Voiko homoseksuaalisuus olla kristillisesti hyväksyttävää?
Mietteitä tästä aiheesta, eräänä jouluaattona käydyn keskustelun pohjalta, koskien Raamatun opetusta ja kirkon asennetta lesbo- ja homoparien nostattamiin kysymyksiin.
Avainkysymys tähänkin aiheeseen mielestäni on: `Onko Jumalaa olemassa?´
Eräs kristillinen dogmatiikkakin näet myöntää:
Jos ei olisi olemassa Jumalaa, silloin emme tietenkään olisi tilivelvollisia hänelle, ja voisimme elää niin kuin itse haluamme.”
Dogmatiikka ei käytä ilmaisua `ole´ vaan ilmaisua `olisi´. Näin se ei millään tavalla halua jättää edes tilaa epäilykselle Jumalan olemassaolosta.
Koska tosi kristityille onkin selviö, että Jumala on olemassa, heille on myös selviö, että Jumala on ilmoittanut ihmisille ohjeensa siitä miten ihmisten tulee elää, jos he näet parannusta tehden aikovat alkaa elämään Jumalan mielen mukaan.
Raamattu on kristityille `kaanon´, mittakeppi ja ohjesääntö eli pyhien kirjoitusten kokoelma, sisältäen kristillisen uskon mukaan jumalallisen ilmoituksen Jumalan tahdosta, koskien myös ihmisten elämänlaatua.
Kristillisen seurakunnan tehtäväksi onkin annettu levittää hyvä sanoma Herramme Jeesuksen sovitustyöstä kaikkeen maailmaan. Tämän ohessa tietenkin Jumalan tahtokin ihmisten elämän suhteen ilmoitetaan niille, jotka suostuvat ottamaan sovitussanoman vastaan.
Jumala tekee näet (Paavalin sanoja lainatakseni) evankeliumin julistajien kautta tiettäväksi seuraavaa:
…Jumala käskee kaikkien ihmisten kaikkialla muuttamaan mielensä, koska hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maan piirin vanhurskaudessa ( = oikeudenmukaisesti) miehen kautta jonka hän on määrännyt, ja tarjoaa kaikille uskon hänen kuolleista herättämisensä kautta” (Apt.17: 30-31).
Käsketty mielenmuutos koskee nimenomaan sitä seikkaa, että kristityksi kääntyneen (tai kääntyvän) tulee vastedes ottaa Jumalan ilmoitettu tahto elämänsä laadussa huomioon.
Vanha testamentti kertoo, että Jumala ilmoitti tahtonsa jo aikaisemmin heprealaisille eli Israelin kansalle, jonka kansan hän otti yhteyteensä ja erotti erityisiin tarkoituksiinsa.
Kirjoitusten mukaan Jumala otti kantaa myös homoseksualismiin, kieltäen, että se missään olosuhteissa olisi Jumalan yhteydessä eläville ihmisille hyväksyttävää.
3 Mooses18:22 sisältää Mooseksen välittämän Jumalan mielipiteen `homosuhteesta´ kuuluen seuraavasti:
”Etkä saa maata miespuolisen kanssa samoin kuin makaat naisen kanssa. Se on inhottavaa.”
Kiellon rikkomista eli homosuhteeseen lankeamista tuli Jumalan määräyksestä seurata myös ankara rangaistus, kuten 3 Mooses 20:13 ilmoittaa:
”Ja kun mies makaa miespuolisen kanssa samoin kuin naisen kanssa maataan, he molemmat ovat tehneet sitä, mikä on inhottavaa. Heidät tulee ehdottomasti surmata. Heidän oma verensä on heidän päällään.”
Uuden testamentin opetuksiin siirtyessämme, löydämme Paavalin roomalaiskirjeestä ihmiskunnan historiaa valaisevan pitkän selostuksen 1: 18 – 32.
Tämän selostuksen mukaan ihmisten homoseksuaaliset taipumukset (jakeet 26 – 28) ovat seurausta siitä, että Jumala on jättänyt heidät häpeällisten sukupuolisten himojen valtaan siitä syystä, että heille ei kelvannut `pitää Jumalaa tietoisuudessaan´.
Jotkut Suomen papit saattavat olla sitä mieltä, että `kaikki pääsevät taivaaseen´. Vakavasti otettavan mielipiteen tästä asiasta lausuu julki apostoli Paavali, edellyttäen, että käsite `Jumalan valtakunta´ vastaa taivaaseen pääsyä.
Ensimmäisessä korinttilaiskirjeessään (6. 9 – 11) Paavali näet varoittaa vakavasti, etteivät suinkaan kaikki meistä uskoviksi ja kristityiksi tunnustautuvistakaan (puhumattakaan uskoviksi ja kristityiksi tunnustautumattomista) tule perimään Jumalan valtakuntaa:
”Mitä! Ettekö tiedä, etteivät epävanhurskaat peri Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät haureelliset, eivät epäjumalan palvelijat, eivät avion rikkojat, eivät luonnottomia tarkoituksia varten pidetyt miehet, eivät miehet jotka makaavat miesten kanssa, eivät varkaat, eivät ahneet, eivät juopot, eivät herjaajat eivätkä kiristäjät peri Jumalan valtakuntaa.”
Edellä lainatun (UM -) käännöksen monisanaisen (5 sanaa) ilmaisun `luonnottomia tarkoituksia varten pidetyt miehet´ vastineena on kreikan alkukielessä yksi ainoa monikossa esiintyvä sana `μαλακοι´, substantiivista `μαλακος´. Tämä sana on suomenkielisiin Raamattuihin yleensä käännetty hieman kaunistelevalla vastineella `velttiö´, ja kyllähän se adjektiivina tarkoittaakin `pehmeää´ ja `hienoa.´ Substantiivina sana kuitenkin tarkoittaa myös `passiivista homoseksuaalista miestä tai poikaa´, eli homoparista sitä yksilöä joka on partnerinsa aktin kohteena.
Heti perään Paavalin tekstissä, `μαλακοι´ - sanan perässä (vain `eikä´ eli `ουτε´ -sanan erottamana) esiintyy toinen monikollinen substantiivi `αρσενοκοιται´.
`Αρσενοκοιτης´ - substantiivi merkitsee puolestaan `miehen tai pojan kanssa makaavaa miestä´, eli siis aktiivista homoseksuaalia, siis homoparin sitä yksilöä joka suorittaa aktia. Yleensä se on käännetty suomenkielisiin Raamattuihin sanaksi `miehimys´.
Merkittävää on, että eräs monissa yksityiskohdissa tarkin (kirjahyllystäni löytyvä) Uuden testamentin (koinee -) kreikankielisestä alkukielestä tehty nykykreikankielinen käännös kääntää nämä kaksi peräkkäistä (`μαλακοι´ ja `αρσενοκοιται´) nimisanaa ilmaisuksi: ”…ουτε θηλυπρεπεις ομοφιλοφυτοι ουτε αρσενοκοιτες ομοφιλοφυτοι…”, merkiten sanatarkasti: ”… eivät naismaiset homoseksualistit eivätkä miespuoliset homoseksualistit…”
Kreikan `αρσενοκοιτης´ -sana johtuu sanoista `αρσην´ = mies, ja `κοιτη´ = vuode, merkiten `miehen kanssa makaavaa miestä´. Sen sijaan `θηλυπρεπης´ tarkoittaa `naismaisuutta´.
Kreikankielinen Uuden testamentin sanakirja antaa myös koinee - kreikan alkukieliselle `μαλακος´ - sanalle useampia merkityksiä kuin suomenkieliset Uuden testamentin sanakirjat. Näitä merkityksiä ovat: pehmeä, lempeä, hellä, hento, heikko, murea, kypsä, hillitön, masturboiva. Kaksi viimeksi mainittua merkitystä koskevat (sanakirjassa) nimenomaan kohdan 1. Kor. 6: 9. tekstiä.
Kristityille ja kristityiksi kääntyville lohdutukseksi (juuri tämän päivän ja tämän hetken tarpeeseen) täytynee lainata myös edellä lainatun (jakeissa 9 ja 10) Jumalan valtakuntaa perimättömien listan jatkokin, joka (siis jae 11) kuuluu:
`Ja kuitenkin jotkut teistä olivat sellaisia. Mutta teidät on pesty puhtaiksi, mutta teidät on pyhitetty, mutta teidät on julistettu vanhurskaiksi Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme hengellä.´
Olimme sellaisia mutta emme saisi enää olla, jos mielimme taivaan valtakunnan perijöitten joukkoon. Onhan meidät pesty puhtaiksi ja pyhitetty, kuten myös julistettu vanhurskaiksi eli Jumalan silmissä nuhteettomiksi.
Silti on terveellistä peilata tilannettamme valtakuntaa perimättömien listaan, ja etsiä uutta puhtaaksi pesemistä, pyhitystä ja vanhurskaaksi julistamista, jos siihen suinkin tarvetta ilmenee.
Paavali on kirjoittanut toisenkin listan valtakuntaa perimättömistä. Tämänkin listan meidän tulee ottaa peiliksemme. Siinä näet luetellaan sellaisia vähän henkisempiä valtakunnan perimisen esteitä, jotka jotkut meistä kristityiksi tunnustautuneista ovat ainakin ajoittain unohtaneet. Kohta kuuluu:
`Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat haureus, epäpuhtaus, irstaus, epäjumalanpalvelus, spiritismin harjoittaminen, vihollisuudet, riita, mustasukkaisuus, vihanpuuskat, kinastelut, jakaumat, lahkot, kateus, juopottelu, mässäilyt, ja muut näiden kaltaiset. Näistä varoitan teitä ennalta, samoin kuin olen jo ennalta varoittanut teitä, että ne, jotka harjoittavat sellaisia, eivät peri Jumalan valtakuntaa.´ (Gal.5: 19- 21).
Jatkossa Paavali kehottaa kristittyjä kantamaan `hengen hedelmää´ (jakeet 22 - 23) joka ilmenee rakkautena, ilona, rauhana, pitkämielisyytenä, huomaavaisuutena, hyvyytenä, uskona, lempeytenä sekä itsensä hillitsemisenä.
Otsikkomme aiheeseen palatakseni, totean, etteivät Raamatun tekstit alkuunkaan tue sellaisia olettamuksia, joiden mukaan joku perintönä saatu homoseksuaalisen taipumuksen toteuttaminen olisi jotenkin sallittavampaa kuin homoseksuaaliseen aktiin mukaan meneminen jostakin muusta syystä.
Tällaista erottelua Raamatun tekstit eivät tunne, vaan ne ovat `porsaanrei’iksi´ suunniteltuja teologien keksintöjä, tarkoituksena avartaa kaitaa tietä.
Kokonaan toinen asia onkin sitten se, mitä selityksiä biologinen ja lääketieteellinen nykytietämys mainitulle taipumukselle antaa. Tuskin tämä tietämys kuitenkaan missään vaiheessa antaa aihetta Raamatun tekstisisällön vääristelyyn, eli mainitun taipumuksen hyväksytyksi selittelyyn, selvien Raamatun tekstikohtien vastaisesti. Reilumpaa on tunnustaa, ettei pidä määrättyjä Raamatun tekstikohtia ohjeellisina, kuin vääristellä niiden sisältö ja ilmiselvä merkitys.
Olisikin reilusti tunnustettava, että mainitun taipumuksen aktiivinen jatkuva toteuttaminen johtaa Raamatun opetuksen mukaan asianomaisen kohdalla Jumalan valtakunnasta osattomaksi jäämiseen.
Toisaalta mainitun taipumuksen toteuttaminen on vain yksi Jumalan valtakunnan portit sulkeva synti. Portit sulkevia syntejä on muitakin, jopa meidän heteroiden mielestä paljon harmittomimpia ja jokapäiväisessä elämässä ilmeneviä.
Vasta Jumalan eteen jouduttuamme saamme sitten nähdä, miten meidän itse kunkin `syntisen´ käy. Olemme näet kaikki varmuudella kristittyinäkin syntisiä koko tämän maallisen vaelluksemme ajan, vaikka syntisyytemme laatu saattaa ilmetä toisistamme poikkeavasti.
Kaikille Ihmisille on heprealaiskirjeen mukaan määrätty, että heidän itse kunkin on kerran kuoltava, mutta vasta kuoleman jälkeen seuraa tuomio.
Heprealaiskirje jatkaa lohduttavasti:
”…samoin Kristuskin on kerran uhrattu, ottaakseen pois monien synnit, ja hän on toistamiseen ilmestyvä pelastukseksi niille jotka häntä odottavat.”
Raimo Poutiainen
*
RAITTIUSKYSYMYS RAAMATUN VALOSSA
Tässä tekstissä on tarkoitus tarkastella sitä, millaisiin näkemyksiin eri kristilliset vaikuttajat ovat päätyneet, ottaessaan kantaa raittiuskysymykseen Raamatun tekstien valottamalta pohjalta:
Edellä nimetty aihe on päivitetty seuraavan nimiseen tekstiin:
KRISTILLISEN RAITTIUSVAATIMUKSEN VELVOITTEEN TARKASTELUA, RAAMATUN JA KRISTILLISEN HISTORIAN VALOSSA
Tässä tekstissä on tarkoitus tarkastella sitä, millaisiin näkemyksiin eri kristilliset vaikuttajat ovat aikojen saatossa päätyneet, ottaessaan kantaa kristillisen raittiusvaatimuksen velvoitteeseen, Raamatun tekstien valottamalta pohjalta:
Missionaarisen toiminnan päätehtäväksi on katsottu ja katsotaan edelleen yksilöiden voittaminen Kristukselle. Kristukselle kuulumisen sisältönä on "uskon kuuliaisuus" Kristuksen tahdolle kaikilla elämän alueilla, myös raittiuskysymyksen suhteen. Tältä kannalta on tärkeää selvittää ja ottaa huomioon, mikä on Raamatussa ja varsinkin Uuden testamentin kirjoituksissa ilmenevä kanta tähän kysymykseen.
Eri uskonnot eri maissa vaikuttavat selvästi alkoholin kulutuksen määrään, ja yleensä alkoholiin suhtautumiseen. Esimerkiksi jyrkän kielteisesti alkoholiin suhtautuvissa islamilaisissa maissa tämän aineen käyttö on vähäistä. Sen sijaan juutalaisuus, jonka sisällä kristillisyys syntyi, ei ole suhtautunut alkoholia sisältäviin juomiin jyrkän kielteisesti, ei myöskään Jeesus eikä alkuaikojen seurakunta.
Myöhemmin kristillisyyden valtauoma omaksui kohtuullisen käytön tavat. Alkuaan vain eräät lahkoiksi nimitetyt suunnat korostivat täysraittiutta. Kun kirkon valtauoma vierasti näiden suuntien monia opinkäsitysten kohtia, se harhaoppisuuden nimissä hylkäsi myös heidän raittiusaatteensa.
Luterilainen uskonpuhdistus ei myöskään suhtautunut selvän kielteisesti alkoholijuomiin. Kristillinen raittiusihanne syntyi sen sijaan reformoidun liikkeen piiriin, erottautuen siellä sisällöltään kahdeksi toisistaan eroavaksi ajatteluksi.
Jyrkempi linja tuomitsi alkoholin käytön ja tarjoamisen synniksi. Jopa valtio yritettiin tällä tavoin "kristillistää" kieltolakihenkisellä ajattelulla. Lievempi suunta ei pitänyt viinaa itseään tuomittavana, vaan sen, että ihmiset käyttivät sitä väärin.
Lievemmänkin linjan keskuuteen nousi kuitenkin oppositioryhmiä, jotka korostivat kaikkien kristittyjen velvollisuutta pidättäytyä alkoholijuomien nauttimisesta, tueksi heikoille, liikakäytön viettelykseen alttiille lähimmäisille.
Kirkkojen Maailmanneuvoston ja Maailman Kristillisen Raittiusliikkeen yhteisesti v. 1966 muotoilema julkilausuma osoitti käsitysten eroavan tälläkin vuosisadalla. Toiset löysivät teologisia perusteita käytön karttamiselle, toiset sen sallimiselle. Kolmansien mukaan käytön rajoitukset olivat lainomaisuutta, joka vaikeutti kypsän vastuuntuntoisen persoonallisuuden kehittymistä. Neljäs ryhmä vastusti vapauden sallimista, koska siihen sisältyy kyvyttömyys ymmärtää vastuutamme heikoista veljistä, jotka ovat riippuvaisia meidän esimerkistämme.
Näyttää myös ilmeisen selvältä, että se kulttuuriympäristö jossa kristitty elää, vaikuttaa muokkaavasti hänen omaksumiinsa käsityksiin alkoholijuomien käytön luvallisuudesta tai luvattomuudesta.
Kun Välimeren maissa on jo vuosituhansien takaa totuttu käyttämään viiniä ruokajuomana, tämä tottumus vaikuttaa muuhunkin käyttöön ja käsityksiin kristittyjenkin keskuudessa.
Ottakaamme esimerkiksi tunnetun ja tunnustetun messiaanisen juutalaisen kristityn, Moshe Immanuel Ben-Meir:in esittämä näkemys kirjasta: "Efesolaiskirjeen sanoma."
Kirjan luvussa "Ylensyöminen ja juominen" hän kirjoitti:
"Jumalan lapsia varoitetaan ylensyömisestä ja -juomisesta. `Älkää juopuko viinistä´ (5:18). Tämä ei merkitse ehdotonta raittiutta. Kirjoituksissa ei ole mitään viinin tai alkoholipitoisten juomien nauttimista vastaan. `Viini ilahduttaa sydämen´ (Ps.104): Ei ole mitään parempaa auringon alla kuin syödä ja iloita (Saarn.8:15, 2:24, 3:13). Pyhässä Toorassa Israelia neuvotaan ostamaan raavaita ja vasikoita, viiniä ja olutta ja muita herkkuja, syömään, juomaan ja iloitsemaan JHWH:n edessä Jerusalemissa perhekunnittain (5 Moos.14:25-26). Lihan syömistä ja alkoholipitoisten juomien nauttimista ei ole kielletty, eivätkä ne ole syntiä. Ne tulevat synniksi kun ylensyödään ja ylenjuodaan. Messias itse ei ollut raittiusmies. Hän söi ja joi (Matt. 11:18-19). Juopumus on pakanain helmasynti. Ehkäpä olisi parempi heille, jos heistä tulisi ehdottoman raittiita. ...”
`Täyttykää Jumalan Pyhällä Hengellä`(18b). Pyhällä Hengellä täyttyminen on samanlaista kuin viinin vaikutus. Kun 120 juutalaista täytettiin Pyhällä Hengellä yläsalissa Jerusalemissa tuona merkittävänä helluntaipäivänä, he käyttäytyivät kuin juopuneet. Ihmiset jotka kerääntyivät katsomaan näkyä, pitivät heitä humalaisina ja huomauttivat että `he ovat täynnä makeata viiniä´ (Apt.2:13).”
”Valmistuessaan rukoukseen juovat hassidi- juutalaiset lasin viiniä tai pikarin jotain väkevää, jotta voisivat palvella Herraa ilolla. Juoma on heille Hengen symboli."
Näin siis edellä Moshe Immanuel Ben-Meir.
Englannissa on myös pitkät perinteet viinien käytöstä kulttuurijuomana, varsinkin aateliston ja sivistyneistön parissa. Niinpä tämä näyttää heijastuvan myös eräitten sikäläisten kristillisten kirkkojen ja suuntien suhtautumistapaan, alkoholipitoisten juomien ollessa kyseessä. Niinpä tunnettu ja tunnistettu kristitty kirjailija C. S. Lewis kirjoitti kirjaansa "Tätä on kristinusko", sivuille 79-80 seuraavaa:
"On erehdys luulla, että kaikkien kristittyjen pitäisi olla absolutisteja. Muhamettilaisuus, ei kristinusko, kieltää alkoholin käytön kokonaan. Tietysti voi olla joskus jonkun kristityn - tai kaikkienkin kristittyjen - velvollisuus pidättäytyä väkijuomien käytöstä, joko siksi, ettei hän itse osaa käyttää alkoholia, sortumatta juomaan liikaa, tai siksi, että hän haluaa antaa säästyvät rahat köyhille, tai siksi, että hänen ympärillään on juopotteluun taipuvaisia lähimmäisiä, joita hän ei saa viekoitella esimerkillään. Mutta hän pidättäytyy silloin jonkun pätevän syyn takia sellaisesta, mitä hän ei sinänsä tuomitse, vaan suo mielellään toisille. Tietyntyyppiset huonot ihmiset tuntee muun muassa siitä, etteivät he osaa luopua mistään, vaatimatta kaikkia muitakin luopumaan siitä. Kristitty ei tee niin. Kristitty voi nähdä aiheelliseksi luopua eri syistä monistakin asioista - avioliitosta tai liharuoista tai oluen juonnista tai elokuvissa käymisestä: mutta jos hän alkaa väittää, että sellaiset asiat ovat sinänsä väärin, tai alkaa halveksia niitä, jotka harrastavat sellaista, silloin hän on mennyt harhaan."
Näin siis edellä C. S. Lewis.
On huomioitava, ettei kumpikaan edellä lainaamistani kristityistä kirjoittajista puolustele suinkaan liikajuomista eli juopumusta, vaan kumpikin tunnustaa sellaisen ilman muuta synniksi. Ainoa mitä he vastustavat, on täydellisen absolutismin vaatimus, ehdottomana uskonnollisena määräyksenä ja autuuden ehtona kristityille.
Kukaan todellinen kristitty tuskin kieltää sitä, että absolutismi on turvallisin ja paras vaihtoehto. Jos siitä sen sijaan tehdään kristittyjä erottava ehdoton sääntö, silloin ollaan syyllistymässä maailman alkeisoppien kaltaiseen säännösten muokkaamiseen (Kol.2:20-23).
Täällä Suomessa elämme aivan toisessa kulttuurissa, kuin etelän viinimaissa. Elämme myös toista aikaa, eli tislattujen alkoholijuomien väärinkäytön aikaa juopumistarkoituksessa. Viinin käyttäminen edes luonnonlääkkeenä ei ole meidän aikanamme tarpeellista, koska lääketiede on kehittänyt runsaan määrän parempia lääkkeitä eri tarkoituksiin.
Mitä tulee alkoholijuomien käyttöön juopumistarkoituksessa, niin Uuden testamentin kirjoitukset sanovat selvästi, etteivät juomarit tule perimään Jumalan valtakuntaa. Mitä tulee "juomarit" - sanan tulkintaan, siitä ei ole mahdollista tulkita irti edes juopottelua lievempää päihtymystä, koska kumpikaan ei saa raskauttaa uskovan sydäntä Luuk.21:34-35, kuten raamatunkäännöksemme uusi suomennos sanoo:
"Pitäkää varanne etteivät juopottelu ja päihtymys tai jokapäiväisen elämän huolet turruta teitä, niin että se päivä yllättää teidät niin kuin ansa. Sitä päivää ei vältä yksikään, joka maan päällä elää."
Kreikan alkutekstin mukaan jae 34 kuuluu sana sanalta tarkasti:
"Mutta ottakaa vaari itsestänne, etteivät teidän sydämenne koskaan kävisi raskaiksi päihtymyksessä ja juopottelussa ja ajallisissa huolissa, ja nousisi teidän päällenne tuo päivä äkkiarvaamatta, ..."
Kreikan alkukielessä on kaksi merkittävää sanaa: "hee kraipalee" ja " hee methee". Edellinen merkitsee: mässäilyä / elostelua / päihtymystä / kohtuuttomuutta. Se on muodostunut sanoista "kras" = "pää" ja verbistä " palloo" = "lyödä", merkiten siis päänpakotusta ja kohmeloa. Kreikkalainen raamattuoppinut N. Trempela on kääntänyt Uuden testamentin parafraasissaan tämän "hee kraipalee" - sanan "siveellisesti löyhäksi syömiseksi ja juomiseksi" (to asoton fagopoti), minkä suomenkielinen vastine olisi lähinnä "mässäily." Toinen sana "methee" merkitsee: juomista / ryyppäämistä / päihtymystä /juoppoutta / (monikossa:) juominkeja, tullen sanasta: "to methy" = viini."
On aiheellista ottaa vielä tähän tämän jakeen merkityksen vertailuun pari muutakin suomenkielistä käännöstä.
Aapeli Saarisalo käänsi: "Mutta ottakaa vaari itsestänne, ettei sydämiänne raskauta kohtuuttomuus ja juoppous..."
Uusi Testamentti Nykysuomeksi sanoo: "Pitäkää varanne, etteivät juhliminen ja juopottelu ja maalliset huolet saa teitä valtaansa..."
Asiallisin alkukielen ajatusta vastaava ja selittävä suomenkielinen käännös löytyy kuitenkin Uuden Maailman käännöksestä, joka sanoo:
"Mutta kiinnittäkää huomiota itseenne, ettei sydämenne koskaan rasittuisi liiasta syömisestä ja paljosta juomisesta ja elämän huolista, ja se päivä kohtaisi teidät äkkiä, samassa hetkessä kuin ansa."
Kuten jakeen tarkoitus ei ole ollut kieltää syömistä kokonaan, vaan liian syömisen eli mässäilyn, samoin jakeen tarkoitus ei ole ollut kieltää viinin nauttimista kokonaan, vaan paljon juomisen, eli päihtymyksen ja juopottelun.
Sama linja löytyy kaikkialta Uuden testamentin kirjoituksista. Kristitty Paavali kirjoitti kristityille tessalonikalaisille (1 Tes.5:7-8) Uuden käännöksen mukaan:
"Ne jotka nukkuvat, nukkuvat yöllä, ne jotka juovat, ovat juovuksissa yöllä. Mutta meidän jotka kuulumme päivälle on pysyttävä raittiina."
Tämän kohdan johdosta tohtori Uuras Saarnivaara kirjoitti "Korjaus ja selitysraamattuunsa" seuraavaa:
"Nykyään ajatellaan paljolti kirkollisissakin piireissä, että `kohtuullinen` ja `seurallinen` väkijuomien käyttö kuuluu kristilliseen vapauteen. Tällaiset ihmiset ovat pahimpia toisten juoppouden tielle viettelijöitä. Viini ja väkijuomien käyttö, ks, sel. Jh. 2:1-11. Paavali ei sano tässä (8) että kristittyjen tulee olla kohtuullisen raittiita. Kuten heidän on oltava kokonaan siveitä, heidän on oltava täysin raittiita, ei vain jossakin määrin. ... Ehdoton raittius on kristityn ainoa oikea elämäntapa tässä kohden."
Edellä viittaamansa kohdan (Joh.2:1-11) alaviitteeseen Saarnivaara kirjoitti:
"Kreikan sana `oinos´ merkitsee sekä käymätöntä rypälemehua että käynyttä alkoholipitoista viiniä. Häissä käytetty viini oli ilmeisesti alkoholipitoista, koskapa tarjoilun johtaja puhui siitä juopumisesta (2:10).
Raamatun mukaan juoppous on kadottavaa syntiä, ja se kieltää väkijuomien käytön juovutusjuomana:
`Viini on pilkkaaja, väkijuoma remunpitäjä; ei ole viisas kenkään, joka siitä hoipertelee´(Snl. 20: 1).
`Älä katsele viiniä, kuinka se punoittaa...lopulta se puree kuin käärme¨ (Snl.23:31-32).
`Voi niitä, jotka ovat urhoja viinin juonnissa´ (Js.5:22).
`Eivät juomarit saa periä Jumalan valtakuntaa´(1 Kor. 6:10)
`Älkää juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno´(Ef.5:18).
Raamattu hyväksyy ainoastaan vähän viinin käytön lääkkeenä:
`Antakaa väkevää juomaa (alkoholipitoista viiniä) menehtyvälle´ (Snl.31:6).
`Käytä vähän viiniä vatsasi tähden ja usein uudistuvien vaivojesi vuoksi´ (1 Tim.5:23).
Jatkon tekstissään Saarnivaara esitti jopa selvääkin selvempiä perättömiä väitteitä, kirjoittaessaan:
”Viinin käyttäminen lääkkeenä on oikeutettua vain lääkärin määräyksestä ja hänen ohjeensa mukaan. - Jeesus ei voinut muuttaa vettä alkoholipitoiseksi viiniksi, ja niin edistää juopottelua, joka on Jumalan valtakunnan ulkopuolelle sulkeva synti. Hän ei tullut edistämään syntielämää, vaan pelastamaan synnistä. Kaanaan häissä hän muutti veden rypälemehuksi, joka oli terveellistä juomaa. Häävieraille oli hyväksi saada alkoholipitoisen viinin jälkeen rypälemehua."
Näin siis Saarnivaara.
Ef. 5:18 mukaan viinistä juopuminen on asia "jossa on irstaus" (en hoo estin asootia). Sana "hee asootia" merkitsee, paitsi irstautta, myös ruokottomuutta, auttamatonta / onnetonta menoa. Sen pohjana on adjektiivi "asootos" = auttamaton / jota ei voi pelastaa."
Olisikohan siis Paavalin tarkoituksena ollut sanoa, että viiniä käyttävä henkilö pysyy tämän käyttönsä tähden kristillisen pelastuksen ulkopuolella?
Näin pitkälle menevää johtopäätöstä voimme tuskin tehdä. 1 Tim. 3:1-3:sta havaitsemme, että seurakunnan kaitsijalta eli paimenelta edellytettiin valintaa tehtäessä raittiutta. Myöskään seurakunnan diakoneiksi valittavat eivät saaneet olla "paljon viinin nauttijoita" (3:8).
Kun lisäksi Paavali neuvoo Tiitusta (Tiit.1:1-3) opettamaan vanhoja miehiä raittiuteen, ja vanhoja naisia siihen, etteivät olisi "paljon viinin orjia", ilmenee näistä seikoista, että seurakunnissa oli niitäkin, jotka eivät olleet raittiita ainakaan täysin. Eli, he eivät olleet absolutisteja.
Seurakunnissa oli siis niitäkin, jotka käyttivät viiniä toisia enemmän, pahimmissa tapauksissa jopa juovuksissa oloon asti (1 Kor.11:21).
Tällaiset olivat siis "paljon viini orjia", mutta heitä ei tämän tähden silti suinkaan seurakunnasta erotettu, vaan pyrittiin neuvomaan raittiuteen.
Jo käsitteet "paljon viinin orja" ja "paljon viinin nauttija" antavat ymmärtää, että sovinnaisuuden raja oli liukuva, eikä suinkaan mitalla lukkoon lyöty.
Saarnivaaran kannanotossa olikin sellainen tuntuma, että siinä oltiin syyllistymässä "älä tartu, älä maista, älä koske"- säännöksien määräämiseen (Kol. 2: 20 - 23).
Sääntömääräyksien oikeiksi todistaminen oli lisäksi Saarnivaaralle niin tärkeää, että hän oli valmis mieluummin tekemään Jeesuksesta jopa silmänkääntäjän ja narraajan, kuin tunnusti Jeesuksen tehneen vedestä aivan oikeata ja todellista, jopa siis ainakin lievästi alkoholipitoista viiniä.
Kyllähän Paavalikin myönsi, että ”on hyvä olla lihaa syömättä ja viiniä juomatta, ja karttaa sitä mistä veljesi pahentuu ja joutuu lankeemukseen" (Room. 14:21), mutta sehän on aivan toista kuin ehdottoman absolutismia vaativan säännöksen määrääminen, yksipuolisen Raamatun tekstien tulkinnan perusteella.
Ilman mitään lääkärin reseptiä Paavali kirjoitti Timoteukselle, joka oli siihen asti ollut raivoraitis vesimies: "Älä enää juo vain vettä, vaan käytä vähän viiniä..."
Jos viiniä voidaan käyttää vatsan tähden ja uudistuvien vaivojen vuoksi, toki sitä voidaan käyttää vähäisessä määrin muidenkin syitten takia.
*
Voitto Viron kirjassa "Totuuden Sanakirja" Viro vastasi erään kysyjän sinänsä aivan oikeutettuun ja aiheelliseen kysymykseen. Viron vastaus toi myös esiin mielestäni oikean asenteen koko kysymykseen. Kysymys kuului:
"Eikö ole aiheetonta vaatia ehdotonta raittiutta sellaisilta, jotka kykenevät olemaan itsensä herroja, eivätkä ole haitaksi toisille? Onhan Jumala luonut kaikki aineet, ja Jeesuskin teki viiniä ensimmäisenä ihmetyönään Kaanaan häissä. Eikö ole väärin että kristitty vaatii toista kieltäytymään sellaisesta, mikä ei ole hänen omaatuntoaan vastaan? Oman Herransa edessä jokainen seisoo tai kaatuu."
Viro vastasi:
"Olette oikeassa. Emme saakaan vaatia ehdotonta raittiutta toisilta, mutta vaatikaamme sitä vastuun ja rakkauden tähden itseltämme, sillä väkijuomat ovat suomalaisen kodin vihollinen numero 1. Väkijuomien väärinkäyttö tekee sen käytöstä yleensäkin vastenmielisen asian. Mutta me emme saa vaatia mitään toisilta. Vaatikaamme siis sitä enemmän vastuun syvää tajuamista itseltämme.
Kaanaan häiden jälkiselvitys on pitkällinen asia, niin pitkällinen, että on viisaampaa olla käyttämättä häissä viiniä, jotta sitä ei ehkä pohdittaisi vielä 2000 vuoden kuluttua.
Mutta Joh.2:10:n sanonta: `Kun juopuvat´, ei ilmaise, että Kaanaan häissä oltiin juopuneina. Se ilmaisee vain yleisen tavan. Sana olisi sitä paitsi voitu kääntää myös: `sitten kun ovat kylläisiä.´
Kun itämailla käytetään aina sekoitusta, jossa on yksi osa viiniä ja 4 osaa vettä, saisi olla poikkeuksellinen imaisijakin, ennen kuin kykenee niin laimeasta viinistä kiskomaan itseensä parin promillen humalan.
Mutta oli miten oli, eivät menneen ajan tavat ja toisen sosiaalisen ympäristön käytäntö voi olla meille minään esimerkkinä. Lisäksi kukaan meistä ei voi mennä takaamaan mitään herruudestaan, kun toisena osapuolena on alkoholi. Tätä kysymystä ei ratkaista yksityisin raamatunlausein, erilaisin tulkinnoin eikä vivahtein. Ratkaisevaa on meidän käsityksemme vastuusta ja rakkaudesta. Kysykäämme sitä itseltämme, vaatimatta mitään muilta. Ehkä hänkin sitten, kenenkään pakottamana on valmis kysymään itseltään."
Näin siis edellä Voitto Viro.
*
Alkoholijuomien käyttö (huumeista puhumattakaan) on todella vaarallinen asia, sillä monet lähimmäisemme ovat tuhonneet ja tulevat edelleen tuhoamaan näillä juomilla elämänsä, ja monissa tapauksissa toistenkin elämän.
Siksi kristityille on todella suotavaa pysyä niistä erossa, ja pyrkiä olemaan lähimmäisillensä hyvinä esimerkkeinä eli absolutisteina.
On siksi myös täysin oikein, että monet eri kristillisiksi seurakunniksi järjestäytyneet kristilliset ryhmittymät edellyttävät toisiltakin samaan kristilliseen järjestöön kuuluvilta samaa asennetta, jos kerran sama asenne on kyseiseen järjestöön kuulumisen ehtona.
Jos he sen sijaan, edellä mainitun lisäksi alkavat velkomaan järjestönsä ulkopuolilta, eli tähän kysymykseen toisen näkökannan omaksuneilta kristityiltä ehdotonta absolutismia, ja tuomitsemaan heitä siitä, että he eivät noudata heidän esimerkkiään, he asennoituvat silloin varmuudella väärin.
Yksilöt voivat näet tehdä omantuntonsa ratkaisut vain oman omantuntonsa, eivät sen sijaan toisten, eivät kristittyjen sen enempää kuin ei-kristittyjenkään omientuntojen puolesta. Kristillisiin järjestöihin kuuluvat voivat hekin tehdä yhteiset omantuntonsa ratkaisut vain heihin kuuluvien, eivät sen sijaan heidän joukkoonsa kuulumattomien ulkopuolisten puolesta.
Apostoli Paavalin eräille aikansa kristityille esittämä kysymys kuuluikin:
”Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet maailman alkeisopeista, minkä tähden te, ikään kuin eläisitte maailmassa, alistutte säännöksiin: `älä tartu´, `älä maista´, `älä koske` - mikä kaikki on katoamista varten käyttämisen kautta - ihmisten käskyjen ja oppien mukaan. Tällä kaikella tosin on viisauden muoto itse valitussa palveluksessa ja nöyryydessä ja ruumiin säästämättömyydessä; mutta se on ilman mitään arvoa, lihan tyydyttämiseksi.” (Kol. 2:20-23).
Uusi kirkkoraamattu sanoo saman asian seuraavasti:
”Jos kerran olette yhdessä Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkuvoimien ulottuvilta, miksi yhä käyttäydytte tämän maailman mukaisesti ja alistutte sellaisiin sääntöihin kuin. "älä tartu", "älä maista", "älä kosketa"? Tämä kaikkihan koskee sellaista, mikä käytön jälkeen häviää. Kysymys on vain ihmisten käskyistä ja opeista. Nämä omatekoista hurskautta, nöyryyden harjoitusta ja ruumiin kurittamista vaativat käskyt tosin näyttävät viisailta, mutta todellisuudessa ne ovat arvottomia ja tyydyttävät vain ihmisen ylpeyttä.”
Paavalin kysymys (vaikka se koski maistamisen osalta ruokailusäännöksiä) voidaan aivan oikeutetusti kohdistaa kyseenalaistamaan myös kaikille kristityille esitettävää ehdottoman raittiuden eli absolutismin vaatimuksen oikeutusta.
*
Jaakko Heinimäki kirjassaan ”Harrasta viiniä” kertoi:
”Kristinuskon haaroista erityisesti protestanttiseen kristillisyyteen pääsi pesiytymään ehdottoman raittiuden vaatimuksia. Paheellisuus ja synnillisyys on liitetty alkoholiin itseensä eikä sen väärinkäyttöön. Se näkyy esimerkiksi siinä, että on tapana puhua viinan kiroista, ei niinkään juoppouden kiroista. Ikään kuin alkoholi itsessään olisi pullotettua syntiä, ikään kuin vika olisikin alkoholissa eikä sen juojassa.
Raittius on vanhastaan ollut kristillinen perushyve, mutta sillä on tarkoitettu eri aikoina eri asioita. 1800- luvulle asti raittiudella tarkoitettiin kaikin puolin kohtuullista elämää.
Sitten tulivat raivoraittiusintoilijat, jotka omivat raittiuden käsitteen tarkoittamaan ehdotonta kieltäytymistä alkoholista. Ehkä olisi korkea aika vallata sana takaisin.
Vaikka absolutismille joissakin yksittäisissä tapauksissa on olemassa monia hyviä syitä (yksikin riittää), eivät yleistä absolutismia vaativat voi vedota Raamattuun, eivät Jeesukseen eivätkä Paavaliin.
Eivät he voi vedota Lutheriinkaan, joka tunnetusti ei lasiin sylkenyt, toisin kuin reformaation sveitsiläisen siiven edustajat. Hehän yrittivät Jean Calvinin (1509 - 1564) johdolla rakentaa Geneveen maanpäällisen Jumalan valtakunnan: tosiuskovaisten muodostama kaupunginraati sulki ilotalot, kaatoi viinat viemäriin ja takavarikoi pelikortit.
Heiltä oli jäänyt Raamatusta lukematta, että Jeesuksen mukaan taivaassakin virtaa viini: ”Totisesti: minä en enää maista viiniköynnöksen antia ennen kuin sinä päivänä, jona juon uutta viiniä Jumalan Valtakunnassa", hän sanoi kohotellessaan viimeisen kerran maljoja ystäviensä kanssa.
Luther oli enemmän olut- kuin viinimiehiä. Mutta maailman sitaattisanakirjoissa kulkee hänen nimissään muun muassa viiniä ylistävä lause: "Joka ei rakasta viiniä, laulua ja naisia, pysyy typeränä koko elämänsä ajan."
Uskonpuhdistuksen nimellä kulkevasta kirkon uudistuksesta hän tokaisi: "Minä ja Philippus (Melanchthon) otimme olutta ja Pyhä Henki hoiteli hommat".
Suomalaisessa kristillisyydessä vaikuttavat edelleen esimerkiksi Lars Levi Laestadiuksen (1800 - 1861) ja Henrik Renqvistin (1789 - 1866) kaltaisten herätysliikejohtajien jyrkän alkoholikielteiset ajatukset.
Toisaalta, heidän aikalaisensa körttipatriarkka Paavo Ruotsalainen (1777 - 1852) ei epäröinyt kaivaa viinapulloa taskustaan ja riehua ja rehvastella jopa humalatilaansa liioitellen, kun häntä rupesi raittiusintoilijoitten ulkokultaisuus harmittamaan.
Myös evankelisen herätysliikkeen isä Fredrik Gabriel Hedberg (181 1-1893) vastusti raittiusyhdistyksiä ja väitti niiden vain lietsovan tekopyhyyttä.
Jostakin syystä absolutismia ajanut raittiusliike löi itsensä Suomessa hyvin läpi 1800- luvun lopulla. Siihen eivät retkahtaneet pelkästään kirkonmiehet.
Työväenliikkeestäkin uudenlainen raittiusajattelu löysi hedelmällisen maaperän. Jo 1870- luvulla perustettiin Suomen teollisuuskaupungeissa innolla työväen juomalakkoseuroja.
Kaikki eivät katsoneet kehitystä hyvällä. Esimerkiksi sittemmin arkkipiispaksikin valittu Kuopion piispa Gustaf Johansson (1844 - 1930) otti uudenlaiseen raittiusintoiluun kantaa Kuopion pappeinkokouksessa vuonna 1885. Johansson korosti, että ehdottomaan raittiuteen sitoutuminen on papille sopimatonta, "sillä hänen täytyy kristinuskon vapaus- aatetta tässäkin kohden edustaa". Hän muistutti, että Kristuskin nautti käynyttä viiniä, "ja mitä Hän on tehnyt, siihen älköön pantako yleistä kieltoa kristitylle".
Joillekin ihmisille alkoholi ei yksinkertaisesti sovi, heissä on semmoinen vika. Heidän onkin parempi olla pulloon tarttumatta. Se ei johdu alkoholin synnillisyydestä vaan inhimillisistä heikkouksista. Mutta näistä ikävistä poikkeustapauksista ei ole syytä tehdä yleistä normia.
Raamatun sananlaskuissa on yksi näkökulma siihen, mitä tarkoitetaan, kun sanotaan viinan olevan viisasten juoma. Raamatun mukaan alkoholi ei sovi niille, jotka ovat niin huumaantuneet omasta ylemmyydestään, että juovuksissa tulevat vielä armottomammiksi ja säälimättömämmiksi toisia kohtaan.
Sen sijaan taakkojen painaman on hyvä ottaa tuikku murheeseen:
” Ei sovi kuninkaille viininjuonti eikä ruhtinaille viinin kallistelu. Juopuessaan he unohtavat lait ja jättävät köyhät oikeutta vaille. Olut sopii onnettomalle, viini sille, jonka mieli on katkera. Juodessaan hän unohtaa kurjuutensa eikä mieti murheitaan. ”
Lainaus päättyi.
*
Vuonna 2008 ilmestyneestä melko tuoreesta kirjasta ”Luterilaisuuden ABC” , jonka pastori Jaakko Heinimäki ja tohtori Jari Jolkkonen ovat yhdessä kirjoittaneet, löytyi sivulta 133 otsikko ”Olut”.
Otsikon alta löytyvä teksti alkoi Luther- lainauksella kuuluen seuraavasti:
”Kun minä saarnaan, minä saarnaan niin, että seitsenvuotias lapsikin ymmärtää. Mutta kun minä ja maisteri Melanchthon juomme kellarissa olutta ja keskustelemme teologiasta, ihmettelee Jumala taivaassakin tätä oppineisuutta.”
Seuraavassa kappaleessa kirjoittajat jatkoivat:
”Lausahdus paljastaa myös Lutherin suhteutumisen alkoholiin: se kuului luontevasti hänen jokapäiväiseen elämäänsä. Lutherin aikana Saksassa juotiin mieluummin olutta kuin vettä, sillä vesi ei ollut steriiliä. Oluen valmistuksessa vedestä sentään keitettiin pöpöt pois.
Tavallinen arkiolut oli tuohon aikaan kohtuullisen mietoa, mutta kyllä siitäkin kekkuliin tuli. Joistakin Lutherin pöytäpuheista näkee, että ihan selvin päin niitä ei ole päästelty.”
Seuraavalla sivulla (134) kirjassa jatkettiin:
”Kun Luther halusi antaa Jumalalle kunnian siitä, mitä reformaattorit olivat saaneet kirkossa aikaan, hän sanoi ottaneensa Philippuksen – läheisimmän työtoverinsa Melanchthonin – kanssa olutta sillä aikaa, kun Pyhä Henki teki työt.
Nykyään Lutherin kotikaupungissa Wittenbergissä myydään Luther-olutta, jonka etiketissä lukee `Tuoppi olutta Perkeleen pilkaksi'. Se on lainaus Lutherilta itseltään, joka oli sitä mieltä, että jos alakuloa ja muita Perkeleen eli `Murhehengen' kiusauksia ei pysty vastustamaan rukouksella ja paastolla, kannattaa etsiytyä musiikin, ystävien ja hyvän oluen äärelle.”
Samalla sivulla kirjoittajat jatkoivat:
”Alkoholista kieltäytyminen uskonnollisiin syihin vedoten ei siis kuulu luterilaiseen kristillisyyteen. Muita syitä voi tietenkin olla, mutta se on eri asia.
Kun amerikkalaislähtöinen täysraittiutta ajava liike rantautui Suomeen 1800– luvun alkupuolella, se ei aluksi saanut kirkon piirissä kummoistakaan kannatusta. Työväenliike omaksui tuolloin raittiusaatteen paljon kirkkoa helpommin. Kirkon varauksellisuus raittiusintoilua kohtaan johtui lähinnä siitä, että siinä nähtiin luterilaisuudelle vieraita pyhityskristillisyyden piirteitä.
Tuolloisessa raittiusliikkeessä virtaili vapaakirkollisia aatteita, joiden mukaan alkoholi ja tupakka eivät kuulu kunnon kristityn elämäntyyliin. Kirkko toki taisteli juoppoutta ja sen aiheuttamia sosiaalisia ongelmia vastaan, vaikka ei absolutismia pitänytkään niihin ratkaisuna. Kuitenkin jo 1800- luvun lopulle tultaessa pappissääty siirtyi Suomessa yhä tiukemman alkoholipolitiikan kannalle, ja sen seurauksena raavaat miehet juovat Mehukattia seurakunnan saunailloissa tänäkin päivänä.”
Lainaus päättyi.
*
Kuinka toisenlainen olikaan tilanne vielä kirkkoisä Tertullianuksen aikana, joka kirjoitti Apologeticum- teoksensa vuosina 197 – 198, eli vain muutama vuosi kristityksi kääntymisensä jälkeen, joka tapahtui vuosien 190 – 195 välisenä aikana. Tämän Tertullianuksen teoksen on emeritus-piispa Juha Pihkala kääntänyt suomeksi, ja kirjan sivuilta 118 – 119 on luettavissa mielenkiintoista tekstiä Tertullianuksen aikaisen kristillisyyden suhtautumisesta alkoholipitoisen viinin nauttimiseen.
Tertullianus selosti kristittyjen rakkausateriaa ensin seuraavasti:
”Ateriamme nimi kertoo sen tarkoituksen: sitähän kutsutaan kreikankielisellä sanalla, joka tarkoittaa rakkautta. Mille tasolle sen hinta sitten asettuukin, siitä saatu voitto menee kiitollisen rakkauden nimiin, koska me autamme aterioiden antamalla virkistyksellä myös varattomia. ...”
Itse aterian sisältöä Tertullianus selosti seuraavasti:
”... Aterialle ei asetuta ennen kuin on maistiaisiksi luettu rukous Jumalalle. Sitten syödään niin paljon kuin nälkä vaatii ja juodaan niin paljon kuin siveän on hyödyllistä juoda. Tullaan vain niin kylläisiksi, että sitä muistellessa ymmärretään myös yöllä ylistää Jumalaa, keskustellaan vain sillä tavoin kuin ne, jotka tietävät Jumalan olevan kuuntelemassa.”
Edellä lainattuun sisältyvä lause: ”ja juodaan niin paljon kuin siveän on hyödyllistä juoda” on erittäin paljastava. Lauseen sisältö näet jo itsessään kertoo, että aterioilla juotiin alkoholipitoista viiniä, jota `siveiden´ tuli nauttia vain kohtuullisessa määrin.
Tekstin jatko kyllä paljastaa myös sen, että aterialla juotua viinin määrää myös kontrolloitiin:
”Kun kädet on pesty vedellä ja valot sytytetty, kehotetaan itse kutakin astumaan esiin ja laulamaan Jumalalle joko pyhistä kirjoituksista tai oman mielen mukaan – siten saadaan selville, miten paljon hän on juonut. ”
Virke: ”siten saadaan selville, miten paljon hän on juonut” osoittaa, että viinin nauttimisen määrän paljasti kunkin laulajan kohdalla se, sammalsiko kieli vaiko ei. Jos kieli laulaessa sammalsi, se osoitti siveellisyyden rajan tulleen ylitetyksi.
Jatkossa teksti vielä lisäsi, aivan kuin lausumattomia syytöksiä torjuen:
”Ateriayhteys päättyy sitten myös rukoukseen. Poistuttaessa ei jouduta joukkotappeluihin, ei jäädä hälisten harhailemaan eikä retkahdeta riettauksiin, vaan pidetään yhdessä huolta vaatimattomuuden ja siveyden elämänmallista, ikään kuin ei oltaisikaan oltu aterialla vaan nauttimassa opetusta.”
Lainaus päättyi.
*
Kristillinen vastuu ja rakkaus on siis asian avain. Samaa Paavalikin tarkoitti, kirjoittaessaan seuraavia ajatuksia:
"Älä ruuan tähden turmele Jumalan työtä. Kaikki on tosin puhdasta, mutta sille ihmiselle, joka syö tuntoansa loukaten, se on pahaa. Hyvä on olla lihaa syömättä ja viiniä juomatta ja karttaa sitä, mistä veljesi loukkaantuu ja joutuu lankeemukseen tai heikoksi tulee."
Lainaus päättyi.
*
Mitä siis tässä tekstissä edellä esitetyistä lainauksista opimme?
Kun Paavali kirjoitti: "Hyvä on olla...viiniä juomatta", se on silti toista kuin tehdä asiasta kolossalaiskirjeen kohdan (Kol. 2: 20 - 23) tekstin sisällön tarkoittama kristittyjä koskeva ehdoton kielto. Jos näin olisi ollut oikein, Paavali ei olisi voinut kehottaa Timoteusta käyttämään vähän viiniä minkään ruumiinosan tai vaivan tähden.
Painotan, että tänäkin päivänä aivan oikeiden kristittyjenkin keskuudessa on todellakin eri tulkintoja alkoholia sisältävien juomien käytön oikeutuksesta.
Tänäänkin jotkut aivan oikeat kristityt käyttävät vähän viiniä tai muuta juomaa jonkun syyn tähden. Kenenkään tosi kristityn omantunnon vapaus ei näin ollen saisi joutua toisten kristittyjen omientuntojen tuomittavaksi tässäkään asiassa.
En todellakaan usko niin sanotun `taivasosuuden´ katoavan keneltäkään kristityltä ruokajuomaksi nautitun viinilasin, joissakin häissä nautitun alkoholia sisältävän pikarillisen, tai saunassa saunajuomaksi nautitun kolmoskaljatölkin tähden.
Kuitenkin ehdottomalla kielteisellä asenteella varustetut absolutisti- uskovaiset saattavat tuimin sanoin olla tuomitsemassa kristittyjä veljiään näistäkin viattomuuksista.
Itse kuitenkin hyväksyn aivan oikeiksi eli pesunkestäviksi kristityiksi sellaisetkin henkilöt, jotka oman vakaumuksensa perusteella eivät noudata täyttä absolutismia, vaan sallivat vapauksia sekä itselleen että myös toisille.
Tämä kannanotto ei silti suinkaan merkitse juopumuksen hyväksymistä kenenkään kristityn kohdalla. Juopumuksen ilmeneminen on siihen sortuneen kristityn kohdalla aina lankeemus, joka tahallisesti toistuvana saattaa vaaraan jopa asianosaisen `taivasosuuden.´
Raamatun tekstit sanovat näet selvästi, että juomarit eivät peri Jumalan valtakuntaa.
Myönnän siis, että lankeemuksien välttämiseksi täysi absolutismi on varmasti paras, turvallisin ja suositeltavin elämänasenne kaikille kristityille kaikkialla.
Raimo Poutiainen
Siirry seuraavaan tekstiin: ” http://koti.mbnet.fi/rape1941/merkki.htm ”