ovat osoitteessa http://phkennelkerho.info/
Näitä vanhoja sivuja ei enää päivitetä.
Päijät-Hämeen kennelkerho järjestää toukokuussa rally-tokon möllikisat, joten nyt kaikki reippaasti mukaan hallille harjoittelemaan. Vuoden vaihtuminen on tuonut mukanaan myös muutamia sääntömuutoksia, jolloin osaan tehtävistä tulee lisää variaatioita. Vaikka rally-toko olisi sinulle täysin vierasta, hallilla kyllä neuvotaan ja opastetaan aloittelijoitakin lajin saloihin. Tervetuloa kaikki mukaan treenaamaan hauskaa ja monipuolista lajia!
Hallivuoro alkaa 22.1.2013 ja jatkuu huhtikuun loppuun saakka tiistaisin kello 19-21. Tarkemmat ajat ovat 19-20 tokoilijat ja 20-21 Rallytokoilijat. Yksi peruutus kerta on jolloin ei ole treenejä: 19.2.
Koiran koulutusohjaaja Jenni Siikanen koirakoulusta Taitoa tassuihin on lupautunut pitämään kahtena lauantaina koirien aktivointikurssin. Ensimmäinen kurssipäivä on 26.1. klo 14.00-18.00 ja toinen 9.3 klo 13.00-17.00.
Kurssi pidetään pienissä ja tehokkaissa max. 4 koirakon ryhmissä (1h/ryhmä), joten paikkoja on tarjolla rajoitetusti. Mukaan voi tulla joko molemmille tai vain toiselle kerralle.
Harjoitellaan sekä koiratanssin temppuja (kumartaminen, peruuttaminen, jalkojen välissä istuminen ja siellä liikkuminen, paikoillaan pyöriminen, tassun antaminen, gimme five, moikkaaminen, ryömiminen, kohteen kierto, ohjaajan ympäri kierto etuperin sekä takaperin peruuttamalla, takajaloilla seisominen, kyljelleen meno, jalkojen välissä ryömiminen...) että muita keinoja aktivoida koiraa esim. esineen nostaminen koriin tai pallon pyöritys (koirakeilauksen alkeita).
Aktivoinnissa on vaitoehtoina paljon erilaisia tehtäviä, joten kaikille koirille löytyy varmasti mielekästä tekemistä rotuun ja kokoon katsomatta. Mikäli halukkaita riittää, voidaan tehdä kokonaan oma ryhmä koiratanssista kiinnostuneille. Myös pentu/junnuryhmää ollaan kasaamassa, joten kaikki vain rohkeasti mukaan!
Tarkoituksena on siis pitää hauskaa koirien kanssa rennolla fiiliksellä ja tehdä erilainen iloinen hyvänmielen treeni!
Kurssi pidetään Korkeavireen puolilämpimässä agilityhallissa ja se on tarkoitettu ensisijaisesti kerhon jäsenille. Hinta kerholaisille on 20€/h ja mikäli tilaa jää, on hinta muille 60€/h.
Aktivointikurssille ilmoittautuminen ja mahdolliset kysymykset kurssiin liittyen Johannalle sähköpostiin: johanna.heiman@saunalahti.fi
Ilmoittautuessasi kerrothan oman ja koirasi nimen sekä koiran rodun ja iän sekä osaamistason (mölli, alokas, avoin jne...). Pyrimme saamaan suht samantasoisen koirat samoihin ryhmiin.