väärää tietoa Jälleen on heikki poika levittämässä täysin väärää probagandaa. Ensiksi Palestiina=Israel ja palestiinalaisilla tarkoitetaan vain ja yksin omaan Israelilaisia ei arabeja. Siellä ei ole koskaan ollut sellaista valtiota mikä olisi ollut arabivaltio eli "palestiinalaisvaltiota" siellä ei ole siellä koskaan ollut vai voiko heikki poju jostain hatusta sellaisen vetää? Toseksi sinne tulleet arabit asuttuivat alueelle vain koska se mahdollisti sinne jo 1800-luvulla saapuneet Juutalaiset jotka olivat hankkineet alueet omistukseensa (alue on huomattavasti isommpi kuin nykyinen Israelin valtio) ennen tuota ei siellä asunut kuin joitain beduiini perheitä (jos heitä voi heikki sanoa kansaksi tai valtioksi) Kolmannneksi sieltä ei vuonna 1948 ajettu ketään arabia pois (vaikka heikki noin väittääkin) vaan syy oli kun seitsemän arabimaa aloitti hyökkäyksen Israeliin tuhotakseen Israelin valtion ja ajaakseen Juutalaiset mereen tämä tapahtui välittömästi Israelin itsenäisyys julistuksen jälkeen. silloin nämä arabimaat julistivat ja vaativat arabeja pakenemaan pois Israelista koska he ei eroita heitä muista ja he joutuvat surmaamaan myös arabeja Juutalaisten rinnalla. Israel salli silloin heidän mennä pois mutta ehto oli ettei heillä ole sitten takaisin paluuta jos menevät pois (niinkuin oikein onkin) Suurin osa meni silloin arabien puolelle, mutta osa jäi sotimaan Isrelin puolelle hyökkäjiä vastaan ja he asuvat tänäkin päivänä Israelissa ja tätä ei heikki voi myöntää. Mutta mikä oli sodan lopputulos? Ajettiinko Israel mereen? Ei, mutta Länsi-ranta ja Itä-Jerusalem ja Gaza jäi arabeille. nyt sitten vaati arabit että nämä Israelista palanneet pitäisi mennä sille alueelle mikä jäi Israelille, mutta Israel ei tietenkään tuohon suostunut (olisiko suostunut arabimaat? Tai heikki?) Ei varmasti. Nämä Arabi jäivät asumaan tosi alkeellisiin oloihin länsirannalle ym. eikä heistä vastannut koko rikas arabimailma vaan syytti heidän kohtalostaan Israelia. Eikä kukaan silloin vaatinut tuolle alueelle "palestiinalaisvaltiota" vaikka tuo alue kuului arabimaille. Miksi? Ei taida tulla vastausta. Ennen vuotta 1967 ei tuolla alueella ollut esim. yhtään yliopistoa ja muut koulu ja sairaala ym. olot oli siellä lähes toivottomat, mutta vasta kun nuo alueet jällen palutettiin Israelille on esim. yliopistoja monta ja monta niistä on rakentanut sinne Israel ei rikkaat arabimaat. Nyt ovat elinolot olleet noilla alueilla jopa erinomaiset aina siihen astin, kunnes sallittiin terroristi johtajien saapua johtamaan tuota osaa. Sen jälkeen on Israel joutunut eristämään nuo alueet, koska terrorismi on ollut sieltä niin runsasta. Vuodesta 1967 on ollut arbeilla täydet oikeudet esim. Israelin kansalaisuuteen, mutta he ei sitä ota vastaan koska he katsovat silloin hyväksyvänsä Israelin valtion. Jos heikki väittää jotain vastaan voin todeta, että esim. suomeen tulee noita arabeja Israelin passilla. Kuinka he sen voivat saada? Voin vain heikiltä kysyä, että miksi ei sitä "paletiinalaisvaltiota" perustettu vuosina 1949-1967? Miksi silloin perustettiin esim. plo ja hamas ym. ja miksi he suntasivat terrori iskut Israelia vastaan ei arabeja vaikka arabit silloin miehitti tuota "palestiinalaisvaltion" aluetta ei Israel. Oliko tuolla alueella rauha vuosina 1949-1967? Ei ollut eli alue luovutus ei ole ratkaisu rauhaan.