KISAKALENTERI

(c) Kuvat: Neverlasting, Kiitos!

Ulkoasu: Maija A.

VIRALLINEN NIMI: Wermona KL
LEMPINIMI: Veera
SYNTYNYT: 3.8.2006 v, VHKR
ROTU: suomalainen puoliverinen (FWB)
REKISTERI NUMERO: VH-19865
VÄRI:  Punarautias
SUKUPUOLI: Tamma
SÄKÄKORKEUS: 159cm
KOULUTUSTASO: Ko: Va B, Re: 100 cm, Me: 90 cm, Ih: 110 cm

PAINOTUS: Esteet
SAAVUTUKSET:

KASVATTAJA: Keijulampi
EX-OMISTAJA:  Carmién
OMISTAJA: Maija A.
ASUINTALLI: Könninhovi 

 

VALMENNUKSET:

00.00.00 - Paikka - Laji+taso

00.00.00 - Paikka - Laji+taso

 

JÄLKELÄISET:

00.00.0000 - Orista: ? varsa: ?

00.00.0000 - Orista: ? varsa: ?

 

 

i. VIR MVA Ch WW Forecco, KTK II fwb	ii. Legacy	iii. Lancelot
		iie. Astennis
	ie. Fortuna, kuollut	iei. Hurricano
		iee. Cruzabel
e. Affect's Madonna fwb	ei. Nabel Aquarius	eii. Nabel Hornolym
		eie. Soa
	ee. Affect's Diana	eei. Jacoblyn
		eee. Danastic

 

LUONNE

Yleisesti ottaen olen rauhallinen ja helppo käsitellä. Saatan joskus hieman innostua, mutta eihän kukaan koskaan ole aivan täydellinen. Vai onko muka? Niin sitä vähän minäkin ajattelin... Rakastan yli kaiken pieniä lapsia ja niiden kanssa olen kuin sulaa vahaa. Aikuisten kanssakin olen kiltti, mutta niiden kanssa temppuilen hiukan enemmän. Tiedän nimittäin, että aikuiset pärjäävät paremmin kuin pienet lapset. Itselläni ei kumminkaan ole rohkeutta tehdä kenellekään mitään pahaa ikinä, sillä pelkään, että minua aletaan vihata sen jälkeen. Hyvin paljon pidän herkuista ja niiden avulla minut saa helposti hyväksi kaverikseen. Liikaa en niitä kumminkaan halua syödä, koska lihoan ja haluanhan olla kaunis, jotta kaikki orit varmasti huomaisivat minut.

En kamalasti pidä siitä, kun minua pestään, mutta jos peseminen tapahtuu ulkona ja saan samalla vaikkapa mutustella ruohoa, ei siinäkään ole mitään ongelmaa. Loimittamisesta en oikeastaan pidä, mutta annan käsittelijäni laittaa minulle loimen selkään, koska tiedän, että se on minulle kumminkin jollakin tavalla tärkeä. Minut hyvin tunteva ihminen voi olla varma, että minulta löytyy jekkuja joka lähtöön. Kumminkaan minun jekkuni eivät ole mitenkään ihmistä loukkaavia tai jotenkin jotakin vahingoittavia...

Maastossa ratsastaessa tarvitsen kokeneen ratsastajan, sillä tykkään maastossa liikkumisesta niin paljon, että menen siellä mahdollisimman kovaa. Tosin kaikki ratsastajani ovat ihan älyttömän tylsiä, en saa mennä täysiä läheskään aina, koska muuten väsyn kuulema liikaa. Ja pah... Minulla kun riittäisi energiaa vaikka muille jakaa. Monenkaan kilometrin pituiset maastoratsastukset eivät oikeastaan tunnu yhtään missään. Kentällä taas käyttäydyn aivan ja menen sekä koulua, että esteitä kuin unelma. Saatan kumminkin olla joskus hiukan temperamenttinen, mutta se on vain hyväksi, sillä temperamenttisuus saa liikkeeni lennokkaamman ja kauniimman näköisiksi. Koulussa en ihan aina jaksaisi keskittyä, mutta yritän silti olla joka kerta mahdollisimman tottelevainen, nimittäin mottoni on, että omistajaa pitää totella.

Minäkään en kumminkaan ole aivan täydellinen. Nimittäin pelkään yhtä asiaa enemmän kuin liikaa... Eniten maailmassa pelkään nimittäin punaisia postilaatikkoja, joiden vieressä kasvaa ruusuposka. Kerran nimittäin varsana hyppäsin irtohypytyksessä erään itse kootun esteen yli (siinä oli juuri punainen postilaatikko ruusupuskan vieressä) ja rysähdin esteen päälle. Sen takia saatan hypätä muutamia normaalejakin esteitä korvat hiukan luimussa, mutta sehän ei ole oma vikani... Maastoesteitä tykkään kumminkin hypätä ja lempi esteitäni maastossa ovat purot ja muutkin vesiesteet. Vesiesteissä on se hauskaa, että vesi roiskuu kuumina päivinä päälleni vilvoittaen ihoani. Ai että se on ihanaa...

Hoidettaessa seison yleensä kiltisti aloillani, mutta aina silloin tällöin saatan näyttää hiukan hapanta naamaa, jos sattuu olemaan huono päivä. Ikinä, en ikänä en kumminkaan purisi ketään, enkä kylläkään tekisi mitään muutakaan. Eli siis jos näytän hapanta naamaa, siitä ei kannata välittää, koska en kumminkaan mitään tee. Kuolaimet otan kiltisti suuhuni ja satulankin saa laitettua selkääni ilman kummempia riehumisia. Jos minulla menee joskus mitta täyteen, saatan hetken aikaa stepata paikoillani merkiksi hoitajalle, että pistää vauhtia... Harjaamisesta suorastaan nautin ja joskus toivoisinkin, että joku ihana ihminen jaksaisi harjailla minua vaikka koko päivän, mutta ei... Aina ihmiset lähtevät pois tai haluavat ratsastamaan, ennen kuin itse olen saanut tarpeekseni harjaamisesta... Ilmoitan kyllä aina ihmiselle joka minua harjaa, että pidän siitä. Asian ilmoitan alkamalla rapsuttamaan ihmisen olkapäätä.

Talutettaessa kuljen taluttajan vieressä, olen aina reipas ja kävelen mielelläni aina sinne minne taluttaja haluaa. Ollenkaan en tykkää, jos minua talutetaan suoraan riimusta, vaan haluan aina, että taluttajalla on riimunnaru kädessä eikä riimu. Aina tilaisuuden tullen yritän kumminkin syödä kaikkea mahdollista matkan varrelta... Säikähdän helpommin talutettaessa, kuin ratsastettaessa, sillä talutettaessa ei ole jotain luotettavaa ihmistä korkeammalla kuin minä katselemassa, etteivät möröt hypi eteen. Vaikka minähän en tietenkään pelkää mörköjä, mutta jotain sieltä puskasta saattaa aina silloin hyppiä. Talutusreissuilla en mieluiten salamavaloja katsele, joten paparatsit pysyköön minusta kaukana. Kuvaustilaisuudet ovat sitten aivan erikseen rauhoittavista iltapäiväkävelyistäni...

Kuljetettaessa kävelen hyvin helposti rampille, muuta siitä eteenpäin epäröinkin sitten jonkin verran, jatkanko vai en. Mutta jos omistajani on vieressä rauhoittelemassa minua puhumalla minulla, kävelen helposti traileriin sisään. Yksinäni matkustaminen on aivan hirveää ja yleensä matkustankin mielummin toisen hevosen tai ihmisen kanssa kuin yksin. Tietenkin pärjään yksinänikin, mutta mielummin seuran kanssa... Trailerista ulostulemisessa ei ole koskaan mitään ongelmaa.

Kengittäjä ja Eläinlääkärillä käyttäydyn aivan samalla tavalla kuin tutussa kotitallissakin. Katselen aina uteliaana ympärilleni ja jos huomaan jossain makupaloja, olen todella kiltisti, jotta saan varmasti karkkia toimenpiteiden jälkeen... Mutta, vaikka en karkkeja saisikaan, käyttäydyn silti seuraavallakin kerralla kiltisti. Tottakai kauniin tammankin pitää nimittäin pitää huoli linjoistaan...

Tarhassa olen kuin lomalla. Saatan nukkua keskellä tarhaa vaikka koko päivän. Myös piehtarointi on mielestäni aivan ihanaa... Syöminen jää vähälle tarhassa, sillä mielummin lomailen ja otan rennosti kuin syön ja leviän. Tietenkään en syömistä kokonaan unohda, vaan aina nälän iskiessä riennän syömään ja sen jälkeen takaisin riehumaan ja lomailemaan.

(c) *lumienkuli*