logo
etusivu
paimensukuinen lapinkoira ja PLS
kennel Kalliopihan koirat
Pennut
Hevoset
Muut elaimet
Perhekoti Kuvagalleria
Juttuja
Linkit


Paimensukuinen lapinkoira ja PLS

Kukkipuun Tshokka

Paimensukuinen lapinkoira

Paimensukuisiksi lapinkoiriksi kutsutaan sellaisia suomenlapinkoiran rekisterissä olevia koira, jotka polveutuvat porohoitoalueen vanhoista tunnetuista käyttökoirasuvuista.

Tavoitteena paimensukuisen lapinkoiran kasvatuksessa on pitkärunkoinen, hyvärakenteinen, kestävä ravaaja. Karvan pituus voi vaihdella pitkästä melko lyhyeen. Kannassa ovat säilyneet kaikki alkuperäiset värit.

Kasvatuksessa ei painoteta ulkomuotoa ja sen yhtenäistämistä, vaan vanhojen sukujen säilyttämistä, mahdollisimman laajaa jalostuspohjaa ja alkuperäisen poropaimenen luonteen säilyttämistä. Parhaimmillaan paimensukuinen lapinkoira on yhteistyöhaluinen ja älykäs, paimenkoiramaisen nöyrä ja kuuliainen, mutta kykenevä itsenäisiin ratkaisuihin, rauhallinen ja silti valmis toimintaan. Yksinäiseksi pihakoiraksi sitä ei saa alistaa, sillä se on ennen kaikkea ihmisen koira.

Nykyisin paimensukuinen lapinkoira on suosittu perhekoira, joka soveltuu monenlaisiin harrastuksiin paimennuksesta palveluskoiralajeihin. Erityisesti se nauttii elämästään retkeilevien ihmisten koirana. Paimensukuisia lapinkoiria on myös maatilojen "monitoimikoirina", apuna nautakarjan tai lampaiden paimennuksessa ja jokunen myös esi-isiensä alkuperäisessä tehtävässä porokoirana Lapissa.

Kukkipuun Tshokka

Paimensukuisen Lapinkoiran Seura

Tämän koirakannan suojelemiseksi perustettiin vuonna 1981 Paimensukuisen Lapinkoiran Seura ry. Seura järjestää katselmuksia ja muita tapahtumia, kerää ja levittää tietoa sekä seuraa koirakannan rakennetta, terveyttä ja luonnetta. Seura julkaisee neljä kertaa vuodessa ilmestyvää Reviiri-lehteä.

Paimensukuisen lapinkoiran katsotaan kuuluvan uhanalaisiin alkuperäisiin kotieläinkantoihin ja se on mukana Maatalouden Tutkimuskeskuksen Eläinjalostuslaitoksen 1996 näistä maatiaisroduista laatimassa esitteessä. Seuraa perustettaessa kantakoiriksi nimettiin 43 koiraa ja myöhemmin on kantaan hyväksytty neljä. Tällä hetkellä geenipoolissa on 28 kantakoiran perimä. Pentuja syntyy vuosittain noin 200.

Teksti lainattu Paimensukuisen Lapinkoiran Seuran esitteestä: Tunnetko paimensukuisen lapinkoiran?



Sivun alkuun

Etusivu  * Paimensukuinen lapinkoira ja PLS  * Kennel  * Kalliopihan koirat  * Pennut  * Hevoset  * Muut eläimet  * Perhekoti  * Kuvagalleria  * Juttuja  * Linkit


Sivujen toteutus ja ylläpito Minna Lumirae (hiutale at mbnet.fi)
Kaiken materiaalin © Tiina Kuosmanen
Kaikki kuvat ottanut Janne Kuosmanen ellei muuta mainita
Kuvia ei anneta virtuaalikenneleihin eikä -talleihin!