Kasvualustat
Ohjeelliset kasvualustojen syvyydet ovat kesäkukilla 15cm, perennoilla 20-40 cm, pensailla 40 cm, ruusuilla 60cm ja puilla 80-100 cm. Eri kasvien kasvualustoja perustettaessa on hyvä pitää mielessä eri kasvien vaatimukset. Joku kasvi saattaa kasvaa hyvin ohuessa kerroksessa kuivaa hiekkamaata, toinen kasvi taas vaatii kostean ja syvämultaisen kasvualustan. On myös kasveja, jotka eivät ole kovin vaateliaita kasvualustansa suhteen, vaan menestyvät hyvinkin erilaisissa kasvuolosuhteissa. Vaikkapa kukkapenkkiä perustettaessa kannattaisikin uhrata hieman aikaa ja vaivaa eri kasvien vaatimusten selvittämiseen ja valita yhteen kukkapenkkiin vain sellaisia kasveja, joiden kasvupaikkavaatimukset ovat suurinpiirtein samanlaiset.
Puutarhakirjoissa annetaan joitakin ohjeita maan perusparannukseen. Jos kasvualustaa
ollaan perustamassa savimaahan, saveen on hyvä sekoittaa hiekkaa ja turvetta,
jotta kasvualustasta tulisi kuohkeampi ja vesi ei jäisi siihen seisomaan. Hiekkamaata voi
parantaa lisäämällä maahan turvetta. Paras kasvualusta olisi multamaa.
Kasvualusta olisi myös hyvä salaojittaa, jotta ylimääräinen vesi pääsisi valumaan pois.
|