Patavesi on pieni kylä Kuhmoisten kirkonkylän pohjoispuolella. Haluamme olla kylä kunnan muiden kylien joukossa.
Pataveden-Torvelan kyläyhdistys perustettiin vuonna 2002 ajamaan kyläläisten asiaa. Samana vuonna tehtiin kylän ensimmäinen kyläsuunnitelma. Tämä kyläsuunitelma on järjestyksessään toinen ja ajoitettu vuosille 2011 - 2015.
Pataveden kylän rajat on hahmottanut vanha koulupiirijako 1920-luvulta. Kylän ydinosa sijaitsee Patajoen eli Patakosken vesireitin molemmin puolin. Laajemmin asutuksen levinneisyyttä piirtää vesireitti Saaresjärvestä Savijärveen ja aina Päijänteelle saakka. Myös Sääksjärven rantamilla on vanhoja asuinpaikkoja. Näille alueille muotoiltiin Pataveden koulupiiri, joka ulottui pohjoisen saloilla Juuristoon ja Kaiterlahteen, idässä Suurijärven kylän rajoille, Päijänteen rantamailla Kopsalaan ja Kortelahteen, etelässä Suoniemeen sekä lännessä Saaresjärven ympäristöön.
Saaresjärven rannassa oleva Kuhmoisten Linnavuori, viikinkiaikainen mäkilinna, osoittaa alueen olleen ihmisen mielenkiinnon kohteena jo pitkään. Linnavuorella on käyty taistelu 1200-luvulla, puolustajien kannalta ilmeisen kohtalokas kamppailu päätellen runsaista aselöydöistä vuoren laella. 1980-luvulla tehdyissä kaivauksissa on tullut esiin Suomen rikkain linnavuoren esineistö.
Pataveden seutu on ollut kirkonkylän talojen niittymaina ja nautinta-alueina, kunnes asutettiin pysyvästi 1700-luvun lopulta alkaen.
Kylällä ei ole ollut varsinaista keskusta. Asutus on hajallaan eri teiden varsilla. Maisemien metsiinnyttyä on harvinaista jo näköetäisyys naapuriin lukuunottamatta Salosen vainion ja Mattilan - Junton ympäristön taloryppäitä sekä Nihtilän seutua.
Pataveden sijainti on liikenteellisesti hyvä. Käytämme sanontaa "kylä kakkosnelosen kahta puolta, kirkonkylän kupeessa". Asutus on levinnyt entisen nelostien ja nykyisen valtatien numero 24 molemmin puolin. Kuhmoisten kuntakeskukseen on matkaa noin 6-10 kilometriä. Lähimpään kaupunkiin Jämsään on matkaa 34, Jyväskylään 88, Lahteen 85 sekä Tampereelle 97 kilometriä.
Maataloutta harjoitetaan enää muutamalla tilalla, karjatalous on lähes loppunut. Pelloilla viljellään rehuviljaa ja kuminaa, tai ne on istutettu kasvamaan puita. Metsätalous onkin merkittävä tulonlähde. Yksityisyrittäjiä on muutama. Yksi lomatalo tarjoaa turisteille majoituspalveluja. Taiteilijaperheellä on kylässä taideateljee.
Kylän alueella on yhteensä n. 20 ympärivuotisesti asuttua taloa, joissa asukkaita on n. 40. Vapaa-ajan käytössä olevia vanhoja savuja ja kesäasuntoja on yli viisikymmentä. Vakinaisten asukkaiden keski-ikä on yli 50 vuotta.
Asukkaista moni on kiinnostunut kotipiirinsä pihan ja puutarhanhoidosta. Heillä on myös hyötykasvien kotitarveviljelyä. Naisten käsitöiden ja miesten puutöiden taitavia tekijöitä löytyy runsaasti. Posliininmaalaus, kuvataitaiteet, pajun punonta, huonekalujen entistäminen, sukututkimus ja kotiseudun historian tallentaminen ovat joillekin se oma juttu. Usea kyläläinen on osallistunut vuosia harrastajateatteritoimintaan. Omaehtoinen terveysliikunta ja ohjattu liikunta kirkonkylällä ovat saaneet kyläläisistä osallistujia. Koko ajan on vireillä jonkinlaista aikuisopiskelua joko Kuhmoisten tai Jämsän työväenopistoissa tai on haettu esimerkiksi avoimen yliopiston palveluja kauempaakin. Metsästystä Torvelan Eräpojat -seuran jäsenyydessä. Kalastus, marjastus, sienestys tarjoavat hyötyliikuntaa kyläläisille ja houkuttavat jokamiesoikeuksin paljon muitakin lähiluontoomme samoin tavoittein.
Linja-autoliikenne valtatie 24:llä. Pysäkkejä on riittävästi. Pikavuorot pysähtyvät kirkonkylässä.
Jätepiste Portaassa sekajätteelle ja keräyspaperille
Päivittäinen posti jaetaan
lähelle talouksia.
Lähimmät kaupat, pankit ja erikoisliikkeet noin 6 - 7 kilometrin
päässä kirkonkylässä.
Tiehallinnon kelikamera toimii Portaan linja-autopysäkin
läheisyydessä. Kylältä on "tieliikenteen reaaliaikayhteys" netin
palvelusivujen kautta maailmalle.
| YMPÄRISTÖ | ||
| Tavoitteet | Toimenpide-ehdotukset | Aikataulu ja toteutus |
| Paikat siistiksi | -Roskien keräys | -Vuosittain toukokuun alussa yhteinen |
| talkoopäivä, lähtö Portaasta | ||
| Toteutus kyläyhdistys | ||
| -Vesakoiden hoito | -Vuosittain raivaustalkoot syksyllä | |
| Toteutus kyläyhdistys | ||
| Rakennusten ja rakennel- | -Kurkelan perunakuoppa kunnos- | -V. 2011 |
| mien entisöinti | tetaan museokohteeksi | Toteutus kyläyhdistys |
| -Perinnemaaleilla ulkorakennus- | ||
| ten maalaus | ||
| Jäteastioiden ympäristö | -Rakennetaan aitaus | -Alkukesästä 2011, toteutus maanomis- |
| siistiksi | taja ja kyläyhdistys | |
| Bussikatos Portaaseen | -Yhteys tielaitokseen | -Vuoden 2011 aikana |
| takaisin | Toteutus tielaitos tai kyläyhdistys | |
| PALVELUT | ||
| Tavoitteet | Toimenpide-ehdotukset | Aikataulu ja toteutus |
| Tiedotus paremmaksi | -Ilmoitustaulu | -Alkukesästä 2011 Portaaseen, Nuutin |
| jäteasemalle | ||
| Toteutus kyläyhdistys | ||
| -Tiedotus yhdistyksen kotisivuil- | -Heti | |
| la | Toteutus kyläyhdistys | |
| -Sähköpostitiedotteet | -Sähköpostiosoitteiden keräys heti | |
| Käyttöön 2011 | ||
| Toteutus kyläyhdistys | ||
| -Osallistuminen Kuhmoinen | Toteutus kyläyhdistys | |
| Palvelee -lehteen | ||
| Laajakaista kylään | -Markkinointi kyläläisille, jotta | -Vuosi 2011 |
| mahdollisimman moni laajakais- | Toteutus kyläyhdistys | |
| taan investoisi | ||
| Kotihoito- ja kotitalkkariapu | -Tarpeen selvittäminen | -Vuosi 2011-2015, osana kylän turvallisu |
| suunnitelmaa | ||
| Vanhojen lehtien ja kirjojen | - yhteinen lehtipostilaatikko | -Heti |
| kierrätys/lainaus | ||
| YHDESSÄOLO | ||
| Tavoitteet | Toimenpide-ehdotukset | Aikataulu ja toteutus |
| Järjestetään yhteisiä tapah- | -Vuosittain toistuvia tapahtumia | -Laskiaissunnuntain rieha |
| tumia, talkoita | ||
| -Kylien kirkkopyhään osallistuminen | ||
| -Osallistutaan Kiepsaus-kulkueeseen | ||
| alkukesällä | ||
| -Säynätjärven ympärijuoksu juhannus- | ||
| aattona | ||
| -Torvelasta Törähtää -musiikkitapah- | ||
| tuma Salokummussa heinäk. Lopulla | ||
| -Kalakisa -tapahtuma elokuussa | ||
| -Muita tapahtumia | -Rosvopaisti-illat | |
| -Pääsiäisvalkeat | ||
| -Historiakerhot, muisteluillat | ||
| -Muiden yhdistysten tapahtumiin | ||
| osallistuminen | ||
| Järjestetään kursseja ja | -Taiteilijaseuran taidetapahtuma ja | -Vuonna 2011 |
| retkiä | ympäristötaidekurssi | |
| ASUKKAAT JA ELINKEINOT | ||
| Tavoitteet | Toimenpide-ehdotukset | Aikataulu ja toteutus |
| Uusia asukkaita | -Tontteja tarjolle | |
| -Muuttajien vastaanotto | ||
| Viikilän näyttelytoiminnan ja | -Osallistuminen keskustelu- | |
| Villa Salokummun majoitus- | palstoille | |
| palvelujen tukeminen |