Johannesta Johanneksella selitettynä.
Olen kyllä tietoinen siitä kreikan kieliopin säännöstä, jonka mukaan määräävä artikkeli yleensä esiintyy subjektin muttei predikatiivin edellä. Näin ollen on täysin oikeutettua kääntää Johanneksen evankeliumin ensimmäisen jakeen (Joh.1:1) alkukielinen teksti seuraavasti:
En arkhee een ho Logos, kai ho Logos een pros ton Theon, = Alussa oli Sana, ja Sana oli luona Jumalan,
kai Theos een ho Logos. = ja Jumala oli Sana.
Eli suomeksi sanottuna: "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala." Tekstin mukaan sanakin siis oli "Jumala" isolla alkukirjaimella kirjoitettuna, vaikka "Jumala"-sanan vastine (Theos) alkutekstissä onkin ilman määräävää artikkelia oleva predikatiivi. Samalla tämä "Sana-Jumala" oli toisen, myöskin isolla alkukirjaimella kirjoitettavan ja määräävällä artikkelilla varustetun "Jumalan" (ton Theon) luona.
Tätä jaetta selittäessään jotkut nykyajankin oppineet (kuten heidän vuosisatojen takaiset edeltäjänsäkin) tosiasiassa vain hämmentävät tekstin ymmärrettävyyttä paikkansa pitämättömillä selityksillään. Otan ensimmäiseksi esimerkiksi lainauksen Jukka Thurénin Johanneksen evankeliumin selitysteoksesta, sivulta 23.:
Sana oli Jumala. Edellisessä säkeessä sanalla "Jumala" on määräävä artikkeli. ho theos, tässä se on vailla artikkelia, theos. "Sana" ei ole identtinen Jumalan kanssa, mutta ei myöskään toinen jumalolento. Nikaian kirkolliskokous turvautui filosofiseen oppisanaan tämän arvoituksellisen totuuden selittämiseksi: Sana eli Jumalan Poika on "samaa olemusta kuin Isä".
Edellä olevassa lainauksessa Thurén esittää samassa virkkeessä kaksi lausetta, jotka ovat keskenään sovittamattomassa ristiriidassa. Jos näet Sana ei ole identtinen Jumalan kanssa, hän, Sana, on silloin ilman epäilystä toinen jumalolento. Jopa siinäkin tapauksessa, että turvaudumme ja pidämme totena Nikaian kirkolliskokouksen oppisanan siitä, että "Jumalan Poika on samaa olemusta kuin Isä", senkin jälkeen tilanne pysyy samana. Jos Poika on olemukseltaan samaa olemusta kuin Isä, hän ei silti muutu identtiseksi Isän Jumalan kanssa, vaan pysyy toisena jumalolentona, eli Poikana.
Aimo T. Nikolainen selittää "Avaa Uusi testamenttisi" sarjan Johanneksen evankeliumi- osassa (sivu 21) seuraavasti:
"Sana" on persoona, joka jo ajattomassa ikuisuudessa oli Jumalan luona. Se on "Jumala" eli jumalallinen, vaikkei olekaan sama kuin Jumala. Kreikankieli ilmaisee sen siten, että Jumalasta käytetään määräävää artikkelia, joka puuttuu Sanan määreestä "Jumala".
Nikolainen siis ilman epäilystä pitää Sanaa "toisena jumalolentona" eli "persoonana", joka jo ajattomassa ikuisuudessa oli Isän Jumalan luona. Kun sana oli "Jumala", se merkitsee Nikolaisen mukaan sitä, että Sana oli "jumalallinen".
Lainaan seuraavaksi Siegfried Sculzin Johanneksen evankeliumin selitysteosta (sivuilta 29-30):
Logoksen pre-eksistentin olemisen esittämisellä halutaan sanoa, että Jumala itse kohtaa Sanassa. Mutta lause "Sana oli Jumalan luona" kieltää puhumasta tässä yhteydessä todellisesta identtisyydestä. Puhuttaessa myyttisesti - sanahymnihän on myyttisesti hahmoteltu - puhutaan kahdesta jumalallisesta persoonasta. Tämä seurakunnan hymni ei tietenkään esitä myöhempien kirkolliskokousten oppia. Yhden asian se sanoo selvästi: huolimatta yhteydestään Isän kanssa Logos erottuu tästä persoonana. Jumalallisten persoonien kakseus tai rinnakkainolo ei siis missään tapauksessa katoa Johannesta varhaisemman sana - hymnin näköpiiristä. Laulun kristologialle on lähes itsestään selvää, että on olemassa kaksi jumalallista olentoa. Jakeen 1b sanoma tähtää siis myöhäisjuutalaisen monoteismin tapaan kahden jumalallisen persoonan yhteyteen ja erottamiseen, minkä taustalla on hellenistinen, laajalle levinnyt spekulaatio väliolennosta. Tässä yhteydessä emme puutu siihen, että myöhempi dogmihistoria tulkitsi tätä myyttistä kuvakieltä kreikkalaisen filosofian käsiteperinteen avulla. Pre-eksistentin "Sanan" kolmas ylistys on kohokohta: "Ja Sana oli Jumala". Erona jakeessa 1b ilmaistuun jumalakäsitteeseen on se, että jakeessa 1c sana "Jumala" on ilman artikkelia korostetusti alussa. Koska näin otetaan jakeen 1b viimeinen sana mukaan, hymnin mukaan "Sanalle" kuuluu Jumalana oleminen. Alussa oleva "ja Jumala" on predikaatti, joka ei kuitenkaan missään tapauksessa identifioi Sanaa edellä olevaan määreeseen "Jumalan luona." "Sanaa" nimitetään "Jumalaksi" juuri kuten Jumalaksi nimitetään sellaista, jonka kanssa "Sana" on mitä läheisimmässä yhteydessä. Jumalana oleminen kuvaa sekä "Sanan" että Jumalan itsensä olemusta. Sana "Jumala" ei ole jakeessa 1c subjekti - kuten Lutherin käännöksessä "Jumala oli Sana" - vaan lauseen sisältämä väite. "Sana" ei ole "Jumala" määreisessä mielessä (kuten j. 1b), ts. Isä Jumala. Samalla Logos kuitenkin on lajiltaan Jumala, jumalallista olemusta, samaa olemusta Jumalan kanssa. Siten voidaan kääntää asianmukaisesti. "Sana oli jumalallista lajia". Näin myös tässä hellenistisessä, Johannesta varhaisemmassa hymnissä kunnioitetaan Vanhan testamentin tunnustautumista monoteismiin. Kuten olemme jo korostaneet, kysymyksessä ei ole mikään yksinkertainen identifikaatio. Hymni laulaa perimmiltään siitä, että alussa on ollut olemassa kaksi jumalallista olentoa eli persoonaa, joista toinen on ollut toisen yläpuolella.
Schulzin mukaan vain Isä Jumala on siis Jumala määreisessä mielessä. "Sana" on myös Jumala, koska hän on Jumalan Poikana "lajiltaan Jumala", ja asianmukainen käännös olisi: "Sana oli jumalallista lajia."
Edellä lainattu tukee näkemystä, jonka mukaan Johannes on tarkoittanut tekstinsä ymmärrettäväksi siten, miten esimerkiksi Moffat kohdan Joh. 1:1:n kääntää:
The Logos existed in the very beginning, = Aivan alussa oli Logos,
the Logos was with God, = Logos oli Jumalan tykönä,
the Logos was divine. = Logos oli jumalallinen.
Paljon Johanneksen evankeliumin prologin oikeaa ymmärtämistä häiritsevää hämmennystä on tuottanut se seikka, että saman 1 luvun jakeen 18 alkuperäinen sisältö on muutettu "ainosyntyisestä Pojasta" puhuvaksi. Kuitenkaan lukutapoja "ho monogenees Hyios" tai "monogenees Hyios" ei löydy varhaisimmista käsikirjoitusjäljennöksistä, vaan niissä esiintyy joko määräävällä artikkelilla varustettu lukutapa "ho monogenees Theos" tai sama lukutapa ilman määräävää artikkelia "monogenees Theos". Näin ollen Joh. 1:18 puhutaan (vanhimpien ja luotettavimpina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan) näkymättömän Jumalan lisäksi "ainosyntyisestä Jumalasta":
Theon uudeis heooraken poopote: monogenees Theos, ho oon kolpon tuu Patros,
Jumalaa ei kukaan ole nähnyt koskaan: ainosyntyinen Jumala, joka on helmassa Isän,
ekeinos eksegeesato.
hän on hänet selittänyt.
Tämän valossa selviää, mitä Johannes 1:1:n teksti todellisuudessa tarkoittaa. Jae ei voi tarkoittaa sitä, että Sana, vaikka hän oli Jumala, olisi sama Jumala, tai samaa Jumalaa jonka tykönä hän oli. Kun annamme jakeiden Joh.1:1 ja 18 selittää toisiaan, meille selviää, että jumaluus sisältää kaksi jumalallista olentoa, Isän Jumalan, jota kukaan koskaan ei ole nähnyt, ja "ainosyntyisen Jumalan", Pojan, joka on tullut ihmiseksi ja selittänyt ihmisille näkymättömän Jumalan. Kun lisäksi annamme Johanneksen selittää Herramme Jeesuksen puhumin omin sanoin (tosin kreikaksi käännettynä) jumaluuden olemusta, saamme lukea (Joh.17:3):
hautee de estin hee aioonios dzooee, hina ginooskoosin se,
Ja tämä on iankaikkinen elämä, jotta he tuntisivat sinut,
monon aleethinon Theon, kai hon apesteilas,
ainoan todellisen Jumalan, ja jonka sinä lähetit,
Ieesuun Khriston.
Jeesuksen Kristuksen.
Tämä Herramme oma vakuutus vahvistaa edellä oppimaamme siitä, että vain Isä Jumala on "ainoa todellinen Jumala" määreisessä mielessä. Tämä ei estä ymmärtämästä niin, että Poikakin on todella Jumala koska hän on Jumalan Poika. Tätä tarkoittaneekin 1 Joh.5:20 todennäköisesti Jeesusta koskeva lause: "Huutos estin ho aleethinos Theos kai dzooee aioonios. = Tämä on todellinen Jumala ja iankaikkinen elämä."
Minun täytynee vielä (sen selvittämiseksi, miltä pohjalta Johanneksen prologia tulee selittää) lainata aiheen valaisuksi Pauli Annalan teoksesta "Antiikin teologinen perintö" muutama kappale (sivut 36-37):
”Kun Johanneksen prologin eksegeesiä harjoitetaan, se on ehdottomasti tehtävä hellenistijuutalaisen viisauskirjallisuuden tarjoamasta historiallisesta näkökulmasta.
Kaksi teemaa nousee tällöin keskeiselle sijalle: ensinnäkin käsitys logoksen pre-eksistenssistä; toiseksi käsitys logoksen roolista luomisen agenttina. Logoksen pre-eksistenssiä koskevan ajattelun historiallinen tausta tulee esille Sananlaskujen kirjan 8. luvun kohdassa, jossa viisaus puhuu minä- muodossa itsestään seuraavasti: Minut Herra loi ennen kaikkea muuta, luomisensa esikoisena, ennen taivasta ja maata. Iankaikkisuudesta minä sain alkuni, kaiken alussa, ennen kuin maata oli (Snl 8:22-23). Jakeissa korostuu viisauden pre-eksistenttinen asema. Viisauden roolista itse luomisen tapahtumassa Sananlaskujen kirja antaa seuraavanlaisen kuvan:
Jo silloin minä, esikoinen olin hänen vierellään, hänen ilonaan päivät pitkät, kaiken aikaa leikkimässä hänen edessään (Snl 8.30).
Apokryfinen Viisauden kirja yhdistää logoksen ja viisauden seuraavalla tavalla:
Isien Jumala ja laupeuden Herra. sinä, joka olet tehnyt kaiken sanallasi ja joka viisaudellasi olet valmistanut ihmisen, että hän hallitsisi luotuja, jotka sinä olet luonut...(Viis.9:1-2).
Johanneksen prologin ymmärtämistä valaisevat edelleen apokryfisen Siirakin kirjan 24. luku sekä Baarukin apokalypsin jakso 3:9-4:4. Näissä tekstikohdissa viisauden personifikaationa esiintyy feminiininen hahmo. Teosofisten ja synkretististen uskontojen aiheuttaman virhetulkinnan takia evankeliumin kirjoittaja käyttää pre-eksistenttisestä luomisen agentista logos-käsitettä eikä sofia- sanaa, jota viisauskirjallisuudessa tavallisesti käytettiin puhuttaessa Jumalan luona olevasta esikoisesta. Toisin sanoen, välttääkseen vaaran tulla leimatuksi gnostikoksi, Johanneksen evankeliumin laatija piti maskuliinista logos-käsitettä sofia- sanaa sopivampana.. Tämä niin hellenistijuutalaisuudessa kuin kreikkalaisessa filosofiassakin runsaasti käytetty logos-käsite muuttuu sisällöltään kristilliseksi välittömästi sillä hetkellä, kun evankelista prologin 14. jakeessa lausuu, että "logos tuli ihmiseksi ja asui meidän keskellämme".
Annala korostaa, että alettaessa selittämään Johanneksen prologia, selitys on ehdottomasti tehtävä hellenistijuutalaisen viisauskirjallisuuden tekstien pohjalta. Tällöin tulevat ennen kaikkea kysymykseen Raamattumme Sananlaskujen kirjan sekä apokryfisten Viisauden kirjan ja Siirakin kirjan aihetta käsittelevät kohdat.
Tässä yhteydessä on tärkeää myös huomioida se syy, miksi Johannes Annalan mukaan valitsi käyttöönsä logos-käsitteen sofia- sanan sijasta. Itse kuitenkin näkisin tärkeimpänä syynä maskuliinisen logos- käsitteen valintaan sen, että syntyessään ihmiseksi meidän Herramme Jeesus ei syntynyt naiseksi vaan mieheksi. Myös Herramme pre- eksistenssiä kuvattaessa hänet kuvataan maskuliinisena Jumalan Poikana, ei feminiinisenä Jumalan tyttärenä. On näin ollen ymmärrettävää, että alkaessaan kirjoittamaan evankeliumiaan kreikan kielellä, Johannes ei voinut kuvata Jeesusta feminiinisellä kreikankielen sofia- sanalla, vaan oli valittava maskuliininen logos- sana.
Hyviä käännöksiä ja vähän huonompiakin.
Tässä kohtaa koen aiheelliseksi mainita jotakin Raamattu kansalle Oy:n uuden Uuden testamentin käännöksen ansioista. Kohdan Joh.1:1 tämä uusi käännös kääntää seuraavasti:
Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.
Samalla sivulla on kuitenkin näkyvissä jakeen 18 käännös, joka kuuluu:
Jumalaa ei ole kukaan milloinkaan nähnyt. Ainosyntyinen Jumala, joka on Isän rinnalla, on hänet ilmoittanut.
Tämä käännös on alkuperäisen kreikankielisen tekstin mukainen, ja antanee näin lukijalle eväitä tulkita luvun ensimmäinenkin jae oikein.
Ansiollisena on mainittava myös käännöksen uskollisuus alkutekstille Kol. 1:15 kohdassa, joka kuuluu:
Hän on näkymättömän Jumalan kuva, koko luomakunnan esikoinen.
Käännös on alkutekstille uskollinen käännös sanoista: "hoos estin eikoon tuu Theuu tuu aoratuu, proototokos paasees ktiseoos.” Kääntäjät eivät siis ole lähteneet muuttamaan tekstiä, lisäämällä tekstiin sanan "ennen", kuten kaikki suomenkieliset kirkkoraamatut ovat tehneet.
Jo vuoden 1776 kirkkoraamattu sanoo:
"Joka näkymättömän Jumalan kuva on, esikoinen ennen kaikkia luontokappaleita."
Vuoden 1938 kirkkoraamattu on muuttanut kohdan kuuluvaksi:
"Ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa."
Nykyinen taas muuttaa: "Hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt."
Nämä muutetut tekstit pyrkivät lisäämällä sanan "ennen" antamaan lukijalle sen kuvan, kuinka alkuteksti muka eristäisi ja erottaisi pre-eksistenttisen Herramme Jeesuksen luomakunnasta. Sanan lisäämistä on puolusteltu tekstin jatkolla, joka selittää, että "Hänessä luotiin kaikki..." jne. Kuitenkaan sanan lisääminen ei ole puolusteltavissa jatkon tekstillä, sillä silloin jakeen 15 alkuperäinen viesti vääristyy.
Tässä kohtaa on aihetta lainata esperantonkielistä Raamattua, nimeltään La Sankta Biblio. Tälle kielelle voidaan näet kääntää tarkemmin kuin millekään muulle kielelle. Tällä kielellä Kol. 1:15 kuuluu sanojen alisella käännökselläni varustettuna:
Li estas bildo de la nevidebla Dio, la unuenaskito
Hän on kuva näkymättömän Jumalan, esikoinen
inter la tuta kreitaro;
joukossa koko(naisen) luomakunnan;
On erittäin merkittävää, että tämä esperantokielinen käännös käyttää tekstissään prepositiota "inter", jolla on kaksi merkitystä: 1) "välissä" 2) "joukossa". Tässä kohtaa "inter" preposition merkitys on ilman epäilystä "joukossa", ja tätä prepositiota käyttämällä esperantokielinen käännös tahtoo viestittää sitä, että Hän, jonka tekstissä kerrotaan olevan näkymättömän Jumalan kuva, on samalla myös koko luomakunnan joukossa esikoinen, eli itsekin luomakuntaan kuuluva.
Raamattu Kansalle Oy:n käännökseen palatakseni, on käännöksen uskollisuutta kiitettävä myös Ilm. 3:14 kohdalla. Tässäkin käännös on siis uskollinen alkutekstille:
”Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: `Näin sanoo Aamen, uskollinen ja totuudellinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku`. ”
Sen sijaan tohtori Uuras Saarnivaaran "Jumalan kansan Raamattu" on lähtenyt tässä Ilmestyskirjan kohdassa hakoteille, eksyen selittämään sitä muutetun Kol.1:15 pohjalta. Niinpä Saarnivaara on tehnytkin tässä Ilm. 3:14 kohdassa "Jumalan luomakunnan alusta" "Jumalan luomakunnan alkajan", ja tämähän on tosiasiassa tekstin sisällön muuttamista.
Ei näet ole epäselvyyttä siitä, että kumpikin kohta, sekä Kol.1:15 että Ilm.3:14 pohjautuvat alkukristittyjen käyttämään Raamattuun, nimittäin kreikankieliseen Septuagintaan, jossa Sananlaskujen kirjan 8 luvun jakeessa 22 käytetään kiistatta kreikankielistä "luoda"- verbiä, ja jossa tekstissä Jeesus pre-eksistenttisessä olomuodossaan sanoo: "Herra (=JHWH) loi minut teittensä esikoiseksi, töitään varten."
Koen innoitusta käsitellä vielä yhtä Uuden testamentin kohtaa tässä yhteydessä. Tämä kohta on 2 Kor. 5:19 ja osoittaa oivallisesti, miten Uuden testamentin käännökset, jopa alkukielen lauseiden kirjaimelliset käännökset, saattavat johtaa lukijansa harhaan, kun niitä käytetään yhteydestään irrotettuina. Entisen vuoden -38 kirkkoraamatun käännöksen mukaan 2 Kor.5:19 kuuluu:
”Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan”.
Kuinka monesti olenkaan kuullut tätä jaetta käytetyn yhteydestään irrotettuna, myös Jeesuksen jumaluuden todistukseksi. Tällöin ei tulla ajatelleeksi, että sanonta "Jumala oli Kristuksessa" merkitsee aivan muuta kuin sanoa: "Jeesus on Jumala." Sanonnalla "Jumala oli Kristuksessa" tarkoitetaan tosiasiassa sitä, että Isä Jumala oli Kristuksessa jotakin tekemässä. Lisäksi on huomioitava, että teksti ei sano "Jumala on Kristuksessa", vaan "Jumala oli", eli siis menneessä aikamuodossa, menneisyydessä.
Nykyisestä kirkkoraamatusta sen sijaan luemme:
”Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan; meille hän uskoi sovituksen sanan”.
Nyt ei enää käännetä että "Jumala oli Kristuksessa, ja..." teki sitten aivan kuin eri asiana sovinnon, vaan mennään suoraan sovinnon tekemiseen, kääntäen "Jumala itse teki sovinnon Kristuksessa", jne. Kun kreikan alkukielestä tällä kohtaa löytyvät viisi peräkkäistä sanaa: "hoos","hoti,"Theos","een","Khristoo", jotka sanatarkasti merkitsevät: "Sillä Jumala oli Kristuksessa", onko siis nykyinen kirkkoraamattu tällä kohtaa väärä käännös, kun se ei mainitse erikseen Jumalan olemisesta Kristuksessa?
Tosin, kun uusi kirkkoraamattu sanoo Jumalan itse tehneen Kristuksessa sovinnon, edellyttäähän tämäkin Jumalan olemista Kristuksessa sovintoa tekemässä, vaikka hiukan peitetymmässä muodossa.
Voimme siis kärjistää ja vaikkapa lainata Uutta testamenttia nykysuomeksi, ja kysyä sitten uudelleen käännöksen oikeutusta. Tämä käännös kuuluu:
”Jumala itse teki Kristuksen kuolemassa sovinnon maailman kanssa eikä vaatinut ihmisiä tilille heidän synneistään. Sanoman sovinnosta hän uskoi meidän levitettäväksemme.”
Kun tämä käännös ei puhu mitään Jumalan olemisesta Kristuksessa, onko se siis väärä, kun se ainoastaan toteaa, että "Jumala itse teki Kristuksen kuolemassa sovinnon..." ? Itse asiassa eräs merkittävä kreikan alkutekstin käännösversio, eli nykykreikankielinen "Metaglottisi tis Kenis Diathikis" kääntää jakeen melkein samoin: "...o Theos itan mesa sto Khristo simfilionontas ton kosmo me ton eafto tu... = …Jumala oli Kristuksessa sovittamassa maailman itsensä kanssa,..." Toinen merkittävä nykykreikankielinen käännös, "Uusi testamentti, tutkistelun ja elämän käsikirja" (i Keni Diathiki, enghiridio meletis ke zois) kääntää hiukan toisin: ”Afto simeeni pos o Theos itan ekinos, pu, sto prosopo tu Khtistu, simfilione ton kosmo mazi tu,...” Käännettynä: ”Tämä merkitsee että Jumala oli hän, joka Kristuksen persoonassa, sovitti maailman itsensä kanssa,... ”
Tosiasiassa yhdestäkään edellä esittämistäni vaihtoehtoisista käännöksistä ei ilmene sitä käännösvaihtoehtoa, joka on mielestäni parhain ja tarkin. Kreikan "en" prepositiolla on näet paitsi sisä- ja ulko-olennollinen merkitys, myös merkitykset: `kesken`, `aikana´, `avulla´. Koko 2 Kor.5:19 jae kuuluu alkutekstin mukaan seuraavasti:
”hoos hoti Theos een en Khristoo kosmon katallassoon heautoo, mee logidzoomenos autois ta paraptoomata autoon, kai themenos en heemiin ton logon tees katallagees.”
Kreikan "en" preposition edellä luettelemani merkitysvaihtoehdot huomioonottaen teksti voitaisiin kääntää myös seuraavasti:
”Sillä Jumala oli Kristuksen avulla sovittamassa maailman itsensä kanssa, ollen lukematta heille heidän rikkomuksiaan, ja uskoen meille sovituksen sanan.”
Itse asiassa toinen vaihtoehto edellä esittämälleni on:
”Sillä Jumala oli Kristuksen kanssa sovittamassa maailman itselleen, ollen lukematta heille heidän rikkomuksiaan, ja uskoen meille sovituksen sanan.”
Tietysti on vielä tämä perinteinen vaihtoehto:
”Sillä Jumala oli Kristuksessa sovittamassa maailman itsensä kanssa, ollen lukematta heille heidän rikkomuksiaan, ja uskoen meille sovituksen sanan.”
Tässäkin vaihtoehdossa tekstin korostama merkitys on, että Jumala oli Kristuksessa sovittamassa maailman, ei se, että Jumala oli muussa merkityksessä Kristuksessa., vaikka kyllähän hän sitäkin oli.
Itse asiassa minulla on vahva peruste tehdä selvä valinta edellä esittämieni käännösvaihtoehtojen välillä. Tämä peruste on uuskreikan katharevusa- kielisestä noin 180 vuotta sitten tehdystä käännöksestä vuonna 1995 ilmestynyt uusi Nykykreikan dimotiki- kielinen tekstilaitos, josta löytyy 2 Kor.5:19 todennäköisesti parhain käännös. Katharevusa- kielisen käännöksen teki noin 180 vuotta sitten Neofitos Vamva, ja tässä käännöksessään hän käytti samaa "en"- prepositiota mitä tekstin alkukielikin käyttää. Tässä käännöksestä ei siis selviä, mikä merkitys "en"- prepositiolla tässä kohdassa on.
Edellä mainitun dimotiki- käännöksen käänsi kreikan nykykielelle Spiros Filos, ja tämän käännöksen arvovaltainen teksti kuuluu 2 Kor. 5:19 jakeessa seuraavasti:
”Dilavi, oti o Theos itan pu simfilione ton kosmo me ton
Nimittäin, että Jumala oli joka sovitti maailman itsensä
eaftu tu, diamesu tu Khristu, mi logariazontas saftus
kanssa, Kristuksen kautta, eikä lue heille
ta ptesmata tu: ke empistefthike se mas ton logo tis simfiliosis.
heidän rikkomuksiaan: ja hän uskoi meille sovituksen sanan.”
Tämän käännöksen teksti käyttää alkukielessä ja Vamvan käännöksessä esiintyvät "en Khristoo"- ilmaisun sijasta sanoja "diamesu tu Khristu", merkiten "Kristuksen kautta" ja näistä sanoista on vielä viittaus tekstilaitoksen selitysosaan, jossa käännettynä suomeksi lukee:
”Alkuperäisen tekstin lauseoppi on: "Jumala oli...sovittavana itsensä kanssa", ja jopa kestävän ajan muodossa. Ilmaisu "en Kristoo" =`Kristuksessa` paljastaa, mikä oli väline. Nimittäin Jumala sovitti maailman itsensä kanssa Kristuksen kautta. ”
Tosiasiassa edellä lainaamani nykykreikankielisen tekstilaitoksen käännösratkaisu on ollut tunnettu myös Suomen raamattuoppineille, vaikka he eivät uuden kirkkoraamatun käännöksessään olekaan ratkaisua noudattaneet. Rafael Gyllenberg näet kirjoitti Korinttolaiskirjeet - teoksessaan (sivulla 223), selittäessään 2 Kor.5:19 kohtaa, seuraavasti:
”Tässä ja seuraavissa jakeissa Paavali kertaa ja selventää edellisen jakeen sisältöä. Kristuksen sovitustyö ei ollut hänen omaa työtään, vaan Jumalan armopäätöksen toteuttamista. Tämä on tarkoitus riippumatta siitä, suomentaako lauseen kuten KR vai, kuten useimmat uusimmista selittäjistä: "Sillä Jumala (oli se, joka) sovitti Kristuksessa ( en khristoo = dia Khristuu) maailman (=ihmiskunnan) itsensä kanssa”.
Nikolainen puolestaan kirjoitti "Avaa Uusi testamentti"- sarjansa "Korinttolaiskirjeet" - osassa (sivulla 174), selittäessään jakeita 18-19, seuraavaa:
”Paavalin kreikankielisen tekstin kirjaimelliset käännökset: "Kristuksen kautta", "Kristuksessa" (näin KR) tarkoittavat samaa Kristukselle tullutta välitystehtävää, joka myös voidaan suomeksi sanoa (näin RKK). Jälkimmäinen kohta (5:19) tosin voitaisiin ilmaista myös sanoilla "Kristuksen kuolemassa", sillä nimenomaan Paavali on korostanut Kristuksen kuolemaa sovinnonteon "paikkana"; onhan evankeliumikin puhetta "rististä".”
Lopuksi parin käännösehdotukseni perustelu.
Juutalaisuudessa lausutaan usein "nimi". hebreaksi "hashem", kun puhutaan Luojasta. Toinen nimitys Luojalle on "taivas", "shaamajim". "Jumalan valtakunta"- käsitteen vastineena rabbeilla esiintyy "taivasten valtakunta", "malkhut shaamajim", ja `taivasten valtakunta`- nimitystä Jumalan valtakunnasta puhuttaessa käytetään joissakin kohtaa myös Uudessa testamentissa. Epäsuorat ja muunnetut nimitykset johtuvat kunnioituksesta Jumalaa ja Hänen nimeään kohtaan. Epäsuorien ja muunnettujen nimitysten avulla pyritään noudattamaan käskyä (2 Moos.20:7) olla turhaan lausumatta Jumalan nimeä. Jumalan tahdon mukaan elämisestä käytetään juutalaisuudessa sanontaa: "pyhittää Hänen nimensä." Tämä Isän Jumalan nimen pyhittäminen on tullut kaikille kristityillekin tutuksi Herramme Jeesuksen oppilailleen opettamasta "Isä meidän" - rukouksesta (Matt.6:9). Entä, mikä sitten on se nimi, mikä juutalaisten kuten myös kristittyjenkin pitäisi pyhittää, ja jonka nimen turhaan lausumista tulee välttää? Juutalaisuuden mukaan ei ole mitään epäselvää siinä, että tämä koskee Raamatun käyttämää Jumalaa tarkoittavaa "tetragrammia" (= nelikirjaimista nimeä), joka kirjoitetaan latinalaisittain kirjaimilla JHWH. Toisen temppelin aikana papit lausuivat tetragrammin alkuperäisessä muodossaan ainoastaan temppelissä pidetyn jumalanpalveluksen tietyissä kohdissa. Koska vain erityisen hurskaat uskalsivat lausua tetragrammin yksityisissä kulttitoimituksissaan temppelin ulkopuolella, katosi juutalaisuudenkin keskuudesta lopulta tieto siitä, miten tämä tetragrammi kuului oikein lausua. Juutalaisuuden keskuudessa oli tullut näet tavaksi, että hepreankielistä tekstiä luettaessa ja tetragrammin kohdalle saavuttaessa lausuttiin "Adonaj", eikä siis lausuttu ollenkaan itse tetragrammia.
Kun Raamatun hepreankielinen konsonanttiteksti varustettiin 800- luvulla vokaaleilla, merkittiin tetragrammi "adonaj"-sanan vokaalimerkeillä. Koska nämä vokaalimerkit olivat foneettisista syistä "e", "o" ja "a", niin kristityt, joilla oli 1500-luvulta lähtien rohkeutta lukea ja lausua tämä Jumalan nimi, lukivat ja lausuivat virheellisesti "Jehova", ja loivat samalla juutalaisuuden keskuudessa tuntemattoman nimen Jumalalle. Tämä virhe havaittiin 1800-luvulla tieteellisen teologian keskuudessa, ja pyrittiin korvaamaan toisella lukutavalla: nyt luettiin ja lausuttiin "Jahve". Tämäkin lukutapa on kuitenkin juutalaisuuden tulkinnan mukaan vähintäänkin kyseenalainen. Sitä on kuitenkin viime aikoina käytetty monissa kristittyjen Raamatuissa niissä kohdissa, joissa heprean tekstissä esiintyy tetragrammi, jonka tetragrammin latinankieliset kirjainvastineet ovat "JHWH". Näin kristityt löytävät juutalaisuuden mukaan edelleen sekä itselleen että juutalaisille vieraan Jumalan Raamatuistaan.
Juutalaisissa Raamatuissa tetragrammi on enimmäkseen käännetty sanalla "Ikuinen", sillä laajimmalle levinnyt tetragrammin käsittämistapa ottaa lähtökohdakseen heprean verbin "haajaa" = "olla", "olla olemassa", josta edelleen johdetut merkitykset: "olla katoamaton", "olla ikuinen", silloin kun on puhe Jumalasta. Tässä kohtaa on syytä mainita, että myös eräs kristittyjen englanninkielinen Raamattu, nimittäin "The Moffatt translation of the Bible" on kääntänyt tetragrammin englanninkielisellä "Ikuinen" vastineella: "the Eternal".
Juutalaisuus näkee tetragrammista yhteyden kohdan 2 Moos.3:14 ilmaisuun: "Sano heille: `Ehjee lähetti minut`." "Ehjee" merkitsee: "Minä olen oleva". Olemista selitetään tarkemmin (2 Moos. 3:12): "Minä olen sinun kanssasi". Täten 2 Moos. 3:14 virke: "Ehjee asher Ehjee" merkitsee: "Minä tulen olemaan sellainen kuin tulen olemaan" , tai: "...jona minä tulen olemaan".
Tetragrammi "JHWH" on juutalaisen käsityksen mukaan täydennys nimitykseen "Elohim", jolla on useita merkityksiä, esimerkiksi: "jumaluus" ja "tuomari". Nimeen "Elohim" liittyy erilaisia lähimuotoja, kuten "El" (Jumala), ja pidennetty muoto "Eloah", joka muistuttaa arabiankielistä Jumalan nimeä "Allah". "Elohim" on joko nimen todellinen tai näennäinen monikkomuoto. Monikkomuodot voivat olla myös lajin määrityksiä, kuten "majim" (vesi) ja "shaamajim" (taivas).
On lisäksi todisteita siitä (ja siten vastaansanomattoman selvää) että kreikankielisen Vanhan testamentin eli Septuagintan kääntäjät, siirsivät tetragrammin sellaisenaan, eli hepreankielisin kirjaimin "jood", "hee", "vaav", "hee" Septuagintan kreikankieliseen tekstiin. Vasta alkukristillisyyttä seuraavien vuosisatojen aikana Septuagintassa esiintynyt hepreankielinen tetragrammi poistettiin ja korvattiin kreikankielisellä `Kyyrios´ - sanalla.
On näin ollen ilmeistä, että apostolit, jotka alkoivat levittää evankeliumia kreikan kielellä myös niin sanottujen pakanakansojen keskuuteen, käyttivät Raamattunaan Septuagintaa joka sisälsi hepreankielisen tetragrammin.
Apostolit olivat kuitenkin juutalaisia, ja näin ollen olivat sisäistäneet juutalaisuudessa esiintyneen yleisen varovaisuuden tetragrammin lausumisen välttämiseksi. Tästä syystä he jättivät tetragrammin pois myös kreikankielisistä Uuden testamentin kirjoituksistaan.
Edellä tutkitun valossa olisi ilmeisen perusteltua kääntää hepreankielinen monikollinen "Elohim" -nimi sanalla "jumaluus". Samoin olisi ilmeisen perusteltua kääntää hepreankielinen tetragrammi "JHWH" vastineella "Ikuinen" myös suomenkielisiin Raamattuihin.
Raimo Poutiainen
Siirry seuraavaan tekstiin: ”http://koti.mbnet.fi/rape1941/eusebius.htm ”