Juttuja

[Lauran masennus]  [Ritukka perunanistutuksessa]

LAURAN MASENNUS

Laura ja masennuksen poistajat, Synti ja Saimi

- "Minä en nyt oikein tiedä, että tuleekohan tästä mitään, kun Laura on nyt pari päivää ollut todella masentunut. Se ei ole syönyt kunnolla eikä halua nousta aamulla vaan väkisin joutuu sen raahaamaan pihalle".
- "Ai?"
- "Se masentui niin kovasti kun ne sen kaverit lähtivät toissapäivänä, sekun ei ole tottunut olemaan yksin".
- "No me oikeastaan oltiin kyllä jo ajateltu muutaman lampaankin hankkimista".

Janne oli työpaikan koulutuksessa laivalla ja minä olin sillä välin löytänyt lehdestä ilmoituksen, jossa myytiin vuohia. Tekstiviestillä ilmoitin Tallinnaan, että meille on nyt sitten ostettu vuohi, lypsyvuohi. Olihan siitä ollut puhetta jo aiemminkin, että pitäähän lapselle (9 kk) saada omat maidot kotoa, ja on taatusti luomua. Ei tule taudit, eikä lopu maito ja onhan se mukavaa että koirillekin on sitten jotain ihan oikeaa paimennettavaa. En tiedä kenelle se oli suurin shokki, anoppi ilmoitti ensimmäiseksi että lypsämistä hän ei suostu opettelemaan vaikka oltaisiin minne reissuun lähdössä, oma äitini vain totesi, että "pitääkö siun aina…" ja naapuri oli varma että se puskee varmasti kovasti.

Lauran hakupäivä oli sovittu jo hyvissä ajoin ja muutamaa päivää ennen tulee sitten tämä puhelinsoitto, että Laura on hyvin pahasti masentunut. Ajattelin, että tämä on taas joku täti-immeinen, jolle on liian vaikeaa luopua lemmikeistään ja höyryää sen takia nyt puhelimessa. Laura päätettiin hakea ja katsella että kuinka se oikein sopeutuu. Minähän en siis tiennyt vuohista mitään, ennen Lauraa. Edelliseltä omistajalta oli saatu perusteellinen ohjeistus Lauran ruokinnasta, lypsystä ja päivittäisistä rutiineista ja tarkka selostus viime päivien masennuksen oireista. Farmarimallin volswagen sai todellisen farmarikasteensa, kun Laura hyppäsi takakonttiin heinäpaalin viereen. Sarvet vain hipoivat kattoa, kun Laura taiteili monttuisella tiellä ja katseli maisemia. Koirien elämä meni sekaisin sillä sekunnilla, kun ne huomasivat tämän sarvipäisen otuksen heidän ikiomalla reviirillään. Ei tarvinnut ainakaan huolehtia ettäkö olisivat lähteneet omille teilleen, ei kyllä pysyivät visusti pihalla… Lauraa haukkumassa!

Joskus on joku minua eläinhulluksi nimittänyt, ja totesin siinä minäkin jo samana päivänä että kyllä se Laura masentunut on. Sama se vaikka minäkin olisin fanaattinen täti-immeinen, niin kyllä Lauralle on kavereita saatava. Yöllä ei meinannut uni tulla, kun piti miettiä että saakohan se Laura nukutuksi uudessa paikassa ja ihan yksin. Päivällä puolestaan meni sitten omat hermot koirien kanssa, kun ei ne antaneet hetken hiljaisuutta eikä rauhaa. Koko ajan oli niilläkin Laura mielessä. Lapsella oli päivärytmi sekaisin koirien melskaamisen ansioista ja koko perheen nukkuminen oli pari päivää "sieltä tännepäin". Päivä muutama siinä ihmeteltiin ja lopulta haettiin samaisella farmariautolla kaksi tämänkesäistä lammaskaritsaa. Kaunis punertavanruskea sai nimen Saimi ja mustasta tähtiotsaisesta tuli Synti. Laura piristyi kummasti, alkoi pontevasti pomottamaan tyhmää lammasta ja piti itseään selvästi karitsoita viisaampana. Minä jo kerkesin ajatella, että on se hyvä että Laura sai kavereita.

Koirat olivat entistä kiihkeämpiä, nyt kun päkättäjiä oli kolme. Karitsat olivat vielä niin pieniä, että eihän niitä mikään aidassa pitänyt. Ja kun Lauralle ei ollut seuraa sekin halusi pois aidasta. Ja sehän tuli, siis kiipesi aidan yli. Harva se päivä aitaa korjattiin, tilkittiin ja ehostettiin. Eräänä päivänä kävi sydänvikainen naapuri, ja sanoi että oli meinannut saada sydänkohtauksen, kun rapulla oli vastaan tullut lammas ja toinen oli kuulemma ollut kukkapenkissä. Naapuri lähti ilmoittamaan meille, että nyt ne ovat karanneet, mutta totesi että ketään ei ollut kotona. Kotiin palatessaan kaksikko tuli vastaan ja naapurin sanojen mukaan kipittivät kiltisti takaisin kotipihaan ja menivät aidan ali takaisin omaan tarhaansa Lauran kaveriksi. Ihan tyhmiä eivät siis nekään ole. Kyllä siinä meinasi ensimmäisten viikkojen aikana oma mielenterveys kärsiä. Koirat olivat rasittavia, lapsi kitisi, lampaat ei kestäneet aidassa, naapurille meinasi tulla sydänkohtaus, ja kun koko ajan piti vain huolehtia ettei Laura vain ole masentunut!

Kaikki ottaa aikansa ja näin jälkeenpäin tämä kaikki huvittaa. Riittävästi ei ilmeisesti vielä mielenterveys meidän perheessä järkkynyt, koska katras on lisääntynyt nyt myös yhdellä kissalla ja hevosella. Elämä on löytänyt uuden uransa. Laura seisoo lypsyllä rauhallisesti ja mussuttaa aamukaurojaan yhdessä hevosen kanssa, koirat auttavat päkättäjien viemisessä aitaan ja takaisin, lapsi nukkuu ainakin päivisin ja minulla riittää puuhaa. Toistaiseksi myös naapuri on hyvissä voimissa. Tämä lienee mielenterveystyötä parhaimmillaan.

Tiina Kuosmanen
(kesä 2001)

RITUKKA PERUNANISTUTUKSESSA

Perunanistutus alkamassa. Vetoliinat sopivan mittaisiksi, apujoukot valmiina ja eikun hommiin.

Ritukan monitoimihevosen ominaisuuksia ei ole unohdettu vaan työnsarka tänä keväänä on aloitettu niin sanotuilla toukotöillä eli perunan istutuksella. Kaikkihan tietävät että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Työhevosseuran lehdestä olin katsellut kuvia perunanistutuspuuhista ja halusinpa minäkin kokeilla sitä sitten hevosvetoisesti käytännössä. Valitettavasti tämä innostus ei yltänyt laajemmin ajatusasteelle, joten suunnittelu jäi kokonaan tekemättä.

Aamu piti siis aloittaa pienillä hitsaushommilla kun ämmäuatra muunnettiin hevosvetoiseksi auraksi. Ohjastaja (siis minä) ei myöskään oikein ollut varma ajotaidoistaan, joten apujoukkoja oli mukana. Kaksi apulaista toimi hevosen taluttajana, minä ohjaksissa ja auran varressa isä-ukkoni, lisäksi koko tätä toimitusta seurasi ja kommentoi liuta muita sivustaseuraajia. Meidän suunnitelmamme siis oli että ensin kynnetään maa, jonka jälkeen se harataan tasaiseksi ja sitten vasta tehdään perunavaot. Ensimmäinen ongelma huomattiin jo ensimmäisen kyntövaon jälkeen. Ämmäuatrassa oli liian lyhyet kahvat, jotta auraa olisi jaksanut ohjailla hevosen perässä. Heti pidettiin odotustauko, kun taas hitsattiin ja tehtiin lisävarret auraan.

Vaihe 2. Auraan on tehty jatkovarret. Tuolla jossain se kivi sitten oli!

Taas jatkettiin maan kyntämistä. Ritukka joka yleensä on rauhallinen ja malttaa ajohommissa seisoa ja odotella, oli nyt näistä kahdesta taluttaja-avustajasta niin tohkeissaan että paineli meidän pientä pellon kaistaletta lähes ravilla ja siinäpä olikin aura-miehellä pysymistä perässä, vaikka jatkovarret oli rakennettu. Päätettiin jättää avustajat pois ja "luottaa" ohjastajan ajotaitoihin. Seuraavilla käännöksillä malttoi hevonen toki kävellä mutta rivakasti meni kuitenkin. Niin olivat noviiseja sekä ihmiset että hevonen, että kun aura tökkäsi kiveen, niin hevonen jatkoi vain matkaansa, auramies tuli ryökänä perässä ja auraksi muutettu ämmäuatra meni solmuun. Taas tuli tauko meidän hommiin. Siinä sitä sitten pellonreunalla mietittiin että mitä seuraavaksi tehdään.

Juomatauko. Ritukkakin maistelemassa Coca Colaa.

Lapset joivat limpparia ja tarjottiinpa sitä hyvälle hevosellekin. Auraa "fiksattiin" taas. Auran korjaaminen tuntui kestävän sen verran kauan, että ajateltiin kokeilla, josko tässä väliajalla saisi maata rikki haraamalla. Hara hevosen perään ja menoksi. Tämä kun ei ollut niin tarkkaa hommaa, niin rauhoittui sekä hevonen että ohjastaja ja maa saatiin myllättyä.

Aurankorjaustauolla maata käännettiin ja tasoiteltiin haralla.

Jälleen oli aika laittaa aura hevosen perään ja kyntää perunoille vaot. Lähdettiin kyntämään ja todettiin että se suoraan meneminenpä se onkin vasta vaikeaa puuhaa. Juuri kun hevonen oli pääsemässä vauhtiin, piti se pysäyttää ja kääntää ja yrittää uudelleen. Ritukan liikkeellelähtötyyli oli myös sellainen, että joka kerta lähtiessään se otti askeleen sivulle ja tempaisi, jolloin aura oli menossa puoli metriä sivummassa kuin oli tarkoitettu. Sille pienelle peltolämpäreelle me sitten saimme neljä hyvin mutkaista vakoa, joiden välillä oli reilusti (n. metrin verran) "multausmaata". Ei siinä auttanut todeta kuin, että taitaa olla parempi siirtyä tähän miesvetoiseen perunanvakojen tekoon. Ritukka rouskutteli tyytyväisenä heiniä sillä välin kun hevosaura muunnettiin takaisin ämmäuatraksi ja ryhdyttiin vakojen tekoon ja perunan istutukseen.

Koko päivä siinä meni! No nyt on hyvä olla jälkiviisas ja todeta että onneksi perunat saatiin maahan ja että ämmäuatra on tarkoitettu ämmäuatraksi. Seuraavan kerran kun hevosella peltoa myllätään, täytyy sen olla riittävän pitkä, jotta ei heti tarvitse ruveta toppuuttelemaan. Myös hyvän muistutuksen sain siitä, että hyvin suunniteltu on OIKEASTI puoliksi tehty. Hauskaa meillä joka tapauksessa oli ja taidetaan kokeilla jotakin muutakin työhommaa vielä Ritukalla. Ei ehkä kuitenkaan perunan multausta.