LÄHI-IDÄN KRIISI Kristittynä en voi olla ottamatta esille muutamaa näkökantaa tässä Lähi-itää koskevassa asiassa: - Israelin Valtio on YK:ssa 1919 ja 1921 hyväksytty rajoilla joihin kuului jopa Jordania, joka sitten 1922 jostain kumman syystä yhtäkkiä erotettiinkin arabeille. Gazza ja Länsi-Ranta eivät ole miehitettyjä Israelin toimesta vaan ne ovat takaisin taisteltuja aluieita 6 päivän sodassa 1967 jolloin Israel valtasi takaisin Itä-Jerusalemin ja nuo kyseiset alueet, mitkä "ystävällismieliset" arabivaltiot valloittivat sodassa jonka he aloittivat, heti kun Israel oli itsenäisyytensä julistanut vuonna 1948, jolloin mm. Egyptin silloinnen presidentti uhosi että jos Juutalaisvaltio itsenäistyy niin se ajetaan suoraan Punaiseen mereen. ks.kartat - pakolaisongelma josta Israelia syytetään syntyi juuri noiden sotien seurauksina eikä vähiten siksi että arabi maat ympärillä kehoittivat Israelissa asuvia arabeja lähtemään pois täystuhon edellä, jota he uhosivat. Nyt kun sitä ei tullut kieltäytyivät he järjestään ottamasta tuota joukkoa vastaan jonka he itse olivat saaneet liikkeelle. Nyt on hyvä sitten syyttää Israelia joka muutenkin on tiukoilla omien kansalaistensa maahan muuton kanssa. - Juutalaiset eivät ole omaa maatansa väkivalloin valloittaneet,vaan ovat ostaneet 1900-alkupuoliskolta lähtien itsenäistymiseensä saakka jokaisen pläntin suur-tilallisilta jotka silloista maata omistivat. Siihen aikaan kun tuo liikehdintä alkoi ei maassa asunut miljoonia arabeja vaan tuhansia ehkä vain kymmeniä tuhansia paimentolaisiksi luokiteltavia isotilallisten mailla vuokralla viljelyä ja karjanhoitoa harjoittavia ryhmiä, joiden väitettiin koko maata asuttaneen. Ainoastaan Jerusalem, Haifa ja muutama muu kaupunki olivat ns. asutuksen tyyssijoja. Sitäpaitsi kun Israel sitten perustettiin sekin muuten YK:n virallisella tunnustuksella eivät juutalaiset vaatineet arabeja muuttamaan pois vaan päinvastoin lupasivat jokaiselle maassa asuvalle kansalaisuuden mutta tästähän ei puhuta sillä kun itsenäisyys alkoi lähestyä alkoi myöskin arabejen kamppanja Israelia vastaan ja joukkopako koska Egypti mm. etunenässä uhosi pistävänsä juutalaisvaltion matalaksi. Toisin kuitenkin kävi ja syntyi ongelma josta Israelia syytetään. - on hyvä muistaa että juutalaiset karkoitettiin tuosta maasta 130 jkr. pois sen hetkisen rooman keisarin käskyllä, jolloin ns. palestiinalaisista ei ollut hajuakaan. Vasta noin. 600 jkr tulivat ottomaanit ja ns. arabipohjainen kansoitus. -Se että Israel katsoo oikeudekseen puolustautua on ymmärrettävää sillä Jasser Arafat on ollut terroristi ja tulee sellaisena pysymään haluttiin sitä historiaa kaunistella tai ei. Muistelkaamme vain 1970 lukua ja tekoja joita hän oli toteuttamassa. Myöskään nykyiset palestiinan alueella riehuvat itsemurha joukkiot sekä muut islamista voimansa saavat järjestöt ovat kiinteässä yhteydessä Arafatin järjestöihin vaikka hän kuinka toista väittää. Onkin käsittämätöntä kuinka Eurooppa on sokea ja tuomitsee Osaman Bin Ladenin kaltaiset henkilöt mutta hyväksyy ja jopa tukee vuosia kestänyttä terroristi politiikka toisen maan kamaralla. - Viimeiseksi haluaisin sanoa että Muhammed joka perusti islamin, joka on väärä profeetta haluttiin sitä sitten miltä kantilta tahansa katsoa (mm.valehteli,tappoi,ryösti jne.) aloitti tämän vihanpidon kun hän ei saanut Medinan juutalaisia tunnustamaan itseään profeetaksi, niin hän tapatti heidät ja koraanista löytyykin kohta jossa sanotaan että juutalaiset ovat kirottuja, joten turha sitä on kaunistella että se joka uskoo koraaniin ei tule koskaan pitämään juutalaista samanarvoisena kuin itseään päinvastoin. Tätä ei poliittiset korulauseet ja valkoiset valheet koskaan tule muuttamaan. Islam vihaa Israelin olemassa oloa eikä voi sitä koskaan hyväksyä, vaikka he valheellisesti julkisuudessa toista väittävätkin. Tähän vielä lopuksi Jasser Arafatin omat sanat ja Raamatun sitaatti jotka hyvin kuvastavat totuutta, joka kyteet tuon kaiken takana: Jasser Arafat Huhtikuussa 2002 " Me marssimme miljoonien marrtyyrien kanssa Jerusalemiin" Raamattu monta tuhatta vuotta sitten Ismaelista josta arabit polveutuvat : 1 Moos 1:16:12 " Hänestä tulee mies kuin villiaasi: hänen kätensä on kaikkia vastaan, ja kaikkien käsi on häntä vastaan, ja hän on kaikkien veljiensä niskassa."