Superman: The World of Krypton TP

Superman: The World of Krypton
Kirjoittajat: John Byrne, E. Nelson Bridwell, Denny O'Neil, Cary Bates, Marv Wolfman, Neal Adams, Elliot S! Maggin, Paul Kupperberg, Martin Pasko, Bob Rozakis
Kuvittajat: Mike Mignola, John Byrne, Murphy Anderson, Dick Giordano, Gray Morrow, Michael W. Kaluta, Dave Cockrum, Dick Dillin, Marshall Rogers, Gil Kane
Tussaajat: Rick Bryant, Carlos Garzon, Dick Giordano, Murphy Anderson, Gray Morrow, Michael W. Kaluta, Dave Cockrum, Joe Giella, Frank Springer, Gil Kane
Värittäjät: Petra Scotese, Tom Ziuko, Digikore Inc.
DC Comics, kesäkuu 2008, ISBN 978-1-4012-1795-2
192 sivua; 25,6 x 16,8 x 1,2 cm
Good Fellows / Bookplus / Amazon.com / Amazon.co.uk


John Byrnen versio Kryptonista on se, johon tutustuin, kun aloin lukea Teräsmiestä vuonna 1987, ja se on pysynyt minulle omimpana. Muut sarjakuvantekijät ovat sittemmin esittäneet omia tulkintojaan Teräsmiehen alkuperästä ja luoneet omia versioitaan Kryptonista, mutta edes Grant Morrisonin ja Frank Quitelyn All Star Superman ei ole onnistunut syrjäyttämään Byrnen Kryptonia kaikkein omaperäisimpänä ja kiehtovimpana versiona Teräsmiehen kotiplaneetasta.

Byrne antoi Kryptonilleen historian, joka selitti miten Man of Steelissä nähtyyn steriiliin dystopiaan oli päädytty maailmasta, joka romanttisessa loistokkuudessaan muistutti enemmän aiempien Kryptoneiden ihanneyhteiskuntia. The World of Krypton -minisarjasta nähtiin suomeksi aikoinaan vain viimeinen osa (Teräsmies 11/1988), varmaankin sen takia, että se oli ainoa jossa Teräsmies itse esiintyi. Tämä on sääli, koska minisarja kertoo todella upealla tavalla ne tapahtumat, joihin vain pikaisesti viitattiin viimeisessä osassa, ja jotka kerrattiin tekstimuodossa Who's Who in the DC Universe -lehdestä otetussa esittelyssä.

Muinaisella Kryptonilla kukaan ei kuollut sairauden, vanhuuden tai vammojen takia, koska kaikki vauriot pystyttiin korjaamaan klooneilta otettavilla varaosilla. Kloonipankeissa kasvatetuilla kehoilla ei ollut omaa mieltä, mutta kansalaisaktivistit alkoivat vaatia klooneille oikeutta elää omaa elämäänsä. Tästä alkoi tuhat vuotta kestänyt sota, jonka raunioista syntyi uusi kiihkoton, rauhaisa mutta silti tuhoontuomittu yhteiskunta.

Minisarjan kaksi ensimmäistä osaa kerrotaan Teräsmiehen esi-isän Van-L:in näkökulmasta. Hän on tapahtumien keskipisteessä sodan alkaessa, ja kryptonilaisen taisteluasun suojissa hän selviytyy koko tuhatvuotisen sodan läpi. Kolmannen osan kehyskertomuksessa oman yhteiskuntansa tavoista vieraantunut Jor-El tutkii planeettansa historiaa, minkä ohessa esitetään sodan viimeiset hetket, jotka johtavat lopulta koko Kryptonin tuhoon. Viimeisessä osassa Teräsmies kertoo Lois Lanelle, kuinka hänen isänsä selvitti syyn uhkaavaan katastrofiin ja lahjoitti pojalleen elämän ihmisten keskuudessa.

Byrnen ja kuvittaja Mike Mignolan yhteistyössä on suuren tieteiseepoksen tuntu. Mignolan kuvaukset muinaisesta Kryptonista tuovat mieleen Burroughsin Marsin ja Flash Gordonin, mutta ovat aivan yhtä omaleimaisia kuin Byrnen loppukauden Krypton. Mignola ei ollut vielä tuolloin kehittänyt nykyistä pelkistettyä piirrostyyliään, mutta sommitelmissa ja hahmoissa oli jo tuttua jykevyyttä.

Tyylillisestä ja kerronnallisesta taidokkuudesta huolimatta The World of Krypton ei ole tieteisfiktiona mitenkään nerokasta. Byrne ei ole erityisen huolellinen kronologian suhteen – sodan alkaessa klooniteknologiaa on eri mainintojen perusteella käytetty joko kymmenen tuhannen sukupolven ajan, kolmen tuhannen sukupolven ajan, sata tuhatta vuotta tai sata vuosisataa. Vieläkin ongelmallisempaa on oikeastaan se, että Byrne edes käyttää sukupolven käsitettä tässä yhteydessä. Jos kryptonilaisista oli käytännössä tullut kuolemattomia, siitä pitäisi seurata joko suunnaton väestöräjähdys tai tiukka lisääntymisen säännöstely. Loppuaikojen Kryptonilla harjoitettiin jälkimmäistä, mutta tarinan alkaessa koko ongelman olemassaoloon ei viitata mitenkään.

Säännöstelemättömän lisääntymisen seuraukset täydellisen kloonausteknologian kehittäneessä yhteiskunnassa olisivat ilmeinen syy koko sivilisaatiota uhkaavan sodan syttymiseen, mutta jostain syystä Byrnen mielestä isompi ongelma on se, että kloonien hyväksikäyttö olisi kannibalismiin rinnastettava tabu. Lisäksi Teräsmies toteaa, että Loisin ei tarvitse tietää sodan syitä, koska sellaisia asioita tuskin tulisi koskaan tapahtumaan Maapallolla. En tiedä, kirjoittiko Byrne tahallaan Teräsmiehen niin mielikuvituksettomaksi, ettei tämä kykenisi ennakoimaan terapeuttisen kloonauksen kehittämistä meidän maailmassamme, vai onko ongelma Byrnen itsensä.

Heti World of Kryptonin jälkeen nähdään Man of Steelin prologi "From out the Green Dawn...", jossa Byrne alun perin esitteli oman Kryptoninsa. Tavallaan tämä on tarpeetonta, koska täsmälleen samat tapahtumat nähtiin Mignolan tulkitsemina World of Kryptonin viimeisessä osassa. Toisaalta "From out the Green Dawn..." on edelleenkin parasta sarjakuvaa, mitä olen ikinä lukenut, joten se on ansainnut paikkansa missä tahansa kokoelmassa, missä se esiintyykin.

Lisäksi mukana on joukko lyhyitä tarinoita aiemmista Kryptonin versioista. Nämäkään luettuani en näe, että kukaan olisi ennen Byrneä onnistunut luomaan todella toimivan, yhtenäisen ja elegantin tulkinnan Kryptonista – jos ei lasketa John Barryn designia Superman-elokuvassa.

Epäedulliseksi vertailun tekee se, että jotkut näistä tarinoista ovat todella typeriä, kuten "The Face on the Falling Star!", jossa Atlantiksen keisari lähettää avaruusluotaimen Kryptonille, "The Stranger", jossa Clark kertoo ystävänsä Pete Rossin pojalle Jonille tarinan Jo-Monista, Kryptonin omasta valkoisesta Jeesuksesta ja "A Name is Born", jossa paljastuu että kaikki Kryptonin älyllinen elämä polveutuu kahdesta avaruusmatkaajasta, joiden nimet olivat "Kryp" ja "Tonn". Viimeksimainittu on tosin huomionarvoinen Gray Morrow'n aivan upean kuvituksen takia.

Tunnisteet: sarjakuva

Superman and the Legion of Super-Heroes HC

Superman and the Legion of Super-Heroes
Kirjoittaja: Geoff Johns
Kuvittaja: Gary Frank
Tussaaja: Jon Sibal
Värittäjät: Dave McCaig & Hi-Fi
DC Comics, syyskuu 2008, ISBN 978-1-4012-1819-5
168 sivua; 26,4 x 17,8 x 1,2 cm
Good Fellows / Bookplus / Amazon.com / Amazon.co.uk

Supersankarien legioona eli Teräslegioona eli Avaruussankarit – rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta Teräsmiehen seikkailuissa Legioona on ollut hyljeksityn lapsipuolen asemassa viime vuosikymmenet. Vuoden 1986 Teräsmies-uudistuksessa Teräspoika pyyhittiin pois jatkumosta, minkä takia Legioona, jonka alkuperään kuului olennaisesti se, että he saivat inspiraationsa Teräspojasta, jäi irralliseksi Teräsmiehen seikkailuista (vaikka John Byrne yrittikin selittää Teräspojan historian sisältävän keinotekoisen rinnakkaisuniversumin avulla, kuinka Legioona voisi silti olla olemassa).

Nyt kun Teräsmiehen historiaa ollaan jälleen uudistamassa ja 80-luvun uudistuksia on vähitellen peruttu hopeakauden konseptien saamiseksi takaisin jatkumoon, on tullut tilaisuus liittää Legioona virallisesti takaisin Teräsmiehen historiaan. Sen sijaan, että kerrottaisiin uudestaan Legioonan alkuperä, tarinan alkaessa Legioonalla on jo pitkä historia, johon oletettavasti sisältyy ryhmän kaikki aiemmat sarjakuvaseikkailut. Takaumien kautta vain näytetään, että Legioonan ja nuoren Clark Kentin ensikohtaaminen tapahtui jotakuinkin vanhojen tarinoiden mukaisesti (tosin Teräspoikana Clarkia ei edelleenkään nähdä).

Itse tarina on melko kaavamainen "synkkä tulevaisuus" -tarina. Vuosi on 3008, ja Legioona on joutunut epäsuosioon, kun joukko ryhmästä raakattuja jäsenehdokkaita, jotka kaikki olivat kotoisin maapallolta, ovat alkaneet lietsoa muukalaisten vastaista mielialaa. Osa Legioonasta on joutunut vangeiksi, ja loput käyvät vastarintataistelua tätä Oikeuden puolustajiksi itseään kutsuvaa joukko vastaan. Aivomies 5 kutsuu Teräsmiehen menneisyydestä avuksi, vaikka olosuhteet ovatkin hänelle epäsuotuisat: Maan aurinko on muutettu punaiseksi, mikä poistaa kryptonilaisilta supervoimat, ja lisäksi Oikeuden puolustajat ovat luoneet revisionistisen historian, jonka mukaan Teräsmies oli syntyperäinen ihminen, joka vastusti muukalaisten läsnäoloa maapallolla.

Johns kuljettaa tarinaa rutiiininomaisesti. Sen sijaan, että paneuduttaisiin syvemmin päähahmoihin, keskitytään vain esittelemään koko ajan lisää hahmoja. Legioona on tunnetusti yksi runsasjäsenisimmistä supersankarijoukkueista, ja Johns ottaa siitä kaiken irti.

Kuvittaja Gary Frank tunnetaan Suomessa erityisesti Hulkista ja Supreme Powerista. Frank on loistava supersankaritoiminnan kuvaaja, mutta osaa myös piirtää todella ilmeikkäitä hahmoja. Erityisen hienoksi hänen tulkintansa Teräsmiehestä tekevät pienet Christopher Reevestä muistuttavat piirteet, vaikka Frankin tyyli onkin hyvin tunnistettavasti omanlaistaan, eikä mitenkään fotorealistista.

Tunnisteet: sarjakuva

Superman: Escape from Bizarro World HC

Superman: Escape from Bizarro World
Kirjoittajat: Geoff Johns, Richard Donner, Otto Binder, E. Nelson Bridwell, John Byrne
Kuvittajat: Eric Powell, Wayne Boring, Curt Swan, John Byrne
Tussaajat: Eric Powell, Stan Kaye, Dave Hunt, Dick Giordano
Värittäjä: Dave Stewart, Gene D'Angelo, Tom Ziuko
DC Comics, kesäkuu 2008, ISBN 978-1-4012-1794-5
160 sivua; 26,6 x 17,2 x 1 cm
Good Fellows / Bookplus / Amazon.com / Amazon.co.uk

Geoff Johnsin ja Richard Donnerin yhteistyö jatkuu hvyin perinteikkäällä tulkinnalla Teräsmiehen epätäydellisestä kaksoisolennosta, Bizarrosta. Bizarro yrittää omalla takaperoisella tavallaan toteuttaa itseään Teräsmiehen vastakappaleena, minkä takia hän kidnappaa Jonathan Kentin neuvonantajakseen omaan Yksinäisyyden linnakkeeseensa, kuten Teräsmiehellä on neuvonantajanaan isänsä Jor-Elin hologrammi. Teräsmies seuraa Bizarroa tämän luomaan Bizarro-Maahan, jota asuttavat bizarroversiot paitsi tutuista Metropolisin asukkaista, myös Teräsmiehen suurimmista vihollisista ja liittolaisista.

En voi olla vertaamatta tätä tarinaa Grant Morrisonin Bizarro-maailman seikkailuun All Star Supermanissa. Morrison tarkasteli bizarroja hieman uudella tavalla, vieden niiden surrealistisen outouden aivan äärimmäisyyksiin. Johnsin ja Donnerin bizarrot ovat klassisen tragikoomisia hahmoja, koomisuutta korostaen. Morrisonin Zibarro oli osoitus siitä, että hänen bizarronsa ovat kehittyvä elämänmuoto. Johnsin ja Donnerin bizarrot vaikuttavat tuomituilta toistamaan absurdia teatteriaan iankaikkisesti.

Kuvittaja Eric Powell tunnetaan parhaiten huumori-kauhu-toimintasarjakuvastaan The Goon. Bizarrojen piirtämiseen hänen tyylinsä sopii erinomaisesti, mutta ei niinkään Teräsmiehen. Vaikka Powell onkin tottunut piirtämään raamikasta Goonia, hän jotenkin onnistuu toistuvasti hukkaamaan Teräsmiehen sankarilliset mittasuhteet ja piirteet. Yleisesti ottaen Powellin kuvitus on näyttävää, ja hän hyödyntää tehokkaasti lyijykynillä ja vesiväreillä tehtyä sävytystä.

Bonussisältönä kirjassa on kolme Bizarro-tarinaa eri aikakausilta. Kaksi ensimmäistä ovat melko tyypillisiä hopeakauden tarinoita, joista päätarina on ottanut inspiraationsa. Bizarrojen takaperoiset tavat aiheuttavat kommelluksia Teräsmiehelle, ja tapahtumat seuraavat toisiaan ilman mitään turhaa logiikkaa.

Kolmas bonustarina on yksi kaikkien aikojen Teräsmies-suosikeistani, eli John Byrnen tulkinta Bizarrosta. Byrne karsi konseptista epämääräisen takaperoisuuden käsitteen ja liioitellun humoristisuuden. Hänen bizarronsa oli yksinkertaisesti Teräsmiehen epätäydellinen kopio, joka yrittää kömpelösti noudattaa Teräsmiehen ominaisia taipumuksia. Byrnen elokuvamainen kerronta ja vivahteikas kynänjälki oli tähän aikaan huipussaan.

Tunnisteet: sarjakuva

Superman: The Third Kryptonian TP

Superman: The Third Kryptonian!
Kirjoittajat: Kurt Busiek, Fabian Nicieza, Dwayne McDuffie
Kuvittajat: Rick Leonardi, Renato Guedes
Tussaajat: Dan Green, Rick Leonardi, José Wilson Magalhães, Renato Guedes
Värittäjät: Alex Sinclair, Pete Pantazis, Renato Guedes
DC Comics, lokakuu 2008, ISBN 978-1-4012-1987-1
128 sivua; 25,4 x 16,4 x 0,5 cm
Good Fellows / Bookplus / Amazon.com / Amazon.co.uk

Kaikki tämän kokoelman tarinat sijoittuvat Last Son -kokoelman ajanjaksoon, jolloin Aaverajalla syntynyt kenraali Zodin poika oli Teräsmiehen huostassa. Last Sonissa ei juurikaan ehditty kuvaamaan, millaista Clarkin ja Loisin elämä oli ottopoikansa Christopherin kanssa, mutta vahinko otetaan takaisin tässä.

Nimi ei kuitenkaan viittaa Christopheriin, vaan tarinan alkaessa vielä tuntemattomaan kryptonilaiseen, jonka läsnäolon maapallolla Huutokauppiaan teknologia havaitsi Back in Action -kokoelmassa. Batmanin avustuksella Teräsmies löytää kolmannen kryptonilaisen (Teräsmiehen serkku Terästyttö on siis toinen), Karsta Wor-Ulin, joka osoittautuu muinaisen kryptonilaisen sotalaivaston viimeiseksi eloonjääneeksi.

Karsta palveli aikoinaan Up, Up, and Away -kokoelmassa nähdyllä Doomsday-aluksella, joka oli amiraali Dru-Zodin lippulaiva Kryptonin tähtienvälisen imperiumin kukoistuskauden lopulla. Kun tiedeneuvosto päätti lakkauttaa imperiumin, laivasto kutsuttiin takaisin kotiplaneetalle, mutta osa miehistöstä päätti kapinoida. Heistä tuli karkulaisia, joita vainottiin kaikkialla kryptonilaisia kohtaan tunnetun vihamielisyyden takia.

Karstan löytää Maapallolta myös muukalainen nimeltä Amalak, joka haluaa kostaa lajinsa tuhoamisen viimeisille kryptonilaisille. Tähtäimeen joutuvat siis Teräsmies, Karsta ja Terästyttö, mutta myös teräskoira Krypto, Voimatyttö (jota erehdytään jatkuvasti luulemaan kryptonilaiseksi, ilmeisesti vain sen takia että aiemmassa jatkumossa hän oli sitä) ja lopulta Christopher.

On vaikea olla näkemättä tässä tarinassa heijastuksia nykyajan ns. imperiaalisista Yhdysvalloista. Karsta kuvaili tehtäviään rauhanvalvomiseksi, mutta hän joutuu kohtaamaan sen tosiasian, että valloitetut kansat näkivät kryptonilaiset alistajina. Tarina jättää hieman hämäräksi, kuinka vanha Karsta on – ainakin yli sata vuotta – mutta tuntuu siltä että kryptonilaiset olivat vain vähän aikaa sitten häikäilemättömiä valloittajia. Kuten Wendy Pini aikoinaan sanoi John Byrnelle: Teit sellaisen Kryptonin, joka ansaitsikin räjähtää! Nyt jälkeenpäin voin vain ihmetellä, millaisia allegorisia luentoja Byrnen kylmästä ja kliinisestä Kryptonista saatettiin tehdä 80-luvulla.

Kuvittajana on jälleen 3-2-1 Action! -kokoelmassa yhden lyhyen tarinan verran nähty Rick Leonardi. Hänen Teräsmiehensä näyttää edelleen aika kummalliselta joissain ruuduissa, mutta muuten hänen tyylinsä sopii erinomaisesti tämän tarinan supersankaritoiminnan ja takaumissa nähtävän avaruusoopperan kuvaamiseen.

"The Best Day" on Kurt Busiekin leppoisa kuvaus Kentin perheen piknikistä vieraalla planeetalla. Terästyttö ja Martha laittavat aitoa kryptonilaista ruokaa; Teräsmies, Jonathan ja Krypto käyvät kalastamassa; Terästyttö opettaa Christopherille Kryptonin maantiedettä; ja Jonathan ja Martha muistelevat sitä päivää, joka oikeasti oli heidän elämänsä paras.

Dwayne McDuffien kirjoittama "Intermezzo" tapahtuu Last Son:in lopputaistelun aikana, kun Teräsmies on kadoksissa Aaverajalla ja karanneiden kryptonilaisten joukko valloittaa Metropolisia. Martha pelkää poikansa puolesta, koska uskoo ettei hän ole ikinä joutunut olemaan näin pahasti alakynnessä, joten Jonathan kertoo hänelle tarinan, joka osoittaa että Teräsmies selviytyy myös tilanteista, joissa hän ei ole ylivoimainen.

Kaksi viimeistä tarinaa on kuvittanut Renato Guedes, jonka upeaa kuvitusta nähtiin jo jonkin verran Up, Up, and Awayssa. Guedes on loistava realististen ihmishahmojen piirtäjä, mutta nyt hän osoittaa osaavansa kuvata aivan yhtä vakuuttavasti surrealistisia muukalaisplaneettoja ja taisteluja auringonsyöjää vastaan tähtienvälisessä avaruudessa.

Tunnisteet: sarjakuva

Superman: 3-2-1 Action! TP

Superman: 3-2-1 Action!
Kirjoittajat: Kurt Busiek, Mark Evanier
Kuvittajat: Rick Leonardi, Brad Walker, Steve Rude
Tussaajat: Ande Parks, John Livesay, Bill Reinhold
Värittäjät: Pete Pantazis, Richard Horie, Tanya Horie & Lee Loughridge
DC Comics, maaliskuu 2008, ISBN 978-1-4012-1680-1
160 sivua; 25,4 x 16,8 x 1 cm
Good Fellows / Bookplus / Amazon.com / Amazon.co.uk

Jostain syystä kokoelman nimessä ei ole haluttu ilmaista, että kyseessä on kokoelma Jimmy Olsenin hahmoon keskittyviä tarinoita. Kannessa Jimmy Olsen kuitenkin esiintyy, ja kansi on myös fiksusti otettu kokoelman parhaasta tarinasta "The American Evolution", joka pohjautuu Jack Kirbyn juoni-ideaan.

Kokoelman aloittaa tarina nimeltä "Jimmy", joka kertoo kuinka Teräsmies tutustui Jimmy Olseniin. Esipuheessaan Kurt Busiek viittaa siihen, että Infinite Crisisin jäljiltä Teräsmiehen historia on taas pistetty uusiksi. Jimmy Olsen on jälleen teini-ikäinen, siitä huolimatta että nykyinen status quo ei sijoitu Teräsmiehen alkuvaiheisiin, vaan hänen uransa on oman kronologiansa mukaan jo yli vuosikymmenen pituinen. Toisin kuin esimerkiksi Richard Donnerin Superman-elokuvassa tai John Byrnen Man of Steelissä, Jimmy ei ole voinut olla valokuvaajana Daily Planetissa jo silloin, kun Clark Kent tuli sinne töihin.

Busiekin uudessa versiossa Jimmy on lehdenjakaja, jonka Clark tapaa oltuaan töissä Planetissa jo jonkin aikaa. Jimmy sekaantuu Interjengin kanssa tekemisissä olevien rikollisten puuhiin, ja tarvitsee Teräsmiehen apua. Interjengin välittämien superaseiden takia Teräsmies ei kuitenkaan päihitä rikollisia aivan leikiten, ja Jimmy pääsee puolestaan pelastamaan hänet.

Vaikka onkin hieman ärsyttävää, että DC mieluummin sallii hahmojen historian säveltämisen uusiksi kerran toisensa jälkeen kuin sen, että hahmot saisivat vanheta ja kehittyä, täytyy myöntää että Jimmy Olsen on tässä mielessä varsin joustava hahmo. Busiekin versio Jimmyn ja Teräsmiehen tapaamisesta tuntuu oikealta, ikään kuin se olisi aina voinutkin tapahtua juuri noin. Tarinassa kylvettyjen siemenien ansiosta Jimmystä joka tapauksessa tulee ennen pitkää se tuttu teinireportteri.

Kuvituksesta vastaa Rick Leonardi, joka tunnetaan varmaankin parhaiten Hämähäkkimies 2099:n piirtäjänä. Leonardi on mainio sarjakuvataiteilija, mutta hänen tyylinsä on ehkä liiankin rento Teräsmieheen. Olisi mukava nähdä Ison Sinisen Partiopojan kasvojen näyttävän kaikissa ruuduissa samalta, eikä vain sinne päin.

Kokoelman nimitarinassa "3-2-1 Action" Jimmy ja Teräsmies saavat vastaansa Busiekin ja Geoff Johnsin Up, Up, and Awayssa esittelemän uuden version Kryptoniittimiehestä. Ilmeisesti tällä hetkellä Jimmy Olsenilla on jostain syystä epämääräinen joukko supervoimia, ja hän aloittelee Teräsmiehen tuella naamioidun supersankarin uraansa. Jimmyn historiaan tietenkin kuuluu olennaisesti se, että hän ajoittain kokee jonkinlaisen mutaation ja omaksuu uuden supersankari-identiteetin, mutta tällä kertaa näyttää siltä kuin tarkoitus olisi viedä Jimmyn supersankariura huomattavasti aiempaa pidemmälle.

Seikkailussa ovat mukana myös Teräsmiehen supervoimainen koira Krypto, joka nykyjatkumossa on ilmeisesti ollut hänellä jo nuoruudestaan saakka, aivan kauhistuttavaan sanaleikkiin perustuva joukko kiltteihin pukeutuneita robottirikollisia nimeltä "MacHineryn klaani" sekä superapina Titano, johon useat hahmot – Teräsmies mukaanlukien – ärsyttävästi viittaavat sanalla "monkey" siitä huolimatta, että hän on selvästi simpanssi, joka on siis "ape".

Kuvittaja Brad Walker kuuluu joukkoon teknisesti päteviä, mutta ei kovin loistokkaita tai edes persoonallisia kuvittajia, joiden jostain syystä annetaan nykyään piirtää DC:n universumin tärkeintä hahmoa. Sellaiselle pestille pitäisi olla hieman tiukemmat pääsyvaatimukset.

Viimeinen tarina on siis Jack Kirbyn pitkäaikaisen avustajan Mark Evanierin ja kovasti Kirbyn oloisesti piirtävän Steve Ruden "The American Evolution", joka tapahtuu täysin Jack Kirbyn Jimmy Olsen -sarjakuvan maailmassa: Darkseidin kätyrit Simyan ja Mokkari luovat hirviöitä, jotka uhkaavat Metropolisia, ja kapuloina rattaissa ovat Jimmyn ja Teriksen lisäksi Vartija ja DNA Projectin Dubbilex.

Varsin kirbymäistä tarinassa on melodramaattinen vastakkainasettelu uhkarohkean ja uhrautuvaisen Jimmy Olsenin sekä Daily Planetin pelkurimaisen ja itsekkään ovimiehen Bernie Sobelin välillä. Hauska ja mukaansatempaava seikkailutarina – jollainen The American Evolution ehdottomasti on – oli Kirbylle aina myös tilaisuus sanoa Jotain Todella Tärkeää ihmisen elosta tällä planeetalla.

Steve Ruden kuvitus ei ole samalla tavalla jännittävän holtitonta kuin Kirbyn, vaan selvistä tyylillisistä vaikutteista huolimatta hän on oikeastaan erittäin järjestelmällinen ja tarkka piirtäjä. Kirby ei välttämättä olisi kauhean innoissaan tällaisesta touhusta – hän halusi ennen kaikkea inspiroida muita tekijöitä tekemään omia juttujaan, ei jäljittelemään häntä – mutta Rude on riittävän selvästi omaa tyyliään toteuttava taiteilija, että minä pidän tätä asianmukaisena kunnianosoituksena Kirbyn perinnölle.

Tunnisteet: sarjakuva