Hirsoria:

Tämä sama teksti on etusivulla, mutta kerronpa historiamme uudestaan: 

Kirauksen myötä tuli esiin Tinkerit, joten pistettiin kaverin kanssa pystyyn Siittola Kaha&Saaga, Rappiolle jäi, tuli esiin aluksi vain kahden hevosen talli Yt. Upotus. Sitten upotus alkoi ottamaan yksityisiä ja oli ajatus uudesta ulkoasusta. Uuteen ulkoasuun ei toiminut ollenkaan nimi Yt. Upotus ja kun omistajalla oli KWPN (hollantilainen puoliverinen) - jalostus oreja, niin eiköhän uudesta tallista tullut sitten Hplland Sport Horse, elikkäs "Holste". No jotain laajempaa toimintaa piti kehitellä äkkinäinen idea sitten syttyi ja perustettiin kokonainen KWPN siittola. Mutta omistaja huomasi hevosia olevan aivan liikaa, ja nekään ei ollut yksikään hommantilainen puoliverinen. Tallissa oli yhteensä vain 3 hollantilaista hevosta. Siispä pillit pussiin ja suurin osa hevosista myyntiin. Nyt oli ongelma että minne hevoset nyt. Joskus kauan sitten oli ollut ajatusta Welsh-siittolasta nimeltä Wiini. Nimi oli todella kaunis, mutta innostusta siitostoimintaan ei enää ollut. Jospa Wiinistä tulisi pikkutalli. Pienen hetken jakosoin olla pikkutallin kanssa ja omien kisahevosten parissa kunnes sitten hiljaisuus kävi painamaan päälle. Ajattelin ottaa hoitajia hevosilleni, sillä aika ei kuitenkaan kaikille riittänyt kisapuolessa.
Siispä tässä ollaan :)

Nyt koko Wiinin ratsutalli on työn alla että toiminta saataisiin pyörimään. Tulevaisuudelta odotan ahkeria kävijöitä ja hoitajia jotka tekevät tehtävänsä huolella.

Yhteistyössämme toimii Satumetsän Siittola

Kiitokset Alvalle kaikesta tuesta ja niistä vinkeistä joiden 
avulla olen saanut tämän paikan pystyyn!
 
Virtuaalinen ratsastajainliitto VRL
Virtuaalinen esteratsastusjaos ERJ
Virtuaalinen kenttäratsastusjaos KeRJ

 

  •  Päivitetty viimeksi: 00.00.0000
  •  Wiinin Ratsutallin kanssa yhteistyössä: -, -, -
  •  Hoitajia kaipaavat seuraavat hevoset: -, -, -, -, 
  •  Äänestä meitä VRL-tallilistalla! Kiitoksia äänestäneille! :)


 


Ulkoasun © Maija
Kopiointi kielletty tekijänoikeus lain nojalla!