EVANKELIUMI, MITÄ SE ON?
Sana ”evankeliumi” on yksi Uuden testamentin keskeisimmistä ja tärkeimmistä sanoista: En ole välittänyt itse laskea, mutta toiset ovat kertoneet Paavalinkin käyttäneen sanaa 60 kertaa. On siis paika11aan katsoa hieman sitä taustaa, mistä evankeliumi- sana on kotoisin.
Suomenkielen kieleen evankeliumi- sana on saatu latinan sanasta `evankelium´, joka puolestaan on käännös kreikankielen neutrisesta substantiivista, `το ευαγγελιον´.
Alkuaan se merkitsi klassisessa kreikan kielessä lahjaa tai palkkaa, joka annettiin hyvän sanoman tuojalle. Sana merkitsi myös kiitosuhria, jonka kiitollinen hyvän sanoman vastaanottaja tarjosi saamansa sanoman johdosta. Sanaa käytettiin myös taistelukentältä tuotavasta voiton sanomasta, sittemmin myös iloiseksi tekevistä poliittisista ja henkilökohtaisistakin sanomista.
Septuagintassa, Vanhan testamentin kreikannoksessa, vuosilta 300 - 150 ennen Kristusta, tämä neutrinen substantiivi esiintyy kolmessa kohtaa. Se on kaikissa kohdissa monikossa, merkiten kahdessa kohdassa ilosanoman saattajan palkkaa (2 Sam. 4: 10, 18: 22), sekä kerran itse ilosanomia (2 Sam. 18: 25.)
Katsokaamme näitä kohtia:
Toinen Samuel 4:10. Kun Daavidille tuotiin Iisbosetin pää, ja luultiin hänen olevan mielissään, Daavid vastasikin tuojille seuraavasti, (vanhan kirkkoraamatun mukaan, jota tämän kirjoituksen ja esitelmän suomenkielisen Raamatun tekstin lainauksissa käytän):
"Niin totta kuin Herra elää,joka on vapahtanut minut kaikesta hädästä, sen joka ilmoitti minulle ja sanoi: 'Katso, Saul on kuollut, luullen tuovansa minulle ilosanoman, minä otatin kiinni ja surmautin Siklagissa, antaakseni hänelle sanansaattajan palkan:, eikö minun paljoa enemmän nyt, kun jumalattomat miehet ovat murhanneet syyttömän miehen hänen omassa kodissaan, hänen vuoteeseensa, ole vaadittava hänen verensä teidän kädestänne ja hävitettävä teidät maan päältä?"
Tekstin jakeen 10 sanat: "luullen tuovansa ilosanoman", kuuluvat septuagintassa (ilman korko ja henkäysmerkkejä tässä kirjoitettuina): και αυτος ην ως ευαγγελιζομενος ενωπιον μου "tämä oli kuin hyvän sanoman julistaja minun edessäni."
Jakeen loppusanat; "antaakseni hänelle sanansaattajan palkan", kuuluvat Septuagintassa: ωι εδει με δουναι ευαγγελια "jolle minun olisi tullut antaa hyvien sanomien saattajan palkka."
Toinen Samuel kohdassa 18: 22 Jooab yrittää estää Ahimaasia lähtemästä juoksemaan Daavidin luokse, viemään sanomaa Absalomin kuolemasta. Jooab sanoi: "Miksi sinä juoksisit, poikani, eihän sinulle siitä ilosanoman saattajan palkkaa tule?"
Septuagintassa olevat sanat merkitsevät: ουκ εστιν σοι ευαγγελια εις ωφελειαν πορευομενωι "Ei sinulla ole hyvän sanoman saattajan palkkaa, jos sinä menet."
Johannes Kolitsara, kreikkalainen jumaluusoppinut, antaa Septuaginta- parafraasissaan tekstille tässä kohtaa seuraavan merkityksen:
Δεν προκειται να φερης εις τον βασιλεα ευχαριστους αγγελιας ”Et voi viedä kuninkaalle miellyttäviä sanomia."
Saman luvun jakeessa 25 kuningas vastaa tähystäjälle. tämän ilmoitettua hänelle juoksijasta: "Jos hän on yksin, niin hänellä on ilosanoma." Septuagintan mukaan: ει μονος εστιν ευαγγελια εν τωι στοματι αυτου " Jos hän on yksin, hänen suussaan on hyviä sanomia."
Tämä neutrinen substantiivi,`tο ευαγγελιον,´ ei siis esiinny Septuagintassa yksikössä. Sen sijaan Septuagintassa esiintyy yksikössä toinen taivutusmuoto, feminiininen `η ευαγγελια´. Tämäkin esiintyy kolmessa kohtaa: kohdissa, toinen Samuel 18: 20, 27, ja toinen Kuningasten kirja 7: 9.
Toinen Samuel 18: 20 alkaa Jooabin sanoilla: "Tänä päivänä et ole ilosanoman saattaja; Septuagintassa: ουκ ανηρ ευαγγελιας συ εν τηι ημεραι ταυτηι "Et sinä ole tänä päivänä hyvän sanoman mies..."
Saman luvun jakeessa 27 kerrotaan kuninkaan sanoneen, tähystäjän tunnistettua Ahimaasin: "Se on hyvä mies, hän tulee hyviä sanomia tuoden." Septuaginta: Ανηρ αγαθος ουτος και γε εις ευαγγελιαν αγαθην ελευσεται "Hän on hyvä mies, ja on tuleva ilmoittamaan hyvää sanomaa."
Toisessa Kuningasten kirjassa kohdassa 7: 9 kerrotaan spitaalisten sanoneen toisilleen: "Emme tee oikein. Tämä päivä on hyvän sanoman päivä. Jos olemme vaiti ja odotamme aamun valkenemiseen asti, niin me joudumme syyllisiksi. Tulkaa, menkäämme nyt ilmoittamaan tämä kuninkaan linnaan…"
Septuagintassa myös sanotaan: η ημερα αυτη ημερα ευαγγελιας εστιν "Tämä päivä on hyvän sanoman päivä."
Spitaaliset olivat Samarian portin ulkopuolella ollessaan päättäneet kuolla mieluummin vihollisen miekkaan kuin nälkään, mutta mentyään vihollisen leiriin, he löysivät leirin tyhjillään, ja nautittuaan aikansa ruuasta, juomasta ja vaatteista, jotka pakenevat viholliset olivat jälkeensä jättäneet, he joutuivat omantunnon tuskiin, koska ihmiset kaupungissa olivat piirityksen jatkumisen luulossa kuolemassa nälkään.
Tämä feminiininen taivutusmuoto, η ευαγγελια `hee euanggelia´, ei esiinny ollenkaan Uudessa testamentissa. Septuagintassa kumpikin taivutusmuoto pohjautuu hepreankielisen tekstin sanaan `besora´, joka merkitsee ilosanomaa.
Substantiivi, `το ευαγγελιον´, on saanut merkityksensä toisesta substantiivista, maskuliinisesta sanasta, ο ευαγγελιος `ho euanggelios´.
Tämä tarkoitti alkuaankin voittosanoman, tai iloisen sanoman tuojaa. Samasta sanasta johtaa juurensa myös kreikankielen verbi ευαγγελιζω `euanggelidzoo´, jonka deponenttisella mediumimuodolla ευαγγελιζομαι `euanggelidzomai´ on myös aktiivinen merkitys. Verbi merkitsee ennen kaikkea taistelukentältä tuotavaa voitonsanoman tuomista.
Kun verbin merkitys vähitellen laajeni, sitä alettiin käyttää myös poliittisista julistuksista, sekä ilahduttavien yksityisluontoisten viestien välittämisestä.
Kun substantiivi `ευαγγελος´ saattoi hellenistisenä aikana merkitä oraakkelia, (ennustajaa), käytettiin tätä verbiäkin uskonnollis-sakraalisissa (eli, uskonnollisia menoja koskevissa) yhteyksissä oraakkeli / viestin julistamisesta. Tällöin verbillä saattoi olla lupaamisen merkitys.
Verbi `ευαγγελιζω´ ja mediumimuoto `ευαγγελιζομαι´ ovat käännöksiä heprean `bissar´ sanasta, joka merkitsee hyvän ilahduttavan sanoman kertomista.
Kun kreikankielisessä verbissä "hyvän" merkitys on etuliitteen, `ευ´ varassa, tämä merkitys heprean sanassa sisältyy itse verbin vartaloon.
Substantiivilla `το ευαγγελιον´ on Septuagintassa vain ei-hengellinen merkitys. Sitä ei käytetä uskonnollisessa merkityksessä, eikä myöskään toista taivutusmuotoa `η ευαγγελια´.
Myöskään verbillä `ευαγγελιζω´ `ευαγγελιζομαι´ ei ole hengellistä merkitystä Samuelin, kuningasten, eikä Aikakirjoissa.
Verbi merkitsee voittosanomaa seuraavissa kohdissa: Ensimmäinen Samuel 31: 9 kertoo filistealaisten, voittamansa taistelun jälkeen lyöneen Saulilta hänen päänsä poikki. He lähettivät Saulin aseet "ympäri Filistealaisten maata, julistaaksensa voitonsanomaa epäjumaliensa temppeleissä ja kansan seassa."
Septuagintassa on sanojen "julistaaksensa voitonsanomaa" vastineena verbi "ευαγγελιζοντες", ( eli, preesensin partisiipin monikon nominatiivi).
Toisen Samuelin kirjan luvussa l jakeessa 20 on kohta Daavidin itkuvirrestä jonka hän viritti Saulin kuoleman johdosta:
"Älkää ilmoittako sitä Gatissa, älkää julistako voitonsanomaa Askelonin kaduilla."
Sanojen: "älkää julistako voitonsanomaa" sijalla on Septuagintassa sanat: μη ευαγγελισησθε "mee euanggeli-
seesthe", (kieltosana, "μη", ja aoristin mediumin konjunktiivin pluraalin toinen verbimuoto.)
Samoin ensimmäisen Aikakirjan 10: 9. "Niin he ryöstivät hänet, ja ottivat hänen päänsä ja aseensa, ja lähettivät ne ympäri filistealaisten maata, julistaaksensa voitonsanomaa epäjumalillensa ja kansalle."
Septuagintassa on aoristin mediumin infinitiivi `ευαγγελισασθαι´ genetiivisen `του ´ artikkelin ede1tämänä: "του ευαγγελισασθαι". Kyseessä on tällöin finaalinen eli tarkoitusta ilmaiseva infinitiivimuoto.
Verbi merkitsee ilosanomaa maallisessa merkityksessä, toisen Samuelin kohdassa 4: 10, jota olemme jo käsite1leet, ja jossa esiintyy verbin mediumin-passiivin partisiipin singulaarin nominatiivi `ευαγγελιζομενος´.
Samassa merkityksessä se löytyy kolmesta kohtaa: toisen Samuelin luvusta 18, jakeista 19, 20, ja 31. Futuurisena jakeessa 19 "ευαγγελιω", Ahimaasin ilmoittaessa Septuagintan mukaan: "Olen juokseva ja olen ilmoittava hyvät uutiset kuninkaalle..."
Seuraavassa jakeessa (20) toistuvasti samoin futuurisena, Jooabin vastauksessa: ουκ ανηρ ευαγγελιας συ εν τηι ημεραι ταυτηι και ευαγγελιηι εν ημερραι αλληι, εν γε τηι ημεραι ταυτηι ουκ ευαγγελιηι, ου εινεκεν ο υιος του βασιλεως απεθανεν
"Et sinä ole hyvän sanoman mies tänä päivänä, Sinä olet vievä hyviä uutisia toisena päivänä. Tänä päivänä sinä et ole vievä hyviä uutisia, koska kuninkaan poika on kuollut."
Jakeesta 31 löytyy verbi passiivin aoristin imperatiivin singulaarin kolmannen persoonan muodossa: ”eyaggelisuhtv”, kun etiopialainen sanoi Septuagintan mukaan ευαγγελισθητω ο κυριος μου ο βασιλευς… "Kuulkoon herrani kuningas hyvän uutisen…"
Samassa merkityksessä verbi esiintyy vielä ensimmäisen kuningasten kirjan kohdassa 1: 42, Adoniaan sanoina Joonatanille, pappi Ebjatarin pojalle: εισελθε, οτι ανηρ δυναμεως ει συ, και αγαθα ευαγγελισαι. "Tule sisään sillä sinä olet mahtava mies, ja hyviä uutisia ilmoittava." Verbi esiintyy tekstissä aktiivin aoristin infinitiivissä: "ευαγγελισαι".."
Mutta mikä merkittävää, jo Psalmeissa verbi esiintyy hengellisessä merkityksessä. Psalmissa 40: 12 se esiintyy mediumin aoristin indikatiivin ensimmäisessä persoonassa, jossa Daavid sanoo: ευηγγελισαμην δικαιοσυνην εν εκκλησιαι μεγαληι "Minä julistin vanhuskautta suuressa ekkleesiassa."
Psalmissa 68: 12 ennustetaan Septuagintan mukaan: κυριος δωσει πημα τοις ευαγγελοιζομενοις δυναμει πολληι
"Herra Jumala on antava sanoman hyvän sanoman julistajille suurella voimalla" (tai, "suuressa voimassa.")
Teksti merkitsee joko: "Herra Jumala on suurella voimalla antava sanoman hyvän sanoman julistajille." tai: "Herra Jumala on antava sanoman hyvän sanoman julistajille, jotka julistavat sitä suuressa voimassa." tai vielä: "Herra Jumala on antava sanoman hyvän sanoman julistajille, jotka julistavat sitä suurella joukolla."
Tämä viimeksi mainittu vaihtoehto on todennäköisin, sillä nykykreikankielinen tekstikin sanoo:
Ο Κυριος εδωκε λογον, οι ευαγγελιζομενοι ησαν στρατευμα μεγα. "Herra antoi sanan; hyvän sanoman julistajia on suuri armeija."
Tämä teksti onkin jo käsitettävissä hengelliseksi ennustukseksi tulevasta hyvän sanoman julistamisesta, vaikka se historiallisesti puhuukin naisjoukon voittolaulusta.
Vielä verbi esiintyy Psalmissa 96: 2 preesensin mediumin imperatiivin pluraalin toisen persoonan muodossa: `ευαγγελιζεσθε´, kun kehotetaan päivästä päivään julistamaan Herran pelastustekoja.
Jesajan kirjassa verbin hengellinen käyttö huipentuu. Verbiä käytetään neljässä Jesajan kirjan en luvussa:
Kohdassa 40: 9 kun Siionille julistetaan ilosanomaa, Kohdassa 52: 7 ilosanoman tuojien jalkojen suloisuudesta, ja kohdassa 60: 6 ennustuksessa Herran pelastuksen julistajista.
Huippujen huippu löytyy kohdasta 61:1, mikä oli Herramme omana tekstinä, hänen luonnehtiessaan julistustoimintaansa. Katsokaamme näitä tekstejä:
Jesajan luvun 40 ensimmäisessä jakeessa Jumala kehottaa lohduttamaan kansaansa. Lohdutus merkitsee toisen jakeen mukaan, että Jerusalemille tulee puhua suloisesti, ja julistaa sille sen vaivanajan päättymistä. Sanontaan sisältyy, että sen velka on sovitettu. Kolmas jae ennustaa huutavan äänestä erämaassa, ja sehän toteutui Uuden testamentin mukaan Johannes Kastajan toiminnassa.
Kun jakeissa 6 ja 8, ääni julistuskäskyn saatuaan, kysyy, mitä pitää julistaa, on vastaus: On julistettava kaiken lihan olevan ruohoa, ja sen kauneuden kuin kedon kukkasta: Ruoho kuivuu ja kukkanen lakastuu, mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti.
Tätä tekstiä lainaa Pietari kirjeessään (ensimmäinen Pietari l: 23-35),] lisäten, että se sana joka iäti pysyy, on sama sana, mikä meille on ilosanomana eli evankeliumina julistettu.
Jatkossa (jakeet 9 ja 11) Kirkkoraamattu sanoo: "Nouse korkealle vuorelle, Siion, sinä ilosanoman tuoja; korota voimakkaasti äänesi, Jerusalem, sinä ilosanoman tuoja. Korota äänesi, älä pelkää. Sano uudan kaupungeille: 'Katso, teidän Jumalanne.'"
Tämän tekstin mukaan Siion ja Jerusalem nimetään julistajiksi.
Kuitenkin nykykreikankielinen tekstilaitos käsittää jakeen tarkoittavan, että Siionille ja Jerusalemille julistetaan evankeliumia:
Συ, ο φερων εις την Σιων αγαθας αγγελιας, αναβα εις το ορος υψηλον, συ ο φερων αγαθας αγγελιας εις την Ιερουσαλημ, υψωσον ισχυρως την φωνην σου, μη φοβου. ειπε προς τας πολεις του Ιουδα, Ιδου ο Θεος υμων.
"Sinä joka tuot Siionille hyviä uutisia, nouse korkealle vuorelle; Sinä joka tuot hyviä uutisia Jerusalemille, korota voimalla sinun äänesi: Korota, älä pelkää: Sano Juudan kaupungeille; 'Katso, teidän Jumalanne."
Septuagintan mukaan julistajana on (jae 9) substantivoidulla partisiipilla esitelty mieshenkilö, "ο ευαγγελιζομενος.”
Partisiippi on mediumin singulaarin nominatiivi, verbistä `ευαγγελιζω ´ ja sen edessä on määräävän artikkelin maskuliinin nominatiivi: ο "ho." Tämä teksti kuuluu:
"Nouse ylös korkealle vuorelle, sinä joka julistat hyvää sanomaa Siionille;, Korota voimalla äänesi, sinä, joka julistat hyvää sanomaa Jerusalemille; Korottakaa, älkää pelätkö; Sano Juudan kaupungeille; 'Katso, teidän Jumalanne.`"
Julistajana on siis yksi mieshenkilö: Se merkitsee, että tässä on ennustettu Herramme Jeesuksen julistustoiminta.
Septuagintan mukaan jakeessa on kylläkin viittaus muihinkin julistajiin, yllättävä monikko: "Korottakaa, ä1kää pelätkö."
Tämä voisi olla viittaus seurakunnan julistustoimintaan, joka olisi jatkoa Herran itsensä aloittamalle työlle. (Heprealaiskirje .2: 3).
Silti lienee paikallaan pitää Kirkkoraamatun tekstiä masoreettisen heprean tekstin mukaisena käännöksenä.
Mitä sitten piti julistaa Juudan kaupungeille? Kirkkoraamatun teksti jatkaa:
"Katso, Herra Herra tulee voimallisena ja hänen käsivartensa vallitsee. Katso, hänen palkkansa on hänen mukanansa, hänen työnsä ansio käy hänen edellänsä. Niin kuin paimen hän kaitsee laumaansa, kokoaa karitsat käsivarrellensa ja kantaa niitä sylissään, johdattelee imettäviä lampaita. Herra Herra tulee." .
Septuaginta sanoo: ιδου κυριος μετα ισχυος ερχεται... "katso, Herra tulee voiman kanssa… (tai: voimassa, voimalla), mutta heprean teksti sanoo: "Adonai J H W H (Jahve) tulee.
Tässä julistetaan Herramme Jeesuksen tulemuksia toisiinsa punoutuneina. Sama partisiippi sekä nominatiivi että genetiivimuodossa esiintyy kohdassa 52: 7. joka kuuluu Septuagintan mukaan:
ως ωρα επι των ορεων, ψς ποδες ευαγγελιζομενου ακοην ειρηνης, ως ευαγγελιζομενος αγαθα, οτι ακουστην ποιησω την σωτηριαν σου λεγων Σιων βασιλευσει σου ο θεος. "Kuin kevätaika vuorilla. = ”Kuin rauhan hyvän sanoman julistajan jalat, kuin sen joka julistaa hyvää uutista, Niin minä olen kuuluttava sinun pelastustasi, sanoen:, 'Siion, sinun Jumalasi on hallitseva,"
Kun tässä kohdassa 52:7 esiintyy `ευαγγελιζω´- verbin mediumin preesensin partisiippi yksikön nominatiivi ja genetiivimuodossa, ilmaisee se samaa mikä käy ilmi Kirkkoraamatunkin tekstistä: Hyvän sanoman julistaja on yksi henkilö: Jeesus.
Seuraavan verbikohdan sivuutamme pelkällä maininnalla. Jesaja kohdassa 60:6 on Septuagintassa sanat: και το σωτηριον κυριου ευαγγελιουνται. "Ja he tulevat julistamaan hyvänä sanomana Herran pelastusta." Verbi on tekstissä futuurissa, pluraalin kolmannen persoonan muodossa.
Seuraavaksi saavummekin huippujen huippuun, Jesajan kohtaan 61:1. Septuagintasta löytyy tästä jakeesta verbin aoristin mediumin infinitiivimuoto "ευαγγελισασθαι".
Kirkkoraamattu sanoo: "Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan ilosanomaa nöyrille, lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kirvoitusta, julistamaan Herran otollista vuotta ja meidän Jumalamme kostonpäivää, lohduttamaan kaikkia murheellisia."
Luukkaan evankeliumissa (4:16-21) kerrotaan Herramme lukeneen tämän tekstin Nasaretin synagogassa Jesajan kirjakääröstä. Luettuaan ja käärittyään kirjan kokoon, hän julisti: "Tänä päivänä tämä kirjoitus on käynyt toteen teidän korvienne kuullen."
Tästä Luukkaan jakeesta (4:18) löytyy Jesajan kohdan 61:1 teksti, sanasta sanaan Septuagintan mukaisena, mutta jatkossa tekstit poikkeavat toisistaan.
Septuagintan teksti 61: 1-2:
Πνευμα κυριου επ εμε, ου εινεκεν εχρισεν με, ευαγγελισασθαι πτρωχοις, απεσταλκεν με ιασασθαι τους συντετρριμμενους τηι καρδιαι, κηρυξαι αιχμαλωτοις αφεσιν και τυφλοις αναβλεψιν, καλεσαι ενιαυτον κυριου δεκτον και ημεραν ανταποδοσεως, παρακαλεσαι παντας τους πενθουντας...
”Henki Herran päällä minun, sillä hän voiteli minut: hyvää sanomaa julistamaan köyhille hän lähetti minut, parantamaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangeiksi otetuille vapautusta, ja sokeille jälleen näkemistä, kutsumaan saapuville Herran otollista vuotta ja päivää takaisinannon, lohduttamaan kaikkia murehtivia,…”
Luukkaan teksti 4: 18-19:
Πνευμα κυριου επ εμε, ου εινεκεν εχρισεν με, ευαγγελισασθαι πτρωχοις απεσταλκεν με ευαγγελισασθαι πτωχοις, απεσταλκεν με κηρυξαι αιχμαλωτοις αφεσιν και τυφλοις αναβλεψιν, αποστειλαι τεθραυσμενους εν αφεσει, κηρυξαι ενιαυτον κυριου δεκτον
"Henki Herran päällä minun, sillä hän voiteli minut julistamaan hyvää sanomaa köyhille, hän lähetti minut, julistamaan vangeiksi otetuille vapautusta ja , sokeille jälleen näkemistä, päästämään sorretut vapauteen, julistamaan vuotta Herran otollista."
Kun siis Septuaginta jatkaa: "Kutsumaan saapuville Herran otollista vuotta ja takaisinannon päivää, lohduttamaan kaikkia murheellisia", jatkaa Luukkaan teksti sen sijaan: "päästämään sorretut vapauteen, julistamaan Herran otollista vuotta."
Septuagintan hyvityksen päivän ja Kirkkoraamatun Jumalamme kostonpäivän sijalla on Luukkaan tekstissä siis sorrettujen päästäminen vapauteen.
Mistä siis sana "evankeliumi" on kotoisin? Mistä se on saatu Uuden testamentin kielenkäyttöön?
Tähän vastaa osuvasti lainaus Aimo T. Nikolaisen kirjasta, Uuden Testamentin tulkinta ja tutkimus:
"`Sana evankeliumi (το ευαγγελιον) on peräisin Markuksen Jeesus- kirjan ensimmäisestä lauseesta; "Jeesuksen Kristuksen evankeliumin alku.´ Tämä kreikan kielen sana merkitsi hyvän sanoman ilmoittamisesta saatavaa palkintoa ja sitten itse ilosanomaa. Tällä sanalla ilmaisivat myös Rooman keisarit hallitusaikansa alkamisen, ja syntymäpäivänsä johdosta antamansa "hyvät uutiset" lahjoituksista ja armahduksista. Uuden testamentin kielenkäyttöä ohjasi kuitenkin ensi sijassa se, että Jesajan kirjan Septuaginta-käännös oli vastaavalla teonsanalla (euanggelidzestai) kääntänyt pelastussanoman kuuluttamisen (Jesaja 40:9, 52:7, 61:1)."
Nikolainen viittasi edellä Markuksen evankeliumin alkuun, jossa on sanat: "Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, evankeliumin alku." Koko Jeesuksen julkinen elämä ja toiminta oli siis evankeliumin julistusta. Sen alkuna oli Johannes Kastajan toiminta.
Jeesuksen julistus ja toiminta sai päätöksensä ristinkuolemassa, jonka kuolemansa hän itse edeltä käsin monin tavoin ilmoitti lunastuskuolemaksi, syntien anteeksi antamisen tähden tapahtuvaksi.
Sitä, mitä evankeliumi Uuden testamentin opetuksen mukaan merkitsee, katselemme tarkemmin hetken kuluttua. Nyt totean vain, kuinka ihmeellisen tarkasti pitää paikkansa se Paavalin maininta, kun hän roomalaiskirjeessään puhuu kutsumuksestaan: Hänet on erotettu evankeliumiin, jonka Jumala on edeltä luvannut profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa: 1:1-4. Vähän myöhemmin hän sanoo (1: 16-17), ettei hän häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima, (dynamis), itse kullekin uskovalle pelastukseksi.
Myös Johanneksen evankeliumin alussa Kirkkoraamattu puhuu voimasta (1:11-13), mutta jakeessa 12 on sana, "εξουσια", joka paremminkin tarkoittaa "oikeutta" tai "valtaa." Mutta evankeliumi on Jumalan voima. Entä miksi se on voima?
Paavali selittää: "Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon.."
Jumalan vanhuskauden paljastuminen tekee evankeliumista Jumalan voiman. Ilmaisu, "uskosta uskoon", johtaa ajatukset vielä yhteen Vanhan testamentin kohtaan, jossa evankeliumi on ehkä selvimmässä ja kirkkaimmassa muodossaan.
Tätä kohtaa oli Etiopian kuningattaren, Kandaken hoviherra lukemassa, kun Filippus alkoi tästä kohdasta julistaa hänelle evankeliumia Jeesuksesta, kuten Apostolien tekojen kohdassa 8: 32-33 kerrotaan. Koska Apostolien teoissa oleva lainaus on tarkoin Septuagintan mukainen, on ilmeistä, että hoviherra luki Septuagintaa.
Kohta on Jesajan kirjan 53: 7-8.
Lainaan tämän Vanhan testamentin kirkkaimman evankeliuminkohdan Septuagintan tekstin käännöksellä varustettuna:
Isaiah 53
1 κυριε τις επιστευσεν τη ακοη ημων και ο βραχιων κυριου τινι απεκαλυφθη 2 ανηγγειλαμεν εναντιον αυτου ως παιδιον ως ριζα εν γη διψωση ουκ εστιν ειδος αυτω ουδε δοξα και ειδομεν αυτον και ουκ ειχεν ειδος ουδε καλλος 3 αλλα το ειδος αυτου ατιμον εκλειπον παρα παντας ανθρωπους ανθρωπος εν πληγη ων και ειδως φερειν μαλακιαν οτι απεστραπται το προσωπον αυτου ητιμασθη και ουκ ελογισθη 4 ουτος τας αμαρτιας ημων φερει και περι ημων οδυναται και ημεις ελογισαμεθα αυτον ειναι εν πονω και εν πληγη και εν κακωσει 5 αυτος δε ετραυματισθη δια τας ανομιας ημων και μεμαλακισται δια τας αμαρτιας ημων παιδεια ειρηνης ημων επ αυτον τω μωλωπι αυτου ημεις ιαθημεν 6 παντες ως προβατα επλανηθημεν ανθρωπος τη οδω αυτου επλανηθη και κυριος παρεδωκεν αυτον ταις αμαρτιαις ημων 7 και αυτος δια το κεκακωσθαι ουκ ανοιγει το στομα ως προβατον επι σφαγην ηχθη και ως αμνος εναντιον του κειροντος αυτον αφωνος ουτως ουκ ανοιγει το στομα αυτου 8 εν τη ταπεινωσει η κρισις αυτου ηρθη την γενεαν αυτου τις διηγησεται οτι αιρεται απο της γης η ζωη αυτου απο των ανομιων του λαου μου ηχθη εις θανατον 9 και δωσω τους πονηρους αντι της ταφης αυτου και τους πλουσιους αντι του θανατου αυτου οτι ανομιαν ουκ εποιησεν ουδε ευρεθη δολος εν τω στοματι αυτου 10 και κυριος βουλεται καθαρισαι αυτον της πληγης εαν δωτε περι αμαρτιας η ψυχη υμων οψεται σπερμα μακροβιον και βουλεται κυριος αφελειν 11 απο του πονου της ψυχης αυτου δειξαι αυτω φως και πλασαι τη συνεσει δικαιωσαι δικαιον ευ δουλευοντα πολλοις και τας αμαρτιας αυτων αυτος ανοισει 12 δια τουτο αυτος κληρονομησει πολλους και των ισχυρων μεριει σκυλα ανθ ων παρεδοθη εις θανατον η ψυχη αυτου και εν τοις ανομοις ελογισθη και αυτος αμαρτιας πολλων ανηνεγκεν και δια τας αμαρτιας αυτων παρεδοθη.
"Herra, kuka uskoi meidän saarnamme? Ja kenelle Herran käsivarsi ilmoitettiin? Me julistimme hänen edessänsä: Kuin lapsi hän on, kuin juuri janoavassa maassa. Ei ole hänessä muotoa eikä ulkonäköä; me näimme hänet, eikä hänellä ollut muotoa eikä kauneutta, vaan hänen muotonsa oli vaatimaton, vajavainen, verrattuna ihmisten muotoon. Hän oli lyöty ja vaivattu mies, tottunut kestämään heikkoutta, sillä poiskäännetyt olivat hänen kasvonsa:, Hän oli halveksittu, eikä häntä minäkään pidetty. Tämä mies kantaa meidän syntimme ja kärsii meidän tähtemme, mutta me pidimme häntä vaivattuna ja lyötynä ja pahoinpideltynä. Mutta hän on haavoitettu meidän syntiemme tähden: Meidän rauhamme tähden oli kuritus hänen päällänsä; Hänen ruhjevammojensa tähden me olemme parannetut. Kaikki me olimme eksyksissä kuin lampaat: joka ainoa harhaantui tieltään. Mutta Herra antoi hänet alttiiksi meidän syntiemme tähden, ja hän ei suutansa avaa sen tähden, että häntä on pahoinpidelty. Hänet vietiin kuin lammas teuraaksi, ja kuten karitsa keritsijänsä edessä on ääneti, niin ei hän suutansa avaa. Hänen alennustilassansa hänen tuomionsa poistettiin. Kuka tulee kertomaan hänen suvustansa? Maan päältä poistetaan hänen elämänsä. Kansani pahojen tekojen tähden hän joutuu kuolemaan. Ja minä annan pahantekijät hänen hautaamisestansa, ja rikkaat hänen kuolemastansa, sillä hän ei tehnyt pahaa, eikä hänen suussansa havaittu vilppiä. Ja Herra tahtoo puhdistaa hänet tuskasta. jos annatte uhrin syntinne sovitukseksi, teidän sielunne saa nähdä pitkään elävän siemenen. Ja Herra tahtoo vähentää hänen sielunsa vaivaa, näyttää hänelle valon, ja varustaa hänet hyvällä ymmärryksellä, vanhurskauttaa vanhurskaan, joka monia hyvin palvelee, ja hän on poistava heidän syntinsä. Siksipä hän saa perinnöksi monia, ja väkevien aseet hän jakaa saaliiksi, sen tähden, että hänet annettiin alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon. Ja hän kantoi monien synnit ja hänet annettiin alttiiksi heidän tähtensä."
(Näin kuuluu Septuagintan mukaan Jesajan kirjan viideskymmenes kolmas luku.)
EVANKELIUMI, MITÄ SE ON?
(Toinen osa.)
Kun edellä tarkastelimme pääasiassa Vanhaa testamenttia, selvittelimme sitä taustaa, mistä hyvän sanoman, evankeliumin, käsite on kotoisin. Käsitteen juuret ovat Vanhassa testamentissa, siinä hyvän sanoman julistamista merkitsevän teonsanan hengellisessä käytössä, minkä kreikankielinen Septuaginta otti sanastoonsa.
Jatkossa olisi tarkoitus luoda kuva siitä, mitä evankeliumi eli hyvä sanoma merkitsi Herramme julistuksen ja apostolisen opetuksen mukaan. Mistä evankeliumissa pohjimmaltaan ja perimmältään on kysymys?
Koska evankeliumia sisältävät Uuden testamentin kirjat ovat kirjoitetussa muodossaan niin laajoja ja monipainotteisia, ettei ole mahdollista niiden sisältöä lyhyesti selvittää, on pakko tehdä valintoja: Valita jokin niistä esityksen pohjaksi, ja sisällöstä valita ne aiheet, mitä pitää tärkeinä.
Koska Luukas on evankeliumikirjansa lisäksi kertonut myös alkuseurakunnan historiaa, olen valinnut hänen esityksensä katsaukseni pohjaksi. Seuraamme siis jatkossa pääasiassa Luukasta.
Kuten Markus on asian esittänyt, Jeesuksen Kristuksen evankeliumin alku oli Johannes Kastajan esiintyminen (1:1-4), jonka esiintymisessä täyttyi Jesajan ennustus.
Kun Johannes Kastajan isä, Sakarias, Pyhän Hengen täyteydessä profetoi pojalleen (1:76-77), hän kertoi, että lapsukaisen kutsumus on oleva esiintyminen Korkeimman profeettana, kulkea Herran edellä, hänen teitään valmistaen, eli "antaaksesi hänen kansalleen pelastuksen tuntemisen, heidän syntiensä anteeksisaamisessa.”
Heprealaiskirjeen mukaan (2: 3) pelastus julistettiin alkuaan Herramme Jeesuksen toimesta, ja sitten se hänen kuulijoidensa välityksellä saatettiin meille, kun Jumala yhdessä heidän kanssaan todisti tunnusmerkein ja ihmein, ja jakamalla pyhää Henkeä tahtonsa mukaan.
Tilanne, jossa Jeesus alkoi julistuksensa, oli uskonnollisesti aika hankala. Kansa oli pääasiassa jakaantunut kolmeen joukkoon: Saddukeuksiin, jotka edustivat sivistyneistöä, lainkiivailijoihin eli fariseuksiin, ja tavalliseen kansaan.
Saddukeukset olivat liberaaleja, jotka pitivät Pyhänä Kirjana vain Mooseksen kirjoja, eivätkä uskoneet enkeleihin, henkiin, eivätkä ylösnousemukseen. Fariseukset puolestaan olivat lain kiivailijoita ja omasta mielestään myös sen noudattajia. He pitivät tavallista kansa "kirottuna", koska kansa ei ollut lain tuntija eikä noudattaja, (Johannes 7: 49).
Tavallinen kansa oli tottunut siihen, että heitä pidettiin roskaväkenä ja syntisenä hylkyjoukkona hurskaiden taholla.
Kun Herramme Jeesus alkoi sitten julistamaan evankeliumiaan, kerrotaan kansan ihmetelleen niitä "armon sanoja" (Luukas 4: 22) jotka lähtivät hänen suustaan.
He eivät olleet tottuneet armon sanoihin. He olivat tottuneet siihen, että hurskaat fariseukset erottautuivat heistä ja kirosivat heitä.
Noista Herramme armon sanoista on oivallisena esimerkkinä vuorisaarnan autuaaksi julistamiset. Esimerkiksi julistus (Matteus 5: 3):
"Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta."
Mitä tämä tarkoittaa? Kreikkalaisen jumaluusoppineen, Johannes Kolitsaran Uuden testamentin parafraasin mukaan kysymys on henkilöistä, jotka tiedostavat hengellisen köyhyytensä: “Μακαριοι...ειναι εκεινοι, που συναισθανονται την πνευματικην πτωχειαν των...”
Toisen kreikkalaisen jumaluusoppineen mukaan,(N. Trempela) kysymys on henkilöistä, jotka nöyryydessä tiedostavat hengellisen köyhyytensä: ”Μακαριοι και πανευτυχεις ειναι εκεινοι, που ταπεινω συναισθανονται την πνευματικην πτωχειαν των...”
Ateenan teologisen tiedekunnan opettajien vuoden 67 käännöksessä, kysymys on "nöyristä": ”Μακαριοι ειναι οι ταπεινοφρονες...”
Viimeisimmän Tessalonikan jumaluusoppineiden vuonna 85 aikaansaaman parafraasin mukaan, kysymys on henkilöistä jotka "tiedostavat hengellisen köyhyytensä Jumalan edessä": ”Μακαριοι οσοι νιωθουν τον εαυτο τους φτωχο μπροστα στο Θεο.”
Toinen esimerkki otettakoon jakeesta 6, jossa Herramme Matteuksessa sanoo:, "Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät tullaan ravitsemaan." Jakeessa 6 sanoo Kolitsaran parafraasi:
“Μακαριοι οσοι πεινουν και διψουν δια να αποκτησουν οι ιδιοι, να εσπικρατησηι δε και εις τον κοσμον η δικαιοσυνη και αρετη, διοτι αυτοι θα χορτασουν.”
"Onniteltavia ovat ne jotka isoavat ja janoavat sitä, että itse saavuttaisivat, ja että myös maailmassa vallitsisi oikeamielisyys ja hyve, sillä heidät tuhlaan ravitsemaan.”
Trempelan parafraasi sanoo: ”Μακαριοι ειναι εκεινοι, που με σφοτρον εσωτερικον ποθον σαν πεινασμενοι και διψασμενοι επιθυμουν την δικαιοσυνην και τελειοτητα, διοτι αυτοι θα χορτασθουν δια πληρους ικανοποιησεως του ποθον των.”
"Onniteltavia ovat ne, jotka suurella sisäisellä halulla, kuin isoavaiset ja janoavaiset, halajavat oikeamielisyyttä ja täydellisyyttä, sillä heidät tullaan ravitsemaan heidän halunsa täydellä toteutumisella."
Tessalonikan oppineiden viimeksi ilmestynyt käännös sanoo: ”Μακαριοι οσοι πεινουν και διψουν για την επικρατηση του θεληματος του Θεου, γιατι ο Θεος θα ακανοποιησει την επιθυμια τους.”
"Onniteltavia ovat ne, jotka hartaasti haluavat Jumalan tahdon hallitsevan, sillä Jumala on toteuttava heidän halunsa."
Kansan syvien rivien suhtautumisesta hurskaisiin on esimerkkinä Pietarin suhtautuminen Jeesukseen, kalansaalis- ihmeen seurauksena: "Mene pois minun tyköäni Herra, sillä minä olen syntinen ihminen" (Luukas 5: 8.)
Hurskaiden fariseusten taholta Jeesusta syytettiinkin hänen henkilösuhteidensa ja sanomansa tähden, "syömäriksi ja viinin juomariksi, publikaanien ja syntisten ystäväksi (Matteus 11:18-19, Luukas 5:1-2.)
Näkönsä saaneelle miehelle fariseukset sanoivat "tietävänsä" että Jeesus on syntinen (Johannes 9:24).
Sen sijaan Jeesus itse näki fariseustenkin kaikesta hurskaudestaan huolimatta olevan parannuksen tarpeessa kuten muukin kansa (Luukas 7:29-30.): ”Kaikki kansa, publikaanitkin (jotka Johanneksen parannussaarnaa kuulivat) tunnustivat Jumalan vanhurskaaksi, eli olevan vaatimuksessaan oikeassa. Mutta fariseukset ja kirjanoppineet tekivät turhaksi Jumalan aivoituksen itseään kohtaan..."
Siksi hän julisti heille: "Publikaanit ja portot menevät teidän edellänne Jumalan valtakuntaan...", ( Matteus 21: 31- 32).
Hän opetti omiaan rukoilemaan jatkuvasti syntejään anteeksi, ja tunnustamaan itsensä näin pysyvästi tässä elämässä syntisiksi (Luukas 11:4, Roomalaiskirje 8: 10). Sen sijaan fariseuksia hän syytti siitä, että he tekevät itsensä vanhurskaiksi ihmisten edessä, mutta Jumala tuntee heidän sydämensä, Sillä mikä on ihmisten kesken korkeata, se on Jumalan edessä kauhistus, (Luukas l6:15.)
Hän puhui myös monille jotka luottivat itseensä, ja ylenkatsoivat muita, vertauksen fariseuksesta ja publikaanista temppelissä rukoilemassa, (Luukas 18: 9-14). Hän kertoi Pietarille, että Saatana on tavoitellut opetuslapsia valtaansa, seuloakseen heitä kuten nisuja, mutta myös rukoilleensa Pietarin puolesta, ettei hänen uskonsa raukeaisi tyhjiin, (Luukas 22:31-32).
Näin Jeesus ilmiselvästi käänsi vallitsevat hurskausnäkemykset päälaelleen, juuri siitä syystä, että hän näki kaikkien ihmisten olevan samassa veneessä: Ilman jumalallista apua, hurskauksiensa kanssa synteihinsä hukkumassa. Siksi hän julisti myös antavansa "henkensä lunnaiksi monien edestä", (Matteus 20: 28).
Hän puhui pääsiäislampaan syömisen yhteydessä tämän vertauskuvan täyttymyksestä, ja asetti (Luukkaan mukaan) samassa yhteydessä ehtoollisen leivän ja maljan, edustamaan lunastusruumistaan ja lunastusvertaan, jotka hän antoi meidän edestämme. (Luukas 22: 14-20).
Herramme lihassa vaelluksen pälvinä hänen sovituskuolemansa merkitys oli kuitenkin vielä osittain verhottu, kuten muutkin Jumalan `pelastusneuvonpiteitten´ osatekijät. Johanneksen mukaan (16:12-14) hänellä olisi ollut vielä paljon sanottavaa seuraajilleen, mutta he eivät kyenneet sitä silloin kantamaan, eli omaksumaan.
Jeesus sanoikin, että Totuuden Henki on johdattava heitä kaikessa totuudessa eteenpäin, sitten kun Hänen aikansa on tulla. Henki tuli helluntaina, ja silloin myös Herramme sovituskuoleman merkitys kirkastui apostoleille perusteellisesti.
Lukekaamme Apostolien teoista muutamia kohtia, jotka ovat tätä asiaa koskevia kallisarvoisia helmiä:
Pietari saarnasi neuvoston edessä Jeesuksesta: "Hänet on Jumala oikealla kädellänsä korottanut päämieheksi ja Vapahtajaksi, antamaan Israelille parannusta (μετανοιαν) ja syntien anteeksiantamusta."
Korneliuksen kodissa Pietari saarnasi, (Apostolien tekojen kohdan 10:36-43) mukaan, seuraavaa:
Herra Jeesus on käskenyt heitä ylösnousemuksensa jälkeen saarnaamaan kansalle, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleiden tuomariksi. Ja sitten Pietari sanoo täyttymyksen valossa ihanan asian:
"Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta" ( jakeet 42-43). Toisessa kohtaa Pietari julistaa (apostolien kokous: 15:11), uskovansa Herran Jeesuksen armon kautta pelastuvansa, samalla tapaa kuin pakanoista kääntyneet.
Paavalin saarnan helmiä on myös löydettävissä Apostolien teoista. Yksi löytyy Pisidian Antiokian synagoogassa pidetystä saarnasta, (Apostolien teot 13:14-42). Helmikohta löytyy jakeista 38-39, kuuluen:
"Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet, että hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus, ja että jokainen joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla."
Herra itse avatkoon sydämemme käsittämään edellä lainattujen jakeiden todellisen merkityksen.
Kuningas Agrippan edessä Paavali todisti, että ylösnoussut Herra oli antanut hänelle tehtäväksi avata evankeliumin avulla pakanoiden hengellisiä silmiä, ... ”että he kääntyisivät pimeydestä vaikeuteen, ja saatanan vallasta Jumalan tykö, ja saisivat uskomahla Jeesukseen synnit anteeksi, ja perintöosan pyhitettyjen joukossa." (26: 16-18.)
Apostolien opetusta vastaanotettaessa, Paavali on meille pakanakansoista kääntyneille erikoisessa asemassa. Juuri hänet Herra asetti pakanain apostoliksi. Hän kertoi itse, että hänen julistamansa evankeliumi ei ole ihmisten mukaista, eikä hän ole sitä ihmisiltä saanut, vaan sen kautta, että ylösnoussut Herra ilmestyi hänelle. Hän sai siis sanoman itse Herralta, lunastuksen täyttymyksen valossa esitettäväksi, (Galatalaiskirje.1: 9-13).
Tehtävän saatuaan, Paavali oli erittäin kiivas evankeliumin totuuden säilymisen puolesta taistellessaan. Hän julisti vääristelijät kiroukseen (1: 8-9), eikä antanut hetkeksikään valheveljille myöten, jotta evankeliumin totuus säilyisi jopa Jerusalemissa (2: 5).
Hän opetti, ettei sellainen, uskonveljistä väärällä tavalla erottautuminen, jota Pietari ja jopa Barnabaskin Antiokiassa harrastivat, ollut suoraan evankeliumin totuuden mukaan vaeltamista (2:11-14.) Hän selitti juutalaisveljienkin tietävän, ettei kukaan ihminen tule vanhurskaaksi lain tekoja noudattamalla, vaan ainoastaan uskon kautta Jeesukseen, ja tämän tähden hekin ovat uskoneet Jeesukseen Kristukseen.
Näin tehdessään he tunnustavat samalla olevansa itsekin syntisiä (2:16-17.) Hän kertoi heidän saaneen Jumalan Hengenkin uskossa kuulemisesta (3:1-6), samalla tavalla kuin Aabraham uskoi Jumalan sanomaan, sen kuuluaan, ja usko luettiin hänelle vanhurskaudeksi.
Miten Aabraham uskoi, siitä on oiva opetus Roomalaiskirjeen kohdassa 4:18 - 24. Paavali kertoi Aabrahamille edeltä julistetun juuri ilosanoma eli evankeliumi (προευηγγελισατο = aoristin mediumin indikatiivin singulaarin kolmas persoona: (Gal.3:8 -9 ). Herra on lunastanut meidät lain kirouksesta, saadaksemme osaksemme Aabrahamin siunauksen, ja sen pantiksi Hengen (3:13-14).
Paavalin mukaan vanhurskaus todella tulisi laista, jos sellainen laki olisi, joka kykenee tekemään vanhurskaaksi. Nyt sen sijaan Raamattu lain avulla sulkee kaikki synnin alle, jotta lupaus toteutuisi Jeesukseen uskoville (3:21-23).
Ajan täyttyessä Jumala lähetti Poikansa lunastamaan lain alkeissoppien alle orjuutetut, jotta me pääsisimme lapsen asemaan (ινα την υιοθεσιαν απολαβωμεν, Gal. 4:3-6), ja saisimme adoptoinnin sinetiksi adoptoinnin Hengen ελαβετε πνευμα υιοθεσιας, Room. 8:15 (3:13-14).
Laki ei ole enää vanhurskauden lähde (5:4-5), sillä vanhurskaus jota me kaipaamme ja halajamme, sen odotamme toteutuvan meissä uskon perusteella, Hengen vaikuttamana, kuten Ateenan yliopiston käännös vuodelta 67 asian esittää.
Roomalaiskirjeessään Paavali on, jos mahdollista, vieläkin perusteellisempi. Juuri laki todistaa juutalaistenkin olevan syntisiä, sillä kaiken minkä laki sanoo, se puhuu lain alaisille (3:9-19).
Mikään liha ei tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain teoista, vaan lain kautta tulee ainoastaan synnin tunto (20). Mutta laki ja profeetat todistavat Jumalan vanhurskaudesta, ja tämä vanhurskaus on ilmoitettu ilman lakia (3:21). Tämä vanhurskaus tulee uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, kaikkiin jotka uskovat, ilman erotusta. Ovathan kaikki poikkeuksetta syntiä tehneet, ja näin hänen kirkkauttaan ja läsnäoloaan vailla. He saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan, sen lunastuksen kautta, joka on tapahtunut Kristuksessa Jeesuksessa (3:22 - 4:26) Jumala näet vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
Entä mitä Paavali tarkoittaa vanhurskauttamisella? Hän itse selittää (Roomalaiskirje 4: 3-7), että vanhurskauttaminen merkitsee rikoksien anteeksi antamista ja syntien peittämistä, sitä, että Herra ei lue vanhurskautetulla olevan syntiä. Usko luetaan vanhurskaudeksi, ja jakeessa 16 Paavali vielä lisää, että: "Sen tähden se on uskosta jotta se olisi armosta, jotta lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle."
Meidän tulee muistaa, että olemme tekemisissä kahden eri vanhurskauden kanssa, joita emme saa sekoittaa toisiinsa. Kristukselta uskon kautta saamamme lahja-vanhurskaus on täydellinen, ja se ei vähene meidän erehdyksistämme. Mutta jos sekoitamme täydellisen lahjavanhurskauden elämässämme saavuttamaamme vanhurskauteen, altistumme Saatanan syytöksille, koska elämän vanhurskaus ei ole parhaimmassakaan kristityssä täydellinen.
Kristittynä olo merkitsee jumalan palvelemista uudessa olotilassa, Hengen synnyttämässä, ei kirjaimen eli lain vanhassa olotilassa, (Roomalaiskirje 7:6). Vaikka laki on kuoleman ja kadotustuomion virka (2 Kor. 3:7-9), ei silti ole mitään kadotustuomiota Jeesuksen yhteydessä eläville, sillä elämän Hengen laki on vapauttanut, jopa riippumattomaksi tehnyt, heidät synnin ja kuoleman laista. (8: 1-2, 10).
Silti Paavalin mukaan on tarkoitus, että lain vaatima vanhurskaus täytettäisiin Hengen mukaan vaeltavissa (8:4.) Tämä tapahtuu siten, että Hengen mukaan elävissä ja vaeltavissa vallitsee Hengen mieli. Hän halajaa samaa mitä Henkikin, ja kantaa näin ollen Hengen hedelmää (Galatalaiskirje 5: 22-23) jota vastaan laki ei ole, sillä siinä ei ole tuomittavaa. Lihassa asuvan synnin voiman ja Hengen mielen välillä onkin jatkuva taistelutilanne (Galatalaiskirje 5: 16-38.) Tästä syystäkin jokainen "taistelutanner" kaipaakin kohdalleen lopullista adoptointia, meidän ruumiittemme lunastusta, (Roomalaiskirje 8: 33).
Kun ihminen tulee maailmasta evankeliumin kuuloon ja pelastuu, on hänelle yleensä selvää, että Jumala vastaanottaa hänet Jeesuksen sovitustyön tähden. Jatkossa hän saattaa kuitenkin eksyä siihen luuloon, että jatko on kiinni hänen onnistumisestaan kristittynä.
Kuitenkin on tosiasia, että kristittynä onnistuminen ja lopullinen pelastus ovat kumpikin kiinni evankeliumista kiinni pitämisestä. Tästä syystä Paavali muistuttaa Korinttilaisia evankeliumin sisällöstä, siitä millä on tärkein merkitys. Lainaan 1 Kor. 15: 1-4 Salonikin oppineiden käännöksen mukaisena:
Αδελφοι, σας θυμιζω το χαρμοσυνο μηνυμα σας εαφερα με το κηρυγμα μου. Αυτο το μηνυμα το δεχτηκατε, σ αυτο παραμεινατε σταθεροι, μ αυτο και σωζεστε, αν βεβαια μενετε προσκολλημενοιμ σ αυτο, με το νοημα που σας κηρυξα, εκτος εαν ματαια πιστεψατε. Σας παρεδωσα τη διδασκαλια που ειχα κι εγω παραλαβει και που εχει πρωταρχικη σημασια, οτι δηλαδη Χριστος πεθανε, συμφωνα με τις Γραφες, για τις αμαρτιες μας, οτι ενταφιστηκε και συμφωνα με τις Γραφες αναστηθηκε την τριτη ημερα...
"Veljet, minä muistutan teitä siitä iloisesta sanomasta, minkä minä saarnallani toin teille. Tämän sanoman te myös vastaanotitte, siihen uskovina pysytte lujina, ja sen avulla te myös pelastutte, jos todel1a pysytte siihen kiinnittyneinä, siinä merkityksessä, jonka minä saarnasin teille. Muuten ei ole arvoa sillä, että te tulitte uskoviksi. Minä luovutin teille sen opetuksen minkä itse olin vastaanottanut, ja jolla on tärkein merkitys; Nimittäin, että Kristus kuoli Kirjoitusten mukaisesti meidän syntiemme tähden, että hänet haudattiin, ja että hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaisesti."
Tekstin mukaan se millä jatkuvasti on tärkein merkitys, on Kristuksen kuolema meidän syntiemme tähden, kirjoitusten ennustusten mukaisesti, että hänet haudattiin, ja että hänet herätettiin kolmantena päivänä, kirjoitusten ennustusten mukaisesti. Tämän jälkeen hän näyttäytyi Keefaalle, sitten myös muille, jopa opetuslasten ryhmille.
Samaa asiaa Paavali täsmentää toisessa Korinttilaiskirjeessään (5: 19-21), jonka teksti kuuluu, samaisen nykykreikankielisen tekstilaitoksen mukaisesti:
Δηλαδη ο Θεος ηταν αυτος που στο προσωπο του Χριστου συμφιλιωσε τον κοσμο μαζι του, χωρις να καταλογισει στους ανθρωπους τα παραπτωματα τους, κι επισης ανεθεσε σ εμας να αωαγγελλουμε το γεγονος της συμφιλιωσης. Εμεις ενεργουμε σαν πρεσβευτες του Χριστου. Μεσα απ τα δικα μας λογια ειναι σαν να σας παρακαλει ο Θεος. Στο ονομα του Χριστου σας παρακαλουμε, συμφιλιωθειτε με το Θεο! Αυτον που δε γνωρισε αμαρτια, τον φορτωσε ο Θεος με ολη την αμαρτια φια χαρη μας για ανα μπορεσουμε εμεις μεσω εκεινου ωα βρουμε τη σωτηρια κοντα στο Θεο.
"Jumala oli Hän, joka Kristuksen persoonassa sovitti maailman itsensä kanssa, lukematta ihmisille heidän rikkomuksiaan, ja Hän lähetti meidät ilmoittamaan sovituksen tapahtumaa. Me toimimme kuin Kristuksen lähettiläät. On kuin meidän omissa sanoissamme Jumala kehottaisi teitä: Kristuksen nimessä me pyydämme teitä: sovittautukaa Jumalan kanssa. Hänet, joka ei tuntenut syntiä, Jumala kuormitti meidän tähtemme kaikella synnillä, jotta me voisimme hänen välityksellään löytää pelastuksen Jumalan lähellä."
Näin siis tuosta nykykreikankielisestä tekstilaitoksesta tekemäni käännöshahmotelman mukaan, edellä.
Jumala siis oli Kristuksessa, sovittamassa maailman itsensä kanssa, mutta ihmisten täytyy silti sovittautua Jumalan kanssa.
Tämä tapahtuu, uskossa turvautumalla evankeliumin kertomaan sovitustyöhön. Tässä turvautumisessa on kaksi puolta: sydämen usko ja suun tunnustus. Tästä asiasta Paavali opettaa tarkemmin roomalaiskirjeessä (10:5-13).
Lainaan tätäkin tekstiä Salonikin oppineitten käännöksestä käännettynä:
Ο Μωυσης γραφει για τη δικαιωσυνη που προερχεται απο το νομο οτι οποιος πραττει κατα τις εντολες του νομου, θα βρει σ αυτες τη ζωη. Για τη δικαιωσυνη ομως που πηγασει απο την πιστη, λεει, Μην αναρωτηωεις ποιος μπορει ω ανεβει στον ουρανο για να κατεβει δηλαδη το Χριστο, η ποιος μπορει να κατεβει στρον αδης, για ν ανεβασει δηλαβη το Χριστο απο τους νεκρους. Δε χρειαζονται αυτα, γιατι, οπως λεει η Γραφη, ειναι κοντα σου ο λογος, στ΄στομα σου και στην γαρδια σου, κι εννοει το λογο της πιστεως που κηρυττουμε. Γιατι, αν ομολογησεις με το στομα σου πως ο Ιησους ειναι ο Κυριος κσι πιστεψεις με την καρδια σου πως ο Θεος τον ανεστησε απο τοθς νεκρους, θα βρεις σωτρηρια. Πραγματικα οποιος πιστευει με την καρδια του οδηγειται στη δικαιωση, κι οποιος ομολογει με το στομα οδηκειται στη σωτηρια. Γιατι,οπως λεγει η Γραφη, Οποιος πιστυει σ αυτον δε θα ντποπιασστει. Και δε γινεται καμια διακριση αν ειναι Ιουδαιος η οχι, γιατι ο ιδιος ειναι Κυριος ξια ολους, που σκορπα πλουσια τη χαρη του σ ολους οσοι τον επικαλουνται. Γιατι οποιοσδηποτε επικαλεστει το ονομα του Κυριου, Θα σωθει.
"Mooses kirjoittaa vanhurskaudesta joka tulee laista, että hän joka täyttää lain käskyt, on löytävä niistä elämän. Kuitenkin, vanhurskaudesta joka tulee uskosta hän sanoo: `Älä kysele:, kuka voi nousta taivaaseen', tuodakseen Kristuksen alas, tai:, 'kuka voi astua alas tuonelaan', tuodakseen ylös Kristuksen kuolleista. Näitä kysymyksiä ei tarvita, koska Raamattu sanoo: 'Sana on sinua lähellä, suussasi ja sydämessäsi', ja se merkitsee uskon sanaa, jota me saarnaamme. Sillä, jos sinä tunnustat sinun suullasi, että Kristus on Herra, ja uskot sinun sydämelläsi, että Jumala herätti Hänet kuolleista, sinä olet löytävä pelastuksen. Todellakin, joka uskoo sydämellään, ohjautuu vanhurskauteen, ja joka tunnustaa suullaan, ohjautuu pelastukseen. Sillä, kuten jo sanoimme, Raamattu sanoo: `Ei kukaan joka uskoo Häneen ole joutuva häpeään.´, Ja mitään erottelua ei tapahdu siitä syystä, oletko juutalainen vai et, sillä Herra on sama kaikkia kohtaan: Hän sirottelee rikkaasti,(se on, runsaasti) armoaan kaikille, jotka Häntä avukseen huutavat. Sillä kuka hyvänsä kutsuu Herran nimeä avukseen, hän on pelastuva."
Näin siis tämä kohta, käännöshahmotelmani mukaan edellä.
Sana on meitä lähellä, ja tämä sana on uskon sana, jota saarnataan. Se on tunnustuksen sana siitä tapahtumasta, että Isä Jumala on herättänyt meidän Herramme Jeesuksen kuolleista.
Tämä on pelastavan evankeliumin, eli hyvän sanoman sana. Tämä on se sana, josta Paavali, samaisesta käännöksestä tekemäni suomennoshahmotelman mukaan, sanoo Roomalaiskirjeessään kohdassa 1: 16, seuraavaa:
“Δεν ωτρεπομαι που υπηρετω το ευαγγελιο του Χριστου, φιατι αυτο ειναι η δυναμη του Θεου, που σωζει καθεναν που πιστευει, πρωτα τον Ιουδαιο και υστερα τον ειδωλολατρη. Γιατι στο ευαγγελιο α΄ποκαλυπτεται οτι ο Θεος δικαιωνει τον ανθρωπο, αρκει αυτος ωα πιστεψει ολοκληρωτηκα στο Θεο, οπως λεει η Γραφη, Ο δικαιος εξαιτιας της πιστεως του θα ζησει.”
"Minä en häpeä sitä, että palvelen evankeliumia, sillä se on Jumalan voima, joka pelastaa jokaisen, joka sen vastaanottaa, ensin juutalaisen, sitten myös epäjumalanpalvelijan. Sillä evankeliumissa paljastuu Jumalan rakkaus, joka pelastaa ihmisen. Hänelle, (se on: ihmiselle) riittää, että hän uskoo itsensä alusta loppuun Jumalan haltuun, kuten tämän sanoo myös Raamattu: 'Vanhurskas on tuleva elämään uskonsa tähden.´"
Näin siis tämän kohdan käännökseni, edellä.
Entä, miten tähän sanomaan oikealla tavalla uskotaan? Millaista on se usko, jolla sanoma otetaan vastaan? Se otetaan vastaan aivan samalla tavalla kuin Aabraham kerran vastaanotti Jumalan lupauksen. Tästä kertoo Roomalaiskirjeen 4:18-22 kohta, samaisesta käännöksestä tekemäni suomennoshahmotelman mukaan:
“Ο Αβρααμ παρ ολο που δεν ειχε λογο ωα ελπιζει, εδειξε εμπιστοσυνη και στηριξε την αλπιδα του στο Θεο κι ετσι εγινε πατερας πολλων λαων, οπως τον ειπε ο Θεος, Τοσο πολλοι θα ειναι οι απογονοι σου. Σ αυτα τα λογια δεν απιστησε ο Αβρααμ, αν και ηταν τοτε καπου εκατο ετων, δε σκεφτηκε πως δεν μπορουσε πια να κανει παιδια, οπως εξαλλου δεν μπορουσε και η Σαρρα. Δεν αμφιταλαντευτηκε για την εκπληρωση της εππαγγελιας του Θεου, αλλ αντιθετα, η πιστη του δυναμωσε και δοξασε το Θεο. Ηταν τελειως βεβαιος πως ο Θεος,που τον εδωσε την απαγγελια, εχει και τη δυναμη ωα την εκπληρωσει. Γι αυτο κι ο Θεος τον αωαγνωρισε δικαιο.”
"Aabraham, siitä huolimatta että ei ollut syytä toivoa, osoitti luottamusta, ja asetti toivonsa Jumalaan, ja tuli näin monien kansojen isäksi, kuten Jumala hänelle sanoi: `Näin lukuisia tulevat jälkeläisesi olemaan.´ Näitä sanoja Aabraham ei epäillyt, vaikka oli silloin jo noin sadan vuoden vanha. Ja hän tiesi hyvin, että hän ei voinut saada lapsia, kuten ei sitä paitsi voinut myöskään Saara. Hän ei asettanut kyseenalaiseksi Jumalan lupauksen toteutumista, vaan päinvastoin hänen uskonsa vahvistui, ja hän kunnioitti Jumalaa. Hän oli täysin varma, että Jumala, joka antoi lupauksen hänelle, kykenee sen myös toteuttamaan. Tämän tähden Jumala myös luki hänet vanhurskaaksi."
Näin tämän kohdan käännöshahmotedlmani.
Saarisalo käänsi sanatarkassa suomennoksessaan kohdan (4:19) seuraavasti: "Olematta uskossa heikko, ei ottanut huomioon kuolettunutta ruumistaan, oli jo noin sata vuotias, eikä Saaran kuolettunutta kohtua,…" .
Toisin sanoen: kun kaikki maailmassa Aabrahamin ympärillä, ja kaikki hänessä itsessään, todisti jumalan lupausta vastaan, hän siitä huolimatta piti kiinni Jumalan lupauksesta. Tätä on usko.
Heprealaiskirjeen kohta 6:15 sanoo: "Ja näin Aabraham, kärsivällisesti odotettuaan, sai mitä luvattu oli."
Mekin tulemme saavuttamaan meille luvatun, jos me vain `pysymme uskossa, horjahtamatta pois kuulemamme evankeliumin herättämästä elävästä toivosta´.
Sitten Paavali vielä jatkaa, saman nykykreikan käännöksen suomennoshahmptelmani mukaan:
“Αυτα τα λογια της Γραφης, οτι δηλαδη τον αναγνωρισε δικαιο, δεν ισχυουν μονο φια τον Αβρααμ, αλλα και για μας. Γιατι θ αναγνωριστουμε δικαιοι κι εμεις που πιστευουμε στο Θεο, ο οποιος ανεστησε τον Ιησου τον Κυριο μας τους νεκρους. Ο Ιησους παραδοθηκε στο θανατο για ωα ανομιες μας κι αναστηθηκε για να μας σωσει απο την καπαδικη.”
"Nämä Raamatun sanat, (että hän luki hänet vanhurskaaksi), eivät ole voimassa ainoastaan Aabrahamille, vaan myös meille. Sillä myös meidät tullaan lukemaan vanhurskaiksi, kun me uskomme Jumalaan, joka herätti meidän Herramme Jeesuksen kuolleista. Jeesus annettiin alttiiksi kuolemalle, meidän laittomuuksiemme tähden, ja hänet herätettiin, jotta hän pelastaisi meidät tuomiolta." Näin jakeet 23- 25.
Evankeliumia selventää myös Johanneksen evankeliumin kolmas luku. Jae 14, joka sanoo:
"Ja niin kuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen poika ylennettämän, että jokaisella joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä."
Neljäs Mooses 21:5-9 kertoo, että kun kansa napisi Jumalaa ja Moosesta vastaan, lähetti Herra heidän keskuuteensa myrkkykäärmeitä, jotka purivat kansaa, niin että paljon kansaa Israelissa kuoli.
Tämä sai kansan parannuksen paikalle, tunnustamaan, Moosekselle, että: Me teimme syntiä, kun puhuimme Herraa ja sinua vastaan. Ja he pyysivät Moosesta rukoilemaan Herraa, jotta Herra poistaisi käärmeet heidän keskuudestaan.
Mutta ei Herra, eikä Mooseskaan poistanut käärmeitä, vaan Herra sanoi sen sijaan Moosekselle: "Tee itsellesi käärme, ja pane se tangon päähän, niin jokainen purtu, joka siihen katsoo, jää eloon."
Ja niin Mooses teki vaskikäärmeen ja pani sen tangon päähän. Jos ketä käärmeet sitten purivat, ja tämä katsoi vaskikäärmeeseen, niin hän jäi eloon.
He eivät voineet muuta kuin uskoa ja katsoa, tai katsoa ja uskoa. Mitkään teot, saavutukset, eivätkä temput auttaneet, ja samoin on myös meidän kanssamme.
Meitäkin on käärme purrut, ja poikkeuksetta meitä kaikkia. Meidänkään keskeltämme Herra ei ole poistanut käärmettä, joka jatkuvasti pyrkii puremaan meitä, ja myrkyttämään meidät synnin myrkyllä. Meissä kaikissa on synnin ja kuoleman myrkkyä, ja se pysyy meissä tämän elämämme loppuun asti.
Mutta kuten vaskikäärmeeseen katsojat erämaassa eivät kuolleet, mekään emme lopullisesti kuole, vaan me saamme elää, vaikka synnin palkka onkin kuolema.
Meillekin on näet ylennetty synnin myrkyn vastamyrkky, kuten on sanottu: ”Niin kuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän, jne.”
Kaikki me näet olemme syntiä tehneet, ja saamme lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan, sen lunastuksen kautta, joka tapahtui Kristuksessa, kuten Roomalaiskirjeen kohta 3:23-24 sanoo.
Kun me katsomme Kristukseen, saamme kokea saman ihmeen, minkä erämaassa eräät kokivat kerran.
Ja kerran myrkyn vaikutus poistuu meistä lopullisesti, kun Kristus lunastaa meidän kehommekin, Jumalan lasten kirkkauden vapauteen. Näin on asiat.
Heprealaiskirjeessä meitä kehotetaan "pysymään järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän joka antoi lupauksen, on uskollinen" (10:23).
Tämän aiheen alkuperäisen tekstin pitäisi löytyä tämän seuraavan linkin takaa: ” http://koti.mbnet.fi/rape1941/evankelo.htm.pdf ” ” Avatessasi tätä osaa, poista otsikon avaustekstiin ilmestyneet ”htm” ja ”pdf” kirjainten väliset merkit ”(2),” eli kohdan ”htm(2),pdf” keskiosa pelkäksi pisteeksi = ”htm.pdf”, jolloin saat tekstin avautumaan.
Raimo Poutiainen
Siirry seuraa`vaan tekstiin: ” http://koti.mbnet.fi/rape1941/kastejoh.htm ”