Irlanninsetteri engl.(Irish setter) on eloisa koirarotu, joka jalostettiin aikoinaan metsästykseen. Irlanninsetteristä on kaksi muunnosta: punainen irlanninsetteri, jonka turkki on kastanjanruskea, sekä punavalkoinen irlanninsetteri. Koiralla on keskipitkää karvaa mahan alla, jaloissa ja hännässä. Punainen irlanninsetteri on muunnoksista suosituin.
Irlanninsetteri on nimensä mukaisesti alun perin irlantilainen koirarotu. Kanakoirametsästys oli suosittu harrastus Britteinsaarilla, ja siellä onkin kehitetty useita lintukoirarotuja, kuten spanieleita, settereitä ja pointtereita. Viittauksia settereiden tyyppisiin koiriin on jo 1500-luvulta saakka. Punainen ja punavalkoinen irlanninsetteri on erotettu jo 1800-luvun puolivälissä toisistaan. Sitä ennen ne eivät olleet erillisiä rotuja, vaan sekoittuivat koko ajan. Osa koirista oli aina ollut punaisempia ja osa valkoisempia kuin toiset. Vaikka punaista irlanninsetteriä on jalostettu omana rotunaan jo pitkään, syntyy yhä vieläkin punaisia irlanninsettereitä, joilla on valkeita merkkejä. Irlanninsetterin ajatellaan polveutuvan irlanninspanieleista, joita risteytettiin muun muassa englannin- ja gordoninsetterin kanssa. Vuonna 1886 julkaistiin ensimmäinen rotumääritelmä.
Ennen koirat olivat lähes kaikki metsästyskoiria. Nykyäänkin on käyttö- ja näyttölinjan koiria, Suomessakin ero on selkeä.
Nykyinen kanta on 5 430 yksilöä. Rekisteröintimäärät ovat olleet lisääntymässä, samoin tuontikoirien määrät. Tuonnit ovat olleet pääasiassa Pohjoismaista. Rekisteröintimäärä vuosittain on vaihdellut kahden puolen 300 yksilön, josta tuontien osuus on noin viisi prosenttia. Vuosittain on astutettu noin 25 narttua, ja tähän on käytetty hieman toistakymmentä urosta. Nartuilla tehdään 2-3 pentuetta ja uroksilla 3-5. Viimeisen 10 vuoden aikana yhdellä uroksella on ollut yli 100 jälkeläistä ja viidellä yli 50 jälkeläistä.
Pohjoismaissa rotu on hyvin samanlinjainen kaikissa maissa, mutta osittain yhtymäkohdat ovat hyvin kaukana. Määrällisesti ja laadullisesti kanta on suurempi kuin Suomessa, joten se on käyttökelpoista. Osassa Euroopan maita on myös linjoiltaan poikkeavaa ja käyttökelpoista kantaa. Muualla rotu on suhteellisen pitkälle eriytynyt käyttö-ja näyttelylinjoihin, jotka molemmat poikkeavat ulkomuodollisesti selvästi meidän tuntemastamme irlanninsetteristä.
Irlanninsetteri on keskikokoinen koira. Karvapeite on sileää ja keskipitkää. Hännässä hapsutus on melko pitkää ja kärkeä kohden vähitellen lyhenevää. Hapsutus on kaikkialla melko suoraa ja sileää, lisäksi korvissa ja raajoissa on hapsut. Jalostajat toivovat mahdollisimman vähäkiharaisia koiria. Punaisen irlanninsetterin väri on syvän kastanjanruskea ilman vivahdustakaan mustaan. Valkoinen väri rinnassa, kurkussa ja varpaissa, pieni tähti otsassa tai kapea viiru tai pilkku kuonossa tai otsassa eivät ole hylkääviä virheitä. Korvat ovat ohuet, riippuvat ja keskikokoiset, häntä melko pitkä.
1930-luvulla ilmeni irlanninsettereillä yleisenä vakava PRA-silmäsairaus (Progressive Retinal Atrophy eli verkkokalvon rappeuma). Tilanne oli niin hälyttävä, että 1946 asetettiin Englannissa pentujen rekisteröinnin ehdoksi, että molemmat vanhemmat olivat ko. sairauden suhteen terveitä. Toimenpiteellä onkin ollut merkitystä ja sairaus on käynyt harvinaiseksi. Punaisella irlanninsetterillä on myös tavattu lonkkadyspalasia eli lonkkamaljan ja reisiluunpään yhteensopimattomuutta.
lähde: wikipedia