Hämeenlinnan Mieskuoron Seniorit
Seniorit vuonna 2013

Liehahda lippu laulajain ja kohoo korkealle! Soi sävel rinnoin riemukkain kuin kiurun taivahalle! Ja viiri meidän värien lyö yllämme nyt hulmuten, tää lippu laulajain, tää lippu laulajain! Hulmahda lippu liehumaan, me sulle suojaks' jäämme! Käy luokses toiset rintamaan, kun meidän painuu päämme. Nous' puhtahana päivää päin kuin kalpa kirkas välkähtäin, sä lippu laulajain, sä lippu laulajain!

Hämeenlinnan Mieskuoro päätti v. 1979 perustaa erillisen vanhempien laulajien kuoron, seuraten Laulu-Miesten Urisevien Ukkojen, Sirkkojen Harmaiden Herrojen ja muiden vastaavien seniorikuorojen esimerkkiä. Kuoron nimeksi valittiin Hämeenlinnan Mieskuoron Seniorit. Vuosien mittaan Seniorit on kasvanut kaupungin suurimmaksi ja eniten esiintyväksi aikuiskuoroksi. Laulaja voi siirtyä kantakuorosta Senioreihin noin 60 vuoden ikäisenä. Hän voi jatkaa myös kantakuorossa, mutta joutuu siellä 60 vuotta täytettyään osoittamaan laulutaitonsa säilymisen jokavuotisella laulunäytteellä. Muualta paikkakunnalle muuttava seniorilaulaja on myös tervetullut pyrkimään seniorikuoron riveihin. Kuoron keski-ikä on noin 78 vuotta.

Seniorit harjoittelevat maanantaisin klo 15:10 -17:00 Hämeen Suojassa, Palokunnankatu 12.

Hämeenlinnan Mieskuoron jäseninä kuulumme tietysti kaikki myöskin Mieskuoroliittoon ja sitä kautta Sulasoliin.

Laulun ja puheen johtajat Jaakko_kulta

Äänirauta Hämeenlinnan Mieskuoron Senioreita johti kuoron perustamisesta saakka DI Jaakko Alanen. Syksyllä 1998 hän luovutti tahtipuikon Oskari Kosolalle, mutta jatkoi itse laulamista ensimmäisen basson riveissä aina helmikuun 2 päivän 1999 harjoitukseen saakka. Sitten äkillinen sairauskohtaus tempasi tämän rakastetun Jaakko-kullan kuoron riveistä lopullisesti 3.2.99, vain neljä päivää ennen kuoron 20-vuotisjuhlakonserttia. Hämeenlinnan Mieskuoro ja sen Seniorit muistavat lämmöllä Jaakkoa ja hänen kummankin kuoron hyväksi tekemäänsä mittavaa työtä. Pari vuotta myöhemmin kuoro menetti myös pitkäaikaisen, pidetyn puheenjohtajansa Keijo Hauhtosen, joka saatettiin sotilaallisin menoin haudan lepoon 8.6.2001. Seuraava puheenjohtaja Jussi Larkka saatettiin viimeiselle matkalleen myös Narvan marssin sävelin hänen menehdyttyään vaikeaan sairauteen vuonna 2009. Nykyinen puheenjohtaja on Heikki Kilpeläinen. Keväästä 2011 syksyyn 2012 kuoroa johti Matti Snellman varajohtajanaan Oskari Kosola. Vuoden 2013 alusta lähtien kuoroa johtaa Erkki Alanen, kuoron ensimmäisen johtajan, Jaakko Alasen poika, jota varajohtajina avustavat Oskari Kosola ja Matti Snellman.

Laulunjohtajat


Vastuuhenkilöiden yhteysnumerot:

Tehtävä Nimi Kotipuhelin Matkapuhelin Email
Puheenjohtaja Heikki Kilpeläinen 041-5076 241 hjkilpelainengmail.com
Laulunjohtaja Erkki Alanen 040-8435 861 erkki.alanenaina.net
Kunnialaulunjohtaja Oskari Kosola 050-4143 325 osku35gmail.com
Varalaulunjohtaja Matti Snellman 040-5014 839 mattisnegmail.com
Sihteeri Tapio Holopainen 050-5582 430 tapioholsci.fi
Taloudenhoitaja Heimo Laapio 050-4633 435 heimo.laapioarmas.fi
Isäntä Matti Luokomaa 040-4557 722 matti.luokomaagmail.com
Nuotiston hoitaja Tuomo Mänttäri 0400-214 649 tuomo.manttarigmail.com
Kaluston hoitaja Heikki Niiniskorpi 040-9005291 heikki.niiniskorpiaina.net
Perinnehuone- ja seremoniamestari Mikko Äijälä 050-3548 091 mikkoaijalaluukku.com
Valokuvaaja Pekka Lunnikivi 0400-569 269 pekka.lunnikivistonegallery.fi
Leikekirjan pitäjä Pertti Seppälä 045-1331 348 pertti.seppalakotikone.fi
Toiminnantarkastaja Reima Niiniskorpi 0400-7353 09 reima.niiniskorpiluukku.com
Varatoiminnantarkastaja Erkki Vuorinen 040-4512 525 erkki.vuorinenaina.net
1. tenorin ääniviskaalit Juhani Lavikainen 050-4112 148 juhani_lavikainenhotmail.com
Eino Ilosalo 040-5648 966
2. tenorin ääniviskaalit Jouko Utela 03-6535 191 040-7078 883 utelaarmas.fi
Timo Naapuri 040-4511 175 timonaapurihotmail.com
1. basson ääniviskaalit Aarno Järvinen 044-3306 709 aarno.jarvinenaina.net
Kari Nykulla 0500-5138 93 kari.nykullagmail.com
2. basson ääniviskaalit Heikki Erkkilä 03-6121 233 050-5930 805 heikki.erkkilaarmas.fi
Kalle Koivula 03-6381 147 040-5040 694 kalkoi41gmail.com


Aktiivilaulajat:


1. tenori 2. tenori 1. basso 2. basso
Eino Ilosalo (kuva) Erkki Alanen (kuva) Tapio Holopainen (kuva) Pentti Alonen (kuva)
Heikki Kilpeläinen (kuva) Pekka Kettunen (kuva) Ahti Järvelä (kuva) Heikki Erkkilä (kuva)
Mauri Knuuttila (kuva) Sulo Kurkinen (kuva) Aarno Järvinen (kuva) Toivo Kivistö (kuva)
Sulo Käpylä (kuva) Lasse Laakso (kuva) Tuomo Mänttäri (kuva) Kalle Koivula (kuva)
Juhani Lavikainen (kuva) Heimo Laapio (kuva) Matti Nieminen (kuva) Oskari Kosola (kuva)
Antero Nikkilä (kuva) Sakari Lepola (kuva) Heikki Niiniskorpi (kuva) Matti Luokomaa (kuva)
Pauli Nikkilä (kuva) Pekka Lunnikivi (kuva) Reima Niiniskorpi (kuva) Reino Niittynen (kuva)
Jaakko Ternola (kuva) Timo Naapuri (kuva) Uolevi Nurminen (kuva) Pentti Saarinen (kuva)
Pauli Riikonen (kuva) Kari Nykulla (kuva) Matti Snellman (kuva)
Kari Salmela (kuva) Leevi Pouttu (kuva) Erkki Vuorinen (kuva)
Jouko Utela (kuva) Pertti Seppälä (kuva)
Erkki Virtanen (kuva) Kalevi Takala (kuva)
Mikko Äijälä (kuva)

Kaikki kuvat

Haluatko kokeilla, tunnetko lauluveljiesi kasvot? Näppää tästä.


Merkkipäiviään juhlivat laulukaudella 2014-2015 seuraavat veljet:

Ruusu

Kevätkausi 2015
Oskari Kosola 10.01.15 80 v.
Heimo Laapio 31.01.15 80 v.
Tapio Holopainen 24.03.15 70 v.
Pertti Seppälä 03.04.15 75 v.
Sulo Käpylä 15.05.15 80 v.
Ahti Järvelä 21.05.15 75 v.
Syyskausi 2015
Pauli Riikonen 18.08.15 80 v.
Mauri Knuuttila 02.12.15 75 v.


Laulut

Ohjelmistomme perustuu paljolti Mieskuoroliiton merkkilaulukokoelmiin ja Laulu-Miesten kirjasarjasta löytyviin perinteisiin lauluihin, mutta emme toki vierasta muutakaan, edes viihteellistäkään musiikkia.


Muita laulavia ryhmiä Hämeenlinnassa ja lähiympäristössä:

Cantitores Forssan Mieskuoro Hattulan naiskuoro Havina
Hämeenlinnan Mieskuoro Hämeenlinnan naiskuoro Laulu-Siukut Hämeenlinnan Poikakuoro
Iittalan Mieslaulajat Janakkalan Viihdekuoro Kamarikuoro Tavastica
Lopen Mieslaulajat Lopen Nuorisokuoro Pinella-kuoro
Timotei-kuoro, Iittala Turengin Naiskuoro Vanajan Kamarikuoro
Vanajan Lapsikuoro Vanajan Laulu Vanajan Nuorisokuoro
Vanajan Tyttökuoro Vanajaveden Opiston Kamarikuoro VOKaali


Hämeenlinna Kotikaupunkimme Hämeenlinna


Sivun ylläpitäjä: Oskari Kosola, email osku35gmail.com

Ruusu