Terroristijohtaja jasser arafatin menneisyydestä jäi osa kertomatta HS:n kuvaus (6. 11.) jasser arafatista oli jälleen oiva esimerkki puutteellisesta ja kritiikittömästä raportoinnista. Vai oliko tarkoitus puhdistaa tämän "valtiomiehen" maine tai koetella lukijan älykkyyttä? Lehdessä Mahatma Gandhin kaltaisena vapaustaistelijana kuvatusta arafatista jäi kertomatta, että hänen kätensä ovat viattomien veren tahrimat. plo:n jäseneksi arafat perusti fatah-järjestön, jonka "meriittinä" on kymmenet iskut Israelilaisiin ja Juutalaisiin kohteisiin. arafatin historiasta jäin kaipaamaan terrorismin kansainvälistymisenä toteutetut 1960- ja 70-lukujen lentokonekaappaukset, hänen vallankaappausyrityksensä jordanian kuningaskunnassa sekä pitkän ja verisen sisällissodan käynnistäminen libanonissa. Entä minne unohtui tieto yhdentoista Israelilaisurheilijan surmaamisesta Münchenin olympialaisissa? Millä moraalisella oikeudella media antaa arafatille anteeksi hänen rikoksensa? Siksikö, että hän viime vuosina on päämajaansa eristettynä näyttänyt hauraalta tai nyt sairastavalta ja kuolemaa vastaan taistelevalta vanhukselta? Onko media milloinkaan asettunut puolustamaan tavallisia arabialaisia heidän omilta kyvyttömiltä ja korruptoituneilta johtajiltaan? Onko ihmetelty, miten tämä rakennusinsinööriksi opiskellut on taistelunsa ohessa kyennyt keräämään viiden miljardin dollarin omaisuuden? Onko kysytty, miksi nämä arabien elinolosuhteiden kohentamiseksi annetut kansainväliset lahjoitusvarat ovat päätyneet aivan muualle? Siksikö, että kurjuuden on harkitusti annettu jatkua ja siten on julkisuuden tuella saatu perusteltu syy jatkaa taistelua? Onko viattomien surmaaminen mitenkään edistänyt arabien kansallisia pyrkimyksiä? Olen aina ymmärtänyt, että tiedotusvälineiden tehtävänä on informoida ja antaa kysymyksiin vastauksia, oikeita sellaisia. Terroristijohtaja arafatin henkilötiedot Terroristijohtaja on kaunistellut elämänkertaansa hyödyllisemmäksi. Hän syntyi 4.8.1928 kairossa mutta väittää syntyneensä Jerusalemissa käydäkseen palestiinalaisesta. Käsite "palestiinan kansa" sukelsi esiin vasta 1964 arfat loi sen yhdistääkseen eri terroristijärjestöt. plo ja fatah hamas ym. myös hän salasi oikean nimensä mohamed abd el-rauf. Terroristi johtaja raivostuu jos häntä puhutellaan oikealla nimellä. Terroristi urallaan hän käytti myös peite nimeä abu ammar "ammarin isä. hän ei ole myöskään kaliffien jälkeläinen kuten hän mielellään väittää.