävän näkemyksen, koskien sitä, mitä ”vesi” – sana Jeesuksen puheessa Nikodeemukselle on hänen mukaansa merkinnyt.Kirjan sivulta 60 voimme näet lukea:

”Jeesukseen uskovan Pyhä Henki siis siittää hengellisesti, suhteessa Jumalaan, ja antaa siten hänelle (uuden) elämän Jumalan yhteydessä. Tämän sikiämisen välineenä on siemen. Jeesuksen Nikodemokselle  mainitsema vesi voidaan vahvoin perustein ymmärtää myös miehen siemeneksi, sillä monessa tuon ajan kirjallisessa lähteessä vesi, sade, pisara ja kaste (merkityksessä `öisin pisaroiksi tiivistynyt ilman kosteus´) merkitsevät (myös) miehen siementä. Sehän onkin aina ja voi elää vain nesteessä.”

Myös Justinos Marttyyri puhui samasta asiasta, eli hän puhui ”ihmisen siemenestä”, nimittäen ihmisen siementä ”pieneksi pisaraksi”:

”Jos ette olisi sellaisia kuin olette, ettekä sellaista alkuperää kuin olette, ja joku näyttäisi teille ihmisen siemenen sekä kuvan ihmisestä ja väittäisi jälkimmäisen syntyneen edellisestä, uskoisitteko häntä ennen kuin näette? … Samalla tavalla kuin ette  olisi uskoneet sellaisen olennon syntyvän pienestä pisarasta,  ja kuitenkin näette niin tapahtuvan….”  (Justinoksen ensimmäinen apologia 19: 2 -4).

Vielä lopuksi kyseisestä Johanneksen evankeliumin Jeesus – Nikodeemus keskustelusta seuraavaa.

Asiallisesti ottaen tämä Johanneksen evankeliumin kohta tällaisenakin, siis myös vedestä puhuvana, tarkoittaa silti vain Hengestä syntymistä, ja juuri tämä huomio puoltaa vahvasti sitä näkemystä, että  tekstistä nykyään löytyvät kaksi sanaa ”hydatos kai” saattavat todella olla jopa tekstiin tehty myöhempi lisäys. Lisäys olisi tehty siinä vaiheessa, kun näkemys vesikasteessa tapahtuvasta uudestisyntymisestä oli valtaamassa kirkon. Kyseistä kohtaa on näet varhaiskirkon aikana lainattu ja siteerattu vain Hengestä syntymistä sisältävänä, siis ilman tuota vedestä syntymisen sisältöä. Kyseisistä lainauksista ovat siis puuttuneet nuo kaksi kreikankielen sanaa ”hydatos kai”, tai vastaavasti niiden muunkieliset käännösvastineet.

Tekstin seuraava jae nykyisessäkin muodossaan nimittäin selittää, että "vedestä ja Hengestä syntymisessä" (jae 5) on tosiasiassa kysymys vain "Hengestä syntymisestä" (jae 6): "Mikä lihasta on syntynyt on liha, mikä Hengestä on syntynyt on henki."

Jeesus näet kyllä sanoi, että lihasta syntynyt on liha ja että Hengestä syntynyt on henki, mutta hän ei jatkanut vedestä, sanoen esimerkiksi että ”vedestä syntynyt on vesi”.  Jos sen sijaan maininta edellä esitetyn raamatunkäännöksen tekstin mukaisesti tulkitaan siten, että luonnollisen syntymisen eli vedestä syntymisen lisäksi ihmisen tulee syntyä myös Hengestä, vaikeudet sen selittämiseksi, miten kastevedestä voidaan syntyä, poistuvat tykkänään.

Myös ylhäältä ”anoothen” syntyminen (jota ilmaisun on täytynyt hepreaksi tai arameaksi alkuaan lausuttuna tarkoittaa) sopii yhteen Hengestä syntymisen kanssa, muttei vedestä syntymisen kanssa, sillä Henki on myös ylhäältä, sen sijaan luonnollinen vesi (eikä kastevesi varsinkaan) ei ylhäältä ole.

Jos siis sanat ”hydatos kai” ovat todella Jeesuksen lausumista arameankielisistä sanoista tehty kreikankielinen käännös, maininta vedestä vesikasteeksi tulkittuna tuskin merkitsee muuta kuin sitä toimitusta ja paikkaa jossa Jumala on lupautunut kohtaamaan ihmisen. Eli, kun uskoon tullut ihminen on johdatettu kastealtaaseen, Jumala on valmis vuodattamaan tällaisen ihmisen ylle Pyhä Henkensä, ja näin uudesti synnyttämään hänet elävään toivoon. Mitään aktiivista muuta osuutta vedellä (jos vesi kastevettä todellakin kohdassa tarkoittaa) uudestisyntymisessä tuskin on.

Vielä lisää kommenttia Pentti Heiskan tekstiin, koskien alaotsikon ”Asetussanat, opetuslapseus ja vesikaste” alta löytyvää osaa, jonka nyt ensin kokonaisuudessaan toistan.

Toisto alkaa:

Asetussanat, opetuslapseus ja vesikaste

Lähes koko UL:n ajan vallinneista väärennöksistä ja sekaannuksesta johtuen, vielä jokin selventävä sana Jeshuan lähetyskäskystä. Mitä Matteuksen evankeliumin lähetyskäskyn kreikankielisessä tekstissä sanotaan ja annetaan tehtäväksi? Lähetyskäskyssä on selkeästi neljä osaa: 1) menkää, 2) tehkää opetuslapsiksi, 3) kastakaa ja 4) opettakaa.

UT:n kreikankielen erityistuntija ja raamatunkääntäjä em. FM Toivo Koilo kirjoitti v.1982 Hyvä Sanoma -lehden n:o 5 ”Kysy Raamatusta” - palstalla, s. 40,41, Mt 28:19,20:sta mm. näin:

”Entä kenet on kastettava, kansat vai opetuslapset? Kreikka käyttää tässä opetuslapsia merkitsevää maskuliinisukuista sanaa, eikä kansoja merkitsevää neutrisukuista. Näin selvää kielellistä ilmaisua on turha yrittää kreikan kielen avulla selittää niin, että kysymys muka onkin kansoista [ts. kansojen tekemisestä opetuslapsiksi – kastamalla]”.

Prof. Saarisalo on, yhteistyössä mm. Toivo Koilon kanssa toimien, huomioinut UT:n sanatarkassa käännöksessään Matteuksen lähetyskäskyn todellisen sisällön ja kääntänyt sen sekä kreikankielen että Raamatun opetuksen mukaisesti:

”Menkää siis ja tehkää kaikista kansoista opetuslapsia ja kastakaa heidät.. ja opettakaa heitä pitämään kaikki, mitä olen teille käskenyt..” [Mt 28:19,20].

”Kirkkoraamatun” -33/-38 tarkoitushakuisesti vääristelty tekstihän on kirjoitettu:

”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla…”

”Kirkkoraamatun -92 väännöksessä sama väärennös on hieman peitellymmin; siinä kaksoispisteellä annetaan ymmärtää miten opetuslapsia (muka) tehdään:

”Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heidät..”.

Matteuksen lähetyskäskyssä ovat kreikankielessä kaikki kolme keskeistä verbiä partisiippimuodossa: poreuthentes, ”menevinä”; baptizontes, ”kastavina”; ja didaskontes ”opettavina” (Novum, Mt 28:19,20). Meneminen ei vielä tee kenestäkään opetuslasta, enempää kuin kastaminenkaan, eikä myöskään kaikkien Jeshuan käskemien asioiden tiedollinen oppiminenkaan tee kenestäkään opetuslasta. (vrt. Juhana Lehmuskoski: Yksi Kaste, s. 12,13; Toivo Koilo: Hyvä Sanoma, em. artikkeli).

Kun Jeshua itse saarnasi, Hän (kuten Johanneskin edellä, Mt 3:2) sanoi ”tehkää parannus”, kutsui seuraamaan itseään ja sanoi tekevänsä heistä ihmisten kalastajia (Mt 4:17-19). Hänen toimintansa sisältää perustavan opetuksen opetuslapseksi tekemisen ja kastamisen suhteesta, vaikka se tapahtuikin vielä Vanhan Liiton järjestyksen ajassa: ”Hän teki.. opetuslapsiksi – JA [opetuslapsensa] kastoi”, Jh 4:1-3.

Suoranaisimmin vastaus kysymykseen miten opetuslapseksi ”tehdään”/tullaan, sisältyy lähetyskäskyyn Markuksen ja Luukkaan evankeliumeissa, joissa sanotaan mitä on tehtävä, kun ”mennään” kaikkeen maailmaan ”tekemään” opetuslapsia:

”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia [ilosanomaa syntien sovituksesta ja kuoleman voittamisesta] kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu” (Mk 16:15,16);

”Ja Hän sanoi heille:...että parannusta [mielenmuutosta, katumusta ja toisin ajattelua] syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava Hänen Nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista” (Lk 24:46,47).

Ja vielä Herran apostoli ja evankelista todistavat evankeliumin työstä:

”Me siis olemme lähettiläitä, ja Jumala kehottaa meidän kauttamme. Me pyydämme Messiaan puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. ”Hän uskoi meille sovituksen Sanan” (ei ”sovituksen sakramenttia”, eikä vesikastetta, 2 Kr 5:18-20); sillä ei Messias lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan (1Kr 1:17);

”.. jotka nyt ottivat Hänen Sanansa vastaan, ne kastettiin” (Apt 2:41).

Olennaisin ero siis raamatullisen vesikaste-opin ja sen väärennösten välillä on se, että kun Raamatussa opetuslapsiksi tulleet kastattavat itsensä, niin kirkon väärennöksissä ja käytännöissä kaikkialla maailmassa, tehdään kaikki kansat ”opetuslapsiksi kastamalla”. –Ja totisesti ”tulokset” ovat kaikkien nähtävillä: maailman ”sakramenttikastetut” kansat ovat hukkumassa hirvittävään jumalattomuuteensa!

Kaikki tätä tiedostamaton ”kastekeskustelu” on vain tyhjää, asian ulkopuolella pyörivää ja Sanan Valkeuteen johtamatonta epäolennaisten kanssa jauhamista.

Toisto loppui.

Ja nyt sitten kommenttia edellä toistettuun.

Seuraavilla kirjoittamillaan virkkeillä Pentti Heiska leimasi kaksi viimeistä kirkkoraamattua väärennöksiksi, koskien Matteuksen evankeliumin kohtaa 28:19.

”Kirkkoraamatun” -33/-38 tarkoitushakuisesti vääristelty tekstihän on kirjoitettu:

”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla…”

”Kirkkoraamatun -92 väännöksessä sama väärennös on hieman peitellymmin; siinä kaksoispisteellä annetaan ymmärtää miten opetuslapsia (muka) tehdään:

”Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heidät..”.

Toivo Koilon ja Aapeli Saarisalon käännöksiin pitäytyen, Pentti Heiska julisti oikeaksi vain sellaiset käännökset, joissa ”opetuslapsia” - ja ”kastakaa” -  sanojen väliin asetetaan joko piste tai vaihtoehtoisesti ”ja” sana:

UT:n kreikankielen erityistuntija ja raamatunkääntäjä em. FM Toivo Koilo kirjoitti v.1982 Hyvä Sanoma -lehden n:o 5 ”Kysy Raamatusta” - palstalla, s. 40,41, Mt 28:19,20:sta mm. näin:

”Entä kenet on kastettava, kansat vai opetuslapset? Kreikka käyttää tässä opetuslapsia merkitsevää maskuliinisukuista sanaa, eikä kansoja merkitsevää neutrisukuista. Näin selvää kielellistä ilmaisua on turha yrittää kreikan kielen avulla selittää niin, että kysymys muka onkin kansoista [ts. kansojen tekemisestä opetuslapsiksi – kastamalla]”.

Prof. Saarisalo on, yhteistyössä mm. Toivo Koilon kanssa toimien, huomioinut UT:n sanatarkassa käännöksessään Matteuksen lähetyskäskyn todellisen sisällön ja kääntänyt sen sekä kreikankielen että Raamatun opetuksen mukaisesti:

”Menkää siis ja tehkää kaikista kansoista opetuslapsia ja kastakaa heidät.. ja opettakaa heitä pitämään kaikki, mitä olen teille käskenyt..” [Mt 28:19,20].

Kuten edellä lainatusta näemme, Aapeli Saarisalon sanatarkassa käännöksessä esiintyy tuo ”ja” sana sanojen `opetuslapsia´ ja `kastaa´ sanojen välissä. Toivo Koilon omassa Uuden testamentin käännöksessä,nimeltään ”Suuri ilosanoma”, esiintyy puolestaan piste: ”Menkää siis ja tehkää kaikkia kansoja opetuslapsiksi. Kastakaa heidät…”

Uuden testamentin alkutekstit kirjoitettiin alkuaan manuskeleilla eli suurilla kirjaimilla, eikä teksteissä käytetty välimerkkäjä. Sen sijaan siinä nykyaikana käytössä olevassa koinee - kreikan alkutekstissä jota kirjoitetaan minuskeleilla eli pienillä kirjaimilla, siinä käytetään myös välimerkkejä. Merkittävää nyt kuitenkin on, ettei kyseisen kohdan alkutekstissä ole ollut ”ja” sanaa kyseisten `opetuslapsiksi´ ja `kastakaa´ sanojen välissä, vaan sanojen välissä yleensä esiintyy vain pilkku:

πορευθεντες ουν μαθητευσατε παντα τα εθνη, βαπτιζοντες αυτους εις το ονομα του Πατρος και του Υιου και του Αγιου Πνευματος, διδασκοντες αυτους τηρειν παντα οσα ενετειλαμην υμιν...

Vain yhdestä nykykreikankielisestä käännöksestä olen löytänyt tekstin, josta löytyy piste sanojen ”opetuslapsiksi” ja ”kastakaa” sanojen välistä. Piste näet esiintyy vuonna 1985 painetusta Uuden testamentin nykykreikankielisestä tekstilaitoksesta nimeltään H KAINH ΔΙΑΘΗΚΗ Σε νεοελληνικη δημοτικη μεταφραση, ja saman tekstilaitoksen uudemmasta vuoden 1989 tarkistetusta tekstilaitoksesta, joissa kummastakin löytyy tämä nyt seuraava teksti:

Πεγαινετε λοιπον και κανετε μαθητες μου ολους τους λαους. Βαφτιστε τους στο ονομα  του Πατερα και του Υιου και του Αγιου Πνευματος. Διδαξτε τους να τηρουν ολες τις εντολες που σας εδωσα.

On merkittävää, että tämän edellä lainatun tekstilaitoksen kääntäjät ovat Ateenan ja Salonikin yliopistojen oppineita, ja he ovat edellä lainattua tekstiä kääntäessään päätyneet samaan lopputulokseen mihin päätyi Toivo Koilokin suomennoksessaan, eli asettamaan pisteen ”opetuslapsiksi” sanan perään. Samoin kuin Toivo Koilokin, he ovat aloittaneet seuraavan kasteesta puhuvan lauseen isolla kirjaimella ja sanoilla Kastakaa heidät…”

Edellä mainitun tekstilaitoksen lisäksi nykykreikankielisistä tekstilaitoksista löytyy piste myös Johannes Kolitsaran Uuden testamentin parafraasista, josta laitoksesta vuoden 1975 painoksen teksti on seuraava:

”Λοιπον, πηγαινετε τωρα και διδaξατε εις ολα τα εθνη αληθειαν. Και αυτους που θα πιστευσουν και θα γινουν μαθηται σας, βαπτισατε τους εις το ονομα του Πατρος και του Υιου και του Αγιου Πνευματος. Διδασκοντες αυτους να τηρουν ολας τας εντολας, που εγω σας εχω δωσει.”

Kuinka mainio teksti tämä edellä lainattu onkaan, valottaessaan kirkkaasti sitä, mitä kohdan alkuteksti selityksillä valaistuna on tahtonut sanoa. Kolitsara alkaa toistamaan Jeesuksen sanoja, seuraavasti:

”Siis, menkää nyt ja opettakaa kaikille kansoille totuutta, piste.” Tämän jälkeen Kolitsara jatkaa: ”Ja heidät jotka tulevat uskoon ja joista tulee teidän oppilaitanne, kastakaa heidät nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.” ja uuden virkkeen uuden pisteen jälkeen partisiipilla alkaen, Kolitsara jatkaa: ”Opettakaa heitä pitämään kaikki käskyt, jotka minä teille olen antanut.”

Merkittävää on myös huomioida, että vuoden 1992 Raamatun käännöksen ehdotusvaiheessa vuodelta 1989, Matteuksen kohdasta 28:19 oli vielä luettavissa piste sanojen ”opetuslapsikseni” ja ”kastakaa” sanojen välillä, ja jatko ”Kastakaa heitä…” alkoi alkoi uudella lauseella eli isolla kirjaimella: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni. Kastakaa heitä…”

Kuitenkin on myönnettävä, ettei ole helppoa todistaa sellaista käännöstä vääräksi, joka tulkitsee ”kastamalla” ja ”opettamalla” partisiipit siksi keinoksi, miten oppilaita tehdään.

Eli, kuten Jukka Thurén Matteuksen evankeliumin selitysteoksensa sivulle 349 kirjoitti:

”19s. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni Kr. poreuthentes oun matheteusate panta ta ethne on osattava kääntää myös sana sanalta, vaikka tulos kuulostaa kömpelöltä: `Lähdettyänne siis tehkää opetuslapsiksi kaikki kansasnheimot…´ kastakaa heitä… ja opettakaa heitä baptizontes autous … didaskontes autous. Varsinainen käskysana oli `tehkää opetuslapsiksi´ kahdella partisiipilla neuvotaan, kuinka se tapahtuu: kastamalla heitä … opettamalla heitä. Kasta mainitaan ensin, sillä varsinainen elämäniokäinen opetus alkaa siitä.”

Kirjansa seuraavalla sivulla (350) Thurén jatkaa:

”Kansat” – ”heitä” on alkutekstin mukaan suomennokseen tahallisesti jätetty inkongruenssi: (epämukaisuus): ethne `kansa(nheimot) on kr:ssä neuri mutta autous `heidät, heitä´ maskuliini. Kansoja tehdään opetuslapsiksi niin, että ihmisiä kastetaan yksi toisensa jälkeen ja jokaista kastettua opetetaan.

Näin edellä kirjoittaessaan Jukka Thurén  oli varmasti tietoinen siitä, ettei kirjoitettu sovellu sylivauvoihin. Jokaisen sylivauvana kastetun opettaminen kun on mahdollista toteutua vasta vuosien kuluttua kasteesta.

Nämä Thurénin kirjoittamat virkkeet muuttuvat mielekkäiksi vain siten, jos ne muokataan toiseen muotoon:

”Kansojen ymmärtävässä iässä olevia ihmisiä tehdään opetuslapsiksi niin, että evankeliumin kuulemisen ja omaksumisen välityksellä uskoon tulleita ihmisiä kastetaan yksi toisensa jälkeen ja jokaista kastettua opetetaan.”

Yhteisymmärryksen saavuttamiseksi painopiste olisikin siirrettävä sen selvittämiseen, mitä  μαθητευω / matheeteuoo verbi tosiasiassa merkitsee. Aikaisemmat Uuden testamentin suomennokset ovat kääntäneet verbin järjestään opettamista merkitseväksi, kuten esimerkiksi vuoden 1776 käännös:

”Menkäät siis ja opettakaat (a) kaikkea kansaa, ja kastakaat heitä…” . Kun siis jakeen alta löytyy teksti johon ”opettakaat” sanan perässä oleva (a) viittaa: ”tehkäät opetuslapsiksi”, lienee selvää, että on tarkoitus tehdä heitä opetuslapsiksi nimenomaan siten, että aloitetaan heidän opettamisensa. Muulla tavalla ei ketään voidakaan tehdä oppilaaksi, kuin aloittamalla asianomaisen opetus.. Opettamisen aloitus taas edellyttää opetettavalta sellaista ikää, että hän kykenee opetusta vastaanottamaan.

Sylivauvaikäisten opetus onkin tuiki mahdotonta.

On myös merkittävää todeta, että vain suomenkieliset Uuden testamentin kreikka – suomi sanakirjat eivät esitä matheeteuoo – verbin merkitykseksi opettamista. Sen sijaan kreikan- ja englannin kielisistä Uuden testamentin sanakirjoista tuo matheeteuoo- verbin opettaa vastine on löydettävissä.

Kreikasta löysin myös Codex Vaticanus käsikirjoituksesta tehdyn evankeliumien käännöksen nykykreikaksi, ja siinä Matteuksen evankeliumin kohdasta 28:19 esiintyvä matheeteuoo- verbin matheeteusate- muoto on käännetty nykykreikan sanaksi φωτιστε / fotiste.  Tämä nykykreikan φωτιζω verbin käskymuoto merkitsee samaa kuin δια etuliitteellä vahvistettu διαφωτιζω verbin käskymuotokin, eli merkityksiä ”valaista”, ”valistaa”, ”antaa tietoa”, ”tiedottaa” .

Myös itäaramean kielisestä käännöksestä tehdy englanninnos, eli Lamsan käännös on kääntänyt Matteuksen 28:19 kohdassa esiintyvän matheeteuoo - verbin matheeteusate muodon merkittävästi, eli sanalla convert, eli siis: Menkää sen tähden ja käännyttäkää kaikki kansakunnat…”

“Go therefore, and convert all nations; and baptize them in the name of the Father and of the Son and of the Holy Spirit; …”

On siis selvää, että opetuslapsia / oppilaita on mahdollista tehdä Jeesukselle vain evankeliumia julistamalla, eli opettamalla ja valistamalla, toisin sanoen, käännyttämällä kohteet kristityiksi. Vain julistamisen, opetuslapseksi opettamisen ja valistamisen eli opetuslapseksi käännytetyn vedellä kastaminen on mielekästä.

*

Markuksen evankeliumista löytyvän lähetyskäskyn kyseenalaisen tulkinnan torjunta.

Esitän esimerkkinä erään kovin kyseenalaisesti Markuksen evankeliumin lähetyskäskyä tulkinneen kirjoittaman tekstin. Tulkitsija lainasi ensin Markuksen evankeliumia seuraavin sanoin:

"Markuksen ja Jeesuksen sanoin esitän asiasta täten heitä lainaten. 14 Vihdoin hän ilmestyi myöskin niille yhdelletoista heidän ollessaan aterialla; ja hän nuhteli heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet ylösnousseeksi.15 Ja hän sanoi heille: `Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. 16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen´."

Lainauksen jälkeen kirjoittaja tulkitsi tekstiä kovin kyseenalaisesti, ellei suorastaan perättömästi, joka tapauksessa täysin lainaamansa tekstin sisällön vastaisesti:

"Yhdessäkään kohtaa tuota lähetyskäskyä ei kielletä kastamasta lapsia tai perhekuntia kerralla."

Vastaukseni edellä esitettyyn kyseenalaisesti tekstiä tulkinneen tekstin merkityksen täysin selvään vääristelyyn, sisälsi seuraavaa:

"Kun lainasit Markuksen evankeliumin lähetyskäskyä, lähetyskäskyn selvät sanat sinä vääristelit muuta merkitseväksi, kuin mitä nuo sanat todella ovat alkuaan merkinneet ja yhä tosiasiassa merkitsevät. Pitäisi näet jo vähemmälläkin ymmärryksen määrällä tajuta tuon tekstin merkityksen tosiasiat.

Kun ensin kehotetaan menemään kaikkeen maailmaan ja saarnaamaan evankeliumia kaikille luoduille, niin itse tämä ja jatkokin jo kertoo, millaisia luotuja noilla sanoilla tarkoitetaan.

Kun jatketaan ja sanotaan: "joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu", pitäisi hitaammallakin järjen juoksulla jo tuosta ymmärtää, että nyt tarkoitetaan evankeliumin kuulemiseen kykeneviä, eli saarnan julistusta kuulemaan kykeneviä henkilöitä, ja tuon kuulemansa puhutun sanoman myöskin ymmärtäviä henkilöitä, eli sellaisia henkilöitä joista Apostolien tekojen teksti kertoo:

"Jotka nyt ottivat heidän sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta henkeä." (Apt. 2:41).

Samarian tapauksessa teksti vielä tarkentaa, selittäen jopa selvääkin selvemmin, keitä olivat ne sanan vastaanottajat jotka kastettiin:

"Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä., niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset." (Apt. 8:12).

Luulisi hitaammallakin järjen juoksulla tuosta jo ymmärtävän, millaisia ihmisiä sanoilla "miehet" ja "naiset" tarkoitetaan.

Luulisi hitaammillakin älynystyröillä varustetun myös huomaavan senkin, ettei teksti puhu edes alaikäisistä lapsista sanan ja saarnan vastaanottajina, puhumattakaan sylivauvoista.

Aivan varmuudella noilla sanoilla "miehet ja naiset" tarkoitetaan näet ymmärtävässä iässä olevia henkilöitä, ja aivan samoille henkilöille Markuksen evankeliumin kastekäskykin kehottaa julistamaan evankeliumia. Vaikka teksti puhuukin kaikista luoduista, jokaisen normaalihoksottimilla luulisi silti älyävän, että vain ymmärtävässä iässä oleville ihmisille on mielekästä evankeliumia uskon synnyttämiseksi julistaa.

Markuksen kastekäskyn sanat "joka uskoo ja kastetaan" tarkoittavat siis myös aivan varmuudella juuri samaa tilannetta, eli tilannetta jossa julistusta on kuultu, ja kuultu julistus on myös ymmärretty, ja juuri kuultuun sanomaan on joko uskottu tai jätetty vaihtoehtoisesti uskomatta.

Vain niille, jotka kuullun sanoman uskoivat, vain heille kuului jatkon kehotus ja lupaus: "joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu."

On siis aivan varmaa, ettei Markuksen evankeliumin lähetyskäskyä ole tarkoitettu soveltaa sylivauvoihin, kuten jotkut sen selvän harhaisesti ovat heihin soveltaneet.

Soveltajien tulisi tehdä  koe ja mennä saarnaamaan johonkin sairaalaan vastasyntyneiden vauvelien osastolle, ja tulla sitten kertomaan, kuinka moni noista vauveleista otti heidän julistamansa sanoman vastaan, tunnusti uskovansa, ja oli näin valmis tämän lähetyskäskyn uskomista edellyttävälle kasteelle.

Kun kyseinen väärin tulkitsija mainitsi myös Apostolien tekojen kertomista perhekuntakasteista, niiden edellytyksistä tulee keskustella täysin erikseen, eri pohjalta, eikä soveltaa niihin tuon väärin tulkitsijan perättömiä väitteitäsi siitä, että kaikki vauvelit syntyvät tähän maailmaan muka uskovina.

Näin tosin tuo tulkitsija (kuten monet muutkin) on itselleen luulotellut, kuten hänen viesteistään olen huomannut. Hän on siis tulkinnut väärin Raamattunsa tekstejä, ja luulotellut Raamatun tekstien muka opettavan sellaista, että vastasyntyneet sylilapset olisivat muka kykeneviä uskomaan.

Tuolta väärin tulkitsijalta tuli kysyttyä:

"Etkö muista, ettei ole kauaakaan siitä, kun sinullekin kerrottiin tosiasioita vauvaikäisten kehityksestä. Sinulle kerrottiin varhaisheijasteista, aivokuoren syttymisestä toimintaan noin kolmen kuukauden iässä, sen jälkeisestä aikaa vievästä kehityksestä ympäristöään tiedostavaksi yksilöksi, puhutun äidinkielen ymmärtämisen oppimisesta, oppimisesta itsekin puhumaan, jne.

Vasta vuosia vauvaiän jälkeen lapsi on siinä iässä, että hän kykenee ottamaan vastaan puhutun evankeliumin sanoman ja alkaa uskomaan Vapahtajaan.

Pikkulasten otollisuus Herralle on asia aivan erikseen, ja se perustuu valmiiseen lunastustyöhön.

Myöskään Raamatussa mainitut erikoistapaukset, kuten esimerkiksi se mitä Johannes Kastajan syntymän ajasta on kerrottu, nekin ovat asia erikseen. Niitäkään ei pidä yleistää toteutumaan hokkus pokkus tyyliin kaikkien ihmisten eikä edes kristittyjen vauvojen kohdalla."

Kyseinen väärin tulkitsija esitti myös väitteen, jonka mukaan Uudessa testamentissa kerrotut perhekuntakasteet antavat muka oikeutuksen nykyiselle laitoskirkkojen sylilapsikäytännöille. Tuon käytännön mukaan kaikkien niidenkin vanhempien vastasyntyneet vauvat kastetaan, jotka kuitenkin vain kovin väljästi kuuluvat kirkon jäsenien joukkoon.

*

Myös Pietarin helluntaipäivän saarnan vaikutuksesta sydämiinsä piston saaneille kyselijöille Pietarin antama vastaus oikeuttaa tekstiä kyseenalaisesti tulkitsijoiden mielestä kastamaan muka myös kristityiksi kääntyneiden perhekuntien sylivauvat.

Katsotaan siis nyt, mitä apostolista opetetusta Apostolien teoissa kerrotusta alkuseurakunnan helluntaipäivän kastetapahtumasta voimme saada, ottamalla tarkastelun kohteeksi Apostolien tekojen toisen luvun kastetta koskevat jakeet.

Kasteesta helluntaipäivänä kertoo Apt. 2 luku, jakeet 37 - 41.

Pietarin saarnan vaikutuksesta kuulijat saivat piston sydämiinsä ja kysyivät: " Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?"

Tällöin heidän kysymyksensä edellä heille evankeliumia saarnannut Pietari vastasi, sanatarkasti suomeksi käännettynä:

"Muuttakaa mielenne ja kastettakoon jokainen teistä Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksi saamiseksi, niin te tulette saamaan Pyhän Hengen lahjan."

Kreikan alkukielisenä kyseinen teksti (ilman korko- ja henkäysmerkkejä kirjoitettuna) kuuluu:

μετανοησατε και βαπτισθητω εκαστος υμων επι τωι ονοματι Ιησου Χριστου εις αφεσιν αμαρτιων και λημψεσθε την δωρεαν του αγιου πνευματος

Tuossa tekstissä esiintyvä βαπτισθητω - sana on kieliopilliselta muodoltaan passiivin ensimmäisen aoristin yksikön kolmatta persoonaa koskeva imperatiivi, merkiten "kastettakoon".

Seuraava sana εκαστος on maskuliinin yksikön nominatiivin muodossa oleva pronomini, merkiten siis joko "jokainen" tai "kukin".

Seuraava sana on υμων on persoonapronominin kolmannen persoonan monikon υμεις = "te" genetiivimuoto.

Niinpä nuo sanat yhdessä βαπτισθητω εκαστος υμων merkitsevät sanatarkasti: "kastettakoon jokainen teistä".

Tekstissä esiintyvä verbimuoto μετανοησατε on aktiivin ensimmäisen aoristin imperatiivin monikon toinen persoona verbistä μετανοεω, joka merkitsee: ajatella toisin / katua / muuttaa mielensä.

Tekstissä esiintyvä verbi λημψεσθε on mediumin futuurin indikatiivin monikon toisen persoonan muoto verbistä λαμπανω, joka merkitsee: ottaa / saada / ottaa vastaan / ottaa kiinni. Futuurin indikatiivi merkitsee tulevaisuuden tapahtumaa suhteessa virkkeen muuhun tekemiseen, joten Pietarin sanat lupaavat kuulijoilleen Pyhän Hengen lahjan sen jälkeen, kun he ovat mielensä muuttaneet ja syntiensä anteeksi saamiseksi vesikasteen saaneet.

Pietarin sanat: "kastettakoon kukin teistä" koskevat siis vastaansanomattoman selvästi vain niitä joille Pietari vastasi, eli siis läsnä olijoita, eli hänen puheensa kuulijoita.

Erityisesti on huomioitava, ettei Pietari sanonut:

"...kastettakoon kukin teistä ja myös teidän perheenne, eli vaimonne ja lapsenne" vaan ainoastaan "jokainen teistä", eli juuri heidät itsensä tuli kastaa.

Tämä osoittaa vastaansanomattoman selvästi, ettei tuona helluntaipäivänä suinkaan kastettu kokonaisia perheitä noiden perheen isien kääntymyksien perusteella, vaikka oli ilmeinen selviö, että suurin osa noista miehistä oli perheellisiä.

Vasta Pietarin puheen jatko koski myös heidän perheitään, ja se kuului:

"Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu, ja kaikille jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme kutsuu."

Pietari kertoi tässä jatkossa noille kuulijoilleen, että Pyhän Hengen lahjan saamisen lupaus koski sekä heitä, mutta myös heidän lapsiaan, sekä myös kaikkia kaukana olevia, ketkä ikinä Herra Jumala suinkin tulevina aikoina kutsuu.

Entä millä ja miten Jumala heitä kaikkia kutsuu? Hän kutsuu kaikkia muitakin aivan samalla tavalla kuin hän kutsui noita 3000 miestä, eli julistuttamalla heille evankeliumia.

On näin ollen selvää, että nuo uskoon tulleet miehet veivät vastaanottamansa pelastussanoman myös perheittensä kuultavaksi, ja totta kai myös heidän perheensä ymmärtävässä iässä olevat yksilöt kääntyivät oletettavasti myös, sanoman kuultuaan ja ymmärrettyään, sekä henkilökohtaiseen uskoon tultuaan kristityiksi.

Siitä vaiheesta ei vain tämä tekstijakso kuitenkaan kerro, vaan tämä teksti kertoo vain noiden noin kolmen tuhannen Pietaria kuunnelleen miehen kääntymisestä ja kastamisesta, kuten jae 41 kertookin:

"Jotka nyt ottivat vastaan hänen sanansa, heidät kastettiin, ja heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta henkeä."

Seuraavat paikkansa pitävät huomiot voidaan edellä esitettyjen tosiasioiden pohjalta tehdä.

1. Kaste kuului tietoisen mielenmuutoksen yhteyteen.

2. Kaste toimitettiin syntien anteeksi saamiseksi.

3. Pyhän Hengen lahjan saamisen ehtona oli Pietarin sanojen mukaan mielenmuutos ja kasteen vastaanottaminen.

4. Erityisesti on huomioitava, ettei Pietari sanonut:

"...kastattakoon kukin teistä itsensä ja perheensä", vaan ainoastaan "itsensä."

Helluntaipäivänä ei siis suinkaan kastettu kokonaisia perheitä, vaan ainoastaan uskoon tulleita yksilöitä.

***

Nestlen Uuden testamentin tekstilaitoksesta ja myös Justinos Marttyyrista on jo kerrottu edellä. Silti on nyt syytä kerrata edellä kerrottua kummastakin aiheesta, ja tuoda esiin myös jotakin aikaisemmin sanomatonta kertauksen lisäksi.

Näkemys alkuperäisen uudestisyntymiskäsitteen muuttumisesta sakramenttimaagilliseksi,

eli: Kaksi eri käsitystä uudestisyntymisestä.

Johanneksen evankeliumin mukaan Herramme sanoi lihansa päivinä joko:

"Totisesti totisesti minä sanon sinulle: jos ei joku synny vedestä ja Hengestä, hän ei voi tulla sisälle Jumalan valtakuntaan."

tai:

"Totisesti totisesti minä sanon sinulle: jos ei joku synny Hengestä, hän ei voi tulla sisälle Jumalan valtakuntaan."

Edellä esitettyjen tekstihahmotelmien vaihtoehtoisuus johtuu siitä, että eräät alkuseurakunnan jälkeisten aikojen kristilliset kirjoittajat ovat lainanneet kirjoituksiinsa kyseistä evankeliumin kohtaa vain "Hengestä syntymisen" sisältävänä.

Kyseisten lainausten mukaan niistä Johanneksen evankeliumin sisältävän tekstin käsikirjoituksista joita eräät lainaajat aikoinaan käyttivät, niistä ovat puuttuneet sanat "vedestä ja" eli kreikan kielen υδατος και (hydatos kai) sanat.

Nestlen Novum - 63 painoksen alaviitteessä esitettiin näet  jo aikoinaan sellainen vihje, jonka mukaan myös kirkkoisien Justinoksen ja Origeneen tekstiperinteen perusteella tämä kohta olisi alkuaan puhunut vain Hengestä syntymisestä. Alaviitteen mukaan heidän teksteissään on viitattu kyseiseen jakeeseen vain Hengestä syntymisen sisältävänä, eli siten kuten edellä esittämässäni toisessa tekstivaihtoehdossa on esitetty.

Myöhemmistä Nestlen painoksista kummatkin nimet, siis sekä Justinoksen että Origeneksen on poistettu, ja esimerkiksi Nestlen 27 painoksesta alaviitteessä on jäljellä ainoastaan sanat ”Wendt cj” sulkumerkkien sisällä.

Nestle – Alandin vuoden 1963 tekstilaitoksen tieto siitä, että sekä Justinos että Origenes olisivat kumpikin antaneet tukea sellaiselle Joh. 3:5:n tekstille, josta puuttuvat nuo ”hydatos kai” sanat, onkin Nestle – Alandin tekstilaitoksen myöhemmissä painoksissa näköjään peruutettu.

Jo vuoden -63 painosta seuraavassa 26.painoksessa, vuodelta 1979, oli viittaus Justinos Marttyyriin poistettu. Tämä painos viittasi enää vain erääseen Vulgatan käsikirjoitukseen ja Origeneksen tekstiperinteeseen, merkinnöillä ”Vg (ms)” ja ”Or pt.”.

 Sitten, tekstilaitoksen seuraavassa 27. painoksessa vuodelta 2001, viittaus myös Origenekseen on poistettu. Sen sijaan viitataan sanojen ”hydatos kai” lisäyshypoteesiin tukea antavasti enää vain erääseen 1800 luvulla vaikuttaneeseen yliopistoteologiin, nimeltään Wendt, joka oli elossa vielä 1900 luvun alkupuolellakin.

Kun äskettäin päättyneen Justinos tutkimuksen seurauksena meille on nyt siunaantunut suomenkielinen käännös sekä Justinos Marttyyrin apologioista että myös dialogista Tryfonin kanssa, voimme niiden pohjalta päätellä itsekin jotakin, eli seuraavaa:

Oppineiden esityksen mukaan Justinos on viitannut kyseisissä nyt suomennetuissa kirjoituksissaan Johanneksen evankeliumin tekstin kohtaan 3: 4 - 5 vain ensimmäisen apologiansa kohdassa 61: 4 – 5, joka kuuluu:

”Kristus on sanonut: `Jos te ette synny uudesti te ette pääse taivasten valtakuntaan´. Kaikille on selvää, etteivät kerran syntyneet voi palata synnyttäjiensä kohtuun.”

On merkille pantavaa että vaikka Justinos kertoo Jeesuksen puhuneen uudestisyntymisestä, hän silti esittää puheen sisällöksi vain edellä esitetyt sanat: ”Jos te ette synny uudesti te ette pääse taivasten valtakuntaan.”  Edes Nikodemoksen sanoja ( Joh. 3:3) Justinos ei esitä lainauksena, vaan selittää vain kaikille olevan selvää, etteivät kerran kohdusta syntyneet ja ulos tulleet voi kohtuun palata.

Miksi Justinos ei kirjoittanut mitään nimenomaan `vedestä syntymisestä´ eli miksei hän kirjoittanut seuraavasti:

”Kristus on sanonut: `Jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi tulla sisälle Jumalan valtakuntaan”?

Jeesuksen sanojen lainaus `vedestä syntymisestä´ olisi näet sopinut kuin nyrkki silmään juuri sen tekstin jatkoksi, jonka Justinos juuri edellä kirjoitti, kun hän selosti vesikastetta seuraavin sanoin:

” 61 Me selitämme senkin, millä tavalla olemme antaneet itsemme Jumalalle ja millä tavalla meidät on tehty uusiksi ihmisiksi Kristuksen kautta, jotta emme jättäisi mitään pois ja siten näyttäisi antavan vääristelevää kuvaa. (2) Kaikkia, jotka ovat uskovat varmasti meidän lausumamme ja opettamamme asiat tosiksi sekä voivat sitoutua elämään oppimme mukaan, opetetaan rukoilemaan ja paastoten pyytämään anteeksiantoa aikaisemmin tehdyistä synneistä, ja me rukoilemme ja paastoamme heidän kanssaan. (3) Sen jälkeen viemme heidät paikkaan, jossa on vettä. Siellä he saavat syntyä uudesti sillä samalla tavalla, jolla me itsekin olemme uudestisyntyneet. Sitten heidät pestään vedessä Jumalan, kaiken Isän ja Valtiaan, Pelastajamme Jeesuksen Kristuksen sekä Pyhän Hengen nimeen.”

Sekin on huomiota kiinnittävää, että selostaessaan sitä, mihin nimeen kastettavat vedessä pestään, Justinoksen selvitys eroaa Matteuksen evankeliumin kastekäskyn sanoista ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” merkittävästi. 

Justinus tosin mainitsee ”Isän” mutta ei suinkaan yksinään, vaan ”Jumalana, kaiken Isänä ja Valtiaana.” Matteuksessa esiintyvää ”Poika” sanan genetiivimuotoa hän ei mainitse ollenkaan, vaan mainitsee ”Poika” - sanan tilalla sanat: ”Pelastajamme Jeesuksen Kristuksen.”  Ainoastaan sanat ”Pyhän Hengen nimeen” ovat yhteneviä Matteuksen tekstin kanssa.

Vedestä syntymisen sanoihin kohdassa Joh. 3:5 palataksemme, edellä esitettyjen seikkojen johdosta on mielestäni aivan aiheellisesti epäilty, ja edelleen sopii epäillä, että kreikan alkutekstin sanat "hydatos kai" olisivat puuttuneet alkuperäisestä tekstistä, eli olisivat tekstiin tehty myöhempi lisäys.

Kansainvälisesti tunnettujen ja tunnustettujen teologien joukosta löytyy myös saksalainen Eduard Lohse, joka on myös ottanut kantaa siihen, onko Jeesus yleensäkään puhunut Nikodemokselle mitään vedestä syntymisestä. Tämä Eduard Lohse, josta hänen kirjoittamansa ja suomeksi käännetyn ”Uuden testamentin sanoma” - nimisen kirjansa takakannessa kerrotaan, että hän on toiminut kotimaassaan Saksassa Uuden testamentin eksegetiikan professorina, kirkkonsa piispana ja Luterilaisen Maailmanliiton varapresidenttinä, kertoo kyseisen kirjansa sivulla 217 seuraavaa, koskien Johanneksen evankeliumin kohdan 3: 5 tekstiä:

”Koska evankelistan sanoma keskittyy todistukseen, joka haastaa uskomaan ja herättää uskoa, kasteen ja ehtoollisen jumalanpalvelusaktit jäävät sanan rinnalla kokonaan taka-alalle.

Jeesuksen ja Nikodeemuksen keskustelussa sanotaan uudestisyntymisestä Hengestä: `Totisesti totisesti, minä sanon sinulle; joka ei synny vedestä ja Hengestä, ei pääse sisälle Jumalan valtakuntaan.´ (3:5.)

Perinteinen puhe Jumalan valtakuntaan pääsemisestä, jota Joh:n evankeliumissa ei muualla esiinny, on tässä yhdistetty uudestisyntymiseen. Kun tällöin Hengen ohella mainitaan myös vesi, ilmaus menee suurella todennäköisyydellä kirkollisen toimittajan tiliin. Hän yhdistää syntymän Hengestä kasteeseen.”

Eduard Lohsen näkemys ”suuresta todennäköisyydestä” jonka mukaan myöhemmin tekstiä käsitellyt ”kirkollinen toimittaja” on alkuperäiseen kreikankieliseen tekstiin nuo kaksi sanaa ”υδατος και” /  ”hydatos kai” (= vedestä ja) lisännyt, perustuu osaltaan siihen, että Uuden testamentin ulkopuolisia alkuvuosisatojen aikana kirjoitettuja kristillisiä tekstejä tutkineiden oppineiden mukaan kyseistä Jeesuksen opetusta Nikodeemukselle on todella aikoinaan lainattu kovin vaillinaisesti, verrattuna siihen, mitä nykyinen Johanneksen evankeliumin kolmannen luvun teksti kohdassa sisältää.

Kuten edellä näimme, Justinoskin lainasi Jeesuksen sanoja vain uudestisyntymisen vaatimuksen esittävänä, viittaamatta ollenkaan Jeesuksen sanoihin ”vedestä ja Hengestä” syntymisestä, ja oppineiden mukaan ”samansisältöinen lausuma tunnetaan myös muista teksteistä: Hippolytos, Ref. 8.10.8; Const. Apost. 6.15.5; Ps. –Klem. Hom 11.26.2; Ps. Klem. Rec. 6.9.2.

Justinoksen tekstit sisältävässä kirjassa ensimmäisen apologian kohdan 61:4 selitysosassa kerrotaan näet seuraavaa:

”(4) Yhdistelmäsitaatin alkuperä on epäselvä. Justinos on saattanut käyttää Johanneksen evankeliumia, mutta joidenkin tutkijoiden mukaan taustalla on Rooman kirkon kasteliturgia (Bellinzoni 1967), 138. Samansisältöinen lausuma tunnetaan myös muista teksteistä: Hippolytos, Ref. 8.10.8; Const. Apost. 6.15.5; Ps. –Klem. Hom 11.26.2; Ps. Klem. Rec. 6.9.2.”

Osaltaan taas Eduard Lohsen ja kumppaneiden näkemys ”kirkollisesta toimittajasta” perustuu siihen, että asiallisesti ottaen Jeesuksen sanat nykyisessäkin muodossaan, siis myös vedestä syntymisestä puhuvina, tarkoittavat silti vain Hengestä syntymistä.

Seuraava jae nimittäin selvästi sanoo ja selittää, että Jeesuksen lausumien omien sanojen käännöksenä "vedestä ja Hengestä syntymisessä" (jae 5) on tosiasiassa kysymys vain "Hengestä syntymisestä" (jae 6):

"Mikä lihasta on syntynyt on liha, mikä Hengestä on syntynyt on henki."

Koko tekstin kertoma keskustelukokonaisuus antaa sen vaikutelman, että ”vesi” - sana tässä kokonaisuudessa on täysin tarpeeton, ja vain sotkee sen ilmoituksen sisältöä, minkä Jeesus toi julki.

Vaikutelma on, että Jeesuksen mukaan Hengestä syntynyt on näet henki, eikä tähän Hengestä hengeksi syntymiseen todellakaan tarvita vettä vaan vain Henkeä.

Hermaan Paimen niminen kristillinen teksti mieltääkin vielä edelleen kristillisen kasteen ottamisen "kääntymykseksi".

Tämä toisen kristillisen vuosisadan alkuvuosikymmenillä kirjoitetussa ”Hermaan paimen” - nimisessä kristillisessä tekstissä kaste mainitaan jopa ainoana kristityksi kääntymyksen aktina ja paikkana:

” Sanoin: `Herra, tahtoisin vielä jatkaa kyselemistäni´. `Kysy´, hän vastasi. Sanoin: ´Herra, olen kuullut eräiden opettajien sanovan, ettei ole olemassa mitään muuta kääntymystä kuin se, joka tapahtui silloin kun astuimme veteen ja saimme anteeksiantamuksen aikaisemmista synneistämme.´

Hän sanoi minulle: ´Oikein olet kuullut. Juuri niin asia on. Sillä sen joka oli saanut anteeksiantamuksen, ei pitänyt enää syntiä tehdä, vaan pysyä puhtaudessa´ (31: 1-2).

Jopa vielä `Pyhän Kyrillos Jerusalemilaisen´ nimellä tunnetun kristillisyyden opettajan vuonna 350 Jerusalemissa antamassa kasteopetuksessa hän selostaa vastakastetuille kasteen merkitystä, sanoen muun muassa seuraavasti:

"Silloin sinun käskettiin sanoa: `Uskon Isään ja Poikaan ja Pyhään Henkeen ja yhteen katumuksen kasteeseen´. Niistä on Jumalan antaman armon mukaisesti sinulle kerrottu aiemmissa opetuksissa laajemmin.

Vielä siis tällöin kristillinen kaste miellettiin "katumuksen kasteeksi".

(Jerusalemissa tai sen lähiympäristössä vuonna 311 tai 312 syntynyt Kyrillos eli vuoteen 386. Vuonna 349 tai 350 hänet vihittiin Jerusalemin piispaksi. Kyrillos piti vuonna 350 Jerusalemissa Pyhän haudan kirkossa kasteopetuspuheita kahteen otteeseen. Ensin suuren paaston aikana ja sitten vastakastetuille (oikeammin: vastavalaistuille = neofootistoi) pääsiäisviikon aikana. Kyrillos opetti ja oppilaat kirjoittivat kuulemansa muistiin.

Tässä nyt vielä laajempi lainaus tekstistä, jossa kastetta nimitetään "katumuksen kasteeksi":

9. Kun luovut saatanasta ja poljet maahan kaikki liitot sen kanssa, pääset vanhasta tuonelayhteydestä ja sinulle aukeaa Jumalan paratiisi, jonka Hän istutti itään ja josta meidän esi-isämme rikkomuksensa tähden karkotettiin. Sen merkiksi sinä käännyt lännestä itään, valon suuntaan. Silloin sinun käskettiin sanoa: "Uskon Isään ja Poikaan ja Pyhään Henkeen ja yhteen katumuksen kasteeseen". Niistä on Jumalan antaman armon mukaisesti sinulle kerrottu aiemmissa opetuksissa laajemmin. 10. Ole siis raittiina näiden sanojen vahvistamana. Vastustajamme perkele, niin kuin vastikään olemme lukeneet, kulkee leijonan tavoin etsien, kenet voisi niellä. Aikaisempina vuosina kuolema voimassaan nieli, mutta uudestisyntymisen pesossa Jumala on pyyhkinyt pois kaikki kyyneleet kaikilta kasvoilta. Ethän sinä enää murehdi riisuttuasi vanhan ihmisen, vaan vietät juhlaa pukeutuneena pelastuksen vaatteeseen, Jeesukseen Kristukseen.)

Kommentti:

On merkittävää, että yllä olevan lainauksen mukaan kasteelle tulijan tuli julkisesti tunnustaa paitsi uskonsa Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen, myös uskonsa "katumuksen kasteeseen."

Kristillinen kaste oli aitona ja alkuperäisenä alkuaankin parannuksen eli mielenmuutoksen kaste, ja tässä edellä kuvatussa tunnustuksessa alkuperäisen kasteen merkitysvivahde säilyi näin myöhäiseen aikaan.

Uuden testamentin tekstien opetuksen mukaan varsinainen Hengestä syntyminen oli mahdollista vasta Jeesuksen lunastustyön ja ylösnousemuksen tapahduttua, kuten seuraavat kohdat vastaan sanomattoman selvästi osoittavat: Gal.4:4-6, 1 Piet.1: 3.

Näitten kohtien mukaan pääsimme lapsen asemaan ja saimme lapseuden Hengen vasta Jeesuksen sovituskuoleman jälkeen, Jeesuksen lunastettua kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan lain alaiset vapaiksi.

Vasta Jeesuksen kuolleista nousemisen jälkeen Jumala uudesti synnytti meidät `elävään toivoon´, ja tämä synnyttäminen tapahtui `Jeesuksen Kristuksen kuolleista nousemisen kautta´.

Mitä uudestisyntymisellä on tosiasiallisesti alkuseurakunnan aikana tarkoitettu, se selviää kun sovitamme yhteen kaikki aiheesta puhuvat eri näkökohdat.

Lukuun ottamatta kohtaa Matt. 19:28: joka viittaa kuolleista ylösnousemukseen, kaikki muut kohdat selittävät vedestä ja Hengestä syntymisen asiasisältöä.

Joh. 1:13 mukaan uudestisyntyminen on "Jumalasta syntymistä", jota edellinen jae kuvaa "oikeudeksi (eksuusian) tulla Jumalan lapseksi." Se tapahtui kaikille niille, "jotka ottivat hänet (eli Jeesuksen) vastaan", ja näin hänet henkilökohtaisesti vastaanottaneina "alkoivat uskoa hänen nimeensä."

1 Joh.5:1 sanookin, että "jokainen joka `uskoo´, että Jeesus on Kristus, on Jumalasta syntynyt", joten uudestisyntyminen on siis uskoon tulemista, jota 1 Piet. 1:3 nimittää "elävään toivoon" uudestisyntymiseksi.

Saman luvun jae 23 sanoo tämän syntymisen tapahtuvan "Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta", jolla tarkoitetaan julistettua ja / tai luettua evankeliumin sanaa (jae 25), ja tietysti julistetun tai luetun sanan uskossa omaksumista.

Uudestisyntymistapahtuma edellyttää siis evankeliumin sanoman kuulemista tai lukemista, jonka seurauksena asianomaisen edellytetään asettavan uskossa turvansa Jeesukseen, ja juuri tätä Jeesukseen turvansa asettamista eli uskoon tulemista käsite `uudestisyntyminen´ alkuaan kuvasi ja tarkoitti.

Tämä merkitsi samalla Hänen vastaanottamistaan, ja Häneen uskossa pukeutumista, kun otettiin uskoon tultaessa kaste Hänen nimeensä: Gal.3:26 - 27.

Uskon ja kasteen sekä Pyhän Hengen vuodatuksen välittämää uutta hengellistä tilaa nimitettiin vedestä ja Hengestä syntymiseksi, koska helluntain jälkeen uskoa ja uskoon tulleiden kastamista seurasi välittömästi Pyhän Hengen vuodatus noihin uskoon tulleisiin. Tiit.3:5 - 7.

Tämän uuden hengellisen tilan toinen nimi oli "uudistus" jonka Pyhä Henki uudesti syntyvään runsaasti vuodatettuna sai aikaan.

Uudestisyntymisen eli elävään toivoon uudestisyntymisen eli elävään uskoon tulon erääksi nimitykseksi muotoutui "vedestä ja Hengestä syntyminen", joka veden osalta tarkoitti vesikastetta.

Kastetta vastaanotettaessa tuli kuitenkin alkuseurakunnan aikana muidenkin osatekijöiden olla vastaanottajassa vaikuttamassa, eli evankeliumin sanan uskossa vastaanottamisen oli täytynyt edeltää kastetta.

Tämän uskoon tulemisen prosessin tuli siis olla käynnissä kasteelle tultaessa, ja ilmetä kastettavan uskontunnustuksena kasteen edellä.

Näin oli alussa, ja siksi kastetta nimitettiin "uudestisyntymisen pesoksi / kylvyksi" (to luutron tees palinggenesiaas) Tiit. 3:4 - 7:

"Mutta kun meidän pelastajamme Jumalan hyvyys ja ihmisrakkaus tuli ilmi, ei teoista, joita me vanhurskaudessa teimme, vaan mukaan hänen laupeutensa, hän meidät pelasti, kautta uudesti syntymisen kylvyn ja Pyhän Hengen uudistuksen, jonka hän vuodatti meihin runsaasti, Jeesuksen Kristuksen meidän pelastajamme kautta, jotta vanhurskautettuina hänen armossaan, olisimme perillisiä toivon mukaan iankaikkisesta elämästä."

Kuten normaalissa syntymisessä syntynyt lapsi pestään heti syntymisensä jälkeen, ei sen sijaan koskaan ennen syntymää, samoin myös uudestisyntymisessä tapahtuu.

Juuri uskoon tulossa ihmiseen syntyy jotain uutta eli usko, jota myös elävään toivoon uudesti syntymiseksi nimitetään. Tämän uskon syntymisen jälkeen uskovaksi syntynyt pestään uudesti syntymisen pesussa Tiit.3:4 -7)

Uudestisyntyminen merkitsee siis Uuden testamentin teksteissä tietoiseen henkilökohtaiseen uskoon tulemista. Tämän sai aikaan vastaanotettu evankeliumin sana, ja sen sinetöi todeksi Pyhän Henki, josta Hengestä uudestisyntynyt pääsi lupauksen mukaan itsensä kastattamisen jälkeen osalliseksi.

Niin sanotuissa `vapaissa suunnissa´ uudestisyntyminen käsitetään melkein poikkeuksetta edelleen hengelliseksi murrokseksi, eli sillä tarkoitetaan edelleen yksilön uskoon tuloa eli tietoista `uudesti syntymistä elävään toivoon.´

Sen sijaan monille luterilaisille uudesti syntyminen ei merkitse uskoon tuloa. Uskoon tulo on heille eri asia kuin uudestisyntyminen.

Evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen hyväksymässä kristinopissa sanotaan näet kohdassa 58 kasteesta:

"Kasteessa toimii Jeesus Kristus itse. Hän uudesti synnyttää meidät siinä, ja ottaa meidät Jumalan lapsiksi ja seurakuntansa jäseniksi. Hän vapauttaa meidät synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta."

On huomioitava, että se mitä kasteessa edellä väitetään "meille" tapahtuvan, sen väitetään melko pienin poikkeuksin tapahtuvan juuri sylilapsia kastettaessa.

On täten selvää, että Evankelis-luterilaisen kirkon oppi tämän kasteessa tapahtuvan uudestisyntymisen kohdalla, on ilmeinen opillinen erehdys.

Tämän pitäisi tiedostaa erehdykseksi ainakin kaikkien niiden jotka pitäytyvät alussa selostamaani hengellisen uudesti syntymisen kokemukseen. Näin varsinkin silloin, kun kirkollinen kaste kohdistetaan sylivauvoihin, ja väitetään heissä tapahtuvan se, minkä katekismus väittää tapahtuvaksi.

Uudestisyntyminen näet edellyttää evankeliumin sanoman uskoen omaksumista, ja oppi sylilasten kyvystä omaksua uskossa evankeliumin sanoma on täysin paikkansa pitämätön olettamus, jolla tuo toimitus on yritetty oikeuttaa.

Uudestisyntymisen henkilökohtaisesti ja hengellisenä kokemuksena Tiituksen kirjeen mallin mukaan (3::5-7) todeksi elänyt kristitty, kykenee myöntämään katekismuksen väitteen sylivauvakasteessa tapahtuvasta uudestisyntymisestä todeksi korkeintaan vain vertauskuvallisesti tai symbolisesti, ei muuten.

Kirkkoisien lausunnot kylläkin todistavat, että tämä uudestisyntymistä koskeva kansankirkkomme katekismuksen opillinen erehdys sai alkunsa jo melko pian apostolisen ajan jälkeen, kun itse kastetta yksinään alettiin nimittämään uudestisyntymiseksi. Näin tapahtui vastoin Herramme alkuperäistä tarkoitetta, minkä Herra ilmaisi Johanneksen evankeliumin tekstissä Joh. 3: 3-5.

Vuonna 148 Justinos marttyyri kirjoitti keisari Antonius Piukselle kirjeen, jossa on kaksi mielenkiintoista kohtaa. Toinen niistä kuuluu:

"Meidän joukossamme on monia 60 -70 vuoden ikäisiä miehiä ja naisia, jotka jo lapsina ovat tehdyt opetuslapsiksi."

Kun Justinos tuossa kirjoitti "lapsina opetuslapsiksi tehdyistä", lapsikasteen kannattajien puolella ymmärretään mieluusti hänen viittaavan juuri Matteuksen evankeliumin nykymuodon mukaiseen lähetyskäskyyn, jonka mukaan: "Mentyänne tehkää opetuslapsia kaikista kansoista, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen,..."

Justinoksen kirjoittaman tekstin tätä kohtaa pyritään siis mieluusti käyttämään kirkon nykyisen sylilapsien kastekäytännön puolustuksena.

Kuitenkaan Justinoksen aikana ei vielä suinkaan kastettu järjestään tiedollisen elämän ulkopuolella olevia sylilapsia, eikä myöskään väitetty tuollaisten sylilapsien kasteen heille toimittamisella muka uudesti syntyvän nykyaikana tehdään.

Se tosin on selvää, että Justinoksen aikana oli jo luovuttu tuosta Uuden testamentin tekstien opettamasta uudestisyntymisen alkuperäisestä merkityksestä, ja alettu uskoa itse kastetoimituksen sakramenttimaagilliseen voimaan, mutta silti esimerkiksi Justinos Marttyyri edusti vielä terveenpää välivaihetta tuon käsitteen sisällön muuttumisessa.

Onkin ikävää ja selvään epärehellisyyteen viittaavaa, kun sylilapsikasteen nykyiset kannattajat pyrkivät visusti salaamaan opetettaviltaan tuon kyseisen Justinos Marttyyrin aikaisemmin mainitun kirjeen laajemman kohdan. Tämä laajempi kohta näet selvääkin selvemmin paljastaa, mistä Justinoksen kirjeen tuossa tekstin kohdassa tosiasiassa oli kyse, ja mitä vesikasteen hänen aikanaan ymmärrettiin merkitsevän ja aikaan  saavan.

 Ennen kaikkea on nyt tärkeää havaita se, millaiset ihmiset Justinuksen aikana suostuttiin kastamaan.

Lukekaamme:

"Minä tahtoisin nyt selittää, kuinka me jotka Kristus on uudistanut, olemme jättäytyneet Jumalalle, jotta ei, jos minä tämän sivuuttaisin, voitaisi minua katsoa epärehelliseksi jossakin kohtaa tätä selontekoani. Kaikkia, jotka ovat tulleet vakuuttuneiksi ja uskovat, että se mitä me opetamme ja puhumme, on totta, ja jotka tunnustavat voivansa elää sen mukaan, opetetaan ensin rukoilemaan ja paastoten pyytämään Jumalalta entisiä syntejään anteeksi. Ja myös me paastoamme ja rukoilemme yhdessä heidän kanssaan. Sitten me johdatamme heidät johonkin paikkaan jossa on vettä, ja he uudesti syntyvät samalla tavalla kuin mekin uudesti synnyimme. Sillä he vastaanottavat silloin vesipeson kaikkien Isän ja Herran Jumalan nimessä, ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Pyhän Hengen nimessä."

Justinus siis kirjoitti "Kristuksen uudistamista Jumalalle jättäytyneistä, jotka vesikasteensa edellä ovat tulleet vakuuttuneiksi ja uskoviksi.

He ovat myös kasteensa edellä tunnustaneet haluavansa ja kykenevänsä elämään kristittyinä. Kasteensa edellä heidän tuli rukoilla ja pyytää Jumalalta entisiä syntejään anteeksi.

On huomioitava, että edellä mainitut Jumalalle jättäytyneet, vakuuttuneiksi ja uskoviksi tulleet, kristittynä elämisen haluaan tunnustavat yksilöt, jotka rukoilevat ja pyytävät Jumalalta syntejään anteeksi, ovat jo tällaisinaan varmaankin kaikkien nykyajan vapaitten suuntien uskovien tulkinnan mukaan uudestisyntyneitä ja uskoon tulleita yksilöitä.

Silti Justinos tulkitsi heidän uudestisyntymisensä olevan vielä edessä päin, sillä hänen mukaansa uudesti syntyminen todellakin tapahtuu vasta kasteen aktia toimitettaessa eli vesipeson vastaan ottamisen yhteydessä, joka Justinoksen mukaan toimitettiin Matteuksen evankeliumin mukaisen kolmiyhteys- kaavan arvonimet ääneen mainiten.

Edellä lainattu Justinoksen tekstin kohta todella todistaa, että hän uskoi varsinaisen uudesti syntymisen tapahtuvan vedellä kastettaessa, mutta (ja tämä on merkittävää) ei kuitenkaan ilman kenenkään kastettavan henkilökohtaista uskoa, eli kääntymystä ja uskoon tuloa, joiden tuli edeltää tuota uudesti synnyttävää kasteaktia.

Kohta myös todistaa, että Justinos (seurakuntalaisineen) oli ottanut kirjaimellisen vakavasti Johanneksen evankeliumista löytyvän Herramme opetuksen `vedestä ja Hengestä´ syntymisestä. Samalla Justinoksen näkemys uudesti syntymisestä puhuu sen seikan puolesta, että kohdan Joh. 3: 5 kreikankielisen alkutekstin sanat: "hydatos kai" (`vedestä ja´) olisivat alkuaankin kuuluneet tuon jakeen tekstiin.

Justinoksen kirjeen tekstiä ei kuitenkaan rehellisyyden nimessä käytetä oikein, jos tekstin puhetta `opetuslapseksi tekemisestä´ ja `uudesti syntymisestä´ sovelletaan siten, että teksti muka tarkoittaisi myös sylivauvojen omaavan nuo tekstin mainitsemat `Jumalalle jättäytymisen´, `vakuuttuneiksi ja uskoviksi tulemisen´, `kristittynä elämisen halun´, ynnä muutkin luetellut valmiudet kasteaktiensa edellä.

Näitä valmiuksia ei sylilapsilla ole, ja siksi vaikuttaa siltä, ettei Justinos olisi edes edellyttänyt sylilapsia kastettavan. Jos taas hän olisi edellyttänyt sylilapsia kastettavan, silloin hän olisi tarkoittanut uudesti  syntymisellä pelkkää kasteaktia, ilman mitään tietoista ja todellista hengellistä murrosta tai muutosta kastettavissa. Tämän en katso kuitenkaan olevan mahdollista Justinoksen kirjoittaman tekstin valossa.

-----------------

Välikommentti:

Eivät myöskään Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan Justinos Marttyyrin tekstien suomentajat edellytä vielä Justinoksen aikana kastetun sylilapsia. Tämän osoittaa seuraava lainaus "Justinos Marttyyrin maailma" - osiosta, jossa kääntäjät selostavat edellä lukemamme Justinoksen tekstin merkitystä seuraavasti:

"Ensimmäisen apologian viimeisissä luvuissa Justinos kuvaa kirkon sakramentaalista elämää. Kristillisestä uskosta opetusta saaneet ja siitä vakuuttuneet sitoutuvat elämään uskonsa mukaan ja rukoilevat paastossa Jumalalta anteeksiantamusta aiemmista synneistään. Tämän jälkeen heidät viedään paikkaan, jossa on vettä, ja he saavat syntyä uudestaan peseytyessään Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen (1. Apol. 61.1–3). Justinos korostaa, että kaste tapahtuu kastettavan vapaasta tahdosta, ja tämä sitoutuu siinä tietoisesti uuteen elämään, parannuksen tehneenä ja vapaana menneessä elämässään tekemistään synneistä. Hän kuvaa kastetta valaistukseksi siinä mielessä, että kastetut valaistuvat mieleltään (61.10–13). Justinos näyttää tunteneen ainoastaan aikuisten kasteen. Kasteella ei ole minkäänlaista itsenäistä arvoa, vaan se johtaa kristityn henkilökohtaiseen taisteluun kaikkea syntiä ja pahaa vastaan."

Merkittäviä ovat edellä lainatun tekstikappaleen lauseet: ”Justinos näyttää tunteneen ainoastaan aikuisten kasteen.”  Ja: ”Kasteella ei ole minkäänlaista itsenäistä arvoa, vaan se johtaa kristityn henkilökohtaiseen taisteluun kaikkea syntiä ja pahaa vastaan."

-----------------

Alkuseurakunnan aikana evankeliumin julistusta kuuntelevan kuulijan uskoon tulo ymmärrettiin uudestisyntymiseksi, koska Pyhä Henki elävöitti kuulijoiden uskon eläväksi toivoksi. Apostoli Paavali kysyen totesikin galatalaiskirjeessään: "Tämän vain tahtoisin teiltä oppia: Lain töistäkö saitte Hengen, vaiko uskonsaarnan kuulemisesta?"

Justinoksen aikana itse kasteaktia oli kuitenkin alettu pitää tuona uudestisyntymisen tapahtumana.

Näin tapahtui ilmeisesti hiukan ennen vuosisadan vaihtumista kirjoitetun ja jo toisen kristillisen vuosisadan alkupuoliskolla seurakuntien käyttöön levinneen Johanneksen evankeliumin vaikutuksesta, jossa oli kohta 3:5, jossa kerrottiin Jeesuksen puhuneen vedestä syntymisestä.

Mutta silti suostuttiin vielä Justinos Marttyyrin aikana toimittamaan tuo "vesisyntyminen" eli "kastesyntyminen" vain jo edeltä henkilökohtaisesti uskoon tulleille, ei muille. Tämän Justinoksen teksti ilmeisen selvästi osoittaa.

Sen sijaan noin 30 vuotta myöhemmän eli Irenaeuksen kirjoittaman tekstin tulkinnan suhteen tilanne oli jo toinen. Silloin oli jo ilmeisesti alettu kastaa myös sylivauvoja, eli silloin ei enää asetettu kastettaville samoja edellytyksiä, jotka vielä Justinoksen tekstistä kasteen saamisen ehtona ilmenevät.

Irenaeus eli vuosina 140 - 202. Teoksessaan Adversus haereses (lahkoja vastaan) noin vuodelta 177, joka kokonaisuudessaan on säilynyt vain pohjoisafrikkalaisena latinankielisenä tekstinä IV vuosisadalta) hän kohdassa II.22.4 kirjoitti:

"Sen tähden, kun Hän oli Mestari, oli Hänellä myös Mestarin ikä; ei halveksien eikä käyden tietä joka oli yli inhimillisen luonnon, eikä myöskään omassa persoonassaan rikkoen sitä lakia, jonka Hän oli määrännyt ihmissuvulle, vaan pyhittäen jokaisen erikoisen ikäkauden sen yhtäläisyyden kautta; sillä Hän tuli itsensä kautta pelastamaan kaikkia, kaikkia, sanon minä, jotka Hänen kauttaan uudestisyntyvät Jumalalle, imeväisiä lapsia, ja pieniä lapsia, poikia, nuorukaisia ja vanhempia ihmisiä. Sen tähden Hän läpikävi jokaisen ikäkauden: imeväisille Hän tuli imeväiseksi lapseksi, pyhittäen imeväiset; pienten keskuudessa pieneksi, pyhittäen ne, jotka olivat tässä iässä, ja samalla tullen heille hurskauden, vanhurskauden ja alamaisuuden esikuvaksi..."

Tämä Irenaeuksen teksti todistaa, että hänkin uskoi kasteessa tapahtuvaan uudestisyntymiseen. Mutta tämän lisäksi hän uskoi muutakin. Kun hän mainitsi rintalastenkin voivan Kristuksen kautta uudestisyntyä Jumalalle, hän ei asiallisesti voinut edes tarkoittaa muuta kuin kastetta. Kaste siis Irenaeuksenkin mukaan uudestisynnytti, ja nyt jopa ilman henkilökohtaista uskoa, koska sylilapsetkin ilmi selvästi saattoivat olla kasteaktin kohteina.

Hän ei ilmeisestikään tarkoittanut `uudestisyntymisellä´ mitään toisten huomioimaa ja yksilön itsensä kokemaa hengellistä muutosta tai murrosta, vaan pelkkää vesipeson vastaanottamista kasteaktissa.

Ortodoksisen kirkon patrologian oppikirjassa todetaankin: "Irenaeos on ensimmäinen kirkollinen kirjailija, joka todistaa lapsikasteen käytöstä seurakunnassa."

Tämän jälkeen pienten lasten kasteen mainitsee yksi jos toinenkin kirkkoisä. Otan tähän lisäksi vain kaksi merkittävää mainintaa.

Origenes (eli vuosina 185-254) kirjoitti:

"Kirkollisen ohjeen mukaan pitää kastaa myös pieniä lapsia. ... Kirkko on saanut apostoleilta perimätavan kastaa myös pieniä lapsia. ... Koska synnynnäinen saastutus pestään pois kasteen kautta, pienet lapsetkin tulee kastaa. Sillä jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan."

Origenes viittasi perustelussaan nimenomaan juuri Johanneksen evankeliumin kolmannen luvun tekstiin. Origeneskin siis uskoi uudestisyntymisen tapahtuvan juuri kastettaessa, koska hän mainitsi `vedestä ja Hengestä´ syntymisen, jonka hän edellytti kasteaktissa pienen lapsenkin kohdalla toteutuvan.

Syyksi pienten lastenkin kastamiseen hän mainitsi `synnynnäisen saastutuksen pois pesemisen´, jonka hän edellytti uudestisyntymisen lisäksi kasteaktissa toteutuvan.

Lisäksi hän väitti pienten lasten kastamisen olevan apostoleilta peritty tapa.

Kuitenkin Origenekselle omistettu lause pienten lasten kasteen apostoleilta periytymisestä puuttuu alkukielisestä kreikkalaisesta tekstistä. Se näet esiintyy vain latinankielisessä käännöksessä.

Kun latinaksi kääntäjät (Hieronymus ja Rufinus) lisäksi ovat tunnustaneet tehneensä lisäyksiä Origeneen teksteihin, on epävarmaa onko tämä Origeneen lausuma aito.

Siinäkin tapauksessa, että se olisi aito, se ei kuitenkaan vakuuta väitteen todenperäisyydestä, vaan ainoastaan Origeneen uskosta.

Samaa on sanottava Augustinuksesta joka eli vuosina 354-430  ja joka väitti Origeneksen tavoin:

"Kirkon tapa kastaa pienokaisia ei ole halveksittava eikä myöskään uskottava, ellei se olisi apostolinen tapa. Kirkko on aina käyttänyt lapsikastetta. Se on aina pitänyt siitä kiinni."

Augustinuksen  kohdalla on kuitenkin todettava samaa, mikä todettiin jo Justinus Marttyyrin kohdalla.

Augustinus ei näet tarkoittanut `uudestisyntymisellä´ yksilön kokemaa hengellistä murrosta, vaan vain itse kasteen aktia. Kasteen aktia tuli kuitenkin Augustinuksen mukaan uskoon tulon ja hengellisten murroksien normaalisti edeltää.

Augustinuksen kirjoittamien tekstien mukaan Kristuksen uudistamat ja Jumalalle jättäytyneet, vakuuttuneiksi ja uskoviksi tulleet, jotka tunnustivat halunsa ja kykynsä elää kristittyinä "ilmoittautuivat kasteelle".

Kasteensa edellä he rukoilivat ja pyysivät Jumalalta entisiä syntejään anteeksi. Kasteensa edellä he tunnustivat läsnä olevan seurakunnan edessä uskonsa, mutta vasta kasteaktin läpikäytyään heidät Augustinuksen mukaan luettiin uudestisyntyneiden joukkoon.

Tämä käy selvästi ilmi hänen kirjoittamansa `Tunnustukset´ - kirjan monilta sivuilta. Esimerkiksi sivuilta: 160, 253, 252 - 255, 290, 292, 300, 301, 302, 323, 324.

----------------

Välikertomus Augustinuksen ajalta:

Kenties selvin ja valaisevin Tunnustukset -  kirjan edellä mainituista kohdista on kertomus Victoriuksesta.

Kirjansa sivuilta 252-255 on luettavissa Augustinuksen kertomus Victoriuksesta, jo vanhuuden ikään yltäneestä miehestä, joka oli ollut epäjumalien palvoja ja niiden puolustaja.

Tämä mies oli vanhaksi tultuaan alkanut tutkistella innokkaasti ja perinpohjaisesti kaikkea kristillistä kirjallisuutta. Lukemansa vaikutuksesta mies tuli uskoon ja tunnusti Simplicianus nimiselle henkilölle useaan kertaan seuraavat sanat: "Tiedäpäs, minäkin olen kristitty."

Simplicianus vastasi "Minä en usko enkä lue sinua kristittyihin kuuluvaksi, ennen kuin näen sinut Kristuksen kirkossa." Mies vastasi "Siis kirkon seinät(kö) tekevät kristityksi?"

Augustinus kertoo tuon keskustelun toistuneen Roomassa miesten kesken useaan kertaan, kunnes tuli päivä, jolloin Victoriuksen valtasi pelko, ettei Kristus ehkä tunnustaisikaan häntä omakseen, jollei hän menisi ja tunnustaisi julkisesti uskoaan.

Siksi tämä Victorius kerran sanoi yllättäen Simplicianukselle: "Menkäämme kirkkoon, minä tahdon tulla kristityksi."

Jatkosta Augustinus kertoo seuraavaa:

"Niin pian kun hän oli perehtynyt pyhän uskon päätotuuksiin, hän, tullakseen uudesti synnytetyksi Rooman ihmeeksi ja seurakunnan sanomattomaksi iloksi, vähän sen jälkeen antoi nimensä kastekokelaiden kirjaan."

Ja hiukan myöhemmin Augustinus jatkaa kertomustaan:

"Vihdoin tuli se hetki, jolloin hänen piti tunnustaa uskonsa. Tämän ne jotka Roomassa pyrkivät osallisiksi Sinun armostasi, tavallisesti tekevät, lausumalla ulkomuistista määrätyt kaavanmukaiset sanat erityiseltä korokkeelta koko seurakunnan läsnä ollessa.

Simplicianus kertoi seurakunnan vanhinten tarjonneen Victoriukselle tilaisuuden tehdä tunnustuksensa salaisemmin, niin kuin tavallisesti oli lupa tehdä niiden, jotka tunsivat vielä olevansa arkoja, mutta Victorianus oli mieluummin tahtonut tunnustaa pelastuksensa julkisesti koko pyhän seurakunnan edessä."

Seuraavalla sivulla Augustinus vielä jatkaa kertomustaan:

"Ja kun hän tunnusti totisen uskonsa avoimesti ja kirkkaan rohkeasti, kaikki tahtoivat temmata ja sulkea hänet sydämeensä."

Sivulla 253 Augustinus totesi tuosta Victoriuksesta, hänestä aivan kuin Isälle Jumalalle puhuen:

"Tämä sama mies ei hävennyt vanhuudessaan tulla kasteen kautta Sinun Kristuksesi lapseksi, painua nöyryyden ikeen alaiseksi ja taivuttaa päätään ristin häpeään."

Kertomuksesta ilmenee, että vielä Augustinuksen aikana katekumenaatti eli kastekoulu oli vielä toiminnassa. Kastekokelaat saivat tuossa kastekoulussa opetusta pyhän uskon perustotuuksista, ja heidän tuli ennen kastamistaan tunnustaa enemmän tai vähemmän julkisesti uskonsa. Vasta kasteen saamisen jälkeen uskoon tulleet luettiin uudestisyntyneiden kristittyjen joukkoon kuuluviksi.

----------------

Välikertomusta edeltävän selostuksen valossa voidaan todeta seuraavaa:

Kun sylilasten kastamisesta ei vielä Justinoksen ajalta ole selviä todisteita, tapa ei varmuudella silloin vielä ollut käytössä. Kuitenkin Justinoksen sakramenttimaaginen käsitys `uudestisyntymisen´ sisällöstä ja toteutumisesta pelkän kasteaktin tapahtuessa, antaa toisen vaikutelman.

Täten jo hänenkin aikanaan kastettaviin perheisiin kuuluvia sylilapsia saatettiin tällä keinoin `tehdä´ opetuslapsiksi ja jopa `uudesti synnyttää.´

Justinoksen ajan jälkeiset kirkkoisät, Irenaeus, Origenes ja Augustinus (ja monet muutkin) sen sijaan jo selvästi todistavat sylilasten kastamisen olevan yleistymässä heidän seurakunnissaan.

Ja kuten jo havaittiin, he väittivät tavan periytyneen jo apostoliselta ajalta, eli sisältyneen niihin perhekuntakasteisiin joista Uusi testamentti mainitsee.

Heidän väitteensä tavan periytymisestä apostoleilta, on totuusarvoltaan kuitenkin hyvin kyseenalainen jollei täysin perätön.

Tapahtui näet siten kuten Kreikan Evankelisen seurakunnan kastekirjassa selostetaan:

"Koska kaste oli näille uskoville välitön heidän uudestisyntymistään seuraava tapahtuma, ensimmäisten vuosisatojen kirkkoisät alkoivat käyttää näitä kahta erillistä ilmaisua samaa merkitsevinä."

Tällä Kreikan evankelisella seurakunnalla on käytössään sylivauvakaste. Silti tämä Kreikan Evankelinen seurakunta torjuu tänäkin päivänä jyrkästi kasteen aktin uudestisynnyttävän vaikutuksen kaikkien aikuisten kohdalla, puhumattakaan siitä, että sylilapsi voisi tämän toimituksen yhteydessä uudesti syntyä elävään toivoon.

He näet pitävät uudestisyntymistä pelastukseen välttämättömänä hengellisenä kokemuksena, eivät sen sijaan vesikasteen aktina.

He siis torjuvat jyrkästi sen `sakramenttimagian´ jonka suuret kirkot ovat tähän toimitukseen sisällyttäneet.

Omalta kohdaltani tunnustan, että Kreikan Evankelisen Seurakunnan sylilasten kasteelle antama merkitys on ainoa merkitys jonka voin hyväksyä Raamatun opetuksen mukaiseksi, olettaen, että alkuseurakunnan todistamissa perhekuntakasteissa olisi todella kastettu myös vielä ymmärtämättömässä iässä olleet perheen jäsenet.

Tässä vielä äskeinen, kyseisen Kreikan seurakunnan kastekirjan lainaus vähän pitemmässä yhteydessään:

"Kun lisäksi on ilmiselvää, että kirkkoisät jotka puhuivat kasteesta, eivät tarkoittaneet sylilapsia vaan ihmisiä, jotka olivat kastehetkellään jo ymmärtävässä iässä, tämän täytyy merkitä seuraavaa: He olivat syntyään joko juutalaisista tai muista kansoista. He olivat uskoneet Kristukseen ja uskon kautta uudestisyntyneet, ja he tulivat kasteen välityksellä julkisesti näkyvän Kristuksen seurakunnan yhteyteen.

Koska kaste oli näille uskoville välitön heidän uudestisyntymistään seuraava tapahtuma, ensimmäisten vuosisatojen kirkkoisät alkoivat käyttää näitä kahta erillistä ilmaisua samaa merkitsevinä. Myöhemmin, kun käsitys mysteerioista valtasi seurakunnan, alettiin luonnehtimaan kastettakin mysteerioksi."

Tarkoitukseni oli tämän aiheen aloituksella osoittaa, että alkuseurakunnan uudestisyntymistä koskevalla opetuksella tarkoitettiin elävään uskoon tuloa, eli `uudesti syntymistä elävään toivoon´ (kuten Pietarin kirje asian ilmaisee).

Se uudestisyntymisen merkitys, minkä kirkkoisät käsitteiden sekaantumisen tähden ja jälkeen omaksuivat, oli sisällöltään aivan eri asia.

Nyt oli kyseessä ´sakramenttimaaginen´ uudesti syntyminen, jonka kirkkoisät ymmärsivät aina vesikasteen aktissa tapahtuvaksi.

Aikamme vapaiden suuntien uskovat, jotka perustavat näkemyksensä uudestisyntymisestä Uuden testamentin opettamaan `elävään toivoon´ uudestisyntymiseen, jonka heidän oma kokemuksensa todeksi vahvistaa, eivät yleensä noteeraa puhetta kirkkoisien näkemyksen mukaisesta sakramentaalisesta uudestisyntymisestä kasteaktissa.

Suuret kirkot sen sijaan, myös meidän kansankirkkomme, ovat omaksuneet kirkkoisien muokkaaman sakramentaalisen, kasteaktissa tapahtuvan uudestisyntymisen näkemyksen.

Alkuaan hekin, esimerkiksi Justinos Marttyyri, veivät sakramentaalisesti uudestisyntymään eli kasteelle vain henkilöitä, jotka olivat tulleet uskoon, eli tosiasiassa olivat jo kokeneet tai kokemassa hengellisen uudestisyntymisen elävään toivoon.

Kirkkoisät perustivat jopa kastekouluja, joita käytiin kolme vuotta, ja vasta kun oli käyty läpi kastekoulun opetukset, oppilaat pääsivät kasteelle, sakramentaalisesti uudesti syntymään.

Varsinaiset opilliset vaikeudet alkoivat vasta sitten, kun kristinuskosta tuli valtion uskonto, ja suuret massat vyöryivät kirkkoon. Sen jälkeen kastekoulut lakkautettiin, koska niitä ei enää tarvittu.

Oli näet otettu käyttöön totaalinen sylivauvojen kastaminen, ja heitähän oli turha viedä ennen kastetta kastekouluun kristinuskoa oppimaan.

Kirkolla ei kuitenkaan ollut vaikeuksia soveltaa sakramentaalista uudestisyntymis-näkemystään myös sylivauvakasteeseen. Piti vain unohtaa se, että aikaisemmin tällekin kasteelle päässeet olivat kastekoulun käyneitä ja uskoon tulleita.

Tästedes vain väitettiin, kuten katekismus nykyäänkin väittää: "...sylivauvakasteessa toimii Jeesus Kristus itse. Hän uudesti synnyttää meidät siinä...jne."

Kun ystävämme sylilapsien kastajat ovat omaksuneet tämän `sakramentaalisen kasteaktissa tapahtuvan uudestisyntymisen´ näkemyksen, ja väittävät sylivauvojenkin uudesti syntyvän kasteaktissa, eivät he kykene koskaan saamaan väitteillään vakuuttuneiksi niitä, joilla on kokemuksenaan todellinen hengellinen uudesti syntymisen kokemus `elävään toivoon.´

Useat näistä, joilla on kokemus tästä todellisesta uudestisyntymisestä, ovat samalla henkilöitä jotka on vauvoina viety sylivauvakasteelle. He siis tietävät, ettei silloin heidän kohdallaan tapahtunut mitään uudestisyntymistä. Uudesti syntymisen he kokivat myöhemmin, tullessaan uskoon, ja jopa monien kohdalla riippumatta siitä, menivätkö uskoon tultuaan tai uskoon tulonsa yhteydessä uskovien kasteelle vaiko eivät.

On siis erittäin tärkeää "ottaa todesta" se kehitys, minkä luterilais-protestanttinen kirkkohistoria sekä myöntää että vahvistaa tapahtuneen:

"MITÄ KIRKKOHISTORIA TODISTAA?

Kastekäsitysten ja käytännön muutoksia selostaa mainiosti tämä luterilais-protestanttinen Christensen -Göransson Kirkkohistorian ensimmäinen osa:

Apostolista aikaa käsittelevässä luvussa (vuodet 30-64) selostetaan:

"Ne, jotka olivat kääntyneet, ja saaneet uskon ristiinnaulittuun Jeesukseen, ottivat vastaan kasteen. ... Kristillinen kaste tajuttiin tapahtumaksi, jossa annettiin synnit anteeksi, ja otettiin kastettu Messiaan pelastettujen joukkoon. ... Koska pelastus kuitenkin perustui Jeesukseen, suoritettiin kaste Jeesuksen nimeen, mikä merkitsi sitä, että kastettu oli hänen omaisuuttaan, ja oli hänen suojeluksessaan."

Apostolien jälkeistä aikaa (vuodet 64-140) käsittelevä luku selostaa:

"Katekumenaattia pidettiin välttämättömänä valmentautumisena kasteen vastaanottamiseen. Se, joka saatuaan opetusta kristinuskon uskonnollisesta ja eettisestä sisällöstä, oli luvannut uskoa ja elää kristittynä, pääsi kasteelle. ... Sen jälkeen kun kastettava oli vastannut myöntävästi kasteen toimittajan kysymykseen, uskoiko hän Isään Jumalaan, Poikaan ja Pyhään Henkeen, hänet kastettiin, mikä tapahtui yleensä upottamalla. ... Kaste tapahtui Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen - tämä syrjäytti apostolien jälkeisellä ajalla lähes kokonaan kasteen Jeesuksen nimeen. Aikuiskaste oli vallitseva. Varmasti ei voida sanoa, kastettiinko lapsia lainkaan."

Ajasta, jolloin kristinuskosta tuli valtakunnan uskonto (vuodet 311- 395), luemme:

"Katekumenaatti oli vielä 300-luvulla tärkeä, koska kaste toimitettiin pääasiassa aikuiskasteena. ... Sitä mukaa kun Rooman väestöstä tuli kristittyjä, lapsikaste yleistyi. Siten katekumenaatti lakkasi, joskin sen menot liitettiin lapsikasteeseen. ... (Jatkon teksti kertoo)... ettei varsinaista upotuskastetta (immersio) enää noudatettu. Nyt kastettavan pää ainoastaan valeltiin vedellä, tai kaadettiin hänen päähänsä vettä (aspersio)."

Näin siis kirkkohistoria edellä.

Edellä esittämäni lyhyt kirkkohistorian lainaus todellakin pitää todennäköisenä, että alkuaan apostolisella ajalla kastettiin vain kääntyneitä uskoon tulleita. Apostolien jälkeisellä ajalla oli perustettu katekumenaatteja eli kastekouluja kasteelle pyrkiville, joten apostoliselta ajalta periytynyt kääntymisen ja uskomisen kaste-ehto säilyi. Kun kirkkohistorian mukaan tänä aikana aikuiskaste oli vallitsevana, ei voida varmuudella sanoa, kastettiinko lapsia lainkaan.

Vasta myöhemmin, Rooman valtion omaksuttua kristinuskon, lapsikaste yleistyi ja kastekoulu eli katekumenaatti lakkautettiin.

Edellä esitettyjen historian tosiasioiden valossa, väitteitä sylilapsi- kasteen apostoliselta ajalta periytymisestä ei suinkaan ole syytä hyväksyä sen perusteella, että jotkut kirkkoisät sellaista väittävät.

Varsinkaan Uuden testamentin opetusten valossa nämä lausumat eivät todellakaan vakuuta, eli ne tuskin osoittautuvat totuusarvoltaan luotettaviksi.

Nyt on aivan selvää, että jo kastekeskustelun lähtökohdaksi on otettava se myönnytys jonka tuo edellä lainattu kirkkohistoria tekee, eli "myöntää" muutoksia kastekäytännöissä tapahtuneen, siirryttäessä apostolisesta ajasta myöhempiin aikoihin. Jollei noita muutoksia myönnetä tosiksi, keskustelijat puhuvat jatkuvasti toistensa ohi.

On turha tuputtaa myöhempien kirkkoisien lapsikasteopetuksia niille kristityille, jotka ammentavat oppinsa pelkästään Uuden testamentin tekstien opetusten pohjalta.

Samoin on turha tuputtaa Uuden testamentin aitojen opetusten perusteella muodostettua kastekäsitystä niille kristityille, jotka ammentavat oppinsa myöhempien kirkkoisien opetuksista, pitäen niitä tosina, ja tulkitsevat ja suodattavat uuden testamentin kaikki tekstit niitten läpi.

Selvitys niistä jotka tulee tunnustaa oikeiksi uudestisyntyneiksi kristityiksi.

Eräät uskovien vesikasteen kannalla olevat kristilliset ryhmät eivät tunnusta uudestisyntyneeksi oikeassa uskossa olevaksi ketään kristityksi tunnustautuvaa, ellei häntä ole uskoon tulonsa yhteydessä tai uskoon tulonsa jälkeen kastettu veteen upottamalla. Heidän kantaansa kuvaa oivallisesti erään saarnaajan minulle lähetetyssä kirjeessä esittämä kommentti, joka kuului:

"...sellainen on väärää, epäraamatullista opetusta, jos opetetaan jonkun olevan raamatullisessa uskossa ennen vesikastetta. Mikäli Raamattu tuntee sellaisen käsitteen, kuin on tuo nyt sinunkin opetuksesi mukainen KASTAMATON KRISTITTY -käsite, niin minäkin alan sitä oppia opettaa."

Minä kuitenkin väitän, ettei kukaan kristitty ole todellisuudessa suinkaan uudesti syntymätön "kastamaton kristitty", jos hän nimittäin todella on kristitty.

Kristuksen ruumiin jäsenyyteen kastaminen tapahtuu näet Hengessä (1 Kor.12:13), jonka kastamisen ylösnoussut Herramme itse suorittaa.

Tämä Hengen kaste kuuluu apostoli Paavalin opetuksen mukaan "uudestisyntymisen kylvyn" eli vesikasteen yhteyteen, mutta tarkoittaa tosiasiassa pelastuskokemuksen yhteydessä koettavaa Pyhän Hengen runsasta vuodatusta parhaillaan pelastettavaan ja vanhurskautettavaan henkilöön (Tiitus 3:4-7).

Tämän Hengen uudistuksen ja Hengen kasteen monet kirkonpiirin lapsikasteperinteeseen sidoksissa olevat uskovat ovat kertoneet kokeneensa, joten he saattavat kyllä olla oikealla vesikasteella "kastamattomia kristittyjä", mutta eivät silti suinkaan "uudesti syntymättömiä" nimikristittyjä.

Yritän selvittää tätä asiaa jatkossa vielä tarkemmin. Siksi tärkeäksi näet koen tämän yritykseni saada oikaistuksi eräitä raittiiseen ja oikeaan kristillisyyteen tässä kysymyksessä. Ennen selvitystä on syytä asettaa esiin tämä mielipiteiden vastakkainasettelu kärjistettynä.

Toisella puolella ovat jyrkän baptistisen vesikastenäkemyksen omaksuneet, jotka useiden kirkonpiirin uskovien kokemuksista huolimatta sanovat, etteivät nämä ole oikeita kristittyjä, koska näitä ei ole kastettu Raamatun opetuksen mukaisella kristillisellä vesikasteella upottamalla.

Jos tämä väite on totta kirkonpiirin uskovien kohdalla, silloin saman väitteen täytyy olla totta kaikkien historian kertomien kristillisten herätysten jäsenten kohdalla, joista esimerkiksi Juhani Kuosmanenkin kirjassaan "Herätyksen historia" on kertonut.

Mainittakoon tässä yhteydessä Kuosmasen suorittamasta laskutoimituksesta, jonka mukaan suurin osa herätyksistä on toteutunut uskovien kastetta tuntemattomien uskovien keskuudessa. Kaikki nämä herätykset ovat siis jyrkän baptistisen tulkinnan mukaan olleet vain petosta ja harhaa, koska heidän toiminnastaan on puuttunut Raamatun opettama, uskoontulon yhteydessä toimitettava vesikaste upottamalla.

Toisella puolella on omakin kokemukseni siitä, miten koin Hengen kasteen omalla kohdallani 8.1.1962. tai oikeammin 8 ja 9 päivän välisenä yönä, noin kello kahden aikaan. Se oli niin mahtava kokemus, että se vei unet silmistäni moneksi yöksi. En moneen yöhön kyennyt yrityksistä huolimatta kunnolla nukkumaan, kun Herran läsnäolo ja Hengen kirkkaus jopa tuntui kasvoissa, ja syvällä sisimmässänikin koin Pyhän Hengen läsnäolon, joka täytti minut sanoinkuvaamattomalla riemulla ja rauhalla Kristuksessa.

Tosin minä sain tämän Hengen kasteeni vedellä kastamiseni jälkeen (8.1.1962 minut näet kastettiin vedessä upottamalla), mutta sen aitoutta ei kukaan koskaan tule saamaan minua epäilemään, siksi valtava kokemus se oli.

Tiedän, että ylösnoussut Kristus toimi siinä kasteessa minun kastajanani, ja se oli se minun todellinen kasteeni Kristukseen, ei suinkaan sitä edeltänyt vesikaste, joka sekin kyllä suoritettiin Herramme Jeesuksen nimeen.

Kun nyt kirkonpiirin uskovat ja useat muutkin uskovien upotuskasteen vesikastekäytäntöä vierastavat uskovat kertovat minulle kokeneensa Hengen uudistuksen ja Hengen kasteen omalla kohdallaan, ja vieläpä aivan samoin kokemuksin ja seuraamuksin kuin minä sen aikoinani koin, tuleeko minun siis epäillä heidän kokemuksensa totuudenmukaisuutta tai aitoutta?

Tuleeko minun tehdä tyhjäksi heidän kokemuksensa, siitä syystä, ettei heitä ole kastettu oikealla Raamatun opetuksen mukaisella vesikasteen vedellä, ennen tätä kokemaansa Hengen kastetta?

Ei, en saata tehdä heidän kokemustaan tyhjäksi, yhtä vähän kuin Pietarin mukana kulkeneet ympärileikatut uskovat saattoivat tehdä tyhjäksi Korneliuksen perheväen kokemusta, vaikka tämäkin väki kastettiin Hengellä, vaikkei heitä oltu edellä kastettukaan vedellä. Apostolien tekojen kertoma tapaus on luku 10, jakeet 44-48.

Entä, jos joku Korneliuksen väestä olisikin kieltäytynyt ottamasta vastaan vesikastetta henkikasteensa jälkeen. Olisiko tämä kieltäytyminen tehnyt jollakin tavalla tyhjäksi tai mitätöinyt heidän edellä kokemansa henkikastekokemuksen? Vastaan, että ei suinkaan, sillä Hengen kasteen heille suoritti itse Herra Jeesus, joka on ainoa Hengellä kastaja, eikä hänen suorittamiaan henkikasteita voida edes vesikasteen puuttumisen perusteella mitätöidä.

Kun meidän päiviemme kirkonpiirin uskovat eivät ehkä ymmärrä ottaa vastaan oikeaa upotuskastetta vedellä senkään jälkeen, vaikka ovatkin saaneet vastaanottaa Herralta Hengen kasteen, tekeekö tämä oikealla vesikasteen vedellä kastamattomuus heidän kohdallaan henkikasteen mitättömäksi? Ei, ei suinkaan. Ei Herramme Jeesuksen tekoja voida mitätöidä heidänkään kohdallaan, ja jos yritetään mitätöidä, silloin soditaan itse Herraa vastaan.

Entä, pitääkö minun epäillä kirkonpiirin uskovien henkikastekokemuksen aitoutta, eli sitä, onko Herra itse ollut henkikastetta todella antamassa? En voi heidän kokemuksensa aitoutta epäillä, sillä siksi monien heidän joukostaan olen kuullut puhuvan aidoilla uusilla kielillä, ja käyttävän aidosti muitakin Hengen lahjoja, että epäileminen on täysin mahdotonta. En voi epäillä heidän kokemuksensa aitoutta, kuten en voi epäillä omankaan kokemukseni aitoutta.

Mutta mitä se merkitsee, jos heidän kokemuksensa on aito? Sehän merkitsee silloin vääjäämättä sitä, että Herra itse on kastanut heidät oman seurakuntaruumiinsa jäseniksi, sillä Kristuksen ruumiin jäsenyyteen kastaminen tapahtuu Raamatun opetuksen mukaan nimenomaan Hengellä kastamalla.

Mikä siis on todellinen vastakkainasettelu tässä kysymyksessä? Toisella puolella ovat jyrkän linjan uskoon tulleiden upotuskastajat samanmielisineen, jotka eivät tunnusta näiden kirkonpiirin veljien ja sisarten kuulumista Herran seurakuntaruumiiseen (heidän ilmiselvästi aidosta henkikasteen kokemuksestaan huolimatta) koska heidän kohdallaan heiltä puuttuu oikea raamatullinen vesikaste.

Toisella puolella on näiden kirkonpiirin kristittyjen todistuksien ilmiselvästi sisältämä kokemuksen aitous, + itse Jumalan Pyhän Hengen vuodatuksen kautta antama todistus. Samanlaisesta Jumalan antamasta todistuksesta apostoli Pietari todisti apostolien kokouksessa (Apt. 15: 7 – 9) seuraavin sanoin:

”Miehet veljet, te tiedätte että Jumala jo aikaa sitten teki teidän keskuudessanne sen valinnan, että pakanat minun suuni kautta saisivat kuulla evankeliumin sanan ja uskoisivat. Ja Jumala sydänten tuntija heidän hyväkseen, antaen heille Pyhän Hengen samoin kuin meillekin, eikä tehnyt mitään erotusta meidän ja heidän välillä, puhdistaessaan uskon kautta heidän sydämensä.”

Tuo Jumalan antama todistus tapahtui yllätyksenä Pietarin mukana Koneliuksen kotiin menneille juutalaisveljille, kuten myös niille jotka syyttivät Pietaria, Pietarin palattua Jerusalemiin. Syyttäjilleen Pietari sanoi, selostaen Korneliuksen kodissa tapahtunutta:

”Kun minä aloin puhua, tuli Pyhä Henki alas heihin niin kuin alussa meihinkin. Niin minä muistin Herran sanan, kuinka hän sanoi: `Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä´.Koska siis Jumala antoi yhtäläisen lahjan heille kuin meillekin, jotka olimme uskoneet Herraan Jeesukseen, niin mikä olin minä, voidakseni estää Jumalaa?” (Apt. 11: 15 – 17).

Tämä kirkon piirin uskoville itse Herran antama todistus on painoarvoltaan kaikkein merkittävin ja suurin. Ketä minun siis on uskominen? Viime kädessä vastakkainasettelu yksinkertaistuu asetelmaksi: jyrkän linjan baptistien näkemykset ja väitteet, Herran itsensä antamaa todistusta vastaan.

Ei, kyllä jyrkän linjan baptistisen uskovien kasteen kannattajien väitteiden täytyy mitätöityä itse Herran antaman todistuksen tieltä. Kyllä minun on uskottava Herran antamaa todistusta, ja pidettävä jyrkän linjan baptisti- näkemyksen omaksuneita erehtyneinä.

Jyrkän linjan baptistikastajat ovat siis tässä kysymyksessä ilmiselvästi erehtyneet siinä, että he kieltävät aivan oikeilta kirkonpiirin uskonsisariltaan ja veljiltään oikeina kristittyinä olemisen oikeuden.

Johtopäätös on, että baptistikastajien on täytynyt jollakin tapaa tulkita väärin "uskovien kasteen" toimittamisen tärkeys, koska ilmiselvästi itse Herrakaan ei ole heidän kanssaan tästä asiasta samaa mieltä. Jos näet Herra olisi heidän kanssaan samaa mieltä, silloin hän ei voisi kastaa henkikasteen välityksellä keitään muita oman seurakuntaruumiinsa jäseniksi, kuin ainoastaan uskovien upotuskasteella kastettuja.

Seuraavaksi tutkimmekin, mikä on se jyrkän linjan baptistikastajien tulkintavirhe, josta tämä heidän erehdyksensä johtuu.

Olen jo aikaisemmin viitannut niihin Uuden testamentin kohtiin jotka sisältävät alkukristillisen kastetapahtuman merkityksen selitystä.

Kastettavan taholta kastettaessa pyydetään Jumalalta hyvää omaatuntoa.

Kastettaessa toimitetaan Kristuksen ympärileikkaus, jonka tosiasiallisena sisältönä on kastettavan suostuminen ja samaistuminen Kristuksen kuolemaan, "lihan ruumiin poisriisumiseen", eli mielenmuutokseen ja parannukseen suostuminen, mutta myös ylösnousemus, eli alkaminen vastedes vaeltamaan uudessa elämässä Kristuksen askelissa.

Kaikki tämä sisältyi siihen uskonratkaisuun, johon kasteen vastaanottaja häntä kastettaessa sitoutui.

Siksi myös vesikasteen velvoitteeseen soveltui täysin se ympärileikkauksen mitätöityminen tai toteutuminen, jota Paavali Roomalaiskirjeensä toisessa luvussa opettaa. Kuten oikea ympärileikkauskin tapahtuu tosiasiassa "asenteissa", "sydämessä", samoin oikea kristillinen kastekin, eli kasteen velvoitteeseen sitoutuminen tapahtuu tosiasiassa "sydämessä", "asenteissa", ja ulkoinen kastetoimitus on vain sisäisen tapahtuman vertauskuva ja ilmentymä.

Eräs edesmennyt kristillinen opettaja onkin opettanut todellisen kasteen merkityksestä seuraavaa:

"Apostoli puhuu niille, jotka ovat Kristuksen jäseniä. Hän sanoo:

`Ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen...´

Pysähdymme tähän huomauttaaksemme, ettei hän sano, että, me kaikki, jotka olemme vedellä pirskotetut, tai kaikki me, jotka olemme upotetut veteen, vaan..., kaikki me jotka olemme kastetut (= upotetut) Kristukseen Jeesukseen. Mitä merkitsee olla upotettu Kristukseen Jeesukseen? ...

Miten liitymme Kristuksen ruumiiseen? Apostoli vastaa, että meidät kastetaan siihen, ja niin muodoin meidät lasketaan nyt Herramme jäseniksi hänen ollessaan päänämme, jäseniksi seurakunnassa joka on Kristuksen ruumis.

Mutta tutkistelkaamme erityisesti, minkä toimituksen kautta meistä tuli jäseniä Kristuksessa.

Apostoli vastaa kysymykseen lähinnä seuraavilla sanoilla:

`Me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut´.

Hän ei sanallakaan mainitse, että olemme kastetut Kristukseen vedessä kastamisen kautta. Ei, ei! Miten selvää onkaan, että vaikka meitä kastettaisiin tuhat kertaa vedessä, se ei tekisi meitä Kristuksen ruumiin jäseniksi.

Mutta omaksuen apostolin esityksen, näemme, että meidän yhdistymisemme Kristuksen kanssa, meidän jäsenyytemme hänen seurakunnassaan eli ekkleesiassaan, jonka jäsenten nimet ovat kirjoitetut taivaissa, johtuu siitä ajasta, jolloin me tulimme kastetuiksi hänen kuolemaansa.

Mutta milloin ja miten tulimme kastetuiksi hänen kuolemaansa?

Me vastaamme, että tämä kaste Herran kuolemaan, tämä oman lihamme hautaaminen, jonka seurauksena oli liittyminen häneen hänen ruumiinsa jäseninä, uusina luomuksina, tapahtui sinä silmänräpäyksenä, jolloin kokonaan jätimme tahtomme hänelle...

Tätä hautaamisen hetkeä eli tahtomme upottamista Kristuksen tahtoon seuraa sikiytymisemme uuteen elämään, uuteen luontoon.

Ne, jotka tunnustavat kasteen olevan tarkoitetun uskovaisille ja ettei toinen henkilö voi uskoa toisen puolesta, hylkäävät lapsikasteen Raamatun vastaisena.

Sen lisäksi nämä ihmiset yleensä pitävät kiinni siitä, että veteen upottaminen on ainoa kaste, jonka Herra ja apostolit määräsivät. ...

Niistä, jotka käyttävät upottamista taaksepäin, mainitsemme kaksi lahkoa, `baptistit´ ja `opetuslapset´...

Opetuslapset ajattelevat, että kaste, (upottaminen veteen), tapahtuu syntien anteeksi antamiseksi, ja että ne, joita ei ole upotettu veteen, ovat vielä synneissään, ja ovat `vihan lapsia.´

Tämä käsitys asiasta sulkee pois ihmiskunnan suuren enemmistön,...ja jopa sellaiset, jotka tunnustautuvat kristityiksi, melkein kaikista lahkoista,... metodistit, presbyteeriläiset, luterilaiset, episkopaalit, ynnä muut lasketaan siten syntisiksi,...

Me emme voi hyväksyä tätä käsitystä kasteesta oikeana, koska meistä se ei näytä Raamatun mukaiselta eikä järkevältä.

Emme voi uskoa Herran tehneen sukumme iankaikkista onnea riippuvaiseksi jonkin tuollaisen järjestelyn tuntemisesta, tai tottelevaisuudesta sitä kohtaan.

Kun ystävämme baptistit yhtä innokkaasti puolustavat veteen upottamista ainoana kasteena, he asettavat samalla aivan toisenlaiset vaatimukset sen vaikutuksiin nähden.

He kieltävät sen olevan syntien anteeksi saamiseksi, sanoen, että se voidaan ottaa vastaan ainoastaan uskon kautta Vapahtajaan, Jeesukseen Kristukseen.

He kuitenkin pitävät kastetta ovena seurakuntaan, ja että ainoastaan ne, jotka upotetaan, todellisesti astuvat seurakunnan yhteyteen, ja ettei muiden pidä odottaa saavansa niitä etuja ja siunauksia, jotka kuuluvat seurakunnalle, enempää nykyisessä kuin tulevassakaan elämässä.

Yhtäpitävästi tämän ajatuksen kanssa kieltäytyvät baptistit yleensä ottamasta ehtoollispöytään sellaista, joka ei ole veteen upotettu, sanoen ehtoollisen olevan ainoastaan seurakuntaa eikä maailmaa varten, ja ettei kukaan, joka ei ole tullut sisälle vesikasteen oven kautta, kuulu seurakuntaan.

Kristillinen kaste on uskovaisen upottaminen veteen Isän, Pojan, ja Pyhän hengen nimeen, mikään muu ei kelpaa kasteeksi. Baptistiseurakunnat ovat ainoat olemassaolevat kristityt seurakunnat. Pedobaptisteilla (= lapsenkastajilla) ei ole minkäänlaista oikeutta Herran ehtoolliseen. ...

Jos baptistien oppi olisi oikea, siitä seuraisi, että kaikki toisten kristillisten lahkojen jäsenet, joita ei ole upotettu veteen, ovat pettäneet itsensä, missä merkityksessä tahansa he ovat ajatelleetkin kuuluvansa Kristuksen seurakuntaan.

Ystävämme baptistit sanovat, että koska upottaminen on ovi seurakuntaan, ei kukaan, jota ei ole upotettu, voi olla Kristuksen seurakunnassa tai kuulua seurakuntaan, joka on Kristuksen ruumis.

Mutta mitä se merkitsisi, jos tämä baptistien oppi olisi oikea? Se merkitsisi, että ainoastaan upotetut henkilöt voivat pelastua, ja että kaikki muut kaikista lahkoista...tulisivat kadotetuiksi.

Olemme pakotetut eroamaan kaikista edellisistä, koska ne ovat epätäydellisiä inhimillisiä oppeja, joiden epäjohdonmukaisuus ilmenee selvästi. ...

Emme voi myöntää, että opetuslasten lahko, enempää kuin baptistienkaan, tai molemmat yhdessä, muodostaisivat elävän Jumalan seurakunnan, joiden nimet ovat elämän kirjassa, käsittäen kaikki heidän upotetut jäsenensä, ja sulkien pois kaikki muiden lahkojen upottamattomat.

Meidän on laskettava ystävämme baptistit ja opetuslapset ystäviemme presbyteerien, medotistien, luterilaisten, episkopaalien ja katolilaisten joukkoon, osiksi yleisestä kristikunnasta, jota toisin paikoin Raamatussa nimitetään Baabeliksi.

Olemme edellä tarkastelleet erilaisia vesikasteita, jotka ovat kristittyjen keskuudessa vallalla, ja jotka melkein yleisesti käsitetään väärin oikeaksi kasteeksi. ...

Todellinen oikea kaste on ovi totiseen seurakuntaan, sillä ei kukaan voi tulla tunnustetuksi ja merkityksi jäseneksi seurakuntaan, Kristuksen ruumiiseen, ja sellaisena saada nimeänsä kirjoitetuksi taivaassa, ilman, että on ensin käynyt läpi tahdon ja sydämen kasteen kuolemaan Kristuksen kanssa, ja siten tullut asetetuksi hänen seurakuntansa jäsenyyteen.

Meidän on sen tähden iloittava sellaisten kanssa, jotka ovat löytäneet ja tulleet osallisiksi oikeasta kasteesta, ja me onnittelemme heitä siitä totuudesta, että on paljoa parempi nähdä ja olla osallinen oikeasta kasteesta, näkemättä vertauskuvaa, kuin jos näkisi vertauskuvan ja olisi sokea oikealle kasteelle.

Tämän tähden emme, vaikka kuinka korkealle asetamme vesikasteen, voi perustaa kristillistä yhteyttä siihen, vaan ainoastaan oikeaan, kuoleman kasteeseen Kristuksen kanssa.

Kaikki ne, jotka sen tähden tunnustavat Herran Lunastajakseen sekä sydämen ja elämän täydellisen vihkiytymisen hänelle, tunnustamme veljiksi Kristuksessa Jeesuksessa, jäseniksi seurakunnassa (ekkleesiassa), joiden nimet ovat kirjoitetut taivaassa, uusiksi luomuksiksi Kristuksessa, olkoot sitten luonnollisen syntymän kautta juutalaisia, pakanoita, orjia tai vapaita, miehiä tai naisia, vedessä kastettuja tai vedessä kastamattomia."

Tähän loppui tämän edesmenneen uskonveljen kasteopetuksen lainaus.

Vaikka hän ilmaisikin opetuksensa meille suomalaisille hiukan oudoilla käsitteillä, hän on silti selvästi tavoittanut itse asian, eli asioiden oikean tärkeysjärjestyksen.

Olenkin aivan varma, että meidän Herramme Jeesus tulkitsee asioiden tärkeysjärjestyksen aivan samoin, sillä muuten hän ei voisi vuodattaa Henkeään uskovien upotuskasteella kastamattomien ylle, kuten hän nyt tekee.

Teidän erehdyksenne, jyrkän linjan baptistit on siinä, että annatte uskovien vesikasteelle liian tärkeän ja suuren merkityksen, tärkeämmän merkityksen kuin itse Herra, ettekä näe tärkeäksi asian takana olevaa hengellistä todellisuutta, jonka puolestaan Herra näkee tärkeäksi, ja joka kuitenkin on asian ydin.

Tämä ydin, eli vesikasteen todellinen merkitys voidaan näet löytää ja täyttää ilman itse toimitustakin. Tämä ydin on nimenomaan mielenmuutokseen eli elämässä tehtävään parannukseen suostuminen, eli entisen syntielämän katuminen ja siitä luopuminen. Tähän ytimeen suostuessaan oikean vesikasteopin omaavat suostuvat myös katumuksen vesikasteen vastaanottamaan.

Siellä taas jossa ei osata vallitsevan väärän opetuksen tähden antaa arvoa oikealla vesikasteopille katumuksen kasteena, siellä voidaan silti suostua oikeaan mielenmuutokseen. Kun Herra tällöin vuodattaa Pyhän Hengen osallisuuden mielenmuutokseen suostuneelle, näin uudesti synnyttäen mielenmuutokseen suostuneen Jumalan lapseuteen, ei mikään vesikasteen puuttuminen saata tehdä tyhjäksi kyseisen henkilön Jumalan lapseutta, eikä mitätöidä Herran omaa työtä.

Henkilöt, jotka muuta väittävät, eivät näe "metsää puilta" tai pitäisikö sanoa, "puita metsältä", ja tästä ovat eksyneet paikkansa pitämättömiin näkemyksiin.

Minä olen myös löytänyt käsitteen, jota mielelläni viljelen, koska se on niin hyvin todellisuutta kuvaava. Tämä käsite on nimeltään "näennäisraamatullisuus".

Uskovat monissa piireissä ovat kovin näennäisraamatullisia, eli kaikki on saatettu järjestää Raamatun kirjaimen mukaan, ja kuitenkin sisällöstä saattaa puuttua se tärkein, Henki. Tässäkin saattaa toteutua se Herramme sana "Kirjain kuolettaa mutta Henki tekee eläväksi."

Todellinen raamatullisuus on jotakin toista kuin näennäisraamatullisuus. Näennäisraamatullisuus on usein selvässä ristiriidassa itse Herran näkemysten ja toimintojen kanssa.

Edellä sanotusta huolimatta yhdyn silti sydämestäni jostakin kirjasta (olikohan se baptistisaarnaaja H. Spurgeonin kirja `Sielujen voittaja´) löytyvään ajatukseen, joka muistikuvani mukaan kuului suurin piirtein seuraavasti:

"Uskollisuudesta Herran säädöksiä kohtaan tahdomme ponnistella aika lailla, tehdäksemme sylilasten kastajasta uskoon tulleiden kastajan."

***

Äärimmilleen viety sakramenttimaagillinen baptismi.

Baptismiksi nimitän tätä nyt selostamaani näkemystä vain siitä syystä että se torjuu sylivauvojen kastamisen, en sen tähden, että näkemyksen kannattajan (kannattajien?) muut näkemykset olisivat baptistien kanssa yhtä pitäviä.

Tällaistakin baptismia siis on, ja se perustuu nimenomaan näennäisraamatullisuuteen, eli, Uuden testamentin tekstien jäsentelyssä on menty aivan äärimmäisyyksiin.

Tämän baptismin muoto on takertunut Johanneksen evankeliumin kolmannen luvun jakeessa viisi esiintyviin Jeesuksen sanoihin, eli "vedestä ja Hengestä" uudestisyntymisen ehdottomaan tulkintaan.

Jakeessa mainittua vettä tulkinta pitää kristillisenä kastevetenä, ja tulkitsee niin, että ihminen uudesti syntyy vain ja ainoastaan silloin, kun hänet tietoisessa evankeliumin sanoman totena pitämisen mielentilassa ollessaan, veteen upottamalla kastetaan.

Edellä mainittu uudestisyntyminen toteutuu vain ja ainoastaan niissä "vesitoimitussekunneissa", jolloin kyseinen kastettava henkilö painetaan veden alle. Samoissa "vesitoimitussekunneissa" ihminen myös voi saada syntinsä anteeksi.

Luonnollinen vesi eli vesikasteen vesi on "välttämätön" uudestisyntymiseen, eli ilman vettä uudestisyntyminen ei ole mahdollista.

Tosin myös Henki on välttämätön uudestisyntymiseen, joka voi tapahtua ainoastaan vedellä kastamisen vesitoimitussekunneissa.

Suuntaus tekee myös eron Hengestä sikiämisen ja Hengestä syntymisen välille.

Ei ole olemassa ainoastaan hengellistä syntymistä, on olemassa myös sitä edeltävä hengellinen sikiäminen.

Ilman Jumalan hyväksymää vesitoimitusta ihminen ei voi olla "uudestisyntynyt", vaikkakin hän voi olla "uudesti siinnyt" ilman tuota vesitoimitusta.

Pyhän Hengen kaste vaatii aina vedessä upottamalla kastamista. Kukaan ei ole Pyhällä Hengellä kastettu, ellei hän ole vedessä upottamalla kastettu.

Tässä edellä esitellyt esimerkit osoittavat että vesikaste on myös joillakin sylivauvakasteen torjuvilla tahoilla ymmärretty sakramentillisesti eli pelkkänä suoritettuna toimituksena suorastaan maagillisesti toimivaksi aktiksi, joka aikaan saa uudesti syntymisen.

Tämän näkemyksen kannattajien puhe ”vesitoimitussekunneista” näet viestii siitä, että itse Jumala on heidän näkemyksensä mukaan pakotettavissa toimimaan ihmisten määräämään tahtiin, eli pakotettavissa toimimaan aina siellä ja siinä hetkessä, jossa kastaja painaa evankeliumiin sanomaan turvaavan kastettavan veden alle.

Jo Jeesuksen sanat Nikodemokselle (Joh. 3: 7 – 8) osoittavat, ettei Jumalan uudestisynnyttävä toiminta suinkaan ole rajoitettavissa ihmisten toimittamiin vesitoimitussekunteihin:

”Älä ihmettele, että sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä ylhäältä. Tuuli puhaltaa missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on syntynyt Hengestä.”

***

Päivityslisäys:

Tässä vielä "tulta.net" sivuilta lainattu erittäin totuudellinen vesikastetta koskeva teksti, joka selventää alkuperäisessä apostolisessa kastekäytännössä ja kasteopetuksessa ilmenneitä tosiasioita siitä, minkä laatuisilla perusteilla ja mihin nimeen ihmiset kristityiksi kääntymisensä yhteydessä kastettiin.

*

Lainaus alkaa:

Kaste Jeesuksen nimeen

Kristillisyys jakautuu kasteen ottamisen suhteen myös siinä, että pitääkö kaste ottaa Jeesuksen nimeen vai Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Suomessakin on esiintynyt uutta "karismaattista" opetusta, että uskovien pitäisi ottaa ns. kolminkertainen upotuskaste.

Monet muotokristilliset perinnäis- sääntöihin nojaavat kirkkokunnat valelevat (roomalaiskatoliset ja luterilaiset) tai upottavat (kreikkalaisortodoksit) lapsia "Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" kolme kertaa.

Jotkut varhaisemmat herätyssaarnaajat ovat kannattaneet kolminkertaista kastetta palvelutyössään ja julistuksessaan. Heidän voitelunsa salaisuus ei kuitenkaan ollut tämä, vaan antautuminen syvällisesti kuolemaan pois synnistä ja vanhasta ihmisestä, jotta uusi elämä Jeesuksessa ilmestyisi.

Raamatun opetukset johtavat meidät ymmärtämään KASTEEN JEESUKSEEN OLEVAN OIKEA JA RIITTÄVÄ.

Tämän ymmärtämiseksi meidän on tarkasteltava ns. suuren lähetyskäskyn alkuperäistä sisältöä Matt. 28:19-20 jakeissa.

Laaja joukko Raamatun tutkijoita on sitä mieltä, että näiden jakeiden sisältöä on muutettu Roomassa n. 200-luvulla.

Ongelmana väärennöksen korjaamiseksi on se, että vuonna 301 keisari Diocletianus poltti Rooman kirkot ja niiden mukana tuhoutuivat vanhimmat Matteuksen evankeliumin alkuperäiset tekstit.

Jäljelle jäivät vain myöhemmät kopiot, joihin oli jo liitetty tämä väärennös.

Mutta asiaa huolellisesti tarkastelemalla jokainen voi saada varman käsityksen alkuperäisestä sisällöstä.

Alkuperäisestä muutettu sanamuoto kuuluu suomalaisessa Raamatussa näin:

Matt. 28:19-20: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

Mutta esimerkiksi Antiokian piispa Eusebiuksen kirjeissä (noin 20 löydetty) tämä kohta kirjoitetaan näin:

"MENTYÄNNE TEHKÄÄ OPETUSLAPSIKSI KAIKKIA KANSOJA MINUN NIMESSÄNI OPETTAEN HEITÄ PITÄMÄÄN KAIKKI, MITÄ MINÄ MÄÄRÄSIN TEILLE."

Kansainväliset Raamatun tutkijat ovat esittäneet mm. seuraavia perusteluja sille, että nykyraamatun jakeet eivät esiinny alkuperäisenä, vaan siihen on tehty tarkoitushakuinen lisäys Rooman kirkon toimesta:

Apostoliselta ajalta olevat dokumentit puhuvat kasteopetuksen välttämättömyydestä ennen kasteen ottamista ja osoittavat, että uskovia kastettiin upotuskasteella Jeesuksen nimeen.

Historiallinen aineisto osoittaa, että apostolisena aikana ja jonkin aikaa sen jälkeen uskovia kastettiin Jeesuksen nimeen nimenomaan aikuiskasteella.

Kastekäytäntö alkoi muuttua noin 100 jKr., jolloin yleistyi sekä lapsikaste että kolminkertainen kaste.

Vuonna 148 Justinus marttyyri kirjoitti kirjeessään keisari Antonius Piukselle, että heidän joukossaan on sellaisia, jotka on jo lapsena tehty Jeesuksen opetuslapsiksi.

Samassa kirjeessä hän kuitenkin selittää, että he pitävät tärkeänä opettaa kasteesta, paastota ja rukoilla ennen kuin se otetaan uskossa Jeesuksen nimeen.

Jotkut Suomen luterilaisen kirkon teologitkin tunnustavat, että apostolisena aikana oli voimassa yksi kaste Jeesuksen nimeen, mutta sitä täydennettiin ja muunneltiin myöhemmin.

Heidän mukaansa kaste Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen on "täyteläisempi"!

Raamatussa ei mainita kenenkään apostoleista kastaneen muuten kuin Jeesuksen nimeen.

Ei ole yksinkertaisesti mahdollista, että apostolit olisivat kymmenen päivää Jeesuksen taivaaseen astumisen jälkeen alkaneet toimia vastoin Jeesuksen opetusta.

Kaste Jeesukseen on julistus samaistumisesta Jeesuksen opetuksiin, persoonaan ja lupauksiin.

Me voimme samaistua ja Raamattu kehottaakin meitä samaistumaan Jeesukseen.

Mutta kuka voi ajatella samaistuvansa Jumalaan Isään, jota kukaan ihminen ei ole nähnyt?

Tai kuka voi ajatella samaistuvansa Pyhään Henkeen, joka on henki ilman ruumiillista olemusta?

Britannica Encyclopedia sanoo, että kastekaava muuttui Jeesuksen nimeen kastamisen sijasta muotoon Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen toisella vuosisadalla katolisen kirkon toimesta.

Canney Encyclopedia of Religion sanoo, että alkuseurakunta kastoi aina Herran Jeesuksen nimeen siihen asti, kun kolminaisuusoppi kehittyi 200-luvulla.

Catholic Encyclopedia tunnustaa, että katolinen kirkko muutti kastekäytäntöä.

Hastings Encyclopedia of Religion sanoo, että kristillinen kaste toteutettiin "Jeesuksen nimeen" Justinus marttyyrin aikoihin asti, jolloin alettiin kastaa kolminaisuuden nimeen.

Tämä lähde sanoo myös, että "nimi" merkitsi siihen aikaan samaa kuin "persoona".

Maksut suoritettiin jonkin henkilön nimissä viitaten omistusoikeuteen.

Tämän vuoksi ymmärrettiin, että se, joka oli kastettu Jeesuksen nimeen, oli tullut Hänen henkilökohtaiseksi omaisuudekseen.

Ilmaisu "Jeesuksen nimessä" tarkoittaa Hänen valtuutuksellaan, Hänen voimansa kautta, Hänen opetustensa mukaan ja Hänen esimerkkinsä, sovitustyönsä ja nykyisen hallintovaltansa perusteella.

Apostolit toimivat tämän opetuksen mukaisesti ja niin meidänkin tulee tehdä.

Ap. t. 2:38: Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksi saamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

Ap. t. 19:2-6: Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan." Ja hän sanoi: "Millä kasteella te sitten olette kastetut?" He vastasivat: "Johanneksen kasteella." Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen." Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen. Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat.

Alkukreikassa sana 'nimeen' on ilmaistu sanalla 'onoma', joka tarkoittaa 'nimi', 'arvovalta', 'luonne'. 'Onoma' tarkoittaa tavanomaisen nimen ohella kaikkea, mitä nimen kattama persoona on: ajatukset, tunteet, arvovallan, kiinnostuksen, opetukset, käskyt, ainutlaatuisuuden, teot jne.

Sanamuoto JEESUKSEN NIMEEN tarkoittaa Jeesuksen ilmoituksen, Jeesuksen pelastustyön ja Hänen persoonansa vastaanottamista sekä Häneen liittymistä Jumalan valtakunnan suunnitelman mukaisesti.

12. Täydellisyys tulee uskon kuuliaisuuden kautta

Jumalan täydellisyys toimii keskeneräisten ja vajavien, mutta kuuliaisuudessa tehtyjen USKON TEKOJEN kautta. Mooseksen temppelin kalustus tehtiin käsityönä suhteellisen vaatimattomissa oloissa. Monet tänä päivänä teollisesti valmistetut esineet olisivat mahdollisesti "paremman näköisiä" verrattuna ilmestysmajan kalustoon. Meille on vain tullut tarunhohtoinen mielikuva ilmestysmajan luonnollisesta ulkonäöstä.

Jumala tiesi antaessaan temppelin rakentamisohjeet, että kansa oli heikossa ja vajaassa tilassa. Silti Hänen sydämensä täysi rakkaus ja siunaus tulivat siihen, mitä kansa USKOSSA teki Hänen ohjeensa mukaan. Kansa teki parasta mitä osasi silloin. Siihenkin Jumala antoi kyvyn ja taidollisuuden. Niin tapahtuu tänäkin päivänä.

2. Kor. 4:5-7: Sillä me emme julista itseämme, vaan Kristusta Jeesusta, että hän on Herra ja me teidän palvelijanne Jeesuksen tähden. Sillä Jumala, joka sanoi: "Loistakoon valkeus pimeydestä", on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa. Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.

Uskonnollinen täydellisyydentavoittelu vei fariseukset harhaan. Fariseukset olivat muuttaneet liiton opetukset monisataiseksi käskykokoelmaksi, jotta se olisi "parempi". Jeesus nuhteli fariseuksia tästä käytännöstä ja osoitti toisen tien.

Jos voimaa puuttuu, sitä ei kannata lähteä etsimään menetelmien kautta, vaan antautumalla lisää Jeesukselle.

Raamattu ei ole menetelmäohje vaan uskon ohje.

On paljon Raamatun ilmoitusta, joka on annettu kuvainnollisesti tai epätäydellisesti. Jumala ei ole halunnut antaa ihmiselle Sanaa, joka olisi täydellinen. Hän haluaa sen sijaan, että ihmiset etsisivät Jeesuksen persoonaa, joka on täydellinen.

Esimerkiksi Herran ehtoollisen kuvaus on hyvin ylimalkainen, eikä edes rabbinistinen perinnäis- säännöstö osaa kertoa, kuinka "raamatullinen" ehtoollinen pitäisi nauttia.

Meille ei ole annettu täydellistä ilmoitusta, mutta meillä on TÄYDELLINEN JEESUS, joka on pelastajamme.

Hänen täydellisyytensä täyttää USKON KAUTTA meidän vajavuutemme.

Perfektionismia parempi sydämen tila on puhtaus ja nöyryys, sillä sellaiset saavat nähdä Herran!

Olemme olleet todistamassa kahdessa eri kastetilaisuudessa, kuinka Pyhä Henki suoritti upottamisen!

Toinen oli vuonna 1998 Clearwaterissa Meksikon lahden rannalla, jossa oli Rodney Howard-Browne'n River of Tampa Bay seurakunnan kastetilaisuus uimarannalla.

Silloin kastettiin useita satoja ihmisiä. Heitä meni veteen yhdellä kerralla seitsemän. Jokaisen kastettavan takana oli avustaja. Kun kaikki oli valmista, Rodney pyysi, että Pyhä Henki tulee ja kastaa nämä Jeesuksen nimeen, Pyhä Henki tuli jokaisen ylle ja upotti heidät veteen. Sitten avustajat nostivat heidät pinnalle ja auttoivat rannalle.

Monet saivat niin voimakkaan Pyhän Hengen kosketuksen, että he eivät kyenneet pysymään pystyssä pitkään aikaan. Suuri joukko ihmisiä lojui rantahiekalla Pyhän Hengen voiman alla!

Aivan samoin tapahtui vastaavassa kastetilaisuudessa, joka järjestettiin River-seurakunnan sisätiloissa altaassa. PYHÄ HENKI UPOTTI JOKAISEN HENKILÖKOHTAISESTI YHDEN KERRAN VEDEN ALLE!

Jos Pyhä Henki itse tekee näin, eiköhän sen tule kelvata meille ihmisillekin!

13. Kasteen ottaminen ja kastaminen

Raamattu opettaa ihmistä ottamaan kasteen sen jälkeen, kun hän on tullut uskoon ja alkaa ymmärtää Jumalan Sanan opetusta asiasta.

Raamatun mukaan kastetta ei suoritettu pakolla tai tietämättä, vaan ihmiset ottivat sen tahdon valinnan kautta. Tämä on kaiken Taivasten valtakunnan ilmestymisen periaate.

Alkuseurakunnassa ihmiset ottivat upotuskasteen julistuksen ja opetuksen jälkeen, jonka perusteella heissä syntyi USKON KUULIAISUUS Jumalan Sanan opetukselle.

Näin tapahtui Jerusalemissa ensimmäisen Pyhän Hengen vuodatuksen jälkeen, samoin tapahtui Samariassa Filippuksen julistustyön seurauksena, samoin toimi Paavali kääntymisensä jälkeen, samoin tapahtui Efesossa, ennen kuin herätys tuli sinne jne.

Upotuskasteen ottaminen vain seurakuntaan liittymiseksi on valheellinen rituaali.

Silloin uskova ei pääse uskossa omistamaan upotuskasteen todellista merkitystä.

Seurakuntaan liittämiset ovat turhia rituaaleja, sillä Jumala on liittänyt jokaisen uudestisyntyneen Kristuksen ruumiin jäseneksi.

Toinen asia on sitten liittyä johonkin hengelliseen yhteisöön tai työnäkyyn vastuunkantajana ja palvelijana.

Jos joku upotuskasteen ottanut on saanut aivan väärän opetuksen eikä hän pysty omistamaan uskossa upotuskasteen koko siunausta, on oikein ottaa todellinen uskovien kaste.

Siihen upotukseen voi haudata kaiken sen astisen epäuskon ja sekaannuksen ja nousta uuteen elämään ylösnousemusvoimassa.

Kun kasteen ottava ihminen saa Raamatun ilmoittaman opetuksen ja ottaa upotuskasteen uskoen Jumalan toimivan elämässään Sanan opetuksen mukaisesti, kaikki upotuskasteen siunaus alkaa toteutua hänen elämässään.

Oleellista ei ole se, kuka kastaa, missä se tapahtuu ja kuinka se toteutetaan.

Merkitsevää on se, mitä tapahtuu kasteen ottavan ihmisen sydämessä ja mielessä suhteessa Jeesukseen.

Jokainen upotuskasteen ottanut ja sen hengellisen merkityksen ymmärtävä ja opettamaan pystyvä voi palvella toisia ihmisiä upotuskasteen ottamisessa.

Korneliuksen huoneen tapahtumat osoittavat, että ihminen voi saada Pyhän Hengen, vaikkei hän olisikaan ottanut upotuskastetta.

Korneliuksen perhekunnan jäsenten sydämet olivat kuitenkin niin valmistetut, että he olivat heti valmiit ottamaan kasteen Pyhällä Hengellä täyttymisen jälkeen.

Upotuskasteen ottamisessa ratkaisevaa on sydämen antautuminen Jeesukselle, Hänen Sanalleen ja Pyhälle Hengelleen.

Ap. t. 2:38-39: Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja OTTAKOON KUKIN TEISTÄ KASTEEN (=UPOTUKSEN) Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."

Ap. t. 8:12: Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin HE OTTIVAT KASTEEN (=UPOTUKSEN), sekä miehet että naiset.

Ap. t. 9:18: Ja heti putosivat hänen (Paavali) silmistään ikään kuin suomukset, ja hän sai näkönsä ja nousi ja OTTI KASTEEN (=UPOTUKSEN).

Ap. t. 19:5-6: Sen kuultuaan HE OTTIVAT KASTEEN (=UPOTUKSEN) Herran Jeesuksen nimeen. Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat.

14. Hengellinen kasvu ja upotuskaste

Hengellinen edistyminen nopeutuu valtavasti upotuskasteen ottamisen jälkeen. Uskon voima, hengellisen elämän syvyys, voitto synnistä, Pyhän Hengen lahjat ja muu Taivasten valtakunnan elämä saavuttavat aivan toisen luokan tuloksia sen jälkeen.

Ei tarvitse muuta kuin tutustua Jumalan palvelijoihin, lähetystyöhön, seurakuntiin ja työnäkyihin maailmanlaajuisesti.

Evankeliumi leviää maailmassa sellaisten seurakuntien kautta, jotka opettavat Raamatun mukaista uskoa: uudestisyntymistä, upotuskastetta ja Pyhällä Hengellä täyttymistä.

Lähetyskentillä toimivat julistajat todistavat jatkuvasti siitä, kuinka nimenomaan upotuskasteen ottamisen yhteydessä tapahtuu voimakkaita vapautumisia demonisista siteistä ja myös fyysisiä parantumisia.

Monet ihmiset täyttyvät myös Pyhällä Hengellä samalla kun heidät upotetaan kasteessa ja he alkavat profetoida ja puhua uusilla kielillä.

Toisaalta voimme huomata, että seurakunnissa, joissa pitäydytään lapsikasteessa, pysytään edelleen epäuskossa, sekaannuksessa, noituudessa, monenlaisessa syntielämässä.

Niissä piireissä otetaan vastaan saastaisia oppeja kuten homoliittojen ja homopappien hyväksymistä jne. Sellaiset uskovat hyväksyvät jopa opettajiksi ihmisiä, jotka eivät itse edes usko.

Martti Luther toi jotain valoa katolisen kirkon pimeyteen, mutta hänen jälkeensä Jeesus on kirkastanut edelleen seurakunnalleen paljon lisää Jumalan valtakunnan totuuksia.

Jeesuksen tulemuksen lähestyessä valo tulee yhä edelleenkin lisääntymään ja kutsuu meitä perkaamaan pois vanhan hapatuksen ja astumaan uuteen, suurempaan kirkkauteen.

Yhteenveto

Raamatun opettaa, että upotuskaste tulee ensisijaisesti ottaa oman vapaan vakuuttuneisuuden perusteella, eikä sitä tule pakottaa kenellekään.

Kaiken tulee tapahtua Hengen vapaudessa ja uskossa.

On tärkeää, että kasteen ottamisessa on avustajia ja todistajia, jotka palvelevat tässä tapahtumassa. Kastettava antautuu Jumalalle ja ottaa upotuskasteen ihmisten edessä.

Ennen upotusta uskova valitsee irtisanoutua synnistä, vastaanottaa Jeesuksen sekä antautua Hänelle kokonaan.

Kastettava antautuu upotettavaksi USKOEN JUMALAN ALKAVAN TÄMÄN JÄLKEEN TOIMIA HÄNEN ELÄMÄSSÄÄN toteuttaakseen lihan kuolettamisen ja ylösnousemuselämään nousemisen.

Kastettavalle voidaan sanoa esimerkiksi näin: "Ota vastaan upotuskaste Jeesuksen nimeen."

Tämä uskon teko on pätevä Jumalan ja ihmisten edessä.

Raamatullisen kasteen ottaneella on oikeus ja voima uskoa Pyhän Hengen voitelun alkavan laskeutua hänen elämäänsä.

Hän saa uskoa, että Jumala toimii hänen elämässään ja toteuttaa lihan kuolettamisen ja sydämen ympärileikkauksen Hengessä.

Upotuskasteen ottaneella on oikeus uskoa täysi Pyhän Hengen lahja omakseen ja alkaa vastaanottaa lisääntyvää Hengen voitelua, vapautumisia, parantumista ja kaikkia Isän siunauksia Jeesuksessa Kristuksessa.

Lainaus päättyi.

Siirry seuraavaan tekstiin: ” http://koti.mbnet.fi/rape1941/kaste2.htm ”