Lahden Science Fiction Seura on tiensä päässä, jälleen kerran.
Seura, jonka sivujen jäänteillä olet, oli itse asiassa jo toinen samaa nimeä kantanut yhdistys. Alkuperäinen LSFS perustettiin 1990-luvun alussa ja seura julkaisi useamman vuoden nyt jo keräilyharvinaisuudeksi muodostunutta Jäkäl'aarre-lehteä. Vuosikymmenen loppupuolella seura lopetti toimintansa sen nuorien vetäjien muuttaessa työn ja opiskelujen vuoksi kaupungista.
Seuran toinen inkarnaatio aloitti toimintansa syksyllä 2002, suuressa määrin sarjakuvaseura Gronkin kyljestä kasvaneena entiteettinä. Yksikään seuran vetäjistä ei ollut mukana kuvioissa ensimmäisen scifiseuran aikoina ja yhteistä kahdella seuralla olikin lähinnä nimi, jota voi pitää kunnianosoituksena alkuperäiselle LSFS:lle.
Kantavana ajatuksena uuden seuran toiminnassa oli tarjota Lahden alueella asuville, scifistä, fantasiasta ja muusta omalaatuisesta kiinnostuneille ihmisille mahdollisuus tavata muita harrastajia. Lisäksi tavoitteena oli saattaa nämä osaksi muuta suomalaista järjestäytynyttä sf/f-harrastajakuntaa.
LSFS oli koko toimintansa ajan läheisissä kytköksissä Gronkiin, samojen ihmisten toimiessa kummassakin seurassa. LSFS-Gronk-yhteenliittymän toiminta oli ainakaan erittäin vilkasta, viikottaisine tapaamisineen ja baari-iltoineen sekä siellä piirrettävine niinkutsuttuine lumipallosarjakuvineen.
LSFS ehti toimia useamman vuoden, mutta ei valitettavasti koskaan ehtinyt itsenäisenä seurana saavuttaa potentiaaliaan, ennen kuin kohtasi 2004-2005 tienoilla uudelleen loppunsa. Tämä tapahtui samasta syystä kuin alkuperäisenkin LSFS:n kohdalla, sen perustajan (eli allekirjoittaneen) muuttaessa opiskelujen vuoksi kaupungista ja alkaessa puuhata Turussa paljolti samalla periaatteella toimivaa Varjomafiaa. Mutta se on jo kokonaan toinen tarina.
Samoihin aikoihin myös Gronkin toiminta oli jonkin aikaa tauolla, käynnistyäkseen muutaman vuoden tauon jälkeen uudestaan sen alkuperäisen vetäjän Petri Pelkosen toimesta. Sitkeähenkinen Gronk onkin suositeltava tutustumiskohde jokaiselle, joka kokee kaipaavansa samanhenkistä, sarjakuvista, scifistä, fantasiasta, tai muusta kummallisesta kiinnostunutta seuraa.
LSFS on kuollut, mutta sen muisto elää.
Pasi Karppanen
LSFS, pj. evp.