Päijät-Hämeen Kennelkerho

Skip to main content

Site navigation

Kurssit

Järjestämme kurssimuotoista tottelevaisuuskoulutusta Jokimaan raviradan edustalla sekä keväisin että syksyisin. Koirakot jaetaan ryhmiin taitotason mukaan ja tavoitteena on edetä pikkuhiljaa vaikeampiin ja vaikeampiin asioihin asetetun tavoitetason mukaan. ks. tasoryhmien tavoitteet täältä.

Usein koirakko ei saavuta asetettuja tavoitteita yhden kurssin aikana, ja silloin he voivat osallistua samaan tasoryhmään seuraavallakin kurssilla. Vaikka näin kävisi, on turha pelätä että joutuu käymään uudestaan täysin samanlaisen kurssin, sillä koulutuskerrat pyritään suunnittelemaan huolella jokaisen koirakon yksilölliset tarpeet huomioiden.

Mikäli tavoitteenasi eivät ole tottelevaisuuskokeet etkä ole kiinnostunut opettamaan koirallesi kerta kerralta vaikeutuvia tehtäviä, vaan haluat hyvin käyttäytyvän lenkkikaverin ja perheenjäsenen, kannattaa harkita arkitottelevaisuuskurssia. Kurssilla harjoitellaan koirankoulutuksen perusteita, toisten koirien kohtaamista ja annetaan omistajalle eväitä jatkaa koulutusta kotosalla.

Järjestämme tasokurssit keväällä 24.4.-22.5. tiistai-iltaisin. Jokaiselle tasolle otetaan max 8 koirakkoa. Tiistain kurssit alkavat klo 18:30 ja 19:15. Ellei toisin ilmoiteta koulutus tapahtuu Jokimaan ravikeskuksen parkkipaikalla.

Kouluttaja Kurssi Koska Ilmoittautumiset
Kirsti Wessman Pentukurssi
taso 3
klo 18:30
klo 19:15
täynnä
26.3.2012 klo 18-21
puh 0400-844 111
Jaana Sääskilahti taso 1
taso 2
klo 18:30
klo 19:15
26.3.2012 klo 18-21
puh 0400-844 111
Mari Rauhala arkitoko klo 19:15 26.3.2012 klo 18-21
puh 0400-844 111

 

Tekstiviestejä ei huomioida, eikä niihin etenkään vastata!! Mainitse ilmoittautuessasi mihin tasoryhmään ilmoittaudut. Kouluttajat voivat silti käyttää harkintaa jakaessaan koulutettavia sopiviin ryhmiin.

Varmistat paikkasi kurssilla maksamalla kurssimaksun yhdistyksen tilille Nordea 151930-6105460. Tosite maksetusta kurssimaksusta tulee tuoda ensimmäisellä kurssikerralla koulutusohjaajalle näytille. Jäsenille kurssi on 15€, käytä viitettä 4721, ja ei jäsenet maksavat 25€, käytä viitettä 4734. Maksa vasta kun olet varmistanut kurssipaikan, ei etukäteen.

Kurssimaksua ei makseta takaisin kuin sairastapausten tai koiran juoksun takia. Poissaoloista tulisi aina ilmoittaa koulutusohjaajalle. Mikäli olet toistuvasti poissa kurssilta ilmoittamatta syytä, voit menettää oikeuden kurssipaikkaan seuraavalla kurssilla.

Aktiivisille kilpailuihin tähtääville harjoittelijoille tarkoitetut avainvuorot jatkuvat tiistaisin kello 18-20 Renkomäen hallissa.

Lisätietoja tottelevaisuuskoulutuksesta saa Mari Rauhalalta tai Kirsti Wessmanilta.