|
Nemo on tuontikoira Englannista ja on yhteisomistuksessa kennel Tzukikazen kanssa. Nemo asustaa sijoituksessa tikkurilassa Pelkosten perheessä. Nemolla on nyt Suomessa kaksi pentuetta ja mahdollisesti tulossa lisää. Tällä hetkellä se on jättänyt todella hyvää jälkeä omalle kasvatustyölleni mm. iso luustoista, hyvä rakenteista, temperamenttista luonnetta sekä hyvää pigmenttiä. Aika näyttää mitä Nemon jälkeläisistä kasvaa, mutta suunta on tällä hetkellä hyvä.
Nemon luonne on todella amerikanakitamainen, se ei ole jokaisen ihmisen koira. Sillä on hyvin vahva omatahto ja se on todella rohkea koira. Nemo ei turhia stressaile ja sillä on hyvä hermorakenne. Nemo on todella utelias sekä hyvin ihmisläheinen. Se haluaa olla paljon ihmisten lähellä ja rrrrrrrakastaa rapsutusta. Itsetunto sillä on kohillaan, se ei anna muiden koirien pompottaa itseään vaan kertoo missä kunkin koiran paikka on. Se tykkää johtaa. Narttujen kanssa tulee toimeen mutta aikuisikään päästyään uroksien kanssa ei tule toimeen. Pojasta löytyy myös riistaviettiä, kani jos tielle samaan aikaan sattuu tietää Nemo mitä sille tulee tehdä, toki se täytyy saada ekaksi kiinni xD
Nemo rakastaa lunta, talvella on kiva juosta ja pomppia hangessa. Kesällä Nemon lempipuuhaa on uiminen ja pihalla loikoilu.
Kokonaisuus koirassa miellyttää minua paljon, ulkomuoto, rakenne, suku, tämän hetkinen terveystilanne sekä luonne. Nemoa tullaan näkemään näyttelyissä varmasti.
Pedigree |