Ajatuksia profeetallisista kirjoituksista ja Uuden testamentin sanomasta `Jumalan sanana´.

Todennäköisesti vanhin Uudesta testamentista löytyvä kirjoitus on apostoli Paavalin ensimmäinen kirje tessalonikalaisille. Sana `todennäköisesti´ johtuu siitä, että Jaakobin kirjettä pidetään joillakin tahoilla tätä mainittua Paavalin kirjettä vanhempana. Myös galatalaiskirje saattaa olla (riippuen siitä keitä galatalaisia Paavali tarkoitti) ensimmäistä tessalonikalaiskirjettä vanhempi. Joka tapauksessa tämä Paavalin ensimmäinen tessalonikalaiskirje on siis joko vanhin, toiseksi vanhin tai ainakin Uuden testamentin teksteistä kolmanneksi vanhin, ja sellaisena merkittävä alkukristillisten näkemysten lähde.

Merkille pantavaa on, että jo tässä ensimmäisessä kirjeessään apostoli Paavali väitti työtovereittensa kanssa saarnaamansa ja tessalonikalaisten korviin kaiuttamansa suullisen sanan olevan, ei suinkaan pelkkää ihmisten sanaa, vaan `Jumalan sanaa´. 1 Tes. 2:13 näet kuuluu: ”Sen tähden mekin lakkaamatta kiitämme Jumalaa siitä, että, saatuanne meiltä kuulemanne Jumalan sanan, te otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niin kuin se totisesti on, Jumalan sanana, joka myöskin vaikuttaa teissä, jotka uskotte.”

(Suurin osa tässä kirjoituksessa jatkossa lainaamistani Uuden testamentin kohdista ovat lainatut Suomen vapaan evankelisluterilaisen seurakuntaliiton Uuden testamentin suomennoksesta, tai vaihtoehtoisesti Aapeli Saarisalon sanatarkasta Uuden testamentin suomennoksesta.)

Ehkä olisi kuitenkin aiheellista korvata käännöksen ilmaisu `Jumalan sana´ ilmaisulla `Jumalan sanoma´, sillä kokonaista `sanomaa´ eli `hyvää sanomaa´, eli `evankeliumia´ Paavali on muiden Uuden testamentin kohtien valossa ilmiselvästi tarkoittanut. Kreikankielen sanatkin λογος ja ρημα merkitsevät, paitsi `sanaa´ myös `sanomaa´.

Esimerkiksi 1 Kor. 15:1-11. Paavali tuo julki selvääkin selvemmin, mitä tärkeitä yksityiskohtia hänen julistamaansa sanomaan sisältyy:

”Minä julistan teille, veljet, sen evankeliumin, jonka teille ilmoitin, jonka te myöskin otitte vastaan ja jossa myös pysytte, ja jonka kautta myös autuaiksi tulette, jos pidätte sen mielessänne sellaisena kuin sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet. Annoinhan teille ennen kaikkea sen, minkä myöskin olin saanut, että Kristus kuoli meidän syntiemme tähden Kirjoitusten mukaan, ja että Hänet haudattiin ja että Hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä Kirjoitusten mukaan, ja että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista. Sen jälkeen hän näyttäytyi yhdellä kertaa enemmälle kuin viidelle sadalle veljelle, joista useimmat ovat vielä nytkin elossa, mutta muutamat ovat nukkuneet. Sen jälkeen hän näyttäytyi Jaakobille, sitten kaikille apostoleille. Mutta kaikkein viimeiseksi hän näyttäytyi minullekin, joka olen ikään kuin keskensyntynyt. Sillä olen apostoleista halvin enkä ole siihen kelvollinen, että minua edes sanotaan apostoliksi, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa. Mutta Jumalan armosta olen se mikä olen, eikä Hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha, vaan enemmän kuin he kaikki minä olen työtä tehnyt, en kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani. Joko siis minä tahi he, näin me saarnaamme, ja näin te olette uskoneet.”

Evankeliumia eli kristillistä saarnaa ei voida tuoda esiin yksittäisellä sanalla. Hyvän uutisen saarnaaminen vaatii useiden sanojen käyttöä. Useat sanat yhdessä muodostavat sanoman, ja kun Herrastamme Jeesuksesta kerrotaan useilla sanoilla, kyseessä on `ilosanoma´.

Ensimmäisessä Pietarin kirjeessä (1 Piet.1: 22-25) tuodaankin ilmi, että `Herran sanalla´ tarkoitetaan kokonaista sanomaa, `ilosanomaa´, joka on meille julistettu. Tämä sanoma on katoamaton siemen, Jumalan elävä ja pysyvä sana, sana joka kykenee jopa uudesti synnyttämään vastaanottajansa.

”Puhdistettuanne sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljesrakkauteen rakastakaa toisianne hartaasti sydämestä, koska olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta. Sillä `kaikki liha on kuin ruoho ja kaikki sen loisto kuin ruohon kukkanen: ruoho kuivui ja sen kukkanen varisi,  mutta Herran sana pysyy iäti´. Tämä on sana, joka on teille ilosanomana julistettu.”

Roomalaiskirjeensä alussa (Room.1:1-6) apostoli Paavali pohjaa evankeliumin eli hyvän sanoman Vanhan testamentin profeetallisiin kirjoituksiin:

”Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu Jumalan evankeliumia varten, jonka Hän ennalta on luvannut profeettain kautta pyhissä Kirjoituksissa, Hänen Pojastaan - joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä ja pyhyyden Hengen puolesta kuolleitten nousemuksen kautta voimassa osoitettu Jumalan Pojaksi - Jeesuksesta Kristuksesta, Herrastamme, jonka kautta olemme saaneet armon ja apostolinviran uskon kuuliaisuudeksi Hänen nimeänsä kohtaan kaikissa kansoissa, joitten joukossa olette tekin, Jeesuksen Kristuksen kutsumat: ”

Myös roomalaiskirjeensä lopussa (Room16:25-27) Paavali (nykyisen tekstimme mukaan, jota oppineet tosin pitävät lisäyksenä roomalaiskirjeeseen) korostaa, että evankeliumi on Jeesuksen syntymää edeltäneinä menneisyyden pitkinä aikakausina ollut ilmoittamatta, mutta on kuitenkin koko ajan ollut kätkettynä profeetallisiin kirjoituksiin. Nyt evankeliumin sisältämä salaisuus on tehty tiettäväksi kaikille kansoille, ja tämä on tapahtunut iankaikkisen Jumalan käskystä ja profeetallisten kirjoitusten kautta: ”Mutta Hänelle, joka voi teitä vahvistaa minun evankeliumini ja Jeesuksen Kristuksen saarnan mukaan - sen salaisuuden ilmoituksen mukaan, joka kautta ikuisten aikojen on ollut ilmoittamatta, mutta nyt on tuotu ilmi ja profeetallisten kirjoitusten kautta iankaikkisen Jumalan käskystä tiettäväksi tehty kaikille kansoille uskon kuuliaisuutta varten - Jumalalle, ainoalle viisaalle, Hänelle iäti kunnia Jeesuksen Kristuksen kautta. Aamen. ”

Tekstin ilmaisu `Jeesuksen Kristuksen saarna´ tarkoittaa todennäköisesti `saarnaa Jeesuksesta Kristuksesta´, ollen siis `evankeliumi´ - käsitteen toisintoilmaus. Tämä tulkinta ei kuitenkaan ole varma, sillä julistihan ”Herra itse” alkuaan evankeliuminsa (Hepr. 2:3).

Alkukristittyjen kokemukset vahvistivat profeetallisen sanoman sisällön, ja juuri tällaiseen kokemukseen toisessa Pietarin kirjeessä vedotaan (2 Piet.1:16-21). Kokemuksen kautta profeetallinen sana on entistäkin lujempi. Samassa kohdassa vakuutetaan, etteivät Raamatun eli Vanhan testamentin profetioiden sisällöt ole suinkaan syntyneet itsestään, ihmisten tahdosta ja ihmisten aikaansaannoksina, vaan Jumalan ihmiset ovat profetioita puhuessaan olleet Jumalan Pyhän Hengen vaikutuksen alla: ”Sillä emme seuranneet ovelasti keksittyjä taruja tehdessämme teille tiettäväksi Herramme Jeesuksen Kristuksen voimaa ja tulemusta, vaan olimme hänen valtasuuruutensa silminnäkijöitä. Sillä hän sai Isältä Jumalalta kunnian ja kirkkauden, kun tältä ylhäisimmältä kirkkaudelta tuli hänelle tämä ääni: "Tämä on rakas Poikani, johon olen mielistynyt."Tämän äänen kuulimme tulevan taivaasta, kun olimme kanssaan pyhällä vuorella. Sitä lujempi on meille profeetallinen sana ja teette hyvin, kun otatte siitä vaarin niin kuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa. Sydämissänne tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia synny itsestään, sillä profetia ei ole koskaan tullut ihmisen tahdosta, vaan Jumalan ihmiset ovat puhuneet Pyhän Hengen johtamina.”

Meillä nykyajan kristityillä ei enää ole mahdollisuutta olla Herramme valtasuuruuden silminnäkijöinä kirkastusvuorella, vaan meidän täytyy tyytyä Pietarin ensimmäisen kirjeen sisältämään (1 Piet.1:8-12) toteamukseen, alkuaan Pyhässä Hengessä julistetun evankeliumin arvokkaasta lohdutuksesta.

Tämä julistus on talletettu Uuteen testamenttiimme: ”Häntä rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla, saavutatte uskon päämäärän, sielujen autuuden. Sitä autuutta ovat etsineet ja tutkineet profeetat, jotka ovat ennustaneet teille tulevasta armosta, ovat tutkineet, mihin tai millaiseen aikaan heissä oleva Kristuksen Henki viittasi ennalta todistaessaan Kristusta kohtaavista kärsimyksistä ja niitten jälkeen tulevasta kunniasta. Heille, koska eivät palvelleet itseään, vaan teitä, ilmoitettiin se, mikä nyt on teille julistettu niitten kautta, jotka taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä ovat teille evankeliumia julistaneet, ja siihen enkelit haluavat katsahtaa.”

Voimme soveltaa apostoli Paavalin toteamuksen Timoteuksen tilanteesta myös itseemme (2 Tim 3:14-17), sillä onhan meillä sama Pyhien kirjoitusten arvokas lähde käytettävissämme kuten Timoteuksellakin oli.

”Pysy sinä kuitenkin siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet oppinut. Ja koska jo pienokaisesta (απο βρεφους) asti tunnet pyhät Kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, jotta tulisit autuaaksi uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Koko Raamattu on Jumalan henkeyttämä ja hyötyisä opetuksena, nuhteena, ojennuksena, kasvatuksena vanhurskaudessa, jotta Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmis.”

Edellä lainatun käännöksen mukaan vakuutus koko Raamatun henkeytyksestä koskee edellisen jakeen mainitsemia Pyhiä kirjoituksia. Tällainen vakuutus tuntuu turhalta, sillä sehän aivan kuin toistaa itsestään selvää tosiasiaa.

Onkin syytä vilkaista ensin alkukielistä tekstiä, asettaa tekstiin suomenkieliset vastineet alkukielen sanojen alle, ja sen jälkeen punnita erään mielenkiintoisen käännöksen käännösratkaisua:

2 Timothy 3:14-16 WH Westcott Hort - alkutekstin mukaan, teksti ilman korko- ja henkäysmerkkejä esitettynä kuuluu seuraavasti:

συ δε μενε εν οις εμαθες και επιστωθης, ειδως παρα τινων εμαθες, και οτι απο βρεφους ιερα γραμματα οιδας, τα δυναμενα σε σοφισαι εις σωτηριαν δια πιστεως της εν Χριστωι Ιησου. = “Mutta sinä pysy niissä jotka olet oppinut ja joista varmistuit, tietäen, keiltä ne opit. Ja että pienestä asti Pyhät kirjoitukseτ τunnet, jotka kykenevät sinut tekemään viisaaksi pelastukseen, uskon kautta Jeesuksessa Kristuksessa.” πασα γραφη θεοπνευστος και ωφελιμος προς διδασκαλιαν, προς ελεγμον, προς επανορθωσιν, προς παιδειαν την εν δικαιοσυνηι… = ”Jokainen kirjoitus Jumalan henkeyttämä ja hyödyllinen,  opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa,… ”

Armossa asetetun Biblia-komitean käännös vuodelta 1912 on tulkinnut edellä esitetyt alkukielen sanat erittäin mielenkiintoisella tavalla. Tällöin `Jumalan henkeytys´ (θεοπνευστος) ei tarkoittaisikaan Pyhien Kirjoitusten syntytilannetta, vaan kunkin kristityn kokemaa tilannetta elämänsä aikana. Kreikan sana `θεοπνευστος´ on käännetty vastineella: `Jumalan mieleen antama´. Jumala näet antaa Pyhän Hengen vaikuttaman henkeytyksen välityksellä omiensa mieleen kirjoitusten kohtia, jotka koituvat opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi vanhurskaudessa..

2 Tim 3:14-17 kuuluu tämän käännöksen mukaan seuraavasti: ”Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut. Ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät Kirjoitukset, jotka voivat antaa sinulle viisautta, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Jokainen Jumalan mieleen antama kirjoitus on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, jotta Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.”

Tämä tulkinta ei suinkaan mitätöi henkeytystä Pyhien tekstien syntytilanteessa, vaan korostaa sitä, että henkeytys on tarkoitettu toimimaan myös kristityn elämässä, nykyajassa. Mikä sitten lopultakin on Jumalan sanaa, eli miten ja keiden kautta Jumala on puhunut? Heprealaiskirje vastaa mielestäni kysymykseen erittäin hyvin. Lainaan vastauksen Suomen Vapaan Evankelisluterilaisen Seurakuntaliiton käännöksestä (Hepr.1:1-2) joka kuuluu:

Sitten kun Jumala muinoin monta eri kertaa ja monin tavoin oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, ja jonka kautta hän myös teki maailmat."

Teksti siis toteaa, että Jumala todellakin on puhunut menneisyydessä monta eri kertaa, ja jopa monin eri tavoin. Hänen puhuessaan hänen välikappaleinaan ovat olleet `profeetat´. Vanhasta testamentista voimme lukea, kuinka profeetat siellä monissa kohden sanoivat, että "Näin sanoo Herra", joten tällainen suora profetia oli yksi tapa, jolla Jumala puhui. Jumalan kerrotaan puhuneen "isille", joilla heprealaiskirjeen kirjoittaja tarkoittaa kunkin profeetan oman aikakauden eläviä ihmisiä, eli Israelin kansaa, juutalaisia. Kun Paavali roomalaiskirjeessään kysyy, onko juutalaisten ympärileikatulla kansalla mitään etua muiden kansojen suhteen, hän nimenomaan vastaa myöntävästi, sanoen:

"Paljonkin, kaikin tavoin: ennen kaikkea se, että heille on uskottu Jumalan sanat" (Room.3:1-2).

Jumalan monta eri kertaa ja monilla tavoin puhuttu sanoma on talletettu meille Vanhan testamentin kirjoituksissa. Mutta tärkein tulee vasta siinä, miten kirjoittaja jatkaa. Heprealaiskirjeen kirjoittaja ymmärsi näet `viimeisillä päivillä´ aikaa, omasta ajastaan eteen päin, aina nykyisen maailmanajan päättymiseen asti. Kirjoittajan mukaan se on merkittävää, että näinä viimeisinä päivinäkin Jumala on edelleenkin puhunut, ja tällä kertaa "Pojan kautta", eli meidän Herramme Jeesuksen kautta. Herramme Jeesuksen julistus oli siis Jumalan puhetta, mutta mikä merkittävää, Jeesuksen koko elämä ja elämän historia oli Jumalan puhetta. Eikä tässä vielä kaikki.

Herramme Jeesus näet herätettiin kuolleista Isän Jumalan kirkkauden kautta, ja kuolleista herätettynä hän jatkoi puhumistaan ihmisille, ja totta kai kaikki ylösnousemuksen jälkeinenkin puhe on samaa `Jumalan puhumista meille Pojan kautta.´

Tämä Pojan kautta puhutun puheen sisältö on säilytetty meille Uuden testamentin kirjoituksissa. Merkittävää näet on, että vaikka kirjoittaja kokee elävänsä `näitä samoja viimeisiä päiviä´, jolloin myös Jumala Poikansa kautta puhui, itse puhuttu puhe on silti kirjoittajan kannalta tapahtunut jo menneisyydessä. Kirjoittaja näet käyttää Pojan kautta puhutusta puheesta `λαλεω´ - verbin aoristin indikatiivin muotoa, joka viittaa menneisyydessä tapahtuneeseen mutta myös päättyneeseen tapahtumaan. Vain päättyneistä ja ymmärrettäviksi muodostuneista lauseista voidaan ottaa tarkka vaari, ei vielä sellaisesta puheesta, joka on parhaillaan vasta tulossa ja edelleen kesken.

Tähän Pojan kautta periaatteessa jo päättyneeseen puheeseen viittaa myös heprealaiskirjeen toisen luvun ensimmäinen jae, joka kuuluu: "Sen tähden meidän on paljon enemmän tarkattava sitä, mitä olemme kuulleet, ettemme vain virran mukana hukkuisi" (Hepr. 2:1). Tässäkin kohtaa `olemme kuulleet´ sanojen vastine kreikankielisessä tekstissä on `ακουω` verbin aoristin passiivin partisiippimuoto `ακουσθεισιν´, mikä sekin viittaa kirjoittajan kannalta jo menneisyyteen. Kirjoittajan ja lukijoiden on otettava vaari parhaillaan kulumassa olevassa ajassa siitä, mitä menneisyydessä jo Pojan kautta on Jumalan puheena puhuttu ja kuulijoiden korvilla jo on kuultu.

On siis lopulta todettava, että Vanhan testamentin profeetalliset kirjoitukset sisältävät Jumalan puhetta, Jumalan sanomaa ja Jumalan sanaa meille ihmisille. Viimeksi Jumala on puhunut ilmoituspuhetta Poikansa kautta. Tästä Pojan kautta puhutun ja välitetyn puheen viimeinen osa on ilmeisestikin Ilmestyskirja, joka itsekin kertoo olevansa `Jeesuksen Kristuksen paljastus, jonka Jumala antoi hänelle, näyttääkseen palvelijoilleen, mitä pian tapahtuman pitää.´

Raamatun kansien väliin on siis selvääkin selvemmin säilytetty Jumalan sanoma meille ihmisille. Lukiessamme Raamatun tekstejä, luemme Jumalan sanomaa ja puhetta meille. Tärkein osa Raamattuun tallennetusta Jumalan puheesta meille on Uusi testamentti, sillä sieltähän löytyy tallennettuna se, mitä Jumala Poikansa kautta on näinä viimeisinä päivinä puhunut. Sitä on tarkattava ja siitä otettava vaari, jos mieli välttää virran mukana hukkuminen.

Toinen kysymys on sitten se, mikä on oikea Raamatun inspiraatiokäsitys. Sitä kuitenkaan en tässä tekstissä nyt käsittele.

Raimo Poutiainen

Siirry seuraavaan tekstiin: http://koti.mbnet.fi/rape1941/korni5.htm