Sauli

Viimeksi päivitetty
27.6. Nyt päivitetty: Uutisia, Nellan näyttelytulokset, Sauli ja sen kehitys ja näyttelytulokset, Niki ja sen näyttelyt, trimmaukset-sivulle uusia kuvia

Yhteystiedot
Anna Mäkinen
Oravapolku 3
39200 Kyröskoski

+358 50 491 5536

Jäsenenä
Suomen Kennelliitto
Borderterrierikerho
Tampereen Seudun Koirakerho
Kyröskosken käyttökoirat


Suomen paras koiran kotisivu 2006

Laskuri asennettu 17.1.2004

Tervetuloa tutustumaan kotisivuilleni, joille olen koonnut runsaasti materiaalia erityisesti koiristani ja koiraharrastuksestani.

Ensimmäisen koirani Leevin saavuttua 1999 on elämäni kääntynyt varsin päälaelleen. Harmittomasti perheenjäseneksi hankittu borderterrieri toi mukanaan kokonaan uuden harrastusmaailman ja vei mennessään kerrasta. Sittemmin elämääni ovat kuuluneet myös Leevin jälkeläiset Nella, joka asuu kotonani sekä Niki, joka jäi kasvattajalle ja on sittemmin toimittanut allekirjoittaneen "kaukokasvattilapsen" virkaa. Ja kun pojasta polvi paranee eikä suvusta voi niin vain irti päästää, saapui arkeemme marraskuussa 2007 uusi lupauksemme, Nikin poika Sauli.

Koirat ovat alusta lähtien olleet tiukasti kiinni harrastamisissani ja sivuillani on koirien lisäksi esitelty laajasti myös harrastuksiani näyttelyitä, agilityä ja tokoa. Junior handler -kisaoikeuteni kattoi vuodet 2000-2007 ja sivuilta löydät myös materiaalia myös tästä tärkeästä harrastuksesta. Kaikkien lajien tulokset löytyvät niiden omilta sivuiltaan koirien omien sivujen alavalikoista ja tuoreimmat tapahtumat löydät uutiset-sivulta.

Valokuvaus nuosi tärkeäksi harrastuksekseni viimeistään riparikesänäni 2005 ja olenkin päivittänyt kuvauskalustoni varsin tiheään tahtiin peruspokkarista (2004) pitkäputkikameran (2005) kautta digitaaliseen järjestelmäkameraan (2007), joka vastaa parhaiten tarpeitani ja käyttöäni kaikilta osin.

Kunnioitathan tekijänoikeuslakeja etkä kopioi mitään materiaalia - edes artikkelikirjaston tekstejä! - ilman lupaani. Mikäli tahdot käyttää kuviani tai tekstejäni, ota yhteyttä sähköpostilla!


Koiran ei tarvitse olla suuri ollakseen jotain suurta